Keväinen kansankarnevaali on näyttänyt etukäteen ankealta; kokoontumiset on kielletty ja sääkin tällä tietoa surkea. Ei kuitenkaan hätää: vappua ei ole peruutettu, sitä vain vietetään tänä keväänä virtuaalisesti.
Yle Uutisten kulttuuritoimituksen yhdessä aluetoimitusten kanssa kokoamilla vinkeillä pääset mukaan juhlatunnelmaan.

1. Poppia, räppiä ja suomirock-nostalgiaa
Pianoa parvekkeella
Vapputunnelma lähtee käyntiin ainutlaatuisesta parvekekonsertista. Kolumbialainen lauluntekijä-pianisti Oriana Aristizábal Ortiz, taiteilijanimeltään Orianna esiintyy vappuaattona kello 14 raumalaisen taloyhtiön sisäpihalla. Koronan Suomeen jumittaman taiteilijan esitystä voi kuunnella oman parvekkeen, ikkunan tai Yle Areenan kautta.
Supersuosittu suomirokkimusikaali syntyy uudelleen
Suomen teatterihistorian katsotuin musikaaliesitys, Tampereen Työväen Teatterin Vuonna 85 tulee vappuaaton kunniaksi kaikkien ulottuville. Takavuosien tuotannossa esiintyneet näyttelijät lukevat ja laulavat Eppu Normaalin, Juicen ja Popedan musiikille rakentuvan tarinan läpi klo 19 alkaen. Lukudraaman jälkeen Alabama House Band säestää kasaribileitä, joihin voi osallistua kotikatsomoissa. Sanat näkyvät ruudussa, ja bändille voi esittää biisitoiveita. Livelähetys löytyy Facebookista ja YouTubesta.

JVG:n Ikuista vappua vietetään virtuaalisella Senaatintorilla
Vappuaattona klo 19 Senaatintorilla ei tapahdu yhtään mitään, vaikka JVG esiintyy siellä ilmaiskeikalla. Bändi soittaa livenä teollisuushallissa, jossa virtuaalitori rakennetaan heidän ympärilleen green screen -teknologialla. Keikan voi kokea osoitteissa www.helsinkikanava.fi ja www.burst.fi.
Tubekotibileet Pyhimyksen ja Mörkön kanssa
Aseman lapset -yhdistyksen vappuaattokekkerit on tarkoitettu 13-18 -vuotiaille. Kotibileisiin pääsee mukaan klo 17:45 alkaen. Mukana juhlissa ovat muun muassa Pyhimys, Seksikäs-Suklaa, juontaja Sami Kuronen, kiekkotähti Marko ”Mörkö” Anttila ja Pyhimys.

Suomidiskoa Frederikin ja Meiju Suvaksen tahtiin
Vappuaaton iltaa tahdittamaan ei keksi parempaa kaksikkoa kuin suomidiskon legendat Frederik ja Meiju Suvas. He esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä 1980-luvun jälkeen Yle Jyväskylän livekeikalla. Nostalgisten hittien lisäksi molemmat esittävät myös uudet kappaleensa. Keikkaa voi katsoa vappuaattona Yle Areenassa klo 20:35 alkaen.
Haluatko laulaa kuin Rajaton?
Savoy-teatterin a capella -yhtye Rajattoman konsertti on nyt avoin kaikille. Konsertin yhteydessä on mahdollisuus myös yhteislauluun. Tekstit näkyvät ruudussa.
Noin tunnin kestävään konserttiin voi osallistua vapunpäivänä 1.5. klo 17:00 lähtien.
Yeboyah ja Marjo Leinonen Tiivistämön etävapussa
Yeboyah on esiintynyt täpötäydellä Flow Festivalin Red Arenalla kuin Ruisrockissakin. Nyt Yeboyah tuo visuaalisen Elovana-EP:nsä Suvilahden urbaanista keitaasta etänä olohuoneisiin. Tiivistämön etävapussa on tarjolla myös muun muassa Banda Cariben salsaa ja boleroita, ja Marjo Leinosen rouheaa groove root-musiikkia. Etävapun vietto alkaa aattoiltana klo 21 teatteriryhmä Stella Polariksen improvisaatioesityksellä.

2. Kamarimusiikkia ja vappumatineoita
Useat orkesterit kautta maan tarjoilevat vappumusiikkia – ajan hengen mukaisesti pienkokoonpanoilla esitettyinä.
Vappuaattona klo 15 nettiin pelmahtaa Tapiola Sinfoniettan Etäretrovappu. Kolmen vartin videokoosteessa näet ja kuulet orkesterin muusikoiden esityksiä vuosien varrelta.

Entä jokin näistä?
Vappuaaton kamarimusiikkia Kokkolan Tullipakkahuoneelta klo 19, esiintyjänä Keskipohjanmaan kamariorkesteri
Vappuaaton Hyvän mielen sävelkioski klo 19, Kuopion kaupunginorkesterin solistina Annika Tepponen
Vappumatinea klo 14 vappupäivänä, Helsingin kaupunginorkesteri
Vappumatinea klo 15, Turun filharmoninen orkesteri

3. Tee se itse -taidetta ja kulttuuria perheen pienimmille
Unohtuivatko vappukoristeet? Tehkää ne itse!
Vappuun kuuluvat ilmapallot, serpentiinit ja muut hauskat koristeet. Koronakaranteenissa perheissä jää aikaa valmistaa niitä myös itse. Sosiaalisessa mediassa järjestetään useita livetapahtumia, joissa vapputarvikkeita voi askarrella itse. Tässä muutamia esimerkkejä:
Vappuisa askartelulive koko perheelle Instagramissa 30.4. klo 18 @kototeko
Käsityökekkereiden kestävä vappuserpentiini Instagramissa 1.5. klo 10 @kasityokekkerit
Vappunen goes Futuro!
Oletko sinäkin liian hidas lippuvarauksissa, etkä koskaan saa keikkalippuja lastenkonsertteihin? Nyt on oiva hetki korjata asia, koska virtuaalikeikoille mahtuu! Suosittu Mutaveijarit esiintyy Espoon modernin taiteen museon Emman tempauksessa vappupäivänä ja samalla saa myös vinkkejä vappuaskarteluun. Tapahtuma alkaa klo 10:30.

Skeittaava koira, Mimi ja Kuku
Vappupäivänä tamperelainen lastenkulttuuripoppoo järjestää Lasten Vappufestivaali Livestream -nimisen tapahtuman, jossa nähdään muun muassa skeittaava koira Rambo Staffi, rokkaava duo PellePändi, ja lapsia liikuttavat Mimi ja Kuku. Aamupäivällä tarjolla on lasten videoterveisistä koostuva erikoislähetys. Live pyörähtää käyntiin klo 16.

4. Vanhaa ja uutta työväenmusiikkia
Vappu alkaa laulusta
Perinteisiä työväenlauluja pääsee laulamaan yhdessä Monna Kamun ja Jarmo Julkusen kanssa vappuaattona jo puoliltapäivin. Virtuaalinen yhteislaulukuoro jatkaa laulamista aina sunnuntai-iltaan asti. Biisilistaan voi tutustua etukäteen tapahtuman FB-sivuilla, joilla voi myös jakaa omia laulutunnelmiaan ja muistoja menneiden vappujen yhteislauluista.

Kenen joukoissa seisot - sing-along
Jouko Aaltosen vuonna 2006 valmistunut musiikkielokuva 1970-luvun laululiikkeestä kuuluu monen vappuperinteisiin. Sen voi katsoa vappupäivän päättymiseen asti linkkiä klikkaamalla. CC-nappulaa painamalla elokuvan näkee tekstitettynä, jolloin mukana laulaminen helpottuu.
Amerikansuomalaiset taistelulaulut heräävät henkiin
Paleface & Laulava Unioni on elvyttänyt jo kadonneiksi luulleet amerikansuomalaisten siirtolaisten työväenlaulut sadan vuoden takaa.
Vappupäivänä lauluja kuullaan livestriimatussa konsertissa klo 16 alkaen. Linkki keikalle julkaistaan samana päivänä klo 12 osoitteessa https://www.facebook.com/Laulavaunioni. Halutessaan MobilePayn käyttäjät voivat tukea tapahtumaa vapaavalintaisella summalla, muut joutuvat katsomaan sen ilmaiseksi.

5. Ylioppilaiden vappu
Manta saa virtuaalilakin
Mantan lakitus Helsingissä on monelle vappuperinteistä rakkain. Moni on seurannut sitä televisiosta, ellei ole päässyt paikan päälle. Tänä keväänä vanha rouva on suojeltu vaneriaidoin satunnaisten kokoontumiskiellonrikkojien varalta, mutta se ei estä yli satavuotisen lakitusperinteen jatkumista.
Lakitusvuorossa oleva Taideyliopiston ylioppilaskunta panee parastaan ja järjestää oman virtuaalilakitusseremoniansa vappuaattona klo 17.45 alkaen Helsinki-kanavalla. Yhteisöllisyyttä on luvassa etäisyyksien noudattamisesta huolimatta osoitteessa https://www.helsinkikanava.fi/fi/.
Aalto-yliopiston teekkareiden vapputouhuja voi seurata wappu.fi -sivustolta.

Ylioppilaat etävappuilevat ja palaavat asiaan syksyllä
Tampereen ylioppilaskunta on julistanut järjestävänsä Suomen suurimman etäwapun. Se on sisältänyt muun muassa päivästä päivään eteneviä somehaasteita. Rakkauden Wappuradio raikaa tänäkin vuonna, mutta varsinaiset vappukarkelot on siirretty syksyyn ainakin Tampereella ja Jyväskylässä. Perinteinen tamperelaisteekkarien kaste esimerkiksi tapahtuu vasta tuonnempana.
Itä-Suomen yliopiston vappuperinteet toteutetaan erikoislähetyksenä Wappuradiossa yliopiston ylioppilaskunnan Youtube-kanavalla. Turvallisuussyistä lakitusseremoniat ja kulkueet on tallennettu etukäteen. Ohjelma alkaa noin kello 16 vappuaattona..
Hämeenlinnassa Sibeliuksen patsas lakitetaan, mutta sitä toivotaan seurattavan kotisohvilta Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan somelivelähetyksissä esimerkiksi Istagramissa. Luvassa on lakituksen lisäksi mieskuoron Finlandia-esitys ja juhlapuheita.
Ylioppilaiden kuoroa pääsee kuulemaan
Mitäpä olisi vappupäivä ilman perinteistä Ylioppilaiden vappupäivän vastaanottoa ja kuorolaulua? Koronavappuna tilaisuus on suunniteltu radion kuuntelijoita varten ja musisoimassa on mukana Ylioppilaskunnan Laulajien pienempi erikoisryhmä. Yle Radio Suomi lähettää tilaisuuden suorana klo 9.05 alkaen. Tilaisuutta voi seurata livenä myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n YouTube-kanavalla.
Etkö löytänyt mitään mieleistäsi? Lisää virtuaalista vappukekkeröintiä löytyy sisäministeriön kokoamalta virtuaalivappu-sivustolta.
Juttua korjattu 30.4.2020 klo 13:40: Poistettu Kaj Chydeniuksen konsertti. Kulttuurikeskus Stoa tiedotti, että kyseisen tapahtuman oli julkaissut huijaussivusto.