Koronaepidemia leviää rajusti Yhdysvaltain vankiloissa, mutta tilanteesta on hyvin vaikea saada kokonaiskuvaa.
Yhdysvalloissa on maailman maista eniten vankeja, 2,3 miljoonaa. Vankilajärjestelmä on hajanainen, koska vankiloita ylläpitävät niin liittovaltio, osavaltiot kuin paikalliset viranomaisetkin.
Osa maan vankiloista on yksityisiä yrityksiä, joiden tuotto on heikko. Yritysten johdolla ei juuri ole halukkuutta ylimääräisiin kuluihin, jollaisia esimerkiksi vankien koronatestaus tai suojavarusteiden hankinta olisivat.
Vankilat ovat useimmiten tupaten täynnä vankeja, eikä sairastuneiden eristämiseen ole mitään mahdollisuuksia. Viranomaiset ovat myös jättäneet vankilat paljolti oman onnensa nojaan sairauden ehkäisemisessä, koska esimerkiksi sairaaloiden toimintakyvyn ylläpitoa pidetään tärkeämpänä.
Heikot tiedot
Vankien koronatestaus on satunnaista, eikä tietoja siitä koota järjestelmällisesti mihinkään.
Yliopistojen yhteistyöelin Covid Prison Data on pyrkinyt kokoamaan tietoja vangeille tehdyistä koronatesteistä. Sen tietojen mukaan 13 436 vankia ja 5 312 vankiloiden työntekijää on Yhdysvalloissa saanut koronavirustartunnan.
Liittovaltion vankilavirasto kertoo, että yli puolessa sen ylläpitämistä 122 vankilasta on puhjennut koronaepidemia.
Liittovaltion vankiloissa on 152 000 vankia ja 36 000 työntekijää. Näissä laitoksissa on tehty vajaat 3 000 koronatestiä. Niissä on todettu 1 842 tartuntaa vangeilla ja 343 työntekijöillä. 36 vankia on kuollut tautiin.
Tartunnan saanut 80 prosenttia
Pahin tilanne lienee Marionin vankilassa Ohion osavaltiossa, missä 2 500 vangista 80 prosentilla on todettu koronavirus. Lisäksi tartunta on 175 työntekijällä.
Los Angelesissa Terminal Islandin vankilan 1 050 vangista 60 prosenttia on sairastunut.
Uutistoimisto AFP:n mukaan vanginvartijoita on alkanut irtisanoutua tehtävistään, koska rehottava epidemia on muuttanut työn liian vaaralliseksi. Lisäksi vangit ovat kapinoineet ainakin kahdessa vankilassa.
Vankien etuja ajavat järjestöt ovat esittäneet, että vankiloiden tilannetta helpotettaisiin päästämällä etuajassa vapaaksi vankeja, jotka eivät ole vaarallisia ja joiden tuomio on lähellä päättymistään. Tätä on kuitenkin tapahtunut toistaiseksi hyvin vähän.
3.5. klo 12.05 Uutisesta poistettu virheellinen maininta, että valtaosa USA:n vankiloista olisi yksityisiä.