Helsinkiläisessä yksityisessä päiväkodissa sattui joulukuussa lapsen henkeä uhannut tilanne, ilmenee Helsingin kaupungin nettisivuillaan julkaisemasta pöytäkirjasta.
Kaupungin mukaan ranskalaissuomalaisessa Club des Cinq -päiväkodissa järjestetyissä juhlissa oli tarjottu allergiselle lapselle syötäväksi tuotetta, jonka sisältämä ruoka-aine olisi voinut aiheuttaa tälle anafylaktisen sokin eli äkillisen ja hengenvaarallisen allergisen reaktion.
Pöytäkirjassaan kaupunki toteaa, ettei päiväkoti ollut huomioinut huoltajan ilmoittamaa vakavaa allergiaa ja sen hoitoon liittyneitä mahdollisia hoitotoimenpiteitä.
Palveluntuottaja oli tehnyt virhearvion tarjoamalla lapselle allergisoivaa tuotetta ja olettanut virheellisesti huoltajan olleen vastuussa tarjotun ruoan sisällöstä päiväkodin toiminta-aikana järjestetyissä juhlissa, pöytäkirjassa sanotaan.
Kaupunki päätyi antamaan päiväkodille varhaiskasvatuslain mukaisen huomautuksen. Toimi on hyvin poikkeuksellinen, selittää päätöksen tehnyt varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Eeva Tiihonen Helsingin kaupungilta.
Huomautus on hänen mukaansa parin vuoden sisään ainoa laatuaan yksityisissä päiväkodeissa Helsingissä.
Äiti kuvailee tilannetta hengenvaaralliseksi
Kaupungin pöytäkirjassaan mainitsema "allergisoiva tuote" oli käytännössä hasselpähkinätäytteinen suklaakonvehti, sanoo lapsen äiti Ylelle. Hän haluaa esiintyä nimettömänä, koska kyse on lapsen terveyteen liittyvistä asioista.
Äidin mukaan perhe oli useaan kertaan varmistanut, että päiväkoti oli tietoinen lapsen anafylaktisesta pähkinäallergiasta. Tämä käy ilmi myös Ylelle toimitetusta tausta-aineistosta.
Vanhempi kertoo, että perhe oli mennyt päiväkodin joulujuhliin, joissa kukin lapsi oli saanut nimikoidun ja teipillä suljetun pussin.
– Lapseni avasi hänelle ojennetun pussin. Sisällä oli suklaakonvehti. Hän ojensi sen minulle ja sanoi, että "katso äiti, suklaata". Eli vaikka hän on hyvin nuori, hän ymmärsi, ettei saa syödä sitä.
Äidin mukaan konvehti oli täynnä hasselpähkinää ja se olisi ollut hänen lapselleen hengenvaarallinen.
Vanhemmat säikähtivät tilannetta sen verran, että vaihtoivat päiväkotia heti tapahtuneen jälkeen.
Päiväkoti myöntää virheen: Erittäin valitettavaa
Päiväkodin johtaja Marina Seppi pahoittelee tapahtunutta. Perheille oli valmistettu lahja, joka sisälsi lasten tekemiä leluja, perheelle tarkoitetun kortin sekä suklaakonvehdin.
Hänen mukaansa päiväkodissa oli sattunut virhe, kun herkkuja ostettaessa ja pakattaessa ei ollut muistettu huomioida lapsen pähkinäallergiaa.
– Päiväkodissa on aina ollut erilaisille ruoka-aineille allergisia lapsia, eikä vastaavaa vahinkoa ole tapahtunut aikaisemmin eikä sen jälkeen, Seppi kirjoittaa Ylelle sähköpostitse.
Hän toteaa päiväkodin saaneen huomautuksen kaupungilta tiukan puhuttelun jälkeen. Päiväkodissa on Sepin mukaan ohjeet ja menettelytavat allergiareaktioiden varalta. Henkilökunnassa on myös ensiapukursseja käyneitä työntekijöitä.
– Tapahtuma oli erittäin valitettava ja kova muistutus asian tärkeydestä.
Toiminnasta valitettu kaupungille muutenkin
Päiväkoti on ollut tarkastelun alla kaupungilla muutenkin.
Huomautusta koskevasta pöytäkirjasta ilmenee, että kaupunki sai viime syksyn aikana useita palautteita, jotka ovat koskeneet henkilökunnan määrää ja pätevyyttä sekä henkilöstömitoituksen ja turvallisuuden toteutumista päiväkodissa.
Pöytäkirjan mukaan päiväkotiin on tehty marraskuussa eli ennen jouluista allergiatapausta ennalta ilmoittamaton tarkastuskäynti. Käynnin jälkeen palveluntuottajaa eli päiväkotia on ohjeistettu huolehtimaan varhaiskasvatuslain mukaisen henkilöstömitoituksen järjestämisestä ja turvallisuuden toteutumisen varmistamisesta.
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Eeva Tiihonen ei kommentoi tarkastuskäynnillä tehtyjä havaintoja eikä esimerkiksi sitä, onko palautteille ollut aihetta vai ei. Hän vetoaa siihen, että asia on keskeneräinen ja valmistelussa eikä siitä siksi voi lausua mitään.
Yleisellä tasolla hän sanoo, että kaupunki suhtautuu kaikkiin sille tuleviin palautteisiin vakavasti ja selvittää ne huolellisesti.
Johtaja: Huomiot on nyt korjattu
Päiväkodin johtaja Marina Seppi selittää, että henkilökunnan ja lasten lukumäärän on täytettävä tiukat määräykset koko päivän ajan ja että palautteet ovat liittyneet tilanteisiin, joissa esimerkiksi lasten tuonti tai haku ja työntekijän saapuminen töihin eivät ole osuneet yksiin, vaan lapsia on ollut hetken aikaa muutama liikaa henkilökunnan lukumäärään nähden.
Palaute turvallisuuden toteutumisesta liittyy hänen mukaansa juuri henkilöstöasiaan. Asiaan on kiinnitetty aiempaa tarkempaa huomiota, ja sitä on korjattu ja korostettu henkilökunnalle.
– Palkatun henkilöstön lukumäärä ja lasten lukumäärä ovat oikeat, mutta haasteena, uskoakseni kaikissa päiväkodeissa, on pitää tasapaino joka hetki ja kaikissa tilanteissa.
Seppi sanoo ylipäätään, että vuorovaikutus joidenkin perheiden kanssa on ollut silloin tällöin haasteellista eivätkä henkilökemiat ole aina toimineet.
– Syksyllä tyytymättömyys valtasi muutamat perheet alkaen henkilökunnan vaihdoksista enkä osannut tasoittaa tunnelmia. Tyytymättömyys ja epäluulo kasvoivat, ja päätepisteenä oli tuo päivähoidon tarkastajien puhuttelu ja huomautus, hän kirjoittaa sähköpostissaan.
– Yrittäjän pitää tällaisessa tilanteessa katsoa peiliin ja keksiä keinot epäkohtien poistamiseen ja kitkatilanteiden käsittelyyn ja ratkaisuun rakentavasti.
Sepin mukaan päiväkotiin tehtiin helmikuussa uusi ennalta ilmoittamaton tarkastus. Tarkastuksessa kiinnitettiin huomiota muun muassa siivouskomeroon, keittolevyn paikkaan sekä liian lähekkäin olleisiin käsipyyhkeisiin. Hän kertoo, että huomiot on nyt korjattu.
Kaupunki: Olemme valppaina
Helsingin kaupunkia edustava Eeva Tiihonen pitää Club des Cinq -päiväkodille annettua huomautusta isossa kuvassa poikkeuksellisena toimenpiteenä.
– Sen merkitys ja tarkoitus on, että palveluntuottaja ymmärtää asian vakavuuden.
Huomautuksesta seuraava askel on mahdollisuus viedä asia kasvatus- ja koulutuslautakunnan käsittelyyn, Tiihonen taustoittaa mutta täsmentää puhuvansa asiasta yleisellä tasolla.
– Siinä yhteydessä voisi tulla kyseeseen määräyksen antaminen ja esimerkiksi toiminnan keskeyttäminen.
– Haluan korostaa, että on jo vakava toimenpide, kun päädytään antamaan huomautus. Aina tällaisen jälkeen asia on koko ajan tarkastelussa ja olemme hyvin valppaina sen suhteen, mikä on tilanne ja missä mennään, Tiihonen sanoo.