Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) hallitus on vapauttanut työvelvoitteesta kaksi johtoryhmän jäsentä kasvomaskikauppojen selvittelyn ajaksi. Asiasta on käynnistetty ulkopuolinen selvitys, jonka on määrä valmistua tiistaina.
HVK:n hallitus päätti asiasta eilisen ja toissa päivän aikana järjestetyssä kokouksessa. Hyllytetyt jäsenet ovat Asko Harjula ja Jyrki Hakola. Harjula on Huoltovarmuuskeskuksen hallintojohtaja ja Hakola perustuotanto-osaston johtaja.
Hakola oli STT:n mukaan allekirjoittanut sopimuksen, jolla HVK oli tilannut sairaalakäyttöön sopimattomia kasvomaskeja pikavippiyhtiöitä pyörittäneeltä, ulosottovelkaiselta yrittäjältä Onni Sarmasteelta.
Viime torstaina ilmeni, että Sarmasteen ohella suojamaskeja oli tilattu myös kauneusalan yrittäjältä Tiina Jylhältä, jolla on talousrikoshistoriaa.
Tilaus on STT:n mukaan jumissa, koska virolainen pankki jäädytti HVK:n Jylhälle lähettämät rahat. Jylhää edustavan juristi Kari Uotin mukaan sopimus on silti yhä voimassa.
Huoltovarmuuskeskuksen tekemät miljoonien eurojen hengityssuojainkaupat johtivat selvityspyyntöön ja keskuksen toimitusjohtaja Tomi Louneman eroon perjantaina. Pääministeri Sanna Marin (sd.) oli aiemmin samana päivänä tuonut ilmi, että HVK toiminut asiassa väärin, eikä Lounema nauti hänen luottamustaan.
Työministeri Tuula Haatainen (sd.) pyysi Huoltovarmuuskeskukselta suojainsotkusta lisäselvitystä joka on määrä antaa huomenna tiistaina. Huoltovarmuuskeskuksen väliaikaiseksi johtajaksi nimitettiin perjantaina Janne Känkänen.
Känkänen ei halunnut kommentoida Sarmanteen kanssa tehtyjä suojainkauppoja selvityksen ollessa kesken
Sarmaste väitti sunnuntaina, että HVK olisi tiennyt, mitä oli tilaamassa eikä hänen toimittamiensa suojaimien ollut tarkoituskaan olla sairaalakäyttöön soveltuvia. STT:n näkemistä asiakirjoista kuitenkin ilmenee, että suojainten luokituksen piti olla sairaalakäyttöön soveltuva FFP2.
STT:n tavoittama Känkänen on tilanteesta toistaiseksi hyvin vaitonainen.
– En pysty sitä kommentoimaan, se on sisäisen selvityksen alla, hän kuittasi Sarmasteen väitteet.
– Selvitys on valmistumassa huomenna (tiistaina). Hallitus käsittelee kokonaisuutta, ja teemme johtopäätökset siltä osin kuin voimme.
Känkänen vakuuttaa, että tilanne otetaan Huoltovarmuuskeskuksessa vakavasti. Hän korostaa, että hankinnat pitää tehdä asianmukaisesti haastavassakin tilanteessa.
– Suomi tarvitsee suuren määrän näitä suojavarusteita, ja niiden saatavuus maailmalla on huono. Tämän takia ollaan uudessa tilanteessa.
VTT totesi viime viikon tiistaina saapuneet suojat kelvottomiksi sairaalakäyttöön
Sarmasteelta tilattuja hengityssuojaimia saapui Kiinasta Suomeen tiistaina. Keskiviikkona VTT:n laboratoriossa tehdyissä testeissä selvisi, että useamman miljoonan euron arvoiset kertakäyttösuojukset ovat soveltumattomia sairaalakäyttöön.
Koronapandemian puhjettua sairaalatyössä välttämättömistä suojaimista on noussut maailmanlaajuisesti huutava pula, ja suojainten hinnat ovat moninkertaistuneet tarjonnan puutteessa ja toimitusvaikeuksien vuoksi.