Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 107725

Lapsen surmaaja on Suomessa useimmiten oma äiti – Vantaalla nuori äiti vangittiin epäiltynä kaksivuotiaan lapsensa murhasta

$
0
0

Vantaalainen nainen on vangittu todennäköisin syin epäiltynä kaksivuotiaan lapsensa murhasta. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi vuonna 1998 syntyneen naisen torstaina vähän ennen kolmea.

Henkirikoksen epäillään tapahtuneen keskiviikkona 29. huhtikuuta 2020. Tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen kertoo, että teko paljastui, kun äiti itse soitti hätäkeskukseen ennen aamukuutta. Kun poliisit menivät vantaalaiseen asuntoon, he löysivät sieltä lapsen kuolleena. Poliisi otti äidin kiinni tapahtumapaikalta.

Tapahtumapaikka on kerrostaloasunto Vantaan Kaaripellossa. Asunnossa ei tekohetkellä ollut paikalla muita kuin äiti ja lapsi.

Poliisi ei kerro tapahtumien yksityiskohdista julkisuuteen, mutta Minkkisen mukaan poliisi tietää ne jo hyvin. Minkkisen mukaan äiti on myöntänyt teon kuulusteluissa. Hän on myös kertonut oman käsityksensä siitä, mikä johti tekoon.

Yli 80 lasta surmattu 2000-luvulla

Lapsi joutuu Suomessa henkirikoksen uhriksi suhteellisen harvoin, mutta tekoja paljastuu silti joka vuosi. Kun lapsi surmataan, tekijänä on useimmiten lapsen oma äiti. Toiseksi yleisin tekijä on lapsen oma isä.

Vain yhdessä tapauksessa tekijä on ollut uhrille tuntematon mies. Lisäksi yksi tekijä on ollut uhrin eno ja kaksi uhrin veljiä. Oheisessa tilastossa on esitetty vain vanhemman tekemät henkirikokset.

Vanhemman surmaamat lapset 2003-2019
Ilkka Kemppinen / Yle

Vanhemman surmaamien lapsien joukossa on vuosina 2003–2019 ollut yhtä monta tyttöä ja poikaa.

Heistä 52 on joutunut äidin ja 28 isän surmaamaksi. Tilastossa on useita tekoja, joissa isä on surmannut useita lapsia kerrallaan. Vastaavissa teoissa äiti on harvinaisempi.

Jos tilastot tehtäisiin surmaajien määrän perusteella, äitien osuus kasvaisi entisestään. Tilastoissa vuodet 2011 ja 2012 nousevat esiin, koska tuolloin tapahtui useita perhesurmia, joissa kuoli useita lapsia kerralla.

Tällaisissa useita uhreja kerralla vaativissa perhesurmissa tekijä on useimmiten isä.

Isät surmaavat vanhempia lapsia

Tilastoissa ovat mukana kaikki henkirikoksen muodot eli murha, tappo, surma, lapsensurma sekä pahoinpitelyn yhteydessä tapahtunut kuolemantuottamus.

Surma on äärimmäisen harvinainen rikosnimike, joka käytännössä tarkoittaa lieventävien asianhaarojen vallitessa tehtyä tappoa.

Lapsensurma on vain vähän surmaa yleisempi rikosnimike. Siihen voi syyllistyä ainoastaan lapsen äiti, jos hän "synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa".

Kun uhri on alle yksivuotias, äitien osuus tekijöistä on kaikkein suurin.

Tutkija Martti Lehti kertoo, että alle yksivuotiaiden surmista valtaosa on sellaisia, joissa äiti surmaa lapsensa synnytyksen yhteydessä. Suinkaan aina kyse ei kuitenkaan ole rikosnimikkeenä lapsensurmasta.

Hoito ehkäisisi surmia

Useimmiten tekojen taustalla ovat äidin mielenterveysongelmat. Asiantuntijat ovat vuosien ajan korostaneet sitä, että tarpeeksi aikainen hoitoon pääseminen estäisi ennalta valtaosan pienten lasten surmista.

Kun tarkastellaan 1–14-vuotiaita henkirikoksen uhreja, isien osuus kasvaa. Alla kouluikäisten lasten surmissa äitien osuus on yhä suuri.

Lehden mukaan tätä selitetään sillä, että tilastollisesti äidit viettävät eniten aikaa tämän ikäisten lasten kanssa.

Kaiken kaikkiaan miehet käyttävät enemmän väkivaltaa kuin naiset, mikä alkaa näkyä tilastoissa, kun lapsi kasvaa. Vanhempien lasten henkirikoskuolemissa näkyy myös niin sanottu kuritusväkivalta eli tilanteet, joissa lapsen kurittaminen riistäytyy käsistä.

Suomessa kaikenlainen lapsen fyysinen kurittaminen on laitonta.

Päivitys 30.4.2020 klo 16.56: Juttuun lisätty tutkinnanjohtajan kommentit siitä, että epäilty on kuulusteluissa myöntänyt teon.

Lue myös:

Vantaalaista äitiä esitetään todennäköisin syin vangittavaksi 2-vuotiaan lapsensa surmasta – poliisi: äiti ja lapsi olivat kahdestaan asunnossa


Viewing all articles
Browse latest Browse all 107725

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>