Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 106252 articles
Browse latest View live

Testaa oma eroriskisi: Yle selvitti, mikä parisuhdettasi uhkaa tai vahvistaa

$
0
0
Korkeasti koulutettujen, terveiden, uskonnollisten ja ruotsinkielisten ihmisten liitot pysyvät todennäköisimmin kasassa verrattuna muihin suomalaisiin.

Ammattikorkeakoulun plagiointijupakka paisuu: yksi tutkinto perutaan, suurin osa epäillyistä on opettajia

$
0
0

Kolme Karelia-ammattikorkeakoulun plagiointijupakassa epäiltyä tutkinnon suorittajaa toimii itse opettajana ammattikoulussa. Karelia-ammattikorkeakoulu tiedotti perjantaina, että viisi koulussa hyväksyttyä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon liittyvää opinnäytetyötä on paljastunut osittain plagioiduksi.

Ylen saamien tietojen mukaan kolme näihin plagiointitapauksiin liittyvää henkilöä työskentelee opettajina Riveria-ammattioppilaitoksessa Pohjois-Karjalassa.

Riverian rehtori Esa Karvinen vahvistaa Ylen saamat tiedot.

– Nyt on tärkeää, että asia selvitetään perinpohjin, Karvinen sanoo.

Kaikki kolme plagiointitapausta liittyvät ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin (YAMK). YAMK-tutkinto rinnastetaan ylempään korkeakoulututkintoon. Pääsyvaatimuksena YAMK-opintoihin on korkeakoulututkinto sekä vähintään kolmen vuoden työkokemus. Yleensä tutkinto suoritetaan työn ohessa.

Tutkinnosta satojen eurojen palkankorotus

Riverian opettajille YAMK-tutkinnon suorittaminen tietää mojovaa palkankorotusta. Kun opettaja suorittaa tutkinnon, hänen palkkansa nousee useamman satasen kuukaudessa.

– Opettajat ovat omaehtoisesti hakeutuneet kehittämään osaamistaan ja suorittamaan tutkintoa. On todella ikävä asia, jos ihmiset ovat syyllistyneet plagiointiin, Esa Karvinen sanoo.

Riveria-ammattiopiston kyltti
Riveria vastaa ammatillisesta koulutuksesta Pohjois-Karjalassa.Ari Haimakainen / Yle

Yhden Riveriassa opettajana työskentelevän YAMK-opinnäytetyö paljastui suurelta osin plagioiduksi jo viime keväänä. Jo hyväksyttyä tutkintoa ei kuitenkaan peruttu, vaan Karelia-ammattikorkeakoulu päätyi alentamaan opinnäytetyön arvosanan alimmalle mahdolliselle tasolle. Henkilö työskentelee edelleen tuntiopettajana Riveriassa.

– Meidän on varmaan syytä käydä keskustelu kyseisen henkilön kanssa siitä, miksi hän on menetellyt näin, Esa Karvinen toteaa.

Hän ei halua vielä arvioida tarkemmin, millaisiin toimenpiteisiin Riveria ryhtyy kahden muun opettajan kohdalla.

Kovat seuraamukset: yhden plagioijan tutkinto perutaan

Karelia-ammattikorkeakoulu on päättänyt seuraamuksista neljän tapauksen osalta. Viidennen tapauksen esiselvitys on vielä kesken.

Yhdessä jo selvitetyistä tapauksista plagioinnin katsottiin olleen niin vakavaa, että se johtaa tutkinnon peruuttamiseen. Se edellyttää, että tapaus käsitellään vielä hallinto-oikeudessa.

Kahdessa tapauksessa ammattikorkeakoulu päätyi alentamaan opinnäytetyön arvosanaa.

Yksi tutkinnon suorittaneista taas ei hyväksynyt omalta osaltaan selvitystyön tulosta, minkä seurauksena plagioinnista tehdään vielä ulkopuolinen tutkinta. Sen tulokset valmistuvat ensi vuonna. Plagioinnin kiistäminen on Karelia-ammattikorkeakoulun mukaan poikkeuksellista.

Lisäksi kaikkiin opinnäytetöihin lisätään merkintä plagioinnista.

"Plagioinneissa ollaan takamatkalla"

Karelia-ammattikorkeakoulun rehtori Petri Raivo ei usko, että plagiointi on Karelia-ammattikorkeakoulussa sen yleisempää kuin muuallakaan.

– Plagiointien suhteen ollaan aina vähän takamatkalla. On täysin mahdollista hämätä valvontajärjestelmiä, Petri Raivo sanoo.

Hänen mukaansa Karelia-ammattikorkeakoulussa käytetään sähköisiä plagiaatintunnistusjärjestelmiä. Lisäksi jokaisen opinnäytetyön tekemisessä on mukana kaksi opettajaa, joista toinen ohjaa työn ja toinen toimii tarkastajana.

Plagiaatintunnistusohjelmat eivät ole aukottomia. Ne vertaavat tekstiä aiemmin julkaistuihin teksteihin, ja huijaaminen on mahdollista muuttamalla esimerkiksi lauserakenteita. Ohjelmat voivat toimia yhtenä apuvälineenä plagiaatintunnistuksessa.

– Ei ohjelmiin voida luottaa. Plagiaatin tunnistaminen vaatii opettajalta aika lailla silmä- ja jalkatyötä, Petri Raivo sanoo.

Ammattikorkeakoulujen rahoitus on sidottu suoritettujen tutkintojen määrään. Sen vuoksi on koulujen etu, että tutkinnot valmistuvat.

– Tutkinnoista toki saa rahaa, mutta emme halua sitä, jos se tulee huijaamalla. Niin paljon sitä ei tule ja niin tärkeää se ei ole, Petri Raivo vakuuttaa.

Ilmiantaja paljasti plagioinnin

Karelia-ammattikorkeakoulun plagiointitapaukset paljastuivat koulun ulkopuolisen ilmiantajan selvitysten perusteella. Ylen haastattelema ilmiantaja on perehtynyt plagiointikysymyksiin laajasti. Hän esiintyy tässä jutussa nimettömänä asian arkaluonteisuuden vuoksi.

Ilmiantajan mukaan opinnäytetöiden plagiointi on paljon luultua suurempi ongelma.

– Plagiointeja on ollut jo vuosikausia näkyvillä Theseuksessa (ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden tietokanta), ja niistä puhutaan käytävillä, ilmiantaja kertoo.

Hänen mukaansa plagiointeja löytyy helposti yksinkertaisilla google-hauilla.

Pyöriä ammattikorkeakoulun toimipisteen edessä
Karelia-ammattikorkeakoulu on saanut kaikkia korkeakouluja koskeneessa laatuarvioinnissa parhaan mahdollisen arvosanan "edistynyt".Ari Haimakainen / Yle

Nyt paljastuneita Karelia-ammattikorkeakoulun tapauksia yhdistää ilmiantajan mukaan se, että niiden aiheet ovat yleisiä.

– Näissä töissä aiheina ovat muun muassa “osaamisen johtaminen”, “henkilöstön kehittäminen” tai “lean”. Tällaisissa aiheissa samat tekstit ja samat lähdeviitteet kiertävät työstä toiseen.

Ilmiantaja uskoo, että plagiointitapauksia paljastuu vielä lisää eri ammattikorkeakouluista. Hänen mukaansa ainoa keino päästä ongelmaan käsiksi on tehdä esiselvityspyyntöjä yksittäisistä töistä, joissa epäillään plagiointia.

Ongelma on kuitenkin rakenteellinen

– Korkeakoulujen laatua ei arvioida riittävästi. Jokainen valmistunut opiskelija tai opinnäytetyö tuo rahoitusta. Laadulla ei näytä olevan enää väliä, ilmiantaja sanoo.

Tutkintoa ei yleensä peruta

Hallitusneuvos Laura Karppinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä ei pysty arvioimaan, ovatko viime aikoina paljastuneet plagiointitapaukset yksittäisiä vai jäävuoren huippu.

– Korkeakouluissa kiinnitetään plagiointiin entistä enemmän huomiota. Jos korkeakoulu tiedottaa tutkivansa plagiointiepäilyjä, sen ei pitäisi johtaa siihen, että organisaatio joutuu huonoon valoon. Päinvastoin se on merkki siitä, että asia otetaan vakavasti, Laura Karppinen sanoo.

Plagiointiepäilyt ja -selvitykset tulevat julkiseksi silloin, kun kyse on ylemmästä korkeakoulututkinnosta, kuten YAMK- tai maisterintutkinnosta. Tällöin tiedon vilppiepäilystä saa myös Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Näissä tapauksissa plagiointiepäilyn tutkinta perustuu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimaan ohjeeseen hyvästä tieteellisestä käytännöstä, johon muun muassa ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet.

Jos vilppiä epäillään ammattikorkeakoulujen perustutkinnoissa, asia voidaan selvittää koulun sisäisesti.

Plagiointi ei yleensä johda tutkinnon purkamiseen. Jo myönnetyn tutkinnon purkaminen on harvinaista ja hankalaa, ja sitä haetaan hallinto-oikeudelta. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan tiedossa on vain yksi aiempi tapaus, josas tutkinto on peruttu.

Yleisempiä seuraamuksia plagioinnista ovat varoitus, puhuttelu, arvosanojen alentaminen ja opintosuorituksen uudelleen teettäminen.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä ei uskota, että korkeakoulut hyväksyvät puutteellisiakin opinnäytetöitä saadakseen lisää rahoitusta.

– En ole havainnut sellaista, että vilppiä katsottaisiin läpi sormien, Laura Karppinen sanoo.

Juttua päivitetty 12.11.2018 kello 16:02 Muokattu alaotsikkoa. Kello 17:30 lisätty tieto seuraamuksista.

Maanantaina alulle polkaistu kansalaisaloite dieselveron poistamiseksi kerää nimiä hurjaa vauhtia – 50 000 allekirjoituksen rajapyykki meni rikki jo illalla

$
0
0

Kansalaisaloite dieselveron poistamiseksi kerää kovaa kyytiä nimiä kansalaisaloite.fi-palvelussa. Maanantaina vireille pistetty aloite on ehtinyt keräämään iltaan mennessä jo yli 50 000 nimeä internetissä.

Aloitteen allekirjoittajat vaativat dieselveron poistamista. Aloite vaatii 50 000 nimeä, jotta se menisi eduskunnan käsittelyyn.

Aloitteen taustalla on dieselin voimakas hinnannousu viime aikoina. Useilla paikkakunnilla diesel maksaa likipitäen saman verran tai jopa enemmän kuin bensa. Dieselin hinta on noussut, sillä maailmanmarkkinoilla bensiinistä on ylitarjontaa ja dieselistä pulaa.

Aloitteen alullepanijoiden mielestä käyttövoimaveron perusteena oleva käyttökustannusten tasaus ei enää toteudu bensiini- ja dieselpolttoainetta käyttävien autojen välillä.

– Käyttövoimavero ja käyttökustannukset ovat dieselautoilla paljon suuremmat kuin bensiiniä käyttävillä autoilla, johtuen dieselpolttoaineen hinnankorotuksista, aloitteen perusteluissa todetaan.

Lue lisää

Harvinainen käänne bensapumpuilla: Dieselin hinta meni bensan ohi – Asiantuntijan mukaan tilanne voi jäädä pysyväksi

Marvel-sarjakuvien luoja Stan Lee on kuollut

$
0
0

Marvel-sarjakuvien luoja Stan Lee on kuollut. Leen tytär vahvisti asian maanantaina.

Yhdysvaltalainen Lee oli käsikirjoittajana mukana luomassa Marvel Comics -sarjakuvayhtiölle useita supersankareita, joista merkittävimmät ovat muun muassa Hämähäkkimies, Ihmeneloset ja Hulk.

Lee oli myös yksi Marvel Comicsin perustajista.

Stan Lee ja sarjakuvasankareita
Stan Lee Marvel-hahmojen ympäröimänä.

Leen luomat supersankarihahmot ovat seikkailleet myös lukuisissa elokuvissa.

Lee, oikealta nimeltään Stanley Martin Lieber, kuoli 95-vuotiaana. Hän oli kärsinyt lukuisista sairauksista viime vuosien aikana.

Köyhien perheiden ahdinko pahenee: lasten talvivaatteisiin ei ole rahaa, kirpputoreillakin liian kallista

$
0
0

Syksy lisää monessa perheessä avuntarvetta. Esimerkiksi satojatuhansia euroja vuosittain jakavassa Tukikummit-säätiössä painetta aiheuttavat muun muassa opiskelun kustannukset ja myös arkiset vaate- ja liikuntavälinehankinnat.

Pelastakaa Lapset ry:n mukaan melkein 15 prosenttia Suomen lapsista elää köyhyys- tai syrjäytymisvaarassa. Avustushakemukset ovat lisääntyneet kautta maan.

Myös paikallisia perheitä tukeva hyväntekeväisyysjärjestö Hope havahtui Kokkolassa marraskuussa siihen, että hyllyt ammottivat tyhjyyttään syys- ja talvivaatteista. Pitkään jatkuneen leudon sään ansiosta tarve välikausi- ja talvivaatteisiin siirtyi normaalia myöhemmäksi.

– Huutava pula on normaalista käyttövaatteesta päiväkotiin ja kouluun. Varsinkin eskarilaiset, eka- ja tokaluokkalaisethan kuluttava vaatetta, sanoo Karita Hartikainen Hopesta.

Ennen euron ja nyt kahden euron collegepaita voi olla liian kallis. Karita Hartikainen, Hope Kokkola

Kun ensimmäiset pakkaset tulevat, iskee tarve tarve toppakengille.

Kahtiajako näkyy Hartikaisen mukaan aiempaa selvemmin: toisilla on nousukausi, toisille käytettykin tavara voi olla liian kallista, sillä ainakin Kokkolassa kirpputoritavaran hinta on Hartikaisen mukaan noussut.

– On todellista vähävaraisuutta, ja silloin ei voi ostaa kirpputoriltakaan. Ennen euron ja nyt kahden euron collegepaita voi olla liian kallis.

Lapsen talvivaatteet penkillä.
Sanna Savela / Yle

Avun pyytäminen nolotti ensin

Hopelta apua saaneen keskipohjalaisperheen vanhempi haluaa kertoa perheen tilanteesta nimettömänä:

"Nolo oli olo kun pyysimme ensimmäisen kerran apua perheellemme, mutta kun meidät kohdattiin arvokkaina ihmisinä, nolous karisi harteilta ja tilalle tuli toivo.

Meillä taloudelliset vaikeudet ovat aiheutuneet toisen vanhemman pitkäaikaissairaudesta sekä työkyvyttömyydestä sekä toisen vanhemman pätkätöistä.

Hopen kautta olemme saaneet apua lasten harrastusmaksuihin, vaatteisiin ja harrastusvälineisiin. Ruoka-apua olemme saaneet lahjakorttien muodossa, hygieniatarvikkeita sekä kuivaelintarvikkeita Hopen varastolta.

Lapsille joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta kustantaa pääsylippuja leikkipuistoihin tai pikaruokalaan, on sydäntä lämmittävää kun Hopen kautta on saatu lahjoituksia näihin. Lapsille tulee tunne, että ei ole kavereiden silmissä huonompi kun on mahdollisuuden käydä ko. paikoissa.

Joulun aika on taloudellisesti tiukilla elävässä perheessä suuri huolenaihe, kuinka siitä selvitään ettei lasten tarvitsisi kokea lahjatonta joulua tai että jouluruokia ei kotiin saada. Tässäkin Hope on näyttänyt että toivoa on. Olemme saaneet kahtena jouluna jokaiselle lapselle ihanan lahjan sekä perheelle lahjakortin jolla olemme voineet ostaa jouluruokia.

"Äiti, minulla ei ole koskaan ollut näin paljon hienoja vaatteita", totesi 7-vuotias poika, kun sai vaatteita. Joka kerta kun olemme hakeneet vaatteita, leluja, pelejä yms, kodin ovat täyttäneet ilon ja riemun äänet lasten suista."

Tukikummeilta tukea haetaan opiskeluun, mutta myös vaatteisiin

Tukikummit-säätiö on toiminut toistakymmentä vuotta vapaaehtoisten voimin, nollakustannuksin ja lahjoitusvaroin. Avustukset kanavoidaan perille seurakuntien diakoniatyön kautta.

– Koulujen alkaessa haetaan apua, kun edelliskauden vaatteet ovat jääneet pieneksi, samoin luistimet, sukset… luettelee Kirkon diakoniarahaston sihteeri Sari Nieminen.

Siinä missä opiskelun aiheuttamiin kustannuksiin myönnettiin viime vuonna viidennes tuesta, vaatteisiin ja kenkiin tuesta meni vain hieman vähemmän.

Viime vuonna säätiö lahjoitti varoja Kirkon diakoniarahastolle 650 000 euroa avustustoimintaan syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten tukemiseksi.

– On tärkeää, että lapsi tai nuori saa joskus tavallisiakin vaatteita, ei kaikkein kalleinta, mutta ettei aina tarvitse olla kirpparivaatteissakaan, sanoo Nieminen.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvia hakemuksia tulee seurakunnista Kirkon diakoniarahastoon käsiteltäväksi noin 60 kappaleen kuukausivauhtia.

Päiväkodin eteinen
Yle

Rahaston sihteerin Sari Niemisen mukaan arkisen avun suuri tarve kertoo siitä, että perusturvan taso on Suomessa liian alhainen. Yllättävät käänteet kuten sairaus, ero tai vaikkapa opintojen aloittaminen voivat suistaa perheen vaikeuksiin.

Tuen tarvetta aiheuttavat myös esimerkiksi ylivelkaantuminen ja homeongelmat. Silti useimmin avuntarvetta löytyy yksinhuoltajien, monilapsisten perheiden ja varsinkin pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajien keskuudesta.

Olen nähnyt työssäni, että vanhemmat pyrkivät viimeiseen asti huoltamaan lapset ja karsivat melkein mitä vain ensin Sari Nieminen, Kirkon diakoniarahasto

Aiemmin yli 15 vuotta diakoniatyötä tehnyt Nieminen sanoo, että kuilu hyvin ja huonosti pärjäävien välillä on revennyt entisestään, ja se näkyy esimerkiksi lasten ja nuorten mahdollisuuksissa opiskella tai harrastaa. Samaa kertoo syyskuussa julkistettu diakoniabarometri.

– Olen nähnyt työssäni, että vanhemmat pyrkivät viimeiseen asti huoltamaan lapset ja karsivat melkein mitä vain ensin, mutta lopuksi voidaan joutua tinkimään myös lasten tarpeista, sanoo Nieminen.

Pelastakaa Lasten syksyisessä Lapsen ääni -kyselyssä peräti puolet kertoi, että perheen varallisuus vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa harrastaa tai viettää mielekästä vapaa-aikaa. 13 prosentilla se vaikuttaa mahdollisuuksiin käydä koulua.

Aung San Suu Kyi menettää Amnestyn ihmisoikeuspalkinnon

$
0
0

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on ilmoittanut peruuttavansa Aung San Suu Kyille luovuttamansa Ambassador of Conscience -palkinnon.

Syynä on Myanmarin siviilijohtajan haluttomuus estää rohingya-vähemmistöön kohdistuvaa etnistä vainoa, kertoo järjestö tiedotteessa.

Amnesty International on toistuvasti kritisoinut Suu Kyitä ja hänen hallintoaan siitä, etteivät he puutu armeijan ihmisoikeusloukkauksiin rohingya-vähemmistöä vastaan.

– Olemme syvästi tyrmistyneitä siitä, ettet enää edusta toivoa, rohkeutta ja ihmisoikeuksien periksiantamatonta puolustamista, Amnestyn pääsihteeri Kumi Naidoo sanoo tiedotteessa.

Palkinto vedetään virallisesti pois tiistaina, joka on myös Suu Kyin kotiarestin loppumisen vuosipäivä. Palkinto myönnettiin hänelle kamppailusta ihmisoikeuksien puolesta vuonna 2009, ja se on Amnestyn korkein kunnianosoitus.

Yli 720 000 rohingyaa paennut

Bangladeshissa rohingya-muslimeita on vaihtanut majapaikkaa pakolaisleiriltä toiselle välttääkseen palautuksen Myanmariin myöhemmin tällä viikolla, kertovat pakolaisyhteisöjen johtajat.

Viranomaiset ovat suunnitelleet palautusten aloittamista torstaina.

Yli 720 000 rohingyaa on paennut Myanmarin Rakhinen osavaltion väkivaltaisuuksia Bangladeshiin. YK on kutsunut Myanmarin armeijan toimia Rakhinessa etniseksi puhdistukseksi. Paenneet ovat kertoneet murhista, raiskauksista ja kidutuksesta.

Pakolaisyhteisöjen edustajien mukaan monet eivät halua palata Rakhineen, ellei heille taata kansalaisuutta ja kansalaisoikeuksia.

Rohingya-muslimeita on järjestelmällisesti syrjitty Myanmarissa jo vuosien ajan, ja viime vuonna väkivaltaisuuksien lisäksi Myanmarin turvallisuusjoukot polttivat satoja kyliä ja koteja.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR selvittää, palaavatko rohingyat Myanmariin vapaaehtoisesti. Järjestö pitää aikataulua kunnianhimoisena, sillä tiellä on vielä "logistisia ongelmia".

YK:n selvitys voi viedä vielä ainakin pari päivää, mikä voi viivästyttää palautusten aloittamista.

Lue myös:

Kanadalta symbolinen epäluottamus Myanmarin Aung San Suu Kyille

Myanmarin johtaja Aung San Suu Kyi saa pitää Nobel-palkintonsa rohingya-muslimien kohtalosta huolimatta

Myanmarin rohingya-vähemmistön vainot Kansainvälisen rikostuomioistuimen käsittelyyn

Aung San Suu Kyi asettui puolustamaan Reutersin toimittajien vangitsemista – "Tuomiolla ei tekemistä sananvapauden kanssa"

IS: Näyttelijä Aku Hirviniemelle syyte kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

$
0
0

Kotimaisista elokuvista, televisiosta ja teatterista tuttu näyttelijä Aku Hirviniemi, 34, on saanut syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta, kertoo Ilta-Sanomat.

Epäillyt tapaukset olisivat sattuneet kesäkuun viimeisenä päivänä tänä vuonna. Hirviniemi kiistää syytökset Facebook-päivityksessään.

Hirviniemi tuli suurelle yleisölle tutuksi Putous-tv-sarjasta (MTV3). Hän näytteli Hietasta Aku Louhimiehen yli miljoona katsojaa saaneessa Tuntematon sotilas -elokuvassa (2017).

Hirviniemeä koskeva syyte kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta on laitettu vireille Hyvinkään käräjäoikeudessa.

Suomen ensimmäinen kannabisyhtiö aloitti kukinnon myynnin – viranomainen paiskasi heti luukun kiinni: "Tilanne on hullunkurinen"

$
0
0

Hampun ystävät ehtivät viime viikonloppuna innostua, kun netissä levisi väärä tieto, jonka mukaan kevytkannabiksen myynti olisi sallittu Suomessa.

Tämä johtui siitä, että Suomen ensimmäinen kannabisyhtiö Hamppusampo kertoi viime perjantaina, että Elintarviketurvallisuusvirasto, Evira olisi tulkinnut hampun kukinnon elintarvikkeeksi ja siten sallinut kevytkannabiksen myynnin kuluttajille.

Hamppusampo ehti laittaa verkkokauppaansa myyntiin 10 gramman kukkapaketteja, jotka sisälsivät Suomessa kasvatettuja ja Italiasta tuotuja kevytkannabiksen kukintoja.

Hamppuväen into muuttui kuitenkin tänään maanantaina pettymykseksi, kun Evira ilmoitti, että Hamppusampon tuotteet ovat laittomia. Yhtiö veti kukinnot pois myynnistä saman tien.

Kevytkannabiksella tarkoitetaan hamppukasvin kukintoa, joka sisältää vähäisen määrän päihdyttävää tetrahydrokannabinolia eli THC:tä. Sen sijaan kevytkukka voi sisältää runsaasti kannabidiolia eli CBD:tä, joka ei päihdytä, mutta rauhoittaa ja tutkimusten mukaan toimii epilepsialääkkeenä.

Evira oikaisi hamppufirmaa

Eviran ylitarkastaja Anna Mizrahi kertoi Ylelle maanantaina, että Evira ei ole laillistanut hampun kukintoja eikä myöntänyt mitään myyntilupia kenellekään.

Eviran mukaan CBD:llä tai muilla kannabinoideilla ei tiedetä olevan käyttöhistoriaa elintarvikkeena ennen vuotta 1997. Siksi ne katsotaan lain mukaan niin sanotuiksi uuselintarvikkeiksi, joiden markkinoille tuominen vaatii uuselintarvikeluvan.

Ylen yhteydenoton jälkeen Evira ilmoitti Hamppusampolle, että hampun kukan myynti ei edelleenkään ole sallittua Suomessa.

EU-alueella kuituhamppu saa sisältää 0,2 prosenttia THC:tä. Tällä perusteella useissa Euroopan maissa myydään nykyisin kevytkannabiksen kukintoja, joiden THC-pitoisuus jää alle kuituhampulle sallitun rajan.

Jotkin maat sallivat himpun verran enemmän THC:tä kuituhampulle. Esimerkiksi EU:n ulkopuolisesssa Sveitsissä raja on 1 prosentti ja Italiassa 0,6 prosenttia. Yle kertoi Sveitsin kevytkannabisteollisuudesta kesällä.

Nettikaupan avaaminen johtui väärästä tulkinnasta

Hamppusampo koeviljeli luvallisesti tänä kesänä Suomen oloihin soveltuvia kevytkannabis- ja kuituhamppulajikkeita, joiden THC-pitoisuus on korkeintaan 0,2 prosenttia.

Evira julkaisi verkkosivuillaan 26. lokakuuta tekstin, jossa käsitellään hamppua elintarvikkeena. Hamppusampon perustajaosakas ja hallituksen jäsen Hannu Hyvönen kertoo Ylelle, että yhtiö laittoi kukinnot myyntiin verkkokauppaansa Eviran tekstin innoittamana.

Kyseessä oli kuitenkin yhtiön tekemä väärä tulkinta Eviran tekstistä. Hamppusampo luuli, että kukintoja saisi nyt myydä elintarvikekäyttöön.

– Rohkaistuimme niin paljon, että aloitimme koemarkkinoinnin viime kesän koeviljelysadon osalta. Kiinnostusta tuntui olevan. Meidän verkkokaupassamme oli pientä säpinää kahtena ensimmäisenä päivänä, Hyvönen kertoo.

Hyvösen mukaan he ehtivät saada joitakin kymmeniä ennakkotilauksia kukkapaketeista. Hän sanoo, että yhtään pakettia ei kuitenkaan ehditty lähettää tilaajille, eikä niistä otettu maksuja vastaan.

Nyt yhtiö aikoo ilmoittaa asiakkaille, että tilauksia ei voida toimittaa, koska tuotteet eivät ole laillisia.

Hyvönen kertoo, että koeviljelmien sadon käsittely on yhä kesken. Tämän hetken arvion mukaan kuivaa kukkaa olisi tulossa noin 50–100 kiloa. Hamppusampo oli varautunut toimittamaan joitakin tuhansia koepaketteja asiakkaille.

Hannu Hyvönen sekä Swiss Dream -lajikkeen emikukintoja Finolan hedekasvien pölytettävänä Kiuruvedellä.
Hannu Hyvönen esitteli hamppukasveja Kiuruvedellä kesällä 2018.Hannu Hyvönen

Viranomainen ja yrittäjä vastakkain

Eviran ylitarkastaja Anna Mizrahi kertoo, että EU-komission uuselintarvikeluettelossa kerrotaan eri kasvien ja niiden osien käyttöhistoriasta. Luettelossa hamppu mainitaan, mutta sen osia ei määritellä erikseen.

Mizrahin mukaan komission uuselintarviketyöryhmän mielestä hampun osalta kirjaus on liian ylimalkainen. Työryhmässä on katsottu, että kaikilla hampun osilla ei ole käyttöhistoriaa elintarvikkeena, joten kirjausta on tarkoitus täsmentää.

Mizrahin mukaan hampun osista merkittävää käyttöhistoriaa elintarvikkeena on tällä hetkellä todettu ainoastaan hampunsiemenillä. Hampun lehtiä puolestaan on käytetty teen tyyppisenä juomana. Siksi lehtien käyttö vastaavanlaisena elintarvikkeena on sallittu.

– Kukista ei ole tällä hetkellä tiedossa muuta kuin aromikäyttöä oluen tai jonkun alkoholin maustamiseen. Eli sillä todennäköisesti ei ole riittävää elintarvikekäyttöhistoriaa, että sitä voisi vapaasti käyttää elintarvikkeessa, Mizrahi sanoo.

Hamppusampon Hannu Hyvönen pitää Eviran hampun elintarvikekäyttöön liittyvää näkemystä edelleen tulkinnanvaraisena.

– Jos hampun lehtiä on perinteisesti käytetty teenä, niin olen satavarma, että silloin on käytetty myös kukintoja teenä. Miksi ihmiset eivät olisi käyttäneet tuoksuvinta, aromaattisinta ja vaikuttavinta osaa? En usko tuohon.

Hyvönen arvioi, että jos Eviran linjaus jää nyt voimaan, niin suomalainen hamppubisnes joutuu takariviin Euroopassa ja samalla CBD-kukan sekä muiden CBD-tuotteiden kauppa voi siiirtyä laittomille markkinoille.

– Kysyntä ja tarve on suurta. Jos laillinen yhtiö ei voi tuotteita tarjota, niin tyhjiön täyttää rikollinen toiminta.

Mizrahi kertoo, että hamppu on noussut pinnalle elintarviketurvallisuuden näkökulmasta, koska monenlaiset toimijat tekevät nyt hamppuun liittyvää tuotekehittelyä.

Evira on laittanut viime viikolla valvontapyyntöjä kuntiin, joiden alueella on kiellettyjen hampputuotteiden myyjiä.

– Tilanne on hullunkurinen siltä osin, että kuituhamppua saa kasvattaa. Siinä THC-raja on 0,2 prosenttia. Mutta kun siitä tehdään elintarviketta tai sitä käytetään syötäväksi, niin siinä rajana onkin nolla, Mizrahi toteaa.

Lue myös:

Suomen ensimmäinen kannabisyhtiö haluaa siivun maailman hamppubuumista: "Suomen pitää brändätä yöttömässä yössä kasvanut luomulääkekannabis"

Sveitsissä kasvaa uusi laillinen kannabisbisnes – hampusta tehdään voiteita, ravintolisiä ja sätkiä, mutta tuotteiden vaikutuksista ei ole varmaa tietoa


ABC Newsin lähteet: Trump harkitsee antavansa kenkää myös kansliapäällikkö Kellylle

$
0
0

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump harkitsee vaihtavansa mahdollisesti myös Valkoisen talon kansliapäällikön John Kellyn, kertovat ABC Newsin lähteet. Aiemmin Washington Post uutisoi lähteisiinsä vedoten, että Trump on aikeissa erottaa lähiviikkojen aikana kansallisesta turvallisuudesta vastaavan ministerin Kirstjen Nielsenin.

ABC:n lähteiden mukaan Kellyn tulevaisuus on ollut epävarma jo jonkin aikaa ja Trump on viime viikkojen aikana keskustellut monien neuvonantajiensa kanssa Kellyn kohtalosta. Trump on valittanut Kellyn poliittisesta älykkyydestä, ja lähteiden mukaan Kelly on kasvattanut etäisyyttään presidenttiin.

Lähteiden mukaan todennäköinen ehdokas uudeksi kansliapäälliköksi on 36-vuotias Nick Ayers, joka on varapresidentti Mike Pencen kansliapäällikkö. Osa ABC Newsin lähteistä sanoo, että Kellyn vaihto on jo "valmis diili". Osa lähteistä on puolestaan sitä mieltä, että mikään ei ole varmaa ennen kuin presidentti niin sanoo.

Trumpin ja hänen perheensä läheinen?

Lähteiden mukaan Ayers on tullut läheiseksi presidentin kanssa. Monet lähteet sanovat, että presidentti ja Ayers keskustelivat pitkään toistensa kanssa vaali-iltana. Pencen oikeana kätenä Ayers on päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä Trumpin presidenttikauden tärkeimpiä hetkiä, ABC News kirjoittaa.

Monet lähteet kertovat, että Ayers on tullut läheiseksi viime kuukausien aikana myös Trumpin perheen kanssa etenkin presidentin tyttären Ivanka Trumpin ja tämän miehen Jared Kushnerin kanssa.

Nielsenistä Trump on puolestaan lähteiden mukaan halunnut päästä eroon jo jonkin aikaa. ABC:n lähteiden mukaan Trump on jo kuukausia valittanut, ettei Nielsen tee tarpeeksi kiristääkseen maahanmuuttopolitiikkaa.

ABC Newsin lähteiden mukaan Nielsenin odotetaan lähtevän lähiviikkojen aikana ja häntä todennäköisesti pyydetään irtisanoutumaan. Washington Postin mukaan Trumpin uskotaan etsivän Nielsenille korvaajaa, joka laittaisi Trumpin politiikkaa toimeen innokkaammin.

Nielsenistä tuli kansallisesta turvallisuudesta vastaava ministeri, kun Kelly jätti pestin tultuaan kansliapäälliköksi.

Vanha sääntö murenee isoissa lämpövoimaloissa: tuore puu voi olla kuivaa parempi

$
0
0

Puupolttoainetta käytettiin viime vuonna ennätysmäärä. Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan puupolttoaine oli Suomen merkittävin energialähde, se kattoi energian kokonaiskulutuksesta 27 prosenttia.

Kasvua selittää muun muassa se, että lämpö- ja voimalaitokset lisäsivät metsäteollisuuden sivu- ja jätetuotteiden käyttöä. Metsähakkeen kulutusmäärä sen sijaan väheni.

Voimaloita on erilaisia

Esimerkiksi Pomarkussa lämmitetään lähes kaikki kunnan omistamat kiinteistöt puuhakkeella. Pomarkussa on neljä kunnan omistamaa voimalaitosta, joiden käytöstä vastaavat hakeosuuskunnan jäsenet. Puun matka metsästä voimalaitoksen kattilaan vie kuitenkin aikansa.

– Puut ovat kaksi kesää pinossa kuivumassa ennen kuin ne haketetaan, kertoo Pomarkun Hakeosuuskunnan toimitusjohtaja Mikko Rajakangas.

Porin Energian voimalaitos Porin Aittaluodossa on ihan toista kokoluokkaa kuin Pomarkun pienet voimalat. Aittaluodossa poltetaan muun muassa viereiseltä Seikun Sahalta tulevaa purua. Sitä kasaantuu voimalan pihalle, ja uuniin se menee tuoreena.

– Meidän polttoaineessamme on vajaan 60 prosentin kosteus. Tällä tekniikalla se on ihan sopiva, eikä materiaalia tarvitse erikseen kuivata, sanoo tuotantoinsinööri Marko Setälä Pori Energiasta.

Pori Energian voimalaitos Porin Aittaluodossa
Tapio Termonen / Yle

Tuore puu voi jopa voittaa kuivan

Uusimpien tutkimusten mukaan märkä puu voi olla jopa kuivaa puuta tehokkaampi materiaali. Oudolta kuulostava väite, joka on pystytty näyttämään toteen Kauhavan Kaukolämmön uusimmalla kattilalla.

Pori Energia rakentaa parhaillaan uutta laitosyksikköä Porin Aittaluotoon. Se valmistuu vuonna 2020 ja säästää poltettavan materiaalin määrää noin 600 rekkakuorman verran vuodessa. Aittaluotoon rakennetaan uusi biopolttoainekattila, lämmön talteenotto ja turbiini.

Investoinnin arvo on 60 miljoonaa euroa. Se laskee Aittaluodon voimalaitoksen hiilidioksidipäästöjä ja hyödyntää muun muassa viereiseltä sahalta saatavan puujätteen käyttöä aiempaa tehokkaammin.

Pomarkussa puut kuivataan jatkossakin

Jotta tuore puu olisi kuivaa puuta tehokkaampaa, täytyy voimalan ominaisuuksissa täyttyä tietyt reunaehdot. Ne liittyvät muun muassa tulen lämpötilaan ja savukaasuista saatavan lämmön talteenottoon. Yleisesti ottaen ehdot voivat toteutua vähintään kolmen megawatin suuruisessa voimalassa.

Pomarkun lämpövoimalat ovat selvästi pienempiä. Niiden polttoaine täytyy siis kuivata jatkossakin.

– Esimerkiksi pakkasella hake voi jäätyä siiloihin. Kyllä kuivasta puusta tulee paras hyötysuhde, sanoo toimitusjohtaja Mikko Rajakangas Pomarkun Hakeosuuskunnasta.

Pomarkun hakevoimala
Tapio Termonen / Yle

Italia ei taivu EU:n tahtoon –  varapääministeri ilmoitti, ettei budjetti muutu

$
0
0

Italia ei muuta budjettiaan, ei sen tasetta tai kasvuennusteita, sanoo Italian varapääministeri Luigi di Maio maan ministerien kokouksen jälkeen. Maio sanoo, että Italian näkemyksen mukaan budjettia tarvitaan, jotta maa menee eteenpäin.

Euroopan unionin komissio hylkäsi Italian budjettiesityksen lokakuussa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun komissio antoi reput budjettiesitykselle ja kehotti jäsenmaata tekemään uuden.

EU voi käynnistää uhittelevaa Italiaa vastaan prosessin maan liiallisen alijäämän korjaamiseksi, ja Italiaa voi uhata tuntuva sakko.

Tv-kokki Veijo Vanamo on kuollut

$
0
0

Tv-kokki Veijo Vanamo on kuollut 25. lokakuuta. Hän oli 91-vuotias. Vanamon kuolinilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa tiistaina.

– Veijon toimeliaan taivalluksen päätyttyä iloitsemme nyt surun varjossa yhteisistä ajoistamme, Vanamon läheiset kirjoittavat kuolinilmoituksessa.

Vanamo vei katsojat ruokakulttuurin maailmaan keittiömestari Jaakko Kolmosen kanssa muun muassa TV2:n ohjelmassa Patakakkonen, joka keräsi parhaimmillaan miljoonayleisön. Ohjelmassa korostettiin ruoan terveellisyyttä: sokeri, rasvat ja suolat olivat pannassa. Ohjelma suosi kotimaista ruokakulttuuria.

Jaakko Kolmonen kuoli vuonna 2016.

Kaksikon muita ruoka-aiheisia ohjelmia olivat Maukasta mutkattomasti, Asia on pihvi sekä Kesäkeittiö.

Vanamon kuolemasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Ohjelmia on katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa:

Patakakkonen muiden maiden ruokien äärellä

Poroa, sientä, silakkaa ja ruisleipää Kolmosen ja Vanamon tapaan

Kolmonen ja Vanamo: Joulu ennen vanhaan

Tienviittaan pääsi kirjoitusvirhe, joka muutti hallin haliksi – ely-keskus korjasi kyltit vastoin kunnan tahtoa

$
0
0

Kempeleentien varressa Kempeleen Sarkkirannassa nököttävä tienviitta on herättänyt viime päivinä hilpeyttä. Kylteissä olisi pitänyt lukea Kempelehalli, mutta sen sijaan niissä luki Kempelehalii.

Kempeleen kunta olisi halunnut pitää kyltit kirjoitusvirheestä huolimatta. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Haapaniemi kertoo, että Kempelehalii-kyltti herätti maanantaisessa kunnanvaltuuston kokouksessa kovasti keskustelua ja ideointia.

– Mietimme esimerkiksi sellaista, että kun Turussa laitetaan riippulukkoja kiinni siihen siltaan, niin Kempele voisi olla sellainen paikka, minne tultaisiin halimaan.

Kukaan ei ole Haapaniemen mukaan valittanut virheellisestä tienviitasta, vaan se on enemmänkin herättänyt ihmisissä huvitusta. Vaikka kunta haluaisi pitää kirjoitusvirheelliset kyltit, päättää niiden kohtalosta lopulta ely-keskus.

– Toivon, että ely-keskus suhtautuisi huumorilla tähän asiaan ja saisimme pitää merkin, Haapaniemi sanoo.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Tienviitta on nyt vaihdettu ja virheelliset kyltit on rahdattu YIT:n varastolle.

Kempele ei halikkaan

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen liikenteenhallintavastaava Jani Huttula sanoo, että virheellisiä kylttejä eivät voi missään nimessä jättää maastoon.

– Tienvarteen ei voi jättää virheellisiä opasteita. Ne ovat virallisia liikennemerkkejä, ja niissä pitää olla virallista tekstiä.

Mikään laki tai asetus ei Huttulan mukaan vaadi sitä, että teiden varsissa ei saisi olla kirjoitusvirheellisiä kylttejä, mutta Liikenneviraston ohjeistus on se, että viitoitetaan vain olemassa olevia kohteita niiden oikeilla nimillä.

Eli niin kauan, kun Kempeleestä ei löydy Kempelehalii-nimistä kohdetta, ei myöskään sellaista tienviittaa voi tien varressa olla.

– Ei niitä ihan huumoripohjalla voi tuonne maastoon jättää, Huttula toteaa.

Kyltit laitettiin hämärässä, eikä huomattu, että niissä olikin l-kirjaimen sijaan i-kirjain. Ilkka Nissilä

Loppujen lopuksi urakoitsija, tässä tapauksessa YIT, on vastuussa siitä, että maastoon ei laiteta virheellisiä tienviittoja.

YIT:n työpäällikkö Ilkka Nissilä kertoo, että kirjoitusvirheellisen kyltin päätyminen tien varteen johtui inhimillisestä virheestä.

– Kyltit laitettiin hämärässä, eikä huomattu, että niissä olikin l-kirjaimen sijaan i-kirjain.

Uudet kyltit tulevat ely-keskuksen Jani Huttulan mukaan maksamaan noin 200 euroa per neliömetri. Kustannuksista vastaa urakoitsija ja loppuviimein merkkivalmistaja.

Jos Kempeleen kunta haluaa Kempelehalii-kyltit itselleen, on se Ilkka Nissilän mukaan mahdollista.

– Pitää laittaa ne tuonne työmaalle talteen.

Kempeleessä oli Kempelehalii-kylttien lisäksi myös toinen virheellinen kyltti. Lentokentän sijaintia osoittava merkki oli suunnattu Kempeleen kylälle, kun oikeasti lentokenttä on Oulunsalossa. Sekin kyltti on käyty ottamassa pois.

Kyltin kirjoitusvirheestä kertoi viime viikolla Ilta-Sanomat.

Uutiskanava CNN haastaa Valkoisen talon oikeuteen toimittajan porttikiellon takia

$
0
0

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN on haastanut presidentti Donald Trumpin hallinnon oikeuteen, sen jälkeen kun Valkoinen talo viime viikolla perui toimittaja Jim Acostan lehdistöpassin. Presidentti Trump on useaan otteeseen arvostellut CNN:lle työskentelevän Acostan kysymyksiä ja raportointia.

Viime viikolla Acosta kävi poikkeuksellisen tiukkasasanaisen keskustelun presidentti Trumpin kanssa. Sen jälkeen Valkoinen talo ilmoitti, että Acosta menettää lehdistöakkreditointinsa Valkoiseen taloon. CNN vaatii, että lehdistöpassi palautetaan Acostalle.

Lehdistösihteeri Sarah Sandersin mukaan porttikielto Valkoiseen taloon johtuu pelkästään siitä, että toimittaja Acosta koski nuorta naisavustajaa, joka oli hakemassa mikrofonia Acostan kädestä. Valkoista taloa on syytetty välikohtausta esittävän peukaloidun videon levittämisestä, jotta Acostan käyttäytyminen naisavustajaa kohtaan näyttäisi hyökkäävältä.

Muutettu 18:50, tarkennettu kuvausta kiistellystä videosta.

Lue Lisää:

Valkoisen talon levittämä väärennetty video näyttää toimittajan lyövän harjoittelijaa – Vertaa alkuperäiseen

Mikko Nousiainen kasvoi näyttelijäksi kriisin kautta: "Yhtäkkiä tajusin, että olen tosi huono ja arka enkä osaa mitään"

$
0
0

Näyttelijä Mikko Nousiaisella on meneillään oikea supersyksy: hän on pääroolissa kolmessa ensi-iltaelokuvassa.

Lokakuussa teattereissa pyöri jo Tuukka Temosen ohjaama Valmentaja ja perjantaina ensi-iltaan tulee Matti Kinnusen Pieniä suuria valheita. Kuun lopussa Nousiaisella on rooli Pamela Tolan esikoisohjauksessa nimeltään Swingers.

Aika hyvin mieheltä, joka Teatterikorkeakoulussa koki olevansa aivan surkea.

– Lukion jälkeen olin niin varma itsestäni ja nautin elämästä. Varsinkin eka vuosi Teatterikorkeakoulussa oli aika pudotus. Yhtäkkiä tajusin, että olen tosi huono, en osaa mitään ja olen tosi arka, Nousiainen sanoi tiistaina Puoli seitsemän -ohjelmassa.

Silloin koko elämä tuntui kaatuvan päälle, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä kokemus.

– En vain ollut vielä tarpeeksi kypsä kouluun.

"Tunnen itseni puolikkaaksi, jos en näyttele"

Toinen kriisin paikka Nousiaisen uralla oli, kun vuosia valmisteltu Mannerheim-elokuva lopulta kaatui ja kalenteriin tuli vuodeksi aukko. Silloin hän joutui miettimään, miksi tätä työtä tekee: Olenko vain ajautunut alalle näyttelijävanhempien, Heikki ja Eija Nousiaisen, perässä?

– Mutta silloin tulin siihen tulokseen, että teen tätä ihan itseni takia. Tunnen itseni puolikkaaksi, jos en näyttele.

Mikko Nousiainen ja Niila Nousiainen
Mikko ja Niila Nousiaisen yhteistyö sujui hyvin uutuusleffassa, jossa he näyttelevät isää ja poikaa.Anu Vilkman/Yle

Nyt kasvamassa on jo kolmas sukupolvi Nousiaisen perheen näyttelijöitä. Mikko Nousiaisen poika Niila Nousiainen näyttelee isänsä kanssa elokuvassa Pieniä suuria valheita.

Niila Nousiainen on näytellyt elokuvissa aiemminkin, muttei ennen isän kanssa.

– Yllättävän helppoa oli näytellä isän kanssa. Se ei tuntunut sukulaissuhteelta vaan työtoveruudelta.

Samaa mieltä on isä. Hän päätti jo ennen kuvauksia, että jättää ohjaamisen ohjaajalle ja pysyi päätöksessään.

– Oli tosi nastaa tehdä Niilan kanssa töitä. Vähän pelkäsin, mitä koen ja millaista on olla isänä siinä tilanteessa, mutta se ei ollut outoa.

Isän mielestä pojan näyttelemisessä parasta on hyvä kontakti. Poika joutuu hetken miettimään, mikä isältä sujuu näyttelijänä erityisen hyvin.

– Isä osaa olla tosi hyvin vihainen!

Katso Mikko ja Niila Nousiaisen koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:


Venäjä yrittää rajoittaa kansalaistensa ostosmatkailua – itärajan kaupassa epäillään rajoitusten tehoa: "Kontrolli on ollut rajalla varsin kirjavaa aiemminkin"

$
0
0

Yksityishenkilöitä koskevat tuontirajoitukset kiristyvät Venäjällä merkittävästi.

Vuoden 2019 alusta alkaen yksityishenkilö voi viedä Venäjälle tavaraa enintään 25 kiloa ja 500 euron arvosta ilman tullimaksua. Tällä hetkellä tavaraa saa viedä tullitta enintään 50 kiloa ja 1500 euron arvosta.

Uudet rajoitukset koskevat maa- ja meriliikennettä. Tuontirajoituksia kiristetään muuallakin Euraasian talousuniossa, johon kuuluvat Venäjän lisäksi Valko-Venäjä, Armenia, Kazakstan ja Kirgisia. Euraasian talouskomissio päätti asiasta marraskuun alussa.

Asiasta on kertonut muun muassa venäläinen tks.ru -sivusto.

Vaikutukset itärajan ostosmatkailuun jäävät nähtäväksi

Suomalais-venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen kuvailee Venäjän tuontirajoitusten kiristymistä merkittäväksi.

– Täytyy kuitenkin samaan hengenvetoon sanoa, että Venäjän politiikka on ollut tähän asti melko liberaalia verrattuna Suomen tuontirajoituksiin, Rekolainen sanoo.

Venäjän politiikka on ollut tähän asti melko liberaalia verrattuna Suomen tuontirajoituksiin. Jaana Rekolainen

Tullin mukaan suomalaiset voivat tuoda ilman tullimaksuja EU:n ulkopuolelta Suomeen ostoksia enintään 300 euron arvosta. Rajoitus on voimassa silloin, kun Suomeen palataan maitse tai omalla veneellä tai omalla lentokoneella.

Muilla lentokoneilla tai laivalla tullessa ostosten raja on 430 euroa.

Rekolaisen mukaan on mahdollista, että Venäjä haluaa suojata omia markkinoitaan.

– Tällä ehkä halutaan ohjata kuluttajien ruplia kotimarkkinoille, Rekolainen sanoo.

Tuskin tähän kaupankäyntiin kovin nopeita muutoksia on luvassa. Olli Kurppa

Rekolaisen mukaan Venäjän tuontirajoitusten merkittävä kiristyminen voi vähentää venäläisten ostosmatkailua Suomessa hetkellisesti.

Itärajalla toimivan Etelä-Karjalan osuuskaupan marketkaupan johtaja Olli Kurppa puolestaan epäilee uusien rajoitusten merkitystä.

– Tuskin tähän kaupankäyntiin kovin nopeita muutoksia on luvassa. Kontrolli painorajoitusten suhteen on ollut rajalla varsin kirjavaa aiemminkin ja ei jakseta uskoa, että mitään kovin suurta muutosta tulee, Rekolainen kertoo.

Tekevätkö kilomummot paluun?

Kiristyvät tuontirajoitukset voivat johtaa siihen, että useampi ihminen vie Suomesta tavaraa Venäjälle.

– Jos tavaran kysyntä Venäjällä säilyy niin tavaraa pitää viedä, Lappeenrannan Nuijamaan tullin päällikkö Petri Kukkonen sanoo.

Takavuosina puhuttiin niin sanotuista kilomummoista.

– Voisin kuvitella, että Venäjältä tulevat bussit ja pikkubussit lisääntyvät, Kukkonen arvioi.

Venäläisten ostosmatkailuun vaikuttavat kuitenkin monet tekijät, kuten ruplan kurssi ja yleinen talouden kehitys.

Suomessa tuontirajoitusten kiristymisestä kertoi ensin Etelä-Saimaa (linkki ohjaa maksumuurin takana olevaan juttuun).

WSJ: Suomalaistoimittajan tuomio kumottiin Turkissa

$
0
0

Suomalais-turkkilaisen toimittajan Ayla Albayrakin tuomio on peruttu eilen Turkissa. Asiasta kertoo Albayrakin entinen työnantaja Wall Street Journal.

Turkkilainen oikeusistuin määräsi Albayrakille viime vuonna kahden vuoden ja yhden kuukauden vankilatuomion hänen työskentelystään toimittajana Turkin kurdialueilla. Tuomio annettiin "terrorismipropagandan levittämisestä" ja sen perusteena käytettiin Albayrakin WSJ:lle vuonna 2015 tekemää artikkelia.

Wall Street Journal puolusti artikkelia tasapainoisena ja objektiivisena journalismina.

Kansainväliselle Toimittajat ilman rajoja -järjestölle antamansa lausunnon mukaan Albayrak toivoo, ettei hänen tuomionsa purkaminen saata varjoon journalistien maassa kokemaa ahdinkoa. Järjestön mukaan Turkissa journalisteja on telkien takana enemmän kuin missään muualla.

Tuomio sai osakseen paljon kritiikkiä. Suomi kutsui sen vuoksi Turkin suurlähettilään puhutteluun. EU-parlamentti vaati tuomion perumista. Myös Suomen korkein johto reagoi tilanteeseen.

Syksyllä viime vuonna presidentti Sauli Niinistö lähetti turkkilaiselle virkaveljelleen Recep Tayyip Erdoganille kirjeen. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) puolestaan keskusteli Albayrakin tapauksesta Turkin sisäministerin Süleyman Soylun kanssa viime kuussa.

Ammattikorkeakoulun rehtori: Huono suomen kieli paljon isompi ongelma kuin plagiointi

$
0
0

Satakunnan ammattikorkeakoulussa ei uskota, että plagiointia tapahtuisi opinnäytetöissä kovin paljon. Asia nousi esille viime viikolla, kun julkisuudessa kerrottiin viiden Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijan syyllistyneen plagiointiin.

SAMKin rehtori ja toimitusjohtaja Jari Multisilta sanoo luottavansa opinnäytetöitä ohjaavien ja työt tarkastavien opettajien ammattitaitoon sekä plagioinninpaljastusohjelmistoihin, joilla käydään läpi kaikki opinnäytetyöt ennen niiden hyväksymistä.

Isompana ongelmana Multisilta pitää opiskelijoiden heikentynyttä suomen kielen taitoa. Tämä lykkää jo opiskelijoiden valmistumista.

– Pitkien tekstien kirjoittamisen taito heikkenee koko ajan, jolloin kymmenien sivujen laajuisen opinnäytetyön kirjoittamisen kynnys kasvaa, Multisilta sanoo.

Lukuinto vähenee, kielitaito rapistuu

SAMKin rehtori Jari Multisilta pitää selvänä, että ongelman taustalla on lukuharrastuksen väheneminen. Hän korostaa, että vaikka ammattikorkeakouluissa käytännön opiskelu on isommassa osassa kuin yliopistoissa, myös amk-opiskelijoiden on hallittava äidinkieltään.

– Asiantuntijatöissä monet asiat raportoidaan. Silloin on tärkeää, että ilmaisu on selkeää. Asiantuntijoiden on pidettävä yllä omaa asiantuntemustaan, ja aika usein tätä tehdään lukemalla asiatekstejä, Multisilta sanoo.

Satakunnan ammattikorkeakoulun uusi kampus SAMK Porin Asema-aukiolla.
Satakunnan ammattikorkeakoulu.Camilla Uçan / Yle

Rehtorin mukaan kielitaidon heikkeneminen ei ole vielä estänyt kovinkaan monen opiskelijan valmistumista, mutta useilla opiskelijoilla opintojen loppuunsaattaminen on viivästynyt.

– Lukemisen harrastaminen pitäisi saada arkipäivän toiminnaksi jo aivan alakoulusta alkaen. Miten innostaisimme lapset ja nuoret taas lukemaan? Multisilta pohtii.

Lukemisen harrastaminen pitäisi saada arkipäivän toiminnaksi jo aivan alakoulusta alkaen. Jari Multisilta

Suomen kielen aseman heikkenemisestä on viime aikoina käyty keskustelua, kun Suomen kielen lautakunta otti voimakkaasti kantaa kotimaisten kielten rappiosta ja englannin aseman vahvistumisesta. Jo useiden vuosien ajan on käyty keskustelua nuorten lukutaidon hiipumisesta.

Terapeutti: Muista parisuhteessa, että siinä ei olla vain kämppiksiä tai vanhempia – kyse on aikuisten rakkaussuhteesta

$
0
0

Miten pitää rakkaus yllä parisuhteessa ja miten pitkässä suhteessa selvitään riitelystä? Radio Suomen Päivässä terapeutti Kaisa Humaljoki Parisuhdekeskus Katajastakehotti kertomaan puolisolle omasta elämästä ja arjen tapahtumista.

– Kerro kumppanillesi, mitä sinulle kuuluu ja mitä sattui töissä tai kauppareissulla. Osoita, että haluat pitää puolisosi omassa elämässäsi mukana. Toisen on puolestaan oltava kiinnostunut kuulemaan sinun tarinasi. Pitää olla rohkeus kertoa ja pitää olla kiinnostunut kuuntelemaan toista.

Humaljoen kokemuksen mukaan puolisot saattavat ajatella, etteivät he halua rasittaa toista omilla asioillaan tai he voivat pelätä, että asiasta syntyy riitelyä.

– Kun me jaamme asioita, me samalla pidämme hengissä rakkautta ja parisuhdetta. Pitää muistaa aktiivisesti, että parisuhteessa emme ole vain kämppiksiä tai lasten vanhempia, vaan meillä on rakkaussuhde, jossa jaetaan asioita, sanoi Kaisa Humaljoki Radio Suomen Päivässä.

Häälahjaksi parisuhdekursseja

Pitkässä liitossa tulee eteen riitoja ja kriisejä. Kaisa Humaljoen mielestä pariskunnat odottavat liian pitkään, ennen kuin hakevat apua terapeutilta.

– Silloin, kun riidellään, saa olla väsynyt, raivoissaan tai pettynyt. Mitään ei saa kuitenkaan rikkoa. Silloin riidat eivät ole niin pahoja, että niitt muistellaan vielä 20 vuodenkin päästä: "Kun sä sanoit mulle niin ja niin." Riitele rakastavasti ja kunnioittavasti.

Nuoretkin parit haluavat opetella tunnetaitoja.

– Tuoreet parit ovat alkaneet saada häälahjaksi parisuhdekursseja. Ajan henki on muuttunut. Ei odoteta ongelmia, vaan vuorovaikutustaitoja voidaan opetella, jotta ongelmia ei syntyisi myöhemmin.

Parisuhde vai moniskunta

Terapeutti Kaisa Humaljoki toivoo, että omaa parisuhdetta ei verrattaisi muiden parisuhteeseen.

– Jokaisessa parisuhteessa on oma mitta, mikä on tarpeeksi hyvää. Jokainen pariskunta määrittelee itse, mikä on heille hyvä suhde. Se voi olla erilainen kuin naapurilla. Joillakin se on tiivistä yhdessäoloa ja toisille se on etäsuhde. Omannäköistään suhdetta kannattaa elää rohkeasti.

Mallia ei Humaljoen mielestä kannata ottaa vanhemmiltakaan. 1950- ja 1960-luvuilla avioliitto oli yleinen ja nyt avoliitto on tavallinen.

– Nyt puhutaan jo monikunnistakin eikä vain parisuhteesta. Siinä voi olla enemmän kuin kaksi osapuolta: miehiä ja naisia, vain miehiä tai vain naisia. Kyse ei ole mistään salasuhteesta. Moniskunnat elävät samassa taloudessa tai eri taloudessa, mutta he tuntevat elävänsä rakkaussuhteessa keskenään.

Lue myös:

Matleena ja Tuomo erosivat ja nukkuvat nyt samassa sängyssä vuoroviikoin – Onko sopuisa ero mahdollinen?

Testaa eroriskisi

Heli Vaarasen kolumni: Haluatko pitkän parisuhteen? Tässä pelastusoperaation ABC

Yhdeksän viikkoa putkeen töissä, sotalaivalla "avioerobuumi"– Upseerit vaativat päivitystä työaikoihinsa

$
0
0

Viime vuosien ääriesimerkki upseerin työputkesta on yhdeksän viikon rupeama, jonka aikana sotilas oli joko merellä tai parin tunnin lähtövalmiudessa maissa, vailla vapaapäiviä.

Se voi tarkoittaa, että sovittuja menoja ja lasten harrastuksia perutaan, eikä mökille ole menemistä kun lähtö voi tulla yllättäen.

Tämä on yksi esimerkkitapauksista, joita sotilaiden jaksamisesta huolestuneet ammattiliitot nostavat nyt esiin. Upseeriliitto, Päällystöliitto ja Aliupseeriliitto vaativat, että lakia puolustusvoimien työajoista päivitetään.

Ylen haastattelemat varsinaissuomalaiset meriupseerit kertovat, että työn kuormittavuus on näkynyt jopa suoranaisena avioeroaaltona.

Komentajakapteeni Andres Aaramo kertoo, että erään merivoimien aluksen 30-päisestä henkilöstöstä 60 prosenttia erosi puolisoistaan kahden vuoden aikana. Tapauksesta on muutama vuosi.

Komentajakapteeni Klaus Ericssonin mukaan nykyaikaan ei sovi, että puolisot ovat jatkuvasti merellä, ja kotiin jäävä on velvoitettu hoitamaan kaiken.

– Olin pahimpina vuosina yli 150 vuorokautta merillä. Hyvin suuri osa siitä oli suunnittelematonta. Olen itse eronnut, ja yksi syy oli mielestäni se, että olin niin paljon poissa kotoa, Ericsson sanoo.

Päällystöliiton puheenjohtaja Jyrki Lukkarinen sanoo, että perheiden on vaikea elää esimerkiksi kahden tunnin varoajalla, kun jo päivähoitoon ja iltapäiväkerhoihin pitää ilmoittaa asioista hyvissä ajoin.

– On kuvainnollinen sanonta, että henkilö, joka on merivoimissa laivalla töissä, ei ole siellä yksin, vaan töissä ovat myös perhe ja naapurit.

Itämeren kiristynyt tilanne vaikuttanut

Nykykäytäntö on, että sotaharjoituksissa ja merellä työpäivä voi kestää 16–18 tuntia, mutta siitä merkitään varsinaiseksi työajaksi vain noin kahdeksan tuntia. Lopuistakin tunneista saa korvauksen, mutta liitot moittivat sitä riittämättömäksi. Työputkista ei myöskään kerry juurikaan vapaa-aikaa palautumiseen, liitot arvostelevat.

Taustalla vaikuttaa, että merivoimat tehosti nelisen vuotta sitten huomattavasti valvontaa, kun tilanne Itämerellä kiristyi.

Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita sanoo, että vaikeuksia on eniten juuri merivoimissa, jossa sairauspoissaolot ovat olleet hänen mukaansa kasvussa. Viita sanoo, että jaksamisen ongelmat vaikuttavat myös työilmapiiriin. Liitto valittaa myös upseeripulaa.

Viidan mukaan nyt otetaan riski, että armeijan kyky puolustaa maata rapautuu.

– Työn määrä ja kiire ovat nousseet, Viita sanoo.

Ministeriö: Erillislaki osoittautunut toimivaksi

Eduskunta käsittelee parhaillaan työaikalain uudistusta, mutta se ei vaikuta ammattisotilaisiin, joita koskee erillinen työaikalaki. Ammattiliitot vaativat viisikymmentä vuotta vanhan lain päivittämistä.

– Nykyinen työaikalaki on todella vanha, vuodelta 1970, presidentti Kekkosen allekirjoittama. Laki ei vastaa mitenkään nykyistä työaikasuojelua. Vanhan lain kirjaukset eivät edesauta jaksamista ja palautumista, sanoo puheenjohtaja Lukkarinen Päällystöliitosta.

Valtiovarainministeriön mukaan puolustusvoimien erillislaki on kuitenkin osoittautunut toimivaksi, koska työaikasäännökset eivät estä sodanajan toiminnan harjoittelua rauhan aikana.

Liitot huomauttavat, että Ruotsissa ja Norjassa sotilaat ovat työaikalain piirissä ja Suomessa poliisit. Se turvaa liittojen mukaan poliiseille riittävän vapaa-ajan ja suojelee hallitsemattomasti kertyviltä ylitöiltä.

Andres Aaramo tarjoaa esimerkiksi upseeria, joka oli lähes puolet vuodesta merellä. Ylityötunteja kertyi runsaat parisataa, koska upseeri oli töissä kymmeninä viikonloppuina, joiden olisi periaatteessa pitänyt olla vapaata.

– Jos laskettaisiin todellisen työn mukaan, jota oli tehty, eli 16-tuntisia päiviä, niin ollaan reippaasti yli tuhannessa ylityötunnissa vuodessa. Se kuulostaa jo aika isolta määrältä.

Upseeri- ja Päällystöliitto ehdottavat, että meripalveluksen ja sotaharjoitusten päivittäinen työaika nostettaisiin nykyisestä noin kahdeksasta tunnista 12 tuntiin. Hintalappu olisi liittojen mukaan 3,5 miljoonaa euroa.

– Emme ole rahallisen ylimääräisen korvauksen perässä. Haluamme, että henkilöstö pääsisi lepäämään ja palautumaan, vakuuttaa Klaus Ericsson.

Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että kantaa lain päivittämisestä ei vielä ole, eikä aikaa enää olisikaan tällä hallituskaudella.

Viewing all 106252 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>