Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107703

Kokista ja uimavalvojasta tuli autokuskeja, nuoriso-ohjaaja pullottaa käsidesiä – korona muutti kaupungin työntekijöiden toimenkuvia

$
0
0

Kunnat ovat organisoineet poikkeusoloissa työntekijöidensä työnkuvia nopeasti ja kekseliäästikin.

Kuntaliiton sote-asioista vastaava johtaja Tarja Myllärinen hämmästeli viikko sitten Ylelle, kuinka nopeasti kunnat ovat saaneet pystyyn esimerkiksi asiointipalvelua.

Myös Turussa, Suomen kuudenneksi suurimmassa kaupungissa, on koronan vuoksi siirretty kaupungin työntekijöitä nopealla aikataululla uusiin töihin. Turun noin 11 000 työntekijästä siirrettävien listalla on jossain vaiheessa noin 700 henkilöä.

Esimerkiksi uimahallit, kirjastot ja nuorisotalot menivät kiinni maaliskuun puolivälissä, joten työntekijöille on etsitty uusia tehtäviä.

Kaupungin henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen kertoo, ettei kaikilta työ ole suinkaan vielä keskeytynyt. He tekevät huoltotöitä tai suunnittelevat. Myös lomia pidetään normaalia enemmän keväällä.

– Useimmat ovat pitäneet uusista haasteista. Eniten väkeä tarvitaan kotihoitoon, vanhusten asumispalveluihin sekä perhe- ja sosiaalipalveluiden puhelinpalveluun. Kotihoitoon on siirtynyt päiväkodeista lähihoitajia, kertoo Valtonen.

Keittiömestari Sami Mäkinen lastaa ruokakasseja auton kyytiin.
Keittiömestari Sami Mäkinen on tottunut kuljettamaan herkkuja Turun kaupungin vieraille juhlatiloihin. Myös ruokakassien kuljettaminen vähävaraisille on mieluinen homma. Minna Rosvall / Yle

Kaupungin autojen ratissa tuttuja tyyppejä

Keittiömestari Sami Mäkinen kokkaa yleensä Turun kaupungin arvovieraille. Nyt hän ja liikunnanohjaaja Santeri Ström ovat siirtyneet koronan vuoksi autonkuljettajiksi.

Ström on usein uimavalvojana Turun Impivaaran uimahallissa. Mäkinen puolestaan käy tervehtimässä kokinasussaan Turun kaupungintalon edustustilaisuuksiin saapuvia. Kaupungintalon tilaisuudet peruttiin maaliskuun puolivälissä, ja Mäkisen työ keittiömestarina jatkuu aikaisintaan loman jälkeen heinäkuussa.

Liikunnanohjaaja Santeri Ström lastaamassa ruokakasseja.
Santeri Ström on tuttu hahmo monille uimareille. Impivaaran uimahallin trooppinen ilmasto on vaihtunut autonkuljettajan hommiin.Minna Rosvall / Yle

Sekä Strömille että Mäkiselle oli tärkeää, että työtä riittää.

– Olen tekijä. Tykkään tehdä ja liikkua paljon. En halua mennä tietokoneen taakse. Palkkaakin pitää saada ja mahdollinen lomautus pelottaa, kertoo Ström.

Santeri Strömin kohdalla työnkuvan muutos sujui mutkattomasti, sillä hän on aiemmin tehnyt kuorma-autonkuljettajan töitä.

– Onhan tässä muutosta, mutta tärkeää työtä saan tehdä edelleen. Impivaarassa autan ihmisiä liikunnan parissa, nyt saan auttaa toisella tavalla, pohtii Ström.

Ruokakassit siirtyvät autoihin ripeästi

Kuljettajat lastaavat ja vievät kotioville vähävaraisten ruoka-apua, jotka Operaatio Ruokakassi ja Turun kaupunki järjestävät yhteistyössä.

Tahot ovat yhteistyössä nyt ensimmäistä kertaa. Arkipäivien aikana voidaan toimittaa jopa 200 kassia.

Ruokakassi
Ruokakassista löytyy muun muassa kasviksia, juureksia, leipää ja hedelmiä.Minna Rosvall / Yle

Turun kaupungin logistiikkatiimi on ollut mukana kehittämässä järjestelmää, jonka avulla kuljettajat löytävät avuntarvitsijoiden osoitteet.

Keittiömestari Sami Mäkinen ei ole juurikaan tutkinut kassien sisältöä, vaikka ruoka-alan ammattilainen onkin. Sen verran hän on huomannut, että kasviksia ja terveellisiä ruokatarvikkeita niissä näkyy.

Hän ei kaipaa pahemmin kokkailuakaan.

– Tietenkin kaipaan omaa työtä, mutta täällä näkee uusia ihmisiä. Kotona saan kokkailla ihan tarpeeksi. Siellä opiskelee kolme koululaista, kertoo Mäkinen.

Turun kaupungin autoja lähdössä kuljettamaan ruokakasseja.
Turun kaupungin autot valmiina palvelemaan ruokakassien kuljetuksia.Minna Rosvall / Yle

Käsidesille löytyi pullottaja nuorisotalolta

Nuoriso-ohjaaja Petteri Viitaselle löytyityö sairaala-apteekista. Hän on suorittanut takavuosina sairaanhoitajaopintoja, ja nyt hän täyttää käsidesipulloja.

– Käytetty käsidesipullo tuodaan sairaala-apteekkiin. Pesen sen ja täytän sairaala-apteekissa tehdyllä käsidesillä. Sitten laitan uuden etiketin pullon kylkeen. Ensimmäisenä päivänä täytin pienellä harjoittelulla 84 pulloa, kertoo Viitanen innostuneena.

Hänen mukaansa käsidesiä riittää, joten hän aikoo kiristää tahtia ja uskoo pystyvänsä täyttämään jopa 200 pulloa päivässä.

Viitasella on kova huoli nuorista, ja paluu omalle työpaikalle, Varissuon nuorisotalolle, on jo mielessä.

– Olen huolissani niistä nuorista, jotka eivät uskalla kohdata meitä sosiaalisessa mediassa, jonne siirryimme nuorisotalon sulkemisen jälkeen. He ovat suurin avuntarvitsijoiden joukko, pohtii Viitanen.

Hän lupaa, että nuoriso-ohjaajilla on paljon suunnitelmia valmiina sen varalle, kun toiminta talolla taas palautuu ennalleen.

– Nuoret, te yllätytte, kun tulette taas talolle käymään, lupaa Viitanen.

Sitä ennen Viitasella on vielä satoja pulloja täytettävänä. Hän arvelee, että kohta käsidesi tulee uniinkin. Mutta nyt on hienoa olla tekemässä toisella tavalla merkittävää työtä.

Millaisia kokemuksia sinulla on koronan aiheuttamista tehtävänkuvien muutoksista? Kerro niistä alla olevassa keskusteluosiossa. Kommentointi sulkeutuu 15.4. kello 23.00.

Lue lisää:

Pätkätyöläinen hyppäsi kaupan kassalta sikalatyöntekijäksi – "Eniten pelkäsin hajua ja pistämistä"

Kunnat pistivät asiointiapunsa pystyyn hetkessä ja se tuli tarpeeseen – osa vanhuksista alkoi jo säännöstellä syömistään

Ruokakassit kulkevat tekoälyllä Turussa – suosio on huimaa


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107703

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>