Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 108657 articles
Browse latest View live

Helsingin keskustassa laaja vesivahinko – "Sadan neliön alueella oli sellaiset kolme senttiä vettä"

$
0
0

Helsingin ydinkeskustassa sattui jouluaattona laaja vesivahinko. Pelastuslaitoksen mukaan haljenneesta putkesta valunut vesi kasteli pahoin kaksi toimistorakennuksen kerrosta. Rautatientorin laidalla Mikonkadun ja Kaisaniemenkadun risteyksessä sijaitsevassa rakennuksessa on muun muassa Osuuspankin tiloja.

Putkirikko tapahtui wc-tiloissa rakennuksen viidennessä kerroksessa. Paloesimies Petteri Maukosen mukaan wc-pöntön putki oli irronnut.

– Siinä kerroksessa, mihin vesi valui, noin sadan neliön alueella oli sellaiset kolme senttiä vettä, Maukonen kuvailee.

Vettä valui myös alemmas neljänteen kerrokseen. Maukosen mukaan vesi ei alustavien arvioiden mukaan vaurioittanut esimerkiksi rakennuksen sähköjärjestelmiä, mutta talon rakenteet ovat todennäköisesti kärsineet. Vahinkojen koko laajuus selviää vasta, kun huoltoyhtiö on tutkinut tilat.

Hälytys vesivahingosta tuli kello 14 aikaan. Vesi on saattanut valua useita tunteja, mutta Maukonen ei pystynyt tiistaina antamaan ajasta tarkkaa arviota. Pelastuslaitos sai enimmät vedet imuroitua pois puoli neljään mennessä iltapäivällä.


Yli sadan hevosen pelätään kuolleen hankeen Islannin lumimyrskyssä

$
0
0

Islannissa viime viikolla riehunut lumimyrsky on koetellut maan hevoskantaa. Islanninhevoset ovat tottuneet selviytymään ulkosalla lähes missä tahansa säässä, mutta viime viikon myrsky on ollut niillekin liikaa.

Islantilaisten tiedotusvälineiden mukaan hevosten omistajat ovat kaivaneet nietoksista jo 80 kuollutta eläintä ja yli sata on kateissa.

– Hevosten luokse ei päässyt kahteen, kolmeen päivään, hevosia ei kertakaikkiaan nähnyt. Niissä oloissa ei ole mitään tehtävissä, hevoset ovat sen ajan ilman ruokaa ja vettä, kertoo eläinlääkäri Sigríður Björnsdóttir Islannin yleisradion RUV:n uutisessa.

Hän kertoo työskennelleensä Islannissa eläinlääkärinä 25 vuotta, eikä koskaan ole kokenut vastaavaa myrskyä.

RUV:n haastattelemat hevosten omistajat ovat lohduttomia, sillä heillä on voimakas tunneside eläimiin.

Omistajat kertovat tehneensä kaikkensa auttaakseen hevosia, eivätkä ole itsekään päässeet lepäämään useaan päivään. Tästä huolimatta osa hevosista on kuollut paksuun hankeen.

Kun känninen pyöveli joulurauhaa rikkoi – riekkumisesta ja luvattomista reijuista tuplarangaistus "raskauttavien asianhaarain vallitessa"

$
0
0

Vuosisataisten perinteiden mukaisesti Suomen Turku – erotukseksi maailman muista toreista – julistaa jälleen joulurauhan aattona puolilta päivin.

Ruotsin valtakunnassa, kuten muuallakin Pohjoismaissa keskiajalla yleinen tapa on säilynyt meillä liki katkeamattomana 1300-luvulta alkaen.

Nykyinen Turun palon 1827 jälkeen kirjattu teksti on melko napakka edeltäjiinsä verrattuna.

Näin voi päätellä muista kaupungeista säilyneiden julistusten teksteistä.

Asiaankuuluvaa hartautta luonnehdittiin huomattavasti monisanaisemmin 1770-luvulta säilyneessä Porin raadin julistuksessa. Sen juuret lienevät jo edeltävällä vuosisadalla.

...mös caicki häpiälisett dantzitt ja luattåmatt yöreijutt, nijn mös caicki ne cuin pahan menån, kiukulla, riakumisella, kiråuxella, tappeluxella, ambumisella, eli muulla sencaldaisella såpimattåmudella matkan saattavatt...

Luonnollisesti viinapiru oli suurin joulurauhan horjuttaja, kertoo tutkija Veli Pekka Toropainen Turun yliopistosta.

– Jo toisena kohtana kielletään oluiden ja viinan myynti. Jos joku tästä tavataan, hänen tuotteensa annetaan kaupungin vaivaisille, eli köyhille. Sen lisäksi hän saa kuninkaallisen plakaatin mukaan 40 markan sakon.

Normaalisti sakko olisi ollut puolet pienempi. Raskauttavien asianhaarain vallitessa rangaistus kuitenkin tuplattiin.

– Tuolloin julistettiin erilaisia rauhoja, joulurauhan lisäksi kotirauhaa ja naisrauhaa. Näiden aikana rikoksista saadut rangaistukset määrättiin kaksinkertaisina, ja yritettiin sillä lailla hillitä menoa.

Oluttynnyristä tappi irti Nuuttina

Joulurauhaa noudatettiin melko uskollisesti. Aikakirjoihin ei ole juuri jäänyt merkintöjä sen rikkomisesta menneiltä vuosisadoilta.

– Ehkä kaupungin krouvareilla oli kiellosta huolimatta kiusaus myydä joulurauhan aikana tuotteitaan. Ja yöllä liikuttiin, vaikka olisi pitänyt olla kotona. Mutta aika pieniä rikkomuksia ne olivat, sanoo tutkija Veli Pekka Toropainen.

Tosin kaupungin oma virkamies syyllistyi 1600-luvulla jouluräyhäämiseen raskauttavien asianhaarain vallitessa.

– Turun pyöveli hakkasi humalassa ihmisten portteja ja ikkunoita joulurauhan aikana. Siitä tuli tuplasakko.

Viimeistään oluen ehtyminen kertoi arjen olevan edessä.

Jo 1000-luvun alussa hallinnut Norjan kuningas Olavi Pyhä määräsi, että Nuutinpäivänä on viimeisenkin oluttynnyrin tappi avattava.

– Näin hän sai sotajoukkonsa kasaan, muutenhan se juhlanvietto olisi jatkunut määrättömiin, hymähtää Veli Pekka Toropainen.

Joulurauhan julistuspergamentti.
Nykyinen julistusteksti on kaupungin kirjurin muistiinkirjaama Turun palon jälkeen.Jouni Koutonen / Yle

Lue lisää:

"Joulurauha on melkoinen mediasirkus" – tutkijat kokosivat kirjan perinteen vaiheista

Joulurauha jäi julistamatta Suomen ensimmäisenä itsenäisenä jouluna

Tällaisen mökin sai pohjoisesta 6 000 eurolla viikoksi – joulun ja uudenvuoden aikaan hinnat voivat olla tuplasti normaalia kalliimpia

$
0
0

Mökkejä vuokrataan jouluksi ja uudeksivuodeksi tavallista korkeammalla hinnalla. Keskimäärin viikko vuokramökissä maksaa tähän aikaan vuodesta noin 1 000 euroa. Lappi on suosituin ja samalla kallein mökkeilykohde vuodenvaihteessa, kertoo Nettimökin tuotepäällikkö Linda Tverin.

Esimerkiksi Kuusamossa Rukalla kalleimmista vuokramökeistä saa maksaa tuhansia euroja viikosta. Mökkejä löytyy kuitenkin myös muutaman sadan euron viikkohinnalla.

Vuokramökki Kuusamossa
Rukalla sijaiitseva luksusmökki on varattu viikoksi jouluna. Myös uudeksi vuodeksi on tulossa vieraita yhdeksäksi vuorokaudeksi.Ensio Karjalainen / Yle

Rukan matkailukeskuksen ympäristössä on kymmeniä viiden tähden loma-asuntoja. Kallein niistä maksaa joulun ja uudenvuoden aikaan yli 6 000 euroa viikolta. Kyseinen mökki sijaitsee Rukatuntunturin huipulla ja siinä on lähes 200 neliötä. Tällaiset kohteet ovat Suomessa suhteellisen harvinaisia.

– Pohjoisessa uusivuosi on huippusesonkia, samoin joulu. Kevään hiihtolomaviikot ja pääsiäinen ovat myös talven sesonkiaikaa. Majoituksen hinta tipahtaa muuna talviaikana jopa noin 20–30 prosenttia. Kesällä tällaisen 6 000 euron kohteen saa alle puoleen hintaan, sanoo Lomarenkaan hankintajohtaja Marko Säkkinen.

Joulun ja uudenvuoden aikaan Rukalla majoituksen viikkohinta liikkuu perushotellihuoneistoissa tunturin ytimessä puolentoista tuhannen ja 2 000 euron välillä.

Säkkinen kertoo, että vuokramökkien hinnat vaihtelevat eri puolilla Suomea. Pohjoisessa hiihtokeskusten yhteydessä mökkien vuokrat ovat nyt kalleimmillaan, mutta esimerkiksi Etelä-Suomessa järvenrannalla sijaitsevien kesämökkien sesonkiaika on vasta kesällä.

Rukalla majoituskohteet ovat nyt lähes täynnä matkailijoita. Erityisesti loma-asunnot parhailta paikoilta, eli tunturin huipulta houkuttavat ihmisiä.

Vuokramökki Kuusamossa
6 000 euroa viikossa maksava mökki sijaitsee Rukatunturin huipulla. Ensio Karjalainen / Yle

Keskustele aiheesta kello 22:een saakka!

Kansalaisjärjestö: Syyrian hallituksen joukot ympäröivät Turkin armeijan tarkkailupisteen Idlibissä

$
0
0

Syyrian hallituksen joukot ovat ympäröineet Turkin armeijan tarkkailupisteen maanantaina Idlibissä, Syyrian sotaa seuraava kansalaisjärjestö kertoo.

Syrian Observatory for Human Rights -kansalaisjärjestön mukaan Syyrian joukot ympäröivät yhden Turkin kahdestatoista tarkkailupisteestä Idlibin alueella. Järjestön johtaja Rami Abdel Rahman sanoo, että syyrialaiset joukot piirittivät Al-Surmanissa sijaitsevan Turkin joukkojen tarkkailupisteen otettuaan haltuun lukuisia kaupunkeja ja kyliä Idlibin maakunnan kaakkoisosassa.

Kymmeniä tuhansia siviilejä on paennut kohti Turkin rajaa Syyrian Idlibistä ankarien pommitusten takia. Syyrian hallinto ja sen liittolainen Venäjä ovat pommittaneet aluetta viime päivinä.

Idlib on viimeinen kapinallisten pääosin hallitsema maakunta Syyriassa. Kapinallisten hallussa olevalla alueella arvioidaan oleskelevan noin kolme miljoonaa ihmistä. Suuri osa heistä on paennut maakuntaan muualta Syyriasta.

Idlibia ja joitain sen lähialueita kontrolloi jihadistiryhmä Hayat Tahrir al-Sham. Syyrian hallinto on toistuvasti vannonut ottavansa alueen haltuunsa jihadisteilta.

Aiheesta lisää:

Erdogan: Turkin rajalle on pakenemassa yli 80 000 syyrialaista – Turkki haluaa pommitusten loppuvan Pohjois-Syyrian Idlibissä

Syyrian Idlibissä kymmenet tuhannet pakenevat pommituksia – kymmeniä kuollut, osa ei pääse pakenemaan

Venäjä ja Kiina torppasivat jatkoajan rajan yli toimitettavalle avulle Syyriaan

”Inhimillinen vanhuus on jokaisen oikeus” – Aira Samulin vetosi vanhusten puolesta Turun tuomiokirkossa

$
0
0

Taiteilija ja yrittäjä Aira Samulin haluaa puolustaa vanhuksien oikeuksia. Hän toi humanitäärisen viestin Ekumeeninen joulu Turussa -tilaisuuteen. Teemana oli vanhusten yksinäisyys.

Samulin oli pohtinut tarkkaan, mitä haluaa sanoa. Osana esitystä oli rintamalla palvelleen sotilaan kirje, jota Samulin siteerasi. Se toi sodan kauhut kuulijoiden tajuntaan. Muistolahjana Turun kaupungille jäi valokuva vuodelta 1927.

– Tässä ovat isäni, äitini ja minä itse vastasyntyneenä Hyrsylänmutkassa rajavartioasemalla. Vuoden 1939 jouluna etsimme isäni arkkua Suonenjoen asemalla. Silloin isä pääsi kuntoisuuslomalle, muistelee Samulin.

Aira Samulinin perhe vuodelta 1927 valokuvassa.
Aira Samulin on valokuvassa vastasyntyneenä vuonna 1927 äitinsä ja isänsä kanssa. Minna Rosvall / Yle

Perhe menetti lopulta sekä isänsä että kotinsa Karjalassa sodan vuoksi.

Samulin on tyytyväinen, että sotaveteraanit saavat nykyään osakseen huolenpitoa. Näin ei ollut ensimmäisinä vuosikymmeninä sodan jälkeen.

– Veteraaneista pidetään parempaa huolta kuin koskaan. Nyt heitä ihan lellitelläänkin eli siihen ei tarvitse puuttua. Meidän presidenttimme huomioi heitä upeasti. On tärkeää osoittaa kunnioitusta sukupolvelle, joka oli valmis uhraamaan terveytensä ja henkensä.

Moni kaipaa tietoa veteraaneista

Aira Samulinin luo saapuu väkeä Turun tuomiokirkon tilaisuuden jälkeen. Moni haluaa kiittää puheesta ja ottaa samalla kuvan muistoksi. 92-vuotias Samulin on monelle linkki menneeseen aikaan.

– Veteraaneilta ei aina kyselty, ja he eivät jaksaneet kertoa. Minulle soitetaan ja kysytään, tunnenko jonkun veteraanin esimerkiksi Karjalasta. He luulevat, että tunnen kaikki karjalaiset koko läänistä, kertoo Samulin.

Nuoretkin saapuvat usein kysymään Samulinilta vanhoista asioista. Kotipiirissä hänellä on sukulaisia neljä polvea, ja Samulin kutsuukin itseään ylämummoksi.

Aira Samulin ja Waltteri Torikka Turun tuomiokirkossa.
Aira Samulinin kanssa Turun tuomiokirkossa esiintyi baritoni Waltteri Torikka. Torikka tuli tervehtimään Samulinia tilaisuuden jälkeen.Minna Rosvall / Yle

Jos haluatte olla kotona, pitäkää päänne

Aira Samulin teki Turun tuomiokirkkoon saapuneelle yleisölle kysymyksen: Kuka haluaisi elää lopun elämänsä omassa kodissaan mahdollisimman kauan?

Hän kannustaa vanhuksia välttämään vanhainkoteja ja asumaan kotona mahdollisimman pitkään. Vanhukset on hänen mielestään saatu ajattelemaan, että laitoksissa on turvallisempaa kuin kotona.

– Älkää suostuko kaikkeen. Jos haluatte olla kotona, pitäkää päänne. Omaiset pelkäävät, että mummeli löydetään kotona kahden viikon päästä kuolleena. Kyllä laitokseenkin kuolee ja vähän aikaisemmin vielä ja muisti menee siellä helpommin, sanoo Samulin.

Hänen mielestään myös omaiset nääntyvät, kun he käyvät katsomassa läheisiään laitoksissa.

Turun tuomiokirkon joulukuusi jouluvalaustuksessa.
Turun tuomiokirkon ympärillä riittää kuhinaa joulun aikaan.Minna Rosvall / Yle

Suurten ikäluokkien yksinäisyys huolestuttaa

Aira Samulin on huolissaan vanhusten yksinäisyydestä. Hän muistuttaa, että suuret ikäluokat ovat jo iäkkäitä ja vanhankodeissa tulee olemaan ahdasta.

– Lisää kustannuksia ei tarvita, vaan laitospaikoista pitää säästää ja ohjata vanhukset kotiin. Jokaisella pitäisi olla oikeus olla omassa kodissaan niin kauan kuin vain suinkin pystyy. Jos sairastaa alzheimeria, skitsofreniaa tai on liikuntakyvytön, heille tarvitaan hoitoa. Heikoimmat saattavat jäädä hoitamatta, kun eivät pysty itse pitämään puoliaan.

Piispat puhuvat ekumeenisessa joulutilaisuudessa.
Eri kirkkokunnat esittivät yhteisen ekumeenisen rauhanvetoomuksen. Mukana olivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, Helsingin katolisen hiippakunnan asiainhoitaja, isä Marco Pasinato sekä Suomen vapaakristillisen neuvoston puheenjohtaja pastori Jori Brander, Suomen Metodistikirkosta.Minna Rosvall / Yle

Aira Samulin rohkaisee vanhuksia lähtemään liikkeelle tapaamaan muita.

Arvo Ylppö on sanonut, että pitää tehdä vaikka tikusta asiaa, mutta pitää lähteä. Yksinäisyyteen on löydettävissä ratkaisuja. Useissa kaupungeissa järjestetään viihteellisiä tilaisuuksia vanhuksille ja omaisille. Niissä ovat ilo ja innostus ylimmillään. Inhimillinen vanhuus on jokaisen oikeus. Ota valtaan vanhuutesi, silloin kun tiedät, mitä haluat. Sitten kun et tiedä, muut päättävät sen puolestasi.

Käytä rahasi itse ja hyödynnä teknologiaa

Yksi Aira Samulinin viesteistä oli, että vanhusten kannattaa käyttää rahansa itse. Samulin itse asuu yksin ja on hankkinut itselleen avuksi teknologiaa. Hänellä on käytössään turvapalvelu, joka seuraa hänen rutiinejaan. Laitteet seuraavat, että Samulin liikkuu kodissaan, mutta ne eivät välitä reaaliaikaista kuvaa. Tämä on Samulinin mielestä tärkeää, ettei yksityisyys mene.

Samulinin mielestä vanhusten luona on myös mukavampi vierailla kotona kuin laitoksessa. Se, että on ihmisiä ympärillä, ei tarkoita, ettei olisi yksin. Usein yksinäisyyttä ja syrjäytymistä voi olla siellä, missä on paljon väkeä.

– Menetetyn Karjalan evakkona voin todistaa, miten tuskallista on lähteä kodistaan ja ikävöidä sinne lopun elämäänsä. Se oli silloin pakko. Nyt ei ole. Laitoksiin asumaan vasta sitten, kun kotona asuminen on täysin mahdotonta.

Yksinäiseksi Samulin ei tunne itseään.

– On ihanaa olla yksin. Silloin ehtii ajatella. Käyn bailaamassa, minulla on bailukavereita. Kun mieli on hyvä ja iloinen, on itsekin kivaa seuraa muille ja he tulevat luo, vinkkaa Samulin.

Turun tuomiokirkko juhlavalaistuksessa sisältä.
Turun tuomiokirkko täyttyi nopeasti kirkkoväestä ekumeenisen tilaisuuden alla. Minna Rosvall / Yle

Lue lisää:

Voit katsoa Ekumeeninen joulu Turussa -tilaisuuden tästä linkistä.

Vanhuuden julkikuva on väärä, sanovat tutkijat – katso videolta, mikä ikääntymisessä on mahtavaa

Samulin on elänyt elämänsä muodin parissa, mutta hän ei arvioisi toisten pukeutumista: "Mitä se minulle kuuluu!"

Punainen Risti: vähävaraisuus näkyy perheiden ruokapöydissä niin jouluna kuin arkena – 28 000 perhettä sai joululahjaksi ruokalahjakortit

$
0
0

28 000 vähävaraiseen kotiin on käyty jakamassa Hyvä Joulumieli -keräyksessä saaduilla varoilla hankitut ruokalahjakortit, kertoo Suomen Punainen Risti (SPR) tiedotteessaan. 70 euron arvoisten lahjakorttien saajista päättivät SPR:n mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.

Yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa tehtyyn keräykseen osallistui useita yksityishenkilöitä ja yrityksiä, mutta keräyksen saldo saadaan selville vasta vuodenvaihteen jälkeen.

SPR ja MLL tekivät marras–joulukuussa kyselyn lapsiperheiden vähävaraisuudesta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Kysely lähetettiin 350:lle alan ammattilaiselle joista 108 vastasi. Joka neljäs vastaajista kertoi vähävaraisten perheiden säästävän ruoasta köyhyyden vuoksi. Myöskään täysipainoista ruokavaliota ei pystytty kyseisten vastaajien mukaan toteuttamaan. Joka viides kyselyyn vastanneesta kertoi perheiden turvautuvan ruoka-apuun arjessaan.

– Tämä kertoo siitä, että köyhimmät lapsiperheet joutuvat jatkuvasti turvautumaan sellaisiin avun muotoihin, jotka on tarkoitettu väliaikaisiksi ja viimeisiksi vaihtoehdoiksi silloin, kun muut turvaverkot eivät riitä, sanoo Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta tiedotteessa.

Hyvä Joulumieli -keräys tehtiin tänä vuonna 23:tta kertaa.

Hurstin juhlasta ketään ei käännytetä – kävijäjoukko on moninaistunut vuosien saatossa

$
0
0

Millainen joulu on se, jossa unohdamme murheet ja jätämme jonkun ulkopuolelle, sivuutamme oikean elämän? Hurstin sukuun kuuluvan Ruth Palolan mielestä ei minkäänlainen.

– Minulle joulu ei ole juurikaan mitään, jos se antaa tekosyyn, helpon luvan rajata jokin ulkopuolelle, Palola lausui puheessaan perinteisessä Hurstin joulujuhlassa.

Palola puhui nykyajalle tyypillisestä tavasta rajata sosiaalisessa mediassa jaetuista valokuvista asioita pois helposti, nopeasti ja tehokkaasti. Vain muutamalla hipaisulla kuvan voi saada näyttämään omalta onnelta ja menestykseltä, vaikka elämään kuuluvat myös huoli ja suru, joulunakin.

– Tänään emme ole rajanneet ketään pois tästä isosta elämän kuvasta.

Messukeskuksessa Helsingissä järjestetty vähävaraisten joulujuhla on alun perin Palolan isoisän Veikko Hurstin aloittama jouluaaton perinne. Veikko Hurstin poika Heikki Hursti veti toimintaa vuosien ajan, ja tänä vuonna vetovastuu on siirtynyt Heikin tyttärelle Sini Hurstille.

Presidentti haluaa pitää huumoria yllä

Perheen pitkäkestoinen työ vähäosaisten eteen sai suuret kiitokset myös juhlassa vierailleelta presidentiltä Sauli Niinistöltä. Niinistö sanoi juhlaväen ymmärtävän, että Heikki Hurstin puolison Eija Hurstin kuolema viime keväänä tekee tästä vuodesta erilaisen koko perheelle, mutta silti Hurstit ovat jaksaneet jatkaa.

Lavalle noustessaan Niinistö oli saamassa juhlaväeltä tupla-aplodeja, mutta presidentti tyynnytteli yleisöä käsieleillään aloittaessaan puheensa. Puhe näytti tallentuvan useaan kameraan, sillä monet kaukana lavasta istuvat nousivat ottamaan valokuvia presidentin tervehdyksestä, ja myös juhlasta poistuessaan presidentti pysäytettiin selfieen.

Puheessaan Niinistö kauhisteli muun muassa Britanniasta kuulemaansa toteamusta siitä, kuinka maan pitkittynyt EU-ero on opettanut kansalaiset vihaamaan toisiaan. Hän painotti, että laupeuden työtä tekeville ihmisille moinen riitojen kylväminen ja vihanpito eivät kuulosta lainkaan ihmismäisiltä.

 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui Heikki Hurstin ja Hurstin tyttären Sini Hurstin järjestämään yksinäisten ja vähäosaisten joulujuhlaan Helsingin Messukeskuksessa jouluaattona 24. joulukuuta 2019
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui Heikki ja Sini Hurstin järjestämään yksinäisten ja vähäosaisten joulujuhlaan.Jussi Nukari / Lehtikuva

Hurstin juhlan hän sanoi olevan "varmasti niitä hienoimpia perinteitä, mitä Suomessa vallitsee". Samalla hän kertoi huomanneensa, että monissa pöydissä riitti iloa ja naurua juhlan alkaessa.

– Joskus huumori auttaa. Silloin on toivoa. Pidetään sitä yllä.

"Ketään ette käännytä takaisin"

Hurstin juhlan onnistumiseen tarvitaan paljon käsipareja, joten vapaaehtoisilla on valtava rooli. Yksi noin kahdestasadasta vapaaehtoisesta on helsinkiläinen Matti Toimela. Hän on viettänyt jouluaattoaamunsa Hurstin juhlassa jo 20 vuoden ajan.

– Miksen voisi auttaa, kun itse voin hyvin? Olen itse yksinäinen ihminen kuitenkin, hän perustelee osallistumistaan.

Sitä paitsi Toimela kokee saavansa itse omasta auttamisestaan enemmän kuin autettavat. Hän kuvailee juhlaa sydämenasiakseen.

 Matti Toimela jakoi ruokakasseja Heikki Hurstin järjestämässä yksinäisten ja vähäosaisten joulujuhlassa Helsingin Messukeskuksessa jouluaattona 24. joulukuuta 2019.
Helsinkiläinen Matti Toimela on viettänyt jouluaattoaamunsa Hurstin juhlassa jo 20 vuoden ajan.Jussi Nukari / Lehtikuva

Kahdessa vuosikymmenessä ehtii myös todistaa muutoksen kävijöiden joukossa. Veikko Hurstin aikana mukana oli vaikeasti alkoholisoituneita ihmisiä kovassa humalassa, mutta enää heitä ei Toimelan mukaan näy.

– Veikko sanoi, että ketään ette käännytä takaisin. Kaikki vaikka talutettiin sisään, Toimela muistelee.

Köyhyys ei näy päällisin puolin

Myös Heikki Hursti muistaa ajan, kun juhla järjestettiin Helsingin Kisahallilla ja osa vieraista oli tuhdissa humalassa. Nyt väki on hänen mukaansa muuttunut.

– On yksinäisiä, vanhuksia, pariskuntia ja monenlaisia ihmisiä. Kaikilla on varmaan sama tarve kokea yhteyttä ja ykseyttä ja olla mukana jouluaterialla, hän arvioi.

Väkimäärän Hursti arvioi pysyneen viime vuosina tasaisena. Nyt hän laskeskelee syöjiä olevan noin 1 300–1 400.

Sekä Sini että Heikki Hursti huomauttavat, etteivät kaikki juhlaan osallistujat ole välttämättä vain vähävaraisia, vaan mukana on paljon myös olonsa yksinäiseksi tuntevia ihmisiä. Heikki Hursti painottaa, että koska joulu on perheiden juhla, yksinäisyys korostuu pyhien aikaan.

Sini Hursti muistuttaa, että ihmisestä ei koskaan näe päällepäin, mitä taustalla on. Köyhyyttä ei voi päätellä kenenkään ulkonäöstä.

Hän uskoo vähävaraisten tilanteen huonontuneen viime vuosina.

– Eläkeläiset, opiskelijat ja perheelliset eivät välttämättä pärjää tukien kanssa. Sen huomaa meidänkin jonossamme.


Seurantapalvelut vahvasti erimielisiä Joulupukin liikkeistä – Katso kartoilta, missä pukki on nyt ja minne hän on seuraavaksi menossa

$
0
0

Maailmaa asuttaa arviolta 7,7 miljardia ihmistä. Jotta vastikään Korvatunturilta matkaan lähtenyt Joulupukki ehtii viedä iloa ja lahjoja jokaiselle kiltille lapselle ja aikuiselle, tulee hänen matkustaa huikealla nopeudella maasta, kaupungista ja kylästä toiseen.

Pukin maailmankiertuetta voi seurata esimerkiksi suositusta Norad Tracks Santa -palvelusta, jota ylläpitää Yhdysvaltain ilmapuolustuskomentokeskus joka joulu. Noradin tietojen mukaan Joulupukki on jutun kirjoitushetkellä Itä-Siperiassa Venäjällä, matkalla kohti Jakutskin kaupungia, mutta hetkessä jo muualla. Lahjoja jaetaan noin sadan tuhannen paketin sekuntivauhtia.

Kuvakaappaus noradsanta-sivustolta.
Arvio pukin olinpaikasta perustuu useiden tiedemiesten ja -naisten tietoihin. Kuvakaappaus pukin liikkeitä seuraavalta noradsanta.org-sivustolta jouluaattona noin kello kolmen aikaan iltapäivällä.Kuvakaappaus noradsanta-sivustolta.

Joulupukin liikkeet ovat kuitenkin hankalia seurattavaksi. Monet muutkin palvelut pyrkivät seuraamaan pukin rekeä, mutta valtava nopeus ja joulun taika pitävät pukin olinpaikan aina hieman hämärän peitossa.

Googlen Pukin jäljillä -palvelu on eri linjoilla Noradin asiantuntijoiden kanssa. Googlen tieteilijät ovat paikantaneet pukin juttua kirjoittaessa Australian itärannikolle.

Kuvakaappaus santatracker- sivustolta.
Google kertoo pukin olevan Siperian sijaan Australiassa. Eri tahojen arvioissa pukin sijainnista on suuria heittoja. Kuvankaappaus Googlen Pukin jäljillä -palvelusta jouluaattona noin kello kolmen aikaan iltapäivällä.Kuvakaappaus santatracker- sivustolta.

Huhujen mukaan sekä Norad että Google saavat konsulttiapua maailman kilteimmiltä lapsilta, joiden vilpitön usko pukkiin auttaa murtamaan pukin näkymättömyystaikaa.

Yle ei ole kyennyt saamaan varmistusta väitteille. Onnistuimme kuitenkin tallentamaan pukin matkaanlähdön kameralle. Voit katsoa sen täältä.

Voit keskustella pukin liikkeistä kello 22 saakka.

Lue ja katso lisää:

Katso joulupukin matkaanlähtö Korvatunturilta – Ylen perinteinen jouluvideo on välitetty ympäri maailmaa yli 30 vuoden ajan

Joko joulupukki kohta tulee? Yhdysvaltain ilmapuolustuskomentokeskus jäljittää pukin liikkeitä

Tutkijat havaitsivat, että tähtikartoista on kadonnut satakunta tähteä – syyt vielä arvailujen varassa

$
0
0

Tähtitaivasta tarkkaillut ihminen on iät ajat kummastellut kaiken muuttumattomuutta. Vaikuttaa siltä, että tähdet ovat ikuisia – tai ainakin lähes ikuisia.

Tieteelle on tuttua, että osa tähdistä päättää päivänsä esimerkiksi supernovina, mutta voisiko tähti tai peräti galaksi kadota taivaalta ilman sen suurempaa hälyä? Tätä kysyi itseltään Tukholmassa toimivan pohjoismaisen teoreettisen fysiikan tutkimuslaitoksen tutkija Beatriz Villarroel ja hänen tutkimusryhmänsä.

Heidän katoavia tähtiä koskeva tutkimuksensa julkaistiin äskettäin arvostetussa The Astronomical Journal -tiedelehdessä. Tutkimuksesta kirjoittavat muun muassa nettijulkaisut Gizmodo ja Popular Science.

Satakunta tähteä kadonnut tähtikartoista

Tutkijat vertasivat Yhdysvaltain laivaston observatorion vuodesta 1949 lähtien ottamia tähtitaivaskuvia tällä vuosikymmenellä otettuihin.

Satojen miljoonien kohteiden joukosta tutkijat löysivät runsaat 150 000, joita ei enää näy nykykuvissa. Tästä joukosta he ovat ehtineet analysoida vasta runsaat 15 prosenttia. Useimmat niistä todettiin kameran linssissä olevan roskan kaltaiseksi virhehavainnoksi.

Lopulta jäljelle jäi kuitenkin satakunta kohdetta, jotka aidosti vaikuttivat kadonneen tähtien joukosta.

Tälle joukolle on tyypillistä, että kohteet ovat hyvin punaisia ja liikkuvat enemmän suhteessa muihin tähtiin. Ennen katoamistaan ne kirkastuvat, osa huomattavastikin. Sen jälkeen ne vain häipyivät näkyvistä – tyypillisesti alle tunnissa.

Tähtien sammuminen tai niiden katoaminen eivät toki ole uusia asioita, mutta tähän asti on tiedetty, että ne yleensä joko muuttuvat valkoisiksi kääpiöiksi tai räjähtävät supernovina. Kolmas ainakin teoreettinen mahdollisuus on, että ne ajautuvat mustan aukon sisuksiin.

Villarroelin tutkimusryhmän havaitsema katoavien tähtien arvoitus on vielä vailla lopullista selitystä. Kyse voi olla supernovista tai punaisille kääpiötähdille tyypillisistä voimakkaista soihtupurkauksista, tai jostain aiemmin tuntemattomasta syystä. Lisätutkimuksia kaivataan, myöntävät tutkijat.

Vai voisiko kyse olla vieraasta älyllisestä elämästä?

Iso osa tutkimuksesta keskittyy pohtimaan mahdollisuutta, että kadonneiden tähtien taustalla olisikin maapallon ulkopuolinen älyllinen elämä.

Tutkijat nostavat esiin mahdollisuuden, että punaiset valot olisivatkin voimakkaita lasereita, joita hyödynnettäisiin tähtien välisessä viestinnässä.

Tai ne voisivat olla peräisin niin sanotusta Dysonin kehästä leviävästä ylijäämälämmöstä. Dysonin kehä tuli tutuksi oudosti vilkkuvan Tabbyn tähden tapauksen uutisoinnin yhteydessä pari vuotta sitten. Tuolloin epäiltiin, että vilkkuminen johtui vieraan sivilisaation rakentamasta tähteä ympäröivästä megastruktuurista, jolla kerättiin talteen tähden energiaa.

– Meille on kuitenkin selvää, ettei yhdessäkään näistä tapauksessa ole suoria merkkejä Maan ulkopuolisesta sivilisaatiosta, kommentoi epäilyjä tutkimuksessa mukana ollut Martin López Corredoira.

Villaroel puolestaan myöntää, että kyseessä on myös maapallon ulkopuolista sivilisaatiota etsivän SETI-projektin mukainen hanke.

– Olemme toki kiinnostuneita julkaisemaan muitakin tuloksia matkan varrella, hän lisää.

Lue myös:

"Se olisi ihmiskunnan historian ylivoimaisesti merkittävin tapahtuma" – Jos saisimme yhteydenoton avaruuden olennoilta, kenen tehtävänä on vastata?

Arvoituksellinen tunkeutujakomeetta lentää juuri nyt lähellä Aurinkoa ja suihkuttaa kaasua ympärilleen

Britannian prinssi Philip pääsi sairaalasta

$
0
0

Britannian 98-vuotias prinssi Philip on päässyt sairaalasta. Hänet siirrettiin Keski-Lontoossa sijaitsevaan King Edward VII:n sairaalaan neljä päivää sitten.

Prinssin kerrottiin kärsivän flunssan kaltaisista oireista. Lisäksi hän oli kaatunut.

Britannian lehdistön julkaisemissa kuvissa ja videoissa sairaalan ulkopuolelta prinssi Philip, kuninkaalliselta titteliltään Edinburghin herttua, kävelee itse häntä odottavalle autolle pukeutuneena tummaan pukuun ja vaaleansiniseen solmioon.

Häntä eilen maanantaina tervehtimässä käynyt poikansa prinssi Charles kertoi isänsä voivan "aivan hyvin, joskin tuossa iässä ei toimiminen ole yhtä helppoa kuin ennen".

Prinssi Philip siirtyy Sandringhamin linnaan Itä-Englantiin, missä hänen on määrä viettää joulu kuningatar Elisabetin kanssa.

Lisää aiheesta, BBC: Prince Philip leaves hospital in time for Christmas

Zimbabwea uhkaa vakava nälänhätä – lähikuukausina ruoan puutteesta kärsii jo puolet väestöstä

$
0
0

Zimbabwessa valmistaudutaan uuteen vuoteen alakuloisissa tunnelmissa.

YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP on arvioinut, että jopa puolet väestöstä kärsii tulevina kuukausina ruoan puutteesta. Jopa kahdeksan miljoonan zimbabwelaisen ravinnonsaanti on vaarantumassa.

YK:n ihmisoikeusjärjestön erikoisraportoija Hilal Elver kertoi jo marraskuun lopussa, että ruoanpuute uhkaa jo 5,5 miljoonaa maaseudun asukasta ja 2,2 miljoonaa kaupunkilaista. WFP on joutunut miltei tuplaamaan alueelle toimitettavan ruoka-avun määrän.

Syitä nälänhätään ovat jo pitkään jatkunut taloudellinen kriisi ja viljelymaita piinaava kuivuus. Elverin mukaan alueella on satanut vähän ja sääolosuhteet ovat olleet arvaamattomia.

Kriisin juuret yltävät pitkälle

Zimbabwea nyt uhkaava humanitaarinen katastrofi on harvinainen alueella, joka ei ole sodassa, kirjoittaa The New Humanitarian -lehti.

Lehden mukaan vuodet 2018–2019 olivat Zimbabwen kuivimpia 40 vuoteen. Kuivuuden myötä tämän vuoden maissisato vähintäänkin puolittui edellisvuoden satoon nähden.

Kriisin syitä voi kuitenkin etsiä myös pidemmältä historiasta.

Maata miltei neljä vuosikymmentä hallinnut itsevaltainen Robert Mugabe kuoli syyskuussa. Zimbabwea on aiemmin pidetty Afrikan vilja-aittana. 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella Mugabe kuitenkin jakoi viljelymaat uudelleen osana siirtomaakauden valtarakenteiden purkua.

Valkoisten maanviljelijöiden maat jaettiin mustien käyttöön ja muun muassa Mugaben omille sukulaisille. Uusilla maanomistajilla ei ollut tarpeeksi kokemusta maanviljelystä.

Vielä itsenäistymisen aikoihin noin 6 000 etupäässä valkoiseen vähemmistöön kuulunutta maatalousyrittäjää omisti lähes puolet Zimbabwen viljelykelpoisesta maasta. Kymmenen vuotta sitten iso osa zimbabwelaisista eli ruoka-avun tarpeessa.

Osana taloudellista ahdinkoaan Zimbabwe koki 2000-luvulla ennätysmäisen inflaation. Hintojen vuosittainen nousuvauhti oli jopa satatuhatta prosenttia.

Valtiontukiaisia maissijauholle

Zimbabwen tämänhetkistä tilannetta vaikeuttavat myös työttömyys, korruptio, käteisen puute ja sähkökatkot, muistuttaa YK.

Nyt valtaa pitää valtapuolue Zanu-PF:n presidentti Emmerson Mnangagwa, joka syrjäytti Mugaben vuonna 2017.

Hallitus on myöntänyt maissijauhon tuotannolle valtiontukiaisia 2,16 miljardin Zimbabwen dollarin (5,39 miljoonan euron) edestä, kertoo uutistoimisto Reuters. Tarkoituksena on hillitä suositun elintarvikkeen hinnannousua.

Lisää aiheesta:

Nuoresta vapaustaistelijasta vainoharhaiseksi diktaattoriksi – Robert Mugabe muutti Zimbabwen Afrikan vilja-aitasta katastrofimaaksi

Mikä on Postimies Paten sukunimi? Entä mille Histamiini on allerginen? Testaa, tunnetko lastenohjelmien hahmot!

$
0
0

Joulunpyhinä monessa kodissa vetäydytään viettämään laatuaikaa perheen kanssa. Iloisen yhdessäolon lisäksi jouluna muun muassa Yle Areenan lastenohjelmat ovat tehokatselussa.

Alla olevalla visalla voitte selvittää, kuka on katsonut lastenohjelmia keskittyneesti ja kuka on keskittynyt selaamaan toisella silmällä somevirtaa.

Yhdysvallat on varpaillaan: Mikä on Pohjois-Korean uhkaama "joululahja"– Vai onko mikään

$
0
0

Yhdysvaltain sotilasjohto tarkkailee joulun aikaan, toteuttaako Pohjois-Korea epämääräisen uhkauksensa "joululahjasta".

Pohjois-Korean apulaisulkoministeri julkaisi joulukuun alussa lausunnon, jonka mukaan "Yhdysvaltain on valittava, millaisen joululahjan se tulee saamaan".

Ministeri tarkoitti, että Yhdysvaltain pitäisi joustaa tiukoista vaatimuksistaan Pohjois-Koreaa kohtaan ydinaseneuvotteluissa. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sanoi huhtikuussa, että hän antaa Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille aikaa tämän vuoden loppuun. Jos Yhdysvallat ei ala tehdä myönnytyksiä, Pohjois-Korea ottaa käyttöön kovemmat keinot ulkopolitiikkansa toteuttamisessa.

Helmikuun tapaamisessa Kim tarjosi Trumpille, että Pohjois-Korea lakkauttaa Yonbyonin ydinkoelaitoksen, jos Yhdysvallat vastavuoroisesti luopuu talouspakotteistaan. Sittemmin maiden väliset neuvottelut eivät ole edenneet.

Pohjois-Korea ei ole täsmentänyt, mitä se "joululahja"uhkauksellaan tarkoittaa. Yhdysvallat on ilmoittanut, ettei sillä ole aikomustakaan joustaa vaatimuksissaan.

Yhdysvalloissa on uumoiltu, että Pohjois-Korea voisi tehdä esimerkiksi uuden ballistisen ohjuksen koelaukaisun. Kim Jong-un on pitänyt viime aikoina puheita, joissa hän on innostanut maan asevoimia tehostamaan valmiuttaan.

Pohjois-Korean tärkein tukija Kiina yrittää lieventää Korean niemimaan jännitystä. Kiina on kutsunut Etelä-Korean ja Japanin päämiehet tapaamiseen Chengdun kaupunkiin keskustelemaan niemimaan tilasta. Kiinan pääministerin Li Keqiangin, Japanin pääministerin Shinzo Aben ja Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin keskusteluissa pohditaan myös maiden välisiä kauppasuhteita.

Yhdysvaltain presidentin entinen neuvonantaja John Bolton on kiivaasti arvostellut Trumpin Pohjois-Korea-politiikkaa. Boltonin mukaan Pohjois-Korean uhka on välitön. Jos maa toteuttaa uhkauksensa, Yhdysvaltain johdon pitäisi tunnustaa, että sen Pohjois-Korea-politiikka on epäonnistunut.

Yhdysvaltain tulisi siinä tilanteessa kumppanimaidensa kanssa osoittaa, että jos jostakin asiasta sanotaan, ettei sitä hyväksytä, myös ilmaista asia käytännössä, Bolton sanoi Axios-uutissivuston haastattelussa sunnuntaina.

On silti muistettava, että Pohjois-Korea on uhkaillut usein vastustajiaan kovilla sanoilla aikaisemminkin, mutta ei ole lopulta toteuttanut uhkauksiaan.

Katso video: "Niko Lahdesta" kaipasi joulupukin neuvoa, kun kosi rakastaan aamulla Kuumassa linjassa – pukki lupasi pitää peukkuja

$
0
0

Mikäli Niko Lahdesta -nimellä itsensä esitellyt henkilö oli tosissaan eikä pilaillut, oli hän aika rohkea kosiessaan rakastaan kaikkien todistajien läsnäollessa Joulupukin Kuumassa linjassa jouluaattoaamuna. Silläkin hetkellä nimittäin lukuisat silmät taisivat katsoa Kuumaa linjaa eri puolilla Suomea ja odotella omaa vuoroaan.

Nikon vuoro koitti noin yhdeksän maissa. Juuri kun erään Oton puhelu oli vasta päättynyt, hätyytti nettitonttu pukkia luokseen jo tohkeissaan.

– Joulupukki, Joulupukki! Tule tänne, täällä olisi yksi kysymys! Nyt olisi isompi tonttu, joka kaipaisi sinulta apua, nettitonttu sanoi.

Pukki kiinnostui.

Nettitonttu aloitti sähköpostin lukemisen:

– Mona, en voi luvata sulle, että jättäisin sen kuuluisan 'kärpäset vastaan muurahaiset' -futismatsin katsomatta, kirjoitus alkoi.

– Mutta voin kuitenkin luvata, että rakastan sinua aina ja ikuisesti. Ja siksi esittäisinkin kysymyksen: Rakas Mona, tuutko mun vaimokseni? Terveisin Niko Lahdesta, nettitonttu luki.

Pukki antoi neuvon melko nopeasti.

– Mitäs minä voin muuta sanoa kuin että pidetään peukkua ja toivotaan, että kaikki toiveet toteutuu.

Tonttu vielä tuumi, että Mona taisi saada miettimistä jouluksi.

Jos Mona ei itse ollut television äärellä, hän voi katsoa ja kuunnella kosinnan tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Ja jouluhan on rakkauden juhla.

Voit keskustella aiheesta klo 20 asti.


Haavisto sai tiedon al-Holin leirin suomalaislasten muuttuneesta tilanteesta kesken hallituksen neuvotteluiden – kiittelee virkamiehiä

$
0
0

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) taustoittaa perinteisessä joulukirjeessään viime viikkojen tapahtumia ja Syyrian al-Holin leiriltä kotiutettujen suomalaislasten kotiutuksen syitä.

Voit kuunnella kirjeen alla olevasta upotuksesta tai tästä linkistä.

Haavisto kertoo, että tieto kahden leirillä olevan suomalaislapsen tilanteen muuttumisesta haavoittuvammaksi tuli maanantaina 16. joulukuuta kesken hallituksen neuvotteluiden. Hallitus oli juuri tuolloin koolla keskustelemassa hallituksen linjauksesta leirillä olevien suomalaislasten auttamisesta.

– Oli vaikea keskittyä. Puhuimme periaatteista, ja samaan aikaan joku jossakin oli meidän avustamme täysin riippuvainen, Haavisto kuvailee viikon takaisia tuntojaan.

Haaviston mukaan virkamiesten ohjeistaminen alkoi heti maanantain neuvottelujen jälkeen. Toimet oli aloitettava heti.

– Tällaisessa tilanteessa avun on tultava perille ajoissa. Onneksi oli valmistauduttu.

Kiitos virkamiehille

Haavisto kertoo ihailleensa aina "sellaisia toimijoita, joilla on vähän kuraa kengissään".

– Tarkoitan ihmisiä, jotka ensimmäisenä lähtevät liikkeelle, kun joku tarvitsee apua. He vievät perille ruokaa ja lääkkeitä, telttoja ja pressuja ja evakuoivat ihmisiä kriisin keskeltä.

– Heidän ansiostaan me muut voimme nukkua yömme rauhassa tietäen, että isänmaa pitää huolta omistaan ja tarjoaa auttavan kätensä silloin, kun ihmisen omat voimat eivät enää riitä.

Tässä tapauksessa Haavisto kiittää erityisesti virkamiehiä, jotka osallistuivat kahden suomalaislapsen kotiuttamisoperaatioon. Se ei ollut aivan tyypillinen virkamiestyö, vaan viranomaisten oli pohdittava myös lasten arkisia tarpeita.

– Jossakin oli sekin virkamies, joka oli jo etsinyt oikean kokoiset talvihaalarit, pipot ja tumput lapsille.

Lapset ovat lapsia

Haavisto muistuttaa, että leiriltä tuodut lapset ovat nuoria, eikä heitä pitäisi syyllistää heidän vanhempiensa tekemistä valinnoista.

– He ovat lapsia. He eivät tiedä, eikä heidän tarvitsekaan tietää, mitä heidän isänmaansa on heidän hyväkseen tehnyt.

Kirjeessään Haavisto liittää lasten tilanteen suomalaisen hyvinvointivaltion perustaan ja viimeaikaiseen keskusteluun esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin (sd.) taustasta.

– Suomalaiset lapset elävät maassa, jossa vanhempien tekemät valinnat eivät ole heidän taakkansa. Maassa, jossa kaikille on taattu koulutus ja terveydenhuolto. Maassa, jossa kaupan kassasta voi tulla pääministeri ja me olemme kaikki ylpeitä siitä.

Kirjeen lopuksi Haavisto jää pohtimaan sitä, miltä viime viikkojen kiivas keskustelu näyttää vuosikymmenten päästä.

– Hetkeksi ajatus karkaa 20 vuoden päähän. Jossakin on silloin kaksi nuorta aikuista, joiden yhtä elämänvaihetta me olemme juuri viikon seuranneet. (...) Heidän turvanaan on ollut se suomalaisten enemmistö, joka uskoo ihmisoikeuksiin ja lapsen oikeuksiin ja siihen, että ne kuuluvat kaikille lapsille.

Lue lisää:

Suomalaislapsia autetaan al-Holista, viranomaiset ratkaisevat äitien avustamisen – Lue, miten hankala asia al-Hol on ollut ministereille

Hallituksen al-Hol-linjaukselle omilta joukoilta kehuja, oppositio haki jo eripuran aineksia

Kahdet vaalit, kolme pääministeriä ja hallituskriisit: politiikan vuosi 2019 muistetaan epävakaista puolueista ja ”tunteiden asemasodasta”

Katso: Suomen Turku julisti joulurauhan – perinne on jatkunut lähes katkeamattomana yli 700 vuotta

$
0
0

Joulurauha on julistettu jälleen jouluaattona perinteisin menoin Turun Vanhalta Suurtorilta. Yle välitti joulurauhan julistuksen suorana ja voit katsoa sen tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Joulurauhan julistuksen perinne on jatkunut lähes katkeamattomana yli 700 vuoden ajan.

Joulurauhan julistus on radioitu vuodesta 1935 lähtien. Televisiolähetykset aloitettiin vuonna 1983.

Tänä vuonna joulurauhan julistuksen lähettämisessä kokeiltiin myös 5G-teknologiaa. Tilaisuus kuvattiin kamerakopterilla, josta videokuva lähetettiin 5G-verkon kautta tuotantoalustoille. Kopterin kuvaa voi katsoa alla olevasta videosta.

Vanhemmalla teknologialla kokeilussa ei olisi ollut järkeä

Teleoperaattorit ovat tämän vuoden aikana avanneet 5G-verkkojaan eri puolille Suomea. Tällä hetkellä useampien suurten kaupunkien keskustat ovat 5G-verkon piirissä. Esimerkiksi Turkuun ei tarvinnut lisätä erillisiä tukiasemia joulurauhan julistuksen takia.

Tukiasemien määrä nousee usein esille 5G:stä puhuttaessa. Alkuvaiheessa 5G-verkot operoivat 3 500 MHz:n taajuudella, mikä tarkoittaa, ettei tukiasemia tarvitse lisätä nykyisestä.

Tiheämpää tukiasemaverkostoa tarvitaan siinä vaiheessa, kun operaattorit alkavat hyödyntää 26 GHz:n taajuutta. Silloin tukiasemia tarvitaan lähes joka kortteliin.

Turun kaupungin, teleoperaattori Elisan ja Ylen yhteistyössä toteuttama kokeilu on suomalaisittain ensimmäinen, jossa 5G-teknologiaa hyödynnetään videon lähettämisessä droonista.

Aikaisemman sukupolven teknologioilla hyvälaatuisen kopterivideon lähettäminen suorana ei olisi ollut järkevää, toteaa Elisan liiketoimintajohtaja Petteri Svensson.

– Se olisi ollut tosi kallista ja siihen olisi liittynyt kapasiteettihaaste, koska kyseessä on iso yleisötapahtuma, Svensson sanoo.

Tuhannet ihmiset saapuvat Turun keskustaan seuraamaan joulurauhan julistusta. Tämä kuormittaa alueen mobiiliverkkoa. 5G:n myötä tämä kapasiteettiongelma katoaa.

– 5G:ssä merkittävintä on se, että teknologia on tarkoitettu datan välittämiseen. Huippunopeuden lisäksi huomiota on kiinnitetty suurempaan kapasiteettiin ja pienempään viiveeseen, Svensson kertoo.

Näiden kolmen yhdistelmä tekee 5G:stä mullistavan hyppäyksen. Svensson huomauttaa, että kun 3G:stä siirryttiin 4G:hen, ainoastaan datan nopeus kasvoi.

5G tekee kaapelin vetämisestä historiaa

Yleisradiossa 5G-teknologiaan kohdistuu paljon suuria odotuksia. Uuden teknologian odotetaan tuovan mukanaan ratkaisuja niin tuotantoon kuin tuotannon jakeluun.

– On jännä nähdä, miten joulurauhan julistuksen lähettäminen onnistuu. Siinä kuitenkin välitetään livekuvaa, mikä on pioneeritoimintaa, sanoo Ylen teknologiapäällikkö Olli Sipilä.

Sipilän mukaan ensimmäisenä 5G-teknologia uudistaa tuotantoprosessit. Urheilutapahtumien ja muiden suurten tuotantojen yhteydessä maastoon ei enää tarvitse vetää kilometritolkulla kaapelia, kun kuva kulkee hyvälaatuisena 5G-verkkoa pitkin.

Yleisradio välittää joulurauhan julistuksen eri puolille maailmaa

Joulurauhan julistuksen välittäminen kaikkiin koteihin on Yleisradion vanhimpia perinteitä. Joulurauha radioitiin suorana ensimmäistä kertaa vuonna 1935.

Kuvaavaa tuolle ajalle oli se, että ennen joulurauhan julistusta ei radiossa ollut muuta ohjelmaa, ja sen jälkeenkin pidettiin taukoa kello 17 saakka. Tarkkaa tietoa siitä, miten radioinnin aloittamiseen aikoinaan päädyttiin, ei ole jälkipolville säilynyt.

Televisio tuli mukaan joulurauhan julistuksen välittämiseen vuonna 1983. Kolme vuotta myöhemmin lähetyksiä pystyi katsomaan Suomen lisäksi myös Ruotsissa.

Ensimmäinen joulurauha välitettiin yhdellä kameralla: tänä vuonna paikalla oli kuusi kameraa ja kuvauskopteri. Nykyään joulurauhan julistusta voi seurata internetin välityksellä suorana lähetyksenä joka puolella maailmaa.

Satojen vuosien mittainen perinne katkeillut vain harvoin

Turun julistus on jäänyt väliin tiettävästi ainakin isonvihan aikana 1700-luvulla, mahdollisesti vuosina 1809–1815, miliisilakon aikana 1917 ja ilmapommitusten pelossa vuonna 1939.

Brinkkalan talon parvekkeelta julistus on luettu yli 130 vuoden ajan. Brinkkala on peräisin ainakin 1500-luvulta – se on toiminut muun muassa venäläisen kenraalikuvernöörin asuntona ja hotellina.

Brinkkalan talo ja Vanha Suurtori Turun tuomiokirkon kupeessa olivat aikoinaan aivan Suomen tärkeimpien liikenneväylien keskeisimmässä solmukohdassa. Torilla yhtyivät Hämeen härkätie, Satakunnasta tuleva tie, rantatie Viipurista ja Aurajoki.

Julistuksen luki jälleen Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen. Tämä oli hänelle seitsemäs kerta.

Joulurauhatilaisuudessa esiintyi toista kertaa yhdistetty kuoro. Viime vuonna Mieskuoro Laulun Ystävät sai rinnalleen Turun NMKY:n Mieskuoro Naskalit. Yhdistettyä kuoroa johti Laulun Ystävien taiteellinen johtaja, Turun konservatorion rehtori Juha Järvinen. Laivaston soittokuntaa johti musiikkikomentajakapteeni Petri Junna.

Juttua korjattu 24.12.2019 kello 13.36: Yhdistettyä kuoroa johti tänä vuonna Juha Järvinen. Tommi Saalas johti viime vuonna.

Lue lisää:

Sääennusteiden tarkkuus on vaarassa? 5G-teknologia uhkaa

5G-teknologia tulee myös viranomaisten avuksi – saako taivaalta droonikuvaa suorana?

USA:n evankelikaalien keskinäinen kiista Trumpin tukemisesta kiihtyy – "Trump ei ole sairaus, hän on sairauden oire"

$
0
0

Yhdysvalloissa evankelikaalisten kristittyjen kiistely presidentti Donald Trumpille annettavasta tuesta on kiihtynyt sen jälkeen, kun vaikutusvaltainen Christianity Today -lehti julkaisi perjantaina pääkirjoituksen, jossa se totesi, että presidentti olisi erotettava.

Sunnuntaina 200 evankelikaalien johtajaa julkaisi yhteisen kirjoituksen, jossa tuomittiin lehden kirjoitus. Johtajien mukaan lehti "kyseenalaisti kymmenien miljoonien uskovaisten hengellisen tinkimättömyyden ja kristillisen uskon".

Yksi kirjoituksen allekirjoittajista oli Christianity Today -lehden perustajan, saarnaaja Billy Grahamin poika Franklin Graham. Billy Graham kuoli viime vuonna 99-vuotiaana.

– Isäni olisi hyvin pettynyt, eikä hyväksyisi tätä ollenkaan. Isäni uskoi Donald Trumpiin, tuki Donald Trumpia ja myös äänesti häntä ja jos hän olisi täällä tänään, hän kertoisi teille samat asiat, Franklin Graham sanoi Fox News -uutiskanavan haastattelussa.

Myös presidentti Trump otti tuoreeltaan kantaa lehden pääkirjoitukseen. Hän sanoi lehden muuttuneen "äärivasemmistolaiseksi", eikä aikonut enää lukea sitä.

Yhdysvaltain vaikutusvaltaisin kristillinen lehti kääntyi Trumpia vastaan ja vaatii eroa: Täysin moraaliton

"Amerikan kirkon sairaus"

Christianity Today vastaa syytöksiin uudella pääkirjoituksella, jonka on laatinut lehtiyhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Timothy Dalrymple.

Hän kertoo aluksi lehden saaneen paljon palautetta. Dalrymplen mukaan pääkirjoitus on ollut monelle lukijalle hyvin tärkeä, koska he ovat viimein huomanneet, että muutkin ajattelevat samoin, kuin mitä he itse ovat vaieten pohdiskelleet.

Lehti on menettänyt tilauksia, mutta saanut samaan aikaan tilalle uusia ja jopa enemmän kuin menetyksiä on ollut.

Dalrymple kiistää, että lehti olisi vasemmistolainen. Hänen mukaansa Christianity Today edustaa kristillistä konservatismia. Se kannattaa perhearvoja ja vastustaa aborttia. Dalrymple toistaa, että presidentti Trump on edistänyt eräitä kristillisille tärkeitä tavoitteita.

Ongelma on kuitenkin, että Trumpin evankelikaalisilta tukijoilta tunnutaan edellytettävän, että tuki olisi olisi kaikenkattavaa, ja että tukijat sulkisivat silmänsä Trumpin väärinkäytöksiltä.

– Meidät evankelikaalit liitetään presidentti Trumpin hillittömään moraalittomuuteen, ahneuteen ja korruptioon, hänen tyyliinsä aiheuttaa vastakkainasettelua ja roturistiriitoja, hänen julmuuteensa ja vihamielisyyteensä maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan, Dalrymple kirjoittaa.

– On yksi asia kehua hänen saavutuksiaan ja toinen antaa anteeksi ja kiistää hänen ilmiselvät vallan väärinkäytöksensä.

Dalrymplen mielestä presidentti Trump ei itsessään ole sairaus, vaan Amerikan kirkkoa riivaava sairaus alkoi jo ennen häntä. Se sairaus on Dalrymplen mukaan äärimmilleen viety politisoituminen.

Dalrymple esittää kysymyksen, ovatko kirkon jäsenet nyt antaneet "keisarille" sen, mikä kuuluu ainoastaan Jumalalle; ehdottoman kuuliaisuuden.

Amerikkalaisen kristityn ongelma

Timothy Dalrymple korostaa, ettei hän halua syyllistää Trumpin äänestäjiä tai ilmoittautua demokraattien kannattajaksi.

Hänen mukaansa evankelikaalisilla äänestäjillä oli viime vaaleissa vastassaan mahdoton ongelma. Joko heidän piti äänestää aborttia kannattavaa ehdokasta [Hillary Clinton], mikä siis soti täysin heidän arvojaan vastaan, tai vastavuoroisesti törkeän moraalitonta ehdokasta [Trump].

Tällä hetkellä läheinen liittoutuminen presidentin kanssa aiheuttaa kristilliselle uskontokunnalle suurta haittaa, Dalrymple kirjoittaa.

– Se on vieraannuttanut meidät lapsistamme ja lapsenlapsistamme. Se haittaa afrikkalais-, hispano- ja aasialaistaustaisia veljiämme ja sisariamme. Se on myös tehnyt tyhjäksi lukemattomien lähetyssaarnaajiemme työtä, Dalrymple kirjoittaa.

Hän esittää kiistan ratkaisuksi keskustelemista yhteisen pöydän ääressä. Vain sillä tavoin voidaan päästä eroon poliittisesta pattitilanteesta, jota hallitsevat vastakkainasettelu, vihamielisyys ja väärinymmärrys.

Evankelikaalisia kristittyjä on noin neljännes Yhdysvaltain väestöstä. Tammikuussa tehdyn kyselyn mukaan heistä 69 prosenttia hyväksyi presidentti Trumpin toiminnan.

Tanja Tervaniemi laittoi ensimmäiset jouluvalot lapsen iloksi, mutta koristelu lähti käsistä – nyt talon valtaa valomeri: "Joka vuosi vain isompaa"

$
0
0
Tervaniemet aloittivat jouluvalokoristelun Linda-tyttären synnyttyä. Tytär asuu omillaan, mutta valovarustelukierre kiihtyy.

Kotimaisten kynttilöiden suosio on kovassa kasvussa – joulun merkitys kynttiläkaupalle on ratkaisevan tärkeä

$
0
0

Suomalaiset ovat eittämättä kynttiläkansaa, ainakin jouluisin. Ledi-huuma on valaissut talot ja torpat ulkopuolelta, mutta pirtin sisällä joulutunnelman luo edelleen perinteinen elävällä liekillä palava kynttilä.

Kynttilöiden tekijöille loppuvuosi onkin erittäin kiireistä aikaa. Suomen vanhin kynttilätehdas, 190 vuotta täyttänyt Havi tekee Riihimäellä kynttilöitä vuorokaudet ympäri.

Tehdas työllistää näin sesonkiaikana liki 30 työntekijää. Loppuvuoden sesonki kattaa noin puolet koko vuoden liikevaihdosta kynttilöiden valmistuksessa.

Kynttilöitä Riihimäellä valmistuu paljon. Tuikku-lämpökynttilöiden linjalta valmistuu tarvittaessa 1,3 miljoonaa alumiinikippoon valettua kynttilää päivässä.

Työntekijä siirtelee käsin kuuden pöytäkynttilän pakkauksia hihnalta toiselle.
Pöytäkynttiläkoneen käyttäjältä vaaditaan nopeita käsiä, jos hihnalle syntyy hetkellinen tukos. Kynttilätyöntekijä Võthi Thuy An työssään.Mikko Koski / Yle

Kruunu- ja pöytäkynttilät tehdään nekin enimmäkseen koneiden avulla. Vain valvontaan, linjaston säätämiseen ja kynttilöiden pakkaamiseen tarvitaan paljon ihmiskäsiä.

Sirot steariinista valetut antiikkikynttilät tehdään yhä lähes kokonaan käsityönä.

– Tuotantoa on lisätty lähes kolmanneksella normaaliin nähden. Teemme kynttilöitä kolmessa vuorossa ja tällä hetkellä ajamme koneita myös viikonloppuisin. Tilauskantamme on ollut tänä vuonna erinomaisen hyvä, Suomen Kerta Oy:n toimitusjohtaja Linda Schlobohm kertoo.

Havin tehtaan kynttilät ovat tunnetuin osa Suomen Kerta Oy:n tuotteita. Yritys tekee myös kertakäyttöisiä kattaustuotteita.

Vahva tilauskanta tarkoittaa myös sitä, että Havin kynttilöiden liikevaihto kasvaa tänä vuonna noin viidenneksen viime vuodesta.

– Suomalaiset arvostavat edelleen kotimaassa tehtyjä laadukkaita kynttilöitä, Schlobohm sanoo.

Linda Schlobohm aloitti Suomen vanhimman kynttilätehtaan toimitusjohtajana vajaat kaksi vuotta sitten. Kuvassa hän seisoo Riihimäen tehtaan myymälässä kynttilöiden keskellä.
Linda Schlobohm aloitti Suomen vanhimman kynttilätehtaan toimitusjohtajana vajaat kaksi vuotta sitten. Mikko Koski / Yle

Valtaosa tuotannosta myydään kotimarkkinoilla pääosin suurten keskusliikkeiden kautta, mutta jonkin verran kynttilöitä on saatu myydyksi myös ulkomaille.

– Olemme saaneet avatuksi syksyllä uusia vientikanavia. Erityisesti Pohjoismaat ja Baltia vetävät nyt hyvin, Linda Schlobohm kertoo.

Havi on noin seitsemän miljoonaan liikevaihdollaan ja pitkälle koneistetuilla tuotantolinjoillaan Suomen ainoa teollisen kokoluokan kynttilätehdas. Pienempiä valmistajia on muutamia.

Vaajakoskella toimivan Puttipajan toimitusjohtaja Terttu Kilpinen on pyörittänyt omaa yritystään 45 vuotta. Pöytäkynttilät valetaan teräksisiin muotteihin käsin, ainoastaan perinteikkäät pallokynttilät puristetaan koneiden voimalla muotoonsa.

– Me haluamme säilyttää käsityöläisyyden leiman ja siten erottua tehdaskynttilöistä. Kynttilöissä näkyy käden työn jälki, Kilpinen sanoo.

Kynttiläyrittäjä Terttu Kilpinen seisoo hymyillen myymälässään kynttilöiden ympäröimänä.
Terttu Kilpinen on tehnyt kynttilöitä kohta puoli vuosisataa ja viihtyy edelleen perustamansa yrityksen myymälässä kynttilöiden keskellä.Jaana Polamo / Yle

Vaikka joulu onkin kynttilöiden polttamisen ehdoton sesonki, on kynttilästä tullut entistä ympärivuotisempi juhlan korostaja sekä osa kodin aivan arkista sisutusta. Värejä, kokoja, muotoja sekä tuoksuja on valittavana kynttilöissäkin laaja kirjo.

– Yritin tarjota yrityksen alkuvuosina kynttilöitä sisutusliikkeisiin myös keväisin, mutta minulle vastattiin, että olemme korjanneet ne pois. Nyt kynttilöitä on tarjolla ympäri vuoden ja kynttilästä on muutenkin tullut osa sisutusta ja kodin tunnelmaa, Terttu Kilpinen kertoo.

Puttipajalle joulun sesonki tuo jopa kaksi kolmasosaa yrityksen koko vuoden liikevaihdosta, joka on jonkin verran alle miljoona euroa.

Myynti on kasvanut pari viime vuotta 10–20 prosentin vauhdilla. Yrityksen tiloissa onkin alkamassa remontti lisätilan saamiseksi tuotannolle ja varastolle.

Violetin värisiä oliiviöljystä tehtyjä kynttilöitä esillä Puttipajan myymälässä.
Puttipajan uusinta tuotantoa ovat oliiviöljystä tehdyt vegaaniset pöytäkynttilät.Jaana Polamo / Yle

Kiireaikaan työtekijöitä on liki kaksikymmentä, ja kynttilöitäkin valmistuu silloin tuhansittain. Hiljaisina kuukausina töissä on vain viisi vakituista työntekijää.

Kynttilöiden käytön muutos vaatii valmistajia seuraamaan aikaa ja trendejä tarkasti. Voimistunut keskustelu ilmastonmuutoksesta ja ekologisesti kestävistä elämäntavoista vaikuttaa myös kynttilöiden raaka-ainevalintoihin.

– Harkitsemme ekologisiin raaka-aineisiin perustuvia investointeja tuotantolinjoihin, joissa on eniten kasvupotentiaalia. Pyrimme myös laajentamaan steariinikynttilöiden valikoimaa, Havin Linda Schlobohm kertoo.

Kynttilöiden perusraaka-aineet ovat parafiini ja steariini. Parafiinia syntyy öljynjalostuksen sivutuotteena, joten se on fossiilinen raaka-aine. Steariinia tehdään eläin- tai kasvirasvoista, joita voi pitää uusiutuvina raaka-aineina.

Havin kynttilätehtaan työntekijä valuttaa kiteistä parafiinia kämmenestä toiseen.
Öljynjalostuksen sivutuotteena syntyvää parafiinia käytetään paljon kynttilöiden raaka-aineena. Ympäristösyistä valmistajat hakevat uusia, entistä ekologisempia raaka-aineita.Mikko Koski / Yle

Eläinrasvasta tai palmuöljystä tehty steariini ei kuitenkaan kelpaa kaikille kynttilöiden ostajille.

– Olemme kokeilleet useita raaka-aineita [ekologisen] kynttilän valmistuksessa. Tänä syksynä toimme markkinoille oliiviöljystä tehdyn kynttilän, joka on täysin vegaaninen. Haluamme näin olla mukana nykyajan kehityksessä ja ilmastokeskustelussa, Puttipajan Terttu Kilpinen sanoo.

Oliivisteariinista valmistetun kynttilän alkutaival ei ole ollut kovin helppo, sillä raaka-aineen saatavuudessa ja toisinaan laadussakin on ollut puutteita.

Täysin kasvipohjaisen raaka-aineen on valinnut myös nurmijärveläinen mikroyrittäjä Annina Rosenström. Hänen valmistamissaan kynttilöissä on raaka-aineena soijavaha ja sydämenä puinen ”minipäre”.

Annina Rosenström myyntikojussaan Tuomaan Markkinoilla Helsingissä. Lyhdyssä pöydällä palaa soijavahakynttilä.
Tuomaan Markkinat Helsingissä ovat tärkeä kynttilöiden ja muiden yrityksen tuotteiden myyntitapahtuma Annina Rosenströmille, vaikka päivät venyvät helposti aamuvarhaisesta iltamyöhään.Juha Heikanen / Yle

– Kiinnostuin soijavahasta, koska se on luonnollinen vaihtoehto sekä parafiinille että eläinpohjaiselle steariinille. Huomattuani, että soijavahakynttilöitä ei juuri Suomessa tehdä, päätin alkaa tehdä niitä itse, Rosenström kertoo.

Rosenström on tehnyt Candle Light Story -kynttilöitä nyt kolme vuotta. Jouluna ja toisinaan muulloinkin hän palkkaa muutaman apulaisen purkamaan tilausten ruuhkaa, mutta muuten hän on yrityksensä ainoa työntekijäomistaja.

– On tietenkin raskasta vastata kaikesta itse, mutta teen tätä intohimosta ja rakkaudesta. On valtavan palkitsevaa, kun asiakkaat antavat myönteistä palautetta ja kertovat vaikka kiintyneensä johonkin kynttiläni tuoksuun.

Niin, nämä tuoksut. Kynttilä ei ole välttämättä vain valon ja lämmön lähde, vaan moni ostaja toivoo kynttiläänsä myös tiettyä tuoksua.

Soijavahakynttilä palaa tasaisella liekillä lyhdyn sisällä.
Puinen sydän tekee soijakynttilän kynttilän liekistä hieman toisen muotoisen kuin lankasydän.Juha Heikanen / Yle

– Se voi liittyä johonkin muistoon tai sitten se voi olla eteerinen, joka vaikuttaa vaikkapa mielentilaan. Laventeli esimerkiksi rauhoittaa ja rosmariini auttaa keskittymään, Rosenström sanoo.

Rosmariini onkin yksi kaikkein suosituimmista tuoksuista. Rosenström pystyy valmistamaan noin neljä tuhatta kynttilää vuodessa. Pääosin ne päätyvät myyntiin jälleenmyyjien kautta, joita on kymmeniä ympäri Suomen.

Viewing all 108657 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>