Japanissa Shikokun saarella sijaitsevan pikkuruisen Nagoron kylänraitti on hiljainen, mutta ei tyhjä. Pellonreunassa mies kiskoo kärryä, penkillä pariskunta istuu käsi kädessä ja ruokakojun luokse on kerääntynyt kokonainen perhe.

Mutta kun kyläläisiä katsoo tarkemmin, totuus paljastuu. Hahmot eivät ole ihmisiä, vaan ihmisenkokoisia nukkeja – ja ne kaikki ovat peräisin yhden naisen työpajasta.

Nagorossa syntynyt Tsukimi Ayano, 69, kertoo, että idea lähti yksinäisyydestä. Hän asui useita vuosia Japanin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Osakassa, kunnes päätti palata kotikyläänsä.

Nagorossa häntä odotti ikävä yllätys – kuten monet muutkin pikkupaikkakunnat Japanissa, kylä oli vuosikymmenten aikana lähes autioitunut. Ayanon lapsuudessa Nagorossa oli vielä kolmisensataa asukasta, mutta nykyisin heitä on enää 27.

– Vähitellen ihmiset lähtivät pois. Nyt täällä on yksinäistä, hän kertoo.

Ayano esittelee kyläkoulun luokkahuonetta, jonka pulpetteihin hän on istuttanut tusinan lapsinukkeja. Oikeasti koulu sulki ovensa jo seitsemän vuotta sitten, koska kylässä ei enää ollut yhtään lasta. Nykyisin nuorin nagorolaisista on 55-vuotias.

Turisteja ulkomailta asti

Yli 15 vuoden aikana Ayano on omien sanojensa mukaan tehnyt yli 270 nukkea – kymmenkertaisen määrän kylän asukaslukuun nähden.

Ensimmäiselle nukelle Ayano puki isänsä vaatteet ja pystytti sen puutarhaansa linnunpelättimeksi.

– Eräs työmies näki nuken ja tervehti sitä, koska luuli nukkea isäkseni. Ajattelin, että se oli hauskaa, Ayano muistelee.

Ayanon nuket ovat romuluisia muistomerkkejä elämälle, joka ennen täytti vuoristokylän. Tekijänsä yllätykseksi ne ovat myös onnistuneet tuomaan Nagoroon lisää vipinää.

Sen jälkeen kun kuvat Nagoron "nukkelaaksosta" alkoivat levitä netissä, kylässä on käynyt turisteja ulkomailta asti ihmettelemässä Ayanon luomuksia.

– Ennen kuin aloin tehdä nukkeja, kukaan ei pysähtynyt Nagorossa. Toivon, että Nagorosta tulee taas vilkas paikka, Ayano sanoo.

Tämän kevään lämpöennätys on rikottu jälleen ja samalla rikottiin myös helleraja, joka on 25 astetta. Pohjois-Karjalan Ilomantsissa mitattiin alkuillasta 25,2 astetta, kertoo meteorologi Matti Huutonen.

Aiempi ennätys tältä vuodelta oli 22,8 astetta, joka mitattiin Turussa 27. huhtikuuta.

– Lämmin sää on tullut Venäjältä, missä Laatokan ja Äänisen ympäristössä lämpötila on noussut liki 30 asteeseen

Lämpimän sään lisäksi Itä-Suomessa on odotettavissa ukkoskuuroja illan aikana.

Huutonen kertoo, että kaakosta päin liikuu alkuillan aikana ukkoskuuroja kohti Kainuuta ja Pohjois-Suomea.

– Myös Keski-Suomessa voi jyristä.

Aamuyöksi ukkoskuurojen odotetaan saapuvan Lappiin.

Lue Lisää:

Ukkoskuurot lähestyvät kaakosta – meteorologi varoittaa Saimaan veneilijöitä puuskista

Lasse, tussu ja perse? Ravintolakeittiöiden ammattislangista on vaikea maallikoiden ymmärtää mitään.

Tamperelaiset kokeneet keittiömestarit Anette Mellin, Toni Leskinen ja Hannu Wiss avaavat yleisölle, mitä suosituimmat termit tarkoittavat.

Osa termeistä on tullut jo kokkiharrastajien käyttöön.

– Olen huomannut, että kokkiohjelmissa sana pleittaaminen on käytössä. Se tarkoittaa sitä, että laittaa annoksia ja komponentteja lautaselle, Anette Mellin sanoo.

Lasse on puolestaan lasagne, Toni Leskinen sanoo.

Työkielessä on myös paljon sanoja, joita kotikokki ei ole kuullut. Hannu Wiss sanoo, että useat sanonnat ovat ranskalaisia.

Esimerkiksi beurre blanc on voikastike, ja sitä kutsutaan Suomessa pörreksi.

Kokit myös tekevät misaa eli valmistelevat. Tämän taustalla on ranskalainen sanonta Mise en place eli asettaa paikalleen.

Termit vaihtelevat eri keittiöissä

Osa termeistä vaihtelee keittiöittäin ja aikakausittain. Hannu Wiss käyttää valmistelusta sanaa misu.

Toni Leskisen mukaan rotta tarkoittaa ratatouillea eli vihanneshöystöä. Antti on entrecôte eli välikyljys.

Myös Anette Mellin on törmännyt keittiöiden välisiin eroihin.

– Pojat nauroivat töissä, kun olin hukannut tussun. Tussu on rautavilla, jolla pestään kattiloita. Se termi oli meidän keittiössämme käytössä.

Toni Leskinen on käyttänyt samasta rautavillasta nimitystä tuhero.

– Terveystarkastaja on puolestaan tippaiita, Leskinen sanoo.

Yleensä ravintolakeittiössä piisi on hellapuoli ja kalla kylmä keittiö. Tampereella Toni Leskinen törmäsi ihan eri termeihin.

– Minulle sanottiin, että aloita takapetsissä, sitten keskipetsi ja etupetsi.

Etupetsissä laitettiin liha, välipetsissä kastikkeet ja kala ja takapetsissä kylmäruuat.

Leskisen työpaikassa Salud-ravintolassa harjoittelijoita kutsuttiin kölveiksi. Yhtä kölviä pyydettiin hakemaan alakerran kaupasta hdf:ää.

Kauppa valisti harjoittelijaa, että hdf:llä tarkoitetaan hyvää duunifiilistä.

– Pitää olla pikkaisen hullu, että pärjää tällä alalla. Samalla kokeillaan kestävyyttä ja huumorintajua, Leskinen selittää.

Kaksimielistä

Hannu Wiss aloitti nuorena oppilaana leipomossa, jossa vanhat leipurit testailivat eli uunottivat nuoria kunnolla.

– Minut lähetettiin hakemaan arinahöylää ja annettiin iso paperisäkki. Raahasin säkin leipomoon ja siellä oli halko.

Anette Mellinin mukaan kaikissa keittiöissä on oma huumorinsa ja sanastonsa. Nokkimisjärjestys ei ole enää yhtä tiukka kuin ennen.

– Se on vähän kuin murre, kyllä sitä oppii. Itse olen oppinut uusia sanoja nuorilta. Uusin on pleki, en tiennyt, että se on pelti, jolla laitetaan asioita paistumaan uuniin, Mellin sanoo.

Keittiötermit ovat lyhyitä, koska keittiössä on kiire. Usein sanat ovat myös kaksimielisiä.

– Minun käskettiin mennä ensimmäisessä työpaikassa töihin perseeseen. Se tarkoittaa tiskinurkkaa, joka sattui olemaan perällä, Mellin nauraa.

Huumori auttaa keittiömestarien mukaan jaksamaan pitkät päivät.

– Naiset osaavat olla ihan yhtä pahoja suustaan kuin miehet, Anette Mellin sanoo.

Avokeittiöissä tarkkana

Avokeittiöt ovat yleistyneet ravintoloissa. Kokit saavat olla tarkkoina, ettei kiroilu tai huutelu kuulu asiakkaille.

Anette Mellin arvioi, että nuori polvi on rauhoittunut, eikä kielenkäyttö ole enää yhtä karskia kuin takavuosina.

Wiss kertoo, että Saludissa pöytä numero neljä lähellä keittiömestaria oli suosittu.

– Asiakkaat tykkäsivät kuunnella, kun kirosin ja meuhkasin.

Mellinin ja Leskisen mukaan Wiss on suuri persoona ja nähtävyys, eikä samanlainen kielenkäyttö ole enää hyväksyttyä.

Käsi sivelee paljasta pään pintaa. Sytostaattihoidot ovat vieneet kajaanilaisen Ritva Heikuran hiukset, kulmakarvat ja silmäripset mennessään.

Siitä huolimatta Heikura hymyilee peilikuvalleen.

– Minua ei katso peilistä vieras ihminen. Ei ole katsonut kertaakaan, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Ulkoinen olemus on muuttunut, mutta hiukset ovat kuitenkin pieni juttu. Monilla muilla asioilla on enemmän vaikutusta arkeen, Heikura kertoo.

Heikuralla todettiin keväällä 2016 laajalle levinnyt munasarjasyöpä. Viime tammikuussa kasvain uusiutui neljännen kerran.

Sitä pelkäsi, mutta osasi myös odottaa.

– Kerta kerran jälkeen diagnoosin kuuleminen on henkisesti rankempaa. Mietin ensimmäisenä, miten jaksan taas kaikki hoidot ja kuntoudun. En hyväksy sairautta, mutta minun on pakko. En halua käyttää vähäistä energiaani mihinkään turhaan, Heikura sanoo.

Munasarjasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 400 naista. Sairaus on petollinen, koska se ehtii usein levitä pitkälle ennen kuin se huomataan.

Varhaisessa vaiheessa oireita ei ole tai ne ovat niin vähäisiä, ettei niihin kiinnitä huomiota. Jokaisella meistä kun voi olla turvotusta tai ajoittaisia vatsan nipistyksiä.

Näin kävi myös Heikuralle. Hän hakeutui lääkäriin, koska oli tuntenut vointinsa heikentyneet parin viikon ajan. Pelkkä portaiden nouseminen kävi työlääksi, jalat olivat maitohapoilla.

Verikokeet näyttivät kummallisilta. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että kyseessä on joko gynekologisestä syövästä tai kasvaimet ovat alavatsan alueella.

– Tein ensimmäisen diagnoosin itse sanomalla lääkärille, ettei se voi olla muuta kuin munasarjasyöpä. Kohtuni oli leikattu pois eikä siellä ollut enää kuin munasarjat jäljellä, Heikura kertoo.

Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä. Ritva Heikura

Heikura ei jäänyt miettimään, miksi juuri hän sairastui syöpään. Miksi ei olisi sairastunut? Heikuran sisko oli menehtynyt gynekologiseen syöpään yli 10 vuotta aikaisemmin, ja hänellä itsellään oli ollut hyvänlaatuisia kasvaimia 20-vuotiaasta asti.

– Toki kysyin lääkäriltä, kuolenko minä tähän, mutta en osannut pelätä sitä. En osaa pelätä vieläkään, Heikura sanoo.

Ratkaisukeskeinen ihminen suhtautui syöpädiagnoosiin samalla tavalla kuin muihin elämän kriiseihin – syöpä on ongelma, joka voidaan ratkaista erilaisilla hoitokeinoilla. Sen jälkeen elämä jatkuu.

– Ihmettelin, miksi minulle tarjottiin heti psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamista. Enkö osaa suhtautua tähän oikein? Sairastuminen on kuitenkin iso järkytys. Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä, Heikura kertoo.

Intiimialueen syöpä sulkee suut

Kun Ritva Heikura sairastui syöpään toistamiseen, oli ensimmäisestä kerrasta kulunut aikaa yhdeksän kuukautta. Syöpä oli kroonistunut.

Siitä ei voi parantua, mutta taudin etenemistä voidaan hidastaan hoidoilla ja seurannalla.

– Olen saanut kolmen vuoden ajan joka kuukausi lääkettä. Ajattelen niin, että hoito on samalla tavalla säännöllistä kuin jonkun muunkin kroonistuneen sairauden. Syöpä on osa muuttunutta elämääni, mutta se ei tarkoita, etten eläisi, Heikura sanoo.

Intiimialueella oleva syöpä on monelle herkkä aihe. Heikura on huomannut, että gynekologisista syövistä ei puhuta, niitä hävetään.

Siitä huolimatta, että Suomessa sairastuu vuosittain yli 1 700 naista gynekologiseen syöpään.

– Niihin liittyy edelleen ajatuksia, että ne olisivat jotenkin itse aiheutettuja. En ole tupakoinut tai käyttänyt hillittömästi alkoholia. Olen ollut aina peruspyöreä, mutta en koe siitä syyllisyyttä. Olen nähnyt, miten syöpä riuduttaa ihmistä, Heikura kertoo.

Suomessa on yli 270 000 ihmistä, jotka ovat sairastaneet tai sairastavat syöpää. Gynekologisen syöpädiagnoosin saaneita heistä on hieman yli 21 000.

Kroonistunutta syöpää sairastavia on koko ajan enemmän, koska lääketiede ja hoidot kehittyvät. Parantumattoman syövän kanssa voi elää vuosia, jopa vuosikymmeniä.

– Sairastavan elämä rytmittyy luonnollisesti paljon sairauden mukaan. Esimerkiksi seurannat ovat yleensä 3–6 kuukauden välein. Olisi hyvä, jos ainakin niiden välillä pystyisi elämään mahdollisimman normaalia elämää, Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen kertoo.

Sairaus kurittaa kehoa, mutta koettelee myös mieltä. Häkkinen vertaa syöpädiagnoosia tsunamiin – se iskee rajusti, yllättäen ja pistää väkisin pohtimaan elämän rajallisuutta.

– Krooninen sairaus määrittelee tietoisuutta kuoleman läheisyydestä, mutta ei tiedetä, miten lähellä se on. Kun sitä joutuu pohtimaan, voi se tuoda joidenkin kohdalla myös selkeyttä elämään.

Jokainen syöpäpotilas käsittelee sairautta omalla tavallaan, eikä yhtä oikeaa tapaa ole.

Häkkinen lähtisi itse rakentamaan elämää oikean tiedon varaan, jotta sairastava ja hänen omaisensa tietäisivät, mitä sairastuminen tarkoittaa juuri omalla kohdalla.

– On tärkeää, että sairastunut saisi aina keskusteluapua ja terapiaa myös silloin, kun tautitilanteessa tapahtuu muutos. Olen aina ajanut sitä, että kaikille pitäisi tarjota ainakin kolme tapaamista psykologin tai psykoterapeutin kanssa.

Moni sairastunut ei osaa tai ymmärrä pyytää apua, monella pyytämiseen on jopa kynnys.

– Suurimmalle osalle kaksi, kolme keskustelua auttaa jäsentämään elämäntilannetta, mutta ne, jotka eivät selviä omilla voimavaroilla, saisivat tukea jaksamiseen. Jo tieto siitä, että tukea on olemassa, voi riittää monelle, Häkkinen sanoo.

Häkkinen muistuttaa, että harva syöpään sairastunut tekee oikeasti maailmanympärysmatkan, vaan arki koostuu itselle tärkeistä asioista. Samalla tavalla voi nauttia vaikka Kauniista ja rohkeista, saunasta tai pakastaa marjoja ajattelematta, onko syömässä niitä myöhemmin.

– Tärkeää olisi, että saisi nukuttua, syötyä ja olisi edes yksi ihminen, johon saa turvautua, jotta ei ihan erakoidu. Olisi myös hyvä, jos pystyisi olemaan rehellinen itselle ja läheiselle, joskin on hyvä miettiä kenelle asiasta kertoo. Kaikilla ei ole kykyä olla tukena, Häkkinen sanoo.

Sairastuminen on vaatinut sopeutumista

Mustilta hetkiltä ei voi välttyä.

Sairaus tuntuu kajaanilaisesta Ritva Heikurasta kurjimmalta sytostaattihoitojen jälkeen. Hän makaa vuoteessa lamaantuneena. Mikään ruoka ei maistu ja koko kroppa tuntuu voimattomalta.

Uusin sytostaattikuuri vaikutti myös mieleen, masensi.

– Ajattelin parin päivän ajan, että annan periksi. Heitän hanskat tähän, en jaksa enää. Olin myös kauhean pisteliäs puolisoa kohtaan. Huomasin sen itsekin, kun lähdin nousemaan sieltä, että en halua olla sellainen ihminen, Heikura kertoo.

Kun huonot hetket väistyvät, Heikura lähtee ulos ja istuu terassilla. Pihalla on kolme riipputuolia, joissa on hyvä olla ja heitellä palloa Papu-koiralle.

Pihalle mennessään Heikura pyytää puolisoaan katsomaan hieman peräänsä. Se tuo turvallisuutta.

– Sairaus joko erkaannuttaa parisuhteessa tai tuo läheisemmäksi. Olemme olleet kohta 20 vuotta yhdessä, ja olemme puhuneet aina asioista, mutta sairaus on antanut varmuutta siihen, ettei ole olemassa mitään, mistä emme voisi puhua.

Koko sairastamisen ajan Heikuran päiväkirjan sivut ovat täyttyneet niin hyvistä kuin huonoista asioista. Oireista, olotiloista ja jaksamisesta.

Oman voinnin analysoimisesta on paljon hyötyä.

– En tiedä, kuinka synkkää pitäisi olla, etten jaksaisi kirjoittaa, mutta viimeksi jaksoin. Pidin itseäni niskasta kiinni, koska kirjoitan sen takia, että pystyn auttamaan itseäni seuraavalla kerralla, Heikura sanoo.

Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan. Ritva Heikura

Heikura istuu takapihan terassilla silmät kiinni. Pilvien välistä pilkistävä kevätaurinko lämmittää kasvoja. Paljas pää on suojassa pipon alla.

Sairastuminen on muuttanut elämää, mutta tuonut myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista voi nauttia.

– Olen ollut aina hidas aamuisin, mutta nyt saan kääntää kylkeä, kun kuulen naapurin lähtevän töihin. Saan antaa aikaa läheisilleni ja omille harrastuksille. Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan.

Elämä kroonistuneen syövän kanssa ei ole taistelua. Se on selviytymistä ja sopeutumista, koska vastassa on vihollinen, jota ei voi voittaa.

– Sairauden kanssa pitää tulla sievästi jutellen toimeen. Puhun aina, kun syöpä uusiutuu, että hankipa kaveri uusi vuokrakoti vähäksi aikaa. Se on huumoria, joka vie eteenpäin, Heikura kertoo.

Jutun keskusteluosio on auki kello 22:00 saakka.

Lue seuraavaksi:

Tutkija: Tulevaisuudessa syövästä voi tulla krooninen sairaus – yhä useammin kuriin täsmälääkkeillä

Maria Schildt tietää kuolevansa pian – Kun hänen kuntonsa romahti, edes lääkärit eivät epäilleet taustalla olevan maailman yleisin syöpä

"Tämän syövän kanssa ei ole koskaan, koskaan tullut hyviä uutisia" – Saana Kamu elää päivän kerrallaan, mutta uskaltaa haaveilla joulunvietosta

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on solminut avioliiton pitkäaikaisen kumppaninsa Elina Kiikon kanssa lauantaina, kertoo Ilta-Sanomat. Häissä oli Kanervan mukaan läsnä lähisukulaiset ja ystävät.

Kanerva ja Kiikko ovat olleet yhdessä 20 vuotta. Ilta-Sanomille Kanerva kertoi, että ajatus avioliitosta alkoi itää vahvasti hänen mielessään entisen kansanedustajan ja ex-kollegan Eero Heinäluoman (SDP) häissä marraskuussa.

– Olemme olleet yhdessä tuon ajan joten nyt oli siis sopiva aika solmia liitto, Ilkka Kanerva kommentoi Ilta Sanomille.

Iltalehti puolestaan kirjoittaa Elina Kiikon, nykyisin Kanervan, julkistaneen uutisen Facebookissaan.

Ilkka Kanerva on ollut kansanedustaja vuodesta 1975, ja kansanedustajapäivinä laskettuna hän on pisimpään eduskunnassa istunut poliitikko. Hän on toiminut myös muun muassa ulko-, työ- ja liikenneministerinä sekä eduskunnan toisena varapuhemiehenä.

Yhdysvallat lähettää maihinnousualuksen ja Patriot-torjuntaohjuspatteriston lentotukialuksen ja B-52-pommikoneiden tueksi Persianlahdelle.

Maan puolustusvoimien mukaan tarkoituksena on lisätä painostusta Irania kohtaan.

Yhdysvaltain puolustusvoimien mukaan kalustoa lähetetään lisää Iranin uhan vuoksi. Puolustusvoimat ei kuitenkaan tarkentanut, millaisesta uhasta on kyse.

Yhdysvaltojen ja Iranin välit ovat kiristyneet presidentti Donald Trumpin kaudella. Reilu vuosi sitten Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä Iranin ydinsopimuksesta, ja tällä viikolla Iranin mitta näytti tulleen täyteen. Iranin presidentti Hasan Ruhani kertoi keskiviikkona maansa lakkaavan noudattamasta osaa vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen rajoitteista.

Torstaina Euroopan suurvallat kiirehtivät kertomaan yhteislausunnossaan seisovansa yhä Iranin ydinsovun takana. Samalla ne kuitenkin paheksuivat Iranin uhkavaatimuksia.

Lisää aiheesta:

EU-maat kehottavat Irania pitämään kunnolla kiinni ydinsopimuksesta

Trump määräsi pakotteita Iranin teräs- ja kaivosteollisuudelle

Rintamamiestalon ulko-ovi avautuu ja kaksi sylikokoista koiraa säntää tervehtimään tulijaa. Jos toimittaja olisi saapunut paikalle viikonloppuna, saattaisi pihapiirissä höyrytä kasvivärikattilat.

Nyt lankojen värjäykseen tarkoitetut astiat ovat ylösalaisin kasvihuoneen seinää vasten.

Oven suussa käsityömestari Mervi Pasanen kutsuu vierasta astumaan sisään. Historia tulee vastaan jo verannalla, jonka nurkassa seisovat muinaissukset. Keittiössä hyllyt pullistelevat rautakautisia ja keskiaikaisia astioita sulassa sovussa muumimukien kanssa.

– Täällä on sen näköistä, että täällä eletään, Pasanen toteaa esitellessään paikkoja.

Lahdessa asuva Pasanen päätyi reilut kymmenen vuotta sitten historiallisten tekstiilien pariin. Ennen sitä hän ei ollut käsityöihminen alkuunkaan.

– Aloin harrastaa historianelävöitystä, ja siihen tarvitaan oikeanlaiset vaatteet. Koska kukaan ei tehnyt sellaisia, piti opetella itse. Historianelävöittäminen on sitä, kun yritetään käytettävissä olevin keinon pohtia ja kokeilla, millaista elämä on ennen ollut.

Pian oma vaatimustaso nousi ja Pasanen halusi oppia tekemään asiat paremmin ja enemmän aikakauden mukaisesti. Loppumaton kierre oli valmis. Nyt hän on alansa arvostettu asiantuntija, joka tunnetaan muinaispukujen ja keskiaikaisten käsitöiden piireissä ympäri maailmaa.

Muita asiantuntijoita ja harrastajia hän tapaa jatkuvasti kokoontumisissa, keskiaikamarkkinoilla ja kursseilla. Yhteisö on tiivis, joten kutsuja tulee myös häihin ja muiden merkkipäivien viettoon.

– Ajattelen monesti englanniksi, sillä yhteisö on kansainvälinen, Pasanen sanoo.

Pasasen on erikoistunut rautakautisiin eli Suomessa 500 eaa.–1200 jaa. käytettyihin käyttövaatteisiin. Ne eroavat varsinaisista muinaispuvuista siinä, että niiden työstämisessä on pitänyt käyttää enemmän päättelykykyä. Alkuperäisiä arkivaatteita ei ole säilynyt tähän päivään.

Historiaa on pitänyt elävöittää haudoista löydettyjen mahtiemäntien juhlavampien asujen pohjalta. Säilymiseen on vaikuttanut kemiallinen prosessi, jonka ansiosta säilyneitä tekstiilikappaleita voidaan edelleen tarkastella.

– Pronssisista spiraalikoristeista liuennut aine on tappanut kaiken elävän ympäriltään, myös bakteerit.

Eläinperäinen materiaali pronssin ympärillä on säilynyt, mutta kasviperäiset kankaat ja langat ovat kadonneet ajat sitten. Jäljelle on jäänyt villaa ja myös silkkiä.

Hetkinen, mistä muinaissuomalaiset saivat silkkiä ja ylellisyystavaroita ennen ristiretkien aikaa?

– Rautakauden suomalaiset kävivät kauppaa viikinkien kanssa. Kauppaa käytiin turkiksilla, Pasanen vastaa.

Lautanauhat herättävät kunnioitusta

Päivisin Etelä-Suomen Sanomien toimittajana työskentelevä Mervi Pasanen herää aamulla aikaisin, tekee käsitöitä kolme tuntia ja menee päivätöihin. Kotiin palattuaan hänellä on hetki aikaa koirille ja sohvalle romahtamiseen.

Sen jälkeen käsityömestari aloittaa iltapuhteet. Käsityöt vievät päivästä toisen työpäivän verran aikaa.

– Hulluahan tämä on, Pasanen myöntää itsekin ja ottaa esiin värttinän sekä tupon lampaanvillaa.

Keskustelun lomassa lankaa syntyy ensin metri ja sitten toinen. Kokonaista muinaispukua varten sitä saattaa tarvita jopa 14 tuhatta metriä.

Kun Pasanen innostuu jostakin, hän tekee sen täysillä. Ennen muinaispukuja ja keskiaikaa hänen elämänsä täyttivät muun muassa Harley Davidsonit, hevoset ja jooga.

Käsityöt näyttävät tulleen jäädäkseen.

Talon yläkerrassa on kahdet kangaspuut. Käsityömestarilla on kesken vaippahamekankaan työstäminen.

Se on neliönmuotoinen päällysvaate. Kaksi kangaskaistaletta pysyy paikoillaan olkasoljilla. Vaippahametta, joka tunnetaan myös nimellä peplos, käytettiin jo antiikin Kreikassa.

Sellainen on nähty muun muassa presidentti Tarja Halosen päällä, kun hän emännöi Linnan juhlia Euran emännän puvussa.

Rautakauden pukeutuminen oli kerrospukeutumista, johon kuuluivat alusvaatteet, päällyshame, esiliina ja viitta. Myös huntu, käsineet ja turkikset olivat olennainen osa tyyliä.

Tärkeä tehtävä oli myös lautanauhoilla, joita Pasanen kaivaa esille laatikkokaupalla. Monimutkaisimpien, pitkien nauhojen kutomiseen on kulunut jopa 50 tuntia.

– Mukaan ei ole laskettu esimerkiksi kankaan värjäystä ja muita työvaiheita.

Jos Pasaselle iskisi rahapula, voisi hän myydä lautanauhojaan. Käyvän hinnan saaminen olisi kuitenkin vaikeaa, eikä käsityöläinen pääsisi mitenkään tuntipalkoille.

Pienillä neliskulmaisilla laudoilla kudottuja lautanauhoja käytettiin kehon hedelmällisten osien ympärillä koristeena. Rintakehän ja lantion alueelle oli omansa. Nauhojen uskottiin suojelevan kantajaansa vaaroilta.

Sen ajan naiset ovat tehneet näitä hämärässä päreen valossa. Mervi Pasanen

Aivan kaikki Pasasen esille nostamat käsityöt eivät kestä julkisuutta, sillä niitä ei ole vielä esitelty missään. Tai oikeastaan niitä ei ole esitelty julkisesti tuhanteen vuoteen. Pasanen haluaa säästää löydöt kirjaansa varten, joka julkaistaan vielä tämän vuoden kuluessa.

Käsityömestari kirjoittaa Löydöistä muinaispuvuiksi – muinaista pukeutumista Suomesta -kirjaa yhdessä Jenni Sahramaan kanssa. Sen tekemiseen he saivat vastikään 3 000 euron apurahan Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolta.

Käsityömestari silittelee jopa kolmimetriset lautanauhat suoriksi. Hän puhuu nauhoista ja niiden varhaisista tekijöistä suurella kunniotuksella.

– Ajatella, että sen ajan naiset ovat tehneet näitä hämärässä päreen valossa ja saaneet aikaiseksi hurjan tarkkaa jälkeä.

Muinaispuku on aikansa kuva, joka kätkee mysteereitä

Puvut ja niiden yksityiskohdat suorastaan säteilevät värejä. Aina niin ei kuitenkaan ole ollut.

Kun ensimmäinen suomalainen muinaispuku herätettiin eloon 1800-luvun loppupuolella, oli se väriltään valkoinen. Aino-puku nostatti suomalaisuusaatetta entisestään samoin kuin kansallispuvut.

Tänä päivänä Aino-pukua ei voida lukea viralliseksi muinaispuvuksi, joiden pohjana käytetään mahdollisimman tarkkoja hautalöytöjä.

– Tutkimusmenetelmät ovat sittemmin kehittyneet, joten nykyisin tiedetään väritkin, Pasanen kertoo.

Muinaispuku onkin aikansa peili. Se kehittyy ja täydentyy sitä mukaa kuin tietoa tulee lisää.

Paljon on edelleen hämärän peitossa. Myös Pasanen on yrittänyt tehdä osansa etsinnöissä.

– Muinaispuvuista kiinnostuneet haluaisivat löytää vaatteen, jossa olisi säilynyt sen verran saumoja, että pystyttäisiin sanomaan jotakin vaatteen leikkauksesta.

Pasanen on lukenut vanhoista teksteistä, että Euran muinaispuvussa saumaa olisi säilynyt hieman. Alkuperäisen Euran puvun jäännökset ovat nähtävillä Suomen kansallismuseossa.

Pasanen ei ole kuitenkaan päässyt saumojen jäljille, vaikka on nähnyt puvun lukuisia kertoja. Saumamalleja on säilynyt muutamissa viikinkiaikaisissa löydöissä nykyisen Saksan ja Tanskan alueella. Niiden pohjalta voi tehdä arvailuja myös suomalaisten pukeutumisesta.

Päätelmiä on voitu tehdä myös balttien pukujen pohjalta.

– Latviassa tekstiilejä on säilynyt runsaasti, sillä balttialaiset mahtiemännät ovat käyttäneet suomalaisserkkujaan huomattavasti enemmän pronssikoristelua.

Erikoinen sykerö jaksaa ihmetyttää

Historialliset käsityöt kätkevät taakseen muitakin mysteereitä. Rautakauden ihmiset olivat käytännönläheisiä esteetikkoja, joten koristeellisilla yksityiskohdilla on ollut tehtävä. Esimerkiksi soljet ja ketjulaitteet ovat pitäneet vaatetta paikoillaan. Yksityiskohdat ovat myös symbolisoineet jotakin.

Kaikki yksityiskohdat eivät ole pääteltävissä. Pasanen kaivaa esille kirjan, jossa on kuvattu banaaninmuotoista esinettä. Käsityömestari ja muut muinaispukujen tuntevat tuntevat sen nimellä sykerö.

– Kukaan ei tiedä, mikä sen tarkoitus on, miksi naisilla oli sellainen päässään ja mitä se kuvastaa.

Ei ole yllätys, että keräilyyn mieltyneellä Pasasella on itselläänkin hopealangasta tehty mysteeriesine.

Erikoisuutena arkivaatteet

Muinaispukujen juhlavaa maailmaa täydentävät harrastajien kohtaamisissa ja työnäytöksissä käytetyt arkivaatteet.

Niissä on luontevaa kulkea tapahtumissa, sillä kaikkien ei pitäisi olla ylhäisöä. Kansan syvät rivitkin saavat näkyä. Mervi Pasanen kertoo, että Itä-Euroopassa harrastajat tahtovat pukeutua mahdollisimman koreasti.

Hän ymmärtää sen hyvin, sillä ennen rautaesiripun revettyä kurjuutta oli nähty aivan riittävästi. Tapahtumissa se herättää kuitenkin huomiota, kun ohi kulkee vain kuninkaallisia.

– Sitä katselee ympärilleen ja kysyy, missä niiden henkilökunta on?

Mervi ja hänen miehensä Riku Pasanen vievät tapahtumiin mukanaan työvälineet, astiat ja muut tykötarpeet. Käsityöläisillä on luontevaa näyttäytyä omassa roolissaan.

Aivan köyhimmäksi muinaisnaiseksi ei Pasanenkaan sonnustaudu.

– Keskiajalla olisin ollut vaatimattomampi käsityöläinen, mutta minussa on sen verran harakkaa, että rautakauden pukeutumisessa tuppaan lipsumaan sinne koreammalle puolelle. Tykkään kaikesta kiiltävästä.

Mahtiemännän asema oli yhteisössä tärkeä

Ajan ainoa tuote ei ollut miekka, jonka osuus korostuu Mervi Pasasen mukaan liikaa rautakauden taidonnäytteistä puhuttaessa. Se ei ole ihme miesten kirjoittamassa historiassa.

– Rautakaudella tehtiin hirveän hienoja ja huolellisia tekstiilitöitä, mutta ne olivat naisten tekemiä töitä.

Naisen asemasta rautakaudella kertoo se, että vilja-aitan avain kuului emännälle.

Hautoihin pantiin työkaluja, viljaa ja joskus jopa aseita. Norjassa kaksi mahtiemäntää haudattiin hautalaivaan, joka tunnetaan Osebergin laivana. Hautakummun sisältä kaivettu laiva on nähtävillä Oslossa.

– Norjalaisen asiantuntijan mukaan toisen naisen arvellaan uhrautuneen toisen mukaan. Hän siis olisi itse pyytänyt päästä yhdessä hautaan.

Se, että Euran, Kaarinan ja Mikkelin vainajat haudattiin juhlapuvuissa, kertoo jotain vainajien asemasta.

– Esimerkiksi Euran emäntä ei ollut ihan tavallinen täti, Pasanen naurahtaa.

Lilja 3v halaa syöttötuolissa istuvaa pikkuveljään. Kesäkuussa vuoden täyttävä Lauri haroo innoissaan isosiskon helmikoristeista hiuspantaa. Kokkolalainen Henna Rantala seuraa hymyillen jälkikasvunsa touhuja.

– Ajattelen usein, että voi, kun äiti olisi vielä elossa. Hän olisi niin onnellinen näistä pienistä.

Heinäkuun lopussa 23 vuotta täyttävä Rantala oli 14-vuotias, kun äiti kuoli rintasyöpään.

Äidin kaipuu näkyy aikuisten naisten elämässä erityisesti silloin, kun he itse tulevat äideiksi. Odotus- ja vauva-aika herättävät omat mielikuvat hoivatuksi tulemisesta tai hoivatta jäämisestä.

Väestöliiton psykologi Lotta Heiskanen pukee tarpeen sanoiksi:

– Omat lapsuuden kokemukset avautuvat uudella tavalla, kun tulee vanhemmaksi. Se voi olla yllättävää ja kipeää, mutta parhaimmillaan mahdollistuvat myös korjaavat kokemukset. Kaipaus ja ikävä eivät kuitenkaan välttämättä koskaan katoa. Ne kertovat menetyksen lisäksi siitä hyvästä, mitä joskus on ollut.

Vuonna 2010 yläkoulun 8-luokkalainen kapinoi murrosiän kovissa kuohuissa. Teini-Henna oli uhmakas ja teki monia tyhmyyksiä.

– Minun annettiin äidin sairaudesta huolimatta elää nuoren elämää ja sain väitellä vastaan. Välillä toki sanottiin, että nyt Henna rauhoitut, äitisi ei jaksa taistella kanssasi.

Teinityttö uskoi viimeiseen asti hoitojen tehoamiseen. Kesällä tilanne näytti hyvältä. Jouluna äitiä ei enää ollut.

Pari päivää ennen kuolemaa äiti ei enää puhunut, eikä ollut läsnä. Sairaalassa hoitajat alkoivat valmistella tytärtä tulevaan.

– Sanottiin, että tilanne on niin huono, että on aika jättää jäähyväiset. Istuin tuntikausia sängyn vieressä. Pidin kädestä kiinni ja kerroin äitille, kuinka paljon välitän ja rakastan.

Kuoleman konkretisoituminen iski karusti. Äidittömyys pakotti itsenäistymään, mutta vaati veronsa.

– Kipuilin ja tein kaikenlaisia typeryyksiä. Vaikea tietysti sanoa mikä johtui mistäkin, kun ajattelee koko yhtälöä: äiti kuolee ja kotiin jää pahimmassa murrosiässä oleva teinityttö isän ja neljä vuotta vanhemman veljen kanssa.

Äidittömyys voi heijastua aikuisena omiin tulevaisuudensuunnitelmiin. Perhe voi jäädä kokonaan perustamatta tai toisaalta saada haluamaan itselle mahdollisimman pian omat lapset.

– Omat menetykset ja vaikeat kokemukset voivat herättää pelkoa samojen asioiden toistumisesta, sanoo psykologi Lotta Heiskanen.

Hän myös muistuttaa, että on monenlaisia äidittömyyden kokemuksia. Kyse voi olla kuolemasta tai siitä, että äidistä ei ole ollut sellaiseksi äidiksi, mitä olisi tarvinnut.

Henna Rantala sai esikoisensa Liljan 20-vuotiaana. Positiivinen raskaustesti oli iloinen asia neljän vuoden seurustelun jälkeen.

– Olen aina halunnut lapsia, äidin kuolema ei omalla kohdallani vaikuttanut siihen mitenkään, Rantala kertoo.

Raskauden aikana suru äidin kuolemasta nousi taas iholle. Äidille olisi ollut joka päivä asiaa. Olisi pitänyt saada soittaa ja kysyä jokaisesta kehon muutoksesta ja tuntemuksesta.

– Kyllähän puolisoni Juuso tuki. Ja iskä yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta mitä perinteinen suomalainen mies raskauden aikaisista liitoskivuista tietäisi. Kun kysyin, miten äidin odotusajat menivät, isä vastasi, että hyvin. Siinä se.

Rantala on palannut hiljattain äitiyslomalta kaksivuorotyöhönsä henkilökohtaiseksi avustajaksi. Avopuoliso Juuso painaa pahimmillaan 12-tuntisia työpäiviä. Lapset ovat päiväkodissa.

Yövalvomiset ja arjen hektisyys nostavat pintaan myös vähemmän kauniita tunteita.

Rantala kertoo olevansa kateellinen, kun samassa elämäntilanteessa olevien kavereiden äidit ovat vahvasti arjessa tukena.

Hän sanoo tuntevansa myös katkeruutta, kun ei voi jakaa elämäänsä äitinsä kanssa.

– Sen kanssa on vaan elettävä, koska en saa äitiäni takaisin, ja hyväksyttävä, että katkeruuden tunne on ihan ok.

Rantala iloitsee, että heillä on kuitenkin hänen isänsä, puolison äidin ja isäpuolen sekä hyvien ystävien muodostama turvaverkko arjessaan.

– Onneksi on, mutta ei heistä kukaan kuitenkaan ole sama kuin oma äiti. Häneltä olisi matalin kynnys pyytää apua ja kysyä ne tyhmimmätkin kysymykset, joita ei neuvolassa edes viitsi, Rantala miettii.

"Äiti olisi varmaan yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi"

Moni suomalainen lapsiperhe kokee arjessaan yksinäisyttä ja tuen tarvetta. Psykologi Lotta Heiskanen neuvoo rohkeasti hakemaan apua.

– Kunnilla ja järjestöillä on erilaista toimintaa ja myös ammattiapua kannattaa hakea, jos tuntuu, ettei jaksa.

Hän korostaa, että vanhemmat tarvitsevat itsekin turvaa ja huolenpitoa, että jaksavat olla lasta varten ja lapsen turvana.

Omaa vanhemmuutta tukee se, jos on mielikuva äidistä tai muusta tärkeästä läheisestä turvallisena ja ymmärtäväisenä. Mielikuvien tuen merkitys riippuu siitä, millainen suhde vanhempiin on tai on joskus ollut.

– On myös perheitä, joissa lapsuusperheen ihmissuhteet ovat enemmänkin taakka kuin turva, Heiskanen sanoo.

Psykologi rohkaisee kohtaamaan myös kielteiset tunteet. Ne kertovat usein jostakin tärkeästä, mitä kaipaamme. Menetyksiä on lupa surra.

– Ei tarvitse yrittää lobotomialeikkausta, jolla yrittäisi päästä kokonaan eroon jostakin tunteesta. Antaa tunteiden tulla, olla ja mennä. Voi miettiä, mikä olisi myötätuntoinen ja hyväksyttävä tapa olla suhteessa vaikeaan tilanteeseen, Lotta Heiskanen neuvoo.

Henna Rantala sanoo elävänsä hyvää aikaa ja katsovansa hyvillä mielin tulevaisuuteen.

– Vaikka äidin kaipaus kulkee pohjavireenä mukana, elämässäni on valtavasti iloa. Saan olla tosi onnellinen, että olen saanut kaksi tervettä lasta. Ja että ympärilläni on perhe ja mahtavia läheisiä.

Äitiyttä hän sanoo opetelleensa kantapään kautta. Ottanut vinkkejä kavereilta, ja muistellut omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Äiti ja isä tekivät pitkää päivää, joten menimme tarhaan veljen kanssa tosi nuorina. On jotenkin luonnollista toimia samalla tavalla. Tein myös pienestä pitäen äitin kanssa yhteisiä juttuja. Huomaan itse ottavani Liljaa samalla tavalla mukaan kaikenlaiseen tekemiseen.

Oma äiti näkyy Laurin kasvonpiirteissä ja Liljan luonteessa. Rantalan mukaan esikoinen on avoin ja sosiaalinen, aivan kuten äiti aikoinaan.

Millainen äiti Henna Rantala on omille lapsilleen?

– Riittävän hyvä näille kahdelle. Yritän tehdä parhaani ja vieläkin enemmän, mutta olen sinut senkin kanssa, että välillä mennään siitä, mistä aita on matalin.

Mitä mahtaisi Riitta-äiti ajatella tyttärestään äitinä?

– Toivon, että äiti ajattelisi vain hyvää. Hänelle riittäisi varmasti se, että teen parhaani äitinä. Olisi varmaan myös yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi, vaikka olin melkoinen hulivili.

Olohuoneessa touhuillut Lilja tupsahtaa viereen, kiertää kädet kaulalle, painaa posken poskelle ja sanoo silmät tuikkien: mun äiti.

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Naisista joka viides ja miehistä joka neljäs jää lapsettomaksi.

Erityisesti naiselta kysytään lapsista iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Kolme eri ikäistä naista kertoo lapsettomuutensa tarinan.

Mari Reponen, 28: “Parisuhde päättyi, koska mies halusi lapsia ja minä en”

En halua lapsia nyt tai tulevaisuudessa. On vaikea nähdä sellaista tilannetta, että mieleni muuttuisi.

Elän tällä hetkellä yksin. Edellisessä suhteessani lapsista tuli kynnyskysymys. Entinen kumppanini on kahden kouluikäisen lapsen isä, ja hän olisi toivonut vielä lisää lapsia. Lopulta päädyimme sen takia eroon.

Kumppanin lapset eivät olleet parisuhteessamme mukana. Kerran tapasin hänen vanhemman lapsensa, kun olimme kylässä anopin luona. Istuimme sohvalla vierekkäin, mutta lapsi oli niin ujo, että emme oikein päässeet juttuun.

Minulla ei koskaan ole ollut äidinvaistoa tai muita vastaavia tunteita. Lapset ovat minulle kanssaihmisiä siinä missä muutkin, mutta itse haluan elää toisenlaista elämää. Tuntuu hyvältä huolehtia vain itsestään.

Opiskelen parhaillaan uutta ammattia eikä minulla ole kiirettä vakiintua tai sitoutua mihinkään. Tulevaisuudessa haluan edetä uralla, matkustella ja harrastaa. Ja kun sanon näin, tiedän, että kommenttikenttä täyttyy vihasta: “Kuinka itsekästä”, monet sanovat. Onneksi vain harva tulee sanomaan sellaista päin naamaa.

Minusta vapaaehtoinen lapsettomuus ja lapsen hankkiminen voivat olla molemmat itsekkäistä valintoja. Asiaa ei tarvitse paisutella. Kyse on yhdestä elämänvalinnasta ja ihmisyyteen kuuluu ymmärtää erilaisia valintoja.

Hyvä ystäväni sai lapsen vasta hedelmöityshoitojen kautta. Tuntui pahalta seurata vierestä, kuinka vaikea asia lapsettomuus hänelle oli. Lapsi ei ole juurikaan vaikuttanut ystävyyteemme. On ymmärrettävää, että ystävälläni ei ole yhtä paljon aikaa näkemiseen kuin ennen. Lapsesta ei ole tullut minulle erityisen läheinen. Hän on yksi jäsen perheessä, jossa on minulle tärkeitä ihmisiä.

Minun on joskus vaikea olla lasten kanssa, sillä heidän ajatusmaailmansa on niin erilainen. Jos lapsi riehuu, en osaa suhtautua häneen. Olen asiakaspalvelutyössä. huonosti käyttäytyvät lapset ärsyttävät joskus.

Kaikki läheiseni ovat suhtautuneet vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni hyvin. Olen läheinen äitini kanssa ja puhumme kaikista asioista. Hänelle on ok, vaikka hänestä ei koskaan tulisi mummia.

Minä en kaipaa itselleni huollettavia. Olen hyvä kuuntelija ja mieluummin avuksi muille, kun he tarvitsevat tukea.

Iiristiina Varilo, 48: “Lapsettomuus on suru, mutta en ole halunnut jäädä siihen kiinni”

Elämä on vain mennyt niin, etten ole saanut lapsia. Nuorena ajattelin, etten halua tehdä lapsia tällaiseen maailmaan. Kun kohtasin ex-mieheni 34-vuotiaana, koin ensimmäisen kerran elämässäni tunteen, että haluan äidiksi.

Työ ja uran luominen meni kuitenkin pitkään edelle ja päätimme perustaa perheen vasta, kun olin jo täyttänyt neljäkymmentä. Silloin esimerkiksi tupakkalakko onnistui tuosta vain, vaikka olin tupakoinut lähes koko aikuisikäni. Motivaatio oli niin kova.

Avioliittomme oli jo alkanut rakoilla ennen perheenperustamispäätöstä ja päädyimme eroon. Toisistamme irti päästäminen kesti kuitenkin lähes vuoden. Prosessin aikana tulin puoliyllättäen raskaaksi. Tunteeni olivat ristiriitaiset.

Olin kuitenkin iloinen ja halusin pitää lapsen erosta huolimatta, mutta ex-mieheni ei. Pääsimme asiasta sopuun, mutta sain keskenmenon, kun raskaus oli jo melko pitkällä. Se oli psyykkisesti raskas kokemus. Koin, että tämä oli sitten tässä.

Jonkin aikaa tuon jälkeen puhuin lapsettomuudestani tutun miesparin kanssa. Toisella heistä on biologinen lapsi, mutta toisella ei. Näimme tilaisuuden kolmen vanhemman ja kahden kodin rakastavalle perheelle, johon lapsi olisi tervetullut.

Kun hakeuduin lääkärin tutkimuksiin, ilmeni, että olisin tarvinnut ikäni vuoksi järeitä hedelmöityshoitoja hormonipistoksineen. Siihen emme olleet valmiita ja surimme asian kolmisin, toistemme tuella.

Tuolloin, 43-vuotiaana, ymmärsin, että elän elämäni loppuun lapsettomana.

Voin olla äidillinen, vaikka en ole äiti. Koen, että voin esimerkiksi työssä huolehtia laumastani. Se on äidillisyyttä.

Olen ylpeä kummitäti ja välitän ystävieni lapsista. Minusta on hienoa, että ystäväni saattavat soittaa minulle ja pyytää minulta tukea vanhemmuuteensa esimerkiksi hankalan, teini-ikäisen lapsensa kanssa.

Minulla on paljon kummilapsia, joista osa on jo aikuisia. Ystävieni, sisarusteni ja puolisisarusteni lapset ovat erityisen läheisiä. Olemme samaa perhettä, vaikka emme ole kaikki toisillemme sukua.

Lapsettomuus on minulle suru, mutta en ole tahtonut jäädä siihen kiinni. En ole jättänyt menemättä perhejuhliin tai vauvakutsuille. Puhun ihmisten kanssa yleensä todella mielelläni heidän lapsistaan.

Suru häivähtää silti säännöllisesti. Taannoin olin mukana työryhmässä, jossa oli monta pienen lapsen vanhempaa. Hakeuduin toisinaan lounaalla eri pöytään istumaan. Heidän elämänvaiheensa on niin intensiivinen, että se on välillä tukahduttavaa lapsettomalle.

Luulen, että olen saanut lapsuudessa keskimääräistä paremmat eväät kohdata elämän vaikeita asioita. Isäpuoleni muutti meille asumaan, kun olin 12-vuotias. Hän oli arjessa mukana, kun kasvoin naiseksi, enkä voi kuvitella parempaa tukea.

Hän oli kolmihenkisen ruokakuntamme kovin feministi. Minulle kehittyi vahva naisellinen itsetunto, joka ei ole kiinni siitä, olenko äiti vai en.

Työelämässä olen törmännyt pari kertaa äitikorttiin. Sitä on vilautettu silloin, kun olen ohjannut lastennäytelmää. Joku on todennut, etten voi tietää, mitä lapsille voi esittää, koska en ole äiti.

Minulla on visio elämästäni vanhana lapsettomana naisena. Olen viisas ja seesteinen äiti maa, jolla on syli avoimena kaikille. Voi tosin olla, että päädyn olemaan se äreä kissamummo ilman niitä kissoja.

Pirjo Lääperi, eläkeläinen: “En arvannut, että jään sivuun vielä toiselta vauvakierrokselta”

Lapsettomuus on osa minua vielä kuolemanikin jälkeen: minun kuolinilmoitukseeni ei tule lasten tai lastenlasten nimiä.

Nyt eläkeiässä tulevaisuus alkaa pelottaa, kun edessä ovat vanhuus, sairaudet ja ehkä leskeksi jääminen. Kuka auttaa ja hoitaa meitä, kun lapsia ei ole?

Uutiset vanhustenhuollosta kauhistuttavat. Tuttavapiirissäni topakka tytär on saanut järjestettyä muistisairaalle äidilleen hoitopaikan. Miten käy meille?

Lapsettomuus on ollut elämäni suurin pettymys. Lasta ei kuulunut, vaikka sitä kovasti toivoimme. Syytä lapsettomuudellemme ei löytynyt tutkimuksissa.

Vaihdevuosien jälkeen olin muutaman vuoden helpottunut. Silloin ajattelin, että kahden vuosikymmenen piina on ohi ja asia on osaltani käsitelty. Enää ei tarvinnut toivoa ihmettä.

Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sisareni ja ystäväni alkoivat saada lapsenlapsia. En ollut tullut ajatelleeksi, että joudun vielä uudelle vauvakierrokselle. Kun näen ympärilläni isovanhemmuutta, joudun jälleen kohtaamaan oman lapsettomuuteni.

Kokoonnumme nuoruudenystävieni kanssa säännöllisesti. Meillä on mahdottoman hauskaa, mutta siinä vaiheessa, kun muut kaivavat kännykkänsä esiin ja näyttävät kuvia lapsenlapsistaan, putoan ulkopuoliseksi. Minulla ei ole siihen asiaan mitään sanottavaa. Yritän vaihtaa puheenaihetta.

Nykyisin lapsettomuus on minulle arpi. Haava ei enää vuoda tai aiheuta kovaa kipua, mutta jälki siitä kulkee aina mukana. Kun ystävät ympärillä aikanaan saivat lapsia, välit etääntyivät heidän ruuhkavuosiensa ajaksi. Olemme uudelleen lähentyneet, kun heidän lapsensa ovat kasvaneet ja elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Muille lapsettomille haluan antaa yhden neuvon: puhu asiasta sellaisten ihmisten kanssa, joihin luotat. Omassa liitossani asia oli aluksi niin vaikea, että vaikenimme siitä.

Olen saanut tukea ystäviltäni, vaikka kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää, miten suren niin paljon jotakin sellaista, jota ei koskaan edes ollut. Vertaistuki on auttanut minua eniten. Liityin lapsettomien yhdistys Simpukkaan, jossa lapsettomat voivat jakaa kokemuksiaan ja ymmärtää toisiaan aidosti.

Monet lapsettomat puhuvat pettymyksestä omaan kehoon: eläimetkin poikivat, mutta minun ruumiini on pettänyt minut. Koen, että olen menettänyt jotakin olennaista naisena olemisesta, koska en ole äiti.

Elämässäni on aina ollut lapsia. Saan heidän seurastaan valtavasti. Pitkän lapsettomuuden aikana puhuin tyhjästä sylistäni. Vihdoin oivalsin, että sylini on avoin ja siihen mahtuu muiden lapsia.

Keski-ikäisenä aloitin vapaaehtoistyön päiväkodissa. Se oli mahdollista vasta sitten, kun olin jollain tavalla hyväksynyt lapsettomuuteni.

Nyt käymme mieheni kanssa vapaaehtoisina sekä päiväkodissa että koululaisten kerhossa. Minä olen satutäti ja varamummo, puolisoni kerhopappa.

Meillä on erilaiset roolit. Minä hoidan mielelläni välipalat tai askartelen ja leivon lasten kanssa. Mieheni hyppää roolileikkeihin, konttaa lattialla ja könyää liukumäessä. Lapset tuntevat meidät lempinimillä: “Repa ja Pipa tulevat!”, he huutavat meidät nähdessään.

Lue lisää:

Nämä naiset eivät tee lapsia, koska haluavat pelastaa maapallon – “En synnytä yhtään kuluttajaa lisää”

Kolme kokemusta hedelmöityshoidoista: Perheenisästä tuli spermanluovuttaja, Moilaset saivat kaksi tytärtä ja pariskunta hyväksyi lapsettomuutensa

"Kokeile salviaa, vyöhyketerapiaa, lemmikin hankintaa" – moni lapseton nuori kokee vähättelyä ja saa mitä oudoimpia neuvoja

Pohjois-Karjalassa ukkospuuskat ovat kaataneet puita teille, kerrotaan Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta. Teitä on raivaamassa palomiehiä useilta paloasemilta.

Ukkosrintama on kaatanut puita myös sähkölinjoille, jolloin linjoja on mennyt poikki. Linjoja on myös maassa. Pelastuslaitos varoittaa ihmisiä sähkölinjoille kaatuneista puista.

Vahingontorjuntatehtävien uskotaan jatkuvan tämän illan.

Pelastuslaitoksen mukaan hätäkeskukseen ei kannata ilmoittaa puista, jotka eivät aiheuta vaaraa.

Pohjois-Karjalan Sähkön alueella on ilman sähköä reilut 7 500 asiakasta, eniten Kiteellä ja Tohmajärvellä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan varoitus rajusta ukonilmasta on annettu Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Pohjois- ja Etelä-Savon alueille. Niiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, joiden nopeus voi olla yli 15 metriä sekunnissa.

Yle uutisoi aiemmin päivällä, että Itä-Suomessa on odotettavissa ukkoskuuroja illan aikana. Ukkoskuurojen on määrä jatkaa matkaa Kainuuta ja Pohjois-Suomea.

Viestinnän professori Anu Kantola Helsingin yliopistosta arvioi, että nyt ensimmäistä kertaa selkeästi kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa.

Kantolan mukaan lobbarit ovat aiemminkin olleet erittäin aktiivisesti liikkeellä, ja vaikuttaminen on voitu aloittaa jo kauan ennen hallitusneuvotteluja. Hän pitää hyvänä, että asiaan on nyt herätty ja käydään julkisesti läpi, ketkä neuvotteluissa ovat vaikuttamassa.

– Aikaisemmin se on ollut ihan normaalia, että lobbarit ovat siellä, ja siitä ei ole kukaan sen kummemmin hermostunut tai nostanut sitä asiaa kysymykseksi. Mutta nyt sentään nostetaan tämä asia kysymykseksi, Kantola sanoo STT:lle.

Kantolan mukaan siinä ei sinänsä ole mitään kauheaa, että erilaiset intressiryhmät pyrkivät edistämään näkemyksiään. Hänen mielestään minimivaatimus kuitenkin olisi, että lobbaus olisi läpinäkyvää ja tiedettäisiin, kuka lobbaa ja missä.

Työryhmä esitti lobbarirekisterin perustamista

Poliittista vaikuttamista ja lobbauksen sääntelyä tutkiva oikeustieteen apulaisprofessori Emilia Korkea-aho arvioi, että lobbarien istuminen neuvottelupöydissä Säätytalolla vaikuttaa ongelmalliselta, vaikkei siinä juridisesti arvioituna olekaan ongelmaa.

– Kyllähän se vähän harkitsemattomalta näyttää. Se osoittaa, että meillä vähän huonosti ymmärretään, mitä tällainen lobbaus on ja kuka ylipäänsä on lobbari, Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Korkea-aho sanoo STT:lle.

– Erityisesti näiden vaikuttajaviestintätoimistojen osakkaiden ja työntekijöiden osallistuminen, kyllä se näyttää vähän pahalta.

Korkea-aho pitää ongelmallisena, ettei ole tiedossa, keitä viestintätoimistojen asiakkaina on ja keitä he edustavat. Hän uskoo, että lobbarirekisterin perustaminen voisi parantaa läpinäkyvyyttä.

Viime vaalikauden lopulla esitettiin, että Suomeen tulisi alkavalla hallituskaudella perustaa lakisääteinen avoimuusrekisteri, johon kirjataan lobbausta harjoittavat organisaatiot ja henkilöt.

Eduskunnan silloisen puhemiehen Paula Risikon (kok.) johtama parlamentaarinen työryhmä teki asiasta yksimielisen esityksen. Työryhmä halusi, että rekisterin luominen kirjataan seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Go Finland! Nainen huutaa autosta, kun hän näkee Daruden ja Sebastian Rejmanin Tel Avivin kadulla.

Suomen viisuedustajat ovat ehtineet olla Israelissa jo reilun viikon. Aika on kulunut pitkälti harjoitusten parissa. Hotellilla on ehtinyt juuri ja juuri käydä nukkumassa. Kaksikko on ollut viisureissuun erittäin tyytyväisiä.

– Aurinko paistaa ja on nukuttu hyvin. Treenit ovat meneet loistavasti, Darude summaa.

– Kaikki on pulkassa toistaiseksi, Sebastian Rejman jatkaa.

Tänään Tel Avivissa vietetään Euroviisujen avajaisia, johon osallistuvat kaikkien 41 maan edustajat. Darude ja Sebastian Rejman aikovat laittaa tilaisuuteen parempaa päälle.

Suomen viisuedustajat ovat kiitollisia kaikesta tähän mennessä kokemastaan.

– Tämä on jo tähän mennessä ollut ikimuistoista. Kyllä tulen muistamaan tämän aina, Rejman sanoo.

– Artistina on pakko sanoa, että tässä kohtaa potkisin itseäni sika kovaa, jos tietäisin, mitä täällä tapahtuu ja en olisi lähtenyt. Kaikki se semmoinen, että Euroviisut on hömpää, niin jos jonkun mielestä on, niin olkoon. Ei haittaa yhtään. Tämä on ollut niin palkitsevaa, Darude sanoo.

Viisufanit yllättäneet intoudellaan

Yllättävin asia Euroviisuissa ovat olleet innokkaat viisufanit, vaikka kaksikolle oli heistä etukäteen kerrottu.

– Se on tosi intensiivistä ja myös positiivista, kannustavaa ja viatonta se fanien diggailu, Rejman kertoo.

– He ovat niin dedikoituneita ja diggaavat koko hommaa. Eivät pelkästään yhtä tai kahta artistia, vaan ne on tosi isosti messissä.

Ensimmäisen viikon aikana Suomen viisuedustajat ovat ottaneet tuntumaa viisulavaan, joka on todella iso.

– Siellä pääsee tekemään kuten Bruce Springsteen vuonna -84 Born in the USA -levyllä. Kävellä ramppeja pitkin ja housut jalassa, jotka ovat herättäneet huomiota. Oisko mitään parempaa, Sebastian Rejman huokaa.

– Sebu on ihan elementissään. Pääsee lähelle yleisöä ja ottaa kamerat. Mä halusin aluksi, että on vain live ja fiilistellään yleisöä, mutta kun se lava on niin iso ja kamera poimii close upeja, niin se kokonaisuus tulee tosi makeasti esiin, Darude sanoo.

Tosi paikka on edessä tiistaina, kun Suomi esiintyy ensimmäisessä semifinaalissa ja tavoittelee paikkaa lauantain finaaliin.

– Eihän tässä kukaan mikään ennustaja ole. Mä lähden tekemään elämäni suorituksen, Rejman sanoo.

– UMK-treeneistä lähtien kaikki on tullut tätä kohti ja hioutunut. Edellinen treeni oli niin rento ja keskittynyt. Oli makeeta fiilistellä sitä siinä, Darude kertoo.

Darude ja Sebastian Rejman ovat ehtineet tutustua muiden maiden viisuedustajiin. Darude teki jopa nopealla aikataululla remixin Itävallan edustajan Pændan kappaleesta. Molemmat uskovat viisujen poikivan lisää yhteistyötä muiden muusikoiden kanssa.

Israelin tilanne pelottaa hieman

Ennen viisuja Israelin ja palestiinalaisten välillä käytiin taisteluja, mutta nyt tulitauko on pitänyt. Suomen viisuedustajia tilanne on hieman jännittänyt, vaikka Tel Avivissa ei ole mitään tapahtunut.

– Tiedetään, että aika liki lentelee raketteja, mutta täällä on kaikki rauhallista. Kyllä se vähän jännitti, mutta onneksi tulitauko saatiin sovittua, niin se on rauhoittanut meitä ja muuta porukkaa, Darude sanoo.

– Kyllä se alitajuisesti on läsnä, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ei sitä silleen tule mietittyä, koska niin keskittyneesti tehdään töitä paljon koko ajan, Rejman jatkaa.

– Eri delegaatioilla on erikseen turvajutut, jos jotain kävisi ja areenalla on hyvät turvallisuusjärjestelyt. Tiedetään, että ollaan parhaissa käsissä, missä voidaan olla, Darude kertoo.

Haastattelun lopuksi Darude ja Sebastian Rejman lähettävät äitienpäivän terveiset.

– Hyvää äitienpäivää kaikki rakkaat! Terkkuja kotiin ja omalle äidille, Rejman sanoo.

– Mun äiti tulee itse asiassa tänään tänne, niin mä saan sanoa hyvät äitienpäivät. Kaikille muille äideille: ootte parhaita ja me äijät ollaan ihan nössöjä ilman teitä, Darude nauraa.

– Ilman teitä me ei olla yhtään mitään. Se on ihan fakta, Rejman lopettaa.

Lue myös:

Euroviisut käynnistyivät Tel Avivissa

Vielä 1970-luvun puolivälin tietämissä suomalaisten suuri enemmistö teititteli niin opettajia, lääkäreitä kuin pappejakin. Sen jälkeen sinuttelu vakiintui yleiseksi puhuttelutavaksi.

Marko Marttilan Suomen kielen kandidaatintutkielman mukaan sinuttelu sopii nykyään myös papin suuhun. Papit sekä sinuttelevat että teitittelevät seurakuntalaisiaan.

Mitä enemmän papille on karttunut ikää, sitä hanakammin hän sinuttelee. Mitä nuoremmasta papista on kyse, sitä todennäköisemmin hän teitittelee vainajien omaisia.

Malmin seurakunnan rovasti Pirkko Poisuo on huomannut iän tuoman muutoksen myös omassa puhuttelutavassaan.

– Olen huomannut, että jos omaiset tai seurakuntalaiset ovat itseä nuorempia niin jollain tapaa automaattisesti alan sinutella.

Poisuo allekirjoittaa myös toisen tutkielman havainnon: papin omaan puhuttelutavan valintaan vaikuttaa tilanne, jossa pappi kohtaa seurakuntalaisen.

Erityisesti omaisten kanssa käyty hautajaiskeskustelu on hyvin herkkä tilanne. Silloin teitittely on paikallaan.

– Monille ihmisille papin tapaaminen hautajaisten toimituskeskusteluissa on semmoinen kokemus, joka voi olla hyvin harvinainen. Ja pappihan ei koskaan edusta itseään, vaan hän edustaa kirkkoa instituutiona. Silloin on parempi olla korrekti kuin käyttäytyä jotenkin alatyylisesti.

Kun täytät 40 vuotta, sinua aletaan teititellä

Papit eivät ole ainoa ammattikunta, jonka käyttämiä puhuttelutapoja on tutkittu. Apteekeissa tehdyn tutkimuksen mukaan farmaseutit mielellään teitittelevät asiakkaitaan. Apteekeissa asiakkaan neljänkymmenen vuoden ikä näyttää olevan se rajapyykki, jonka jälkeen farmaseutit siirtyivät teitittelyyn.

Helsingin sataman lähtöselvitysvirkailijoiden mielestä teitittely oli passelein tapa puhutella asiakkaita. Myös heidän tallinnalaiset virkaveljensä teitittelivät melkein poikkeuksetta asiakkaitaan silloin, kun työntekijät puhuivat matkustajien kanssa omaa äidinkieltään viroa.

Mutta kun virolaiset virkailijat puhuivat matkustajien kanssa suomea, he vaihtoivat sinutteluun.

Nainen yrittää pukea lapsensa ylle ulkoiluvaatteita. Tehtävä vaikuttaa aikaa ja voimia vievältä urheilusuoritukselta, ja naisen onnistumisprosentti taas hyvin pieneltä.

– On se nyt jumalauta että näitä vaatteita ei saada päälle, saatana! nainen puhisee ja puree samalla hammastaan.

Pinna on kireällä eikä tilanne tunnu oikein etenevän mihinkään suuntaan.

– Lapsella on voimat kuin leijonalla, nainen puuskuttaa ja vaikuttaa jo epätoivoiselta.

Tällaisia, pienten lasten vanhemmille hyvinkin tuttuja tuokiokuvia tarjoaa Hanna Vahtikarin käsialaa oleva Kuin raivo äiti -esitys, joka on syntynyt omakohtaisista kokemuksista.

– Olen tällä hetkellä kahden pienen lapsen äiti, ja juuri siitä tämä aihe lähti kumpuamaan. Pohdin, että nyt tai ei koskaan, muutaman vuoden kuluttua tämä aihe ei enää tule minua tällä tavalla koskettamaan, Vahtikari kertoo esityksen lähtölaukauksesta.

Äitikuva on edelleen yksipuolinen

Kuin raivo äiti -esitys näyttää äitiyttä ei niin ihanteellisesta näkökulmasta. Hanna Vahtikarin äitihahmo on temperamenttinen ja impulsiivinen nainen, joka antaa kuulua, jos tarvetta on.

– Minulle tuli kerran hiekkalaatikolla istuessani voimakas tunne siitä, että olisi mukava jakaa toisten vanhempien kanssa muitakin kokemuksia kuin imetys- tai nukahtamisjuttujen kaltaista tasaista lapsiperhearkea. Että olisi kiva puhua vaikkapa aggression kaltaisista tuntemuksista, joita vanhemmuus ja äitiys on minussa herättänyt. Tällainen on kuitenkin ollut todella vaikeaa ja jopa häpeällistä: aggressio ja äitiys kun eivät vaan kuulu samaan lauseeseen, Vahtikari kertoo.

Hanna Vahtikarin mielestä äitien negatiivisista tuntemuksista ei vieläkään oikein uskalleta puhua avoimesti syvään juurtuneen, ihanteellisen äitikuvan takia.

– Äitiyteen liitetään edelleen sellaisia sanoja kuten lempeä, kärsivällinen ja rauhallinen, vaikkei tuollainen aina kohtaa todellisuuden kanssa. Omat odotukseni äitiydestä olivat jotakin muuta, kuin mitä arkielämä sitten lopulta tarjosi. Elämme vuotta 2019, ja vaikka esimerkiksi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta on ryhdytty puhumaan avoimesti, Kuin raivo äiti -esityksen teemoja ja tunnetiloja ei julkisuudessa juuri käsitellä.

Raivoava isä olisi ymmärrettävämpi hahmo

Kuin raivo äiti -esityksen äänimaailmasta vastaa Hanna Vahtikarin puoliso Marzi Nyman. Tällä kerralla etenkin kitaransoitostaan tunnettu muusikko-säveltäjä on lähtenyt etsimään inspiraatiota hieman tuntemattomimmilta ja kaukaisemmilta poluilta.

– En halunnut tehdä itselleni ominaista sähkökitaramaisemointia, vaan tahdoin kokeilla kosketinsoittimia ja syntetisaattoreita. Synamaailma tuntui sopivan kokonaisuuden tematiikkaan, kuten esimerkiksi kohtiin, joissa Hanna käy läpi omaa nuoruuttaan. Siellä on mukana vähän David Lynchia, mutta myös soundeja Blade Runner -elokuvasta, Nyman kertoo.

Hän on samoilla linjoilla puolisonsa kanssa: äidin negatiivisten ja aggressiivisten tunteiden käsitteleminen julkisesti on edelleen jonkinlainen tabu.

– Äitiys on jo raskaudesta ja synnytyksestä lähtien valtavan henkilökohtainen asia, äitiyteen liittyy paljon luontaisia asioita ja lisäksi meille iskostetaan jo lapsesta saakka malli siitä, kuinka äidin pitää käyttäytyä. Toisekseen kaikkein henkilökohtaisimpia asioita, kuten heikkoutta ja epäonnistumista on vaikea sanoa ääneen. On paljon helpompaa keskustella hiekkalaatikolla siitä, että ai teilläkin on nuo Reiman haalarit, Nyman pohtii.

Mutta millainen sitten olisi näytelmä, joka kulkisi nimellä Kuin raivo isä?

– Päähahmo olisi tuolloin klassinen ankara isä. Ihmiset ovat tottuneet sellaiseen, koska esimerkkejä löytyy paljon näytelmäkirjallisuudesta ja elokuvamaailmasta. Se että isä on ankara on jotenkin hyväksytympää. Oletan, että äitiyden pöllyttämisessä on huomattavasti enemmän työtä kuin isyyden purkamisessa, Marzi Nyman sanoo.

Naurua vakaville asioille

Viime aikoina äitiyttä on ryhdytty käsittelemään taiteessa muutenkin rohkeammin. Kuka tahansa äiti -valokuvanäyttely esimerkiksi kertoo synnytysmasennuksesta ja Putouksessa esiintyi viime vuonna Alina Tomnikovin Kikka Vaara -hahmo, jolle äitiys oli jatkuvaa taistelua.

– Kyllähän tämä Kuin raivo äiti -esitys on tematiikkansa puolesta herättänyt kiinnostusta jo etukäteen. Tällaisten asioiden käsittelylle taiteen kautta on selvästi tarvetta, Hanna Vahtikari sanoo.

Vaikka Kuin raivo äiti -esityksen aihepiiri on pohjimmiltaan vakava, siitä löytyy runsaasti myös koomisia ja absurdeja piirteitä.

– Meidän ajassamme on paljon sitä, että kaikkea pitäisi käsitellä silkkihansikkain, mutta minun mielestäni myös vakaville asioille pitäisi pystyä nauramaan. On kiinnostavaa, jos sama asia sekä naurattaa että itkettää, koska niitä molempiahan tämä meidän vaelluksemme täällä on – itkemistä ja nauramista, Hanna Vahtikari toteaa.

Vahtikarin mielestä myös aggressiivisuus on pohjimmiltaan monitahoinen asia.

– On olemassa hyvää aggressiota, eikä sitä pitäisi pelätä – se on elähdyttävä voima, joka saa ihmiset liikkeelle. Hyvällä aggressiolla on roolinsa myös Kuin raivo härkä -elokuvassa: sen avulla Jake LaMotta voittaa kultaa.

Turkissa oppositio näyttäisi keskittävän voimiaan auttaakseen Istanbulin pormestarivaalit alun perin voittanutta ehdokasta voittamaan myös uusintavaalit.

Demokraattisen vasemmistopuolueen DSP:n pormestariehdokas Muammer Aydin ilmoitti sunnuntaina, ettei hän ole ehdolla kesäkuussa pidettävissä uusintavaaleissa. Aydinin vetäytymisen uskotaan auttavan Istanbulin pormestariksi alun perin valitun, pääoppositiopuolue CHP:n ehdokkaan Ekrem Imamoglun mahdollisuuksia tulevissa vaaleissa.

Presidentti Tayyip Erdoganin AKP-puolue koki nöyryyttävän tappion pormestarinvaaleissa maaliskuun lopulla, ja puolue tuomitsi vaalit korruptoituneiksi ja vilpillisiksi.

Viime viikolla Turkin vaaliviranomainen mitätöi maaliskuun vaalitulokset ja määräsi järjestettäväksi uudet pormestarinvaalit. Oppositio on arvostellut uusia vaaleja epädemokraattisiksi ja laittomiksi.

Nyt ehdokkuudestaan luopunut Aydin keräsi maaliskuun vaaleissa runsaat 30 000 ääntä. Vaalivoittaja Imamoglu peittosi AKP:n ehdokkaan hiuksenhienolla 13 000 äänen erolla. Kaikkiaan Istanbulin vaaleissa oli 10 miljoonaa äänioikeutettua.

On vielä epäselvää, aikovatko Aydinin kannattajat siirtyä Imamoglun tueksi tulevissa vaaleissa.

Monet pienet puolueet ovat kuitenkaan viestittäneet, että ne voisivat tukea Imamoglua protestoidakseen aikaisempien vaalitulosten mitätöintiä.

Aiheesta lisää:

Turkin oppositio kävi vastaiskuun – vaatii kumoamaan viimevuotiset vaalitulokset

Erdogan pitää Istanbulin uusintavaaleja parhaana askeleena Turkille – vaalit voittanut puolue näkee toimet laittomina

Turkin vaaliviranomaiset mitätöivät presidentti Erdoganille epämieluisan Istanbulin vaalituloksen

Eri lajien harrastajat luovat uusia sanoja, joilla kuvaillaan toimintaa tai tärkeitä välineitä. Joskus sanoja lainataan englannista ja väännetään omaan suuhun sopivaksi.

Maastopyöräily on kasvattanut suosiotaan tasaisesti 2000-luvulla, ja harrastajat oppivat sanaston muilta pyöräilijöiltä esimerkiksi netissä tai yhteislenkeillä.

Kokeile alla olevalla testillä, kuinka hyvin tunnet tai osaat päätellä maastopyöräilysanastoa.

Kansanedustaja Maria Ohisalosta on tulossa vihreiden uusi puheenjohtaja. Puoluejohtajakisaan ei ilmaantunut muita ehdokkaita. Ilmoittautumisaika päättyi lauantai-iltana.

Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa Porissa 15. kesäkuuta. Käytännössä valinta on kuitenkin selvä. Vihreiden sääntöjen mukaan puheenjohtaja valitaan jäsenäänestyksen perusteella. Nyt jäsenäänestystä ei tarvita.

Maria Ohisalo on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja köyhyystutkija. Hän sijoittuu puolueen vasempaan laitaan. Ohisalo ei kuitenkaan suunnittele vihreiden linjaan äkkinäisiä muutoksia.

– Linjahan on yhdessä sovittu. Haluan osoittaa, että politiikka on kaikkien asia. Haluan tehdä myös sellaista politiikkaa, joka pohjaa tutkimustietoon, Ohisalo sanoo.

Helsinkiläinen Ohisalo, 34, valittiin eduskuntaan Helsingissä runsaalla 11 000 äänellä. Hän on taustaltaan köyhyystutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori.

Ennen kansanedustajuutta hän työskenteli tutkijana kohtuuhintaista asumista tarjoavassa Y-Säätiössä.

Maria Ohisalo olisi ollut valmis kisaamaan vihreiden puheenjohtajan paikasta. Nyt kilpailijoita ei ilmaantunut.

– Olen sanonut koko ajan, että kisa on valmis kaikille ja mä olen tottunut kisaamaan. Jos kisa olisi tullut, olisi käyty keskustelua painotuseroista, mutta ehkä nyt koettiin, ettei sille ollut tarvetta, Ohisalo sanoo.

Ei paljasta suosikkisalkkuaan

Vihreiden tärkeimmät teemat ovat Ohisalon mukaan ilmastonmuutos ja köyhyyden torjunta. Näistä teemoista puolue vääntää hallitusneuvotteluissa Säätytalolla. Neuvottelut jatkuvat maanantaina.

Ohisalolla on hyvät mahdollisuudet nousta vihreiden ministeriksi. Hän ei suostu vielä kertomaan, mikä olisi hänen suosikkisalkkunsa.

– Potentiaalisia ministeripohdintoja käydään vasta myöhemmin. Nyt puoluetta johtaa vielä Pekka Haavisto jame neuvottelemme hallitusohjelmasta.

Ohisalo on toiminut vihreiden varapuheenjohtajana vuodesta 2015 alkaen. Hän tuurasi puheenjohtajan tehtävässä sairauslomalle jäänyttä Aaltoa viime syksynä. Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen Maria Ohisalo on ollut vuodesta 2017.

Musta hevonen on epätodennäköinen

Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen sanoo, että ”mustan hevosen” eli yllättävän puheenjohtajaehdokkaan ilmaantuminen on mahdollista teoriassa, mutta ei käytännössä.

– Ehdokkaalla olisi melkoinen tehtävä vakuuttaa puoluekokousedustajat siitä, että puolueen vakiintunut, vuosikymmenen voimassa ollut ja koko tämän ajan yksimielisesti kannatettu puheenjohtajan valintaprosessi pitää hylätä ja valita sen sijaan hänet, Miettinen pohtii.

Puolueen väliaikaiseksi puheenjohtajaksi valittiin viime syksynä Pekka Haavisto, kun masennukseen sairastunut Touko Aalto vetäytyi tehtävästä.

Haavisto sanoi heti valituksi tultuaan, että ei ole ehdolla kesällä varsinaiseksi puheenjohtajaksi.

Juttua korjattu kello 20.15: Ilmoittautumisaika loppui lauantai-iltana, ei perjantaina.

Lue myös:

Oletko vihreiden seuraava puheenjohtaja, Maria Ohisalo? "En lähde spekuloimaan"

Masennusta sairastava Touko Aalto vetäytyy vihreiden johdosta: "Kiitos valosta ja myötätunnosta, kukaan meistä ei pärjää yksin"

Aikuisten somessa jakamat uhkausviestit heijastuvat herkästi lapsen tunnetiloihin. Kauppakeskuksiin ja kouluihin kohdistuneet uhkaukset ovat kiertäneet viime viikkoina jopa alakouluikäisten lasten viestiketjuissa. Jos aikuista pelottaa, lasta pelottaa vielä enemmän.

Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkosen mukaan aikuisilla on vastuu miettiä, kannattaako uhkaviestejä jakaa somekanavissa.

Vaaranen-Valkonen kertoo, että yhdistys on saanut nuorilta ja aikuisilta joitain yhteydenottoja kevään uhkausviesteihin liittyen.

– Somen käyttö on lisääntynyt lapsilla ja nuorilla, ja sen myötä myös uhkaavien viestien näkyvyys kasvaa.

Vastuu vanhempien kautta viranomaisille

Vaaranen-Valkosen mukaan aikuisen tehtävänä on tuoda lapselle turvallisuuden tunnetta. Todellisen vaaran arviointi on aina poliisin kontolla.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Erik Salonsaari kehottaa lasta kertomaan uhkaavasta viestistä ensin vanhemmilleen. Aikuinen voi pohtia asiaa lapsen kanssa ja tehdä tarvittaessa ilmoituksen viranomaisille.

Salonsaari toimii tutkinnanjohtajana toukokuun alussa nettiin kirjoitetuissa Porin ja Ulvilan koulu-uhkaustapauksissa. Hänen mukaansa uhkausten määrä itsessään ei ole lisääntynyt viime aikoina, mutta uhkausviestejä julkaistaan usein ryppäissä. Somenäkyvyys voi inspiroida uusia tekijöitä.

– Kun yksi uhkatapaus ilmenee, pian voi tulla monta uutta. Voidaan olettaa, että tekijät kopioivat toisiaan, Salonsaari arvelee.

Pelko pienenee puhumalla

Aikuisen on valitettavan vaikeaa valvoa kaikkia sisältöjä, joihin lapsi pääsee älypuhelimellaan käsiksi. Siksi Vaaranen-Valkosen mukaan on erityisen tärkeää, että sosiaalisen median uhkakuvista keskustellaan lapsen kanssa etukäteen. Kun lapsella on ennakkokäsitys netin vaaroista ja avoin keskusteluyhteys aikuiseen, hän ei jää pelkonsa kanssa yksin. Tieto auttaa toimimaan, Vaaranen-Valkonen painottaa.

Salonsaaren mukaan uhkausviestit ovat selkeästi someajan ilmiö. Poliisille ratkaisevaa ei kuitenkaan ole tapauksen nostattama somekohu, vaan tilanteen todellisen uhkan arviointi.

Mediataitojen merkitys korostuu sosiaalisessa mediassa leviävien vaaraviestien aikana. Pelastakaa Lapset ry:n toukokuun alussa alkanut somekampanja DeepFake Challenge pyrkii kiinnittämään huomion siihen, ovatko somesisällöt totta ja kannattaako kaikkea jakaa. Aikuisen kannattaa pohtia samaa.

- Meidän olisi hyvä tiedostaa, kuinka paljon somesisällöt voivat pelottaa lasta. Pelkoja on mahdollista vähentää vain keskustelemalla pelottavista sisällöistä lapsen kanssa, Vaaranen-Valkonen toteaa.

Jotain odottamatonta oli tapahtunut.

Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) käveli toimittajarykelmän eteen tiistaina kello 16.50 eduskunnassa. Rinne oli kutsunut yllättäen vielä kerran tiedotustilaisuuden koolle, vaikka viralliset hallitustunnustelut olivat päättyneet jo puolilta päivin.

Rinteen piti palata julkisuuteen vasta keskiviikkona hallitusratkaisun kanssa.

– Toivon, että keskustapuolue ilmoittaa selkeästi, ovatko he valmiita lähtemään neuvotteluihin. Ja toivon todellakin, että ovat valmiita lähtemään neuvotteluihin, vetosi hallitustunnustelija Rinne.

Yht’äkkiä Antti Rinne vaikutti anelevan keskustaa hallitusneuvotteluihin.

Kolme tuntia aikaisemmin keskustan eduskuntaryhmä oli ilmoittanut, ettei se ole päättänyt hallitusneuvotteluihin lähtemisestä mitään. Rinteen ainoaksi vaihtoehdoksi toiseksi suureksi hallituskumppaniksi näytti jäävän kokoomus.

Antti Rinteen vetoomus oli kuitenkin harkittu liike, jolla tasoitettiin keskustan tietä hallitusneuvotteluihin.

Viimeistään Rinteen keskustavetoomuksen jälkeen toiveikkaimmillekin kokoomuslaisille valkeni, että he eivät saa kutsua varsinaisiin hallitusneuvotteluihin.

Vielä ennen vappua keskusta oli matkalla oppositioon, mutta vappuviikolla mieli alkoi kääntyä kohti hallitusta.

Punamultavaihtoehtoa pedattiin jo ennen vaaleja

Keskustan ja demareiden välillä punamultayhteistyötä oli viritelty jo pitkään ennen vaaleja. Puolueiden välillä ei ollut kassakaappisopimusta ja SDP kävi keskusteluja myös kokoomuksen kanssa.

Punamultavaihtoehto koki kuitenkin kolauksen eduskuntavaali-iltana. Keskusta sai sataan vuoteen heikoimman tuloksen: 13,8 prosenttia.

Keskusta lähettikin vain kaksi päivää vaalien jälkeen tiedotteen oppositioon menemisestä: “Äänestäjät ovat osoittaneet keskustalle suunnan oppositioon”.

Tiedotteessa ei suljettu kuitenkaan täysin pois vaihtoehtoa, jossa puolue lähtisi hallitukseen mukaan. Puolue listasi jo tässä vaiheessa kynnyskysymyksiä hallitukseen.

Vaikka ovi jätettiin auki hallitukseen, tulos sai useat keskustalaiset pohtimaan vakavasti oppositioon siirtymistä. Tämä näkyi myös eduskuntaryhmän ensimmäisissä kokouksissa.

Kovinta ääntä kokouksissa pitivät ne, jotka kannattivat oppositioon menemistä. Hallitustaipaleesta haaveilevat pitivät oppositionaisia ja -miehiä matalampaa profiilia.

Vähitellen tilanne alkoi kuitenkin muuttua. Huhtikuun lopusta alkaen puolueesta alkoi kuulua julkisia kannanottoja hallitukseen lähtemisen puolesta.

Osaltaan tilanteeseen vaikutti puolueen analyysi mahdollisesta oppositiotaipaleesta. Puolue joutuisi hankalaan asemaan vasemmistoliiton ja perussuomalaisten välissä.

Keskusta olisi oppositiossa vasta toiseksi suurin puolue.

Demareiden ja kokoomuksen välit viilenevät tunnusteluissa

Demarit eivät sulkeneet pois ajatusta kokoomuksesta hallituksessa, vaikka puolueessa tunnettiin laajasti sympatiaa punamultavaihtoehtoa kohtaan.

Puolueiden väliset tunnustelut lähtivät kuitenkin nihkeästi käyntiin. Kokoomus lähetti puoluesihteerivetoisiin neuvotteluihin talouspolitiikasta kansanedustajat Elina Lepomäen ja Matias Marttisen.

Tämä sai demarit tekemään kaksi johtopäätöstä.

Ensinnäkin kokoomus tulisi vetämään kovaa talouspoliittista linjaa, jolloin valtion uusista menoista ja veroista olisi niukasti varaa neuvotella. Tähän johtopäätökseen vaikutti Lepomäen profiili talousajattelijana.

Toiseksi demareissa ajateltiin yleisesti, ettei kokoomus ollut puheenjohtaja Petteri Orpon ja puoluesihteeri Janne Pesosen hallussa. SDP tulkitsi, että keskusta olisi vaalitappiostaan huolimatta Juha Sipilän puheenjohtajaeron jälkeen yhtenäisempi kuin kokoomus.

Tulkinnan taustalla oli kokoomuksen vaalitulos, jossa demariarvioiden mukaan tiukkaa talouspolitiikkaa vaativat kokoomusedustajat kohensivat asemiaan. SDP ei voinutkaan luottaa siihen, että se pystyisi toteuttamaan vaalilupauksensa kokoomuksen kanssa.

Antti Rinne oli luvannut muun muassa vappusatasen alle 1 400 euron eläkkeisiin.

SDP:ssä ratkaisu keskustan ja kokoomuksen välillä tehtiin kuitenkin vasta hallitustunnusteluiden loppumetreillä. Vielä tämän viikon maanantaina kokoomuslaiset kokivat keskustelevansa tosissaan hallitustunnustelija Antti Rinteen kanssa.

Kokoomuslaisten mielestä tiistai-aamuna SDP ei enää pyrkinyt ratkaisuun kiistellyissä talousasioissa. Kokoomuslaiset kokivat, että heidän tunnusteluissaan pelataan aikaa, koska keskusta ei ollut vielä varma ratkaisustaan.

Keskustan puoluevaltuusto ensin menossa oppositioon

Keskustan puoluevaltuusto kokoontui Riihimäellä jännittyneessä tilanteessa huhtikuun lopussa. Puheenvuoroja oppositioon suuntaamisesta tai hallitukseen pyrkimisestä käytettiin molempiin suuntiin.

Keskustan puoluevaltuusto päätyi patistamaan vaalien voittajia muodostamaan hallitusta, vaikka sen kanta ei ollut yksiselitteinen. Hallitusovi jäikin kuuluisat viisi senttimetriä auki.

– Puoluevaltuuston mielestä kynnys hallitukseen osallistumiselle tässä tilanteessa on korkea. Keskustan osallistumisen ehtona on meille tärkeiden asioiden sisällyttäminen hallitusohjelmaan, luki keskustan puoluevaltuuston kannanotossa.

Puoluevaltuuston jäsenet olivat vielä ennen vappua kallellaan oppositioon. Ennen puoluevaltuuston kokousta julkistetussa Suomenmaan kyselyssä 75 prosenttia vastanneista valtuuston jäsenistä arvioi, että keskustan paikka on oppositiossa. Suomenmaan kyselyyn vastasi 74 puoluevaltuutettua 135:stä.

Mieli keskustassa alkaa muuttua vapun jälkeen

Eduskuntaryhmän kokouksien puheenvuoroista alkoi keskustassa muodostua käsitys, että enemmistö kansanedustajista kannattaa hallitukseen menemistä.

Ylen tietojen mukaan toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna voimasuhteet eduskuntaryhmässä olivat seuraavat: reilut kaksikymmentä edustajaa hallitusneuvottelujen puolesta, 4–6 edustajaa opposition puolesta.

Keskustan eduskuntaryhmässä on yhteensä 31 kansanedustajaa.

Ainakin keskustan lappilaisten kansanedustajien Katri Kulmunin ja Mikko Kärnän tulkittiin vastustavan hallitukseen menoa.

Hallitukseen menemistä ei kuitenkaan ratkaise pelkästään eduskuntaryhmä. Asiaan vaikuttaa myös puoluehallituksen ja -valtuuston kanta, joten niiden tuki hallitusaikeille oli tärkeää.

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin kokouksessa Piippolassa Siikalatvalla lauantaina 4. toukokuuta suurin osa puheista oli jo hallitukseen menemiselle myönteisiä.

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri on vaikutusvaltaisin keskustan piireistä.

Piirikokouksen jälkeen yksi keskustalainen punamulta-aktivisti soitteli Pohjois-Pohjanmaalle pari puhelua, varovasti kysellen ja ikään kuin ohjaten ajatuksia hallitusneuvotteluille suopeaksi.

Aktivisti lopetti soittelun, kun havaitsi, että kenttäväki tukee hallitusneuvotteluihin lähtöä.

SDP kaipaa varmuutta keskustasta

Vapun jälkeen SDP:ssä haluttiin saada varmuus keskustan mielipiteestä.

Ainakin seuraavia lukuja keskustan valtuuston mielialoista oli demarien tiedossa: Valtuuston jäsenistä 20 kannatti hallitukseen pyrkimistä joka tapauksessa. Valtuustosta 20 jäsentä vastusti hallitukseen menoa. Lisäksi 37 jäsentä oli valmis tukemaan hallitusneuvotteluihin osallistumista, jos SDP hyväksyisi keskustan kynnyskysymykset.

Keskustan puoluevaltuustossa on yhteensä 135 jäsentä, joten useamman kuin joka toisen kannan oletettiin olevan tiedossa.

Keskustasta kuitenkin kiistetään Ylelle, että puolueessa olisi järjestelmällisesti laskettu tai kartoitettu tiistaisen hallituskyselyn vastausten todennäköisyyksiä etukäteen.

SDP:n johdossa oli kuitenkin viimeistään tämän viikon tiistaiaamuna kirkastunut näkemys: Keskusta olisi etusijalla valinnaksi toiseksi suureksi hallituspuolueeksi. Vihreät, vasemmistoliitto ja RKP olisivat muut puolueet, jotka kutsuttaisiin neuvotteluihin.

Keskustan kannasta piti saada vielä lopullinen varmuus.

Keskustan eduskuntaryhmässä oli haluja hallitusneuvotteluihin. Puoluejohto päätti ratkaista hankalan tilanteen kysymällä kenttäväeltä, pitäisikö puolueen olla valmis hallitusneuvotteluihin.

Useilla keskustalaisilla oli jo aavistus, että kenttäväki tukisi hallitusneuvotteluihin osallistumista.

Keskusta lähetti hallituskyselyn puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän 177 jäsenelle tiistai-iltana kello 18.43.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli informoitu keskustan oletetuista voimasuhteista jo ennen virallista kyselyä. Rinne siis sai haluamaansa varmuutta, että keskusta saattaisi olla valmis lähtemään hallitusneuvotteluihin jo ennen tekemäänsä vetoomusta.

Tämä saattaa selittää paljon Rinteen lausuntoa A-studiolle keskiviikkona sen jälkeen, kun hallituspohja oli julkaistu.

– Matkan varrella alkoi vahvistua, mihin suuntaan pohja on kääntymässä. Ja loppujen lopuksi eilen illalla (tiistai-iltana) sain itsevarmuuden, mitä tulen esittämään.

Kokoomuksen Petteri Orpo nokittelikin SDP:tä ja keskustaa asiasta, kun keskustan Antti Kaikkonen kertoi varmistuneensa puolueen päätöksestä vasta keskiviikkona.

– Rinteelle asia oli selvä eilen illalla ja Antti Kaikkoselle tänään aamulla, Orpo sanoi A-studion keskustelussa.

Keskustan kyselyn tulokset valmistuivat keskiviikkoaamuna kello 9.00 jälkeen. Vastaajista 80 prosenttia kannatti vaihtoehtoa, että keskusta on valmis hallitusneuvotteluihin, jos puolueen kynnyskysymykset toteutuvat.

Keskustan kenttäväki oli nyt sitoutettu hallitusneuvotteluihin. Keskustan johto oli turvannut selustansa.

Juttua varten on kerätty tietoa hallitustunnustelujen aikana ja tehty taustahaastatteluja useiden eri puolueiden edustajien kanssa.

Rinne joutuu odottamaan empivän keskustan vastausta keskiviikkoon – Yle seurasi tässä jutussa kiinnostavaa päivää

Miltä tuntuisi kuulla oman lapsen ensimmäinen lukukoe nauhalta ja nähdä samalla hänen oma arvionsa suorituksestaan?

Esimerkiksi tätä kokeillaan digitaalisen sovelluksen avulla Joensuun Normaalikoulun 2A-luokassa. Oppilaat taltioivat sovellukseen koulutehtäviään itsearviointia varten. Myös vanhemmat ja opettaja näkevät tallenteet, ja he voivat seurata lapsen kehitystä sekä arviointia digitaalisesti

Tarkoituksena on tehdä oppilaiden arvioinnista läpinäkyvämpää lapsille ja vanhemmille, kertoo luokanopettaja Sinikka Räty-Záborszky.

– Erityisesti haluamme tuoda läpinäkyvyyttä koteihin, koska eiväthän vanhemmat näe mitä täällä koulussa tapahtuu. Nyt se näkyy sovelluksen kautta kuvin, äänin ja videoin.

Lapsia vanhempien huomio voi nolottaa

Uuden opetussuunnitelman mukaan kouluissa pitäisi kehittää uudenlaista arviointikulttuuria. Räty-Záborszky kertoo, että aiemmin arviointi oli päätepysäkki: tiivistelmä lukukaudesta esimerkiksi numeron muodossa.

– Nyt se on enemmänkin matka, jolla on useita pysäkkejä lukuvuoden aikana. Lapset myös arvioivat itse itseään.

Juuri itsearvioinnissa sovellus tulee apuun. Se on kuin digitaalinen portfolio, josta lapsi voi seurata kehittymistään.

– Kun esimerkiksi lukukoe uusitaan myöhemmin, voi lapsi verrata sitä vanhaan kokeeseen ja huomata kehityksensä, Räty-Záborszky sanoo.

Sovellus on nimeltään Seesaw. Se on Yhdysvalloissa kehitetty kaupallinen palvelus, jonka koulut voivat ostaa käyttöönsä. Hankkeessa on tarkoitus kokeilla myös muita saman tyyppisiä sovelluksia.

Varsinaisten käyttäjien eli lasten suhtautuminen sovellukseen on kaksijakoinen. Sovelluksen käyttäminen koetaan mukavaksi ja helpoksi, mutta omien koulutehtävien esittely vanhemmille voi tuntua nololta.

2A-luokan oppilas Mette Hynynen, 8, kertoo kuvanneensa sovelluksella esimerkiksi pulpettinsa sisältöä.

– Sitten arvioimme miten siistejä pulpetit ovat, ja mitä pitäisi parantaa, hän kertoo.

Vanhemmat ovat innokkaasti mukana

Uusi sovellus antaa vanhemmille mahdollisuuden seurata lapsen koulunkäyntiä entistä tarkemmin. Sovelluksen kokeilu kuuluu laajempaan digitaalinen dialogi -hankkeeseen. Lisäksi tutkijat ja opettajat ovat keskustelleet vanhempien kanssa arvioinnista palavereissa ja vanhempainilloissa.

Joensuulaiset vanhemmat Piia ja Jari Miettinen kertovat sovelluksen muistuttavan Facebookia.

– Sillä erolla, että lapsemme tekemät kuvat, äänet ja videot näemme vain me, Piia Miettinen sanoo.

Sovellus löytyy tällä hetkellä isän puhelimesta. Siihen tulee ilmoitus aina, kun perheen lapsi on tallentanut sovellukseen jotakin. Vanhempi voi sitten seurata tai kommentoida päivitystä.

– Näemme myös, mitä opettaja on kommentoinut. Voimme myös itse kommentoida opettajalle, olemmeko samoilla linjoilla, Jari miettinen sanoo.

Yliopistonlehtorin Susanna Pöntisen mukaan on ollut tärkeää saada koulun arkisia asioita näkyville koteihin. Tässä on hänen mukaansa onnistuttu hyvin.

Oppilaiden vanhemmille on jo ennestään olemassa digitaalisia ohjelmia, joilla viestitään kodin ja koulun välillä. Miten aika riittää kaikkien digitaalisten kanavien seuraamiseen? Jarmo Miettinen vastaa, että hyvin.

– Koska lapseni koulunkäynti on nyt elämäni tärkeimpiä asioita. Päivityksiä saisi tulla enemmänkin. Niitä tulee nyt noin viikon tai kahden välein.

Tekeekö digitalisaatio koulusta entistä paremman? Keskustele aiheesta kello 22:00 asti.

Lue lisää:

Yle: Opettajat Ylen kyselyssä: Uusi opetussuunnitelma ei vie opiskelua oikeaan suuntaan – "Teknologian palvontaa"

Yle: Professori peruskoulun opetussuunnitelmasta: ”Lasten pitäisi ilmeisesti opettaa toisiaan”

Yle: Teknologia ja robotit tulevat osaksi peruskoulujen opetusta – "Se on uusi tapa opettaa asioita"

Yle: Koululaiset eriarvoisessa asemassa – jotkut saavat omat tabletit, osa käyttää kimppalaitteita