Helsingin sanomat kertoi tänään Kalevala korun aikeesta lakkauttaa Suomen kansainvälisesti tunnetuin korumerkki Lapponia erillisenä tuotebrändinä. Yhtiö perustelee päätöstään muun muassa brändin ylläpitämisen kalleudella.
Vaikka brändin omistava Kaleva koru ei ole Suomen kultaseppien liiton jäsen, suostuu liiton toimitusjohtaja Henrik Kihlman kommentoimaan ratkaisua.
– Täytyy tietenkin todeta, että Lapponia on ollut Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia brändejä. Tässä ei varmaan ole kyse siitä, että Lapponia lakkaa olemasta, vaan sitä markkinoidaan eri brändin kautta, Kihlman korostaa. Tietyllä tavalla on sääli, että niin suuri ja perinteinen brändi häviää brändinä. Tuotteisto kuitenkin käsittääkseni säilyy, hän sanoo.
Liiketoiminnan on kuitenkin oltava kannattavaa.
– Yritys joutuu tekemään päätöksiä omien tuottavuus- ja kululaskelmien kautta. Tätä päätöstä ei varmaankaan ole tehty hutiloiden ja ilman syvällistä ajatusta ja mallia, Kihlman toteaa.
Vaikka Lapponia-korujen kansainvälinen näkyvyys on osin seurausta avaruuden valloituksen jälkihuumassa tehdyn Tähtien sota -elokuvan näyttelijälle tehdystä koruvalinnasta, on Suomessa koruissa nähty ehkä enemmän – Lapponia-nimen mukaisesti – Lapin eksotiikkaa.
Kuin kuun tomupintoja ja tunturipurosta noukittuja hippuja
Mutta mistä sitten korujen Lapponia-imago syntyi? Varmastikin siitä, että niin sormusten kuin kaula- ja rannekorujenkin pinnat olivat aiemmasta poikkeavia, eli kultahippumaisia ja himmeitä.
– Siihen aikaan se on ollut kovinkin rohkeaa. Muu kotimainen tuotanto on ollut sileää ja kiillotettua. Se on herättänyt niin ihastusta kuin pahennustakin aikoinaan.
Kultahippumainen mielikuva on kuitenkin taiteellisen työn tulos, siis tehty.
– Minusta tuntuu, että tämä Lapin kulta -imago on syntynyt ehkä vaan kansan parissa. Kyllähän se on muotoiltu tuote, jossa on enemmän kuin että vain yritetään matkia Lapin kultaa. On inspiroiduttu kullan luonnollisesta olomuodosta ja muotoilussa käytetty sitä hyödyksi. Mutta se on selvää, että Lapin kulta, se luonnosta löytyvä kulta siinä muodossa kun se on syntynyt, siitä ei voi tehdä teollista tuotetta, ei sellaisia hippuja riitä.
Kulta- ja hopeasepillä on keinonsa
Himmeän ja hippumaisen olemuksen voi korulle tehdä monella eri tavalla.
– Se voi olla valu- tai hiekkapuhallettu pinta. Tai käsittely mattaustyökalulla, joka rikkoo pinnan tasaisesti, jolloin saadaan nätti, ei-kiiltävä pinta. Silloin se oli uutta ja uhkaavaa, muotia ja trendiä. Joissakin koruissa käytetään myöskin kontrastia eli on jotakin, mikä on kiillottettua ja mattaa rinnan. Eli tulee materiaalin eri kasvot samassa korussa esille.
Kihlmanin mukaan 1970- ja 1980-luvuilla Suomi oli vahva korujen vientimaa. Sittemmin vienti on hiipunut.
– Korujen vienti on meillä hyvin pientä. Pääasiallisesti koruntekijät toimivat kotimarkkinoilla. Vientituotteena edelleen sanoisin, että Lapponian korut ovat ykkönen.
Silti hän katsoo, että korut ylipäänsä sopivat hyvin myös tämän ajan arvoihin.
– Koru parhaimmillaan on hyvinkin kestävä tuote. Laatutuote, ei semmoinen kausikulutustuote. Uskoisin, että korulle on tilaisuus tulevaisuudessa. Täytyy olla vahva tarina. Se voi olla kotimaisuus tai vaikka materiaalin alkuperä.
Lue myös: