Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107889

Norja päästäisi kansalaisensa mökeille Suomeen – Suomen puolella raja pysyy kuitenkin suljettuna

$
0
0

Norja sallisi kansalaistensa mökkikäynnit Ruotsissa ja Suomessa, kertoo yleisradioyhtiö NRK. Norjan hallitus ilmoitti eilen perjantaina, että se joustaa karanteenisäännöstä mökkikäyntien osalta.

Hallituksen mukaan norjalaiset voivat käydä tarkistamassa mökkiensä kunnon ja tarvittaessa pudottamassa lunta mökinkatolta naapurimaissa joutumatta karanteeniin. Ehtona on, että he ajavat suoraan mökeilleen, eivätkä käy missään matkan varrella.

Norjan hallituksen päätöksellä ei kuitenkaan ole käytännön vaikutusta mökkiläisten Suomessa käyntiin, sillä Suomen raja on suljettu, huomauttaa Tromssan poliisipiirin operatiivinen päällikkö Karl Erik Thomassen NRK:lle.

Suomi sallii koronapandemian vuoksi Norjasta vain tavara- ja paluuliikenteen. Lisäksi rajan on voinut ylittää työn tai pakottavan perhesyyn takia.

Suomen hallitus ilmoitti maanantaina, että rajan ylittävää työmatkaliikennettäkin olisi rajoitettava. Se on osoittautunut luultua vaikeammaksi, ja Norja ja Ruotsi ovat toivoneet, ettei työmatkaliikennettä rajoitettaisi.

Norjan poliisi vetosi eilen norjalaisiin, jotta nämä lopettaisivat mökeillä ja ostoksilla käynnin Ruotsin puolella, kertoi yleisradioyhtiö NRK. Hallituksen uusi linjaus mökille käynneistä tuli tietoon myöhemmin perjantaina.

Aiheesta voi keskustella lauantai-iltaan kello 23:een saakka.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107889

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>