Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 106376 articles
Browse latest View live

Teemu Pukin kotikaupunki Kotka esiteltiin maailmalle kalastajakylänä – "Ei se ihan putkeen mennyt"

$
0
0

Jesse Ojala sai viime viikon maanantaina poikkeuksellisen puhelun. Linjan toisessa päässä oli Norwichissä asuva toimittaja Michael Bailey, joka oli tulossa tutustumaan Englannin Valioliigassa jyräävän Teemu Pukin kotikaupunkiin Kotkaan.

– Hän esitteli itsensä ja sanoi samaan hengenvetoon, että tiedät varmaan mitä asia koskee. Lento Suomeen oli buukattu jo samaksi illaksi, kertoo kotkalaisen jalkapalloseuran FC KTP:n media- ja markkinointivastaavana toimiva Ojala.

Teemu Pukki on KTP:n kasvatti. Ojalan mukaan Bailey halusi ehtiä Kotkaan ensimmäisenä.

– Hän oli kuullut kollegoiltaan, että muutkin ovat kiinnostuneet tulemaan tänne. En itse ajatellut, että tänne kukaan raahautuisi. Toki on hyvä, että Teemu ja Kotka saavat huomiota noinkin isossa julkaisussa.

The Athleticin otsikko:
Suomen suurin vientisatama muuttui The Athleticin otsikossa ensin kalastajakyläksi, sitten kalastussatamaksi.Kuvakaappaus The Athleticin jutusta

Bailey oli kirjoittamassa Kotkasta juttua englanninkieliselle The Athletic -sivustolle. Ojala tapasi hänet seuraavana aamuna Kotkan Arto Tolsa -areenalla. Mies järjesti Baileylle haastatteluja Teemu Pukin taustajoukkojen kanssa ja esitteli Baileylle Kotkaa kolmen päivän ajan.

KTP:n peliin he eivät päässeet, koska Baileyn vierailun ajalle ei osunut yhtään ottelua.

– Pyörimme puistoissa ja muissa hienoissa paikoissa. Hän oli tosi kiinnostunut Kotkasta yleiselläkin tasolla. Kerroin myös, että Kotka on merkittävä satamakaupunki. Britti kun oli, niin pitihän häntä käyttää paikallisissa pubeissakin.

"Toimittajat soitelleet ympäri Eurooppaa"

Kun The Athleticin juttu ilmestyi perjantaina, moni KTP-fani hieraisi silmiään. Jutun alkuperäinen otsikko kuului vapaasti suomennettuna näin: "Tämä on Teemun kaupunki" – näin suomalaisen kalastajakylän vaatimattomasta pojasta tuli Valioliigan tähti.

Itse jutusta käy selvästi ilmi, että Kotka on kaupunki, mutta fishing village -ilmaisu sai aikaan riemukkaita reaktioita sosiaalisessa mediassa ja jalkapalloaiheisilla keskustelupalstoilla.

Myös Jesse Ojalaa nauratti, kun hän näki otsikon.

– Kun Michael sitten laittoi minulle viestiä ja pyysi tarkistamaan nimet ja faktat, annoin otsikosta palautetta.

Michael Bailey
The Athletic -urheilujulkaisuun kirjoittava Michael Bailey vietti Suomessa kolme päivää.Yle / Jussi Vainikka

Otsikon ilmaisua muutettiin hiukan. Kalastajakylä vaihtui kalastussatamaan.

– Ei sekään ihan putkeen mennyt, mutta olkoon. Painotin Michaelille kyllä monta kertaa, että Kotkassa on Suomen suurin vientisatama. Ehkä hän ei ihan ymmärtänyt ja luuli, että täältä viedään kalaa.

Jesse Ojalan puhelin on pirissyt ahkerasti jo pari viikkoa. Hän kertoo saaneensa puheluita toimittajilta ympäri Eurooppaa.

– Paljon on soiteltu Ruotsista, Englannista ja mistä kaikkialta. Olen antanut heille valmentajien ja muiden haastateltavien yhteystietoja.

Sankaritarinoita tarvitaan

Ojalalla ei kuitenkaan ole toistaiseksi tiedossa muita toimittajia, jotka olisivat tulossa Kotkaan tutustumaan Pukin kotikaupunkiin ja kasvattajaseuraan.

Hän arvelee, ettei Pukin suosio Englannissa ei perustu pelkkiin maaleihin vaan ennen kaikkea kovaan työmoraaliin kentällä ja treeneissä.

– Teemu on myös miellyttävä persoona ja kohtelias kaikille. Hän on varmasti täydellinen paketti brittikulttuuriin. Ja tällaiset sankaritarinat tuovat paljon hyvää koko suomalaiselle jalkapalloilulle.


Suuri laavakivilautta ajelehtii Tyynellämerellä, veneilijöiden videolla kivet aiheuttavat valtavan metelin

$
0
0

Tulivuoren purkauksesta aiheutunut kivilautta muodostuu kahdesta Manhattanin kokoisesta palasesta, kertoo Nasa.

Lautta on kelluvaa kiviainesta, joka on havaittu elokuun alussa Tongan saaren lähellä. Tutkijoiden mukaan kivilautta on syntynyt merenalaisissa tulivuorenpurkauksissa.

Sitten elokuun alun kivilautta on kellunut lounaaseen ja Australiaa kohti.

Myös Fijin lähellä purjehtinut australialaispariskunta raportoi kivistä. ITV:n mukaan pariskunta kertoi purjehtineensa kivien läpi 6-8 tuntia.

– Se oli kuin pellolla olisi seilannut, kuvailee pariskunta.

Myös toinen purjehtijaseurue on raportoinut kivilautasta Facebookissa 15. elokuuta.

Vaikka kivilautta haittaa purjehtijoita, sen arvellaan voivan tuoda helpotusta Australian koralliriutoille.

Denisonin yliopiston tulivuorentutkijan mukaan kivet hajoavat ajelehtiesssaan ja niistä saattaa syntyä koteja pienille mereneliöille.

Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin purjehdus New Yorkiin lähestyy loppuaan – veneen paluumatkan järjestäminen aiheuttaa kuitenkin lentopäästöjä

$
0
0

Ruotsalaisteini Greta Thunbergin nollapäästöinen purjehdus Atlantin yli saavuttaa pian määränpäänsä.

Thunbergia, hänen Svante-isäänsä ja kahta kipparia kuljettava kilpapurjevene on saapumassa New Yorkiin keskiviikon tai torstain aikana. Tuuliolosuhteet ovat hidastaneet loppumatkaa hieman.

Itse purjehdus ei tuota kasvihuonekaasupäästöjä, mutta saksalaiset mediat ovat uutisoineet koko operaation aiheuttamista ilmastovaikutuksista. Die Tageszeitung -lehti kirjoittaa, että purjehduksen järjestäminen aiheuttaa ainakin kuusi lentoa.

Thunbergin veneen kapteenin Boris Herrmannin tiedottajan mukaan viisi ihmistä huoltaa Malizia 2 -kilpavenettä ja purjehtii sen takaisin Eurooppaan. Heidän on sitä ennen lennettävä Yhdysvaltoihin.

Greta Thunberg lähtee Plymouthista.
Malizia 2 purjehti Plymouthista lähdettyään aluksi tuulisilla vesillä.Andy Rain / EPA

Kilpapurjevenettä operoivan Team Malizian tiedottaja sen sijaan sanoo Die Weltille, että takaisin purjehtivista kaksi on jo valmiiksi Yhdysvalloissa. Thunbergin purjehduksen kapteenit Herrmann ja Pierre Casiraghi lentävät matkan päätyttyä takaisin Eurooppaan tiukan aikataulunsa takia.

Herrmann vastaa arvosteluun Saksan mediassa toteamalla, että on hyvä, että lentäminen tunnustetaan ongelmaksi.

– Sitähän me juuri haluamme, Herrmann sanoo Die Weltin mukaan.

Hän kuitenkin muistuttaa, että matkan tarkoitus on herättää keskustelua ilmastonmuutoksesta ja poliittisten muutosten tarpeesta.

– Meidän lentomme eivät muuta sitä tosiasiaa, että Greta pääsee päästöttä New Yorkiin. Voiko yksilönä ylipäätään elää päästöttömästi? Herrmann kysyy saksalaislehdessä.

Kartta Greta Thunbergin purjehdusreitistä.
Malizia 2:n matka yli Atlantin on edennyt suurinpiirtein aikataulussa.Ilkka Kemppinen / Yle

"Leiriytymistä vuoristoradalla"

Lentämistä välttävä Thunberg matkustaa New Yorkiin osallistuakseen syyskuun lopussa järjestettävään ilmastokokoukseen. Matka kilpapurjeveneellä alkoi vajaat kaksi viikkoa sitten Britannian Plymouthista.

Ensimmäisen töyssyisen yön ja tuulisen matkapäivän jälkeen Malizia 2 suuntasi kurssinsa etelään Azorien saariryhmää kohti välttääkseen huonoa säätä.

Thunbergin Twitter-päivityksistä käy ilmi, että olosuhteet Atlantilla ovat välillä olleet odotetun rajut. Sunnuntaina julkaistussa videopäivityksessä Thunberg kertoi kapteeni Casiraghin vierellä, että purjevene matkaa 20–25 solmun eli 37–46 kilometrin tuntivauhtia ja aallot ovat korkeita.

Aiemmassa tviitissään Thunberg kuvailikin elämäänsä aluksella "leiriytymiseksi vuoristoradalla". Hän ei ole kuitenkaan kertonut, että olisi ollut pahasti merisairaana matkan aikana.

Greta Thunberg postaama kuva Twitterissä
Lauantaina 24. elokuuta Greta Thunberg seilasi Malizia 2:lla Newfoundlandin eteläpuolella kovassa aallokossa.Greta Thunberg

Rauhallisempiakin hetkiä on ollut. Alkumatkasta purjeveneen vieressä uiskenteli delfiinejä. Ensimmäisiin vuorokausiin mahtui myös ainakin yksi tyyni päivä, jolloin matkustajat pelasivat veneessä pelejä ja peseytyivät.

Lisää aiheesta:

Tällaisissa oloissa Greta Thunberg purjehtii Atlantin yli ilmastokokoukseen – Veneessä liikutaan konttaamalla, vessana ämpäri

Aiheesta muualla:

MTV Uutiset: Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin purjehdus Atlantin yli ei olekaan kovin ympäristöystävällinen – kilpavene vaatii valtavasti ammattilaisia: "Tietenkin he lentävät sinne"

Pikkurikollinen, entinen vapaaottelija ja treenattu tyyppi – Nämä 5 asiaa tiedämme Porvoon epäillyistä ampujista

$
0
0

Poliisi otti sunnuntaina takaa-ajon päätteeksi Ikaalisissa kiinni kaksi miestä.

Heidän epäillään ampuneen kahta poliisia Porvoossa. Poliisit loukkaantuivat välikohtauksessa. Miehet ampuivat poliisia kohti myös takaa-ajon aikana, minkä vuoksi heitä epäillään useista murhan yrityksistä.

Miehet ovat veljeksiä. Nuorempi veli on 25-vuotias ja vanhempi 30-vuotias. Heillä molemmilla on Ruotsin kansalaisuus ja toisella miehistä myös Suomen kansalaisuus. Miehet puhuvat suomea ja ruotsia.

1. Kaksi kuukautta motellissa

Ylen tietojen mukaan veljekset ehtivät majoittua porvoolaisessa motellissa noin kaksi kuukautta ennen sunnuntain tapahtumia. Motelli sijaitsee noin kilometrin päässä ampumispaikasta. Pakoautona käytetty Volvo oli jo tuolloin veljesten käytössä.

Motellin omistaja kertoo, että miehet olivat siistejä, mukavia ja kohteliaita. He pukeutuivat kuin kaksoset, saunoivat ahkerasti muiden kanssa, kävivät lenkillä ja juttelivat paljon.

Omistajan mukaan miehet lähtivät liikkeelle säntillisesti aamuseitsemän aikaan ja kertoivat käyvänsä remontoimassa kerrostalokaksiota.

Miehet olivat jättäneet huoneen avaimen motelliin perjantaina tai lauantaina. Sunnuntaina poliisi kävi ampumisten jälkeen sahaamassa miesten huoneen oven auki moottorisahalla.

2. Lapsuus Porvoossa

Epäillyt tekijät viettivät lapsuutensa Porvoossa. Helsingin Sanomien mukaan he muuttivat Porvoosta Ruotsiin noin 15 vuotta sitten.

Miesten tuttavapiiriin kuulunut henkilö kuvailee lehdelle, että nämä olivat Porvoon aikoina "pikkuisen villejä".

Toinen tuttava kertoo, että vanhemmalla veljellä oli kouluaikoina tapana muun muassa näpistellä kaupoista.

3. Koti Tukholman lähiössä

Julkisten osoitetietojen mukaan veljekset asuvat Johanneshovin asuinalueella eteläisessä Tukholmassa. Naapurusto on yleisesti ottaen hyvin rauhallinen.

Asuinalueella on 1940- ja 1950-luvulla rakennettuja matalia kerrostaloja, viheralueita ja leikkipaikkoja lapsille.

Epäillyistä veljeksistä vanhempi on kirjoilla samassa asunnossa vanhempiensa kanssa.

Ylen tietojen mukaan mies on ollut kolme vuotta sitten epäiltynä vero- ja kirjanpitorikoksista Ruotsissa. Hänet on myös tuomittu sakkoihin liikennerikkomuksesta vuonna 2014.

4. Vapaaottelua ja salitreenejä

Helsingin Sanomat kertoo, että vanhempi veljeksistä on harrastanut Ruotsissa vapaaottelua 2010-luvun vaihteessa. Mies otteli tukholmalaisen seuran riveissä. Seura toimii Tukholman Brommassa.

– Hän oli hyvin treenatussa kunnossa ja kiva tyyppi, mutta perheen kanssa oli jotain ongelmia ja hän poistui kuvioista, salin työntekijä kertoo Helsingin Sanomille.

5. Poliisi esittää miehiä vangittaviksi

Poliisi on kuulustellut epäiltyjä tiistaina.

Keskusrikospoliisi aikoo vaatia miehiä vangittaviksi keskiviikkona. Oikeudenkäynti pidetään keskiviikkona tai torstaina.

Lue aiheesta lisää:

Kaksi Ruotsin kansalaista otettu kiinni, tehtävä liittyi omaisuusrikokseen – Nämä asiat tiedämme Porvoon ampujista ja poliisin tutkinnasta

Poliisi on kuullut ampumisista epäiltyjä miehiä, "Hyvin on pärjätty puolin ja toisin" – Ylen tieto: Poliisipartio ei ehtinyt käyttää asetta

Ylen tieto: Porvoon epäillyt ampujat puhuvat suomea – Lehtitiedot: epäillyt ovat veljeksiä ja asuneet Suomessa

Ilmastonmuutos ei ole ihmisen syy, väitti fyysikko Jyrki Kauppinen ja singahti maailmanmaineeseen – “Minä en ole skeptikko, minä tiedän”

$
0
0

Kesäkuun päätteeksi Turun yliopiston fysiikan emeritusprofessori Jyrki Kauppinen latasi nettiin tekstin. Se oli kuusisivuinen tutkimustulos, jonka Kauppinen oli eläkepäivinään laskenut kollegansa Pekka Malmin kanssa.

“Ei todisteita ihmisen aiheuttamasta merkittävästä ilmastonmuutoksesta”, kertoi otsikko.

Meni pari viikkoa. Sitten alkoi tapahtua.

“Ilmastonmuutoshuijaus paljastettu”, ilmoitti Fox Newsin Tucker Carson -ohjelma.

“Suomalaistutkimus ei löydä todisteita ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta”, otsikoi RT (Russia Today).

On tuskin liioittelua sanoa, että Liedossa asuvasta Kauppisesta tuli ainakin hetkeksi maailman puhutuin suomalainen tutkija.

Eikä ihme.

Jos Kauppinen kollegoineen olisi oikeassa, se vetäisi koko ilmastonmuutosteorian perustuksineen vessasta alas.

Kauppisen mukaan maapallon keskilämpötilan nousu ei ole ihmisen syytä. Tuhannet ilmastotieteilijät olisivat siten väärässä, IPCC:n raportit arvottomia ja päästövähennystavoitteet lämpötilan nousun estämisen kannalta turhia.

– Ihmisen vaikutus ilmastonmuutokseen on häviävän pieni, prosentin luokkaa. Tulen puolustamaan tätä hautaani asti, Kauppinen sanoo.

Moni kutsuisi Kauppista ilmastodenialistiksi tai ilmastoskeptikoksi. Näillä termeillä kuvaillaan henkilöitä, jotka kieltävät ihmisen osuuden ilmastonmuutokseen tai vähintäänkin epäilevät sitä.

Kauppinen ei määritelmistä perusta.

– Minä en ole mikään skeptikko. Minä tiedän.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on kiistetty jo sata vuotta

Teoria, jonka mukaan ihmisen toiminta voisi nostaa maapallon lämpötilaa, on yli sata vuotta vanha. Sen loi ruotsalainen tiedemies ja nobelisti Svante Arrhenius vuonna 1896.

Teollinen vallankumous oli hyvässä vauhdissa. Koneet polttivat hiiltä ja puskivat kiihtyvässä määrin hiilidioksidia ilmakehään.

Arrhenius laski, mikä olisi hiilidioksidin vaikutus maapallon lämpötilaan. 5–6 astetta, mikäli hiilidioksidin määrä kaksinkertaistuisi, hän päätteli.

Kuvakaappaus Popular Mechanics -lehdestä.
Arrheniuksen ajatuksia esiteltiin amerikkalaisessa Popular Mechanics -lehdessä vuonna 1912. "Maailman uunit polttavat nyt noin kaksi miljardia tonnia hiiltä vuodessa. Tämän seuraukset voivat olla tuntuvat muutamassa vuosisadassa", sanottiin kuvatekstissä.Popular Mechanics

Nykyisin YK:n ilmastopaneeli IPCC:n raporteissa arvioidaan, että maapallon keskilämpötila nousee 1,5 – 4,5 astetta, mikäli hiilidioksidin määrä kaksinkertaistuu esiteollisista ajoista. Hiilidioksidin aiheuttamaa lämpötilan muutosta kutsutaan ilmastoherkkyydeksi.

Arrheniuksen laskelmat menivät yläkanttiin, mutta teoria ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä on ollut ilmastotieteen valtavirtaa jo vuosikymmeniä.

Keskustelu ei enää koske sitä, mistä lämpeneminen johtuu. Pikemminkin sitä, kuinka nopeasti maapallo lämpenee.

Näin siis valtavirran keskusteluissa. Jyrki Kauppinen on uinut vastavirtaan jo pitkään.

– Jo 1970-luvulla puhuttiin siitä, että hiilidioksidi lämmittää maapalloa. Minua jo silloin nauratti tämä puhe, Kauppinen sanoo.

Kauppisen yliopistoura ei keskittynyt ilmastonmuutokseen vaan molekyylispektroskopiaan ja spektrometrien kehittämiseen. Spektrometri on laite, jolla voi tutkia aineen ominaisuuksia sen perusteella, miten se absorboi eli imee säteilyä.

Esimerkiksi hiilidioksidi päästää lävitseen näkyvän valon, mutta imee itseensä lämpösäteilyä ja heijastaa siitä osan takaisin. Ilman tätä kasvihuoneilmiötä maapallo olisi jäinen planeetta.

Kauppinen ei uskonut, että hiilidioksidin vaikutus lämpötilaan olisi niin suuri, kuin ilmastotieteilijät esittivät.

Vuosituhannen alussa hän alkoi tehdä omia laskelmiaan ja päätyi erilaiseen lopputulokseen. Sen mukaan ilmastoherkkyys olisi vain 0,15 – 0,24 astetta.

– Kasvihuoneilmiöhän on totta. Mutta sen vaikutus on niin pieni, että ei sillä maapallon lämpenemistä pysty selittämään.

Jyrki Kauppinen
Kauppinen päätti unohtaa epäilyttäviksi toteamansa IPCC:n ilmastomallit ja kehittää omat teoriansa. "Ajattelin, että hakkaan päätä seinään, jos lähden näitä (ilmastomalleja) tutkimaan." Mika Puska

Maapallon keskilämpötila on noussut 0,8 astetta vuodesta 1880. Tätä Kauppinen ei kiistä.

Mikä sitten on nostanut lämpötilaa, jos ei hiilidioksidi?

– Suurin syy on pilvisyydessä tapahtuvat muutokset, sitten hiilidioksidi, sitten ehkä metaani.

Mitä ilmastotieteilijät sanovat? "Ei ainakaan minua vakuuta"

Kauppisen päättelyketjun mukaan jokin saa maapallon pilvipeitteen vähenemään, mikä saa lämpötilan kohoamaan. Lämpötilan kohoaminen saa meret vapauttamaan hiilidioksidia, mikä olisi hiilidioksidipitoisuuden kasvun pääsyy ihmisen toiminnan sijaan.

Tämä oli tiivistettynä Kauppisen kesäkuussa huomiota herättäneen julkaisun sisältö.

Kysyimme Markku Kulmalalta, mitä hän on Kauppisen väitteistä mieltä. Ilmakehän aerosolien tutkimiseen erikoistunut Kulmala on maailman siteeratuimpia ilmastotieteilijöitä.

– Hyvin moni on kysynyt, mitä mieltä olen siitä. Se mitä voin sanoa on, että nämä perustelut eivät ainakaan minua vakuuta.

Kauppisen väite siitä, ettei ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu johtuisi ihmisestä, on Kulmalan mukaan yksiselitteisesti väärin.

Hiilidioksidia mitataan useissa tutkimuslaitoksissa ympäri maailmaa. Mittausten perusteella voidaan myös päätellä, mistä syystä hiilidioksidi on ilmakehään päätynyt.

Ihmisen päästöjen kokoluokka tiedetään melko tarkkaan. Lisäksi fossiilisisten polttoaineiden poltossa vapautunut hiili eroaa isotoopiltaan hiilestä, joka on päätynyt ilmakehään esimerkiksi metsäpalojen myötä.

– Ei ole mitään epäselvyyttä siinä, että nousu on seurausta ihmisen toiminnasta.

Maapallon keskilämpötilan poikkeama jakson 1850–1900 keskiarvosta, keskiarvo kolmen globaalin mallin datasta.
Maapallon keskilämpötilan poikkeama jakson 1850–1900 keskiarvosta, keskiarvo kolmen globaalin mallin datasta. Stina Tuominen/Yle, Lähde: Met Office
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus, pitoisuudet arvioitu Mauna Loan havainnoista.
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kohonnut nopeasti viimeisen 60 vuoden aikana. Pitoisuudet arvioitu Havaijin Mauna Loan havaintoasemalla. Stina Tuominen/Yle, Lähde: NOAA

Kulmalan mielestä Kauppisen tutkimuksessa “sen verran siteeksi totta, ettei se ole täyttä huuhaata”.

Esimerkiksi pilvisyys vaikuttaa lämpötilaan. Alailmakehän pilvipeite toimii kuin aurinkovarjo: sillä on maapalloa viilentävä vaikutus.

Kulmalan mukaan pilvisyyden väheneminen on kuitenkin pikemminkin ilmaston lämpenemisen seuraus eikä sen syy. Kauppisen päättelyn ongelma on, että hän ei edes pyri selittämään, mikä pilvisyyttä vähentää, Kulmala sanoo.

Kauppisen mielestä hänen ei tarvitse.

– Katsomme, että kun pystymme selittämään ilmastonmuutoksen pilvisyyden muutoksilla, se riittää. Emme me halua koko maailmaa selittää, Kauppinen perustelee.

Hän kuitenkin arvelee, että syy pilvisyyden vähenemiseen on auringossa tapahtuvat muutokset.

Ilmatieteen laitoksen tieteellisen johtajan ja ympäristöfysiikan professorin Ari Laaksosen mielestä Kauppisen ongelmana on vahvistusharha.

– Kauppinen uskoo omaan teoriaansa niin vahvasti, että hän näkee vain teoriaa tukevat asiat ja sulkee silmänsä kaikelta muulta.

Mies vastaan supertietokone

Ilmasto on valtavan monimutkainen kokonaisuus, jonka käyttäytymistä ei voi laskea kynällä ja paperilla, Laaksonen sanoo.

Otetaan esimerkiksi hiilidioksidi.

Hiilidioksidin lisääminen ilmakehässä nostaa lämpötilaa, mikä nostaa ilmakehän vesihöyryn määrää, mikä nostaa lämpötilaa voimakkaasti entisestään. Se sulattaa ikiroutaa Siperiassa, mikä vapauttaa kasvihuonekaasu metaania, mikä lisää lämpötilaa entisestään.

Vastaavia ketjureaktioita on lukuisia. Niitä kutsutaan ilmaston takaisinkytkennöiksi.

Ilmastoherkkyyttä ei voi päätellä ilman näiden ketjureaktioiden huomioimista. Siksi Kauppisen laskelmia on vaikea ottaa vakavasti, Laaksonen sanoo.

Ote kauppisen tutkimuksesta
Kauppisen ryhmän artikkelit näyttävät esimerkiksi tältä. Ote julkaisusta "Major Portions in Climate Change: Physical Approach". Kauppinen, Heinonen, Malmi (2011).

IPCC:n raporteissa esitettyä 1,5 – 4,5 asteen lämpenemistä ei ole päätelty muutamalle arkille mahtuvilla laskutoimituksilla vaan ilmastomalleilla.

Ilmastomallit ovat supertietokoneiden pyörittämiä ohjelmia. Ne simuloivat fysiikan yhtälöiden avulla, miten ilmastoon vaikuttavat elementit reagoivat toistensa kanssa. Kuten miten esimerkiksi kasvihuonekaasujen lisääntyminen vaikuttaa keskilämpötilaan pitkällä aikavälillä.

Ilmastomallit eivät ole täydellisiä, eikä niiden pohjalta arvioitu ilmastoherkkyys ole vuosikymmeniin tarkentunut. Tämä johtuu siitä, että ilmastoon vaikuttavia epävarmuustekijöitä on valtavasti.

Esimerkiksi pilvisyyttä lisääviä ja vähentäviä mekanismeja aletaan vasta ymmärtää. Ilmastoon vaikuttavaa ihmisen toimintaa on mahdoton ennustaa tarkasti. Emme esimerkiksi voi tietää, montako aaria metsää ihminen hakkaa peltoaukeaksi vuoteen 2050 mennessä.

Kauppinen kuitenkin väittää laskeneensa hiilidioksidin vaikutukset kynällä, paperilla ja vanhalla taskulaskimellaan. Ja silti ilmastomalleja tarkemmin.

Erikoistutkija Henriksson väittää löytäneensä olennaisia virheitä – Kauppinen ei peräänny

Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Svante Henriksson perehtyy pyynnöstä Kauppisen teorioihin. Henriksson sanoo löytävänsä niistä olennaisia päättelyvirheitä.

– Kauppinen on sotkenut käsitteet keskenään.

Henrikssonin mukaan Kauppinen on ensimmäisessä ilmastonmuutosta koskevassa artikkelissaan käyttänyt väärää lukua ilmakehän säteilypakotteelle. Säteilypakotteella tarkoitetaan auringosta maahan saapuvan säteilyn lämmittävää vaikutusta verrattuna johonkin perustasoon.

"Kauppisen arvoilla ja logiikalla auringon sammuttaminen kokonaan viilentäisi maapalloa vain 20 astetta". Ilmatieteen laitoksen erikoistutukija Svante Henriksson

Kauppinen on käyttänyt säteilypakotteen arvona 326 wattia per neliömetri. Henrikssonin mukaan oikea luku olisi pikemminkin 46, koska osa säteilystä karkaa avaruuteen ja osa imeytyy ilmakehän vesihöyryyn.

Kauppisen arvolla laskettuna kasvihuonekaasujen merkitys maapallon lämpötilaan jää 7-kertaisesti pienemmäksi.

– Artikkeli perustuu virheelliseen oletukseen, joka kulkee koko artikkelin läpi ja tekee myöhemmistäkin johtopäätöksistä täysin vääriä, Henriksson sanoo.

Viimeistään tässä kohtaa maallikko on kuitenkin pudonnut kärryiltä. Miten fysiikkaa ja ilmastotiedettä huonosti tunteva voi arvioida väitteiden uskottavuutta?

Henriksson kehottaa miettimään seuraavaa: samalla kun Kauppinen katsoo laskeneensa ilmastoherkkyyden, hän katsoo ratkaisseensa tieteilijöitä pitkään vaivanneen pulman.

Sitä kutsutaan nimellä Himmeä nuori aurinko -paradoksi.

Kun maapallon oli nuori, auringon säteilyteho oli jopa 30 prosenttia nykyistä pienempi. Siitä huolimatta maapallo ei ollut jäinen planeetta.

Ristiriidan ratkaisuiksi on pohdittu muun muassa nykyistä voimakkaampaa kasvihuoneilmiötä tai aurinkotuulia.

Vuoden 2011 artikkelissaan Kauppinen toteaa, että mitään paradoksia ei ole.

Hän on omia arvojaan käyttämällä laskenut, kuinka paljon auringon säteilytehon pienentyminen 25 prosentilla pudottaisi maapallon lämpötilaa. Lopputulos: Viisi astetta.

– Kauppisen arvoilla ja logiikalla auringon sammuttaminen kokonaan viilentäisi maapalloa vain 20 astetta. Jos siis aurinko sammuisi kokonaan, päiväntasaajalla ei edes olisi pakkasta vaan viileää, Henriksson sanoo.

Kauppinen sanoo, että hänen laskutapansa ei anna Henrikssonin kuvailemaa lopputulosta.

– Silloin pitäisi laskea integroimalla ja laskea herkkyyttä. Henriksson ei näytä ymmärtävän tällaista ollenkaan.

Pyydämme Kauppista laskemaan testimielessä, paljonko auringon tehon väheneminen 100–80 prosentilla laskisi maapallon lämpötilaa. Tämä ei Kauppisen mukaan onnistu nopeasti, koska asia on matemaattisesti hyvin hankala.

"Ilmastotiede. En tiedä onko sitä edes olemassa?" Jyrki Kauppinen

Kritiikkiä antaneet tutkijat saavat Kauppiselta täysilaidallisen.

– Laaksonen puhuu asioita, jotka eivät pidä paikkansa. Kulmalan Markku ei saisi rahoitusta projekteihinsa, jos ei olisi IPCC-uskovainen.

Kauppinen väheksyy koko ilmastoa tutkivaa tiedekuntaa. Eikä peittele sitä.

– Ilmastotiede. En tiedä, onko sitä edes olemassa.

“Ilmastouskovaisten” salaliitto?

Kauppinen kuvailee valtavirran ilmastotieteilijöitä vähän väliä “IPCC-uskovaisiksi”. Tällä hän tarkoittaa tutkijoita, jotka pitävät ilmastonmuutosta ihmisen syynä ja IPCC:n raportteja uskottavina.

Kauppinen ei ainoastaan pidä raportteja virheellisinä. Hän uskoo myös, että suurin osa tiedemiehistä tietää niiden virheellisyyden muttei uskalla sanoa sitä ääneen.

"Aavistukseni on, että suurin osa tiedemiehistä tietää, että tämä (ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos) ei ole totta". Jyrki Kauppinen

Jos tämä pitäisi paikkansa, tuhannet ilmastotutkijat ja maailman arvostetuimmat tiedelehdet pitäisivät yllä ihmiskunnan historian kenties suurinta valhetta, jota valtamedia toistaa.

Miksi tuhannet tiedemiehet valehtelisivat koko maailmalle?

– Nämä ovat vain minun aavistuksiani, joita en voi todistaa. Mutta se porukka, joka tekee näitä raportteja – he hyötyvät siitä. He saavat rahoitusta tutkimusprojekteihinsa. Jos he menisivät valtavirtaa vastaan, he eivät saisi pennin penniä.

Tämä selittää Kauppisen mielestä myös sen, miksi hänen ilmastonmuutosta koskevia tutkimustuloksiaan ei ole julkaistu Naturen tai Sciencen kaltaisissa arvostetuissa tiedejulkaisuissa. Ne ovat Kauppisen mukaan "IPCC:n kontrollissa”.

– Jos lehti on IPCC:n kontrollissa ja editori IPCC:n kasvatti, hänen tehtävänsä on karsia nämä skeptiset paperit. Jos tuo meidän paperi on oikeassa – niin kuin se taatusti on – eihän koko järjestöllä ole merkitystä.

Kauppisen ilmastonmuutosta koskevista artikkeleista kaksi on vertaisarvioitu eli ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioima ja tiedelehden julkaisema. Niistä toinen oli Energy & Environment, jonka perustaja itsekin on ilmastonmuutos-skeptikko.

Kesäkuisen artikkelinsa Kauppinen on julkaissut toistaiseksi ainoastaan arxiv.org-nettiarkistossa. Siitä huolimatta artikkelia siteerattiin näyttävästi suomalaistutkimuksena, joka kyseenalaistaa aiemman tiedon ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista.

Kauppisella on siis kuulijoita.

Ilmastonmuutoksen kieltäjät saavat helposti äänensä kuuluviin

Kauppinen ja hänen kollegansa ovat esitelleet ilmastonmuutosteorioitaan aiemminkin, mutta niitä koskeva keskustelu jäi Suomen rajojen sisälle.

Mikä muuttui?

Ainakin ilmastonmuutokseen suhtautuminen on tällä hetkellä voimakkaan politisoitunutta. Karkeasti yksinkertaistaen: ilmastonmuutoksen epäily on konservatiivisen oikeiston heiniä, ilmastonmuutoksesta huolestuminen liberaalin vihervasemmiston.

Esimerkiksi maailman toiseksi suurimman saastuttajamaan USA:n kansalaisista noin puolet pitää ilmastonmuutosta ihmisen aiheuttamana. Konservatiivisista republikaaneista näin ajattelee alle viidennes. Heistä yli kolmasosa ei vieläkään usko, että ilmaston lämpenemisestä on edes pitäviä todisteita.

Suomessa enemmistö ei kyseenalaista ilmastotieteilijöiden näkemyksiä ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista. Suomalaisetkin ovat kuitenkin hyvin erimielisiä siitä, mitä asialle tulisi tehdä.

Grafiika
Etenkin nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut nopeasti. Yle Uutisgrafiikka

Tästäkin syystä ilmastonmuutos saa valtavasti mediahuomiota.

Jonkinlainen vedenjakaja on ollut IPCC:n viimevuotinen erikoisraportti. Sen jälkeen pelkästään Yle Uutiset on julkaissut noin tuhat artikkelia, jotka käsittelevät ilmastonmuutosta jollain tavalla.

Mediapelissä denialistit pärjäävät hyvin. Tieteilijät, joiden mielestä ilmastonmuutos ei johdu ihmisestä, edustavat tutkitusti 1–10 prosentin vähemmistöä. He saavat silti tutkitusti vastapuoltaan enemmän huomiota.

Ehkä Kauppinen ymmärsi pelin hengen itsekin julkaistessaan viimeisintä paperiaan. Se on käytännössä tiivis yhteenveto hänen aiemmista ilmastonmuutosteorioistaan.

– Tästä viimeisestä tehtiin yksinkertainen ja iskevä. Sinne ei ole sekoitettu kaikkea nappitietoa, mikä on kuitenkin muualta löydettävissä.

"Nappitiedolla" Kauppinen tarkoittaa lähdeviitteitä.

Oliko sinulla siis halu saada tulokselle paljon huomiota?

– No totta kai! Sitähän varten julkaisu tehdään, että ihmiset lukisivat sitä. Minusta se on jopa tutkijan velvollisuus tuoda tuloksiaan esille.

Jyrki Kauppinen
Kauppinen kertoo saaneensa kesäkuussa julkaisemastaan artikkelista paljon palautetta. "Minulle on tullut henkilökohtaisia sähköposteja satakunta ja ne ovat lähes kaikki kannustavia". Mika Puska

Sanoman tiivistäminen ja sen toisto tuottivat tulosta.

RT:n kanssa on alustavasti sovittu tv-haastattelusta.

Suurien medioiden lisäksi Kauppisen artikkelia ovat siteeranneet lukuisat blogit ja verkkolehdet, useilla eri kielillä. Jälkimmäisten joukossa on myös Infowarsin kaltaisia sivustoja, jotka julkaisevat muun muassa äärioikeistolaisia salaliittoteorioita.

Nyt Kauppiselle sataa sähköpostia ympäri maailmaa.

Hän esittelee haastattelupäivänä tullutta viestiä. Sen on lähettänyt professori Xiaoqing Kiinan tiedeakatemiasta.

“Uskon sinun olevan oikeassa. Nyt ilmastomalleja on kehitettävä huolellisesti. Niiden tulokset johtavat ihmisiä harhaan, etenkin ilmastonmuutoksen ennusteiden suhteen”, Xiaoqing kirjoittaa.

Mitä jos ihmiset päättävät uskoa sinuun, mutta oletkin väärässä?

– Totta kai minäkin olen huolestunut maapallon lämpenemisestä. Juuri sen takia minä olen laskenut tämän (ilmastoherkkyyden) niin moneen kertaan. Eikä ole pienintäkään todennäköisyyttä, että laskelmani olisivat väärin.

Eivätkä laskelmat jää tähän.

Syksyllä Kauppinen kollegoineen aikoo julkaista uuden tuloksen. Siinä he katsovat selvittäneensä, kuinka paljon ilmakehässä on hiilidioksidia ja kuinka paljon siitä on seurausta ihmisen toiminnasta.

Ei ehkä yllätä, että lukema on paljon pienempi kuin valtavirtatiede osoittaa.

– Siitä nousee varmaan taas uusi kohu.

Oulussa esiteltiin vielä viime viikolla shamaanin pääkalloa ja luurangon jäänteitä – onko tämä nykypäivänä sopimatonta?

$
0
0

Oulussa on purettu Lappi-aiheinen näyttely, jota ainakin osa asiantuntijoista pitää nykyaikaan sopimattomana.

Erityisesti hautamallissa esillä olleen shamaanin luurangon jäännökset sekä pääkallo ovat herättäneet närkästystä.

– Kyllähän näyttely oli yleisilmeeltään jo vanhentunut ja se piti uudistaa, sanoo maakuntamuseotutkija Riina Kohonen.

Myös museolehtori Arja Keskitalo on Kalevassa sanonut, että näyttely ei esittele saamelaisuutta tarpeeksi monipuolisesti.

Riina Kohonen kertoo, että shamaanihaudan esillä pito on aiheuttanut keskustelua niin talon sisällä kuin asiakkaidenkin kanssa. Asia on noussut esiin myös koululaisryhmien käydessä paikalla.

– Asiaan liittyy tietysti myös moraalisia asioita. Tärkeää on kuitenkin myös se, miten jäänteet on esitelty. Tässä tapauksessa kyse on ollut minusta hyvin vainajaa kunnioittavasta tavasta esitellä hänen elämäänsä ja merkitystään yhteisössä, Kohonen sanoo.

Jäänteet olivat esillä lasivitriinissä siinä asennossa, mistä vainaja löydettiin, eli makuullaan.

Vastaavaa alkuperäiskansoille pyhien jäännösten esittelyyn liittyvää keskustelua on maailmalla käyty myös esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä intiaanien haudoilta kaivettuja vainajien jäännöksiä on pidetty näytillä.

Tutkija: Ouluun tarvitaan uusi saamelaisnäyttely

Oulun yliopiston Giellagas-instituutin tutkija Eeva-Kristiina Harlin pitää puretun näyttelyn näkökulmaa haastavana. Saamelaiset eivät välttämättä tunnista siitä itseään.

Näyttely on ollut paikallaan vuodesta 1985, ja se on ollut museon vanhin uudistamaton näyttelyosasto.

Jäänteet olivat esillä lasivitriinissä.
Jäänteet olivat esillä lasivitriinissä. Näyttely purettiin viime viikon alussa ja se siirrettiin Oulun maakuntamuseon säilytystiloihin.Paulus Markkula / Yle

Lappi-salin näyttely on Harlinin mukaan aikansa saavutus, mutta viime aikoina se on koettu pysähtyneeksi ja sen näkökulma ulkopuoliseksi. Hän laatii parhaillaan väitöstutkimusta arkeologisten ja etnografisten esinekokoelmien palautuspolitiikasta Pohjoismaissa Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.

Harlin kuitenkin ajattelee, että Lappi-salin vanhan saamelaisnäyttelyn purkaminen Pohjois-Pohjanmaan museosta luo valitettavan tyhjiön saamelaiskulttuurin esittelyyn Suomessa.

Tutkijan mukaan on selvää, että saamelaiset toivovat alkuperäiskansan kulttuurin esittelemistä kaikille. Puretun näyttelyn esineistö tulisi Harlinin mielestä siirtää Inarin museo- ja luontokeskus Siidaan. Siidan kokoelmatiloja peruskorjataan ja laajennetaan lähitulevaisuudessa.

– Saamelaiset voisivat kuratoida Ouluun uuden näyttelyn museokeskus Siidan johdolla. Siten näyttely ilmentäisi saamelaiskulttuuria sisältä päin, Harlin toivoo.

Näyttely siirrettiin varastoon

Näyttelyn aineisto on nyt siirretty Oulun maakuntamuseon säilytystiloihin.

– Suunnitelmia sen asettamisesta uudelleen esille ei Oulussa ole, mutta tietenkin esineistöä voidaan laittaa myöhemmin esille, jos siihen ilmenee tarvetta. Myös esinelainoja voidaan tehdä vaikkapa toisiin museoihin tai näyttelyihin, kertoo maakuntamuseotutkija Riina Kohonen.

Oulun maakuntamuseon vanha Lappi-aiheinen näyttelysali liittyy vanhaan perinteeseen, jossa yleisölle haluttiin antaa mahdollisimman laaja kuva Pohjois-Pohjanmaan ja koko pohjoisen Suomen historiasta ja kulttuurista. Esimerkiksi Kuusamossa on vanhastaan ollut vankkaa saamelaisasutusta, vaikka nykyinen saamelaisalue Suomessa sijoittuukin vain pohjoisimpaan Lappiin.

Oulun maakuntamuseon Lappi-sali koostuu pääosin museon entisen johtajan ja Lapin-matkaajan Samuli Paulaharjun keräämistä esineistä. Suurin osa kokoelmasta on tuhoutunut kahdessa tulipalossa.

Kokoelman sijoittaminen Ouluun oli aikanaan luonnollista paitsi Samuli Paulaharjun oululaisuuden takia myös siksi, että Oulun maakuntamuseo huolehti aikanaan koko Pohjois-Suomen aluemuseon tehtävistä.

– Nykyisin tehtävä on siirtynyt esimerkiksi Lapin maakuntamuseolle Rovaniemelle sekä Inarissa toimivalle saamelaismuseolle Siidalle, Riina Kohonen kertoo.

Alkuperäiskansojen omanarvontunto nousussa

Harlinin mukaan saamelaisten kiinnostus omaan kulttuuriperintöönsä on vahvassa kasvussa. Hän katsoo ilmiötä omien perhesuhteidensa ansiosta sisältä päin.

Tuoreena esimerkkinä alkuperäiskansojen vaikutusvallan kasvusta Skandinaviassa museot ovat ryhtyneet palauttamaan haudoista kaivettuja luita, kalloja ja esineitä takaisin saamelaisten omaan hallintaan.

Harlin muistuttaa, että Ruotsissa Historiska Museet on vastikään palauttanut saamelaisten jäämistöt Lyckseleen ja Suomessa Helsingin yliopisto Inarin Siidaan. Suomessa jäämistöistä päättää Siida yhteistoiminnassa Saamelaiskäräjien kanssa.

Suomessa sotavuodet ja evakkotaival tuhosivat paljon saamelaisten esineistöä, joihin kiinnittyy merkittävä osa sukupolvelta toiselle siirtynyttä duodji-perintöä. Harlinista juuri tämä selittää saamelaisten kasvavaa halua pelastaa, suojella ja tulkita vanhaa esineistöä.

– Kun suomalaisten historia on paljolti kirjoitettua, saamelaisten historia piirtyy esineisiin. Esivanhempien esineet kertovat jälkipolville kansansa historiaa, Harlin sanoo.

Juttua on korjattu 28.8 kello 20.57: Museolehtori Arja Keskitalon nimi ja titteli olivat jutussa väärin.

Keskustele aiheesta kello 22.00 saakka!

Lue seuraavaksi:

Tämä nukke palaa Saamenmaalle – Kansallismuseo siirtää saamelaiskokoelmansa sinne minne se kuuluu

Saamelaismuseo Siidalle merkittävä kokoelmalahjoitus

Ajokortin ajaminen opetusluvalla tuplaantui – Luparuuhka on jo hellittänyt

$
0
0

Opetuslupien suosio on yli kaksinkertaistunut vuosi sitten tehtyjen lakimuutosten jälkeen. Koko maassa opetuslupia myönnettiin vuoden aikana noin 36 000, kun aiemmin määrä jäi alle 17 000:n.

Syynä on helpottunut hakemuskäytäntö, joka alkuvaiheessa myös ruuhkautti lupapalvelun.

– Olihan se odotettavissa, että kiinnostus opetuslupiin lisääntyy. Tämän vuoden keväällä oli jonkin verran pidemmät käsittelyajat määrien lisääntymisen takia, sanoo Traficomin erityisasiantuntija Henna Antila.

– Mutta olemme saaneet lisäresursseja käsittelyyn niin, että nyt olemme aika lailla samassa myöntämistahdissa kuin aikaisemminkin.

Tällä hetkellä opetuslupa heltiää noin kahdessa ja puolessa viikossa. Postituksen kanssa luparumbaan kuluu noin kolme viikkoa.

Opetuslupien hakeminen keventyi heinäkuun alusta 2018. Muutoksen jälkeen ajo-opetuksen antajan ei enää tarvinnut suorittaa teoriakoetta eikä ajoneuvoon asennettavaa lisäjarrupoljinta tarvinnut enää muutoskatsastaa.

Lisäksi ajo-opetuksen voi aloittaa jo 16-vuotiaalle, kun ennen oppilaan piti olla 17 vuotta täyttänyt.

Tuplamäärä myös pohjalaismaakunnissa

Myös pohjalaismaakunnissa ajokortti hankitaan yhä useammin opetusluvalla. Hakemukset tuplaantuivat vuoden aikana myös Seinäjoen, Vaasan ja Kokkolan Ajovarmaan jätetyissä hakemuksissa.

Pelkästään tänä vuonna opetuslupahakemuksia on tammi–heinäkuussa jätetty sekä Seinäjoen että Vaasan Ajovarman toimipisteisiin jo lähes viisisataa kumpaankin.

Myös Kokkolassa tahti on ollut tiivis: Tänä vuonna lupia on haettu jo lähes yhtä paljon kuin vuonna 2017 yhteensä.

"Ei mitään Disney-höttöä"– Musikaali Pieni merenneito on Helsingin kaupunginteatterin ennätyssatsaus

$
0
0

Mitä Disney-musikaalin tuominen teatterin näyttämölle on tarkalleen maksanut, se teatterissa halutaan pitää liikesalaisuutena. Valmistuskuluiltaan Pieni merenneito on kuitenkin teatterin suurin musikaali ja noin 300 000 euroa kalliimpi kuin Helsingin kaupunginteatterin musikaalit yleensä.

Mereneneito on myös teatterin teknisesti vaativin tuotanto. Se sukeltaa veden syvyyksiin, rapujen, mustekalojen, meduusojen ja merenneitojen maailmaan.

Kaupunginteatteri pieni merenneito,  Kuvassa Sanna Saarijärvi
Musikaali vie katsojat merenalaiseen valtakuntaan, jossa viekas noita (Sanna Saarijärvi) voi auttaa unelmien toteuttamisessa.Robrt Seger / Helsingin Kaupunginteatteri

Kahden valtakunnan, meren ja maanpäällisen, loihtimisessa on mukana lähes 40 esiintyjää. Teknistä henkilökuntaa joka näytöksessä on liki 30, samoin muusikoita. Tuotantoon on osallistunut myös ulkomaisia nukke- ja lennätysosaajia.

Pukuja musikaalissa on yli kaksisataa.

– Olen paljon lavastanut esityksiä, mutta tätä kokoluokkaa ei ole tullut minulle aikaisemmin vastaan, sanoo esityksen lavastaja Peter Ahlqvist.

– Mikä huikea leikkikenttä suunnittelutiimillämme on ollut leikkiä ja tehdä teatteria!

Ahlqvist kuvailee, että käytössä on ollut varsinainen "kikkapankki" kuten nukkeja, projisointeja, taikatemppuja ja lennätyksiä.

Lavastaja Peter Ahlqvist Kaupunginteatterin lämpiössä.
Peter Ahlqvistille Kinky Boots -musikaalin lavastaminen oli iso työ, mutta Pieni merenneito on sen rinnalla valtava.Mårten Lampén / Yle

Disneyn valvova silmä musikaalissa

Disneyn Pieni merenneito -musikaali nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Suomenkielinen kantaesitys on torstaina.

Se perustuu Hans Christian Andersenin satuun vuodelta 1837 sekä Yhdysvalloissa vuonna 1989 ensi-iltansa saaneeseen Pieni merenneito -elokuvaan. Alan Menkenin säveltämä musiikki palkittiin Oscarilla ja kappale Under the Sea parhaana lauluna.

Helsingin Kaupunginteatteri – Pieni merenneito – Kuvassa Sonja Pajunoja – Kuva © Robert Seger
Arielin rooli on fyysisesti rankka. Kun näyttelijä Sonja Pajunoja roikkuu ylhäällä valjaissa, hänen on laulettava samanaikaisesti.Robrt Seger / Helsingin Kaupunginteatteri

Nyt Disney on valvonut tarkasti suomalaistuotannon valmistumista pienimpiä yksityiskohtia myöten.

– Disney on aina merkinnyt minulle fantasiaa, mielikuvitusta, värejä, isoja tunteita, musiikillista spektaakkelia ja sen kaiken olen halunnut tuoda näyttämölle, kertoo ohjaaja Samuel Harjanne.

Viimeksi Harjanne ohjasi samassa teatterissa täysien katsomoiden Kinky Boots -musikaalin.

Sen ja Pienen merenneidon tarinoista voi löytää yhtymäkohtia. Molemmat kertovat itsensä kuuntelemisesta, molemmissa kysytään, kuka olen ja uskallanko pyrkiä kohti unelmaani.

– Moni näkee Disneyn höttönä. Väitän, että Pienen merenneidon tarina ei ole vaan höttöä.

Ohjaaja Samuel Harjanne Kaupunginteatterin lämpiössä.
Ohjaaja Samuel Harjanne rakastui jo lapsena Pienen merenneidon vahvaan tarinaan.Mårten Lampén / Yle

Tarvitsemme merenneidon rohkeutta

Samuel Harjanteen mielestä musikaali on nyt enemmän kuin ajankohtainen ja tarinassa koskettaa teema erilaisuudesta. Ariel kokee olevansa ihminen, mutta merenneidon kehossa. Pyrstö on liikuntarajoite, joka estää toiveita täyttymästä.

– Se on traaginen tarina. Väitän, että jokainen ihminen kokee joskus kuulumattomuutta ympäristöön, jossa on. Olemme kaikki joskus oman elämämme merenneitoja.

Arielin esittäjä Sonja Pajunoja Kaupunginteatterin lämpiössä.
Ariel on Sonja Pajunojan ensimmäinen rooli Helsingin kaupunginteatterin vakituisena näyttelijänä.Mårten Lampén / Yle

Pääosa musikaalissa 16-vuotiaana Arielina oli Sonja Pajunojalle unelmien täyttymys. Hänelle Ariel on ollut lapsesta saakka prinsessa, jonka rohkeutta ja seikkailunhalua voi ihailla.

Näyttelijä kannustaa vielä omaa tietään etsiviä nuoria luottamaan itseensä.

– Kannattaa uskoa unelmiinsa ja kannattaa avata suunsa, eikä pysyä vain vaiti. Sitten kun löytää oman paikkansa ja osaa rakastaa itseään, voi löytää rakkauden myös ulkopuolelta.

Testaa: Kuka Hans Christian Andersenin satuhahmo olet?


Ylen tieto: Poliisi aikoo sallia Porvoon ampumisista epäiltyjen miesten kuvaamisen huomenna oikeudessa – median kuvausluvasta päättää tuomari

$
0
0

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa pidetään torstaina kaksi mielenkiintoista vangitsemisoikeudenkäyntiä, kun poliisi vaatii kahta miestä vangittavaksi useista murhan yrityksistä.

Miesten epäillään ampuneen kahta poliisia Porvoossa sunnuntain vastaisena yönä ja pakomatkallaan sunnuntai-iltana.

Keskusrikospoliisi tiedotti tänään, että poliisi tulee vaatimaan torstain vangitsemisistuntoja salaiseksi.

Ylen poliisilähteestä saaman tiedon mukaan poliisi ei kuitenkaan aio estää kuvaajien pääsyä oikeussaliin.

Se ei ole vielä tiedossa, aikovatko epäillyt vastustaa kuvaajien pääsyä saliin.

Päätöksen kuvausluvasta tekee Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari huomenna aamulla.

Vangitsemisoikeudenkäyntien alussa kuvaajat pääsevät toisinaan saliin, mutta eivät aina.

Jos käräjätuomari sallii torstaina kuvaamisen salissa, Porvoon ampumisista epäillyt joutuvat kuvaajien piirittämäksi.

Tällöin tiedotusvälineiden kuvaajat voivat ottaa pienen ajan kuvia oikeussalissa ennen kuin varsinainen vangitsemisistunto alkaa.

Vantaan oikeustalolla vangitsemisistunnot pidetään huomenna kello 13 ja 14.

Ylen tietojen mukaan epäillyt ovat tulossa henkilökohtaisesti vangitsemisistuntoihin. Heillä olisi mahdollisuus halutessaan osallistua istuntoon myös videoyhteyden avulla.

Yle seuraa vangitsemisistuntoja torstaina Vantaan oikeustalolla. Tästä linkistä pääset katsomaan Ylen suoraa lähetystä oikeustalolta.

Lue lisää:

Missä Porvoon epäillyt liikkuivat sunnuntaina? Näin poliisi kommentoi pakomatkaa – tässä kolme kiinnostavaa kysymystä ampumistapauksesta

Pikkurikollinen, entinen vapaaottelija ja treenattu tyyppi – Nämä 5 asiaa tiedämme Porvoon epäillyistä ampujista

Poliisi on kuullut ampumisista epäiltyjä miehiä, "Hyvin on pärjätty puolin ja toisin" – Ylen tieto: Poliisipartio ei ehtinyt käyttää asetta

Ylen tieto: Porvoon epäillyt ampujat puhuvat suomea – Lehtitiedot: epäillyt ovat veljeksiä ja asuneet Suomessa

Vihreiden Ohisalo vaisusta reaktiostaan Porvoon poliisiampumisiin: "Pääasia, että viranomaiset saavat hoitaa tutkinnan kunnolla"

$
0
0

Sosiaalisessa mediassa on ihmetelty sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) vaisua reaktiota Porvoon sunnuntaisiin poliisiampumisiin.

Moni aiempi sisäministeri olisi Twitter-viestin sijaan tai lisäksi laittanut tiedotetta tai järjestänyt tiedotustilaisuuden, jossa olisi traagisten tapahtumien jälkeen vaatinut poliisille heti lisäresursseja.

Ohisalon mielestä poliisille tuli antaa työrauha. Sisäministeri kertoo, että poliisijohto piti hänet ajantasalla koko operaation ajan. Epäillyt tekijät saatiin lopulta kiinni Tampereen seudulla sunnuntai-iltana.

– Kritiikkiä tuntuu nyt tulevan joka suunnasta teit tai jätit tekemättä. Minusta on pääasia, että viranomaiset saavat hoitaa tutkinnan kunnolla ja heille annetaan tilaa kommentoida tilannetta, koska heillä on parhain tieto ajankohtaisista kysymyksistä, Ohisalo sanoo.

Kärjekästä palautetta on tullut myös Iltalehden haastattelusta, jossa Ohisalo toteaa turvapaikan hakemisen olevan perusoikeus.

Poliisin rahalisäykset valuneet it-hankkeisiin ja tiloihin

Erityisesti kokoomuslaiset ovat älähtäneet sosiaalisessa mediassa sisäministeri Ohisalon näkemyksestä, että edelliset hallitukset ovat leikanneet poliisien määrärahoja.

– Edelliset hallitukset ovat tehneet pieniä määräaikaisia lisäyksiä määrärahoihin. Ne ovat olleet paikkauksia, jotka ovat saattaneet kestää vain vuoden. Rahoitus on ollut vähän poukkoilevaa, perustelee Ohisalo näkemystään.

Sisäministerin mukaan ongelma on ollut se, että nämä määrärahalisäykset ovat valuneet pääosin poliisin ICT-hankkeisiin ja toimitilamenoihin.

– Tämän takia sinne kentälle ei ole saatu nopean toiminnan poliiseja, Vihreiden eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hämeenlinnassa puhunut Ohisalo sanoo.

Mitä ministeri aikoo tehdä, että rahat päätyvät nyt oikeaan kohteeseen?

– Poliisihallinnossa ja poliitikkojen kesken on yhteisymmärrys ihan hallitus-oppositiorajojen yli, että sinne kentälle täytyy saada lisää poliiseja. Uskon, että tämä viesti on nyt tullut kuultua.

Ohisalo muistuttaa, että nykyinen hallitus on sitoutunut kasvattamaan poliisien määrää kolmella sadalla tällä hallituskaudella.

Sisäministeriö keskustelee asiasta valtiovarainministeriön kanssa torstaina ministeriöiden välisissä budjettineuvotteluissa.

Suomessa on tällä hetkellä noin 7 300 poliisia. Riittääkö kolmen sadan poliisin lisäys, kun tiedetään, että poliiseja eläköityy kovaa vauhtia.

– Hallitusohjelmassa on kirjaus, että päästään 7 500 poliisiin. Tämä on askel parempaan suuntaan, mutta tietenkään tämä ei ole vielä tarpeeksi. Samoja resurssikysymyksiä on esimerkiksi rajavartiolaitoksen puolella. Kerralla ei pystytä muuttamaan kaikkea.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hämeenlinnassa keskiviikkona 28. elokuuta
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari vaati nopeita toimia Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Korkeakoulurahat voimaan jo ensi vuonna

Keskustassa on käynnissä sisäinen kamppailu korkeakoulujen lisärahoituksesta. Myös vihreät ovat korostaneet koulutuksen kunnianpalautusta tällä vaalikaudella.

Pitääkö 60 miljoonan euron tasokorotus saada täysimääräisenä jo ensi vuoden talousarvioon vai voidaanko se jaksottaa koko hallituskaudelle?

Ohisalon mukaan vihreät lähtee siitä, että lisäys olisi joka vuodelle 60 miljoonaa, kuten hallitusohjelmaneuvotteluissa on sovittu.

– Koulutuksella on työllisyysvaikutuksia, jotka eivät näy heti. Koulutukseen pitäisi saada mahdollisimman pian lisäpanostusta, jotta meillä olisi osaavaa työvoimaa myös 2030-luvulla, jolloin kestävyysvaje on pahimmillaan, Ohisalo korostaa.

Suomen luonnon köyhtyminen pysäytettävä

Suomalaisen luonnon hätätila nousi puheenaiheeksi vihreiden eduskuntaryhmän kokouksessa.

Ryhmäjohtaja Emma Karin mukaan Suomi ei ole edes yrittänyt pitää kiinni tavoitteestaan lopettaa luonnon monimuotoisuuden väheneminen ensi vuoteen mennessä.

– Suomen luonto köyhtyy hälyttävää tahtia. Jo joka yhdeksäs eliölajimme on uhanalainen. Nyt tarvitaan määrätietoisia ja nopeita toimia suunnan kääntämiseksi, Kari sanoo.

Vihreät haluaa, että hallitus panostaa luonnonsuojeluun tosissaan edellisen hallituksen leikkausten jälkeen, jotta tavoite saavutetaan vuonna 2030.

Kari sanoo vihreiden pitävän tiukasti kiinni hallitusohjelman 100 miljoona euron lisärahoituksesta luonnonsuojeluun. Lisärahaa tarvitaan muun muassa metsien- ja soidensuojeluun, soiden ennallistamisen ja vaelluskalakantojen elvyttämiseen.

Mies väärensi yli sata taulua, taidekauppias myi väärennöksiä 30 vuotta – nyt he kohtasivat ensimmäistä kertaa oikeusvyyhdin jälkeen

$
0
0

Tampereella tehdään näytelmä Suomen suurimmasta taideväärennysvyyhdistä.

Tampereen Komediateatteri esitteli keskiviikkona syksyllä ensi-iltaan tulevaa Vilpitön mieli -komediaa. Samassa tilaisuudessa kohtasivat ensi kertaa oikeudenkäyntien jälkeen taidekauppias Jouni Ranta ja kuvantekijä, tauluja väärentänyt Veli Seppä.

Oikeudessa Seppä todisti taulukauppias Rantaa vastaan. Keskiviikon haastattelussa miehet löivät kättä ja hymyilivät.

– Hyvä tunnelma, ei meillä ole skismaa. Meidän ystävyys perustui rahaan. Kun toin rahaa, oltiin ystäviä. Väliaika meni vähän huonommin, Jouni Ranta kuvaa kaksikon välejä.

Veli Seppä ei halunnut antaa haastattelua. Hän korosti, että hänestä tulee puhua kuvantekijänä, ei taidemaalarina.

Seppä ja Ranta tapasivat Forssan Cumuluksen parkkipaikalla ensimmäisen kerran. Siellä Ranta sai myytäväksi Maria Wiikin nimiin laitetun Sepän maalaaman taulun.

Jouni Ranta pohti, miten saa myytyä niin kalliin taulun.

– Sain sen myytyä viikon sisään ja siitä se lähti, Ranta kuvaa.

Suomen suurin taideväärennysvyyhti

Näytelmän innoittajana on toiminut Jouni Rannan ja toimittaja Marko Erolan kirjoittama Vilpitön mieli -kirja. Esityksen lavastuksena ovat Veli Sepän aidot öljyvärimaalaukset.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna kymmenen henkilöä Suomen rikoshistorian suurimmassa taideväärennösjutussa eri pituisiin vankeusrangaistuksiin.

Taideväärennökset, poliisin takavarikoima Reidar Särestöniemi -väärennös
Reidar Särestöniemi väärennösNiko Mannonen / Yle

Myydyt taulut oli signeerattu kuuluisien taiteilijoiden nimiin, kuten Akseli Gallen-Kallela, Helene Schjerfbeck, Eero Järnefelt ja Reidar Särestöniemi. Esimerkiksi Gallen-Kallelan nimiin merkitty, Imatrankoskea esittävä taulu myytiin yksityishenkilölle 135 000 eurolla.

Tauluista koitui syyttäjän mukaan yli 10 miljoonan euron rikoshyöty.

Ensi-ilta syyskuussa

Taidekaupan keskiössä oli helsinkiläinen Galerie Vision, jonka kautta kolme päätekijää pyöritti väärennettyjen taideteosten kauppaa. Gallerian kautta myytiin lukuisia eri lähteistä peräisin olevia väärennöksiä.

Lempääläläinen kuvantekijä Veli Seppä sai kahden vuoden ehdollisen tuomion vuonna 2017. Hän tunnusti poliisille, että hän oli signeerannut ainakin yli sata maalaamaansa taulua tunnettujen taiteilijoiden nimiin.

Taideväärennökset kirjallaan julkisuuteen nostanut Jouni Ranta tuomittiin jo vuonna 2005 reilun kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Hän on suorittanut tuomionsa.

Jouni Ranta on kertonut huijauksista kirjassaan ja julkisesti useaan kertaan. Rannan mukaan oli kyse maan tavasta. Hän kertoo esimerkiksi Iltalehdessä kaupanneensa taideväärennöksiä 30 vuotta.

Musiikkikomedia Vilpitön mieli tulee ensi-iltaan lauantaina 7.9. Tampereen Komediateatterissa. Sen on ohjannut ja kirjoittanut Panu Raipia, laulut siihen on säveltänyt Costello Hautamäki. Rooleissa nähdään Jani Karvinen, Ola Tuominen ja Petra Karjalainen.

– Tässä on sellaiset seikkailut, että oksat pois, Raipia kuvaa esitystä.

Lue lisää:

Edelfelt-väärennösten metsästäjä: “Tärkeintä, että rikolliset saadaan vastuuseen”

10 henkilöä sai vankeustuomion Suomen suurimmassa taideväärennösvyyhdissä – gallerian omistaja ja hänen puolisonsa joutuvat maksamaan 13 miljoonan euron korvaukset

Vankeutta ja yli miljoonan euron vahingonkorvaukset suuressa taideväärennösjutussa – Tauluja myytiin mm. Gallen-Kallelan ja Schjerfbeckin teoksina

Taideväärennöksistä kirjan kirjoittanut ex-poliisi: Väärennetyn taiteen kauppiaat ovat "mukavia seuramiehiä"

11 vuotta taiteilijan kuolemasta hänen taulujaan ilmaantui yhtäkkiä myyntiin – kaksi uutta tuomiota isoon taideväärennysvyyhtiin liittyen

Opettajat tukkanuottasilla oman järjestönsä kanssa: "Palkka putosi yli tonnilla vuodessa, ja se tuntuu oman työn aliarvioinnilta"

$
0
0

Kotkassa asuva kauneudenhoitoalan opettaja Heli Mäkisalo käy töissä Helsingissä. Bussimatkaan kuluu kaksi tuntia suuntaansa. Aiemmin hän teki bussimatkat etätöitä.

Uudessa työehtosopimuksessa Mäkisalon oikeutta etätyöhön on vähennetty. Työmatkoista on tullut yhtä piinaa. Viime keväänä Mäkisalo uupui.

Hän kertoo rakastavansa työtään. Nyt rakkaus on koetuksella.

– Istun työmatkoilla jouten ja sitten kiirehdin työpaikan koneelle tekemään asiat, jotka olisin voinut tehdä jo matkalla, Mäkisalo sanoo.

Mäkisalon palkka laski 100–350 euroa kuukaudessa ja työtunteja tuli lisää. Hän tutkii palkkalistojaan.

– Palkka putosi yli tonnilla vuodessa ja se tuntuu oman työn aliarvioinnilta. Olen jo ryhtynyt miettimään, mitä sitä ryhtyisi tekemään isona.

Tämä on yhden opettajan tarina, mutta se kertoo siitä, että opetusalalla kuohuu.

Tavoitteena on, että kaikesta työstä maksetaan

Muutoksen taustalla on opettajien vuosityöaika. Kunnallisella puolella ammatillisen koulutuksen opettajat ovat siirtyneet tai siirtyvät vuosityöaikaan viimeistään elokuussa 2020. Mukana on yhteensä 12 000 opettajaa.

Vuosityöaika on vähintään 1 500 tuntia.

Muutos tehtiin, kun ammatillinen koulutus uudistettiin. Aiemmin opettajan työtä mitattiin oppituntien määrällä. Uudistuksen yhteydessä oppitunnin käsite poistui laista. Palkanmaksu ei siis voinut enää perustua opetustunteihin.

Tilalle tuli vuosityöaika.

Perusopetuksessa vuosityöaikaa vasta kokeillaan. Mukana on 200 opettajaa.

Tavoitteena on, että kaikesta työstä maksetaan. Opettajien työ on muutakin kun oppituntien pitämistä: tuntien valmistelua, kokouksia ja koulutusta.

Uudistus on saanut osan opettajista takajaloilleen. He kokevat, että kävi päinvastoin kuin luvattiin. Töitä tuli lisää, työn itsenäisyys katosi ja osalla laski palkka. Vuosityöaikaa vastustavalle Facebook-sivulle on liittynyt jo 10 000 jäsentä.

Suomen kielen opettaja Petri Valo.
Suomen opettaja Pauli Valo on saanut outoja puheluita. Valo on vuosityöaikaa käsittelevän Facebook-sivun ylläpitäjä. Sasha Silvala / Yle

Facebook-sivujen ylläpitäjiä on haukuttu nilviäisiksi

Facebook-sivuston ylläpitäjä, suomen kielen opettaja Pauli Valo sanoo, että opettajat ovat olleet tähän mennessä kilttejä.

Nyt he kokevat, ettei oma ammattijärjestö OAJ kuuntele.

OAJ:n kuulemistilaisuuksia on järjestetty ympäri maata, mutta onko kuunneltu? Valo kysyy.

– Eräässä kuulemistilaisuudessa meidän ryhmämme jäsenelle ei annettu puheenvuoroa, vaan OAJ:n edustaja puhui omasta koirastaan. Sen jälkeen hän pakeni paikalta.

Äänenpainot ovat Valon mukaan muuttuneet viime aikoina entistä kovemmiksi.

– Sivun ylläpitäjille on tullut puhelimitse huutouhkauksia ja meitä on haukuttu nilviäisiksi, Valo sanoo.

Yksi syy kuohuntaan on se, että opettajat ovat tottuneet itsenäisyyteen. He kokevat, että se voi pian olla menneisyyttä.

Arvostelu näyttää kohdistuvan OAJ:n puheenjohtajaan Olli Luukkaiseen. Hän johtaa opettajien etujärjestöä, jossa on yli 100 000 jäsentä.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen myöntää, että vuosityöajasta viestiminen olisi voinut onnistua paremminkin. Sasha Silvala / YLE

OAJ: Palkat nousseet reilut kolme prosenttia

Opetusalan ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen myöntää, että keskustelu lainehtii rajusti. Pahoja puheita ja kovia sanoja heitellään puolin ja toisin.

Luukkaisella ei ole tietoa siitä, että ketään olisi nimitetty nilviäiseksi.

Hän ei kuitenkaan allekirjoita väitteitä palkkojen pienenemisestä. Luukkainen esittelee laskelmiaan: ammatillisten opettajien palkat ovat nousseet reilut kolme prosenttia vuodessa.

Luukkainen pitää vuosityöaikaa edistysaskeleena.

– Kaikki työ saadaan nyt maksetun työajan piiriin. Työaikaa voidaan tulpata niin, ettei sitä voi määrättömästi lisätä ja palkkataso säilyy.

Toki joukossa on niitäkin, joilla palkka laski. OAJ:n puheenjohtaja ei kuitenkaan halua ottaa kantaa yksittäistapauksiin. Palkkaeroja on vanhassa tuntipohjaisessa järjestelmässäkin.

– Me otamme palautteen hyvin tarkalla korvalla huomioon ja kuuntelemme heidän ääniään. Haluamme kuitenkin käydä keskustelua julkisessa verkossa, johon kaikki opettajat pääsevät – emme suljetussa ryhmässä.

Tyytymättömyys kumpuaa säästöistä

Opettajien kuulemisten perusteella Luukkaiselle on jäänyt kuva, että suurin osa opettajista on tyytyväisiä.

– Me olemme järjestäneet yli 40 tilaisuutta kentällä ja kierrämme nytkin koko ajan kenttää. Sieltä viesti on yksiselitteisesti, että kenttä on rauhallinen.

Paineita on viime vuosina riittänyt. Kaksi edellistä hallitusta leikkasi ammatillisesta opetuksesta yhteensä 300 miljoonaa euroa. 1 600 opettajaa sai lähtöpassit.

– Tässä menee nyt kaikki samaan kattilaan. Murhetta on paljon, tyytymättömyyttä on paljon, mutta ne ovat jossain määrin sekoittuneet keskenään. Siitä tässä on kyse, Luukkainen sanoo.

Pelkoja lomien lyhenemisestä

Opettajien kahvipöytäkeskusteluissa maalaillaan jo uhkakuvia kesälomien lyhenemisestä ja vuosityöajan laajentamisesta peruskouluihin ja lukioihin.

OAJ:n Olli Luukkainen haluaa häivyttää uhkakuvat.

– Lomat eivät ole lyhenemässä, ja perusasteella tehdään vasta vuosityöaikakokeiluja. Ne voidaan lopettaa koska vaan.

Opettajien etujärjestössä myönnetään, että tiedottaminen vuosityöajasta ei onnistunut.

– Sen olisi voinut tehdä paremminkin, Luukkainen sanoo.

Juttua korjattu 28.8. kello 8.50: Haastateltava tarkensi tietojaan palkastaan. Pudotus on 100–350 euroa kuukaudessa. Alunperin hän oli laskenut summaksi 90–100 euroa kuukaudessa.

Lipputangosta varastettu Pride-lippu löytyi poltettuna Kouvolasta – "Näin osoitetaan, että sateenkaari-ihmiset eivät ole tervetulleita paikkakunnalle"

$
0
0

Kouvolan lipputangosta kaupungintalon edustalta varastettu lippu on myös poltettu.

Kouvolan kaupunki osallistui viime lauantaina Pride-tapahtumaan nostamalla aamulla sateenkaarilipun kaupungintalon salkoon. Lippu vietiin samana iltapäivänä.

Kouvolan Sanomien mukaan kaupungintalon edustalta löytyi sunnuntaina poltetun sateenkaarilipun rippeet.

Palveluneuvoja Minna Acarca Kouvolan kaupungilta kertoo Ylelle uskovansa, että poltettu lippu on sama, kuin kaupungintalon lipputangosta varastettu lippu. Kaupunki on tekemässä rikosilmoituksen lipun varastamisesta.

Lippuja varastettu myös muissa kaupungeissa

Valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö Seta tuomitsee sateenkaarilipun varastamisen ja polttamisen. Setan mukaan teot lietsovat vihaa sateenkaari-ihmisiä kohtaan ja vahvistavat vähemmistöön kuuluvien turvattomuuden tunnetta.

Suomessa järjestetään tänä vuonna noin parikymmentä Pride-tapahtumaa eri puolilla maata. Osaan tapahtumista on Setan mukaan kohdistunut ilkivaltaa, kun niistä on varastettu sateenkaarilippuja.

Kouvolan Pride -kulkue
Pride-kulkue järjestettiin Kouvolassa lauantaina.Pyry Sarkiola / Yle

Sateenkaarilippuja on varastettu esimerkiksi Kokkolassa ja Oulussa.

– Sateenkaarilippujen tärveleminen on vihaan perustuva ja loukkaava teko. Sillä osoitetaan konkreettisesti, että sateenkaari-ihmiset eivät ole tervetulleita paikkakunnalle, puheenjohtaja Sakris Kupila toteaa Setan tiedotteessa.

Pride-tapahtumien määrä on Setan mukaan kasvanut viime vuosina erityisesti pienillä paikkakunnilla, joissa ei ole säännöllistä sateenkaaritoimintaa.

Lippu ehti olla käytössä vain yhden kerran

Sateenkaarilippu oli nostettu Kouvolan kaupungintalon edustalla sijaitsevaan salkoon lauantaina aamulla kymmenen aikaan, ja se lähti varkaiden matkaan noin kello 16.10. Lipun oli tarkoitus liehua kaupungintalon edustalla iltakuuteen asti.

Valvontakameran kuvasta on paljastunut, että lipun vei kolme poikaa. Pride-tapahtumaan vartavasten tilattu lippu ehti olla käytössä vain yhden kerran.

Kouvola osallistui Pride-tapahtumaan tänä vuonna toista kertaa.

Dorian-myrskystä yltyi hurrikaani – sen uskotaan vielä voimistuvan

$
0
0

Trooppinen myrsky Dorian on yltynyt hurrikaaniksi, meteorologit kertovat. Uutiskanava CNN:n mukaan myrsky yltyi ykkösluokan hurrikaaniksi Neitsytsaariin kuuluvan Saint Thomasin kohdalla.

Saint Thomasin saaren lähellä on ollut tuulenpuuskia, jotka ovat olleet nopeudeltaan jopa lähes 50 metriä sekunnissa. Korkeimmat tasaiset tuulennopeudet ovat olleet noin 37 metriä sekunnissa.

Seuraavaksi hurrikaani uhkasi Puerto Ricoa ja osavaltion kuvernööri Wanda Vazquez julisti osavaltioon hätätilan.

Hurrikaani näyttää kuitenkin ohittaneen Puerto Ricon ja pohjoisen Karibian melko vähin vaurioin.

Nyt myrsky suuntaa kohti Yhdysvaltoja Floridan tai Georgian rannikkoa.

Floridan kuvernööri Ron DeSantis julisti keskiviikkona hätätilan myös Floridaan.

– Julistan tänään osavaltioon hätätilan, jotta Florida on täysin valmis kohtaamaan hurrikaani Dorianin, DeSantis sanoi tiedotteessa.

Dorianin on ennustettu voimistuvan kolmosluokan hurrikaaniksi viisiportaisella asteikolla, ennen kuin se saavuttaa Floridan viikonloppuna myöhään lauantaina tai aikaisin sunnuntaina.

Sanna Marin: Kevytautot sallivat lait joudutaan ehkä kumoamaan – "Komission huomautus on vakava"

$
0
0

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) pitää vakavana EU-komission Suomelle antamaa huomautusta kevytautoista. Marinin mukaan on mahdollista, että kevytautoja koskevat lait joudutaan kumoamaan. Lakien on määrä astua voimaan marraskuussa.

Marin arvioi Twitter-viestissään, että asiasta on käytävä keskustelu hallituksen sisällä.

EU tyrmäsi eilen julkisuuteen tulleessa huomautuksessa Suomen suunnittelemat kevytautot. Komissio on huolissaan kevytautojen vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen.

Komissio on huolissaan siitä, että kevytautoja ajavat 15-vuotiaat nuoret voivat aiheuttaa vakavaa vaaraa haavoittuvassa asemassa oleville tienkäyttäjille, kuten pienille lapsille, jalankulkijoille, pyöräilijöille ja eläimille.

– Kevytautojen massa on huomattava, jopa puolitoista tonnia. Niissä on tehokas moottori, niissä voi olla viisi matkustajaa, kuljettaja mukaan luettuna, ja niillä saisi jopa vetää peräkärryä. Kaikki nämä seikat yhdessä voivat merkittävästi heikentää tieturvallisuutta, vaikka kevytautojen nopeus rajoitetaan 60 kilometriin tunnissa, komissio varoittaa huomautuksessaan.

Tavallisia henkilöautoja rajoittimella

Kevytautot ovat tavallisia henkilöautoja, joiden nopeus on rajoitettu korkeintaan 60 kilometriin tunnissa. Ne on suunnattu 15–17-vuotiaille nuorille, joilla ei ole vielä henkilöauton ajokorttia. Niiden on ajateltu korvaavan rakenteeltaan heppoiset mopoautot, joiden enimmäisnopeus on 45 kilometriä tunnissa.

Kevytautot luokiteltaisiin samaan ajoneuvoluokkaan kuin traktorit. EU:n mukaan kevytautot eivät täytä traktorikortin vaatimuksia, koska ne on tarkoitettu ensisijaisesti matkustajien kuljettamiseen. Toisaalta ne eivät myöskään vastaa mopoautoja koskevia vaatimuksia.

Komission mukaan lisähuolta aiheuttaa se, että kevytautojen nopeuden rajoittaminen toteutetaan luvattomalle käsittelylle alttiilla elektronisella laitteella eikä merkittävillä mekaanisilla muunnoksilla, joita on vaikeaa poistaa.

Lue myös:

Autoala haukkuu EU-komission toiminnan kevytautosotkussa: "Sen kriittinen kanta ei tullut kenellekään yllätyksenä"

Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.Antti Haanpää / Yle

Kortteisen tilan 120-vuotiaalle omenapuulle tehdään dna-analyysi – vienankarjalaisten kulkukauppiaiden omenasta kasvoi suomalaislajikkeen emopuu

$
0
0

Ähtärin Rämälänkylällä sijaitsevan Kortteisen sukutalon pihapiirin ehdoton keskipiste on noin 120-vuotias omenapuu.

Tilan vanhaisäntä Timo Kortteinen tietää kertoa, että omenapuun on istuttanut hänen mummonsa Hilma Kortteinen, joka tuli taloon emännäksi 1800-1900 -lukujen vaihteessa.

Mummo oli saanut tai ostanut omenoita kylällä kierrelleiltä vienankarjalaisilta kaupustelijoita, “laukkuryssiltä”, ja niiden siemenistä kasvattanut omenapuun itselleen.

Siitä lähtien omenapuu on kasvanut paikallaan ja tarjonnut perheelle omenat hilloon ja sellaisenaan syötäväksi.

– Kunhan vaan säilöö kunnolla ja laittaa paperit väliin, on omenia riittänyt tammikuulle asti, Timo Kortteinen muistelee.

Kortteisen pihan omenapuu, jolle he antoivat 1980-luvulla nimen Mummon puu, on yksi suomalaisista paikallisomenalajikkeista.

Timo Kortteinen
Timo Kortteisen mummo Hilma istutti aikanaan puun.Pasi Takkunen/Yle

Taloushedelmiä arvostettiin

Siemenestä suomalaiseen maaperään kylvetyt paikallisomenapuut ovat tuottaneet hedelmää erilaisiin tarpeisiin. Luken tutkija Maarit Heinosen mukaan esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella arvostettiin taloushedelmiä ehkä jopa enemmän kuin sellaisenaan syötäviä lajikkeita.

Kortteisen puun omenat ovat ainakin alkusyksystä niin kirpeitä, että talon väki napsii syöntiomenoita mieluummin muista pihan puista. Hillotarpeiksi omenat sopivat erinomaisesti.

– Hillosta tulee sellaista kauniin ruskean väristä, Timo Kortteinen kehaisee.

Ähtärin Rämälänkylällä Kortteisen pihalla kasvaa 120-vuotias Mummon puu.
Luke on kiinnostunut hedelmän tuntomerkeistä, kuten kuoren väristä, hedelmän muodosta ja mausta sekä siemenkodasta. Hanne Leiwo / Yle

Paikallisomenapuut geenipankkiin

Suomessa on tunnistettu ja paikannettu yli 100 paikallisomenalajiketta. Yksi tunnetuimmista on Huvitus. Paikallisomenalajikkeisiin lukeutuu myös hiljattain paikannettu Mannerheimin omena.

Maarit Heinosen mukaan Suomessa on syntynyt paljon omenapuita kylvämällä. Keski-Euroopasta ja Ranskasta tuodut taimet ovat kestäneet huonosti pohjoisia olosuhteita. Lisäksi 1900-luvulla suositeltiin kylvämään omenapuut siemenestä.

Siemenestä kylvämällä ei kuitenkaan synny helposti käyttökelpoisia omenapuita. Jos kylvää sata siementä, yhdestä voi kasvaa sellainen kelvollinen omenapuu, jonka muutkin ovat kiinnostuneet saamaan puutarhaansa.

Heinosen mukaan monet siemenestä kylvetyistä omenapuista ovat jääneet yhden pihan puiksi, eivätkä ole levinneet viljelyyn.

Kortteisen pihan Mummon puu vartettiin Karstulassa Rajalan taimistolla 1980-luvulla. Timo Kortteisen mukaan alkoi näyttää siltä, että emopuu kuivuu ja se haluttiin varttamalla pelastaa. Tällä hetkellä lajiketta löytyy useilta taimistoilta.

Omenapuun "sormenjäljet"

Luonnonvarakeskus tallettaa arvokkaimpia paikallisomenalajikkeita kansalliseen omenapuiden geenivarakokoelmaan. Geenipankissa lajikkeet säilyvät tulevaisuuden tarpeisiin, mutta kertovat myös suomalaisesta omenanviljelyn historiasta.

Myös ähtäriläisen Mummon puun geeniperimä kiinnostaa tutkijaa.

– Meillä on talletettu Mummon omena -nimellä kulkeva puu. Olemme saaneet sen Vaasasta Valkoinen Omena -nimellä, mutta se osoittautui kahdelta taimistolta saamiemme näytteiden perusteella Mummon omenaksi, Heinonen sanoo.

Tieto Kortteisen pihan puuvanhuksesta ja sen reitistä taimistoille on Heinosen mukaan merkittävä.

– Olemme saaneet nyt myös tietää alkuperäisen lajikenimen, Mummon puu, Heinonen sanoo.

Luonnonvarakeskus on pyytänyt Kortteisen vanhasta omenapuusta lehtinäytteen puun dna-sormenjälkien analyysiin. Sitä verrataan omenapuiden keskuskokoelmassa jo kasvavan puun dna-sormenjälkiin.

– Samaan tapaan kuin rikostutkijat selvittävät sormenjäljistä kenelle ne kuuluvat, me teemme omenapuulle dna-analyysin. Näin saamme varmistettua lajikkeen.

Dna-tunniste ei kuitenkaan riitä yksin varmistamaan lajiketta. Sen syntymähistorian ja -paikan tiedot sekä muu puuhun liittyvä muistitieto on tärkeää hedelmän tuntomerkkien lisäksi.

Mummon puu Kortteisen pihalla Ähtärin Rämälänkylällä
Vanha omenapuu on kasvanut Kortteisen pihalla samalla paikalla noin 120 vuotta, vaikka tuvat ympärillä ovat vaihtuneet. Hanne Leiwo / Yle

Keskellä elämää

Kortteisen tilaa isännöi nykyään Timon poika Antti Kortteinen. Ihan kuin isänsä aikanaan, hänkin on poikasena kiipeillyt puun oksilla ja kuullut kehotukset olla katkomatta oksia.

Ilman kolhuja yli satavuotias omenapuu ei ole vuosistaan selvinnyt. Sitä on välillä nirhaistu moottorisahalla, kolhaistu talonrakentamisen yhteydessä lautapinolla – ja paljon muuta.

Sitkeästi Mummon puu kuitenkin kantaa hedelmiä tänä syksynäkin.

Tänä vuonna pihlajanmarjakoista ei ole ollut haittaa, mutta satoon vaikuttaa kesän kuivuus, joka jätti omenat vähän tavallista pienemmiksi. Lisäksi kukinnan aikaan pihassa puhalsi semmoinen länsituuli, että puun länsipuolen kukat saivat kyytiä. Idän puolella hedelmiä riittää.

– Onhan se hienoa, kun pihalla on tälläinen emopuu. Ehkä siihen tulee jatkossa suhtauduttua vähän arvokkaammin, Antti Kortteinen toteaa.

Yli miljoona brittiä allekirjoitti vetoomuksen Johnsonin viimeisintä brexit-päätöstä vastaan

$
0
0

Yli miljoona brittiä on allekirjoittanut vetoomuksen, jolla vastustetaan pääministeri Boris Johnsonin päätöstä lykätä parlamentin istuntokautta. Verkkovetoomus keräsi yli miljoona allekirjoitusta vain muutamassa tunnissa.

Johnson ilmoitti eilen, että hän lykkää parlamentin istuntokauden aloitusta lokakuun 14. päivään. Näin ollen kansanedustajille jää vain reilut kaksi viikkoa aikaa tehdä jotain ennen mahdollisen kovan brexitin toteutumista.

Vetoomuksen verkkosivuilla todetaan, että parlamentin istuntokautta ei saa lykätä, jos Britannian EU-eron aikataulua ei pidennetä tai eroa peruta kokonaan.

Aiheesta lisää:

Analyysi: Britannian parlamentin istuntokauden keskeyttäminen oli brexit-fanaatikkojen päiväuni – pääministeri Boris Johnson teki siitä totta

Pääministerin esityksestä Britannian parlamentin istuntokausi lyhenee selvästi – aika Brexitin käsittelyyn jää vähäiseksi

Rinne Boris Johnsonin Brexit-liikkeistä: Ristiriitaista toimintaa

Valtuutettu Abdirahim "Husu" Hussein sai postissa hirttoköyden ja uhkaavan herjausviestin – "Aivan kuin joku olisi näyttänyt minulle asetta tai puukkoa"

$
0
0

Helsinkiläinen SDP:n kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein kertoi keskiviikkona Twitterissä saaneensa hänelle osoitetun kirjeen, joka sisälsi hirttoköyden ja herjaavan uhkausviestin.

Hussein julkaisi päivityksensä yhteydessä kuvan kirjeen sisältämästä hirttoköydestä ja viestistä.

Hussein kertoi Ylelle valtuuston kokouksen jälkeen, että hän sai tietää hänelle osoitetusta kirjeestä heti valtuuston kokouksen alussa, kun valtuuston henkilökunta tuli kertomaan, että hänelle on postia.

– Olen järkyttynyt, en oikein saa sanoja ulos suustani. Valtuuston kokous kesti tällä kertaa tunnin ja en muista siitä oikein mitään. Muistan kun painoin itseni läsnä olevaksi, mutta en muista mistään muusta pätkääkään. Kyllä tämä [kirje] poisti minut tänään pelistä, Hussein kertoo.

– Aivan kuin joku olisi näyttänyt mulle asetta tai puukkoa, hän lisäsi.

Hussein kertoi heti kokouksen jälkeen olevansa matkalla poliisilaitokselle tekemään asiasta rikosilmoitusta.

Hän kertoo saneensa vastaavanlaisia uhkauskirjeitä valtuustoon myös aiemmin. Tämänkertainen kirje oli kuitenkin hänen mielestään sisällöltään tähän mennessä pahin.

Hussein sanoo muuttaneen salaiseksi kotiosoitteensa hänelle aiemmin sinne tulleiden uhkauskirjeiden takia.

Hussein ei kuitenkaan aio varoa jatkossa esimerkiksi julkisilla paikoilla liikkumista, vaikka uhkausten sävy näyttää pahentuneen.

– En halua antaa pelolle valtaa. Tulen toipumaan myös tästäkin uhkauksesta, ei tässä sinänsä mitään. Löydän tästä pientä lohtuakin, kun kirjettä ei lähetetty kotiini ja perheeni ei ollut se, joka olisi sen avannut.

Valtuuston puheenjohtaja: Toivottavasti poliisi saa tekijän kiinni

Heti Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen tavoitettu valtuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs (vihr.) tuomitsee jyrkästi Husseinin saamaan kirjeen.

– Tämä on erittäin huolestuttava kehitys, että poliittisissa tehtävissä toimiville ihmisille lähetetään uhkauksia. On ollut joitakin vuosia nähtävissä, että näitä tulee entistä enemmän ja erityisesti ihmisille, jotka eivät näytä kantasuomalaisilta. Myös naiset saavat enemmän uhkauksia kuin miehet. Tämä on pyrkimystä rajoittaa ihmisten osallistumista politiikkaan, ja sitä ei tule missään nimessä hyväksyä.

Kivekäs toivoo, että poliisi saa tekijän kiinni, koska suunta on erittäin vaarallinen, jos tämä jatkuu.

– Aina on ollut epäasiallisia viestejä vaalien alla, mutta viime aikoina on tullut yhä jyrkempisävyisiä uhkauksia.

Konkreettiset uhkaukset harvinaisia

Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusyksikön päällikön viransijainen Anssi Vuosalmi kertoo, että ei pysty kommentoimaan yksittäisiä valtuutettuihin kohdistuvia uhkaustapauksia.

Hän toteaa yleisellä tasolla, että kaupungin virkamiehille ja valtuutetuille tulee nykyään "jonkin verran" uhkauksiakin sisältäviä yhteydenottoja. Konkreettisia uhkauksia tulee harvoin.

Vuosalmi painottaa, että kaupungin puolesta jokainen tapaus otetaan vakavasti ja jos tilanne edellyttää turvatoimia, ne ratkaistaan yksittäistapauksina erikseen.

– Meillä on näihin tapauksiin olemassa uhka-arviomenettely, jolla voimme poliisin kanssa katsoa yksittäisiä tapauksia ja ryhtyä sitten tarvittaviin johtopäätöksiin, Vuosalmi sanoo.

Lue lisää

Perussuomalaisia rasisteiksi syyttäneestä twiitistä syntyi kiivas keskustelu Ylen aamu-tv:ssä – katso se tästä

Poliisi tiedottaa: Abdirahim "Husu" Hussein Mohamedia ei epäillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

KSML: Perussuomalaisten kansanedustaja Jouni Kotiaho teki tutkintapyynnön rasisti-twiiteistä

Kolmelta maatilalta Kauhavalla on löytynyt salmonellaa

$
0
0

Etelä-Pohjanmaalta on löydetty salmonellaa kolmelta maito- ja lihakarjatilalta. Kaikki kolme tilaa sijaitsevat Kauhavalla.

Johtava hygieenikko Seppo Kangas kertoo, että koko maakunnassa salmonellaepäilyjä on kymmenkunta. Tartuntojen syy ei ole vielä tiedossa, mutta tauti on mahdollisesti siirtynyt tilalta toiselle eläinten siirtojen mukana.

Itse salmonella on voinut tulla tilalle lintujen, kuten naakkojen, tai muiden eläinten mukana esimerkiksi avonaisen rehusiilon kautta. Salmonella-bakteeri tarttuu ulosteiden välityksellä.

Salmonellatilat joutuvat mittavien desifiointien kohteeksi. Maito pastöroidaan, joten maitotilat voivat edelleen jatkaa maidon viemistä meijeriin. Sen sijaan eläintiloille ei voi tuoda eikä sieltä voi viedä pois eläimiä. Myös teuraaksi vietävien eläinten pitää olla salmonellasta puhtaita.

Tiloilta on otettu lisänäytteitä, jotka valmistuvat ensi viikolla. Ensimmäisenä salmonella-löydöistä kertoi Komiat-lehti.

Tässä 5 syytä, miksi pitäisi kiinnostua kuumasta työmarkkinasyksystä – Pian selviää, jatkuvatko kiky-tunnit ikuisesti

$
0
0

Syksyllä ja vuodenvaihteessa päätetään yli miljoonan suomalaisen palkoista ja työehdoista.

Torstaina iltapäivällä neuvottelupöytään istuvat 120 000 työntekijää edustava Teollisuusliitto ja työnantajien Teknologiateollisuus.

Tästä kierähtää käyntiin kuuma työmarkkinasyksy, mutta miksi siitä pitäisi olla kiinnostunut? Tässä viisi mahdollista syytä.

Työntekijä leimaa itsensä sisään töihin.
Kiky-sopimuksella pidennettiin työaikaa palkkoja nostamatta. Nyt kiistellään siitä, jatkuuko työaikojen pidennys vielä ensi vuonna. Niko Mannonen / Yle

1. Työaika

Edellinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ajoi Suomeen kolmivuotisen kilpailukykysopimuksen. Kolmivuotinen kiky-sopimus neuvoteltiin yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Kikyssä sovittiin esimerkiksi, että vuosittainen työaika pitenee 24 tuntia vuodessa. Sopimuksella haluttiin lisätä vientiyritysten kilpailukykyä esimerkiksi verrattuna Suomen kilpailijamaihin Saksaan ja Ruotsiin.

Nyt alkaa vääntö siitä, oliko työajan pidennys pysyvä vai loppuuko se tähän vuoteen. Yle kertoi heinäkuussa, että työntekijät pitävät sopimusta kolmivuotisena, mutta työnantajien mielestä kiky-tunnit ovat tulleet jäädäkseen.

Työajan pidennys toteutettiin niin, että työtunteja tuli lisää, mutta palkka ei noussut.

2. Palkankorotukset

Mistäpä muusta työntekijät ja työantajat kiistelisivät, elleivät palkoista?

Edellisellä sopimuskierroksella vientiliitot määrittelivät palkankorotuksien katon. Tuolloin kaikki toimialat tekivät vientiliittojen perässä sopimuksen, jossa palkat nousivat noin 3,2 prosenttia.

Se jäi korpeamaan etenkin naisvaltaisia aloja. Suomessa väki vanhenee ja hoitajia tarvitaan lisää. Terveydenhoitoalan ammattiliitto Tehy ja perushoitajien Super ovat ihmetelleet, mistä uusia työntekijöitä löytyy.

Hoitajia tarvitaan lisää myös siksi, että hallitus aikoo nostaa vanhusten hoitajamitoitusta 0,7 hoitajaan yhtä vanhusta kohden.

Julkisen sektorin naisvaltaiset alat vaativatkin nyt muita kuoppakorotuksia ja tasa-arvoeriä. Kuntatyönantaja on suhtautunut palkankorotusvaatimuksiin nihkeästi.

Hoitoala on vaatinut korotuksiin lisää rahaa valtion kirstusta.

.

Ritva Hagström
Keittäjä Ritva Hagström ei saanut kesällä 2017 ostettua silmälaseja, koska lomarahoja leikattiin. Hagström on JHL:n hallituksen jäsen. Jyrki Ojala / Yle

3. Lomarahaleikkaukset

Kilpailukykysopimus leikkasi julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja kolmen vuoden ajan.

Lomarahaleikkaukset ovat nyt ohi. Vaikka lomarahaleikkauksia on korvattu verohelpotuksilla, ne jäivät vaivaamaan esimerkiksi opettajia, sairaanhoitajia ja koulujen keittäjiä.

Leikkaukset kiristävät yhä tunnelmaa neuvotteluissa etenkin siksi, että esimerkiksi teollisuus ei osallistunut lomarahatalkoisiin.

4. Ostovoima

Työntekijöille mieluisinta olisi, että ostovoima nousisi palkkoja korottamalla, ei verohelpotuksilla. Palkasta kertyy eläkettä, ja eron näkee kukkarossa kuun lopussa.

Veronmaksajien keskusliitto on laskenut, että palkansaajan verotus uhkaa kiristyä ensi vuonna. Syynä on se, että palkansaajien sosiaalivakuutusmaksut, kuten työeläke- ja sairausvakuutusmaksut, nousevat. Sosiaalimaksujen nousu leikkaa palkansaajien ostovoimaa.

Tavalliselle, keskituloiselle palkansaajalle se voi merkitä noin 250 euron menetystä vuodessa. Hallituksen on toivottu tulevan vastaan verohelpotuksin syksyn budjettiriihessä.

Palkansaajamaksujen muutoksista sovittiin kilpailukykysopimuksessa.

Prisma Kaari 24h myymälän kassa
Ostovoimaan vaikuttavat sekä palkankorotukset, että verohelpotukset.Mårten Lampén / Yle

5. Osa-aikatyö

Kaupoissa osa-aikatyö on yleistä. Esimerkiksi opiskelijoille osa-aikatyö on oma valinta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) on huolissaan siitä, että osa-aikatyöllä ei pysty elämään.

Pelisäännöt pitäisi luoda myös niin kutsutulle alustataloudelle.

On epäselvää, ovatko ravintoloille ruokaa kuljettavat miehet ja naiset työntekijöitä vai yrittäjiä. Ja kuuluuko heille lomaoikeus?

Osa-aikatyöksi lasketaan kaikki työ, joka on enintään 80 prosenttia enimmäistyöajasta.

Viewing all 106376 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>