Uudessa-Seelannissa Christchurchissä tehtiin perjantaina iskut kahteen moskeijaan.

Ammuskelu alkoi moskeijoiden iltapäivärukousten aikaan eli kello 13.40 paikallista aikaa. Ammuskelu kesti 10–15 minuuttia.

Iskuissa kuoli 49 ihmistä ja haavoittui kymmeniä, kertoi poliisi.

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern kuvailee tapahtumia terrori-iskuksi.

Uuden-Seelannin joukkoammuskelut kuuluvat viime vuosien verisimpiin terrori-iskuihin maailmanlaajuisesti.

Yle kokosi tarkat tiedot iskuista tähän juttuun.

Pidätetyillä ääriajattelua

Poliisi otti iskuista kiinni neljä ihmistä, joista kolme miehiä ja yksi nainen. Nainen vapautettiin myöhemmin, sillä hänellä ei ollut yhteyttä ammuskeluun.

Pääministerin mukaan tekijät edustavat ääriajattelua mutta eivät olleet poliisin tarkkailulistoilla.

Päätekijäksi epäillään noin 30-vuotiasta australialaista miestä. Hän on ilmeisesti sama mies, jota vastaan on nostettu murhasyyte.

Mies sanoo olevansa valkoinen etnonationalisti ja rasisti.

Australian pääministerin Scott Morrisonin mukaan yksi kiinniotetuista on äärioikeistolainen Australian kansalainen. Toistaiseksi on epäselvää, oliko ampujia enemmän kuin yksi.

Ampujan aseessa viittaus Tukholman-iskuun

Ampuja on julkaissut julistuksen netissä. Internetissä on myös kiertänyt video, jossa mies ajaa moskeijaan ja alkaa ampua.

Hänen aseeseensa on kirjoitettu Tukholman kuorma-autoiskussa vuonna 2017 kuolleen tytön nimi. Videon aitoutta ei ole varmistettu.

Poliisi kertoo löytäneensä autoista omatekoisia räjähteitä. Räjähteet on tehty vaarattomiksi.

Iskut tapahtuivat Christchurchin keskustassa sijaitsevan Hagley Parkin läheisyydessä. Toinen moskeija sijaitsee Deans Avenuella, toinen Linwood Avenuella.

Vielä ei ole tietoa, onko tekijä sama molemmissa iskuissa.

Christchurch on Uuden-Seelannin eteläisen saaren suurin kaupunki.

Maan turvallisuuden uhkataso on nyt nostettu korkeaksi.

Yhdysvallat uhkaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) työntekijöitä pakotteilla, jos tuomistuin alkaa tutkia Yhdysvaltain sotilaiden Afganistanissa mahdollisesti tekemiä sotarikoksia.

Asiasta kertoi USA:n ulkoministeri Mike Pompeo.

Hänen mukaansa ICC:n tuomareilta ja syyttäjiltä estetään pääsy Yhdysvaltoihin ja heidän Yhdysvalloissa olevat varansa jäädytetään. Heitä vastaan voidaan myös nostaa syytteitä.

Kansainvälisen rikostuomioistuin tutkii mahdollisia sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan tilanteissa, joissa valtio itse ei siihen kykene tai sitä halua.

Yhdysvallat, kuten myös esimerkiksi Kiina ja Venäjä, ei ole ICC:n jäsen. Yhdysvallat pitää oikeusistuinta puolueellisena. Yhdysvaltain linja on, että jos sen sotilaat syyllistyvät sotarikoksiin, asia käsitellään Yhdysvaltain omissa rikos- ja sotilastuomioistuimissa.

– Olemme päättäneet puolustaa Yhdysvaltain ja sen kumppanien sotilas- ja siviilihenkilöstöä, ettei heidän tarvitsisi tuntea pelkoa, että heidät tuomittaisiin epäoikeudenmukaisin perustein työstä, jota he tekevät puolustaakseen hienoa kansakuntaamme, Pompeo muotoili.

Mitä Afganistanissa on tapahtunut?

ICC:n syyttäjä pyysi viime vuonna lupaa aloittaa tutkinta Afganistanin konfliktin aikana, eli toukokuusta 2003 lähtien mahdollisesti tapahtuneista sotarikoksista.

Tutkinta olisi kohdistunut muihinkin konfliktin osapuoliin; Afganistanin hallituksen joukkoihin, Taliban-järjestöön, Haqqani-ryhmittymään sekä Yhdysvaltain joukkoihin. ICC olisi tutkinut myös CIA:n mahdollisia salaisia vankiloita, joita maassa on epäilty olleen.

Yhdysvallat torjuu tutkinnan jyrkin sanoin. Pompeon mukaan pakotteita asetetaan myös, jos ICC alkaa tutkia Yhdysvaltain kumppanimaiden, kuten Israelin tekoja ilman näiden suostumusta.

Kansainvälinen rikostuomioistuin on kommentoinut Yhdysvaltain ilmoitusta sanoen, että oikeuslaitoksen toiminta jatkuu horjumatta.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat tyrmistyneitä Yhdysvaltain kannasta. Human Rights Watch -järjestön mukaan kyseessä on " roistomainen yritys rankaista rikostutkijoita".

– ICC:n työntekijöiden rankaiseminen lähettää kiduttajille ja murhaajille selvän viestin: voitte vapaasti jatkaa rikoksianne, niitä ei tutkita, jyrähti HRW:n johtaja Andrea Prasow.

Britanniassa käynnissä oleva kahden leirin, konservatiivien ja työväenpuolueen taistelu vallasta ja johtajuudesta on saarivaltion lähihistoriassa vailla vertaansa.

Ruusujen sota (1455–1487) saattaa tuntua kaukaiselta vertailukohdalta nykypäivään. Tuolloin Lancasterin ja Yorkin suvut kävivät lukuisia taisteluja, kun molemmat sukuhaarat tavoittelivat kruunua. Kuten yli 500 vuotta sitten, nytkin taistelu vallasta on johtamassa merkittäviin sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin.

On olemassa lukuisia selvityksiä siitä, että Britannian irtautuminen suurimmasta kauppakumppanistaan ja poliittisesta viitekehyksestään Euroopan unionista johtaa bruttokansantuotteen laskuun ja työttömyyden kasvuun. Tästä on varoittanut muun muassa Englannin keskuspankki.

Luvassa on myös yhä enemmän investointien ja yritysten pakoa muualle. EU-eron ennustetaan johtavan myös lisääntyviin sosiaalisiin häiriötiloihin ympäri maata. Nämä voivat liittyä esimerkiksi maahanmuuttajiin – yksi erokampanjan tavoitteistahan oli pysäyttää maahanmuutto Britanniaan.

Itkua ja hammastenkiristystä Westminsterissä

Merkillinen draama on ottanut vallan Westminsterissä. Olemme katsoneet tarinaa, jolla ei tunnu olevan käsikirjoittajaa.

Hallituksen ja oman puolueensa luottamusäänestyksistä niukasti selvinneen pääministeri Theresa Mayn asema on paperinohut. Tästä huolimatta Mayn neuvottelema ja kahdesti kumoon äänestetty erosopimus tulee vielä kolmanteen parlamentin äänestyksen ensi viikon alussa.

Miksi? Siksi, että vaihtoehtoja ei ole.

Mayn sopimus äänestettiin nurin tiistaina jälleen murskaluvuin. Keskiviikkona parlamentti äänesti kumoon myös sopimuksettoman eron mahdollisuuden, ja parlamentin EU-eroleirin johtaja ja pääpiiskuri Jacob Rees-Mogg pelästyi. Tässähän voi käydä niin, ettei Britannia lähdekään EU:sta.

Torstaina pääministeri May toi istuntosaliin ehdotuksen jatkoajan hakemisesta EU-erolle. Tämän version mukaan May hakee EU:lta lisäaikaa kesäkuun loppuun, mikäli parlamentti hyväksyy hänen neuvottelemansa erosopimuksen ensi viikon keskiviikkoon mennessä.

Jos sopimus ei ensi viikollakaan mene läpi, May joutuu hakemaan EU:lta pidempää jatkoaikaa, ehkä vuoden tai kaksi, koska parlamentti hylkäsi mahdollisuuden erota EU:sta ilman sopimusta.

Tässä tapauksessa Maylla on oltava suunnitelma, jonka EU voi hyväksyä. Muussa tapauksessa laki erosta lyö päälle klo 23 Britannian-aikaa 29. maaliskuuta.

Ennen erosopimuksen toista äänestystä tiistaina brittimediassa kiersi huhuja, joiden mukaan Mayn niskuroivat ministerit olisivat painostaneet pääministeriä. Mayn olisi pitänyt luvata erota vastineeksi sille, että ministerit tukevat erosopimusta.

Ilmeisesti sellaista lupausta May ei antanut, sillä useat ministerit äänestivät sopimusta vastaan. Yksi heistä erosi heti. Kaiken kaikkiaan Mayn hallituksesta on lähtenyt 15 ministeriä brexit-riitojen vuoksi Mayn aloitettua pääministerinä.

Nyt huhut ovat jälleen liikkeellä. Saadakseen kovan linjan eroa kannattavat konservatiivit sopimuksensa taakse, May saattaa joutua antamaan periksi ja eroamaan kunhan sopimus vain saadaan satamaan.

Syy Mayn painostamiseen on, että euroskeptinen tory-siipi ei halua Mayn neuvottelevan Britannian ja EU:n tulevaa sopimusta.

Lisäksi oikeuskansleria Geoffrey Coxia on painostettu vilkaisemaan sopimusta vielä kerran. Jospa Irlannin ja Pohjois-Irlannin välinen rajajärjestely ei olekaan oikeudellinen ansa, joka pitää Britannian kiinni EU:ssa loputtomasti.

Cox arvioi juuri ennen sopimuksen toista äänestystä, että Mayn neuvottelemat vakuudet eivät olleet hälventäneet sopimuksen oikeudellisia heikkouksia. Arvio vaikutti tietysti osan äänestyspäätökseen.

Palosammuttimet valmiina mantereen puolella

EU:n valtiojohtajat kokoontuvat Brysseliin huippukokoukseen ensi viikon torstaina. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on etukäteen vedonnut johtajiin ja pyytänyt heitä pitämään kaikki vaihtoehdot auki, myös pitkän lisäajan myöntämisen.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Britannian lähtö sopimuksen kera on kaikkien etu. Kaikkein mieluimmin Britannia pidettäisiin jäsenenä.

Lyhyen lisäajan myöntämisestä on suhteellisen laaja yksimielisyys EU:ssa. Ehtona on, että se ei häiritse Euroopan parlamentin toukokuisia vaaleja. Niihin Britannia ei enää pääministeri Mayn mukaan osallistu.

Jäsenmaiden johtajat kuitenkin painottavat, että lisäajalle pitää olla vahva perustelu. Sitä ei anneta sisäpoliittiseen kinasteluun. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ollut erityisen tiukka lisäajan ehdoista.

Päätös lisäajan myöntämisestä vaatii EU-maiden yksimielisen hyväksynnän.

EU-eroa ajaneen Britannian Itsenäisyyspuolueen Ukipin entinen johtaja ja europarlamentaarikko Nigel Farage myönsi BBC:n haastattelussa tällä viikolla tekevänsä kaikkensa, jotta joku jäsenmaa käyttäisi veto-oikeuttaan ja siten kaataisi lisäajan myöntämisen.

Samassa haastattelussa Faragelta kysyttiin, onko hän lobannut Italiaa puolelleen. Vastaus oli hiljainen virne.

Italian EU-kriittinen hallitus on paraikaa tukkanuottasilla komission kanssa budjettisäännöistä. Olisiko kiistassa tarpeeksi painava syy pääministeri Giuseppe Conten johtamalle Viiden tähden liikkeelle tai hallituskumppani Matteo Salvinin Lega Nordille laukaista laajempi kriisi?

EU ei voi korjata sitä, mikä on rikki Britanniassa

Jos Mayn sopimus menee parlamentissa vihdoin läpi ensi viikolla, May saa varmasti haluamansa lyhyen lisäajan pelkin teknisin perustein. Brittiparlamentti tarvitsee aikaa viedäkseen läpi eroon liittyvät tarpeelliset lait.

Yhtä lailla ero pitää hyväksyttää vielä EU-parlamentissa.

Mutta jos May joutuu hakemaan pidempää lisäaikaa – mikäli parlamentti kaataa sopimuksen vielä kolmannen kerran – on hänen kyettävä vihdoin vastaamaan kysymykseen: Mitä britit haluavat?

Yli 500 vuotta sitten Ruusujen sodan lopputulemana valtaansa vahvistanut Tudorien hallitsijalinja sammui kuningatar Elisabet I:n kuoltua lapsettomana 1609. Tämän päivän Britannia kaipaa uudistusta aivan eri keinoin.

Nykyinen parlamentaarinen järjestelmä on auttamattoman vanhanaikainen vastaamaan nyky-yhteiskunnan ja kansalaisten tarpeisiin ja vaatimuksiin. Kahden valtapuolueen järjestelmä on liian mustavalkoinen.

Vertailussa Suomen koalitiohallitukset eivät ehkä kaikista ongelmistaan huolimatta ole olleet niin surkeita kuin annetaan ymmärtää.

Hallitusten tehtävä on etsiä ratkaisuja, jotka hyödyttävät kaikkia kansalaisia. Se tarkoittaa, että kimurantissa tilanteessa on etsittävä vähintään se pienin yhteinen nimittäjä päätöksenteon perustaksi. Britanniassa pyöritään nyt vain kahden vaihtoehdon ympärillä – "my way or the highway".

Britanniassa on toki yritetty uudistaa vaalijärjestelmää aikaisemminkin, huonolla menestyksellä. Perinteisiin vahvasti nojaavassa yhteiskunnassa vastustus on aina raivoisaa. Mutta vaihtoehtona on nyt hiipuminen, kuten kaikki tähänastiset imperiumit ovat jo kokeneet.

Se, mikä Britanniassa on vialla, ei ole Euroopan unionin syy. Se, miten vika korjataan, ei ole EU:n käsissä.

Britannia eroaa Euroopan unionista 29. maaliskuuta ilman sopimusta, jos se ei hyväksy sitä ennen ensi viikolla Mayn erosopimusta tai esitä uutta, hyväksyttävää suunnitelmaa jatkotoimista. Näitä voivat olla uudet vaalit tai kansanäänestys.

Lue myös:

Analyysi: Jatkoajan hakeminen ei riitä – sopimukseton ero uhkaa Britanniaa ellei brexit-suosta päästä ylös

Vaikuttaako brexit ihan pähkähullulta? – Tässä 5 selitystä Britannian EU-eron umpisolmuun

Uuden-Seelannin Christchurchin kaupungissa tehtiin perjantaina terrori-isku, jossa ihmisiä ammuttiin kahdessa eri moskeijassa.

Poliisin mukaan terroriteoissa kuoli 49 ihmistä.

Maan pääministeri Jacinda Ardern kutsuu iskua hyvin suunnitelluksi terrori-iskuksi.

Sairaalassa hoidetaan 48:aa iskuissa haavoittunutta. Pääministerin mukaan vakavasti haavoittuneita on yli 20.

Poliisipäällikkö Mike Bush kertoi tiedotustilaisuudessa, että pidätettyä 28-vuotiasta miestä vastaan on nostettu syytteet murhasta. Hän on australialainen päätekijä, joka julkaisi iskusta videon ja julistuksen internetissä.

Poliisin mukaan yhteensä neljä ihmistä otettiin päivällä kiinni ja heistä yksi vapautettiin myöhemmin.

Hieman ennen puoltapäivää Suomen aikaa poliisi tiedotti tutkivansa iskuihin liittyvää kiinteistöä Dunedinissä, joka sijaitsee noin 350 kilometriä Christchurchista etelään. Naapuruston rakennuksia evakuoitiin varmuuden vuoksi.

Australian pääministeri Scott Morrison sanoo, että yksi kiinniotetuista on Australian kansalainen. Kyseessä on ilmeisesti iskun päätekijä.

Morrison tuomitsi iskun ja sanoi sen olevan äärioikeistolaisen, väkivaltaisen terroristin tekemä.

Kohteet: Iskut kahteen eri moskeijaan alkoivat iltapäivällä

Ampumiset alkoivat perjantaina hieman ennen kahta iltapäivällä paikallista aikaa.

Yksi ampuminen tapahtui Christchurchin keskustassa sijaitsevan Hagley Parkin läheisyydessä Deans Avenuella. Siellä sijaitsee Masjid al-Noorin moskeija.

Toinen moskeija sijaitsee hieman kauempana Linwood Avenuella.

Poliisipäällikkö Bushin mukaan toisessa moskeijassa kuoli jopa 41 ihmistä, toisessa seitsemän. Yksi ihminen kuoli sairaalassa.

New Zealand Heraldin mukaan suurin osa kuolleista tuli al-Noorin moskeijassa.

Poliisi kertoi aiemmin löytäneensä autoista omatekoisia räjähteitä.

Poliisipäällikkö Bush tarkensi kymmenen jälkeen Suomen aikaa, että yhdestä autosta on löydetty kaksi räjähdettä.

Silminnäkijät: "Hän tuli ja alkoi ampua kaikkia moskeijassa, kaikkialla"

Silminnäkijä Len Peneha kertoi uutistoimisto AP:lle nähneensä mustiin pukeutuneen miehen menevän sisään Masjid al-Noor -moskeijaan ja kuulleensa tämän jälkeen kymmeniä laukauksia. Peneha kertoi, että tämän jälkeen ihmiset juoksivat kauhuissaan ulos.

Hän sanoi nähneensä ampujan poistuneen ennen kuin pelastushenkilöstö ehti paikalle.

Peneha kertoi menneensä moskeijaan katsomaan, voiko hän auttaa.

– Näin kuolleita kaikkialla, Peneha kommentoi.

Uutistoimisto Reutersin haastattelema Ahmad Al-Mahmoud kertoo olleensa al-Noorin moskeijassa. Hänen mukaansa ampuja oli valkoinen, vaaleatukkainen ja pukeutunut kypärään ja luotiliiviin. Mies syöksyi moskeijaan, kun paikallaolijat olivat kumartumassa rukouksiin.

– Hänellä oli suuri ase...hän tuli ja alkoi ampua kaikkia moskeijassa, kaikkialla, Ahmad Al-Mahmoud kertoi Reutersille.

Hän kertoo paenneensa yhdessä muiden ihmisten kanssa rikkomalla lasioven.

Lue lisää silminnäkijöiden kokemuksista: "Hän otti uuden aseen ja tulitus jatkui taas"– Christchurchin iskujen silminnäkijät kertovat videolla hyökkäyksistä

Epäilty: Ampuja videoi tapahtumia, internetistä löytyi manifesti

Internetissä on julkaistu monisivuinen julistus, jonka epäillään olevan al-Noorin moskeijaan iskeneen terroristin kirjoittama. Lisäksi internetissä on julkaistu ampumisesta video.

Videon aitoudesta ei ole varmuutta.

Video on uutistoimisto Reutersin mukaan kuvattu päähän kiinnitettävällä kameralla. Nauhalla näkyy aseita ja punaisia polttoainekannuja auton perässä.

Musiikki soi, kun mies ajaa autolla. Pysäköityään hän ottaa kaksi asetta, kävelee lyhyen matkan moskeijan sisäänkäynnille ja alkaa ampua.

Hän ampuu toistuvasti moskeijassa olleita viiden minuutin ajan. Uhreja kertyy pelkästään yhdessä huoneessa reilusti yli kymmenen, Reuters kuvailee.

Videolla mies palaa autolle vaihtamaan aseita ja palaa sen jälkeen moskeijaan ampumaan.

Videolla näkyy myös, kuinka mies ajaa autolla kovaa vauhtia ja myöhemmin ampuu kohti pysäköityjä autoja ja yhtä rakennusta.

Epäillyn tausta: Manifesti viittaa Tukholman vuoden 2017 iskuun

Internetissä julkaistussa julistuksessa kirjoittaja kertoo olevansa 28-vuotias ja radikalisoituneensa vuonna 2017, Tukholman iskun seurauksena.

Uzbekistanilainen mies ajoi 7. huhtikuuta 2017 kuorma-autolla väkijoukkoon Tukholman keskustassa Drottninggatanilla. Viisi ihmistä kuoli ja useita loukkaantui.

Uhrien joukkoon kuului 11-vuotias tyttö. Internetissä julkaistulla videolla moskeija-ampujan aseessa lukee kuolleen tytön nimi.

11-vuotiaan tytön nimi oli kirjoitettu toiseenkin ampujan käyttämään aseeseen.

Lue lisää epäillystä: Uuden-Seelannin moskeija-ampuja julistuksessaan: Halusin kostaa Tukholman terrori-iskussa kuolleen pikkutytön puolesta

Reaktiot: "Me emme ole tällaisia"

Pääministeri Jacinda Ardern sanoi tiedotustilaisuudessa, että kyseessä on yksi Uuden-Seelannin historian synkimmistä päivistä.

– Tällaisella väkivallalla ei ole sijaa Uudessa-Seelannissa. Me emme ole tällaisia, Ardern sanoi.

Twitterissä Ardern kutsui väkivaltaa ennenäkemättömäksi. Hän huomautti, että isku vaikuttaa moniin siirtolaisiin ja muistutti, että Uusi-Seelanti on heidän kotinsa.

– He ovat me, Ardern tviittasi.

Marlborough'n muslimiyhdistyksen puheenjohtaja Zayd Blissett sanoi sydämensä olevan murtunut.

– Sydämeni on murtunut. Itse asiassa istun täällä itkemässä, hän sanoi Stuff-verkkosivustolle.

– Tämä on Uusi-Seelanti. Tällaista ei voi tapahtua täällä.

Sivulliset: Bangladeshiläinen krikettijoukkue selvisi säikähdyksellä

Bangladeshilainen krikettijoukkue oli juuri saapumassa al-Noorin moskeijalle, kun ammuskelu alkoi.

– He olivat bussissa, joka oli juuri saapumassa moskeijalle, kun ammuskelu alkoi, joukkueen voimaharjoittelusta vastaava valmentaja Mario Villavarayen kertoi uutistoimisto Reutersille Twitterin kautta.

Joukkue vietiin hotelliinsa. Suunniteltu peli Uuden-Seelannin joukkuetta vastaan on peruttu.

Christchurchin asukkaita kehotettiin iskujen jälkeen pysymään sisällä, ja paikallinen sairaala lukittiin turvallisuussyistä.

Paikalliset koulut suljettiin joksikin aikaa. Noin seitsemältä aamulla Suomen aikaa sulun kerrottiin päättyneen.

Poliisi kehotti iskun jälkeen koko maan moskeijoita sulkemaan ovensa.

Asiantuntija: Uusnatsiporukka aktiivinen Christchurchissa

Entinen tiedusteluvirkailija ja puolustuspolitiikan analyytikko Paul Buchanan kommentoi Uuden-Seelannin radiolle, että uusnatsiryhmien uhka tunnetaan Uudessa-Seelannissa.

Hänen mukaansa Christchurchissa on hyvin aktiivinen valkoisten ylivaltaa ajava ryhmä, joka on kahdenkymmenen vuoden aikana hyökännyt useita kertoja pakolaisia ja tummaihoisia ihmisiä vastaan

Lue lisää aiheesta: Moskeijaiskun tausta: Uudessa-Seelannissa on kiihkeä maahanmuuttokeskustelu, mutta vähän muslimeja ja tiukat aselait

Vuoden 2013 väestölaskennan mukaan muslimeita on Uudessa-Seelannissa vain hiukan yli prosentti väestöstä. Heistä suurin osa on syntynyt ulkomailla.

Uudessa-Seelannissa asuu noin 4,5 miljoonaa ihmistä.

Maassa on tapahtunut joukkoampumisia ennenkin. Vuonna 1990 yksinäinen asemies tappoi Eteläsaaren Aramoanassa 13 ihmistä riitauduttuaan naapureiden kanssa. Poliisi tappoi ampujan ja aselakeja tiukennettiin koskemaan armeijatyylisiä puoliautomaattisia aseita, uutistoimisto Reuters kertaa.

Asevalvontaa ajavan GunPolicy.orgin mukaan yksityisillä ihmisillä on Uudessa-Seelannissa noin 1,5 miljoonaa asetta. Luvussa on mukana luvalliset ja luvattomat aseet.

Lue myös:

Uuden-Seelannin moskeija-ampuja julistuksessaan: Halusin kostaa Tukholman terrori-iskussa kuolleen pikkutytön puolesta

Nastarenkaat ovat selvästi yliedustettuna talvikauden kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa, selviää tutkivan viestintäkonsultin Jouko Lahden OTIN:n eli Onnettomuustietoinstituutin onnettomuustietorekisteristä laskemasta aineistosta.

OTI toimitti Lahdelle aineistoa henkilöautojen aiheuttamista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista joulukuun ja helmikuun väliseltä ajalta vuosina 2000-2017. Nukahtamiset, sairauskohtaukset ja itsemurhat oli rajattu aineistosta pois.

Siivotuista tilastoista selvisi, että henkilöautoilla ajettiin vuoden 2017 loppuun mennessä kaikkiaan 532 kuolemaan johtanutta talvirengasonnettomuutta. Näistä onnettomuuksista 358 tapahtui talvikelissä.

Koko tarkastelujakson 2000-2017 aikana kitkarenkailla ajettiin 53 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Se on kymmenen prosenttia kokonaismäärästä.

Aivan viime vuosina on kuolemaan johtaneissa talvirengasonnettomuuksissa kitkarenkaita esiintynyt enää erittäin harvoin. Kolmen vuoden tarkastelujaksolla 2015-2017 kaikista onnettomuuksista vain 3,6 prosenttia ajettiin kitkarenkailla. Talvikelissä onnettomuuksista ajettiin kitkarenkailla enää vain 2,6 prosenttia.

Tarkkaa tietoa kitkarenkaiden osuudesta henkilöautoissa joulu-helmikuun välisen talvirengaspakon aikana ei ole olemassa. VTT:n talvirengastutkimuksessa vuonna 2001 kitkarenkaiden osuudeksi ilmoitettiin 11,7 prosenttia.

Viime vuonna Trafin eli nykyisen Traficomin talvirengastutkimuksessa kitkarenkaiden osuus henkilöautoissa oli noussut 13,7 prosenttiin. Vuonna 2017 arvioitiin, että pääkaupunkiseudulla kitkarenkaat olisivat jopa joka viidennessä henkilöautossa.

Jouko Lahden mukaan kehityskulku onnettomuustilastoissa on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajalta hätkähdyttävä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, mistä näinkin nopea muutos on johtunut.

– Ensimmäisenä tulee mieleen, että ajonvakauden yleistyminen on auttanut nimenomaan kitkarengasautoilijoita. Viime kädessä kyse lienee myös ajotavasta eli, kuinka otetaan huomioon olosuhteet ja renkaiden suorituskyky.

Muutos turvallisuudessa poikkeuksellisen nopea

VTT julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen, jonka mukaan kitkarenkaat olisivat hieman yliedustettuna talvikauden ja erityisesti jäisen kelin kuolonkolareissa.

Vielä tuolloin tutkijat päätyivät pelkän tilastoanalyysin perusteella arvioon, että nastarenkailla olisi vältetty jopa 83 prosenttia kitkarenkailla aiheutetuista paljaan jään onnettomuuksista.

Viime vuonna julkaistussa VTT:n tutkimuksessa tilanne näytti muuttuneen, mutta tarkempaa analyysiä ei silloin vielä tehty. Jouko Lahti esittääkin, että kuolemaan johtaneet onnettomuudet analysoitaisiin tapauskohtaisesti.

– Siinä on epävarmuustekijä, jos katsellaan pelkästään tilastollisesti. Sieltä jää selkeitä huomioita tekemättä kuten esimerkiksi se, kuinka monella ajonvakautus on ollut käytössä. Se voisi selittää paljonkin näitä tapauksia.

– Tilastollisen tarkastelun lisäksi pitäisi arvioida, millainen merkitys renkaisiin liittyvillä puutteilla oli kussakin tapauksessa. Näin voitaisiin tehdä päätelmiä rengastyyppien ja onnettomuuksien välisestä yhteydestä.

Lahti on ehdottanut Traficomille, että talvirengasvalintojen vaikutuksista niin liikenneturvallisuuteen kuin ilmanlaatuun, meluun ja teiden ylläpitoon tehtäisiin laajempi yhteiskunnallinen analyysi.

– Sen perusteella tehtäisiin sitten johtopäätöksiä, pitäisikö kitkarenkaiden käyttöä suositella selkeämmin uudempiin ajonvakautuksella varustettuihin henkilöautoihin.

Parempaa tutkimusta ei ole tulossa

Sekä OTI, Traficom että Väylävirasto ovat tutustuneet huolellisesti Jouko Lahden materiaaliin. Tuoreita laskelmia pidetään luotettavina. Trafi on tilannut Lahdelta renkaisiin liittyvän tutkimusraportin viime vuonna sekä vuonna 2017.

Mutta Traficomin erityisasiantuntija Keijo Kuikka vahvistaa, että Lahden toivomaa laajempaa analyysia talvirengasvalintojen vaikutuksista ei ole tulossa lähivuosina.

Ennen uuden tieliikennelain voimaantuloa kesäkuun alussa 2020 ei siis ainakaan pystytä selvittämään, miksi nastarenkaat ovat selvästi yliedustettuna talvikauden liikenneonnettomuuksissa. Uuden lain mukaan talvirengaspakko muuttuu keliin perustuvaksi, jolloin autoilijoiden vastuu rengasvalinnoista kasvaa.

Jouko Lahti muistuttaa, että autolehtien rengastesteissä nastarenkaat ovat perinteisesti päihittänet kitkarenkaat mennen tullen.

– Renkaiden suorituskykyerot kuitenkin tasoittuvat kulumisen myötä, joten liittyisikö nastarenkaiden käyttöön vääränlaista turvallisuuden tunnetta? Nastoituksen kunnossa ja rengastuntemuksessa on todettu suuria puutteita viimeaikaisissa tutkimuksissa.

Samaan johtopäätökseen tuli vuonna 2016 myös tuolloin Aalto-yliopistossa renkaiden kitkatutkimuksia vetänyt Ari Tuononen. Nastarenkaat voivat kuluessaan muuttua vaarallisiksi.

Tuonosen tutkimusryhmä havaitsi suuria eroja etu- ja takarenkaiden nastaulkonemien välillä varsinkin sellaisissa etuvetoisissa autoissa, joilla ajetaan pääosin paljaalla asfaltilla.

Pitoero etu- ja takarenkaiden välillä kasvaa, kun eturenkaiden nastat työntyvät ulospäin ja takarenkaiden nastat painuvat vastaavasti syvemmälle renkaan sisään.

Lue myös:

”Itse ostaisin kitkarenkaan tai alle 100-nastaisen nastarenkaan”

– Muistakaa kaverit seurata PewDiePien kanavaa, toteaa miesääni videolla.

Kypäräkameran kuvassa näkyy auton ohjaamo. Pelkääjänpaikalla on kasa aseita. Mies lähtee ajamaan.

Muutamaa minuuttia myöhemmin hän parkkeeraa hiljaiselle sivukujalle, nousee autosta ja ottaa mukaansa muutaman aseen. Hän kävelee sivukujalta kadulle ja siitä moskeijan ovelle. Sen jälkeen hän avaa tulen.

Ainakin 49 ihmistä kuoli ja yli 20 haavoittui vakavasti, kun aseistautunut mies hyökkäsi kahteen moskeijaan Christchurchissa Uudessa-Seelanissa.

Kaikki tämä oli nähtävissä suorana Facebookista.

Striimattu terrori-isku

Christchurchin isku ovat tiettävästi ensimmäinen kerta, kun terrori-isku on striimattu suorana nettiin. Facebook poisti nopeasti videon palvelimiltaan, mutta kokonaan pois videoita ei enää saa internetistä. Facebookin lisäksi 17-minuuttinen video ehdittiin jakaa myös YouTubessa, Twitterissä ja Instagramissa. Kaikista näistä palveluista video on poistettu, mutta linkkejä videoon löytyy yhä.

Videon lisäksi hyökkääjä latasi internettiin pitkän manifestin, jossa hän avaa motiivejaan hyökkäykselle.

Manifestissa ampuja kehottaa äärioikeistolaisia luomaan ja jakamaan meemejä, jotka hänen mukaansa ovat tehneet enemmän etnonationalistiselle liikkeelle kuin mikään manifesti koskaan. Ampujan oma manifesti onkin täynnä meemejä.

Myös videolla esitetty kehotus seurata Youtube-tähti PewDiePieta on yksi tällä hetkellä internetissä vellovista meemeistä. Ruotsalaistubettaja käy kisaa suurimmasta seuraajamäärästä intialaisen mediayritys T-Seriesin kanssa ja tästä kamppailusta on syntynyt kehotus seurata PewDiePieta.

Christchurchin hyökkääjä käytti nyt tätä meemiä hyväkseen kaappaamalla sen avulla teolleen lisää huomiota. PewDiePiella, eli Felix Kjellbergillä, on Youtubessa yli 89 miljoonaa seuraajaa. Pian hyökkäyksen jälkeen Kjellberg tuomitsi iskun Twitterissä, jossa hänellä on 17 miljoonaa seuraajaa. Moni hänen seuraajistaan sai varmasti tiedon iskusta ensimmäisenä häneltä.

Internet teki identiteettipolitiikasta globaalia

Ääriryhmät osaavat nykyään erittäin hyvin käyttää mediaa hyödykseen, sanoo Ulkopoliittisen instituutin terrorismitutkija Teemu Tammikko. Esimerkiksi meemien voima on havaittu populistisen äärioikeiston piirissä.

– Meemien avulla saa ajatuksilleen suuremman levikin, kuin vakavalla ideologisella pohdiskelulla, Tammikko toteaa.

Myös teknologian kehitys mahdollistaa sanoman tehokkaamman levittämisen. Terroristijärjestö Isis yllyttää kannattajiaan väkivaltaan Twitterissä ja uusnatsit ympäri maailmaa iloitsevat moskeijaiskusta anonyymeillä keskustelupalstoilla.

Teknologia on tuonut ääriliikkeiden toimintaa globaalia dynamiikkaa, jota ruokitaan identiteettipolitiikalla.

– Ulkopuolisesta näyttää aika absurdilta, että australialainen mies provosoituu Tukholmassa tehdystä iskusta ja tekee itse terrori-iskun Uudessa-Seelannissa muslimeja kohtaan. Tämä liittyy globaalin tason identiteettipolitiikkaan, jota jihadistiliike ja äärioikeistolainen liike molemmat hyödyntävät, Tammikko toteaa.

Voimakas vastakkainasettelu ja moskeijaiskun kaltaiset väkivallanteot hyödyttävät Tammikon mukaan molempia ääriryhmiä.

Vielä on liian aikaista sanoa, onko iskujen striimaamisesta tullut uusi normaali. Viimeiseksi tapaukseksi Uuden-Seelannin isku tuskin kuitenkaan jää.

– En yhtään epäile, etteikö tätä toimintaa yritettäsi kopioida, Tammikko sanoo.

Laivan lähtöön on alle puoli tuntia, mutta Turun sataman terminaali on täyttynyt hitaasti.

Meille valkenee, että pääasiallista risteilyseuraamme ovat siististi pukeutuneet eläkeläiset. Heitä on arviolta muutamia satoja.

Osalla näyttäisi olevan hauskaa jo nyt, osalla ei.

Terminaaliravintolassa liitymme kuvaajan kanssa rakennusalan opiskelijoiden pöytäseurueeseen. Kaikilla on juomat edessään. Alkamassa on rakennusalan tulevaisuuden konferenssi Itämerellä.

Näen mielessäni M/S Romantic -sarjan käytävillä pyörivän humalaisen ja turvonneen miehen. Hänenkin risteilynsä alkoi konferenssina.

– Hyvään risteilyyn kuuluu buffetruokailu, karaokea ja toivon mukaan kauniita naisia, mainitsee hyvissä aloittelutunnelmissa oleva Pyry Lehto.

– Ja vähän märkää siihen päälle vielä, joku sanoo taustajoukoista.

Pöydässä hekotellaan.

Hittisarjan jäljillä

Ruotsinristeilyn kauheudesta ja kauneudesta kertovasta M/S Romantic -sarjasta on tullut lyhyessä ajassa klassikko. Jani Volasen ja Tommi Korpelan käsikirjoittama Ylen alkuperäissarja on koomisviritteistä draamaa ja komediaa, joka kätkee alleen tragedian.

Satojatuhansia katselijoita keränneessä sarjassa laivalla onneaan etsivät kaikki pelimiehestä perheenisään. Sarjan jaksoja on katsottu Yle Areenassa jo 1,5 miljoonaa kertaa.

Sarjan lähes inhorealisesti esitetyt risteilyasiakkaat ovat syy siihen, miksi istumme nyt terminaalissa. Tehtävänämme on selvittää, minkälaiset ihmistarinat todellisuudessa risteävät laivan käytävillä vuorokauden aikana.

Tervetuloa, välkommen

Kun nousemme laivaan, ryhdikäs risteilypäällikkö Frans Loikkanen toivottaa matkustajat reippaasti hymyillen tervetulleiksi. Kohtaus on tuttu sarjasta.

– Tervetuloa, välkommen. Tervetuloa, välkommen…

Toistaiseksi M/S Romantic on vastannut kohtaamaamme todellisuutta hyvin.

Matkustajat on nopeasti ohjattu hytteihinsä. Energinen ja edelleen hymyilevä Loikkanen suostuu juttusille välittömästi vapauduttuaan alkutervehdyksistä.

Sehän kuulosti tutulta. Oletko nähnyt M/S Romanticin?

– Se oli ihan hullun hauska. Tunnistin siitä paljon omaa työtäni, Loikkanen nauraa.

Risteilypäällikön mukaan kaikki sarjan absurdit tapahtumat eivät todellisuudessa sattuisi yhden risteilyn aikana. Vuoden aikana ne voivat laivalla tapahtuakin.

– Porukalla olemme silti ihmetelleet, miten hyvin sarja on käsikirjoitettu. Ovatkohan kirjoittajat olleet laivalla töissä?

Hannu-Pekka Björkmanin tulkitsema risteilyisännän rooli on herättänyt paljon hilpeyttä. Jocke tuntuu ottavan stressiä vähän kaikesta – makeisten laadusta röökirinkien rikkomiseen.

Sellaistako risteilyisännän arki on?

– Ei se kaikki oikeasti työhöni kuulu. Joskus artistille on todella varattu väärä hytti. Joskus keskustelen myös showryhmän vaatetuksesta, niin kuin sarjassakin tapahtuu. Enemmän risteilypäällikkö vastaa konttorihommista, Loikkanen paljastaa.

Kysyn, missä sijaitsee hyttimme, numero 8625. Vastaus helähtää kuin itse Jocken suusta pirteänä ja ymmärrettävänä reittiohjeena.

"Saa nähdä, mihin eskaloituu"

Törmäämme samoihin rakennusalan toivoihin, jotka viimeksi näimme terminaalissa. Syleissään he kantavat laatikkokaupalla olutta ja lonkeroa. Mahdumme täpärästi miesten kanssa samaan hissiin.

Miten konferenssi sujuu?

– Hirveä viinanjano on. Saa nähdä, mihin tämä eskaloituu, Pyry Lehto sanoo joukon puhemiehenä.

Poistuessamme hississä raikuu nauru. Sovimme miesten kanssa treffit ravintolan puolelle illemmalla.

Millä mielillä töihin?

Laiva on liikkeellä. Konferenssihuoneessa on käynnissä viihdepuolen henkilökunnan osastopalaveri. Pöydän ääressä istuvat ohjelmapäällikkö, AV-teknikko, DJ ja pari lastenviihdyttäjää.

Palaveria johtaa pöydän päästä risteilypäällikkö Frans Loikkanen.

– Toimivatko ne playstationit vihdoin?

– Joo, joku mukula oli onnistunut vaihtamaan television värit.

– Entä karaokelistat?

– Listat on uusittu ja tulostukseen menossa.

– Hyvä. Huomenna meille tulee sitten Vicky Rosti. Mutta millä mielillä töihin tänään?

– Alles gut.

– Excellent.

277. keikka

Laivan keulan suuressa salissa aloittaa kymmeneltä illan pääesiintyjä. Sitä ennen Frans Loikkanen lämmittää yleisöä lempeillä lauseilla – myös ruotsiksi totta kai.

Lavan on ottamassa haltuun vuoden 2013 tangomarkkinoiden kakkoseksi selviytynyt Leif Lindeman. Häntä säestää Amore-orkesteri. Eturivissä kaksikko hurraa, kun Loikkanen kuuluttaa bändin nimen oikein. Eilen se ei kuulemma mennyt oikein.

Eilen?

Kiiruhdamme nykäisemään hihasta eturivin pariskuntaa. Pekka ja Anna-Liisa Märsylällä on käsissään punaiset tarjousmalibut.

– Tämä on meidän toinen risteilymme putkeen. Näin me teemme aina, kun Leif laulaa laivalla. Kerran olimme kolme risteilyä putkeen yleisössä, Märsylät kertovat hyväntuulisesti.

Märsylät lähtivät matkaan Vaasasta maanantaina. Asuntoauton he parkkeerasivat Turun satamaan. Tänä iltana käynnissä on 277. Leif Lindemanin keikka, jota aviopari on todistamassa.

– Laivalla on kivaa, koska täällä ei tarvitse huolehtia mistään. Lakanat vaihtaa joku muu ja niin edespäin, Pekka Märsylä toteaa.

– Meren yllä on tähtien vyö…

Tangoprinssi aloittaa keikkansa ja salin perukoilta vyöryy kymmenittäin senioreita tanssilavaa täyttämään.

Kiitän ja pyydän pariskuntaa kippistämään kameralle, minkä jälkeen jatkamme matkaa.

"Tunnistin Jockesta viisi aiempaa esimiestäni"

Olemme ennakkoon sopineet haastattelutuokion pitkän linjan tax free -myyjän kanssa. Tiina Salmisella on takanaan 21 vuotta töitä merillä.

Mitä ajatuksia draamakomedia M/S Romantic sinussa herätti?

– Se oli ihan loistava. Sarja kuvasi hyvin asiakaskuntaamme. Lempihahmoni oli se erittäin humalainen henkilö, joka liikkui laivalla edestakaisin. Risteilyisäntä Jocken hahmosta tunnistin viisi aiempaa esimiestäni, Salminen luettelee tiskin takaa.

Sarjan Jockea tuntuu vaivaavan risteilykulttuurin muuttuminen. Ennen laivalta tultiin hakemaan laatumakeisia ja -viinoja, joita ei maista saanut. Nykyisin asiakkaat tulevat Jocken mielestä vain sekoilemaan.

Oletko samaa mieltä?

– Alkoholi näyttelee suurta roolia asiakkaiden ostoksissa, mutta muutakin menee. Valikoimamme täytyy olla nykyisin tosi laaja. Nuoret juovat mietoja, mutta iäkkäämmille pitää olla väkeviä.

Illan DJ:nä toimiva Tomi Aikio liittyy keskusteluumme ostosreissullaan. Työntekijöiden välillä alkaa naurunsekainen keskustelu sarjasta.

Aikiokin pohtii, ovatko M/S Romanticin kirjoittajat viettäneet laivalla paljonkin aikaa.

Kuin toinen koti

Loimaalainen Anja Nurmi keräilee ostoksiaan tax free -myymälän kassalla. Hän kertoo meille käyvänsä laivalla arviolta kerran kuussa. Sama tahti on jatkunut nyt kuusi vuotta.

– Yksinäisenä ihmisenä tykkään käydä täällä. Risteilyllä on aina jotain äksöniä, Nurmi toteaa.

Mitä äksöniä laivalla sitten on?

– Ei siitä kaikesta voi puhua. Joskus joku tarjoaa paukut ja jutellaan mukavia hytissä. Sellaista aikusten juttua. Olen löytänyt täältä paljon kavereita, joidenkin kanssa pidän yhteyttä maissakin.

Kavereiden takiako palaat kuukauden välein laivalle?

– Laiva on minulle kuin toinen koti. Aina jaksaa risteilyn jälkeen kuukauden eteenpäin. Eikä tarvitse ulkomailla käydä, Nurmi kertoo.

Nurmen mukaan yksinäiselle ihmiselle risteily on sopiva tapa irtautua arjesta.

Treffit peruttu

Karaokebaarissa ei ole ketään. Suuressa salissa tanssit jatkuvat. Kello lähenee puoltayötä.

Jututamme lyhyesti eläkeläisjoukosta erottuvia nuoria naisia, jotka paljastuvat mainonnan suunnittelun opiskelijoiksi. Risteilylle he ovat keksineet pukeutumisteemaksi turismin. Heidän päitään koristavatkin värikkäät aurinkolipat.

Muuten salissa ei juuri nuorisoa näy. Konferenssiin osallistuvista rakennusalan miehistä ei näy jälkeäkään, sopimistamme treffeistä huolimatta.

Tanssit herpaantuvat vähäksi aikaa, kun ikääntynyt ja epäilemättä päihtynyt herra kaatuu otsa edellä ravintolan lattiaan. Saamme nelihenkisessä porukassa kammettua miehen ylös tuolille istumaan.

Henkilökunta lähtee taluttamaan miestä pois, tämän vakuutteluista huolimatta:

– Kyllä minä kävelemään pystyn.

Kuuntelemme Lindemanin keikan loppuun ja painumme nukkumaan.

Huomenta, gomorron

Aamulla herätessämme olemme jo paluumatkalla Tukholmasta Turkuun.

Moni edellisenä iltana tapaamistamme matkustajista on myös hereillä.

Ohi kävellessämme eräästä ravintolasta nousee käsi tervehdyksen merkiksi. Märsylän pariskuntakin on noussut aamupalalle.

Myös rakennusalan nuorukaiset hymyilevät meille. He nauttivat aamupalan kyljessä kostukkeita.

Syömme lounasbuffetin seisovasta pöydästä, kuten nuoret miehet meitä jo terminaalissa ohjeistivat.

Myös ravintolassa on paljon tuttuja. Mainonnan suunnittelijat yhdessä pöydässä, kaatunutta miestä nostanut porukka toisessa. Ilmeistä päätellen myös me olemme monille tuttuja.

Hiljaisen arki-illan risteilyn matkustajat oppivat tuntemaan toisensa nopeasti. Nyt olemme kaikki yhteisen kokemuksen rikkaampia.

Alan etäisesti ymmärtää, mistä loimaalainen Anja Nurmi puhui, kun sanoi löytävänsä laivalta hyviä ystäviä.

Nuuskat pakkaseen

Siirrymme lounaan jälkeen tax freehen. Tässä kohtaa risteilyä monen asiakkaan ostoskorit ovat pullollaan nuuskatorneja. Lähestymme Suomen aluevesiä ja nuuskanmyynti loppuu siihen paikkaan.

Samaan aikaan ostoksilla oleva Pyry Lehto lataa tiskiin omien sanojensa mukaan ”maksimin” eli kilon nuuskaa. Pakastamalla nuuskat riittävät kuulemma jopa pariksi vuodeksi.

Kuulutus kertoo tiettyjen väkevien juomien olevan nyt superalennuksessa. Paluumatka on laivamyynnin kovinta sesonkia.

Sarjaristeilijän paluu

Tunnelma laivalla on rauhallisempi kuin menomatkalla.

Päämäärättömästä haahuilusta päätellen moni matkustaja tappaa iltapäivällä aikaa. Niin mekin. Kertaamme nauhoittamaamme materiaalia tyhjässä suursalissa, jossa edellisillan tanssit pidettiin.

Peliautomaattien luona yksin istuva herra silmäilee meitä tarkasti ja pyytää lopulta luokseen. Porilaiseksi Tommi Ahokkaaksi esittäytyvällä miehellä on meille kuulemma hyvä tarina kerrottavanaan.

Ahokas on ollut risteilyllä yli 800 kertaa.

Mitä hemmettiä?

– Kerran viikossa tulee käytyä. Tammikuussa olin viikon putkeen täällä. Olen sarjaristeilijä, Ahokas toteaa itsevarmasti.

Sarjaristeilijä?

– Tulen sairaaksi, jos en pääse laivalle. Unelmani on joskus olla täällä kolme kuukautta putkeen. Tämä on minulle kuin toinen koti.

Ahokas on jo toinen matkustaja, joka kertoo risteilyaluksen olevan myös koti.

Siitäkö suomalaisessa risteilykulttuurissa on pohjimmiltaan kyse? Käytävillä on helppo oleskella ja ihmiset tulevat tutuiksi.

Onko hallussasi jonkin sortin ennätys?

– Ei taida olla. Helsinki–Tukholma-väliä seilaa yksi pariskunta, joka oli kerran kolme kuukautta commodore-hytissä, Ahokas muistelee.

Ahokas tervehtii ohi kävelevää baarityöntekijää.

Mitä sinä sitten täällä viikoittain teet?

– Tänään olen istuskellut ja seurannut ihmisiä, Ahokas kertoo.

Poistuminen tapahtuu kannelta kuusi

Hytin oveen koputetaan. Loppusiivous on alkanut. Laivamme lähestyy taas Turun satamaa.

En muista saapuiko M/S Romantic -sarjan laiva ikinä kotisatamaan.

Kaikki matkustajat purkautuvat ulos kannelta kuusi, samasta aukosta jonka luona tapasimme risteilypäällikön vuorokautta aikaisemmin.

Poistuessamme terminaalikäytävän reunoilla roudarit kantavat suuria mustia laatikoita sisälle laivaan. Meitä vastaan kävelee matkalaukkuaan vetävä Virve Rosti.

On perjantai-ilta ja selaan kotona somen kuvavirtaa. Nelikymppinen, ruuhkavuosiaan elävä tuttavapiirini vaikuttaa viettävän täyteläistä, joskin kosteaa vapaa-aikaa.

Kaveriporukat kohtaavat baarissa ja kuvissa skoolataan skumpalla harvinaisen jälleennäkemisen kunniaksi. Ystävien tapaaminen on #parhautta!

Koti-iltaa viettävät taas kippistävät #kullankanssa rehevällä punaviinillä muikeissa tunnelmissa.

Enkö osaa nauttia elämästä? Ei tippa tapa!

Tunnen itseni hiukan lapselliseksi ja jääväni ulkopuolelle jostakin yhteisestä kokemuksesta. Vietän iltaa kotona lasten kanssa, mutta eihän se estäisi lasillista heidän nukkumaan mentyään. Sehän olisi aikuinen tapa ottaa hieman #omaaaikaa. Enkö osaa nauttia elämästä?

Lähikauppa olisi vielä auki, mutta juoman valinnassa tulisi ongelmia. Somen perusteella tuttavieni juomavalinnat ovat kuin James Bondin baarikaapista. Kuohuvaa tai muuta viiniä, pienpanimo-oluita, parempia ginejä.

Oma lempijuomani on tölkillinen keskiolutta, mutta siitä ei saa edustavaa kuvaa someen.

Mistä tässä oikein on kysymys?

Onko aikuisuus oikeampaa viinin kera?

Toimittaja ja tietokirjailija Ani Kellomäki arvioi kirjassaan Tiedostavan siemailun taito, että alkoholipitoiset kuvat ovat lisääntyneet sosiaalisen median kuvavirrassa. Tästä syntyy vaikutelma, että ihmiset joisivat enemmän ja hienompia juomia kuin he todellisuudessa juovatkaan.

– Tulee tunne, että kaikki muut ovat jossakin rieslinginsä äärellä ja ehkä minunkin pitäisi olla, ja onko minun aikuisuudessani jotakin vikaa, jos en ole, kuvailee Kellomäki.

Ihmiset esittävät juomisen somessa hyvin myönteisessä valossa osana sosiaalisuutta ja elämän parhaita hetkiä. Siitä syntyy helposti vaikutelma, että nimenomaan alkoholi on se, joka voi tehdä hyvistä hetkistä vielä parempia.

Monesti kuvissa ei ole ihmisiä ollenkaan

– On vähän hassua, että silloinkin, kun haluamme kuvalla kertoa, miten kiva oli nähdä ystäviä pitkästä aikaa, he eivät ehkä esiinny kuvassa ollenkaan. Siinä saattaa olla vain laseja tai pulloja, sanoo Kellomäki.

Tuhmat keski-ikäiset

Alkoholikuvien postaaminen vaikuttaa olevan keski-ikäisten tapa. Nuoremmat eivät harrasta sitä yhtä paljon. Erityisesti naisille alkoholikuvat tuntuvat viestivän vapaudesta, villiydestä ja tuhmuudesta. Asioista, joille ei tunnu olevan tilaa tai lupaa arjessa.

Alkoholi kuvittaa somessa usein myös parisuhdetta. Kuva yhteisestä kuohuviinihetkestä haluaa sanoa, ettei suhde ole muuttunut arkiseksi, vaan siinä on kipinää.

– Ehkä erottelu siihen parjattuun "Prisma-arkeen" tapahtuu helpoiten skumppalaseilla, sanoo Kellomäki.

Talvihetkien punaviini ja retrohenkinen jallu

Olen edelleen ongelmissa koti-iltani kanssa. Haluaisin laittaa someen kuvan omasta vapaa-ajastani, mutta oluttölkkini ei kerta kaikkiaan tunnu antavan toivomaani henkevää vaikutelmaa minusta.

Kun julkaisemme jotakin sosiaalisessa mediassa, pyrimme antamaan itsestämme yleensä positiivisen kuvan. Haluamme vaikuttaa fiksuilta, jännittäviltä tai hauskoilta. Ehkä vähän nuoremmiltakin, jos olemme siinä iässä. Valintoja tehdään myös tiedostamatta.

Voisiko juoman valinnalla profiloitua?

Myös silloin, kun kuvassamme on alkoholia, ei ole sattumaa, mitä juoma on. Mitä juomavalintani kertoo minusta? Millainen on esimerkiksi punaviinilasin kanssa poseeraava somettaja?

– Punaviinillä kuvataan pehmeitä talvihetkiä ja annetaan ymmärtää, että koti on pehmeän tunnelmallinen. Punaviinikuvan postaava vihjaa olevansa ehkä kirjallisuutta harrastava ihminen, sofistikoitunut, sanoo Kellomäki.

Valkoviini taipuu moneen.

– Sillä voi kuvata kaikenlaisia asioita. Se sopii ilon, surun, lomamatkan ja vapaahetken kuvaamiseen. Jos haluaa mahdollisimman kattavan alkoholikuvattavan niin suosittelisin valkoviiniä, Kellomäki vinkkaa.

Jos on taipuvainen hifistelyyn ja haluaa erottautua tietämyksellään, kannattaa alkaa harrastaa pienpanimo-oluita. Niiden etiketti kuuluu asetella näkyviin kuvassa - tai ainakin mainita merkki hashtagilla.

Nainen voi viskilasin kanssa antaa ymmärtää olevansa hieman rock. Ani Kellomäki

Entä väkevämmät juomat. Viski?

– Viskillä mies kertoo olevansa miehekäs, maskuliininen. Nainen taas voi viskilasin kanssa antaa ymmärtää olevansa hieman rock.

Millainen on jallumies tai jallunainen?

– Jaloviinassa eli jallussa on somessa retrovivahde ja sitä voi käyttää ironisiin postauksiin, arvioi Kellomäki.

Lomalle lompsis

Lomalle lähtijän alkoholipostaus kertoo korkealla työmoraalilla painetusta työputkesta ja sen päättyessä ansaitusta palkinnosta. Tässä yhteydessä alkoholi toimii kuvassa maksimaalisena rentouden merkkinä.

Lomakuviin kuuluu myös lentokentän irlantilaispubista julkaistu "pakollinen" lomallelähtökuva tuoppeineen ja passeineen.

Alkoholikuvilla halutaan herättää ulkopuolisuuden tunnetta

Alkoholikuvien postaaminen sosiaaliseen mediaan voi olla harmitonta halua tuoda julki omia hyviä hetkiä, mutta siinä on myös ikäviä puolia.

Tutkimuksen mukaan lähes viidesosa alkoholikuvia someen postaavista toivoo, että kuvan katsojat tuntisivat itsensä ulkopuolisiksi.

Toivottu vaikutus toteutuukin. Someen postatut kuvat eivät aina vastaa todellisuutta, mutta ne yhtä kaikki saavat meissä aikaan kateutta ja tunteen siitä, että jossakin tapahtuu ja me haluaisimme olla mukana.

Myönteisessä valossa esitetyt alkoholikuvat herättävät tutkimusten mukaan katsojissa halua juoda. Kellomäen mukaan se on epäreilua pudotuspeliä.

– Ne, jotka pärjäävät juoman kanssa, iloitsevat somessa avoimesti alkoholihommillaan. Aika nopeasti kuitenkin käännetään selkä silloin, kun jollekulle alkaa tulla ongelmia.

– En ole sitä mieltä, ettei someen saisi postata kuvia alkoholista. Jutun juju olisi tietoinen valinta siitä, mitä haluaa viestiä. Olisi mukavampaa nähdä monipuolisempaa kuvastoa ja kuvia ihmisistä silloin kun heistä puhutaan, sanoo Kellomäki.

Laita puhelin kiinni

Oma perjantai-iltani kääntyy kohti loppua. Väsyttää, enkä ole postannut someen kuvan kuvaa. Nyt kun asiaa pyörittelee mielessään, tuntuu aivan liian monimutkaiselta yrittää tehdä alkoholilla hyvä vaikutus. Sammutan puhelimen ja painun lukemaan kirjaa.

Se ei piittaa siitä, mitä juon tai olen juomatta.

Uuden-Seelannin moskeijaiskuista epäilty mies avaa nettiin ladatussa pitkässä manifestissa motiivejaan hyökkäykselle.

Christchurchissa perjantaina kahteen moskeijaan kohdistuneissa iskuissa kuoli ainakin 49 ihmistä ja yli 20 haavoittui vakavasti.

Iskusta epäiltynä pidätettiin kolme miestä ja yksi nainen. Nainen vapautettiin myöhemmin.

Uuden-Seelannin viranomaiset tutkivat hyökkäystä terrori-iskuna.

Ampujaksi epäilty mies ilmoitti teostaan etukäteen keskustelupalstalla netissä. Viestissä oli linkkejä manifestiin sekä miehen Facebook-sivulle, jonka kautta hän sanoi lähettävänsä live-videon hyökkäyksestä.

Viranomaiset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet manifestin ja hyökkäyksestä kuvatun videon aitoutta.

Manifestin mukaan kyseessä kosto

Hän kertoo olevansa valkoihoinen 28-vuotias mies, joka syntyi Australiassa tavalliseen työväenluokkaiseen perheeseen. Hän sanoo eläneensä normaalin lapsuuden.

Mies kuvailee manifestissaan olevansa etnonationalisti ja rasisti. Hän kiistää kuuluvansa suoraan mihinkään järjestöön tai ryhmään. Hän myöntää lahjoittaneensa rahaa eri nationalistiryhmille ja olleen niiden kanssa tekemisissä.

Hän kertoo saaneensa inspiraatiota norjalaisen joukkomurhaajan Anders Behring Breivikin kirjoituksista.

Epäilty kirjoittaa, että hän halusi kostaa islamilaisten hyökkääjien tekemissä terrori-iskuissa kuolleiden eurooppalaisten puolesta.

Erityisesti mies ilmoitti haluavansa kostaa Tukholman terrori-iskussa huhtikuussa 2017 kuolleen 11-vuotiaan Ebba Åkerlundin surman. Iskussa uzbekistanilainen mies ajoi ihmisten päälle kuorma-autolla Drottninggatanilla.

Mies kertoo radikalisoituneensa vuonna 2017, jolloin hän matkusteli turistina eri Euroopan maissa. Viimeiseksi niitiksi hän kuvailee kokemuksiaan Ranskasta. Hän ei voinut sulattaa sitä, että maahanmuuttajia oli kaikissa kaupungeissa, joissa hän vieraili.

Hän kertoo aloittaneensa iskun suunnittelun noin kaksi vuotta sitten. Christchurchin kohteet hän sanoo valinneensa kolme kuukautta ennen tekohetkeä.

Manifestissa kirjoittaja myös uhkailee eurooppalaisia naisia raiskaavia ulkomaalaisia ja heidän perheitään. Hän listaa paljon julkisuutta saaneita seksuaalirikoksia ja mainitsee myös Oulun epäillyt hyväksikäytöt.

Ruotsalaistytön vanhemmat järkyttyivät

Tukholman terrori-iskussa kuolleen 11-vuotiaan tytön vanhemmat kommentoivat ampujan tekoa Aftonbladet-lehdelle.

– On erittäin traagista, että Ebban nimeä käytetään poliittiseen propagandaan, Ebban äiti kirjoitti Aftonbladetille.

Tytön isän kertoo, että hänellä nousi kylmä hiki, kun hän näki televisiokuvasta, että ampuja oli kirjoittanut aseeseensa Ebban nimen.

– Kuinka helvetissä voimme koskaan surra rauhassa? isä sanoi lehdelle.

Lue myös:

Tämän tiedämme nyt: Uudessa-Seelannissa tehty yksi viime vuosien pahimmista terrori-iskuista – pääepäilty sanoo olevansa rasisti

Yle seuraa: Uudessa-Seelannissa ammuttu kahdessa moskeijassa – 28-vuotias australialaismies sai murhasyytteen veriteosta

Terroristit ja joukkomurhaajat iskevät usein uskonnollisiin kohteisiin

– Monessa hallitukseni on onnistunut. Ennen kaikkea saamaan suomalaisille työtä, sanoi Juha Sipilä (kesk.) perjantain puheessa kaataessaan hallituksen.

Saavutus tuli häikäisevällä harppauksella, kun vuoden 2018 aikana peräti 70 000 suomalaista sai työpaikan. Hallitus ylsi vähän yllättäenkin 72 prosentin työllisyyslupaukseensa viime vuoden marraskuussa.

Nyt talousviisaat haaveilevat Suomeen jopa ennennäkemätöntä työnpaiskintaa, jotta loppujen eläkkeisiin ja eri tukiin riittää rahaa. Rima on korotettu 75 prosenttiin ensi vaalikaudelle myös joka puolueessa (Helsingin Sanomat).

Vaikkei sellaista ole Suomessa ollut edes 1990-luvun lamaa edeltäneinä lihavina vuosina, lukujen valossa tavoite ei vaikuttaisi kaukaiselta:

• Matkaa olisi enää 60 000 työllisen verran.
• Työssäkäynti-ikäisten joukko pienenee 30 000:lla. Työllisyysaste lasketaan 15–64-vuotiaista.
• Aivan viimeisimmän tiedon mukaan työllisyysaste on jo 72,6 prosenttia.

Miksei matka jatkuisi tästä yhtä lennokkaasti ylöspäin?

– Viime vuonna talous kasvoi nopeasti ja työllisyys kasvoi erittäin nopeasti. Helpoiten työllistyvät työllistyivät, pohjustaa Pellervon taloustutkimuksen ennustepäällikkö Janne Huovari.

– Työttömissä ovat jäljellä ne, jotka ovat vaikeimmin työllistettävissä.

Heitä voivat olla pitkäaikaistyöttömät, syrjässä asuvat, puolikuntoiset, keski-iän ylittäneet, kielitaidottomat ja kouluttamattomat.

"Erityisen tärkeää juuri nyt"

75 on kiva tasaluku, uusi tavoiteltava ennätys ja pohjoismainen taso. Ylen haastattelemat kansantalousviisaat ovat yhtä mieltä siitä, että lisää työllisiä tarvitaan, jotta Suomi seisoo jaloillaan.

– Suomi tarvitsee enemmän veronmaksajia ja vähemmän ihmisiä, jotka saavat erilaisia tukia. Tämä on erityisen tärkeää juuri nyt, kun suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä ja sinne siirtyy joka vuosi enemmän ja enemmän ihmisiä. Pienenevä osuus kaikista suomalaisista on töissä, tiivistää Aktian pääekonomisti Heidi Schauman.

Lue myös: Tilastot ovat täynnä tunnin viikossa töitä tekeviä valetyöllisiä ja 5 muuta väitettä – voiko työllisyystilastoihin luottaa?

75 prosentin työllisyys ei kuitenkaan näy eri tutkimuslaitosten ennusteissa lähivuosille. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennusteessa horisontti yltää vuoteen 2023, eikä siellä ole tällaista luvata.

Voimme saada ihan hyväosaistakin porukkaa tekemään enemmän töitä. Markku Lehmus

Yksi ennustaja, S-pankki, uskaltaa ääneen povata sentään käväisyä yli maagisen rajan. S-pankin pääekonomisti Timo Hirvonen laskee, että kolmen vuoden päästä, vuonna 2022, työllisyysasteen trendi on 75 prosenttia tai desimaaleja ylikin jonain kuukautena. Trendi on kausi- ja satunnaisvaihtelusta putsattu luku.

Tavallaan se olisi jo juhlan paikka. Kun lupaamaansa yltänyt hallitus tuuletti marraskuussa 72 prosentin ylittänyttä työllisyystrendiä, historiankirjoihinhan jää vuoden keskiarvo. Se oli 71,7.

Sipilän hallituksen aloittaessa vuonna 2015 työllisyysaste oli alle 68 prosenttia.

Pehmeitäkin keinoja

Jos seuraava hallitus haluaa, että työllisyysaste nousee vielä, ekonomistit edellyttävät kolmea asiaa.

• Yleisen talouskehityksen on rullattava hyvin. Maailman talouskasvusta ei tällä haavaa ole vetoapua.
• Tehtyjä ratkaisuja ei peruta. Työelämän kiky-kiristykset ja työttömien aktiivimalli ovat osaltaan työllistäneet kansaa.
• Useita uusiakin toimia pitää nuijia. Yksi suoraviivainen, mutta myös kipein keino olisi työttömyysturvan pienentäminen.

– Jos työllisyysaste halutaan 75 prosenttiin [vaalikauden loppuun] 2023 mennessä, pitää tehdä niitä kenties epämukavia uudistuksia, toteaa Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.

– Varastossa on onneksi pehmeämpiäkin keinoja. Perhevapaauudistuksessahan ajatuksena olisi saada naisia työmarkkinoille aiemmin kuin nyt. Silloin ei puhuta huono-osaisimmista, vaan saadaan ihan hyväosaistakin porukkaa tekemään enemmän töitä.

Lue myös: THL:n raportti paljastaa: Työttömien perusturvan taso on heikentynyt tällä hallituskaudella – Taloutta paikataan entistä useammin toimeentulotuella

Suomessa puhutaan nyt paljon vanhustenhoidon huonosta toteutumisesta, systeemin väliinputoajista, kärsimyksestä ja alimitoituksesta, ja aivan syystäkin. Aiheellista huolta kannetaan myös lastenhoidosta ja varhaiskasvatuksesta.

Keskustelun ulkokehälle ovat taas jääneet mielenterveyskuntoutujat.

Mielenterveyspotilaat ovat usein yhteiskunnan vähävaraisia, ja syrjityimpiä ainakin palveluiden saamisen näkökulmasta.

Potilas ei tarvitse enää sairaalahoitoa. Hän olisi valmis kotiutumaan psykiatriselta osastolta. Ongelma on, että hänen edellinen asuinpaikkansa ei suostu ottamaan häntä vastaan. Asumispalveluyksikön työntekijöiden mukaan hänen käytöksensä on ollut aiemmin niin hankalaa, ettei hänen kanssaan ole enää pärjätty. Tilannetta selvittelee koko joukko ammattilaisia yhdessä potilaan kanssa. Mukana ovat osaston lääkäri, omahoitaja ja sosiaalityöntekijä sekä asumispalveluyksikön omaohjaaja ja kunnan avopalveluiden hoitaja.

Mielenterveyskuntoutujille on tarjolla eriasteisia asumispalveluita. Palveluvalikoima voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan. Tukiasuminen tarkoittaa “keveintä” asumispalvelua, jossa potilas asuu omassa kodissaan ja hänen luonaan käydään säännöllisesti tai tarpeen mukaan. Palveluasumisyksiköissä on päiväaikaan henkilökuntaa paikalla, mutta yöaikaan ei ole valvontaa. Kolmas asumistapa on tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa on myös yövalvonta.

Asumispalveluyksikön työntekijä ei siis haluaisi ottaa potilasta. Potilas itsekin sanoo, että hänellä on ollut hankalaa silloin, kun hän ei ole saanut apua heti kun sitä tarvitsisi.

Sosiaalityöntekijä muistuttaa, että kyseessä on tehostetun palveluasumisen asumisyksikkö, ja siellä pitäisi kyllä olla hoitajia saatavilla.

Asumispalvelun ohjaaja vetoaa potilaan heikkoon psyykkiseen vointiin ja monenlaisiin ongelmiin hänen käytöksessään. Niiden vuoksi häntä ei voitaisi pitää yksikössä. Potilaan avohoitotyöntekijä ihmettelee tätä, ja toteaa potilaan aiemmin pärjänneen tuetussa asumisessa hyvin yksinkin. Vaikka toimintakyky onkin hiljalleen heikentynyt, ei voinnin pitäisi olla niin huono ettei tämä asumismuoto hänelle sopisi.

Psykiatristen asiakkaiden toimintakykyä on vaikea mitata suoraan. Potilaat voivat olla fyysisesti hyvässäkin kunnossa, mutta psyykkisen vointinsa vuoksi eivät esimerkiksi pysty asioimaan itsenäisesti tai tekemään ruokaa. Psykiatrisille asiakkaille ovat tärkeitä arkirutiinit ja lääkityksen säännöllinen toteutuminen. Omillaan pärjäämisen ja kuntoutumisen tueksi tarvitaan myös ryhmätoimintaa.

Potilas kertoo olevansa surullinen, koska ei enää pärjää. Tunteet ovat ristiriitaiset, koska osastolla oleminen tuntuu niin paljon helpommalta kuin asumisyksikössä. Myös osaston omahoitaja toteaa potilaan olevan osastolla täysin omatoiminen ja suoriutuvan päivän toiminnoista moitteettomasti. Potilas on tarvinnut osastolla apua ainoastaan lääkkeiden ottamisessa. Potilas kertoo myös tykkäävänsä osaston ryhmistä, ja on pahoillaan siitä etteivät asumisyksikössä ryhmät aina toteudu.

Tapaamisen lopputuloksena potilaalle päätetään etsiä uusi tehostetun palveluasumisen paikka. Tähän työhön ryhtyy kunnan sosiaalityöntekijä. Seuraava tapaaminen sovitaan kuukauden päähän, ja siihen saakka potilas odottaa osastolla. Potilasta harmittaa, koska tällä välillä hän ei pääse edes viikonloppulomalle. Omaiset eivät vuosiin ole olleet tekemisissä ja nyt myös asumispaikka on hylännyt hänet.

Psykiatristen sairaansijojen määrää on vähennetty useilla tuhansilla paikoilla 1980-luvulta lähtien. Trendi on maailmanlaajuinen. Psykiatriset potilaat pärjäävät nykyaikaisilla lääkehoidoilla ja kuntoutuksella hyvin. Kodinomainen asuminen on kuntoutuksen kannalta tärkeää.

Ihmisille pitää antaa mahdollisuus elää sairautensa kanssa eikä sairautensa rajoittamana. Asumismuotoihin olisi hyvä saada joustavuutta ja yksilöllisyyttä nykyistä enemmän. Meidän ammattilaisten tehtävä on huolehtia, että tasa-arvo toteutuu kaikissa hoitopaikoissa, potilaasta ja organisaatiosta riippumatta.

Toinen meistä, Erfan, toimii lääkärinä psykiatrisella osastolla ja asiantuntijana yksityisellä sektorilla. Asiantuntijatehtävissä Erfan on havainnut, kuinka eri yksiköt toimivat samojen lupien puitteissa hyvin eri tavoilla.

Onneksi useissa yksiköissä on hyvin koulutettua ja kokenutta henkilökuntaa, jotka pärjäävät haastavienkin asukkaiden kanssa ja pystyvät tukemaan vaikeammissakin tilanteissa kotona tai omassa yksikössä pärjäämistä. Toisissa yksiköissä vähäisetkin ongelmat johtavat poikkeuksetta takaisin sairaalan osastolle, ja hyvin nopeasti yksiköt voivat jopa kieltäytyä ottamasta asukasta enää vastaan.

Kun asumispaikkoja ei saada järjestettyjä, potilaat joutuvat olemaan pitkään sairaaloiden osastoilla. Potilaat kärsivät tästä.

Miten voidaan varmistua, että kuntoutus esimerkiksi ryhmätoimintojen ja arjen hallinnan opettelemisen kautta aidosti toteutuu? Riittävät henkilöstömitoitukset ovat hyvä alku, mutta nekään eivät takaa kaikkea.

Yksiköihin pitää saada lisää koulutettua henkilökuntaa, joilla on selkeät ohjeistukset ja tavoitteet työlleen. Niiden toteutuminen vaatii työhyvinvoinnista huolehtimista, jämäkkää ja selkeää johtamista ja säännöllistä valvontaa. Yksiköiden tulee olla säilöntäpaikkojen sijaan koteja, joissa taataan ihmisille oikea, laadukas hoito ja kuntoutus.

Reetta ja Erfan Jahangiri

Reetta ja Erfan ovat nuoria lääkäreitä ja vanhempia. He yrittävät nähdä niin työssään kuin vapaa-ajallakin kohtaamistaan ihmisistä ja asioista monipuolisen ja elämänmyönteisen kuvan. Kolumneissaan he yrittävät tuoda uutta näkökulmaa havaitsemiinsa epäkohtiin ja ilmiöihin.

Aiheesta voi keskustella 16.03.2019 klo 16.00.

28-vuotias Brenton Tarrant vietiin lauantaina oikeuden eteen kuulemaan syytteensä murhasta. Hän oli käsiraudoissa ja puettu valkoisee vankila-asuun. Oikeustalolla oli tiukat turvatoimet ja yli 10 aseistettua poliisia vartioi, kun Tarrant saapui paikalle.

Tarrantia epäillään päätekijäksi Uuden-Seelannin Christchurchissa tapahtuneissa terrori-iskuissa moskeijoihin, joissa kuoli ainakin 49 ihmistä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan mies kuuli syytteensä välinpitämättömän oloisena eikä vaatinut pääsyä vapaaksi takuita vastaan. Sellaista mahdollisuutta ei myöskään myönnetty. Tapahtuma oikeustalolla kesti uutistoimisto AP:n mukaan vain minuutin.

Kun Tarrant oli viety pois, tuomari Paul Kellar kertoi lehdistölle, että tällä hetkellä häntä syytetään yhdestä murhasta, mutta todennäköisesti syytteitä tulee lisää.

Myös Uuden-Seelannin poliisi kommentoi Twitterissä, että lisää syytteitä on tulossa.

Tarrant pysyy pidätettynä seuraavaan oikeusistuntoon saakka, joka pidetään huhtikuun 5. päivä.

"Aikoi jatkaa hyökkäystään"

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern kertoi lauantaina tiedotustilaisuudessa, että Tarrantin tarkoitus oli jatkaa vielä hyökkäystään, kun poliisit saivat hänet kiinni.

– Hyökkäjä oli liikkeessä. Hänellä oli autossaan kaksi asetta lisää ja on täysin selvää, että hänen oli tarkoitus jatkaa iskuaan, Ardern sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan lauantaina Christchurchissa.

Ardern kertoi, että iskun kohteena oli myös lapsia.

– Minulla ei ole vielä tarkkoja yksityiskohtia, mutta on selvää, että myös pieniä lapsia joutui hyökkäyksen kohteeksi.

Pääministeri lupasi muutoksia aselakeihin

Pääministeriaikoo kiristää maan aselakeja. Ardern pohtii täyskieltoa puoliautomaattiaseille, kertoo brittilehti The Guardian.

Uuden-Seelannin Christchurchin terrori-iskun pääepäillyllä Tarrantilla aseenkantolupa ja viisi laillista asetta.

– Yksi asia on ainakin varmaa. Aselait tulevat muuttumaan, Ardern sanoi.

Pääministerin mukaan Uuden-Seelannin aselakia on yritetty muuttaa tällä vuosituhannella jo kolmeen otteeseen: vuosina 2005, 2012 ja 2017.

– Nyt on muutoksen aika, Ardern vannotti tiedotustilaisuudessa.

Uuden-Seelannin aselain mukaan aseen omistajan tulee olla vähintään 16-vuotias. Puoliautomaattiaseita ja esimerkiksi rynnäkkökiväärejä ei myönnetä alle 18-vuotiaille. Poliisin taustatarkistuksen läpäistyään kuka tahansa ikärajan ylittänyt voi saada aseenkantoluvan. Sen saatuaan voi omistaa niin monta asetta kuin haluaa, kertoo BBC.

Aseita ei tarvitse erikseen rekisteröidä, ellei kyse ole edellä mainituista 18-vuoden ikärajan aseista tai pistooleista. Tämän vuoksi poliisi ei tiedä, kuinka monta laillista asetta maassa on.

Kesäkuussa 2018 Uudessa-Seelannissa oli yhteensä 246 952 myönnettyä aseenkantolupaa.

Ampuja matkustellut Balkanilla

Pääministeri Ardern kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että Tarrant ei ole vakinainen asukas Uudessa-Seelannissa. Hän on matkustellut ympäri maailmaa ja vieraillut satunnaisesti myös Uudessa-Seelannissa, vaihtelevia ajanjaksoja kerrallaan.

Mies ei ole ollut erityistarkkailussa kotimaassaan eikä Uudessa-Seelannissa. Terrori-iskun käynnistyessä hän asui merenrantakaupungissa Christchurchista etelään.

Ammuskelun uhrien joukossa oli pakistanilaisia, turkkilaisia, saudiarabialaisia, indonesialaisia ja malesialaisia.

Turkki ilmoitti perjantaina aloittaneensa tutkimukset Tarrantiin liittyen. Maan viranomaisten mukaan mies on matkustanut Turkkiin useita kertoja ja viettänyt pitkiä aikoja maassa.

– Uskomme, että epäilty ampuja on voinut vierailla myös muissa maissa Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa, Turkin viranomainen kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Turkkilaismedian mukaan miehen julkaisemassa manifestissä mainittiin Istanbulin kuuluisa museo Hagia Sofia ja sen minareettien tuhoaminen. Hagia Sofia oli ensin kristillinen kirkko, kunnes muutettiin minareetiksi noin tuhat vuotta valmistumisensa jälkeen 1400-luvulla. Rakennus on toiminut museona 1930-luvulta lähtien.

Myös Bulgaria ilmoitti tutkivansa miehen liikkeitä, kun ilmeni, että hän on saattanut vierailla maassa viime marraskuussa. Australialaisen uskotaan viettäneen maassa viikon "vieraillakseen historiallisilla nähtävyyksillä ja tutustuakseen maan historiaan", Bulgarian yleinen syyttäjä kertoi AFP:lle.

Tarrant on matkustellut myös muualla Balkanilla. Joulukuussa 2016 hän matkusti bussilla Serbian, Kroatian, Montenegron ja Bosnia-Hertsegovinan läpi.

Brittilehti Telegraphin mukaan Tarrantin isä kuoli vuonna 2010. Saatuaan jonkin verran perintöä mies on matkustellut paljon ympäri maailmaa sen jälkeen.

Lue myös:

Moskeijaiskun tausta: Uudessa-Seelannissa on kiihkeä maahanmuuttokeskustelu, mutta vähän muslimeja ja tiukat aselait

Tämän tiedämme nyt: Uudessa-Seelannissa tehty yksi viime vuosien pahimmista terrori-iskuista – pääepäilty sanoo olevansa rasisti

Uudessa-Seelannissa terrori-isku, kahdessa moskeijassa ammuskeltiin – 28-vuotias australialaismies sai murhasyytteen veriteosta

Christchurchin lauantai-ilta on poikkeuksellisen rauhallinen. Yleensä viikonloppuillat ovat vilkkaita, kun ihmiset rientävät ravintoloihin ja huvittelemaan.

– Kaupunki on hyvin hiljainen. Täällä on suorastaan harras tunnelma, kertoo Ylen toimittaja Kirsi Crowley oltuaan Christchurchissa muutaman tunnin.

Hän seisoo Kasvitieteellisen puutarhan aidan luona. Sen kupeeseen on tuotu kymmenien metrien matkalta kukkia, surunvalitteluita ja pehmoeläimiä terrori-iskujen uhreille.

– Ihmiset näyttävät hyvin järkyttyneiltä. Ilmapiiri on kuin hautajaisissa.

Maa on ollut ylpeä rauhallisuudestaan

Crowleyn mukaan Uusi-Seelanti muistuttaa monella tapaa Suomea: se on pieni, moderni ja vauras.

– Maa on myös hyvin rauhallinen. Ihmiset ovat suorastaan ylpeitä siitä, ettei täällä tapahdu ikinä mitään järisyttävää. Sen vuoksi täällä toistuu nyt koko ajan sana ennenkuulumaton – mitään näin ennenkuulumatonta ei ole koskaan tapahtunut.

Crowley kohtasi aidalla pienen muslimimiesten ryhmän.

– He eivät voineet uskoa, että tällaista voi sattua täällä Uudessa-Seelannissa. Tämä on heidän mukaansa ollut aina hyvä maa muslimeille. Heidän ei ole koskaan tarvinnut pelätä täällä, ja he ovat kokeneet kuuluneensa yhteiskuntaan. Senkin vuoksi tämä on ollut valtava sokki heille, Crowley kertoo.

Äärioikeiston suunnitelmat pelottavat

Monet uusiseelantilaiset pohtivat, onko maa joutunut kohteeksi juuri rauhallisuutensa vuoksi. Isku vaikuttaa lisäksi hyvin organisoidulta, mikä herättää huolta.

– Nyt kysytään, onko esimerkiksi äärioikeisto varustautumassa asein ja miten vahva se on.

Lauantai-iltana paikallista aikaa kadut ovat jo auki. Ainoastaan iskujen kohteina olevaan moskeijaan johtavat kadut on suljettu.

Kun teollisuusalueita rakennettiin 1800- ja 1900-lukujen taitteen molemmin puolin, niistä haluttiin näyttäviä. Yhtiöiden asiakkaisiin ja työntekijöihin haluttiin tehdä vaikutus.

Komea ympäristö oli olennainen osa markkinointia, kun hyvät materiaalit ja huolella suunnitellut yksityiskohdat loivat laadukasta yrityskuvaa. Tehdasrakennuksia suunnittelivat maan parhaat arkkitehdit.

Kymiyhtiön pääkonttori Kuusankoskella on yhä hyvä esimerkki siitä, miten yhtiö pyrki näyttävään edustusarkkitehtuuriin.

Tuloksena oli muuta teollisuusaluetta tummemmasta tiilestä, kuparista ja muista hyvistä materiaaleista rakennettu, hillittyä funkista edustava rakennus.

– Siihen rakennettiin jopa näkötorni, vaikkei sillä ollut suuremmin mitään virkaa. Sellainen vain piti olla, aluetta laajasti tutkinut arkkitehti Rurik Wasastjerna sanoo.

Kymijoki on ollut yksi Suomen teollistumisen ydinalueista. Sen varrella Kymenlaaksossa on useita historiallisesti merkittäviä ja kauniita teollisuusalueita.

Nyt tietoa niistä on koottu ensimmäistä kertaa yhteen ja samaan paikkaan.

Mobiilisovellus ja verkkosivu

Kymenlaakson merkittävimmistä teollisista arkkitehtuurikohteista on julkaistu kännykkäsovellus ja uusi verkkosivu. Ne tarjoavat kokonaisesityksen Kymijokivarren teollisista rakennuskohteista sanoin ja kuvin.

Joenvarren merkittävimpiä helmiä on Kouvolassa sijaitseva Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, joka on nimetty myös Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon.

Verlan ohella uudesta sovelluksesta löytyy tietoa kolmesta muusta Kouvolassa olevasta kohteesta. Ne ovat Voikkaa, Kuusankoski ja Inkeroinen. Mukana on myös Stockforsin puuhiomon alue Pyhtäältä sekä Karhulan teollisuuspuiston ja Sunilan alueet Kotkasta.

Kaikki mainitut alueet ovat edelleen isojen metsätalousyritysten tai muiden yritysten käytössä.

– Arkkitehtuuri on taidetta. Meillä on täällä pysyvä taidennäyttely, joka on koko ajan kaikkien nähtävillä, KYMark-sovelluksen ja verkkosivun tuottaja Hannu Oksanen Mediatehdas Dakarista sanoo.

Arkkitehti Wasastjerna oli mukana käsikirjoittamassa uutta sivustoa. Hän on toivonut tällaisen kokonaisuuden julkaisua jo pitkään.

– Olen haaveillut tästä siitä lähtien kun muutin Sunilaan vuonna 2000. Minuun teki heti vaikutuksen tämä helminauha, jonka nämä alueet muodostavat, Wasastjerna sanoo. Hän muutti Kotkaan Helsingistä.

Sovellusta ja verkkosivua ryhdyttiin tekemään Karhulan Teollisuuspuistoyhdistyksen aloitteesta.

Kahden vuoden aikana tehty kokonaisuus on maksanut 135 000 euroa. Sitä ovat rahoittaneet Teollisuuspuistoyhdistys ja alueen suurimmat yritykset. Lisäksi Euroopan aluekehitysrahasto myönsi hankkeelle 50 000 euroa ja Suomen kulttuurirahasto 35 000 euroa.

Kohteiden määrää jouduttiin myös karsimaan. Pois jäivät esimerkiksi Myllykoski ja Haminan Summa. Wasastjernan mukaan haaveena on, että ne voidaan lisätä myöhemmin.

Oksanen puolestaan olisi halunnut virtuaaliset käynnit mahdollistavaa 360-videokuvaa Inkeroisten vesivoimalaitoksen turbiinisalista sekä Korkeakosken voimalaitokselta. Se jäi myös toiseen kertaan, sillä voimalaitokset olivat remontissa.

Videokuvaa haettiin kuitenkin Stora Enson Sunilan tehtaan aulasta sekä johtajan huoneesta ja yhdestä Alvar Aallon suunnittelemasta yksityiskodista. Näihin paikkoihin ei tavallinen vierailija muutoin pääse. Tällä hetkellä vierailulle pääsee virtuaalilasien avulla Kymenlaakson museossa Merikeskus Vellamossa.

Retkelle maakuntaan

Uusi sovellus ja verkkosivusto on tarkoitettu matkailun edistämiseen, mutta myös esimerkiksi kouluille opetusvälineeksi.

– Tämän avulla voisi tehdä hienoja maakuntaluokkaretkiä, Oksanen sanoo.

Kymenlaaksolaisten toivotaan oppivan arvostamaan kotiseutuaan ja sen arvoja.

– Toivottavasti joku saa uusia elämyksiä kotiseudultaan. Ei aina välttämättä tarvitse mennä kovin kauaksi etsimään ihmeitä, Oksanen sanoo.

Miten punatiilisiä teollisuusrakennuksia tai valkoiseksi rapattuja Alvar Aallon suunnittelemia asuinrakennuksia sitten pitäisi katsoa?

Wasastjerna kannustaa yksinkertaisesti tuijottamaan rakennusten julkisivuja ja niiden yksityiskohtia. Niin hän itse teki inventoidessaan esimerkiksi entisen Kymintehtaan aluetta Kuusankoskella.

– Herkkä mielentila ja silmät auki, niin alkaa nähdä kaikenlaista. Rakennuksissa on herkullisia detaljeja ja koristelua. Punatiiliarkkitehtuuri muodostaa joen varteen komeita rintamia. Voi katsoa, miten rakennukset peilautuu joesta, samaan tapaan kuin esimerkiski Tampereen keskustassa.

Wasastjerna toivoo, että sovelluksen ja verkkosivuston eteen tehty työ vaikuttaa kotipaikka-arvostukseen.

– Joskus olen kuullut höpinää, että Kymenlaaksolla ei olisi maakunnallista identiteettiä. Minä olen aina kokenut, että tällä seudulla on hyvin vahva luonne, joka tulee monista asioista, luonnosta ja saaristosta, mutta myös hyvin vahvasti metsäteollisuudesta ja Kymijoesta.

Kuka sinä olet?

Todennäköisesti vastaat nimelläsi. "Olen Liisa." "Olen Matti". Vastaus kertoo, kuinka yhtä ihminen ja hänen nimensä ovat.

Lukuisat tutkimukset ovat todistaneet, ettei ihmisen nimessä ole kyse mistä tahansa äänteiden tai kirjainten ketjusta, jonka tehtävä on vain lajitella yksilöt, kuten verohallinto haksahti vastikään ajattelemaan.

Oman nimen merkitystä ihmiselle ovat tutkineet niin sosiaalipsykologit kuin antropologit. Aivokuvat ovat osoittaneet, että aivot reagoivat oman nimen kuulemiseen erityisellä tavalla, joidenkin tutkimusten mukaan jopa vegetatiivisessa tilassa, jossa yhteys maailmaan näyttää olevan aivan poikki.

Liisan ja Matin kutsumanimen ovat päättäneet heidän vanhempansa tai kenties he itse hieman vartuttuaan. Jos kaveripiiri on alkanut kutsua heitä Lissuksi ja Masaksi, silloinkin on ollut heidän vallassaan, ovatko he kelpuuttaneet moisen nimi-identiteetin.

Kun uusi nimilaki nyt sallii neljä etunimeä, Liisa voi olla passissaan vaikka Laura Liisa Linda Linnea, vaikka sen muistavat luultavasti vain hänen vanhempansa.

Mutta entäpä, jos viranomainen yhtäkkiä päättää, että Liisa on Laura ja sillä hyvä?

Näin kävi vuodenvaihteessa, kun verottaja lähestyi uusilla verokorteilla. Toisin kuin aiempina vuosina, kortteihin oli päätetty panna vain yksi etunimi, ensimmäinen, olipa se kutsumanimi tai ei.

2,1 miljoonaa suomalaista on ilmoittanut kutsumanimensä viranomaisten tietoon. Heistä miltei 220 000, reilu kymmenen prosenttia, käyttää kutsumanimenään muuta kuin ensimmäistä etunimeään.

Todellisen luvun voinee ainakin tuplata, sillä yli 60 prosenttia ei ole tehnyt kutsumanimi-ilmoitusta Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmään. (Sen voi tehdä täältä.)

Nimiasioihin perehtynyt Helsingin yliopiston suomen kielen professori Terhi Ainiala kutsuu ihmisen ja hänen nimensä lujaa sidettä minuuden representaatioksi.

Ihmisyhteisöissä on aina käytetty nimiä, vaikka antropologit ovat joskus erehtyneet kuvittelemaan, että joissakin yhteisöissä ihmisiin viitataan nimien sijasta sukulaisuussuhteilla, Ainiala kertoo.

– Nimiä ei välttämättä ole paljastettu ulkopuolisille, mutta mistään ei ole löydetty yhteisöjä, joissa nimiä ei olisi.

Suomessakin tehdyt kyselytutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisiä loukkaa, jos heidän nimensä äännetään tai kirjoitetaan väärin – puhumattakaan siitä, että heitä puhutellaan muulla kuin kutsumanimellä.

– Sellainen tuntuu hyväksynnän tai arvostuksen puutteelta. Siinä, kuinka vahvasti ihminen identiteettiloukkauksen kokee, on kuitenkin eroja, Ainiala sanoo.

Koska tämä on paljon tutkittua ja arjestakin tuttua tietoa, verottajan ratkaisu kummastuttaa.

– Ei kukaan voi ajatella, että nimi on vain etiketti tai yksilöintitunnus. Nimeäminen on kaikkia lähellä – jos ei lasten, niin ainakin lemmikkien, Ainiala sanoo.

Mikä verohallinnon peruste siis mahtoi olla?

– Kun verokorttia uudistettiin, se koski monia asioita ja siinä haettiin selkeyttä. Tietotekniset asiat aina vaikuttavat siihen, mitä tulosteelle viedään ja miten ne saadaan mahtumaan, sanoo ylitarkastaja Hilkka Pelander.

Hän arvelee, että tuollaisia seikkoja uudistuksessa lienee pohdittu. Itse hän ei vielä tuolloin ollut nykyisessä työssään verohallinnon henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikössä.

Kun verokortit olivat rapsahdelleet postiluukuista joulu- ja tammikuussa, verottaja alkoi saada palautetta. Määrää ei ole tilastoitu, Pelander kertoo, mutta sisällön voi päätellä kipakaksi, koska verottaja pyörsi päätöksensä hyvin nopeasti.

Jos nyt hakee muutosverokorttia, siinä ovat jälleen kaikki etunimet, ja ensi vuonna ne näkyvät kaikkien korteissa.

– Muutos tehtiin jo tammikuun loppupuolella, kun nähtiin, että se pystytään siinä aikataulussa toteuttamaan ja se kannattaa toteuttaa.

Verohallinnon sähköistä asiointipalvelua OmaVeroa, jossa voi muun muassa muuttaa verokorttiaan, ovat olleet kehittämässä myös asiakkaat, Pelander kertoo.

– Tämä nimiasia ei varmaankaan tullut testiryhmässä esille sen takia, että testaaja ei toiminut omilla tunnuksillaan vaan testinimellä. Hän olisi voinut reagoida toisella tavalla, jos tunnukset olisivat olleet omat.

Kun kutsumanimen ilmoittaa väestötietojärjestelmään, siitä siis tulee virallinen. Joustonkin varaa on: esimerkiksi Sallamarin kutsumanimi voi olla Salla tai Mari ja Susanna voi olla Sanna.

Niin virallinen ilmoitus ei kuitenkaan ole, että nimi päätyisi passiin tai ajokorttiin. Se vaatii varsinaisen nimenmuutoksen. Helppoa sekin tosin on: kirjallinen hakemus maistraattiin riittää tekemään Liisasta Lissun tai Matista Masan.

Sekä Lissu että Masa kelpaavat maistraateille suoralta kädeltä. Ratkaisevaa on, että Väestörekisterikeskuksen etunimitilastosta löytyy kaimoja. Lissuja siellä on kuutisenkymmentä, Masoja noin sata.

Ellei kaimoja ole, oikeusministeriön nimilautakunta puntaroi nimen samalla tavoin kuin ne vastasyntyneille kaavaillut nimet, jotka mietityttävät maistraatteja. Ne pyytävät nimenmuutoksista noin sata lausuntoa vuodessa.

Lautakunta vaikuttaa suhtautuvan lempinimiin varsin suopeasti. Liisasta voi tulla Lillu ja Matista Mökö, sillä sellaisetkin löytyvät kelpuutettuina virallisiksi nimiksi. Kaikkiaan nimenmuutoksia tehdään noin 3 700 vuodessa.

Jollakulla nimenmuutoksen syy voi olla se, että nimi on osoittautunut epäkäytännölliseksi – vaikkapa juuri niin, että halutaan kutsumanimi ensimmäiseksi nimeksi.

Toisaalta identiteetti on voinut muuttua. Vanha nimi ei tunnu enää omalta tai ei ehkä ole koskaan tuntunutkaan.

Yksi ryhmä ovat transsukupuoliset, joille nimen muuttaminen omaa sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi voi olla pitkä ja vaikea prosessi. Uudessakin etunimilaissa on edelleen pykälä, joka kieltää naisilta nimet, jotka ovat vakiintuneet miehille, ja päinvastoin.

Tutkimuksissa on tullut esille monia kipeitä kertomuksia, joissa ihmiset kysyvät, kuka saa päättää, keitä he ovat, sanoo professori Terhi Ainiala.

Lue myös:
Onko nimi enne myös Suomessa? Etunimi voi avata ovia tai sulkea niitä

Nuoriso on aina ollut pilalla, mutta nyt kelvottoman nykynuorison pitäisi ratkaista ilmastonmuutos, huoltosuhde ja pari muuta pikku juttua

Ylen juttusarja etsii Y- ja Z-sukupolvien tulevaisuutta, mutta ensin katse menneisyyteen. Kuka keksi pullamössönuorison?

Se taittuu, mutta riittääkö se? Yli kahden tuhannen euron kännykän ostamiselle ei löydy vielä järkiperusteita

Yli vuosikymmenen ajan kännykät ovat olleet kutakuinkin samanlaisia. Suorakulmio ja kosketusnäyttö. Huawein uusi taittuva älypuhelin kertoo kehityksen suunnan. Ruudut taittuvat, rullautuvat ja muotoutuvat käyttäjän tarpeisiin. Yle testasi Huawein kännykkätabletia.

"Katuvaa natsia en ole koskaan kohdannut" – Natseja 40 vuotta metsästänyt Efraim Zuroff ei aio lopettaa työtään koskaan

Efraim Zuroff haluaa, että nykyiset ja tulevat sotarikolliset joutuvat pelkäämään tuomiolle joutumista loppuelämänsä. Tapasimme Zuroffin Jerusalemissa.

Ylen Vaalikone on avattu – Vastaukset paljastavat puolueiden ilmastokannat: Kyllä ilmastokamppailulle, ei lihaverolle ja bensa-autojen kiellolle

Ylen vaalikone aukesi, ja koneesta löytyy noin 2 200:n huhtikuun vaaleihin osallistuvan kansanedustajaehdokkaan vastaukset politiikan eri aihepiireistä. Ilmastopolitiikka sekä jakaa että erottaa ehdokkaita vaalikoneen vastausten perusteella.

Viinaa, vihaa ja "mieshuoraamista Kallion räkälöissä": uusi elämäkerta paljastaa hevilegenda Alexi Laihon rajun elämän

Alexi Laihon elämäkerta piirtää värikkään kuvan lahjakkaasta taiteilijasta.

Kun 9.-luokkalainen Henkka lintsasi jatkuvasti koulusta, äiti oli voimaton: "En voi jäädä pois töistä, että veisin pojan itse kouluun"

Melkein jokaisessa yläkoulussa on oppilas, joka on ollut sata tuntia luvatta poissa. Siitä voi seurata jopa lastensuojeluilmoitus.

"Efraim, istu alas! Sinun on nähtävä tämä! Israel on saanut kiinni Adolf Eichmannin, yhden suurimmista natseista. Hänen oikeudenkäyntinsä alkaa tänään Jerusalemissa ja se näytetään nyt tv:ssä."

Tämä äidin kehotus keväällä 1961 oli alkuna sille, että Efraim Zuroff kiinnostui juutalaisten joukkomurhasta.

12-vuotias brooklyniläispoika tiesi toki Adolf Hitlerin ja oli kuullut, että juutalaisille tapahtui toisessa maailmansodassa jotain kauheaa. Mutta ei juuri muuta. Eichmannkin oli pojalle tuntematon.

Eichmann vastasi holokaustisuunnitelman toteuttamisesta. Hän oli yksi merkittävimmistä kiinni saaduista natsijohtajista.

Zuroffista tuli 20 vuotta myöhemmin natsienmetsästäjä. Hän on omistanut elämänsä juutalaisten joukkomurhaan syyllistyneiden etsimiseen ympäri maailman heidän saamisekseen oikeuden eteen.

Brooklyniläispojasta tuli natsienmetsästäjä

– Minä en tule perinteestä, joka uskoo anteeksiantoon. Tulen oikeudenmukaisuuden perinteestä, jyrähtää Zuroff.

Hän haluaa kansanmurhaan syyllistyneet tuomiolle ja tyrmää ajatukset anteeksiannosta.

Iso, voimakasääninen mies hiukan nuhjuisessa paperipinojen ja mappien valtaamassa toimistossa Jerusalemin keskustassa.

Työhuoneen seinää koristaa tekaistu Newsweek-lehden kansi, jossa poseeraa Zuroff, sekä joukko valokuvia hänen uransa varrelta.

Zuroff kasvoi nykyaikaisessa ortodoksijuutalaisessa perheessä. Perhe oli juutalaisten omaa valtiota tukevia sionisteja.

Hänen nuoruudessaan perheessä ei juuri puhuttu holokaustista. Toisen maailmansodan jälkeen moni juutalainen halusi katsoa eteenpäin eikä muistella sodan kauhuja.

Zuroffin isovanhemmat olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin Euroopasta, Liettuasta ja Ukrainasta 1900-luvun alussa. Hänen vanhempansa syntyivät Yhdysvalloissa.

Siitä huolimatta holokaustin kauheudet koskettivat hänenkin sukuaan. Liettuassa tapettiin Zuroffin isosetä Efraim perheineen. Vuonna 1948 syntynyt natsienmetsästäjä nimettiin kyseisen isosedän mukaan.

– Jotkut juutalaiset sanovat, että nimen valinta vaikuttaa elämään. Minun tapauksessani se voi olla totta, Zuroff naurahtaa.

Varsinaisena käännekohtana elämässään Zuroff pitää Israelin ja arabimaiden sotaa vuonna 1967. Se nosti 19-vuotiaan Zuroffin mieleen pelon uudesta holokaustista.

Israel voitti, mutta tapahtumat työnsivät häntä kohti Israelia.

Vuonna 1970 hän muutti Israeliin.

Nykyisin Zuroff johtaa Simon Wiesenthal -keskuksen maailmanlaajuista toimintaa natsirikollisten löytämiseksi. Wiesenthal-keskus työskentelee myös holokaustin tutkimiseksi ja antisemitismin torjumiseksi eri puolilla maailmaa.

Keskusta on myös arvosteltu muun muassa liiallisesta Israelin tukemisesta.

"En lopeta koskaan"

Kun kysyn, mikä on päämotiivi sille, että hän tekee tätä työtä, Zuroff vastaa lyhyesti: Uhrien kohtalo.

Eikä hän aio lopettaa koskaan.

Suurin osa natsirikollisista on jo kuollut ja loputkin ovat hyvin vanhoja. Mutta Zuroff pitää tärkeänä sitä, että niin nykyiset kuin mahdolliset tulevatkin joukkomurhaajat joutuvat loppuelämänsä pelkäämään kiinnijäämistä.

Zuroffin toimistossa ei ole suurta natsienmetsästäjien armeijaa. Hänellä on yksi alainen, ystävällinen, pieni nainen, assistentti Fran Schnall.

Yksin Zuroff ei silti natseja jahtaa. Häntä auttavat kontaktit eri puolilla maailmaa – monet ilman korvausta. Taustalla on tietenkin myös Simon Wiesenthal -keskus.

"Satojatuhansia olisi voitu tuomita"

Metsästettävää Zuroffilla on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Natsirikollisten tuomitseminen jäi sodan jälkeen puolitiehen, tai oikeastaan vasta alkuvaiheeseen.

Johtavia natsirikollisia tuomittiin aluksi näyttävästi Saksassa Nürnbergin oikeudenkäynneissä sekä muissa maissa. Mutta pian into hiipui.

Yksi syy oli kylmä sota, joka käänsi huomion muihin asioihin.

Kolme liittoutunutta valtaa jahtaa taatusti heitä maailman ääriin ja luovuttaa heidät syyttäjilleen oikeuden toteuttamiseksi. Franklin D. Roosevelt, Winston Churchill ja Josif Stalin natsien julmuuksiin osallistuneista Moskovan-kokouksen julkilausumassaan 1.11.1943

Tuomiolle joutui vain pieni osa niistä, jotka olisi voitu tuomita.

Brittihistorioitsija Mary Fulbrookin mukaan vuosina 1946–2005 Länsi-Saksassa ja yhdistyneessä Saksassa tuomittiin natsien rikoksista 6 656 ihmistä.

Pelkästään Auschwitzin keskitysleirillä palveli enemmän SS-miehiä. Natsi-Saksa perusti kaikkiaan 23 pääleiriä, ja niillä oli 900 alaleiriä. Juutalaisia murhattiin myös ghetoissa, kaduilla ja joukkoteloituksissa.

Kommunistisessa Itä-Saksassa tuomittiin 12 890 ihmistä vuosina 1945–1989. Myös tuomiot olivat kovempia. Vuonna 1990 Saksa yhdistyi.

Fulbrookin mukaan yksi syy Itä-Saksan tiukempaan linjaan oli, että natsien vastaiset oikeudenkäynnit olivat aluksi osa Neuvostoliiton sodanjälkeistä politiikkaa poliittisten vastustajien suhteen.

Itä-Saksa myös halusi osoittaa, että se on läntistä Saksaa parempi natsiajan rikosten perkaamisessa.

Kuinka moni ihminen olisi sitten pitänyt tuomita? Historioitsijat eivät ole yksimielisiä edes siitä, kuinka moni osallistui tappamiseen suoraan.

– Historioitsijoiden luvut tappamiseen suoraan osallistuneista vaihtelevat 200 000:sta puoleen miljoonaan, jopa miljoonaan, Fulbrook kertoo.

Määrä kasvaa valtavasti, jos mukaan lasketaan tappamiseen välillisesti osallistuneet.

Oikeuteen olisi voitu tuoda myös virkamiehiä, kuljetuksista vastanneita, orjatyövoiman käyttäjiä, lääkäreitä sekä vammaisten ja mielisairaiden laitosten työntekijöitä, jotka osallistuivat potilaidensa murhaamiseen natsien rotuoppien mukaisesti.

Vanha rikoslaki lievensi tuomioita

Fulbrook selittää tuomioiden vähyyttä myös sillä, että monet natsit palasivat entisiin töihinsä Länsi-Saksassa ja Itävallassa, myös oikeuslaitokseen ja poliisivoimiin. Tämä näkyi usein viranomaisten myötämielisyytenä sotarikosepäiltyjä kohtaan.

Itävallassa oikeudenkäynnit hiipuivat vuoden 1955 jälkeen, kun liittoutuneiden joukot vetäytyivät ja maa sai suvereenisuutensa takaisin.

– Alkoi olla noloa, kun entiset natsit yksinkertaisesti kävelivät vapaina ulos oikeussalista. Näyttää olleen yksinkertaisempaa olla lainkaan haastamatta heitä oikeuteen, Fulbrook sanoo.

Länsi-Saksa käytti natsirikollisten tuomitsemiseen vanhaa vuoden 1871 rikoslakia, joka monen mielestä oli siihen täysin soveltumaton.

Jotta ihminen voitiin tuomita murhasta, täytyi osoittaa, että hän oli tappanut henkilökohtaisesti juuri tietyn ihmisen.

– Lain mukaan ihminen voitiin todeta syyttömäksi, jos hän lähetti kymmeniä tuhansia ihmisiä kaasukammioihin määräyksiä seuraten. Murhaaja hän oli vain, jos tappoi jonkun kaasukammiojonossa, Fulbrook kuvaa.

Zuroff pitääkin Saksan suoritusta sotarikollisten tuomitsemisessa viime aikoihin asti surkeana. Maa yritti alusta asti rajata syytettyjen määrää ja keskittyä pääsyyllisiin.

– Tietyllä tavalla se oli ymmärrettävää. Sadat tuhannet ihmiset osallistuivat holokaustiin. Mikä maa voi viedä heidät oikeuteen? Zuroff toteaa.

Demjanjukin tapaus käänsi kurssin

Saksan viimeaikaista toimintaa Zuroff sen sijaan kiittää. Saksa on muuttanut täysin syytepolitiikkaansa.

Käännekohta oli ukrainalaisen SS-miehen John Demjanjukin oikeudenkäynti. Hänet karkotettiin Yhdysvalloista Saksaan ja tuomittiin vuonna 2011 viiden vuoden vankeuteen sillä perusteella, että hänen voitiin osoittaa työskennelleen Sobiborin keskitysleirillä. Tuomion mukaan jo tämä riitti näytöksi, että hän oli osa natsien tappokoneistoa.

Sen jälkeen samoin perustein on pystytty tuomitsemaan myös muita, esimerkiksi Auschwitzin vartija Reinhold Henning ja Auschwitzin kirjanpitäjäksi kutsuttu Oskar Gröning.

Zuroff sanoo, että oikeudenkäyntejä natsirikollisia vastaan olisi voinut olla enemmän eri maissa, jos kaikki noudattaisivat samaa oikeuskäytäntöä kuin Saksa nykyisin.

Natsienmetsästäjää turhauttaa muun muassa se, että Ruotsissa ja Norjassa natsisotarikollisia ei voida enää lainkaan tuomita. Ne ovat ainoita maita, joissa sovellettiin vanhenemissääntöjä kansanmurhaan ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Maat ovat muuttaneet lakia 2000-luvulla, mutta eivät taannehtivasti.

Natsienmetsästäjillä iso rooli

Ensimmäinen suuri natsienmetsästäjä oli itävaltalainen Simon Wiesenthal. Hän selvisi hengissä keskitysleireiltä ja omistautui sodan jälkeen natsirikollisten oikeuteen saattamiselle.

Wiesenthalin Wienissä sijainnut Jewish Documentation Center selvitti yhteistyössä eri maiden hallitusten kanssa lähes 1 100 natsisotarikollisen olinpaikan.

Joukossa olivat muun muassa Eichmann sekä Treblinkan ja Sobiborin keskitysleirien komentaja Franz Stangl.

Zuroff pitää selvänä, että natsienmetsästäjien ansiosta useampia ihmisiä on saatu oikeuden eteen kuin olisi saatu pelkästään valtioiden toimin.

Hän itse on jahdannut etenkin natsien kanssa yhteistyötä tehneitä muiden maiden kansalaisia. Heidän etsimisensä helpottui kommunistiblokin hajottua.

Zuroff toteaa, että toisin kuin Simon Wiesenthal, hän ei ole voinut jahdata päätekijöitä. Nämä olivat joko kuolleet tai saatu jo kiinni, kun hän aloitti työn.

Uran suurin voitto 20 vuotta sitten

Zuroff muistaa, kuinka lokakuun 4. päivänä vuonna 1999 hän oli onnesta sekaisin. Kroatialainen tuomioistuin oli tuominnut Jasenovacin keskitysleirin komentajan Dinko Šakićin maksimirangaistukseen, 20 vuoden vankeuteen.

78-vuotias Šakić tuomittiin ainakin 2 000 ihmisen murhista touko-lokakuussa 1944, jolloin hän johti leiriä.

Vielä tänäkin päivänä Zuroff pitää tuomiota uransa suurimpana voittona. Šakić oli kommunismin jälkeisessä Itä-Euroopassa ensimmäinen natsien kanssa yhteistyötä tehnyt, joka sai rangaistuksen.

Zuroffilla ja Simon Wiesenthal -keskuksella oli merkittävä rooli Šakićin saamisessa karkotetuksi Argentiinasta Kroatiaan sekä todisteiden keräämisessä häntä vastaan.

Myös katkeria tappioita

Pahimpana epäonnistumisenaan Zuroff pitää natsilääkäri Aribert Heimin etsintäoperaatiota. Heim teki julmia lääketieteellisiä kokeita Buchenwaldin, Sachsenhausenin ja Mauthausenin keskitysleireillä.

Heim oli sodan aikana myös Suomessa. Hän toimi Pohjois-Suomessa saksalaisjoukkojen lääkärinä.

Zuroff kumppaneineen etsi pitkään Heimia vihjeiden perusteella muun muassa Espanjasta ja Etelä-Amerikasta. Myöhemmin kävi ilmi, että tämä oli kuollut Egyptissä vuonna 1992.

Turhauttavin kokemus oli puolestaan unkarilaisen Sándor Képírón tapaus. Képíróa syytettiin juutalaisten ja serbien murhista Novi Sadissa.

Zuroffin panostuksen ansiosta Képíró joutui oikeuteen Budapestissä vuonna 2011. Oikeus kuitenkin vapautti hänet riittämättömiin todisteisiin vedoten.

– Pöyristyttävä päätös. Aivan kauheaa, harmittelee Zuroff vieläkin.

Képírón oikeudenkäyntiin liittyy kuitenkin yksi Zuroffin uran liikuttavimmista hetkistä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun demokraattinen Unkari vei natsirikollisen oikeuteen.

Oikeustalon ulkopuolella noin 30 nuorta osoitti mieltään. He kuuluivat kristilliseen uskon seurakuntaan (Faith Church), joka on vahva Israelin tukija.

– Kun menin käymään ulkona, nuoret alkoivat taputtaa. Se oli ehkä kaikkein tunteellisin hetki, mitä minulla on ollut. Tätä me haluamme. Haluamme nuorten ymmärtävän, mistä on kyse, natsienmetsästäjä kertoo silmät kyynelissä.

Képíró nosti Zuroffia vastaan kunnianloukkaussyytteen, mutta hän hävisi.

Epäiltyjen lapset ovat myös toisinaan yrittäneet vedota Zuroffiin, jotta tämä jättäisi heidän isiensä jahtaamisen.

Zuroff kieltäytyy miettimästä natsirikollisten inhimillistä puolta.

– En ole koskaan kohdannut natsia, joka olisi osoittanut katumusta.

Kuuntele Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma tästä aiheesta.

Menneisyyden penkomista riittää yhä

Vaikka natsirikolliset vanhenevat, uusia tutkimuksia käynnistetään yhä.

Zuroffin vuosiraportin mukaan huhtikuun 2017 ja maaliskuun 2018 välillä niitä käynnistettiin yhteensä ainakin 241 Puolasssa, Saksassa ja Ranskassa. Yhdysvallat ja Kanada eivät kertoneet omia lukujaan.

Samana aikana uusia syytteitä nostettiin kolme, kaikki Saksassa. Syytetyt ovat entisiä keskitysleirivartijoita. Kaksi palveli Srtuthofin ja yksi Majdanekin keskitysleirillä.

Tuomioita tuli yksi. Kanada vei kansalaisuuden Helmut Oberlanderilta, koska tämä oli kansalaisuutta hakiessaan salannut palvelleensa Einsatzgruppe D:ssä.

Einsatzgruppet olivat itärintaman valloitetuilla alueilla toimineita tuhoamisryhmiä, jotka tappoivat juutalaisia, romaneja, neuvostovirkamiehiä ja muita natsien vastustamiin ryhmiin kuuluneita.

Saksalla oli myös Suomessa Einsatz-ryhmä, Einsatzkommando Finnland.

Zuroff on toimittanut Saksan viranomaisille yli 200:n Einsatz-ryhmissä palvelleen nimet, he ovat olleet vuonna 1920 tai myöhemmin syntyneitä. Selvitystyö jatkuu.

– Jokainen Einsatz-ryhmiin osallistunut voitaisiin tuomita pelkän palvelun perusteella osallisuudesta murhaan. Jostain syystä tapauksia ei ole ollut yhtään, Zuroff toteaa.

Suitsutusta Suomelle

Suomi taisteli toisessa maailmansodassa natsi-Saksan rinnalla. Yli 1 400 suomalaista vapaaehtoista liittyi Waffen-SS:n eli SS:n aseellisen siiven riveihin.

Suomi luovutti Saksaan kahdeksan juutalaisen lisäksi neuvostoliittolaisia sotavankeja, joiden joukossa oli ainakin kymmeniä juutalaisia.

Silti maailman johtava natsienmetsästäjä kiittää Suomea.

– Suomi on valonsäde maailmassa, jossa hallitukset yrittävät vääristellä holokaustin historiaa, Zuroff kommentoi viime vuoden lopulla israelilaislehti Haaretzille.

Syynä oli Suomen selvitys siitä, osallistuivatko suomalaiset SS-vapaaehtoiset natsien rikoksiin. Selvitystä pyysi Zuroff. Jo aiemmin Suomi käynnisti tutkimuksen Saksalle luovutetuista sotavangeista.

– Suomi on käynnistänyt pyynnöstämme selvityksen jo kahdesti, se on hyvin epätavallista, Zuroff sanoo.

Zuroffin kiitokset ymmärtää, sillä natsienmetsästäjien työn onnistuminen riippuu pitkälti valtioiden tahdosta. Ilman sitä löydettyjä natsirikollisia ei saada oikeuden eteen.

Vaikka mikään maa ei niin sano, Zuroffin mielestä useimmat maat ovat vastahakoisia nostamaan syytteitä natsisotarikollisia vastaan ja penkomaan tätä puolta historiastaan. Joukossa on sekä natsien miehittämiä maita että länsimaita, joihin natseja pakeni.

Zuroffin mukaan monet maat yksinkertaisesti jättävät hänen vaatimuksensa tutkimuksista huomiotta.

– Jos kertoisin poliisille, että minulla on todisteita sarjamurhaajaa vastaan, poliisi tutkisi asian.

Historian vääristelyn torjuminen työn seuraava vaihe

Natsien kanssa yhteistyötä tehneiden osuus holokaustissa oli merkittävä natsien miehittämässä Itä-Euroopassa, muun muassa Liettuassa, Latviassa, Virossa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Kroatiassa, Zuroff toteaa.

– Lopullinen ratkaisu oli Saksan aloitteesta tehty mutta monien maiden toimeenpanema.

Lopullisella ratkaisulla viitataan natsien suunnitelmaan juutalaisväestön joukkomurhasta.

Zuroffin mukaan moni maa ei kuitenkaan ole halukas myöntämään, että niiden kansalaisia osallistui natsien julmuuksiin. Yksittäisten natsirikollisten etsimisen ohella Zuroffin toinen missio onkin sen varmistaminen, ettei holokaustin historiaa vääristellä eri maissa.

– Se on työn seuraava vaihe.

Zuroff ei katso työnsä menneen hukkaan, vaikka hänen löytämänsä natsirikollinen välttyisi tuomiolta. Jo henkilön paljastaminen on saavutus.

– Se on toisinaan ihmisille kivuliainta, kivuliaampaa kuin oikeudenkäynti.

Ukraina ja Baltia häntäpäässä

Huonoimman arvosanan natsirikollisten jahtaamisessa saa Ukraina, joka ei ole kommunismin ajan jälkeen tutkinut natsirikoksia, saati nostanut syytteitä. Perässä tulevat Baltian maat.

Esimerkiksi isovanhempiensa kotimaata Liettuaa Zuroff on yrittänyt sinnikäästi saada tutkimaan maan kansalaisten osuutta holokaustista, mutta hän on tyytymätön tuloksiin. Oikeudenkäyntejä on ollut kolme, mutta epäiltyjä ei tuomittu. Zuroff pitää oikeudenkäyntejä farsseina.

Liettua myös käynnisti vuonna 2007 sotarikostutkimuksen neljää partisaaneihin liittynyttä juutalaista vastaan.

Zuroff epäilee, että tutkimus käynnistettiin vastineeksi sille, että hän painosti tutkimaan holokaustirikoksia.

Hän uskoo, että liettualaiset halusivat osoittaa, että myös juutalaiset tekivät sotarikoksia. Syytteitä ei nostettu todisteiden puuttuessa.

Latvia ei saa parempaa arviota. Latvian yli 90 000 juutalaisesta tapettiin sodan aikana 70 000 ja Liettuan 153 000 juutalaisesta 130 000.

Virossa ainoa ero on Zuroffin mukaan lukumäärä. Siellä asui ennen sotaa 4 500 juutalaista, joista 3 500 pakeni Neuvostoliittoon. Loput tuhat natsit ja virolaiset tappoivat.

Muuri murtui

Vuosikymmenet natsien julmuuksia tutkinut Zuroff yrittää olla tuntematta vihaa.

– Tätä työtä ei voi tehdä, jos ei erota sitä muusta elämästään, hän toteaa.

Työstä ja sen tuomista turhauttavista tilanteista selvitäkseen tarvitsee hänen mukaansa myös tiettyä huumoria. Tunnesyistä hän ei kuitenkaan ole esimerkiksi pystynyt koskaan opettelemaan saksan kieltä kunnolla.

– Tämä on todella turhauttavaa työtä kaikkien esteiden takia. Yksi korvaus ovat matkan varrella tapaamani upeat ihmiset.

Zuroff kertoo rakentaneensa eräänlaisen muurin itsensä ja työnsä välille. Muuri kesti kesään 2015.

Tuolloin hän lähti liettualaisen toimittaja-kirjailijan Ruta Vanagaiten kanssa kiertämään Liettuan joukkomurhakohteita. He etsivät kansanmurhan todistajia. Vanagaite kirjoitti matkan pohjalta kirjan.

– Joka päivä kävimme 2–3 joukkohaudalla. Uhrit ovat kansaani, sukuni on Liettuasta. Pystyttämäni muuri sortui, Zuroff kertoo silmät kyynelissä.

– En ollut koskaan kokenut sellaista. Se oli hullua, painajaismaista, absurdia.

He itkivät matkan aikana paljon. Mennessään lentokentälle Zuroff kertoo alkaneensa jälleen itkeä ja saaneensa ahdistuskohtauksen ensi kertaa elämässään.

– Minusta tuntui kuin hylkäisin uhrit, jotka jäivät hautoihin. Se oli kauhea tunne. Ruta sanoi, älä huoli, minä jään ja kannan soihtua.

Matkan aikana Zuroff ja Vanagaite ystävystyivät ja suhde kehittyi seurustelusuhteeksi.

Natsienmetsästäjä jatkaa tarinaansa jerusalemilaisessa kahvilassa ja juo vaaleanpunaista smoothieta.

Hänellä on aiemmasta avioliitostaan neljä lasta, joista yksi poika on Zuroffin tavoin valinnut historioitsijan uran. Zuroffin tyttäret ovat psykologeja ja toisesta pojasta tulee sydänkirurgi. Lapsenlapsia on toistakymmentä.

– Lapset tietävät mitä teen ja ovat ylpeitä siitä, hän kertoo.

Kun Zuroff lähtee töistä, meneillään olevan tutkinnan vaiheesta riippuu, pystyykö hän irrottautumaan työajatuksista. Yksi rentoutumiskeino on koripallo, joka oli hänen intohimonsa jo nuorena.

Iso ja vihainen, intohimoinen ja kiltti

Millainen mies natsienmetsästäjä sitten on hänet tuntevien ihmisten silmissä?

– Efraim Zuroff on väsymätön. Hän on pitkä komea mies, iätön tietyllä tavalla. Hänessä palaa tuli ja vakaumus, joka panee hänet liikkeelle aamusta iltaan.

Näin toteaa suomalaislähtöinen Eva Odrischinsky, joka työskentelee Zuroffin kanssa samassa toimistossa.

Vanagaite puolestaan sanoo, että Zuroff on hyvin vaikuttava persoona, iso ja vihaiselta vaikuttava. Hänen mukaansa liettualaiset vihaavat ja pelkäävät Zuroffia.

– Mutta kun opin tuntemaan hänet, hän on hyvin kiltti ihminen, älykäs, ystävällinen eikä lainkaan aggressiivinen, Vanagaite kuvaa kumppaniaan.

"Antisemitismi muuttaa muotoaan"

Kun keskitysleirit vapautettiin vuonna 1945, maailmalla toisteltiin: Ei koskaan enää. Mitään holokausin laajuista ei ole onneksi tapahtunut, mutta satoja tuhansia on kuollut muissa tragedioissa, kuten Ruandan kansanmurhassa.

Yksi syy on Zuroffin mukaan ilmeinen: Holokaustista tuomittujen määrä on hyvin alhainen kaikissa maissa.

Hän uskoo, että syyllisten saattaminen vastuuseen teoistaan toimisi varoituksena niille, jotka harkitsevat fundamentalistisiin, fanaattisiin ja kansanmurhaan taipuvaisiin liikkeisiin liittymistä.

Huolimatta holokaustin opetuksista antisemitismi on viime aikoina jälleen lisääntynyt Euroopassa. Zuroff ei ole toiveikas antisemitismin torjumisen suhteen.

– Sitä on jatkunut 2 000 vuotta ja se muuttaa muotoaan aikojen kuluessa.

Mutta natsirikokset eivät unohdu ainakaan, jos se on Zuroffista kiinni. Kun kysyn, kauanko nyt 70-vuotias natsienmetsästäjä aikoo työskennellä, hän vastaa:

– Ikuisesti. Israelissa sanomme, että 120-vuotiaaksi.

Juttua on korjattu klo 15.44: Toisin kuin jutussa kirjoitettiin Simon Wiesenthal kuoli vuonna 2005, ei 1992.

Aamupäivän aikana jutusta puuttui myös osa tekstiä. Häiriö johtui jutun julkaisun jälkeen tapahtuneesta teknisestä ongelmasta. Pahoittelemme tapahtunutta.

Lakritsivalmisteiden nauttiminen voi tunnetusti nostaa verenpainetta. Tuoreen tutkimuksen perusteella pussillinen lakritsia päivittäin voi nostaa verenpainetta keskimäärin saman verran, kuin tavanomaisella verenpainelääkkeen annostuksella saadaan laskettua.

– Korkeasta verenpaineesta kärsivien tulisi välttää lakritsiuutetta sisältäviä valmisteita kokonaan, Tampereen yliopistossa sisätautiopin alalta väittelevä terveystieteiden maisteri Elina Hautaniemi arvioi.

Lakrtitsiuutetta voi olla lakritsin lisäksi esimerkiksi salmiakissa, muissa lakritsiuutteella maustetuissa makeisissa, juomissa, luontaistuotteissa ja lääkkeenomaisissa valmisteissa.

Hautaniemen väitöstutkimuksessa koehenkilöt söivät päivittäin kahden viikon ajan 120-300 g lakritsivalmistetta. Koehenkilöiden verenpaine nousi ja lakritsin nauttimisen havaittiin lisäävän myös ääreisverenkierron vastusta ja suurten valtimoiden jäykkyyttä.

Aikaisemmin lakritsiuutteen sisältämän glykyrritsiinin on tiedetty nostavan verenpainetta kerryttämällä elimistöön suolaa ja nestettä.

Turvallista rajaa vaikea määrittää

Glykyrritsiinin pitoisuudet vaihtelevat Hautaniemen mukaan eri lakritsivalmisteiden välillä, eivätkä pitoisuudet selviä pakkauksista. Makeisten lisäksi myös tee- ja alkoholijuomat voivat sisältää lakritsiuutetta.

Turvallista rajaa lakritsin syömisen määrille on Hautaniemen mukaan vaikea määrittää, koska ihmisten herkkyys vaihtelee.

– Jos verenpaine on normaali, voi lakritsia nauttia muiden makeisten tavoin kohtuudella ja satunnaisesti.

Lakritsin vaikutus verenpaineeseen voi kestää viikkoja. Siksi verenpainepotilailta olisi Hautaniemen mukaan tärkeää selvittää, ovatko he nauttineet lakritsivalmisteita.

Hautaniemen sisätautiopin alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan Tampereen yliopistossa 29. maaliskuuta.