Ensimmäiset merkit myräkästä ovat jo rannikolla, jossa tuulee jo rivakasti ja on alkanut sataa. Lännestä tuleva myrskyrintama ylittää Suomen jo sunnuntaina alkuiltapäivään mennessä.

Rintaman myötä kaikille merialueille Ahvenanmerta lukuun ottamatta on annettu myrskyvaroitus. Tuulten nopeus puuskissa oli jo iltapäivällä 21 metriä, paikoin jopa 24 metriä sekunnissa.

Päivän käännyttyä alkuiltaan kovimmat puuskat ovat puhkuneet 26 metrin sekuntivauhdilla ja keskituulen nopeus on yltänyt Kökarissa Ahvenanmaalla 22 metriin sekunnissa.

Kovan tuulen takia yksittäiset aallot voivat olla merialueilla jopa yli viisimetrisiä. Korkeimpia aaltoja on mitattu Selkämerellä ja Perämerellä.

Varoitukset ovat voimassa pitkälle sunnuntain puolelle.

Myös maa-alueilla voi tuulla kovaa. Tuulten nopeuden arvioidaan nousevan lännen maa-alueilla puuskissa jopa 20 metriin sekunnissa. Myöhemmin tuuli kovenee myös Uudellamaalla.

– Koska routaa ei Lappia lukuun ottamatta ole, voivat tuulet tehdä tuhoaan etelässä ja lännessä, varoittaa Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Kotakorven mukaan myrsky katkoo ainakin oksia ja lennättelee risuja.

Sataa ja lämpenee

Myrsky vie mukanaan myös pienet pakkaset ja tuo koko maahan sateita. Ne tulevat melkein koko Etelä-Suomessa puhtaasti vetenä. Vain Pirkanmaan yläpuolisen Suomen alueelle tulee märkää lunta. Aivan Lapissa sade tulee puhtaana lumena.

Länsirannikolla voi enimmillään sataa paikoin jopa noin 20 millimetriä vettä. Runsaimmat sateet tulevat Turusta Vaasaan yltävällä alueella.

Rintaman myötä lämpötila on jo nyt noussut pari astetta plussalle, kun vielä päivällä pakkasta oli melkein koko maassa.

Kun rintama on ylittänyt Suomen sunnuntaihin iltapäivään mennessä, lämpötilat nousevat etelässä viiteen, jopa kuuteen plusasteeseen ja keli on yleisesti tihkuinen ja sumuinen. Pakkasta on vain Lapissa.

Eelis Paukku puhuu rauhallisesti ja lauseet ovat tarkkaan punnittuja. Silti häntä kuunnellessa alkaa melkein hengästyttää.

Paukku on 24-vuotiaaksi ehtinyt hämmentävän paljon. Hän väittelee kohta oikeustieteen tohtoriksi Lapin yliopistosta Rovaniemeltä. Sen lisäksi hän on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon Itä-Suomen yliopistossa ja on käytännössä valmis diplomi-insinööri Oulun yliopistosta.

Paukku on perustamansa lakitoimiston toimitusjohtaja. Hän on toiminut myös opettajana ja tutkijana Lapin yliopistossa.

Urakka on vaatinut kurinalaisuutta ja pakottanut tekemään valintoja asioiden välillä.

Opiskeluaikana Paukku tienasi rahaa tekemällä töitä baarien ovimiehenä, sillä päivisin aikaa oli vähän, öisin enemmän. Yöaikaan työskenteleminen oli paitsi tehokasta ajankäyttöä, mutta myös tulot olivat kelvolliset suhteessa työpanokseen.

Baarin ovelta silmien eteen avautui viikonloppuöisin maailma, joka ei ollut mitenkään mairitteleva, sanoo Eelis Paukku.

– Siellä näki aika ruman puolen ihmisistä. Minulla ei ole paljoa painokelpoista sanottavaa siitä, millainen ihmiskuva siellä muodostuu.

Vaikka yötyö ei ollut aina mielekästä, se oli opettavaista. Ovella oppi paineensietokykyä ja ihmisten käsittelemistä. Silti aina välillä joutui vääjäämättä myös fyysiseen kontaktiin. Pitkä kamppailulajitausta toi itseluottamusta, jos asiakkaiden kanssa joutui vääntämään.

Ravintoloissa työskennellessään mustan vyön judoka ja oikeustieteen opiskelija piti erityisen tarkasti huolta siitä, että tilanteet eivät johda hankauksiin lain kanssa.

– Joissakin paikoissa joutui painimaan kerran vuodessa, toisissa joka viikonloppu. Ammatin ja opintojen takia oli tärkeää hoitaa asiat mahdollisimman nätisti, rikostuomiot välttäen ja kaikille vähillä vahingoilla.

Henkilöbrändi Paukku

Eelis Paukku on laskenut, että hän tekee historiaa 24 vuoden ja 190 päivän ikäisenä, kun hänen väitöstilaisuutensa on Lapin yliopistossa 24. tammikuuta. Hän on tehnyt väitöskirjansa EU:n tukisääntelystä.

Häntä kiinnosti, että tuleeko hänestä väitöspäivänään kaikkein nuorin oikeustieteiden tohtori. Paukku etsi käsiinsä Lakimies-aikakauskirjassa julkaistun artikkelin suomalaisista oikeustieteen tohtoreista, lähetti asiasta kyselyjä Suomen oikeustieteellisiin tiedekuntiin ja postasi lopulta kysymyksen vielä Twitteriinkin.

Nuorempia ei löytynyt.

Lapin yliopiston varadekaani Ilari Hovila luonnehtii Eelis Paukun suoritusta poikkeukselliseksi. Hovila kertoo, että keskimäärin oikeustieteellisessä väitöskirja saadaan valmiiksi 30 ikävuoden tietämillä. Jos tahtoo tehdä yliopistouran, ei väitellessä saisi olla paljon yli kolmeakymmentä. Tähän Paukulla on yli viiden vuoden etumatka, Hovila sanoo.

Paukku tajusi mahdollisuutensa tehdä uusi ikäennätys vuoden 2018 loppupuolella ja alkoi viimeistellä väitöskirjaansa aikataulu mielessään. Hän ajatteli, että se on meriitti, joka kannattaa ottaa pois roikkumasta.

– On hieno juttu, että saa jonkin tunnustuksen siitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti on tehnyt asioita. Se on osa sitä henkilöbrändiä, miten itse näyn muille ihmisille, mutta ei se minun elämääni muuten merkittävästi vaikuta.

Ennätyksellisen nuorena tehty väitöskirja tekee siis hyvää hänen julkikuvalleen, jota hän on alkanut rakentaa jo opiskelujen varhaisessa vaiheessa. Opinnoissa pärjääminen, niiden suorittaminen nopeasti ja ennätysten tekeminen ovat kasvattaneet uskottavuutta.

Hän on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja kirjoittaa blogia. Se on kaikki osa hänen henkilöbrändiään. Somejulkaisut eivät tipahda julki sattumalta.

– Mietin tosi paljon, mitä laitan tai julkaisen someen.

Kaikki lähti “vähän typerästä” uhmasta

Ai ei vai, ajatteli Eelis Paukku, kun hänen isänsä oli todennut, ettei oikeustieteelliseen yleensä pääse sisään opiskelemaan ensimmäisellä hakukerralla. Isällä oli asiasta hyvä tuntuma, sillä hän toimii itse lehtorina Lapin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa Rovaniemellä.

Isän sanoista nousi uhma: poika päätti todistaa väitteen vääräksi. Hän haki Lapin yliopistoon ja pääsi sisään loistavin pistein.

Nyt, reilut viisi vuotta myöhemmin Eelis Paukku sanoo, että uho oli vähän typerä juttu, mutta hänellä ei ollut lukion jälkeen tarkempia tulevaisuudensuunnitelmia. Kun oikeustieteellinen tärppäsi, siitä oli hyvä aloittaa.

Päivästä toiseen samaa rataa

Nippu tutkintoja reilussa viidessä vuodessa ei synny ilman uhrauksia. Eelis Paukku kertoo, että opintopisteiden kertyessä kiivainta tahtia päivärytmi kulki yhtä ja samaa uraa.

Aamuisin Paukku keskittyi pariksi tunniksi tekemään alta pois päivän ikävimmän tehtävän. Se oli yleensä joku kurssitehtävä tai ryhmätyö, johon piti tehdä oma panos.

Sen jälkeen hän kävi syömässä yliopistolla. Iltapäivät hän luki tentteihin tai teki tenttimateriaaleista tiivistelmiä. Sitten vuorossa olivat judo- tai taekwondotreenit.

Iltaisin hän kertoo tehneensä vielä rutiinitöitä. Pikkuhommia, jotka eivät enää vaatineet paljon ajattelua, vaan lähinnä aikaa. Sitten kunnon yöunet ja sama ruljanssi taas seuraavana aamuna.

Opiskelumetodiin kuului myös massaluentojen välttely. Paukku luki kirjat omaan tahtiinsa ja kävi suorittamassa tentit.

– Yliopistomaailmassa harva luennoitsija on hyvä. Helpompaa, nopeampaa ja tehokkaampaa on lukea asia itse.

Intensiivisin opiskeluvaihe kesti nelisen vuotta. Silloin Eelis Paukku takoi vuodessa yli kahtasataa opintopistettä, kun ylempi korkeakoulututkinto on 300 pistettä. Nyt, kun opinnot alkavat olla päätöksessään, Paukulla on kasassa noin 1 250 opintopistettä.

– Opintojen tekeminen oli oikeastaan aika helppoa ja nopeaa. Sitä otti lisää ja lisää, mutta jossain vaiheessa ymmärsin, että tämän pitää myös loppua johonkin. Tein itselleni tietyt päätepisteet, mihin asti voi vetää noin kovaa.

Opiskeluun kehittyi myös vahva rutiini. Viimeisen gradunsa Itä-Suomen yliopistoon hän kertoo kirjoittaneensa 18 päivässä, alle kolmessa viikossa.

Suoritusten arvoa nostaa se, että nopeus ei näy arvosanoissa. Paukun mukaan hänen arvosanojensa keskiarvo kolmessa eri yliopistossa on vähän alle neljän.

– Veisi paljon uskottavuutta, jos tekisi kaiken nopeasti ja rimaa hipoen.

Lisäksi Paukun asenne oli spartalainen. Kaikki ylimääräinen oli karsittu arjesta pois. Televisiota hän ei ole omistanut viiteen vuoteen, eikä Paukkua nähty opiskelijabileissä. Se olisi vienyt liikaa aikaa tärkeämmältä.

– Eihän se aina kivaa ole ollut.

Tätä Paukku on korostanut heille, jotka ovat ihmetelleet hänen opiskelutahtiaan. Hän kertoo, että alleviivaamalla kurinalaisuutta ja vaativuutta hän pyrki tietoisesti vähentämään kateutta, joita hänen saavutuksensa voivat aiheuttaa.

Mustat vyöt

Jos moni asia jäi paitsioon opiskelujen aikana, kahdesta harrastuksestaan Eelis Paukku ei luopunut.

Treenaaminen piti pään kasassa silloinkin, kun opintopisteiden kerääminen oli kiivaimmillaan.

Hän on harrastanut pikkupojasta asti judoa ja taekwondoa. Hänellä on molemmissa lajeissa musta vyö.

Tatamilla ei tarvitse, eikä edes pysty, ajattelemaan ylimääräisiä. Paukku miettii asioita paljon ja pitkälle, treeneissä pääsee eroon mielessä pyörivistä asioista.

Haalaribileissä saa hukkua massaan

Viime syksynä opiskelutahti alkoi rauhoittua, kun valtaosa opinnoista oli tullut valmiiksi. Eelis Paukku sanoo, että on nyt ehtinyt tehdä niitä asioita, joista jäi opintopisteitä painaessaan paitsi.

Hän on lähtenyt mukaan muun muassa opiskelijarientoihin. Se on ollut kurinalaiseen opiskelijaelämään ja tarkkaan julkikuvaan tottuneelle miehelle mukavaa vaihtelua.

– On ihan hauskaa, kun pariin vuorokauteen ei tee mitään järkevää.

Haalarit pukemalla sulautuu massaan, ja sen Paukku on kokenut erityisen vapauttavaksi. Joukon jatkona ei tarvitse pitää yllä henkilöbrändiä tai muuta roolia.

"Päivätyöt eivät ole minun juttuni"

Opiskelujen jälkeen on ollut mahdollisuus miettiä tulevaa. Aikaa on ollut käytettävissä entistä enemmän myös treenaamiseen. Hän pohtii, pitäisikö kovat tavoitteet asettaa seuraavaksi urheilun saralle.

Jos Paukku alkaa harjoitella tosissaan, hän tahtoo asettaa tavoitteensa korkealle sillä saralla. Judossa se voisi olla SM-taso. Paukun mukaan se tarkoittaisi sopivassa painoluokassa mitaleita tai vähintäänkin pistesijoja.

Urheilun saralla tavoitteita on helpompi asettaa, mutta työelämässä suunnitelmat ovat enemmän auki. Oma lakitoimisto tuo töitä, mutta elämän suuren suunnan pohtiminen ei ole niin selvää.

Kun Paukku kertoi Twitterissä saaneensa väitöskirjansa valmiiksi, häntä onniteltiin ja kysyttiin, että mitä seuraavaksi. Kurinalaiseen työntekoon tottuneen miehen vastaus saattoi olla jopa hieman yllättävä: ”Päivätyöt eivät ole minun juttuni”.

Paukku sanoo vierastavansa tilannetta, jossa työtä tehdään tiettyinä päivinä, aina tiettyyn aikaan. Asioita voi tehdä omaan tahtiin, ja sen verran, että ehtii tehdä ne valmiiksi. Joskus se tarkoittaa pitkiä työpäiviä, joskus lyhyempiä. Säännöllinen kahdeksantuntinen työpäivä tuntuu ajatuksena vieraalta.

Tarkempia viisivuotissuunnitelmia Eelis Paukku ei tahdo tehdä.

– Minulla ei motivaatio riitä yhteen asiaan kauhean pitkään. Pisimpään mukana ovat pysyneet harrastukset. Jos niissä pysyisi aktiivisena ja tässä työssä pärjäisi, niin se olisi jo ihan kiva.

Myös tutkijan työn jatkaminen voisi olla Paukun mielestä kiinnostavaa. Hetken hiljaa oltuaan hän jatkaa.

– Toisaalta voi käydä niinkin, että nämä hommat eivät viiden vuoden päästä kiinnosta enää pätkän vertaa.

Keskustelu on auki kello 22:een saakka!

Jääkiekon Suomen A-juniorimaajoukkueen avainpelaaja Joonas Odenin ja hänen pikkuveljensä Markus Odenin kuukausimaksut olivat heidän äitinsä mukaan Kärpissä suurimmillaan yhteensä 750 euroa kuukaudessa.

Se on yksinhuoltajan rahoissa paljon. Mutta onko hyvää taloudellista tulosta tekevän Kärppien juniorikiekkoilu jotenkin erityisen kallista?

Jääkiekkoliitolla ei ole tarkkaa tietoa eri seurojen maksuista. Kuitenkin opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2014 laatiman selvityksen mukaan kilpajääkiekkoilu voi maksaa 15–18-vuotiaille jopa lähes 13 000 euroa vuodessa. Se on reilusti yli tuhat euroa kuussa.

Kiekkoharrastus voi siis maksaa selvästi enemmänkin kuin Odeneilla. Sellaisiin lukuihin päästään, kun seuramaksuihin lisätään kaikki muut harrastukseen liittyvät kustannukset kuten varusteet ja kuljetukset.

Kysyimme Kärpiltä, miksi harrastaminen on niin kallista ja mitä se aiheuttaa.

Kärppien junioritoiminta ei ole halpaa hommaa

Kärppien junioritoiminnasta vastaavan Oulun Kärpät 46 ry:n toiminnanjohtaja Mika Pieniniemi, mitä junioritoiminta maksaa Kärppien joukkueissa pelaaville C- ja B-junioreille ?

– Sen voi laskea jakamalla näiden juniorijoukkueiden vuosibudjetin 140 000 euroa joukkueissa olevien 25 pelaajan määrällä. Summa on siis pelaajaa kohti 5600 euroa vuodessa. Se on kokonaiskustannus joukkueille, jotka pelaavat SM-tasolla. Tuosta summasta noin 90 prosenttia kuluu matkustamiseen, ruokailuihin ja majoittumisiin.

Pohjoissuomalaiselle joukkueelle pelimatkaa kertyy kokonaisuudessaan enemmän kuin etelän seuroille.

Odenien kuukausikausimaksut olivat heidän äitinsä mukaan yhteensä 750 euroa kuukaudessa. Se vaikuttaa aika pieneltä summalta verrattuna Kärppien C- ja B-junioreiden kustannustasoon nähden. Selittyykö tämä pääosin sillä että veljekset eivät vielä silloin olleet C-juniori-ikäisiä?

– Selittyy. Aluesarjoissa pelaavien joukkueiden budjetit ovat noin puolet pienemmät kuin SM-joukkueiden. Lisäksi nuoremmissa ikäluokissa on enemmän pelaajia, eli kokonaiskustannus jakaantuu useamman perheen kesken.

Saivatko Odenit jotakin tukea tai alennusta Kärpissä ollessaan?

– Yhdistyslaki määrää, että kaikkia seuran jäseniä kohdellaan tasavertaisesti, eli emme voi antaa yksittäisille perheille alennusta esimerkiksi kuukausimaksuista.

Kuinka usein törmäätte asetelmaan, jossa lahjakkaan juniorin vanhemmilla ei ole varaa kustantaa lastensa pelaamista Kärppien junioreissa?

– En halua ottaa kantaa lahjakkuuteen, mutta varmasti vuosittain on tukea tarvitsevia perheitä.

Miten näissä tilanteissa toimitaan? Onko Kärpät tukenut mitenkään nuoria, joiden vanhemmilla ei ole varaa kustantaa maksuja?

– Tiedotamme perheitä eri mahdollisuuksista hakea tukea harrastustoimintaan. Näitä tukimuotoja ovat muun muassa Jääkiekkoliiton, Alumni Oulu -rahaston, pelaajayhdistyksen sekä eri säätiöiden myöntämät avustukset. Uutena mahdollisuutena hakuun tulee myös osuus valtionavusta, jota seuramme sai 5220 euroa tälle vuodelle.

Kärppäjohtaja ei halua vastata arvosteluun

Liigaorganisaatio Oulun Kärpät Oy:n toimitusjohtaja Tommi Virkkunen lupasi ensin myös omalta osaltaan vastata Ylen kysymyksiin.

Loppujen lopuksi hän ilmoitti kuitenkin, ettei näe syytä vastata kysymyksiin. Yle kysyi häneltä muun muassa, millä mielellä Kärpissä on seurattu Odenien asian käsittelyä mediassa tai miten Kärpät vastaa tässä yhteydessä varsinkin sosiaalisessa mediassa virinneeseen kritiikkiin juniorijääkiekkoilun sosiaalisesti eriarvoisesta maailmasta.

Virkkunen ei myöskään halua ottaa kantaa siihen, onko Kärpät poikkeus liigajoukkueiden joukossa harrastusmaksujen osalta ja aiotaanko asialle jatkossa Kärpissä jotain tehdä.

Tuki kasvanut viime vuosina

Vähävaraisten perheiden lahjakkaiden kiekkojunioreiden taloudellinen tukeminen alkoi Jääkiekkoliitossa jo 2011.

Varat ovat peräisin yksityisiltä lahjoittajilta, yhteistyökumppaneilta, MM-kotikisojen voittovaroista ja erilaisista hyväntekeväisyyskampanjoista.

Miljardööri Mika Anttosen lahjoituksen ansiosta juniorikiekkoilijoiden saama tukisumma kuusinkertaistui vuonna 2016 eli sen jälkeen kun Odenit olivat jo siirtyneet Kouvolaan ja KooKoon riveihin.

Kokonaan toisenlainen tapa ratkaista harrastustoiminnan kustannusten ja rahoituksen kohdentumista on niin sanottu Islannin malli, jolla hallitus aikoo ratkaista monia muitakin kysymyksiä kuin jääkiekkoseuroissa toimimisen rahoituksen. Islannissa käytössä on harrastusraha, jonka yhteiskunta maksaa ja jonka käyttökohteen rahan saava nuori saa itse valita.

Miten mielestäsi pitäisi mahdollistaa nuorten harrastaminen, jos vanhempien varat eivät siihen riitä? Voit keskustella aiheesta kello 22:een saakka.

Juttua korjattu 19.47: Kärppien toimitusjohtaja on Tommi Virkkunen, ei Tomi.

Lue lisää:

Joonas Odenin äiti teki neljää työtä: Kiitos suomalaisen miljardöörin, tuhannet lapset saavat tukea kiekon harrastamiseen

Suomen sankari odotti USA-voiton ja uransa tärkeimmän maalin jälkeen, että pääsee lukemaan äidin viestit: "Äiti on ollut niin iso tukija urallani"

Kommentti: Kiusaamista ja rahapulan takia väliin jääneitä turnauksia – vanhempien tilipussi ei saisi ratkaista lapsen harrastusta

Jääkiekko ottaa jättiharppauksen vähävaraisten perheiden tukemisessa – lahjoittajalta junioreille miljoona euroa vuodessa

Jääkiekkoliitto auttaa jälleen vähävaraisten perheiden junioreja – lähes 400 perhettä saa ennenaikaisen joululahjan

Iranin vallankumouskaartin kenraali sanoo ottavansa täyden vastuun ukrainalaisen matkustajakoneen ampumisesta alas.

Prikaatikenraali Amir Ali Hajizadeh sanoi Iranin televisiossa, että toivoisi olleensa mieluummin kuollut kuin joutuneensa todistamaan tällaista tragediaa.

Hajizadehin mukaan kone ammuttiin vahingossa alas lyhyen kantaman ohjuksella. Kenraali sanoo, että matkustajakonetta luultiin virheellisesti vihollisen risteilyohjukseksi.

Hajizadeh sanoi, että ohjus räjähti koneen vieressä ja sen vuoksi kone pysyi ilmassa vielä iskun jälkeen.

Reutersin mukaan Hajizadeh sanoi, että ampumisesta kerrottiin viranomaisille jo keskiviikkona. Iranin uutistoimisto on aiemmin kertonut, että korkeinta johtoa informoitiin perjantaina.

Iranin armeija antoi asiasta lausunnon aiemmin lauantaiaamuna valtionmedian lähetyksessä. Armeijan mukaan kyseessä oli inhimillinen virhe.

Armeijan mukaan virhe tapahtui, kun matkustajakone kääntyi kohti sotilasaluetta. Armeija sanoo lausunnossaan, että tekijät saatetaan vastuuseen.

Ukraine International Airlines -yhtiön matkustajakone syöksyi maahan varhain keskiviikkona pian nousun jälkeen. Kone oli matkalla Iranin pääkaupungista Teheranista Kiovaan. Kaikki koneessa olleet 176 ihmistä kuolivat.

Ukraina, Kanada ja Ruotsi vaativat Iranilta täyttä vastuuta

Iranin armeija pahoitteli aiemmassa lausunnossaan tapahtunutta ja sanoi päivittävänsä järjestelmiään, jottei vastaavaa tapahdu jatkossa.

Iranin presidentti Hassan Rouhani on kertonut Twitterissä, että Iran katuu syvästi katastrofaalista virhettään. Presidentti osoittaa uhrien omaisille suruvalittelut.

Myös Iranin ulkoministeri Javad Zarif kommentoi uutista Twitterissä ja kuvailee päivää surulliseksi. Zarifin mukaan inhimillinen virhe tapahtui kriisitilanteessa, jonka Yhdysvallat oli aiheuttanut riskinottohaluillaan.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on vaatinut Irania myöntämään täysin syyllisyytensä turmaan ja tutkimaan tapauksen perinpohjaisesti. Zelenskyi on myös kertonut odottavansa vahingonkorvauksia ja anteeksipyyntöjä diplomaattisilta tahoilta.

Zelenskyin puhuu Iranin presidentin Hassan Rouhanin kanssa puhelimessa lauantain aikana.

Myös Kanadan pääministeri Justin Trudeaun mukaan koneen alasampumisesta on kannettava vastuu. Trudeau on kertonut toivovansa, että Iranin viranomaiset tekevät yhteistyötä täysin avoimesti tapauksen selvittämiseksi. Koneen matkustajista 57 oli kanadalaisia.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenon kertonut ruotsalaiselle TT-uutistoimistolle, että Iranin on otettava täysi vastuu teosta. Löfven sanoo myös, että matkustajakoneen alasampuminen on tuomittava teko, olipa se vahinko tai ei.

Iran kiisti osuutensa jyrkästi vielä perjantaina

Iran on tähän asti kiistänyt lentokoneen alasampumisen ja epäillyt turman johtuneen teknisestä viasta.

Useat länsimaat ovat jo jonkin aikaa syyttäneet Irania koneen ampumisesta. Muun muassa Kanadan pääministeri Justin Trudeau sanoi torstaina, että tiedustelulähteiden mukaan matkustajakone ammuttiin alas ohjuksella joko vahingossa tai tarkoituksella.

Iranilaisen Fars-uutistoimiston mukaan Iranin ylin johtaja, ajatolla Ali Khamenei, sai tiedon onnettomuuden syystä perjantaina. Uutistoimiston mukaan Khamenei oli määrännyt tiedon julkaistavaksi heti, kun Iranin johtavat turvallisuusviranomaiset ovat kokoontuneet puhumaan asiasta.

Iranin lauantaisen tunnustuksen jälkeen Ukraine International Airlinesin johtaja Yevhenii Dykhne on todennut, ettei hän missään vaiheessa epäillyt turman olleen lentoyhtiön syy.

Lentoyhtiön varajohtaja on sanonut, että Teheranin lentokenttä toimi ennen turmaa normaalisti. Turmalento myöhästyi lähtöaikataulustaan, sillä kapteeni halusi purkaa koneesta pois ylimääräisiä laukkuja.

Onnettomuus tapahtui vain tunteja sen jälkeen, kun Iran oli ampunut ohjuksia Irakin puolella sijaitseviin kansainvälisen liittoutuman tukikohtiin. Iran teki ohjusiskun kostona Yhdysvalloille, joka surmasi merkittävän iranilaisen kenraalin Qasem Suleimanin reilu viikko sitten perjantaina.

Lisää aiheesta:

Iranin tunnustus lentokoneen ampumisesta synnytti hallinnon vastaisen protestin – mielenosoittajat arvostelevat Teheranissa maansa johtoa

Tuhosiko Iranin ohjus matkustajakoneen Teheranissa? Tässä video- ja karttatodisteet

Ruotsissa vaaditaan Iranilta perusteellista onnettomuustutkintaa ja ihmetellään, miksi ukrainalaiskone sai lähtöluvan

Finanssiryhmä OP aikoo nostaa palvelumaksujaan reippaasti. Suomen pankkimarkkinoiden ykkönen on lähettänyt asiakkailleen taulukon, jossa kerrotaan, että esimerkiksi lakisääteisen perusmaksutilipaketin hinta nousee huhtikuun alussa 5,45 euroon kuussa.

Pakettiin kuuluu tili, verkkopankkipalvelu sekä Visa Electron -kortti. Aiemmin paketin hinta oli 4,95 euroa kuussa, joten korotus on noin 10 prosenttia. Alle 26-vuotiaille palvelu on edelleen maksuton.

Pankin sadan euron osuusmaksun maksaneille omistaja-asiakkaille paketin hinta on halvempi. Käyttötili, verkkopalvelu ja yksi kortti maksaa jatkossa 3,95 euroa kuussa. Sen hinta oli aiemmin 2,95 euroa, joten korotus on huimat 33 prosenttia.

Kahta korttia käyttävillä hinta nousee yhden euron eli reilut 20 prosenttia 5,95 euroon.

Myös muiden palveluiden maksuja korotetaan. Esimerkiksi laskun maksaminen puhelinpalvelussa maksoi ennen kuusi euroa, mutta huhtikuun alusta kymmenen euroa. Palvelun hinta nousee siis lähes 67 prosenttia.

OP ei perustele hinnankorotuksia asiakkailleen lainkaan. Pankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Sari Heinonen sanoo aiheeta aiemmin kertoneelle Iltalehdelle, että korotukset tehdään, koska palveluiden parantaminen ja ylläpitäminen maksaa. Esimerkiksi lakimuutokset ovat hänen mukaansa tuoneet paljon lisäkustannuksia pankkipalveluiden kehittämiseen.

OP:n mukaan sillä on 1,9 miljoona omistaja-asiakasta. Näistä osalla on mahdollisuus kuitata palvelumaksut bonuksilla, joita kertyy muun muassa lainoista ja talletuksista. Voi siis olla, ettei palvelumaksun korotus näy suoraan kaikkien asiakkaiden tilin saldossa.

"Harvemmin palvelumaksuja lasketaan”

Vakuutus- ja rahoitusalan neuvontaa antavan Finen toimitusjohtajan Elli Reunasen mukaan pankilla on oikeus korottaa palvelumaksuja ja muuttaa tilien ehtoja, kunhan muutoksista kerrotaan asiakkaalle niin kuin sopimusehdoissa on asiakkaalle etukäteen kerrottu.

– Näitä palvelumaksun korotuksia tekevät ihan kaikki, se on ihan normaalia pankkitoimintaa. Yleensä ikävä kyllä ylöspäin, harvemmin niitä lasketaan, Reunanen sanoo.

Asiakas voi valita itselleen parhaiten sopivan pankin ja pankkien palvelumaksuja voi vertailla Finen sivuilla, hän vinkkaa. Vertailupalvelun tiedot perustuvat pankkien omiin ilmoituksiin.

OP on lisäksi ilmoittanut laskevansa käyttötilin koron nollaan kesäkuun alusta. Aiemmin korko on ollut 0,10 prosenttia. Koron laskua pankki perustelee pitkään jatkuneella matalalla korkotasolla. Sekään ei Reunasta ihmetä.

– Käytännössä käyttötilien korko on ollut nollassa jo pidempään lähes kaikilla pankeilla, se ei ole tavatonta.

Kauppalehden listauksen mukaan OP:n lisäksi vain S-Pankki maksaa käyttötilille korkoa ja sekin vain 0,01 prosenttia.

– Nolla on tänä päivänä aika tavallinen käyttelytilin korko, Reunanen vahvistaa.

Nuorten naisten nousu politiikan huipulle ja hallituksen johtoon on tuonut esiin ilmiön, johon miespoliitikot harvoin törmäävät. Hallituksen johtavien poliitikkojen iltapuku- ja hääpukukuvia katsotaan nyt uusin silmin.

Pääministeri Sanna Marinista (sd.) ja hänen linnan juhlien puvustaan löytyy kuvia suomalaisen vaatesuunnittelijan sivuilta mallina hääpuvusta. Samoilla kotisivuilla myydään muita asuja.

Marin julkaisi itsekin yhden kuvista Instagram-tilillään itsenäisyyspäivän jälkeen vuonna 2018. Marin mainitsee julkaisussaan puvun suunnittelijan. Kyse oli vuoden 2018 linnan juhlia ja Marinin häitä varten suunnitellusta puvusta.

Kuvan julkaisun aikana Sanna Marin oli oppositiopuolueen kansanedustaja, ei vielä ministeri. Nyt Marin on pääministeri, jolla on paljon valtaa ja näkyvyyttä.

Naispoliitikot yrittävät hallita tilanteita, joissa ulkonäkö kiinnostaa

Mediatutkija Anu Koivunen selittää pukukuvia nuorten naispoliitikkojen tapana selvitä tilanteesta, joka on laajimmillaan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton yhteydessä.

– Tietyllä tavalla naispoliitikot ottavat kontrollin. He eivät vain asettaudu katseenalaisiksi, että muut voivat sanoa, sopiiko vai eikö, oliko mauton vai maukas. He ovat myös näyteikkunoita nuorille suunnittelijoille.

Koivunen työskentelee Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen professorina.

Naispoliitikkojen ulkonäköön kohdistuu Koivusen mukaan erityinen kiinnostus. Ylelläkin on ollut linnan juhlien yhteydessä pukuäänestys ja muotiasiantuntija arvioimassa pukuja. Tosin kiinnostus ulkonäköön kohdistuu jonkin verran myös miespoliitikkoihin.

Koivusen mielestä some-julkisuus sekä yhteistyö pukusuunnittelijoiden ja yrittäjien kanssa tarjoaa poliitikoille kunniallisen kehyksen tilanteen hallintaan.

Muotiasiantuntija, filosofian tohtori Mirva Saukkola on samoilla linjoilla.

– Monilla kansanedustajilla ja ministereillä on ilokseni tahtotila, että halutaan tukea suomalaista työtä ja osaamista.

Tietysti voi kysyä, onko reilua nostaa esiin tällaisia kansanedustajan vanhoja esiintymisiä yritysten some-päivityksissä ja verkkosivuilla ajalta ennen pääministerin pestiä.

Vaatesuunnittelija Anni Ruuth kertoo, että hänen sivustonsa kuvat ovat asiakastöistä.

– Sanna Marin ei ole sivustolla hääpukumallina. Hän on siellä yhtenä minun asiakkaistani, joka on tilannut minulta puvun. Minusta on inhimillistä, että kun hän on aikoinaan ollut minulla asiakkaana, saan edelleen esitellä puvun, jonka olen hänelle suunnitellut.

Sanna Marin on esiintynyt myös vaateyritys Uhanan Instagram-tilillä vuonna 2017.

Muotiasiantuntija: Pääministeri poseeraamassa järkyttäisi jääviyttä

Mirva Saukkolan mukaan on ymmärrettävää, että vaatetusalan 1990-luvun romahduksen jälkeen Suomessa on menty samaan kuin Ranskassa ja Italiassa. Naispoliitikot – ja yhä enemmän myös miehet – haluavat tuoda oman maansa osaamista esiin ja käyttää omassa maassaan valmistettuja vaatteita.

Muotiasiantuntija myöntää, että pääministeri-instituution edustajan esiintyminen vaatteita mainostavilla verkkosivuilla, vaikkakin vanhassa kuvassa omassa linnan juhlien puvussaan, voi virittää keskustelua.

Saukkolan mukaan Marinin kuva on kuitenkin vain yksi kuva linnan juhliin liittyvien kuvien virrassa.

- Aika kaksipiippuinen juttu. Jos tämä kuva olisi napsaistu viime viikolla, enpä usko, että Sanna Marin olisi tehnyt tällaista päätöstä. Pääministeriltä odotetaan kuitenkin läpinäkyvyyttä jääviyskysymyksissä, Saukkola pohtii.

Saukkolan mielestä pienen yrityksen esiin tuominen on tapauksena erilainen kuin jättiläismäisen yrityksen.

– Aika usein politiikassa on ajateltu, että tietynlainen jääviyden huomioonottaminen ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä. Sen takia kaupalliset yhteistyöt, niissä on sellainen vire, että se saattaa kansalaisia puhututtaa, että onko esimerkiksi henkilö saanut jotain etuisuuksia tästä kun on esiintymässä, Saukkola arvioi.

Saukkola ei usko, että esimerkiksi Sanna Marin olisi saanut pukunsa tai kuvansa kautta mitään etua.

– Suomessa on aika yleistä, että suunnittelija saattaa kysyä asiakkaalta juhlapuvusta, saako hän käyttää nettisivullaan sen kuvaa. Usein asiakas luvan antaa, Saukkola miettii.

Toisena esimerkkinä muotiasiantuntija viittaa sisäministeri Maria Ohisalon hääkuvaan.

Sisäministeri listasi meikkaajan ja kukkakaupan hääkuvan kera

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) julkaisi vuodenvaihteessa hääkuvansa Twitterissä. Kuvan yhteydessä on mainittu puvun suunnittelija, kampauksen ja meikin tekijä sekä kukkien ostopaikka. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola ihmetteli Ohisalon menettelyä.

Maria Ohisalo perusteli yrittäjien mainitsemista sillä, että suomalainen työ ja yrittäjyys ansaitsevat kiitosta ja kunnioitusta. Ohisalo myös mainitsi, että ammattilaisille on maksettu työstä.

Ministerin perustelu oli siis sama kuin muotiasiantuntijalla ja mediatutkijalla.

– Se on tapa yrittää ottaa haltuun sellaista, missä muutoin olisi ainoastaan katseen kohde. Tämä on ollut nuoremmille kansanedustajille keskeinen tapa, Anu Koivunen arvioi.

– Se on tapa näkyä, mutta omilla ehdoilla. Toisaalta tapa vielä linkittää yrittäjyyteen ja designiin liittyviin positiivisiin arvoihin. En tunnista tässä ongelmaa.

Anu Koivunen sanoo, että esimerkiksi Marinin kuva on jo normitilanne some-aikana. On muodostunut uusi käytäntö. Koivunen ei pidä erityisenä, että Sanna Marinin kuva on muotisuunnittelijan sivuilla, joissa myydään vaatteita ja suunnittelupalvelua.

– Se olisi eri asia, jos kotisivuilla lukisi ensimmäisenä "pääministerin pukija". Eihän tässä ole mitään sellaista. Suunnittelija ei erityisesti mainosta Marinin kuvalla, Koivunen pohtii.

Koivunen ei koe, että pääministerillä olisi tarve kuvien poistamiseen some-tililtä tai muotisuunnittelijan myyntisivuilta. Samaa mieltä on Saukkola.

– Jos hän on tehnyt tietyssä hetkessä sopimuksen suunnittelijan kanssa, että hän asettautuu malliksi suunnittelijan puvulle, ei hän voi ruveta yhtäkkiä sanomaan, ettei se enää sovikaan, Anu Koivunen sanoo.

Koivusen mielestä poliitikkojen käytäntö voisi tulla ongelmaksi, jos kyse olisi selkeämmin mainostamisesta.

Juha Sipilän piposta kiisteltiin: mainos vai suojavaate?

Pukeutumisarvioinneilta eivät ole miehetkään välttyneet. Taannoisen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) kaivosvierailusta Sotkamon Talvivaarassa vuonna 2016 syntyi kaivoksen ruotimisen lisäksi vaateväittely.

Sipilä esiintyi televisiouutisissa ja lehtikuvissa kaivosyhtiö Terrafamen pipo päässä.

Silloisen oppositiopuolueen, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö arvosteli Sipilää, ettei ole pääministerin arvovallalle sopivaa mainostaa Terrafamen mainospipolla edelleen raskaasti tappiollista kaivosta.

Sipilä vastasi arvosteluun, että Talvivaaran alueella ollaan kaivoksen suojavaatetuksessa.

Muotiasiantuntija ymmärtää, miksi pääministerin pipo herätti tunteita. Tapaus kertoo myös, miten vahva on kuvan valta.

– Ensimmäinen mielleyhtymä ihmisille tulee, että no niin, nyt meidän pääministeri mainostaa tätä kaivosjättiä, jolla ympäristöasiat eivät ole olleet siinä hantissa, mitä kansalaiset olisivat toivoneet. Se nähtiin nimenomaan mainospipona, arvioi Mirva Saukkola.

Stubb kiitti hyvästä palvelusta elektroniikkaliikettä ministeriaikana

Omiin some-päivityksiin liittyvien yritysten mainitseminen ei toki ole uutta. Esimerkiksi Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb (kok.) kiitti ministeriaikanaan esimerkiksi viihde-elektroniikkaa myyvää yritystä hyvästä palvelusta Twitterissä.

Kiitos löytyy vuodelta 2014, jolloin Stubb oli Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri. Samaa kiittelyä Stubb on jatkanut ministeriaikansa jälkeenkin.

Artikkelin keskustelu on päättynyt.

KATSO LISÄÄ:

Sisäministeri Maria Ohisalo avioitui biopolttoainekauppias Miika Johanssonin kanssa: "Sanoimme tahdon"

Sipilä piposta: Se oli suojavaruste

Yleisö valitsi: Pukuäänestyksen suosikki oli Jenni Haukio, kympin kärkeen nuoria kansanedustajia, kirjailijaa ja urheilijaa

Suomen sairaanhoitajaliitto käynnisti torstaina maanlaajuisen kampanjan, jossa etsitään kadonneita sairaanhoitajia. Salamyhkäisissä katoamisilmoituksissa ei vielä kerrota, mistä on kyse.

Vasta vihjepuhelimeen soittamalla saa vihiä ilmoitusten sisällöstä.

– Sairaanhoitajapula on ovella ja näkemäsi katoamisilmoitus voi olla pian totisinta totta, nauhoitetussa viestissä todetaan.

Soittaja ohjataan hakemaan lisätietoja kampanjan nettisivuilta.

Lisää palkkaa

Suomen sairaanhoitajaliiton tuore kampanja pyrkii lisäämään sairaanhoitajien työn arvostusta. Liiton markkinointipäällikkö Johanna Parmanen kertoo, että hoitajapula on syytä ottaa tosissaan.

– Tilanne on nyt sellainen, että meillä on uhkaava sairaanhoitajapula. Sairaanhoitajat vaihtavat alaa, koska palkkaus on huono tai he uupuvat, kun resursseja on liian vähän.

Liiton mukaan lähes 40 prosenttia sairaanhoitajista on harkinnut alan vaihtoa. Yksi merkittävimmistä syistä tähän on palkkaus.

Liiton mielestä korkeasti koulutetusta työstä pitäisi saada kunnon palkkaa. Jos työllä ei tule taloudellisesti toimeen, laskee sen kiinnostavuus.

Yle uutisoi viime viikolla, että kansa soisi kevään työehtoneuvotteluissa hoitajille vientialoja korkeammat palkankorotukset. Kuntatyönantajien mielestä hoitajien palkkavaatimuksia on kuitenkin mahdoton toteuttaa, koska rahat eivät riitä.

Resurssipula uhkaa jo potilasturvallisuutta. Johanna Parmanen

Pulaa työkavereista

Palkkaakin tärkeämpi asia monelle on työvoiman riittävyys. Jos tekijöitä ei ole tarpeeksi, kuormittuvat ne, jotka töissä ovat.

– Ihmiset eivät pysty tekemään työtä eettisesti, kuten haluaisivat. Potilaille ei vain riitä aikaa. Resurssipula uhkaa jo potilasturvallisuutta. Se tekee työstä henkisesti raskasta, Suomen sairaanhoitajaliiton Johanna Parmanen toteaa.

Palkankorotukset ja resurssien lisääminen ovat jossain määrin ristiriidassa keskenään. Ainakin, jos rahojen riittävyyttä lasketaan.

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen totesi Ylen jutussa, että kuntatalouden tilanne on tällä hetkellä historiallisen huono. Ylimääräistä jakovaraa ei ole.

– Me tarvitsemme käsipareja lisää. Siihen pitäisi kohdistaa kaikki olemassa olevat resurssit, Jalonen kiteyttää.

"Koulutettu hoitaja ei ole itsestäänselvyys"

Sairaanhoitajaliiton kampanjassa on kaikkiaan viisi muutostoivetta.

1. Tehtävän vaativuutta vastaava palkkaus

2. Laajempia uranäkymiä ja mahdollisuuksia eri tehtäviin

3. Koulutuksen rakenteet ja sisällöt kuntoon

4. Kohtuullinen työmäärä ja resursointi

5. Työkyvystä huolehtiminen

Toiveet ovat työntekijöiden itsensä kokoamia.

– Toivomme, että ihmiset oppisivat arvostamaan sairaanhoitajia. Ei ole itsestäänselvyys, että meitä hoitavat koulutetut ja alansa huippua olevat sairaanhoitajat, Johanna Parmanen tiivistää liiton ajatuksia.

– Sairaanhoitajilla on syy ja oikeus kokea ylpeyttä työstään.

Vaikka nykyiset sairaanhoitajat saataisiinkin pysymään töissä, on uusien rekrytoiminen vaikeaa. Liiton arvion mukaan noin puolet nykyisistä sairaanhoitajista eläköityy kymmenen vuoden sisällä.

– Liikaa sairaanhoitajia lähtee pois, eikä uusia tulijoita ole. Ala ei ole kovin vetovoimainen, Parmanen harmittelee.

Sairaanhoitajan voi häätää alalta myös työssä kohdattu asiakasväkivalta, josta Yle uutisoi aiemmin tällä viikolla. Joka neljäs sosiaali- ja terveysalan työntekijä on kohdannut vuoden aikana työssään väkivaltaa tai sen uhkaa.

Ajankohta sattumaa

Suomen sairaanhoitajaliiton kampanja käynnistyi WHO:n kätilöiden ja sairaanhoitajien kansainvälisen juhlavuoden kunniaksi juuri tähän aikaan.

Ajoitus on kuitenkin osuva myös kevään työsuhdeneuvottelujen kannalta. Markkinointipäällikkö Johanna Parmanen vakuuttaa, että kampanjaa ei ole tarkoitettu poliittisen vaikuttamisen välineeksi.

– Olisimme aloittaneet joka tapauksessa tämän vuoden alussa. Haluamme antaa kaikille neuvottelurauhan ja vetäydymme keväällä hetkeksi.

Parmanen ei vielä paljasta, mitä kaikkea vuoden mittaan on luvassa. Salaperäisyyden verho aukeaa sitä mukaa kuin kampanja laajenee.

Ensin tulivat hämmentävät kaduille jaetut katoamisilmoitukset, joiden avulla sairaanhoitajaliitto halusi herättää keskustelua.

Sitä syntyikin. Pääosin kommentit ovat olleet positiivisia. Joitakin negatiivisia mielipiteitä on silti tullut vastaan.

– Niissä on sanottu, että jos ei palkka kelpaa, vaihda alaa, Parmanen kertoo.

Tällaiset kommentit eivät ainakaan helpota työntekijäpulaa.

– Onneksi suurin osa ymmärtää, että sairaanhoitajapula on uhka suomalaiselle terveydenhuollolle.

Liitto toivoo keskustelua

Vihjepuhelin on edelleen auki, mutta sen lisäksi tietoa kampanjasta löytyy jo muun muassa sairaanhoitajaliiton nettisivuilta, sosiaalisesta mediasta ja katumainoksista.

Johanna Parmanen toivoo aiheen herättävän keskustelua.

Ainakin sairaanhoitajat ovat jo ilmaisseet huolensa. Siitä kertoo tämäkin katoamisilmoitukseen vastannut viesti.

– Ihan ei ulkonäkö osu oikeaan, mutta täällä yksi, jonka kollegat ovat katoamassa.

Ovatko sinun kollegasi kadonneet? Mitä Suomen sairaanhoitajapulalle pitäisi sinun mielestäsi tehdä?

Miten päin voitonmerkkiä kannattaa brittipubissa näyttää? Mitä OK-merkki tarkoittaa eri maissa?

Kansainväliset käsimerkit kantavat historiaa ja osin jo unohtuneita merkityksiä. Symbolitutkija Liisa Väisänen paljasti visaa varten merkkien salat, ja nyt voit testata, kuinka hyvin oikeasti tunnet tutut käsimerkit.

Tammikuussa 2009 Fennovoima hakee periaatelupaa ydinvoimalalle ja arvioi hankkeen aikataulua: “...tavoitteena on ydinvoimalaitoksen sähköntuotannon aloittaminen vuoteen 2020 mennessä”.

Kaksi vuotta aiemmin perustettu yhtiö oli lähtenyt liikkeelle aivan väärällä kulmalla. Näin sanoo nyt Jukka Laaksonen - mies, joka on ajanut hanketta pidempään kuin suuri osa Fennovoiman johtajistakaan.

Laaksonen oli Suomen Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja viisitoista vuotta ja jäi eläkkeelle vuonna 2012. Sen jälkeen hän vaihtoi roolia saman tien.

Kohta kahdeksan vuotta hän on ollut venäläisen Rosatomin leivissä ja johtaa nyt Rosatomin suomalaista tytäryhtiötä, Raos projectia.

Se vastaa Hanhikiven ydinvoimalan suunnittelusta, rakentamisesta, asentamisesta ja käyttöönotosta. Rosatom toimittaa Fennovoimalle ydinvoimalaitoksen niin sanotusti avaimet käteen -periaatteella.

Ja juuri siinä onkin Laaksosen mukaan Fennovoiman hankkeen pitkittymisen perussyy. Laaksosen puhahtaa, että Fennovoima oli alun perin liiaksi "juristien ja hallintoihmisten" yhtiö.

– Yleensä insinöörit ovat rakentaneet ydinvoimalat, eivätkä juristit, hän sivaltaa.

"Kyllä se on etu, jos johto ymmärtää asiat"

Laaksosen mukaan tilanne on kohentunut viime vuoden aikana, kun Fennovoimaan on saatu "insinöörejä, jotka tietävät mistä ydinvoimalan rakentamisessa on kyse".

Fennovoiman johdossa on todellakin ollut vaihtuvuutta.

Viime vuonna yhtiöstä lähti toimitusjohtaja Toni Hemminki, projektinjohtaja ja johtoryhmän jäsen Minna Forsström sekä laatujohtaja ja johtoryhmän jäsen Olli Virtanen. Edellisvuonna myös viestintäjohtaja Maira Kettunen lähti talosta.

Yleensä johdon myllääminen tekee ainakin katkoksen yrityksen kehittämiseen, mutta onko tässä tapauksessa johdon vaihtumisesta enemmän hyötyä vai haittaa?

– Kyllä se on paremminkin etu, että johto on sellainen joka ymmärtää asiat, Laaksonen muotoilee kummemmin pehmentelemättä.

Hemminki johti yhtiötä viisi vuotta. Nyt Laaksosen mukaan Fennovoiman uudessa organisaatiossa on otettu askel oikeaan suuntaan, kun yhtiöön on perustettu uusi projektiryhmä, joka ottaa hankkeesta kokonaisvastuusta aiempaa enemmän.

Venäläisten opettaminen "ajatuksena mahdoton"

Fennovoiman vt. toimitusjohtajana on lokakuusta lähtien ollut Timo Okkonen. Toimitusjohtajan haku on käynnissä edelleen. Toisin kuin Laaksonen, hän ei näe ongelmien ydinsyynä Fennovoiman johtamista. Okkonen katsoo pikemminkin laitoksen toimittajan, Rosatomin suuntaan.

– Suuri osa aikaviiveestä johtuu siitä, että on ollut valtavasti selvitettävää. Muun muassa se miten laitostoimittajalle on saatu sellaiset käytänteet, että ne riittävät täällä Suomessa.

Laaksonen ihmettelee tätäkin asiakkaan eli Fennovoiman näkemystä.

Hänen mukaan Fennovoima ei ole vienyt Rosatomin tekemiä suunnitelmia viranomaiselle eli Säteilyturvakeskukselle (STUK) koska Fennovoima on yrittänyt "opettaa venäläisiä suunnitteluorganisaatioita toimimaan länsimaisten normien mukaan".

– Ajatuksena se on ihan mahdoton. Nyt on onneksi tultu reaalimaailmaan eli lähdetään siitä, että venäläisten suunnittelujärjestelmät, joilla on tehty hyvin toimivia laitoksia 70 vuotta, toimivat.

Laaksonen myöntää, että alunperin Rosatom lähti tarjoamaan ydinvoimalaa Fennovoimalle myös siksi, että sen avulla se saisi lisäuskottavuutta omille vientihankkeilleen. Suomalaisen STUK:n hyväksyntäleima olisi laadun takeena arvossaan muuallakin maailmassa.

Nyt Rosatomin ydinvoimalla on ollut kysyntää Kiinassa, Intiassa, Bangladeshissa, Valko-Venäjällä, Egyptissä, Unkarissa ja - Iranissa.

Onko Rosatomin kiinnostus Fennovoiman haastavaa hanketta kohtaan väljähtynyt kun vientiä näyttää riittävän ilman EU-alueen STUK:n leimaakin? Laaksosen mukaan sellaisesta ei ole merkkejä.

– Voi sanoa että, kyllä he yllättävästi ovat kamppailleet toimitusvaikeuksien ja tämän hankalan asiakkaan kanssa. Mutta kyllä siellä uskoa tuntuu riittävän.

Seitsemän vuotta yhteiseen säveleeseen

Ei jää epäselväksi, että "hankalan asiakkaan" ja laitostoimittajan suhteet ovat ainakin olleet viileät elleivät peräti jäätävät. Nyt, seitsemän vuoden yhteisen taipaleen jälkeen alkaa kuitenkin yhteinen sävel löytyä.

– Kyllä nyt on löydetty sitä säveltä - yhteistyöilmapiiri on aivan erilainen kuin pari vuotta sitten, Okkonen vahvistaa.

Myöskään suhteen kolmas pyörä, STUK, ei kiistä myönteistä kehitystä. STUK:ssa Fennovoiman hankkeen projektipäällikkö Janne Nevalaisen mukaan sekä Fennovoimalla että pääsuunnittelija Rosatomilla on tehty paljon kehitystöitä etenkin viime vuonna.

– Odotus on, että se jatkuu ja että he pystyvät tuottaman aineistoja, jotka täyttävät meidän kriteerit.

STUK on monivaiheisen Fennovoima-saagan aikana puuttunut moneen epäkohtaan. Se käy läpi varsinaisten turvallisuuskysymysten lisäksi johtamiseen, organisaatioon ja toimintakulttuuriin liittyvät asiat.

Kolmannesvuosiraporteissa luetaan tarvittaessa madonluvut, kuten että "....turvallisuuskulttuurin muutostyö on Fennovoimassa yhä kesken". Kesällä se teki poliisille selvityspyynnön, kun salassa pidettävää aineistoa löytyi Fennovoiman entisen työntekijän kotoa.

Seuraavaa kolmannesvuosiraporttia kirjoitetaan parhaillaan ja se julkistetaan tammikuun lopulla.

Mutta myös STUK:ssa katsotaan, että projektissa on lupaavia merkkejä. Aiemmin se on joutunut huomauttamaan saamansa turvallisuusaineiston puutteista.

– Nyt siellä on perustettu projektitiimi, joka kirjoittaa länsistandardien mukaista alustavaa turvaselostetta. Meillä on odotukset korkealla.

– Henkilökohtainen arvioni on että, viime vuoden aikana menty eteenpäin, Nevalainen tunnustaa.

Ydinkysymys

Entäpä ydinkysymys - milloin Fennovoiman ydinvoimala Pyhäjoen Hanhikivelle valmistuu?

Vuosi sitten joulun alla Fennovoima tiedotti, että hanke myöhästyy neljä vuotta - siis aiemmin ilmoitetusta myöhästyneestä aikataulusta. Tämän hetken tavoitteena on tuottaa sähköä vuonna 2028.

Nevalaisen mukaan STUK on saanut Fennovoimalta hankkeen turva-arvioon tarvittavasta aineistosta vasta murto-osia.

– Suurin yksittäinen osa on alustava turvaseloste. Jos se on 21 lukua pitkä, niin parista ensimmäisestä luvusta on saatu osia - alkutaipaleella siis ollaan.

Nevalainen muistuttaa, että STUK ei ole Fennovoiman aikataulutoimisto - turvaselvitykset käydään läpi huolella ja siihen käytetään aikaa tarvittava määrä. STUK käyttää työssä myös ulkopuolisia konsultteja.

Myöskään Rosatomin Laaksonen ei hakkaisi kiveen Hanhikiven lopullisen valmistumisen päivämäärää.

– Jää nähtäväksi, miten yhteispeli sujuu Fennovoiman kanssa sekä Fennovoiman ja STUK:n välillä. Tässä tuntuu olevan resurssipulaa sekä Fennovoimassa että todennäköisesti myös STUK:ssa.

Rakentamislupa tavoitteena ensi vuonna

Fennovoiman Okkonen katsoo seuraavaa askelta. Rakentamislupaan tarvittava lupa-aineisto pitäisi olla koossa tämän vuoden lopussa.

Tavoitteena on, että valtioneuvosto myöntäisi rakentamisluvan ensi vuoden lopussa, jonka jälkeen itse laitoksen rakentaminen voisi alkaa.

Tällä hetkellä lykkäyksiä ei ole näköpiirissä.

– Suunnitelmat ovat edenneet hyvin, mutta helppoa tämä ei tule olemaan. Nyt tehdään vahvasti töitä ja on aika hyvä hallinnan tunne.

Yli kymmenen vuotta myöhässä olevan Olkiluodon kolmosreaktorin on määrä aloitta säännöllinen sähkötuotanto maaliskuussa 2021. Aikataulu lykättiin viimeksi viime joulukuussa.

Mutta ainakin Fennovoiman aikataulusta voi varmasti sanoa, että sen alkuperäinen tavoite ei ollut mitenkään realistinen.

Saunakuolemista ei ole kattavaa tutkimusta. Saunomiseen liittyviä kuolemia Suomessa tapahtuu kuitenkin paljon.

Vuosittaisesta vaihtelusta huolimatta trendi on lisääntyvä. Monet muut tapaturmaiset kuolemat ovat olleet jo vuosia jyrkässä laskussa.

Tyypillisin tapaturmainen saunakuolema johtuu saunaan nukahtamisesta. Kuolema tulee joko elimistön lämpötilan kohoamisen tai kuivumisen seurauksena.

Tilastokeskuksen saunakuolematilastoa ymmärtääkseen pitää tietää, että saunakuolemalla tarkoitetaan saunan kuumuudesta johtuvaa tapaturmaista kuolemaa.

Kaikkiaan saunomiseen eri tavoilla liittyviä kuolemia on siis enemmän kuin mitä yllä olevasssa kuvassa näkyy.

Ero saunakuolemien ja saunomiseen liittyvien kuolemien välillä selittyy sillä, että kuolla voi vain yhteen syyhyn. Jos kuoleman taustalla on vaikkapa sepelvaltimotaudin laukaisema sairauskohtaus, kuolinsyyksi merkitään tautikuolema. Sairauksista juuri sepelvaltimotautikuolema on saunomiseen liittyvissä tapauksissa kaikkein yleisin.

Mutta pelkkiä tapaturmaisiakin saunakuolemia on paljon, vuonna 2017 peräti 61. Vertailun vuoksi polkupyörällä on viime vuosina kuollut keskimäärin 30 ihmistä. Tulipaloissa puolestaan kuoli viime vuoden alustavien tietojen mukaan tapaturmaisesti 42 ihmistä.

Terveenä ja selvin päin saunaan vaikka joka päivä

Tutkimustiedon valossa saunominen on terveellistä.

Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston BMC Medicine -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan saunominen 4–7 kertaa viikossa vähentää sekä miesten että naisten sydän- ja verisuonitautikuolemia jopa tehokkaammin kuin kerran viikossa saunominen.

Tutkimuksesta vastannut professori Jari Laukkanen sanoo, että hänelle saunakuolemista tuleekin ensimmäisenä mieleen alkoholi.

– Se on todettu: alkoholi on ollut lähes aina saunakuolemissa mukana. Se on valitettavaa. Siinähän on fysiologinen tausta, että se vaikuttaa verenpaineen säätelyyn ja koordinaatio heikkenee. Jos haluaa jonkun syyn saunakuolemiin nostaa, niin se on alkoholi.

Laukkanen muistuttaa, että alkoholista ja saunomisesta voi nousuhumalan aikana syntyä yhteisvaikutus, jossa verenpaine laskee ja saunojaa alkaa pyörryttää. Krapulan aikana taas elimistö on stressaantunut. Siitä seuraa helpommin rytmihäiriöitä.

Sauna aiheuttaa jo itsessään keholle lämpörasituksesta johtuvaa stressiä. Krapulan ja saunan lämpöstressin yhteisvaikutus rasittaa saunojaa entisestään.

Keski-Suomen keskussairaalan kardiologian erikoislääkärinä toimiva Jari Laukkanen toteaa, että alkoholin lisäksi toinen merkittävä tekijä saunassa tapahtuneiden kuolemien taustalla ovat henkilön aikaisemmat sydänsairaudet tai -oireet.

– Harvoin sauna terveelle on vaarallista.

Dementikko ei muista tulla ulos

Kattavaa tutkimusta saunakuolemista ei ole vielä kukaan tehnyt, mutta THL:n oikeuslääkäri Antti Virtanen on nyt tekemässä kartoitusta.

Oikeuslääketieteelliseen kuolemansyyn selvittämiseen erikoistuneen Virtasen mukaan saunakuolemissa näkyvät myös dementoivat sairaudet kuten Alzheimerin tauti ja muut vastaavan kaltaiset sairaudet.

– Dementoiviin sairauksiin ei yleensä liity äkillisiä sairauskohtauksia, mutta ne voivat heikentää suorituskykyä siten, että henkilö ei esimerkiksi huomaa poistua saunasta riittävän ajoissa.

Myös oikeuslääkärit ovat huomanneet, että täysin terveen ja selvin päin olevan henkilön saunakuolema on erittäin harvinainen. Tilastoista selviää, että keskimäärin joka kolmas saunan kuumuuteen tapaturmaisesti kuollut on nainen.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tietojen mukaan saunakuolema ei käytännössä koskaan johdu saunan teknisistä vioista.

Sähkösaunassa kuolemariski on ainakin teoriassa korkeampi. Puusaunassa lämpö loppuu yleensä nopeammin, kun lauteille nukahtanut saunoja ei ole kiukaaseen enää klapeja lisäämässä.

Saunakaveri pitää hengissä

Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi sanoo, että saunakuolemien nostaminen esille on hyvä avaus. Koskenniemi ehdottaa, että saunominen otettaisiin esimerkiksi ikääntyneiden lääkärikäynneillä puheeksi.

Saunaseuran saunatalolla sauna on rauhoittumisen paikka, josta haetaan ennen kaikkea terveyttä. Alkoholiin seura ei suoraan ota kantaa, mutta Koskenniemen mukaan saunakaljan paras aika on vasta saunomisen jälkeen.

– Esimerkiksi meillä on sellainen sääntö, että ei puhelimia eikä politiikkaa. Sauna on se paikka, johon tullaan rentoutumaan. Sauna ei ole biletyspaikka.

Mutta bilettäjiäkin Suomen saunoissa riittää. THL:n oikeuslääkäri Antti Virtanen toivoo, että alkoholipitoisen saunomisen yhteydessä pidettäisiin kollektiivisesti huolta siitä, että kaikki saunojat poistuvat saunasta.

Saunakuolemissa yksinäisyys korostuu. Tai ainakin se, ettei ole saunakaveria.

– Olisi ensiarvoisen tärkeää, että ihmiset eivät saunoisi yksin, jolloin mahdollisten ongelmien sattuessa ei ole toista henkilöä auttamassa, THL:n Virtanen muistuttaa.

Lue myös:

Suomi sai saunomisen Guinnessin maailmanennätyksen kiinalaisilta takaisin Suomeen

BERLIINI Olli Piippo, 39, istuu työhuoneensa upottavalla sohvalla ja kysyy, haittaako, jos hän sytyttää tupakan. Piippo tarkkailee aina samalta valkoiselta sohvalta valmisteilla olevaa teostaan. Mitä siihen pitäisi lisätä tai ottaa pois?

Piippo on yksi suomalaisen nykytaidekentän uuden polven keskeisistä kuvataiteilijoista. Hän on saanut tunnustusta myös kuraattorina.

Suomalaistaiteilija lähti yli kymmenen vuotta sitten Berliiniin etsimään itseään taiteen tekemisen lomassa.

Piippo maalaa abstrakteja töitä raskaalla kädellä ja paksuilla siveltimen vedoilla.

Suomessa Piippo tunnetaan myös teollisuusjohtaja Antti Piipon poikana. Isä tunnetaan puolestaan “kohumiljonäärinä”, joka perusti kuluttajaelektroniikkaan erikoistuneen sopimusvalmistaja Elcoteqin 1990-luvun alun lamavuosina ja vaurastui sillä.

Isästään Piippo ei juuri puhu, mutta hän korostaa, että välit isän kanssa ovat hyvät.

– Meillä molemmilla on omat asiamme. Itse olen taiteilija ja hän pyörittää omia juttujaan.

Kuten nykytaidegalleriaa Helsingissä. Antti Piippo on yksi Helsinki Contemporary -nimisen gallerian rahoittajista ja hallituksen jäsen.

Ja poika kuuluu gallerian taiteilijoihin, mutta isältään hän ei kysy mielipidettä taiteestaan.

Ja isä oli itse asiassa yksi monista syistä, miksi poika lähti Berliiniin.

Helsinkiin avattiin vuonna 2007 uusi nykytaidegalleria, Gallery Kalhama & Piippo Contemporary, jonka perustajiin isä kuului.

Siksi pojasta tuntui juuri silloin paremmalta olla Berliinissä.

– Se vaikutti varmasti lähtööni. Galleriasta syntyi pienessä ankkalammessa oma pieni kohunsa. Ei tarvinnut olla kommentoimassa sitä.

Nyt hän on historiallisen muutoksen keskellä.

Piippo on päättänyt palata Suomeen vielä tänä talvena, vaikka niin ei pitänyt alun perin käydä.

– Lähdin Berliiniin sillä idealla, että tämä on yksisuuntainen lippu, Piippo toteaa.

Vapautta etsivä taideopiskelija törmäsi Berliinissä hierarkiaan

Berliini näytti harmaalta ja ankealta syksyllä 2007. Suomen kuvataideakatemiassa opiskellut Piippo oli päässyt vaihtoon Berliinin kuvataideakatemiaan (UDK), ja Berliinissä hän asettui asumaan Kreuzbergiin.

Piipolla oli espanjalainen tyttöystävä, mutta suhde kariutui, koska Madridin ja Berliinin välin ravaaminen kävi Piipon mukaan aika nopeasti aika raskaaksi. Myös hän oli vaikuttanut siihen, että Piippo päätti lähteä ulkomaille opiskelemaan.

Kreuzberg oli kylmän sodan aikana Länsi-Berliinin köyhintä seutua. Ja se on yhä köyhä.

Suurin osa asukkaista on turkkilaistaustaisia maahanmuuttajia.

Alueella oli pimeitä kadunpätkiä, sillä valaistus oli vielä puutteellista.

– Kaikki oli vähän surkean oloista, Piippo sanoo.

Tahmeasta alusta huolimatta Berliini näyttäytyi hänelle mahdollisuuksien kaupunkina, jota suomalaiset muusikkokaverit olivat hehkuttaneet Helsingissä. Berliinissä sai heidän mukaansa elää vapaasti ja olla onnellinen.

Se oli toista kuin vakavien, urakeskeisten ja stressaantuneiden ihmisten suomalainen todellisuus.

Piippoa kiinnosti taiteen tekemisen loputtomalta tuntuvat mahdollisuudet kaupungissa.

Piippo oli soittanut Suomessa Gris-nimisessä yhtyeessä saksofonia, ja moni Berliinin-suomalaistuttu oli peruja niiltä ajoilta.

Piippo halusi mukaan suureen seikkailuun.

Kaupungista oli tullut eurooppalaisen, kokeellisen nykytaiteen keskus, ja ilmapiiri kiehtoi suomalaista taideopiskelijaa.

Taideakatemiassa meno näytti toisenlaiselta kuin Suomessa. Luennoilla sai polttaa, ja koulusta tuli mieleen ennemminkin Ateneum kuin Elannon vanha leipätehdas Sörnäisissä, jossa Suomen kuvataideakatemia toimi.

Suomessa kuvataidekenttä on kompakti ja ihmiset tuntevat toisensa. Taideopiskelijat saattoivat istui iltaa samassa pöydässä nykytaiteen museon johtajan kanssa, mutta Berliinissä ajatus tuntui utopialta. Siellä taidekenttä on hierarkkinen ja pirstaloitunut.

Ensimmäisenä vuonna asuntona toimi Piipon työhuone, joka oli entisessä tehtaassa.

Työ- ja asuintilan raja oli merkitty jeesusteipillä.

Töitä sai katsella “asunnosta”, mutta maalit jäivät “työhuoneen” puolelle.

Mutta aito, hehkutettu Berliini oli vielä löytämättä.

Berliini löytyi sisäpihoilta ja kellareista

Kaverien hehkutuksesta huolimatta “vapaa ja onnellinen Berliini” ei tuntunut aukeavan Piipolle. Ensimmäisen puolen vuoden aikana hän tunsi olevansa ulkopuolinen. Tunteeseen löytyi syy: Piippo huomasi viettävänsä aikaa pääasiassa suomalaisten “ekspattien”, eli ulkomailla väliaikaisesti asuvien suomalaisten seurassa.

Sen ei pitänyt olla matkan tarkoitus, kun Piippo tuli kaupunkiin Lonely Planetin Berliini-opas takataskussa.

Piippo päätti muuttaa kurssia ja kokeilla, miten pitkälle omat siivet kantaisivat.

Hän halusi tutustua paikallisiin ihmisiin. Muutos kannatti.

– Ehkä sellaisen puolen vuoden oleskelun jälkeen aloin tajuta kaupungin vapauden ja hienouden, Piippo muistelee.

Berliini ei löytynytkään suomalaisten seurasta, vaan kutsuista entisiin tehdashalleihin, sisäpihoille ja kellareihin, joiden ovien takaa löytyivät kaupungin kuumimmat bileet, bändit ja taidehappeningit.

Berliinissä asiat tehtiin itse, ja se viehätti Piippoa.

– Ihmisillä oli kova halu ja vapaus tehdä niin asioita, hän sanoo.

Myös soraääniä kuultiin. Pidempään Berliinissä asuneet väittivät, että paras ajanjakso oli jo takana. Se tapahtui muurin murtumisen jälkimainingeissa. Silloin kamat kannettiin sinne, missä juhlat haluttiin pitää. Ja jos joku tarvitsi kämpän, hän potkaisi oven sisään tyhjästä talosta.

Teknomusiikkiskene, vallatut talot, puoli-ilmaiset taiteilijoiden työtilat. Berlin happened already, Piipolle sanottiin.

Hän oli ihmeissään. Oliko todella näin?

Piiposta ei tuntunut siltä.

Kapinaa raharikkaiden Westendissä Espoossa

Piippo sytyttää jälleen uuden tupakan. Berliinissä se ei tunnu yhtään niin epäkorrektilta kuin Suomessa. Piipon mukaan kaupungissa syntyi kansanliike, kun tupakanpoltto haluttiin kieltää berliiniläisistä kulmakuppiloista. Berliiniläiset voittivat.

Pitkänhuiskea Piippo osaa poseerata viipyilevästi kameralle. Se on poikkeuksellista, sillä suurin osa kuvataiteilijoista inhoaa sitä, että heitä valokuvataan.

Piipossa piirre juontaa juurensa ehkä miehen muusikkomenneisyyteen. Gris tuli tunnetuksi viileän tyylikkäänä yhtyeenä, ja Piipon nykyolemus tukee yhä sitä mielikuvaa.

Teininä tilanne oli toinen. Tuleva kuvataiteilija pukeutui räikeästi ja piti irokeesia. Hänellä oli punkbändi veljensä kanssa. Se oli kapinaa myös vanhempia kohtaan. Ja koko sitä elämäntyyliä, jota ympäristö edusti. Piippo kasvoi Espoon Westendissä, joka tunnetaan raharikkaiden asuinalueena.

– Sitä yritti löytää oman identiteettinsä kieltämällä kaiken, mitä ympärillä oli. Myös yliampumisen kautta, Piippo toteaa.

Vielä Berliinin alkuvuosina Piippo tunsi olevansa kirkasotsainen ja kärkäs mies, joka tunsi tietävänsä kaiken maailmasta.

Nyt tunne on toinen, ja Piippo kertoo, että elinpiiri on supistunut huomattavasti siitä, mitä se oli vielä kymmenen vuotta sitten.

Voimakkaimmin siihen on vaikuttanut oman lapsen syntymä. Piippo erosi lapsen äidistä viisi vuotta sitten, mutta heillä on yhteishuoltajuus.

Alussa koko Berliini oli Piipon leikkikenttä tai osteri, kuten hän itse sanoo.

Nyt elämä kuluu työhuoneen, tutun kahvilan, leipomon, kaupan ja pojan koulun välillä. Kun Piippo muutti Berliiniin, elämään kuuluivat baari- ja klubi-illat, yöelämä ja ulkona pörrääminen. Oma paikka piti löytää.

Piippo asuu eteläisessä Kreuzbergissä, kilometrin päässä työhuoneestaan.

Hän kävelee töihin.

Oman työnsä ohessa Piippo on sijoittanut rahojaan berliiniläiseen bistroon. Sen nimi on Wagner.

Gentrifikaatio työntää taiteilijoita poispäin

Kivenheiton päässä Piipon työhuoneesta sijaitsee Kreuzbergin sydän, Kottbusser Torin metroasema. Siellä on aamupäivällä ankea tunnelma.

Asemaa vastapäätä seisoo ikoninen, monikulmainen asuinkompleksi, jota on käytetty elokuvien kuvauspaikkana. Se symboloi Kreuzbergiä.

Paikka voisi olla Helsingin Kurvissa, mutta mittakaava on suurempi.

Metroaseman penkillä nuokkuu väsynyt päihteidenkäyttäjä, joka seuraa silmän raosta asemalaiturin tapahtumia.

Metrojunat tulevat ja menevät, ja sillan jatkeena seisovan metroaseman laituri täyttyy ihmisistä, jotka kiiruhtavat portaita alas kadulle. Olemme köyhemmän työläiskaupunginosan ytimessä, kuten Piippo seutua kuvailee.

Alue on ollut vuosia päihteidenkäyttäjien asuttama, ja se näkyy kaikkialla.

Aiemmin Piippo ei olisi uskaltanut mennä työhuoneelleen reittiä, jota nyt kuljemme.

– Kun tänne kömpi aamulla töihin, ihmisiä saattoi olla siinä piikittämässä, eikä kaikista voinut olla varma, olivatko he enää hengissä.

Alue on yhä rähjäinen, vaikka se on paljon siistimpi kuin 10 vuotta sitten. Gentrifikaatio on tehnyt tehtävänsä myös tällä seudulla. Ja turismi.

Se on tuonut Berliiniin paljon rahaa, mikä näkyy Piipon mukaan kaikkialla.

Vuokrat nousevat, ja taiteilijat lähtevät kaupungista tai siirtyvät yhä kauemmas keskustasta halvempien työtilojen perässä. “Vapaa ja onnellinen” Berliini siirtyy pikkuhiljaa Berliinin kehää kohti.

Kaupungin viehätys on Piipon mukaan liittynyt myös siihen, että taiteilijat ovat pystyneet asumaan keskustassa halpojen vuokrien ansiosta.

Se maailma on mennyttä.

Haastattelun aikana Piippo saa vuokranantajaltaan viestin, jossa kerrotaan, että työhuoneen vuokra nousee.

– Nyt on todella hyvä aika lähteä täältä, hän toteaa.

Poika vaikutti päätökseen

Piipolla on edessään muuttokuorman tilaaminen.

Mukaan lähtee työhuoneelta työvälineet ja paljon taidetta.

Osa siitä on järjestelty riveihin “elefanttien hautausmaalle”. Se tarkoittaa keskeneräisiä töitä, joita on työhuoneella todella paljon.

Piipon koko taiteilijanura on rakentunut Berliinissä.

Taakse jää Piipon ikioma kupla. Työhuone ja saman talon muut pohjoismaalaiset kollegat, kuten kuvataiteilija Marcus Eek, jonka kanssa Piippo on tehnyt monenlaisia taidetapahtumia eri puolilla Eurooppaa.

Muutosta tulee haastava, sillä Piippo on rakentanut kotinsa Berliiniin pysyvästi.

Kaikki hankinnat on tehty sen mukaan.

Piippo palaa Suomeen ennen kaikkea lapsensa takia. Päätöksen vaikutti tietysti myös nykyinen parisuhde. Piipon puoliso asuu ja työskentelee Suomessa, ja Helsingin ja Berliinin väli on tullut tutuksi.

– Totesimme, että tämä on ehkä turhan raskas tapa elää, Piippo sanoo.

Yksi muuton motiiveista on suomalainen koulutusjärjestelmä, ja Piippo haluaa poikansa suomalaiseen kouluun.

Poika on muuttanut hänen elämäänsä myös muuten. Piippo kertoo rauhoittuneensa ja saaneensa perspektiiviä elämään.

– Lapsen kautta sitä joutuu miettimään myös toisen ihmisen (lapsen) elämää.

Muutos on joka tapauksessa mittava, sillä Piippo oli pitkään sitä mieltä, ettei hän lähde Berliinistä mihinkään.

Suunnitelmien mukaan pojan olisi tarkoitus viettää puolet vuodesta äitinsä luona Berliinissä, ja puolet isän kanssa Suomessa.

Suomeen muuttoon vaikutti lopulta moni tekijä.

– Aloin arvioida uudestaan sitä, mitä minulle ja Berliinille on tapahtunut. Ja mitä tulevaisuudelta haluan, Piippo toteaa.

Silti paluu Suomeen pelottaa.

Helsinki on muuttunut rennommaksi kymmenessä vuodessa, mutta Berliiniä siitä ei saa kirveelläkään.

– Jännittää ja pelottaa se, miltä suomalainen mentaliteetti tuntuu sitten, kun elää ja asuu Suomessa.

Ruotsalaisten enemmistö ei tunne luottamusta maansa puolustusvoimien kykyyn puolustaa maan rajoja. Dagens Nyheter -sanomalehden julkaiseman mielipidetiedustelun mukaan vain 18 prosenttia ruotsalaisista luottaa suuresti puolustusvoimien kykyyn estää vieraan vallan hyökkäys.

Peräti 51 prosenttia vastaajista sanoo luottamuksensa puolustusvoimiin olevan vähäinen. 25 prosenttia sanoo, ettei luottamus puolustusvoimien kykyihin ole sen paremmin suurta kuin pientäkään. Kuusi prosenttia ei osaa ottaa kantaa.

Dagens Nyheter on julkaissut vastaavan tutkimuksen vuosittain vuodesta 2014 alkaen. Tuoreita lukuja vuoden 2014 lukuihin verrattaessa käy ilmi, ettei luottamus puolustusvoimiin ole juurikaan vahvistunut puolustusbudjettiin tehdyistä miljoonakorotuksista huolimatta.

Vuonna 2014 suurta luottamusta ilmoitti tuntevansa 15 ja vähäistä luottamusta 57 prosenttia vastaajista.

Alhaisinta luottamus Ruotsin puolustusvoimiin on oppositiossa olevien ruotsidemokraattien ja kokoomuksen kannattajien parissa.

Nato-kannastaan epävarmojen määrä kasvussa

Samassa kyselyssä tiedusteltiin myös ruotsalaisten näkemystä jäsenyydestä sotilasliitto Natossa. Kun vuonna 2014 Nato-kannastaan epävarmoja oli 20 prosenttia vastaajista, on epävarmojen osuus nyt 32 prosenttia.

Ruotsin Nato-jäsenyyttä tukee nyt 30 prosenttia, kun kannattajia vuonna 2014 oli 35 prosenttia. Nato-jäsenyyden vastustajia on 38 prosenttia vastaajista, kun vielä vuonna 2014 vastustajia oli 47 prosenttia.

Dagens Nyheterin julkaisemaan Ipsosin tekemään tutkimukseen vastasi 1 222 ihmistä.

Suomessa luottamus puolustusvoimiin eroaa suuresti Ruotsista. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n keväällä 2019 julkaisemassa Arvo- ja asennetutkimuksessa 82 prosenttia suomalaisista sanoi tuntevansa hyvin suurta tai melko suurta luottamusta puolustusvoimia kohtaan.

Melko vähäistä tai hyvin vähäistä luottamusta puolustusvoimia kohtaan tuntee vain seitsemän prosenttia suomalaisista. 12 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Evan syksyllä 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaisista Nato-jäsenyyttä vastustaa 47 prosenttia ja kannattaa 22 prosenttia. Epävarmoja kannastaan on 32 prosenttia vastaajista.

Test World -autotestikeskus sijaitsee keskellä sankkaa lappilaista mäntymetsää, noin kymmenen kilometrin päässä Ivalosta. Suojatoimet ovat tarkat: valtava alue on aidattu ja valvottu kameroin. Ylimääräisiä silmäpareja ei kaivata, sillä täällä ajoneuvoteollisuuden jätit testaavat tuotteita, jotka tulevat tavallisten kuluttajien saataville vasta pitkän ajan päästä.

Olemme sopineet toimitusjohtaja Janne Seurujärven kanssa tapaamisajan ja tarkan paikan. Entinen poliitikko ja kansanedustaja ottaa ryhmämme tyylikkäästi vastaan yhdellä pääporteista ja tervehtii iloisesti.

Tänne ei pääse kuka tahansa, mutta nyt Seurujärvi on valmis raottamaan salaisuuden verhoa.

– Salassapitovelvoitteet ovat kattavat: ainoastaan siellä, missä on saatu lupa kuvata tai lupa näyttää se on mahdollista. Muuten kuvaaminen ja esittely on kielletty, opastaa Test Worldin toimitusjohtaja Janne Seurujärvi ystävällisesti.

Test Worldin alue on laaja, se on pinta-alaltaan satoja hehtaareja Lapin erämaassa. Testikeskuksen toiminnan ydin on säilyttää ja suojata asiakkaiden yrityssalaisuudet ja luoda heille olosuhteet, jotta testaus sujuu ilman ongelmia.

– Ovet eivät aukene medialle tuosta vaan. Emme toki halua piilotella mitään, mutta ymmärrämme sen, että asiakkaat tekevät täällä luottamuksellista työtä, joka on yrityssalaisuuksien piirissä olevaa. Teemme kaikkemme, että he saavat tehdä työnsä rauhassa.

Kesä saadaan talven keskelle, eikä lumipyry sisällä ole mahdotonta

Tapaamisen jälkeen ajamme vajaan kahden kilometrin matkan alueelle. Suurella aukiolla hahmottuu jo kaukaa erilaisia rakennuksia, toimistoja, vanhempia tiilirakennuksia ja viisi sisähallia, joissa on erilaisiin olosuhteisiin tarkoitettuja ratoja.

Test World esittelee toimintaansa avoimesti, mutta selkeä ehto on, että testiauton rengasmerkkiä ja sen kuvioita ei saa kuvata.

Ylen ryhmälle heltisi kuvauslupa kahteen eri testiin. Toisessa testattiin talvisia olosuhteita ja toisessa kesäisen lämpimiä. Tämän mahdollistavat viisi palkittua sisähallia, joissa olosuhteita voidaan säädellä monipuolisesti tilaajan haluamalla tavalla.

– Nyt on menossa märkäpitotesti, jossa testataan talvirenkaan pitoa ja jarrutusmatkaa talvirenkailla. Autossa on mittalaitteet, jotka mittaavat jarrutusmatkan, joka voi olla talvirenkaalla noin 40 metriä. Laskentanopeus on 80–85 kilometriä tunnissa, sanoo Pasi Haatainen, joka on testannut eri valmistajien renkaita useita vuosia.

Sisähallien tekniikka on monimutkainen. Hallin laiteteho on 1,5 megawattia, millä pitäisi viileänä useampia jäähalleja. Hienosyiset säädöt hallien lämpötiloissa ja muissa olosuhteissa vaativat huippumodernia tekniikkaa. Asiakkaiden toiveet vaihtelevat laidasta laitaan ja haasteiden ratkaiseminen on arkipäivää.

Kokenut indoor-päällikkö Timo Tuovinen esittelee ylpeänä omaa valtakuntaansa, eikä ihme.

– Kaikenlaista löytyy, mutta sanotaan, että lumimyräkän tai myrskyn järjestäminen tänne sisälle tuulen ja tuiverruksen kanssa, se on yksi oudoimmista, naureskelee Timo Tuovinen ja toteaa, että se onnistui kohtalaisen hyvin.

Kymmenistä testirenkaista tuotantoon pääsee vain yksi

Renkaiden testaus on hienosääteistä ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä. Haatainen vaihtaa avustajiensa kanssa autoon jo viidennet testirenkaat. Hallin päädyssä odottaa vielä kymmenkunta rengasparia.

Testirenkaita voi olla testissä muutamassa kuukaudessa kymmeniä tai lähes sata kappaletta. Niiden välillä etsitään eroja, jotka saattavat olla joidenkin renkaiden välillä huomattavia, jopa kymmenien metrien eroja esimerkiksi jarrutusmatkoissa.

Kymmenistä renkaista ja erilaisista hienosäädöistä tuotantoon päätyy lopulta ainoastaan yksi. Kyse on ajoturvallisuudesta, joka on ratkaiseva kilpailussa.

Tällä hetkellä Ivalossa testaa noin kymmenen eri rengasvalmistajaa. Yksi näistä on korealainen Kumho.

– Meillä on täällä kolme testikuljettajaa, kaksi korealaista ja yksi eurooppalainen, kaikki objektiivisia kuljettajia. Kokonaisuudessaan meillä on ollut täällä 8–9 henkilöä kolme kuukautta, kertoo Kumhon Euroopan tekninen johtaja Mathias Bode.

Alalla vallitsee pääasiassa pohjoismainen kilpailu ulkomaisista asiakkaista, sanoo toimitusjohtaja Janne Seurujärvi. Kovin kisa käydään Ruotsin Lapin kanssa. Siinä Ivalo on tällä hetkellä etulyöntiasemassa.

– Meillä on täällä koko infra valmiina ja kaikki lyhyen matkan päässä. Testialueen läheisyydessä sijaitsee lentokenttä, majoitusliikkeet ja kaikki muu tarvittava. Tätä Ruotsin kilpailijalla ei ole tarjottavana asiakkaille.

Test Worldillä on myös toinen ulkotestialue, joka sijaitsee Ivalon lentokentän kupeessa. Tänä vuonna yhtiöllä on ollut 100 eri asiakasta eri puolilta maailmaa, asiakkaista 96 prosenttia on ulkomaalaisia yrityksiä.

Lapissa myös Muoniossa on iso autoteollisuuden testikeskus (Kaleva).

Autoalan murros ei vie uskoa tulevaisuuteen

Test World kuuluu brittiyhtiö Millbrookille, joka on erikoistunut eri puolilla maailmaa autotestaukseen. Yhtiön pääkonttori on Lontoossa. Millbrookin omistaa puolestaan sijoitus- ja pörssiyhtiö Spectris plc.

Emoyhtiö Millbrookin on tarkoitus tulevaisuudessa investoida alueelle lisää ja tavoitteena on moninkertaistaa liikevaihto. Työpaikkojen uskotaan tuplaantuvan, mikä tietäisi hyvää Ivalon alueen työllisyydelle.

Ivalon testikeskus on laajuudessaan maailman pohjoisin auto- ja rengastestikeskus. Se pyörittää vuositasolla runsaan seitsemän miljoonan euron liikevaihtoa ja työllistää talvisin 70 ja kesäisin vajaat 40 henkilöä.

Investointeja yhtiö on tehnyt viime vuosina kymmenillä miljoonilla euroilla. Tähän asti laajentumiseen on tarvittu poikkeuslupia, mutta nyt kunta on aloittanut jättimäisen, 900 hehtaarin alueen, kaavoittamisen.

Autoteollisuudessa eletään murroksen aikaa. Vielä nyt liikumme kuljettajan ohjaamissa polttomoottoriautoissa, mutta mikä on käyttövoima kymmenen vuoden päästä ja ajaako autoa tuolloin jo keinoäly?

Näiden kysymysten pohtiminen saa hirsikodan tulen loimussa istuskelevan toimitusjohtaja Janne Seurujärvenkin mietteliääksi, vaikka Test World omistajineen toki uskoo kasvuun ja tulevaisuuteen.

– Yleinen taloudellinen tilanne ja tietysti myös teknologiset kysymykset ajoneuvoteollisuuden sisällä, moottoriteknologiasta ajonhallintalaitteisiin, kyllä siellä paljon tällaisia tulevaisuuden kysymyksiä on avoinna. Ne vaikuttavat siihen, mihin suuntaan tuote-, tutkimus- ja kehitystoimintaa viedään, Seurujärvi pohtii.

Autojen turvatekniikka on kehittynyt testien ansiosta huimasti. Mikä on seuraava läpimurto? Keskustele aiheesta kello 22 asti.

Lue myös:

10 kysymystä asiantuntijoille auton hankinnasta – "Epätodennäköistä, että liikenteen verotukseen olisi tulossa dramaattisia muutoksia"

Arvailu autojen todellisesta polttoaineenkulutuksesta loppuu – uusissa autoissa on oltava kulutusta seuraava järjestelmä 2021

Kahden lapsen äiti Jenni Jokela istuu olohuoneen sohvalle ja pyytää viisivuotiaan Iines Jokelan omasta huoneesta istumaan viereensä. Sohvalla jutellaan rauhassa hoitopäivän kuulumisista.

– Miten päivä meni?

– Ihan hyvin, vastaa Iines.

– Mitä tapahtui?

– Ei mitään erikoista, voinko jo mennä?

Tilanne on tuttu monessa lapsiperheessä. Vanhemmat haluaisivat tietää lapsensa hoitopäivästä paljon enemmän kuin tämä malttaa kertoa.

Lasten vertaissuhdetaidoista väitelleen FT Vilja Laaksosen mukaan lapsi tarvitsee sopivan hetken kertoakseen asioita. Silloin aikuisen on oltava läsnä. Jos lapsella on jo jotain muuta mielessä, hän ei välttämättä jaksa syventyä muistelemaan menneitä.

Kuva ohjaa lasta

Jenni Jokela ei päästä Iinestä vielä livistämään, vaan näyttää tyttärelleen kännykästä kuvaa, joka on otettu muutama tunti aikaisemmin päiväkodissa.

– Mitä te tässä teette?

Iines innostuu kertomaan äidilleen.

– Me oltiin ulkona. Keinuttiin Moonan kanssa. Saatiin tosi kovat vauhdit. Oli tosi kivaa.

Iines katselee äitinsä puhelimelta seuraavaksi muita aiemmin hoitopaikassa otettuja kuvia. Löytyy kuva leipomisesta.

Äiti kysyy taas, mitä kuvassa tapahtuu.

– Me leivottiin ja kaulittiin taikinaa. Sitten me laitettiin se taikina muotteihin ja sitte ei tuu muuta mieleen, Iines vastaa.

Kuva on Vilja Laaksosen mukaan hyvä apuväline, jonka avulla voi esittää täsmällisiä kysymyksiä lapselle, sen sijaan että kysyy yleisesti miten päivä meni. Kuvan avulla lapsi orientoituu keskusteluun ja keskittyy juuri siihen.

– Visuaalinen ärsyke tuo keskusteluun konkretiaa, jolloin voidaan oikeasti keskustella siitä mitä on tehty, kenen kanssa ja millaisia ajatuksia päivän tapahtumat ovat lapsessa herättäneet.

Vuorovaikutus lisääntyy

Moni päiväkoti osallistaa nykyään vanhemmat mukaan toimintaan kuvien avulla. Päiväkodista riippuen kuvien lähettelyyn ja niistä keskustelemiseen käytetään Instagramia, Whats Uppia, See Sawta, tekstiviestejä tai jotain muuta digitaaliseen viestintään kehitettyä ohjelmaa, jolla voi lähettää kuvia ja videoita.

– Vuorovaikutus päiväkodin ja kodin välillä sekä lasten ja vanhempien välillä kehittyy, kun asioita avataan, sanoo Kiviniityn päiväkodin varajohtaja Hanna Tuominen Kokkolasta.

Päiväkodin lapset ovat pikkuhiljaa huomanneet viestien menevän kotiin päin perille, koska joissain tilanteissa lapset jopa pyytävät, että heidät kuvattaisiin vanhempien nähtäväksi.

– Päivän tapahtumista keskusteleminen kuvien avulla kehittää kieltä ja vuorovaikutusta vanhempien kanssa. Kuvista kertominen on hyväksi, Hanna Tuominen sanoo.

Jenni Jokela on huomannut myös sen, että joskus tulee vastaan asioita, joita pitää lapselle sanoittaa.

– Tiedetehtävien aikaan me kyllä mietittiin kuvista, mitä aineita mukeissa oli. Iines ei ollut niitä sisäistänyt, joten niitä piti kotona käydä läpi, Jokela muistelee.

Vanhemmat tietävät, mitä hoitopaikassa tapahtuu

Vilja Laaksonen muistuttaa, että vaikka päiväkodin tapahtumia avataan kuvien avulla vanhemmille, ei digitaalinen kasvatusyhteistyö saa korvata yhteistä lapsen ja vanhemman aikaa kotona.

– Lapsille pitää varata kotona rauhallisia hetkiä, aikaa olla läsnä ja avoimuutta keskusteluun. Lapsi vaistoaa milloin on turvallista puhua, päivän tapahtumista, Laaksonen sanoo.

Jenni Jokela on tyytyväinen viestintään kodin ja päiväkodin välillä. Tieto liikkuu ja kotona tiedetään, mitä päiväkodissa oikeasti tapahtuu. Osataan nähdä se, mikä voisi olla Iineksen mielikuvituksen tuotetta.

– Esimerkiksi silloin hälytyskellot soi, kun Iines kertoo, että ruokana on ollut jäätelöä, Jokela naurahtaa.

– Kuvaa näyttämällä lapsen mielikuvitus ei lähde yhtä helposti laukalle. Lapsi pysyy paremmin siinä tapahtumassa, mistä visuaalinen ärsyke tulee, sanoo myös Vilja Laaksonen.

Jenni Jokela on hyvillään nykyisestä käytännöstä.

– On hienoa, että voi osallistua kotisohvalta lapsen päiväkodin arkeen.

Australian pääministeri Scott Morrison haluaa laajan selvityksen siitä, miten viranomaiset ovat toimineet maassa jo kuukausia roihunneiden maastopalojen yhteydessä.

Morrison on ehdottanut, että selvitystyötä tekemään perustetaan erillinen komitea.

– Mielestäni se on tarpeellista, ja aion viedä ehdotuksen hallituksessa läpi, Morrison sanoi Australian yleisradioyhtiö ABC:n haastattelussa sunnuntaina.

Morrison kertoi aikeistaan sen jälkeen, kun sammutustöihin osallistunut palopelastaja kuoli Victorian osavaltiossa. Australialaismedioiden mukaan kokeneen 60-vuotiaan palomiehen päälle kaatui puu.

Kyseessä on jo toinen Victorian osavaltiossa palojen yhteydessä kuollut sammuttaja. Lisäksi kaksi vapaaehtoista palopelastajaa kuoli Uudessa Etelä-Walesissa joulukuussa.

Morrisonin mukaan nyt on keskusteltava myös siitä, miten liittovaltio voi avustaa osavaltioita katastrofeissa. Esimerkiksi pelastus- ja palolaitosten resurssipuute on ollut merkittävä puheenaihe palojen yhteydessä. Pääministeri lähetti tammikuussa 3 000 maan puolustusvoimien reserviläistä auttamaan sammutustöissä.

Lisärahoitus psykologiseen apuun

Tuhoisat palot ovat jo pitkään kiristäneet Australian poliittista ilmapiiriä. Morrisonia on kritisoitu riittämättömistä ilmastotoimista ja hitaasta toiminnasta maastopalojen sammuttamiseksi.

Ilmasto nousi puheenaiheeksi myös ABC:n haastattelussa. Pääministeriltä kysyttiin, onko Australia muuttamassa ilmastopolitiikkaansa. Morrison sanoi, että hallitus jatkaa politiikan kehittämistä, jotta Australia täyttää päästötavoitteensa.

Morrison kiisti kritiikin, jonka mukaan hänen hallituksensa ei olisi tehnyt tarpeeksi ennen maastopalojen alkua. Morrison myönsi kuitenkin, että hän olisi voinut tehdä palojen yhteydessä jotain toisin.

Pääministeri viittasi taannoisiin paloaluevierailuihinsa, joiden yhteydessä Morrison muun muassa kätteli paikallista naista väkisin ja sai osakseen buuausta. Morrison totesi ABC:lle, että tilanne paloista kärsineissä yhteisöissä on jännittynyt ja jatkossa vierailut niihin pitää suunnitella paremmin.

Nyt Morrison on luvannut lisärahoituksen maastopaloista toipumiseen. Tarkoituksena on tarjota paloista kärsineisiin yhteisöihin mielenterveyteen liittyvää apua ja neuvontaa. Avustussumma on 76 miljoonaa Australian dollaria (47 miljoonaa euroa).

Australian palo roihuaa alueella, joka vastaa noin kahta kolmasosaa Uudenmaan maakunnasta. Paloissa on kuollut ainakin 28 ihmistä. Lisäksi palot ovat tuhonneet ainakin 2 000 kotia, joista yli tuhat on tuhoutunut tammikuun alun aikana, kertoo Uuden Etelä-Walesin pelastuspalvelu Twitterissä.

Viikonlopun aikana sääolosuhteet ovat olleet viileämpiä, mikä on tuonut hieman helpotusta paloalueille. Viranomaiset ovat kuitenkin muistuttaneet, että paloja ruokkivaa kuumaa säätä ja tuulia on todennäköisesti odotettavissa tulevinakin päivinä.

Lisää aiheesta:

Kaksi isoa maastopaloa yhdistyi megapaloksi Australiassa – "Tästä tulee pitkä yö"

Australiassa otetut kuvat näyttävät maailmanlopulta: Sampsa Kallisen ikkunasta näkyy vain palojen punaiseksi värjäämä taivas

Luulitko, että 37 astetta on normaali ruumiinlämpö? Yhdysvaltalaistutkimus haastaa näkemyksen

Olemmeko fysiologisesti nyt erilaisia kuin 1800-luvulla, kysyvät Stanfordin yliopiston tutkijat.

Pystyykö altavastaaja Helsinki päihittämään ilmastokuningas Kööpenhaminan? Tanskassa kierrätetään vanhan Carslbergin olutpanimon tiiletkin jo koteihin

Kööpenhamina on raivannut tiensä maailman ilmastotähdeksi, mutta Helsinki tulee takamatkalta kovaa vauhtia perässä. Kumpikin kaupunki painii kuitenkin jäteongelman kanssa.

Asta Lepän kolumni: Nykyelämän järjettömät vaatimukset tekevät ihmiset aggressiivisiksi

Ihmiselämä on nykyisin niin paineista, että ihmisen on vaikea kestää uusia moraalisia vaateita, uskoo tietokirjailija Asta Leppä. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

Hamina on tullut tunnetuksi kaupunkina, jonka kunnianhimoinen satametrinen lipputanko muuttui täydeksi farssiksi

Miten tilanteeseen päädyttiin ja mitä lipputangolle kuuluu nyt? Yle kokosi aikajanan, jonka myötä voit sukeltaa saagan syövereihin.

Eelis Paukku, 24, takoi yli kahtasataa opintopistettä vuodessa – pian hän on oikeustieteen tohtori, diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri

Eelis Paukusta tulee väitellessään kaikkien aikojen nuorin oikeustieteen tohtori.

Doula Rosalia Pihlajasaari puhuu synnytyksestä kokemuksen tuomalla varmuudella. 44-vuotias lahtelainen on uransa aikana ollut mukana yli 1 300 synnytyksessä. Määrän perusteella häntä voi hyvällä syyllä kutsua Suomen kokeneimmaksi doulaksi eli synnytystukihenkilöksi.

Pihlajasaaren juuret ovat Italiassa ja Etelä-Afrikassa, mistä hän muutti puolisonsa kotimaahan Suomeen viitisen vuotta sitten. Täälläkin on tarvetta synnytysaktivismille, hän havaitsi.

Pihlajasaari toivoo synnytyskulttuurin muuttuvan paitsi sairaaloissa, myös yhteiskunnassa ylipäätään. Hänestä yleinen käsitys synnytyksestä on liian kapea ja negatiivinen: Oikea tieto jää usein pelon lietsomisen varjoon.

Viime vuonna #Minämyössynnyttäjänä -kampanja toi esiin lukuisten naisten kokemuksia synnytyksissä tapahtuneista loukkauksista.

– Liike on herättänyt suomalaisia siihen, ettei kaikkien kokemus ole välttämättä sama. Sairaalahenkilökunta voi ajatella, että synnytys oli hyvä, koska lopputulos oli hyvä. Synnyttäjä ei ehkä koe synnytystä hyväksi, sanoo Rosalia Pihlajasaari.

Pihlajasaaren mielestä sairaaloissa pitäisi nykyistä paremmin huolehtia synnyttäjän rauhasta ja turvallisuuden tunteesta.Ympärillä olevien olisi tärkeää välttää hermoilua, jottei se tartu synnyttäjään.

– Kun on osallistunut tarpeeksi moniin synnytyksiin, alkaa nähdä kaavan ongelmien syntymisessä. Jos äidin pelko ei aiheuta ongelmia, niitä voi luoda lääkärin tai kätilön huoli. Siksi on tärkeää, että kuka ikinä astuukin synnytyshuoneeseen, luottaisi synnytykseen.

"Syntymä on osa elämää"

Vaikka epäkohtia – kuten synnytysväkivaltaa – ei saa lakaista maton alle, negatiiviset asiat saavat Pihlajasaaren mukaan liikaa tilaa ja vääristävät käsitystämme synnytyksestä.

– Syntymä on osa elämää.Siihen kuuluu hyviä ja huonoja puolia. Keskitymme liikaa huonoihin puoliin ja asioihin, jotka saattavat mennä pieleen.

Toisaalta haastavia asioita pyritään välttelemään. Elämän alku ja loppu on ulkoistettu sairaaloiden huoleksi, sanoo Pihlajasaari.

– Olemme siivonneet syntymän ja kuoleman ulos elämästämme.

Pihlajasaari työskentelee doulana, pitää synnytysvalmennuksia, kouluttaa uusia doulia ja pyrkii levittämään tietoa synnytyksestä esimerkiksi Aktiivinen synnytys -järjestön kautta. Hän kouluttaa ja tukee ihmisiä myös kuoleman kohtaamisessa, oli sitten kyse iäkkään läheisen menehtymisestä tai esimerkiksi keskenmenosta.

Kätilösuvusta tuleva Pihlajasaari haaveili itsekin kätilön ammatista jo nuorena, mutta päätyi kuitenkin kieliopintojen pariin. Ensimmäisen lapsen syntymä hätäsektiolla antoi Pihlajasaarelle kipinän tavoitella parempaa synnytystä – itselleen ja toisille äideille.

Niinpä hän kouluttautui doulaksi vuonna 2003 odottaessaan toista lastaan. Kuopuksensa Pihlajasaari synnytti rauhallisissa tunnelmissa altaaseen.

Nykyään hän haluaa hälventää tabuja ja harhaluuloja, joita synnytykseen liittyy. Omille lapsilleen hän on halunnut esitellä synnytyksen normaalina elämään kuuluvana asiana.

– Tyttäreni oli 7-vuotiaana mukana läheisen ystävämme synnytyksessä ja hänelle synnytys on normaali asia. Pojalleni esimerkiksi imetykseen ja synnytykseen liittyvät puheenaiheet ovat normaaleja, vaikka hän on 18-vuotias. En ole myöskään suojellut heitä kuoleman näkemiseltä, kertoo Pihlajasaari.

Myytti 1: Synnytys on vain fyysinen tapahtuma

Puhumme usein synnytyksestä lähinnä fyysisenä tapahtumana. Rosalia Pihlajasaari haluaa korostaa synnytyksen psyykkistä puolta, joka hänen mielestään jää liian vähälle huomiolle.

– Synnytys on raskasta ja intensiivistä. Sen on tarkoitus herättää emotionaalisesti, psykologisesti ja fyysisesti siihen, että tulossa on valtava muutos.

Pihlajasaari sanoo ajattelevansa itse synnytystä siirtymäriittinä. Syntymän hetkellä syntyy paitsi vauva, myös kaksi uutta vanhempaa.

– Vanhemmaksi tuleminen on valtava asia, Pihlajasaari muistuttaa.

Myytti 2: Huutosynnytys

Ennen kuin omakohtaista kokemusta mahdollisesti tulee, käsitys synnytyksestä muodostuu luetun, kuullun ja nähdyn perusteella – oli se todellista tai fiktiota.

– Monet myytit perustuvat siihen, mitä näemme. Jos esimerkiksi katsomme televisiota, näemme synnytyskohtauksia, jotka ovat hektisiä ja hallitsemattomia, sanoo Pihlajasaari.

– Tavallisesti synnytys ei ole sellaista, vaan paljon hitaampaa ja hillitympää. Ei siinä ole mitään syytä panikoida, hän nauraa.

Vaikka monet elokuvissa nähtävät kuvaukset synnytyksestä ovat Pihlajasaaren mielestä huvittavia epärealistisuudessaan, ne voivat aiheuttaa pahimmillaan pelkoja ja turhia huolia. Esimerkiksi televisio-ohjelmissa ja elokuvissa synnyttäjät eivät usein ehdi sairaalaan, vaikka matkaan lähdetään heti ensimmäisen supistuksen jälkeen.

– Tarvitaan hyviä, voimakkaita, säännöllisiä ja jatkuvia supistuksia ennen kuin lapsi syntyy, Pihlajasaari muistuttaa.

Pihlajasaari on huolissaan myös siitä, että synnyttävä nainen esitetään usein hillittömästi karjuvana, raivopäisenä ja täysin itsekontrollin menettäneenä. Moni pelkääkin hänen mukaansa juuri hallinnan menettämistä.

– Kukaan ei halua elämässään – varsinkaan synnytyksessä – joutua tilanteeseen, jossa tapahtumat karkaavat täysin hallinnasta ja tuntee joutuvansa naurunalaiseksi, pohtii Pihlajasaari.

Pihlajasaari kertoo, ettei ole esimerkiksi koskaan nähnyt synnyttäjän haukkuvan kumppaniaan ja syyttävän tätä kivuistaan, kuten elokuvissa usein tapahtuu. Hänen mukaansa synnytys vaatii heittäytymistä ja antautumista kehon vietäväksi, mutta se ei tarkoita, että synnyttäjä alkaisi riehua kuin hullu.

– Osa vanhemmaksi tuloa on oppia hellittämään kontrollintarvetta hieman, hän sanoo.

Myytti 3: Synnytys on aina yhtä tuskaa

Median lisäksi kauhukertomuksia synnytyksistä saattaa levittää oma lähipiiri. Rosalia Pihlajasaaren mielestä trauman käsittely on yksi syy puhua suureen ääneen synnytystuskista ja syntyneistä vammoista.

– Ehkä he haluavat estää muita kokemasta samaa, mutta samalla negatiiviset tarinat leviävät. Niillä, joilla on hyvä synnytyskokemus, ei ole tarvetta puhua siitä niin paljon, arvelee Pihlajasaari.

Positiiviset kertomukset synnytyksestä eivät myöskään saa aina hyvää vastaanottoa, tietää Pihlajasaari. Syntyy epäuskoista kulmien kohottelua ja kertomukset saatetaan kuitata tylysti.

– Ne usein vaimennetaan sanomalla, että sinulla oli vain onnea, mutta meillä muilla ei.

Pihlajasaaren mielestä hyviä synnytyskokemuksia olisi hyvä saada enemmän esille.

– Yksi isoimmista ongelmista on se, kuinka ihmiset on ehdollistettu pelkäämään synnytystä.

Myytti 4: Synnytykseen ei voi valmistautua

Moni kuvittelee, että synnytykseen ei voi tai kannata liikaa valmistautua, koska sen kulkua ei pysty ennakoimaan. Doulan kokemuksen mukaan valmistautumatta voi toki pärjätä varsin hyvin, mutta usein synnyttäjä on jälkikäteen sitä tyytyväisempi, mitä enemmän hän on panostanut synnytykseen etukäteen.

– Mielestäni meidän yhteiskuntana pitäisi keskittyä nykyistä enemmän valmistamaan ihmistä synnytykseen. Kun ihmiset ovat valmistautuneet, he saavat paremman ja voimauttavamman kokemuksen.

Pihlajasaari haluaa oikoa harhaluuloja siitä, että valmistautuminen tarkoittaisi synnytyksen kulun määrittelyä etukäteen ja toivelistan noudattamista pilkulleen.

– Monet ihmiset ajattelevat, että jos heillä on synnytyssuunnitelma tai -toivelista, he voivat vain panna toiveet käytäntöön ja kaikki sujuu suunnitelman mukaan.

Pihlajasaaren mukaan tärkeää synnytykseen valmistautumisessa on varautua yllätyksiin. On hyvä tietää, mitä saattaa tulla eteen ja pohtia etukäteen, kuinka kussakin yllättävässä tilanteessa voisi toimia.

– Tässä on kyse tiedon jakamisesta. Ihmisten pitää tietää, että heillä on vaihtoehtoja eikä heidän tarvitse jäädä neuvottomiksi.

Mikään valmistautuminen tai doulan palkkaaminen tueksi ei kuitenkaan varmuudella takaa suunnitelmien mukaan etenevää synnytystä, huomauttaa Pihlajasaari. Siksi olisi hyvä valmistautua myös joustamaan, muuttamaan suunnitelmia ja löytämään keinoja käsitellä vaikeita tilanteita.

– Doulana olen ollut mukana monenlaisissa synnytyksissä. Jotkut ovat olleet mahtavia, jotkut kamalia. Mutta oikeanlaisella tuella jopa vaikeimmista synnytyksistä voi päästä yli.

Myytti 5: Ei lääkkeistä haittaakaan ole

Kokeneen doulan mukaan valmistautumisessa tärkeää on varautua myös kipuun. Yleensä kipu viestii siitä, että jokin on vialla ja asialle pitää tehdä jotakin. Synnytyskipu sen sijaan ei kerro vaarasta, vaan siitä, että synnytys edistyy.

– Meille ei kerrota yleensä sitäkään, että kivun kanssa pärjäämistä voi opetella. Elämme maailmassa, jossa meille opetetaan, että kipu lähtee lääkkeellä. Joillekin on ihan uutta, kun sanon, että työskentele kivun kanssa ja tee siitä ystäväsi.

Vaikka lääkkeistä on usein apua synnytyksissä, Rosalia Pihlajasaaren mukaan synnytyksen kulkuun puuttuminen lääkkeillä tai toimenpiteillä voi joskus myös aiheuttaa haittaa. Esimerkiksi liian varhain annettu puudutus voi heikentää supistuksia ja siten pitkittää synnytystä.

Lääkkeiden vaikutuksista ja myös mahdollisista sivuvaikutuksista tulisi Pihlajasaaren mielestä antaa synnyttäjille enemmän tietoa jo raskauden aikana.

– Olen hyvin kiitollinen, että meillä on lääketieteellistä apua saatavilla. On kuitenkin myös tilanteita, joissa lääketieteellinen puuttuminen voi aiheuttaa ongelmia. Vaatii tarkkaa tasapainottelua ymmärtää, milloin puuttumiseen on syytä ja milloin ei.

Myytti 6: Isä vain istuu ja ihmettelee

Isät ja kumppanit pääsevät mukaan synnytyssaleihin, mutta jäävät usein edelleen sivustakatsojiksi. Toisaalta heidän oletetaan usein olevan jonkinlaisia synnytyksen asiantuntijoita, joiden pitäisi luotsata synnyttäjää eteenpäin omasta mahdollisesta huolesta tai jännityksestä välittämättä, pohtii Pihlajasaari.

– Meillä on tiettyjä ajatuksia siitä, mitä heidän pitäisi tai ei pitäisi tehdä. Uskon, että isän tai kumppanin pitäisi saada olla synnytyksessä se, mikä on, eli toinen vanhempi.

Pihlajasaaren mukaan doula auttaa myös synnyttäjän kumppania, jotta tämä voi keskittyä siihen tärkeimpään eli läsnäoloon ja kannustamiseen.

– Vaikka kaikki menisi täydellisesti suunnitelmien mukaan, tilanne voi olla silti ylivoimainen vanhemmalle, jonka rakas kumppani synnyttää. Silti heidän odotetaan tekevän oikeita päätöksiä ja kantavan vastuuta. Tukihenkilö voi kantaa osan vastuusta ja antaa kumppanille mahdollisuuden vain olla läsnä synnyttäjälle.

Lue myös:

"Synnytys on lapselle hänen elämänsä vaarallisin hetki" – Mikko Tarvonen on todennäköisesti maailman kokenein kätilö

"Isä voi tulla impotentiksi jos osallistuu synnytykseen" – Sairaalasynnytysten historia on taistelua naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolesta

Voit keskustella aiheesta klo 20 asti.

"Hello. It's me."

Olavi Tanttu, 19, laulaa istualtaan Adelen Hello-kappaletta helsinkiläisessä Ihku-karaokebaarissa. Pöydässä Anna Niemelä, 21, ja Arttu Porkka, 21, kannustavat kaveriaan, jolla laulu kipuaa falsettiin ja tulkinta on voimaballadiin sopivasti ylinäytellyn raastavaa.

Tanttu on laulanut karaokea aktiivisesti parisen vuotta. Hän käy karaokebaareissa kaveriporukalla melkein joka viikko.

– Tämä on lempparihommaa ja ryhmässä ihan törkeen kivaa. Yleensä kaverit nauraa ja itse nauraa.

Karaokepaikoissa törmää yhä useammin parikymppisiin laulajiin. He lauloivat lapsina Singstar-karaokepelin tahdissa ja varttuivat katsellen Idolsia. Nyt he esittelevät taitojaan karaokebaareissa.

– Meidän ystäväporukasta kaikki käyvät eli tosi paljon on nuorta porukkaa, Anna Niemelä sanoo.

Arttu Porkan mukaan heidän kaveriporukkansa on muodostunut karaokepaikassa. Usein heitä on viettämässä iltaa parinkymmenen ihmisen joukko ja loppuillasta määrä on tuplaantunut, kun viereisten pöytien samanikäiset ovat liittyneet seuraan.

Karaoke yhdistää.

– Jos ollaan karaokepaikoissa, niin usein siellä on armeija oman ikäisiä ja kotoisa olo, Porkka kertoo.

Karaokea yhä useammassa baarissa

Karaokea on laulettu Suomessa jo 30 vuotta. Suomalaisten into laulamiseen ei ole laantunut vuosien varrella. Päinvastoin. Tällä hetkellä eletään uutta karaokebuumia.

Varsinaisia karaokebaareja on paljon pitkin Suomea ja uusiakin perustetaan, mutta uusi ilmiö on se, että monet ravintolat ovat lisänneet karaoken osaksi palvelujaan. Karaoke on hyvä vetonaula vaikka muutamana päivänä viikossa.

– On huomattu, että karaoke tuo asiakkaita ja karaokeasiakkaat viihtyvät ravintolassa pitkään. Se ilmeisesti kasvattaa myyntiä ravintolassa, sanoo karaokepalvelu Singan sisältövastaava Luca Gargano.

Karaoke vastaa myös ravintolakulttuurin trendiin, jossa ihmiset haluavat elämyksiä pienemmissä paikoissa erikoisoluiden ääressä.

Ravintoloiden pitäjille karaoke on halpa ja helppo tapa houkutella kävijöitä. Kannattavuus on toista luokkaa kuin muutaman kerran viikossa auki olevassa pari tuhatta henkeä vetävässä yökerhossa. Pienen baarin saa karaokella täyteen useampana iltana viikossa.

– Se on todistettu lukuisat kerrat, että karaoke on vaan illanviettotapana niin maaginen ja hauska asia, että samaan tilaan buukattu dj soittaa tyhjälle salille ja kaikki on siellä karaokehuoneessa, Gargano sanoo.

Suomalaista karaokekulttuuria maailmalle

Suomalaisen karaoken erityispiirre on aina ollut julkisesti laulaminen. Aasiassa, kuten karaoken synnyinmaassa Japanissa, lauletaan yksityisissä kopeissa oman porukan kesken.

Monelle ulkomaalaiselle suomalainen sosiaalinen karaoke on eksoottinen kokemus. Kaksi ja puoli vuotta Helsingin Katajanokalla toiminut Wallis-karaokebaari vetääkin paljon turisteja hämmästelemään paikallista illanviettotapaa.

– Kun avasimme 2017 täällä oli porukka italialaisia ja he olivat aivan täynnä intoa. Heidän mielestään tämä oli aivan mahtava konsepti. He olivat kolme päivää Helsingissä ja joka ilta täällä laulamassa, kertoo Night People Groupin toimitusjohtaja Antti Raunio.

Yöravintoloihin keskittyvä Night People Group ja ravintolayhtiö NoHo Partners ovat laajentamassa Wallis-karaokebaaria ketjuksi. Suunnitelmissa on perustaa uusia baareja useisiin suomalaiskaupunkeihin. Seuraava avataan helmikuussa Leville.

Walliksen osaomistajana on formulakuski Kimi Räikkönen, joka tunnetaan karaoken ystävänä. Hänen avullaan suomalaista karaokebaariketjua on tarkoitus viedä Eurooppaan. Antti Raunion mukaan parhaillaan on etsinnässä isoja ravintola-alan yrityksiä, jotka ottaisivat suomalaiskonseptin haltuunsa.

– Karaokepaikka sopii jokaiseen kaupunkiin, missä on yli 30 000 ihmistä. Niitä paikkakuntia löytyy maailmasta aika paljon.

Wallis-konseptin ympärille on kehitelty myös useita formaatteja televisioon.

– Yksi on hyvin pitkällä ja siihen liittyy karaokelaulantaa, leikkimielinen kisailu ja hyväntekeväisyys, Raunio paljastaa.

Maailmanvalloitukseen tähtää myös suomalainen karaokepalvelu Singa. Vuonna 2013 perustettu yritys tarjoaa Spotify-malliin toimivaa streaming-palvelua, jossa kuukausimaksulla saa laulettavakseen 80 000 biisiä.

Puhelimella ja tabletilla toimiva Singa on kasvattanut tasaisesti suosiotaan. Sovelluksella on jo kymmeniätuhansia tilaajia ja sitä käytetään noin 700 julkisessa paikassa kuten ravintoloissa ja kirjastoissa. Yrityksen mukaan potentiaalisia käyttäjiä on puoli miljoonaa.

Suomalainen karaokepalvelu toimii tällä hetkellä Suomen lisäksi Ruotsissa ja Britanniassa. Seuraavana laajentumiskohteena on Pohjois-Amerikka, missä jo parisataa baaria on halukkaita ottamaan Singan käyttöönsä.

– Karaokekiinnostus lisääntyy maailmalla koko ajan. Siellä on havahduttu siihen, minkä me suomalaiset olemme tajunneet jo aikaisemmin. Laulaminen on kivaa, sanoo Singan sisältövastaava Luca Gargano.

Ikivihreät kuuluvat karaokeen

– Marraskuu! Oijoi!

Mea Espo ja Iida Wecksell huudahtavat innoissaan, kun joku alkaa laulaa Miljoonasateen Marraskuu-kappaletta. He ovat tulleet vähäksi aikaa kannustamaan kavereitaan Olavi Tanttua, Anna Niemelää ja Arttu Porkkaa karaokebaariin.

Koko porukka yltyy laulamaan vanhaa kasariklassikkoa. Parikymppiset osaavat biisin sanat ulkoa.

Tanttu ja Porkka selaavat biisilistaa ja pohtivat, minkä kappaleen seuraavaksi laulaisivat.

– Harmi kun Eetu ei päässyt paikalle, sillä hän osaa täydellisen Vesku-imitaation Lapin kesästä, Porkka huokaa.

Jokaisella on karaokebravuurinsa ja Olavi Tantulla se on Alicia Keysin Girl on fire. Sitä ei harmittavasti listasta tällä kertaa löydy.

Nuorilta taittuvat myös vanhat suomalaiset ikivihreät ja Tanttu päättää vetää Porkan kanssa Olavi Virran Hopeisen kuun.

– Se on paras biisi ja mä en osaa laulaa Jari Sillanpäätä kunnolla, Tanttu nauraa.

Kaksikko laulaa klassikkokappaleen antaumuksella tulkiten ja he silminnähden nauttivat esiintymisestä.

– Meidät on lapsesta asti kasvatettu siihen uskoon, että Tylypahkasta tulee kirje. Nyt kun ei ole tullut, niin me voidaan olla edes sen yhden viisi minuuttia tähtiä, Arttu Porkka sanoo.

Länsi-Saksassa Dortmundin kaupungissa toteutettiin tänään sunnuntaina suuri evakuointioperaatio kaupungista löydettyjen toisen maailmansodan aikaisten räjähtämättömien lentopommien vuoksi. Alun perin pommeja uskottiin olevan neljä, mutta lopulta määräksi varmistui kaksi.

Iltapäivällä viranomaiset ilmoittivat tehneensä pommit vaarattomiksi. Liittoutuneiden joukkojen pudottamat pommit olivat 250 kilon painoisia.

Pommien purkamisen vuoksi annettu evakuointikäsky koski noin 14 000 asukasta. Myös kaksi paikallista sairaalaa jouduttiin tyhjentämään potilaista. Evakuointitoimenpiteet alkoivat jo lauantaina, ja potilaita siirrettiin ambulansseilla muihin sairaaloihin.

Sairaalan ympärille rakennettiin konteista "muuri", jonka tarkoitus oli suojata rakennuksia mahdolliselta paineaallolta.

Dortmundin kaupunki kertoi sunnuntaina Twitterissä, että evakuointi oli sujunut suunnitelmien mukaan, vaikka joitakin asukkaita oli jouduttu suostuttelemaan pois asunnoistaan.

Evakuoituihin kaupunginosiin kuuluivat sairaalakorttelit sekä osa kaupungin keskustaa ja osa Kreuzviertelin kaupunginosaa. Alue on tiheään asuttua.

Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa sijaitsevassa Dortmundissa asuu noin 600 000 asukasta.

Toisen maailmansodan aikaiset pommit ja niiden purkaminen vaikuttivat laajasti myös junaliikenteeseen puolesta päivästä alkaen.

Saksassa vastaavia pommilöytöjä tehdään aika ajoin. Esimerkiksi Frankfurtissa jouduttiin viime heinäkuussa evakuoimaan 16 000 ihmistä, kun rakennustyömaalta löytyi vanha pommi.

Dortmundin mittavasta evakuoinnista kertovat saksaksi esimerkiksi Suddeutsche Zeitung, Rheinische Post ja Focus Online.

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmen tyrmää palkansaajapuolen vaatimukset kiky-tuntien poistamisesta. Hollmen sanoo, että työajan lyhentäminen olisi mahdotonta nykyisessä talous- ja suhdannetilanteessa.

– Meillä on kiky-tuntien teknologiateollisuudesta poistumisen jälkeenkin paperiteollisuudessa lyhyempi työaika ja korkeammat ansiot kuin teknologiateollisuudessa, Hollmen lataa.

Paperiliitto, Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ovat ilmoittaneet mittavista lakoista. Kaksi viikkoa kestävät lakot alkavat kahden viikon päästä, jos osapuolet eivät pääse neuvotteluissa sopuun ennen sitä.

Suurin kiista osapuolilla on kiky-tunneista, joilla pidennettiin työaikaa 24 tunnilla vuodessa kilpailukykysopimuksen yhteydessä.

Työtaistelutoimistaan ilmoittaneiden liittojen mielestä kiky-tunnit pitäisi saada pois tai ainakin kompensoida muiltakin, koska Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto pääsivät viime viikolla sopuun työehdoista, joilla kiky-tunnit otettiin pois.

Paperiliiton lakon piirissa olisi noin 9 000 henkilöä. Lakot alkaisivat 27. tammikuuta ja kestäisivät kaksi viikkoa. Teollisuusliiton lakon piirissä olisi 14 000 työntekijää.

– Viime viikolla poistui toistasataa tuhatta työntekijää 24 tunnin ympäriltä kun Teknologiateollisuuden päänavaus tapahtui. Sen jälkeen on ollut keskustelua muillakin siitä, että ne pitäisi saada pois, Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala perustelee vaatimuksia.

Metsäteollisuus: Teollisuusliiton sopimuksesta ei voi ottaa mallia

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton sopimuksesta ei työnantajapuolen mukaan voi ottaa mallia.

Metsäteollisuudessa hämmästellään toiveita kiky-tuntien kompensoimisesta.

– Jos työaika pysyy muuttumattomana niin miksi meidän pitäisi jotakin kompensoida, Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Holmen sanoo.

Metsäteollisuudessa ollaan ymmällään koko ajatuksesta, että Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton työehsopimuksen pitäisi poistaa kiky-tunnit muilta.

Hollmen sanoo, että logiikka palkansaajapuolella näyttää olevan, että Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto solmivat myös muille aloille työehtosopimukset.

– Ajatushan on vain se, että neuvottelujen päänavauksen kustannusvaikutusta ei muualla ylitetä, Hollmen sanoo.

Osapuolet syyttelevät puolin ja toisin, että todellista halua aitoon neuvotteluun ei ole ollut.

Hollmen sanoo, että työnantajapuolella on oltu tietoisia tilanteen vaikeudesta, mutta palkansaajapuolen ilmoittamien toimien kesto ja laajuus tulivat yllätyksenä.

– Kahden viikon lakko on raskas toimenpide. Edesvastuuton päätös.

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmen pitää palkansaajapuolen toimintaa erittäin vakavana ja poikkeuksellisena, josta koituisi isot vahingot.

Teollisuusliiton Riku Aaalto: Uskoin, että olisi saatu muitakin sopimuksia

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kertoo uskoneensa, että kun päänavaus saatiin Teknologiateollisuuteen, iso merkittävä työehtosopimus, että sillä olisi ollut vaikutusta siihen, että olisi saatu myös muita sopimuksia aikaiseksi.

– Valitettavasti näin ei käynyt ja näyttää siltä, että neuvotteluhalukkuutta työnantajalla ei ole ollut.

– Teollisuusliiton jäsenistä kaksi kolmasosaa on tilanteessa, jossa ei ole työnajan pidennystä. Ja meidän logiikan mukaan mikään ei tue, että muilla se pitäisi olla siellä.

Työnantajapuolta edustavassa Kemianteollisuudessa ilmoitettujen työtaistelujen kesto tyrmistyttää. Työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä luonnehtii toimia täysin suhteettomiksi ja sanoo niiden vaarantavan alan työpaikkoja. Kemianteollisuudessa lakot voisivat vaikuttaa esimerkiksi polttoaineiden jakeluun.

– Kohtuutonta pullistelua, Etu-Seppälä toteaa.

19.42 Juttuun lisätty Kemianteollisuuden työmarkkinajohtajan Minna Etu-Seppälän ja Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon kommentit.