Saara Järviö juoksee lenkkipolulla, kun vastaan tulee koira omistajansa kanssa. Koira juoksentelee vapaana ja nuuskii ympäristöään. Järviö jähmettyy paikalleen ja hänen sykkeensä nousee.

Riika Vähä-Ruona astuu linja-autoon, mutta ei ehdi huomata ajoneuvon keskiosassa makaavaa koiraa. Onneksi puoliso on mukana. Hän puristaa kovempaa Vähä-Ruonan kättä ja kuiskaa, että pystyt siihen kyllä.

Koirapelkoisen arki on jatkuvaa hereillä oloa. Kennelliiton mukaan Suomessa on tällä hetkellä 700 000 koiraa, ja karvaturrit pääsevät koko ajan liikkumaan kaupungeissa vapaammin. Nelijalkaisia ystäviämme saa ottaa joihinkin kahviloihin, kauppakeskuksiin ja julkisiin kulkuvälineisiin. Koirat eivät ole enää pitkään aikaan olleet pelkästään kodin vartijoita tai metsästysapulaisia.

– Olen alkanut tietoisesti siedättää itseäni koiriin, koska niitä liikkuu joka paikassa. En ole kuitenkaan päässyt pelosta kokonaan eroon, Riika Vähä-Ruona kertoo.

Koirapelko syntyi jo lapsena

Riika Vähä-Ruonan koirapelon laukaisi yksittäinen ikävä välikohtaus lapsuudessa. Hän oli 11-vuotiaana virpomassa, kun oven takaa juoksi iso musta koira hänen kimppuunsa.

– Kaaduin rapuilta maahan ja koira puri kättäni. Se oli vuoden kipeä, ja näin tapahtuneesta paljon painajaisia. Tapahtuneen jälkeen en saanut yhtään positiivista koirakokemusta, vaan kohdalleni osui vain hyppiviä, huonosti koulutettuja tai nuoria koiria, Vähä-Ruona harmittelee.

Yksikin koirahyökkäys saattaa aiheuttaa koirapelon. Poliisin tilastoista selviää, että koirahyökkäysten määrä on kasvanut Suomessa voimakkaasti. Vuonna 2015 koirahyökkäyksiä oli 519 ja viime vuonna määrä oli jo 788. Hyökkäykset ovat kohdistuneet joko ihmisiin tai toisiin koiriin.

Saara Järviön pelko sen sijaan kehittyi monien huonojen koirakokemusten seurauksena. Lapsuudessa hänen ympärillään sattui olemaan paljon koiria, jotka hän koki pelottaviksi.

– Naapurustossa oli pihoja, joilla pidettiin koiria vapaana. Kun pyöräilin ohi, ne lähtivät haukkuen perään, Järviö muistelee.

Pelko voi hallita elämää

Psykoterapiakeskus Vastaamon psykoterapeutti Antti Kiikko tietää, että usein isot ja mustat koirat koetaan pelottavimmiksi. Hänellä itsellään on kaksi rottweileria, jotka ovat rakenteeltaan melko isoja ja rotevia. Kiikko kuitenkin ymmärtää pelkoa.

– Vastaanotollani käy jonkin verran koirapelkoisia. Fobian asteelle pelko muuttuu silloin, kun se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.

Kiikon mukaan ihminen monesti ymmärtää, ettei koira ole pelottava. Silti ei välttämättä pääse irti siitä käsityksestä, että kohta koira puree tai jotain muuta pahaa tapahtuu.

Silti paras tilanne on se, kun koira viedään toiseen huoneeseen. Saara Järviö

Riika Vähä-Ruona kokee, että hänen pelkoaan usein vähätellään. Koiranomistajien on vaikea ymmärtää, että pelko ei ole rationaalinen. Vakuuttelu koiran kiltteydestä ei auta.

– Vaikka olisin totuttanut itseni jonkun tutun koiran seuraan ja voisin ehkä hieman silittää sen päälakea, niin mielessäni käy, että se voi purra koska tahansa, Vähä-Ruona myöntää.

Koirapelkoa lisää se, ettei Vähä-Ruona osaa lukea koiran eleitä ja liikkeitä. Saara Järviö puolestaan on saanut ystäviltään avuksi toimintamalleja, jotka auttavat tutun koiran kohtaamisessa. Silti tilanteen on oltava hallittu, jotta hän voi olla pelkäämättä. Siksi eniten pelottavat irti olevat kohti juoksevat koirat.

– Tiedän, että kun koiran antaa tulla haistamaan, se rauhoittuu. Silmiin ei saa tuijottaa. Silti paras tilanne on se, kun koira viedään toiseen huoneeseen, hän sanoo.

Julkisessa kulkuvälineessä koiraa ei välttämättä pääse pakoon

Minna Tuomarmäki kulkee joka aamu Kaarinasta Turun keskustaan töihin työparinsa Piika-koiran kanssa. Sen tehtävänä on olla Valo-Valmennusyhdistyksessä asiakkaiden tukena ja rauhoittajana. Autoa Tuomarmäki ei omista, joten työmatka täytyy taittaa linja-autolla.

– Olemme aina päässeet bussiin ja pääsääntöisesti olemme monen työ- tai koulumatkan piristys. Mutta niitäkin tapauksia saattaa tulla vastaan, missä joku matkustaja pelkää Piikaa, Tuomarmäki sanoo.

Ikäviä tilanteita saattaa sattua etenkin silloin, jos matkustaja on vaikkapa keskittynyt puhelimeensa, ja Piika nuuskaisee jalkaa penkin alta. Kovin suuria reaktioita Piika ei kuitenkaan ole aiheuttanut, vaikka se onkin iso ja omaa myös susimaisia piirteitä.

– Monesti näen ihmisen ilmeestä, jos hän ei halua koiraa lähelleen. Silloin valitsemme paikan sen mukaan. Kysyn aina, saanko tulla koiran kanssa lähelle, Tuomarmäki kertoo.

Hän suosittelee koirapelkoisia välttämään äkkinäisiä liikkeitä, jos vain mahdollista. Äkkinäiset liikkeet saattavat herättää koiran kiinnostuksen. Kun koiraan ei kiinnitä huomiota, se tuskin huomioi matkustajia. Koirapelkoiselle tämä voi kuitenkin olla mahdotonta.

Vaikka koira aistii pelon ja muutkin ihmisen tunnetilat, terve koira ei kuitenkaan käy kenenkään päälle. Minna Tuomarmäki

– Jos olen koiran kanssa samassa bussissa, tarkkailen koko ajan, missä koira on. Onneksi olen sattunut aina olemaan liikkeellä puolisoni kanssa, kun linja-autossa on ollut koira. Saan hänestä turvaa, Riika Vähä-Ruona kertoo.

– Kun kohtaan koiran julkisessa kulkuvälineessä, katson onko koira omistajansa hallinnassa, Saara Järviö sanoo.

Koirapelosta voi päästä eroon

Riika Vähä-Ruona ja Saara Järviö muistavat, että monet ovat kehottaneet heitä olemaan pelkäämättä, koska koira haistaa pelon. Se on kuitenkin vain lisännyt ahdistusta koirien kohtaamisessa. Tunteilleen kun ei voi mitään.

– Vaikka koira aistii pelon ja muutkin ihmisen tunnetilat, terve koira ei kuitenkaan käy kenenkään päälle, koiranomistaja Minna Tuomarmäki selventää.

Psykoterapeutti Antti Kiikko kertoo, että fobian poistaminen vaatii aina suurta tahdonvoimaa ja motivaatiota. Pelon kohdetta voi lähestyä ensin kaukaa ja pikkuhiljaa koiraan totutellen.

– On tärkeää asettaa tavoite tarpeeksi korkealle, jotta tekee asian eteen jotakin, mutta ei niin korkealle, että tehtävässä epäonnistuu. Jos tehtävä menee pieleen, motivaatio poistaa pelko katoaa, Kiikko sanoo.

Vaikka Riika Vähä-Ruona ja Saara Järviö sietävätkin jo tuttuja rauhallisia koiria, hallitsematon koira tuo pelon takaisin.

Hyvistä koirakokemuksista on saanut uskoa ihmisiin ja koirankäsittelytaitoihin, mutta pelko on vielä jäljellä.

Lue myös:

Tuire Kaimion kolumni: Elämää rajoittavaa eläinpelkoa ei voi ulkopuolinen ymmärtää
Koira pääsee yhä useammin mukaan kauppakeskukseen – Koda-husky suhtautuu levollisesti ihmisvilinään

Kallioseinäinen tunneli mutkittelee Helsingin Sompasaaressa yhä syvemmälle, aina meren pohjan alle saakka. Sitten se nousee loivasti ylöspäin, ja pian ollaankin lahden toisella puolella Mustikkamaalla, Korkeasaaren eläintarhan naapurissa.

Tai oikeastaan sen alla, kallioluolassa.

Energiayhtiö Helenin yksikönpäällikkö Janne Rauhamäki ja projektipäällikkö Päivi Saajoranta kävelevät tottunein askelin pitkin pimeää käytävää.

Pian täällä vilisee joukko rakennusmiehiä, jotka purkavat tunnelin seinillä kulkevat paksut putket. Niiden tilalle asennetaan uudet, kertoo Rauhamäki. Remontin jälkeen putkissa virtaa kaukolämpövettä.

Luolasto on vanha. Vielä 90-luvulla siellä varastoitiin raskasta polttoöljyä sen varalta, että muutaman sadan metrin päässä sijaitsevassa Hanasaaren voimalaitoksessa sattuisi loppumaan kivihiili.

Nyt rakenteilla on Suomen suurin lämpövarasto. Entisiin öljyaltaisiin lasketaan huima määrä kuumaa vettä, kokonainen töölönlahdellinen.

Kuumavesialtaat toimivat kuin lämpöakku, kuvaa Saajoranta. Niistä voitaisiin ottaa lämpöenergiaa silloin, kun toimivien voimalaitosten kapasiteetti loppuu.

Lämmöntuotannossa niin käy usein.

Suurin lämmöntarve on aamuisin, kun ihmiset kääntävät suihkunsa auki yhtä aikaa. Samaan aika työpaikoilla toimistorakennuksissa yöksi alas säädetty lämpötila nostetaan takaisin peruslukemiin.

Kovimpien lämmityspiikkien aikana energiayhtiö Helen joutuu käynnistämään jatkuvasti toimivien voimalaitostensa rinnalle varalämpölaitoksia. Ne kaikki polttavat pääosin fossiilisia polttoaineita.

Tavallisesti varavoima tarkoittaa maakaasulaitosta. Kaikkein kylmimpinä pakkaspäivinä sekään ei riitä. Silloin käynnistetään öljyä polttava laitos.

Se on hyvin kallista – ja hyvin saastuttavaa.

Mustikkamaan lämpövarasto on osa mutkikasta palapeliä, jolla Helen yrittää pyristellä irti fossiilisista polttoaineista.

Mustista hiilikasoista keskellä pääkaupunkia on tullut vuosi vuodelta yhä kiusallisempi muistutus siitä, että helsinkiläisenergian tuottaminen on ilmaston kannalta likaista puuhaa.

Kaupungin omistama yhtiö polttaa tällä hetkellä enemmän kivihiiltä kuin yksikään muu energiayhtiö Suomessa. Sitä kuluu miljoona tonnia vuodessa.

Likaisinta on lämmitys. Helenin kaukolämmöstä reilut 60 prosenttia tuotetaan kivihiilellä.

Keskustassa kohoavien hiilikasojen häviäminen sinetöitiin tasan kolme vuotta sitten, kun kaupunginvaltuusto päätti Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisesta vuoden 2024 loppuun mennessä.

Vielä haastavampi etappi häämöttää kuitenkin vuonna 2029, jolloin hallituksen esittämä kivihiilikielto tulee voimaan koko maassa. Silloin Helsingissä pitäisi laittaa lappu toisellekin, Salmisaaressa sijaitsevan kivihiililaitoksen luukulle.

Eduskunta hyväksynee hallituksen lakiesityksen ensi vuoden puolella. Laki kieltäisi kivihiilen käytön lämmön- ja sähköntuotannossa kokonaan.

Mutta miksi ruuhka-Suomessa on alettu toimiin vasta nyt, kun on ihan pakko? Miksi kivihiili on saanut seistä suurissa kasoissa, kun muualla siitä luopuminen on aloitettu jo aiemmin?

Uusiutuvan energian tuotantoon kasvanut koko maan tasolla suurin harppauksin.

Sähköntuotannossa sen osuus oli viime vuonna jo 47 prosenttia, käy ilmi Tilastokeskuksen tuoreista luvuista. Erityisesti tuulivoimalla tuotetun sähkön osuus kasvoi.

Myös kaukolämmöstä suuri osa, noin 37 prosenttia, tuotettiin koko maassa uusiutuvilla energialähteillä. Käytännössä se tarkoittaa puupolttoaineita.

Kivihiilen osuus lämmöntuotannosta oli enää 23 prosenttia.

Määrä ei kuulosta suurelta siihen nähden, että energiayhtiöillä on noin kymmenen vuotta aikaa keksiä korvaaja.

Helsingissä takamatka on kuitenkin pitkä.

Kaiken lisäksi poltetun kivihiilen määrä on viime vuosina vain lisääntynyt. Vielä kolmisen vuotta sitten kivihiiltä paloi kahdessa Helenin voimalassa alle miljoona tonnia.

Nyt määrä on kivunnut pyöreään miljoonaan.

Pelkästään Hanasaaren voimalaitoksen korvaaminen on vaatinut Heleniltä melkoista luovuutta, mutta osa palapelistä on jo ratkaistu.

Keskustassa, Esplanadin ja Katri Valan puistojen alla ruksuttavat uudet lämpöpumppulaitokset. Ne imevät kiinteistöjen jäähdytyksestä ja jätevesistä syntyvää hukkalämpöä.

Salmisaaressa taas käy Helsingin ensimmäinen, pellettejä polttava biolämpölaitos.

Jos Mustikkamaan uusi lämpövarasto lasketaan mukaan, kasassa on jo vajaat 250 megawattia uusiutuvaa kaukolämpöä.

Se on kuitenkin vähän. Kivihiili jättää Helenin lämmöntuotantoon kokonaisuudessaan 870 megawatin aukon.

Suurin osa Hanasaaren kivihiilestä aiotaan korvata biolämpölaitoksilla. Niitä Helen kaavailee rakentavansa yhden tai kaksi lisää: sillä kurottaisiin umpeen 400 megawattia. Lupaprosessissa on tällä hetkellä kolme mahdollista paikkaa.

Mutta vielä senkin jälkeen viivan alle jää vielä satojen megawattien aukko. Se syntyy, kun Salmisaaren kivihiilivoimalala ajetaan alas Hanasaaren tavoin.

Ja sen kohdalla on vielä toistaiseksi liuta kysymysmerkkejä.

– Ei tähän ole olemassa mitään yhtä isoa ratkaisua. Se löytyy pienistä puroista, joista toiset ovat merkittävämpiä kuin toiset, Helenin yksikönpäällikkö Janne Rauhamäki muotoilee.

Tai yksi iso ratkaisu kyllä olisi: lisää biolämpölaitoksia. Juuri niiden avulla maakunnat ovat hivuttaneet itsensä uusiutuvan lämmöntuotannon tilastokärkeen.

– Biomassa on ainoa nopea ratkaisu korvata fossiiliset polttoaineet lämmöntuotannossa, Rauhamäki sanoo.

Mutta Helsingissä se ei ole aivan helppoa.

Kaukolämmön tuottaminen uusiutuvalla energialla on ylipäänsä uusiutuvaa sähköä monitahoisempi kysymys.

Syy siihen on yksinkertainen: sähköverkko ja kaukolämpöverkko toimivat eri logiikalla.

Sähkönjakelua toimittaa koko Suomessa yksi, valtakunnallinen verkko, jota pitkin voimalaitokset ympäri maata syöttävät sähköä eri puolilla asuville kuluttajille.

Esimerkiksi uusiutuvaa sähköntuotantoa vauhdittaneet, paljon tilaa vievät tuulivoimalat voidaan pystyttää kauas kaupungeista, sillä sähkö kulkee kaapelia pitkin matkojenkin päästä.

Kaukolämpöverkot taas ovat erillään olevia, paikallisia verkkoja. Niiitä on koko maassa parisataa.

Kaukolämpö tarkoittaa käytännössä kuuman veden siirtelyä pitkin maan alla kulkevia putkia. Mitä pidempi putki, sen suurempi lämpöhukka ja kovemmat kustannukset.

Esimerkiksi Helenin kaukolämpöverkossa pisin runkoputki on noin 25 kilometriä. Kovin paljon kauemmaksi sellaista ei kannata ulottaa, arvioi Janne Rauhamäki.

Siksi lämpöenergia täytyy tuottaa siellä, missä lämpöä myös kulutetaan: keskellä kaupunkia.

Helsingissä vapaata tonttitilaa uusille voimalaitoksille saa todella etsiä. Ja biolämpölaitosta varten sitä pitäisi löytyä erityisen paljon: puuhakkeella käyvä laitos vaatii jopa kahdeksan kertaa enemmän tilaa kuin kivihiiltä polttava laitos.

Tilantarve syntyy paitsi laitoksen suuremmasta koosta myös varastoinnista, sillä puupolttoainetta kuluu moninkertaisesti enemmän kuin hiiltä.

Yksi kuutio haketta riittää biolämpöalaitoksessa alle minuutin täyden tehon kaukolämmön tuotantoon. Vastaavalla määrällä kivihiiltä taas lämmittää lähes kymmenen minuuttia.

Ero näyttää rekkalasteissa mitattuna tältä: kymmenen rekkakuormallista puuhaketta vastaa energiasisällöltään yhtä kuormallista kivihiiltä.

Sen lisäksi puuhake on varastointiongelma itsessään. Hake täytyy tuoda voimalaan pienissä erissä, sillä jos se seisoo kasassa liian pitkään, syntyy lämpöä ja sen myötä palovaara.

Janne Rauhamäki laskeskelee, että yhtä suurta hakekasaa uskaltaisi seisottaa lämpölaitoksen vieressä korkeintaan joitain viikkoja. Kivihiiltä taas makaa Hanasaaren voimalan edustalla tälläkin hetkellä koko talven varalle.

Biolämpölaitos tarkoittaa toisin sanoen kiivasta rekkarallia Helsingin teillä. Yksi iso lämpölaitos vaatisi käytännössä useita kymmeniä edestakaisin ajavia, puuhakelastia purkavia rekkoja joka arkipäivä.

Se on syy, miksi suuri osa kivihiilestä poltetaan rannikkokaupungeissa. Niihin kivihiilikuormat tuodaan laivalla.

Kun työ- ja elinkeinoministeriö selvitti, keille kivihiilikielto aiheuttaisi suurimmat kustannukset, listalla oli kahdeksan paikkakuntaa. Ne polttivat 90 prosenttia koko maan energiantuotantoon kuluvasta kivihiilestä.

Kaupunkeja olivat Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi muun muassa Vaasa ja Turku.

Kotimaista puupolttoainetta taas on tarjolla siellä missä on metsäteollisuuttakin: sisämaassa.

Tosin juuri kotimaisuudesta voitaisiin joustaa.

Sen ansiosta energiayhtiö Fortum onnistui biolämpölaitoksen pystyttämisessä keskelle Tukholmaa, huomauttaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston professorina Esa Vakkilainen. Hän kertoo Fortumin tuovan puuhaketta naapuripääkaupunkiin laivalla Baltiasta.

Uusiutuvaa energiaa tutkivan Vakkilaisen mielestä Helsinki onkin ajanut itsensä kivihiilellä rajattuun nurkkaan omilla valinnoillaan. Syy on se, että uudet laitokset ovat kalliita rakentaa ja kivihiili halpaa.

– Tekivät he mitä tahansa, kaukolämmön hinta nousee. Liiketoimintamielessä paras vaihtoehto on, että he viivästyttävät uusiutuvien polttoaineiden käyttöönottoa, Vakkilainen väittää.

Helenin mukaan syy viivyttelyyn on sen sijaan biovoima itse.

Se, että pellettejä ja puuhaketta on tarjolla edellyttää, että joku on ensin kaatanut metsää.

Biovoimalaitokset ovat riippuvaisia metsäteollisuuden sivuvirroista eli sahanpurusta, oksista ja kuorista – siitä, mitä kaadetuista puista jää jäljelle sen jälkeen, kun niistä on työstetty tukki- ja sellupuita. Myös mustalipeää eli sellunkeitosta syntyvää jätelientä poltetaan.

Istuva hallitus on pitänyt sivuvirtojen syntymisestä hyvää huolta.

Vuonna 2015 hallitusohjelmassa metsähakkuita päätettiin lisätä tuntuvasti. Samalla Kansallisessa metsästrategiassa painopistettä siirrettiin fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseen puulla sen sijaan, että hiilinieluina toimivien metsien annettaisiin kasvaa.

Luonnonvarakeskuksen mukaan viime vuonna runkopuuta hakattiin jo 72,4 miljoonaa kuutiometriä.

Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Puuperäisten polttoaineiden asema uusiutuvana energianlähteenä perustuu siihen, että kaadettujen metsien ajatellaan kasvavan takaisin ja sitovan sen jälkeen polttamisesta syntyneen hiilidioksidin.

Tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet oletuksen useita kertoja. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksessa on laskettu, että nykyhakkuut pienentävät hiilinielua niin paljon, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus lisääntyy vuoteen 2050 saakka.

Kuukausi sitten julkaistussa IPCC:n raportissa taas todetaan, ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen turvallisena pidettyyn 1,5 asteen rajaan vaatisi hiilineilujen tuntuvaa kasvattamista.

Se taas saattaa tarkoittaa, ettei suomalaismetsääkään voi jatkossa kaataa samassa mittakaavassa kuin nykyään.

Jos seuraava, ensi keväänä valtaan astuva hallitus päättää muuttaa linjaansa hakkuiden suhteen, puupolttoaineen saatavuudesta tulee erilainen kysymys kuin nyt.

– Biopolttoaineiden tulevaisuuteen liittyy epävarmuuksia. Pidämme sitä välivaiheen ratkaisuna, Rauhamäki sanoo suoraan.

Kivihiilikiellossa häntä harmittaa tiukka takaraja, joka häämöttää kymmenen vuoden päässä. Sen vuoksi päätökset kivihiilen korvaajasta pitäisi tehdä jo ennenkuin tiedetään, voisiko puunpolton tilalle valita jotain aivan muuta.

Yksi mahdollinen vaihtoehto on geoterminen lämpö. Ja sitä vasta kokeillaan Suomen oloissa.

Geoterminen lämpö johdetaan veden avulla syvältä, maankuoren alta. Se eroaa perinteisestä maalämmöstä, joka otetaan lämpöpumpuilla pintakerroksista.

Geolämmöllä on pitkät perinteet tuliperäisillä alueilla ja maissa, joissa maankuori on ohut ja sen alla oleva lämpö helpommin ja halvemmin saatavilla.

Suomen maaperässä taas on porauduttava poikkeuksellisen paksun graniitin läpi. Reikä maan kuumaan osaan saakka on jopa kuusi kilometriä syvä.

Sellaisten poraamiseen on yrityksineen ja erehdyksineen kulunut geotermisen lämmön pilottilaitosta rakentavalta energiayhtiö St1:ltä useita vuosia. Niin syvää lävistystä ei kukaan ole tiettävästi graniittiin aiemmin tehnyt.

Ensimmäinen tarvittavista rei'istä on hiljattain saatu Espoossa valmiiksi, mutta vasta vuoden kuluttua tiedetään, miten hyvin maan alle laskettu vesi saadaan virtaamaan suomalaiskallion sisällä.

Rauhamäen mukaan Helenillä odotellaan tuloksia toiveikkaina. Odotellessa yhtiössä panostetaan muun muassa hukkalämmön etsimiseen.

Helsingissä sekin tosin on kiven alla, sillä kaupungissa ei ole teollisuutta, jonka prosesseissa syntyisi juurikaan hukkalämpöä. Mahdollisuuksia on sen sijaan konesaleissa, joiden kanssa Helen tekee jo nyt yhteistyötä.

Rauhamäki kertoo, että yhtiö selvittää parhaillaan jopa kaukolämpöputken venyttämistä Helsingistä Porvooseen saakka hyödyntääkseen Kilpilahden öljynjalostamon hukkalämpöjä.

Pienet, lämpöä tuottavat ydinvoimalat ovat myös puheissa, mutta niissä on sama haaste kuin geotermisessä lämmössä: sellaisia ei ole vielä markkinoilla.

Salmisaaren kivihiilivoimalan jättämä megawattiaukko pitää siis käytännössä kuroa umpeen vielä keskeneräisen teknologian, hukkalämmön ja Mustikkamaan kaltaisten energiavarastojen avulla.

Jos ne eivät riitä, Helenille jää käteen tuttu kortti: vielä yksi biolämpölaitos.

Ratkaisu siitä pitäisi tehdä viimeistään 2020-luvun alkupuolella, jotta laitos tuottaisi lämpöä sillä hetkellä, kun kivihiilikasat ovat hävinneet.

– Mutta se ei ole tällä hetkellä meidän tahtotilamme. Mielummin odottaisimme teknologian kehittymistä, ettei kivihiilikielto pakottaisi väliaikaisiin ratkaisuihin, Rauhamäki sanoo.

Kaiken muun lisäksi kiellossa kaihertaa vielä päästökauppa. Sillä säädellään kasvihuonepäästöjä EU-maiden kesken.

Helen joutuu ostamaan muiden energiayhtiöiden tavoin oikeuden osalle päästämistään hiilidioksiditonneista. Kun oikeuksia jää kivihiilikiellon myötä käyttämättä, ne vapautuvat takaisin markkinoille.

Toisin sanoen, vastaava määrä kivihiiltä voidaan käyttää muualla Euroopassa. Ja siellä sitä poltetaan paljon huonommalla hyötysuhteella.

Suomalaisista, lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksista poiketen lämpö jätetään eurooppalaislaitoksissa kokonaan hyödyntämättä.

– Kivihiilikiellolla ei ole vaikutusta hiilidioksidipäästöihin kuin paikallisesti, ellei Suomen hallitus sitoudu mitätöimään päästöoikeuksia, Rauhamäki arvostelee.

Mutta miten päästökauppa muuttaa tosiasiaa, että ilmasto lämpenee ja fossiilisista polttoaineista on päästävä kiireesti eroon? IPCC:n raportin mukaan uudessa, 1,5 asteen turvarajassa pysyminen vaatii päästöjen nollaamista paljon aikaisemmin arvioitua nopeammin.

– Kyllä mekin haluamme eroon kivihiilestä, Rauhamäki vastaa painokkaasti.

Hänen mielestään poliittiset toimenpiteet pitäisi kuitenkin kohdistaa yksittäisten energiayhtiöiden sijaan EU:n päästökiintiön tiukentamiseen.

– Vasta tällä olisi aidosti vaikutusta ilmastonmuutoksen torjuntaan, hän sanoo.

Lue myös:

Hallitus esittää kivihiilen käytön kieltämistä sähkön ja lämmön tuotannossa: "Haluamme olla etujoukoissa"

Hallitus sopi kivihiilen kieltolaista: Vuonna 2025 luopuville energiayhtiöille tukipaketti, täyskielto voimaan 2029

5 asiaa, jotka maailman merkittävimmästä ilmastoraportista pitää tietää – ilmastoprofessori: "Olen paatunut ja kokenut, mutta silti järkyttynyt"

Kivihiilen kohtalo on sinetöity, mutta Helsinkiin ajetaan viikoittain täysiä hiililaivoja Venäjältä

Eihän näin pitänyt käydä? Kivihiiltä paloi ja päästöt kasvoivat pääkaupunkiseudulla

Helsingin "tasavihreillä" voimalavaihtoehdoilla on eroa - kokeile itse kuinka paljon

Äidit hermostuivat Helsingissä biovoimalaan: "Emme halua rekkoja lasten koulureiteille"

Kun lämpömittari menee miinukselle, kivihiili tulee vielä tarpeeseen – Missä menee pakkasraja, ettei omassa kodissa tarvitse palella?

Miksi Google lämmittää Suomenlahtea? Datakeskusten hukkalämmöllä lämmittäisi ainakin miljoonan ihmisen omakotitalot

Pieniä ydinvoimaloita tehdään kohta sarjatuotantona – ydinreaktori voi tulla vaikka kaupungin kupeeseen

Britannian hallitus hyväksyi keskiviikkoiltana brexit-sopimusluonnoksen. Kysymys on siitä, eroaako Britannia hyvässä järjestyksessä vai kaoottisesti ilman sopimusta. Seuraavaksi luonnos menee Britannian parlamenttiin, jonka kanta on lehtietojen perusteella vielä epäselvä.

Britannian politiikan erityisasiantuntija, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Juha Jokela kertoo, että tilanne brexitin suhteen on hyvin mutkikas ja siihen liittyy monia muuttujia.

Vaikka brittihallitus onkin nyt päässyt yksimielisyyteen, ei ole lainkaan varmaa, mihin kantaan brittiparlamentti asiassa päättyy. Toisaalta toisena osapuolena brexitin sopimisessa on EU, joka voi sanella ehtoja eroamiselle.

Jos brexit-sopimus saadaan, asiat säilyvät ennallaan

Jos brexit-sopimus saadaan voimaan sellaisena kuin se on ennakoitu, keskeistä suomalaisten kannalta UPI:n tutkija Juha Jokelan mukaan on se, että brexitissä noudetaan siirtymäaikaa, joka kestää ainakin vuoden 2020 loppuun.

Tämä tarkoittaa, että vaikka Britannia poistuisi EU:n päätöksenteon rakenteista ensi vuoden maaliskuussa, kansalaisten elämä jatkuisi entiseen malliin siirtymäajan verran niin sanotun EU:n neljän vapauden puitteissa.

– Ihmiset, tavarat, pääomat ja palvelut liikkuisivat edelleen vapaasti EU:n alueella. Suomalaiset ja muut EU-maiden kansalaiset voisivat edelleen mennä Britteihin opiskelemaan tai töihin, Jokela sanoo.

Hänen mukaansa iso kysymys on, mitä vuoden 2020 jälkeen tapahtuu. On myös mahdollista, että Britannia hakee siirtymäajalle jatkoaikaa.

Eri sektorit joista keskustellaan brexit-neuvotteleissa ovat Jokelan mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka, oikeus- ja sisäasiat sekä kauppa- ja taloussuhteet. Näistä kauppa on kaikista vaikein.

– Jää nähtäväksi, muotoutuuko EU:n ja Britannian suhde samanlaiseksi kuin Kanadan suhde EU:hun vai vertautuuko se lähemmäksi Norjan ja Sveitsin suhdetta EU:hun, Jokela sanoo.

Jos sopimusta ei synny, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu

Ellei erosopimusta saada aikaan EU:n ja eroavan jäsenvaltion välillä, EU-ero tulee voimaan kahden vuoden kuluttua eroilmoituksesta. Britannian EU-eroneuvottelut käynnistyivät maaliskuussa 2017, joten takaraja on maaliskuussa 2019.

Mikäli Britannia ei pääse EU:n kanssa sopuun brexitin yksityiskohdista ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä, silloin tulee niin sanottu no deal -skenaario eli Britannian sopimukseton EU-ero, UPI:n tutkija Juha Jokela sanoo.

Jokelan mukaan no deal -skenaariossa Britannia tippuu jonnekin tuntemattomaan suhteessa EU:hun. "No deal" sisältää epävarmuustekijöitä kosolti, ja se on vaikeasti ennakoitavissa, koska ero nykytilanteeseen on niin jyrkkä.

– Siinä tilanteessa kansainvälisestä sääntelypohjasta ja lainsäädännöstä ryhdytään etsimään perusteita, joiden mukaan toimia. Varmasti silloin tukeuduttaisiin erilaisiin globaalihallinnon toimijoihin, kuten YK:hon ja kaupan kohdalla noudatettaisiin maailmankauppajärjestö WTO:n sääntöperustaa, Jokela sanoo.

Hänen mukaansa keskeisimpiä kipukohtia ja kysymysmerkkejä no deal -tilanteessa on lentoliikenteen jatkuminen. Lääkehuolto ja -turvallisuus ovat myös toinen merkittävä kysymys, josta on neuvoteltava.

Jokelan mukaan sopimuksettomassa tilanteessa ei noudatettaisi siirtymäaikaa, vaan silloin Britannia eroaisi yhdessä yössä kokonaan EU:sta.

Lue lisää:

May: Britannian hallitus hyväksyi brexit-sopimusluonnoksen – Yle seuraa hetki hetkeltä

Miksei brexitiä voida perua? Miten se vaikuttaa Britanniaan lähteviin opiskelijoihin? Ylen EU-kirjeenvaihtaja vastasi 25 lukijakysymykseen brexitistä

Aivan kuin aurinko täyttäisi marraskuun himmentämän huoneen, kun 29-vuotias Konsta Pylkkänen astuu sisään suhmuraisesta ulkoilmasta äitinsä kotiin Jyväskylän Palokassa. Pylkkänen, jolla on laaja-alainen kehitysvamma, harppoo pitkän miehen askelin peremmälle ja tervehtii iloisesti.

Hän huokuu tyyneyttä – ja helpotusta.

Toisin oli vielä kaksi kuukautta sitten, kun Pylkkästä kiusattiin päivittäin. Piina oli jatkunut vuosia: nimittelyä, perään huutelua, esineillä heittelyä ja sosiaalisessa mediassa solvaamista. Kiusaaminen nakersi jo nuoren miehen mielenterveyttä. Pylkkäsen elämänhalu oli ollut sammumaisillaan.

– Tämän vuoden aikana olen toimittanut Konstan monet kerrat lääkäriin, ja kahdesti hän on vakavasti vahingoittanut itseään, kertoo Konstan äiti Tuula Pylkkänen.

Poika asuu puolen kilometrin päässä äidistään. Yhtenä yönä hän oli rynnännyt äitinsä kotiin verissä päin viilleltyä itseään.

– Ja kerran olin sairaalassa vatsahuuhtelussa, kun olin ottanut liikaa lääkkeitä, sanoo Konsta Pylkkänen hitaasti ja lyhytsanaisesti.

Sosiaalisessa mediassa tapahtuva kiusaaminen on siellä siirtynyt suljettuihin keskusteluihin: WhatsApp-ryhmiin, Discordiin ja Snapchattiin, missä ulkopuolinen toimija ei välttämättä pysty sitä valvomaan, kertoo tietokirjailija ja viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo.

– Se on sellainen asia, josta meidän pitää lisätä tietoutta. Ikään kuin kasvattaa nuoria ja myös aikuisia ymmärtämään oma vastuunsa.

Mutta vaikka somessa tapahtuu kiusaamista, sieltä voi myös saada apua – kuten Konsta Pylkkänen sai.

Kaverit eivät olleet oikeita kavereita

Konstan äiti pyyhkäisee poikansa sateen tuhrimia silmälaseja ja kaataa kahvia kuppeihin. Istumme keittiönpöydän äärellä, jonka yhden tuolin alla Sini-maatiaiskissa kallistelee päätään uteliaana. Konsta Pylkkänen ottaa tottuneesti mustan kissan syliinsä. Hänellä on itselläänkin kotonaan kaksi kissaa, joista on paljon seuraa ja iloa.

– Konsta on liian hyväluonteinen, liian kiltti ja lempeä. Kaipaa ystävyyttä ja rakkautta, kuvailee Tuula Pylkkänen viidestä lapsestaan toiseksi vanhintaan.

Sisaruksistaan, varsinkin isosiskostaan, Pylkkäselle on aina vaikeina aikoina ollut turvaa ja tukea. Mutta kavereita hän ei koskaan aiemmin ollut onnistunut saamaan.

Yksinäisyys on ollut vuosien varrella musertavaa.

Joskus Konsta Pylkkänen erehtyi luulemaan niitä poikia kavereiksi, jotka tulivat hänen luokseen muka kahville. Yllättäen kahvittelu olikin vaihtunut pilven poltteluksi ja kotoa lähti vierailijoiden matkaan tavaroita.

– Nämä kaverit ovat jopa laittaneet Konstankin polttamaan pilveä, sanoo Tuula Pylkkänen päätään pudistellen, silmissään syvä suru.

Hän muistelee aikaa, kun poikansa oli parikymppinen ja asui ensiasunnossaan levottomalla asuinalueella. Kavereiksi tekeytyneet nuoret tunkeutuivat silloin Konstan kotiin ja vievät sadan euron arvoisen tietokoneen osan. Poika oli lähtenyt polkemaan pyörällä varkaiden perään.

– Hän soitti hädissään minullekin, mutta mitä me Konstan kanssa sellaiselle kymmenen hengen poikaporukalle mahdoimme? Annoimme asian olla, toteaa Tuula Pylkkänen.

Hyvä some, paha some

Äiti nostaa temppuilevan läppärinsä poikansa eteen. Käden käänteessä tietokoneiden kanssa näppärä mies laittaa tarvittavat päivitykset kuntoon.

Konsta Pylkkänen viihtyy tietokoneiden parissa. Ennen hän vietti myös paljon aikaa sosiaalisessa mediassa, mutta somesta tulivat myös ne pahimmat iskut. Pedofiiliksi haukkuminen Instagramissa satutti Pylkkästä vielä enemmän kuin selkään iskeytyneet kivet tai täydet kaljatölkit.

– Kyllä se haukkuminen pahalta tuntui. Nyt olen sulkenut kaikki muut sometilit paitsi Facebookin, kertoo Pylkkänen.

Katleena Kortesuo vertaa sosiaalista mediaa vasaraan. Vasaralla voi tehdä paljon hyvää, sillä voi rakentaa vaikka talon tai leikkimökin, mutta sillä voi myös satuttaa, lyödä ihmistä.

– Sosiaalinen media ei ole yksin hyvä tai paha, mutta se on työkalu, jota käytämme. Me ihmiset olemme taitavia käyttämään työkaluja sekä fiksuihin että vääriin tarkoituksiin, sanoo Kortesuo.

Kaksi kuukautta sitten eräänä lauantaipäivänä tapahtui kuitenkin yllättävä käänne: sama työkalu, jolla Pylkkäsen elämästä oli tehty vaikeaa, muutti miehen elämän paremmaksi. Tuula Pylkkänen vieraili poikansa luona, kun Kriisikeskus Mobilen auttavasta puhelimesta soitettiin Konstalle.

Pylkkänen ei ollut aiemmin tohtinut suoraan kertoa äidilleen kaikesta kokemastaan pahasta. Mutta silloin totuus iskeytyi vasten äidin kasvoja, ja se oli äidille viimeinen pisara.

– Kirjoitin samana iltana Konstan tilanteesta suorin sanoin Facebookiin ja selvitin myös kaikki rikosoikeudelliset asiat. Ei siinä mikään lässyttely enää auttanut, sanoo Tuula Pylkkänen.

Hänen veljentyttärensä jakoi päivityksen Jyväskylän Puskaradiossa, ja sen jälkeen alkoi tapahtua.

– Enää ei ole tarvinnut huolehtia Konstan mielenterveydestä. Siihen loppui kiusaaminen, ja ihan kerta kaikkiaan kaikki muukin muuttui. Vastaantulijat haluavat jopa halata, riemuitsee Tuula Pylkkänen.

Kirjoitin samana iltana Konstan tilanteesta suorin sanoin Facebookiin ja selvitin myös kaikki rikosoikeudelliset asiat. Tuula Pylkkänen

Joka kerta, kun sosiaalisessa mediassa näkee kiusaamista, siihen pitää puuttua, neuvoo Katleena Kortesuo. Jos vastassa on trollilauma, niin kiusattua voi myös kehottaa blokkaamaan heidät, ja vielä mielellään myös ilmiantamaan heidät.

– Sitten on sellaisia kiusaajia, jotka uskovat olevansa vilpittömästi hyvän puolella. Että yksilö x ansaitsee kiusaamisen, koska hän on paha. Ja silloin halutaan osoittaa x:lle tämän paikka, sanoo Kortesuo.

Tällaista käytöstä Kortesuon mukaan näkee paljon erityisesti aikuisilla. Silloin ei ymmärretä, että on käytetty asiattomia keinoja.

Mutta silloin kun kiusaaminen kohdistetaan puolustuskyvyttömään tai lähes puolustuskyvyttömään yksilöön, niin se tuntuu usein ihmisistä erityisen pahalta ja kohtuuttomalta.

Konstan elämä korjaantuu paikoilleen

Suolakivilyhty hehkuu lämpöä sohvapöydällä Palokassa. Otamme Tuula Pylkkäsen olohuoneessa valokuvia, ja Konsta hymyilee äitinsä rinnalla. Tuulan silmistä tuikkii äidin rakkaus hänen taputtaessaan poikaansa olkapäälle.

Pylkkänen vitsailee, että nyt nostetaan kissa pöydälle. Äitiä naurattaa, mutta mikään ei naurattanut häntä vielä kaksi kuukautta aiemmin, kun pahimmillaan poika saattoi soittaa seitsemänkin kertaa päivässä.

– Konstalla oli niin paha olla. Ja minä tunsin siitä huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä, kun en pystynyt auttamaan poikaani.

Viestintäkouluttaja Katleena Kortesuon mukaan kaikkein tärkein asia somen avunpyynnöissä on, että jos kertoo vaikkapa läheisten kiusaamisesta, niin siihen pitää olla läheisen lupa. Mutta jos läheinen on alaikäinen, joka ei edes pysty ottamaan kantaa asiaan, ei asiaa tulisi julkaista niin, että lapsi tunnistetaan siitä.

– Silloin rikotaan lapsen yksityisyyden suojaa, ja on riski, että kiusaaminen pahenee, sanoo Kortesuo.

Kortesuon mukaan Konstan tapaus on positiivinen esimerkki, koska kyseessä on aikuinen, toki kehitysvammainen, mutta aikuinen lapsi. Lisäksi kiusaajat eivät kuulu sellaiseen yhteisöön, jonka jäsen Pylkkänen on. Hän pystyy olemaan erossa kiusaajistaan, koska he eivät ole esimerkiksi samalla työpaikalla tai samassa koulussa.

– Tässä Konstan tapauksessa varmasti äidin viesti kehitysvammaisen aikuisen pojan tilanteesta tavoitti muut vanhemmat, jotka ovat sitten ehkä puuttuneet näiden nuorisojoukkojen tekemisiin. Se on saattanut olla aika tehokas tekniikka.

Kortesuo muistuttaa, ettei kiusaamisen kuriin saamisessa ole olemassa vain yhtä tekniikkaa.

Tänä päivänä Konsta Pylkkäsen elämässä moni asia on muuttunut. Hän saa kävellä Palokan raitilla rauhassa, kenenkään häiritsemättä.

– Ja paljon on tullut kannustavia yhteydenottoja somessa. Facebookissakin on yli tuhat tukijaa, iloitsee Pylkkänen.

Hänellä on nykyisin myös ihan oikeita, aitoja kavereita. Heidän kanssaan Pylkkänen on voinut käydä ABC:llä kahvilla tai syömässä. Ystävien kanssa hän on saanut myös keskustella kaikista asioista ilman, että on tullut mitään kärhämää.

Kylpyläloma kalenterissa

Konsta Pylkkänen vetää ulkotakin päälleen ja alkaa tehdä kotiinlähtöä äitinsä luota. Hän pärjää omassa asunnossaan läheisten tuella. Konstan äiti Tuula iloitsee, kun poika jaksaa jälleen hoitaa itseään. Pylkkänen on ajanut partansa, pesee hampaansa, käy suihkussa ja pistää puhtaita vaatteita päällensä.

– Hän välittää itsestään eikä ole enää ahdistunut eikä surullinen. Ja silloin kun Konsta voi hyvin, niin myös minä voin hyvin, sanoo Tuula Pylkkänen ja pyyhkii silmäkulmaansa.

– On pirteä ja mukava olla, että ei tarvitse itsekseen paljoa olla, lisää Konsta.

Tuula Pylkkänen toivoo hartaasti muidenkin, jotka joutuvat kestämään samanlaista kiusaamista, löytävän myös apua. Siksi Pylkkäset haluavat kertoa tarinansa.

Palokan katuvalojen hämyssä tumma, polkupyöräilevä hahmo häviää pimeyteen sadepisaroiden rikkoessa lätäköiden pintaa.

Konsta Pylkkäsellä on vielä monta asiaa hoidettavana sinä iltana. Häntä on pyydetty ulkoiluttamaan koiria toisen yksinäisen seuraksi. Se tapaaminen hänen pitää sopia. Ja miehen täytyy myös muistaa toimittaa äidilleen lasku tulevasta matkastaan.

Pylkkänen on lähdössä ensi viikolla ensimmäiselle lomalleen ilman perhettään Peurungan kylpylään.

Anu oli vaistonnut, että jotakin pahaa on tapahtumassa.

Hänen 8-luokkalainen tyttärensä oli muuttunut viime aikoina sulkeutuneeksi. Oli kuin tyttö olisi halunnut puhua jostakin, mutta ei ollut pystynyt. Silti kun puhelin soi ja Anu sai tietää tyttärensä käyttäneen huumausainetta koulussa, se oli sokki.

Ensi töikseen Anu tutki tyttärensä huoneen ja löysi rauhoittavaa lääkettä ja pussin, jonka sisältö näytti ruoholta. Hän yritti puhua tyttärensä kanssa asiasta, mutta se meni riitelyksi.

Vielä samana iltana hän huomasi tyttären muuttuneen silminnähden sekavaksi. Ambulanssi vei tytön ja äiti ajoi perässä. Tyttären verestä oli löytynyt rauhoittavaa lääkettä, hasista ja metamfetamiinia.

Psykiatrian poliklinikan kriisiryhmä piti kolmetuntisen palaverin, jossa viljeltiin Anulle outoja slangisanoja, kuten "pami" ja "kukka". Välillä hän ei oikein edes tajunnut, mistä puhuttiin. Välillä hän vain itki. Tytär tunnusti, että tarvitsi apua.

Yhden päivän aikana Anun perhe-elämä oli kääntynyt ylösalaisin.

– Äitinä se oli täydellinen sokki. Ei sitä voi käsittää. Se on totaalinen sokki, Anu sanoo.

Lastensuojelun asiakkaina jopa 12-vuotiaita huumeenkäyttäjiä

Anu asuu Kuopion seudulla Siilinjärvellä. Hänen tarinansa osuu yksiin sen kanssa, mitä paikalliset päihdepuolen viranomaiset sanovat: alaikäisten huumeongelma on kasvanut.

– Viime vuosina räjähdysmäisesti, väittää sosiaalityöntekijä Maria Partanen Kuopion kaupungilta.

– Alkoholinkäyttö on vähentynyt, mutta on siirrytty kannabikseen ja siitä yhä kovempiin aineisiin. Meidän tietoon on tullut jopa 12-vuotiaita huumeenkäyttäjiä.

Kun joku aika sitten oli peruskäyttäjän taskunpohjalla muutama gramma, tänä päivänä voi olla 50 grammaa. Marko Kilpi

Alaikäisten huumeidenkäyttö näkyy kaupungin lastensuojelussa kasvuna sekä ilmoituksissa että sijoituksissa. Niin kiireellisiä sijoituksia, avohuollon sijoituksia kuin huostaanottoja on tehty kuluvan kahden vuoden aikana epätavallisen paljon, yhteensä kymmeniä vuodessa.

Tilastosta ei näe, johtuuko lastensuojelullisten toimenpiteiden kasvu huumeidenkäytöstä. Yhteys on kuitenkin viranomaisten mukaan uskottava.

Eräästä kuopiolaiskoulusta poliisi joutui pari viikkoa sitten noutamaan neljä sekavaa poikaa, jotka olivat polttaneet kannabista keskellä koulupäivää.

– Kun joku aika sitten oli peruskäyttäjän taskunpohjalla muutama gramma, tänä päivänä voi olla 50 grammaa. Tuntuu, että sitä on joka paikassa ja yhä nuoremmilla, kuvaa vanhempi konstaapeli Marko Kilpi Itä-Suomen poliisista.

Helppo saatavuus pahentaa ongelmaa

Kiristys, velkominen, ryöstöt ja pahoinpitelyt kuuluvat huumepiireihin myös alaikäisillä.

– Joskus huumausaineen käyttö alaikäisenä paljastuu aikuiselle, kun lapsi on joutunut pahoinpitelyn uhriksi, sanoo sairaanhoitaja Eveliina Jormakka alaikäisten rikoksentekijöiden parissa työskentelevästä poliisin Ankkuriryhmästä.

Mitä pidemmälle ihmetellään, sen pahemmaksi tilanne yleensä menee. Eveliina Jormakka

Marko Kilven mukaan poliisin työ huumeongelmaisten nuorten parissa on nyt "tulipalojen perässä juoksemista". Ongelmia pitäisi pystyä ehkäisemään paremmin ennalta.

Tilannetta pahentaa se, että huumeita on helposti saatavilla. Esimerkiksi THL:n viime vuoden kouluterveyskyselyssä lähes 40 prosenttia 8.- ja 9.-luokkalaisista sanoi, että huumeita on helppo hankkia omalta paikkakunnalta.

Tämän sai ikävällä tavalla huomata myös tyttärensä huumeongelman kanssa taistellut Anu.

"Tyttö oli itsekin pelästynyt, kuinka helppoa tämä on"

Kun Anun tyttären huoneesta oli löytynyt huumeita, äiti kertoi poliisille. He tutkivat tyttären puhelimen ja kertoivat, että lapsi oli saanut huumeet anonyymin Tor-verkon Sipulikanavalta. Tytär oli luonut käyttäjätunnuksen, maksanut huumeet bitcoineina ja tilannut ne kirjeessä perheen postilaatikkoon.

Se kuulosti Anusta yhtä helpolta kuin olisi asioinut kirpputorilla.

– Tyttö oli itsekin pelästynyt sitä, kuinka helppoa tämä on ja miten kukaan ei huomaa.

Kuopion kaupungin sosiaalityöntekijä Maria Partasen mukaan huumeongelman kasvu on tapahtunut kaupungissa sitä mukaa, kun anonyymien kännykkäsovellusten käyttö huumekaupassa on yleistynyt. Yle on kertonut Sipulikanavalla tapahtuvasta huumekaupasta muun muassa tässä jutussa.

Miksi? Se on kysymys, johon Anu on palannut monta kertaa jälkeenpäin. Teini-ikäinen tytär oli sairastunut masennukseen ja ajautunut syrjään entisistä kavereistaan. Tilalle tuli uusia kavereita, jotka käyttivät tytön itsetunto-ongelmia hyväksi.

Lapsi voi alkaa käyttäytyä toisin, ehkä hän vetäytyy syrjään. Kaveripiiri pienenee tai harrastukset jää. Anu

Ahdistus, kaveripaine, kokeilunhalu. Nämä ovat kaikki tavallisia tekijöitä nuoren huumekokeilun taustalla, kertoo sosiaalityöntekijä Kirsi Koivistoinen Itä-Suomen poliisista.

– Porukassa saattaa olla joku, jolla on huumausaineita. Hän sanoo, että tällä saat pahan olon hetkeksi katoamaan. Sitten sitä lähtee kokeilemaan.

Anun tytär ei ole ainoa. 13-vuotiaana huumeidenkäytön aloittaneen kuopiolaisen "Marin" tarina on astetta karumpi siitä, miten huono itsetunto ajaa päihteiden pariin.

"Menin takaisin kadulle vetämään"

Se alkoi alkoholilla vuosituhannen vaihteessa. Kun Marilla oli paha olla itsensä kanssa, hän etsi apua pullosta. Ensin hän joi yksin ja myöhemmin kaveriporukalla. Kun joku toi porukkaan kannabista, Mari halusi kokeilla. Ja kun joku toi porukkaan kovempia huumeita, Mari halusi kokeilla.

– Ensin tiesin yhden kaverin, jolla oli aineita. Sitten niitä alkoi vain tulla siihen ympärille, kun siirtyi liikkumaan tietynlaisissa porukoissa.

Porukassa saattaa olla joku, joka sanoo, että tällä saat pahan olon hetkeksi katoamaan. Kirsi Koivistoinen

Noin 16-vuotiaana kuvioihin tulivat bentsodiatsepiini ja amfetamiini. Siinä vaiheessa Marin vanhemmat lähettivät hänet ensi kerran hoitoon. Mutta siitä hän osasi olla vain vihainen. Hän oli yrittänyt turruttaa aineilla pahaa oloa, mutta se oli muuttunut riippuvuudeksi.

– Hoidon jälkeen menin takaisin kadulle vetämään.

Pian sen jälkeen Mari otettiin huostaan.

"Tunnistan itsekin vanhempana tunteen"

Puutu nopeasti.

Tämä on poliisin Ankkuriryhmässä työskentelevän Eveliina Jormakan ohje vanhemmalle, kun lapsi käyttää huumeita. On tärkeää lähteä hakemaan heti apua itselle ja nuorelle.

– Se on myös nuorelle viesti: me ollaan huolissaan sinusta, mutta me autetaan sinua. Mitä kauemmin vain ihmetellään, sen pahemmaksi tilanne yleensä menee.

Oman lapsen huumeidenkäyttö on yleensä aikuiselle sokki. Aina vanhempi ei ole osannut epäillä asiaa ollenkaan. Juuri tämän takia alaikäisten päihteidenkäytöstä pitäisi saada enemmän tietoa vanhemmille.

– Tunnistan itsekin vanhempana tunteen, että "eihän meidän lapset näihin sotkeudu". Terve epäilys on kuitenkin hyvästä. On todella helppoa päästä käsiksi [huumeisiin], sanoo vanhempi konstaapeli Marko Kilpi.

Huostaanotto on viimeinen vaihtoehto

Kuopiossa huumeongelmainen nuori ohjataan usein Kuopion päihdepalvelusäätiön nuorten työryhmän pakeille. Myös poliisilaitoksella on nykyään psykiatrinen sairaanhoitaja ja nuorisotyöntekijä, jotka pystyvät olemaan nuoren tukena.

Nuorta yritetään auttaa mahdollisimman pitkälle avohoidon tukitoimilla, jottei kodin ulkopuoliseen sijoitukseen tarvitsisi turvautua.

– Mutta joissakin tapauksissa on pakko pysäyttää tilanne. Puhutaan kuitenkin vaarallisista huumausaineista, joissa on riskinä esimerkiksi aivovaurio ja psykoosi, Jormakka kertoo.

Poistin puhelimesta tosi nopeasti ne vanhat numerot, joita siellä oli. Mari

Kun nuori ajautuu syvemmälle huumeidenkäyttöön, se näkyy myös kaveripiireissä. Porukoihin ilmaantuu niitä, joilla on aineita tarjolla ja lopulta entiset koulukaverit saattavat jäädä kokonaan pois. Näin kävi Marille ja näin kävi myös Anun tyttärelle.

"Hetken aikaa tuntui siltä, että olen tosi yksin"

Ensimmäinen asia on "leikkikavereiden ja leikkipaikan vaihto", sanoo kymmenen vuoden huumekoukusta selviytynyt kuopiolainen Mari.

– Poistin puhelimesta tosi nopeasti ne vanhat numerot, joita siellä oli. Hetken aikaa tuntui siltä, että olen tosi yksin.

Mutta kun jostakin luopuu, saa jotakin uutta tilalle. Marin kohdalla huumepiirit vaihtuivat hoitoon, nuorten päihdeongelmaisten vertaistukiryhmiin ja terapiaan – ja ennen pitkää seurasivat uudet opinnot, harrastukset, ystävät ja terve parisuhde. Nyt hän on ollut raittiina kolme vuotta.

– Minusta tuntuu, että se minun juttu voi olla löytynyt, hän sanoo.

Hän toivoi itsekin, ettei tarvitsisi palata entiseen kouluun. Anu

Mari kertoo lopettaneensa huumeiden käytön seinään, ilman korvaavia lääkkeitä. Hän vieroitti itsensä yhdestä aineesta kerrallaan. Lopullinen päätös ryhtyä raittiiksi syntyi, kun hän kuuli erään toisen entisen päihderiippuvaisen tarinan. Tämä oli ollut kuivilla silloin vuoden.

– Ajattelin, että jos tuo siihen pystyy niin miksen minäkin.

Maiseman vaihdos auttoi Anun tyttären irti

Myös siilinjärveläisen Anun tytär on päässyt irti huumeista. Perhe lähetti hänet hoitojakson jälkeen toiselle puolelle Suomea asumaan sukulaistensa luokse. Siellä hän on päässyt koulunkäynnin syrjään kiinni.

– Hän toivoi itsekin, ettei tarvitsisi palata [entiseen] kouluun. Koulu oli se paikka, jossa hän viimeisen annoksenkin otti, Anu kertoo.

Jälkeenpäin Anu on löytänyt monia varoitusmerkkejä. Tytär puhui esimerkiksi itsetuntoa haittaavista iho-ongelmistaan, eivätkä vanhemmat ehkä ottaneet puheita riittävän vakavasti. Tästä hän toivoo myös muiden vanhempien ottavan opiksi.

– Ainoa konsti on aavistaa. Nuoria pitäisi kuunnella hirveän herkällä korvalla. Lapsi voi alkaa käyttäytyä toisin, ehkä hän vetäytyy syrjään. Kaveripiiri pienenee tai harrastukset jää. Huumeet eivät välttämättä ole syy, mutta ne voivat olla seuraus.

Anu esiintyy tässä jutussa etunimellään alaikäisen tyttärensä suojaamiseksi. Marin nimi on muutettu.

Ylioppilastutkintoa uudistetaan niin, että jatkossa jokaisen opiskelijan on kirjoitettava vähintään viisi ainetta. Nykyisin aineiden vähimmäismäärä on neljä. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle tänään.

Viiteen kokeeseen on sisällytettävä äidinkielen ja kirjallisuuden koe sekä kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat matematiikan, toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen ja reaaliaineen koe.

Kokeisiin tulisi myös oppiainerajat ylittäviä tehtäviä. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan tämä vahvistaa laajaa yleissivistystä.

Uudistuksen myötä tutkinnon voi suorittaa jatkossa myös englanniksi. Englanninkielinen ylioppilastutkinto on mahdollinen, jos opiskelija on suorittanut lukion tai ammatillisen tutkinnon pääosin englanniksi. Opiskelijan on tosin kirjoitettava suomen tai ruotsin koe myös englanninkielisessä tutkinnossa.

– Mahdollisuus suorittaa tutkinto englanninkielellä edistää Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien näkökulmasta. Joustavampi ylioppilastutkinnon suorittaminen taas vähentää kokelaiden stressiä, Grahn-Laasonen kertoo tiedotteessa.

Ylioppilastutkintolain on määrä tulla voimaan elokuussa yhtä aikaa uuden lukiolain kanssa.

Muutokset koskevat opiskelijoita, jotka aloittava ylioppilastutkinnon suorittamisen keväällä 2022 tai sen jälkeen. Sitä ennen aloittavat kokelaat tekevät tutkinnon nykyisten vaatimusten mukaisesti.

Lukiolaisten liiton mukaan neljän aineen kirjoittamisen pitäisi riittää

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) kritisoi kannanotossaan kirjoitettavien kokeiden vähimmäismäärän nostoa neljästä viiteen. Liitto ilmaisee huolen lukiolaisten jaksamisesta.

– Ennen kaikkea olen huolissani siitä, millaisen signaalin tämä lähettää jo valmiiksi stressaantuneille lukiolaisille. Nykyisessä rakenteessa pysyminen antaisi paremmat edellytykset huolehtia opiskelijoiden hyvinvoinnista, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro toteaa tiedotteessa.

Hallituksen esittämä muutos vaikuttaisi SLL:n mukaan toteutuessaan noin viidennekseen lukiolaisista, sillä suurin osa kirjoittaa jo nyt vähintään viisi koetta.

– Pitää kuitenkin muistaa ne opiskelijat, jotka kipuilevat jo neljän kokeen kanssa, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro huomauttaa.

Lukiolaisten liitto arvostelee myös ylioppilaskirjoitusten välipäivien poistamista. Ylioppilastutkintolautakunta tiivisti syksystä 2018 alkaen tutkinnon aikataulua siten, että osa kokeiden välipäivistä poistettiin.

– Välipäivät ovat lukiolaisille tärkein yksittäinen keino hallita tutkintoon liittyvää stressiä. Tänä syksynä lähes 3 000 lukiolaista teki kokeita peräkkäisinä päivinä. Jatkossa aikataulun tiivistäminen vaikuttaisi yhä useampaan lukiolaiseen, mikäli minimikoemäärää nostetaan, Euro linjaa.

Latinalaisen Amerikan valtioista El Salvador viestii synkkää kieltä naisten väkivaltaisissa kuolemissa. Uutistoimisto AFP:n mukaan maassa surmataan vuosittain yli 10 naista 100 000 kanssasisartaan kohden. Määrä on moninkertainen naapurimaihin verrattuna.

Hondurasissa, Guatemalassa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Boliviassa murhataan kaksi naista 100 000 naista kohden. Vastaava luku Panamassa, Perussa ja Venezuelassa puolestaan on alle yksi murha jokaista 100 000 naista kohden.

Määrällisesti laskettuna naisia murhataan alueella eniten Brasiliassa, jossa murhattuja oli 1 133.

Vaikka 18 Latinalaisen Amerikan valtiota, mukaan lukien El Salvador ja Brasilia, ovat muuttaneet lainsäädäntöään, tilanne jatkuu ennallaan. Naisiin kohdistuvien rikosten taustalla ovat taloudelliset, rodulliset ja kultturiset syyt, mutta myös surmattujen ikä.

– Inhimillisesti ottaen on hyvä, että huumeiden käyttäjät saavat piikittää aineita turvallisissa ja valvotuissa tiloissa, joissa voidaan estää yliannostuksesta johtuva kuolema, sanoo kööpenhaminalainen Louise Runge Mortensen.

Runge Mortensen johtaa pistohuone H17:ä, joka on Pohjois-Euroopan suurin yhteiskunnan ylläpitämä kovien huumausaineiden piikityspaikka.

H17 sijaitsee Vesterbron kaupunginosassa Kööpenhaminan päärautatieaseman takana. Alue on aina ollut tunnettu huumekaupastaan ja aiemmin myös mittavasta katuprostituutiosta. Nyt se on siistiytynyt, ja alueesta on vähitellen tullut myös hipstereiden suosima juhlimisalue.

Pistohuoneelle voi tulla kuka tahansa ilman mitään vaatimuksia siitä, että haluaisi ohjautua hoitoon. Paikalla olevat sairaanhoitajat valvovat, että mahdollisessa yliannostustapauksessa kävijä saa heti apua. He auttavat myös siinä, ettei väärin tehdyn piikityksen seurauksena pääsisi syntymään vakavia infektiosairauksia.

Louise Runge Mortensenin mielestä pistohuoneet ovat paljon parempi vaihtoehto sille, että käyttäjät piikittäisivät taivasalla tai julkisissa käymälöissä.

Kööpenhaminassa poltetaan ja piikitetään varsinkin kokaiinia. Se voi aiheuttaa käyttäjissä vainoharhaisia ja psykoottisia reaktioita, jopa väkivaltaa. Tämä näkyy myös H17:n toiminnassa.

– Meillä on täällä keskuksessa varsin korkea konfliktitaso. Naapurustomme on kuitenkin hyvin ymmärtäväistä.

Poliisi pitää yhteyttä myös alueen asukkaisiin

Kööpenhaminan poliisi vahvistaa tämän kuvan. Kaupungin ydinkeskustan lähipoliisilla on kaksi työntekijää, joiden tehtävänä on pitää yhteyttä sekä pistohuoneen kävijöihin että kaupunginosan asukkaisiin. Poliisi pitää huolen siitä, ettei asukkaiden tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi keskuksen läheisyydessä.

Kööpenhaminan poliisi on alusta lähtien ollut suunnittelemassa kaupungin kahden pistohuoneen toimintaa. Kaupunki ja poliisi ovat tehneet sopimuksen, jonka mukaan maantieteellisesti rajatulla alueella huumeiden hallussapito on sallittua, jos on käyttötilan vakituinen asiakas.

Vesterbron poliisiasemalla työskentelevä komisario Thomas Ahlburg pitää pistotiloja myönteisinä.

– Jos tilojen toiminnassa tapahtuu jotain poikkeuksellista, olemme valmiita puuttumaan tilanteeseen.

Lisää aiheesta illan A-talkissa klo 21.05.

Sieviläinen Pauli Lehtola oli poikiensa Jonin ja Joosen kanssa lokakuun alussa metallinetsimineen Sievin Kiurunkankaalla. Sillä kertaa harrastajien etsimeen osui jotain muuta kuin normaalia romua.

Miehet eivät olleet alueella sattumalta, sillä Joni Lehtola löysi viime talvena aitan vintiltä kirjan, jossa oli Sievin vanha Evijärven kartta saarineen. Niitä miehet lähtivät syksynä katselemaan ja tutkimaan.

Metallinetsimien avulla alueelta löytyi eläinriipus, kymmenkunta pronssista vyön tai hihnan helaa, rautainen rengas, pronssineulan ja rautaisen veitsen katkelma ja pari kirveen osaa. Kaikki esineet ovat ilmeisesti keski- tai myöhäisrautakaudelta.

– Eihän sitä äkkiseltään paljon ajatellut siinä tilanteessa. Kaikenlaisia rautaesineitä löytyi, ja myöhemmin niitä tarkistettiin netin kautta. Selvisi, että tavara on vähän vanhempaa, muistelee Pauli Lehtola.

Oulun yliopiston arkeologian laitos kävi tarkastamassa paikan, ja alustavan tulkinnan mukaan Kiurunkankaan löytöpaikka viittaa kiinteään muinaisjäännökseen. Löytöpaikat levittäytyvät noin 45 metrin säteelle.

Alueelta löytyi myös palanutta luuta. Koska seutu on kivikkoista, se tuskin on ollut asuinpaikkana, vaan todennäköisimmin kyseessä on polttokalmisto. Tarkempi määrittely vaatii kuitenkin arkeologisia kaivauksia.

Lehtori, tutkija Jori Okkonen pitää Lehtoloiden löydöksiä merkittävinä.

– Ne kertovat osaltaan rautakauden kulttuurista tällä alueella. Aiemmin Sievistä tunnettiin kaksi rautakaudelle ajoittuvaa esinettä, ja nyt saatiin paljon lisää. Tässä on vieläpä todennäköisesti polttohauta tai useampi.

Esineitä ei ilmeisesti ole poltettu vainajien mukana, sillä niissä ei näy palopatinaa eivätkä ne ole sulaneet mitenkään.

Koska löytöjä on laajalla alueella, koko Kiurunkankaan itäpäätä on arkeologian laitoksen raportin mukaan syytä pitää muinaisjäännösalueena. Se on Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan oloissa varsin merkittävä, sillä vastaavia ei alueelta ole aiemmin löydetty. Rautakaudelta on lähinnä irtolöydöksiä.

Lehtolat löysivät muun muassa eläinriipuksen, joka muistuttaa yhteen suuntaan katsovaa lintua. Se on muodoltaan lähellä itäisiä eläinriipuksia, mutta tarkkaa vastinetta ei löydy ainakaan Pohjois-Suomen rautakautisesta aineistosta, todetaan Oulun yliopiston arkeologien tiivistelmässä.

Alueelta löytyi myös kirveitä kahdelta aikakaudelta. Silmäkirves ajoittuu todennäköisesti rautakaudelle, putkikirves taas varhaisemmalle ajalle. Löytyneet helat ovat joko joko vyöstä tai hihnasta. Niiden kääntöpuolella näkyvät pienet niitit, joilla helat on kiinnitetty. Samalla löytyi rautainen rengas ja pieni neula, ja esineiden arvellaan kuuluneen vyöhön. Se on todennäköisesti ollut samanlainen kuin Mikkelistä dokumentoitu ristiretkiaikainen vyö.

Yhä useampi 16–39-vuotias saa täyttä kansaneläkettä, kertoo Kela. Saajien määrä on lisääntynyt kymmenessä vuodessa jopa 20 prosenttia. Viime vuoden lopussa täyttä eläkettä sai 26 000 alle 40-vuotiasta.

Täyden kansaneläkkeen saajien määrä oli yli 30 vuoden ajan vähentynyt, mutta viime vuonna saajamäärä alkoi nousta. Yhteensä kansaneläkettä sai viime vuoden lopussa yli puoli miljoonaa Suomessa asuvaa. Heistä ylivoimainen enemmistö saa kansaneläkettä vähennettynä, ja vain 76 000 henkilöä täytenä.

Kansaneläke voi olla joko työkyvyttömyys- tai vanhuuseläkettä saajan iästä riippuen. Kolme neljästä täyden kansaneläkkeen saajista oli työkyvyttömyyseläkkeellä. Heistä miehiä oli yli puolet.

– Kahdeksan kymmenestä täyden kansaneläkkeen saajasta sai työkyvyttömyyseläkettä mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriön perusteella. Osuus on suurempi kuin muilla Kelasta työkyvyttömyyseläkettä saavilla, kertoo suunnittelija Reeta Pösö Kelan tilasto- ja tietovarastoryhmästä.

Pösön mukaan yleisimmät syyt saada kansaneläkettä alle 40-vuotiaiaana ovat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt. Yleisimpiä ovat masennus-, skitsofrenia-, kaksisuuntainen mielialahäiriö- ja kehitysvammadiagnoosit.

Täyttä kansaneläkettä voi saada henkilö, jonka työeläke on enintään 55,54 euroa kuukaudessa. Tänä vuonna kansaneläkkeen täysi määrä yksin asuvalla on 628,85 euroa kuukaudessa.

Ainakin seitsemän YK:n rauhanturvaajaa on kuollut kapinallisia vastaan tehdyssä operaatiossa Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa. YK kertoi torstaina, että surmansa saaneista rauhanturvaajista kuusi oli Malawista ja yksi Tansaniasta.

Hyökkäyksessä myös haavoittui kymmenen rauhanturvaajaa ja yksi on kateissa. Lisäksi useita paikallisia kuoli tai haavoittui YK:n ja maan hallituksen joukkojen yhteisessä operaatiossa.

Operaatio tehtiin Kididiwessa, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Benistä. Armeijan edustaja on kuvannut Kididiwea kapinallisten päämajaksi ja hänen mukaansa alueella on ollut rajuja taisteluja.

Näin suurta määrää YK:n rauhanturvaajia ei ole Kongossa kuollut yksittäisessä operaatiossa tai iskussa sitten viime joulukuun. Tuolloin viisitoista YK:n rauhanturvaajaa sai surmansa, kun kapinalliset iskivät sotilastukikohtaan.

Beni ja sen ympärillä olevat kylät ovat kärsineet myös ebola-epidemiasta. Yli 300 ihmistä on saanut tartunnan, heistä kaksi kolmesta on menehtynyt.

Kahden eri kapinallisryhmän toistuvat aseelliset hyökkäykset vaikeuttavat kansainvälisten ryhmien torjuntatyötä viruksen leviämisen estämiseksi. Terveydenhuoltoalan ihmiset eivät pääse auttamaan sairaita.

Lokakuun 2014 jälkeen ADS:n kapinalliset ovat tappaneet yli 1 500 ihmistä Benin alueella, jossa tämäkin hyökkäys tapahtui.

Lue myös:

Raportti: Kongon Kasaissa ainakin 200 naista raiskataan joka kuukausi, mutta sekin lienee vain jäävuoren huippu

Raaka seksuaalinen väkivalta on uhka tytöille Itä-Kongossa – Raiskaaja voi olla naapuri, ja koulumatka on vaaranpaikka

Ovikello soi puoliltaöin Kotkan Raamikadulla. Huhtikuun pakkanen oli illalla vetänyt maan kuuraan. Myöhemmin ohut jääverho osoittautui poliisin tutkimuksille tärkeäksi, kun Kotkan kolmoissurmaajaksi nimitetyn varusmiehen etsinnät alkoivat. Minne suuntaan jalanjäljet valkeassa maassa johdattivat?

Eija Seppälä meni avaamaan kotinsa ovea.

– Jostain syystä alitajunta sanoi, että ovea ei saa avata. Menin katsomaan ikkunasta kadulle ja näin maastopukuun pukeutuneen miehen saksanpaimenkoiran kanssa. Miehellä näytti olevan kädessä jokin putkimainen esine. Sanoin vaimolle, että nyt et avaa ovea, Jorma Seppälä kertoo.

Jorma soitti poliisille ja ilmoitti asiasta. Vieras mies katosi takaisin kirpeään yöhön ja Seppälät jatkoivat uniaan.

Tuosta hetkestä on nyt 24 vuotta aikaa, mutta Seppälät muistavat tapahtumat edelleen kirkkaasti. Tuona yönä heidän naapurustossaan tapettiin kolme ihmistä. Seppälän viisihenkinen perhe pelastui kuin ihmeen kaupalla.

“Ammun teidät kaikki”

Aamuyöllä perheen vanhemmat heräsivät lasin helinään. Joku yritti tulla pihanpuolen ovesta sisään ja rikkoi jo lasiovea. Eija ja Jorma kuulivat, miten mies alkoi ampua.

Maastopukuun ja kommandopipoon sonnustautunut mies tulitti sarjatulella olohuoneen ikkunat rikki ja jatkoi ampumista.

Ulkoa kuului huuto: Tulkaa riviin, ammun teidät kaikki.

Olohuoneen takana makuuhuoneessa nukkui yksi perheen pojista, lastenhuoneessa parvisängyssä kaksi pienempää. Jorma asettui takaoven viereen vasten tiiliseinää ja huusi perheelleen ohjeita.

– Huusin, että se ei tästä elävänä tule. Se oli vaistonvarainen päätös: minä voin kuolla myös, mutta perheeni luokse se ihminen ei pääse.

Hyökkääjä työnsi kätensä lasinsirujen välistä oven toiselle puolen ja yritti avata lukkoa. Jorma nosti olohuoneen lattialta raskaan tuolin ilmaan ja löi sillä tunkeilijaa suoraan sormille.

– Armeijan käyneenä näin heti, että miehen ase oli rynnäkkökivääri ja hän oli taitava käyttämään sitä. Hän oli teipannut kaksi lipasta rinnakkain ja ylösalaisin niin, että kun yksi lipas tyhjenee, toisen saa helposti tilalle, Jorma kertoo.

"Tekijä toimi juuri niin kuin armeijassa opetetaan. Luodaan sisälle kaaos ja pakotetaan ihmiset ulos avaraan tilaan." Jorma Seppälä

Perheen onneksi rynnäkkökivääriin tuli ilmeisesti syöttöhäiriö, ja mies perääntyi paikalta. Jorma seurasi ikkunasta miehen liikkeitä ja neuvoi, miten ja minne perhe uskaltaisi liikkua ilman, että luodit osuisivat heihin.

Parvisängyssä nukkuneen keskimmäisen pojan tyynyssä näkyi luodinreikiä. Poika oli välttänyt osumat päähänsä vain muutamilla senteillä.

Mies kiersi talon etupuolelle ja ampui lastenhuoneeseen valoammuksen. Verhot syttyivät tuleen.

Eija Seppälä oli hyökkäyksen alussa hypännyt makuuhuoneen lattialle ja satuttanut polvensa kierukan pahasti. Makuuhuoneeseen ammutut valojuova-ammukset sytyttivät vaatteita tuleen. Eija yritti tampata tulta jaloillaan ja käsillään sammuksiin.

– Tekijä toimi juuri niin kuin armeijassa opetetaan. Luodaan sisälle kaaos ja pakotetaan ihmiset ulos avaraan tilaan. Jos tulipalo olisi levinnyt ja meidän olisi pitänyt lähteä sitä pakoon ulos talosta, emme olisi tässä kertomassa siitä, Jorma kertaa.

Mies tulitti taloa myös edestä, mutta tilanteen keskeytti aamuöiseltä lehdenjakoreissulta palannut naapuri. Jorma näki ikkunasta, miten naapuri huusi maastopukumiehelle jotakin.

– Ja sitten hän ampui meidän naapurimme viileästi, teloitustyyliillä. Hän asetti rynnäkkökiväärin piipun päätä kohti ja ampui. En unohda sitä näkyä koskaan.

“Taitavasti liikkuva tekijä"

Seppälät eivät aamuyön tunteina vielä tienneet, että tunkeutuja oli tappanut Kotkassa samana yönä jo kaksi ihmistä.

Ennen saapumistaan Raamikadulle parikymppinen varusmies Mika Muranen ampui naapurinsa jalkajousella tämän kotipihaan. Tämän jälkeen hän käveli sisälle asuntoon ja ampui uhrinsa vaimon samalla jousella.

Muranen ampui ja sarjatulitti kohti lukuisia Raamikadun naapuruston asukkaita, mutta myös kohti poliiseja, jotka koettivat saada hänet kiinni.

Vuonna 1994 Muranen oli yksi vuoden puhutuimmista ihmisistä. Hän onnistui pakenemaan poliisia vuorokausien ajan koirista, helikopterista ja karhuryhmästä huolimatta. Mediassa Murasta kuvailtiin toistuvasti taitavasti liikkuvaksi, taitavasti poliisia pakoilevaksi henkilöksi.

– Veimme lapset turvaan vanhempieni luokse ja aloitimme kodin siivous- ja korjaustyöt. Se päivä, kun Muranen oli vapaalla jalalla ja me olimme edelleen kotona… olimme kauhuissamme. Näimme tiellä maastopukuisen kävelijän ja ensimmäinen ajatus oli, että tuossako se nyt on, Eija Seppälä sanoo.

Suomalaiset järkyttyivät silmittömästä ampumisesta ja siitä, että nuori mies pystyi pakenemaan poliisia niin helpontuntuisesti. Muranen oli varastanut rynnäkkökiväärin ja ammuksensa varuskunnasta. Oikeuden pöytäkirjoissa tähdennetään, että varusmiehen teot vaikuttivat hyvin suunnitelmallisilta.

Lopulta Muranen saatiin kiinni ja hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen kolmesta murhasta, kahdeksasta murhan yrityksestä ja kolmesta tapon yrityksestä.

Seppälän perhe ei entuudestaan tuntenut Murasta kunnolla, mutta asuinalueen väki tiesi nuorukaisen kyllä.

Muranen oli aiemmin esimerkiksi viillellyt asukkaiden autojen renkaita ja Eija Seppälän sanoin “tehnyt paljon muutakin pientä ilkivaltaa”.

Jorma Seppälä muistaa, miten vaikeita ensimmäiset vuodet tapahtumien jälkeen olivat.

– Sitä nukkui pätkissä, heräsi kylmään hikeen. Kun ovikello soi, me säpsähdimme. Aika herkillä oltiin pitkän aikaa.

Seppälät kieltäytyivät järjestelmällisesti median haastatteluista. He halusivat olla omissa oloissaan ja jatkaa elämäänsä.

– Onneksi meillä oli lapset ja työpaikat, jotka pakottivat hoitamaan arjen päivä kerrallaan. Arki vei eteenpäin ja auttoi selviytymään. Koska koko tragedia tapahtui yhteisölle, pystyimme puhumaan tapahtumista keskenämme, jakamaan tuntoja vaikka kadulla, Eija sanoo.

“Rikollisella uhria enemmän oikeuksia”

Kotkan surmayönä Muranen oli soitellut useamman naapurin ovikelloa päästäkseen sisään.

– Kyllä se siltä vaikutti, että hän halusi viedä mukanaan mahdollisimman paljon väkeä, vaikka sattumanvaraisesti, Jorma huokaa.

Jorma soitti hyökkäyksen aikana poliisille useita kertoja, mutta hälytysajoneuvot saapuivat paikalle vasta, kun Muranen oli murhannut kolmannen uhrinsa ja koettanut vahingoittaa Seppälän perheen lisäksi useita naapuruston ihmisiä.

Edelleen, yli 20 vuotta myöhemmin, Seppälät miettivät, mikä poliisilla kesti.

– Tuntui, että tilanne ei lopu koskaan, että apua ei vain tule. Silloinkin, kun näin tekijän murhaavan naapurimme, soitin poliisille. Sanoin, että täällä tapetaan ihmisiä, tulkaa jo.

Ajatus perheiden haavoittuvaisuudesta vaivasi koko naapurustoa. Huhtikuisen surmayön jälkeen yhteisön jäsenet miettivät, mitä he olisivat voineet tehdä puolustautuakseen. Rynnäkkökivääriä vastaan on paha pistää kampoihin, monet sanoivat ääneen.

Jorma kysyi myös poliisilta, miten he olisivat voineet puolustautua lain mukaan.

– Poliisi muistutti, että ei Suomessa noin vain voi esimerkiksi tappaa ihmistä, vaikka hän tunkeutuisi kotiin. Olo tuntui aika avuttomalta, Jorma miettii.

– Tuntuu, että Suomessa rikollisella on uhria enemmän oikeuksia. Tekijällä voi olla kolme asianajajaa, uhrilla yksi. Itseään ei saa puolustaa, vaikka toinen yrittäisi tappaa. Pitää sanoa, että laske sitä asetta, soitan poliisin. Ja tekijä voi vapautumisensa jälkeen muuttaa vaikka uhrin naapuriin, eikä sitä voi estää, Jorma lisää.

"En voisi antaa anteeksi sitä tekoa. Olen vain onnellinen, että me saimme elää. " Eija Seppälä

Nyt Mika Muranen on istunut tuomionsa. Hän vapautui vankilasta vuonna 2014 istuttuaan elinkautista suomalaisittan harvinaisen pitkään, 20 vuotta.

Murasen vapautumisen jälkeen Seppälät hankkivat kotiinsa liiketunnistimella toimivat pihavalot ja hälytyksen. Huoneessa, jossa perheen pienimmät pojat nukkuivat Murasen hyökkäyksen aikana, pyörivät nyt valvontakameroiden ruudut.

Eija on hankkinut makuuhuoneeseen pesäpallomailan.

– Että olisi edes jotain kättä pidempää, jos jotakin vielä sattuisi.

Murasen vanhemmat asuvat edelleen muutaman kilometrin päässä Seppälän perheen talosta. Seppälät eivät koskaan muuttaneet pois talosta, johon koko perhe melkein tapettiin. Aika ajoin joku kotkalainen kertoo nähneensä tekijän ravintolassa, toinen sanoo nähneensä hänet kadulla. Teot eivät unohdu.

– Muranen ei ole pyytänyt anteeksi, mutta voisin keskustella hänen kanssaan asioista. Ovikelloa ei silti kannata tulla ilmoittamatta soittamaan, Jorma sanoo ja hymähtää.

Olohuoneen seinällä roikkuvassa hääkuvassa on yhä yksi luodin puhkoma reikä. Takaoven karmissa on Murasen kiväärinperällä iskemä halkeama. Muualta talosta hyökkäyksen jälkiä ei huomaa.

– En voisi antaa anteeksi sitä tekoa. Olen vain onnellinen, että me saimme elää. Nyt lapsemme ovat isoja ja heillä on jo omia lapsia. On vaikea ajatella, että olisimme voineet jäädä ilman tätä kaikkea, Eija sanoo.

Yle Perjantai 16.11. kello 21.05: Mikä murhassa kiehtoo?

Sean Ricksin ja Rosa Kettumäen vieraina nähdään muun muassa yksi Pohjoismaiden kuuluisimmista rikollisista: Åmselen kolmoismurhaaja, entinen elinkautisvanki Nikita Fouganthine.

Vieraina ovat myös Helsingin murharyhmässä 40-vuotisen uran tehnyt rikosylikomisario Juha Rautaheimo sekä rikostoimittaja Pekka Lehtinen.

Lue lisää:

Kolmoismurhaaja Mika Muranen

MTV3: Mika Muranen ehdonalaiseen

Hollywoodin elokuvateollisuus tuottaa muutakin kuin unelmia. Se saastuttaa. Asiaan havahduttiin Yhdysvalloissa jo yli kymmenen vuotta sitten, kun Kalifornian yliopisto UCLA:n tutkimus paljasti, että elokuvateollisuus oli alueen toiseksi suurin saastuttaja.

Ja käyhän se järkeen. Elokuvia tehdessä kulutetaan valtavat määrät materiaaleja. Kaikki rakennetaan nollasta sataan: lavasteet, tarpeistot, puvut. Kuvausten jälkeen niille ei aina ole käyttöä.

Elokuva on taidetta mutta myös luksustuote, jonka pitää syntyä tiukkojen raamien puitteissa. Kun kuvataan, kuvataan. Jos kohtaukseen tarvitaan myrsky, se tehdään vaikka helikopterilla, joka pörrää ilmassa niin kauan, että lopputulos miellyttää. Näin ainakin suuren budjetin elokuvissa.

Keskellä ei mitään syntyy päästöjä

Usein elokuvat purkitetaan paikoissa, jotka ovat keskellä ei mitään. Kaikkein suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät energiankulutuksesta kuvauspaikoilla ja erityisesti ihmisten kuljettamisesta paikasta toiseen.

– Voi kysyä, onko todella tarpeen lennättää 200 ihmistä Afrikkaan tai Aasiaan tekemään lyhyitä kohtauksia vai olisiko meillä muita vaihtoehtoja. Digitaalinen jälkituotanto on nykyisin kehittynyttä ja paljon voi tehdä myös digitaalisesti, sanoo Green Film Shooting -lehden kustantaja Birgit Heidsiek.

Energiantuotanto on toinen ongelmakohta. Aina kuvauspaikat eivät sijaitse sähköverkon alueella ja silloin energia tuotetaan esimerkiksi diesel-käyttöisillä aggregaateilla. Ne ovat ilmastolle haitallisia.

– Meillä Saksassa diesel on jo kielletty eräissä suuremmissa kaupungeissa. Ennemmin tai myöhemmin tämä vaikuttaa myös elokuva- ja tv-tuotantoihin, joiden on keksittävä uusia ratkaisuja, Birgit Heidsiek sanoo.

Kuvauspaikoille kimppakyyti?

Teknologiset innovaatiot voivat olla yksi keino, mutta alalle on syntynyt myös ekokonsultteja, jotka yrittävät puuttua asioihin jo alkutuotantovaiheessa. He laskevat, millaisia ympäristövaikutuksia produktiolla on ja yrittävät pienentää niitä.

Yhdysvaltalainen ekokonsultti Emellie O’Brien on ollut mukana 30 newyorkilaistuotannossa. Hän on keskittynyt erityisesti jätteiden vähentämiseen.

The Day After Tomorrow:n hiilidioksidipäästöt vastasivat noin 1 000 suomalaisen vuosipäästöjä.

O’Brien huolehtii myös siitä, että kuvauspaikoilla tarjottava ruoka on mahdollisimman kestävästi tuotettu ja tarjoiltu, että kuljetukset tapahtuvat ympäristöystävällisesti, vaikka kimppakyydeillä. Hän myös huolehtii, että se, mikä pystytään kierrättämään tuotannon jälkeen, laitetaan kiertoon tai lahjoitetaan eteenpäin.

– Kaikki tämä on sellaista, mikä on keskivertotuotannoissa liian monimutkaista ja aikaavievää, koska niissä keskitytään rakentamiseen, kuvaamisesen ja purkamiseen – mahdollisimman nopeasti.

Tuloksiakin on syntynyt. O’Brien oli mukana tekemässä Amazing Spiderman 2:sta, joka oli tuotantoaikanaan Sonyn kaikkien aikojen ympäristöystävällisin elokuva. Hän oli mukana myös Steven Spielbergin The Post -elokuvassa, jota tähdittivät Meryl Streep ja Tom Hanks.

O’Brien laskee, että hän on onnistunut tähän mennessä välttämään 1,5 miljoonan muovisen kertakäyttöpullon hankinnan. Hän on vähentänyt jätettä 3 000 tonnia ja hiilidioksidipäästöjä yli 6 000 tonnia. Erityisen ylpeä hän on kuitenkin tästä.

– olemme säästäneet tuotannoissamme lähes miljoona dollaria. On ollut tärkeätä osoittaa, että kestävä tekeminen ei tarkoita lisähintaa, vaan voi tuoda säästöjä.

Lappi vetää kansainvälistä elokuvaväkeä

Nyt myös Suomessa on havahduttu elokuvien ympäristövaikutuksiin. Bufo-tuotantoyhtiö on palkannut kestävyyskoordinaattorin ja Lapissakin tapahtuu.

Lappi on viime vuosina houkutellut yhä enemmän kansainvälisiä tv- ja elokuvatuotantoja. Lapin elokuvakomissio on juuri laatinut ohjeistuksen, jolla pyritään varmistamaan, että pohjoisen luonto ei kärsi tuotannoista.

Elokuvakomissaari Anna Niemelän mukaan ympäristöongelmia ei ole Lapissa vielä havaittu ja liikkeellä ollaan etukenossa.

– Olemme seuranneet maailmalla vallitsevaa trendiä. Tällainen ohjeistus on yleinen käytäntö maailmalla. Sellainen on käytössä monissa Euroopan elokuvakomissioissa ja Amerikassa. Suomessa tämä on ensimmäinen laatuaan.

Niemelä kertoo, että huolta on aiheuttanut Islannin esimerkki.

– Siellä on ollut paljon isoja Hollywood-tuotantoja ja luontoa on vaurioitunut. Tuotannoissa on myös esitetty asioita, jotka ovat luonnolle vahingollisia ja joita turistimassat ovat tulleet perässä imitoimaan, Niemelä sanoo.

Niemelä viittaa Justin Bieberin muutaman vuoden takaiseen musiikkivideoon, joka kuvattiin Islannissa. Laulaja antoi huonoa esimerkkiä kallion kielekkeillä keikkumisesta ja haavoittuvaisilla sammalilla pyöriskelystä.

– Bieberin fanit matkustivat Islantiin kuvauspaikoille tekemään samoja asioita. Islannin matkailuorganisaatio on ollut huolissaan ja ohjeistanut, että näin ei saa toimia.

Lapissa kun ollaan, ohjeistuksessa mainitaan tietysti porot. Niiden kuvaaminen kiinnostaa ulkomaisia tekijöitä.

– Monesti tuotannot ovat käsityksessä, että porot ovat villieläimiä ja niitä voi mennä luonnossa kuvaamaan. Me kerromme, että jokainen poro on jonkun omistama ja parhaiten niitä pääsee kuvaamaan farmeilla ja ottamalla yhteyttä poroisäntiin, Niemelä sanoo.

Katastrofielokuvan katastrofaaliset vaikutukset

Palataan vielä kalifornialaistutkimukseen. Siinä lasketaan ekokatastrofielokuva The Day After Tomorrow:n (2004) vaikutuksia. Elokuva käsittelee kasvihuoneilmiön seurauksia. Paradoksaalista kyllä tutkimuksessa paljastui, että juuri elokuva oli ilmastolle erittäin katastrofaalinen. Sen kasvihuonekaasupäästöt olivat 10 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Määrä vastaa noin 1 000 suomalaisen vuosipäästöjä.

The Guardian -lehti listasi vuonna 2007 elokuvia, jotka eivät olisi läpäisseet hiilineutraaliustestiä. Mukana ovat mm. Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt ja Oliver Stonen Platoon. Edellisessä vietnamilaiskylien tulituksessa ei käytetty erikoistehosteita. Jälkimmäinen kuvattiin syvällä viidakossa, jonka maaperä korvattiin juuri tietynlaisella punaisella maa-aineksella.

Kysytään saksalaisasiantuntijalta, mikä on hänen mielestään ympäristölle haitallisin elokuva?

– Olettaisin, että sellainen voisi olla Fast and Furious, koska siinä on tuhottu yli 160 autoa, mikä on huono juttu. Arvelen tosin, että James Bond -elokuvat ovat hyvä kilpailija tässä suhteessa. Niissäkin romutetaan paljon autoja, Birgit Heidsek sanoo.

Elokuvien vaikutukset riippuvat luonnollisesti elokuvan mittakaavasta. Pienet indie-elokuvat eivät ole ilmaston kannalta yhtä haitallisia kuin suuren luokan katastrofileffat.

UCLA:n tutkimuksessa päädyttiin laskennallisesti arvioon keskimääräisistä yhden elokuvan päästöistä. Laskelman mukaan ne olisivat noin 4 000 tonnia hiilidioksidia. Sekin on paljon.

Eurooppalaisetkaan eivät saa puhtaita ilmastopapereita. Ranskalainen Ecoprod ja brittiläinen Bafta ovat arvioineet eurooppalaisten elokuvien vaikutuksia.

– Euroopassa elokuvan hiilijalanjäki on noin 650–1 000 tonnia. Hollywood-elokuvan päästöt ovat kymmenkertaiset, koska tuotannot ovat suurempia, sanoo Birgit Heidsiek.

Paljon varaa parantaa

Tietoisuus elokuvien ilmastovaikutuksista on kasvussa, mutta ekoajattelu ei edelleenkään ole elokuva- ja tv-tuotantojen normaaliarkea. O’Brien arvioi, että New Yorkin alueen elokuvatuotannoista vasta noin kahdessa prosentissa otetaan ympäristökysymykset huomioon alusta asti.

– Esimerkiksi rakennusala on päässyt jo pitkälle kestävyys- ja tehokkuusajattelussa. Viihdeteollisuus laahaa perässä. Yksi syy siihen on, että elokuvien tekeminen on niin yksilöllistä. ratkaisujen pitää olla aina räätälöityjä. Vaikutuksista on myös vähän tilastoja.

Kasvunvaraa siis on.

– Luovalla sektorilla on valtava vaikutus yhteiskuntaan. Mielestäni ei ole vain tärkeää, vaan välttämätöntä, että me otamme näissä asioissa johtoaseman. Ilmastonmuutos on niin tärkeä asia, O’Brien sanoo.

Tampereen ev. lut seurakunnan leirikeskukseen alkoi ilmestyä kummallista tavaraa ensimmäisen kerran viime elokuussa. Mystiset tilaukset jatkuivat tällä viikolla.

Ensin viime elokuussa huijari tilasi tavaraa Ylöjärvellä sijaitsevaan Rajalan leirikeskukseen. Tilaaja esittäytyi Tampereen ev. lut. seurakunnan työtekijäksi, vaikka kyseisellä henkilöllä ei ollut mitään tekemistä tilauksen kanssa.

Tilaaja tilasi paikalle kaksi ulko-ovea, parvekkeen oven, runsaasti laattoja ja ison kiukaan. Tilaus oli vastaanotettu paikan päällä ja tuotteet viety.

Tampereen ev. lut. seurakunnasta kerrotaan, että seurakunnalle ei tullut tästä taloudellista vahinkoa, mutta tilauksen toimittajalle tuli.

Poliisi tutkii tapausta petoksena.

Tällä viikolla huijaus jatkui, kun joku esiintyi taas seurakunnan työntekijän nimissä.

Huijari oli tilannut maanantaina vuokraamosta pienen kuormaimen. Kuormain oli pyydetty tuomaan leirikeskukseen. Soittaja oli ollut asiallinen ja tiennyt leirikeskuksesta.

Kun oikea seurakunnan työntekijä oli mennyt paikalle, hän yllättyi koneesta. Hän soitti rekisterinumeron perusteella yritykseen, eikä konetta ehditty viedä.

Rikoskomisario Antti Köykkä sanoo, että rikosta tutkitaan törkeän petoksen yrittämisenä. Köykän mukaan tilausten toimittajien kannattaa olla valppaana.

– Jonkin verran on ollut näitä tapauksia. Kannattaa olla tarkkana.

Jos tiedät jotain tapauksesta, poliisi kaipaa vihjeitä sähköpostissa vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi

Lue lisää:

Valepoliisi huijasi vanhukselta käteiset ja kultakorut, mies keräsi puolen vuoden aikana satoja euroja "junalippuun" –Pääkaupunkiseudulla useita huijaukseen perustuvia rikoksia

Näin suomalaisia huijataan verkossa: Pornokiristystä, tunnusten kalastelua, valekaukorakkautta ja uskomattomia sijoitustarjouksia

Suomen viranomaiset ovat jatkaneet Naton Trident Juncture -harjoituksen aikana todetun GPS-signaalin häirinnän tutkintaa, kertoo ulkoministeriö.

Sen mukaan Suomi pitää Norjan signaalihäirinnästä tekemiä havaintoja luotettavina. Asian teknisiä yksityiskohtia ei ole tarkoituksenmukaista avata julkisuudessa.

Ulkoministeriö on toimittanut aihetta koskevan selvityksen eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle.Viranomaiset jatkavat asian selvittämistä.

Asiaa käsitellään Venäjän kanssa diplomaattiteitse. Suomi lähtee siitä, että esimerkiksi ilmailuturvallisuus ei saa vaarantua tämän tyyppisen toiminnan vuoksi.

Lue lisää

Vanhanen pitää Norjan tietoja Venäjän osuudesta GPS-häirintään luotettavina: "Tämän perusteella on syytä käydä venäläisten kanssa keskustelu"

Norjan puolustusministeriö vahvistaa medialle: Lapin GPS-häirintä tuli Kuolan niemimaalta

GPS-häirintä ulottui Lappiin Naton sotaharjoituksen aikana – häirinnästä on epäilty Venäjää

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on määrännyt pakotteita 17 saudi-arabialaiselle toimittaja Jamal Khashoggin surman takia. Kyseessä on Yhdysvaltojen ensimmäinen suora vastatoimi Khashoggin tapaukseen.

Pakotteet kohdistuvat muun muassa Saudi-Arabian kruununprinssin entiseen avustajaan ja Saudi-Arabian entiseen Istanbulin-konsuliin. Muut ovat henkilöitä, jotka ovat Turkin mukaan sekaantuneet Khashoggin kuolemaan.

Pakotteet jäädyttävät saudien mahdolliset varat Yhdysvalloissa ja kieltävät yhdysvaltalaisia ryhtymästä liiketoimiin heidän kanssaan. Kaikki olivat jo aiemmin saaneet matkustuskiellon Yhdysvaltoihin.

– Nämä henkilöt tappoivat julmasti toimittajan, joka asui ja työskenteli Yhdysvalloissa. Heidän täytyy vastata seurauksista. Saudi-Arabian hallituksen täytyy toimia, jotta toisinajattelijoiden ja toimittajien vainoaminen loppuu, valtiovarainministeri Steve Mnuchin sanoi tiedotteessa.

Saudi-Arabian hallintoon asti pakotteet eivät yllä. Yhdysvallat on ylipäätään asettanut pakotteita liittolaismaansa kansalaisia vastaan vain harvoin.

Aiemmin torstaina Saudi-Arabian syyttäjäviranomainen ilmoitti, että yhtätoista ihmistä syytetään Khashoggin murhasta. Viidelle heistä vaaditaan kuolemantuomiota.

Lue lisää:

Sauditoimittajan konsulaattimurhasta vaaditaan kuolemanrangaistuksia viidelle

Kanadan pääministeri Justin Trudeau vahvisti Jamal Khashoggin murhaa koskevan nauhoitteen olemassaolon – maan tiedustelupalvelu on kuunnellut sen

Turkkilaislehti: Khashoggin ruumis syövytettiin ja hävitettiin viemäriin

Mestarillista proosaa. Näin palkintoraati luonnehtii Eeva Turusen, 35, novellikokoelmaa Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (Siltala). Kuusihenkisen raadin mukaan teos uudistaa novellin.

Tuoretta voittajaa ylistävät sanat lämmittävät. Palkinto on tärkeä tunnustus aloittelevalle kirjoittajalle.

– Tässä on monenlaisia tunnetiloja. Paljon iloa ja onnea, nauraa Turunen puhelimessa.

Raadin mukaan tämän vuoden esikoiset olivat poikkeuksellisen hyviä. Loppusuoralle pääsi kymmenen hyvin erilaista teosta. Voittajaksi nousi Turusen omintakeinen novellikokoelma.

Turusen novellit eivät piittaa perinteisistä kirjallisuuden lajityypeistä. Raati toteaakin, että Turusen kokoelmasta on turha etsiä valmiin kirjallisuuskäsityksen mukaista kerrontaa. Turunen kertoo, ettei ole rikkonut rajoja erityisen tietoisesti. Niin vain kävi.

–Yritän kirjoittaa vapautuneesti. Toki kirjoittamisessa on pientä pilkettä ja kapinaa. En ajattele muotoa etukäteen. Kirjoittaminen on eräänlaista leikkiä minulle.

Hauskuus tulee osuvista yksityiskohdista

Novellien hahmot ovat vahvasti tätä päivää. Yksinäisyys ja neuroottisuus korostuvat toteavassa tekstissä. Elämä on täynnä kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän vastauksia.

Turusen kokoelma elää vahvasti juuri kielen varassa. Mielleyhtymät seuraavat toistaan – välillä ilman välimerkkejä. Toisinaan rivit tihentyvät tai hakevat visuaalista muotoa, joissain novelleissa tekstiä on yli- tai alleviivattu. Kommervenkeistä ja kapulakielestä huolimatta Turusen tekstiä on helppo lukea ja se on kaiken lisäksi hauskaa.

– En lähde liikkeelle siitä, että nytpä kirjoitan joitain hauskaa. Huumori tulee joistain yksityiskohdista, usein kipeistäkin asioista.

Turunen on koulutukseltaan arkkitehti. Hän työskentelee arkkitehtitoimistossa. Kirjoittaminen hiipi hänen elämäänsä vähitellen. Hän ryhtyi jo opiskeluaikoina kirjoittelemaan ja se jäi päälle.

– Olen aina pitänyt itseäni visuaalisena ihmisenä. Kirjoittaminen tuntui aluksi aika epämukavalta, mutta jatkoin silti.

Turunen on aiemmin kirjoittanut monologinäytelmän Muutama sana Ullasta, joka voitti vuonna 2015 valtakunnallisen monologikilpailun.

Tänä vuonna Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon kärkikymmenikköön (HS) nousi kuusi romaania, kaksi runoteosta, yksi novellikokoelma ja yksi esseeteos.

Voittajasta päättivät Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Antti Majander, toimittajat Suvi Ahola, Sanna Kangasniemi ja Juhani Karila sekä runoilija Eino Santanen ja kisan edellinen voittaja Pauli Tapio. Raati luki kaikkiaan 70 esikoisteosta. Viime vuonna palkinnon sai Pauli Tapio runokokoelmallaan Varpuset ja aika.

Palkinnon arvo on 15 000 euroa.

Syksyinen keskipäivä on niin hämärä, ettei sen tuoma valo enää riitä maalaamiseen. On turvauduttava keinovaloon, vaikka muuten taitelija Sampo Kaikkonen suosii satoja vuosia vanhoja menetelmiä. Taitelijan taulut syntyvät neljällä värillä ja 1600-luvun tekniikalla.

Isot öljyvärimaalaukset valmistuvat hitaasti, kerros kerrokselta. Maalikerrosten täytyy antaa välillä kuivua, joten töitä ei voi maalata valmiiksi kerralla.

Kaikkosen mukaan häneltä kuluu muotokuvan tai muun ison teoksen maalaamiseen aikaa parista kuukaudesta puoleen vuoteen. Niiden ohessa hän maalaa pienempiä teoksia.

Kaikkonen maalaa enimmäkseen isokokoisia töitä, joissa pääroolissa on ihminen. Kaikkonen kutsuu käyttämäänsä maalaustapaa valohämytekniikaksi, ja se on peräisin barokin ajalta.

– Pidän sitä esteettisenä huipentumana, Kaikkonen sanoo.

Alastomat ihmishahmot hehkuvat tummaa taustaa vasten Kaikkosen ateljee-gallerian seinillä.

Parhaillaan Kaikkosella on työn alla muotokuva oopperalaulaja Virpi Räisäsestä. Kiimingissä syntynyt laulaja oli vieraillut Kaikkosen galleriassa musiikkitapahtuman yhteydessä ja tilannut muotokuvan itsestään.

Kaikkonen kertoo maalanneensa taulua syksyn ajan, ja sen pitäisi valmistua parin viikon kuluttua. Teos odottaa vielä Räisäsen tuloa malliksi, jolloin Kaikkonen pystyy maalaamaan laulajan kasvot.

Kaikkonen ei halua tehdä muotokuvia pelkästään valokuvia käyttämällä, sillä hänen mielestään ihmisen persoonan saa tuotua muotokuvaan parhaiten elävää mallia käyttäen.

Kaikkosen mielestä muotokuvassa tärkeintä on maalattavan kohteen ja hänen persoonansa esille tuominen, ei taiteilijan oman työn jäljen korostaminen.

Muotokuvista Kaikkonen maalaa ensin piemmän luonnoksen, jota hän hyödyntää varsinaisen työn maalaamisessa. Inspehtori, professori Raimo Helmisen muotokuvaluonnos on Kaikkosen omassa galleriassa.

Klassisten muotokuvamaalarien joukko on Suomessa pieni, eikä muotokuvia enää tilata yhtä paljon kuin ennen. Kaikkonen haluaa kuitenkin ylläpitää perinteistä muotokuvamaalaamista, vaikka valokuvaus on yhä suositumpi tapa tehdä muotokuvia.

Kaikkosen mukaan maailmalla perinteinen maalaustaide on nosteessa, mutta Suomessa heitä ei tueta rahallisesti samalla tavalla kuin nykytaiteilijoita.

Kaikkonen käyttää maalaamisessa pääosin neljää väriä: punaista, keltaista, mustaa ja valkoista. Samat värit ovat olleet käytössä myös Kaikkosen ihailemissa 1600-luvun maalauksissa.

Sininen oli tuolloin kallis ja harvinainen väri, ja myös Kaikkonen kertoo käyttävänsä sitä harkiten. Vihreää väriä Kaikkonen ei käytä lainkaan, sillä hän on puna-vihersokea. Se ei kuitenkaan haittaa maalaamista.

Kaikkosen kenties tunnetuin maalaus on Kohtalottaret. Alkuperäinen teos myytiin Norjaan, eikä Kaikkonen tiedä sen sijaintia. Hän maalasi teoksen uudelleen, mutta pienemmässä koossa ja käyttäen oppimiansa tekniikoita.

Kaikkonen säilyttää töitään omassa ateljee-galleriassaan. Tila toimii kesäisin vierailijoille avoinna olevana galleriana ja talvisin Kaikkosen omana työtilana. Kaikkosen galleria on pinta-alaltaan Oulun suurin yksityinen taidegalleria.

Ateljee-galleria sijaitsee maaseudun rauhassa Oulun Ylikiimingissä. Matkaa Ouluun on 45 kilometriä, eikä kaupungissa tule käytyä kuin kerran viikossa, Kaikkonen kertoo.

Silloin tällöin mies pitää näyttelyitä myös kaupungeissa, mutta tärkein näyttelytila hänelle on oma galleria. Tumman puhuvat teokset istuvat paremmin hämyiseen navettagalleriaan, kuin kaupunkien taidegallerioiden valkoisille seinille, Kaikkonen kertoo. Töitä on myös helpompi myydä omassa ympäristössään.

Kaikkosen ateljee on rakennettu vanhaan navettaan. Pihapiirin rakennukset ovat peräisin 1800-luvulta, ja ne ehtivät olla pitkään tyhjillään.

Korjaus 15.11. klo 19.03: Parhaillaan Kaikkosella on työn alla muotokuva oopperalaulaja Virpi Räisäsestä, ei Helena Juntusesta, kuten jutussa aiemmin todettiin.

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen, SDP:n kannatus suosituimpana puolueena on vahvistunut lisää, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä gallupista. Demareiden kannatus on noussut 22,4 prosenttiin perjantaina julkaistusssa mittauksessa.

Toiseksi suosituimpana puolueena on Kansallinen Kokoomus. Kokoomus keräsi 19,7 prosentin kannatuksen. Edellisessä mittauksessa SDP:n kannatus oli tasan 22 prosenttia, kokoomuksen suosio on suunnilleen edellisen mittauksen tasolla.

Pääministeripuolue Suomen Keskustan kannatus on laskenut hieman ja se on nyt kolmantena, 15,4 prosenttillaan.

Vihreiden kannatus nousi hieman edellisestä mittauksesta ja on nyt 12,5 prosenttia. Aiempi laskusuunta vaikuttaisi pysähtyneen.

Gallupin joka neljäs vastaus on kerätty sen jälkeen, kun Pekka Haavisto valittiin väliaikaiseksi puheenjohtajaksi. Touko Aallon luovuttua tehtävästään.

Kantar TNS haastatteli loka-marraskuussa noin 2 300 ihmistä Manner-Suomesta. Virhemarginaali on noin kaksi prosenttiyksikköä molempiin suuntiin suurimpien puolueiden kohdalla.

Lue myös:

HS-gallup: SDP:n etumatka kasvaa, vihreiden kannatus jatkaa murenemistaan

HS-gallup: Antti Rinteen SDP pysyy paalupaikalla, vihreiden kannatusluisu jatkuu

HS-puoluegallup: SDP kärjessä, mutta kannatus pienessä laskussa

Kuinka paljon suomalainen katsoo tarvitsevansa elämiseen ja arkeen tämän päivän yhteiskunnassa? Mitä maksaa suomalaisen oman arvion mukaan asuminen, ruoka, joukkoliikenne, terveyspalvelut ja harrastukset eri puolilla Suomea?

Tätä kaikkea on selvittänyt Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus nyt kolmatta kertaa niin sanotuilla viitebudjeteilla eli viitteellisillä esimerkkilaskelmilla siitä, mitä tavaroita ja palveluita tarvitaan, jotta ihminen tulee toimeen ja voi ylläpitää terveyttä ja osallistua sosiaalisesti.

Tutkimukseen osallistui tällä kertaa 37 kuluttajaa. He osallistuivat tutkimukseen keskustelemalla ja listaamalla erilaisia tarpeellisia hyödykkeitä. Kohtuullisen minimin budjetti laadittiin 13 esimerkkitaloudelle.

Kuten tunnettua asuminen ja ruokamenot tekevät leijonanloven suomalaisen arjen menoihin. Erot asumisessa ovat myös suuria riippuen siitä, missä päin Suomea asuu. Oheisissa esimerkeissä puhutaan vain vuokra-asumisesta.

Suurimmat kustannusten muutokset ovat ruoassa, autoilussa, asumisessa ja terveysmenoissa. Ruoan hinnan laskun sekä useampien kotona valmistettavien aterioiden vuoksi kotitalouskohtaiset ruokamenot ovat laskeneet yksin asuvien talouksissa noin 15 euroa ja lapsiperheissä 70–96 euroa kuukaudessa.

Asumisen kustannukset esimerkkilaskelmissa ovat pienentyneet, koska vuokrien laskentaa on tarkennettu. Vuokrat perustuvat nyt alueellisiin asuntotyyppien keskikokoihin ja alueellisiin asuntotyyppien keskineliövuokriin. Pääkaupunkiseudulla vuokrakolmiossa asuva pienten lasten perhe käyttää kokonaismenoihin lähes 400 euroa enemmän kuin muualla Suomessa asuva.

Autoilun kustannukset ovat laskeneet puolestaan verotusmuutosten vaikutuksesta verrattuna aiempaan viitebudjettiin.

Yksin asuvien ruokamenot vaihtelevat yli 65-vuotiaan naisen noin 180 eurosta alle 45-vuotiaan miehen yli 290 euroon kuukaudessa. Energiantarve iäkkäämmillä naisilla on pienempi kuin nuoremmilla miehillä. Yli 65-vuotiaat tekevät myös suurimman osan ruoastaan itse, koska he eivät useimmiten ole enää työelämässä

.

Kuten oheisista esimerkeistä käy ilmi, välttämättömien kulujen summa kuukaudessa vaihtelee pääkaupunkiseudulla yksin asuvien alle 45-vuotiaiden lähes 1 380 eurosta kahden vanhemman ja kolmen teinin perheen noin 4 250 euroon. Eritoten tämä näkyy ruokakuluissa, joissa erot ovat luonnollisesti suurimmat. Kahden huoltajan lapsiperheissä auto on myös ajateltu kuukausimenoihin. Tämä lisää kahden huoltajan lapsiperheessä menoja 450 euroa kuukaudessa.

Muualla Suomessa sama vaihtelu on 1 130–3 770 euroa kuukaudessa. Oletus on, että myös muun Suomen paikkakunnilla on sujuva julkinen liikenne. Käytännössä moni turvautuu kuitenkin harvaan asutuilla alueilla autoon, jolloin kustannukset kasvavat lähes 400 euroa kuukaudessa.

Muutoksia aiempiin tutkimuksiin on tapahtunut esimerkiksi tietotekniikan käytössä.

– Tietotekniikan menot ovat osittain kasvaneeet, ja kun laitteet ovat nykyään henkilökohtaisia esimerkiksi koululaisilla, ne ovat kasvattaneet menoja entisestään. Pienillä lapsilla on hieman edullisempia puhelimia, mutta älypuhelimia alkaa olla jo yläasteikäisillä, sanoo projektisuunnittelija Kristiina Aalto Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Aallon mukaan tulostimia eli printtereitä ei enää pidetä kodeissa välttämättöminä, koska muualla tulostaminen on yleistynyt.

Velkaisia auttava Takuusäätiö on yhdessä Marttaliiton kanssa toimittanut julkaisun infografiikat helpottamaan kulujen vertailuja.

Viitebudjetteja on käytetty materiaalina myös erilaisissa tutkimuksissa, selvityksissä sekä opetuksessa. Niin ikään yksittäiset kuluttajat ovat olleet kiinnostuneita niistä.

Esimerkkilaskelmia on mahdollisuus hyödyntää talous- ja velkaneuvonnan sekä kuluttajaneuvonnan oheismateriaalina. Näin on tehty esimerkiksi Ruotsissa.