Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esitti maanantaina lehdistötilaisuudessa videon, jossa puolusteltiin hänen toimiaan koronaviruksen pysäyttämiseksi.
Yhdysvaltalaismedioissa Trumpin Valkoisessa talossa esittämää videota on kuvattu propagandistiseksi.
Siinä muun muassa New Yorkin ja Kalifornian osavaltioiden kuvernöörit kehuivat Trumpia koronan hoidossa.
Video näytti saavan paikallaolleen kriittisen toimittajakunnan hämilleen. ABC-yhtiön Valkoisen talon kirjeenvaihtaja totesi, että ei ole koskaan nähnyt vastaavaa.
– Tällaisia videoita on satoja. Meillä on näitä. Emme halunneet tehdä tästä liian pitkää. Mutta on surullista, että ihmiset kirjoittavat valheellisia juttuja, Trump sanoi ja alkoi haukkua arvostettua New York Times -sanomalehteä.
Lehti oli julkaissut viikonloppuna artikkelin, jossa arvosteltiin Trumpia hitaudesta virukseen reagoinnissa. Artikkelin mukaan asiantuntija oli varoittanut Trumpia viikkoja aiemmin viruksen leviämisestä ennen kuin Trumpin hallinto ryhtyi toimiin.
– New York Timesin juttu oli täyttä valhetta. Se on valhemedia. He kirjoittavat valheellisia juttuja. Jonain päivänä, toivottavasti tulevien viiden vuoden aikana, kun en enää ole täällä, nämä lehdet lopettavat, koska kukaan ei halua lukea niitä. Nyt niistä pidetään, koska ne kirjoittavat minusta, Trump sanoi.
Suuttui arvostelusta
Tilanne kärjistyi lisää, kun CBS:n toimittaja alkoi tivata Trumpilta koronatoimista tiukkaan sävyyn.
– Ostitte itsellenne aikaa. Ette kuitenkaan käyttänyt sitä valmistellaksenne sairaaloita, ettekä testien lisäämistä, toimittaja Paula Reid aloitti.
– Olet niin häpeällinen, niin häpeällinen, kun sanot noin, Trump keskeytti. Ja jatkoi:
– Tiedät itsekin, että olet feikki. Koko teidän kanavanne on feikki.
– Mitä sitten teitte, toimittaja jatkoi kiivasta sananvaihtoa.
– Olemme tehneet oikein. Olemme todella tehneet oikein. Ongelma on se, että lehdistö ei kerro asioista niin kuin ne ovat. Mutta pärjään aika hyvin, koska toimin parhaan tietoni mukaan ja olen Yhdysvaltain presidentti riippumatta siitä, mitä sanotaan.
Uutiskanava CNN:n mukaan presidentti korosti omaa valtaansa tavalla, jota asiantuntijat eivät pidä perustuslain hengen mukaisena.
– Kun joku on Yhdysvaltain presidentti, hänen auktoriteettinsa on totaalinen, hän oli CNN:n mukaan todennut.
Trump on sanonut, että esimerkiksi koronarajoitusten purkaminen tulisi kuulua presidentin toimivaltaan eikä osavaltioiden itsenäisesti päätettäväksi.
New Yorkin osavaltion kuvernööri, demokraatti Andrew Cuomo sanoi tilaisuuden jälkeen CNN:llä, että Yhdysvallat ei ole monarkia.
– Meillä ei ole kuningasta, meillä on vaaleilla valittu presidentti.
Cuomon mukaan perustuslaki sanoo, että se valta minkä ei erityisesti katsota kuuluvan liittovaltiolle, kuuluu osavaltioille.
Koronavirukseen on kuollut Yhdysvalloissa jo yli 23 000 ihmistä ja varmistettuja tartuntoja on yli 580 000.
Lue lisää:
Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon kello 23.00:een asti.