Ulkoiset tukirangat eli eksoskeletonit ovat maallikoille tuttuja lähinnä tieteiselokuvista.

Viime vuosina ihmisen ohjailemista koneista on kehitelty aputeräsmiehiä myös todellisuudessa. Villien visioiden laitteet ovat uuden teollisen ajan metallinhohtoisia sankareita.

Niiden toivotaan vapauttavan ihmiset jalompiin harrastuksiin ja helpottavan arkea monin tavoin. Äyriäisillä ja hyönteisillä tämä ulkoinen kuori on luonnostaan, nyt sitä sovitellaan myös ihmisten ylle.

Teollisuuden nopeassa murroksessa robocopit ovat nykypäivää jo siinä määrin, että ihmiskehon mekaanisille jatkeille pohditaan standardeja.

Kansainvälinen ASTM-komitea on luomassa alalle säännöstöä, sillä erityyppisiä eksoskeletoneja ollaan ottamassa käyttöön kaikkialla sotateollisuudesta lääketieteeseen.

Teknologiaosaaja Suomi ei ole jäänyt syrjään tässä tuotekehityksessä. Turussa testataan, toisiko ulkoinen tukiranka helpotusta esimerkiksi kiinteistöhuollon raskaimpiin töihin. Lue juttu tästä.

Teräsranka ei kompuroi rappusissa

NIST-tutkimuslaitoksen tutkija Bill Billotte maalailee ASTM-komitean verkkosivuilla teknologian mahdollisuuksia.

– Ajattele elämää ilman rappuja. Voit kävellä, juosta, hyppiä, nostaa ja jopa tanssia kaikkien voimin koko elämäsi. Mitkään työt eivät enää riko selkää.

Tukirangoista on hyötyä paitsi teollisuudessa, myös esimerkiksi vaativissa leikkauksissa, joissa kirurgit operoivat potilaita tuntikausia. Niitä käytetään myös avaruudessa astronauttien aluksilla suorittamissa huoltotehtävissä. Yhdysvalloissa tukirankoja on tutkittu parikymmentä vuotta.

Teräksiset tukiraajat lisäävät liikuntarajoitteisten tai vammaisten toimintakykyä. Singaporessa eksoskeletoneja tutkitaan esimerkiksi sitä, miten sairastuneita voidaan kuntouttaa uuden teknologian avulla.

Kaupalliseen käyttöön vuonna 2020?

Toistaiseksi tavallisen ihmisen on kuitenkin useimmiten käytettävä hissiä tai kuljettava portaita. Eksoskeletonien tulo teollisuuden saati yksityisten kansalaisten käyttöön vaatii sekä kehitystyötä että rahaa.

Jo suunnittelu on kallista, varsinkin kun tähtäimessä on jokaiselle käyttäjälle sopiva, kehotyyppiä vastaava haarniska.

Esimerkiksi Sacros Robotics-yhtiössä kehitellään helposti ylle puettavaa, kevyttä tukirankaa. Mallissa tietokoneohjattu laite myötäilee käyttäjänsä liikkeitä ja refleksejä.

Haarniska syö akkua

Istuvuuden ja käyttömukavuuden lisäksi haasteita on tukirankojen sähkönkulutuksessa. Laitteet kuluttavat akkuja tyhjiin nopeasti. Ensimmäiset Sarcosin mallit vaativat toimiakseen 6800 wattia.

Uudemmissa versioissa 600 wattia sähköä riittää päiväksi 70 kilon taakan kuljetukseen vajaan viiden kilometrin tuntivauhdilla.

Kahdeksannen sukupolven malli ei kehitystiimin mukaan tarvitse enää akkuja eikä softaa.

Tuotteiden kiinnostavuudesta kertoo se, että Sarcosiin ovat sijoittaneet muun muassa Microsoft, metsä- ja maatalouskonevalmistaja John Deere, autojätit Toyota ja BMV ja ilmailualan teollisuusyritys Boeing. Mukana on myös yhdysvaltalainen teollisuuden monialayritys Caterpillar.

Miljardibisnes lähivuosina?

Sijoittajat ja valmistajat uskovat eksoskeletonien läpimurtoon jo lähivuosina.

Kymmenessä vuodessa niiden ennustetaan tuovan valmistajille vajaan kuuden miljardin dollarin tulot. Kun tukirankoja saadaan massatuotantoon, toiminnan uskotaan tulevan kannattavaksi jo seuraavien kolmen vuoden aikana.

Maria Kylmäluoman hymy ulottuu silmiin asti. Hän myös nauraa usein. Tulee olo, että hänen on hyvä olla – vaikka tietää, että takana on monia tuskaisia vuosia. Ja että se vuoden vaikein päivä on taas edessä.

Hersyvän Marian aviopuoliso Mika Kylmäluoma puolestaan on rauhallinen ja sympaattinen. On helppo uskoa, että hän on ollut se tukipylväs, joka on pitänyt heidät pystyssä, kun Maria on ollut tunne- ja hormonimyrskyissään rikki, raivoissaan ja raunioina.

Maria Kylmäluoma kertoo tarinansa, koska aivan liian usein lapsettomuudesta kerrottaessa tarina päättyy siihen, että lapsi on saatu, tavalla tai toisella.

– Se antaa vähän väärän kuvan, kun kaikille ei sitä lasta tule kuitenkaan. Se luo kuvaa siitä – että on jotenkin onnistuttava – että muuta elämää ei ikään kuin ole. Itseäni olisi helpottanut paljon, kun joku saman kokenut olisi sanonut, että elämä voi olla ihan hyvää ilman lasta.

Hän myös toivoo, että arasta asiasta puhuminen lisäisi ymmärrystä kohdata lapseton.

– Kenenkään lapsiasiathan ei varsinaisesti kuulu kenelläkään muulle, oli sitten vapaaehtoisesti lapseton tai olosuhteiden pakosta. Mutta toivoisin, että siitä puhuttaisiin ja nimenomaan niin, että ihmiset ymmärtäisivät kuinka iso asia se on heille, joita se koskettaa.

Lapsettomuus oli tiedossa

Maria Kylmäluomalle selvisi 16-vuotiaana, että hänellä on PCO eli polykystiset munasarjat ja sen vuoksi lasten saaminen saattaa olla vaikeaa. Gynekologi sanoi tuolloin, että palataan asiaan sitten, kun lasten hankkiminen tulee ajankohtaiseksi.

– Siinä mielessä olen ollut onnekkaampi lapseton kuin ehkä moni muu, että monellehan se tulee täytenä yllätyksenä. Minulla se on ollut tavallaan tiedossa jo nuoresta lähtien.

Kun he Mikan kanssa tapasivat, molemmat olivat 25-vuotiaita. Maria sanoo, että hän halusi heti selvittää, miten mies suhtautuu mahdolliseen lapsettomuuteen. Hän kysyi kolmansilla treffeillä, kuinka tärkeää Mikalle on omien lasten saaminen.

– Ajattelin, että jos se on tärkeää, niin emme ehkä pysty alkaa edes olla yhdessä, koska sitä haavetta en ehkä koskaan pysty täyttää. Jos se on toiselle tosi tärkeä asia, silloin on väärin viedä se – ainakin jos sen tietää. Eri asia on, jos ei tiedä.

Mika Kylmäluoma kertoo, että oli luonnollisesti ajatellut, että jossain elämänvaiheessa voisi lapsia tulla. Kun Maria kertoi, ettei se välttämättä ole mahdollista hänen kanssaan, se ei vaikuttanut millään tavoin hänen halukkuuteensa jatkaa suhteessa.

– Ei se ollut kynnyskysymys, ei sitä tarvinnu epäillä hetkeäkään, hän sanoo.

Kaksi kertaa kaksi viivaa

Maria ja Mika Kylmäluoma menivät naimisiin muutaman vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2009. Lasta ei ollut kuulunut, joten he päättivät hakeutua lapsettomuustutkimuksiin avioitumisen jälkeen.

– Aika pian siinä todettiin, että ei kannata edes yrittää mitään kevyempiä vaihtoehtoja. Koeputkihedelmöitys oli kohdallani ainoa järkevä vaihtoehto.

Ensimmäisestä kerrasta tuli kohdunulkoinen raskaus ja se jouduttiin keskeyttämään.

– Olin melkein kaikkeen varautunut, mutta en siihen. Se oli tunnetasolla tosi paha tilanne. Kun monen vuoden yrittämisen jälkeen on vihdoin raskaus saatu alulle ja sitten se keskeytetään.

Keskeytystä seurasivat pahat komplikaatiot ja parin kuukauden sairausloma.

Toinen yrityskin näkyi raskaustestissä kahtena viivana, mutta paljastui tuulimunaraskaudeksi.

– Sen jälkeen olin henkisesti niin raunioina, että halusin tauon hoitoihin. En enää yksinkertaisesti jaksanut sitä.

"Tuntui, ettei mielenterveys kestä"

Maria Kylmäluoma kertoo, että lapsettomuushoitojen aika oli hyvin vaikeaa, sillä hänelle piti antaa isoja annoksia hormoneja.

– Lisäksi kahteen kertaan se kokemus onnen ja toiveen hetkestä täydelliseen luhistumiseen. Se oli niin raskasta.

Mitä enemmän aikaa kului toisen epäonnistuneen koeputkihedelmöityksen jälkeen, sitä vaikeammalta Mariasta tuntui yrittää enää uudelleen.

Kolme vuotta oli aikaa miettiä. Se on aika, mitä alkioita säilytetään.

– Se oli ollut henkisesti niin raskasta, täydellistä vuoristorataa koko ajan. Jotenkin sitten tuntui, ettei se ole sen arvoista. Tuntui, ettei mielenterveys kestä enää.

Mika Kylmäluoma muistelee, että koki itsensä tilanteessa suhteellisen voimattomaksi. Näkee toisen tuskan – mutta ei voi tehdä paljon mitään.

– Ja minun mielestänihän Mika oli liian rauhallinen. Hän ei itkenyt minun kanssani. Koin, että Mikan olisi pitänyt olla paljon epätoivoisempi. En uskonut, että hän oli oikeasti surullinen tilanteesta. Riitelimme silloin ihan hirveästi, koska olin niin poissa tolaltani koko ajan, Maria Kylmäluoma kertoo.

Pitkään Taysissä lapsettomuus- ja hormonipoliklinikalla työskennellyt osaston ylilääkäri Katja Ahinko tuntee parien tuskan.

– Lapsettomuus on erittäin raskas asia ja iso kriisi elämässä, siihen kiteytyy niin moni asia ja odotus. Hoitoprosessi on pariskunnalle aina jollain tasolla vaikea ja rankka.

Ahingon mukaan valtaosa sietää hoidot ihan hyvin. Hän kuitenkin muistuttaa, että ihmiset ja heidän tilanteensa ovat erilaisia. Kokemukseen vaikuttaa myös lopputulos.

– Jos saa sen avulla lapsen, niin ehkä sitä ei pidä niin hankalana, kuin jos se päätyy negatiiviseen tulokseen. Kyllä siihen peilautuu varmasti moni asia. Psyykkisesti se on paljon rankempaa kuin fyysisesti.

Lopullinen päätös

Kun Maria ja Mika Kylmäluoma päättivät, ettei hoitoja jatketa, he keskustelivat myös muut vaihtoehdot läpi. He eivät lähtisi adoptioprosessiin tai hakeutuisi sijaisvanhemmiksi.

Sijaisvanhemmuudessa ajatus siitä, että lapsi saatettaisiinkin ottaa pois, oli Mariasta kestämätön.

– Hukkaanhan se elämä menee jos elää jos-elämää. Halusin pisteen sille kaikelle. Sen takia se adoptioajatuskin lopulta jäi, kun siihenkin olisi voinut mennä vuosia ja taas vuosia, eikä mikään silti olisi ollut varmaa.

Hän sanoo, ettei kestänyt välitilaa, jossa oli elänyt jo niin kauan. Hän halusi elämässä eteenpäin.

– Mika onneksi sanoi silloin, kun pohdittiin hoitojen jatkamista, että minä saan päättää ja hän tukee minua, oli päätös kumpi tahansa. Arvostan sitä todella paljon. Tilanne olisi ollut paljon vaikeampi, jos hän olisi käyttäytynyt kuin minä ja toivonut lasta aivan hysteerisesti.

Haaveiden hautaaminen oli murskaavaa

Kun päätös oli tehty, asia piti käydä läpi itsensä kanssa.

Maria Kylmäluoma sanoo haaveilleensa aina isosta perheestä ja siitä, että yhdessä puuhataan kaikenlaista.

– Haaveeni on ollut lapsesta saakka, että minusta tulee äiti. Sen haaveen hautaamien on ollut todella vaikeaa. Olihan se ihan hirveä paikka.

Maria Kylmäluoma kertoo, että oman tilanteen toivottomuus ja katkeruus kulminoitui jopa vihaksi lapsia, lapsiperheitä ja erityisesti raskaana olevia kohtaan.

– Olen ollut niin katkera ja se on ihan hirveä tunne. Mutta enää en sanoisi itseäni katkeraksi, olen ehkä joskus vain vähän kateellinen. Sille aika on tehnyt hyvää.

Hän tunnustaa olleensa kateellinen jopa niille, jotka ovat menettäneet lapsensa.

– Koska silloin on edes ollut lapsi, on joku jota surra. Minulla ei ollut mitään. Ei ollut kuin ajatus lapsesta.

Maria Kylmäluoma kertoo, että Seinäjoella on hautausmaalla Tyhjän sylin muistokivi, "Lapselle, jota emme koskaan saaneet". Ei hän ole sinne mitään koskaan vienyt, mutta ajatus, että sellainen on, on hänelle tärkeä.

Elämä on nyt hyvää

Maria Kylmäluoma pohtii, että ponnisteli tolpilleen osin ehkä optimistisen luonteensa avulla.

– Ajattelin sen niin, että eihän elämässä muutenkaan saa aina mitä haluaa. Ja kyllähän aika sen terävimmän tuskan vie.

Ajatus äitienpäivästä on silti edelleen aina aika vaikea. Äitienpäivänä näytölle tulvivia Facebook-päivityksiä hän ei pysty katsomaan, sillä niissä konkretisoituu se, mitä hän ei tule koskaan kokemaan.

Kylmäluomia on kannatellut myös hyvä parisuhde.

– Voisihan olla niinkin, että se on niin iso asia toiselle, että jos lasta ei saada, tulee ero. Meillä on kuitenkin toisemme.

Mika Kylmäluoma sanoo harkittuun tyyliinsä, että vaikka lapset olisivat olleet tervetulleita, "hyvin on pärjätty ilmankin".

– Sitä voi arvostaa erilaisia asioita...on aikaa, eikä ole niin sitoutunut välttämättä siihen perhe-elämään. Harrastuksiin voi käyttää hyvällä omallatunnolla enemmän aikaa, tai mihin vaan, hän pohtii.

Marian mielestä elämä on nyt hyvää.

– Se on erilaista, mutta ei se huonoa ole. Emme ole urasuuntautuneita, emmekä edes matkustele, mutta tykkäämme harrastaa kaikenlaista. Meidän ei tarvitse miettiä onko meillä laatuaikaa yhdessä, se on meistä itsestä kiinni.

Hän sanoo, että elämässä on parasta se, että heillä on mukavaa yhdessä. On tulevaisuudensuunnitelmia ja haaveita.

Surullisinta on...

Maria Kylmäluoma kertoo tunteistaan suoraan ja kursailematta. Muisto siitä, miten Mika jahtasi piikkikammoista Mariaa ympäri asuntoa hormonihoitojen aikana, naurattaa nyt.

Kyyneleitä pyyhimme kaksi kertaa haastattelun aikana. Ensimmäisen kerran Marian kertoessa siitä, kuinka palavasti hän halusi äidiksi ja kuinka joutui haaveensa hautaamaan. Toisen kerran, kun hän kertoo, mikä on surullisinta lapsettomuudessa. Silloin tarvittiin nenäliinoja.

En koskaan vedä lasta pulkassa, en koskaan mene vanhempainiltaan, enkä koskaan katsele ylpeänä lastani pesäpallokentän laidalla. En saa opettaa itselleni tärkeitä asioita kenellekään sillä tavalla, miten niitä omille lapsille opetetaan. Maria Kylmäluoma

Maria kertoo, että sukujuhlissa kirpaisee, kun siellä vertaillaan, kuka näyttää keneltäkin. Erityisesti sattuu, ettei hän tule koskaan näkemään sukupolvien jatkumoa omissa lapsissaan.

– Ja ne kaikki kokemukset, mistä jää paitsi. En koskaan vedä lasta pulkassa, en koskaan mene vanhempainiltaan, enkä koskaan katsele ylpeänä lastani pesäpallokentän laidalla. Enkä saa opettaa itselleni tärkeitä asioita kenellekään sillä tavalla, miten niitä omille lapsille opetetaan.

Mari Hegvik seisoo peilin edessä ja kohdistaa katseensa siihen ainoaan kohtaan, jonka hän tunnistaa. Silmiin. Kaikki muu on tuntematonta. Murskana.

Ääni joka ei unohdu

Kesäkuu 2015.

– Tule nyt jo, Hanne! Mari Hegvik vaatii isosiskoaan lisäämään vauhtia.

Lumipeitteiset vuorenhuiput ja alas laaksoon johtava soratie avautuvat Hegvikin perheen edessä Etelä-Norjassa sijaitsevassa Jotunheimenin kansallispuistossa.

Glittertind-vuoren rinne on jyrkkä, mutta se ei hurjapäiseksi tunnettua Maria pelota. Hän haluaa kiitää pyörällä alas pysäköintialueelle, jossa perheen auto odottaa.

Koko perheen – vanhempien, 19-vuotiaan isosisko Hannen ja 15-vuotiaan pikkuveli Øysteinin – on määrä jatkaa matkaa lentokentälle ja lomamatkalle kohti Kreetaa. Käynti luonnonpuistossa on vain lyhyt pysähdys ennen lentomatkaa.

Isä on jo pyöräillyt rinteen alas. Äidin ja pikkuveljen Mari on karistanut kannoiltaan, ja nyt isosiskokin alkaa jäädä jälkeen. Mari kiitää alas ilman pyöräilykypärää.

Hän ei enää jaksa odottaa Hannea, vaan polkaisee pyörän täyteen vauhtiin. Renkaat pyörivät yhä nopeammin ja kauniina edessä siintävä laakso lähestyy vauhdilla.

Yhtäkkiä renkaat irtoavat polun sorapinnalta.

Mari on menettänyt pyöränsä hallinnan ja hän syöksyy pää edellä kohti väylän vartta kiemurtelevaa pientä jokea.

– Ei tämä nyt niin vaarallista ole. Tästä tulee korkeintaan muutama mustelma, Mari ehtii ajatella ilmalentonsa aikana.

Hän on väärässä.

Rantakiveen murskautuvista kasvoista lähtee ääni, jonka Mari muistaa yhä kirkkaasti, neljä vuotta onnettomuuden jälkeen.

Silmät siirtyivät paikoiltaan

Kun Mari nousee joesta, tuntee hän ensin kipua vain toisessa olkapäässään. Koskettaessaan kasvojaan käsillään hän kuitenkin huomaa nopeasti, että asiat ovat todella huonosti.

Kasvot tuntuvat ehjiltä, mutta ne roikkuvat irrallaan kuin tyhjä ravunkuori. Korvista valuu verta.

Marin on vaikea nähdä eteensä. Myöhemmin hänelle selviää, että syynä tähän ovat törmäyksen voimasta vaurioituneet silmäkuopat ja paikoiltaan siirtyneet silmät.

Yhtäkkiä Marin mieleen tulevat hampaat. Kahdeksan vuoden oikomishoito on saatu vastikään päätökseen.

Kokeillessaan hampaitaan kielellään Mari tajuaa niiden olevan poissa.

Auttajat saapuvat helikopterilla

Ensimmäisenä Marin onnettomuuden havaitsee isosisko Hanne, joka lähtee juoksemaan takaisin tulosuuntaan kohti äitiään ja pikkuveljeään. Kännykällä ei pysty hälyttämään apua, mutta ylempänä rinteessä on mökki ja satelliittipuhelin, joita kohti Øystein polkee pyörällään.

Apuun hälytetty pelastushelikopteri lennättää Marin sairaalaan Trondheimiin. Sairaalan henkilökuntaa odottaa näky, jollaista he tuskin koskaan aiemmin ovat nähneet. Päältä katsoen kasvot ovat vain turvoksissa ja ainoastaan nenässä on haava. Ihon alla piilevät kuitenkin rajut vauriot.

Tietokonekerroskuvaus näyttää kasvojen luiden olevan murskana, ja Mari päätetään lennättää hoitoon Osloon. Vaikeisiin ja monimutkaisiin vammoihin työssään tottunut kasvokirurgi Pål Galteland hälytetään sairaalaan hoitamaan Maria. Vaikka Galteland tiimeineen on tottunut suuriin leikkauksiin, vie Marin tapaus heidät osaamisensa äärirajoille.

– Tilanne oli ainutlaatuinen. Kasvojen keskiosa oli täysin murskana ja jäljellä oli vain pieniä irrallisia luunpalasia, Galteland kuvailee alkutilannetta myöhemmin NRK:n haastattelussa.

– Marin tapauksesta muodostui erityinen, sillä hän oli niin nuori. Hän oli 17 ja hänellä oli elämä edessään.

Leikkauspöydällä odottaa "palapeli"

Ensimmäisenä tehtävänä on kasvojen vakauttaminen ja verenvuodon tyrehdyttäminen sekä infektioiden torjuminen. Estetiikka tulee tärkeysjärjestyksessä vasta tämän jälkeen. Kun kirurgi tiimeineen ryhtyy kokoamaan kasvoja, odottaa heitä leikkauspöydällä palapeli.

Marin vammat ovat vakavimmat kasvojen keskiosassa. Hampaat ovat irronneet ja työntyneet kohti nenää, ja kivi on murskannut ala- ja yläleuan niin pahasti, ettei kasvojen alkuperäisestä muodosta ole enää mitään jäljellä.

Leikkaussalissa Marin kasvoja kootaan aluksi ilman varsinaista kokoamisohjetta. Avuksi tulevat kuitenkin vanhat hammasraudat. Niiden valmistamista varten tytön leuoista on kahdeksan vuotta aiemmin tehty kipsikopio, jota kirurgit nyt pystyvät käyttämään mallina rakentaessaan leukaa uudelleen. Apuna on myös röntgenkuvia ja valokuvia.

– Kun tiesimme miltä leuat alunperin näyttivät, saimme pohjan, jolle rakentaa, Galteland myöhemmin muistelee.

Päästäkseen käsiksi kalloon, kirurgit viiltävät päänahan auki korvasta korvaan ja rullaavat sitten nahan varovasti syrjään. Kirurgit yhdistelevät paloiksi murtuneet kasvojen luut pienten titaanilevyjen ja ruuvien avulla. Pienimmät luunmurut he keräävät pois.

Murtuneiden silmäkuoppien tueksi kirurgit asentavat titaanilevyjä. Osa vaurioituneesta leuasta irrotetaan, kootaan uudelleen pöydällä ja asetetaan sitten paikoilleen.

– Lopputulos on aina hieman epävarma ja harvoin samanlainen kuin aiemmat kasvot, sanoo Galteland.

Vain silmät näyttävät tutuilta

Viikko ensimmäisen leikkauksen jälkeen Mari rohkenee katsoa uusia kasvojaan peilistä. Ensin hän uskaltaa katsoa vain silmiään, sillä ne ovat ainoa tuttu asia muuten täysin uusilta näyttävissä kasvoissa.

– Näytin todella kamalalta, Mari muistelee.

Tuhoutuneista kasvoista ja irronneista hampaista huolimatta Mari päättää jo varhain jatkaa hymyilemistä.

Nyt onnettomuudesta on kulunut neljä vuotta ja Marin kasvot on leikattu jo seitsemän kertaa. Uusia leikkauksia on vielä tulossa. Kirurgien taidot ovat tehneet Mariin syvän vaikutuksen.

Nyt hänellä on jo uudet hampaat.

– Olen todella tyytyväinen, 20-vuotias Mari sanoo ja hymyilee leveästi kauniilla uusilla valkoisilla hampaillaan.

Juttu on julkaistu Norjan yleisradioyhtiön NRK:n sivuilla 30. maaliskuuta. Voit lukea alkuperäisen norjankielisen jutun täältä.

Alkuperäinen teksti: Frida J Krüger, NRK, suomennos ja muokkaus: Jussi Nurminen, Yle Uutiset

Sohvalla röhnöttää teini-ikäisiä telkkaria tuijotellen kuin missä tahansa kodissa. Olohuoneen seinää koristaa suuri violetti taulu äidistä ja lapsesta. Talon äiti rojahtaa sohvannurkkaan teinien sekaan.

– Tuu kainaloon, Sari Itäpelto sanoo teini-ikäiselle tytölle.

Lihakastikkeen tuoksu tilavassa keittiössä kielii siitä, että kohta on ruoka-aika. Ruokasalin nurkkaa koristaa valkoinen kakluuni. Salin isoon ruokapöytään mahtuu helposti 12 henkeä syömään.

Yli satavuotiaassa puutalossa toimii ryhmäkoti huostaanotetuille lapsille. Sari Itäpelto on toiminut 19 vuotta heille äitinä ja isänä.

– Olen saanut suuren lahjan. Saan kulkea äitinä ja vanhempana toisten ihmisten lasten kanssa. Se on fantastista, sanoo ryhmäkodin toimitusjohtaja Itäpelto.

Vuosien varrella nainen on saattanut maailmalle noin 80 lasta ja nuorta. Tarina ei ole aivan tavallinen.

Yksinhuoltaja perusti ryhmäkodin

Sari Itäpelto pakkasi vuonna 2000 tavaransa Lahdesta ja muutti kolmen lapsen yksinhuoltajana Lappeenrantaan. Lahdessa fysioterapeuttina työskennellyt nainen halusi vaihtaa alaa, ja alkoi opiskella sosionomiksi.

– Halusin työskennellä enemmän tunteiden kanssa, perustelee Itäpelto alanvaihdosta.

Fysioterapeutiksi nainen oli päätynyt vanhan urheiluharrastuksen kautta, mutta lastenkotimaailmakaan ei ollut hänelle aivan vieras. Hän oli ollut nuorena harjoittelussa lastenkodissa ja tykästynyt työhön. Lisäksi hän oli leikkinyt lapsena lastenkotilasten kanssa.

Itäpelto alkoi etsiä taloa perhekodin perustamiseen. Sopiva talo löytyi Lappeenrannasta. Itäpelto päätyi ostamaan vuonna 1906 rakennetun, keltaisen puutalon. Siitä tuli Pallon ryhmäkoti.

– Tässä torpassa on nyt istuttu 19 vuotta. Kun tulin tähän, täällä oli kolme omaa ja kolme sijoitettua lasta.

Vähitellen määrä lisääntyi. Kahden vuoden kuluttua lapsia oli jo kymmenen, kolme omaa ja seitsemän huostaanotettua.

Nyt Pallon ryhmäkodissa on liki kolmekymmentä huostaanotettua lasta ja nuorta, joiden ikähaarukka on 6–21 vuotta. Työntekijöitä on lähes yhtä monta kuin nuoriakin.

Äiti vai toimitusjohtaja?

Itäpelto työskenteli ensimmäiset kuusi vuotta huostaanotettujen lasten kanssa ympäri vuorokauden.

– Se aika oli valvottuja öitä murrosikäisten kanssa. Lisäksi alussa oli jatkuva huoli, sitoutuvatko nuoret meihin. Samaan aikaan omat lapseni olivat pieniä.

Hän muistuttaa, ettei ole tehnyt työtä yksin vaan taustalla on aina ollut myös henkilökuntaa. Taloon tuli jo ensimmäisenä kesänä ensimmäinen työntekijä, joka on edelleen töissä ryhmäkodissa.

– Silloin, kun hän tuli, pääsin nukkumaan.

Seuraavat kuusi vuotta työntekijöitä oli jo enemmän. Silloin Itäpelto itse toimi joidenkin nuorten omakasvattajana. Jokaisella nuorella on talossa omakasvattaja, joka toimii nuoren lähiaikuisena.

Viime vuodet Itäpelto on toiminut talon toimitusjohtajana. Hän kokee olevansa nuorille eniten mummo. Yritys on kasvanut sen verran isoksi, ettei hän enää ehdi tehdä niin läheistä tunnetyötä nuorten kanssa. Silti hän tuntee jokaisen talossa olevan lapsen ja nuoren.

– Minun roolini ryhmäkodissa on mahdollistajan rooli, joka pitää sisällään äitiyden, isyyden, rajat ja rakkauden. Kaiken sen.

Lähes 18 000 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolelle

Vuonna 2017 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna kaikkiaan 17 956 lasta ja nuorta. Perhehoidossa oman kodin ulkopuolella on noin 7500 lasta, ammatillisessa perhekotihoidossa noin 2000 lasta, laitoshuollon piirissä vajaa 1700 lasta ja muihin paikkoihin sijoitettuna kaikkiaan reilu 1600 lasta.

Tällä hetkellä Suomessa ei ole kansallista rekisteriä sijaishuoltopaikoista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tehnyt esiselvityksen avoimen rekisterin saamiseksi ympärivuorokautista hoitoa antavista yksiköistä.

Kansallinen rekisteri olisi tärkeä, jotta lapsille löydettäisiin parhaiten heidän tarpeitaan vastaava sijoituspaikka, kertoo THL:n esiselvitys.

THL:n mukaan suurin osa laitosyksiköistä ja ammatillisista perhekodeista on yksityisten ylläpitämiä. Yksityisten tuottajien lastensuojeluyksikköjä on noin 670, joista yritystenomistamia yli 90 pronsenttia ja yleishyödyllisten yhdistysten omistamia on alle 10 prosenttia. Julkisen sektorin ylläpitämiä yksikköjä on THL:n arvion mukaan noin 100.

"Kiva ja napakka"

Talon avarassa keittiössä häärää Itäpellon poika, Nikke Airas. Myös hän työskentelee ryhmäkodissa. Omien sanojensa mukaan hän tekee "kaikkea". Ammatiltaan hän on kokki.

Nuoret ovat tulleet koulusta kotiin. He availevat jääkaapin ovea ja istahtavat keittiön tasoille seuraamaan "äitinsä" haastattelua.

– Mukava ja hyvä tyyppi. Napakka. Kiva, kuvailevat nuoret Itäpeltoa.

Pallon ryhmäkotiin saapuu lapsia ja nuoria ympäri Suomen. Heillä on usein taustallaan jo monia eri sijoituspaikkoja.

– Melkein kaikki tulevat muista sijoituspaikoista. Nuoret ovat heittäneet jo muutaman kierroksen pitkin Suomea. Ja lopulta päätyvät tänne Lappeenrantaan meidän aikuisten hellittäviksi, kertoo Itäpelto.

Sosiaalitoimisto etsii jokaiselle huostaanotetulle yksilöllisesti sopivan paikan. Miksi lopullinen paikka löytyy usealle nuorelle Lappeenrannan ryhmäkodista?

– Luulen, että meillä on sellainen maine, että täällä ei heti luovuteta nuorten kanssa. Meillä pyritään siihen, että tämä olisi paikka, josta lapset ponnistavat maailmalle.

– Alaikäisten hatkailu eli karkailu on meillä tosi vähäistä. Sosiaalitoimistokin välillä ihmettelee, miten sen teemme.

Itäpelto pitää oleellisena myös ryhmäkodin sijaintia lähes keskustassa.

– Me voimme integroida lapsia ihan oikeanlaiseen maailmaan kun emme ole missään korvessa, jossa ei ole ammattikoulua tai harjoittelupaikkoja.

Taustalta kuuluu iloista naurua. Paikalle on tullut kolmekymppinen Guled Abdi. Hän saapui ryhmäkotiin 13-vuotiaana. Ennen Pallon ryhmäkotia hän oli nähnyt jo useita eri sijoituspaikkoja. Pallon ryhmäkodissa hän viimein rauhoittui villin lapsuuden jälkeen.

Abdi muistelee saapumistaan ryhmäkotiin 17 vuotta sitten. Hän muistaa, kuinka jakoi makuuhuoneen Itäpellon pojan, Niken, kanssa. Sijoituksen jälkeen Abdi aloitti oppisopimuksella lähihoitajan opinnot tutussa ryhmäkodissa. Nyt Abdi työskentelee ryhmäkodissa ja on kiinteä osa Sari Itäpellon perhettä.

– Jos puhun velipuolesta, kaikki kaverit tietävät, että puhun Nikestä. Perhejuhlissakin olen aina heidän kanssaan, kertoo Abdi.

"Täällä me ylistämme meidän keskeneräisyyttämme"

Pallo-kodissa pisimpään olleet lapset ovat asuneet talossa yli kymmenen vuotta. Lyhyin sijoitus on ollut viisi viikkoa.

– Täällä vietetty aika riippuu paljolti siitä, minkä ikäisenä nuori meille tulee. Mutta sijoitukset ovat pitkiä, kertoo toimitusjohtaja Itäpelto.

Rankoista taustoista tulevien lasten kanssa työskentely on vaativaa. Itäpelto ammentaa voimaa menneisyydestään ja omasta mummostaan, pohjoiskarjalaisesta Siviästa. Siviä jäi leskeksi ja kasvatti kymmenen lastaan yksin.

– Olen oppinut häneltä, että itketään silloin kun itkettää ja suututaan silloin kun suututtaa. Täällä on läsnä sellainen inhimillisyys, ettei tarvitse ottaa ammatillista roolia sosiaalikasvattajana tai yhteisöpedagogina.

Itäpelto muistuttaa, että keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden ääneen sanominen helpottaa kaikkien oloa.

Lapsen kaipuu vanhempaan

Kysymys siitä, saako lasten kammareihin katsoa, aiheuttaa nuorissa pienen paniikin. Siivouspäivä on vasta parin päivän päästä.

Eräs nuorista huikkaa kuitenkin, että tänne voi tulla. Vanhan talon katot viistävät joka suuntaan huoneessa. Huone on kuin kenen tahansa teinin, mutta odotettua siistimpi. Peilissä on kiinni sisarusten sekä äidin ja isän kuva.

– Mulla ei oo ollut isää kymmeneen vuoteen, sanoo nuori.

Pystyvätkö ryhmäkodissa olevat työntekijät paikkaamaan lapsen kaipuuta äitiin ja isään?

– Jos biologiset vanhemmat antavat luvan siihen. Silloin, kun vanhempi antaa meille luvan rakastaa lapsia ja ymmärtää, ettei se ole heiltä pois. Välillä tuntuu, että tärkeintä työntekijöille on pukea samanväriset pelipaidat vanhempien kanssa. He ovat omien lastensa parhaita asiantuntijoita, Itäpelto kuvailee.

Ryhmäkodin johtaja etsii myös tarvittaessa kadonneen suhteen lapsen ja vanhemman välille.

– Ei minusta lapsille oikeaa äitiä tule, mutta yritän mahdollistaa biologisille äideille ja isille, että he löytävät kadonneet suhteet lapsiinsa.

Bussilastillinen vieraita äitienpäivänä?

Juhlat kuuluvat ryhmäkodin elämään vahvasti. Äitienpäivänä osa lapsista lähtee juhlimaan biologiseen kotiin omia äitejään ja mummejaan. Osa lapsista jää ryhmäkotiin.

– Juhlat ovat meille tosi tärkeitä. Täällä juhlat katkaisevat arjen. Me haluamme antaa hyvän mallin siihen, miten juhlia vietetään eli hyvän ruoan, sosiaalisen puheen ja tarinoiden merkeissä.

Sari Itäpellon käsien kautta maailmalle on ponnahtanut pari bussilastillista nuoria.Yhden bussilastillisen kanssa nainen on työskennellyt tiiviimmin. Näistä aktiivisesti vielä yhteyttä pitää parisenkymmentä nuorta.

Äitienpäivänä Saria muistetaan monelta suunnalta, mutta bussilastillista vieraita ei ole odotettavissa keltaiseen puutaloon.

– Ei tule bussilastillista vieraita. Onneksi heillä on jo omat elämät, naurahtaa Sari Itäpelto.

Rankkaa ja antoisaa

Kaipaamiaan tunteita Itäpelto on perhekodin äitinä todellakin saanut. Rankinta työssä on loputon toivottomuus, jota toisinaan kohtaa.

– Se, ettei nuori jaksa vielä kohdata omia kipujaan. Sen tajuaminen, etten voi panna nuorta takaisin kohtuun tai pakottaa huumehoitoon tai en voi kävellä lapsen puolesta kouluun. Tai se, että en voi pakottaa heidän vanhempiaan ottamaan lapsia viikonlopuksi. Ne ovat vaikeimpia hetkiä.

Antoisinta työssä on puolestaan se, että kun nuoret luottavat aikuiseen.

– Antoisat hetket ovat pieniä arjen hetkiä. Esimerkiksi, kun joku nuorista käpertyy kainaloon ja sanoo, ettei koskaan ole ollut näin turvassa.

Moottoripyöräjengi Outlaws MC on ulottanut lonkeronsa nyt myös Suomeen. Outlaws MC on kansainvälinen rikollinen moottoripyöräjengi, jolla tiedetään olevan noin 290 alaosastoa maailmanlaajuisesti.

Lappeenrannassa toimivan Fifteen MC South Karelia -kerhon jäseniä on hiljattain nähty Lappeenrannan linnoituksessa täydet Outlaws MC:n jengitunnukset ja -liivit yllään, mikä viittaa siihen, että jengi on saanut järjestössä virallisen aseman. Poliisi ei halua vielä kommentoida asiaa.

Kerholla on Lappeenrannassa kymmenkunta jäsentä, jotka ovat nyt nähdyn perusteella saaneet oikeuden käyttää kansainvälisen klubin liivejä.

Poliisi epäillyt pitkään

Poliisi kertoi Outlaws MC:n yhteyksistä Lappeenrantaan jo seitsemän vuotta sitten. Vuonna 2016 poliisi oli havainnut Fifteen MC South Karelian jäsenillä "Support your local Outlaws" -merkkejä, mikä viittasi kerhon haluun liittyä kansainväliseen Outlaws MC -järjestöön. Poliisilla oli myös tiedossa, että jäsenet olivat olleet yhteydessä sekä Venäjällä että muissa Pohjoismaissa oleviin Outlaws MC -jengien jäseniin.

Nyt näyttää siltä, että Fifteen MC South Karelian tavoite liittyä Outlaws MC:n jäseneksi on toteutunut. Kaakkois-Suomen poliisi on tietoinen Outlaws MC:n pyrkimyksistä toimia Suomessa, mutta ei vielä tässä vaiheessa halua vahvistaa järjestön asemaa Suomessa.

Fifteen MC South Karelian jäsenet ovat yleensä pitäneet matalaa profiilia, eikä jengiläisillä ole tapana esiintyä liivit päällä julkisesti. Muista Suomessa toimivista isommista moottoripyöräjengeistä Helvetin enkeleillä on vakiintunut asema Lappeenrannan alueella.

Muualla Suomessa Outlaws MC:llä ei tiedetä olevan toimintaa. Keskusrikospoliisi on luokitellut Outlaws MC:n kansainvälisesti rikolliseksi moottoripyöräjengiksi.

Kansainvälinen rikollisuus lisääntyy

Poliisi on huolissaan kansainvälisen rikollisuuden leviämisestä Suomessa. Viime maaliskuussa poliisi arvioi, että vakava järjestäytynyt rikollisuus lisääntyy Suomessa jatkuvasti.

Keskusrikospoliisin arvion mukaan Suomessa on nykyään seitsemän vakiintunutta rikollisorganisaatiota, joilla on jopa 75 osastoa ja 800 jäsentä. Määrä on poliisin mukaan vuosikymmenessä yli kaksinkertaistunut, eikä se näytä laantumisen merkkejä.

Maaseudun tulevaisuus kertoi, että poliisi uumoilee rikollisten moottoripyöräjengien levittäytymisen jatkuvan edelleen. Nyt jengiläiset käyttävät hyväkseen autioituvaa maaseutua ja pikkukaupunkeja, joissa poliisien määrää on tuntuvasti vähennetty.

Poliisin mukaan Suomessa toimivat moottoripyöräjengit Hells Angels, Cannonball ja Bandidos sekä tunnuksellinen liivijengi United Brotherhood. Viimeisimpänä Suomeen on tullut Outlaws MC, joka nyt on kotiutunut Lappeenrantaan.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren mukaan rikollisjärjestöt ovat aktiivisesti mukana esimerkiksi rakennus-, turvallisuus- ja ravintola-alalla, erityisesti yöelämässä. Rahaa käytetään muun muassa huumeisiin, aseisiin ja autoihin.

Lue lisää:

Hovioikeus muutti Helvetin enkeleiden kerhotilaa ampuneiden tuomioita – päätekijä ehdottomaan vankeuteen, avunantaja vapautettiin

Laitteita ja palveluita suunnitellaan usein vain miesten kokemusten pohjalta, sillä uutta tekniikkaa on kehittämässä paljon nuoria miehiä.

Naisille tästä voi aiheutua hankaluuksia. Tämä juttu kertoo esimerkkejä suunnittelun kukkasista.

– Uusia asioita tuotetaan ajattelematta, kuka niitä tulee itse asiassa käyttämään. Ja tämä on yritysten vika, sanoo ruotsalaisen Luulajan teknisen yliopiston professori Maria Udén, joka on perehtynyt sekä sukupuolen että tekniikan tutkimukseen.

1. Puheentunnistus

Puheentunnistusohjelmat, joita Amazon Echon kaltaiset digitaaliset apurit käyttävät, toimivat paremmin mies- kuin naiskäyttäjillä.

Tutkimusten mukaan esimerkiksi Googlen puheentunnistus ymmärtää miestä 70 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä kuin naista. Tämä johtuu siitä, että valtaosa tuotetta testanneista kehittäjistä on miehiä.

2. Kasvojentunnistus

Naisen kasvot, varsinkin valkoihoista tummemmat, ovat kasvoja tunnistavalle tietokoneohjelmalle selvästi vaikeampi kohde kuin miehen kasvot.

Tämäkin johtuu siitä, että tekoälyä on opetettu aineistolla, jossa on korostetun paljon miehiä, ja vieläpä vaaleahipiäisiä.

3. Työkalut

Työkalujen mittasuhteet soveltuvat usein nimenomaan isokätisille nikkareille.

– Tietenkään kaikki miehet eivät ole suuria ja naiset pieniä. Mutta työkalujen koon vuoksi naisista vain osa pystyy niitä käyttämään, ja tämä johtaa esimerkiksi työtapaturmiin, professori Maria Udén sanoo.

4. Lääketiede

Naisen sydänkohtaus diagnosoidaan herkemmin väärin kuin miehellä, britti feministi Caroline Criado-Perez sanoo kirjassaan Invisible Women: Data Bias in a World Designed for Men.

Criado-Perez kirjoittaa ongelman johtuvan siitä, että lääketieteellinen tietämys nojaa miespotilaista kerättyyn dataan. Hän sanoo, että sukupuolisidonnaisia eroja on sydämen lisäksi myös muissa sisäelimissä kuten keuhkoissa.

5. Työasut

Avaruuspuku tai tavallinen työhaalari – vaatteen koko on helposti suunniteltu naiselle liian suureksi.

Kansainvälisellä avaruusasemalla, ISS:llä piti maaliskuussa koittaa historiallinen hetki: kaksi naispuolista astronauttia yhtäaikaa avaruuskävelyllä. NASA joutui kuitenkin perumaan suunnitelman, koska vain yhdelle naiselle löytyi sopivan kokoinen avaruuspuku.

Niinpä toinen naisista jäi aseman sisälle ja hänet korvasi avaruudessa mies.

6. Työympäristö miesten ehdoilla

Toimistotilojen ovet ovat naisille raskaita avata. Sisälämpötila säädetään helposti miesten ehdoilla, vaikka naisille ja miehille sopiva lämpötila eroaa toisistaan jopa kolme astetta. Lasiportaat voivat olla kiusallisia hametta käyttäville naisille. Näin työtilojen syrjivyyksiälistaa Caroline Criado-Perez kirjassaan.

7. Epämukavat kuljettajankopit

Osa kuorma-autojen ohjaamoista on suunniteltu henkilölle, jonka pituus on vähintään 175 senttimetriä. Kuljettajankopin mittasuhteet syrjivät näin enemmän naisia kuin miehiä.

Ja lyhyelle kuljettajalle koituva hankala ajoasento heikentää liikenneturvallisuutta, professori Maria Udén Luulajasta sanoo.

8. Henkilöautojen turvallisuus

Naisia syytetään toisinaan väärästä ajoasennosta, liian edessä istumisesta. Luulajan yliopiston tutkijoiden mukaan selitys on yksinkertainen: polkimille on liian pitkä matka.

Volvo Carsin turvallisuusasiantuntija Lotta Jakobsson sanookin, että autojen turvallisuutta pitäisi kehittää heikompien ehdoilla, ja muistuttaa, että naisten kehot ovat tutkitusti miehiä hauraampia.

Tutkijat pitävät turvallisuusriskinä myös sitä, että kolaritestinukke esittää "tyypillistä miestä" mittoineen ja painoineen: 177 senttimetriä ja 76 kiloa. Professori Maria Udénin mielestä nukkejen tulisi edustaa autossa istuvia laajasti.

Autojen varustelukin kaipaa tasavertaisuutta ja naisten huomioimista: raskaana oleva naismatkustaja olisi tutkijoiden mukaan paremmassa turvassa nykymallista poikkeavan turvavyön kanssa.

Lue lisää:

Jutun pitkä alkuperäisversio 9 exempel på teknik och design som skapas av män för män – och varför det är problematiskt (Svenska Yle)

This is how AI bias really happens—and why it’s so hard to fix (MIT Technology Review)

Facial recognition errors are bad for business: Most of us aren't white men (CNET)

Linda Liukkaan kolumni: Tulevaisuus on teinityttöjen

Teknologiayritys pyytää anteeksi rekrytointimainostaan: Nuoret naiset pitivät syrjivänä

Naisia rohkaistaan, kannustetaan ja houkutellaan koodaamaan – "Vielä voi vaikuttaa tulevaisuuteen"

Älykaiuttimet valloittavat maailmaa, mutta Suomessa ei puheohjauksella saa taksia, leffalippuja tai paljon muutakaan

Vulnerability of Female Drivers Involved in Motor Vehicle Crashes (PubMed)

Vihreiden Elina Moisio ilmoittaa jättäytyvänsä pois hallitusneuvotteluryhmästä. Taustalla on tänään vellonut kohu neuvottelupöydässä olevista puolueiden edustajista, joita on väitetty etujärjestöjen lobbareiksi.

Moision riippumattomuutta hallitusneuvotteluissa on epäilty, sillä hän on viestintätoimisto Milttonin osakas ja johtava asiantuntija.

– Koen, että rooliini hallitusneuvotteluissa ja ammatilliseen asemaani ei liity intressiristiriitaa. Asiasta nousseen keskustelun myötä olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että selvyyden vuoksi on parempi etten jatka Vihreiden neuvotteluryhmässä, Moisio sanoo tiedotteessaan.

– Hallitusneuvottelut ovat yhteiskunnallisesti herkkä tilanne ja on tärkeää varmistaa että Vihreällä neuvotteluryhmällä on täysi työrauha, Moisio jatkaa.

Moisio toimi Vihreiden asiantuntijajäsenenä Luottamuksen ja tasa-arvoisten työmarkkinoiden Suomi -ryhmässä.

Moisio ei tällä haavaa suostunut kommentoimaan asiaa enempää.

Hallitusneuvottelija Rinne kiistää lobbaamisen

Hallitusneuvottelupöytien kokoonpanot julkistettiin eilen, ja joukossa on useita etujärjestöjen edustajia.

Työelämän kehittämistä pohtivassa ryhmässä ovat mukana muun muassa JHL:n johtoon kuuluva, vasemmistoliittoa edustava Teija Asara-Laaksonen ja SAK:n lakimies, SDP:tä edustava Anu-Tuija Lehto. Ryhmän sihteerinä toimiva Jussi-Pekka Rode on Sivistystyönantajien asiantuntija ja RKP:tä edustava Mats Nyman akavalaisen Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY:n toiminnanjohtaja.

Hallitusneuvotteluita vetävä Antti Rinne (sd.) on tänään tiukasti kiistänyt, että hallitusneuvotteluissa olisi mukana lobbareita. Hänen mukaansa jokainen neuvottelija on mukana puolueen edustajana, ei etujärjestön äänitorvena.

– Lobbarikeskustelu on mennyt yli äyräiden, Rinne summasi päivän tapahtumia.

Lue lisää:

Hallitusneuvotteluiden ensimmäinen viikko on takana – Rinne: "Ensi viikolla alkaa vaikein vaihe, kun hintalappuja aletaan laskea yhteen"

Viisi vuotta sitten maailma jakautui jälleen kerran hieman toisin. Venäjä vei Ukrainalta Krimin niemimaan ja Itä-Ukrainan sota alkoi.

EU ja Yhdysvallat asettivat Venäjälle talouspakotteita, ja sotilasliitto Nato lisäsi läsnäoloaan Baltiassa ja Itä-Euroopassa. Venäjän ja lännen välit heikkenivät huonoimmilleen sitten kylmän sodan lopun.

Kaikki alkoi Krimiltä. Lähdetäänpä katsomaan, mitä niemimaalle nyt kuuluu.

Kertš - ”Elämme kuten ennenkin”

Silta kaartaa 18 kilometrin matkan yli Kertšinsalmen. Salmi yhdistää Asovanmeren Mustaanmereen ja se on tärkeä kauppareitti. Silta taas yhdistää Krimin niemimaan itäisimmän nurkan Manner-Venäjään.

Vuosi sitten toukokuussa Venäjän presidentti Vladimir Putin avasi Kertšinsalmen sillan ajamalla sen yli venäläisellä Kamaz-kuorma-autolla. Se näytti vähän koomiselta pullistelulta, mutta oli toki presidentinnäköistä toimintaa.

Silta oli viimeinen silaus Krimin valtaukseen, sillä se yhdistää Ukrainan hännässä olevan niemimaan myös fyysisesti Venäjään.

Nyt kymmenet työmiehet keikkuvat rakennustelineillä kaksiosaisen sillan Mustanmeren puoleisessa osassa ja viimeistelevät rautatietä. Sen pitäisi avautua joulukuussa.

Aurinko paistaa ja vesilinnut liitelevät laiskahkosti lähellä merenpintaa. Tällaisena päivänä on vaikea hahmottaa, että vasta marraskuussa Kertšinsalmi oli kansainvälisen selkkauksen keskipiste.

Venäläiset rajavartijat ottivat kiinni parikymmentä ukrainalaista merimiestä ja syyttivät heitä alueloukkauksista. Oli ammuskelua ja alusten törmäilyä. Nyt merimiehet viruvat moskovalaisessa vankilassa, ja Ukraina kutsuu heitä sotavangeiksi.

Merimiehet tuontiin aluksi tänne, Kertšin kaupunkiin. Se on unelias pikkukaupunki Krimin puolella siltaa. Kaupungin porteilla tulijaa tervehtivät siivekkäät leijonat tolppien nokassa. Vasemmalla näkyy minareetti.

Kertšin kiinnostavin maamerkki on reilusti yli tuhat vuotta vanha Johannes Kastajan kirkko. Se on tiettävästi Euroopan vanhin laatuaan. Sen pyöreät tornit ja raidalliset seinät kertovat bysanttilaisesta rakennustaiteesta. Sisällä on käynnissä ortodoksijumalanpalvelus.

Seremoniassa käväisee myös Aleksi Getsenko. Hänellä on selvä näkemys Kertšinisalmen sillasta.

– Se on muuttanut elämämme täysin, mies aloittaa ja maalailee hetken, miten aiemmin Krimillä tunnettiin vain köyhyyttä ja murhetta.

– Mutta sitten tuli silta ja muutti kaiken, Gatsenko sanoo.

– Vitsailen tietysti, hän lisää.

Huumorimieheksi osoittautuva Getsenko vaikuttaa olevan hyvin tietoinen siitä, mitä lännessä Krimin valtauksesta ajatellaan. Kansainvälinen yhteisö ei ole tunnustanut sitä osaksi Venäjää.

Vakavoituneena Getsenko jatkaa, että mikä tahansa rakennushanke tähtää useimmiten ihmisten elämän helpottamiseen – niin myös silta yli salmen.

.

– Katsos kun olemme ihan tavallisia ihmisiä, emme poliitikkoja. Pääasia on se, että juuri mikään ei ole täällä muuttunut, Gatsenkon puoliso Tatjana Trišina sanoo.

Krimiläisten ongelmat ovat hyvin arkisia. Palvelut eivät oikein toimi. Pankissa pitää käydä sillan toisella puolella Krasnodarissa, sillä kaikkea maksuliikennettä ei saa hoidettua Krimillä talouspakotteiden takia.

Pankit eivät tuo konttoreitaan Krimille, sillä ne eivät halua joutua pakotelistalle lännessä. EU ja Yhdysvallat asettivat talouspakotteet Venäjälle vastauksena niemimaan valtauksen ja Itä-Ukrainan sodan takia.

– Ihmiset eivät ymmärrä, miksi valtion omistama Sperbank ei toimi täällä, Trišina kertoo.

Sama pätee kännykkä- ja nettiyhteyksiin. Myös venäläiset teleoperaattorit kaihtavat liiketoimintaa Krimillä, sillä nekään eivät halua joutua lännen mustalla listalle.

Sähkökatoksista on sen sijaan päästy. Venäjä on rakentanut uusia voimaloita niemimaalle. Osan turbiineista toimitti saksalainen Siemens.

Jaltan Gurzuf - ”Emme saa riitaa aikaiseksi”

Vihreät vuoret, jyrkille rinteille levittäytyvät viinitarhat ja sinisen turkoosina kimalteleva meri. Tämä on se maisema, jota useimmat venäläiset ajattelevat, kun kuulevat sanan Krim.

Tästä jaltalaisesta maisemasta ovat ammentaneet monet taiteilijat kuten kirjailija Anton Tšehov ja runoilija Aleksandr Puškin. Krim on venäläisessä kulttuurissa samankaltainen käsite kuin Karjala Suomessa.

Krimm naš – Krim on meidän, hokivat niemimaan valtauksen kannattajat keväällä 2014.

Mutta Krim on ollut monien muidenkin oma – paljon ennen Venäjän alkua. Sopivasti Mustaanmereen työntyvä niemimaa oli muinaisten valtakuntien aluetta, ja sen näkee erityisesti niemen eteläosassa Gurzufissa, 9 000 asukkaan rantakaupungissa.

Bysantin valtakunnan keisari Justinianus I rakennutti tänne 500-luvulla linnoituksen, jonka toinen merien mahtikansa, genovalaiset myöhemmin palauttivat kukoistukseensa. Krimin rannikot kiinnostivat merien valtiaita. Sitten tulivat tataarit, joiden nimeämäksi Gurzuf lopulta jäikin.

Nyt Gurzufiin on vaellettu Jakutiasta.

– Ilmasto on miellyttävämpi täällä kuin pohjoisessa, se oli pääsyy tänne muuttoon, Aleksadr Jeroškin kertoo.

Hän työskentelee aallonmurtajalle rakennetussa kalaravintolassa Kylläinen mies. Ravintolan nimi on edelleen ukrainan kielellä, vaikka niemimaata on aktiivisesti venäläistetty.

Venäjänkieliset koulut ovat muuttuneet niemimaalla käytännössä pakollisiksi. Miehitystä vastustaneet tataarit on vaiennettu, eikä muukaan oppositio pääse ääneen.

Monet asukkaista ovat huomanneet, että elämä on helpompaa, jos taskussa on Venäjän passi. Terveydenhoitoakin saa, kun on venäläinen sairausvakuutus, ja eläkettä.

Myös Jeroškinin Donbassin alueelta kotoisin olevalla ukrainalaisella vaimolla ja parin kahdella lapsella on Venäjän passit.

– Vaimoni siskon mielestä Krim on edelleen osa Ukrainaa, mutta edes tästä emme saa riitaa aikaiseksi, Jeroškin hymähtää.

Sevastopol - ”Kaikkea ei ole saatu valmiiksi”

– Uraaaaaaaaaaaa, uraaaaaaaaaaa! kuuluu yleisön aaltoileva huuto.

Sevastopolin Leninin mukaan nimetyllä pääkadulla vuoroaan odottavat pahanhajuista pakokaasua ulos syöksevät panssarivaunut. Ne vyöryvät ensimmäisenä liikkeelle Voitonpäivän sotilasparaatissa.

Venäläiset juhlivat Suuren isänmaallisen sodan eli toisen maailmansodan päättymistä 9. toukokuuta. Samaan aikaan meillä lännessä tangoissa liehuivat EU:n liput Eurooppa-päivän kunniaksi.

Venäläisen historiankirjoituksen mukaan Neuvostoliitto vapautti Euroopan fasisteilta eli natseilta. Vankileirejä tai Stalinin osuutta tuhoisan sodan kulkuun ei juuri muistella.

Sevastopolissa on ollut Venäjän Mustanmeren laivasto jo tsaarinajoista lähtien. Täältä lähtivät vyörymään tapahtumat viisi vuotta sitten, kun Venäjän armeija aloitti niemimaan miehityksen.

Sevastopolissa oli myös ukrainalaisten laivastotukikohta, ja se piiritettiin. Parin tunnin ajomatkan päähän, niemimaan pääkaupungin Simferopolin lentokentälle ilmestyi tunnuksettomia vihreitä miehiä.

Venäläiset kutsuivat heitä ”hyväkäytöksisiksi ihmisiksi”. Se on nykyisin suosittu t-paita teksti.

Voitonpäivää juhlii myös sevastopolilainen Svetlana Mirošnitšenko miehensä Gennadin kanssa.

– Mikä on muuttunut viiden viime vuoden aikana? Kaikkea ei ole saatu valmiiksi, mutta paljon on muuttunut, Svetlana Mirošnitšenko miettii ja alkaa sitten luetella.

– Ihmisten terveydenhoito, esimerkiksi, koska nyt kaikilla on venäläinen sairausvakuutus. Kaupunkikuva on parantunut, koska istutuksia on tullut lisää, Mirošnitšenko listaa.

Ohitsemme Leninin katua pitkin lipuu kuolemattomien rykmentti, jossa sukulaiset kantavat edesmenneen sotilaan kuvaa käsissään. Mirošnitšenko on näkevinään joukossa enemmän nuoria kuin aiemmin.

– Tässä on juurikin se kauneus. Tulevaisuutta ei voi olla ilman muistoa menneisyydestä, Svetlana Mirošnitšenko pohtii.

Krimillä menneisyys muuttui viisi vuotta sitten, ja sitä muistetaan niemimaalla nyt uuden isännän voimin.

Lue lisää:

Suomi tuomitsee yhä Krimin laittoman liittämisen Venäjään – niemimaan valtauksesta viisi vuotta

Venäjä valtasi Krimin tasan viisi vuotta sitten – Viisi syytä, miksi Putinilla ei ole aihetta juhlaan

Uutisvideo: Jääkö Ukraina idän ja lännen väliin?

Politiikan jättävä ulkoministeri Timo Soini (sin.) on kertonut viimein, mitä hän alkaa tehdä tulevaisuudessa. Soini kertoo blogissaan, että hän kirjoittaa kirjan populismista.

Soinin mukaan kirjan on tarkoitus kertoa kansantajuisesti populismista ja populisteista. Kirjan on määrä olla valmis jo tänä vuonna.

– Mikä heitä ohjaa tai riivaa? Ilmiö ei ole ohimenevä. Populismi on tullut jäädäkseen poliittiseen elämään, Soini kirjoittaa.

Lisäksi Soini kertoo vastanneensa myöntävästi muutamaan puhujapyyntöön "sekä maallisista että taivaallisista asioista".

Soini on julkaissut aiemmin kaksi kirjaa, Maisterisjätkä vuonna 2008 ja Peruspomo vuonna 2014. Lisäksi Soini on tehnyt yliopiston pro gradu -työnsä populismista.

Soini ilmoitti huhtikuussa päättävänsä poliittisen uransa. Hän kertoi hoitavansa ulkoministeripestinsä loppuun ja olevansa sen jälkeen vapaa suomalainen mies.

Soini toimii toimitusministeristön ulkoministerinä siihen saakka, kunnes uusi hallitus on saatu muodostettua.

Lue myös:

Timo Soini ei lähde ehdolle eurovaaleihin – "Minä lähden politiikasta, hyväntuulisena, hyvillä mielin"

Timo Soini ei lähde ehdolle eduskuntavaaleihin – "Minulla alkaa uusi matka"

Laulajasta tuntui, että hän kuolee. Jännitti. Hän oli kauhusta jäykkä.

– Voi hyvä luoja. Ajattelin, että tämä on kuoleman paikka. Ennen esiintymistä otetussa valokuvassa olen kuin pystyyn nostettu muumio.

Tasan kolmekymmentä vuotta sitten Anneli Saaristo edusti Suomea Lausannessa Sveitsissä järjestetyissä Eurovision laulukilpailuissa. Kappale oli La dolce vita.

Avukseen hän sai kampaajatuttavansa Turusta, joka matkusti kilpailukaupunkiin omalla kustannuksellaan. Laulajasta on hyvä, että nykyään artisteihin satsataan, eikä lähetetä yksin suden suuhun.

Kun esitys oli ohitse, helpotti. Valokuvassa Saaristo on sveitsiläisen kisaemännän hellässä syleilyssä ja hän näyttää omien sanojensa mukaan kuin "olisi kahdeksanvuotias koulutyttö, joka on onnistunut laulamaan kauniisti ja äiti kehuu".

Kappaleen säveltäjä Matti Puurtinen kuittasi esityksen jälkeen, että Saaristo lauloi yhden sanan väärin.

– Sanoin, että juu, olisit itse vaan tullut vetämään, niin olisi nähty, kuinka sinun käy.

Hyvin kävi. Turkka Malin sanoittama kappale tuli kilpailussa seitsemänneksi.

– Se oli minulle jackpot.

Esiintyjästä La dolce vita on edelleen suurenmoinen biisi, jossa on kaikki kohdallaan.

Menestys avasi ovia. Koko seuraava vuosi oli yhtä euroviisuhuumaa. Keikkoja ja kysyntää riitti. La dolce vita -albumi myi kultaa.

Laulaja muistelee euroviisuja hyvällä. Hänestä ei ole koskaan kirjoitettu lehdissä yhtä paljon kuin silloin. Jos kisa olisi mennyt huonosti, olisi ura mahdollisesti tyssännyt siihen.

– Viisut oli minulle kohtalon kysymys.

Osa-aikadiiva käy maitokaupassa meikittä

Anneli Saaristo ei halua olla diiva, ainoastaan osa-aikadiiva.

Hän on hyvin tarkka ulkonäöstään, mutta siitäkin vain, jos kyseessä on yleisölle esiintyminen. Silloin hän valitsee huolellisesti korunsa, asunsa ja kenkänsä kuten tämänkin jutun valokuviin.

Meikkaajalle hän kertoo, kuinka alahuuli on tapana rajata ja miten pitkä on silmäluomia kehystävän kynän viiva.

– Tupeeraa hiukset ylemmäksi kuin Marilynillä, hän neuvoo.

Huolellinen laittautuminen on osa ammattiylpeyttä, mutta siten hän haluaa myös kunnioittaa kuulijoitaan.

Kun Saaristo esiintyi sotaveteraaneille ja Lotille, hän valitsi ylleen tarkoituksella sinivalkoisen asun.

Tuntui hyvältä huomata, että myös kuulijat arvostivat häntä: he olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja rinnassa komeili rivi kunniamerkkejä.

Mieltymys kauneuteen ja näyttäviin asuihin johtuu myös niukasta lapsuudesta. Jokioisissa työläisperheen lapselle ei ollut varaa hankkia montaa vaatekertaa.

Hän muistuttaa, ettei ole kuitenkaan koskaan halunnut tähteyttä lavan ulkopuolella. Hän elää tavallista arkea Tampereen kodissaan.

– Joskus menen tukka likaisena kaupungille. Kaupassa käyn ilman meikkiä. Kuka hullu haluaa laittaa meikkiä, kun lähtee maitokauppaan? Ehkä joku, mutta minä en kuulu niihin ihmisiin.

Häntä ärsyttää, miten vääristynyt kuva joillakin voi olla artistin elämästä.

Yhtenä päivänä soitti ventovieras henkilö, joka tarjoutui henkilökohtaiseksi kuntovalmentajaksi. Laulaja kertoi olevansa kiireinen, koska meneillään oli "verokuittishow". Soittaja ihmetteli, eikö hänellä ole omaa kirjanpitäjää.

– Räjähdin nauruun. Ei tämä ole niin suureellista tämä minun toimintani.

Ihmisillä on hänen mielestään harha siitä, että kun joku on tunnettu ja esillä julkisuudessa, hän on automaattisesti myös rikas ja elämä on ihanaa.

Ei se niin ole.

"Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, se on myös samppanjaa ja suklaata." Anneli Saaristo

– Kenen elämä olisi aina dolce vitaa? Elämä on sellaista, ettei se ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Kulahtaneet kalsarit ja tarina evakoista

– Minulla on konsertteihini aina uusia hulluja juttuja, joilla ilahdutan. Nytkin olisi yksi niin hauska alushousujuttu kulahtaneista kalsareista. En siitä kyllä voi vielä tässä tämän enempää kertoa, Saaristo sanoo ja nauraa jutulle pitkään.

Anneli Saaristo täytti helmikuussa seitsemänkymmentä vuotta. Ura estradeilla on kestänyt jo viisi vuosikymmentä.

Ensi viikon juhlakonsertti Savoy-teatterissa Helsingissä on muiden kevään konserttien tavoin loppuunmyyty.

Artistille konsertit ovat olleet rankkoja monen tunnin settejä, koska itselle rakkaita kappaleita on paljon, eikä mitään raaski jättää esittämättä. Myös yleisö haluaa kuulla Kuutamon pojan (Hijo de la luna), Appelsiinipuita aavikkoon ja Evakon laulun.

Niitä laulaessaan hänestä tulee tarinan kertoja. Se on hänen mielestään taiteilijan merkki, että elää laulunsa.

Evakon laulun Saaristohaluaa kuitenkin esittääkoruttomasti, "tursuamatta liikaa tunnetta".

Häntä kiinnostaa herkkyyden ja voiman dynamiikka.

– Minua ei pelota antautua täydellisesti lauluun ja koskettaa ihmisiä. Kosketan heitä sillä, että olen niin avoin.

Vahva ja itsenäinen omien polkujen kulkija muistuttaa, ettei hän ole mikään "Suomen vahvin nainen", mutta lässynlässyn-ihmisiä hän ei voi sietää. Ihmisissä on oltava temperamenttiä.

Ilkeä ei saa olla, mutta asioista pitää puhua suoraan.

Se voi tuntua julmalta. Kaikki eivät kestä suorasukaisuutta, vaikka Saariston mielestä sillä vältettäisiin turha venkoilu.

– Ihmissuhdepelit ovat ala-arvoista kamaa, en kestä niitä.

Suoruus säästää aikaa. Laulaja pohtii, kuinka maailmassa on yltä kyllin ja loputtomasti kaikkea muuta paitsi aikaa.

– Aika on kallista, koska se menee ohi.

Siksi hän sanoo tämänkin venkoilematta: hän ei halunnut lapsia eikä hän kadu päätöstään.

Kaoottinen laulaja, joka ei halunnut äidiksi

Anneli Saaristolta ura on vaatinut suuria valintoja. 30-vuotiaana kun olisi ollut lasten aika, hän halusi laulaa. Perhe jäi perustamatta, koska joko ura tai lapset olisivat joutuneet kärsimään.

Laulaja sanoo, että on itse säilynyt lapsekkaana, koska hänellä ei ole lapsia, joista olisi täytynyt kantaa läpi elämän jatkuvaa vastuuta.

Hän muistelee, kuinka oma pappa neuvoi ja jakoi ohjeita pojalleen. Isä oli silloin jo 50-vuotias sodan käynyt työmies.

Omaa päätöstään lapsettomuudesta hän on joutunut selittämään useita kertoja.

– Riittää, kun otan vastuun itsestäni edes jollakin tavalla. Sekään ei aina mene niinkuin pitäis.

Eikä hän ole rahtuakaan käytännöllinen ihminen.

– Olen suorastaan kaoottinen. Nostan hattua heille, jotka pystyvät yhdistämään perheen ja laulamisen, mutta minä en kuulu siihen porukkaan.

"Jos yrittää hallita elämää, se näyttää meille kyntensä." Anneli Saaristo

Äitiyden tietoinen siirtäminen itselle sopivampaan ajankohtaan esimerkiksi omia munasoluja pakastamalla ihmetyttää. Saaristosta se on yritystä hallita elämää.

– Jokainen toimii kuten parhaaksi näkee, mutta jos yrittää hallita elämää, se näyttää meille kyntensä vähän ajan kuluttua.

Rakkauden kanssa on vähän sama juttu.

Nössössä miehessä ei ole laulajalle vastusta

Anneli Saaristo toivoo elämäänsä rakkautta.

– Olen aina haaveillut siitä, että tulisi mies, joka rakastaisi minua ja antaisi olla vapaa.

Mutta miehet pelkäävät vahvoja naisia ja se raivostuttaa häntä.

Miehet haluavat suojella naista, mutta mitä suojelemista on naisessa, joka suojelee itse itseään, hän kysyy itseltään.

Hänestä ajatuskin toisen siivellä elämisestä tuntuu omituiselta, koska pohjoismaiset naiset on kasvatettu itsenäisyyteen. On oma karriääri, tulot, velat ja pankkitili.

– Minä en halua nössöä miestä. Miehessä on oltava vastusta. Miksi se ei toimi molempiin suuntiin?

Saaristo muistuttaa, että vielä vanhainkodissakin ihmiset rakastuvat. Rakkauden tarve ei mene koskaan pois. Se on perustarve.

– Vaikka kuinka yrittäisi, niin se on aina siellä.

"Kun en jaksa enää loistaa, lopetan laulamisen." Anneli Saaristo

Naisartistina ei ole aina ollut helppoa. Alalla kilpailu on ollut ja on kovaa. Keikkoja ei ole ollut niin paljon kuin Saaristo olisi halunnut.

Hän itse listaa syitä.

Jääräpäisyys ja halu tehdä asioita oman pään mukaan. Hän on mennyt musiikki ja tekstit edellä, mikä on sulkenut ovia. Hän ei kuulu valtavirtaan, mikä ei sovi levy-yhtiöille. Myös vasemmistolaistausta on saattanut sulkea ovia.

Hän sairastaa diabetestä ja astmaa. Ehkä ihmiset eivät ole tienneet, onko hän kunnossa.

– Ja sitten aina pyydetään esiintymään ne samat. Tämä on julmaa hommaa.

Laulaja on pohtinut hoitotestamentin tekemistä.

Kun aika on, hän haluaa lähteä suorilta jaloilta eikä jäädä kitkuttelemaan koneiden varassa. Vaikka hän on tätäkin miettinyt, se ei tarkoita, että laulut olisi laulettu.

– Jokainen sekunti on lahja. Vasta kun en jaksa enää loistaa, lopetan laulamisen.

Pisteet viisuesiintyjille ja samppanjaa päälle

Anneli Saaristo on ollut euroviisufani siitä lähtien kun hän katsoi Suomea edustaneen Laila Kinnusen esiintymistä television rakeisesta mustavalkokuvasta vuonna 1961.

– Laulukilpailut ovat nykyisin kärsineet inflaation, koska niitä on niin hemmetin paljon. Kaiken maailman idolsit ovat vieneet lumoa pois, mutta Eurovision laulukilpailulla on edelleen sijansa. Se ei ole turha.

Erityisen vaikutuksen on tehnyt muutama esitys.

"Jätkä käveli stagelle liian iso puku päällä, lauloi hienon rakkauslaulun ja voitti." Anneli Saaristo

Hänestä Itävaltaa vuonna 2014 edustaneen Gonchita Wurstin voittokappale oli loppuun asti hiottu kokonaisuus. Vuonna 2017 kilpailun voittanut portugalilainen Salvador Sobral oli helmi pelkistetyn esityksensä ansiosta.

– Jätkä käveli stagelle liian iso puku päällä, lauloi hienon portugalilaisen rakkauslaulun ja voitti.

– Ihmiset olivat kyllästyneet typeriin showjuttuihin ja ulkomusiikillisuuteen.

Kun Eurovision laulukilpailu alkaa ensi viikolla, pienessä helsinkiläiskaksiossa ystäväporukka katsoo kisaa televisioista, antaa pisteitä esiintyjille, syö pitkän kaavan mukaan ja juo paljon samppanjaa.

Anneli Saaristo on näiden juhlien loistava tähti.

Ohut teräsvaijeri väreilee ilmassa, ja nuori nainen tasapainoilee keskittyneesti sen päällä. Kädessä hänellä on ilmanvastusta antava viuhka.

– Vie jalka hitaasti toisen taakse. Keskity mikroskooppisen pieniin liikkeisiin, ohjeistaa ranskalainen opettaja Isabelle Brisset.

Suomalainen Anniina Peltovako, 22, kuuntelee ja etenee rytmikkään konemusiikin tahdissa. Vaijeria pitkin kävely näyttää helpolta, vaikka on tietenkin kaikkea muuta.

Peltovako on toisen vuoden opiskelija l’Académie Fratellini -sirkuskoulussa. Pariisin pohjoispuolella Saint-Denis’n esikaupungissa sijaitseva koulu on Ranskan kuuluisin sirkusalan oppilaitos.

Ranskaan Peltovako lähti, sillä hän halusi sirkusammattilaiseksi. Tähtäimessä on pitkä ura esiintyvänä taitelijana. Suomessakin olisi voinut opiskella, mutta Ranskassa on tarjolla sirkusalan yliopistotasoista koulutusta.

Myös sirkusalan työmarkkinat ovat Keski-Euroopassa Suomea isommat.

– Sirkuksessa kaikki rajat rikkoutuvat! Minusta tuntuu usein, että voin tehdä ihan mitä vaan – mikään ei ole väärin tai mahdotonta, Peltovako sanoo.

Sirkusoppia hakee muualta Euroopasta vuosittain parikymmentä suomalaista. Heidän lisäkseen tasaisesti kasvava joukko muita opiskelijoita lähtee Suomesta suorittamaan kokonaista tutkintoa ulkomaille.

Suomen ulkopuolella Euroopassa, etupäässä EU-maissa, opiskeli lukuvuonna 2017–2018 jo lähes 8 500 suomalaista tutkinto-opiskelijaa. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Suomalaisia kiinnostavat varsinkin lääketiede, kaupallinen ala sekä humanistiset ja taideaineet, kertoo Opetushallituksen korkeakoulujen kansainvälistymisestä vastaava asiantuntija Irma Garam.

– Etenkin lääketiede ja eläinlääketiede ovat kasvattaneet viime vuosina suosiotaan, Garam sanoo.

Lääketiedettä lähdetään tyypillisesti opiskelemaan sen takia, että haluttua opiskelupaikkaa ei ole irronnut Suomesta. Yhteiskuntatieteet, humanistiset alat ja kauppatieteet taas vetävät usein niitä, jotka haluavat esimerkiksi rakentaa kansainvälistä uraa.

Kohdemaista selvästi suosituimpia ovat Ruotsi ja EU:sta parhaillaan eroa tekevä Britannia. Ranska kiinnostaa sekin, joskin selvästi vähemmän. Hidasteena on kieli: ranskalaisissa yliopistoissa opiskelevilta edellytetään yleensä hyvää ranskan kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Kokonaisen tutkinnon opiskelun lisäksi myös Eramus-vaihdon suosio on noussut tasaisesti koko 2000-luvun – joskin lukuvuonna 2017–2018 vaihto-opiskelijoiden lukumäärä hieman laski. Suomesta Erasmus+-opiskelijavaihtoon lähti tuolloin runsaat 4 500 opiskelijaa.

Euroopan komissio on ehdottanut, että Erasmus-ohjelman rahoitus tuplataan ensi budjettikaudella 30 miljardiin euroon.

Anniina Peltovako kuuli ranskalaisesta Fratellini-sirkuskoulusta opettajaltaan Tampereella.

– Hän vinkkasi, että koulu oli tunnettu hyvästä opetuksestaan etenkin nuorallatanssissa eli omassa lajissani, Peltovako kertoo.

Hakemiseen Peltovakoa rohkaisi se, että yksi hänen ystävistään oli jo käynyt saman koulun.

Peltovako ei ole sirkusperheestä, kuten sirkusammattilaiset tyypillisesti vielä joitain vuosikymmeniä sitten, vaan lumoutui lajista sen monipuolisuuden takia. Hän aloitti harrastuksen kuusivuotiaana Sorin sirkuksessa. Ensin treenejä oli kerran viikossa, mutta tekeminen ammattimaistui nopeasti.

Nuorallatanssi valikoitui lajiksi, kun Peltovako oli 12. Neljänä viimeisenä vuotenaan Sorin sirkuksessa Peltovako oli esiintyvässä ryhmässä, ja sirkus vei kaiken lukio-opinnoilta jääneen ajan.

Ulkomaille tutkinto-opiskelijaksi hakeminen vaati lukiolaiselta melkoista paperisotaa, Peltovako muistelee. Kaikki todistukset piti esimerkiksi käännättää ranskan kielelle.

Peltovako kokosi lukuisat todistuskopiot ja teki pyydetyt videoliitteet. Vaivannäkö kannatti, sillä hänet kutsuttiin pääsykokeisiin ja valittiin niiden jälkeen l’Académie Fratellinin valmistavalle luokalle. Vuoden opintojen jälkeen Peltovako jatkoi pääsykokeiden kautta koulun ensimmäiselle varsinaiselle luokalle.

Harjoitussalin katosta roikkuu trapetseja, ja seiniä reunustavat temppuilulaitteet. Tunnelma on hikinen, kun opiskelijat treenaavat yhtä aikaa omia sirkuslajejaan.

Pitkä nuori mies kävelee eteenpäin terästikkailla, tasapainottelee ja tekee nopeita hyppyjä. Kiharatukkainen nainen roikkuu renkaasta ja harjoittelee keksimäänsä uutta temppua, johon kuuluu näyttävä voltti.

Anniina Peltovaolla on seuraavaksi musiikkitunti. Sitä varten hänen pitää valmistella esitelmä kokeellista musiikkia tekevän brittisäveltäjän David Toopin tuotannosta. Tarkoitus on yhdistää musiikin teoriaa sirkuksen liikekieleen ja tehdä oma sävellys sekä lyhyt koreografia.

– Varsinkin opintojen alussa tämän kaltaiset tehtävät tuntuivat todella vaikeilta, mutta ovathan ne myös tosi kiinnostavia. Suomessa sirkuskoulussa ei tehty mitään vastaavaa, Peltovako sanoo.

Koulupäivät ranskalaisessa sirkuskoulussa kestävät aamuyhdeksästä iltakuuteen. Opetusohjelma on laaja. Peltovaon lukujärjestyksestä löytyy muun muassa akrobatiaa, tanssia, teatteria, dramaturgian opintoja ja anatomian kursseja.

Puitteet ovat hienot: koululla on useita suuria harjoitussaleja sekä 2 000-paikkainen sirkussali, jossa esityksiä järjestetään. Kyseessä on valtava pyöreä areena eli maneesi, jota ympäröivät nousevat katsomot. Esitysiltoina sali on aina viimeistä paikkaa myöten täysi.

Suurin osa opiskelusta tapahtuu koulun tiloissa, mutta luentoja pidetään myös läheisessä Paris 8 -yliopistossa. Valmistuvat saavat yliopistotutkinnon, joka vastaa taidealan kandidaattia.

Suomessa tarjolla on toisen asteen koulutusta ja ammattikorkeakoulussa lisäksi sirkuspedagogiikan opetusta. Suomalaisia vetääkin muun Euroopan sirkuskouluihin nimenomaan halu saada sellaista opetusta, jota Suomessa ei saa.

– Suomalainen sirkuskoulutus on teknisesti valtavan korkeatasoista, mutta opetus ei anna dramaturgisia työkaluja. Opiskelijat lähtevät hakemaan taiteellista oppia muualta Euroopasta, sanoo Uuden sirkuksen keskus Cirkon toiminnanjohtaja Riku Lievonen.

Peltovaon mielestä opetus Pariisissa on erinomaista. Opettajat ovat alansa huippuja ja paneutuvat huolella oppilaidensa taiteellisen ilmaisun kehittämiseen. Sekin auttaa, että koulu on arvostettu ja sen verkostot laajat.

– Me oppilaat voimme esimerkiksi pyytää yhteistyötä jonkun tietyn koreografin kanssa, ja koulu järjestää hänet sitten paikalle. En voisi toivoa mitään parempaa, Peltovako sanoo.

Opetus on myös varsin yksilöllistä, sillä Peltovaon vuosikurssilla on vain kahdeksan opiskelijaa. Koulutus kestää kolme vuotta – tai neljä, jos mukaan laskee valmentavan luokan, jonka Peltovakokin kävi.

Kaikki Fratellini-akatemian sirkusoppilaat opiskelevat oppisopimuksella, mikä takaa heille pienen kuukausipalkan. Suomessa tällaista mahdollisuutta ei olisi ollut.

– Kieltämättä olen välillä haaveillut, että vitsi, jos tällainen koulu olisi ollut Suomessa! Toisaalta Ranskassa opiskelu on opettanut paljon. En enää valita täällä olosta, Peltovako nauraa.

Pariisi ei nimittäin ole helpoin kaupunki asua: kliseet kalliista ja kylmistä vuokrahuoneista, usein myöhästyvistä junista ja toistuvista lakoista pitävät paikkansa. Samalla Pariisi on kuitenkin inspiroiva ja vireä kulttuuri- ja sirkuskaupunki.

Musiikkitunti on päättynyt, ja oppilaat kokoontuvat salin reunalle. Päivän puheenaihe on seuraavalle päivälle suunniteltu opiskelijamielenosoitus, johon osallistumista sirkuskoululaiset harkitsevat.

Mielenosoittajat vastustavat Ranskan hallituksen aikeita nostaa Euroopan ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuja.

Peltovakoa suunnitelmat ärsyttävät, koska ne merkitsisivät monelle opiskelukaverille taloudellista katastrofia.

– Meidänkin vuosikurssillamme on opiskelijoita Ranskasta, Italiasta, Argentiinasta, Israelista ja [Ranskalle kuuluvasta] Uudesta-Kaledoniasta. Tuntuu epäreilulta, että osan koulumaksut voisivat nousta yhtäkkiä valtaviin summiin, Peltovako sanoo.

Suomalaisella opiskelijalla ei ole tästä huolta, sillä EU-kansalaisilla on oikeus hakeutua koulutukseen muihin jäsenmaihin samoilla ehdoilla kuin niiden kansalaiset. Britannian tilanne tosin on epäselvä, sillä vireillä oleva EU-ero voi vaikuttaa ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin.

Anniina Peltovako puhuu myös poliitiikkaa sujuvasti ranskaksi. Nasaali- ja suhuäänteet soljuvat niin oikeaoppisesti, että on vaikea uskoa, ettei Peltovako kolme vuotta sitten osannut sanaakaan ranskaa.

Ranska oli kuitenkin Academie Fratellinin opetuskieli, eikä moni opettajista ja kurssikavereista edes ymmärtänyt englantia.

Kielen opettelu onkin ollut ulkomailla opiskelun ehdottomasti vaikein asia, Peltovako sanoo.

– Opiskelin aluksi itse, mikä ei ehkä ollut tehokkain vaihtoehto. Toisaalta kaikki ympärilläni puhuivat koko ajan ranskaa, ja kyllähän siinä väkisinkin oppi, hän muistelee.

– Olin koko ensimmäisen vuoden todella väsynyt, kun pääsin iltaisin koulusta kotiin.

Ranskassa sirkuksella ja myös sirkuskouluilla on pitkät perinteet. L’Académie Fratellini -koulu perustettiin yli 40 vuotta sitten. Sen tarkoituksena oli jakaa sirkusosaamista myös perinteisten sirkussukujen ulkopuolisille lahjakkuuksille.

Koulun opettajat ovat kaikki pitkän linjan ammattilaisia. Nuorallatanssista vastaava Isabelle Brisset on sirkusperheen kasvatti, joka on todistanut sirkustaiteen kehittymistä ja ammattimaistumista.

– Sirkusammattilaisuus on mahdollista yhä useammalle nuorelle, toisin kuin joskus uskallettiin haaveillakaan. Kun itse aloitin työt sirkuksessa, meihin suhtauduttiin kuin rosvojoukkoon, Brisset sanoo.

Sirkuskoulutus myös kansainvälistyy, sillä Ranskan sirkuskouluihin hakeutuu koko ajan enemmän opiskelijoita ulkomailta.

Sirkuksen huippumaassa arvostetaan suomalaista sirkusosaamista, jota pidetään omaleimaisena. Suomalaiset sirkuslahjakkuudet saavat kehuja sinnikkyydestään.

– Suomalaiset ovat valmiita tekemään työtä. He ovat todella sisukkaita ja aikamoisia perfektionisteja, Brisset naurahtaa.

Hän uskoo, että nuorten kykyjen lähteminen maailmalle on suomalaiselle sirkukselle hyvä asia: Anniina Peltovaon tapaiset kyvyt vievät sirkusosaamista eteenpäin.

Peltovako itse haaveilee siitä, että löytäisi Fratellini-koulusta valmistuttuaan kiinnostavia projekteja Suomesta.

– Unelmoin siitä, että voisin palata Suomeen. Haluaisin luoda jotain niillä työkaluilla, joita olen Ranskasta saanut, Peltovako sanoo.

Millaisia kokemuksia sinulla tai läheisilläsi on muissa EU-maissa opiskelusta? Tule mukaan keskustelemaan! Kommenttien jättäminen on mahdollista klo 18 asti.

Lue Ylen tärkeimmät eurovaalijutut täältä. Ehdokkaasi voit etsiä Ylen vaalikoneella.

Tilaa Ylen Eurooppa-kirje – Ylen Eurooppa-toimittajien henkilökohtaiset vinkit ja tunnelmat unionin ytimestä.

Lue myös:

Katriina Talaslahti teki jo 13-vuotiaana urasiirron, joka voi viedä hänet nyt Euroopan huipulle: "Kun kaikki meidän jengissä ovat maailman parhaita pelaajia, se tuo kilpailuhenkeä"

Arasta suomalaistytöstä sirkustähdeksi – Camilla Bäckman voisi opettaa viulunsoittoa, mutta valitsi kiertue-elämän maailman tunnetuimmassa sirkuksessa

Brexit tuo epävarmuutta ensi vuonna aloittaville suomalaisopiskelijoille – Erasmus ehkä uhattuna jo keväällä? Asiantuntijat vastasivat kysymyksiin

Suuri asteroidi "hipoo" Maata – Käväisee lähempänä kuin kaukaisimmat satelliitit

Maailmanlopun ennustajat saavat mietittävää taas kymmenen vuoden kuluttua, kun kookas Apophis-asteroidi lähestyy Maata. Tieteilijät puolestaan näkevät ohilennossa suuria mahdollisuuksia.

Anniina Peltovako, 22, hioo nuorallatanssijan taitojaan sirkuskoulussa Pariisissa – Yhä useampi suomalainen opiskelee tutkinnon muualla Euroopassa

Vitsi, jos tällainen koulu olisi ollut Suomessa, sanoo Tampereelta lähtenyt Peltovako. Hän on yksi niistä yli 8 000 suomalaisesta, jotka lähtevät joka vuosi muualle Eurooppaan opiskelemaan kokonaista tutkintoa. Lähtijöiden määrä kasvaa koko ajan, ja suosituimmat kohdemaat ovat Ruotsi ja Britannia.

Suomi olisi isoimpia kärsijöitä jos USA:n ja Kiinan kauppakiista etenee välirauhasta jatkosotaan – 10 kysymystä ja vastausta talousjättien kinasta

Yhdysvaltain ja Kiinan tulliriita uhkaa edetä poteroiden kaivamisesta todelliseen kauppasotaan. Tässä kymmenen kysymystä kauppariidasta.

"Ihmisten hätä on vain kasvanut" – Jopa 150 000 suomalaislasta elää köyhyydessä, ja tämä espoolaisäiti tietää, mitä vähävaraisuus todella on

Lapsiperheiden köyhyys on tilastojen mukaan selvässä kasvussa. Espoolainen Tanja Matthews tekee vapaaehtoistyötä Hyvä Arki -yhdistyksessä. Hän tietää omasta kokemuksesta, mitä työttömän arki on.

Yli sata naista avautui karmeista synnytyskokemuksista – #metoo-tyylinen kampanja leviää kuin kulovalkea, sairaaloissa pelätään vaikutuksia

32-vuotiaan Heidi Niemen painajainen alkoi esikoisen synnytyksestä. Hän kokee, että hänet painostettiin suostumaan synnytyksen käynnistämiseen, vaikka hän ei olisi sitä halunnut. Naiset haluavat nostaa esiin synnytyksessä kokemaansa huonoa kohtelua. Sosiaalisessa mediassa leviävä #minämyössynnyttäjänä-kampanja sai alkunsa #metoosta.

Hallitusneuvotteluissa osapuolet voivat joutua juomaan katkeraakin kalkkia, mutta kun tavoitteet on sovittu, ne ovat yhteisiä, sanoi presidentti Sauli Niinistö TV1:n Ykkösaamun haastattelussa.

– Hallitustyön kannalta vielä tärkeämpää kuin sopiminen on sitoutuminen siihen sopimukseen, Niinistö sanoi.

Omalla hallitusajallaan hän kertoo tunteneensa, että hallituksessa kaikilla oli Suomen selviämiseen tähdännyt missio.

– Kaikki menivät samaan suuntaan, ymmärsivät perusongelman ja olivat sitä korjaamassa. Jos uusi hallitus lähtee liikkeelle tällaisella linjalla, niin merkit ovat hyvät.

Liima löytyy – jos on löytyäkseen – vaikeina hetkinä neuvotteluissa, kun ihmiset kohtaavat toisensa ehkä vähän tunnekuohussakin ja toteavat pitkän vääntämisen jälkeen, että jonkinlainen ratkaisu on löydetty yhdessä, presidentti kuvaili.

"Ei ole säästetty, päinvastoin"

Niinistö kertoi seuraavansa hallitusneuvotteluja samalla tavoin kuin suomalaiset yleensä, tiedotusvälineiden kautta, ja odottavansa kiinnostuneena muun muassa talouslinjauksia.

– Joskus kuulee sanottavan, että "nyt saa säästäminen riittää". Mutta kun minun kielenkäytössäni säästäminen tarkoittaa sitä, että jotakin jää säästöön, niin ei tässä kyllä mitään säästetty ole kymmeneen vuoteen, päinvastoin, Niinistö sanoi.

Hän myönsi Suomen olevan talouskysymyksissä kovin paljon riippuvainen siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Ennusteet eivät ole parhaat mahdolliset, hän totesi.

Hallitusneuvotteluissa yksi kysymys ovat myös ilmastopoliittiset tavoitteet. Niinistö sanoi, ettei voi niihin kovin sotkeutua, mutta kommentoi kuitenkin väitteitä, joiden mukaan Suomi on liian pieni tekijä, jotta sen ilmastopolitiikalla olisi merkitystä.

– Kun me olemme EU:n puheenjohtaja, meidän on kyettävä sanomaan muille EU-maille, että "meidän on tehtävä", ei että "teidän on tehtävä".

Ennen kuin Suomi voi sanoa sen uskottavasti EU:lle ja EU muulle maailmalle, taustalla on oltava myös tekoja, Niinistö sanoi. Signaalin on hänen mukaansa oltava selvä.

Niinistö painottaa monenkeskeisyyttä

Niinistö kertoi jatkavansa mielellään perinnettä, jossa eduskuntapuolueiden edustajat tapaavat hänen luonaan presidentille kuuluvien ulko- ja turvallisuuspoliittisten kysymysten tiimoilta. Niihin on hyvä ottaa mukaan myös opposition näkökulmia, Niinistö sanoi.

Suomen ulkopoliittiseen linjaan ei hänen nähdäkseen ole odotettavissa merkittäviä käänteitä, mutta painotukseen saatetaan harkita muutoksia.

– Monenkeskeisyyden korostaminen on nyt äärimmäisen tärkeää. Sen, että maailma palaa monenkeskeiseen järjestelmään. Ainoa tapa ratkaista ilmastonmuutos ja kaikki kehityskysymykset on yhdessä keskusteleminen.

Monenkeskeisyyttä Niinistö painotti myös valtioiden välillä. Hän toivoo niiden kunnioittavan YK:ta ja muita yhteisiä instituutioita. Muuten on kovin vaikea edetä, hän sanoi.

"Antoipa olla viimeinen kerta"

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi politiikan kysymysten lisäksi myös puolustusvoimien Lemmenjoki-kohua, josta on tullut ilmi yksityiskohtia oikeuskäsittelyssä.

– Yksi kulttuuri – sikäli kuin sitä on enää laajemmin ollutkaan – päättyi nyt. Olen käynyt siitä keskustelun sekä meri- että ilmavoimien uusien komentajien ja koko puolustusvoimien komentajakandidaattien kanssa. Kyllä siellä on sellainen henki, että "antoipa olla viimeinen kerta", Niinistö sanoi.

Hänen mukaansa Lemmenjoen kertausharjoituksissa näytetään käytetyn niin rumaa kieltä, että sellaista ei ole edes sosiaalisessa mediassa.

Esitutkinta mahdollisen hyvä veli -verkoston vaikutuksista kohdistuu nyt myös puolustusvoimain komentajaan Jarmo Lindbergiin. Niinistö sanoi, ettei tunne yksityiskohtia tarkoin ja odottaa muiden tavoin valtakunnansyyttäjän ratkaisua.

Jarmo Lindbergin komentajakausi on päättymässä, ja hän siirtyy reserviin. Niinistön mukaan se ei kuitenkaan liity mitenkään Lemmenjoen tapaukseen.

Hän kertoo keskustelleensa komentajavaihdoksesta Lindbergin kanssa marras-joulukuun vaihteessa ja saaneensa kuulla häneltä Lemmenjoesta vasta helmikuussa.

– En tiedä, tiesikö hän.

Niinistö myöntää tunteneensa helpotusta, kun Lindberg kertoi reagoineensa tapahtumiin eikä "sekin asia kerääntynyt presidentin pöydälle, jossa paperia jo riittäänkin".

Komentajaesitys vanhalta puolustusministeriltä?

Puolustusvoimien uuden komentajan nimittäminen on siirtynyt, koska hallitus on vaihtumassa. Puolustusministerin tehtävä on esitellä tuleva komentaja ja presidentin nimittää hänet.

Oikeuskanslerin virasto on linjannut, ettei tämä kysymys ole sellainen juokseva asia, joihin toimitusministeriöllä on valtuuksia.

Niinistö kertoi haastatelleensa ehdokkaat, kuten oli ilmoittanut haluavansa tehdä. Jatkosta hänellä on ajatus, jota hän kutsuu kerettiläiseksi ja josta hän haluaisi keskustelua.

– Nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö on ollut neljä vuotta tehtävässään, tuntee tilanteet ilmeisesti hyvin ja hänestä oli huomattavaa apua. Entäs jos uusi puolustusministeri ei tunne ehdokkaista ainuttakaan? Jos hän esittelee, meneekö paremmin?

Niinistö sanoi haluavansa mielellään nimittää komentajan niin, että puolustusvoimat saa pian ketjutuksensa käyntiin.

"Terveellisiä opetuksia"

Lemmenjoen tapaus ei ole ainoa, jonka vuoksi on viime vuosina nostettu syytteitä korkean tason virkamiehiä vastaan, niin puolustusvoimissa kuin poliisissa. Joukossa ovat myös entinen valtakunnansyyttäjä ja tullin pääjohtaja. Tuomiotakin on annettu.

Niinistön mukaan selityksiä voi olla kaksi: ikävä selitys on perinteisen virkamiesryhdin heikentyminen tai parempana se, että tapaukset tulevat nykyisin ilmi.

– Olipa kummin päin tahansa, ne ovat terveellisiä opetuksia. Uskon, että oppi menee perille, ja sitten on tietysti mediankin tehtävä valvoa, että se oppi pysyy.

"Villin lännen malliin"

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon puheita äskettäisessä Rovaniemen-kokouksessa presidentti Niinistö kommentoi sanomalla, että lisää aluevaltausväitteitä tullaan varmasti kuulemaan "vähän villin lännen malliin".

Arktisen neuvoston kokoukseen osallistunut Pompeo arvosteli kovin sanoin Kiinaa ja Venäjää ja sanoi, että Venäjän vaatimukset voivat muuttua väkivaltaisiksi. Niinistö arveli hänen viitanneen Krimiin tai mahdollisesti lippuihin, jotka Venäjä on pystyttänyt pohjoisnavan alle.

Niinistö kertoi, että kova puhe on tuttua puhelinkeskusteluista Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen edustajansa kanssa. Uutta on enintään se, että se tultiin kertomaan Arktisen ministerineuvoston kokouksen alle, Niinistö sanoi.

Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että kovissa sananvalinnoissaan Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä eivät kuitenkaan viittaa sanallakaan kollegoihin, vain maihin.

– Minulle alkaa valjeta, että tässä pidetään henkilösuhteita yllä ja hyvin tärkeinä. Mutta voi olla, että olen ihan väärässä, Niinistö lisäsi.

Niinistö kannattaa suoria yhteyksiä

Ulkopoliittisista kysymyksistä Niinistö otti kantaa myös Viron presidentin Kersti Kaljulaidin äskettäiseen Venäjän-vierailuun, joka oli maiden ensimmäinen korkean tason tapaaminen kymmeneen vuoteen.

Niinistön mukaan se oli uusi ja ehkä rohkeakin askel, mutta ei millään tavalla odottamaton.

– Suomessa jotkut ovat halunneet kritisoida minun käyttäytymistäni suhteessa Venäjään ja Putinin tapaamiseen, mutta kyllä se on valtavasti kiinnostanut maita lähiympäristössämme ja vähän laajemminkin.

Niinistön mukaan suorat yhteydet ja vastapuolen ajatusten kuuntelu ovat hyvä asia. Kaljulaidia hän ei kuitenkaan kerro ryhtyneensä neuvomaan, vaikka tästä asiasta on ollut puhetta.

Löfvenin sananvalinta karahti Niinistön korvaan

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi viime viikolla, että Ruotsi on valmis kehittämään edelleen sotilaallista yhteistyötä Suomen kanssa, mutta yhteiset puolustustoimenpiteet eivät ole ajankohtaisia. Niissä kulkee muutenkin selvä raja, Löfven sanoi.

Niinistö kertoi korvaansa karahtaneen sen, että Löfven otti vertailuksi Naton viidennen artiklan, jossa jäsenmaat sitoutuvat puolustamaan toisiaan sotilaallisesti hyökkääjää vastaan.

– Sitten hän jatkoikin niin, että "nyt ei ole ajankohtaista puolustustoimenpidettä". Toivottavasti se ei ole koskaan ajankohtaista!

Hän arvelee Löfvenin halunneen peilata Ruotsin pitkään liittoutumattomuuden traditioon. Se on monille ruotsalaisille arvo sinänsä, ja Ruotsissa ollaan hyvin herkkiä näissä liittoutumiskysymyksissä, Niinistö sanoi.

Suomi sen sijaan ei ole vetänyt selvää rajaa, vaan on sanonut, että mennään askel kerrallaan ja katsotaan, mihin resurssit ja halut riittävät. Varsinaiseen avunantovelvoitteeseen olisi kuitenkin pitkä matka, hän lisäsi.

Niinistö näkisi mielellään yhteistyön myös Norjan kanssa entistä vahvempana. Itämeren jännitteistä puhutaan paljon, mutta myös kalotin suunta käy arktisten jäiden sulaessa yhä kiinnostavammaksi, hän sanoi.

– Ainakin minua kiinnostaisi kovasti lähteä keskustelemaan tällaisessa kolmiossa vähän enemmänkin, Niinistö lisäsi viitaten Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan.

Äitienpäivän alla on askarreltu

Näin EU-vaalien alla Niinistö puntaroi myös eurooppalaisten arvojen ja EU:n yhteyttä. Hänen mukaansa arvot ovat jalostuneet tuhansien vuosien aikana eivätkä muutu yksissä vaaleissa miksikään. EU instituutiona on epäilemättä niiden lipunkantaja mutta ei arvot sinänsä, hän korosti.

EU:sta käydyssä keskustelussa pitäisi hänen mukaansa poistaa katse pintakuohusta, "kaikennäköisistä direktiivikauhistuksista ja muusta". Niiden sijasta pitäisi miettiä, ovatko eurooppalaisiksi arvoiksi käsittämämme asiat sellaisia, että niiden puolesta kannattaa taistella.

Kriittisyys on joskus ihan hyvästä, mutta se ei tarkoita EU-kielteisyyttä, Niinistö sanoi.

– Minäkin olen ollut kriittinen siihen, että EU kovin myöhään heräsi turvallisuuspuolen ajatteluun. Tai että euroalueen vakaussopimusta alettiin johdonmukaisesti rikkoa.

Myönteinen kriittisyys herättää keskustelua ja tähtää korjauksiin, Niinistö sanoi ja toivoi EU-vaaleissa korkeaa äänestysprosenttia, jotta kansalaisilta saataisiin vahva mandaatti vastata haasteisiin. Kiinnostusta tosin on hankala herättää näin pian eduskuntavaalien jälkeen ja kesken hallitusneuvottelujen, hän myönsi.

Haastattelun päätteeksi Niinistö kertoi perheensä juhlavalmisteluista äitienpäivien aattona. Paljon on piirretty ja askarreltu, hän sanoi.

Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan mukaan saastuneesta venäläisestä raakaöljystä koituvat kustannukset voivat nousta satoihin miljooniin dollareihin.

Lukašenka aikoo vaatia Venäjältä korvauksia vahingoista.

– Tällä hetkellä kartoitamme vahinkoja, jotka ovat valtavia, kuvaili Lukašenka valtiolliselle Belta-uutistoimistolle.

Presidentin mukaan saastunut öljy on vaurioittanut öljyputkea, pumppuja ja muita laitteistoja.

Venäjä keskeytti viime kuun lopussa Druzhba-putken kautta kulkevan öljyn siirron Valko-Venäjän kautta Puolaan, Saksaan, Ukrainaan ja Slovakiaan. Öljyssä on ollut liikaa orgaanista kloridia, joka voi aiheuttaa vahinkoja öljynjalostamoille.

Valko-Venäjällä putkea ylläpitävä Belneftekhim-yhtiö arvioi muutama viikko sitten, että putken saaminen täyteen toimintakuntoon saattaa viedä jopa puoli vuotta.

Öljysiirtoputkistosta vastaavan venäläisen Transneftin mukaan öljyssä ilmenneet laatuongelmat johtuvat tahallisesta pilaamisesta. Yhtiön edustajan mukaan öljyn pilaamisesta on aloitettu rikostutkinta.

Aiheesta lisää:

Venäjän saastuneen öljyputken puhdistus kestää kuukausia

Tass: Eurooppaan kuljetettavaa öljyä on pilattu tahallisesti

Ingrid ja Joachim Wall näyttävät tavallisilta kuusikymppisiltä, kun he istuvat keväisessä auringon paisteessa puiston penkillä. He ovat kuitenkin joutuneet kohtaaman pahuuden, jollaista on vaikea edes kuvitella.

Pari vuotta sitten elokuussa heidän 30-vuotias toimittajatyttärensä lähti juttukeikalle Kööpenhaminassa. Kim Wall oli vihdoin saamassa haastattelua tanskalaiselta keksijältä Peter Madsenilta. Erikoiseksi juttukeikan teki, että Kim pääsi Madsenin itserakentaman sukellusveneen kyytiin ja voisi samalla haastatella keksijää. Juttua ei syntynyt, sillä Kim ei koskaan palannut tuolta keikalta.

Siitä alkaa Ingrid ja Joachim Wallin painajainen, joka varjostaa koko loppuelämää.

– Nykyään olemme hyväksyneet Kimin kuoleman, mutta ymmärtää sitä ei voi. Ei koskaan.

Katoamista edellisenä iltana kaikki oli hyvin. Tai oikeastaan paremmin kuin hyvin. Kim oli esitellyt vanhemmilleen poikaystävänsä, jonka kanssa asui Kööpenhaminassa. Heidän oli tarkoitus muuttaa yhdessä Pekingiin, sillä Kim halusi tehdä toimittajan töitä sieltä. Vanhemmat olivat tyytyväisiä, että tytär oli löytänyt rakkauden ja pariskunta lähtisi yhdessä Pekingiin. Silloin heidän ei tarvitsisi murehtia niin paljon.

Ingrid ja Joachim olivat tottuneet olemaan huolissaan Kimin vuoksi, sillä juttumatkat veivät häntä mitä eksoottisimpiin paikkoihin.

– Pelkäsin, että hän joutuu kolariin Kiinassa tai saa sähköiskun roikkuvista sähköjohdoista Delhissä. Vanhemmat pelkäävät aina lastensa puolesta, vaikka he ovatkin jo aikuisia, Ingrid Wall sanoo.

Siksi ei ollut mitään syytä huoleen, kun Kim oli Kööpenhaminassa. Tanskan pääkaupunkihan on kuuluisa leppoisuudestaan.

Asioiden karmeus paljastui pikkuhiljaa

Kim sai tiedon Peter Madsenin haastattelumahdollisuudesta lyhyellä varoitusajalla. Kim puntaroi poikaystävänsä kanssa ehtisikö hoitaa keikan, sillä illalla olisi jäähyväisjuhlat ystäville ennen Kiinaan muuttoa. Uteliaana ja kunnianhimoisena toimittajana Kim päätti lähteä juttukeikalle.

Seuraavana aamuna Kimin poikaystävä soitti hätääntyneenä Ingrid ja Joachim Wallille. Kim ei ollut palannut juttukeikalta.

Aluksi kaikki oli hyvin sekavaa. Inrgrid ja Joachim lähtivät Kööpenhaminaan auttamaan etsinnöissä. Toiveikkaina he ajattelivat, että oli tapahtunut vain joku moottorivika ja sukellusvene löydettäisiin nopeasti. Ja illalla kaikki olisi taas hyvin.

– Ensin luulimme, että kyseessä on vain katoaminen. Sitten toivo alkoi hiipua.

Asioiden karmeus paljastui pikkuhiljaa. Ensin Madsen kertoi poliisille, että Kim oli lyönyt päänsä ja kuollut.

– Sanoimme toisillemme koko ajan, että tämän pahemmaksi asiat eivät voi enää mennä. Mutta ne menivät.

Parin viikon kuluttua merestä löytyi naisen torso. DNA-testit paljastivat, että kyseessä oli Kim. Kävi ilmi, että Madsen oli paloitellut ruumiin.

– Kauhea tapa kuolla... asiasta puhuminen on yhä vaikeaa Ingrid ja Joachim Wallille.

– Kuolema olisi ollut helpompi hyväksyä, jos kyseessä olisi ollut onnettomuus tai sairaus.

Kimin ura oli juuri nousussa

Selviytymisessä on auttanut kirjoittaminen. Ingrid Wall on entinen toimittaja ja Joachim valokuvaaja, joten he päättivät heti ensimmäisinä unettomina öinään ryhtyä kirjoittamaan ylös tapahtumia ja tuntemuksia. Syntyi kirja Kun sanat loppuvat, joka on nyt ilmestynyt suomeksikin.

Wallit kieltäytyivät järjestelmällisesti haastattelupyynnöistä surunsa keskellä. Ammattilaisina he tiesivät, että jos suostuu yhteen, pyyntöjä tulee vain lisää ja lisää. He halusivat pitää langat omissa käsissään ja kertovat kirjassaan tapahtumista ja Kimin elämästä, joka oli juuri päässyt kukoistukseensa.

– Kim oli niin onnellinen, koska oli tapahtunut käänne: toimituksista oli ryhdytty soittelemaan hänelle ja hänen nimensä tunnettiin.

Kim teki töitä freelancerina arvostettuihin lehtiin. Hänen työnantajiaan olivat muun muassa The Guardian ja Harper`s Magazine. Vanhemmat olivat syystä ylpeitä tyttärestään.

– On uskomatonta, että hän kirjoitti niin hyvin englanniksi. Hän oli vanhan ajan hyvä toimittaja, joka rakasti tavata ihmisiä ja tutustua uusiin paikkoihin. Jos hän päätti tehdä jotain, hän myös teki. Naisfreelancerina ei ole helppo saada jalansijaa.

Kim opiskeli Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa, joten hänellä oli laaja ystäväverkko ympäri maailmaa. Ingrid ja Joachim eivät olleet kuulletkaan näistä lukemattomista ystävistä, mutta nykyään Kimin ystävät ovat heille tärkeitä ja he ovat tiiviisti yhteyksissä.

– Olemme jakaneet surua, mutta myös hauskoja muistoja. Olemme itkeneet ja nauraneet yhdessä. Heistä on tullut meille uusi perhe.

Murhaajan kohtaaminen oli vaikeaa

Ingrid ja Joachim ovat yrittäneet saada selville, mitä sukellusveneessä oikein tapahtui. Sen tietää kuitenkin vain yksi henkilö, Peter Madsen. Tutkinnan aikana hän muunteli tarinaansa niin moneen kertaan, ettei totuus selvinnyt .

Kun suuri suru oli lähes musertanut Kimin vanhemmat, alkoi toinen koitos: oikeudenkäynti. Wallit halusivat olla paikalla ja edustaa Kimiä. Tyttären murhaajan kohtaaminen ei ollut helppoa.

– Oli tärkeää kuitenkin nähdä hänet ja ennen kaikkea, että hän näki meidät.

Peter Madsen on Tanskassa tunnettu hahmo ja hänestä oli tehty lukuisia juttuja aiemminkin. Eriskummallisen keksijän tavoitteena oli tehdä avaruuslento. Merenpohjan hän oli jo valloittanut itse rakentamallaan sukellusveneellä. Mitkään merkit eivät viitanneet siihen, että hän olisi vaarallinen.

– Olen jutellut monien toimittajien kanssa ja kaikki ovat sanoneet, että ilman muuta olisivat itsekin lähteneet samanlaiselle juttukeikalle.

Kim Wallin murhasta ja oikeudenkäynnistä on tehty Wallien laskujen mukaan yli 100 000 juttua. He ymmärtävät, että tapaus on koskettanut juuri toimittajia.

– Jos Kim olisi ollut siivooja tai kokki, asia ei olisi ehkä saanut niin paljon julkisuutta. Moni toimittaja varmasti ajattelee, että se olisi voinut olla minä, pohtii Ingrid Wall.

Vanhemmille ei ole selviytymisopasta, kun lapsi murhataan

Oikeudenkäyntirumba kesti puoli vuotta, jonka päätteeksi Peter Madsen sai elinkautisen rangaistuksen. Wallit eivät juuri halua puhua hänestä.

– Se mies on aiheuttanut niin paljon pahaa, ettemme halua enää ajatella häntä. Viha ei johda mihinkään.

Oikeusprosessin aikana Kimin vanhempia harmitti, että heidän tyttärensä nähtiin vain silmittömän väkivallan uhrina. Kirjallaan he haluavat näyttää, millainen Kim oli ihmisenä ja toimittajana.

– Emme halunneet, että Kimin tarina päättyy sukellusveneeseen.

Nykyään Ingrid ja Joachim Wallia työllistää säätiö. Sen tarkoituksena on vaalia Kimin muistoa. Säätiöllä on rahaa koossa jo noin 400 000 dollaria, josta jaetaan vuosittain stipendi lahjakkaalle, nuorelle naisfreelancertoimittajalle.

– Näin voimme jatkaa Kimin työtä. On lohdullista ajatella, että näin Kimin muisto säilyy myös meidän jälkeemme.

Kimin katoamisesta ja kuolemasta on pian kaksi vuotta. Edelleenkin tapahtumat tuntuvat epätodellisilta ja ennen kaikkea epäreiluilta.

– Tällaiseen ei ole mitään opaskirjaa. "Mitä tehdä, kun lapsi murhataan brutaalisti". Tämän kanssa on vain jatkettava elämää. Luovuttaa ei voi, muuten paha saa vallan.

Kaiken kauheuden keskellä Wallit ovat kohdanneet myös paljon hyvyyttä. He ovat yhä liikuttuneita, miten paljon ihmiset ympäri maailmaa ovat osoittaneet heille myötätuntoa.

– Olemme saaneet paljon lämpöä ja rakkautta. Se tuntuu hyvältä ja lohdulliselta.

Lue lisää:

Täältä voi lukea Yle Uutisten jutut Kim Wallin murhasta.

Erilaiset veritulpat ovat Suomessa kohtalaisen yleisiä. Veritulpat voivat olla joko laskimoiden tai valtimoiden tulppia tai sydämen sisäisiä tulppia, joista jokaisella on erilaiset syntymekanismit ja riskitekijät.

Laskimoveritulpat jaotellaan pinnallisiin ja syviin tukoksiin. Vaarallisimpia ovat syvien laskimoiden tulpat, jotka voivat edetä keuhkoveritulpiksi, lääkärikeskus Mehiläisestä kerrotaan.

Helsingin yliopistollisen sairaalan mukaan syviä laskimoveritulppia ja keuhkoveritulppia diagnosoidaan Suomessa yhteensä vuosittain noin 1–2 tapausta tuhatta henkilöä kohden. Noin puolella potilaista, joilla on syvä laskimoveritulppa, on myös samanaikainen keuhkoveritulppa.

– Laskimoveritulppia syntyy useimmiten alaraajoihin. Tyypillisin altistava tekijä on pitkäaikainen lentokoneessa istuminen, mutta ylipäätään raajojen pitkä liikkumattomuus altistaa laskimoveritulpille, Mehiläisen kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri Tapio Aalto sanoo.

Laskimoveritulpan tunnistaa Aallon mukaan useimmiten siitä, että jompikumpi jalka on turvonnut ja kipeä. Laskimoveritulppa voi kuitenkin olla myös kokonaan oireeton. Aallon mukaan huomattava osa tulpista jääkin havaitsematta lievien oireiden tai oireiden puuttumisen takia.

– Myös oireeton veritulppa voi olla vaarallinen. Laskimoveritulpan vaarallisin seuraus on se, että laskimotukos irtoaa ja kulkeutuu sydämen kautta keuhkovaltimoon aiheuttaen keuhkoveritulpan.

Helsingin yliopistollisen sairaalan hyytymishäiriöyksikön hematologian erikoislääkärin Aino Lepäntalon mukaan pienet, pinnalliset laskimoveritulpat eivät yleensä vaadi hoitoa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että jopa 20 prosenttia pinnallisista laskimoveritulpista etenee syviksi laskimoveritulpiksi.

– Tästä syystä myös suuremmat, pinnalliset laskimotukokset on tärkeää hoitaa lääkityksellä. Juurikin hoitamattomiin syviin laskimotukoksiin liittyy riski keuhkoveritulpaksi etenemisestä, Lepäntalo huomauttaa.

Keuhkoveritulpan oireita ovat äkillinen hengenahdistus ja rintakipu. Siihen voi liittyä heikentynyt rasituksensietokyky, vaikea yskä tai mahdollisesti myös kuumeilua.

Tupakointi ja ylipaino altistavat

Lepäntalon mukaan laskimoveritulpille voivat altistaa sekä erilaiset ohimenevät tekijät että potilaskohtaiset pidempiaikaiset ja pysyvät tekijät. Yleisin ohimenevä tekijä on pitkäaikainen paikoillaan pysyminen.

Potilaskohtaisia altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi pitkäaikaiset tulehdukselliset sairaudet, syövät, diabetes ja maksakirroosi. Pysyviä tekijöitä ovat erilaiset perinnölliset tukosalttiudet.

– Myös elämäntapatekijät kuten tupakointi ja ylipaino altistavat laskimoveritulpille, minkä lisäksi esimerkiksi korkeaan verenpaineeseen ja kolesteroliin olisi tärkeä puuttua.

Ehkäisypillerit ja vaihdevuosien estrogeenikorvaushoito lisäävät laskimoveritulppien riskiä. Niitä naisia, joilla on suurentunut veritulppariski, suositellaankin välttämään estrogeenivalmisteita.

Myös kuivuminen esimerkiksi riittämättömän juomisen, ripulin, oksentelun tai voimakkaan fyysisen rasituksen seurauksena voi Lepäntalon mukaan lisätä veritulppariskiä.

– Tiedetään myös, että potilailla, jotka ovat kerran sairastaneet laskimoveritulpan, on jatkossa normaaliväestöä suurempi riski uudelle veritulpalle.

Laskimoveritulppia hoidetaan veren hyytymisherkkyyttä vähentävällä lääkityksellä. Jos ensimmäinen tukos on ollut hengenvaarallinen tai potilaalla on merkittäviä uudelle tukokselle altistavia riskitekijöitä, lääkitys jää usein pysyväksi.

Keuhkoveritulpissa aina kuoleman riski

Lepäntalon mukaan suurin osa laskimoveritulpista löydetään ajoissa. Hän kuitenkin lisää, että keuhkoveritulpaksi asti edenneisiin syvien laskimoiden tulppiin liittyy aina kuoleman riski.

– Noin viisi prosenttia kaikista keuhkoveritulpista on vaikeaoireisia, ja niihin liittyy merkittävä kuoleman riski. Noin puolessa keuhkoveritulpista kuoleman riski on pieni ja lopuissa keskisuuri.

Lepäntalo kertoo tutkimusten osoittavan, että runsaat neljä prosenttia keuhkoveritulppapotilaista kuolee sairaalassa ja vajaat 20 prosenttia kuuden kuukauden sisällä keuhkoveritulpan ilmaantumisesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että keuhkoveritulppa suoraan aiheuttaisi kaikki nämä kuolemat. Usein keuhkoveritulppaan sairastuneilla on muitakin vakavia sairauksia, kuten syöpä.

– Tämä johtaa siihen, että potilas saa herkemmin keuhkoveritulpan ja saattaa kuuden kuukauden seuranta-ajan aikana kuolla myös muiden vakavien sairauksiensa aiheuttamana.

Metsätaloudessa voidaan uusien tutkimuksien mukaan lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla lähes unohtamalla avohakkuut.

Esimerkiksi hömötiaiskannat voisivat elpyä, kun vanhojakin pesäpuita olisi aina tarjolla. Myös metsänomistajat tienaisivat puukaupoilla enemmän kuin nyt.

Lisäksi puut sitoisivat ilmastomielessä enemmän hiiltä, kun niiden annettaisiin kasvaa nykyistä isommiksi.

Itä-Suomen yliopistossa eri kasvatustavoista tehdyssä mallinnuksessa kaikki mukana olleet mallit olivat parempia kuin avohakkuut. Tutkittavina oli kymmeniä tuhansia hehtaareja ikärakenteeltaan tavallisen tasaista mutta normaalia järeämpää metsää Pohjois-Karjalassa.

Metsätalouden suunnittelun professorin Timo Pukkalan mukaan tutkimus on osoitus siitä, että nykyinen avohakkuisiin pohjautuva kasvatus on vastoin sekä metsänomistajien etua että myös metsien luonto- ja virkistysarvoja.

– Jos maksimoidaan melkein mitä hyvänsä, avohakkuita olisi kannattavaa tehdä hyvin paljon vähemmän kuin nyt tehdään. Se olisi kaiken tuotannon kannalta hyvä asia, myös puun määrällisen tuotannon kannalta.

Puuta riittäisi myös sellukattilaan

Pukkalan tutkimusten ja metsähoitajakokemuksen mukaan ilman avohakkuita tai ne lähes lopettamalla voidaan lisätä myös puuntuotantoa.

Avohakkuiden vähentäminen ei Pukkalan mukaan tarkoita sitä, että sellunkeittämiseen perustavan metsäteollisuuden uusi nousu leikkaantuisi. Sellunkeittoon tarvittavan puun osuus mahdollisesti tippuisi, mutta kuitupuun määrät eivät silti vähenisi. Kaupan olisi enemmän tukkipuuta.

Metsänomistajat ainakin kiittäisivät, sillä Pukkalan ja monen muun metsänomistajan tavoitteena on saada metsästä hyvät tuotot. Kuitupuun hinnat ovat olleet kovan kysynnän takia nousussa, mutta metsänomistajat ovat jo kauan menettäneet jopa satoja miljoonia euroja vuosittain, kun harvennushakkuissa on myyty leimikoita sellupuuna.

.

Tiliä metsänomistaja tekee harvennushakkuiden sijaan tukkipuukaupoilla. Monet metsänomistajat saavat nyt rahaa vain kerran elämänsä aikana.

Metsänomistajille annettavissa urakoiden tarjouksissa hinnat voivat olla korkeita, mutta lopullinen tili voi professori Pukkalan mukaan jäädä toisenlaiseksi.

– Tukkipuusta tarjotaan hyvä hinta, mutta metsässä hakataan tukkia mahdollisimman vähän ja kuitua mahdollisimman paljon.

Pukkala sen sijaan tekee tiliä useamman kerran elämänsä aikana, kun hänen kannattamassa kasvatusmallissa metsistä kaadetaan vain kasvuvauhtinsa menettäneet rungot.

Hyvässä kasvukunnossa olevat puut jätetään metsään, ja sillä välin kun ne järeytyvät, tilalla voi tehdä pienaukkohakkuita, harvennuksia ja tarvittaessa myös isomman avohakkuun.

Nykyinen metsänhoito on paljon taistelua luontaisesti syntyvää taimiainesta vastaan Timo Pukkala

Pukkala kehottaa omien esimerkkien kautta metsänomistajia keskittymään yhä enemmän metsästä saatavaan tuottoon. Puiden kasvu on siinä sinällään sivuseikka, koska kannattavuuteen vaikuttavat ratkaisevasti avohakkuun jälkeen vaadittavat kalliit taimien istutukset ja muut työt, jotka tekevät yleensä ulkopuoliset.

– Nykyinen metsänhoito on paljon taistelua luontaisesti syntyvää taimiainesta vastaan.

Pukkalan mallissa tai vapaassa mallissa, niin kuin hän sitä kutsuu, avohakkuu ei ole kiellettyä. Sitä voidaan tarvita, jos kaadettujen puiden tilalle ei luontaisten vaihteluiden takia tai muusta syystä synny uusia puunalkuja.

Pukkalan kannattamalla vapaalla mallilla, jossa ei olla lukkiuduttu tiettyyn malliin tai hakkuutapaan, saatiin myös Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa parhaimmat tulokset. Malleja vertailtiin esimerkiksi nettotulon, hiilitaseen, lahopuun ja puuntuotoksen suhteen.

Professori Pukkala ei ole vielä itse tehnyt metsissään avohakkuuta. Myös tutkimuksessa Pukkalan vapaassa mallissa avohakkuiden määrä pieneni niin sanottuun tasaikäisen metsän alaharvennusmalliin verrattuna noin kymmenesosaan.

Kaikkein huonoin malli tutkimuksen joka kohdassa olivat sellukattilaan päätyvän alaharvennuksen hakkuut, jossa metsät kasvavat tasa-ikäisinä kohti avohakkuuta. Sellupuun kysyntä on ollut hyvää, joten avohakkuita on tehty valtakunnan metsien inventointitietojen mukaan entistä nuoremmissa metsissä.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen mallissa, joka pitää metsät koko ajan puupeitteisinä, ei ole saavutettu niin hyvää nettotuottoa kuin Pukkalan kannattamassa vapaassa mallissa. Pukkalan mallin ja jatkuvan kasvatuksen mallin erot ovat pieniä. Erotukena on, että jatkuvassa kasvatuksessa ei tehdä laisinkaan avohakkuita.

Ilmastomielessa jatkuvassa kasvatuksen malli on vielä parempi kuin Pukkalan malli. Molemmissa pyritään kasvattamaan puiden järeyttä ja pitämään metsässä hyvä varasto tulevia tukkipuita myös hiilimielessä.

Näihin metsiin ei synny ison avohakkuun jälkeistä jopa useita vuosikymmeniä kestävää isoa hiilikuoppaa tai vajetta, joka vaikeuttaa Suomen mahdollisuuksia tehdä isompia päästövähennyksiä.

Avohakkuiden lopettamista etenkin valtion mailla ovat vaatineet useat ympäristöjärjestöt .

Uutta tapaa on vastustettu väärin perustein

Metsäteollisuusyritykset ovat professori Pukkalan mukaan vastustaneet väärin perustein jatkuvaa kasvatusta sen takia, että se tuottaisi puuta selvästi nykyistä vähemmän.

– Väitteet siitä, että malli tuottaisi 20 prosenttia vähemmän puuta ei perustu mihinkään oikein tehtyyn vertailuun.

Samaan mieltä on Helsingin yliopiston metsäekonomian professori Olli Tahvonen. Hän ihmettelee sitä, että metsien kasvu on ollut sadan vuoden ajan metsäntutkimuksen tutkituin aihe, mutta se on keskittynyt avohakkuupohjaiseen malliin. Näitä tutkimuksia ei suoraan voi käyttää muiden kasvatusmallien tutkimiseen, puhumattakaan vertailusta.

Pukkalan tutkimusten ja Luonnonvarakeskuksen kenttäkokeiden perusteella myös tuulituhojen määrässä pelot ovat osoittautuneet päinvastaisiksi. Tuuli ei pääse tunkeutumaan ja tekemään tuhojaan peitteiseen metsään samalla tavoin kuin esimerkiksi isojen avohakkuuaukkojen reunoille.

– Tuulikaatoja on ollut paljon vähemmän kuin on luultu. Vahingot ovat paljon pienemmät kuin tasaikäisessä metsässä, kertoo erikoistutkija Sauli Valkonen Luonnonvarakeskuksesta.

Alan tutkijat ovat professori Pukkalan mukaan jo yhtä mieltä siitä, että metsiköissä pitää pyrkiä ilmastonmuutoksen takia vaihtelevaan metsänhoitoon. Tämä tarkoittaa eri puulajien ja latvuskerrosten yhtä aikaista suosimista, jolloin metsät pystyvät paremmin sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin.

Peitteinen metsä voi muistuttaa luonnonmetsiä

Professori Pukkala myöntää, että hänenkin ajattelunsa perustuu metsänhoidon kannattavuuteen ja hakkuisiin. Siksi myös hän joutuu ajattelemaan erikseen, mitä metsäluonnon monimuotoisuuden eteen pitää tehdä. Kyse ei ole metsien suojelusta.

– Jatkuva kasvatus ei automaattisesti lisää lahopuun määrää, vaan niitä pitää jättää hakkaamatta ja kuolemaan.

Lahopuun puute on yksi keskeinen syy sille, että suurin osa uhanalaisista lajeista on metsälajeja.

Siitä on olemassa viitteitä, että peitteinen metsä voisi olla parempi paikka useille lajeille. Kuten ennen yleiselle hömötiaiselle. Myös metsälajeissa on paljon vaihtelua, joten peitteinen metsä ei sovi kaikille lajeille. Näistä esimerkkinä on hirvi. Kuukkelikannat voisivat sen sijaan vahvistua.

– Jatkuva kasvatus tuo uuden elinympäristötyypin, joka voi muistuttaa rakenteeltaan vanhoja luonnonmetsiä. Ekologisista vaikutuksista ei voi vielä varmasti sanoa, kertoo metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen Helsingin yliopistosta.

Metsälaki toi ison muutoksen metsänhoitoon

Peitteisen metsänkäsittelyn alojen koosta ei ole tarkkaa tietoa. Alat ovat mahdollisesti muutaman prosentin luokkaa kaikista talousmetsistä.

Määrät ovat kuitenkin kasvussa, jos alalle syntyneitä yrityksiä kuuntelee. Pukkalakin on ollut perustamassa Arvometsää, joka tarjoaa palveluja metsänomistajille. Pukkala puhuu käynnissä olevasta metsäalan murroksesta.

– Viidessä vuodessa on tapahtunut enemmän kuin 50 vuodessa, Pukkala vertaa.

Hän viittaa viisi vuotta sitten voimaan tulleeseen metsälakiin, joka vapautti metsänomistajat kasvattamaan metsiään oman harkintansa mukaan.

Luonnonsuojelujärjestö WWF:n tekemien kyselyiden mukaan peitteisen metsänkasvatuksen melko verkkaiselle kasvulle voi löytyä syy siitä, että metsäneuvontapuolelta ei ole vielä esitelty metsänomistajille vaihtoehtoja avohakkuupohjaiselle kasvatuksella.

Professori Pukkalan mukaan enemmistö metsänomistajista suhtautuu joustavasti eri metsänkäsittelyn tapoihin, kunhan niistä saa tuottoa.

Ehdottomia avohakkuun puolesta puhujia ja vastustajia löytyy molempia noin 15 prosenttia metsänomistajista. Tämän lisäksi omistajat arvostavat myös sitä, miltä metsässä näyttää, ja sitä, että sieltä saa esimerkiksi marjoja ja riistaa.

– Monimuotoinen metsänhoito, missä metsän peitteisyys lisääntyy saattaa olla eliölajiston kannalta se kaikkein paras.

Pukkalan mukaan mustikka on esimerkki siitä, miten vaikeaa on sanoa, mihin tai mille lajeille pysyvä peitteisyys sopii. Mustikka viihtyy väljissä ja valoisissa kangasmetsissä. Peitteinen metsä ei saa olla liian tiheä, jotta mustikka menestyy jatkossa. Tosin avohakkuissa mustikan juuristo tuhoutuu kymmeniksi vuosiksi.

Teollisuudessa suhtaudutaan luottavaisesti

Professori Pukkala ei näe metsänkäsittelytapojen muutoksista uhkia metsäteollisuudelle. Järeämmän ja mahdollisesti laadukkaamman puun määrän lisääntyminen on tervetullut lisä sahateollisuudelle. Pukkalan mukaan puukaupassa voidaan tarvittaessa muuttaa runkojen latvaläpimitan vaatimuksia, jotta myös kemiallinen metsäteollisuus saa tarvittavat puunsa.

Stora Enson ostopäällikkö Jarmo Tuovisen mukaan eri metsänhoitotapoja ei pitäisi nähdä vastakkainasetteluna. Hän ei näe ongelmia sovittaa jatkuvan kasvatuksen puita nykyisille puumarkkinoille.

– Tukki- ja kuitupuun hinnan ero varmaan säilyy hyvin samantyyppisenä. Näissähän normaalisti poistetaan isompaa puuta ja sitä kautta metsänomistajalle jää parempi tili.

Stora Ensolla jatkuvan kasvatuksen metsät rinnastetaan Tuovisen mukaan harvennushakkuisiin, ei päätehakkuisiin. Hän sanoo, että jatkuvan kasvatuksen alat voisivat kasvaa kymmeneen prosenttiin tarjottavista kohteista ennen kuin niiden käsittelyä puumarkkinoilla pitäisi miettiä jollakin tavalla uudestaan.

Professori Pukkalan mukaan uudet metsänhoitotavat saavat myös avohakkuita vastustaneet metsänomistaja myymään puuta.

Erikoistutkija Sauli Valkosen epäilyt jatkuvasta kasvatuksesta tai muista vastaavista malleista liittyvät siihen, miten hakkuiden jälkeen metsiin kasvaa uusia taimia ja kuinka nopeasti taimet kasvavat avohakkuun istutustaimiin verrattuna.

Vaihtelu taimettumisessa on ollut suurta kenttäkokeiden perusteella ja kasvu riippuu paljon valon määrästä. Ongelmia taimettumisessa on ollut erityisesti Etelä-Suomen rehevissä kuusimetsissä.

Lue myös:

Tuhannet lajit hakevat lahopuuta talousmetsistä, turhaan – Huippuekologi: Hiljainen tappaja lähempänä

Suomen laskelmat metsien hiilinieluista eivät kelpaa sellaisenaan EU-työryhmälle

Metsätieteilijät palkitsivat professori Mikko Mönkkösen: ”Hakkuiden lisääminen edellyttää merkittävää lisäystä suojelualueisiin”

Mänttäläisen olohuoneen hyllyt ovat täynnä valokuvia. Niissä hymyilevät ja vipeltävät Paula Katajamäen, 70, kuusi lastenlasta. Osalle heistä mummu ei ole verisukua, mutta se ei haittaa. Suuri perhe on lapsensa yksinhuoltajana kasvattaneen äidin ilo.

Katajamäen matka neljän lapsen äidiksi on kaikkea muuta kuin tavallinen. Hän sai lapsensa kahdessa hyvin erilaisessa elämänvaiheessa: kaksi ensimmäistä syntyivät nuorelle äidille, kahdelle jälkimmäiselle hän avasi kotinsa oven viisikymppisenä.

Paula Katajamäki oli nuori tullessaan ensimmäistä kertaa äidiksi. Esikoistytär syntyi kun Katajamäki oli vasta täyttämässä 22 ja poika vain hieman yli vuosi myöhemmin.

– Siihen aikaan oli itsestään selvää, että lapset tehdään nuorina. Olin itse viisilapsisesta perheestä ja tottunut pitämään huolta pienistä.

70-luvun alku oli kiireistä aikaa. Äitiysloma kesti vain kolme kuukautta ja lapset piti jättää hoitoon pieninä.

– Se tuntui vähän pahalta. Muuten äitiys oli minusta yksinkertaisesti ihanaa.

Kaikki päätökset ovat olleet oikeita vaikka olivatkin nopeita. Paula Katajamäki

Äitiyden ihanuudesta huolimatta nuorten vanhempien avioliitto päättyi eroon. Paula Katajamäestä tuli 6- ja 7-vuotiaiden lasten yksinhuoltaja. Rahasta oli tiukkaa, mutta arki sujui.

– Vastuu oli yksin minulla, koska lasten isä asui kauempana. Minulla oli kuitenkin hyviä ystäviä ja työpaikka. Yhteys appivanhempiin oli kunnossa ja oma äitini auttoi paljon.

Katajamäen entinen mies löysi uuden puolison ja sai tämän kanssa kaksi poikaa. Välit entiseen vaimoon olivat hyvät, ja perheet pitivät yhteyttä.

Poikien ollessa alakouluikäisiä heidän äitinsä sairastui vakavasti. Hän otti yhteyttä Paula Katajamäkeen ja esitti toiveen: jos pahin tapahtuisi, voisiko tämä huolehtia hänen pojistaan. Toiveen toteuttaminen ei ollut vielä ajankohtaista, sillä kun poikien äiti vuonna 1993 kuoli, isä jäi luonnollisesti huolehtimaan lapsistaan.

Hänkin kuitenkin menehtyi yllättäen viisi vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen.

Kahdesta teinipojasta tuli orpoja. Paula Katajamäki oli viisissäkymmenissä ja aloittelemassa itsenäistä elämää jälkikasvunsa muutettua omilleen kun hänen piti tehdä päätös lasten kohtalosta.

– Harkitsin asiaa viisi päivää ja keskustelin lasteni kanssa. Sain heiltä tukea päätökselleni. Tärkeintä oli pitää pojat yhdessä ja saada heidät tuttuun paikkaan.

Harkitsin asiaa viisi päivää ja keskustelin lasteni kanssa. Paula Katajamäki

Äitienpäivän tienoilla vuonna 1998 Paula Katajamäestä tuli virallisesti poikien huoltaja. Vanhimman pojan rippijuhlat vietettiin poikien omassa kodissa, mutta sen jälkeen Mänttään muutti kaksi surullista teiniä.

Uuden yhteisen elämän aloittamista helpotti se, että Katajamäki oli tuntenut entisen puolisonsa pojat lapsesta saakka.

– Olen positiivinen ihminen ja tiesin, että jaksan. Oli myös tärkeää tietää, että saisin tarvittaessa apua vanhemmilta lapsiltani.

Voimat eivät missään vaiheessa loppuneet, mutta olivat välillä vähissä. Silloin apua toi liikuntaharrastus. Aamuvarhaisella lattiat tömisivät kun äiti hyppeli narua.

– Olen koko ikäni saanut voimaa liikkumisesta. Olen mennyt lenkille tai pyöräilemään aina kun mahdollista.

Tänä äitienpäivänä Paula Katajamäki saa virallisen tunnustuksen kasvatustyöstään. Hän on yksi 35 äidistä, joille tasavallan presidentti luovuttaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.

– Ei sitä oikein osaa vielä sisäistää, se on niin upeaa. Ilmeisesti olen ollut ihan hyvä äiti ja mummu, tunnustuksen saaja sanoo selvästi liikuttuneena.

Tekisin ihan saman jos tilanne tulisi nyt. Paula Katajamäki

Hienosta tunnustuksesta iloitsevat Paula Katajamäen kanssa neljä lasta ja kuusi lastenlasta. Välit kaikkiin ovat lämpimät.

– Seuraan ilolla lasten perhe-elämää. Hoidan kuutta lastenlastani, käyn heidän peleissään ja musiikkiharrastusten esityksissä. On ihanaa saada olla mukana ja nähdä heidän pärjäävän ja varttuvan.

Paulan tie näin suuren katraan äidiksi ja mummuksi ei ole tavallinen, mutta hän ei vaihtaisi matkan varrelta askeltakaan.

– Minulla on sellainen ajatus, että elämässä on punainen lanka. Kun sitä lankaa kerii taaksepäin, kaikki päätökset ovat olleet oikeita vaikka olivatkin nopeita. En vaihtaisi päivääkään pois vaan tekisin ihan saman jos tilanne tulisi nyt.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo seuranneensa hallitusneuvottelujen ensimmäistä viikkoa erittäin huolestuneena.

Helsingissä Narinkkatorilla lauantaina puhunut Orpo sanoi, että ensimmäisenä huolen aiheena on talousasioiden sivuuttaminen neuvotteluissa.

– Ensin rakennetaan visiota tulevasta, mikä sinänsä on hieno asia, mutta jos se tehdään ilman realistista käsitystä talouden reunaehdoista, niin ei siitä mitään tule, Orpo arvosteli.

Toisena huolenaiheena Orpo pitää väitettyjen lobbareiden suurta määrä neuvotteluissa. Hallitusneuvottelupöytien kokoonpanot ovat herättäneet viime päivinä ihmettelyä, koska neuvottelijoiden joukossa on tulkittu olevan useita etujärjestöjen edustajia.

Keskustelu kärjistyi perjantaina siihen, että vihreiden Elina Moisio ilmoitti jättäytyvänsä pois hallitusneuvotteluryhmästä.

– Kun me tiedetään vielä etujärjestöjen valtavat panostukset paikalla olevien puolueiden vaalikampanjointiin ja niiden tukemiseen, ei voi miltään muulta ajatukselta välttyä kuin siltä, että kun he istuvat siellä neuvottelijoina, olemme saamassa Suomeen ostetun hallitusohjelman, Orpo sanoi.

– Kokoomus yksiselitteisesti vaatii lobbareita ja SAK:ta ulos Säätytalosta, Orpo jatkoi painokkaasti.

Orpo muistutti, että neljä vuotta sitten hän päätti Juha Sipilän (kesk.) kanssa, että lobbareita ei oteta mukaan hallitusneuvotteluihin.

Orpo sanoi, että kokoomus valmistui kevään eduskuntavaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin siten, että puolueen neuvotteluorganisaatiossa ei ollut mukana yhtään lobbaria.

– Luotimme siihen, että meidän riveistämme löytyy osaajia riittävällä tavalla.

Hallitusneuvotteluita vetävä Antti Rinne (sd.) on kiistänyt, että hallitusneuvotteluissa olisi mukana lobbareita. Hänen mukaansa jokainen neuvottelija on mukana puolueen edustajana, ei etujärjestön äänitorvena.

Halla-aho: Hallitustunnustelut taktista teatteria

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho palasi vielä hallitusneuvotteluja edeltäneisiin hallitustunnusteluihin puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä lauantaina.

Halla-aho sanoi puheessaan, että perussuomalaiset lähti keskusteluihin vakavalla ja rakentavalla asenteella, vaikka oli selvää, että demareiden valmiudet tehdä yhteistyötä puolueen kanssa olivat heikot tai jopa olemattomat.

– Meidän osaltamme tunnustelut olivatkin todennäköisesti lähinnä taktista teatteria. Rinne halusi ennen kaikkea luoda kokoomuksen ja keskustan suuntaan mielikuvaa siitä, että muitakin vaihtoehtoja on, jos nämä puolueet eivät jousta riittävästi, Halla-aho sanoi.

Halla-aho ennustaa, että hallitusneuvotteluihin osallistuvilla puolueilla saadaan yrittäjä- ja teollisuusvihamielinen hallitus, joka muun muassa rahoittaa vaalilupauksiaan veronkorotuksilla, rapauttaa Suomen kilpailukykyä "ilmastoposeerauksella" ja lisää haitallista maahanmuuttoa ja sen kustannuksia.

Lue myös:

Professori Anu Kantola: Nyt ensi kertaa kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa

Vihreiden Elina Moisio jättäytyy pois hallitusneuvotteluista lobbarikohun takia – viestintätoimiston osakkuus herätti epäilykset

Hallitusneuvotteluiden ensimmäinen viikko on takana – Rinne: "Ensi viikolla alkaa vaikein vaihe, kun hintalappuja aletaan laskea yhteen"