Yhdysvaltain ulkoministeriö epäilee, että sen Moskovan-suurlähetystössä on työskennellyt jopa vuosikymmenen ajan Venäjän hyväksi toiminut vakooja. Asiasta kertoi ensimmäisenä brittilehti The Guardian.
Naisen työtehtävät liittyivät Yhdysvaltain salaiseen palveluun. Hänellä oli pääsy suurlähetystön intranetiin ja sähköpostiin..
Naisen toiminta alkoi paljastua vuonna 2016 ulkoministeriön turvatarkastusten yhteydessä. Naisen todettiin tavanneen säännöllisesti ja luvatta Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n työntekijöitä.
– Oletamme, että kaikkihan he puhuvat FSB:lle, mutta hän antoi heille paljon enemmän informaatiota kuin olisi saanut, eräs ulkoministeriön virkamies sanoi CNN-kanavan haastattelussa.
Naisen toimintaa tarkkailtiin jonkin aikaa. Lopulta hän jäi kiinni itse teossa, kun Salainen palvelu oli tehnyt hänelle perinteisen vakoojanpaljastustempun.
– Tiesimme mitä oli tulossa ja me vain pelasimme mukana. Annoimme hänelle tietynlaista informaatiota ja näimme hänen luovuttavan sen edelleen FSB:lle.
Yhdysvaltain Salainen palvelu kiistää, että nainen olisi voinut luovuttaa eteenpäin kaikkein arkaluontoisimpia tietoja.
Nainen erotettiin kesällä 2017 samassa yhteydessä, kun Yhdysvaltain Venäjän-lähetystöistä joutui lähtemään satoja muitakin työntekijöitä maiden välisen diplomaattisen kiistan takia.