Masteroija Jaakko Viitalähde havahtui studiossaan epämiellyttävään hajuun. Jostain kantautui pistävän, pilaantuneen juuston löyhkä, joka keskeytti työn.
Työstudiossa ei kuitenkaan ollut juustoa eikä edes jääkaappia, josta haju olisi voinut tulla. Perheen koira ei ollut huoneessa, ja Viitalähde muisti itse käyneensä pesulla.
Hajun täytyi tulla jostain muusta.
Viitalähde keskeytti työstämänsä kappaleen selvittääkseen hajua tarkemmin. Juustolöyhkä katosi. Se palasi vasta, kun Viitalähde käynnisti kappaleen uudestaan.
Silloin hän tajusi, mistä haju tuli:
– Huomasin, että hyvänen aika: se on tuossa saksofonisoolossa! Viitalähde kertoo.
"Soittakaa hieman sinisemmin!"
Viitalähde on hyvässä ja harvalukuisessa seurassa. Joidenkin tutkimusarvioiden mukaan vain nelisen prosenttia ihmisistä kokee synestesiaa. Silloin tavanomainen aistimuksen ja kokemuksen välinen suhde toimiikin poikkeavalla tavalla.
Synestesiaa on havaittu muun muassa taiteilijoiden kertomuksista. Laulaja Diandra on kertonut synestesiastaan avoimesti julkisuudessa. Hänelle kirjaimet, numerot, nimet ja sanat ovat lapsesta asti näyttäytyneet eri värein sävyttyneinä (Iltalehti).
Kun Jean Sibelius (1865–1957) kuunteli C-duuria, hän aisti punaista. F-duuri oli vihreä, D-duuri taas keltainen. Hieman aikaisemmin vaikuttanut unkarilainen säveltäjä ja pianovirtuoosi Franz Liszt (1811–1886) taas hämmensi orkesterimuusikoita ohjeistamalla:
– Voi pyydän, herrasmiehet, soittakaa hieman sinisemmin! Tämä sävel vaatii sitä!
Muut luulivat ensin Lisztin vitsailevan. Pikkuhiljaa heille kuitenkin selvisi, että Liszt todella näki värejä sävelten soidessa (Synesthesia Digital Library).
Lisztin ohje oli tietenkin mahdoton pyyntö sellaiselle, jolle aistien sekoittuminen on vieras ilmiö. Ja vaikka orkesterissa olisikin ollut toisia synesteetikkoja, he eivät varmaankaan olisi nähneet samoja värejä samoissa sävelissä kuin Liszt. Synesteetikkojen kokemukset kun eivät vastaa mitään yhteistä sopimusta, vaan jokaisella on omat versionsa (HS, vain tilaajille) aistien cocktaileista.

Suomessa synestesiaa ei ole juurikaan tutkittu. Havaintopsykologi Jukka Häkkinen pitää aihetta kuitenkin niin kutkuttavana, että kokosi synestesiasta tietoa teokseensa Outojen kokemusten psykologia.
Synestesiatutkimus on melko tuoretta, sillä ilmiö herätti tiedemaailman kiinnostuksen toden teolla vasta 1800-luvun loppupuoliskolla. 1980-luvulla amerikkalainen neurologi Richard Cytowic teki synestesiasta tunnettua tutkimuksissaan, jotka alkoivat pisteettömästä kanakastikkeesta.
Ilman kontekstia edellinen lause on järjetön, mutta synestesiatutkimuksessa tapahtuma on merkittävä. Cytowicin tutkimukset saivat pontta illalliskutsuista, jossa talon isäntä oli tekemässä ruokaa keittiössä Cytowicin pitäessä tälle seuraa. Kokkauksia maistellessaan mies oli todennut: "Tässä kastikkeessa ei ole riittävästi pisteitä."
Kävi ilmi, että illallista valmistava isäntä koki maut muotoina, joiden kosketuksen tunsi kädellään. Siitä alkoivat Cytowicin synestesiatutkimukset, ja ilmiön tunnettuus kasvoi.
Olemmeko kaikki synesteetikkoja?
Jaakko Viitalähde oli parikymppinen, kun alkoi kiinnittää huomiota äänimaisemien tuomiin tuntemuksiin. Hän havaitsi aistivansa tietyn harmonian erivärisinä palloina, kolmioina ja neliöinä, jotka soljuivat ja pulahtelivat jonkinlaisen pinnan alta esiin. Hän kuvailee niitä kuin säkilliseksi eri muotoisia vesileluja kylpyammeessa, nousemassa ja laskemassa vedenpinnan tuntumassa.
Viitalähteen on vaikea erotella, näkeekö hän kuviot ja värit oikeasti silmissään vai aistiiko hän ne vain sielunsa silmin – raja on hiuksenhieno, ja kokemus niin kokonaisvaltainen, että hänen on vaikea selittää sitä sanoilla.
Viitalähde ajattelee, että hänellä saattoi olla vastaavia kokemuksia lapsenakin, mutta joko ei muista niitä, tai ei vain kiinnittänyt asiaan huomiota tuolloin.
– Oma ajatuksenjuoksuni on aina ollut omia ratoja menevää, hän sanoo hymyillen leveästi.

Häkkisen mukaan synesteetikot voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: projisoiviin ja assosioiviin synesteetikkoihin. Projisoiva synesteetikko todellakin näkee esimerkiksi kirjainten hehkuvan tiettyä väriä tai hopeaisen nauhan tanssivan silmiensä edessä. Heitä on synesteetikoista vain noin prosentti.
Valtaosa synesteetikoista on assosiatiivisia synesteetikkoja, joille aistihavainnot synnyttävät järjestelmällisesti tiettyjä mielikuvia. Käsite "maanantai" voi assosiatiivisen synesteetikon mielessä olla vaikkapa mannapuuron värinen ja pilkullinen, eikä tuo mielikuva muutu vuosikymmenienkään kuluessa. Hän ei kuitenkaan näe sanaa "maanantai" silmiensä edessä mannapuuroisen hehkuvana, kuten projisoiva synesteetikko saattaisi nähdä.
Käytännössä assosiatiivista synestesiaa ja vilkasta mielikuvitusta voi olla vaikea erottaa toisistaan. Jos on lapsuudessaan nähnyt luokan seinällä ison, punaisen A-kirjaimen taulussa, onko ihmekään, jos A-kirjain aiheuttaa aina punaisia mielikuvia?
– Asia onkin veteen piirretty viiva, Häkkinen toteaa.
Arkikielessäkin saatetaan käyttää kieltä tavalla, joka muistuttaa synesteettisiä kokemuksia. Laulajan ääni voi olla hunajainen, toisella on terävä kieli, kolmannen mielestä taideteos näyttää oksettavalta. Mutta on ehkä epätavallisempaa, jos Mauno Koiviston nimi tuo aina mieleen juustosuikeroiden maun, elokuvaohjaaja Sergei Eisensteinin ääni näyttää liekeiltä ja F-duuri on sininen.
Häkkinen on pohtinut näkökulmaa, jossa ihmiset eivät olisikaan synesteetikkoja ja ei-synesteetikkoja, vaan kaikki olisivat synestesian suhteen jatkumolla. Jokaisella meistä olisi siten enemmän tai vähemmän taipumusta aistien kaleidoskooppiin.
Vaha nolottaa, silkki ilostuttaa
Masteroijana Jaakko Viitalähteen tehtävänä on viimeistellä artistien levytykset huippuunsa. Muutama vuosi sitten hän hoksasi, että synestesiasta oli tullut työn apuväline.
– Rupesi tuntumaan siltä, että teen tätä hommaa muullakin kuin pelkästään kuuloaistilla, hän kertoo.
Viitalähteelle masteroiminen on aistillisesti kokonaisvaltainen kokemus. Musiikissa on oltava tietty harmonia ja tekstuuri, jotta pinnan alla pulpahtelevat geometriset kuviot asettuvat kaikki mukavasti suhteessa musiikkiin. Asiaa on vaikea eritellä ulkopuoliselle: aivan kuin Viitalähteellä olisi jokin kuudes aisti, joka kertoo, kun kaikki muodot, äänet ja värit ovat sopivasti kohdallaan.
– Viitisen vuotta sitten käytin geometrisiä aistimuksiani selvästi hyväkseni töissä. Tunsin, että kun palikat olivat sijoittuneet oikealla tavalla, työstettävä äänikin oli oikein.

Jukka Häkkisen mukaan synestesian syntymekanismi on yhä osittain mysteeri. Yhden teorian mukaan synestesia on synnynnäinen ominaisuus, jolloin aivot ovat rakenteellisesti erilaiset, halusipa sitä tai ei. Silloin kaikki vauvat olisivat syntyessään synesteetikkoja ja kokevat jatkuvaa aistien ilotulitusta.
– On hauska ajatus, että pikkuvauva olisi täyssynesteetikko, eikä erottaisi aistikanavia toisistaan. Se olisi aika psykedeelistä meininkiä, Häkkinen arvioi.
Toinen teoria esittää, että synesteettiset ominaisuudet kehittyvät lapsen varttuessa. Silloin synesteetikkojen ja muiden aivojen rakenteessa ei olisi eroja, vaan erot syntyvät aivojen prosesseissa.
Tein mitä pystyin, ja sain hajun häviämään. Jaakko Viitalähde
Toisaalta synestesian voi periaatteessa kehittää itselleen esimerkiksi huumeiden käytöllä tai aivovaurion tai silmäsairauden tuloksena.
– Kattavaa teoriaa asiasta ei ole, ja yksi syy siihen voi olla, että synestesioita on monenlaisia, Häkkinen huomauttaa.
Kertomuksista nimittäin selviää, että synesteetikkojen kokemukset ovat joskus happoisempia kuin parhaatkin tieteisfantasiat.
Vuonna 2010 julkaistussa Neurocase-lehden artikkelissa kuvaillaan kahta parikymppistä synesteetikkoa. He olivat tavallisia opiskelijanaisia – paitsi että molemmilla eri tekstuurien koskettaminen laukaisi tietyn tunnetilan.
Yksi haastateltava koki, että pehmeä nahka "karmi hänen selkäpiitään". Silkki nauratti. Fleece aiheutti inhoa.
Toinen tunsi onnellisuutta ja turvaa tunnustellessaan silkkistä makuupussia, mutta nolostui vahan tuottamasta kosketustunteesta. Appelsiininkuoren tunnustelu sai hänessä aikaan sähköiskumaisia reaktioita.
BBC:n jutussa parin vuoden takaa kerrotaan synesteetikoista, jotka maistavat sanoja. Jugurtti maistui erään haastateltavan mielestä hiussuihkeelta, mutta onneksi nimi "Karen" taas maistui jugurtilta.
Yleisin synestesian muoto on Häkkisen mukaan kirjainten tai numeroiden havaitseminen värillisinä. Silloin puhutaan grafeemi-väri-synestesiasta. Kirjassaan Häkkinen kertoo, että fyysikko Richard Feynman näki matemaattiset kaavat eri väreissä:
"Hiukan violetinsinertävät n-kirjaimet ja tummanruskeat x-kirjaimet lentelevät ympäriinsä. Mietin, mitä helvettiä opiskelijat oikein näkevät", Feynman on todennut.
Ruuhkavuodet haalistivat kuvioita
Viime vuosina Viitalähteelle tuttujen kuvioiden tilalle on tullut yksittäisiä mutta sitäkin voimakkaampia hajukokemuksia. Saksofoni ja juusto -episodi oli yksi niistä.
Ensimmäisen kerran Viitalähde huomasi hajuilmiön, kun torviäänet Viitalähteen masteroimalla levyllä toivat magneettinauhan tuoksun miehen nenään.
– Kaikki, jotka ovat olleet tekemisissä magneettinauhan kanssa, tietävät, miltä se haisee. Se on hieman rautainen haju, Viitalähde kuvailee.
Kolmas tuoksu-ääni -kokemus liittyy kovaan, resonoivaan bassoääneen. Sen kuullessaan Viitalähde aistii savukoneen hajua – sellaista, mitä nuoruuden teknobileissä käytettiin.
Se kertoo Viitalähteelle, että tarjolla on hyvä bassoääni. Juustonhajuinen saksofoni sen sijaan oli niin pistävä, että siihen piti reagoida.
– Kuulostelin siinä hetken ja totesin, että foni oli vähän terävän kuuloinen, jollakin tavalla väärin järjestäytynyt. Tein mitä pystyin, ja sain hajun häviämään, Viitalähde kertoo.

Vuosien varrella Viitalähteelle selvisi, että hänen äidilläänkin on synesteettisiä taipumuksia. Nekin liittyvät hajuihin ja visuaaleihin, mutta Viitalähde ei ole udellut niistä enempää. Hän haluaisi selvittää seuraavaksi, josko omilla lapsillakin olisi vastaavia taipumuksia, mutta ei halua johdatella lapsia kysymällä asiasta suoraan.
– Se selviää sitten jos on selvitäkseen, Viitalähde toteaa.
Toistaiseksi Viitalähteestä tuntunut siltä, että moniaistillisuus on hyvä lisä masteroijan työssä. Mitä ilmeisimmin kuviot, värit ja hajut eivät valehtele – kukaan ei ole valittanut Viitalähteen töistä.
Viitälähde tosin kokee, ettei hänen synestesiansa ole loppujen lopuksi erityisen voimakasta. Eräs hollantilainen kollega kun järjestää jopa studionsa valaistuksen tietyllä tavalla saadakseen hyödyntää synestesiaansa työssään.
Viitalähde kokee, että ruuhkavuodet – pienet lapset ja paljon tekemistä – ovat verottaneet aiempia, graafisempia synestesiakokemuksia. Tilalle tulleet hajut ovat tosin muistuttaneet taipumuksen olemassaolosta, mutta kuviot eivät ole aivan niin hallitsevia kuin joitakin vuosia sitten.
Mutta eivät harmoniassa kelluvat muodot ole jättäneet Viitalähdettä kokonaan.
– Aina joskus mietin, ovatko kuviot enää läsnä. Sitten ei tarvitse kuin hiukan kuulostella, että tunnen ne raksutuksena selkärangassa.
Onko sinulla synesteettisiä kokemuksia? Voit keskustella asiasta klo 22:00 asti.