Australian Laurence O’Toole on voittanut metsuriurheilun maailmanmestaruuden lauantai-iltana Liverpoolissa. O’Toole seuraa mestarina menestyneen isänsä jalanjälkiä, mutta hänen mukaansa enemmän voittoon on kuitenkin vaikuttanut järjestelmmällinen harjoittelu Yhdysvalloissa.

Voit katsoa O'Toolen kilpailusuorituksia ylläolevasta videosta tai Areenasta.

– Minulla on hyviä ystäviä siellä ja metsuriurheilu-urani on pitkälti heidän ansiotaan. He ovat treenanneet minua, pitäneet luonaan, opettaneet minulle taitoja joissa en ole niin hyvä, O'Toole sanoi uutistoimisto Reutersille.

– Mikä hauskinta, niin tänään juuri ne lajit toivat minulle maailmanmestaruuden, O’Toole sanoi.

Kilpailun toiseksi tuli yhdysvaltain Matthew Cogar ja kolmanneksi tsekki Martin Komarek. Finaaliin selviytyi maailman 12 parasta, jotka olivat näyttäneet taitonsa kuudessa lajissa, joista jokainen keskittyy eri puunhakkuutekniikkaan.

Metsuriurheilussa kilpailuvälineinä toimivat kirveet, sahat ja moottorisahat.

EU vaatii perusteellista tutkintaa sauditoimittaja Jamal Khashoggin kuolemasta.

EU:n ulkosuhteiden edustaja Federica Mogherini kuvasi tiedotteessa kuoleman olosuhteita syvästi huolestuttaviksi ja totesi niiden rikkovan konsulisuhteita koskevaa Wienin yleissopimusta. Hän vaati uskottavaa ja läpinäkyvää tutkintaa sekä kaikkien osallisten saattamista vastuuseen.

EU:n näkemys on samoilla linjoilla Ranskan ja Saksan esittämien vaatimusten kanssa.

Saudi-Arabia ilmoitti perjantaina tutkimustensa osoittavan, että Khashoggi kuoli maan Istanbulin-konsulaatissa nyrkkitappelun seurauksena. Selitykseen on suhtauduttu lännessä varsin skeptisesti.

Jopa tuhansien Hondurasista tulevien siirtolaisten joukko on jäänyt jumiin Meksikon ja Guatemalan väliselle pitkälle rajasillalle.

Meksiko sanoo päästäneensä kymmeniä naisia ja lapsia rajan yli, mutta selvästi suurin osa siirtolaisia odottaa yhä päätöksiä rajalla.

Osa on ollut sillalla jo vuorokauden ilman vettä ja ruokaa.

Meksikon viranomaisten mukaan sadat odottamaan kyllästyneet ihmiset ovat ylittäneet Suchiate-rajajoen omatekoisilla lautoilla, eikä poliisi puuttunut siihen, että he kiipesivät mutaisen joenpenkan yli Meksikon puolelle.

Rajan yli päästetyt naiset ja lapset kuljetetaan Meksikon mukaan suojaan Tapachulan kaupunkiin noin 40 kilometrin päähän.

Viikko sitten Hondurasin San Pedro Sulasta kohti Meksikoa ja lopulta Yhdysvaltoja lähteneessä kulkueessa oli arviolta 2 000 siirtolaista. Joukko on välillä sekä kasvanut että pienentynyt.

Trump: "Demokraatit pitävät kulkueista"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi uskovansa, että siirtolaiskulkueen takana ovat poliittiset motiivit.

– Demokraatit pitävät kulkueista. Moni kysyy, kuka aloitti tämän kulkueen, hän sanoi Nevassa pitämässään puheessa.

Hän myös kiitteli Meksikoa siirtolaiskulkueen pysäyttämisestä.

Guatemala on järjestänyt bussikuljetuksia takaisin Hondurasiin. Poliisin mukaan yli 300 ihmistä on tähän mennessä tarttunut tarjoukseen.

Nuori kuvaa itseään, kaveriaan, snäppää ja päivittää Instagramia. Moni yhä haaveilee tunneilla ja katsoo ikkunasta ulos vapauteen, kuten 60–70-luvun kouluissa. Runoja rustailevia, musiikkia tekeviä, kiihkeästi urheilevia tai pelaavia nuoria, jotka yrittävät selvitä hengissä.

Tietokirjailija, psykoterapeutti Pepi Reinikainen vetää elämänkaarikirjoitusryhmiä ja on lukenut yli tuhannen ihmisen kokemuksia elämän eri ikäkausilta. Hän kutsuu nuoruuden ikäkautta 14–21 elämänkaarellisesti vaaran vuosiksi.

Reinikainen on kirjoittanut tuoreen kirjan omasta lukioajastaan Porvoossa. Nuoruuteni Nunnala – sisäoppilaitoksen salatut vuodet (1965 - 1969) sisältää autenttisia päiväkirjamerkintöjä.

Pepi Reinikaisen omat nuoruusvuodet olivat täynnä suurta tuskaa, ehdottomuutta sekä epävarmuutta, eikä kyse ollut pelkästään valinnoista tai nuoren asenteesta.

Opettajat käyttivät mielivaltaista kuria. Pärstäkerroin vaikutti: oppilaita suosittiin sen mukaan, miten varakkaasta perheestä nämä tulivat. Opetus oli auttamattoman vanhanaikaista. Oppilaiden pahoinvointi ja ahdistus ohitettiin. Tytöt elivät Porvoon sisäoppilaitoksessa ilman aikuisten todellista tukea. Koulussa tapahtui itsemurhayrityksiäkin, mutta tapahtumat lakaistiin maton alle.

Identiteettitutkija Päivi Fadjukoff näkee tarinassa yhtymäkohtia myös nykyaikaan. Tänäkin syksynä on uutisoitu vakavista nuorten kuulemisen puutteista koulukodissa. Edelleen ihan tavallisessa koulussa saattaa käydä niin, että opettaja ottaa huomioon vain ”menestyjät”, jotka muistuttavat heitä itseään ja tulee ohittaneeksi ne, joihin hän ei koe samuutta.

– Nuori saattaa kokea, että hänen ahdistuksensa ja hämmennyksensä sivuutetaan tyystin, eikä hänellä ole kotonakaan aikuista, joka tukisi. Nuoruuden valinnat ovat vaikeita ja on riski, että nuori jää vuosiksi tuuliajolle, kun hänen käsityksensä itsestä on jäänyt haparoivaksi.

Rakkaus voi musertaa erämaassa

Reinikainen kutsuu nuoruuden aikaa vaaran vuosiksi, jos lähellä ei ole aikuista eikä laumaa. Aikuisen pitää myös ymmärtää nuoren mustavalkoista maailmaa.

– Ymmärrän hyvin, että ensirakkaus voi saada pään täysin sekaisin. Yksipuoliset musertavat rakkaudet, joissa ei saa vastakaikua, saattavat ohjata suuntaa myöhempään elämään. Hyväksikäytöt ja epäreiluudet synnyttävät traumoja.

Esimerkiksi tyttöjen välinen kaveruus synnyttää vahvan hylkäämiskokemuksen, jos toinen äkkiä katoaa muihin porukoihin. Tosin myös hyvät kokemukset saattavat johdattaa eteenpäin, kohti uusia hyviä kokemuksia.

Reinikainen on huomannut, että kun elämänkaarikirjoittajat käsittelevät ikävuosia 14–21, he helposti sivuuttavat nuoruuden tuntemuksensa ja vähättelevät, jopa häpeävät. Moni voi olla myös pettynyt, kun kohtaa omat nuoruuden haaveensa uudelleen ja hämmentyy, mihin ne unohtuivat. Hän ei kuitenkaan suosittele, että kukaan ryhtyy julkisesti lukemaan nuoruutensa päiväkirjoja ja nauraa niiden typeryyksille, koska se on itsensä yli kävelemistä.

– Vaaran vuosista selviää, jos voi puhua jollekulle omista tunteistaan. Että ne ovat avokkaita ja tärkeitä. Että joku toinen voi auttaa laittamaan oikeisiin mittasuhteisiin, sillä nuori ei pysty siihen erämaassaan yksin.

Aivot narikkaan ei onnistu

Kun nuorten aivoja on tutkittu, myös neurologia selittää ahdistuksen ja käyttäytymisen määrää. Aivotutkija David Eaglemanin tuoreessa kirjassa Aivot kuvataan, miten vielä pari vuosikymmentä sitten luultiin, että aivot ovat jo kehittyneet lapsuuden päättyessä. Nyt tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisaivojen kehittyminen vie aikaa 25 vuotta.

Teinivuodet ovat neuraalisen uudelleenjärjestäytymisen ja muutoksen kausi: aivoissamme tapahtuu yhtä järisyttäviä asioita kuin se, että hiki alkaa haista ja hormonit hyrräävät. Muutokset aivoissa vaikuttavat syvällisesti siihen, miten käyttäydymme ja miten reagoimme ympäröivään maailmaan.

Yksi muutoksista liittyy juuri minäkäsitykseen ja oman itsen kehittymiseen. Eaglemanin mukaan aivoista on tehty tutkimus, jossa aikuiset ja nuoret laitettiin näyteikkunaan. Nuorissa ventovieraiden tuijottelun kohteeksi joutuminen ajoi sosiaaliset tunteet ylikierroksille, ja he olivat erittäin ahdistuneita.

Eaglemanin mukaan aivojen mediaalinen prefrontaalikorteksi aktivoituu, kun ajattelemme itseämme. Tämä korteksi muuttuu sosiaalisissa tilanteissa hyvin aktiiviseksi ja herkimmillään se on juuri viisitoistavuotiaana. Voi vain kuvitella, miten sosiaalinen media ruokkii nuoren stressipitoisuuksia: aivot pakottavat oman itsen arviointiin, eikä siihen auta lause "älä välitä".

Pitäisi olla nuori ja iloinen

Identiteettitutkija Päivi Fadjukoffin mukaan identiteetti on koko elämän mittainen matka. Se muuttuu ja kehittyy ja joutuu elämän eri vaiheissa uusiin haasteisiin, mutta pohja lasketaan nuoruudessa.

– Aikuisella on kokemusta, erilaisia keinoja ja resursseja käsitellä asioita. Nuoret katsovat maailmaa tuorein silmin: kuka olen, mikä on paikkani tässä maailmassa. Ja on tosi kipeää, jos ei näe merkitystään tässä elämässä.

Kiusaaminen ja syrjään jättäminen sattuu aivoissa samalla tavoin kuin fyysinen kipu. Nuori voi kokea sen joka päivä uudestaan ja uudestaan. Viesti on: "olet vääränlainen, et kuulu joukkoon".

– Koulukiusaamisessa nuori kokee, ettei ole tärkeä koulun aikuisille, kukaan ei välitä. Ihminen käpertyy itseensä, sillä identiteetin kasvu vaatii aina vuorovaikutusta.

Pepi Reinikainen kuvailee kirjassaan, miltä tuntuu, kun ei ollut "olemassa."

– Minunhan pitäisi elää, kokea, olla nuori ja iloinen mutta tunnen itseni inhottavaksi ja rumaksi. Saan raivareita. En merkitse kenellekään mitään. Minua ei kuulla, nähdä eikä oteta huomioon itseäni koskevissa asioissa. Maailma oli muuttunut opiston ulkopuolella vuonna 1968, mutta sisälle saakka se ei ulottunut.

Päivi Fadjukoffin mielestä Reinikaisen nuoruuden päiväkirjat kuvaavat hyvin nuoren ajattelua.

– Moni kasvattaja ja aikuinen sekä nuori löytää varmasti liittymäpintoja Nunnala -kirjan tekstistä.

Hyvä lause kannattelee vuosia

Pepi Reinikainen kävi päiväkirjansa läpi ensimmäisen kerran kymmenen vuotta Nunnalan jälkeen eli 80-luvun alussa asuessaan Hollannissa. Hän täydensi tekstejä omilla merkinnöillään.

– Tuolloin olin vielä täynnä raivoa ja vihaa tuhlatuista nuoruusvuosistani. Nyt kun kirjoitin kirjani voin sanoa, että vihdoin olen päässyt itseni rinnalle. Olen itseni puolella.

Nuorella on valtava aikuisen kaipuu. Pepi Reinikainen

Nuorella on syvä tarve viisaalle aikuiselle, vieressä kulkijalle. Moni muistaa ikävät tokaisut, mutta yhtä lailla hyvät palautteet. Reinikainen on elämänkaarikirjoituksia lukiessaan huomannut, että opettajan tai sukulaisen tai naapurin hyvät sanat ovat voineet kannatella jopa vuosikymmeniksi eteenpäin.

– Nuorella on valtava aikuisen kaipuu. Se unohtuu helposti. Luullaan, että nuoret eivät välitä, mitä aikuinen sanoo. Yksi pieni lause, joka kertoo, että tässä onnistuin, että joku näki minussa vahvuuksia. Myös nykypäivän kasvattajan on hyvä muistaa tämä.

Päivi Fadjukoffin mukaan indentiteettiä ei voi löytää itseensä käpertymällä. Siihen tarvitaan tekoja ja muut ihmiset: mikä olen muille, missä ja kenelle ihminen on merkityksellinen ja mihin häntä tarvitaan. Pepi Reinikainen löysi oman ehyemmän identiteettinsä vasta elämänkaarityössä.

– Elämänkaarikirjoitusryhmissä tunsin, että ihmiset luottivat siihen, että osaan tämän homman.

Onneksi moni nuori löytää kuitenkin voimaannuttavia tekijöitä, omanlaisen kaveriporukan, kirjoittamisen, kuvanteon, musiikin. Fadjukoffin mukaan oma elämänhallinta jatkuu koko elämän ja vaikeatkin kokemukset on mahdollista kääntää voimavaraksi. Se vaatii kuitenkin työtä, jossa täytyy olla itsensä puolella. Itseensä saa suhtautua armollisesti!

Ehkä nuoria kannattaisi kuunnella

Vanhempien pitäisi muistaa ja kohdata oma nuoruutensa aidosti kipuineen kaikkineen. Ja lisätä myötätuntoa ja kykyä auttaa nuorta kohti unelmiaan.

– Opettaa, että kaikki ei tapahdu hetkessä, kuten nuori haluaisi, vaan vaatii aikaa.

Mitä jälkiä nuoruuden vuosista jäi Pepi Reinikaiselle? Puhuminen oli elinehto. Että sai jakaa asioita oman pienen kaveriporukan kanssa säästelemättä ja suoraan.

Hän sanoo, että oikeastaan piinalliset vuodet Porvoon Nunnalassa ohjasivat kohti hänen elämäntehtäväänsä eli elämänkaarikirjoitusmallin luomista ja lukuisten kurssien vetämistä.

Sieltä jäi myös ihanteellisuus ja ehdottomuus. Ehdottomuuteen voi liittyä radikalisoituminen, mutta pahan sijaan voi tehdä myös hyvää. Reinikainen muistuttaa, että moni nuori haluaa aidosti pelastaa maailman tuholta.

– Nuoret ovat oikeasti erittäin huolissaan ilmastomuutoksesta, ehkä heitä kannattaisi kuunnella.

Nainen on kuollut metsästysonnettomuudessa Ikaalisissa torstaina 18. lokakuuta. Sisä-Suomen poliisi vahvisti tiedon lauantaina.

Nainen ja hänen aikuinen poikansa olivat jänismetsällä. Nainen oli jäänyt passiin, kun mies lähti koiran kanssa liikkeelle. Poliisin mukaan näyttää siltä, että ollessaan passissa naiselle on käynyt tapaturma, esim. kaatuminen. Sen yhteydessä haulikko on lauennut ja laukaus on osunut alaraajaan.

Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn tutkintana, eikä tiedota asiasta enempää.

Ruotsi siirtyy vuodenvaihteessa rahapeleissä lisenssijärjestelmään. Peliyritykset voivat hakea lisenssiä toiminnalleen ja pelimonopoli jää näin historiaan.

Käytännössä rahapelimonopoli on jo Ruotsissa murentunut, sillä ulkomaiset peliyhtiöt ovat ottaneet vuosien mittaan ison osan nettipelaamisen markkinoista.

Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuuteen kuuluva Pohjoismainen hyvinvointikeskus arvioi viime joulukuussa, että lisenssittömät peliyhtiöt ovat vallanneet yli 50 prosenttia Ruotsin pelimarkkinoista netissä.

Suomessa pelimonopoli on paremmin voimissaan, vaikka netissä pelieuroja meneekin ulkomaisille toimijoille.

Neuvotteleva virkamies Jukka Tukia sisäministeriöstä arvioi, että Suomessa pelimonopolilla on laaja poliittinen tuki takanaan. Hän kuitenkin muistuttaa, että meilläkin pelimonopolin tulevaisuus on poliittisten päättäjien käsissä.

Tukia arvelee, että Ruotsissa lisenssijärjestelmään siirtymiselle ei ollut enää juuri vaihtoehtoja, kun ulkomaisten peliyritysten osuus markkinoista on kasvanut niin suureksi.

Kun markkinoita vallanneet peliyhtiöt voivat hakea lisenssin toiminnalleen, alkaa Ruotsin valtio saada niiltä tuloja lisenssimaksuista.

Veikkaus pitänyt otteensa pelimarkkinoista

Pohjoismaista pelimonopoli säilyy Norjassa, jonka järjestelmä on Suomen kaltainen. Tanska siirtyi lisensseihin jo vuonna 2012.

Suomen yksinoikeusjärjestelmää vahvistettiin viime vuoden alussa, kun Fintoto, RAY ja Veikkaus yhdistyivät.

– Tuolloin yhdistettiin nämä kolme toimijaa uudeksi valtion kokonaan omistamaksi Veikkaus Oy:ksi, mikä vahvisti yksinoikeusjärjestelmää. Uudella Veikkauksella on mahdollisuus esimerkiksi kehittää pelejä ilman vanhoja reviirijakoja, Tukia sanoo.

Veikkaus käyttää vuosittain kymmeniä miljoonia euroja tuotekehittelyyn eli uusien rahapelien kehittämiseen ja vanhojen paranteluun. Tukia kuvailee Veikkauksella olevan Suomen rahapelimarkkinoilla vahva asema.

– Veikkauksen osuus kokonaisrahapelimarkkinasta on noin 90 prosenttia. Jos puhutaan pelkästään verkkopelaamisesta on tilanne hieman toinen, siinä Veikkauksen markkinaosuus on noin 75 prosenttia, Tukia sanoo.

Vaikka rahapelejä saa Suomessa järjestää ja markkinoida vain Veikkaus, voi ulkomaisten yritysten tarjoamia pelejä pelata netissä.

Kilpailuvirasto toivonut selvitystä pelimonopolista

Tukian mukaan myös EU-komissio on antanut siunauksensa yhdistyneelle pelimonopolin toimijalle ja Suomen yksinoikeusjärjestelmälle, eikä siitä luopumiselle näin ole painetta.

Kilpailuvirasto on kuitenkin vaatinut Veikkauksen monopolia ja pelihaittoja perusteelliseen syyniin. Virasto kaipaa selvitystä siitä, tuottaako rahapelimonopoli ylipäätään hyötyjä, joilla sen olemassaoloa perustellaan.

Veikkauksen pelit tuottavat noin miljardi euroa vuodessa. Summa jaetaan ministeriöiden kautta varsinkin kulttuuri-, liikunta-, sosiaali- ja terveysalan järjestöille.

Veikkausvoittovaroja saavat järjestöt ovat olleet huolissaan tulevasta muutoksesta, jonka myötä peliautomaateilla pelaaminen alkaa lähivuosina vaatia tunnistautumista. Sen arvioidaan vähentävän veikkausvoittovaroja ja näin monien järjestöjen rahoitusta.

Suomalaiset häviävät rahapeleihin hieman yli 55 euroa kuukaudessa, eli noin 660 euroa vuodessa. Yle laski heinäkuussa, millaista tuottoa samalla summalla voisi saada, jos sen sijoittaisi osakkeisiin.

Lue myös:

Kymmenet järjestöt pelkäävät avustustensa puolesta ja kokevat sivuuttamista, kun hallitus uudistaa Veikkaus-lakia: "Väheksyvää ja ylimielistä"

Suomen ensimmäinen rahapelaamisen dosentti huoltoasemien automaateista: "Kansainvälisesti poikkeuksellista"

Suomalainen lottokansa kannattaa valtiollista rahapelimonopolia – "Kyllä pelaamisessa pitää joku järki olla"

Ensin katosivat yöunet, sitten tulivat selkäkivut. Päänsärystä tuli päivittäistä. Keskittymiskyky huononi, muisti alkoi pätkiä. Lopulta tavarat tipahtelivat käsistä, eikä huomisessa näkynyt toivoa paremmasta.

– Lääkärillä osasin olla toimintakykyisenä, huoliteltuna ja hyvin reippaana, mutta ammattilainen näki lävitseni. Minulla todettiin keskivaikea masennus, Kaisa Hiltunen kertoo.

35-vuotias Hiltunen oli Pohjois-Karjalan kansanterveys ry:n toiminnanjohtajana unelmatyössään ja uransa huipulla.

– Suunnittelin, että elämästä nautitaan 30 vuoden päästä eläkkeellä, sitten ehdin lukea kirjoja, käydä jumpassa ja matkoilla. Ajattelin, että vaikka olen pienen pojan totaaliyksinhuoltaja, pystyn kaikkeen.

Hiltunen sai pohjan kautta uuden suunnan elämälleen. Vuoden sairastamisen jälkeen hän irtisanoutui ja hän on nykyään näyttelijäntyön opiskelija ja stand up-koomikko. Improvisaatiokurssille hän meni ensimmäisellä kerralla rauhoittavien lääkkeiden avulla. Jo ensimmäisen improillan jälkeen Hiltunen nukkui hyvin, pitkästä aikaa.

Terveydenhoitajaksi aiemmin kouluttautunut Kaisa Hiltunen kertoo, että luovan alan maailma tuntuu herkulliselta.

– Ennen keikkaa on kamala tunne, mutta lavalla taianomaista.

Kaisa Hiltunen pohtii, että laukaisiko masennus luovuuden aivoissa vai mitä hänelle tapahtui.

Sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola tunnistaa taiteellisten impulssien syntyvän vastoinkäymisistä, mutta haluaa erottaa masennuksen lääketieteellisenä ilmiönä. Vaikka tutkimuksissa luovuuden ja mielenterveysongelmien välille on löytynyt yhteys, Pirkola haluaa kyseenalaistaa termien huolettoman käytön

– Olisin tarkka depression kanssa. Psykiatrina väitän, että ihminen jolla on depressio ei pysty sillä hetkellä luomaan. Se on tila, jossa ihminen on kapeutunut ja toimintakyvytön.

Ennen keikkaa on kamala tunne, mutta lavalla taianomaista. Kaisa Hiltunen, näyttelijäntyön opiskelija

Ihminen, jonka mielialat vaihtelevat ja joka tutkii itseään, on kuitenkin taiteen synnyttäjä, pohtii Pirkola. Itsetutkiskelusta voi syntyä muita ihmisiä kiinnostavia kokemuksia. Tasaisuus ei ruoki luovuutta kuten vaihtelut.

Kaisa Hiltunen kävi sairautensa aikana hyvin syvissä vesissä.

– Minulla oli ajatuksia kuolemasta. Ajattelin, etten haluaisi kuolla, mutta tuntui etten jaksaisi elää. Sinnittelin nelivuotiaan poikani ilon varassa.

Psykiatri Sami Pirkola toivoo ja uskoo, että nykyään reagoidaan ketterämmin kuin takavuosina, kun ihminen alkaa kärsiä. Hiltunen sai apua ja lääkityksen.

Mutta onko taiteilijan edelleen hyväksyttyä kärsiä vähän enemmän? Sami Pirkola nostaa esille edesmenneitä iskelmä- ja viihdemaailman tähtiä, Olavi Virran, Laila Kinnusen ja Junnu Vainion.

– Ennen taiteilijat saivat mennä pohjalle asti. Onneksi nykyään ei enää ajatella, että kaikki kärsimys on jaloa, sillä niin ei ole, Pirkola korostaa.

Ristiriita on siinä, ettei kiinnostava taide synny hyvästä olosta.

– Taide olisi tylsää jos se tehtäisiin hyvinvoinnista ja tehtäisiin vain nättejä juttuja. Se ei taiteellisesti kantaisi kovin pitkälle, pohtii Pirkola.

Yhdessä tekeminen kytkee elämään

Kaisa Hiltunen löysi luovalta alalta ihmisiä, joiden kanssa hän pääsi toteuttamaan itseään. Sami Pirkolan mukaan etenkin yhdessä tekemisessä onkin voimaa.

– Varsinkin yhteisöllinen taide, kuten porukassa musiikin tekeminen tai kuorossa laulaminen vie henkilökohtaisia asioita paremmaksi. Se luo yhteisyyttä, joka auttaa ihmisen mieletä. Korostan silti vielä uudelleen, että depressiossa ei synny taidetta.

Kaisa Hiltunen käyttää kokemuksiaan materiaalina näyttelijäntyössä ja stand up -keikoilla. Jonkinlaiset vaikeudet kasvattavat ja synnyttävät mielenkiintoista materiaalia. Psykiatri Sami Pirkola on itsekin muusikko.

– Allekirjoitan sen, että "soitto on suruista tehty". Bluesmusiikkihan perinteisesti kertoo vain surusta ja tuskasta ja ahdingosta. Kokemukset, kärsimykset ja myös vastoinkäymiset synnyttävät taiteellisia impulsseja.

Esiintymisen mielelle antama palkinto on myös aito. Pirkola kuvaa esiintymisen olevan huumaavaa ja palkitsevaa.

Sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola suosittelee taiteesta ja kulttuurista nauttimista mielenterveyden tukemiseksi niin tekijänä kuin kokijana. Taiteen käyttämiseen kohdistuu mielenkiintoa myös hyödykkeenä, vaikkeivät taiteilijat itse välttämättä halua nähdä taidetta sellaisena.

– Taiteen kokeminen on kiistatta mielekästä, siinä on yhteisöllinen ja sosiaalistava puoli. Se on mieltä stimuloivaa ja virkistävää. Taide myös katsoo asioita uudella tavalla ja se voi avata meitä katsomaan asioita uudella tavalla, uudesta näkökulmasta.

Vaativa ja stressaava työ altistaa mielenterveysongelmille, kertoo tutkimus. Entinen toiminnanjohtaja, projekti- ja hanketyötä tehnyt Kaisa Hiltunen kertoo, että hän valitsi niin opinnoissaan kuin myöhemmin töissä aina taloudelliseen menestykseen johtavan polun. Se tiesi stressaavaa hanketyötä, jossa muidenkin ihmisten töiden jatkuminen oli rahoituksen saamisesta kiinni.

Taiteen kokeminen on kiistatta mielekästä. Sami Pirkola, sosiaalipsykiatrian professori

– En ole varmasti ainoa, joka on uupunut hanketyössä. Kun pitkän valmistelun jälkeen saat tietää, ettei rahaa tulekaan ja se vie pohjan muiden työltä, se on kamalaa. Luovassa työssä olen taloudellisesti vastuussa vain lapsestani ja itsestäni, Hiltunen kuvaa.

Psykiatri Sami Pirkola sanoo etteivät ihmiset stessinsiedon suhteen samanlaisia. Toiset saavat vauhtia kiireestä, räiskeestä ja monien asioiden käynnissäolosta yhtäaikaisesti. Toisten aivot eivät kestä kuormitusta samalla lailla.

– Jotkut voivat olla kovinkin kotonaan aivojensa piiskaamisessa. Yksilöllisyys pitäisi tunnistaa. Kunkin pitäisi miettiä sitä, mikä on itselle hyväksi ja tunnistaa se, tilttaako oma kone.

Pirkolalle itselleenkin työrytmin muutos on tuttu. Organisaation johtamis- ja kehittämistyöstä hän hyppäsi akateemisen maailmaan kymmenisen vuotta sitten.

– Omat aivoni toimivat paremmin luovassa, vapaammassa tilassa kuin jatkuvassa draivissa. Toivon, että mahdollisimman moni päätyisi pohtimaan sitä mikä on itselle tärkeää ja pystyisi tekemään sitä mikä on itselle hyväksi.

Kaisa Hiltunen heittäytyi taloudellisesti epävarman elannon varaan oman mielensä hyvinvoinnin vuoksi. Se on asuntovelalliselle iso hyppy.

– Luovalla alalla palkat tulevat pienistä puroista, mutta niistä tulee toimeentulo, hän luottaa.

Lue myös:

Masennus vei Leena Koposen työkyvyn – kohtalotovereita on Kuopiossa paljon, ja se johtuu asiantuntijan mukaan geeneistä

Kuinka mielesi voi? 5 keinoa vahvistaa pään sisäistä hyvinvointia

Sorkan kyläkoulun oppilaat eivät nurisseet kouluruuasta. Siihen oli varattu yhtä paljon rahaa kuin muissakin kouluissa, mutta tässä kylässä pöytään nostettiin toinen toistaan parempia herkkuja. Niitä varten saatiin nipistettyä rahat viljelemällä perusraaka-aineet itse.

Idea ei ollut mitenkään ennenkuulumattoman mullistava, mutta hyvin harvinainen vielä 2000-luvulla. Sen taustalla oli pienen raumalaiskylän puuhamies Åke Vastavirta. Hän halusi, että oppilaat näkevät, mistä ranskanperunat oikeasti tulevat. Oppilaat keräsivät koulun kasvimaalta keittäjälle myös muut juurekset ja vihannekset. Jauhotkin tehtiin itse – oman kylän viljoista. Kanala tuotti munia jopa myyntiin, ja hautomakoneen avulla pihapiiriin syntyi tipuja. Koulunkäynti oli varsin elämyksellistä.

Oli. Siitä on aikaa runsaat kymmenen vuotta. Nyt kyläkoulua ei enää ole.

Kun kyläkoulun lakkautussuunnitelma nousi poliittiseen keskusteluun, joutui Åke Vastavirta nimensä mukaiseen tilanteeseen. Oli pyristeltävä vastaan, uitava vastavirtaan.

Okesta tuli Åke

Åke Vastavirta kävi vuosikymmeniä sitten samaista kyläkoulua itse. Ensimmäisellä luokalla hän oli vielä Oke suomalaisella o:lla.

Perheellä ei ole sen kummemmin kytköksiä ruotsinkielisyyteen, mutta etunimi vain jotenkin muuttui matkan varrella. Niin oli käynyt sukunimellekin.

– Isä löysi Vastavirta-nimen jostain kirjasta. Hän otti sen omaksi, koska entinen nimi oli liian tavallinen. Posti meni aina sekaisin, kun kylällä oli niin monta samannimistä miestä, Åke Vastavirta kertoo.

Asukkaita kylällä oli kuitenkin vain muutama sata.

Isä teki, kuten halusi. Niin on poikakin aina halunnut tehdä.

Å:n ottaminen nimeen oli yksi ensimmäisistä päätöksistä. Sen jälkeen niitä on tullut useita. Åke Vastavirta on ollut näkyvä pienten kylien puolustaja ja poliittinen vaikuttaja jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Kyläläiset turvautuvat puuhamieheensä

Nyt Åke Vastavirta istuu entisen koulunsa ruokasalissa. Se ei ole hiljentynyt, vaikka koulu on suljettu jo kymmenkunta vuotta sitten. Kylän aktiivit kunnostivat rakennuksen yhteiseksi kylätaloksi ja avasivat tiloihin kahvilan. Väki kokoontuu sinne kerran viikossa.

Kylällä on aktiivisia ahertajia toistakymmentä. Loput tarjoavat apuaan, kun ehtivät.

Naiset ovat selkeästi vastuussa keittiöstä. Muissa asioissa he kääntyvät useimmiten Vastavirran puoleen.

– Jos kylällä on jotain, mitä pitää tehdä, hän järjestää tekijän. Melkein joka asiaa hän täällä ohjaa, Marja Helin kertoo.

Se on tullut osoitettua kyläkoulun lakkauttamistaistelussa ja monta kertaa sen jälkeen.

– Åke puolusti koulua toden teolla ja varmasti sai omalla toiminnallaan sille lisää vuosia. Ja onhan sen jälkeen ollut vaikka mitä voimannäytteitä. Åke on tehokas puuhamies, Aila Ranta toteaa.

Tuija Norrlund nyökyttelee vieressä. Hän uskoo, että moni olisi taipunut taistelussa aiemmin.

– Åke sanoo, miten asiat ovat. Hän ei mene isojen herrojen mukaan.

Puoluekuri sai jäädä

Kyläkoulun lakkauttamisen aikaan se kävi viimeistään selväksi. Silloin Åke Vastavirta sai puoluepolitiikasta tarpeekseen.

– Minulle sanottiin, että saan puhua koulujen puolesta, mutta minun pitää äänestää vastaan. Uskomattoman kaksinaamaista. Se ei minulle sopinut, joten lähdin kävelemään, Vastavirta kertoo.

Niin kauan jaksan tehdä tätä, kun voin illalla laittaa pään tyynyyn niin, että en ole kenellekään joutunut valehtelemaan. Åke Vastavirta

Vuosia demareiden valtuustoryhmässä istunut Vastavirta osoitti silloin, että hän on oman tiensä kulkija. Hän ei kumartele ketään.

– Jossain vaalimainoksessakin luki, että suoraselkäistä päätöksentekoa. Sanoin, että kumarteleminen ei sovi minun selkärangalleni.

Hän vietti loppukauden yhden miehen valtuustoryhmässä ja keräsi seuraavana vuonna komean äänisaaliin sitoutumattomien ryhmässä. Kukaan ei määrännyt, mitä mieltä asioista sai olla.

Suoraselkäisyys palautti yöunet

Se oli ratkaiseva käänne konkaripoliitikon elämässä. Muutaman vuoden piti tehdä töitä hartiavoimin, jotta sai äänensä kuuluviin. Välillä teki tiukkaa. Pikku hiljaa muillekin kävi selväksi, että Åke Vastavirta ei luovuta.

Oman kylän tuki oli silloin tärkeää.

– Jaksoin ajaa kyläläisille tärkeitä asioita, koska tiesin, että minua kannustetaan eikä kukaan puukota selkään.

Sitä samaa periaatetta hän itsekin noudatti. Samalla paranivat yöunet, jotka olivat vuosien varrella kärsineet.

– Päätin, että niin kauan jaksan tehdä tätä, kun voin illalla laittaa pään tyynyyn niin, että en ole kenellekään joutunut valehtelemaan. Se auttoi.

Vaikka Vastavirta jäikin tällä vaalikaudella pois politiikasta, ei hän ole luopunut periaatteistaan. Hän teki päätöksen poliittisen uransa loppuhetkistä jo kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin hän asetti takarajaksi eläkeikäänsä edeltävän vaalikauden.

Se aika koitti jo. Ensi kuussa vuosia tulee täyteen 61.

Ahdingossa olevat herättävät auttamishalun

Tekemistä on silti riittänyt. Tänä vuonna Åke Vastavirta on muun muassa tuonut kylään kesäteatterin. Teatterille piti löytää uusi sijainti nopealla aikataululla, koska se sai häädön edellisestä kotipaikastaan.

Ahdingossa olevien puolustaminen on aina saanut Åke Vastavirran veren virtaamaan, joten hän tarttui toimeen yhdessä aktiivisten kyläläisten ja teatteriporukan kanssa.

– Naapurit eivät aiemmin oikein pitäneet kesäteatterista. Se kuulemma aiheutti liikaa melua. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että alueen asukkaat käynnistivät moottorisahan tai ruohonleikkurin sattumalta aina kesäteatterin näytöksen aikaan.

Sorkan kylästä löytyi teatterille sopiva merenrantapaikka kaukana vakituisesta asutuksesta.

Vielä vuosi sitten tällaisesta tarpeesta ei ollut tietoakaan. Tänä kesänä teatterilla oli kuitenkin jo uusi näyttämö ja katsomo.

Ihan helposti se ei silti käynyt.

– Rauman kaupungin rakennuspuoli on... sanoisinko hieman jäykähkö. Melkein neljä kuukautta kesti pelkkien paperien hyväksymisessä. Olen itsekin aiemmin istunut kaavoitusjaostossa, joten tiesin toki pelin hengen.

Taistella voi rauhallisesti neuvotellen

Vaikka vääntöä on riittänyt, ei Åke Vastavirta halua tämän enempää kritisoida Rauman kaupungin toimintaa. Se on antanut kylille myös paljon tukea. Ilman kaupungin ja esimerkiksi EU:n avustusta moni asia olisi jäänyt kylissä tekemättä. Tietty määrä byrokratiaa on vain siedettävä.

Isä pisti kylällä sähkölinjat tolppiin, ja minä pistin ne maan alle. Åke Vastavirta

Rauman kaupungin elinkeinoasiantuntija Mirja Kotiranta tuntee Vastavirran jo vuosien takaa. Hän tietää, että mies on väsymätön taistelija. Hän kokee taistelun kuitenkin enimmäkseen hyvänä asiana.

– Åke Vastavirta on ratkaisukeskeinen. Kun hän haluaa jotain, hän hoitaa asiat rauhallisesti neuvotellen. On joskus hyväkin, että asiat eivät mene aina niin kuin on totuttu.

Kotiranta kokee, että monen kylän asiat olisivat paremmin, jos niillä olisi yhtä vahva puolestapuhuja, väsymätön taistelija.

Poika jatkaa isänsä jalanjäljillä

Åke Vastavirta myöntää, että kylän asioiden ajaminen on vaatinut voimavaroja. Kyläaktiivin rooli on hänellä kuitenkin ikään kuin verissä. Hänen molemmat vanhempansa istuivat aikoinaan Rauman maalaiskunnan lautakunnissa, ja yksi veljistäkin oli tiiviisti mukana kunnallispolitiikassa.

Yksi Vastavirran suurimmista saavutuksista liittyy isään.

– Isä pisti kylällä sähkölinjat tolppiin, ja minä pistin ne maan alle. Sellainen kiertokulku meillä on ollut, hän naurahtaa.

Pelkäsin, että ranta menee pilalle, joten tein vastaehdotuksen. Åke Vastavirta

Tähän liittyy vahvasti Rauman Lukko.

– Se suunnitteli hyvinvointikeskuksensa jätevesien laskemista pikkupuhdistamon kautta Sorkan uimarantaan. Pelkäsin, että ranta menee pilalle, joten tein vastaehdotuksen, Vastavirta kertoo.

Näin syntyi jätevesiosuuskunta, johon liittyi niin Lukko kuin lähes jokainen kylän asukaskin.

Vastavirta sai samassa yhteydessä ahaa-elämyksen, joka johti yllättävän isoon myllerrykseen. Hän keksi, että sähkökaapelit voisi vetää maan alle, kun koko kylä kuitenkin kaivetaan auki.

Siellä ne nyt ovat, ja melkein joka talossa on valokuituyhteys.

Idea on jäänyt erityisen hyvin kyläasiamies Hanna Ruoholan mieleen.

– Vastavirta näki, että nyt kannattaa toimia. Valokuitu on tulevaisuudessa kova juttu. Hän sai sen kylällä aikaiseksi noin vain. Eivät sähkö- ja puhelinyhtiöt lähde tällaisia helposti toteuttamaan, ellei osallistujia ole varmasti tarpeeksi.

Vastavirta itse esittää tästä kiitoksensa kyläläisille. Myös sellaiset lähtivät mukaan, jotka eivät aio hankkia nettiä elinikänään. Väki antoi myös mukisematta luvan kaivaa reittejä auki omien maidensa läpi. Kyläläiset halusivat olla mukana yhteisessä hyvässä.

– Yksin mikään ei sujuisi. Yhdessä tekemällä kaikki voivat onnistua.

Kylähulluille on tarvetta

Yhdessä tekemällä voi saada suuria aikaan. Myös ulkopuolista tukea on tarjolla, kunhan suunnitelmat ovat riittävän hyviä.

Sorkan kylä on saanut rahallista avustusta moneen hankkeeseen. Rahoittajana on ollut muun muassa maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka, jonka hallituksessa Åke Vastavirta nykyään istuu – monessa kun on mukana.

Vaikka rahasta on apua, pitää yhdistyksen toiminnanjohtaja Ulla Kallio kyläläisten aktiivisuutta avaimena kaikkeen. Porukasta pitää löytyä vähintään se yksi, joka saa muut liikkeelle.

– Jos on ideaa ja intoa, asiat kyllä lähtevät sujumaan ilman rahoitustakin. Pitää olla sellaisia kylähulluja, jotka hoitavat yhteisiä asioita omaa aikaansa säästelemättä.

Näitä kylähulluja ei riitä joka kylään. Siinä mielessä Åke Vastavirta on nykypäivänä melkoinen harvinaisuus.

Kuuden Leonardon teoksen tarkasteluun perustuvassa tutkimuksessa esitetään, että taiteilija kärsi karsastuksesta, minkä takia hänen silmänsä eivät aina katsoneet samaan suuntaan. Professori Christopher Tyler esittelee ajatuksensa JAMA Ophtalmology -tiedelehdessä.

Tylerin mukaan eräissä karsastustapauksissa "vaeltelevan" silmän näkökyky on heikentynyt, minkä takia näköhavainto muodostuu kaksiulotteiseksi. Siitä taas voisi olla hyötyä maalatessa, kun taiteilija luo kolmiulotteista maailmaa kaksiulotteiselle pinnalle, hän uskoo.

Tyler analysoi Leonardon teoksista muun muassa öljymaalausta nuoresta Johannes Kastajasta ja Vitruviuksen mies -piirustusta. Kumpikaan ei esitä Leonardoa itseään, mutta Tyler uskoo, että molemmissa on piirteitä taiteilijasta.

Tutkimalla näitä ja neljää muuta teosta, joista yksi oli omakuva vanhasta Leonardosta, Tyler oli havaitsevinaan pupilleissa merkkejä karsastuksen lajista, uloskarsastuksesta, johon kuuluu, että silmä tai molemmat kääntyvät ulospäin.

Tämä piirre näkyi Tylerin mukaan selvemmin muissa kuin omakuvissa. Tämän hän tulkitsee viittaavan siihen mahdollisuuteen, että uloskarsastus oli ajoittaista.

Leonardon uloskarsastus saattoi Tylerin mukaan esimerkiksi olla pahempaa rentoutuneena, mutta helpottaa, kun hän oli keskittynyt.

Karsastus ei ole ennenkuulumatonta taiteilijoilla

Eräiden tutkimusten mukaan kuvataiteilijoilla olisi jopa muuta väestöä enemmän karsastuksen kaltaisia stereoskooppisen näön ongelmia. Tutkijat uskovat havainneensa muun muassa Rembrandtin ja Picasson omakuvissa merkkejä karsastuksesta.

Leonardon mahdollinen karsastus on nykytiedoilla vain olettamus, eikä asiasta ole varmuutta.

Tutkimuksesta kirjoittaa LiveScience.com.

Ruotsin pelimonopoli rapautuu, Suomessa Veikkauksella vahvempi asema

Rahapelimonopoli jää ensi vuoden alussa historiaan Ruotsissa, ja tilalle tulee lisenssijärjestelmä. Ulkomaiset peliyritykset ovat napanneet ison osan pelimarkkinoista. Suomessa pelimonopoli on paremmin voimissaan, vaikka netissä pelieuroja meneekin ulkomaisille toimijoille.

Johtaako Maria Ohisalo vihreät vaaleihin?

Touko Aaltoa sairausloman ajan paikkaava Maria Ohisalo on vihreissä pidetty poliitikko. Mutta oikein kukaan ei osaa vielä sanoa, millaisella johdolla kannatustaan menettäneet vihreät lähtevät ensi kevään taistoihin.

Erikoinen hinnoittelu lopetti ruuan päätymisen biojätteeseen

Venäjän rajan tuntumassa Lappeenrannan Nuijamaalla sijaitsevassa buffet-ravintolassa on käytössä tapa, jonka ansiosta lautaselta ei päädy ruokaa lainkaan biojäteastiaan. Jätettä voisi kuitenkin kuvitella tulevan, sillä parhaimpina päivinä ravintolassa käy yli tuhat ruokailijaa. Syynä biojätteen vähäiseen määrään on se, että ruoka on hinnoiteltu painon mukaan.

EU vaatii tutkintaa Khashoggin kuolemasta

EU vaatii perusteellista tutkintaa sauditoimittaja Jamal Khashoggin kuolemasta. EU:n ulkosuhteiden edustajan Federica Mogherinin mukaan Khashoggin kuoleman olosuhteet ovat huolestuttavia. Saudi-Arabia ilmoitti perjantaina, että Khashoggi kuoli maan Istanbulin-konsulaatissa nyrkkitappelun seurauksena. Selitykseen on suhtauduttu lännessä epäillen.

Yhdysvallat vetäytymässä ydinasesopimuksesta

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat suunnittelee vetäytyvänsä kylmän sodan aikaisesta ydinasesopimuksesta Venäjän kanssa. Trumpin mukaan Moskova on rikkonut sopimusta jo vuosia. Kyse on niin sanotusta INF-sopimuksesta, jolla Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sopivat keskimatkan ydinohjusten hävittämisestä. Britanniassa aikeet on otettu huolestuneina vastaan.

Pilvistä ja poutaa

Sää on enimmäkseen pilvinen ja poutainen. Lapissa on paikoin sadetta. Aamulla sadealue saapuu lännestä lähinnä maan keski- ja pohjoisosiin. Lapissa sää selkenee osin päivällä. Päivän ylin lämpötila on 2–12 astetta. Lounaistuuli voimistuu päivän aikana koko maassa. Merialueilla on voimassa varoituksia voimistuvan tuulen vuoksi.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.

Nordea on saanut Sveitsin korkeimmassa oikeudessa pankin vastaisen ratkaisun, josta on tullut verottajalle tärkeä työkalu osinkoverotuksen kiertämisen hillinnässä. Näin arvioi sveitsiläinen vero-oikeuden professori MOT:lle.

Suomeen pääkonttorinsa tänä syksynä siirtänyt Nordea on ollut osallisena osakekaupassa, johon liittyneitä osinkojen lähdeverojen palautuksia on jouduttu lopulta maksamaan takaisin Sveitsin verohallinnolle. Vuonna 2015 annetusta tuomiosta ei ole aiemmin uutisoitu Suomessa.

Sveitsin korkeimman oikeuden päätös liittyy Sveitsin ja Tanskan väliseen verosopimukseen, jonka mukaan Tanskaan maksetuista sveitsiläisistä osingoista ei tarvitse maksaa osinko- eli lähdeveroa.

Korkein oikeus kumosi alioikeuden ratkaisun

Nordean Tanskan-tytärpankki oli ostanut helmikuussa 2007 välittäjältään sveitsiläisten yhtiöiden osakkeita 3,745 miljardilla frangilla, eli nykykurssilla noin 3,3 miljardilla eurolla. Osakkeille maksetuista osingoista perittiin Sveitsissä ennakonpidätysluonteinen lähdevero, jota kertyi kymmeniä miljoonia frangeja.

Nordea haki Sveitsin verottajalta maksettujen verojen palautuksia – Sveitsin ja Tanskan verosopimukseen vedoten.

Verottajan mielestä Nordean tanskalainen tytärpankki ei kuitenkaan ollut osakkeiden tosiasiallinen omistaja, ja sen mukaan pankki ei ollut oikeutettu saamaan palautuksia verottajalta. Sveitsin verohallinto kiinnitti huomiota muun muassa siihen, että osakkeet olivat Nordean omistuksessa vain neljä kuukautta.

Kiista meni alioikeuteen, jossa Nordean kanta voitti. Verohallinto vei asian Sveitsin korkeimpaan oikeuteen, jossa taas verottajan kanta voitti äänin 3–2.

Professori Matteotti: Kaupat tehtiin verotuksen vuoksi

Nordean ohella myös ruotsalainen SEB-pankki on saanut vastaavanlaisen päätöksen Sveitsin korkeimmasta oikeudesta.

Jos oikeus olisi ratkaissut asian pankkien eduksi, se olisi ollut katastrofi valtiontaloudelle ja repinyt aukon liittovaltion kassaan, nimettömänä pysytellyt lakimies ja veroasiantuntija kommentoi päätöstä sveitsiläiselle Tages-Anzeiger-lehdelle.

Korkeimman oikeuden päätös tarjoaa verottajalle työkalun osinkokikkailun vastaiseen työhön, Zürichin yliopiston sveitsiläisen, eurooppalaisen ja kansainvälisen vero-oikeuden professori René Matteotti vahvistaa MOT:lle.

Nordean-tapaukseen perehtynyt Matteotti vastaa sähköpostitse, että tapauksessa tehdyt kaupat toteutettiin pelkästään veroetujen saamiseksi.

Tanskalaisia pankkeja käytettiin välikäsinä

René Matteotti kirjoittaa, että Tanskan kanssa solmittu verosopimus oli kauppojen aikaan kaikkein edullisin Sveitsin solmimista sopimuksista. Hänen mukaansa muut kuin tanskalaiset sijoittajat pyrkivät hyödyntämään sopimusta käyttämällä osakekaupoissa välikätenä tanskalaisia pankkeja.

Professori Matteotti korostaa, että muodollisesti korkeimman oikeuden päätös koski sitä, kuka oli sveitsiläisosakkeiden tosiasiallinen omistaja. Osinkokikkailun (dividend stripping) onnistumiselle oli kuitenkin ehtona juuri se, että Nordeaa olisi kohdeltu tosiasiallisena omistajana, hän kirjoittaa.

Matteotti arvioi myös, että Nordea-tapauksen väärinkäytöstä ei voi verrata muiden muassa Saksassa ja Tanskassa paljastuneisiin veronkiertotapauksiin. Hänen mielestään niissä on kyse puhtaasti petoksista.

Nordea vastaa

MOT pyysi Nordealta kommenttia Sveitsin korkeimman oikeuden ratkaisuun. Nordea kommentoi seuraavasti:

Viittaatte tapaukseen, jota käsiteltiin oikeudessa vuonna 2015.

Kansainvälinen verotus on yleensä hyvin monimutkaista. Lukuisat eri viranomaiset ovat laatineet erilaisia säännöksiä eri maissa. Monet maat ovat allekirjoittaneet kaksoisverotusta koskevia sopimuksia, jotta vältytään kaksinkertaiselta verotukselta.

Kun Nordean tanskalainen tytäryhtiö toteutti kyseiset sveitsiläisiä osakkeita koskevat toimeksiannot, tarkoituksena oli noudattaa Tanskan ja Sveitsin välistä sopimusta. Nordea haki korvausta lähdeverosta täysin avoimesti. Se oli tuohon aikaan normaali markkinakäytäntö.

Lopetimme käytännön heti kun Sveitsin viranomaiset kyseenalaistivat verojen palautukset vuonna 2008.

Ulkopuoliset konsulttimme ja lakimiehemme olivat vahvistaneet meille, etteivät kyseiset tapahtumat kuuluneet Sveitsin lähdeverotuksen piiriin. Sveitsiläinen alempi tuomioistuin oli asiasta samaa mieltä ja teki asiassa päätöksen Nordean eduksi. Sveitsin korkein oikeus muutti päätöksen äänin 3–2 ja päätti, että tapahtumat kuuluivat Sveitsin lähdeverotuksen piiriin. Kunnioitimme tätä päätöstä.

Tietojemme mukaan Nordeaan ei ole kohdistunut eikä parhaillaan kohdistu Saksan, Ranskan tai Tanskan viranomaisten lähdeverotusta koskevia tutkimuksia. Teemme tiivistä yhteistyötä yllä mainitussa asiassa Tanskan viranomaisten kanssa, sillä Tanska on yksi kotimarkkinoistamme.

Lue myös:

MOT: Tietovuoto paljastaa valtavan osinkokikkailun Euroopassa – Verotuloja kadonnut kymmeniä miljardeja

Aamukahvi ja Hesari. Sen jälkeen sohva ja kitara.

J. Karjalainen noudattaa samaa kiireetöntä kaavaa lähes joka päivä, sillä aamun hetket ovat hyviä uuden musiikin luomiseen. Joskus kitaran näpyttely tuottaa hauskan sointukierron tai melodiapätkän. Ne Karjalainen tallentaa puhelimeensa.

Iltaisin 61-vuotias muusikko istuu tietokoneen äärellä ja polttelee piippua. Hän kirjoittaa talteen päivän aikana koettua. Se voi olla jotain kaupungilla nähtyä tai mielessä kehittynyt sanaleikki.

Nelisenkymmentä vuotta musiikkia tehnyt J. Karjalainen kirjoittaa jatkuvasti uusia biisejä, sillä hän ei halua olla pelkästään vanhojen suosikkihittiensä vanki. Hän lähtee keikoille, että saa esittää yleisölle jotain uutta.

– Ilman uusia kappaleita soittaisin Kolmea cowboyta jossain Sir Eino -pubissa.

Aivohuone

Juttua riittää, kun J. Karjalainen esittelee uutta albumiaan levy-yhtiön tiloissa. Hän myöntää olevansa pitkien vastausten ja polveilevien juttujen mies. Karjalainen kertoo seikkaperäisesti kappaleiden synnystä. Prosessissa yhdistyvät mielikuvitus, unet ja todellisuus.

Sä kuljetat mua -levy on osa trilogiaa, jonka aiemmat osat olivat Et ole yksin (2013) ja Sinulle, Sofia (2015). Uusimman albumin kappaleet ovat tummia ja öisiä kuin David Lynchin tai Quentin Tarantinon elokuvat.

Levyn kansi noudattaa tunnelmaa. Se on valokuva Bevatron-hiukkaskiihdyttimen ohjaamosta Kalifornian yliopistosta vuodelta 1960. Karjalainen kertoo löytäneensä sen googlettamalla. Kuvan piti edustaa aivoissa toimivaa ohjaamoa, josta kerrotaan albumin nimikkokappaleessa:

"Jossain minun aivoissa

on huoneesi sinulla.

Jossain minun aivoissa

sä kuljetat mua."

Karjalainen halusi kannen myös herättävän kysymyksen: miksi?

– Äiti näki tämän ekaa kertaa ja kysyi, onkos tuo nyt hyvä sitten, muusikko nauraa.

Salaisessa arkistossa

"Leppäkerttu sen huuli lerppuu. Se muurahaiseksi kelpaha ei, koska sen huuli lerppuu."

Yksi Jukka Karjalaisen ensimmäisistä biiseistä syntyi kansakoulun välitunnilla. Hän ei pystynyt ammatinvalintatunnilla kuvittelemaan, että voisi jossain vaiheessa kirjoittaa kappaleita kaksi vuotta ja vieläpä julkaista niitä.

– Mun älykkyysosamäärän omaavalle intoilijalle tämä on ihan täydellinen juttu, Karjalainen pohtii nyt.

Syksy ja talvi ovat J. Karjalaiselle parasta aikaa luoda uutta musiikkia. Hän vetäytyy Keltaiseen taloon eli Perniössä sijaitsevaan kesäpaikkaan, missä saa olla rauhassa. Seurana ovat vain omat aivot ja muistot.

Vaikka muusikko kirjoittaa laulunsa ilman kiirettä, toisinaan iskee pieni luomisen tuska. Sen hän purkaa päiväkirjaansa:

"Jo kolmas viikko talolla. Ei yhtään biisiä. Pitäisikö tästä olla huolestunut?"

"No on tässä tilanteessa oltu ennenkin."

Seuraavassa hetkessä tilanne voi olla kuitenkin päinvastainen:

"Aika hyvä meininki. Treenattiin uusia biisejä."

Toisinaan Karjalainen päätyy tutkimaan Keltaisen talon salaista arkistoaan. Vintillä olevista pahvilaatikoista löytyy muun muassa C-kasetteja ja vanhoja kirjoja.

Uutta levyä tehdessä sieltä kaivautui esiin vuodelta 1990 oleva kasetti, jossa oli kappaleen alku nimeltään Venäläinen romanssi. Sen pohjalta syntyi myöhemmin Villejä lupiineja -hitti.

Karjalainen pohti, josko samasta biisin raakileesta saisi jälleen tehtyä jotain kukka-aiheista. Sitä varten arkistosta löytyi 1980-luvulla kirpputorilta hankittu koulukasvio, jossa on tummanvihreät kannet ja jonka kannessa lukee kultaisin kirjaimin Kasvisto.

Karjalainen avasi pölyisen kasvion nyörit ja ihasteli kauniisti koottua koulutyötä. Kasviston oli tehnyt Sirkka Lautamies kesäkuussa 1925 Vironlahden Pyterlahdella. Muusikko muisti, että paikassa louhittiin 1700–1800 -luvuilla suurin osa Pietarin graniitista ja esimerkiksi Iisakinkirkon pylväät.

Kahdesta asiasta alkoi muovautua Karjalaisen mielessä tarina, missä yhdistyvät kissankelloja keräävä koulutyttö sekä graniittilouhos. Terve, Sirkka Lautamies -kappaleen ideana on se, mitä meistä jää jäljelle, kun aika jätää.

– Miehet ja varsinkin suurmiehet pyrkivät rakentamaan kirkkoja, mausoleumeja ja kokonaisia kaupunkeja jäädäkseen historiaan. Sirkka Lautamies tuskin teki kasviota siksi. Se oli vain koulutehtävä. Mutta se tapa, millä hän sen teki, oli aika kaunis.

Laiskottelun tärkeydestä

Kun tehdään, niin tehdään. Kun otetaan iisisti, niin sitten otetaan. Tätä J. Karjalainen pitää muusikkona ohjenuoranaan.

Levyä tehdessä ja kiertueilla Karjalainen bändeineen painaa töitä kunnolla. Vapaalla lauluntekijä osaa joutenolon.

Karjalainen kertoo, ettei musiikinteon ohella oikein ihmeempiä puuhaa. Hän oleskelee ja lukee kirjoja, vetelehtii kaupungilla ja käy syömässä tai katsoo elokuvia Netflixistä niin kuin muutkin.

– Mähän olen 80-luvulta lähtien ollut laiskottelun puolestapuhuja.

Tällä hetkellä puhutaan paljon aivojen ylikuormittamisesta. Työ ja teknologia vievät aivojen ja ihmisen kognitiiviset eli tiedonkäsittelyn kyvyt äärirajoille.

J. Karjalainen pitää tärkeänä omassa työssään, että aivoille annetaan tilaa toimia rauhassa. Kiireestä hellittäminen on tärkeää, sillä pääkopan sisällä tapahtuu asioita, silloin kun niitä ei edes itse tiedosta.

– Lepo on tärkeää. Ideat eivät synny pakottamalla ja niille pitää antaa aikaa kasvaa ja rakentua aivoissa.

Mutta ei J. Karjalainenkaan ole aina ollut maltillinen musiikintekijä. Kun hän miettii nuoruusaikojen tuotantoaan, siellä on onnistumisten lisäksi hosuttuja juttuja. Into oli niin kova, että parin kirjoitetun säkeistön jälkeen hän varasi jo studion äänitystä varten.

– Piti päästä näyttämään, mitä mä olen tehnyt. Vaikka pääsisin takaisin siihen aikaan, en mä nuoremmalle Jiille osaisi varmaan mitään neuvoa.

Kuusikymppisenä Karjalainen osaa ottaa aikansa. Uusimman albumin tekeminen kesti kolme vuotta, mikä ei silti ole tavattoman pitkä aika levyn tekemiseen.

– Biisien tekeminen ei lopu mihinkään, niiden tekeminen vain hidastuu. Mutta ehkä tämä on vain se oikea tahti. Ollaan siirrytty talviaikaan.

Legendaa ujostuttaa

J. Karjalainen ei tämän päivän musiikkia juurikaan kuuntele. Mitä nyt joskus sattumalta jotain korviin kantautuu. Hänellä aika kuluu oman musisoinnin parissa. Karjalaisen mielestä on hassua, että jotkut kuuntelevat todella paljon musiikkia.

Äskettäin hän tosin kuuli autoradiosta kappaleen, johon hän kiinnitti huomiota. Pahus miten hyvän kuuloinen biisi! Karjalainen nauhoitti sitä puhelimeensa ohjelmalla, joka tunnistaa kappaleita. Biisi oli Olavi Uusivirran Kultaa hiuksissa.

– Mulla on kyllä aika hyvä hittikorva, että kuulen, jos jossain on jotain.

Nykyisin musiikkia tehdään kappale kerrallaan ja albumin merkitys on vähentynyt. Karjalainen on vanhan liiton mies, sillä hän haluaa tehdä kokonaisen albumin, jossa on kannet ja sanat.

Karjalainen on myös karsastanut ajatusta areena-keikasta, joita suomalaisartistit tekevät nyt koko ajan. Hänen mielestään on ollut kivempaa reissata ympäri Suomea ja soitella klubeilla ihmisille. Yhdellä isolla keikalla kuittaisi ilon kerralla ja siihen liittyisi liikaa touhottamista, kuten mainostamista.

Nyt J. Karjalainen on lämmennyt ajatukselle areena-keikasta.

– Ehkä sellainenkin voi olla jossain vaiheessa ajankohtaista, koska areena-keikat ovat arkistuneet.

Yleisöä varmasti riittäisi, sillä J. Karjalainen on koskettanut musiikillaan suomalaisia jo vuosikymmenten ajan. Kaupungilla ihmiset keräävät rohkeutta ja tulevat juttelemaan heille tärkeistä kappaleista. Ujoksi itsensä mieltävälle muusikolle tulee siitä hyvä fiilis.

– Se, mistä mut tiedetään, on kuitenkin ihan hyvä juttu. Nämä biisit ja laulut ovat puhutelleet ihmisiä. Jos on 40 vuotta tehnyt biisejä, niin kyllä kai sillä jonkinlaiseksi legendaksi pääsee pelkästään sen takia, että on elossa.

Espoolainen lapsikuoro CandoMini on voittanut kansainvälisen Claudio Monteverdi -kuorokilpailun.

CandoMini osallistui Venetsiassa pidetyn kilpailun lapsikuorosarjaan, mutta voitti myös lauantain kokonaiskilpailun. Kilpailuun osallistui 12 kuoroa muun muassa Kreikasta, Ruotsista ja Venäjältä.

Kuoroa johtava Viena Kangas sanoo, että kilpailu oli kovatasoinen ja uskoo CandoMinin vakuuttaneen tuomariston energiallaan.

– Tavoitteemme oli voittaa oma lapsikuorosarja. Grand Pri'n voitto tuli ihan täysin yllätyksenä, Kangas sanoo.

– Täällä on paljon kuoroja, jotka lauloivat puhtaasti, tarkasti ja hyvin. Luulen että meissä tuomaristo arvosti sitä, että lauloimme ulkoa ilman nuotteja ja kaikki olivat sataprosenttisesti mukana.

Laulua täydestä sydämestä

Kuoron ohjelmistoon Venetsiassa kuului muun muassa Einojuhani Rautavaaran, Reijo Kekkosen ja Pekka Kostiaisen säveltämää modernia kuoromusiikkia. Gran Prix'ssa kuoro esitti eteläafrikkalaisen Andre Van der Merwen sovituksen tunnetusta virsihymnistä Sua kohti, Herrani.

– Virallisesti emme ole saaneet vielä palautetta, mutta yksi tuomareista tuli kehumaan ja totesi, että olimme paras kuoro. Hän kutsui meidät myös esiintymän kotimaahansa Venäjälle.

Vuonna 2013 menestyneen espoolaiskuoro Candominon yhteyteen perustetussa CandoMinissä on 32 laulajaa, jotka ovat 10-16-vuotiaita. Kangas toivoo, että kuoro jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin mennessä.

– Sillä ajatuksella, että laulun ilo ja riemu on keskiössä ja kaikki lapset saavat kokea kuinka mahtavaa on laulaa täydestä sydämestään kroppaa ja kehoa käyttäen.

Edit klo 0.19: Täydennetty ohjelmistoa.

Reilu vuosi sitten Veksi ja Ripa istuivat iltaa kotonaan Padasjoella. Kaveruksien silmiin osui lehtijuttu, jossa oli pienen mökin muotoinen halkopino.

– Se oli vähän sellainen vasemmalla kädellä tehty, eikä sinne voinut mennä edes sisälle. Päätimme siltä istumalta, että teemme paremman, kertoo Veksi, eläkkeellä oleva metsätalousinsinööri Veikko Salo.

Ripa Töyry toimi arkkitehtina, Salo rakensi. Hyötyliikunnan seurauksena syntyi ihan oikea pieni talo, joka sai Facebook-postauksen jälkeen tiedotusvälineetkin liikkeelle iltapäivälähtien ja Helsingin Sanomia myöten.

Veikko Salo on silminnähden iloinen halkotalonsa saamasta huomiosta: kuvaa on jaettu sosiaalisessa mediassa tuhansia kertoja. Rakennelmaa on kommentoitu muun muassa mykistäväksi taidonnäytteeksi ja sadunomaiseksi neronleimaukseksi.

Puut haetaan itse metsästä

Klapiyksiössä mahtuisi pieni porukka istumaan iltaa. Jos halkomäärää havainnollistetaan tavallisen omakotitalon takkapuihin vertaamalla, niin karkeasti voi ynnätä, että klapitalossa on 10 vuoden takkapuut.

Rakentamiseen meni loppujen lopuksi pari kuukautta. Veikko kertoo, että muita koneita kuin moottorisahaa ja akkuporaa, ei käytetty.

– On tullut vähän hiljennettyä tahtia sen jälkeen, kun täytin 70. Nyt teen töitä enää seitsemänä päivänä viikossa, nauraa Veikko.

Puut Salo on pilkkonut kirveellä. Vuosittain Salo pilkkoo noin 60 vuoden polttopuut omakotitaloon.

– Käyn kaatamassa tonttipuita, kun ihmiset pyytävät ja raivaan muiden metsistä hylkypuuta. Näistä syntyy sellainen 150 pinokuutiota klapeja vuodessa. Tuollainen pari kuutiota syntyy päivässä alusta loppuun asti tehtynä.

"Miehille on käsintekeminen aina ollut tärkeää"

Salolla on klapitaiteesta pitkä historia: ensimmäiset halkomuodostelmat hän on koonnut 2000-luvun alussa.

Salo on tehnyt metsätöitä koko ikänsä. Ahkeran eläkeläisen ilmeestä näkee, että hän nauttii puutöistä.

– Kyllä se on sellaista kylähullun touhua! Vaikeinta onkin ollut se, kun täytyy koko ajan jännittää, että milloin ne valkotakkiset tulevat hakemaan minua, nauraa klapimies.

Halkopinoja on ennenkin nähty julkisuudessa. Esimerkiksi perholaispariskunta rakensi muutama vuosi sitten talon mittaisen halkopinon, joka keräsi paljon ihastusta.

Taitavasti rakennetut halkopinot ovat luonnonläheinen, ruohonjuuritason osoitus miehen taiteellisuudesta, sanoo miesten hyvinvointia edistävän Miessakit yhdistyksen miestyöntekijä Ilmo Saneri.

Sanerin mukaan käsillä tekeminen ja konkreettisen tuloksen saaminen on miehille tyypillinen tapa toteuttaa taiteellista puolta itsestään.

– Miehillä on valtava potentiaali tällaista taiteellisuutta, mutta me olemme aika jäyhiä toteuttamaan niitä. Meitä määrittelee kirjoittamattomat lait. Miehille on käsintekeminen aina ollut tärkeää.

Saneri kertoo eräällä pariskunnalla olleen erimielisyyksiä, kun mies ei koskaan kertonut rakastavansa. Mies taas ihmetteli, että eikö vaimo nyt ymmärrä, että juuri rakennettu, iso terassi on rakkauden osoitus.

– Se on pakopaikka arjesta. Muistan erään halkotaiteilijan, jonka perimmäinen syy oli päästä pois siitä keskustelukulttuurista tekemään, ettei tarvitse puhua. Nykyaikana perheissä korostetaan, että puhumalla selvää kaikesta, ja jos mies on huono puhumaan, niin hän haluaa osoittaa sitä käsillä.

Yksityiskohdat hivelevät silmää

Salon tölliä kelpaa katsella lähempääkin, sillä halkotalossa on monia hienoja yksityiskohtia. Ensimmäisenä kävijää tervehtii jykevä ovi.

– Se on 16 senttiä paksu ja sen kokoamiseen meni yli kaksi kiloa ruuveja. Painoa on ainakin 100 kiloa ja saattoi meiltä Ripan kanssa päästä pari pieruakin, kun kampesimme sen kohdalleen.

Töllin lattia on myös katseenkestävä ja perinteisesti toteutettu.

– Se on kuin vanhan pajan lattia eli vähän niinkuin pystypölleistä tehty. Tässä se tosin tehtiin muutaman sentin paksuisista kiekoista.

Katto on koivua ja muistuttaa perinteistä paanukattoa.

– Se on melkoista hommaa, kun sahataan pölliä pitkittäin. Ostin alkukesästä uuden moottorisahan ja ensimmäinen kesti 40 tuntia, ennen kuin hajosi. Sain takuuseen uuden ja se on onneksi jaksanut pidempään.

Tölli on vielä tyhjillään, mutta kalusteet on jo suunniteltu. Nekin Salo tekee itse, omista puista.

– Sänky tulee. Siinä voi sitten ottaa torkut, tai puuhata vähän muutakin. Pöytä tietysti ja pöllinpätkistä tulee istuimet, luettelee Veikko.

Kaikki alkoi halkopyramidista – ja jatkoa seuraa

Veikko Salon klapit ovat myös mökin ulkopuolella siisteissä pinoissa. Kaikki alkoi halkopyramidista, johon meni yli 130 kuutiota halkoja.

– Puut oli ladottu sen verran tiheästi, että se alkoi homehtua sisältä ja lopulta se hajosi.

Muodostelmia on syntynyt vuosien varrella myös erivärisistä puista. Puupinonjen kylkiin on piirtynyt muun muassa Padasjoen vaakuna ja omakuva.

– Se muistutti kyllä enemmän Angry Birdsiä kuin minua. Viime vuoden suurtyö oli halkopinon kylkeen syntynyt Suomi 100 -klapiteos, johon tarvittiin vähän maaliakin.

Halkotöiden teko tulee jatkumaan, taiteilija vakuuttaa. Seuraavat suunnitelmat paljastetaan kuulemma ensi keväänä.

Runsas kuukausi sitten Yle julkaisi uutisen, jossa kerrottiin, että opiskelijabileissä päivystää nykyään niin sanottu tapahtumaturvallisuushenkilö. Opiskelijat ovat itse ideoineet hänen työnkuvansa.

Ajan hengen mukaan tapahtumaturvallisuushenkilö vahtii erityisesti sitä, ettei kukaan joudu yhteisissä illanvietoissa seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Mutta hän vahtii paljon muutakin. Esimerkiksi sitä, että juhlissa ei yllytetä ketään juomaan liikaa viinaa tai että julkisesti kerrotut vitsit eivät ole loukkaavia.

Omista opiskeluajoistani on yli 30 vuotta. Vaikka en ollut mikään bilehile, tiedän silti, että silloin juhlat pantiin pystyyn vähemmällä varautumisella.

Paheet voivat huonosti ja kirkassilmäiset äidinkullat leikkivät keppihevosilla

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen tapaa käydä säännöllisesti luennoimassa opiskelijoille omasta alastaan, kyselytutkimusten laatimisesta. Rahkonen on 1990-luvun opiskelijapolvea. Myös hänen mielestään nykynuoriso on eri lajia.

– On se ihan hurjaa. Valtava luentosali täynnä toinen toistaan kunnollisempia nuoria. Kaikki tekevät tunnollisesti muistiinpanoja, kukaan ei kapinoi tai häiriköi, Rahkonen ihmettelee.

Tutkimuspäällikkö Rahkoselle kokemus on ollut niin väkevä, että hän on ihan harrastuksekseen selvittänyt, löytyykö nykynuorison kunnollisuudesta myös tutkimusnäyttöä. Ja sitähän löytyy.

Esimerkiksi tuore raportti elintarvikkeiden kulutuksesta Suomessa kertoo, että nuoremmat sukupolvet syövät terveellisemmin kuin ennen. He valitsevat ruokansa myös eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin perusteella.

Ja vaikka julkisuuteen on luutunut käsitys, että seksi tunkee iholle kaikkialla arjessa, todellisuudessa siveys on entistä suositumpaa.

Seksin merkitys ja painoarvo yhteiskunnassa pienenee. Väestöliiton Finsex-tutkimus paljastaa, että suomalaisten yhdyntämäärät ovat laskeneet koko 2000-luvun.

Sekin tiedetään, että nykyään parisuhteissa uskollisuus on yhä tärkeämpää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tietää puolestaan, että alkoholin kokonaiskulutus on jo pitkän aikaa vähentynyt ja nuoriso on kovasti siistinyt omaa alkoholinkäyttöään.

Myös nuorten tupakointi on laskussa.

Ja niin edelleen.

Tutkimuspäällikkö Rahkonen sanoo, että ajan metaforaksi – vertauskuvaksi – sopisi suosituksi noussut keppihevosbuumi.

– Sen sijaan, että harrastaisivat paheita ja kapinoisivat, kiltit nuoret leikkivät heppaleikkejä keppihevosilla, Rahkonen puhkuu.

Hän käyttää saksalaisten yhteiskuntafilosofien termiä Zeitgeist. Se tarkoittaa yhteiskunnassa vallitsevaa ajan henkeä.

– Tämän päivän Zeitgeist on puritaanisuus, puhdashenkisyys, Rahkonen sanoo.

Kapinaa säätelee nuorisopullistuma

Toisenlaisiakin aikoja on eletty.

1960-luvulla uusi sukupolvi kippasi roskiin suunnilleen kaiken sen, mitä vanhempi sukupolvi piti arvossa.

Hipit kuuntelivat vääränlaista musiikkia ja imivät posket lommolla huumeita – he rietastelivat vapaan rakkauden nimissä ja naureskelivat vanhempiensa puoluekannoille.

Helsingin yliopiston Suomen historian professorin, psykohistorioitsija Juha Siltalan mukaan sukupolvien välinen kuilu ei ole vakio.

– Tietty jännite vanhemman polven ja vasta siipiään kokeilevan nuorison välillä aina on, mutta kokemuksen kipeyttä säätelee niin sanottu nuorisopullistuma, Siltala sanoo.

Nuorisopullistumalla Siltala tarkoittaa sitä, kuinka suuri on nuoren sukupolven koko verrattuna vanhempiinsa. Jos nuoria on paljon enemmän, syntyy pullistuma.

Vanhempi sukupolvi seisoo silloin tavallaan nuorison tiellä. Nuorilla on pulaa työstä, työpaikoista ja hyvistä mahdollisuuksista sijoittua elämään. Yleensä pullistuma tuo mukanaan myös levottomia aikoja.

Suomi on kulkenut puukkojunkkareista kontrolliyhteiskuntaan

Siltala antaa esimerkin nuorisopullistumasta 1800-luvun Suomesta. Tuolloin maaseudulla oli paljon enemmän lapsia kuin perittäviä taloja. Koettiin laajamittainen sosiaalinen lasku.

– Muun muassa Heikki Ylikankaan tutkimukset puukkojunkkareista kertovat, että kun väestöä oli enemmän kuin taloja, osa pojista putosi maattomiksi ja he pätivät väkivallan avulla, Siltala selittää.

Myös ennen ensimmäistä maailmansotaa monissa Euroopan maissa oli nuorisopullistuma. Niissä elettiin repiviä aikoja.

– Nuorisopullistuman poistivat Euroopasta viimeistään molemmat maailmansodat, Siltala toteaa.

Viimeisin suuri nuorisopullistuma koettiin Suomessa ja läntisessä maailmassa 1960-luvulla, kun sotien jälkeiset suuret ikäluokat alkoivat kolkutella aikuisuutta.

– Silloin myös nuorten koulutuspolku piteni. Syntyi eräänlainen pidennetty aikuistuminen. Nuoret elivät vain keskenään, opiskellen – ilman vastuuta omasta perheestä ja sen toimeentulosta. Silloin heille jäi tilaa myös aatteellisille kokeiluille ja irtiotoille, Siltala sanoo.

Nyt nuori sukupolvi on pieni.

Suomessa niin sanottu perheen nettolisääntymisluku on ollut pitkään alle kaksi. Eikä opiskeluaikakaan ole tehotutkintojen ja nopean valmistumisen paineissa samanlaista kuin 1960-luvulla.

– Enää ei jää tilaa etsiä itseään, kapinoida ja haahuilla joissakin aateryhmissä, Siltala miettii.

Samaan aikaan kunnollisuuden kontrolli on tiukentunut. Nuoria odottaa koventunut työelämä, jolle kelpaavat vain hyväkuntoiset.

Siksi nykyään on myös syytä elää ja olla niin, ettei jätä sosiaaliseen mediaan jälkiä, jotka kielivät liian rennosta ja villistä elämästä.

Kunnollisuuden kääntöpuoli: se voi kovettaa sydämen

Asiathan ovat hienosti. Hyvinvoiva nuoriso ei kapinoi ja tekee vastuullisia valintoja.

Mutta kunnollisuudella on varjopuolensakin.

Puritaaninen, kovin puhdashenkinen elämänasenne voi tiukentaa suhtautumistamme toisiin ihmisiin – varsinkin niihin, jotka tarvitsevat apua.

– Nykypäivään kuuluu, että kaikki tuntuu palautuvan yksilöön. Yhteiskunnan vaikutusta ja rakenteita ihmisen elämään ei enää nähdä. Työttömyyskin on vain ihmisen oma syy – ei työmarkkinoiden kysyntään liittyvä häiriö, Siltala mietiskelee.

Kun katse kiinnittyy yksilöön, vahvistuu käsitys, että myös elämässä pärjääminen on vain ihmisen omasta kunnollisuudesta kiinni.

Taloustutkimuksen Juho Rahkonen tunnistaa ilmiön puheissa, joissa pohditaan ketä terveydenhuollossa kannattaa hoitaa.

– Meillä on merkkejä siitä, että erilaisten sairauksien ja vaivojen ajatellaan olevan ihmisen oma syy. Joku saa syövän, ja siihen todetaan, mitäs elit niin epäterveellisesti, Rahkonen sanoo.

Psykohistorioitsija Siltala puhuu hyvinvointivaltion paradoksista, ristiriidasta.

Ristiriita on siinä, että hyvinvoiva ihminen kannattaa sosiaaliturvaa ja yhteiskunnan tukiverkkoa, jos voi kuvitella itse tarvitsevansa sitä. Mutta jos on kyse sellaisten ihmisryhmien turvasta, joiden joukkoon ei usko itse koskaan joutuvansa, asenteet kovenevat.

– Nykynuoriso on elänyt vauraan, turvallisen ja hyvän lapsuuden. Nuoren on helppo ajatella, että hyvinvointi myös jatkuu – ainakin omalla kohdalla, jos on vain kunnollinen ja jaksaa yrittää. Huonommin pärjäävät on helppo nähdä lusmuina, joita ei kannata hyysätä.

Siltala löytää esimerkin parista viimeisimmästä nuorisobarometristä.

– Liki jokainen (95 %) nuori kannattaa maksutonta korkeakouluopiskelua ja silti heistä 65 prosenttia hyväksyy väitteen, että Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa.

Professorin mukaan koventunut kilpailu ja käsitys, että jaettavaa on nyt vähemmän, koventaa asenteita ikäryhmään katsomatta.

Tukien saajien ja tukien maksajien elämänpiirit etääntyvät. Siksi joku Suomessa huolestuu aina tasaisin välein siitä, pitäisikö sosiaaliturvaa muuttaa jollakin tavalla vastikkeelliseksi.

– Maksajat eivät voi kuvitella itseään harkinnanvaraisten tukien saajina. Ansiosidonnainen sosiaaliturva hyväksytään jo helpommin, Siltala sanoo.

Pienet teot pelastavat maailman… toivottavasti

Toisaalta – kai nykynuorisoa pitää myös kiittää kunnollisuudestaan. Tekeehän nuoriso sellaisiakin valintoja, joissa ajatellaan myös muita.

Se suosii kasvissyöntiä ja välttää lentämistä, jotta kasvihuoneilmiö saataisiin kuriin. Nuoriso kierrättää jätteitä, välttää yksityisautoilua, kieltäytyy turkiksista, vähentää muovien käyttöä ja niin edelleen. Kaikki siksi, että luonto ja ihmiskunta voitaisiin pelastaa.

Ei kai tällaista käytöstä voi niputtaa sen piikkiin, että ajan henki unohtaa rakenteet ja tuijottaa vain yksilöä?

Kyllä ja ei.

Siltala sanoo, että empatian määrä on kyllä kasvanut sukupolvesta toiseen. Nykyään osataan eläytyä kärsimykseen entistä syvemmin, jopa eläinten kärsimyksiin, ja voidaan nähdä esimerkiksi lihan syönti eettisenä ongelmana.

Kolikolla on toinenkin puoli. Oman kulutuksen säätely ja askeettinen elämäntapa ovat myös keino pitää yllä toivoa, että asiat ovat hallinnassa.

– Askeesi on yritystä keskittyä asioihin, joita voi kontrolloida. Samaan aikaan päälle kaatuu ilmastonmuutoksen mittaisia uhkia, ja maailmantalous kulkee vuoristorataa. Ainoa asia jota voi kokea hallitsevansa, on oma kulutus. Vaikka se olisi sitten vain sitä, että syödään kasviksia lihan sijasta, Siltala pohtii.

Presidentti Donald Trump sanoi lauantaina aikovansa vetää Yhdysvallat keskimatkan ydinohjukset kieltävästä sopimuksesta. Syyksi hän kertoo sen, että Venäjä on rikkonut sopimusta.

Sopimuksen tarkoitus on ollut edistää Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten turvallisuutta Euroopassa ja kaukoidässä. Se kieltää Yhdysvalloilta ja Venäjältä 500 – 5 500 kilometrin etäisyydelle ulottuvien risteilyohjusten hallussapidon, valmistuksen ja koelennättämisen.

Yhdysvallat on arvostellut Venäjää sopimuksen rikkomisesta vuodesta 2014 lähtien. Yhdysvaltain mukaan Venäjä rikkoo sopimusta, sillä se on kehittänyt uuden maalta laukaistavan risteilyohjuksen.

– Venäjä on rikkonut sopimusta. Se on tehnyt niin useita vuosia, Trump sanoi Elkossa Nevadassa pidetyn yleisötilaisuuden jälkeen.

USA solmi INF-sopimuksen Neuvostoliiton Mihail Gorbatšovin kanssa presidentti Ronald Reaganin kaudella vuonna 1987. Sopimus ratifioitiin senaatissa vuonna 1988.

– Emme aio sallia sitä, että he rikkovat sopimusta ja valmistavat aseita joita meidän ei ole sallittua valmistaa.

Venäjä on toistuvasti kiistänyt rikkovansa INF-sopimusta.

Venäjä: vaarallinen askel ja kiristystä

Keskimatkan ohjukset kieltävä sopimus on rajoittanut Yhdysvaltoja kehittämästä uusia, kieltolistalla olevia aseita. Maa aikoo kuitenkin ryhtyä toimeen, elleivät muut maat suostu rajoittamaan toimiaan.

– Meidän on pakko kehittää niitä, elleivät Venäjä tai Kiina tai kaikki muut tule luoksemme ja sano, että ryhdytään yhdessä järkeviksi, eikä kehitetä näitä aseita, Trump sanoi.

Venäjän varaulkoministeri Sergei Ryabkov sanoi uutistoimisto Tassin mukaan tuoreeltaan, että Yhdysvaltain vetäytyminen sopimuksesta olisi "erittäin vaarallinen askel".

Ryabkovin mukaan INF-sopimus on erittäin tärkeä kansainvälisen turvallisuuden sekä strategisen tasapainon säilyttämiseksi. Hän kutsui puheita sopimuksesta irtaantumisesta kiristysyritykseksi.

– Meillä ei olisi muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä vastatoimiin käyttämällä omaa sotilasteknologiaamme, hän sanoi.

Lisäksi Venäjän ulkoministeriön lähde totesi uutistoimisto RIA Novostille, että Yhdysvaltain liike kertoo "yksinapaisen maailman unelmasta", jossa USA olisi ainoa suurvalta.

Syynä tilanne kaukoidässä?

Koska Kiina ei ole allekirjoittanut INF-sopimusta, se on voinut kehittää vapaasti keskimatkan ohjuksia läntisellä Tyynellämerellä. Jännitteet ovat viime aikoina kasvaneet Etelä-Kiinan merellä, jossa useat maat syyttävät Kiinaa aggressiivisesta asevarustelusta ja aluevaatimuksista.

Kiina on miehittänyt merellä kansainvälisiä alueita rakentamalla keinotekoisia saaria sotilastukikohdikseen. Aiemmin syksyllä Yhdysvaltain ja Kiinan alukset olivat vähällä törmätä toisiinsa alueella.

Brittilehti Guardianin mukaan Trumpin hallinto on kertonut suunnitelmistaan eurooppalaisille liittolaisilleen tällä viikolla. Britanniassa aikeet on otettu huolestuneina vastaan, sillä sopimusta pidetään maassa tärkeänä osana ydinaseiden rajoittamista.

Päivitetty 6.37. Lisätty tietoa Venäjän kannoista.

Lisätty klo 11.10 Venäjän ulkoministeriön kommentti.

Pitkä Intercity-letka nytkähtää liikkeelle Lahden rautatieasemalta.

Ravintolavaunussa Maria Ohisalo on ehtinyt asettautua nurkkapöytään. Hän käy läppärinsä ruudulta läpi päivän ohjelmaa.

Vihreiden puheenjohtajan sijaisen – se on Ohisalon virallinen titteli – suuntana on Kuopio. Siellä järjestetään yksi valtakunnallisen Asunnottomien yön tapahtumista.

Ohisalo on luvannut pitää puheenvuoron Kuopion torilla iltakuuden jälkeen. Sitä ennen olisi liuta muutakin tekemistä: tapaaminen Kuopion vihreän valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön aktiivien kanssa, haastattelu maakuntaradiossa ja toinen Savon Sanomien toimittajan kanssa.

Niin, ja paneelikeskustelu sosiaaliturvan byrokratiaa kuvaavasta I, Daniel Blake -elokuvasta Kino Kuvakukon lavalla.

– Ehkä tuossa haastattelun ja paneelikeskustelun välillä ehtisin käydä heittämässä tavarat hotellille, Ohisalo pohtii toimittajalle ja sommittelee aikatauluaan.

Ei tällaisessa touhussa ole 33-vuotiaalle Ohisalolle sinänsä mitään uutta. Hän on tottunut kiertämään köyhyystutkijana ja nyt vihreiden varapuheenjohtajana paneelikeskusteluissa ja tilaisuuksissa, joiden aiheena on ollut milloin asunnottomuus, milloin osattomuus.

Edelliskesänä väitöskirjansa leipäjonoista viimeistellyt poliitikko vastaa tottuneesti, kun kysytään eriarvoistumisesta tai sosiaaliturvasta.

Mutta nyt monia toimittajia ja vihreitä aktiiveja tuntuu kiinnostavan ennemminkin se, mitä ihmettä vihreissä seuraavaksi tapahtuu.

Siihen Ohisalo ei osaa vastata.

Puolueella on ollut raskas vuosi.

Vielä kevään 2017 kuntavaaleissa vihreät olivat suurin voittaja. Puolue onnistui nostamaan kannatustaan lähes neljä prosenttiyksikköä edellisiin kuntavaaleihin verrattuna.

Silloisen puheenjohtajan Ville Niinistön ärhäkkä protestointi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen koulutusleikkauksia vastaan puri, varsinkin kun koulutus sopi kuntavaalien teemaksi loistavasti.

Vihreät on monesti mielletty vain isojen kaupunkien ja korkeasti koulutettujen nuorten puolueeksi, mutta vaalit näyttivätkin jotain uutta: vahvaa kannatusta alkoi tulla muiltakin ryhmiltä.

Nälkä kasvoi syödessä. Vihreistä piti äkkiä tehdä koko maan puolue, jotta siitä voisi tulla jopa pääministeripuolue. Niin tuntui moni vihreä ajattelevan, ja sillä myös Touko Aalto ratsasti puheenjohtajan paikalle Tampereen puoluekokouksessa.

Homma tuntui toimivan. Hillityksi, asialliseksi ja yhteistyökykyiseksi kehuttu Aalto oli monien kokoomuslaisten kauhu. Hahmo, joka pystyisi helposti nyhtämään liikkuvia äänestäjiä myös keskusta-oikealta.

Elo-syyskuussa vihreiden kannatus nousi kaikkien aikojen huippulukemiin, yli 17 prosenttiin.

Siihen juhlat sitten loppuivatkin.

Kuopion vihreiden varapuheenjohtaja Aarni Mustonen on saapunut Ohisaloa vastaan rautatieasemalle.

Autoon hypätään nopeasti, sillä aikataulu on tiukka: aikaa lounaalle paikallisten vihreiden kanssa on korkeintaan tunti.

Thaimaalaisessa ravintolassa odottaa kymmenkunta valtuutettua ja paikallisyhdistyksen aktiivia, jotka toivottavat Ohisalon lämpimästi tervetulleeksi.

– En ajatellut pitää mitään matkasaarnaa, Ohisalo sanoo ja naurahtaa.

– Mutta tästä puolueen tilanteesta voisi hieman puhua.

Siitä sopiikin puhua. Moni vihreä miettii nyt, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Viime syksystä se alkoi. Touko Aallon yksityiselämän kohut alkoivat yhtäkkiä olla ainoita uutisia, joita vihreistä kerrottiin. Aviokriisi, salasuhde, sekoilua. Uusi puheenjohtaja ei täyttänytkään Niinistön jättämää aukkoa.

Samaan aikaan opposition nokkimisjärjestys alkoi kääntyä. Antti Rinne ja demarit saivat pakkansa kasaan ja politiikan asialista kääntyi vihreille epäsuosiolliseksi.

Enää ei puhuttu koulutusleikkauksista, vaan sotesta ja aktiivimallista.

Vihreissä harmitellaan, ettei puolueessa oikein osata puhua esimerkiksi työmarkkinakysymyksistä. Oltiin sitten hiljaa, kun ei muuta osattu.

Vihreissä harmitellaan, ettei puolueessa oikein osata puhua esimerkiksi työmarkkinakysymyksistä. Oltiin sitten hiljaa, kun ei muuta osattu.

SDP:n suosio alkoi nousta ja vihreiden pudota. Alkuvuonna vihreät lipui huippulukemista takaisin noin 14 prosenttiin. Nyt kannatus on alittanut jo 12 prosenttia.

Gallup näyttää huonommalta kuin kuntavaalitulos, jota moni on pitänyt puolueessa hyväksyttävänä tuloksena ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Aallon piti tehdä vihreistä entistä enemmän koko kansan puoluetta, mutta gallupien tausta-aineistot näyttävät toista: vihreät ovat menettäneet kannattajia SDP:lle ja vasemmistoliitolle, eivät suinkaan saaneet niitä esimerkiksi kokoomukselta tai keskustalta.

Vasemmistoliitolla on huippusuosittu Li Andersson, demareilla taas puhutteleva agenda.

Vihreät ei oikein puhuttele, eikä sen kummemmin Aaltokaan. Hän kuuluu epäsuosituimpiin puoluejohtajiin.

Samaan aikaan puolueen maine on kärsinyt myös esimerkiksi kansanedustaja Jani Toivolan kulukorvaussotkuista.

Moni vihreitä äänestänyt on siirtynyt katsomoon. He eivät osaa sanoa, ketä juuri nyt äänestäisivät.

Apaattisuus on lisääntynyt puolueessa.

Yle Kuopion toimittaja Petri Julkunen valmistautuu studiossa kahden jälkeen alkavaan iltapäivälähetykseen.

Ohisalo istuu Julkusta vastapäätä ja tekee muistiinpanoja pian alkavaa haastattelua varten. Tarkoituksena on puhua asunnottomuudesta, mutta myös vihreiden tilanteesta.

– Mulla on sellainen kutina, että tässä pöydän ääressä istuu vihreiden tuleva puheenjohtaja. Ja annan vihjeen: se en ole minä, Julkunen heittää kuulijoilleen.

Ohisalo vaikuttaa vaivautuneelta. Hän ei ole innoissaan tällaisista arvioista.

– En osaa spekuloida tällaista asiaa.

Julkunen yrittää tivata lisää, mutta vastapuolella pysytään korostetun asiallisina.

– Toki tällaisia kysellään, mutta odotan, että Touko Aalto palaa, Ohisalo sanoo.

Hänelle tämä on vaikea paikka.

Reilu kuukausi sitten Touko Aalto ilmoitti jäävänsä sairauslomalle uupumuksesta johtuvien syiden vuoksi. Se tarkoitti Ohisalolle ainakin hetkellisesti oman palkkatyön jättämistä asunnottomuustyötä tekevässä Y-säätiössä.

Varapuheenjohtajan paikalta hän nousi puheenjohtajan sijaiseksi.

Aallon sairauslomaa on toistaiseksi jatkettu marraskuun puolivälin tienoille, jolloin kokoontuu myös puolueen valtuuskunta. Moni veikkailee, että siellä tehdään viimeistään päätökset siitä, millainen tiimi lähtee viemään puoluetta kevään eduskuntavaaleihin.

Mutta sairausloma varsinkin uupumuksen vuoksi on herkkä asia. Ohisalo ei mielellään puhu varasuunnitelmista. Oletus on, että Aalto palaa.

Mutta entä jos?

Sairausloma varsinkin uupumuksen vuoksi on herkkä asia. Ohisalo ei mielellään puhu varasuunnitelmista. Oletus on, että Aalto palaa.

Villejä spekulaatioita on ollut ilmassa. Politiikan toimittajat ovat veikkailleet milloin ylimääräistä puoluekokousta, milloin Ville Niinistön paluuta, nyt vihreiden "pääministeriehdokkaana".

Vihreissä tällaisille veikkauksille hymähdellään, myös naureskellaan. Ne tulevat ihan toisten puolueiden riveistä tällaiset spekulaatiot, kuitataan.

Mutta jonkinlaisia ratkaisuja on tehtävä, sen myöntää myös Ohisalo. Puolue ei voi pitkään nilkuttaa sijaisuusjärjestelyillä eteenpäin.

Antti Rinne antaa jo haastatteluja naistenlehdille, ja myös Ohisalolle soitellaan.

Ilmastonmuutoksesta on alettu puhua eli momentumia tuntuisi olevan. Jonkun on nyt pakko hyödyntää se.

Onko Ohisalon johdettava vihreät vaaleihin?

Matkalla haastattelusta elokuvateatterille Ohisalo muistelee edellistä kevättä.

Hän väitteli silloin tohtoriksi Itä-Suomen yliopistosta juuri täällä, Kuopiossa.

– Väitöskirja olisi varmaan jäänyt tekemättä, jos olisin päässyt eduskuntaan, Ohisalo pohtii.

Kansanedustajan paikka jäi keväällä 2015 noin sadan äänen päähän. Ensikertalaiselle ihan hyvin, Ohisalo selittää.

Niin onkin, mutta ei se ollut Ohisalon ensikokeiluja politiikassa.

Hän oli toiminut jo Helsingissä varavaltuutettuna ja aiemmin vihreiden nuorisojärjestön puheenjohtajana. Silloin hän tutustui moniin nykyisiin kansanedustajiin, jotka niin ikään johtivat omien puolueidensa nuorisojärjestöjä. Joukossa olivat muun muassa Li Andersson, Susanna Koski (kok.), Joona Räsänen (sd.) ja Antti Kurvinen (kesk.)

Ohisalo itse liittyi puolueeseen vuonna 2008, ollessaan vaihdossa Ruotsissa.

– Näin siellä paljon nuoria, jotka opiskelivat politiikkaa mutta myös tekivät politiikkaa vapaa-ajallaan, hän muistelee.

– Tuli sellainen olo, että politiikka on väylä, jonka kautta oikeasti muutetaan isoja kysymyksiä. Pienen ihmisen toiminnalla ei ehkä ole suurinta vaikuttavuutta.

Ohisalolla on ollut hyvää nostetta puolueen sisällä, sillä hänet tunnetaan miellyttävänä ja ennen kaikkea asiantuntevana poliitikkona.

Hänkin tavoitteli Tampereen puoluekokouksessa puheenjohtajan paikkaa, ja putosi kisasta neljännellä laskentakierroksella. Paikka finaalissa jäi vain 72 äänen päähän toiseksi tulleesta Emma Karista.

Puheenjohtajakisa oli tasainen, ja sen arvioitiin jakavan puoluetta. Ohisalo oli kuitenkin monille sekä Aallon että Karin äänestäjille mieluisa kakkosvaihtoehto.

Ehkei vihreillä olisi mitään sitä vastaan, että Ohisalo johtaisi puolueen vaaleihin – jos Aalto ei palaakaan.

Jos.

Moni vihreä vaikuttaja haluaa hehkuttaa Ohisalon esiintymistä A-talkissa muutama viikko sitten. Se herätti kentällä innostunutta hyrinää, joidenkin mukaan ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa.

Hieman ennen kolmea yleisö valuu elokuvateatterin saliin.

Ohisalo on luvannut pitää alkupuheenvuoron ennen I, Daniel Blake -elokuvan näytöstä. Elokuva käsittelee yhteiskunnan turvaverkkoa tai pikemminkin sen puuttumista brittiläisessä yhteiskunnassa.

– Vaikka me ollaan suomalainen hyvinvointivaltio, osa ihmisistä ei pääse käsiksi kasautuvaan hyväosaisuuteen, Ohisalo sanoo.

– Tänään on YK:n syrjäytymisen ja köyhyyden vastainen päivä, ja tämä on mitä parhain elokuva herättelemään siihen todellisuuteen.

Ohisalo on vahvasti omalla alueellaan, kun hän puhuu tästä teemasta.

Moni vihreä vaikuttaja haluaa hehkuttaa Ohisalon esiintymistä A-talkissa muutama viikko sitten. Se herätti kentällä innostunutta hyrinää, joidenkin mukaan ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa.

Ei Aallon puheissakaan mitään vikaa ollut, mutta niiden sanoma tuntui jäävän kaiken muun varjoon. Taakka oli raskas.

Nyt sai olla omasta puheenjohtajastaan pitkästä aikaa ylpeä.

On silti muistettava, ettei Touko Aallon kannatus ole vihreiden kentällä kadonnut. Se, että Aallon toivotaan palaavan, ei ole vain kohteliasta puhetta.

Vaikka monen kansalaisen silmissä Aalto on muuttunut lööppijulkkikseksi, liberaalit vihreät kestävät tämän touhuja enemmän. Kunhan ne olisivat nyt ohi.

Ohisalo on nähnyt Kuvakukossa pyörivän elokuvan aiemminkin.

Sillä välin, kun hän odottaa elokuvan jälkeistä paneelikeskustelua, on aikaa antaa haastattelu Savon Sanomien toimittajalle.

Kysymykset ovat tuttuja: ne koskevat puolueen tilaa ja Aallon sairauslomaa.

Ohisalo kiemurtelee.

– Tämä on Aallon ja lääkärin välinen asia, eikä minulla ole siihen kommentoitavaa.

Ohisalo ei ole Aallon ainoa sijainen, vaan puheenjohtajan tehtäviä jakavat myös varapuheenjohtajat Veli Liikanen ja Hanna Halmeenpää sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen.

Sijaisuusratkaisu näyttää vihreille luontevalta, sillä puolueessa on aina korostettu vastuun jakamista. Mutta äänestäjät odottavat selkeyttä, ja sekin puolueessa tiedetään.

Entä jos Aalto palaa, ja hän on taas pian sairauslomalla? Se ei tekisi puolueelle hyvää. Kun vaalit lähestyvät, on voitava luottaa siihen, ettei johtaja vaihdu kerran kuussa.

Vaalikentillä on oltava selkeät sävelet.

Sijaisuusratkaisu näyttää vihreille luontevalta, sillä puolueessa on aina korostettu vastuun jakamista. Mutta äänestäjät odottavat selkeyttä, ja sekin puolueessa tiedetään.

Jukka Niskanen and His Band lopettelee ohjelmanumeronsa Kuopion torilla. Kello lähenee puolta seitsemää.

Lavalle asteleva juontaja toivottaa tervetulleeksi seuraavat puhujat, kaksi ihanaa naista. Heistä toinen on Ohisalo.

Alkaa sataa.

– Hallitusohjelmassa pitää olla asunnottomuuden poistaminen, ei vain sen helpottaminen tai lieventäminen, Ohisalo vaatii.

Hän puhuu painokkaasti, mutta kovin moni ei ole kuulolla. Äänentoisto on huono. Ei ehkä kiitollisin paikka puhua.

Eikä kiitollinen tilannekaan. Pitäisi johtaa puoluetta ja innostaa kenttää. Ja samalla odottaa, miten tilanne kehittyy.

Mutta Ohisalo ei vaikuta lannistuneelta. Hän puhuu toimittajalle I, Daniel Blake -elokuvasta. Siitä samasta, jonka alkuun hän puhui pari sanaa ja jonka jälkeen hän osallistui paneelikeskusteluun.

– Moni tuntui pyyhkivän kasvojaan elokuvan jälkeen yleisössä, Ohisalo muistelee.

Köyhyyden poistamisesta nuorena sosiaalipolitiikan opiskelijana innostunut poliitikko muistelee sellaisia asioita silloin, kun kokoukset venyvät ja puolueen tilanne on vaikea.

Että jonkun takiahan tätä tehdään. Vaikka vastauksia ei aina olisikaan antaa.

Tätä juttua varten on haastateltu myös yliopistonlehtori Jenni Karimäkeä Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta, Taloustutkimuksen tutkimuspäällikköä Juho Rahkosta sekä useampia vihreissä toimivia vaikuttajia.

Lue lisää:

Analyysi: Puheenjohtaja Touko Aallon sairausloma stressaa miestä itseään ja puoluetta

Touko Aallon sairausloma jatkuu

Professori Grönlund: Touko Aallon paluulle marraskuun puoliväli alkaa olla ehdoton takaraja

Touko Aalto jää sairauslomalle – syynä uupumus: "Jaksamiseni rajat ovat tulleet vastaan"

Ryöpytykseen joutunut Touko Aalto saa vihreiltä synninpäästön: "Kohujen kierre on mahdollista katkaista"

Touko Aallon vuosi vihreiden puheenjohtajana on ollut rimpuilua kohujen kierteessä – "Puolueessa pohditaan, ajaako tällainen vihreät marginaaliin"

"Meillä kotona mies on kasvanut kiinni kännykkään. Häntä pitää muistuttaa useita kertoja viikossa, että yhteisellä aterialla ei räplätä puhelinta. Keskittyminen on somessa tai uutisten lukemisessa. Illat maataan kännykän ääressä, myös viikonloppuisin. Turha siinä on koittaa toista houkutella muuhun."

Näin kuvailee Ylelle nainen, jonka parisuhdetta älypuhelimen jatkuva käyttö on alkanut nakertaa.

Hän ei ole ainoa.

Pyysimme ihmisiä kertomaan nimettömästi, miten kännykät ovat vaikuttaneet heidän parisuhteisiinsa.

Samanlaiset ongelmat nousivat esiin useissa viesteissä:

"Sovimme, ettei puhelimia tuoda sänkyyn, mutta kumpikin rikkoi sopimusta. Kummallakin oli selkeästi ongelma somen kanssa. Mainitsin hänelle asiasta pari kertaa, ja hän rupesi selkeästi pelkäämään, että vahdin hänen puhelimen käyttöään."

Sosiaalipsykologi, sosiaalisen median tutkija Suvi Uski ei ole näistä kokemuksista lainkaan yllättynyt.

Sen sijaan hän on syvästi huolissaan.

Uski uskoo, että valtaosa älypuhelinten käyttäjistä kärsii ainakin jonkinasteisesta kännykkäriippuvuudesta, josta ei pääsekään irti niin vain.

Juuri läheisten ihmissuhteiden ylläpidosta se voi tehdä erittäin vaikeaa.

"Seksiä voisi olla enemmänkin"

Psykoterapeutti Kirsi Heikinheimo on terapoinut ongelmiin ajautuneita pareja vuosikausia.

Heikinheimon mukaan älypuhelimien käytön aiheuttamat ongelmat alkoivat näkyä parisuhteiden hyvinvoinnissa viitisen vuotta sitten. Nyt ne ovat yleistyneet selvästi.

Suomen Pariterapiayhdistys ry:n puheenjohtajana toimiva Heikinheimo kertoo, että asiaa puidaan jo yhä useammin myös pariterapeuttien pakeilla.

– Suhteessahan olisi ideana, että ihmiset olisivat keskimäärin tekemisissä keskenään, mutta moni uppoaakin kännykkään, someen ja peleihin. Ei se parisuhde siitä ainakaan vahvistu.

Ylelle tuntemuksiaan jakaneet kertoivatkin monin sanoin juuri etääntymisestä, yhteisten keskustelujen vähenemisestä ja riidoista.

"Henkilökohtaista huomiota saa toisinaan hakemalla hakea."

Intiimielämällekään älypuhelimet eivät ole tehneet erityisen hyvää.

"Somesta on tullut tapa, ja minusta ja miehestäni tapojemme orjia. Illalla ennen nukkumaanmenoa tapanani on selata uutisotsikot ja skrollata Facebook. Tähän menee usein sen verran aikaa, että keskinäisen peuhaamisen sijaan laitetaan suoraan nukkumaan."

"Seksiä voisi olla enemmänkin, jos ajatukset sängyssä eivät olisi jossakin muualla. Jos koskettelisi toista, hipaisisi enemmän puolison ihoa kuin kylmää luurin pintaa."

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti Heli Vaaranen sanoo, että puhelinten räpläys aiheuttaa parisuhteisiin helposti myös mustasukkaisuutta.

Oma kumppani voi esimerkiksi kirjoitella kuulumisia entisen puolisonsa kanssa tai lähetellä työkaverille viestejä kotona vielä iltamyöhällä. Viestinvaihdot voivat olla viattomia, mutta ne ovat omiaan herättämään epäluuloja.

– Tämä on kaikkinensa tosi vakava asia. Meidän on ymmärrettävä, että emme voi saada kaikkea. Emme voi saada tasapainoista parisuhdetta ja olla samaan aikaan käytettävissä koko maailmalle, Heli Vaaranen korostaa.

Vaarasen mukaan parisuhteen hoitamisen tärkeys korostuu nykyaikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin: jos yhteiselle polulle tulee kuoppia, ihmiset heittävät hanskat tiskiin nopeammin kuin ennen.

Eräs miehensä kännykän käytöstä ja somettamisesta loukkaantunut nainen kertoo, että välillä se käy mielessä.

"Kyllä jossain välissä olen joutunut miettimään, jaksanko kilpailla huomiosta puhelimen kanssa, mutta vaakakupissa painavat enemmän kuitenkin hyvät asiat. Yritän opetella elämään tässä kolmiodraamassa."

Käsillä jo uusi kansantauti?

Kaikkia parisuhteita älykännyköiden räpläys ei tietenkään rassaa.

Parissa Ylelle tulleessa viestissä kerrottiin, että puhelimesta on ollut paljonkin iloa etenkin suhteissa, joissa pariskunta asuu etäällä toisistaan.

"Puhelimen käyttö ei ole ikinä haitannut mitään osaa parisuhteessamme. Päinvastoin, siitä on ollut hyötyä, sillä olen ainoastaan viikonloppuisin kotona työni luonteen vuoksi."

Niille pareille, jotka kännykän käytöstä kärsivät, pitäisi kuitenkin asiantuntijoiden mukaan löytyä apua.

Mutta minkälaista?

Sosiaalipsykologi, sometohtorinakin tunnettu Suvi Uski ampuu heti alas useimmat nykykonstit, joilla kännykän käyttöä yritetään suitsia.

– Esimerkiksi ehdotus viettää someton syyskuu on mielestäni tavalliselle älypuhelimen käyttäjälle liian vaikea. Tällaiset tempaukset tulisi suunnitella houkuttelevimmiksi.

Makuuhuoneesta voitaisiin tehdä vaikka kokonaan some-vapaa alue. Kirsi Heikinheimo

Uskin mukaan liikkeelle pitäisi lähteä paljon pienemmistä askelista. Esimerkiksi siitä, että laittaisi älypuhelimen kiinni kolmeksi tunniksi kerrallaan.

Toisaalta sekin voi olla vaikeaa, sillä ihmiset eivät mielellään ajattele tai myönnä omaa kännykkäriippuvuuttaan, Suvi Uski sanoo.

Psykoterapeutit Heli Vaaranen ja Kirsi Heikinheimo ehdottavat puolestaan, että pariskunnat tekisivät älypuhelinten käytölle yhteiset pelisäännöt.

Se auttaisi hahmottamaan yhteistä ja omaa ajankäyttöä.

– Makuuhuoneesta voitaisiin tehdä vaikka kokonaan some-vapaa alue tai sopia yhdessä joku tietty kellonaika, minkä jälkeen puhelimia ei enää oteta kotona käteen, Heikinheimo miettii.

Joissakin parisuhteissa toimiin on jo ryhdytty.

"Olen ajatellut ottaa harppauksen taaksepäin, poistaa osan sovelluksista puhelimista ja hoitaa asiat tavanomaisesti tietokoneella, sillä tiedän, etten viihdy koneella yhtä kauaa kuin älypuhelimella."

"Keskitie on jo melkein löytynyt. On hetkiä, jolloin tuijotetaan puhelinta ja hetkiä, jolloin olemme toistemme kanssa."

Viimeisimpien, vuoden 2017 tilastojen mukaan jo 77 prosentilla suomalaisista on älypuhelin käytössään. Tämän vuoden tilastot ovat vasta työn alla, eikä niistä anneta vielä tarkempaa tietoa.

Tilastokeskuksen mukaan kännykkää omassa käytössään pitävien määrä näyttäisi kuitenkin yhä edelleen lisääntyneen.

Suvi Uskin mukaan on tunnustettava, että älypuhelimista ei päästä enää kokonaan eroon. Eikä tarvitsekaan – niiden kanssa on vain opeteltava elämään jotakuinkin kestävällä tavalla.

Samalla olisi hänen mukaansa mietittävä tarkasti sitä, osataanko Suomessa hoitaa kännykkäriippuvuuksia oikeilla ja tarpeeksi tehokkailla menetelmillä.

– Me tarvitsemme nyt ajankohtaista, suomalaista tutkimusta tästä koko aihepiiristä, sillä kännykkäriippuvuudesta on mielestäni tullut jo uusi kansantauti.

Mieshenkilö loukkaantui vakavasti junan törmättyä häneen Vantaan Korsossa varhain sunnuntaiaamuna.

Pelastuslaitoksen mukaan mies istuskeli laiturilla eikä juna ehtinyt jarruttamaan. Mies oli luultavasti nauttinut alkoholia. Hänet vietiin sairaalahoitoon.

Onnettomuus sattui sunnuntaina hieman ennen aamukuutta. Pohjoiseen menevä raide oli hetken aikaa poikki onnettomuuden jälkeen.

Sydänkesän ilta kutsuu emännän niitylle.

Kissankellot kukkivat siellä sinisinä, heinäkuun valossa, melkein kuin pakottaen katsomaan itseään.

Taru Rantala kohottaa kameransa objektiivin – ja painaa laukaisinta.

Vuoden luontokuvaksi valittu Iltakello ei ole seinäjokelaisen ensimmäinen tunnustusta saanut otos, mutta se on ensimmäinen suuri voitto hänelle ja ensimmäinen kerta, kun nainen on vuoden luontokuvan takana.

– Omaa tyyliäni olen etsinyt ja löytänyt. Se on ollut tekemisen iloa. Mutta en koskaan uskonut, että palkinto osuisi omalle kohdalleni, itseoppinut Taru Rantala kertoo.

Voit katsella lisää luontokuvia Rantalan nettigalleriassa.

Taru Rantala työskentelee maitotilalla Ojajärven kylässä.

Kun omat lapset olivat varttuneet kyllin isoiksi, oli aika kääntää kamera kohti lähiluontoa. Ympäristönsä värejä ja muotoja hän oli halunnut taltioida jo pienenä tyttönä.

– Haluan ottaa kuvia tunne edellä. Tunnelmien kautta, Rantala sanoo ja erottaa näin visuaalisen ilmaisutapansa dokumentoivimmista luontokuvista.

Voit katsella kilpailun kaikkien sarjojen voittajat täältä.

Valokuvaajat ovat tottuneet könyämään maassa.

Rantalalle matala perspektiivi pienine kasveineen on kuitenkin miltei lajityyppi: tavoite tuoda luontoa esille tavalla, jolla ihminen ei sitä näe pystyssä kulkiessaan.

Vuoden Luontokuva -kilpailu on suurin luontokuvatapahtuma Pohjoismaissa. Sen kaikki kuvat on otettu Suomessa. Kilpailua tuomaroi Suomen Luonnonvalokuvaajat -yhdistys. Pääpalkinto on suuruudeltaan 8000 euroa.

Lue lisää:

Valokuvaajan kotisivu

Uuden luontokuvan lähi- ja makrokuvaajat innostuvat yksityiskohdista (Yle)

"On hienoa jakaa maisemia, joita moni ei koskaan näe" (Yle)