Hallitus linjasi eilen, että kouluihin ja päiväkoteihin kohdistuvat rajoitukset poistuvat. Hallituksen suositus oli keskiviikkoon asti, että päiväkoti-ikäiset lapset hoidetaan poikkeusaikana kotona.
– Eilisen päätöksen myötä myös varhaiskasvatusta koskevat rajoitukset puretaan 14.5. lähtien ja käytännössä suositus lasten kotona pitämisestä ei päde enää 14.5. lähtien, sanoo opetusministeri Li Andersson (vas.).
Varhaiskasvatuksen ammattilaiset kaipaavat nyt tarkempia ohjeita käytännön toimiin, jos iso osa lapsista palaa hoitoon. Siinä tapauksessa turvavälejä tai tavallista pienempiä ryhmäkokoja ei voida taata.
Vanhempi päättää lapsen osallistumisesta päivähoitoon kuten normaalistikin. Vanhempien tulee kuitenkin olla yhteydessä varhaiskasvatuspaikkaan, jos lapsi ei osallistu varhaiskasvatukseen.
Esiopetukseen tulee opetusministerin mukaan osallistua normaalisti.
Tähän asti osa päiväkodeista on ollut kiinni, ja lapsia on hoidettu keskitetysti tietyissä päiväkodeissa. Hallituksen eilinen linjaus avaa suljettuina olleita päiväkoteja.
– Niiden päiväkotien, joissa on ilmoittautuneena lapsia, pitäisi avautua, Andersson linjaa.
Ministeri toivoo normaalimman arjen lisäävän perheiden hyvinvointia.
– Uskon, että iso osa vanhemmista on myös huojentunut hallituksen ratkaisusta. Saamani palautteen perusteella perheet ovat olleet kovilla, kun vanhemmat ovat joutuneet hoitamaan lapset kotona omien töiden ohella, Andersson kertoo.

Varhaiskasvatuksen opettajien liitto toivoo ohjeisiin tarkennuksia
Yli kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus koskee suosituksena myös päiväkoteja, mutta se on käytännössä hankala toteuttaa, jos lapsia on paikalla enemmän. Varhaiskasvatuksen opettajien liitossa VOL:issa pohditaan myös, miten arki käytännössä järjestetään.
VOL:in puheenjohtajan Anitta Pakasen mukaan lasten paluu varhaiskasvatuksen piiriin vaatii lisäjärjestelyjä varhaiskasvatuksen ammattilaisilta.
– Olemme koko poikkeusajan toivoneet tarkkoja ohjeistuksia esimerkiksi riskiryhmistä. Riskiryhmät onkin huomioitava tarkasti, Pakanen sanoo.
Opetushallitus on luvannut ensi viikolla tarkentaa päiväkotien ohjeita.

Lapsia mahdollisesti päiväkodeissa kesällä tavallista enemmän
Pakanen arvelee, että toisin kuin voisi olettaa, lapsia tulee olemaan kesällä varhaiskasvatuksen toimipisteillä tavallistakin enemmän.
– Monet työssäkäyvät vanhemmat ovat joutuneet pitämään lomansa jo nyt, joten kesällä lapsia tulee olemaan hoidossa tavanomaista enemmän. Tarvitsemme kaikki työntekijät töihin, Pakanen toteaa.
Huhti–toukokuussa lomautetuiksi joutuneiden päiväkotien työntekijöiden työssäjaksamista on pohdittava. Todennäköisesti päiväkotien henkilökunnan lomia joudutaan porrastamaan.
Pakasen mukaan päiväkotiryhmiä ei saa yhdistellä ja ryhmien tulee olla pienemmät kuin normaalisti. Eduskunnan sivistysvaliokunta on todennut valmiuslaista, että päiväkotien ryhmäkokojen tulee olla normaaliasetuksia pienemmät. Siten suojellaan henkilökuntaa.
Ahtaiden tilojen takia päiväkotien ohjeistusta vaikea toteuttaa
Epidemia-ajan ohjeistuksena on myös, ettei henkilökuntaa saa siirtää toisesta päiväkodista toiseen. Riskiryhmiin kuuluvien työntekijöiden turvallisuus täytyy varmistaa.
VOL:in viestinnän asiantuntija Jaana Lahdenperä-Laine huomauttaa, että monissa päiväkodeissa on normaalioloissakin paljon ihmisiä kohtuullisen pienissä tiloissa. Tilamitoitusta tulisi väljentää.
– Epidemia-aika tuo esiin ahtaasti mitoitetut tilaneliöt. Tilojen käyttö on kouluissa ja päiväkodeissa jo valmiiksi todella tapissa, jopa eteiset ja wc-tilat on laskettu lasten tiloiksi. Miten toiminta ”normaalia väljemmissä” tiloissa toteutetaan? Lahdenperä-Laine kysyy.
Lahdenperä-Laineen mukaan päiväkodeissa on liian tiukan tilamitoituksen vuoksi huono valmius epidemia-ajoille.

Joensuussa varaudutaan lasten määrän kasvuun
Kaikissa Suomen kunnissa aletaan nyt varautua lasten paluuseen varhaiskasvatukseen. Esimerkiksi Joensuussa kaikkia 35 toimipistettä ei kuitenkaan välttämättä avata, kertoo kaupungin hyvinvoinnin toimialan palvelujohtaja Juhani Junnilainen.
– Vielä emme pysty arvioimaan, kuinka moni päiväkoti avataan. Kesäkuussa alkaa muutenkin supistetumpi toiminta, joten oletus on, että lapsia jää kotiin huomattava määrä, Junnilainen sanoo.
Kokoontumisrajoituksia pyritään Junnilaisen mukaan noudattamaan, mutta jos lasten määrä kasvaa rajusti, se ei ole mahdollista.
– Mikäli osallistumisaste päiväkodeissa nousee 40 prosentin tuntumaan, ei ole teoriassakaan mahdollista noudattaa 10 henkilön rajoitusta, Junnilainen sanoo.
Esikoululaiset palaavat Joensuussa lähiopetukseen ja jäävät kesälomalle peruskoululaisten kanssa.
Joensuussa päiväkoteihin ei palkata kesäksi tavallista enemmän henkilökuntaa. Joitakin henkilökunnan lomautuksia saatetaan perua.
Palaako lapsesi tai lapsenlapsesi päiväkotiin tai oletko töissä varhaiskasvatuksessa? Keskustele aiheesta alla. Keskustelu on auki 2.5.2020 klo 23 asti.
Lue lisää: