Onko Liina Tiusanen väärässä puolueessa?
Tyypillinen keskustan jäsen on mies, kuusikymppinen ja asuu todennäköisesti Itä- tai Pohjois-Suomessa. Väkirikkaalla Uudellamaalla keskustalaisista asuu vain joka kymmenes.
Helsinkiläinen Liina Tiusanen, 27, on syntynyt pääkaupungissa, vastustaa turpeenpolttoa, turkistarhausta ja syö lähinnä kasvisruokaa. Silti hän otti keskustan jäsenkirjan, eivätkä teatterikorkeakoulun käyneet vanhemmat ilahtuneet.
– Äiti on antanut selkeästi ymmärtää, että olen hyvä tyyppi, mutta puolue on väärä, Tiusanen naurahtaa.
Miksi keskustaan liittyy Liina Tiusasen kaltainen ihminen, jolla ei ole juuri maaseutuidentiteettiä? Nyt hän on Helsingin keskustanuorten puheenjohtaja ja tuore puoluevaltuuston varapuheenjohtaja.
Jos Tiusasen puoluevalinta on poikkeava, samaa voi sanoa koko keskustan tarinasta.
Keskustan piti kuihtua olemattomiin, kun Suomi kaupungistui ja väki pakeni maaseudulta.
Muissa Euroopan maissa keskustan kaltaiset talonpoikaistaustaiset puolueet ovat kutistuneet tai niitä on tuskin ollutkaan, mutta Suomen keskusta on onnistunut pysymään poikkeuksellisella tavalla vallassa.
Suomalaiset ovat saaneet tottua keskustan valtaan 30 viime vuoden aikana, jolloin se on pitänyt hallussaan Suomen pääministerin paikkaa muita puolueita useammin ja pidempään. Viimeksi pääministeriksi ja vaalivoittajaksi nousi keskustajohtaja Juha Sipilä.
Poliittisen historian tutkija Mikko Majander sanoo, että SDP:n 1950-luvun kärkipoliitikko Väinö Leskinen ei olisi voinut pahimmissa kuvitelmissaankaan ajatella, että Suomessa on 2000-luvulla keskustalaisia pääministereitä. Majander on tutkinut aiemmin muun muassa SDP:n historiaa ja työskentelee parhaillaan ajatushautomo Magman tutkijana.
Miksi keskustalle ei käy kuten muille agraaritaustaisille eurooppalaispuolueille?
Liina Tiusasen syy liittyä keskustaan oli käytännöllinen. Hän huomasi Jyväskylässä opiskellessaan, että jos haluaa vaikuttaa asioihin, pitää löytää valtakunnallinen puolue.
Valinta osui keskustaan, jonka arvot vetosivat Tiusaseen enemmän kuin kokoomuksen.
– Koin, että kokoomuksessa korostetaan yksilön vastuuta itsestään. Keskustassa korostetaan sitä, että ihminen yksin ei ole oman onnensa seppä.
Juuri tässä tullaan siihen, miten Suomen puoluekenttä poikkeaa muusta Euroopasta. Kun Suomessa keskusta ja kokoomus kilpailevat osin samoista äänestäjistä, muualla ääniä voi Mikko Majanderin mukaan tavoitella yksi keskustaoikeistolainen puolue, kuten kristillisdemokraatit.
Puoluetutkija Rauli Mickelsson Turun yliopistosta sanoo, että keskustan kaltaisia suuria agraaripuolueita on ollut ennen kaikkea Itä-Euroopassa ja Skandinaviassa, mutta muualla maatalouspuolueet eivät ole olleet tai pysyneet kovin voimakkaina.
Itä-Euroopasta agraaripuolueet käytännössä katosivat jo silloin, kun vallan ottivat toisen maailmansodan jälkeen kommunistit.
Ruotsissa keskusta pääministeripuolue viimeksi 70-luvulla
Kun Suomea hallitsee keskustalainen pääministeri, lahden takana Ruotsissa paikallinen keskustapuolue ylsi samaan viimeksi 1970-luvulla. Sen jälkeen hallitusta ovat vetäneet vuorotellen sosiaalidemokraatit ja Ruotsin kokoomus.
Osa selitystä voi olla, että Ruotsissa muutkin puolueet kuin keskusta ovat ajaneet syrjäseutujen asiaa. Valtio-opin emeritusprofessori Jan Sundberg sanoo, että Ruotsissa myös SDP on ollut melko vahva syrjäseuduilla.
Sundberg selittää, että naapurimaassa metsäteollisuus omistaa huomattavan osan metsistä, ja maa on syrjäseutuja myöten Suomea teollistuneempi. Suomessa keskustaa on auttanut sirpaleinen maanomistus, jonka takia meillä on paljon pieniä metsänomistajia.
Myös Norjan keskustapuolue kalpenee Suomen sisarpuolueen kannatuslukujen rinnalla, ja Sundberg tarjoaa samankaltaista selitystä kuin Ruotsin osalta.
Suomessa sanasta aluepolitiikka tulee heti mieleen keskusta, mutta rikkaassa ja rannikkoa pitkin polveilevassa Norjassa aluepolitiikka on ollut muidenkin puolueiden yleispolitiikkaa. Sundberg huomauttaa, että valtiovalta on satsannut paljon rahaa Pohjois-Norjaan, kalastukseen ja öljyyn.
Entä Tanska? Siellä pääministeripuolueena on ollut agraaritaustainen Venstre, mutta se eroaa tutkijoiden mukaan olennaisissa asioissa Suomen keskustasta.
Sundberg huomauttaa, että Venstre on paitsi agraari myös liberaali. Mikko Majander arvelee, että pinta-alaltaan suuremmassa Suomessa alueellisuus korostuu enemmän kuin pienemmässä Tanskassa.
Olen vitsinä sanonut, että kepulaisuus on geeni. poliittisen historian tutkija Mikko Majander
Suomessa keskusta on ratsastanut maakuntien ja maaseudun asianajajana, mutta esimerkiksi keittiöstään kuuluisassa Ranskassa sama tuskin onnistuisi. Mikko Majander huomauttaa, että Ranskassa maaseudusta huolehtiminen on ollut kansallinen ylpeyden aihe kaikille puolueille.
Maakuntapuolueen tarrautuminen vallan kahvaan ei ole ainoa erikoisuus, joka Suomen puoluekentässä on. Moniin Euroopan maihin verrattuna meillä on tavallista useampia suuria, merkittäviä puolueita. Erona voi pitää myös sitä, että muualla vihreät ovat usein selvästi vasemmalla.
Pärjääkö keskusta, koska kaupungistuminen jäi Suomessa puolitiehen?
Liina Tiusanen kertoo lypsäneensä kerran, eikä hänellä ole kosketusta maatalouteen tai metsänomistukseen.
Mutta ei hän koe olevansa pelkästään kaupunkilainenkaan. Kun Tiusanen oli lapsi, perhe muutti Helsingistä Ouluun ja sieltä vielä Muhokselle.
Tiusanen on huomannut, että puolueessa arvostetaan jäsenten "perinteistä" taustaa kuten keskustalaista sukua tai maatiloja, joissa on viljelty 500 vuotta. Mutta vahvuutena pidetään myös sitä, että keskustassa on helsinkiläisiä.
Ehkä ilmeisimmältä tuntuva selitys keskustan menestykselle on, että Suomessa kaupungistuminen on jäänyt puolitiehen. Jos keskusta on eurooppalaisittain poikkeava, sitä on myös Suomi. Suomi on Euroopan Unionin väljimmin asuttu maa, jossa väkeä on vähän ja lääniä riittää.
Keskustan selviytymistä ei voi kuitenkaan ymmärtää, ellei palaa ajassa 50 vuotta taaksepäin. Silloin Suomea ravisteli suuri maaltamuutto ja keskustapoliitikot olivat pulassa. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa keskusta kärsi pahan tappion ja puheet auringonlaskun puolueesta yltyivät.
Keskustan oman historiankirjoituksen mukaan puolueen nousun pohja kuitenkin luotiin juuri 1960- ja 70-lukujen taitteessa.
Puoluetutkija Rauli Mickelsson sanoo, että keskeinen syy keskustan suosiolle on aluepolitiikan korostaminen. Puolue pelaa vastakkainasettelulla: toisessa päässä on lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomi, toisessa kaupungistunut eteläinen Suomi.
Sisällissodan linjat näkyvät
Mickelssonin mukaan jo sadan vuoden takaisessa sisällissodassa punaisen ja valkoisen Suomen raja noudatteli keskustan kannatusta. Siitä lähtien kokoomus ja SDP ovat olleet Etelä-Suomen puolueita ja keskusta Itä- sekä Pohjois-Suomen.
Majander pitää ratkaisevana, että keskusta onnistui muuttumaan maatalousväestön edunvalvojasta laajemmaksi maakuntien puolueeksi. Hänen mukaansa on poikkeuksellista, että keskusta on pystynyt säilyttämään asemansa isona puolueena, vaikka työpaikkojen määrä maa- ja metsätaloudessa romahti.
Mickelsson selittää keskustan suosiota myös puoluekulttuurilla. Se tihkuu maalaisromantiikkaa. Keskusta eroaa jäsenistöltään kokoomuksesta, jolle ei istunut keskustan harrastama herraviha ja köyhän maan puolustaminen.
Majander sanoo, että osalla kansasta samaistuminen paikkoihin ja alueisiin on osoittanut hämmästyttävän sitkeäksi. Se periytyy hänen mukaansa tiukemmin kuin duunari-identiteetti. Se on demareille kuin agraarisuus keskustalaisille.
– Olen vitsinä sanonut, että kepulaisuus on geeni. Poliittinen kulttuuri on osoittautunut voimakkaammaksi kuin luokkapohjainen poliittinen samaistuminen, Majander sanoo.
Keskustaa auttoi läpi vaikean 1970-luvun se, että hallituspohja pysyi vaaleista huolimatta samana. Kokoomus oli ulkopoliittisista syistä ulkona, keskusta sisällä. Vallassaolo takasi, että keskusta sai voittoja aluepolitiikassa. Virastoja ja hallintoa alettiin hajasijoittaa maakuntiin, ja valtionyhtiöt investoivat niihin rahaa.
Majander sanoo, että keskustan onnistumista ei voi laittaa kuitenkaan vain ulkopoliittisen tilanteen tai Suomen väestörakenteen piikkiin. Hänen mukaansa keskusta oli ammattitaitoinen poliittinen kone.
Muutkin perinteiset puolueet ovat samassa liemessä. poliittisen historian tutkija Mikko Majander
Keskustalle oli selvää, että puolueen kannatuslaskun pysäyttäminen edellytti läpimurtoa kaupunkeihin. Helsinkiin keskusta ei ole tosin koskaan kunnolla pystynyt tunkeutumaan, alueellisiin keskuksiin kyllä.
Majanderin mukaan Suomessa on ollut keskustaoikeistossa tilaa kahdelle ”suurelle", kun porvaripuolen suhteellinen osuus äänestäjistä on kasvanut käytännössä 1970-luvulta lähtien.
– Keskusta on säilynyt näin käypänä vaihtoehtona, joka voi pongahtaa erityisesti oppositioasemasta takaisin jaloilleen.
Kiihtyvätkö jälleen puheet keskustan tuhosta?
Keskustan kannatus on laskenut alimmaksi yli kuuteen vuoteen, kun Juha Sipilän hallituskausi lähenee loppuaan.
Uhkaako keskustaa lopulta tuho, jota sille on useaan kertaan ennustettu vuosikymmenten varrella? Vai jaksaako kukaan edes aloittaa enää keskustelua auringonlaskun puolueesta, kun se on niin monta kertaa mennyt pieleen?
Majanderin mukaan aiempien ennustusten osoittautuminen liioitteluksi ei takaa keskustan pelastautumista.
Takavuosiin verrattuna uutta on, että uhka ei nyt koske vain keskustaa. Puolueuskollisuus, joka aiemmin kannatteli keskustaakin, on laskenut, ja liikkuvia äänestäjiä voi olla yli kolmannes suomalaisista.
Ajattelu, että ihmisten pitää saada asua missä haluavat on tulevaisuutta. Helsingin keskustanuorten puheenjohtaja Liina Tiusanen
– Muutkin perinteiset puolueet ovat samassa liemessä. Mikään ei takaa, että keskusta nousee kanveesista, jota kohti sitä nyt naulataan, mutta mahdollisuudet ovat samat kuin muillakin.
Majander sanoo, että SDP:nkin osalta voi kysyä, miten puolue selviää, kun jäsenet ja kannattajat ovat niin ikääntyneitä.
– Se riippuu puolueiden kyvystä uusiutua ja tehdä hyvää politiikkaa.
Mutta mistä puolueet saavat riveihinsä lisää nuoria uudistajia, Liina Tiusasia?
Tiusasen mielestään keskustan perinteiset ajattelutavat, kuten alueellisuuden korostaminen, eivät ole takapajuisia. Ne vaativat vain "uudelleensanoittamista".
Tiusanen uskoo, että työ ei ole tulevaisuudessa niin paikkaan sidottua kuin nyt, eikä työ ole enää elämää ohjaava ykkösarvo, jonka takia ihmisten olisi pakko muuttaa Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin.
– Ajattelu, että ihmisten pitää saada asua missä haluavat on tulevaisuutta, vaikka se ehkä tässä hetkessä kuulostaa vanhanaikaiselta.
Lähteinä on käytetty Tytti Isohookana-Asunmaan kirjaa Virolaisen aika: Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963–1981, Seppo Kääriäisen kirjaa Sitä niittää, mitä kylvää: Keskustan strategiset valinnat 1964-2001 ja Kunnallisalan kehittämissäätiön raporttia Puolueiden rakenteet ja jäsenistön verkostot.