Entinen elinkautisvanki Nikita Bergenström kertoi Yle Perjantain suorassa tv-lähetyksessä, että hän on aina katunut tekojaan ja katuu niitä yhä.

Bergenström tunnettiin murhien aikana 1980-luvulla Juha Valjakkalan nimellä. Myöhemmin hän alkoi käyttää julkisuudessa nimeä Nikita Fouganthine.

Yle Perjantain juontaja Sean Ricks kysyi ensimmäisenä kysymyksenään, miksi Bergenström murhasi kolme ihmistä. Bergenström kuvaili vuoden 1988 tapahtumia tarkasti ja sanoi, että pyörävarkaudesta alkanut tapahtumaketju kärjistyi kirkon pihalla väkivaltaan.

– Se oli monien asioiden summa. Missio kesällä 1988 oli tehdä asuntomurtoja Ruotsissa ja Pohjoismaissa. Silloin Ruotsissa emme jaksaneet ajaa enää ja pysähdyimme pikkukylään. Siinä valikoitui mukaan murtovälineet ja ampumaväline.

– Ajattelimme palata takaisin, ja löysin yhden fillarin. Sanoin tyttöystävälle, että mennään tällä. Menimme autolle kirkon luo ja näimme, miten eräs auto alkoi ajaa meitä kohti. Ne asukkaat lähtivät peräämme ja juoksimme heitä pakoon hautausmaalla. Tyttöystäväni Maritan korkokengät olivat niin korkeat, että niillä ei juostu spurtteja.

Bergenströmin kertoman mukaan heidän peräänsä lähteneellä henkilöllä olisi ollut taistelukoulutusta ja Bergenström olisi jäänyt alakynteen.

– Olin 48-kiloinen, pitkätukkainen kundi. Siinä oli kivet vastaan haulikko, Bergenström totesi.

Tässä kohtaa juontaja Sean Ricks keskeytti Bergenströmin puheen.

– Nikita, ne teot olivat raakoja, tapoit isän, pojan ja äidin. Perheestä vain yksi ihminen jäi eloon, Ricks totesi ja kysyi, onko Bergenström katunut tekojaan ja katuuko hän niitä yhä.

– Olen totta kai katunut. Ensimmäiset sata metriä ajon jälkeen olin että ei perkele, nyt lähti homma pahasti käsistä. Se on hankala ymmärtää, jos ei ole rikollista taustaa, miksi ammuin vielä ne muut ihmiset. Mutta siinä toimi kuin kone. Halusin vain pois tilanteesta.

– Totta kai kadun edelleen. 20 vuotta vankilassa se vei minulta, heiltä omaisilta paljon enemmän.

"Pyydän anteeksi"

Ricks kertoi vieraalleen, että Bergenströmin tv-esiintymisestä on uutisoitu Ruotsissa saakka. Ricks kysyi, haluaisiko Bergenström pyytää eloonjääneeltä perheenjäseneltä tekojaan anteeksi.

– Totta kai pyydän anteeksi. En tiedä, miten hän on selvinnyt tästä, Bergenström vastasi.

Juha Valjakkalana tunnettu Bergenström sai tuhansittain fanikirjeitä naisilta 1980-luvun lopusta saakka. Bergenström kertoi, että ei itse halunnut tulla tunnetuksi tai median huomion kohteeksi.

– Median ansiotahan se on. Itse en ollut, että jippii, ottakaa minusta kuvia. Minä en ottanut yhteyttä toimittajiin. Postia tuli naisilta, säkeittäin. Vanginvartija kantoi hirveitä pinkkoja kirjeitä tutkintavankeuteen. Se tuntui oudolta, tietysti.

– Mulla oli pitkät mustat hiukset, ehkä se oli se ulkoinen olemus. Jos olisin ollut läski, finninaamainen tyyppi, ei se olisi mennyt niin. Niin kriminologitkin sanoivat, Bergenström lisäsi.

Bergenström on kohdannut siviilielämässään ongelmia esimerkiksi asunnonhankinnan kanssa menneisyytensä ja tekojensa takia. Silti Bergenström kertoi lähetyksessä, että ei usko olevansa ihmisten mielestä pelottava hahmo.

– En ole kohdannut sellaista, että oi, tuossa menee Nikita, pakoon. Ehkä asunnon haussa saattaa olla ongelmallista, mutta en ole vaarallinen. Vaarallisuusarvioinnin mukaan en ole vaarallinen, enkä sen mukaan todennäköisesti syyllisty uudelleen henkirikokseen.

"Murhassa ei kiehdo mikään"

Yle Perjantain Mikä murhassa kiehtoo? -lähetyksen vieraina kuultiin myös Helsingin murharymässä 40-vuotisen uran tehnyttä, kolme vuotta sitten eläköitynyttä rikosylikomisario Juha Rautaheimoa.

Perjantain juontaja Rosa Kettumäki kysyi Rautaheimolta lähetyksen teeman mukaan, mikä murhassa kiehtoo.

– Täytyy sanoa heti, että murhassa ei ole mitään kiehtovaa. Kyse on aina lopullisista asioista, omaiset menettävät läheisiään, samoin rikoksen tekijän omaiset. Poliisina rikosten selvittäminen on kiehtonut kyllä ja tyydytystä saa siitä, että saa selvitettyä rikoksen. Tutkinnanjohtaja on se, joka antaa kasvot jutulle. Kyse on silti tiimityöstä, etenkin henkirikoksen kohdalla, Rautaheimo muistutti.

Kun Kettumäki kysyi Rautaheimon uran mieleenpainuvimpia tapauksia, rikosylikomisario luetteli nopeasti kaksi eri tapausta, jotka olivat eri tavoin uran vaikeimpia. Ensimmäinen tapaus, Lahden taksisurma, oli tutkinnallisesti haastava, tapaus, joka ratkesi viimeisen oljenkorren avulla.

– Vaikein juttu oli Lahden taksisurmajuttu vuodelta 2001. Nuori mies otti kyydin ja katosi, samoin auto. Auto löytyi, kuski löytyi ammuttuna myös. Sen piti olla helppo rikos, ehkä huumemiehen teko. Näin ei ollutkaan. Juttu lähti selviämään vasta seuraavana vuonna Bangkokista saakka, ja teko oli luvallisella aseella tehty. Se oli todella iso työvoitto, joka ratkesi viimeiseen oljenkorteen, Rautaheimo muistaa.

Kettumäki kuvaili murharyhmän entiselle tutkinnanjohtajalle yhtä tapausta, joka kuohutti koko Suomea harvinaisen raakuutensa takia. Rautaheimo myönsi, että tapaus pääsi ihon alle.

– Vilja Eerikan tapausta ei voi unohtaa, se oli yksi pahimmista. Aika monen henkirikoksen osalta on tullut tunne, että ne voi ymmärtää, mutta ei hyväksyä. Tämä oli niin raaka ja julma teko, että sitä ei voinut ymmärtää saati hyväksyä. Henkirikos muuttui murhajutuksi vasta, kun parin viikon päästä selvisi, mitä kaikkea hänelle on tehty. Hän oli kuin elävä huutomerkki.

Suomessa henkirikosten määrä on vähentynyt vuosi vuodelta. Kettumäki kysyi, mistä murharyhmän entinen tutkinnanjohtaja uskoo henkirikosten vähenemisen johtuvan.

– 1960–1970-luvuilla rikokset olivat erilaisia, nopeita puukotuksia ja muita. Oli suuri ikäluokka, joka tuli sodasta. He olivat oppineet ratkaisemaan asiat väkivallalla. Osa heistä syrjäytyi, heitä kasaantui Helsinkiin. Aika monella oli teräaseita, toisaalta saattoi olla sattumaa, kuka jostain ryyppyporukasta oli uhri ja kuka tekijä. Monet heistä ovat jo manan majoilla. Helsingissä tehokas ensihoito on myös pelastanut monia, Rautaheimo totesi.

Kolmantena vieraana nähtiin rikostoimittaja Pekka Lehtinen.

Lehtinen on toiminut rikostoimittajana yli kaksikymmentä vuotta. Pitkän uransa aikana hän on kirjoittanut useista Suomen uutishistorian tunnetuimmista rikoksista.

Yle Perjantain lähetyksessä Lehtinen kertoi, että mediassa toimittajia kiinnostaa aina se, mitä on tapahtunut ja miksi.

Sean Ricks kysyi Lehtiseltä, tunteeko hän koskaan pistoa sydämessään murhalööpeistä, murhien raakuudella retostelusta.

– Me etsimme motiivia ja motiivi voi kertoa jotakin sellaista, miten tai miksi jokin on yhteiskunnassa väärin. Esimerkiksi Vilja Eerikan tapauksesta paljastui yhteiskunnasta suuria ongelmia. Näin murhan motiivin kertominen voi kertoa jotakin tärkeää., Lehtinen totesi.

“Hän on tuomionsa kärsinyt”

Yle Perjantain tuottaja Pasi Toivonen kertoo, että vieraat lähetykseen valittiin tarkan harkinnan mukaan.

– Haimme lähetyksessä vastausta kysymykseen, miksi murhat kiehtovat ihmisiä niin suuresti. Se on täysin validi kysymys. Me katsomme murhia televisiosta ja luemme kirjoja murhaajista. Sitten kysymykseen tulevat todellisen elämän murhat, jotka ovat kauhistuttavia asioita. Tässä suhteessa Bergenström oli lähetyksen kannalta ainutlaatuinen persoona.

Tuottaja tuo esiin myös oikeusjärjestelmän. Suomessa ihminen on vapaa ja oikeuden mukaan sovittanut tekonsa sen jälkeen, kun on tuomionsa kärsinyt.

– Hänhän on tuomionsa kärskinyt. Ymmärrän kyllä hyvin, että joistain voi tuntua, että hänellä ei ole puheoikeutta. Journalisteina me emme silti voi ajatella, että tämä ihminen ei saa puhua.

Perjantai: Mikä murhassa kiehtoo? Vieraina Åmselen kolmoismurhaaja Nikita Fouganthine, Helsingin murharyhmän legendaarinen tutkinnanjohtaja Juha Rautaheimo ja rikostoimittaja Pekka Lehtinen. Perjantai-dokkari: Piia ei koskaan palannut.

Katso koko lähetys täältä.

Lue lisää:

“Tulkaa riviin, ammun teidät kaikki” – Seppälän viisihenkinen perhe pelastui täpärästi Kotkan kolmoismurhaajalta – Voiko tekoa koskaan antaa anteeksi?

Elävä arkisto: Kolmoismurhan tekijä Juha Valjakkala saadaan kiinni (1.12.2006)

Kauppakeskus Redin avajaisia vietettiin Helsingin Kalasatamassa vain kaksi kuukautta sitten. Silti osa yrittäjistä pitää kauppakeskuksen tilannetta jo nyt hyvin synkkänä.

Etenkin ne, joilla ei ole vahvaa brändiä takanaan, tuntuvat olevan pulassa.

– Onhan tämä ollut aika katastrofi, toteaa Sesonkipuodin myymälävastaava Mikaela Sundholm.

Sesonkipuoti sijaitsee Redin K1-kerroksessa. Se myy muun muassa ruokaa ja kotimaisia pientuottajien ja -tilojen tuotteita. Puoti on Sundholmin siskon.

– On ollut niin paljon hiljaisia hetkiä, että kaupantekoa ei ole ollut eikä ole tullut tarpeeksi rahaa, jotta pystyisi maksamaan työntekijöille palkkoja, Sundholm kuvaa.

Hänen mukaansa konkurssi on edessä, jos tilanne ei parane.

– Viisi kauppakeskuksen yritystä on jo tehnyt konkurssin. Lisäksi yhden kauneushoitolan piti tulla, mutta se perui tulonsa.

Ruohonjuuren myymäläpäällikkö Riina Wulff kertoo kaupan lähteneen käyntiin "yllättävän hyvin". Etenkin, kun sen suhteuttaa asiakasmääriin.

Wulffin mukaan odotukset eivät kuitenkaan ole täyttyneet.

– Meille luvattiin, että asiakkaita olisi todella paljon.

Sundholm ja Wulff molemmat sanovat, että etenkin arkipäivät ovat ongelmallisia. Sundholmin mukaan näyttäisi jopa siltä, että kävijämäärä vähenee jatkuvasti. Viikonloppuisin väkeä on vielä riittänyt.

Ruohonjuuri on tunnettu brändi, ja Wulff näkee, että heidän tilanteensa ei sen takia ole pahimmasta päästä.

"Kun rakennetaan uutta, odotukset ovat aikamoisia arvauksia"

Kaikki Redin yrittäjät eivät ole luopuneet toivosta. Instrumentariumin yrittäjä Antti-Jussi Lankinen uskoo, että Redin kävijämäärät vielä nousevat.

– Myönnän, että olisin toivonut räväkämpää alkua, mutta usko projektiin ei ole loppunut.

K-Supermarketin kauppias Ilari Tikkala on tyytyväinen kuluneisiin kuukausiin.

– Aina kun rakennetaan uutta, odotukset ovat aikamoisia arvauksia. Kaikki huomioon nähden olemme tyytyväisiä tähän syksyyn, Tikkala kertoo.

Hänen mukaansa asiakasvirrat ovat tasaisia, mutta kehittyvät koko ajan.

Yle tavoitti työmatkalla olleen Redin asiakkuusjohtajan Pia Svenskin torstaina.Svenskin mukaan heillä ei ole vuokranantajana tietoa yritysten toimenpiteistä suuntaan tai toiseen.

Syyskuussa kauppakeskuksessa vieraili 350 000 ihmistä. Redi avattiin 20. syyskuuta. Osa yrittäjistä kuitenkin kertoo, että asiakasvirta tyrehtyi melko nopeasti avajaisten jälkeen.

Suomalaiset ovat tottuneet Prismoihin ja Cittareihin

Aalto-yliopiston työelämäprofessori Pekka Mattila on ihmetellyt kauppakeskusten kiivasta rakentamistahtia. Mattilan mukaan on selvää, etteivät eurot riitä jokaiselle.

Redissä hän näkee kuitenkin kaksi erityisongelmaa.

Alueella asuvat ja työskentelevät ihmiset eivät ole vielä oppineet käyttämään uuden kauppakeskuksen palveluita. Redi ei ole tullut osaksi heidän arkirutiinejaan.

Tämän lisäksi ihmisillä ei ole syitä käydä siellä tarpeeksi usein. Harva tekee vaateostoksia useamman kerran viikossa.

– Yleensä päivittäistavarakauppa on se vanha ja paras käytäntö, jolla taataan, että kävijävirtaa riittää ja on syitä tulla uudelleen ja uudelleen, Mattila sanoo.

Ruokakauppoja Redissä kyllä on, mutta Mattilan mukaan se ei vielä riitä: tarvitaan hypermarketteja, joista ihminen kokee saavansa arkeensa kaiken tarpeellisen. Etenkin lapsiperheille tämä on tärkeää.

Toisin sanoen suomalaiset haluvat tehdä ostoksensa Prismoissa ja Cittareissa.

– Meidät on totutettu valtaviin neliömääriin.

Hän kertoo matkustavansa paljon Aasiassa, jossa kauppakeskukset ovat nimenomaan Redin kaltaisia, paljon pieniä erikoismyymälöitä sisältäviä.

– Suomessa tämä logiikka ei ole vallitseva. Täällä täytyy olla yksi tai usein kaksi kilpailevaa hypermarkettia, ja Redi poikkeaa nyt siitä kaavasta.

Miten käy Triplan?

Helsingin Pasilaan rakennetaan parhaillaan Tripla-nimen saanutta kauppakeskusta. Välimatkaa Kalasatamaan on vain muutama kilometri.

Mattilan mukaan myös Triplassa on riskinsä. Tosin sen sijainti on hyvin erilainen Rediin verrattuna.

– Pasila on perinteisesti raideliikenteen solmukohta ja asema on isossa roolissa lähiliikenteessä. Kuinka hyvin onnistutaan vakuuttamaan ihmiset siitä, että [Triplassa] on helppo pysähtyä sekä hoitaa asiansa ja jatkaa matkaa vasta seuraavalla junalla? Mattila kysyy.

Tämä on nimenomaan Triplan haaste. Ylipäätään Mattila peräänkuuluttaa konseptin perään – se on hänen mukaansa Redissä hukassa.

– Tällä hetkellä kaikki ovat oppineet, ettei sinne löydä sisään eikä ulos, ja sitten, että siellä ei ole isoja päivittäistavarakaupan liikkeitä.

Rediä on kritisoitu ankarasti siitä, että kauppakeskus on hyvin sokkeloinen ja varsinkin alkuvaiheessa riittävät opasteet puuttuivat.

Mutta tätä oli ilmeisesti haettukin.

Redin pääarkkitehti Pekka Helin kertoi Talouselämän haastattelussa, että kauppakeskuksessa oli haluttu ottaa vaikutusta vanhoista italialaisista kaupungeista, kuten Venetsiasta ja Sienasta.

Mattila ei tätä ymmärrä. Hänen mukaansa ihmiset eivät halua tuntea oloaan hölmöksi.

– En ole koskaan kuullut ihmisestä, joka tulisi kauppakeskukseen kulkeakseen keskiaikaisen kaupungin sokkeloissa ja eksyisi sinne.

Onko Redillä vielä tulevaisuutta? Kyllä, Mattila uskoo kaikesta huolimatta. Kalasataman alue kasvaa ja kehittyy jatkuvasti.

– Sijainti on loistava. Nyt vain pitäisi miettiä käytännönläheisimmin, miten pelissä voi voittaa, Mattila toteaa.

Lue myös:

Helsingin uusi kauppakeskusjätti Redi saa kovaa kritiikkiä kaupunkilaisilta – "Todella sekava ja sokkeloinen, vaikea löytää mitään" (24.9.2018)

200 liikettä, 12 miljoonaa asiakasta – apulaisprofessoria huolettaa, miten Helsingin kivijalkaliikkeiden käy, kun kaupungissa on taas yksi kauppakeskus lisää (20.9.2018)

Espan kokoinen kattopuisto, Suomen suurin kuntosali ja metro keskellä kauppakeskusta – tältä näyttää Kalasataman uusi Redi (20.9.2018)

Redi tuli kalliiksi – sen rakentaja SRV joutui antamaan tulosvaroituksen (14.9.2018)

Alun perin kongolainen lähihoitaja Adeline Uwizeye on laittanut porvoolaisessa palvelukeskuksessa oman maansa perinneruokaa: futua munakoison ja vihreäbanaanien kera.

– Afrikasta tuodut munakoisot tosin ovat pieniä ja vihreitä, hän huomauttaa.

Palomäen palvelukeskuksessa onkin erityinen päivä: eri maista kotoisin olevat hoitajat esittelevät kokkailutaitojaan oman alkuperämaansa tyyliin.

Makujen Maailmaksi nimetyssä tapahtumassa vanhukset saavat maistella eri maiden ruokia. Tarjolla on niin lähiruokaa Virosta, Ruotsista ja kotimaastamme kuin kaukomaidenkin eksoottisempia ruokia.

Brasilialainen kakku tuo makeutta juhlailtaan, kun taas suolaisia ruokia edustavat muun muassa Ghana ja Kongo.

– Ihan maistuvaista, toteaa Outi Virtanen. Roppakaupalla erilaista kuin kotimainen ruoka.

– On tosiaankin mielenkiintoista tutustua ulkomaisiin ruokiin, hän jatkaa.

Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin aikoinaan arvostelema ruokavaliomme jakaa täällä Porvoossa mielipiteitä.

– Minun mielestäni suomalainen ruoka maistuu liian makealle. Siinä on liikaa mausteita. Ehkä voisi olla vähemmän sokeria tai kermaa. Sitten se olisi minulle parempi, Adeleine Uwizeye sanoo.

– Kaipaa kyllä lisää maustetta, toteaa puolestaan Indonesiasta tuleva lähihoitaja Pamela Koistinen.

– Enemmän erilaisia mausteita saisi olla, naurahtaa ruoka-annostaan nautiskeleva Outi Virtanen.

Makujen Maailma sai alkunsa, kun Porvoossa vietettiin tapahtumaa nimeltä Smaku, jossa oli mahdollisuus maistella eri ravintoloiden annoksia. Siellä yleisö pystyy äänestämään suosikkiannostaan.

– Palvelutalossamme haluttiin myös kokeilla erilaisia makuja ja hyödyntää etnistä taustaa omaavien hoitajien taitoja, toteaa palveluasumisen ohjaaja Päivi Jalava.

Makujen Maailma -tapahtuma aiotaan järjestää jatkossa vuosittain.

Outi Virtanen suhtautuu tähän myönteisesti.

– Tämä on ihanaa! Pitäisi olla enemmän vaihtelua ja tämmöistä juuri. Enemmän mahdollisuuksia joskus edes rentoutua hyvän ruuan parissa.

Tapahtuma on omiaan tuomaan vieraita kulttuureja lähemmäs suomalaisia.

– Haluan esitellä omaa kulttuuriani ja nähdä myös muita kulttuureja. Täällä voin myös esitellä omaa kansallispukuani, Pamela Koistinen sanoo.

– Työkaverinikin saavat nyt tutustua kotimaani ruokakulttuuriin, Adeleine Uwizeye jatkaa.

Vanhusten suosikiksi valikoituu lopulta virolainen ruokalaji kama. Se on hyvin yksinkertaisella reseptillä tehty juoma, joka tarjoillaan pienestä kupista.

Koululuokka tutustuu venäläisten animaatioelokuvien taustoihin Sojuzfilmin museossa.

Kymmenvuotias Maksim Kaikov sanoo, että hän ei erityisesti välitä animaatiofilmeistä – urheilu, jääkiekko, jalkapallo, koripallo kiinnostavat enemmän. Mutta museo on kyllä herättänyt kiinnostuksen nähdä siellä esitellyt animaatiot.

– Kaikkein mielenkiintoisinta ovat neuvostoanimaatiomme, neljäsluokkalainen Marija Abejdulajeva sanoo.

– Ne ovat meidän omiamme, venäläisiä.

Marijan suosikki on Nu, pogodi! Sen voisi kääntää suomeksi Odotahan vaan!

Tomin ja Jerryn 1970–1980-lukulaisessa neuvostovastineessa kilvoittelevat lurjusmainen susi ja kunnollinen jänis. Yleensä jaksot loppuvat siihen, että jänistä takaa-ajava susi joutuu kiipeliin ja huutelee: Odotahan vaan, jänis!

Venäjän vanhin animaatiostudio Sojuzmultfilm ei kuitenkaan aio jäädä pelkäksi neuvostoanimaation museoksi.

Studio pyrkii nousemaan uuteen kukoistukseen, ja pääpaino on päätetty asettaa sarjamuodolle.

Tällä hetkellä studio tuottaa kaikkiaan kuutta animaatiosarjaa.

– Ymmärsimme, että studion uusi talousmalli pitää rakentaa sarjojen tuotannon varaan, viime vuodesta alkaen studiota luotsannut johtaja Boris Maškovtsev sanoo.

– Nykylapset katsovat paljon, ja he rakastavat sarjojen henkilöhahmoja, joihin he tottuvat kuin ystäviin.

Studio aloitti alusta

Neuvostoliiton hajoaminen merkitsi vaikeita aikoja myös Sojuzmultfilmille. Studio jäi tuuliajolle 1990-luvun sekasortoisina vuosina, ja se menetti välillä jopa vanhojen elokuviensa oikeuksien hallinnan.

Sittemmin Venäjän valtio otti Sojuzmultfilmin jälleen haltuunsa.

– Viime vuoteen mennessä oli kertynyt sellainen määrä ongelmia ja studio oli ollut niin monta vuotta pysähdyksissä, että käytännössä meidän piti aloittaa aivan nollasta: rakentaa uusiksi tuotantolinja, etsiä uudet ammattilaiset studiolle ja tuoda studiolle uusia hankkeita, jotka kiinnostavat nykykatsojaa, Boris Maškovtsev sanoo.

Vetoavuksi otettiin studion kulttuurinen perintö, rakastettujen vanhojen animaatioiden henkilöt.

– Niiden henkilöhahmojen kanssa kasvoivat kaikki aikuiset, jotka nyt elävät Venäjällä. He näyttivät näitä animaatioita myös lapsilleen. Ne ovat olleet kuin silta vanhempien ja lasten välillä jo muutamien sukupolvien ajan, Maškovtsev sanoo.

– Oli selvää, että nämä hahmot ovat yhä eläviä, niillä on omalaatuinen ominaisuus, joka meiltä ihmisiltä puuttuu – ne eivät ikäänny.

Sellaisia ovat muun muassa elokuussa edesmenneen Eduard Uspenskin (1937–2018) luomat hahmot: Fedja-setä, kissa Matroskin ja Musti-koira sekä posteljooni Petškin, jonka moni Suomessakin muistaa naakka Pitkäkynnen kanssa käydystä sananvaihdosta.

Kop-kop. - Kuka siellä? - Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen. Naakka Pitkäkynsi ja posteljooni Petškin Martti Anhavan suomennoksessa

Suomessa Fedja-setä ystävineen tunnetaan lähinnä Martti Anhavan kääntämistä kirjoista, joissa kuvitus on Gennadi Kalinovskin käsialaa.

Neuvostoliitossa erittäin suosittuja olivat Sojuzfilmin animaatiot aiheesta.

Uspenskin kirja Fedja-setä, kissa ja koira oli pohjana Sojuzmultfilmin animaatioelokuvalle Troe iz Prostokvašino (1978), joka sai pian myös kaksi jatko-osaa.

Sojuzmultfilm palasi Prostokvašinoon

Tänä vuonna Sojuzmultfilm on tuonut Prostokvašinon pikkukylän nykypäivään.

– Sojuzmultfilmille tämä on monessa mielessä symbolinen hanke. Ylitämme eräänlaisen sillan vanhasta aikakaudesta nykyaikaiseen Sojuzmultfilmiin, studion johtaja Boris Maškovtsev sanoo.

– Henkilöt eivät ole vanhentuneet, mutta maailma heidän ympärillään on vaihtunut meidän aikaamme, koska näiden henkilöiden pitää vastata kysymyksiin, jotka kiinnostavat nykylapsia.

Musti-koira pitää blogia, posteljooni Petškin tuo internetistä tilattuja paketteja, ja Fedja-sedän äitiin ja isään Moskovassa pidetään yhteyttä Skypen kaltaisella ohjelmalla.

Tietokoneet korvasivat käsityön mutta prosessi on vanha

Prostokvašino-sarjaa tehdään Sojuzmultfilmin uudella studiolla, joka sijaitsee Moskovassa lähellä Ostankinon televisiotornia.

– Täällä syntyy animaation taika, linjatuottaja Vladimir Janšin sanoo.

Heti sitä ei arvaisi. Animaattorien työtila näyttää melkein miltä tahansa luovan tuon tekijöiden tilalta: Ihmisiä istuu eri puolilla huoneistoa keskittyneesti tietokoneiden ääressä.

Rentoutumista varten löytyy sohva ja pöytäjalkapallopeli. Seinillä on kuvia animaatiosarjan hahmoista ja listaus jaksojen aikatauluista. Ikkunasta näkyy Moskovan yksiraiteinen.

– Yhden jakson tuotanto kestää seitsemän viikkoa alusta loppuun, Janšin kertoo.

Boris Maškovtsev kertoo, että alkuun pohdittiin hahmojen designin uudistamista. Ajatuksesta luovuttiin nopeasti.

– Pian tajusimme, että se ei ole mahdollista, koska sillä hetkellä he lakkaisivat olemasta omia itsejään, Maškovtsev kertoo.

– Meidän piti jälleenrakentaa ne tuotantoprosessit, joita oli vanhassa neuvostolinjastossa, jotta graafinen tyyli näyttäisi samalta kuin vanhoissa elokuvissa.

Vaikka animaatiossa on siirrytty käsityöstä digitaaliseen maailmaan, työprosessi itsessään noudattaa vanhan ajan askelkuvioita.

– Se on ihan klassista animointia, Maškovtsev sanoo.

Uspenski vastusti, some kuohui

Ilman ristiriitoja uutta sarjaa ei saatu tehtyä. Eduard Uspenski itse ei ollut hankkeeseen erityisen ihastunut, ja hän uhkasi jopa viedä studion oikeuteen tekijänoikeuksiensa rikkomisesta.

Maškovtsev sanoo keskustelleensa kirjailijan kanssa useasti ja kertoo studion käyttäneen paljon aikaa siihen, että tekijänoikeuskysymykset ovat kunnossa. Kiista saatiin ratkaistua juuri ennen Uspenskin kuolemaa.

Nostalgia on myös kaksiteräinen miekka: kaikki katsojat eivät ihastuneet Prostokvašinon tuomisesta nykypäivään ja sosiaalisessa mediassa kuohui.

Boris Maškovtsev sanoo, että sarja on löytänyt yleisönsä.

– Tekemiemme yleisötutkimusten mukaan puolet yleisöstä on lapsia ja puolet aikuisia. Nykyisten venäläisten animaatiosarjojen kanssa niin ei juuri koskaan käy, lastensarjan katsotaan olevan vain lapsille. Tässä koko perhe istuu ruudun ääressä.

Suurhanke viimein ensi-iltaan

Uuden Sojuzmultfilmin kaupallinen syömähammas ovat animaatiosarjat, mutta studio tuottaa yhä myös taiteellisesti kunnianhimoisia hankkeita.

Joka vuosi studio tekee 10–12 lyhytelokuvaa, jotka antavat tekijöilleen mahdollisuuden taiteelliseen etsintään.

Tänä vuonna studiolla on ollut työn alla myös kaksi täyspitkää animaatioelokuvaa.

Lokakuussa sai ensi-iltansa perinteisillä menetelmillä tehty nukkeanimaatio Hoffmaniada, joka perustuu E.T.A. Hoffmannin tarinoihin.

Suurhanke aloitettiin alun perin jo vuonna 2001. Kuvauksia hidastivat hankkeen laajuuden lisäksi rahoitusvaikeudet. Filmiä varten valmistettiin yli 150 nukkea.

– Hanke oli ainutlaatuinen. Elokuva tehtiin täysin käsityönä nukkeanimaation keinoin. En usko, että lähiaikoina teemme samanlaista, Maškovtsev sanoo.

Kansainväliset markkinat houkuttelevat

Boris Maškovtsev kertoo, että Sojuzmultfilm tähtää myös kansainvälisille markkinoille, sillä animaation universaali kieli tarjoaa siihen hyvät mahdollisuudet.

Studiota kiinnostaa yhteistyö yli rajojen. Tällä hetkellä Sojuzmultfilmin tuotanto tapahtuu kokonaan Venäjällä, mutta tulevaisuudessa työtä voitaisiin tehdä myös ulkomailla.

– Yksi Venäjän animaation ongelmista on, että meitä on vähän. Kaikkiaan alalla työskentelee 2 000–3 000 ihmistä.

Sojuzmultfilm aikoo jatkossakin tuoda studion klassisia animaatiohahmoja nykypäivään, mutta sitä ei tehdä hätiköiden.

– Prosessi vie aikaa, jotta emme pilaa hahmojen jättämää mielikuvaa, Maškovtsev sanoo.

Aikoinaan valtaisan suosittu oli myös kolmen nukkeanimaation sarja, joka pohjasi Uspenskin kirjaan Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä.

Genan ystävästä, pyöreäkorvaisesta Tšeburaškasta eli suomalaisittain Muksiksesta tuli Venäjällä suorastaan ikoninen.

Boris Maškovtsev sanoo, että Sojuzfilm harkitsee tarkkaan, miten Muksis voitaisiin tuoda nykypäivään – niin keskeiseen hahmoon studio ei tartu kevytmielisesti.

Aiheesta aiemmin:

Venäjän tunnetuin lastenkirjailija Eduard Uspenski on kuollut

Elävä arkisto: Muistamme Eduard Uspenskia toivotuilla kuunnelmilla

Eteläkarjalainen runsaan 70 000 asukkaan Lappeenranta on valittu kahdesti kansainvälisessä vertailussa maailman ilmastoystävällisimpien kaupunkien kärkikastiin. Ilmastopääkaupunki-vertailu on WWF:n kilpailu, jossa arvioidaan kaupunkien toimia ilmastonsuojelun edistämisessä.

Suomen kunnista Lappeenranta on ainoa, joka on yltänyt ilmastoystävällisten kaupunkien vertailussa kärkisijoille. Kaupungin omassa markkinoinnissa ilmastopääkaupunki-termi on näyttävästi esillä, ja ympäristönsuojelun edistäminen on keskeinen osa Lappeenrannan brändiä.

Lentokentän päästöistä kritiikkiä ympäristönsuojelijoilta

Lentomatkustamisen kriitikoita Lappeenrannan kaupungin ylpeily ilmastoystävällisyydellään ärsyttää. Ydinkeskustan liepeillä sijaitseva lentoasema on kaupungin omistuksessa, ja se tukee kentän toimintaa noin puolella miljoonalla eurolla vuosittain.

Vihreiden kaupunginvaltuutettu Kimmo Klemola kritisoi kaupunkia tavoitteesta moninkertaistaa lentoaseman matkustajamäärä lähivuosina.

– Valtuuston asettama tavoite Lappeenrannan lentoaseman matkustajamäärän kasvattamisesta on täysin ristiriitainen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteen kanssa, Klemola sanoo.

Lentäminen on tärkeä liikkumismuoto globaalisti ja Suomessakin. Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Klemolan oman arvion mukaan lentoaseman tulevaisuudentavoitteeksi kirjattu puoli miljoona lentomatkustajaa kymmenen vuoden kuluttua, tarkoittaa lentoliikenteen aiheuttamien päästöjen lisääntymistä huomattavasti.

– Valitettavasti tuo tavoiteltu matkustajamäärä kaksinkertaistaisi kaupungin liikennesektorin kasvihuonekaasupäästöt, Klemola sanoo.

Kaupunginjohtaja korostaa lähikentän hyötyjä

Kaupunginvaltuutettu Kimmo Klemolan mielestä aikomus lisätä lentoaseman matkustajamäärää ja halu vähentää ilmastopäästöjä eivät molemmat mahdu kaupungin strategiaan. Hänelle itselleen ei tuota ongelmia luopua toisesta.

– Itse en ole lentänyt viiteentoista vuoteen. Mitä tulee ajatukseen siitä, että lentoasema lisäisi matkailijoiden määrää lähiseudulla, niin enpä usko. Lähinnä kentältä lähtee eteläkarjalaisia ja venäläisiä matkustajia kuluttamaan rahaa ulkomaisiin lomakohteisiin, Klemola perustelee.

Lappeenrannan kaupunginjohtajan Kimmo Jarvan mukaan toisilleen ristiriitaisten tulevaisuudentavoitteiden välille on mahdollista löytää tasapaino. Jarvan mukaan Lappeenrannan lentoaseman vahvuus on sen sijainti, joka palvelee koko kaakkoisen Suomen lentomatkustamista.

– Lentoliikennettä ei olla lopettamassa globaalisti ja Suomessakin se on tärkeä liikkumismuoto. Siksi on hyvä, että meillä on lähikenttä, josta pääsee lentämään tarvittavat lennot, Jarva sanoo.

Lappeenranta valmistelee parhaillaan omaa ympäristöohjelmaa lentoasemaa varten. Jarvan mielestä Lappeenrannan on pyrittävä maailman vähäpäästöisimpien lentoasemien joukkoon ja näyttämään lentoseman ympäristöohjelmalla esimerkkiä koko alalle.

– Tekniset ratkaisut, joita esimerkiksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto kehittää, tarjoavat ratkaisuja myös ympäristöasioihin, Jarva muistuttaa.

Kunnianhimoiset päästötavoitteet

Kaupungin strategiaan kirjatut iIlmasto- ja ympäristötavoitteet ovat kunnianhimoiset. Päämääränä on, että vuonna 2050 Lappeenranta on hiilineutraali eli kaupunki ei tuota ilmastopäästöjä.

Tavoitteena on tuolloin myös se, että Lappeenrannassa ei synny lainkaan kaatopaikalle vietävää jätettä.

Välitavoitteeksi on kirjattu, että vuoteen 2030 mennessä kasvihuonekaasupäästöjä olisi jo 80 prosenttia vähemmän kuin vertailuajankohdaksi valittuna vuonna 2007. Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat monipuoliset ja uusia etsitään ja kehitetään jatkuvasti.

Onnistumisia ilmastopäästöjen vähentämisessä

Yksi esimerkki aluillaan olevista ideoista on asukkaiden innostaminen muuttamaan arjen tapojaan niin, että ne tukevat kestävää kehitystä. Vapaaehtoisissa kodeissa tehdään aluksi arvio kulutuksen nykytilanteesta.

Alkuarvion jälkeen kodit ottavat käyttöön erilaisia kestävän asumisen keinoja ja vuoden jälkeen kodeissa tehdään jälleen arvio, jossa katsotaan, millaista säästöä vuoden aikana on saatu aikaan lämmön- ja sähkönkulutuksessa, veden kulutuksessa, kotien materiaalitehokkuudessa ja kierrätyksessä, sekä taloudelliset säästöt.

Paljon on jo saavutettu. Kaupungin viestinnän mukaan 8,2 prosenttia Suomen kaikista aurinkovoimaloista on Lappeenrannassa. Lappeenrannan kaikesta jätteestä 90 prosenttia kierrätetään. Vuodesta 1990 hiilidioksidipäästöt ovat jo vähentyneet 38 prosenttia.

Lappeenrannan ympäristötoimen mukaan lentoaseman päästöt eivät ole keskeinen ongelma tiellä kohti hiilineutraalia kaupunkia. Tärkeämpää on keskittyä vähentämään päästöjä kaupunkiliikenteessä ja parantamaan rakennusten energiatehokkuutta.

Sadasta suomalaisesta 44 tekee nyt töitä ja tilanne heikkenee – asiantuntijoiden kolme ratkaisua ongelmaan

Kuka tekee työt vuonna 2030? Tutkijat tuplaisivat maahanmuuton ja kannustavat suomalaisia jaksamaan töissä.

Helsingillä on mahdoton tehtävä: Pitäisi korvata miljoona tonnia kivihiiltä vaihtoehdoilla, joita ei ole edes olemassa

Helsinki on muuta Suomea jäljessä kivihiilen korvaamisessa muilla vaihtoehdoilla energiantuotannossa. Mustat hiilikasat ovat ikävä muistutus tästä. Viime vuosina kivihiilen käyttö on vain lisääntynyt pääkaupungissa.

Analyysi: Tajuavatko dieselveron poistamista vaativat, että verosta luopuminen nostaisi dieselin litrahintaa 26 senttiä?

Tällä viikolla uutisoitiin, että dieselautojen käyttövoimaveron poistoa ajava kansalaisaloite keräsi pikavauhdilla eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 kannatusilmoitusta. Mutta. Monilla on käsitys, että dieselin käyttövoimaverolla tasattaisiin polttoaineiden hintaeroja. Dieselille annetaan verotukea. Jos verosta luovutaan, on luovuttava myös tuesta.

Huumeiden ostaminen oli Anun 8.-luokkalaiselle tyttärelle helppoa kuin kirppiksellä käynti – teinien huumeongelma on räjähtänyt paikoin käsiin, ja yksi syy siihen on saatavuus

Perheenäiti ei tiennyt, että hänen tyttärensä oli edes kokeillut huumeita. Sitten hänelle selvisi, että tytär oli käyttänyt niitä koulussa. Hän haluaa jakaa tarinansa, jotta sama ei toistuisi muissa perheissä.

Egyptin vallankumouksen rock-ikoni Ramy Essam ei voi palata kotiin: "Suomessa voi sanoa mitä vain, mutta ihmiset eivät sano juuri mitään"

Don Johnson Big Bandin uudella levyllä esiintyy yksi Egyptin kansannousun keskeisistä hahmoista: runoilija Ramy Essam, jonka kotimaassa runo voi viedä vankilaan. Siksi hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka eivät käytä ilmaisunvapauttaan.

Kalifornian palojen syy on edelleen tutkinnassa.

Camp Fire-nimen saanut palo on tuhonnut yli lähes 60 000 hehtaaria maata. Evakossa on 47 200 ihmistä.

Kadoksissa olevien ihmisten lista on vajaan vuorokauden kuluessa pidentynyt kuudestasadasta yli tuhanteen. Kadonneiden määrän tuplaantuminen selittyy alueen sheriffin mukaan sillä, että kaikkia hätäilmoituksia ei ehditty käydä läpi kiireisimpien pelastustoimien aikaan.

Kalifornian historian tuhoisimmissa paloissa on kuollut 71 ihmistä.

Koulut ja asukkaat evakossa vielä viikkoja

Pahoin tuhoutuneessa Paradisen kaupungissa on tuhoutunut toistakymmentätuhatta rakennusta, koteja ja julkisia rakennuksia. Alueelle on pyydetty sata väliaikaisluokkahuonetta. Butten piirikunnassa, jossa Paradisekin sijaitsee, yli 32 000 opiskelijaa on joutunut keskeyttämään opintonsa.

Kuolleiden lukumäärä saattaa vielä nousta, sillä uhreja etsitään raunioista ruumiskoirien avulla.

Palomiehiä arvostellut presidentti vierailulle

Presidentti Donald Trump pääsee todistamaan tulen tuhoja omin silmin. Hänen on määrä vieraillla paloalueella lauantain aikana ja tavata uhrien omaisia.

Presidentti ehti herättää närkästystä twiiteillään, joissa hän arvosteli alueen paloviranomaisia huonosta metsien hoidosta ja uhkaili Kaliforniaa määrärahojen vähentämisellä. Palomiesten mukaan presidentti tekee ihmisten hädällä politiikkaa.

Palojen yhtenä tärkeänä syynä pidetään ilmastonmuutosta. Trump lievensi lausuntojaan Fox News-kanavan haastattelussa. Hänen mukaansa metsänhoitoa tarvitaan.

Paradisessa odottavat närkästyneet evakot

Paradisen asukas Roslyn Roberts sanoi äänestäneensä Trumpia, mutta olevansa eri mieltä tämän palolausunnoista.

– Jos saan tilaisuuden, kerron hänelle, että tällä ei ole mitään tekemistä huonon johtamisen kanssa. Tuhansia koteja tuhoutui, ympäristössä ei ole puun puuta.

Palo alkoi marraskuun kahdeksantena päivänä Sierra Nevadan vuorten juurelta. Malibun seudulla syttyneessä toisessa palossa on kuollut ainakin kolme ihmistä.

Juttua muokattu 17.11. klo 21.58: korjattu Paradisen kaupungin nimi oikeaan muotoon.

Juttua muokattu 17.11. klo 22:13 Tarkennettu aluetta, jossa tuhannet opiskelijat joutuneet keskeyttämään opintoja.

Vasemmistoliiton jäsenet pääsevät ottamaan kantaa siihen, lähteekö puolue tilaisuuden tullen maan hallitukseen. Puolue ottaa käyttöön neuvoa-antavan jäsenäänestyksen hallitukseen osallistumisesta.

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päätti asiasta lauantain kokouksessaan. Puolue kertoo tiedotteessaan olevansa asiassa ensimmäinen Suomessa.

Puolueen puheenjohtaja Li Andersson sanoo tiedotteessa, että puolue haluaa jäsenet mukaan päättämään "kaikista tärkeimmistä asioista, joihin hallitukseen osallistuminen eittämättä kuuluu".

– Suoria vaikutusmahdollisuuksia tarvitaan lisää kaikkialla yhteiskunnassa kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi politiikkaan. Näytämme esimerkkiä omassa puolueessamme, Andersson sanoo.

Neuvoa-antava jäsenäänestys aiotaan toteuttaa sähköisesti.

Aiemmin puolueissa on järjestetty neuvoa-antavia jäsenäänestyksiä lähinnä puolueen puheenjohtajavalinnoissa.

– Ei, ei ole lainkaan vaikeaa pidättäytyä lentämisestä, meteorologi Helen Tronstad väittää.

Helen Tronstad on juuri jäänyt eläkkeelle Ruotsin television SVT:n meteorologien päällikön virasta. Monet suomalaisetkin ovat törmänneet häneen ennustamassa juhannussäätä selvällä suomen kielellä. Hän oli aikoinaan aloittamassa tätä perinnettä SVT:n suomenkielisten uutisten kanssa.

Nyt Tronstad on "ilmastomatkalla". Parhaillaan hän matkustaa risteilylaivalla Singaporesta Sydneyyn. Tavoitteena on osoittaa, että kyllä maailman toiselle puolelle voi matkustaa lentämättä.

– Eihän 40 vuotta sitten myöskään ollut itsestäänselvää, että lennämme Thaimaahan monta kertaa vuodessa. Tai että koko hääseurue lentää Milanoon juhlimaan hääparia.

Tapasimme Tronstadin syyskuun alussa Helsingissä, joka oli hänen matkansa ensimmäisen laivaetappi .

Nyt matkaa on taittunut jo yli kaksi kuukautta. Taakse on jäänyt pian 20 000 raidekilometriä sekä Venäjä, Mongolia, Kiina, Vietnam, Kambodža, Thaimaa, Malesia ja Singapore.

Trans-Siperian-junalla halki Venäjän aina Pekingiin mukana oli kokonainen seurue. Siinä missä toiset kuitenkin taittoivat alkumatkan lentämällä Moskovaan, Tronstad kieltäytyi astumasta lentokoneeseen.

– On aivan kestämätöntä, että lennämme niin paljon kuin nykyisin lennetään. Meidän pitäisi kyetä pitämään hiilidioksidipitoisuudet alhaalla, mutta me vain lennämme entistä enemmän. Tämä ei voi jatkua näin.

Ilmastoystävällinen matkailu moninkertaisesti kalliimpaa

Aivan ehdottoman jyrkkä Helen Tronstad ei kuitenkaan ole mielipiteessään.

Hän toivoo, että tulevaisuudessa Thaimaahan lennettäisiin jouluksi vain jonkun kerran elämässä, ei joka vuosi. Silloin matka myös tuntuisi jollain tavalla merkityksellisemmältä.

Eikä Tronstad tosissaan usko, että hänen tapansa matkustaa edes sopisi kovin monelle muulle.

– On ihan kohtuutonta yrittää neljän viikon lomalla ehtiä Thaimaahan junalla. Siihen eivät riitä aika eivätkä rahat.

Ilmastoystävällinen matkustaminen tulee siis tyyriimmäksi kuin lentäminen?

– Moninkertaisesti, Tronstad puuskahtaa.

Hän on laskenut, että pelkästään yhdensuuntainen matka Moskovasta Pekingiin maksoi hänelle 2 500 euroa. Hintaan kuuluu junalippu, viisumi, kahdeksan hotelliyötä ja retki Mongoliassa.. Pelkän junalipun hinta oli 600 euroa.

– Kyllä tämä tulee paljon kalliimmaksi kuin lentäminen. Mitäpä jos lentomatka Thaimaahan maksaisi vaikka 1 800 euroa? Olisiko se kohtuullista? Ei monen mielestä. Minun mielestäni olisi, koska pitäähän sinun maksaa siitä, mitä aiheutat.

Monille viikkojen tai jopa kuukausien junamatkustaminen tekisi tiukkaa jo pelkästään sen vuoksi, että junissa on vaikeaa huolehtia omasta hygieniastaan, eikä niissä nukkuminenkaan aina ole kovin hääviä.

– Minulla ei ole näiden asioiden kanssa suurempia vaikeuksia. Pystyn elämään aika epämukavissakin oloissa. Sitä paitsi nykypäivän junat ovat paljon tasokkaampia kuin ennen. Ja itse matkanteko on osa elämystä, ei pelkästään perille pääseminen.

Ilmastohuoli heräsi sisaren näpäytyksestä

Helen Tronstadin ilmastohuolet heräsivät tosissaan jo toistakymmentä vuotta sitten, kun hän keskusteli kesämökillään sisarensa kanssa. Sisar kummasteli, että "mitä sinäkin paasaat ilmastoasioista, kun omistat kaksi asumusta".

Siitä alkoi Helen Tronstadin ilmastokampanjointi. Ruotsin televisio on näyttänyt koko naapurimaan kansalle vuosien varrella, kuinka hänen kesämökistään on askel askeleelta rakennettu hiilineutraalia esimerkiksi aurinkopaneelien ja paremman eristyksen avulla.

Meneillään oleva ilmastomatka on jatkoa kesämökkitempaukselle. Matkan alkumetreillä Tronstad asetti tavoitteeksi ainakin Thaimaahan asti pääsemisen. Australia kangasteli siinä vaiheessa lähinnä haaveena.

– Australiaan on tarjolla hyvin kalliita risteilymatkoja tai yksittäisiä paikkoja rahtialuksissa, jotka myös maksavat varsin paljon. Täytyy ajatella myös kukkaroa.

Lopulta tämäkin ongelma siis ratkesi. Ja yksi asia on junassa tullut paljon selvemmäksi kuin lentämällä olisi tullut:

– Junalla matkustaessa tuntee hyvin konkreettisesti, miten valtavan suuri planeettamme Maa on. Ja ehtii nähdä kaiken kauneuden myös matkan varrella.

Lue myös:

Suomalaisperhe lähti unelmiensa matkalle, mutta turistien seassa ei mahtunut surffaamaan – Lomaparatiisit syödään, juodaan ja rakastetaan pilalle

Tunnelma vihreiden puoluevaltuuskunnassa Helsingissä vaikutti helpottuneelta, kun ilmeitä vertaaloka-marraskuun kriisitunnelmiin, ja sen myöntävät vihreiden tuore "vaalipuheenjohtaja" eli kesän puoluekokoukseen asti vihreitä johtava Pekka Haavisto sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonenkin.

Kaksi viikkoa sitten valittiin edeltäjälle puheenjohtajalle Touko Aallolle jatkaja.

– On valoisampi tunnelma. Epävarmuus, milloin (puheenjohtaja) palaa, vai palaako, ilman muuta keskeneräisyys vaikutti mielialaan. Nyt myös asiasisällöt saavat enemmän tilaa, kuvaili Mikkonen.

Syksyllä ehdokashankinta takkusi joissain vaalipiireissä, mutta on nyt elpynyt, lisää Haavisto.

– On ollut vaikeaa lähestyä ehdokkaita tilanteessa, jossa puheenjohtaja on ollut sairauslomalla. Itsellä on mennyt pari viikkoa paljon siihen, että vaalipiirit ovat olleet yhteydessä, voinko olla yhteydessä eri henkilöihin, joita haluttaisiin listoille, Haavisto sanoo.

Kolmossija vaaleissa – keinona koulutusmiljardi

Kannatusmittauksissa suosiotaan menettäneiden vihreiden tavoite on yhä olla huhtikuun eduskuntavaaleissa kolmas.

Perjantaina Helsingin Sanomien mittauksessa vihreiden kannatus nousi nykäyksen 12,5 prosenttiin, mutta ero kolmanteen eli keskustaan oli silti kolmisen prosenttiyksikköä. Ylen mittauksessa pari viikkoa aikaisemmin vihreiden lasku taas jatkui.

– Joko me mennään ylöspäin, tai joku muu tulee alaspäin. Toivottavasti mennään ylöspäin. Nyt on liian aikaista sanoa viimeisistä gallupeista, onko pysyvästi saatu pohja vastaan ja lähdetty ylöspäin, Haavisto luonnehti toimittajille.

Vihreiden kevään vaaliaseena on ilmaston lisäksi sen oppositiossa vahvasti esiin tuoma arvostelu nykyhallituksen koulutusleikkauksia kohtaan.

–Suomalaisten luottamus ja usko koulutukseen on palautettava. Pelkkä koulutusleikkausten peruminen ei riitä. Tarvitaan enemmän kunnianhimoa. Tarvitaan koulutuksen kunnianpalautus, Haavisto linjasi.

Isoimman oppositiopuolueen SDP:n vaalisloganina on ollut vappusatanen, vihreät puhuvat koulutusmiljardista, jolla paikattaisiin esimerkiksi ammatillisen koulutuksen opettajapulaa.

– Noin 900 miljoonan leikkaukset koulutuksesta, ja karkeasti: yhteensä miljardi koulutukselta puuttuu. On selvä, että jos pääsemme budjettineuvotteluihin, ja olemme muutakin kuin oppositiovoima, koulutus tulee olemaan meille vahva prioriteetti, Haavisto sanoo.

– Ja jos ei miljardia heti kerralla saada, ainakin vahvasti koulutukseen panostaminen niin, että vajaus saadaan kurottua umpeen, ja satsattua huomattavasti nykyistä enemmän Mikkonen tasoitteli.

Väestö kasvuun, mutta ei Tinder- tai rakkaustalkoilla

Suomen karu väestöennuste sekä matala syntyvyys puhuttaa, mutta Haaviston mukaan "ollaan vaarallisilla vesillä", kun politiikot alkavat neuvoa kansalaisia lisääntymisessä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ärsytti toissa kesänä kannustamalla suomalaisia synnytystalkoisiin.

– On ehdotettu monenlaisia talkoita. En ehdota Tinder-talkoita, en ihastumistalkoita enkä rakkaustalkoita. On kysymys ihmisten kaikkein henkilökohtaisimmista asioista, joista yhteiskunta ei onneksi tee päätöksiä, Haavisto sanoi.

Kuten lähes kaikki puolueet, vihreät liputtavat perhevapaauudistusta.

–Tarvitsemme lapsiystävällisemmän Suomen, jossa vanhemmuutta harkitsevat kokevat, että heidän elämäänsä ja monenlaista vanhemmuuttaan tuetaan.

– Ja Suomen, jossa ilmastoahdistus on muuttunut ilmastoteoiksi, ja jossa vanhemmat voivat ajatella, että tämä planeetta siirtyy elinkelpoisena vielä seuraavillekin sukupolville.

Mykkäsen kanssa samaa mieltä työperäisestä maahanmuutosta

Työperäistä maahanmuuttoa on tarjottu yhdeksi ratkaisuksi väestökadosta kärsivään Suomeen. Tänään sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) vaati Helsingin Sanomissa viranomaisilta, kuten Migriltä, vauhtia maahanmuuttajien työlupien kuntoon saamiseen. Pahimmillaan työlupien saamiseen menee jopa vuosi.

Haavisto on samoilla linjoilla.

– Olen samaa mieltä Mykkäsen kanssa. Sekä maahanmuuttajataustaiset yrittäjät että työnhakijat kaikki todistavat ongelmista byrokratian kanssa.

Saman pitäisi päteä Haaviston mukaan myös turvapaikanhakijoina tänne tulleisiin. Nyt turvapaikkaa hakenut henkilö, "siiloutuu" turvapaikanhakijaksi, koska ei alun perin tullut maahan työn takia.

–Turvapaikanhakija joka on saanut täällä elämänsä järjestykseen – hänellä saattaa olla työtä tai osaamista tarjolla, jota Suomi tarvitsee, niin siilon vaihtaminen on nyt lähes mahdotonta. Meidän pitäisi olla joustavampia.

– Katseet kääntyvät Migriin, jotta prosessit vietyä nopeammin läpi.

SDP:n pääministeriehdokas Antti Rinne suomi porvarihallituksen toimia puoluevaltuuston kokouksessa Hämeenlinnassa. Rinne lyttäsi puheessaan muun muassa Sipilän hallituksen toimet koulutuksen leikkauksista ja lomarahaleikkauksen.

– Tällä vaalikaudella on nähty karulla tavalla, että keskustalla ja kokoomuksella on erilaiset kannustimet eri ihmisille: hyvätuloisille se on veronkevennys. Opiskelijoille, työttömille ja lapsiperheille se on leikkaus, Rinne sanoi.

Ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen hallitukseen tähtäävän Rinteen puhe sisälsi runsaita moitteita nykyhallitukselle, mutta hän ei maininnut puheessaan yhtään konkreettista tapaa, mistä varat SDP:n haluamiin muutoksiin saataisiin.

Rinne lupaili puheessaan muun muassa panostuksia tieteen alalle. Hän lupasi vahvistaa perustutkimusta, lisäpanostuksia soveltavaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä tutkijoille mahdollisuuksia keskittyä työhönsä vähentämällä turhaa byrokratiaa.

Koulutukseen kohdistuneita hallituksen leikkauksia Rinne näpäytti koulutuksen kunnianpalauttamisella. Rinteen mukaan vastaus koulutuksen pelastamiseen on osaamispolun uudelleen luominen. Osaamispolku 2030 tarkoittaisi esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentämistä toiselle asteelle ja jatkuvan oppimisen uudistamista.

SDP:n kannatus nousi Ylen tuoreimmassa kannatusmittauksessa peräti 2,3 prosenttiyksikköä.

Lue lisää:

Rinne tyytyväinen SDP:n kannatushyppäykseen: "Ihmiset alkavat nähdä, että tuossa on joukkue, jolla on visio 2030-luvulle"

SDP julkisti budjettivaihtoehtonsa – Parempi koulutus vahvistaa työllisyyttä

Antti Rinne ensi viikon äänestyksestä: "Mikään tämän hallituksen tempuista ei enää yllätä"

Rinne tyytyväinen SDP:n kannatushyppäykseen: "Ihmiset alkavat nähdä, että tuossa on joukkue, jolla on visio 2030-luvulle"

Yleisin vakavan työuupumuksen syy on liian suuri tehtyjen työtuntien määrä. Elämäntilanteella ja yksilöllisillä piirteillä on kuitenkin suuri merkitys työntekijän kuormituksen sietokyvyssä. Näin sanoo Tampereen yliopiston dosentti Marja-Liisa Manka, jonka erityisalaa on työhyvinvoinnin johtaminen.

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntijan Pauliina Mattila-Holapan mukaan ylitöitä tehdessä on tärkeää huolehtia, ettei tilanne ole jatkuva - kuormittavien työjaksojen välissä tulee olla myös palautumista mahdollistavia jaksoja.

Mattila-Holappa muistuttaa, että suurimmalla osalla ihmisistä on joskus stressioireita, ja varsinaisesta uupumuksesta onkin kyse vasta, kun oireilu on jatkunut pidempään.

Vuonna 2011 työssä käyvistä suomalaisista miehistä 2 prosenttia kärsi vakavasta ja 23 prosenttia lievästä työuupumuksesta. Naisista vakavasta työuupumuksesta kärsi 3 prosenttia ja lievästä työuupumuksesta 24 prosenttia.

Ilmenemismuodot yksilöllisiä

Mehiläisen työterveyspsykologi Maaret Punto kertoo työuupumuksen ilmenemismuotojen olevan yksilöllisiä. Joku kokee ensin uupumuksen fyysiset, toinen psyykkiset oireet.

– Vaikea ja pitkään jatkunut stressi saattaa johtaa esimerkiksi sydän- ja verisuonivaivoihin, eli pahimmillaan henkilön voi pysäyttää sydänkohtaus. Joskus keho vaatii pysähdyksen selkäkivun muodossa. Itku- tai raivokohtaus töissä on Punton mukaan aina syy huolestua.

Seurauksena jopa työkyvyttömyys

Vaikka lääketieteellisissä tautiluokituksissa ei ole työuupumukselle omaa diagnoosia, työuupumus voi johtaa jopa työkyvyttömyyteen, muistuttaa Timo Partonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori.

–Vuonna 2004 työkyvyttömyyseläkkeelle jääneistä 30-60-vuotiaista suomalaisista 22 prosentilla oli edeltäneen neljän vuoden aikana todettu vakava ja kuudella prosentilla lievä työuupumus. Tämä on tuorein tutkimus aiheesta.

Äärimmäinen uupumus voi Mehiläisen Punton mukaan aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia kehoon ja aivoihin, ja siihen liittyy riski sairastua muun muassa masennukseen, unihäiriöihin ja päihdeongelmiin.

Pohjoiskarjalaisen autopurkaamon aaltopeltisestä aidasta löytyy pala katutaidehistoriaa: Joensuun vanhin säilynyt graffiti eli piissi on päivätty vuoteen 1994.

MEAS-graffititaiteilijan krominen piissi on aikansa näköinen: kaksivärinen, simppeli ja siksi niin toimiva. Ero tähän päivään on se, että nykyään käytetään paljon enemmän värejä, sanoo pohjoiskarjalainen graffitimaalaaja. Kutsutaan häntä vaikka nimellä Erik.

– Maalit ovat kehittyneet 1990-luvulta hurjasti, ja Suomessa on nyt hyvä valikoima maalikaupoissa. Nykyään käytetään saman värin eri sävyjä, jolloin tuloksesta saadaan liukuvia ja smootheja. Se vaatii enemmän rahaa kuin kaksivärinen piissi, sanoo Erik.

Suomessa eletään nyt laillisen katutaiteen kulta-aikaa: esimerkiksi Joensuu ja sen 75 000 asukasta saivat tänä syksynä kaksi uutta muraalia, koko seinän kokoista maalausta, katukuvaansa piristämään. Laillisia maalausseiniä nousee pienemmillekin paikkakunnille ja graffitityöpajoista on tullut luonnollinen osa nuorisotyötä.

Samaan aikaan luvattomien graffitien ja tägien maalaaminen jatkuu junavarikoilla ja betoniseinillä. Erikin mukaan graffitikulttuuri elää ja voi hyvin ainakin Etelä-Suomessa. Graffitiskene on toipunut 2000-luvun alun nollatoleranssista: Stop Töhryille -kampanjan aikana Helsingin kaupunki käytti suuria summia graffitien pikaiseen poistamiseen katukuvasta (Radio Helsinki).

Erik on seurannut skeneä parikymmentä vuotta ja saman ajan hän on maalannut itse ympäri Suomea. Omien sanojensa mukaan "yli tuhat graffitia plus tägit, tarrat ja liisteröinnit".

Suomessa tehdään nyt korkeatasoisempia graffiteja kuin koskaan aiemmin – ja taso nousee Erikin mukaan koko ajan. Siitä on kiittäminen laillisia graffitiseiniä ja ilmapiiriä, joka hyväksyy katutaiteen.

Tänä päivänä tyylien kirjo on suuri.

– Vielä 10 vuotta sitten eri puolilla Suomea oli oma tyylinsä: Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä ja Itä-Suomessa tehtiin selkeästi omaa juttua, mutta nykyään ne ovat sekoittuneet netin takia, sanoo Erik.

Pohjoismaiden graffitialueista väitöskirjaa tekevän Kai Ylisen mukaan graffititaide on muuttunut abstraktimmaksi ja se imee vaikutteita ympäröivästä taidemaailmasta.

– Graffiti ei ole niin selkeästi enää nimi seinässä, vaan mukana on syvempää muotokieltä, sanoo Ylinen Jyväskylän yliopistosta.

Erikin mukaan Suomessa piirit ovat loppujen lopuksi aika pienet, ja kaikki maalaajat ovat linkittyneitä toisiinsa ainakin jonkun tutun kautta. Suomalaiset tekijät käyvät ahkerasti myös ulkomailla maalaamassa.

VR käy loputonta taistelua graffiteja vastaan

Poliisin tilastoissa luvattomat graffitit luokitellaan vahingonteoiksi. Niiden määrä on määrä on pysynyt melko tasaisena viime vuodet, noin tuhat tapausta vuosittain. Helsingin graffitiryhmä on aika päiviä sitten lakkautettu ja vahingontekojen tutkinta on hajautettu pitkin poliisilaitosta. Poliisilla ei tunnu olevan kattavaa kuvaa koko Suomen graffititilanteesta.

Suomessa kiivainta graffitien vastaista taistelua käyvä taho on varmasti VR. Junat ovat aina olleet ja ovat edelleen sellaisten graffitimaalaajien suosiossa, jotka hakevat taiteellaan huomiota ja adrenaliinia.

Siitäkin huolimatta, että henkilöjunan kylkeen maalatun graffitin näkyvyys jää pariinkymmeneen minuuttiin matkalla Riihimäeltä hyvällä tuurilla Pasilaan asti, kunnes henkilöjuna otetaan pois liikenteestä ja viedään suoraan puhdistettavaksi. VR haluaa antaa graffiteille niin vähän huomiota kuin mahdollista.

VR Groupin turvallisuuspäällikkö Pekka Aholan mukaan lailliset graffitipaikat eivät ole vähentäneet junien maalaamista, vaikka kasvuakaan ei ole ollut. Vilkkaimpia paikkoja junien maalaamiseen ovat pääkaupunkiseutu, Lahti, Kouvola ja takavuosina myös Turku.

Erikin ja muiden graffitiskeneä seuraavien ihmisten tuntuma on, että junien maalaaminen olisi hienoisessa kasvussa. Varsinkin tavarajunissa samoja graffiteja voi nähdä melko pitkänkin aikaa, sillä niitä ei viedä saman tien puhdistukseen kuten henkilöjunille käy.

VR ei suostu kertomaan, kuinka paljon yhden henkilöjunan puhdistaminen maksaa, mutta Aholan mukaan VR käyttää vuosittain 500 000 euroa graffitien poistamiseen junista. Lisäksi puhdistusaineet ovat niin vahvoja, että joka kolmannen puhdistuksen jälkeen juna pitää maalata tai teipata uudestaan. Laskun maksavat junamatkustajat lippujen hinnoissa.

Joensuu-graffitin kulta-aika oli 2000-luvun alussa

Graffitiskene voi parhaiten Etelä-Suomessa, jossa on laillisia seiniä, maalikauppoja ja aktiivisia maalaajia. Helsingin Suvilahden lailliseen seinään ja Tampereen radanvarteen ilmestyy uusia teoksia lähes päivittäin. Tampereella on pari aktiivista porukkaa: osalla tekijöistä on visuaalista kunnianhimoa, kun taas toisten periaatteena on tehdä mahdollisimman paljon ja näkyvästi.

Pienemmillä paikkakunnilla on puolestaan hiljaisempaa.

Samaan aikaan kun Joensuu on saanut maalia seiniinsä useissa katutaidefestivaaleissa, luvattomien graffitien ja tägien tekeminen on hiipunut Pohjois-Karjalassa. Erikin mukaan enää harvoin tulee vastaan uusien nuorten tekijöiden teoksia.

Erikin mukaan Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa luvattomia graffiteja näkyi eniten 2000-luvun alussa: silloin jopa Joensuun keskustaan näkyville paikoille maalattiin graffiteja.

Niihin aikoihin ilmestyivät ensimmäiset maalaukset myös teollisuusalueella sijaitsevaan VR:n tyhjään huoltorakennukseen, joka ristittiin Galleriaksi. Varsinkin Ilosaarirockin aikaan sinne ilmestyi ulkopaikkakuntalaisten, graffitifoorumeilta ja -lehdistä tuttujen tekijöiden piissejä.

Galleria on sittemmin purettu, kun läheisen liikkeen veneitä sotkettiin. Näin kävi, vaikka vanhemmat graffitimaalaajat yrittivät sanoa nuoremmille tekijöille, että paikka pitää jättää siistiksi eikä lähitienoon rakennuksiin saisi maalata, etteivät naapurit suuttuisi.

Sittemmin moni Erikin maalaajatuttu on joko lopettanut tai muuttanut Etelä-Suomeen. Kun on perhe ja työ, ei halua enää riskeerata liikoja. Myös Erik maalaa graffiteja yhä harvemmin, koska haluaa elää ilman turhaa päänvaivaa – eli jättimäisiä korvauksia (HS).

Yksi graffititaiteilija pyrkii maksimaaliseen näkyvyyteen, toiselle tärkeämpää on ihmisten ilahduttaminen ja itsensä ilmaiseminen. Erikin filosofia graffitien maalaamisessa on se, että hän haluaa aiheuttaa taiteellaan mahdollisimman vähän harmaita hiuksia kenellekään. Siksi hän ei maalaa keskustan kauppojen seiniin tai tukota ravintolan vessaa täyteen tägejä.

– Tavoitteenani on, että ihminen ilahtuu, kun syrjäisessä tai yllättävässä paikassa tulee vastaan värikäs teos, sanoo Erik.

Graffitikulttuuri hiipuu, jos nuoret eivät innostu

Graffitiskene keski-ikäistyy: Ainakin Helsingissä aktiivisimpia tekijöitä ovat 30–45-vuotiaat miehet. Eli se sama porukka, joka toi graffitikulttuurin Suomeen 1980- ja 1990-luvuilla. Nyt monella heistä on perhe ja duuni.

Tuleeko uusia nuoria graffitiharrastajia, jotka vievät kulttuuria eteenpäin? Graffititaiteilija Jouni "Psyke" Väänänen tekee Keravan kaupungilla töitä sen eteen, että nuorilla olisi laillisia maalausseiniä ja työpajoja.

Väänäsen mukaan uusia graffitimaalaajia tulee koko ajan, mutta ei samaa tahtia kuin hypen ollessa kuumimmillaan.

– Nuorempien tekijöiden sukupolvet ovat pienempiä kuin ennen. Luulen, että jollain aikavälillä tämä hiipuu, kun nuoret eivät pidä graffitia enää coolina, sanoo Väänänen.

Väänäsen mukaan ristiriitaista on se, että tällä hetkellä Suomessa on parhaimmat mahdollisuudet ikinä graffitien maalaamiseen laillisesti, mutta samaan aikaan tekeminen hiipuu.

Niin siinä usein käy, kun vastakulttuurista tulee valtakulttuuria.

Suomessa kasvaa graffitimaalajien sukupolvi, joille graffiti on yhtä jännittävää ja väärin kuin punaisia päin käveleminen. Graffitiväitöskirjaa tekevä Kai Ylinen puhuu vanhemmista, jotka ovat kasvaneet hiphop-kulttuurin kanssa ja nyt laittavat lapsensa graffititunneille ja riimityöpajaan.

– Nykynuoret aloittavat graffitien teon hyvin erilaisesta lähtökohdasta kuin heidän vanhempiensa sukupolvi. Moni heistä ei haluakaan maalata luvattomasti, kun laillisiakin mahdollisuuksia on, pohtii Ylinen.

Ylinen havahtui kotikaupungissaan Jyväskylässä siihen, ettei ollut hetkeen nähnyt siistiä tägiä. Sopivassa paikassa ja hienosti vedettynä.

Tämän päivän graffitikulttuuria on se, että kaveriporukka menee koko päiväksi Suvilahden lailliselle seinälle mankan kanssa maalaamaan. Ajan kanssa, laadukkailla maaleilla ja ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Ei ihme, että taiteellinen taso nousee kohisten.

Joensuussa uusia tekijöitä tulee välillä vastaan, mutta harvakseltaan. Silti Erik uskoo graffitiskenen vielä elpyvän Pohjois-Karjalassa.

– Lohikäärme uinuu hetken, ennen kuin se herää.

Lue lisää:

Yle Uutiset: 10 vuotta sitten graffiti oli vandaalien töhryä ja merkki turvattomuudesta – sitten siitä tuli taidetta, jota halutaan nyt kaikkialle

Kolme vuotta sitten Donna Zuckerberg julkaisi päätoimittamassaan, antiikin tutkimukseen erikoistuneessa Eidalon-verkkolehdessä artikkelin stoalaisuudesta.

Se sai käsittämättömän suosion. Itsehillintää ja rationaalisuutta korostaneesta antiikin filosofian suuntauksesta kirjoitettua juttua jaettiin yli 10 000 kertaa. Suuri osa liikenteestä tuli Redditistä. Zuckerberg seurasi perässä. Hän lähti selvittämään, millaista keskustelua stoalaisuudesta netissä käydään – ja kauhistui.

Kahden vuoden ajan Zuckerberg seurasi sivustoja ja keskusteluketjuja, jotka aluksi keskittyivät naisvihaan, etenivät sitten antisemitismiin ja päätyivät julistamaan valkoista ylivaltaa. Viha tuli vastaan etsimättä.

Monissa keskusteluissa perusteina tälle agendalle käytettiin stolaisuuden ihanteita, hän kertoo nyt Svenska Ylen haastattelussa.

– Monet ajattelevat, että kaikki valkoisen ylivallan kannattajat ovat vihaisia. Eivät he kuitenkaan koe olevansa vihaisia, vaan äärimmäisen rationaalisia. Heidän mielestään naiset, rodullistetut ihmiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat niitä, jotka ovat tolaltaan ja käyttäytyvät järjettömästi.

Se, että äärioikeisto on valjastanut antiikin klassikot ideologiansa aseeksi, on Zuckerbergin mielestä vaarallista.

– Stoalaisuudessa rationaalisuus on avain moraaliseen ylivoimaan. Kun äärioikeisto perustelee vihansa stoalaisuudella, he samalla julistautuvat moraalisesti muita paremmiksi.

Klassikkopullasta poimitaan rusinat

Stoalaisuuden lisäksi naisvihaa ja nationalismia uhkuvat yhteisöt käyttävät Zuckerbergin mukaan muitakin antiikin maailman kirjailijoita, taruja ja filosofioita sen mukaan kuin tarpeelliseksi katsovat.

– Siellä poimitaan paljon rusinoita pullasta. Otetaan joltain antiikin hahmolta joku sopiva lainaus, ja todetaan, että tämä osoittaa, miksi valkoisten miesten kuuluukin päättää kaikesta.

Alt-right -yhteisö tuskin on tosissaan kiinnostunut opetusohjelmista. Se on retorinen asento, joka otetaan, koska sen turvin voidaan liittoutua etabloituneempien konservatiivien kanssa. Donna Zuckerberg

Viimeisimpänä klassikkotrendinä Zuckerberg on havainnut keskusteluissa spartalaisuuteen vetoamisen.

– Spartalaisuudesta on helppo poimia perusteluja sotilasvallan ihailulle, nationalismille ja etnisen puhtauden ylistämiselle. Spartaan viitataan usein esimerkiksi keskusteluissa, joissa patistellaan valkoisia lisääntymään valkoisten kanssa, jotta rodun puhtaus säilyy.

Klassikkojen väärinkäyttöä ohjaa Zuckerbergin mukaan ajatus länsimaisen kulttuurin ylivertaisuudesta.

– Antiikin Roomasta ja Kreikasta kumpuava länsimainen sivistys on näille keskustelijoille synonyymi valkoiselle kulttuurille. Sitä ylistämällä he voivat oikeuttaa valkoisen miehen ylivaltaa.

Yksi ongelma antiikin ajattelijoiden siteeraamisessa on Donna Zuckerbergin mielestä se, että niitä siteerataan ihan miten sattuu. Nyanssit sivuutetaan systemaattisesti, ja usein viittaukset sisältävät virheitä.

Niistä voi huomauttaa, ja niihin voi puuttua, mutta Zuckerbergin mielestä se ei yleensä johda mihinkään.

– Voi tietysti mennä keskusteluun sanomaan, että itse asiassa Marcus Aurelius ei sanonut noin, vaan näin, mutta ei sitä edes uskota. Ei ainakaan, jos oikaisun tekevä akateemikko on esimerkiksi nainen tai juutalainen.

Väärin siteeraaminen ei edes ole ongelman ydin, vihan lietsonta on. Siksi akateemista niuhottamista mielekkäämpää Zuckerbergin mukaan on tarkastella, mitä äärioikeisto antiikkiviittauksillaan väittää, ja vastata heidän varsinaiseen viestiinsä.

– He eivät sitä paitsi ole väitteissään täysin väärässä. Todella monissa antiikin teksteissä on todella paljon todella häiritsevää sisältöä, kuten naisvihaa ja raiskausten hyväksymistä. Ei se silti sitä tarkoita, että meidän pitäisi hyväksyä ne arvoiksemme.

Humanistisen opetuksen sisältö kuohuttaa kampuksilla

Yhdysvaltojen yliopistokampuksilla on käyty viime aikoina lähes mellakoiksi yltyneitä kiistoja siitä miten, jos mitenkään, antiikin Kreikan ja Rooman filosofiaa ja kirjallisuutta pitäisi opettaa.

Jotkut opiskelijat ovat vaatineet esimerkiksi naisvihaa sisältävien kirjoitusten poistamista opetusohjelmista.

Oikeisto on syyttänyt näiden vaatimusten esittäjiä siitä, että antiikin klassikoiden ja sitä myötä länsimaisen sivistyksen perusteiden opetus yritetään tuhota täysin. He ovat käyneet netissä taisteluun Aristoteleen puolesta.

Donna Zuckerberg ei oikein usko, että etenkään internetin alalaidalla vihaa lietsovien joukko olisi aidosti huolissaan korkeimmasta opetuksesta.

– Alt-right -yhteisö tuskin on tosissaan kiinnostunut opetusohjelmista. Se on retorinen asento, joka otetaan, koska sen turvin voidaan liittoutua etabloituneempien konservatiivien kanssa. Siinä joukossa on ihmisiä, jotka oikeasti välittävät tästä asiasta.

Zuckerbergin mielestä kampuksilla käytävässä kulttuurisodassa molemmat osapuolet oikeastaan tekevät saman, väärän tulkinnan antiikin teksteistä.

– Sekä opiskelijamielenosoittajat että äärioikeiston nettikirjoittelijat olettavat, että antiikin kirjailijoiden ja filosofien opiskelu ylläpitää ja pönkittää valkoista ylivaltaa. Äärioikeistolle se sopii hyvin, protestoijille se taas on jotain, mitä vastaan taistella. Tämä oletus on se, johon pitäisi pureutua.

En menisi väittämään, että äärioikeiston alt-right -liikkeeltä on puhti loppumassa, mutta se rakoilee sisäisesti. Donna Zuckerberg

Roisista sisällöstä on syytäkin varoittaa

Klassikkojen opetuksesta käytävässä retorisessa kamppailussa sotketaan Zuckerbergin mielestä ihan tahallaan puurot ja vellit.

Esimerkiksi opiskelijoita, jotka haluavat häiritsevää aineistoa sisältäviin teksteihin varoituksen, trigger warningin, on syytetty sensuurista.

– Ei termejä sekoiteta vahingossa. Tätä tekevät erityisesti valtavirran oikeistointellektuellit, jotka haluavat tietoisesti sumentaa käsitteitä. Se tukee heidän agendaansa.

Sisältövaroitus on aivan eri asia, kuin opetusohjelman karsiminen.

– Sellainen vaatimus kertoo, että nämä opiskelijat suhtautuvat teksteihin kriittisesti, ja haluavat pohtia tosissaan, miksi on tärkeä lukea niitä, ja miettiä, mitä päätelmiä luetusta tehdään.

Zuckerberg huomauttaa, että säikäyttely ei tiettävästi koskaan ole auttanut ketään oppimaan.

– On vain järkevää pyytää opettajaa sanomaan esimerkiksi, että tässä näytelmässä on todella raaka raiskauskuvaus. Silloin siihen on varautunut, ja luettuun voi perehtyä valmistautuneena.

Antiikintutkijaa huolestuttaa se, miten hänen alansa käy, ja mikä on klassisten teosten kohtalo, jos ne leimaantuvat äärioikeiston omaisuudeksi. Ikäviä esimerkkejä historiasta on helppo löytää.

– Tiedetään, että esimerkiksi Hitleriä ja natseja kiinnosti todella paljon antiikin Kreikka. Toisen maailmansodan jälkeen Saksassa kiinnostus antiikkia kohtaan nähtiin herkästi asiana, joka viittasi fasismisympatiaan.

Zuckerberg huomauttaa, että antiikin Rooman ja Kreikan teokset ovat vaikuttaneet ihmisten ajatteluun kautta aikojen. Yhdysvallat valtiona rakennettiin antiikin käsitysten pohjalle ja antiikin kirjallisuuteen nojaa tietoisesti suuri osa länsimaisesta kirjallisuudesta. Antiikin tutkimus on tärkeää, jotta ymmärrämme, ketä olemme nyt.

– Pitää julkisesti vastustaa sitä, että valkoisen ylivallan kannattajat omivat klassikot asiansa ajamiseen. Tässä voi muuten käydä niin, että 10 tai 20 vuoden kuluttua antiikin teokset liittyvät ihmisten mielissä automaattisesti äärioikeiston agendaan.

"Älyllinen perusta pitää kyseenalaistaa"

Mitä sitten voi tai kannattaa tehdä, jos on huolissaan naisvihan, rasismin ja äärinationalismin leviämisestä netissä – esimerkiksi sellaisissa palveluissa kuin Zuckerbergin veljen Mark Zuckerbegin perustama Facebook?

Donna Zuckerbergin mielestä yksi relevantti keino on vaientaminen. Keskeisimmiltä vihanlietsojilta voi viedä alustan alta.

– Sosiaalinen media on mahdollistanut sen, että nämä yhteisöt ovat kasvaneet ja vahvistuneet nopeasti mittasuhteisiin, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia. Kun keskeinen peluri estetään vaikka Twitteristä, niin hän saattaa tietysti siirtyä [äärioikeiston suosimaan sosiaaliseen mediaan] Gabiin, mutta on sekin parempi. Ei tilin sulkeminen tietenkään saa heitä lopettamaan vihan levittämistä.

Kun vihanlietsojien kirjoja on lakattu myymästä Amazonissa, tai heidän YouTube -toimintaansa tai muita somekanaviaan on suljettu tai rajoitettu, tulee toiminnasta vaikeampaa.

– Kun seuraajia on vähemmän, on taloudellisesti hankalampaa tuottaa uutta sisältöä. Tietenkin on aina todella tärkeää pohtia aina tarkkaan, ennen kuin joku estetään. Se on iso valinta, eikä sitä pidä tehdä kevyin perustein.

Vihanlietsonta voi laantua myös yhteisön sisäisten kiistojen seurauksena, arvelee Zuckerberg.

– En menisi väittämään, että äärioikeiston alt-right -liikkeeltä on puhti loppumassa, mutta se rakoilee sisäisesti. Keskusteluissa näkyy, että hyvin keskeisistäkin kysymyksistä ollaan eri mieltä.

Yksi tärkeä keino vihaa vastaan on myös tutkimus, ja tutkitun tiedon popularisointi. Siihen ajatukseen perustuu myös Donna Zuckerbergin tuore teos Not All Dead White Men: Classics and Misogyny in the Digital Age.

Perinteisen akateemiseksi tutkimuksen mittareilla se on varsin yleistajuinen ja poliittinen.

– Suurin vaara, joka liittyy äärioikeiston harjoittamaan klassikoiden väärinkäyttöön ja intellektuaaliseen validointiin on se, että he voimaantuvat, ja tuntevat ylemmyyttä kulttuurisodassa. Heidän menetelmiensä kritisointi ja näkyväksi tekeminen voi auttaa osoittamaan, ettei heidän älyllinen perustansa ole niin vahva kuin he antavat ymmärtää.

Artikkeli perustuu Svenska Ylen toimittajan Ylva Pereran Zuckerbergin kanssa Skypellä tekemään haastatteluun. Pereran jutun voit lukea tästä linkistä.

Se oli Ramy Essamin elämän hienoin hetki.

Sadattuhannet mielenosoittajat Tahririn aukiolla yhtyivät lauluun, kun hän esitti kappalettaan Irhal tammikuussa 2011. Se oli lähtökäsky Egyptiä rautaisin ottein 30 vuotta hallinneelle presidentti Hosni Mubarakille.

Arabikevään egyptiläisaktivistit tunsivat, että kaikki on mahdollista. Hetken aikaa olikin. Paine kasvoi, muutosta oli ilmassa, Mubarak erosi.

– Ihmisten voima oli uskomaton, me olimme kuin yksi käsi. Maassa, jossa ei ollut minkäänlaista vapautta, alettiin ensimmäistä kertaa käsittää, mitä vapaus tarkoittaa ja miltä se tuntuu.

Optimismi sai kuitenkin nopeasti pampusta. Valta vaihtui moneen kertaan, ja päätyi lopulta armeijalle. Mielenosoitukset tukahdutettiin väkivalloin. Myös kansannousun yhdeksi ikoniksi noussut Essam on kertonut kokemastaan kidutuksesta muun muassa CNN:llä. Häntä hakattiin kepeillä, hänen hiuksensa leikattiin ja häntä ammuttiin etälamauttimella.

Sekavien poliittisten käänteiden jälkeen Egyptin ihmisoikeustilanne on mahdollisesti jopa huonompi kuin ennen vallankumousta.

Ihmisoikeusjärjestöt arvioivat maassa olevan jopa 60 000 poliittista vankia.

Ramy Essam tuli Helsinkiin vuoden 2014 lopussa työskentelemään Artists at Risk -projektin Safe Haven -turvaresidenssissä. Sen jälkeen hän on elänyt Suomen ja Ruotsin välillä.

Kotiin hän ei voi palata.

Jos hän palaisi, hänestä tulisi yksi poliittinen egyptiläisvanki lisää.

Helmikuussa näytösluontoisten presidentinvaalien alla Essam julkaisi kappaleen Balaha. Siinä kritisoidaan Egyptin hallintoa ja kuluneiden neljän vuoden politiikkaa.

Laulun sanat kirjoittanut runoilija Galal El-Behairy joutui vankilaan. Heinäkuussa hänet tuomittiin sotaoikeudessa sakkoihin ja kolmen vuoden vankeuteen armeijan pilkkaamisesta ja valeuutisten levittämisestä. Syynä oli El-Behairyn julkaisematon runokokoelma The Finest Women On Earth, jonka yksi runo Balaha on.

Balahaan liittyen El-Behairya odottavat vielä toiset syytteet siviilioikeudessa. Samaan oikeusjuttuun liittyen myös Essamista on annettu pidätysmääräys. Egyptissä hänet otettaisiin kiinni jo lentokentällä.

– Unelmani kotiinpaluusta on riistetty. Vielä ennen Balahan julkaisua puhuin siitä, että palaan. Enää se ei ole mahdollista, vaikka haaveilen siitä edelleen. Nyt kuitenkin olen täällä. Elämä on ollut aika hankalaa esimerkiksi siksi, että Egypti kieltäytyi myöntämästä minulle uutta passia.

Onneksi musiikkia voi onneksi tehdä missä tahansa. Vaikka Helsingissä, yhdessä Don Johnson Big Bandin kanssa.

Pelko hiljentää ihmiset

Joskus ihmisten välillä kaikki naksahtaa kohdalleen jo ensimmäisellä tapaamisella.

Sillä tavoin kävi Don Johnson Big Bandin nokkamiehelle Tommy Lindgrenille ja Ramy Essamille.

Miehet esiintyivät kesällä yhdessä sananvapausjärjestö PENin Ilmaisunvapausklubilla. Ystävyys sinetöitiin jo ensimmäisissä treeneissä. Kun he tapasivat ensimmäisen kerran, Lindgren tunsi Essamin historian, mutta ei tämän musiikkia.

– Meillä on samat arvot ja taustaa aktivismissa, joten ihmisyyden tasolla yhteys oli ilmeisen helppo löytää. Meillä klikkasi saman tien myös musiikillisesti. Tiesi heti, että tästä syntyy ystävyys ja hienoa musiikillista yhteistyötä, muistelee Lindgren.

Artistit miettivät ihan liikaa ennen kuin saavat suunsa auki tärkeistä asioista, ja sensuroivat itseään, etteivät ärsyttäisi ketään. Ramy Essam

Hyväntekeväisyyskeikan jälkeen Lindgren lähetti Essamille kaksi lähes valmista kappaletta kuunneltavaksi. Hän halusi rokkarin mukaan Don Johnson Big Bandin Physical Digital -albumille – yhtyeen ensimmäiselle levylle kuuden vuoden hiljaiselon jälkeen.

– Tajusin heti, että Ramylla on todella uniikki soundi, vahva ääni ja läsnäolo. Me työstettiin silloin kahta albumiamme, joista ensimmäinen oli jo pitkälle muotoutunut. Halusin tietää, innostuisiko Ramy tästä musiikista.

Ja innostuihan Essam.

– Rakastan hip hopia tosi paljon! Joskus räppään itsekin, mutta en voi kutsua itseäni räppäriksi, koska en kirjoita itse sanoituksia. Olen ennenkin tehnyt yhteistyötä räppäreiden kanssa, joten yhteistyö oli luontevaa.

Essam tuli elokuussa Kaapelitehtaalle bändin studiolle. Lähes saman tien äänitettiin arabiaksi ja englanniksi esitetty Silent City. Essam sävelsi kertosäkeen Lindgrenin tekemään kappaleeseen, ja laulun teemaa muokattiin Essamin ystävän Amgad El-Qahwagin kirjoittaman runon mukaiseksi.

Arabiankieliset sanat kuvaavat sitä, miten mädännäinen hallinto ja diktatuuri tappavat toivon ja vaientavat ihmiset – eikä ainoastaan Egyptissä.

– Runossa vaelletaan kaupungissa, jossa kaikki vaikenevat, vaikka näkevät asioiden olevan päin helvettiä. Ihmiset eivät valita, vaan hyväksyvät tilanteen, sillä he elävät pelossa. Heillä ei ole mahdollisuutta ilmaista itseään, Essam kuvailee.

Hänen on hyvin vaikea ymmärtää sitä, miksi myös ne ihmiset, joilla on vapaus sanoa, vaikenevat. Miksi Suomessa on niin hiljaista?

Kuollutta runoilijaa ei voi pidättää

Silent City on ainoa virallinen julkaisu, jonka Ramy Essam on tänä vuonna tehnyt. Musiikillisesti vuosi on ollut hänen elämänsä hiljaisin.

Valmiina olisi kokonainen masteroitu albumillinen omaa musiikkia, mutta sen julkaiseminen on luultavasti liian vaarallista. Ei Essamille itselleen, eikä levyllä soittaville suomalaismuusikoille, mutta sanoituksia tehneille egyptiläisrunoilijoille kyllä.

– On pakko ajatella heidän turvallisuuttaan, sillä on mahdollista, että ihmiset joutuvat vankilaan musiikkini takia. On etsittävä uusia kirjoittajia Egyptin ulkopuolelta. Ehkä pitää tehdä jotain yhtä aikaa huvittavaa ja surullista: pitää kääntyä kuolleiden runoilijoiden puoleen. Heitä ei enää voi pidättää.

Essamista on huikeaa, miten monet vainotut taiteilijat diktatuureissa ovat valmiita riskeeraamaan oman turvallisuutensa päästäkseen sanomaan sanottavansa.

Ehkä pitää kääntyä kuolleiden runoilijoiden puoleen. Heitä ei enää voi pidättää. Ramy Essam

Suomessa hän on tavannut hyvin vähän artisteja, jotka tarttuisivat hanakasti poliittisiin kysymyksiin tai yhteiskunnan epäkohtiin.

– Täällä voi sanoa mitä vain, mutta ihmiset eivät sano juuri mitään. Se on todella surullista, kun miettii, paljonko maailmassa on ihmisiä, jotka janoavat samanlaista vapautta.

Jos suomalainen yhteiskunta on jo niin täydellinen, että siitä ei keksi parantamisen varaa, voisivat taiteilijat etsiä aiheet kotimaan rajojen ulkopuolelta. He voisivat vaikka tukea ihmisten kamppailuja jollain toisella maailman kolkalla, Essam ehdottaa.

– Mielestäni artistit täällä miettivät ihan liikaa ennen kuin saavat suunsa auki tärkeistä asioista, ja usein sensuroivat itseään, etteivät ärsyttäisi ketään.

"On turhaa valittaa sensuurista maassa, jossa sitä ei ole"

Don Johnson Big Band on Essamille luonteva kumppani, sillä yhtye ei ole koskaan kursaillut vaikeiden kysymysten käsittelyä musiikissaan.

Tuoreella Physical Digital -albumilla käsitellään muun muassa sitä, millaista on elää maailmassa, jossa lähestyvään ekokatastrofiin liittyy toivo ja toivottomuus.

Tommy Lindgren vetää aiemmista esimerkeistä esiin muun muassa All Hope -kappaleen, jossa käsitellään kouluammuskeluja, ja yhtyeen alkuaikojen hitin Jah Jah Blow Jobin.

– Siinä on provosoiva, röyhkeä kertosäe ja kummallinen euroreggaedance-soundi yhdistetty räppisäkeisiin, jotka käsittelevät Irakin sotaa. Meille on aina ollut ominaista vakavan ja karnevalistisen, aktivismin ja hassun yhdistäminen.

Lindgren haluaisi Essamin lailla kuulla enemmän musiikkia, joka käsittelisi laajemmin inhimillisiä aiheita, vaikka ei edes olisi suoranaisen poliittista. Hänen mielestään etenkin valtavirtapopin tallaama temaattinen polku on kovin kapea.

– Eihän kaikki meidänkään biisit ole pätkääkään vakavia. Meillä on paljon kappaleita, jotka ovat vain hassuja tai viihdyttäviä, mutta me yritämme nostaa myös vakavampia kysymyksiä esiin. Meitä on aina kiinnostanut, mitä maailmassa tapahtuu. Meillä on halu edistää muutosta, empatiaa ja keskinäistä kunnioitusta.

Se, että kertoo, mitä ajattelee, ei ole oikeasti niin iso riski kuin luullaan. Musateollisuus usein aliarvioi yleisöä. Tommy Lindgren

Lindgren arvelee, että riskien välttely suomalaisessa popissa ei ole vain taiteilijoista lähtöisin.

– Voi olla, että pelko isojen yleisömassojen vieraannuttamisesta tulee levy-yhtiöiltä. Mielestäni se, että kertoo, mitä ajattelee, ei ole oikeasti niin iso riski kuin luullaan. Musateollisuus usein aliarvioi yleisöä.

Taiteilijat voisivat laittaa itseään enemmän likoon muutenkin kuin lyriikoilla, Lindgren haastaa.

– On paljon sellaista tilaa, jossa taiteilijat voisivat puolustaa tärkeitä asioita, joita vastaan nyt myös Suomessa hyökätään, esimerkiksi seksuaalista ja sukupuolista tasa-arvoa ja anti-rasismia. Tässä yhteiskunnassa on paljon ihmisiä, jotka olisivat innoissaan siitä, että taiteilijat ottaisivat vahvemmin kantaa.

Merkittävissä asemissa olevien ihmisten viimeaikainen valitus siitä, miten heitä sensuroidaan selvästi ärsyttää Lindgreniä.

Hän huomauttaa, että Suomessa keskustelu sensuurista on melko teoreettista, koska lähes mistä tahansa on luvallista vitsailla, tehdä lauluja ja pitää puheita. Kaikenlaisia poliittisia iskulauseita on vapaus heitellä, kunhan on valmis vastaamaan sanoistaan.

– Jotkut käyttävät täällä sanaa sensuuri aivan järkyttävän kevyesti, koska täällä ei ole mitään sensuuria. Me olemme uskomattoman onnekkaita sen suhteen, mitä saa tehdä. Monessa muussa maailman paikassa, kuten Egyptissä, voi päätyä vankilaan runon kirjoittamisesta. Se on käsittämätöntä.

.

Vallankumous tuottaa harvoin pikavoittoja

Kannattaako laulaa vallanpitäjiä vastaan henkensä kaupalla, jos kuitenkin käy kuten Egyptissä kävi?

Vallankumous eksyi nopeasti reitiltään, ja kapinalliset tallattiin entistä raskaamman saappaan alle. Kun televisiokamerat sammuivat, unohti muu maailma ikävät uutiset nopeasti.

Ulkoministeriön matkustustiedote kehottaa turisteja erityiseen varovaisuuteen kehnon turvallisuustilanteen ja terrori-iskujen uhan takia. Suurta osaa suomalaismatkailijoista kiinnostavat kuitenkin enemmän aurinko ja pyramidit kuin ihmisoikeudet. Egyptin-koneet täyttyvät taas iloisista lomalaisista.

Ramy Essam huokaa syvään, ja myöntää, etteivät arabikevään suuret unelmat eivät enää näy Egyptin kaduilla. Moni aktivisti menetti toivonsa. Hän uskoo, että silti valtaosa kansannousun keskeisistä voimista pitää yhä kiinni haaveistaan.

– Unelma vapaudesta ei ole kuollut, eikä kuole. Emme vain silloin ymmärtäneet, ettei huonoa hallintoa ja diktatuuria kumota vuodessa, tai edes muutamassa. Nyt tajuamme, että kaikissa suurissa vallankumouksissa voi tulla takapakkia, ja asiat voivat mennä huonompaan suuntaan ennen muutosta parempaan.

Aktivismi on itseisarvo. Muutosta ei aina näe, tai sen näkee vasta viiden tai viidentoista vuoden kuluttua. Tommy Lindgren

Tommy Lindgrenin mielestä vallankumousta ei pitäisi koskaan ajatella epäonnistumisena, vaikka se ei toisikaan pikavoittoja. Lindgren työskenteli nuorempana vuosien ajan Suomen Amnestyn tiedottajana, ja näki työssään usein sen, miten kauan konkreettisiin tavoitteisiin pääseminen useimmiten kestää.

Lindgren pitää aktivismia itseisarvona. Siksi muutosta vaativien ihmisten toimintaa ei pitäisi arvioida vain välittömien tulosten kautta.

– Myös ihmisoikeusjärjestöissä on usein halua mitata aktivismin onnistumista käytännön saavutuksina, sananvapauslakeina tai vastaavana. Muutosta ei aina kuitenkaan näe, tai se näkyy vasta viiden tai viidentoista vuoden päästä. Silloin voi katsoa taaksepäin, ja todeta, että meidän tekemisillämme oli merkitystä.

Essam huomauttaa, että vallankumoukset tapahtuvat myös ihmisten mielissä. Siksi hän uskoo, että kansannousu kantaa vielä hedelmää.

– Kaikki ne asiat ovat yhä minun sydämessäni ja muidenkin osallistuneiden sydämissä. Kolmen vuoden aikana vallankumous istutti sieluihimme siemenen, joka kasvaa. Muutos tulee vielä, vaikka eri tavoin kuin silloin luulimme.

Lue lisää Ramy Essamin kotisivuilta

Galal El-Behairyn tilanteesta enemmän Suomen PEN:in sivuilla

Egyptiläinen vallankumous Elävässä arkistossa

Carolina Sinisalo seisoo marraskuisessa hämärässä kotitalon rapun edessä. Vieressä on puuristikko ja siinä luodinreikä. Carolinan 15-vuotias poika Robin lyyhistyi naamioituneen ampujan luodista juuri tähän, rapun eteen.

Robinia oli ammuttu päähän. Hän kuoli heti.

Isoveli Alejandro yritti paeta paikalta, mutta ampuja tavoitti hänet läheisen koulun ja pizzerian väliseltä pihalta. 20-vuotiaaseen Alejandroon osui useita laukauksia, mutta hän jäi henkiin. Hän halvaantui rinnasta alaspäin ja istuu pyörätuolissa.

Siitä on nyt lähes kolme vuotta. Carolina kulkee surmapaikan ohi useita kertoja päivässä.

– Sydämeni hakkaa joka kerta. Näen, miten Robin makaa siinä. Näen, että häntä on ammuttu. Näen kaiken silmissäni.

Carolina ei ole nukkunut kokonaista yötä kolmeen vuoteen. Surmatyön hetkellä hän oli miehensä kanssa häämatkalla Las Vegasissa Yhdysvalloissa. Tieto Robin-pojan kuolemasta tuli heille puhelimitse. Ampumisen motiivia ei ole vieläkään saatu selville.

– Robin oli juuri täyttänyt 15 vuotta. Hän oli maailman kiltein. Hän ei tehnyt koskaan mitään kenellekään.

Äiti muistaa Robinin erityisen iloisena. Hän oli juuri tavannut tytön, johon oli umpirakastunut.

42-vuotias Carolina Sinisalo on yksi ruotsalaisäideistä, jotka päättivät järjestää mielenosoituksen väkivaltaisia kuolemia vastaan.

Mielenosoituksen pääviesti on vaatimus lopettaa väkivaltaiset kuolemat: nyt saa riittää. Äidit aikovat seisoa kynttilät kädessään Tukholman keskustassa Sergelin torilla huomenna sunnuntaina.

Heitä yhdistää yksi asia. Jokaisen lapsi on ammuttu kuoliaaksi.

Carolinan 15-vuotias Robin oli heistä nuorin. Maritha Ogilvien 19-vuotias poika Marley ammuttiin parkkipaikalle vuonna 2015. Katri Reyna Väänäsen poika Yonathan ammuttiin autoon puolitoista vuotta sitten. Yonathan oli 20-vuotias, samoin kuin Eva Färsjön lähes kaksi vuotta sitten ammuttu Oliver.

Ajatus mielenosoituksesta syntyi, kun naisia haastateltiin Alexandra Pascalidoun syksyllä julkaistuun kirjaan Mammorna. Siinä on mukana kaksikymmentä äitiä, jotka asuvat Ruotsin ongelmallisissa lähiöissä Malmön Rosengårdista Tukholman Rinkebyhyn. Kirjaa on kiitetty äänen antamisesta näkymättömille ja monenlaisille köyhien lähiöiden naisille.

Syntyjään suomalainen Carolina Sinisalo muutti nelivuotiaana vanhempiensa mukana Porista Ruotsiin. Hän toivoo, että poliitikot kävisivät enemmän ongelmallisissa lähiöissä. Nuorisotaloja suljetaan, vaikka ne ovat hänen mukaansa pelastaneet henkiä.

– Näillä alueilla asutaan ahtaasti. Nuoret eivät jaksa olla kotona, koska siellä on kaksikymmentä ihmistä.

Carolinan mielestä 90 prosenttia ruotsalaisista katsoo lähiöissä asuvia ulkopuolelta. Osa ihmisistä kirjoittaa Facebookissa tunteettomasti, että ne ovat vain rikollisia, on vain hyvä, että rikolliset puhdistavat ampumalla omia rivejään.

– Niin voi helposti ajatella Östermalmilla tai Tyresössä, mutta kyse on ihmishengistä, Carolina sanoo.

Ihmisten pitäisi hänen mielestään miettiä, kuinka on mahdollista, että nuoria poikia ammutaan kadulla. Missä on ihmisten myötätunto, Carolina kysyy.

– Meiltä otetaan kaikki pois ja meidät suljetaan omille pikku alueillemme. Me emme kuulu enää Ruotsiin. Se on vaarallisinta, mitä voi tapahtua.

Carolina Sinisalo on asunut aina tukholmalaisissa lähiöissä, aiemmin Rinkebyssä, mutta nyt koti on Akallassa. Merkittävä osa asukkaista on maahanmuuttajia.

Carolinalla on Robinin lisäksi kolme jo lähes aikuista omaa lasta ja yksi bonuslapsi. Ystävät ovat kehottaneet häntä menemään eteenpäin lasten takia. Se on hänelle vaikeaa.

– Olemme puhuneet siitä, pitäisikö muuttaa, mutta tämä on Robinin koti. Täällä hän on.

Kerrostaloasunnossa on rauhallinen tunnelma, melkein harras. Buddha-patsaat kertovat Carolinan uskonnosta. Kynttilä palaa Robinin kuvan vieressä. Kuvia on useita. Naurava Robin katsoo sohvalla istuvan äidin takaa suuresta värikuvasta.

Tunne siitä, että Robin on läsnä, on voimakas.

Huoneen vastakkaisen seinän hyllyltä erottuu turkoosien buddhapatsaiden vierestä vaaleanharmaa tuhkauurna. Siinä lukee: Robin Sinisalo 6.1.2001–19.1.2016.

Viime vuonna Ruotsissa ammuttiin kuoliaaksi 26 nuorta 15–29-vuotiasta miestä. Luku oli korkein kolmeenkymmeneen vuoteen. Tosin myös edeltävien vuosien surmaluvut ovat lähes yhtä lohduttomia: vuonna 2016 ammuttuja oli 19, vuonna 2015 yhteensä 23.

Tämän vuoden tilastoja ei vielä ole. Alkuvuosi näytti paremmalta, koska poliisi vangitsi yli 200 rikollisjengien jäsentä, mikä on ennätyksellisen paljon. Asiaan ehkä vaikutti vaalien lähestyminen. Nyt loppuvuodesta ampumistapaukset ovat jälleen kiihtyneet.

Ampumistapausten takana on poliisin mukaan huumekauppa, laittomat aseet ja jengien taistelu reviireistä. Mutta myös kosto, kunnia tai henkilösuhteet.

Poliisi on ilmoittanut Carolinalle, ettei hänen pojallaan ollut yhteyksiä rikollisiin. Robinin surmaajaa ei ole saatu kiinni. Se on tavallista, koska vain 20–30 prosenttia ampumistapauksista johtaa syytteeseen.

Ruotsissa on havahduttu siihen, että maa on eurooppalaisessa vertailussa yksi huonoimmista jengimurhien selvittelyssä. Ruotsin poliisi aikookin lähettää lähiaikoina tutkijaryhmän Saksaan. Siellä jengiampumisia on huomattavasti vähemmän ja rikoksista selkeästi suurempi osa saadaan selvitettyä.

Carolina toivoo, että jos joku tietää jotakin Robinin ampumisesta, tämä tulisi kertomaan hänelle.

– Minun nimeni on jo poliisien papereissa. Kenenkään toisen ei tarvitse vaarantaa elämäänsä. Valitettavasti niin käy, jos puhuu poliisille, Carolina sanoo.

Hänen mukaansa ihmiset eivät uskalla todistaa, koska pelkäävät jengiläisten kostoa.

Äidit esittävät poliitikoille mielenosoituksessa vaatimuksen, että ampumisia pitäisi käsitellä murhina ja niiden selvittelyssä pitäisi hyväksyä todistusten antaminen anonyymisti, nimettömästi.

– Ihmisten pitäisi voida todistaa anonyymisti, koska silloin ehkä saataisiin selvitettyä enemmän murhia.

Asuntoon laskeutuu yhä tiiviimpi hämärä, eivätkä säleverhot päästä läpi vähäistä päivänvaloa. Carolina katsoo ikkunasta pihamaalle.

Piha hohkasi lumenvalkoisena kolme vuotta sitten tammikuun puolivälissä, kun Robin ammuttiin kotiovelle.

– Seison tässä ikkunassa ja odotan häntä edelleen kotiin joka ilta.

Carolina sanoo saaneensa muista äideistä uutta voimaa tehdä työtä väkivallattomuuden eteen. Siksi sunnuntai on tärkeä päivä. Hän toivoo, että Sergelin tori täyttyisi ihmistä, jotka välittävät. Mielessä on paljon asioita, jotka hän haluaa kertoa.

Ampumiset on käsiteltävä murhina. Niitä varten on perustettava oma selvitysryhmä. Aselakeja pitää kiristää lisää. Poliiseja, tullin henkilökuntaa ja valvontakameroita on lisättävä. Ampumiset ovat koko ruotsalaisen yhteiskunnan yhteinen asia.

Carolina ei kirjoita puhettaan valmiiksi. Sanat tulevat paikan päällä sydämestä.

Lisää aiheesta:

Räjähdys herättää Ayshan Rosengårdin lähiössä, mutta Malmön keskustan asukas Felicia ei huomaa mitään

Maahanmuuttajataustainen ruotsidemokraatti: Maahanmuuton ongelmista puhuminen ei ole rasismia

Kansankodin kasvatti Ninel Barrios Pizarro ei tunnista omakseen Ruotsia, jota ruotsidemokraatit haikailevat – "Kaikki arvot lentävät ikkunasta"

Tuhannet tšekit ovat osoittaneet mieltään Prahassa vaatien päämininsteri Andrej Babišin eroa. Mielenosoitus järjestettiin samettivallankumouksen vuosipäivänä. Lauantaina tuli kuluneeksi 29 vuotta siitä, kun silloisessa Tšekkoslovakiassa maan kommunistihallinto kukistettiin.

Mielenosoittajat vaativat Babišin eroa, pääministeriä syytetään muun muassa eu-tukien väärinkäytöstä. Lisäksi jotkut mielenosoittajista syyttivät Babišia yhteistyöstä kommunistisen salaisen poliisin kanssa ennen vuoden 1989 veretöntä vallankumousta.

– On mahdotonta hyväksyä, että henkilö, josta on meneillään rikostutkinta ja joka oli salaisenpoliisin avustaja, on pääministerinä, totesi Mikulas Minar, joka oli järjestämässä 20 000 ihmisten mielenosoitusta Prahan keskustaan.

Tšekin pääministeri Andrej Babiš sanoi perjantaina, ettei hän koskaan eroaisi tehtävästään.

Elokuussa miehityksen uhrien muistojuhla Prahassa muuttui protesteiksi pääministeriä vastaan.

Lue lisää:

Miljardöörin matka pääministerinä takkuaa Tšekissä: hallitus kaatui alta ja petossyyte uhkaa

Argentiinan laivasto on ilmoittanut paikantaneensa vuosi sitten kadonneen San Juan -sukellusveneen. Alus katosi 44 hengen miehistöineen vuoden 2017 marraskuussa. Alus löydettiin Patagonian edustalta Valdesin niemimaan vesistä.

Sukellusveneen löysi etsintöihin osallistuneen yhdysvaltalaisen Ocean Infinity-aluksen kauko-ohjattava etsintäalus.

Merisotilaiden omaiset pitivät muistotilaisuuden katoamisen vuosipäivänä 15. marraskuuta.

Merivoimat jatkoi omiensa etsintöjä

San Juan oli palaamassa tukikohtaansa Argentiinan Mar del Platassa vuonna 2017, kun yhteys siihen katkesi.

Katoaminen käynnisti laajan kansainvälisen pelastusoperaation. Etsintöihin osallistui aluksia 18 maasta. Argentiinan valtio on keskeyttänyt etsinnät, mutta Argentiinan merivoimat jatkoi vesien tutkimusta yhdysvaltalaisten avulla.

San Juan on saksalaisvalmisteinen TR-1700-luokan sukellusvene. Aluksen kapteeni oli katoamispäivänä ilmoittanut oikosulusta sähköjärjestelmässä, mutta raportoinut myöhemmin ongelman olevan hallinnassa.

Muutamia tunteja myöhemmin aluksen viimeisellä havaintopaikalla kuultiin kova räjähdys.

Nuori nainen räjäytti itsensä lauantaina Tshetshenian pääkaupungissa Groznyissa Etelä-Venäjällä.

Nainen räjäytti itsensä lähellä poliisin tarkastuspistettä. Kukaan muu ei kuollut tai loukkaantunut räjähdyksessä.

Poliisi pyysi naista pysähtymään ja esittämään paperinsa, mutta hän kieltäytyi.

Poliisit huomasivat naisen kantavan omatekoista pommia, jonka jälkeen he ampuivat varoituslaukauksen. Tämän jälkeen nainen laukaisi räjähteen, uutistoimistot kertovat.

Lue myös:

Teinit hyökkäsivät pommein, autoin ja puukoin poliisien kimppuun Tshetsheniassa – Isis otti iskut nimiinsä

Tšetšenian kovaotteinen johtaja Ramzan Kadyrov sanoo olevansa valmis eroamaan

Yle tapasi Tšetšenian vainoja paenneita homomiehiä – "Korviin kiinnitettiin johdot ja ystävääni kidutettiin sähköiskuin"