Ylen musiikkitoimittaja Tarja Närhi haastatteli Reijo Taipaletta useita kertoja hänen uransa varrella. Närhi muistaa iskelmälaulajan nöyränä kansan miehenä, joka eli tanssilavoja varten.

– Voisi sanoa, että hän oli tanssilavojen työmyyrä. Hän tähtäsi koko uransa ajan tanssilavoille tanssikansan viihdyttämiseen.

Taipale kuoli perjantaina pitkällisen sairauden jälkeen, kertoivat taiteilijan läheiset lauantaiaamuna.

Reijo Taipale nousi pinnalle 1960-luvun tangobuumin aikaan. Isot levyherrat sanoivat, että Taipale aloitti buumin Satumaa-hitin ansiosta.

– Se oli katalysaattori sille, että suomalaista tangoa alettiin entistä enemmän levyttää ja esittää, Närhi sanoo.

Taipaleesta tuli 1960-luvun nuorten sydänten ja tunteiden tulkki. Hän pysyi näiden mukana koko elämän ajan.

– Vielä viime vuosiin asti eli vahvana se, että tulee kesä ja pääsee kuuntelemaan Reijo Taipaletta lavoille.

Tarja Närhi muistelee Taipaleen kertoneen, ettei tämä välittänyt saamistaan palkkioista. Paras palkka olivat yleisöltä saadut aplodit. Taipaleen vaimo oli sanonut pelkäävänsä sitä päivää, kun hänen miehensä jää eläkkeelle.

– Reijon vaimo oli ajatellut nauhoittavansa kasetillisen aplodeja, koska mies oli riippuvainen niistä. Kun Reijo alkaisi vaikuttaa levottomalta, hän laittaisi kasetin soimaan, että tämä saisi edes kotonaan ne aplodit.

• Tangolaulaja Markus Allan muistelee edesmennyttä kollegaansa Reijo Taipaletta: "Hän oli suuri taiteilija ja erinomainen ystävä"
• Katso dokumentti: Reijo Taipaleen tie

Satumaa nosti suosioon

Reijo Taipaleen ura kiteytyi vuonna 1962 levytettyyn Satumaa-tangoon. Unto Monosen säveltämä kappale ei ollut välitön hitti, vaan sai pikku hiljaa suosiota tanssilavojen myötä. Siitä syntyi suomalaisille rakas kappale, joka kiteytti jotain hyvin ominaista kansakunnasta.

Tarja Närhi kertoo, että Taipale oli itse arvioinut kappaleen suosion perustuvan tekstiin. Siinä ei puhuttu pettämisestä, jättämisestä tai rakastumisesta, mitä yleensä iskelmäkappaleissa oli totuttu kuulla.

– Siihen liittyi jokin syvempi sydämen kaipuu. Filosofisesti ajateltuna se kaipuu liittyi uuteen elämään, tuonpuoleiseen ja taivaaseen, eikä pelkästään ulkomaille.

Taipale harmitteli usein, ettei koskaan tavannut kappaleen tekijää Unto Monosta.

– Muutaman kerran Mononen oli yrittänyt soittaa hänelle, mutta Taipaleella oli aina kiire vaikka lähteä hotellista lentokentälle. Hän ehti sanoa Monoselle, että nyt en ehdi puhua. Tämän verran he kerkesivät kommunikoida, Närhi kertoo.

Vanhan liiton mies

Rehellinen, vaatimaton ja työtään kunnioittava. Näin Tarja Närhi kuvailee Reijo Taipaletta esiintyjänä. Tällä oli työmiehen asenne: jokaisen solun piti olla mukana esiintymisessä.

– Hän oli vanhan liiton mies. Hän arvosti yleisöä pukeutumisella ja työnteolla. Vaikka farkutkin olisivat siisti asu, niin kyllä hän halusi prässihousuissa keikalle mennä ja otsakiehkura laitettiin prylkreemillä. Tämäkin oli sitä yleisön kunnioittamista ja oman työn kunnioittamista.

Reijo Taipaleelle suurin idoli oli Olavi Virta. Itse hän ei halunnut olla tähti. Hän kiukustui, jos hänestä käytettiin sanaa tangotähti tai tangon mestari.

– Sen ajan kun hän oli poissa tanssilavoilta, hän halusi elää rauhassa tavallista elämää perheensä kanssa. Hän sanoi, että se oli ainoa tapa, millä raskasta keikkauraa jaksoi.

Taipaleen hyvä ystävä oli niin ikään edesmennyt laulaja Kari Tapio. He molemmat olivat rehellisen suomalaisen miehen perikuvia.

– Taipale joskus nauroi, etteivät he koskaan tule ottamaan pankkikorttia käyttöön. Ne pojat käyttivät käteistä, Närhi nauraa.

Nykytekniikka ei myöskään ollut Taipaleen mieleen, mikä näkyi heidän kolmessa kodissaan Helsingissä, Espanjassa ja kotiseudulla Miehikkälässä.

– Reijo Taipale kertoi kerran, että jokaisessa kodissa pitää olla samanlainen kahvinkeitin, koska hän ei ala opetella erilaisten keittimien monia eri nappuloita.

"En kokenut nuorena kuuluvani poikaporukkaan ja miesten juttuihin.

En löytänyt itseäni naljailevasta puhetavasta, kilpailuhenkisyydestä enkä joukkueurheilusta. Olin kiinnostunut elokuvista ja taiteesta, hengailin usein tyttöporukassa. Tottakai mulla oli myös poikapuolisia kavereita, mutta siinä oli aina jotain sellaista, ettei se ollut ihan mun juttu.

Tuli aikoja, jolloin oli tosi hankalaa löytää seuraa oman ikäisistä ihmisistä, mutta asiat kääntyivät loppujen lopuksi varsin hyvin. Olen korkeakoulutettu cis-heteromies, mulla on hyvät vanhemmat ja onnea matkassa. Kaikki miehet eivät ole samalla tavalla etuoikeutettuja.

Miesten joukko on erittäin polarisoitunut. Meistä löytyvät sekä parhaiten että huonoiten pärjäävät.

Parhaiten pärjäävien pitäisi ottaa enemmän vastuuta, tiedostaa etuoikeutensa ja skarpata todella paljon tasa-arvotyössä.

Korkeakoulutetuilla miehillä on paljon liikkumatilaa tässä yhteiskunnassa, heidän pärjäämisestään en ole huolissani. Mutta miten me oikeasti tarjoamme tukea niille miehille, joilla ei mene hyvin, tai jotka kohtaavat elämässään syrjintää tai huono-osaisuutta?

Miesten joukko on erittäin polarisoitunut.  Janne Salakka

Halusimme aloittaa puhtaalta pöydältä. Janne Salakka

Ajatus uudesta miesjärjestöstä syntyi viime lokakuussa kansainvälisenä tyttöjenpäivänä. Marraskuussa kansainvälisenä miestenpäivänä perustettiin Miehet ry.

Joukko aktiivisia miesfeministejä ajatteli, että voisimme ottaa aktiivisemman roolin tasa-arvotyössä ja tuoda esiin miesspesifejä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiä.

Lisäksi halusimme muuttaa vallitsevaa keskustelukulttuuria, joka meidän nähdäksemme oli ollut turhan vastakkainasettelevaa – nimenomaan perinteisen miesasialiikkeen osalta. Kielenkäyttö on ollut misogynistä ja seksististä. Pahimmillaan tietyt miesasiamiehet luovat turvattomuuden tunnetta muille.

Me halusimme, että keskustelu olisi mahdollisimman mukaansaottavaa ja se huomioisi myös ei-miehet. Että asioita ei käsiteltäisi puoliaggressiivisen öyhöttämisen kautta, vaan intersektionaalisesti.

Jos olisimme lähteneet mukaan vanhojen miesjärjestöjen toimintaan, olisimme samalla antaneet sanattoman hyväksynnän heidän harjoittamilleen toimintatavoille. Jos taas lähdetään järjestön sisälle ja aletaan vähitellen muokata sen toimintastrategiaa ja viestintää, se ei näy kovin selkeästi ulkopuolelle ja prosessi on todennäköisesti paljon pidempi.

Halusimme aloittaa puhtaalta pöydältä.

Haluaisimme, että tämä olisi koko Suomen liike. Janne Salakka

Miehet ry:llä on tällä hetkellä 193 jäsentä. Se on minusta hyvä luku. Olemme toimineet vasta muutaman kuukauden, emmekä ole vielä järjestäneet varsinaista jäsentoimintaa.

Toimintamme koostuu tällä hetkellä keskustelunavausten tekemisestä, mielipidevaikuttamisesta ja keskusteluun osallistumisesta sosiaalisessa mediassa ja perinteisempien medioiden kautta.

Haluaisimme, että tämä olisi koko Suomen liike. Siihen me varmasti tarvitaan Twitterin lisäksi oikeita keskusteluja. Mennään paikan päälle juttelemaan ihmisille ja järjestetään alueellista toimintaa.

On kaksi teemaa, jotka olemme halunneet nostaa kärkeen. Ensimmäinen on koulutus- ja oppimiserojen kasvu ja toinen nuorten miesten syrjäytyminen.

Suomessa poikien ja tyttöjen väliset oppimiserot ovat OECD-maiden suurimpia. Poikien lukutaito on romahtanut, mikä vaikuttaa pärjäämiseen tulevaisuudessa, oli sitten työelämässä tai korkeakouluopintojen parissa.

Koulutuksessa pitäisi olla riittävästi resursseja puuttua oppimisvaikeuksiin ja huomioida erilaiset oppijat.

Lisäksi meidän pitäisi jollain tavalla saada pojat lukemaan entistä enemmän. Miten lasten ja nuorten kirjallisuudesta saataisiin pojille houkuttelevaa? Entä onko pojilla riittävästi esikuvia lukemiseen? Vai olemmeko tottuneet ajattelemaan, ettei lukeminen kuulu pojille?

Koen, että koulutusjärjestelmässämme usein rangaistaan poikia, jotka ovat kiinnostuneita eri asioista kuin pojat perinteisesti ovat.

On äärettömän tärkeää, ettei heistä tule meidän aikamme kadotettua sukupolvea. Janne Salakka

Arvioidaan, että Suomessa on 60 000–70 000 syrjäytynyttä tai syrjäytettyä nuorta. Heistä suurin osa on nuoria miehiä.

Syrjäytymiskehitys alkaa usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämää. Siksi pitäisi puuttua ylisukupolvisiin jatkumoihin, kuten vanhempien työttömyyteen ja toimeentulotuen asiakkuuteen. Nämä tekijät periytyvät helpommin pojille kuin tytöille, ja niiden pitkän aikavälin seurauksia ovat esimerkiksi työttömyys sekä syrjäytymis- ja päihdeongelmat.

Miehet ry voi yrittää tuoda esiin ratkaisuja. Vaikka sitä, että peruspalveluiden pitää olla kunnossa ja perhepolitiikkaa on tuettava. Lapsiperheiden köyhyyttä pitää pyrkiä vähentämään. Koulutukseen pitäisi panostaa etenkin toisella asteella. Ammatillisesta koulutuksesta on leikattu runsaasti, ja kontaktiopetusta on vähennetty. Pelkään, että se lisää koulupudokkuutta.

On äärettömän tärkeää, ettei nuorista miehistä tule meidän aikamme kadotettua sukupolvea."

- - -

- - -

Lue myös:

Milja Suihkon mielestä nykyinen asepalvelus on epätasa-arvoinen – Asepalvelus 2020 haluaa muuttaa järjestelmän, muttei vielä tiedä miten

– Twitter, Snapchat, Instagram, Facebook, Youtube, Twitch, luettelee 5.-luokkalainen Arttu Töyry käyttämiään sosiaalisen median palveluja.

Sosiaalisessa mediassa surffailu on suosittua ajanvietettä Korian koulun 5.-luokkalaisten keskuudessa. Somessa kulutetaan aikaa ja pidetään yhteyttä kavereiden kanssa, mutta sieltä etsitään myös tietoa.

– Jos haluan lukea uutisia, katson ensin Instagramista, sanoo 5.-luokkalainen Inka Siren.

Esimerkiksi Pariisin Notre Dame-kirkon palosta moni sai tietää somen kautta. Luokan lapset seuraavat somessa kavereiden ja somevaikuttajien lisäksi erilaisia uutissivustoja.

– Minua kiinnostavat etenkin sellaiset uutiset, joissa kerrotaan jotain tosi jännittävää, sanoo Arttu Töyry.

Moni seuraa uutisia somesta

Some on monelle lapselle ja nuorelle pääasiallinen uutiskanava.

– Se on todella yleistä. Mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään, sitä enemmän heidän uutisseurantansa tapahtuu somekanavien kautta. Uutisia saatetaan jakaa myös Whatsapp-ryhmissä, sanoo tutkija Elina Noppari journalismin, median ja viestinnän tutkimuskeskuksesta Tampereen yliopistosta.

Nopparin mukaan sosiaalisen median merkitys uutiskanavana on korostunut vuosi vuodelta myös aikuisten keskuudessa, mutta lasten ja nuorten kohdalla muutos näkyy erityisen selvästi.

– Siinä ikäluokassa muu uutistenkäyttö on vielä aika vähäistä, eikä rutiineja uutisten seuraamiseen ole vielä syntynyt. Yleensä nuoret eivät vielä varhaisteini-iässäkään ole erityisen kiinnostuneita uutisista. Usein lapset ja nuoret hakevat sellaisia uutissisältöjä, jotka liittyvät esimerkiksi heidän harrastuksiinsa tai viihteeseen.

Samoista aiheista kiinnostunut someyhteisö voi myös motivoida hakemaan lisää tietoa ja levittämään sitä eteenpäin.

– Omaa verkostoa halutaan palvella, ja ehkä päteäkin muiden silmissä löytämällä jotain uutta ja kiinnostavaa tietoa. Sillä saa tietynlaista arvostusta verkoston sisällä, jos pystyy tarjoamaan jotain kiinnostavaa tietoa.

Tässä on myös varjopuolensa.

Verkossa liikkuu valheita

Valeuutiset leviävät somessa ketterästi, ja julkaisuihin on kätketty mainoksia. Kuinka hyvin lapset ja nuoret osaavat erottaa oikean tiedon väärästä?

Elina Nopparin mukaan vaihtelevasti.

– Stanfordin yliopistossa tutkittiin sitä, miten yläkouluikäiset pystyvät tunnistamaan yritysten kanssa yhteistyössä tehtyjä mainoksia uutisten joukosta. Tutkimuksen tulokset olivat todella huonoja. Suurin osaei erottanut mainoksia uutisista vaan luki niitä ihan samanlaisina sisältöinä, Noppari sanoo.

Nopparin mielestä lapset ja nuoret tarvitsisivat aikuisen apua somemaailmassa luovimisessa.

– Apuna pitäisi olla niin pitkään, kuin lapsi asuu kotona. Alakouluikäisten vanhemmille on tyypillistä varoitella ja rajoittaa ruutuaikaa, mutta yläkoululaisten kohdalla vanhemmat katsovat, että mediakasvatus on tehty. Se ei pidä yhtään paikkaansa. Silloin nuoret vasta joutuvat vastakkain monimutkaisten yhteiskunnallisten ja poliittisten kysymysten kanssa verkossa, ja on paljon asioita, joita he eivät yksinkertaisesti ymmärrä.

Suomessa ei ole juurikaan tutkittu sitä, kuinka hyvin lapset ja nuoret tunnistavat valeuutisia, mutta Nopparin mukaan suomalaisten medianlukutaito on luultavasti paremmalla tasolla.

– Sitä harjoitellaan kuitenkin alakoulusta asti. Kyse on niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin kohdalla varmasti siitä, pysähdymmekö lukemaan juttuja kriittisesti ja huomaammeko, jos julkaisun yhteydessä mainitaan kaupallisesta yhteistyöstä.

Elina Nopparin mukaan medialukutaito on kuitenkin perinteisesti mielletty pitkälti alustojen hallinnaksi ja taidoksi tuottaa sisältöjä itse eri muodoissa. Valeuutiset, propaganda ja pyrkimykset poliittiseen vaikuttamiseen sekoittavat pakkaa.

– Nuoret ovat usein näiden kohteena verkossa. Erilaiset ääriliikkeet pyrkivät tavoittamaan nuoria verkon kautta. Uusi verkkoympäristö haastaa mediakasvatusta laajempaan yhteiskunnalliseen otteeseen.

Epäedullista sisältöä saatetaan jakaa vain, koska toisesta ryhmästä ei pidetä. Elina Noppari

Mediakasvatusta pitäisikin Nopparin mielestä käsitellä kouluissa myös yhteiskunnallisten aineiden, kuten uskonnon tai yhteiskuntaopin yhteydessä, eikä vain äidinkielen tai luovien aineiden tunneilla.

– Poliittisen vaikuttamisen arviointiin tarvitaan myös yleistietoa yhteiskunnasta ja ymmärrystä siitä, millaiset toimijat täällä huseeraavat, millaisia pyrkimyksiä ja ideologioita heillä voi olla ja millaisia vaikuttamiskeinoja he käyttävät.

Nopparin mukaan tiedon oikeellisuuden arviointia voi vaikeuttaa se, jos sen jakaa joku luotettava tuttu.

– Silloin mukana on ikään kuin jakajan lupaus jutun oikeellisuudesta tai totuudellisuudesta. Jutun suhteen pitäisi muistaa olla kriittinen, vaikka sitä jakaisivat ihmiset, joihin voi luottaa.

Valeuutisia voidaan pitää hauskoina

Harhaanjohtavaa tietoa liikkuu verkossa monessa muodossa. Osa valeuutisista on helpompi, osa vaikeampi tunnistaa. Nopparin mukaan lasten ja nuorten on helpompi tunnistaa esimerkiksi MV-lehden valeuutiset, joissa on paljon huutomerkkejä ja karkeaa kielenkäyttöä.

– On kuitenkin myös julkaisuja, jotka tekevät vahvasti puolueellista, esimerkiksi maahanmuuttovastaista sisältöä. Niiden ulkoasu voi olla hyvin asiallinen, eikä esitystapa ei ole räikeän päällekäyvä. Sellaisia sivustoja on huomattavasti vaikeampaa havainnoida.

Medialiiton parin vuoden takaisessa tutkimuksessa lähes puolet vastanneista nuorista kertoi törmäävänsä valeuutisiin viikoittain. Suurin osa luotti kykyihinsä valeuutisen tunnistamisessa.

– Jos julkaisijana on juoruista tunnettu sivusto, niin en yleensä luota juttuihin, toteaa 5.-luokkalainen Veikko Sorsa.

Apuna pitäisi olla niin pitkään, kuin lapsi asuu kotona. Elina Noppari

Aina tiedon paikkansapitämättömyydestä ei kuitenkaan välitetä. Nuoret saattavat tietoisesti jakaa valheellisia sisältöjäeteenpäin. Elina Nopparin mukaan ilmiö liittyy osin verkostoihin ja kuplautumiseen.

– Verkossa saatetaan jakaa sellaisia paikkansapitämättömiä sisältöjä, jotka koskevat jotain toista ihmisryhmää, jonka ei katsota kuuluvan omiin porukoihin. Ei ole ensisijaista, onko sisältö totta vai ei. Epäedullista sisältöä saatetaan jakaa vain, koska toisesta ryhmästä ei pidetä.

Nopparin mukaan valheellisia sisältöjä saatetaan jakaa eteenpäin myös siksi, että niitä pidetään vitsikkäinä, tyhminä tai hauskoina.

– Sitä ei välttämättä ajatella, että joku muu saattaa ottaa asian tosissaan. Olisi hyvä, että tunnettaisiin vastuuta omista verkostoista. Nuorille on kuitenkin tyypillistä toisten erehtymisestä tai hölmöydestä huvittuminen. Se saattaa olla heistä hyvin huvittavaa, jos joku menee halpaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoo maansa harkitsevan kansalaisuusprosessinsa keventämistä kaikille ukrainalaisille. Putin esitti kommenttinsa lehdistötilaisuudessa Pekingissä.

– Harkitsemme itse asiassa kansalaisuuden yksinkertaisempaa hakemista kaikille ukrainalaisille, emme vain Luhanskin ja Donetskin asukkaille, Putin kertoi toimittajille Pekingissä.

Venäjä ilmoitti aiemmin tällä viikolla yksinkertaistavansa kansalaisuutensa hakemista Itä-Ukrainan separatistialueiden Luhanskin ja Donetskin asukkaille. Jatkossa alueiden asukkaat voivat saada Venäjän passin kolmen kuukauden sisällä sen hakemisesta.

Ukraina vetosi torstaina YK:n turvallisuusneuvostoon, jotta se puuttuisi Venäjän päätökseen. Ukrainan YK-lähettiläs Volodymyr Jeltshenko kutsui Venäjän toimia laittomiksi.

Lähettiläs myös vaati turvallisuusneuvostolta todellisia toimia siitä huolimatta, että Venäjä todennäköisesti käyttäisi veto-oikeuttaan, jos turvallisuusneuvosto nousisi sitä vastaan.

Ukrainan ulkoministerin Pavlo Klimkinin mukaan Ukraina valmistelee Venäjää vastaan uutta sanktiopakettia separatistialueita koskevan kansalaisuuspäätöksen vuoksi, raportoi ukrainalainen Unian-uutistoimisto.

Suunnitelmissa on Klimkinin mukaan taloudellisia ja sektorikohtaisia rajoituksia. Hän ei kuitenkaan valottanut tarkemmin Ukrainan aikeita.

Koepallo uudelle johdolle?

Putinin aiempi lupaus Luhanskin ja Donetskin asukkaiden passeista nähtiin koepallona Ukrainan vastavalitun presidentin suuntaan.

Ukrainassa järjestettiin viime sunnuntaina presidentinvaalien toinen kierros, jonka voittajaksi nousi poliitikkona kokematon koomikko Volodymyr Zelenskyi. Kesäkuussa virkaansa astuva Zelenskyi on vaatinut uusia pakotteita Venäjää kohtaan.

Putin ei ole onnitellut vaalivoittajaa, mutta ei ole kieltäytynyt keskusteluista hänen kanssaan.

Presidentti sanoi lauantaina olevansa kiinnostunut kuulemaan Zelenskyin kannan Itä-Ukrainan sotaan, sillä hänen käsityksensä on, että Zelenskyi ei aikoisi noudattaa vuonna 2015 Minskissä solmitun tulitaukosopimuksen ehtoja.

Venäjän ja Ukrainan välit ovat olleet jäätävät vuodesta 2014. Tuolloin Venäjä päätti liittää Ukrainaan kuuluvan Krimin itseensä ja Itä-Ukrainan separatistialueilla puhkesi sota.

Japanin poliisi etsii miestä, joka on jättänyt veitsiä lähelle keisari Akihiton pojanpojan pulpettia.

Japanin median mukaan 12-vuotiaan Hisahiton koululuokasta Tokiossa löytyi perjantaina kaksi veistä läheltä Hisahiton paikkaa.

Poliisi tutkii medioiden mukaan turvakameroiden kuvaa, jossa rakennustyömieheksi naamioitunut henkilö liikkuu luvattomasti koulun piha-alueella. Hisahito ei ollut tapahtumahetkellä koulussa.

Noin 30 vuotta hallinnut keisari Akihito luopuu vallasta ensi tiistaina 85 vuoden ikäisenä terveydellisistä syistä. Hänen tilalleen nousee kruununprinssi Naruhito, joka on Hisahiton setä.

Akihito perheineen on Japanissa suosittu, mutta heihin on kohdistunut vuosien varrella uutistoimisto AP:n mukaan joitain hyökkäyksiä.

Lähes joka toinen suomalainen haluaa perussuomalaiset seuraavaan hallitukseen, ilmenee Uutissuomalaisen teettämästä gallupista.

Tämän ja viime viikon aikana tehdystä gallupista ilmenee, että useampi kuin joka viides näkee, että perussuomalaisten pitäisi ehdottomasti olla hallituksessa ja hieman yli joka neljäs, että sen olisi hyvä olla mukana.

Oppositioon perussuomalaiset jättäisi noin joka kolmas kyselyyn vastannut. Perussuomalaisia ei missään tapauksessa halua hallitukseen 16 prosenttia ja yhtä moni pitäisi hyvänä, jos puolue ei olisi mukana.Tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen web-kyselyllä.

Tutkimukseen haastateltiin tuhatta ihmistä. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

Analyysi: Näin luet hallitustunnustelija Antti Rinteen kysymyslistaa – SDP lupasi muutosta ja eriarvoisuuden vähentämistä

Tässä ovat hallitustunnustelija Antti Rinteen 11 kysymysteemaa puolueille – Alustavat talouskeskustelut lykkäävät neuvottelujen aloitusta

Analyysi: SDP ei pelkää lisävelkaa – taloudesta tulee hallitusneuvotteluiden kipukohta

Marvelin juonellisesti toisiinsa nivoutuvien elokuvien sarja alkoi Iron Manilla vuonna 2008, ja tähän mennessä elokuvia on kertynyt jo 22. Uusin Avengers: Endgame on täyttänyt elokuvateatterit keskiviikosta lähtien, ja heinäkuussa ensi-iltansa saa uusi Spider-Man: Far from Home.

Lisää aiheesta: Avengers: Endgamesta povataan kaikkien aikojen kassamenestystä – Ohjaajat Ylelle: "Annamme näyttelijöille luettavaksi vain sen osan tarinaa, jossa he itse esiintyvät"

Tässä vaiheessa on hyvä testata, kuinka hyvin Marvel-elokuvat ovat hallussa!

Testaa tietosi!

Kun Christa Mikkolan puoliso sairastui vatsatautiin, ventovieras tuki Mikkolaa koko yön – "Myös puolisoni joutui sairaana kantamaan huolta paniikistani"

Kaikki lääkäritkään eivät tunne kunnolla emetofobiaa, joka tarkoittaa oksentamisen pelkoa. Christa Mikkola on kärsinyt siitä lapsesta saakka. Hänet lähetettiin jo ala-asteella kouluterveydenhoitajalle, sillä hän oli bakteerien – ja niiden mahdollisesti aiheuttaman oksennustaudin – pelossa pessyt kätensä verille.

Äidin alkoholinkäyttö vammautti Jennyn pysyvästi jo sikiönä – hänestä kasvoi silti moninkertainen voittaja

A-studio tapasi Jenny Kärkkäisen ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Miten aikuistuminen on sujunut sen jälkeen?

Elli Abrahamsson tähtää maan halutuimpaan kauppakorkeakouluun kuten tuhannet muutkin: "Niin iso määrä, että on vaikea käsittää" – Katso korkeakouluhaun 600 suosituinta opiskelupaikkaa

Helsinkiläinen Elli Abrahamsson hakee opiskelupaikkaa Aalto-yliopiston kauppatieteistä. Hieman yli 280 opiskelupaikasta kilpailee lähes 3 100 hakijaa, jotka ovat Abrahamssonin tavoin valinneet sen ensisijaiseksi hakukohteekseen. Jutustamme pääset katsomaan 600 suosituinta opiskelupaikkaa.

Ex-kansanedustaja ja tv-tähti Antero Vartia koukuttaa kuluttajat päästöjen hyvittämiseen – Näin toimii hiljaisuudessa valmisteltu Compensate

"Haluatko hyvittää ostoksesi hiilidioksidipäästöt?" Kysymykseen saatat törmätä pian lounasravintolan kassalla, verkkokaupassa tai huoltoaseman tankkausautomaatilla. Kysymyksen esittää toimintansa tällä viikolla aloittanut Compensate-säätiö. Sen tavoitteena on tuoda ilmastopäästöjen hyvitys osaksi kaikkia mahdollisia maksutapahtumia Suomessa – ja lopulta koko maailmassa.

Pablo Picasson ihailema Pirosmani oli traaginen taiteilija, joka kuoli nälkään ja jätti jälkeensä legendan miljoonasta ruususta

Tallinnassa Mikkelin museossa on georgialaistaiteilijan Niko Pirosmanin harvinainen näyttely.

Hallitustunnustelija, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei edelleenkään ota kantaa siihen, mikä olisi hänelle ihanteellinen hallituskokoonpano.

TV1:n Ykkösaamussa lauantaina vieraillut Rinne kiersi esimerkiksi kysymykset siitä, onko perussuomalaiset rajattu ulos hallituksesta näiden ilmasto- ja EU-linjausten vuoksi.

– Toivon todellakin että kaikki puolueet nyt sitoutuvat vastaamaan vakavasti, sillä tarkoituksella, että ovat käytettävissä hallituspuolueena, myös perussuomalaiset. Kaikkien puolueiden vastaukset tullaan käsittelemään samalla tavalla, sanoi Rinne.

SDP:n linja on, että tulevan hallituksen tulee sitoutua ilmastopolitiikassaan lämpenemisen pysäyttämiseen enintään 1,5 asteeseen. Perussuomalaiset on ainoa eduskuntapuolue, joka ei ole sitoutunut tähän tavoitteeseen.

Voit katsoa lähetyksen klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa.

Rinne haluaa tuhat uutta lääkäriä tai hoitajaa

Hallitustunnustelija Rinne jätti eilen perjantaina eduskuntapuolueille joukon kysymyksiä, joilla SDP yrittää nyt haarukoida mitkä puolueet voisivat aloittaa hallitusneuvottelut.

Hallituspohjaan, tai tavoittelemaansa “dream teamiin” Rinne ei lauantaina halunnut oottaa kantaa. Rinteen mukaan tavoitteena on muo­dos­taa vah­va enem­mis­tö­hal­li­tus, jol­la on tu­ke­naan "rei­lus­ti yli sata" kan­sa­ne­dus­ta­jaa edus­kun­nas­sa.

Hallituksen tärkeimmiksi tavoitteiksi Rinne asettaa hoitajamitoituksen kirjaamisen lakiin ja ja tuhannen uuden lääkärin tai hoitajan palkkaamisen perusterveydenhoitoon.

Mitä Rinne tarkalleen ottaen sanoi?

Näin Rinne vastasi eräisiin keskeisimmistä juontaja Kirsi Heikelin esittämistä kysymyksistä:

Jätitte puolueille eilen kysymykset, joiden perusteella selvitätte keiden kanssa hallitusohjelmaa lähdetään neuvottelemaan. Heti kärkeen on kommentoitu että näillä kysymyksillä, joista ensimmäinen käsitteli ilmastonmuutosta ja toinen EU:ta, pelattiin perussuomalaiset ulos neuvotteluista. Mitä vastaatte?

– Meillä oli viime syksynä oli kaikkien eduskuntapuolueiden yhteinen neuvonpito, jossa käytiin läpi Suomen ilmastopolitiikan lähtökohtia ja siellä kaikki puolueet sitoutuivat siihen, että tavoitteena on enintään puolentoista asteen lämpeneminen, ja että Suomi on hiilineutraali 2030–2040-luvuilla. Olisi perin kummallista, kun monissa erilaisissa selvityksissä kansalaiset kantavat erityisen paljon huolta juuri ilmastonmuutoksesta, että siitä ei sitten kysyttäisi hallitusta muodostettaessa.

– Minun mielestäni on ehdottomasti selvää, että Suomen täytyy tähän puoleentoista asteen tavoitteeseen kiinnittyä.

Mutta perussuomalaiset eivät sitoutuneet tähän tavoitteiseen, ja jos eivät sitoudu nytkään, niin oliko se siinä?

– Toivon todellakin, että kaikki puolueet nyt sitoutuvat vastaamaan vakavasti, sillä tarkoituksella että ovat käytettävissä hallituspuolueena, myös perussuomalaiset. Siis tämä koskee kaikkia puolueita.

– Kaikkien puolueiden vastaukset tullaan käsittelemään samalla tavalla. Tavoitteena on arvioida niitä nimenomaan näiden kysymysten kuvaamien ilmiöiden kautta: miten suhtaudutaan maailmaan, jossa meidän mielestä pitää asioita pistää toteutumaan.

Mikä olisi teidän Dream Team, minkälainen hallituskokoonpano?

– On aivan luonnollista, että tässä tilanteessa en kerro yhtään mitään muuta kuin sen, että tavoittelen sellaista enemmistöhallitusta, jolla on riittävä kansanedustajamäärä eduskunnassa, ja joka kykenee tekemään niitä isoja rakenteellisia muutoksia, korjaamaan suomalaisen yhteiskunnan eriarvoisuutta lisääviä tekijöitä, kääntämään suunnan kohti tasa-arvoa ja heikoimmista ihmisistä huolehtimista. Joka kykenee tekemään investointeja tulevaisuuteen, erityisesti koulutuksen ja osaamisen puolella, mutta myös palauttamaan tutkimuksen ja tieteenteon kunniaan. Huolehtimaan siitä, että työelämä on reilujen pelisääntöjen ja ahkerien ihmisten palkitsevaa työelämää.

Mikä on riittävä enemmistö hallitukselle?

– Tässäkin sanon vain, että reilusti yli sata kansanedustajaa eduskunnassa.

Mikä on se yksi iso tavoite Rinteen hallitukselle seuraavalle neljälle vuodelle?

– Ikääntyvien määrä kasvaa nopeasti ja, kuten viime talven keskusteluista havaittiin, meillä on isoja ongelmia ihmisten hoivan toteuttamisessa, laadussa ja saatavuudessa. SDP antoi selkeästi vaalilupauksen, joka tullaan pitämään, että jos me olemme mukana hallituksessa, hoitajamitoitus kirjataan lakiin.

– Vaadimme, että hallitusohjelmaan kirjataan, että vähintään tuhat uutta hoitajaa ja lääkäriä lisää palkataan. Olemme myös sitä mieltä, että perusterveydenhoitoon tarvitaan hoitotakuu kiireettömiin hoitoihin. Seitsemän päivän kuluessa pitää päästä lääkärin hoitoon, kun hoidon tarve on todettu.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ajelee huipputason tapaamisissaan luksusluokan panssaroidulla Mercedeksellä, vaikka hänellä ei YK:n pakotteiden puitteissa sellaista pitäisi olla.

Mercedes Maybach S600 Pullman Guard- ja Mercedes Maybach S62 -malliset panssaroidut limusiinit odottelivat Kimiä ja hänen delegaatiotaan Vladivostokin juna-asemalla ennen tapaamistaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Limusiinien uskotaan tuodun paikalle Air Koryon lentorahtina.

Venäjän ja Pohjois-Korean johtajat tapasivat varhain torstaiaamuna Suomen aikaa Vladivostokissa. Kim ja Putin keskustelivat kolmen ja puolen tunnin ajan maiden välisistä suhteista sekä Pohjois-Korean ydinohjelmasta. Huippukokous oli Putinin ja Kimin ensimmäinen.

Kimin kerrotaan käyttäneen S600-mallin limusiiniaan myös tapaamisissaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa sekä Singaporessa että Hanoissa.

Autovalmistaja Daimler ei tiedä, kuinka autot ovat Kimin käyttöön päätyneet.

– Meillä ei ole mitään tietoa, kuinka nuo ajoneuvot on toimitettu Pohjois-Koreaan. Daimlerille lainmukainen tuotteiden vienti on vastuullisen yrittäjyyden perusperiaate, sanoi Daimlerin edustaja Silke Mockert kirjallisessa vastauksessaan uutistoimisto AP:lle.

Mockert sanoo, että Daimler ei ole tehnyt kauppaa Pohjois-Korean kanssa yli 15 vuoteen.

– Estääksemme toimitukset Pohjois-Koreaan tai sen lähetystöihin ympäri maailmaa olemme toteuttaneet kokonaisvaltaisen vientikontrollijärjestelmän. Kolmansien osapuolien myynti – varsinkaan käytettyjen autojen kohdalla – ei ole meidän kontrollissamme eikä vastuullamme, Mockert sanoi.

YK:n talouspakotteet kieltävät muun muassa luksustuotteiden, kuten limusiinien myynnin Pohjois-Koreaan. Samoin esimerkiksi aseiden, kaksikäyttöteknologian, ajoneuvojen, teollisuuslaitteiden ja metallien kaupan.

1,4 miljoonan euron peruspaketti

Autonvalmistajan nettisivujen mukaan massiivinen limusiini on panssaroitu päältä, sivuilta ja pohjasta. Siinä on luodinkestävät renkaat ja autonsisäinen paloturvallisuusjärjestelmä.

Viihdykkeenä ovat esimerkiksi 19-tuumainen digi-tv-näyttö, kosketusnäyttö kaukosäätimenä kaikille herkuille sekä hierovat istuimet.

Koko komeutta vie eteenpäin yli 500 hevosvoiman V-12 moottori, jolla valmistajan mukaan pääsee pakoon tiukemmastakin tilanteesta.

Tekniikan maailma tutustui Kim Jong-unin käyttämään Mercedekseen joulukuussa 2017. Lehden mukaan auton hinta on perusvarusteilla ja ilman Suomen autoveroa 1,4 miljoonaa euroa.

Voit keskustella aiheesta klo 12 saakka.

Lue myös:

Kim haukkui Yhdysvaltojen asenteen Hanoin huippukokouksessa ja kutsui Putinin vierailulle Pohjois-Koreaan

Analyysi: Kim ja Putin tapasivat - mikä oli itsessään se juttu

"Kaikessa oli kyse pakotteista" – Nämä pakotteet Pohjois-Korea olisi halunnut purkaa, mutta Donald Trump ei suostunut(28.2.)

Kuopiolainen Tapani Sonninen ei unohda perjantai-iltaa helposti. Kuopion Savolanniemessä asuva Sonninen katsoi puolisonsa kanssa televisiota. Äkkiä kaikki muuttui.

– Olin ottamassa kahvia ja huomasin, että ulkona on paljon porukkaa. Ulkopuoliset alkoivat soitella ovikelloja ja komensivat ihmisiä äkkiä ulos, kertoo Sonninen.

Kaksikerroksisessa luhtitalossa syttynyt tulipalo aiheutti palovahinkoja viiteen asuntoon. Asukkaat pääsivät nopeasti ulos asunnoistaan eikä raju tulipalo aiheuttanut viranomaisten mukaan henkilövahinkoja.

Savu- ja vesivahinkoja tuli useisiin asuntoihin ja noin 20 asukasta joutui tilapäismajoitukseen. Vuonna 2016 valmistuneessa talossa on 20 asuntoa kahdessa kerroksessa. Kaikkiaan taloyhtiössä on 38 huoneistoa.

Palopaikalle tuli perjantai-iltana 12 pelastusyksikköä ja tulipaloa oli sammuttamassa 30 palomiestä. Sammutustöissä palomiehet purkivat osin talon kattoa.

Tulipalo keräsi paikalle runsaasti yleisöä. Pelastuslaitos jatkoi tulipalon jälkivartiointia läpi yön.

Tapani Sonninen on asunut taloyhtiössä viime kesästä lähtien. Sonnisen asunto on palaneen talon toisessa siivessä. Sonninen tuuletti yöllä asuntoaan eikä joutunut evakkoon. Talon asukkaat kävivät dramaattisia tapahtumia läpi jo yöllä. Uni tuli vasta pikkutunneilla.

– Tulipalon syttymissyy on arvoitus. Illalla kuulin arvioita, että palo olisi lähtenyt yhdestä toisen kerroksen asunnosta. Edessä ovat isot korjaukset ja osa asukkaista joutuu tilapäismajoitukseen, miettii Sonninen.

Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat palopaikkaa lauantaina. Palon mahdollisesta syttymissyystä ei ole vielä annettu tietoja.

Palonsyyn tutkinta jatkuu tiiviisti ja poliisi on ilmoittanut tiedottavansa tulipalotutkinnasta seuraavan kerran maanantaina.

Hakamaan lammastilan pihalla vierailijat ottaa vastaan jämäkkä Risto Katti Höö. Ensin tarkastetaan auton renkaat, sen jälkeen vieraat yksi kerrallaan.

Harmaaraidallinen herra Höö löytyi pienenä miukujana lampaiden keskeltä pehkujen seasta. Siitä ei ole tietoa, miten se sinne oli päätynyt ja mistä. Joka tapauksessa Risto Katti jäi taloon ja toimii nykyään tilan turvallisuuspäällikkönä.

Turvallisuuspäällikölle onkin käyttöä, sillä ovet pyritään pitämään auki vierailijoille aina kun se on mahdollista, kertoo Hakamaan tilan yrittäjä Maija Suutarinen.

– Näin karitsointiaikaan toivomme, ettei ihan hirveästi porukkaa käy. Haluamme, että emot saavat rauhassa tutustua karitsoihinsa. Mutta sosiaalisessa mediassa julkaisemme kuvia ja videoita.

Avoimuus on yksi tilan perusarvoista: kuka tahansa pääsee näkemään, miten lammaspaistit kasvavat.

Ensimmäinen oppi: miten rakennetaan aita

Maija ja Samppa Suutarinen ostivat vanhan pientilan Petäjävedeltä vuonna 2010.

Kaupunkilaispariskunnalla ei ollut siteitä maaseudulle, eikä myöskään kokemusta viljelystä, mutta polte oman ruoan kasvattamiseen oli kova. Pariskunta halusi tietää, miten lautaselle päätyvä ruoka on kasvanut.

Ruohonleikkuria sijaan hankittiin kolme pikku pässiä sillä ajatuksella, että syksyllä ne pannaan pataan.

– Muistan ikuisesti sen hetken, kun pässipoikia päästettiin autosta ensimmäiseen aitaukseen. Ne tuli välittömästi portin vierestä aidan läpi ja lähtivät painelemaan pitkin pihaa. Siinä ymmärsimme, että ei ainakaan näin, nauraa Maija Suutarinen.

Ensimmäinen kesä meni aitaustekniikkaa opetellessa. Nykyään eläimet pysyvät pääasiassa siellä, missä niiden pitääkin olla.

Yksi pässeistä, Leo nimeltään, oli niin pieni ja söpö, että ruokapöytään päätyikin lopulta vain kaksi eläintä. Niistä teetettiin taljat, jotka ovat käytössä edelleen.

– Kun eläimiä pidetään ihmisten vuoksi, niin sitten niistä pitää hyödyntää kaikki. Mitään ei saa heittää hukkaan, sanoo Maija Suutarinen.

Sama ajatus jalostui myös yritystoiminnan pohjaksi ja pienestä, söpöstä Leosta tuli tilan ensimmäinen isäpässi.

Ensimmäisenä vuonna karitsoita syntyi enemmän, mitä omaan pakastimeen mahtui.

Yllättäen piti pohtia, miten kaikesta ylimääräisestä lihasta päästään eroon ja näin lähti liikkeelle nykyinen yritystoiminta, vähän kuin vahingossa.

Toinen oppi: ei ole pakko, jos ei halua

Maija Suutarinen nauraa, että maalle muuton myötä joutui luopumaan normaalista elämästä.

Vapaa-aika, sohvalla makaaminen, television katsominen, lehtien lukeminen. Siinä asioita, joista eläintilallinen voi vain haaveilla. Vaikka tila on pieni, töitä riittäisi vuorokauden jokaiselle tunnille.

– Kaupungissa työpäivä loppui viimeistään kuudelta ja sen jälkeen oli olo, että on kaikkensa antanut. Kyllä se olo tulee joskus täälläkin. Silloin on aika istua alas ja käydä keskustelu, että onko tämä sitä, mitä me haluamme tehdä?

Kaupunkilaisen ryhtymistä maatilayrittäjäksi helpottaa ainakin sukuvelvoitteen puuttuminen, toteaa Maija Suutarinen.

Jos yritystoiminnalle ei ole edellytyksiä, tehdään lopettamispäätös, sillä kyseessä ei ole satoja vuosia suvussa ollut tila, jota täytyy väkisin pitää pystyssä.

– Meillä on tiedossa, paljonko tilasta on jäljellä velkaa ja meillä on realistinen näkemys siitä, millä hinnalla tämän voi myydä. Teemme tätä hommaa ihan itsellemme ja jos tuntuu, että se ei ole hyvä, niin sitten me ei tehdä, sanoo Maija Suutarinen.

Suutariset kannustavatkin ihmisiä kokeilemaan maalla asumista ja yrittämistä, jos sellainen haave mielessä kytee.

Se pitää kuitenkin muistaa, että vaikka ottaisi "vain" kotitarve-eläimiä, pitää niistäkin huolehtia seitsemänä päivänä viikossa, ympäri vuoden.

Kun aamu viideltä marraskuisessa räntäsateessa tallustaa lampolaan tarkastamaan tilannetta ja edelleen tuntuu hyvältä, tietää tehneensä oikean ratkaisun.

Jos ei tunnu hyvältä, niin aina voi muuttaa takaisin kaupunkiin.

Kolmas oppi: asioilla on tapana järjestyä

Suutarisia siis kantaa ajatus, että elämässä on vaihtoehtoja.

Vielä ei ole tarvinnut miettiä, mitä tehtäisiin seuraavaksi. Ei edes silloin, kun vastaantulija kaahasi Maijan auton keulasta sisään kuusi vuotta sitten.

Vuonna 2013 yritystoiminta oli käynnistymässä ja pariskunnan esikoinen juuri ollut isossa leikkauksessa. Sitten rysähti.

Toista lastaan odottava Suutarinen makasi teho-osastolla pari päivää. Muutaman viikon kuluttua sisuuntunut lammastilan emäntä kotiutui pyörätuoliin sidottuna.

Ensimmäisten siitosemojen tuloa tilalle hän seurasi ikkunasta pyörätuolissa istuen.

– Siinä kohtaa totesin, että pakkohan tästä on itsensä kammeta ylös, että saadaan tämä homma rullaamaan, sanoo Maija Suutarinen.

Kymmenien leikkausten avulla kaikki raajat on käytännössä rakennettu uudelleen. Toipuminen on kestänyt tähän päivään saakka.

Tilalle on palkattu kaksi työntekijää, sillä Suutarisen käsien pysyvät hermovauriot estävät raskaan työn tekemisen. Yrittäjät itse eivät toiminnasta saa vielä palkkaa.

– Nyt meillä on lampola pystyssä, tuotanto käynnissä ja tehdään monenlaisia juttuja. Asioilla on tapana järjestyä, hymyilee Maija Suutarinen.

Stressittömät rutiinien rakastajat

Lampolan iso, koko seinän kokoinen ovi on auki suoraan lumiselle laitumelle ja aurinko paistaa lämpimästi sisään. Samppa Suutarinen lisää kuivaheinää ruokintahäkkiin.

Tilan eläimillä ei ole varsinaista ruoka-aikaa, vaan hyvää heinää on jatkuvasti tarjolla. Kun katraan ei tarvitse kilpailla eväästä, vältytään turhalta stressiltä ja meteliltä. Yleensä lampolassa on aivan hiljaista ja kuuluu vain vaimea rouskutus, kertoo Maija Suutarinen.

Nyt lampaat ovat kuitenkin levottomia ja määkivät kovaa. Kotvan pohdittuaan omistajat ymmärtävät eläinten hämmennyksen syyksi sen, että laitumelle johtava pieni ovi on kiinni.

Koko talvi on kuljettu ulos pienestä ovesta, eivätkä rutiineja rakastavat eläimet ymmärrä käyttää isoa ovea.

Pikkuoven aukaisu aiheuttaa ryntäyksen ja ulos mielivät eläimet tönivät toisiaan päästäkseen pihalle. Sitten on taas rauha maassa.

Lampaita ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa suuriksi ajattelijoiksi.

Kun toimittaja saa luvan mennä karitsoiden ja emojen aitaukseen, eläimet tulevat uteliaina haistelemaan ja maistelemaan tulokasta. Nämä selvästi luottavat ihmiseen.

– Meillä tärkeintä lampaan hoidossa on se, että eläimet eivät koe stressiä. Niillä on aina turvallinen ja hyvä olla ja asiat on tuttuja. Hoitotoimenpiteitä harjoitellaan eikä niitä tehdä väkisin. Myös autoon menemistä harjoitellaan, kertoo Suutarinen.

Yksi tärkeimmistä asioista on ollut löytää oikeanlainen teurastamo.

– Elämää pitää kunnioittaa, jolloin sen pitää myös päättyä arvokkaasti. Minun mielestäni meillä ei ole oikeutta siihen, että eläimet vain jotenkin lopetetaan. Koko tuotantoketjun pitää olla arvokas alusta loppuun asti, toteaa Maija Suutarinen.

Neljäs oppi: yksin ei pärjää

Hakamaan tilan lampaiden määrä lähentelee karitsoinnin aikaan noin 120 eläintä. Tilalla on 7 siitospässiä ja noin 60 aikuista uuhta sekä aina jonkin verran nuorisoa kasvamassa. Tämän suuremmaksi ei toimintaa ole tarkoitus kasvattaa.

Jokaisella eläimellä on nimi, myös puolitoista viikkoisella tanakalla pässipojalla, jolla on turkissaan kaunis harmaa väritys.

– Se on Hakamaan Jesus, tämän vuoden vahinkolapsi. Joka vuosi jostain syystä poikii ainakin yksi uuhi, jonka ei pitäisi, nauraa Maija Suutarinen.

Hakamaan Jesus tulee todennäköisesti jäämään tilalle periyttämään kaunista väritystään ja lihaisaa olemustaan seuraaville lampaanviulusukupolville.

Maija Suutarinen sanoo olevansa "ihan paska lampuri", sillä myös lihantuotantoon sopimattomat eläimet saavat jäädä henkiin. Niistä tulee asiakaspalvelijoita, joita vieraat saavat rapsutella mielin määrin.

Suutarinen kertoo löytäneensä muitakin lammastiloja, jotka ovat sitoutuneet kasvattamaan eläimensä samoilla periaatteilla kuin hän itse. Näiltä tiloilta ostetaan Hakamaan lammastilalle lihaa, maksetaan siitä hyvä hinta ja tehdään omia jalosteita.

– Olen huomannut, että on todella paljon tiloja, jotka eivät itse ehdi markkinoimaan omia tuotteitaan ja ovat sen vuoksi käytännössä ruokaketjun orjia, joille lihasta maksetaan kohtuuttoman pieni hinta.

Yhteistyöllä pientilat voivat vastata suurempaan kysyntään ja saada tuotteitaan markkinoille.

Suutarinen muistuttaa, että pientuottajan pitää itse sekä tuottaa, että myös myydä ja markkinoida.

– Se on kaikista surullisinta katsoa, miten upeita tuotteita tehdään, joista kukaan ei tiedä. Mekin vasta tehdään sitä työtä. Eihän meistäkään kukaan tiedä. Vielä.

Suutarinen myöntää, että näitä asioita ei tullut itse mietittyä etukäteen yhtään.

– Koska sehän lähti siitä, että tässä vähän kasvatellaan itsellemme ruokaa. Ostimme siis vain talon maalta ja meidän piti käydä kaupungissa töissä niin kuin normaalit ihmiset tekevät. Ei sitten käyty, virnistää lammastilan emäntä selvästi elämäänsä tyytyväisenä.

Voit keskustella aiheesta 27.4.2019 klo 22 saakka.

Apple on poistanut sovelluskaupastaan laitteidensa käyttöä hillitseviä sovelluksia, kertoo New York Times.

"Alasajo" koskee sovelluksia, joiden avulla vanhemmat voivat rajoittaa lastensa puhelimen käyttöä tai omaa puhelimen käyttöään.

New York Timesin mukaan sovelluksia alettiin rajoittaa tai niitä alettiin poistaa Applen sovelluskaupasta sen jälkeen, kun Apple toi itse laitteisiinsa ominaisuuden, jolla ruutuajan käyttöä voi seurata ja rajoittaa.

New York Times laskee, että viimeisen vuoden aikana 17:stä ladatuimmasta rajoitussovelluksesta 11 on poistettu tai niiden toimintaa on rajoitettu.

Jotkut sovelluskehittäjät ovat joutuneet lopettamaan toimintansa tai pelkäävät tulevaisuutensa puolesta.

Lehden haastattelemien sovelluskehittäjien mukaan poisto on saattanut tapahtua varoittamatta tai selvää vastausta sovelluksen muuttamista koskeviin kysymyksiin ei ole annettu.

Apple on perustellut poistoja sanomalla, että sovellukset rikkovat sovelluskaupan ehtoja esimerkiksi antamalla mahdollisuuden hallita toisen ihmisen puhelinta. Aiemmin Apple on sallinut tämän, NYT huomauttaa.

Kaksi yhtiötä on valittanut asiasta EU:n kilpailuviranomaisille.

Applen edustaja kommentoi New York Timesille, että yhtiö kohtelee kaikkia sovelluksia samanarvoisesti, myös niitä, jotka kilpailevat Applen omien palveluiden kanssa.

Lue myös:

Näin rajoitat lasten kännykkäaikaa – samalla voit hillitä omaa someaikaasi

Tango- ja iskelmätähti Markus Allan kertoo tyrmistyneensä, kun kuuli tänä aamuna pitkäaikaisen ystävänsä ja kollegansa Reijo Taipaleen kuolemasta.

Taipale kuoli perjantaina Helsingissä pitkäaikaiseen sairauteen 79-vuotiaana.

– Tämä uutinen oli aika rankka. Tuli tiukka paikka, kun kuulin sen tänä aamuna, herkistyneen kuuloinen Allan kertoo Ylelle puhelimitse kotoaan Pukkilasta.

Allan kertoo, että hän tutustui Taipaleeseen jo 1960-luvun alussa, kun molemmat laulajat aloittelivat musiikkiuriaan.

– Hän oli suuri taiteilija ja erinomainen ystävä sekä iso esikuva monelle taiteilijalle, Allan sanoo.

Allan kertoo, että laulajat olivat hyvin tiiviissä yhteydenpidossa miesten urien alkumetreiltä aina 80-luvulle saakka. Taipaleen viimeisten vuosikymmenten aikana yhteydenpito väheni, mutta ei kuitenkaan kokonaan.

Allan sanoo olleensa viimeksi yhteydessä Taipaleen kanssa muutama kuukausi ennen laulajan kuolemaa.

– Hän oli Oulunkylässä kaupan pihassa. Juteltiin puhelimessa, vaihdettiin muutama sana ihan vain päivän kuulumisia. Kysyin, että missä hänen vaimonsa on ja hän totesi, ettei tiedä.

Tilanne päättyi kuitenkin onnellisesti, kun Taipaleen vaimo Anita olikin ihan lähellä.

– Sillä hetkellä hänellä oli varmaan niin sanotusti tilanne päällä, Allan viittaa Taipaleella olleeseen muistisairauteen.

Ei toistensa kilpailijoita

Allan ja Taipale esiintyivät takavuosina yhdessä muutamia kertoja, mutta yhteislevytyksiä miehet eivät koskaan tehneet.

Allan kertoo, että hänestä ja Reijo Taipaleesta ei koskaan yritetty tehdä toistensa kilpailijoita, vaikka laulajat liikkuivatkin musiikkibisneksessä ”samoilla apajilla”.

– Pikemminkin oli niin, että suosittelimme toinen toisiamme esiintymispaikkoihin, jos tuli kyselyjä. Välillämme ei ollut kateellisuutta. Esitimme myös toistemme lauluja eri tanssitilaisuuksissa ja konserteissa.

Allan muistelee Taipaletta ihmisenä lämmöllä. Hän kertoo, että Taipaleen karskin aikuisen miehen ulkokuoren sisältä paljastui usein lopulta ujo ihminen.

– Hän ei ollut tietenkään millään tavalla ylpeä ihminen, mutta porukassa ollessaan hän ei ollut heti kaikkia suoraan moikkaamassa. Toisaalta hän oli hyvin rento tyyppi ja hänellä oli tapana aina vitsailla jotain, Allan kertoo.

Lue myös:

Iskelmälaulaja Reijo Taipale on kuollut

Reijo Taipale oli tanssilavojen työmyyrä – Musiikkitoimittaja Tarja Närhi: "Hän ei halunnut olla tangotähti"

Varpaiden kynnet ovat vääntyneet. Ne sojottavat suoraan ylöspäin, koska jokaisen kynnen alla tykyttää valtava vesirakkula. Nilkat ovat tulehtuneet ja turvonneet kaksinkertaiseksi. Jaloilla ei pysty enää kävelemään, mutta Mikko Auvinen pakottaa pyöräilykengät jalkaansa.

Edessä on enää 200 kilometriä maastopyöräilyä ja 100 kilometriä kajakkimelontaa. Se on mitättömän vähän. Takana on jo viisi vuorokautta lähes tauotonta rypemistä vuoristossa: juoksua, suunnistusta, uintia ja melontaa Norjan Lofooteilta Ruotsin rannikolle. 900 kilometrin mittainen Explore Sweden on yksi maailman rankimmista seikkailukisoista.

Viimeisellä melontaosuudella horisontti heittää. Tuntuu kuin kajakki kulkisi alamäkeen. Se johtuu luultavasti siitä, että äärimmäisessä rasituksessa tasapainoelimen toiminta häiriintyy. Maalissa tunne pakenee sanoja. On heinäkuu vuonna 2009. Mikko Auvinen on 27-vuotias ja kuolematon.

Kuluu kuusi vuotta, ja seikkailija ei pysty juoksemaan edes kilometriä tai menemään metsään pelkäämättä.

– Tuntui, ettei kehon tai mielen suorituskyvyllä ole rajoja. Niitä pystyi venyttämään loputtomiin, Auvinen sanoo nyt.

Elmo päihitti aikuiset miehet

Joensuulainen Mikko Auvinen, 37, syntyi urheilijaksi. Porukassa poika oli arka ja ujo, mutta juoksi jo alakouluikäisenä rinta rinnan aikuisten miesten kanssa kyläkisoissa. Teini-ikäisenä Auvinen treenasi tosissaan hiihtoa, kestävyysjuoksua ja kymmenottelua. Vuosituhannen vaihteessa hän juoksi Jukka Keskisalon rinnalla 2000 metrin esteet nuorten Suomi–Ruotsi-maaottelussa ja seuraavana vuonna voitti hiihdossa nuorten MM-viestihopeaa samassa joukkueessa Sami Jauhojärven kanssa.

Lahjat olisivat riittäneet huippu-urheilijaksi. Samaan viittasi myös lempinimi Elmo: Auvinen oli poikkeuslahjakkuus, joka pärjäsi lajissa kuin lajissa. Ammattiurheilijaa Auvisesta ei kuitenkaan tullut, sillä hän kammoksui kurinalaista lajiharjoittelua, sen puuduttavaa toisteisuutta. Auvinen halusi treenata lujaa, mutta fiilispohjalta. Urheilu oli hänelle pohjimmiltaan leikkiä.

Se oli tapa olla maailmassa.

Onko sykemittari rikki?

Huhtikuussa 2015 Mikko Auvinen tekee tavanomaista harjoitusta: ohjelmassa on kevyt juoksulenkki ja sen päälle muutama kilometri uintia intervallivedoilla. Auvinen on innostunut seikkailukisojen ohella triathlonista. Lajin vaativin sarja, täyspitkä Iron man -matka, tuntuu pyrähdykseltä päiväkausien seikkailukisoihin verrattuna. Edellisenä kesänä Auvinen on osallistunut elämänsä ensimmäisiin triathlonkisoihin ja voittanut niistä kylmiltään yleisen sarjan SM-hopeaa.

Auvinen ui 3,8 kilometriä, pyöräili 180 kilometriä ja juoksi maratonin alle yhdeksään ja puoleen tuntiin. Siitä on nyt tarkoitus pistää paremmaksi.

Lenkillä Auvinen vilkaisee sykemittariaan ja ihmettelee, miksi syke huitelee lähes 200:ssa. Hän arvelee, että mittari valehtelee tai että patteri on loppumassa. Pulssi ei rauhoitu edes uimahallin pukuhuoneessa lenkin jälkeen. Rinnassa muljahtelee. Treenikaveri on lääkäri ja tietää saman tien, mistä on kyse. Auvisella on rytmihäiriökohtaus, flimmeri, jossa sydämen eteiset eivät pumppaa verta normaalissa rytmissä, vaan pulssi tykyttää nopeasti ja epätasaisena. Rytmihäiriö ei ole vaarallinen, mutta vaatii tarkkailua. Auvinen pakkaa uimakamppeet takaisin kassiin ja ajaa päivystykseen.

Hätää ei ole, mutta kuolemanpelko iskee silti. Auvinen makaa verhojen takana päivystyksessä, eikä kukaan ehdi selittää perusteellisesti, mistä on kyse. Sydän ei rauhoitu lääkityksellä, joten Auviselle tehdään rytminsiirto: nopeassa nukutuksessa sydämelle annetaan pieni sähköisku. Lääkäri sanoo, että homma on tällä hoidettu. Sydän palaa normaaliin rytmiinsä, mutta Auvisen elämä ei.

Hermosto hirttää kaasun päälle

Rytmihäiriö on yksi ylikunnon tyypillisistä oireista, mutta sitä Mikko Auvinen ei vielä tiedä. Ylikunto on kokonaisvaltainen rasitustila. Ihmisen fyysinen ja psyykkinen kestävyys venyy kuin kuminauha, mutta jossakin vaiheessa tulee vastaan raja. Sitten joustoa ei enää löydy.

Silloin autonomisen hermoston tasapainotila kehossa järkkyy. Sympaattinen hermosto eli kansanomaisemmin stressihermosto käy ylikierroksilla: leposyke ja verenpaine nousevat, keho erittää taistele tai pakene -hormoneja. Sama mekanismi, joka normaalisti auttaa meitä selviytymään elämästä, estääkin nyt levon ja palautumisen.

Oireet ovat moninaiset: ihminen voi olla uupunut, mutta samaan aikaan levoton. Vapina, rytmihäiriöt ja uniongelmat ovat yleisiä, samoin herkkyys infektioille. Masennus, jännittyneisyys, pelko ja ahdistus seuraavat fyysisiä oireita. Urheilija voi ajautua ylikuntoon liian kovasta harjoittelusta, mutta työelämän henkisessä loppuunpalamisessa on kyse samasta ilmiöstä: kuminauhaa on venytetty liian pitkään ja kireälle ilman löysäämistä.

Vauva syntyy, Auvinen hiihtää

Ennen rytmihäiriökohtausta Mikko Auvisen elämässä on tapahtunut paljon. Harjoitusmäärät ovat tolkuttomia, vaikka Auvinen ei koe niitä sellaisiksi. Enimmillään hän treenaa töiden päälle neljä tuntia päivässä. Joskus hän päättää tehdä pitkän hiihtolenkin ja lykkii yhdellä kertaa 150 kilometriä.

Triathlonin täysmatka on keholle valtava rääkki, mutta vajaa viikko SM-kisojen jälkeen Auvinen lähtee joukkueensa kanssa Kiinaan vuorokauden mittaiseen seikkailukisaan. Se painetaan täysillä alusta loppuun saakka, sillä mukana ovat maailman kovimmat joukkueet. Auvisen joukkue sijoittuu neljänneksi, ja rahapalkinnosta jää kulujen jälkeen myös vaivanpalkkaa.

Kotona odottaa pieni Vili. Auvisen ja hänen puolisonsa esikoispoika on syntynyt joulun alla. Vauvavuoden ajan Auvinen on harjoitellut kovempaa kuin koskaan, mutta vauvan kanssa yöt ovat repaleisia.

Väsymyksen tajuaa vasta jälkeenpäin. Olo on ollut uupunut ja alavireinen koko talven. On tehnyt mieli jumittua sohvalle.

– Oikeastaan ainoat nautinnon hetket koin treenatessa. Liikkeelle lähteminen kävi koko ajan vaikeammaksi, mutta harjoituksen aikana pöhnäinen olo helpotti hetkeksi, Auvinen muistelee.

Lääkärin määräystä on vaikea uskoa

Rytmihäiriökohtauksen jälkeen Auvisen sydän tutkitaan perusteellisesti. Rasituskokeessa ei ilmene mitään poikkeavaa, mutta kun Auvinen yrittää käydä lenkillä, kurkussa ja rintakehässä tuntuu siltä kuin olisi tukehtumassa. On pakko pysähtyä. Kuristus helpottaa usein vasta kotona.

Myös sydämen magneettikuva näyttää normaalilta, mutta sen määrännyt lääkäri tekee huomion: potilas on kireä kuin äärimmilleen viritetty jousi. Lääkäri suosittelee kääntymään psykiatrin tai psykologin puoleen. Aluksi Mikko Auvisen on vaikea uskoa, että syy kuristavaan tunteeseen ja heittelevään pulssiin olisi päässä eikä sydämessä. Kroppa pettää ensin, mieli vasta vähän sen jälkeen.

Pulssista tulee Auviselle pakkomielle. Hän kuulostelee jatkuvasti vointiaan ja vilkuilee sykemittariaan. Mitä jos saan jonkin kohtauksen? Entä jos sydämessä on sittenkin vikaa? Kuinka pitkä matka on sairaalaan, jos jotain tapahtuu?

Auvinen ei uskalla enää jäädä pienen poikansa kanssa kahden. Häntä pelottaa, mitä pojalle tapahtuisi, jos isän sydän pettäisi. Kun puoliso ei ole paikalla, on pakko pyytää omat vanhemmat avuksi. Yhtäkkiä seikkailu-urheilijalla ei ole turvallinen olo enää missään: kotoa poistuminen tuntuu vaaran paikalta metsässä lenkkeilystä puhumattakaan. Elämä käpristyy kovin pieneksi. Ahdistus kasvaa niin voimakkaaksi, että Auvinen jää neljäksi kuukaudeksi sairauslomalle töistä. Päivisin olo on kammottava, mutta öisin uni tuo hetkeksi unohduksen.

– Onneksi pystyin sentään nukkumaan. Jos unetkin olisivat menneet, olisi varmasti pitänyt hakea vauhtia laitoksesta, Auvinen arvioi.

Voiko voittamaton murentua?

Auvisen autonominen hermosto käy niin ylikierroksilla, että alapaine huitelee yli sadassa. Auvinen joutuu aloittamaan verenpainelääkityksen. Sykettä rauhoittamaan hän syö betasalpaajia ja paniikin tunteisiin on oma kohtauslääkkeensä. Masennuslääkityksen aloittaminen leikkaa onneksi ahdistukselta terävimmän kärjen. Mutta silti: purkkikaupalla pillereitä terveelle miehelle.

Sitä ei ole helppo hyväksyä.

Kun treenit jäävät, jäävät myös treenikaverit. Urheilu on ollut tapa viettää aikaa yhdessä. Nyt sosiaaliselta elämältä putoaa pohja pois. Auvinen aloittaa psykoterapian. Se ehkä on tavallista taiteilijapiireissä, mutta ei niissä porukoissa, joissa Auvinen liikkuu. Monen kaverin on vaikea ymmärtää, että ihminen voi murentua palasiksi.

– Nyt kun on ihmisten kanssa enemmän jutellut, vaikuttaa siltä, että ei ahdistus ole vierasta keski-ikää lähestyville miehille. Siitä ei vain puhuta, Auvinen toteaa.

Paniikki päälle pikkulenkistä

Kun Auvinen sai rytmihäiriökohtauksen lenkillä, lääkärikaveri varoitti, että ylikunnosta toipumiseen voi mennä jopa kuukausia.

– Emme kumpikaan olisi voineet arvata, miten pieleen arvio meni, Auvinen toteaa.

Nyt aikaa on kulunut neljä vuotta, eikä elämä ole entisellään. Kestävyyslajeja Auvinen ei pysty harrastamaan enää ollenkaan. Jos syke nousee, seurauksena on herkästi paniikki. Sydän muljahtelee tämän tästä. Se tuntuu pelottavalta. Psykoterapiassa Auvinen opetteli rentoutumistekniikoita, mutta siitä huolimatta keho ja mieli lähtevät helposti laukalle urheillessa. Tulee huono olo ja ahdistus.

Viime aikoina Auvinen on innostunut telemark-hiihdosta virallisten rinteiden ulkopuolella. Tänä talvena hän laski kavereidensa kanssa suljetuilla Lomakolin rinteillä. Sen kauemmaksi kotoa ei tee mieli lähteä, vaikka kaverit ehdottivat laskureissua Norjan vuoristoon telttamajoituksella. Aiemmin Auvinen olisi pakannut rinkkansa saman tien, nyt ei missään nimessä.

– Ei minusta ole siihen, enkä halua pilata muiden reissua.

Auvisen ylikunto on pitkittynyt ja muuttunut krooniseksi. Niin käy joillekin uupuneille. Auvisen kehon ja mielen stressikynnys on edelleen hyvin matala, ja pienikin ärsyke laukaisee hälytystilan. Urheilijoiden ylikunnosta seurantatutkimuksia on tehty vain vähän, mutta henkisestä burn outista enemmän. Ne osoittavat, että kaikki loppuunpalaneet eivät toivu viiden vuoden seurantajakson aikana.

Auvinen kokee, ettei oikein voi muuta kuin odottaa, että aika tekisi jossain vaiheessa tehtävänsä. Terapiat on käyty, ja fyysiset oireet pysyvät kurissa lääkityksellä. Mieltä polttelisi haastaa itseään kunnolla, mutta kun sitä yrittää, vastassa on seinä, jonka yli ei pääse.

Putoaminen ei pelota

Huhtikuisena tiistaina Auvinen pukee päälleen valjaat ja varmistaa varusteet ristiin yhdessä kiipeilykaverin kanssa. Ensimmäiset metrit seinällä hän nousee kuin tanssien. Auvinen harrastaa mieluiten köysikiipeilyn vaativampaa lajia, niin sanottua liidausta. Siinä kiipeilijä itse pujottaa matkan varrella köyden varmistuslenkeistä. Toisin kuin yläköysikiipeilyssä, liidauksessa kiipeilijä voi pudota useamman metrin matkan ennen kuin varmistusköysi nappaa kiinni. Se pelottaa monia.

Auvinen tarrautuu värikkäisiin otteisiin jo yli 15 metrin korkeudessa. Siinä kohdassa kiipeilyreittiä on uloke, jonka yli on erityisen hankala päästä. Kyynärvarret puutuvat ja tärisevät. Taitava kiipeilijä osaa lepuuttaa niitä suorituksen aikana ja tekee suurimman työn jaloilla ja keskivartalolla. Auvinen ponnistaa kynnyksen yli mutta putoaa korkeuksista. Se näyttää hurjalta, mutta ei tunnu missään. Korkeammaltakin on pudottu.

Jyrkkään mäkeen yhdessä

Kotona autotallissa odottaa enää cyclocrosspyörä. Aiemmin varasto oli täynnä tavaraa märkäpuvusta melontavarusteisiin ja maantiekiitureihin. Nyt kamppeet on myyty eikä unelmia ole. Tai ainakin ne ovat hyvin erilaisia kuin ennen: että 5-vuotias Vili ja 1-vuotias Aava kasvaisivat vähän isommiksi, niin pääsisi harrastamaan yhdessä. Että kokisi pystyvänsä. Ettei takapakkia enää tulisi.

Kun viimeiset jäät metsäpoluilta sulavat, Mikko ja Vili Auvinen nostavat maastopyörät esiin. Kotona Vilin on joskus vaikea keskittyä, mutta polulla pyörän selässä ei koskaan. Auvinen näkee, miten poika nauttii. Siinä on jotain hyvin tuttua.

Vili on jo taitava maastopyöräilijä, mutta mäkisellä reitillä Auvinen kiinnittää omasta pyörästään paksun kuminauhan kiinni pojan pyörään. Sitten isä ja poika polkevat jyrkän mäen huipulle. Toinen auttaa toista eteenpäin.

Juttua varten on haastateltu myös liikuntalääketieteen erikoislääkäri Arja Uusitaloa.

Keskustan väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä piti puoluevaltuuston kokouksen aluksi poliittisen katsauksen, jossa ruodittiin historiallisen vaalitappion syitä.

Sipilä näkee puolueen suuntaavan oppositioon. Kynnys hallitukseen lähtemiselle on hänen mielestään korkea.

Tuntuma Riihimäen kokousväen keskuudessa oli samansuuntainen. Tosin hallitusovi näyttää olevan eräiden mielestä enemmän raollaan kuin toisten.

Kysyimme neljältä puoluevaltuuston jäseneltä vastaukset kolmeen ajankohtaiseen kysymykseen.

Matti Kämäräinen, puoluevaltuuston jäsen, Pohjois-Karjalan piiri

Mikä on keskustan suunta: hallitustie vai oppositiotaival?

– Kuunnellaan ja katsotaan kysymykset, jotka Rinne on jättänyt. Pystymmekö edes antamaan sellaiset vastaukset, että olemme mukana?

– Oppositioonhan sitä ollaan valmiita jäämään. Mutta kyllä siellä olisi tärkeitä asioita tulossa päätettäväksi: esimerkiksi terveydenhuollon rahoitusjärjestely. Se jos kuntien vastuulla täysin pysyy, niin tilanne on kestämätön.

– Mutta katsotaan ensin mitä vaalien voittajat tekevät, saavatko ne aikaan koalition. Sanoisin, että keskusta on joskus livahtanut [hallitukseen] sieltä takaportin kauttakin.

– Keskustahan on tottunut kantamaan vastuuta vaikeina aikoina. Siinä mielessä uskon, että puoluevaltuusto ja -hallitus tarvittaessa näyttäisivät vihreää valoa myös hallitukseen menolle.

Kuka on suosikkisi uudeksi puheenjohtajaksi?

– Suosikkini oli Annika Saarikko, mutta kun hänellä on nyt tämä iloinen perhetapahtuma. Hän on sanavalmis ja nuorekas, ja semmosta tämmöinen harmaatukkainen ukko arvostaa.

[Saarikko kieltäytyi ehdokkuudesta aiemmin tällä viikolla perhesyihin vedoten.]

– Mutta on tässä joku toinenkin nimi jo mielessä. Mutta sitä en uskalla julkisuuteen antaa, että tutkailen vaan nyt.

Sataan vuoteen surkein vaalitulos – yhdellä lauseella, miten tästä eteenpäin?

– Keskusta on aina ollut vahvimmillaan silloin kun se on ahdistettuna: silloin se kokoaa voimansa ja nousee uuteen kukoistukseen. Mutta tie on kyllä nyt pidempi – huipulle ei ole nyt suoraa tietä.

Hanna Markkanen, puoluevaltuuston jäsen, Pohjois-Pohjanmaan piiri

Mikä on keskustan suunta: hallitustie vai oppositiotaival?

– Lähtisin tässä vaiheessa opposition taipaleelle. Toki vaalit olivat erikoiset. Kun voittaja sai 17,7 prosenttia äänistä, niin hallitusneuvottelut ovat todella vaikeat ja erikoiset.

– Ei hallitusovea ole vielä täysin suljettu. Keskustassa ajatellaan, että isänmaan etu menee aina puolueen edun edelle.

Kuka on suosikkisi uudeksi puheenjohtajaksi?

– Odotan, että kesän aikana alkaa nimiä nousemaan. Keskusta on sillä tavalla elinvoimainen, että meillä on paljon nousevia ja nuoria kykyjä. Oma ehdokkaani voisi olla Antti Kaikkonen, hänet näen kyllä tulevaisuuden kasvona.

Sataan vuoteen surkein vaalitulos – yhdellä lauseella, miten tästä eteenpäin?

– Tolkun keskilinjalla eteenpäin.

Juho Korpela, Keskustanuorten edustaja puoluevaltuustossa

Mikä on keskustan suunta: hallitustie vai oppositiotaival?

– Historiallisen murskatappion jälkeen olisi minusta todella outoa, jos tästä vielä lähdettäisiin hallitukseen. En näe sellaista mahdollisuutta.

– Silmissäni ovi on jo sulkeutunut käytännössä kokonaan. Mutta hallituskysymyksiin vastaaminen sinänsä on paikka profiloitua ja ehkä hakea uutta alkua puolueelle.

Kuka on suosikkisi uudeksi puheenjohtajaksi?

– On liian aikaista puhua siitä, koska nyt pitäisi käydä kriittisesti läpi tämä neljän vuoden hallitustaival. Sen jälkeen vasta voidaan lähteä miettimään, kuka on seuraava puheenjohtaja.

– Varmasti löytyy hyviä ehdokkaita. Toivon syksyn puoluekokouksessa linjavaalia eli aidosti eri vaihtoehtoja. Annika Saarikko oli oma suosikkini, kunnes hän ilmoitti, ettei ole käytettävissä. Nyt oma suosikki on vielä haussa.

Sataan vuoteen surkein vaalitulos – yhdellä lauseella, miten tästä eteenpäin?

– Raikasta ja ravistelevaa keskustelua siitä, mikä meni vikaan ja mitä pitää tehdä tulevaisuudessa eri tavalla, koska sama meno ei voi jatkua.

Hanna Pesonen, puoluevaltuuston jäsen, Peräpohjolan piiri

Mikä on keskustan suunta: hallitustie vai oppositiotaival?

– Sanoisin tässä kohdassa, että oppositioon. Mutta sitten jos ei muuhun tulokseen päästä, niin onhan keskusta perinteisesti ollut aina vastuunkantaja. Kynnys on kuitenkin korkea, joten kyllä minä tässä vaiheessa opposition puolesta puhuisin.

– En osaa sanoa, kuinka monta senttiä hallitusovi on vielä raollaan, mutta toivoisin, että ei lainkaan – mieluummin oppositioon.

Kuka on suosikkisi uudeksi puheenjohtajaksi?

– Tämä on kyllä paha kysymys. Kyllä varmaankin Antti Kaikkonen on se minun henkilökohtainen suosikkini.

Sataan vuoteen surkein vaalitulos – yhdellä lauseella, miten tästä eteenpäin?

– Pitää uskoa tulevaisuuteen ja elämään ja siihen, että se kantaa.

Edesmenneen laulajan Reijo Taipaleen pitkää ja menestyksekästä uraa kunnioitetaan Ylellä Onnen maa -elokuvalla, joka tulee pysyvästi nähtäville Yle Areenaan. Elokuva esitetään ensi maanantaina myös TV1:ssä kello 19.

Palkintoja keränneen elokuvan ohjaaja Markku Pölönen muisteli lauantaina Ylelle ikonisen laulajan merkitystä suomalaiselle kulttuurille.

– Reijo Taipale oli minulle kaikkein suurin tangokuningas, jonka mukana lohkesi pois iso osa suomalaisuutta. Taipaleen musiikki on tärkein ainesosa Onnen maan ajankuvassa. Ilman sitä ei olisi olemassa koko elokuvaa, Pölönen kuvailee.

– Reiska ei tehnyt ikinä itsestään numeroa, vaan antoi laulujen puhua puolestaan. Tango on kuin suomalaisten bluesia. Tämä elokuva olkoon jäähyväistervehdykseni Reijo Taipaleelle.

Taipale kuoli perjantaina Helsingissä sairastettuaan muistisairautta usean vuoden ajan. Taipale oli kuollessaan 79-vuotias.

Lue lisää

Iskelmälaulaja Reijo Taipale on kuollut

Tangolaulaja Markus Allan herkistyi ystävänsä Reijo Taipaleen kuolemasta – muistelee hetkeä, jolloin puhui laulajan kanssa viimeisen kerran

Reijo Taipale oli tanssilavojen työmyyrä – Musiikkitoimittaja Tarja Närhi: "Hän ei halunnut olla tangotähti"

Tosi tarina: Reijo Taipaleen tie

Venäjällä öljysiirtoputkistosta vastaavan Transneftin mukaan öljyssä ilmenneet laatuongelmat johtuvat tahallisesta pilaamisesta, kertoo venäläinen uutistoimisto Tass.

Transneftin edustaja sanoo, että huonolaatuinen öljy on tullut putkistoon yksityisen yrityksen kautta. Sen kautta kulkee muutamien pienten tuottajien öljyä.

Tassin mukaan Transneftin edustaja kertoo, että öljyn pilaamisesta on aloitettu rikostutkinta.

Useat maat, kuten Puola ja Saksa, keskeyttivät tällä viikolla Druzhba-putken kautta kulkevan öljyn vastaanottamisen öljyn laatuongelmien vuoksi. Öljyssä on ollut liikaa orgaanista kloridia, joka voi aiheuttaa vahinkoja öljynjalostamoille.

Lisää aiheesta:

Venäjän öljymysteeri laajenee – toinenkin Eurooppaan johtava öljyputki jouduttiin sulkemaan

Väinö Roponen, Panu Muraja ja Väinö Rissanen olivat lähes lapsia, kun he aloittivat asepalveluksen jatkosotaa käyvässä Suomessa. Kun sota loppui huhtikuun lopussa 1945, he olivat kuolemaa väistäneitä nuoria miehiä, joiden piti aloittaa elämä alusta.

Kysyimme veteraanikolmikolta, mitä he muistavat siitä, miten sota loppui ja mitä ajattelivat rauhasta tuolloin.

Väinö Roponen: "Sanoin että älä höpise, tuollahan ammutaan vielä"

– Ammuksia ei ole.

Se oli viimeinen viesti, jonka tykistön tulenjohtueen radistina ollut Väinö Roponen sai jatkosodan viimeisessä suuressa taistelussa Ilomantsissa.

Vasta 19-vuotiaalla kuopiolaisella Roposella oli takana raastava jakso pitkiä marsseja ja mottitaistelua. Sotaretki oli ollut jo kerran päättyä huonosti, kun vetäytyvä tulenjohtue oli kohdannut yllättäen vihollisia. Luodit olivat viuhuneet ilmassa, kun Roponen oli juossut pakoon raskas lähetin-vastaanotin selässään.

– Yritin huutaa, että älkää jättäkö, mutta ääntä ei tullut. Olin juossut itseni niin kuitiksi. Onneksi siinä oli kumpare, jonka takana saatiin huokaista.

Oli elokuu 1944, ja perääntymisvaihe oli vaihtumassa rohkeaan operaatioon, jossa suomalaiset lopulta motittivat kaksi puna-armeijan divisioonaa.

Tulenjohto ei tavallisesti osallistunut itse tulitaisteluun, mutta viholliselle se oli sitäkin mieluisampi kohde. Tämän Roponen sai huomata taistelun loppuvaiheessa. Piiskatykin ammus osui lähelle, sirpale lävisti ylähuulen ja pysähtyi hampaiden väliin.

Siinä vaiheessa kävi kylmä tunne. Väinö Roponen

Luutnantti kehotti lähtemään joukkojensidontapaikalle, mutta Roponen ei halunnut. Hän lainasi peilin ja sai sen avulla nykäistyä sirpaleen pois suusta.

– Mietin vielä, laitanko sirpaleen taskuun. Mutta sitten ajattelin, että ei täältä palata elävinä kumminkaan ja viskasin sen. Se on harmittanut jälkeenpäin, sirpale olisi ollut hyvä muisto.

Pian sen jälkeen lähellä räjähti kranaatti, luutnantti haavoittui kaulaan ja kylkeen ja lähti paikattavaksi. Silloin Roponen kuuli viimeisen viestin saartorenkaasta: "Ammuksia ei ole". Neuvostoliittolaisten rynnäkkö ulos motista oli alkamassa.

– Siinä vaiheessa kävi kylmä tunne ja mietin, otanko kiväärin vai pidänkö kuulokkeet korvissa.

Yhtään laukausta ei tarvinnut ampua. Puna-armeija rynnäköi ulos motista muuta kautta, jättäen jälkeensä kalustoa, haavoittuneita ja kaatuneita. Jatkosodan viimeinen taistelu oli päättynyt suomalaisten voittoon.

– Siellä oli kymmenien aarien alueella vieri vieressä venäläisiä kaatuneita. Sitten oli vielä eläviä, antautuneita. He polttelivat suomalaisten kanssa mahorkkaa.

Mottien laukeamisen jälkeen radisti komennettiin saattomieheksi muonamiehelle ja myöhemmin takaisin entisiin tehtäviinsä. Lopulta, erään puolivalmiissa hirsimökissä vietetyn yön jälkeen Roponen sai uutisen, jota ei ollut uskoa.

– Sinne tuli Reini-niminen hevosmies, joka sanoi, että aselepo oli tullut. Sanoin, että älä höpise, tuollahan ammutaan vielä.

Tieto oli kuitenkin oikea. Vihollisuuksien loppuminen oli helpotus, vaikka varsinkin vanhemmat miehet olivat huolissaan siitä, kuinka raskaat rauhanehdoista tulisivatkaan.

Ja tulivathan niistä. Talvisodan jälkeen luovutettujen ja sittemmin vallattujen alueiden lisäksi oli luovutettava Neuvostoliitolle Petsamo ja vuokrattava Porkkala. Sotakorvauksia piti maksaa 300 miljoonan dollarin arvosta.

Tiesin, että tulee raskasta, mutta olivathan edellisetkin sukupolvet kestäneet vaikeuksia. Väinö Roponen

Suomen oli myös ajettava saksalaiset maasta, mikä sytytti Lapin sodan. Se päättyi vasta 27.4.1945 – ja tuona päivämääränä kansallista veteraanipäivää nykyään vietetään. Roponen ei tykistön radistina joutunut Lapin sotaan, vaan hän oli tuolloin viiden kuukauden lomalla Tuusulan varuskunnasta. Sodan päättyminen oli kuitenkin hänelle suuri helpotus.

– Kun lopullinen rauha tuli, tuli mieliala, että nyt on kaikki hyvin. Tiesin, että tulee raskasta, mutta olivathan edellisetkin sukupolvet kestäneet vaikeuksia. Näin ajattelin silloin ja sellainen ajatus on ollut tähänkin päivään saakka.

Panu Muraja: "Kai me oltiin olevinamme sankareita"

Vuonna 1943 siilinjärveläinen Panu Muraja oli aloittanut alokaskoulutuksen Rissalan varuskunnassa. Kursseja käytiin saksalaisten rakentamissa parakeissa ja saksalaiset puuhastelivat omiaan lentokentän toisella puolella.

Seuraavana vuotena Muraja ja muut 1924–1925-ikäluokkien nuoret miehet käskettiin sotaan saksalaisia vastaan. Rissalassa nuoret eivät yleensä olleet missään tekemisissä tulevien vihollistensa kanssa, mutta varsinkin upseerit olivat ehtineet saada saksalaisista ystäviä.

– Jälkeenpäin on vaikea muistaa, miltä se silloin tuntui. Kai me oltiin olevinamme sankareita, kun ei ollut vielä ehditty pelätä mitään varsinaista ankarampaa sotaa, Muraja muistelee.

Hänet oli lähetetty Petroskoihin vasta 18-vuotiaana, mutta joukko-osasto ei yleensä joutunut tulitaisteluihin. Lähinnä he varmistivat pääjoukkojen vetäytymistä, kun Neuvostoliitto oli aloittanut suurhyökkäyksensä.

Uusi kokemus oli edessä poltetussa Lapissa. Vastaan marssineet kotiutettavat sotilaat näyttivät kurkunleikkauselettä nuoremmilleen: kuolemaa kohti olette menossa.

– Järkyttävintä oli, kun tultiin Rovaniemelle ja talot olivat vielä tulessa. Kyllähän sen vieläkin näkee, miltä palava kaupunki näyttää, Muraja sanoo, viitaten uutiskuviin Notre Damen tulipalosta.

Miinat, nälkä ja pakkanen olivat suomalaisia vastassa. Saksalaiset olivat perääntyessään miinoittaneet maan ja tuhonneet pienetkin sillat, eikä suomalaisten huolto toiminut.

– Jo Ounasvaaran rinteillä käytimme ruuaksi saksalaisten jättämiä muulien raatoja, joista osan oli jo korpit ja ketut syöneet.

Viimeiselle partioretkelle Muraja lähti Kaamasesta lumen tulon jälkeen. Miehille oli annettu kymmenen päivän kuivamuona, mutta tehtävä kesti toista kuukautta.

– Koluttiin poltettujen asuntojen kellareita ja syötiin, mitä saksalaiset olivat jättäneet. Syötiin pääasiassa hunajaa ja keksejä, nyt 93-vuotias veteraani nauraa.

Sitten saksalaiset jättivät Ylä-Lapin ja kaivautuivat Käsivarren Lapissa sijaitsevaan vahvasti linnoitettuun Sturmbock-asemaan. Sinne Muraja ei olisi enää halunnut lähteä, niin kuin ei moni muukaan.

– Aikamoinen huuto pääsi, kun ilmoitettiin, että meitä lähdetään viemään Hämeenlinnaan.

Hämeenlinnassa oli edessä jälkikäteen katsoen erikoinen näytelmä. Alikersantiksi kohonnut Muraja ja muu ikäluokka pantiin uudelleen koulutettavaksi, rauhansopimuksen mukaisesti. Kaksi sotaa nähneitä miehiä passitettiin käytännössä uudelleen alokaskurssille, mitä kaikki eivät sulattaneet.

Olisi pitänyt aloittaa uusi sota, niin oltaisiin saatu kunnon koulutusta. Panu Muraja

Veteraani muistaa, miten komppanian vääpeli halusi miesten lähtevän aamulenkille suksilla heti, kun ensimmäiset lumet olivat tulleet. Vääpeli komensi miehet ullakolle suksia hakemaan. Lopputulos oli, että miehet menivät ylös, mutta eivät tulleet alas – kunnes komppanian päällikkö haettiin paikalle.

– Meitä oli turha kouluttaa alokkaina uudestaan. Olisi pitänyt aloittaa uusi sota, niin oltaisiin saatu kunnon koulutusta, mies virnistää.

Kevään 1945 aikana saksalaiset jättivät asemansa Käsivarren Lapissa ja sota päättyi, mutta siitä Muraja ei tiennyt paljoakaan. Hänet oli komennettu tekemään polttopuita Harvialan kartanon metsiin muiden koulutettavien kanssa. Tuntui, että siviilitkin tiesivät sotatoimista enemmän kuin Hämeenlinnan kasarmin sotilaat.

Jossain kaukana käytiin kansainvälisiä neuvotteluita, jotka määrittivät Suomenkin rauhanomaisen eloa – mutta niitä ei vielä siinä iässä osannut miettiä, Muraja sanoo.

– Vaikka oltiinhan me isoja poikia ja tiedettiin, että rauhan tultua oli aloitettava alusta ja etsittävä työmaa itse kunkin.

Väinö Rissanen: "Ajatelkaa, sota on loppunut!"

Ei ollut ihme, että Väinö Rissanen oli kyllästynyt sotaan. Hän oli selvinnyt hengissä läpi jatkosodan verisimpien taisteluiden, joissa puna-armeijan eteneminen pysäytettiin kalliilla hinnalla. Sitten hänelle oli kerrottu, että sota jatkuisi Lapissa saksalaisia vastaan.

– Purnattiin tietysti. Mutta ei siinä mikään auttanut, tokaisee Rissanen nyt, 93-vuotiaana sotaveteraanina.

Rissanen oli täyttänyt 19 vuotta keskellä pahimpia taisteluita kesällä 1944. Kesäsodan aikana oli kasvanut parisenttinen untuva pitkin leukaa, kuten monelle muullekin Lappiin lähtevälle nuorukaiselle. Tähän komppanianpäällikkö puuttui heti, kun miehet olivat saapuneet Enontekiölle.

– Hän katsoi porukkaa ja sanoi: "Luulin ottavani vastaan mallikelpoisen asemiesjoukon, mutta te olette kuin metsänpetoja".

Suomalaisten ja saksalaisten voimasuhteet olivat niin epätasaiset, että mitään todellista taistelua ei enää siinä vaiheessa voinut syntyä. Rissasen joukko-osastossa oli kaksi vajaata komppaniaa ilman tykistöä – vastassa oli vuoristojääkäridivisioona vahvoissa asemissa.

Alkuun tahtoi tulla itku siinä laulaessa. Väinö Roponen

Sota oli silti sotaa. Partioretkellä Rissanen söi nälkäänsä korvikekahvin poroja, jotka hän oli sekoittanut sakkariiniin. 50 asteen pakkasessa varpaat paleltuivat niin pahoin, että lääkäri harkitsi jo niiden amputoimista.

Suurin vaara tuli miinoista, joita saksalaiset olivat virittäneet kaikkialle. Erityisen häijyjä olivat niin sanotut hyppymiinat, jotka pomppasivat lauetessaan ensin ylöspäin ja vasta sen jälkeen kylvivät ympärille tuhansia sirpaleita.

– Kerran ryhmän vetäjä astui suksiltaan, jolloin jalkojen alla paukahti ja hyppymiina kimposi häntä reiteen – mutta onneksi se putosi tantereelle eikä räjähtänyt. Meitä oli suunnilleen kymmenen miestä siinä miinan ympärillä. Olisihan siinä pahaa jälkeä tullut.

Kuoleman vaara, väsymys, vilu, nälkä ja turhautuminen entisten asetoverien kanssa käytyyn sotaan olivat kypsyttäneet miehet. Rissanen kuvaa joukko-osastoaan "nuorten miesten pinnariporukaksi", joka oli kerta kaikkiaan kyllästynyt sotaan.

– Niin kuin olin itsekin, en ollut esimerkillinen ryhmänjohtaja. Kun metsässä harjoiteltiin, huusin kovalla äänellä komentoja, kun kaverit istuivat suksien päällä.

Sitten talvi vaihtui kevääksi. Viimeisetkin saksalaiset joukot lähtivät Norjan puolelle 27. huhtikuuta. Ryhmänjohtajana Rissasen velvollisuuksiin kuului iltahartauden pitäminen, mutta juuri tuona iltana hän ei voinut sitä tehdä pahan angiinan vuoksi.

Sitten tapahtui jotakin, jonka Rissanen muistaa hyvin vielä tänäkin päivänä, 74 vuotta myöhemmin. Hän antoi iltahartauden pitämisen tehtäväksi Mattila-nimiselle korpraalille. Hiljaisena ja hintelänä miehenä tunnettu korpraali piti puheen, ja sittemmin Rissanen kirjoitti sen ylös ulkomuistista:

"Hyvät aseveikot. Olen ollut joukoissanne vasta vähän aikaa, mutta olen ihmetellyt, miksi te kiroilette noin paljon. Purnaatte ja pinnaatte joka asiassa. Tiedän kyllä, että teillä on takana erittäin raskas talvi Käsivarren tuntureilla pimeissä, savuisissa teltoissa vailla pesumahdollisuuksia, kylmä, nälkä ja sodan jännitys jokapäiväisenä kiusana.

Mutta eikö asiat ole nyt toisin? Ei se ole teidän päälliköidenne ja johtajienne ansiota, että olette nyt täällä. Kyllä se on ollut Jumalan käsi, joka on ohjannut latunne ja polkunne läpi miinakenttien ja tykistön tuli-iskujen.

Vajaa tunti sitten tuli komppanian toimistoon tieto, että viimeisetkin saksalaiset joukot ovat vetäytyneet Kilpisjärveltä rajan yli Norjan puolelle. Ajatelkaa, sota on loppunut! Ja pieni Suomi on täyttänyt rauhanehdot, häätänyt vieraat pois Suomen alueelta.

Katsokaa noita puhtaan valkeita tuntureiden huippuja, katsokaa tuota kevään kirkasta sinitaivasta. Valkoinen ja sininen, ne ovat Suomen värit, jotka saavat vapaasti liehua isänmaan kunniaksi. Eikö meillä ole aihetta suureen kiitokseen? Ja teemme sen nyt lukemalla yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen."

Rissanen muistaa seuranneensa, miten tavallisesti levoton ja hälisevä joukko oli puheen aikana hiirenhiljaa. Katseet kääntyivät alas, sormet menivät ristiin. Sota oli loppu.

Mukavaltahan se tuntui kuulla äidin ääntä. Väinö Rissanen

Huonoon kuntoon joutunut Rissanen pääsi toipumaan ensin Kihlangin sairaalaan ja sitten muutamaksi viikoksi kotiin. Se tuntui hienolta – nuorukainen oli kirjoittanut vanhemmilleen melkein joka viikko, mutta kelirikon vuoksi kirjeet eivät olleet tulleet perille.

– Tulin ensin Tampereelle siskoni luo, missä minulla oli asuinpaikka. Viereisestä kaupasta kävin soittamassa kotiin, että tulen parin päivän päästä Kuopioon. Mukavaltahan se tuntui kuulla äidin ääntä.

"Itsepä menitte, pitäkää nahkoissanne"

Rissanen, Muraja ja Roponen muistavat sodanjälkeisen Suomen yhteiskuntana, jossa veteraaneista ei puhuttu mitään. Sitten kun alettiin puhua, sävy oli tyly.

– Itsepä menitte, pitäkää nahkoissanne, tiivistää Rissanen.

Vuosikymmenien vieriessä asenne alkoi muuttua. Ensimmäistä kansallista veteraanipäivää vietettiin vuonna 1987. Kun tästä kerrottiin radiossa Väinö Roposen työpaikalla Iisalmessa, työnjohtaja kommentoi: "Olipa aikakin".

Seuraavana vuotena kuorolaulua harrastanut Roponen sai ensimmäisen kerran esitettäväkseen uuden laulun, jonka oli kirjoittanut musiikinopettaja Kalervo Hämäläinen. Se oli Veteraanin iltahuuto, nykyään yksi tunnetuimmista ja koskettavimmista veteraanilauluista.

– Alkuun tahtoi tulla itku siinä laulaessa.

Tänä päivänä Roponen, Muraja ja Rissanen tuntevat olevansa veteraaneina arvostettuja kansalaisia. Siitä yhtenä osoituksena on kutsu kunniavieraina kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaan, joka järjestetään Kuopiossa lauantaina 27.4.

Yhtenä kohokohtana juhlassa on juuri Veteraanin iltahuuto, jonka veteraanien kuoro esittää yhdessä Kalevalan koulun musiikkiluokkalaisten kanssa.

Yle lähettää kansallisen veteraanipäivän juhlatilaisuuden lauantaina kello 15 alkaen.

Iskelmälaulaja Reijo Taipale on kuollut. Laulajan omaiset kertovat tiedotteessa, että Taipale menehtyi eilen perjantaina Helsingissä sairastettuaan muistisairautta usean vuoden ajan. Taipale oli kuollessaan 79-vuotias.

Miehikkälässä Kymenlaaksossa vuonna 1940 syntynyt Taipale oli yksi Suomen tunnetuimmista iskelmälaulajista. Hänen levyjään myytiin yli miljoona kappaletta ja hän sai lukuisia platina- ja kultalevyjä.

Taipaleen levytysura alkoi vuonna 1962 kappaleilla Aila ja Yön hetket. Myöhemmin samana vuonna julkaistu Unto Monosen Satumaa nosti Taipaleen suomalaisartistien ykkösriviin.

Laulaja on kertonut esittäneensä klassikkokappaletta keikoillaan ainakin yli 7 000 kertaa, mikä kertoo suomalaisia koskettaneen tangokappaleen suosiosta.

• Tangolaulaja Markus Allan muistelee edesmennyttä kollegaansa Reijo Taipaletta: "Hän oli suuri taiteilija ja erinomainen ystävä"
• Katso dokumentti: Reijo Taipaleen tie

Esikuvana Olavi Virta

Laulamisen Reijo Taipale aloitti jo 12-vuotiaana. Hän muisteli Ylen haastattelussa karanneensa tuon ikäisenä kuuntelemaan Olavi Virtaa Myllylammen lavalle.

Virta oli Taipaleen suurin idoli. Vuonna 1966 hän jopa pääsi ihailemansa laulajan kanssa kahden viikon yhteiskiertueelle. Vuonna 2014 hän julkaisi uusia versioita Olavi Virran 1950-luvulla levyttämistä ikivihreistä.

Ennen laulajanuraansa Reijo Taipale teki metsätöitä kotipaikkakunnallaan Miehikkälässä. Helsinkiin siirryttyään hän työskenteli päivisin rakennuksilla ja esiintyi iltaisin tanssiorkesterin solistina.

Taipale päätyi lopulta koelaulujen kautta levyttämään Kullervo Linnan kanssa ja oli tämän yhtyeen solistina vuosina 1961-1964. Vuodesta 1965 eteenpäin hän esiintyi oman yhtyeensä kanssa.

Kaukokaipuun tulkki

Satumaan lisäksi Reijo Taipaleen tunnettuja kappaleita olivat muiden muassa Liljankukka ja Tähdet meren yllä.

Etenkin Toivo Kärjen säveltämästä Liljankukasta tuli Taipaleen kestohitti.

Taipaleen tavaramerkiksi muodostuivat iskelmät, jotka olivat romanttisen vähäeleisiä ja kaihoisia. Kaukokaipuun sävyttämien tangojen tulkintaa vahvisti Taipaleen vähäeleinen ja miehinen esiintyminen. Laulaja kuvasikin itseään romanttiseksi esiintyjäksi.

Ohjelmistossa Satumaa oli kuitenkin se yleisölle tärkein kappale, Taipale kertoi Ylen haastattelussa vuonna 2012.

– Jos puoleenyöhön mennessä en ole laulanut Satumaata, alkaa yleisö jo huudella, että missä se viipyy.

– Vaan ei sitä satumaata ole vielä aika tiukallakaan etsimisellä löytynyt, Taipale tuumasi haastattelun päätteeksi.

Vuonna 2015 Reijo Taipale sai Pro Finlandia -mitalin.

Taipale avioitui vaimonsa Anitan kanssa vuonna 1964 ja heillä on kolme lasta.

Laulajan omaiset toivovat, että media ja yleisö antaisivat mahdollisuuden rauhalliseen surutyöhön ja kunnioittaisivat perheen yksityisyyttä.

– Siunaamme Reijon perhepiirissä, läheisten läsnä ollessa. Kiitämme lämpimästi myötäelämisestä ja tuesta. Osanotto lämmittää ja lohduttaa, omaiset viestittävät.