Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107783

Iranilaiset äänestivät vaaleissa, joissa voittaja oli selvillä jo ennen ääntenlaskua

$
0
0

Iranilaiset äänestivät tänään parlamenttivaaleissa, joiden tulos oli selvillä jo ennen vaalipäivää. Vaalien odotettiin vahvistavan vanhoillisten piirien asemaa maassa, varsinkin kun ennen vaalipäivää yli puolet halukkaista ehdokkaista hylättiin. Tuhansista hylätyistä suurin osa edusti uudistusmielisiä tai maltillisia voimia.

Vaalihuoneistojen aukioloja pidennettiin kolmesti. Samalla kun valtiollisessa televisiossa ilmoitettiin äänestysajan pidentämisestä, näytettiin kuvia jonottavista ihmisistä yli 20 kaupungissa.

Opposition edustajat, toisinajattelijat ja ihmisoikeusaktivistit olivat kehottaneet iranilaisia boikotoimaan äänestystä.

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei kehotti äänestyspaikalla kaikkia iranilaisia äänestämään. Näin hänen mukaansa "taataan maan kansalliset edut".

Vaalitoimitusta on varjostanut uudenlaisen koronaviruksen leviäminen maahan. Iranilaisviranomaisten mukaan neljä ihmistä on kuollut virukseen tällä viikolla.

Nuoria piinaa työttömyys

Asiantuntijat ovat ennakoineet matalaa äänestysprosenttia, joka hyödyttäisi vanhoillisia presidentti Hasan Ruhanin kustannuksella. Vuonna 2017 uudelleen virkaan valittu Ruhani lupasi iranilaisille muun muassa enemmän vapauksia.

Maa on ollut syvässä taantumassa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi uudelleen talouspakotteita Irania vastaan Yhdysvaltain vetäydyttyä Iranin ydinsopimuksesta 2018.

– Vaalimme ovat hyödyttömiä, sanoi 38-vuotias työtön.

– Tälläkin hetkellä nykyisessä parlamentissa on 90 kansanedustajaa, joita tutkitaan korruptiosta, hän lisäsi.

18-vuotias opiskelija oli yksi äänestämättä jättäneistä.

– En äänestänyt, koska poliitikot antavat lupauksia, joita eivät pidä.

– Nuorille ei ole töitä, ja kun päätämme opintomme, meille ei ole työpaikkoja, opiskelija lisäsi.

Iranin parlamentissa on 290 paikkaa, ja ehdokkaiksi vaaleihin pyrki reilut 16 000 ehdokasta.

Iranin valvojainneuvosto hyväksyi kuitenkin heistä vain noin 7 000 ehdokkaiksi varsinaisiin vaaleihin.

Vaalien lopullisia tuloksia ei ole odotettavissa ennen sunnuntaita.

Lue lisää:

Iranin koneturma romahdutti kansan uskon johtajiin – tämän päivän vaaleissa moni jättää äänestämättä, eikä muutosehdokkaita ole edes tarjolla


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107783


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>