Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 106322 articles
Browse latest View live

Vasta kahden prosentin palkankorotus kampeaa keskituloisen suomalaisen ostovoiman plussalle – katso miten sinun palkallesi kävisi

$
0
0

Teknologiateollisuudessa on päästy sopimukseen kahden vuoden palkankorotuksista. Sopimus vaikuttaa suoraan yli 90 000 Teollisuusliiton työntekijän palkkaan, mutta sopimuksen merkitys on sitäkin suurempi.

Se antaa pohjaa myös muihin palkka- ja työehtoneuvotteluihin.

Tämän jutun taulukosta voit katsoa tarkemmin millainen oman palkankorotuksesi pitäisi olla, jotta palkannousu päihittäisi hintojen ja verojen nousun.

Keskituloisella, 3 500 euroa kuukaudessa tienaavalla palkansaajalla 1,5 prosentin palkankorotus kasvattaa bruttotuloja 52 euroa kuussa. Mutta tämän vuoden alussa voimaan tullut tuloverojen muutos tarkoittaa hänelle sitä, että myös veroprosentti värähtää ylöspäin.

Viime vuoden veroprosentti hänellä oli 30,6, mutta nyt 30,8 prosenttia, laskee Veronmaksajien pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola. Laskelmassa ovat mukana myös veronluonteisten sosiaalivakuutusmaksujen muutokset.

Inflaatiopeikko ja verokarhu ovat hereillä

Verojen ja maksujen lisäksi yleinen hintojen nousu nipistää pois osan palkkojen arvosta. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan inflaatio on tänä vuonna 1,3 prosenttia. Esimerkiksi bensa-, tupakka- ja virvoitusjuomaverojen nousu kiihdyttää osaltaan inflaatiota ja heikentää suomalaisten ostovoimaa.

Keskituloisella siis 1,5 prosentin palkankorotus tarkoittaa käytännössä sitä, että palkan ostovoima jää viimevuotisesta jälkeen. Hänen ostovoimansa heikkenee kaksi euroa eli 0,1 prosenttia kuussa. Kahden prosentin palkankorotus toisi sentään ostovoimaa lisää seitsemän euroa eli 0,3 prosenttia kuussa.

Hallitus keventää pienituloisten verotusta 200 miljoonalla eurolla, mutta keskituloisella veroprosentti nousee jonkin verran. Suurituloisemmilla nousu on jo selvempää.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen

Ostovoiman muutokset eri palkkaluokissa.
Seppo Suvela / Yle

Yli 7 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalla vasta 2,5 prosentin palkankorotus nostaa ostovoiman plussalle, kun taas 2 500 euron kuukausituloilla ostovoimaa kasvattaa jo 1,5 prosentin palkankorotus.

Suomessa 90 prosenttia palkansaajista saa palkankorotuksensa työmarkkinapöydissä tehtyjen sopimusten perusteella. Sopimuskorotusten lisäksi tulee kuitenkin erilaisia henkilö- ja yrityskohtaisia korotuksia eli liukumia. Ne muodostuvat muun muassa ylityölisistä ja henkilökohtaisista bonuksista.

Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi vuonna 2018 sopimuskorotukset olivat runsaan prosentin, mutta todellisuudessa palkat nousivat kaksi prosenttia, kun liukumatkin otetaan huomioon.

Tämän jutun taulukossa käsitellään todellisia palkankorotuksia, joissa on mukana koko ansiotulokehtitys, eikä ainoastaan työehtosopimusten yleiskorotukset.

Esimerkiksi Teollisuusliiton tälle vuodelle sopima 1,3 prosentin palkankorotuksen päälle voidaan odottaa liukumia tälle vuodelle. Liiton puheenjohtaja onkin jo lupaillut että sopimuksella turvataan jäsenten ostovoima.

Toissa vuonna sopimuskorotukset olivat lomarahaleikkausten takia jopa pakkasella, mutta todellisuudessa ansiot nousivat lähes prosentin plussalle. Liukumien osuus oli tuolloin poikkeuksellisen suuri. Tänä vuonna lomarahoja ei enää leikata ja se puolestaan nostaa julkisen sektorin palkkatasoa.

Sopimuspalkat ja liukumat
Antti Parviala / Yle

Valtiovarainministeriössä ennustetaan, että tänä vuonna sopimuskorotukset ovat viime vuotista suurempia. Kaikkiaan ansiontulojen ennustetaankin nousevan kolme prosenttia.


Valtava pyramidihuijaus on hiipumassa – virtuaalivaluutta OneCoin ajautui kaaokseen

$
0
0

Useita vuosia toimineen valtavan kansainvälisen pyramidihuijauksen eli virtuaalivaluutta OneCoinin toiminta on ajautunut pahoihin vaikeuksiin.

Yksi yhtiön keskeisistä verkkosivuista on ollut suljettuna yli kuukauden ajan ja kaksi muutakin sivustoa oli viikkokausia suljettuna. Useat keskeiset OneCoin -verkoston johtajat ovat jättäneet yhtiön ja virtuaalivaluutan pääkonttorin työntekijät ovat olleet vapautettuna tehtävistään.

Myös OneCoinin median yhteydenottoihin tarkoitetut sähköpostiosoitteet ovat lakanneet toimimasta eikä MOT saanut mitään yhteyttä yhtiön edustajiin.

Virtuaalivaluuttaan sijoittaneille ihmisille yhtiön edustajat ovat vakuuttaneet suljetuilla sosiaalisen median palstoilla toiminnan jatkuvan normaalisti.

Ylen tutkivan toimituksen MOT:n selvityksen mukaan OneCoin on kuitenkin kaaoksessa.

Ihmiset eri puolilla maailmaa ovat sijoittaneet huijaukseksi paljastuneeseen virtuaalivaluuttaan vähintään noin neljä miljardia euroa. Suomi oli yksi ensimmäisistä maista, joissa OneCoin alkoi kasvaa voimakkaasti vuosina 2014 ja 2015.

Suomalaiset ovat sijoittaneet OneCoin-virtuaalivaluuttaan vähintään noin 40 miljoonaa euroa ja suurin osa heistä tulee menettämään rahansa.

OneCoin -johtajan tunnustus aloitti joukkopaon

Virtuaalivaluuttojen asiantuntijat ovat varoittaneet jo useamman vuoden ajan, että OneCoin on huijaus. Yksi varhaisimmista varoittajista oli IT-asiantuntija ja tietokirjailija Petteri Järvinen.

OneCoin on kuitenkin jatkanut toimintaansa näihin päiviin saakka ja valuuttaan on sijoittanut yhtiön oman ilmoituksen mukaan yli 3,6 miljoonaa ihmistä.

Maaliskuussa 2019 Yhdysvaltain viranomaiset pidättivät OneCoinin johtajan Konstantin Ignatovin Los Angelesin lentokentällä. Kävi ilmi, että Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ja New Yorkin syyttäjänvirasto olivat tutkineet OneCoinin toimintaa jo vuodesta 2015 asti.

Yhdysvaltain viranomaiset tutkivat OneCoinin perustajaa Ruja Ignatovaa, hänen veljeään Konstantin Ignatovia sekä kolmatta yhtiön johtajaa muun muassa petoksesta, rahanpesusta ja muista rikoksista.

OneCoin on kiistänyt syytökset virtuaalivaluuttaa kohtaan ja pitänyt niitä muun muassa poliittisesti motivoituneina. Yhtiön mielestä virtuaalivaluutta uhkaa jo Yhdysvaltain dollarin ja suurten yhdysvaltalaisten pankkien asemaa.

Marraskuussa 2019 Yhdysvalloista tuli kuitenkin yllättäviä uutisia: Konstantin Ignatov tunnusti syyllistyneensä rikoksiin. Samalla hänestä tuli syyttäjän todistaja.

Tunnustusta seurasi OneCoinin kansainvälisen johtoryhmän jäsenten joukkopako.

– Siihen asti olimme uskoneet, että Konsantin Ignatov on työskennellyt OneCoinissa tietämättä yhtiön toiminnan yksityiskohtia. Pidimme myös häneen pidätystään ja rikosepäilyjä epäreiluina, kirjoitti OneCoinin kansainväliseen johtoryhmään kuulunut japanilainen mies Facebookissa joulun alla.

Mies kertoi jättäneensä OneCoinin, kuten moni muukin verkoston johtotehtävissä toiminut henkilö. Yksi heistä on ulkomailla asuva suomalaismies, joka on markkinoinut yhtiötä eri puolilla Eurooppaa.

Osa yhtiön jättäneistä johtajista ehti tehdä itselleen miljoonaomaisuuden rakentamalla OneCoinia markkinoivaa verkostoa.

Tiedot tuloista käyvät ilmi MOT:n hallussa olevista OneCoinin sisäisistä asiakirjoista.

Verkoston vetäjien joukkopako on OneCoinille kova isku, sillä he ovat houkutelleet uusia ihmisiä mukaan OneCoiniin.

Ruja Ignatova.
OneCoinin perustaja Ruja Ignatova on ollut kateissa yli kahden vuoden ajan. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan hän katosi sen jälkeen, kun viranomaiset Bulgariassa olivat varoittaneet liittovaltion poliisi FBI:n käynnistäneen rikostutkinnan OneCoinista. Nadezhda Chipeva

“Pörssiä tuskin tulee”

OneCoin on markkinoinut virtuaalivaluuttansa myymällä pääasiassa talousalan koulutusta ihmisille eri puolilla maailmaa.

Koulutuksen sijaan yhtiön tärkein tuote on todellisuudessa ollut virtuaalivaluutta OneCoin. MOT:n marraskuussa 2019 julkaisemat tutkimukset osoittivat, että valuutta on kuitenkin huijaus.

Sillä ei esimerkiksi ole muiden virtuaalivaluuttojen tapaan avointa tai oikeaa lohkoketjua eli eräänlaista sähköistä tilikirjaa. Valuutan arvo ei myöskään määräydy avoimilla markkinoilla, vaan yhtiö ilmoittaa sen itse.

Yhtiön oman ilmoituksen mukaan virtuaalivaluutan kokonaisarvo on yli 3500 miljardia euroa. Summa on noin 63 kertaa Suomen valtion viime vuoden budjetti.

OneCoin on luvannut useaan otteeseen avaavansa oman pörssinsä, jossa kolikkoa voisi ostaa ja myydä, ja jossa nähtäisiin kolikon arvo vapailla markkinoilla. Yhtiön viimeisin lupaus oli kertoa pörssin avaamisesta vuoden 2019 loppuun mennessä.

OneCoinin mukaan pörssi avataan yhteistyössä “jonkin maan keskuspankin kanssa”. Suomen Finanssivalvonta pitää tietoa “epäuskottavana”.
Tietoa pörssin avaamisesta ei tullut luvattuun aikaan mennessä. Myös OneCoinin äskettäin jättäneet johtajat pitävät oman pörssin avaamista epärealistisena ajatuksena.

– [OneCoinin johtajien] tapaamisessa meille kerrottiin, että pörssin avaaminen on mahdotonta yhtiöön liittyvien rahanpesuepäilyjen takia, yhtiön jättänyt japanilainen johtaja kertoo.

Todennäköisesti pörssiä ei ole avattu myöskään sen takia, että OneCoinilla ei ole kysyntää avoimilla markkinoilla. Pörssin avaaminen romahduttaisi valuutan arvon.

Konstantin Ignatov myöntää syyllisyytensä.
Yksi OneCoinin johtajista on myöntänyt Yhdysvalloissa oikeuskäsittelyn yhteydessä, että virtuaalivaluutta on todellisuudessa huijaus.

Osa suomalaisista uskoo vielä OneCoiniin

MOT:lla on ollut usean kuukauden ajan pääsy OneCoinin toiminnassa mukana olevien suomalaisten salatulle keskustelupalstalle Facebookissa.

Osa jäsenistä näyttää edelleen uskovan OneCoiniin. Esimerkiksi OneCoinin Suomen maajohtajana julkisuudessa esiintyneen Tommi Vuorisen mukaan yhtiö on joutunut median ajojahdin, virheellisen uutisoinnin ja poliittisesti motivoituneen ajojahdin kohteeksi.

Sivustolla on arvosteltu myös MOT:n marraskuussa julkaisemaa juttua.

Vuorinen suitsii kriittistä keskustelua palstalla ja julkaisee OneCoinin johdon lähettämiä viestejä.

– Itse en ole lähdössä mihinkään, vaan projekti viedään sitoutuneiden liidereiden kanssa maaliin, Vuorinen kirjoitti suljetulla Facebook-sivulla muutama päivä ennen joulua.

Tommi Vuorinen ilmoitti tekstiviestillä, ettei hän anna MOT:lle haastattelua. Syyksi hän kertoi, ettei luota Yleen MOT:n marraskuussa julkaiseman jutun takia.

MOT:n tietojen mukaan OneCoiniin sijoittaneiden suomalaisjäsenten tilejä on uhattu jäädyttää kriittisten kommenttien takia.

MOT:n tiedossa on myös ainakin yksi tapaus, jossa yhden jäsenen lähes 40 000 euron arvoiset sijoitukset OneCoiniin oli jäädytetty ilman perusteluja.

OneCoinin perustaja Ruja Ignatova on ollut kateissa lokakuusta 2017 lähtien, eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa.

Aiheesta lisää:

MOT: OneCoin – Jättihuijauksen suomalaisuhrit

Ylen saamat dokumentit: Suomalaiset sijoittivat vähintään 40 miljoonaa euroa huijaukseksi paljastuneeseen OneCoin-virtuaalivaluuttaan

Saksassa juutalaisviha vahvistuu ja joukkomurha jäi vain yhden oven päähän – "Minulle sanotaan: Totu siihen"

$
0
0

Liittokansleri Angela Merkel on ehtinyt olla vallassa tasan 14 vuotta ja kaksi viikkoa ennen historiallisia askelia.

6. joulukuuta Saksan johtaja kävelee sisään paikkaan, joka symboloi Saksan historian synkintä jaksoa.

Portin yllä on kyyninen viesti Arbeit macht frei eli työ vapauttaa.

Liittokansleri ei pysähdy portille vaan jatkaa suoraan sisään. Hän vierailee ensimmäistä kertaa Saksan johtajana natsi-Saksan aikaisella Auschwitz-Birkenaun keskitysleirialueella Puolassa.

Merkel sanoo, että Saksan vastuuta ei saa unohtaa, eikä uhrien nimiä tai heidän menetettyjä elämiään. Natsi-Saksan raa’at rikokset aiheuttavat hänelle syvää häpeää.

Näin liittokansleri puhuu paikassa, jossa tapettiin 1,1 miljoonaa ihmistä. Heistä valtaosa oli juutalaisia.

Kaikkiaan holokaustissa kuoli kuusi miljoonaa ihmistä.

Saksassa ei ole kerrottu julkisuuteen virallista syytä sille, miksi Merkel ehti istua yli 14 vuotta vallassa ennen ensimmäistä vierailua Auschwitziin.

Sattumaa tai ei, mutta kun vierailu viimeinen toteutuu, se tapahtuu harvinaisen symbolisena aikana.

Saksassa juutalaisviha on jälleen vahvistumassa.

Angela Merkel vierailulla Auschwitz-Birkenaussa Puolassa 6. joulukuuta.
Angela Merkel vierailulla Auschwitz-Birkenaussa Puolassa 6. joulukuuta.Janek Skarzynski / AFP

Muusikko Ben Salomo näprää kännykkäänsä äänitysstudiolla Berliinin liepeillä. Tekstit syntyvät matkapuhelimen muistiinpanoihin.

Alkuvuodesta ulos tuli tällaista jälkeä. Kappaleen nimi on Sie sagen mir, suomeksi He sanovat minulle.

He sanovat, totu siihen että natsit jälleen marssivat

Ihmiset ohittavat kaikki varoitukset

He sanovat minulle, totu siihen, että maahanmuuttajat radikalisoituvat

Saksa, mitä sinulle on tapahtunut?

muusikko Ben Salomo
Ben Salomo on berliiniläinen rap-muusikko. Hän on tehnyt sanoituksia kokemastaan juutalaisvihasta.Suvi Turtiainen / Yle

Ben Salomo on berliiniläinen rap-muusikko. Hän on myös juutalainen. Siksi hän saa päivittäin vihapostia ja solvauksia sosiaalisen median kautta.

Ylläoleva laulu syntyi sen jälkeen, kun tunnettu videobloggari vähätteli Salomon mukaan hänen kokemaansa juutalaisvihaa ja syytti ylireagoinnista.

Totu siihen.

Salomo raivostui ja kirjoitti laulun.

Viime aikoina hän on ollut paljon julkisuudessa kertomassa siitä, mitä juutalaiset yhä Berliinissä kokevat. Vihapuhetta, solvauksia ja väkivaltaisia hyökkäyksiä.

– Moni juutalainen tuntee tällä hetkellä olonsa täällä uhatuksi ja suunnittelee maastamuuttoa, Salomo sanoo.

Saksan sisäministeriön mukaan juutalaisiin kohdistuvat viharikokset ovat lisääntyneet viime vuosina. Väkivaltaisia hyökkäyksiä juutalaisia kohtaan tapahtuu aiempaa enemmän.

Tilastografiikka
Saksan sisäministeriö, Harri Vähäkangas / Yle

Lokakuussa Saksa heräsi toden teolla. Hallen kaupungissa aseistautunut mies yritti jom kippur -juhlapäivänä tunkeutua synagogaan, ja juutalaisten joukkomurha vältettiin vain täpärästi.

Erikoiskestävä turvaovi esti miehen pääsyn sisään. Juutalainen seurakunta oli hommannut oven itse.

Ampuja ei päässyt läpi. Mies tappoi lopulta kaksi sivullista.

Ampuja kuvasi tekonsa suorana internetiin ja puhui englantia. Hänen tarkoituksensa oli tehdä joukkomurhasta julkinen teloitus. Mies jäi nopeasti kiinni.

Synagogalla ei ollut poliisivartiota, mikä on herättänyt kysymyksiä siitä, miten hyvin viranomaiset todella ovat perillä juutalaisten kokemasta uhasta.

Kun valtapuolue CDU:n puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauer puhui iskusta "varoituksena", moni juutalainen raivostui.

Eivätkö poliitikot tajunneet, että vihaa ja väkivaltaa tapahtuu jatkuvasti?

Antisemitismia eli juutalaisvastaisuutta tutkinut professori Samuel Salzborn sanoo, että Hallen isku symboloi sitä, miten yhteiskunnallinen ilmapiiri on viime vuosina muuttunut.

Berliinin teknillisessä yliopistossa työskentelevän Salzbornin mukaan puhetavat ovat raaistuneet ja juutalaisvastaisuus on kasvussa.

– Sen vuoksi Hallen terroriteko ei valitettavasti ollut yllätys. Oli vain ajan kysymys milloin jotain tapahtuu, hän sanoo Ylen haastattelussa Berliinissä.

Juutalaisia vastaan hyökätään jatkuvasti. Halle ei ollut siksi poikkeus.

Vain viisi päivää ennen Hallea Saksan poliisi taltutti veitsimiehen, joka yritti sisään Berliinin Oranienburger Strassella sijaitsevaan synagogaan.

Nainen toi lapsensa kanssa kukkia synagogan edustalle 10. lokakuuta.
Nainen toi lapsensa kanssa kukkia synagogan edustalle 10. lokakuuta.Filip Singer / EPA

Ben Salomo esittelee kannettavan tietokoneensa ruudulta, millaista vihapuhetta hän joutuu kohtaamaan.

Musiikkistudiosta on siirrytty tekemään haastattelua israelilaiseen ravintolaan Salomon kotikulmille Berliinin Schönebergiin.

– Tässä yksikin kirjoittaa, että hän kaivaa holokaustissa kuolleet haudasta ja hautaa heidät paskaan, Salomo lukee saamaansa viestiä.

– Ja toinen: Sitten kun minulla on valta, juutalaiset hirtetään yksi toisensa jälkeen ja heidät jätetään roikkumaan, kunnes he haisevat.

Suurin osa vihapuheesta tulee kommentteina Facebookiin, Twitteriin ja Instagramiin.

Ben Salomo kertoo saavansa vastaavia viestejä joka päivä. Hän ei blokkaa solvaajia vaan vastaa heille. Muu olisi hänen mielestään luovuttamista.

Salomo kertoo solvausten tulevan kaikista suunnista: äärivasemmistolta, äärioikeistolta ja Lähi-idästä saapuneilta maahanmuuttajilta. Kritiikki Israelin politiikkaa kohtaan on hänen mukaansa usein vain naamioitua juutalaisvihaa.

Salomo on vaimonsa kanssa jo keskustellut siitä, pitäisikö vain muuttaa Saksasta pois.

muusikko Ben Salomo
Muusikko Ben Salomo on kirjoittanut elämäkerran, jota hän käy lukemassa koululaisille. Pöydällä oleva kappale on merkitty kirjanmerkein lukutilaisuuksia varten.Suvi Turtiainen / Yle

Israelilaisravintolan naapuripöydässä ei enää vain keskustella. Paikalle on tullut kesken haastattelun pariskunta, joka aikoo muuttaa pois Saksasta huonontuneen ilmapiirin vuoksi. He eivät halua antaa haastattelua nimellä, mutta suostuvat juttelemaan hetken.

Muuttopäivä on jo päätetty. Se on ensimmäinen heinäkuuta.

Noin viisikymppinen juutalaisnainen kertoo työskentelevänsä ensiapuosastolla sairaanhoitajana. Yhtenä iltana osastolle saapui muslimimaahanmuuttajaperhe.

Hoitaja valikoi ruuat niin, ettei mukana ole sianlihaa. Tuli puhetta, että hoitaja on juutalainen.

– Sen jälkeen perhe ei suostunut syömään ruokia, joihin olin koskenut, nainen kertoo.

Hänen mukaansa vuoden 2015 jälkeen ilmapiiri muuttui, kun Saksaan tuli satojatuhansia turvapaikanhakijoita pääosin Lähi-idästä. Monessa arabimaassa viha Israelia ja juutalaisia kohtaan on laajaa.

Tilastoissa ulkomaalaisten tekemiksi luokitellut juutalaisvastaiset hyökkäykset ja vihapuhe ovat kasvussa. Valtaosa on edelleen silti äärioikeiston tekemiä.

Tilastografiikka
Saksan sisäministeriö, Harri Vähäkangas / Yle

Berliinissä kasvanut Salomo sen sijaan sanoo, että juutalaisvihaa on ollut Saksassa koko hänen elämänsä. Hänen mukaansa antisemitismi istuu syvällä monessa saksalaisessa: jotkut väittävät, että juutalaiset tappoivat jo Jeesuksen.

Virallisesti Saksa on tehnyt suuren työn oman historiansa käsittelyssä. Toisen maailmansodan jälkeen ainakin Länsi-Saksaksi jäänyt osa maata pakotettiin työstämään natsiajan aatteensa ja historiansa.

Salomon mukaan prosessi jäi ulkokultaiseksi.

Juuri historian vuoksi Salomo sanoo Saksan olevan ehkä maailman juutalaisvastaisin maa.

Kova väite, jota hän perustelee näin:

Salomo sanoo, että saksalaisille annettiin juutalaisten kansanmurhan jälkeen toinen mahdollisuus todistaa, että juutalaisvihasta on päästy eroon.

– Mutta ei ole. Toista mahdollisuutta ollaan hyvää vauhtia tuhoamassa.

Antisemitismiä tutkinut professori Samuel Salzborn on samaa mieltä siitä, että natsi-Saksan juutalaisvastaisuuden käsittely on jäänyt Saksassa puolittaiseksi.

– Natsiajan päättymiseen jälkeen politiikassa tehtiiin selvä pesäero ja rakennettiin demokratia. Mutta tätä pesäeroa ei ikinä tehty yhteiskunnan sisällä.

Antisemitismi jäi eloon. Tuoreen tutkimuksen mukaan joka neljännellä saksalaisella on juutalaisvastaisia ajatuksia.

– Antisemitismi kulkee perintönä perheissä, sillä perheiden sisällä asiaa ei ole työstetty, Salzborn sanoo.

Ei ole kysytty, mitä vanhemmat tai isovanhemmat tekivät natsiaikana. Mikä heidän osuutensa juutalaisten kansanmurhaan oli.

Nyt antisemitismi tekee Salzbornin mukaan paluuta myös poliittiseen retoriikkaan. Saksan liittopäivillä ja osavaltioparlamenteissa istuu osin äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD).

Juuri väistynyt AfD:n entinen puoluejohtaja Alexander Gauland kutsui Saksan natsiaikaa linnunpaskan kokoiseksi asiaksi Saksan historiassa kesällä 2018.

– AfD on merkittävä tekijä siinä, että antisemitistisistä väitteistä on tullut julkisessa keskustelussa jälleen salonkikelpoisia, professori Salzborn sanoo.

Ben Salomo ei pidä AfD:tä juutalaisvastaisuuden nousun syynä vaan oireena jo olemassa olevasta ajattelusta.

– AfD on kuin hometta, joka johtuu kosteusongelmasta. Silloin pitää taistella kosteutta eikä hometta vastaan, Salomo sanoo.

Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier varoitti joulun alla, että jos ilmapiiri myrkyttyy Saksassa entisestään, kaikki ovat vaarassa.

Saksan presidentti Frank-Walter Steinmeier soitti kelloa muistotilaisuudessa Varsovassa.
Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier osallistui viime syksynä Varsovassa tilaisuuteen, jossa muistettiin toisen maailmansodan alkua. Steinmeier pyysi puolalaisilta anteeksi ja vakuutti, etteivät saksalaiset unohda historiaansa. Leszek Szymanski / EPA

Demokratiaan kuuluu kyky suojella vähemmistöjen oikeuksia.

– Tämä maa ei ole enää sama, jos vähemmistöjen oikeuksia ja arvoa uhataan, Steinmeier sanoi juutalaisjärjestöjen edustajille pitämässään puheessa.

Steinmeierin mukaan seuraukset ovat tunnettuja, jos kenenkään ihmisarvo kyseenalaistetaan. Hän viittasi natsiaikaan.

Hallen isku on jo saanut aikaan muutoksia. Pian iskun jälkeen Saksan hallitus kiristi lainsäädäntöä, joka velvoittaa suuret sosiaalisen median alustat kuten Facebookin ja Twitterin raportoimaan vihapuheesta.

Saksan sisäministeri Horst Seehofer ilmoitti joulukuussa uudesta yksiköstä, joka alkaa selvittää viranomaisten äärioikeistoyhteyksiä. Kimmokkeena on Hallen isku ja kesällä tapahtunut poliitikkomurha.

Walter Lübcken hautajaiset Kasselissa.
CDU-puoluetta edustanut paikallispoliitikko Walter Lübcke ammuttiin kesäkuussa kotinsa terassille. Epäilty tekijä on äärioikeistopiireissä tunnettu hahmo. Kuva on Lübcken hautajaisista Kasselista. Sean Gallup / EPA

Muutama päivä haastattelun jälkeen Ben Salomo lähettää Whatsappissa viestin. Viestistä aukeaa linkki juttuun, jossa kerrotaan Helsingin Kampin synagogan edustalle jätetyistä juutalaisvastaisista tarroista.

– Juutalaisvihaa on kaikkialla, hän kirjoittaa.

Hallen iskulla on ollut suoria vaikutuksia myös Suomeen. Vähän ennen joulua eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi 300 000 euroa lisätukea Helsingin juutalaiselle seurakunnalle synagogan turvatoimia varten.

Yhtenä syynä on se, mitä Saksassa on syksyn aikana tapahtunut.

Lue myös:

Saksa heräsi uuteen todellisuuteen poliitikkomurhan jälkeen – Myös berliiniläispoliitikko Anne Helm oli tappolistalla, ja bussipysäkillä hänen viereensä istui kaksi miestä

"Näin se silloinkin alkoi" – holokaustista selvinnyt Margot Friedländer huolestui juutalaisvastaisuuden noususta Saksassa

Irak haluaa ajaa Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaat maasta

$
0
0

Irakin parlamentti kehottaa maan hallitusta karkottamaan Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaat maasta. Parlamentin esityksessä pyydetään lisäksi hallitusta kieltämään ulkomaisilta joukoilta Irakin ilmatilan sekä maa- ja merialueiden käytön kaikissa olosuhteissa.

Pääministeri Adel Abdul Mahdi totesi parlamentin istunnossa, että ulkomaalaisten joukkojen poistuminen Irakista olisi sekä Irakin että Yhdysvaltojen etujen mukaista.

Irakin ja Yhdysvaltojen suhteet ovat kiristyneet sen jälkeen, kun Yhdysvallat surmasi perjantaina Bagdadin lentokentällä Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Qassem Suleimanin sekä irakilaisen Hashed -järjestön varajohtajan Abu Mahdi al-Muhandisin. Irak katsoo, että Yhdysvallat loukkasi iskulla Irakin suvereniteettia.

Pääministeri kuvaili Suleimanin ja Muhandisin tappamista poliittiseksi salamurhaksi.

Irak valitti YK:lle Yhdysvaltain iskuista

Irakin ulkoministeriö ilmoitti tänään valittaneensa YKn turvallisuusneuvostolle Yhdysvaltain perjantaina tekemästä lennokki-iskusta.

Lisäksi ministeriö kutsui Yhdysvaltain Irakin-lähettilään puhutteluun. Ulkoministeriön mukaan Irakin maaperällä tehty isku loukkasi Irakin itsemääräämisoikeutta ja rikkoi kansainvälisiä lakeja. Lisäksi Irak katsoo, että Yhdysvallat rikkoi niitä ehtoja, joilla maan armeija on Irakissa.

Irakin parlamentin tämänpäiväisessä esityksessä velvoitetaan hallitusta peruuttamaan kansainväliselle liittoumalle esitetty avunpyyntö avusta Isisin vastaiseen taisteluun.

Isisiä vastaan Irakissa ja Syyriassa taisteleva Yhdysvaltain johtama liittouma kertoi tänään lopettaneensa lähes kaikki operaationsa. Liittouma kertoi nyt keskittyvänsä joukkojensa ja tukikohtiensa suojeluun.

Pompeo: Trump ei sanonut iskevänsä kulttuurikohteisiin Iranissa

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeon mukaan presidentti Donald Trump ei ole uhannut iskeä Iranin kulttuurikohteisiin.

Presidentti oli aiemmin ilmoittanut, että Yhdysvallat on valmiina iskemään takaisin, jos Iran hyökkää Yhdysvaltojen kansalaisia tai maan omaisuutta vastaan kostona komentaja Suleimanin kuolemasta.

Trump kirjoitti Twitterissä, että Yhdysvalloilla on kohteenaan 52 eri iranilaista paikkaa, jotka ovat maalle kulttuurisesti tärkeitä tai "korkean tason" paikkoja.

Fox Newsin haastattelussa Pompeo kuitenkin kiisti jyrkästi, että Trump kohdistaisi iskuja kulttuurikohteisiin Iranissa ja kehotti toimittajaa lukemaan, mitä Trump oli kirjoittanut.

Pompeo sanoilisäksi pitävänsä hyvin todennäköisenä, että Iran yrittää iskeä amerikkalaissotilaita vastaan.

– On hyvin mahdollista, että Iran tekee virheen ja päättää iskeä joukkojamme vastaan Irakissa tai Koillis-Syyriassa. Se olisi paha virhe, ulkoministeri sanoi.

Yhdysvalloilla on tällä hetkellä runsaat 5 000 sotilasta Irakissa.

Lue myös:

Yhdysvaltain surmaaman komentajan ruumis kuljetettu Iraniin – hautajaiskulkue Teheranissa peruttiin

Yhdysvalloissa osoitettiin mieltä iranilaiskomentajan surmaa ja sotaa vastaan

Presidentti Donald Trump varoittaa Twitterissä: Yhdysvallat on valmiina iskemään takaisin, jos Iran toteuttaa uhkaamansa iskut

Pieni hetki vaarin makuuhuoneessa muutti Marleenan, 20, elämän – nyt hän uskaltaa puhua hyväksikäytöstä ja kannustaa muitakin puhumaan

$
0
0

Sen viikonlopun jälkeen Marleena Uusi-Kokko alkoi oireilla. Hänelle tuli uni- ja keskittymisvaikeuksia. Pelon tuntemuksia.

Arka varhaisteini muuttui vielä sulkeutuneemmaksi. Hän oli tuolloin 12- tai 13-vuotias.

Kauhun tunne valtasi Uusi-Kokon usein, erityisesti pimeällä. Tyttö vaati joka ilta äidiltään, ettei tämä sammuttaisi yöksi valoa.

Sosiaaliset tilanteet etenkin miesten kanssa alkoivat pelottaa. Pahimpina hetkinä Uusi-Kokko ei halunnut jäädä kahden edes oman isänsä kanssa.

Teini-iässä mieliala oli niin maassa, että myöhemmin se diagnosoitiin vakavaksi masennukseksi. Itsemurhayritys vei psykiatriselle osastolle. Hoitojakso kuitenkin auttoi.

Oireilu saattoi johtua monista asioista, sillä ihminen on monimutkainen kokonaisuus.

Mutta yhdestä asiasta Uusi-Kokko on täysin varma. Tuona viikonloppuna koettu hyväksikäyttö muutti häntä ihmisenä.

– Elämä alkoi horjua sen jälkeen, Uusi-Kokko muistelee nyt, vuosia myöhemmin.

Jopa tuhannet lapset saattavat joutua hyväksikäytetyiksi

Vuonna 2018 poliisille ilmoitettiin noin 1 500 lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta. Vuoden 2019 luvut saattavat olla vielä karummat, sillä esimerkiksi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pelkästään lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ilmoitettiin lähes 30 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.

Se, että joku johon luottaa, tekee jotain tuollaista, jättää isot arvet. Marleena Uusi-Kokko

Syynä ilmoitettujen tapausten lisääntymiseen on todennäköisesti se, että vuodenvaihteessa 2018–2019 Suomessa puhuttiin paljon lapsiin kohdistuvasta seksuaalirikollisuudesta.

Koko Suomi oli järkyttynyt Oulun seudulla ilmi tulleista vakavista hyväksikäyttötapauksista.

Vaikka viranomaisille ilmoitettujen tapausten luvut ovat rujoa luettavaa, todellisuus on vielä ikävämpi. Tutkimusten mukaan etenkin lapsiin kohdistuvissa rikoksissa iso osa jää ilmoittamatta.

On siis mahdollista, että vuosittain jopa tuhannet suomalaislapset saattavat joutua kokemaan sellaista, mitä heidän ei pitäisi.

Marleena Uusi-Kokko haluaa omalla kertomuksellaan näyttää, että uhriksi saattaa joutua kuka tahansa ja tekijä voi olla kuka vain. Vaikka oma vaari.

– Ei voi kuvitellakaan, että joku voisi tehdä sellaista. Ei, vaikka hänet tuntisi.

Vielä tärkeämpää Uusi-Kokolle on näyttää se, että kaikesta voi selvitä.

Vaari puristeli makuuhuoneessa

Marleena kävi isänsä ja veljensä kanssa isovanhempien luona usein. Mummo ja vaari olivat Uusi-Kokolle tärkeitä.

Mutta sitten mummo alkoi sairastella ja vaari juoda.

Uusi-Kokko oli sinä viikonloppuna kuudennella tai seitsemännellä luokalla eli 12- tai 13-vuotias. Vuosia myöhemmin oikeuden asiakirjoihin tapahtuma-ajankohdaksi merkittiin syksy 2011 tai 2012, koska kukaan ei ollut varma tarkasta ajankohdasta.

Moni Uusi-Kokon läheinen muistaa silti sen, miten Marleena oli poissa tolaltaan sen viikonlopun jälkeen.

Marleena Uusi-Kokko kantaa kynttilätarjotinta olohuoneessaan.
Marleena Uusi-Kokko asuu ja työskentelee Kangasalla. Poikaystävä pääsi armeijasta jouluna.Nella Nuora / Yle

Uusi-Kokko oli katsomassa televisiosarjaa Uusi Päivä mummon ja vaarin makuuhuoneessa, kun vaari ilmestyi hänen vierelleen.

Mummo oli sairaalassa. Isä ja veli katsoivat toista ohjelmaa olohuoneessa. Vaari oli päihtynyt.

Uusi-Kokko muistaa vaarin kumartuneen hänen luokseen ja katsoneen suoraan silmiin. Sitten käsi olikin jo paidan alla.

Uusi-Kokko muistaa jähmettyneensä tilanteessa. Hän ei voinut sanoa tai tehdä mitään.

– Sitä ei moni voi uskoakaan, mutta siinä menee sellaiseen stoppitilaan.

Uusi-Kokko ei voinut käsittää, että hänen lempeä, läheinen ja rakas vaarinsa teki jotain sellaista.

– Se, että joku johon luottaa, tekee jotain tuollaista, jättää isot arvet, Uusi-Kokko sanoo.

Ylen tuomioistuinten ratkaisuihin perustuvan selvityksen mukaan suurin osa hyväksikäyttäjistä on alle 30-vuotiaita nuoria miehiä, jotka kokevat olevansa jonkinlaisessa seurustelunomaisessa suhteessa lapsen kanssa. Lapsiuhritutkimusten mukaan tekijä on useimmiten joku muu kuin perheenjäsen.

Joka vuosi viranomaisten tietoon tulee kuitenkin myös tapauksia, joissa lapsen hyväksikäyttäjä on lähisukulainen.

Perheensisäiset hyväksikäytöt jäävät herkästi ilmoittamatta

Perheensisäistä hyväksikäyttöä ja insestityyppistä toimintaa on tutkittu viime vuosina vähän.

Vuonna 2009 valmistuneen suomalaistutkimuksen mukaan perheensisäisiä tapauksia oli annetuista tuomioista 26 prosenttia. Nykytilannetta ei tiedä kukaan.

Todennäköistä kuitenkin on, että tapausten absoluuttinen määrä on vähentynyt – tekijän ja uhrin suhteeseen katsomatta. Uhritutkimusten perusteella kaikenlaiset lasten seksuaalisen hyväksikäytön kokemukset ovat vähentyneet vuosi vuodelta.

Koko väestön tasolla kokemukset seksuaalisesta väkivallasta ovat pysyneet melko samalla tasolla.

Rikosseuraamuslaitoksen yliopettaja ja psykologi Nina Nurminen sanoo, että ilmoittamiskynnys perheen sisäisistä hyväksikäytöistä on poikkeuksellisen korkea.

– Mitä läheisempiä tekijä ja uhri ovat, sitä vaikeampi uhrin on kertoa asiasta eteenpäin, Nurminen sanoo.

Joissakin perheensisäisissä tapauksissa uhri on niin nuori, ettei tämä edes ymmärrä joutuneensa hyväksikäytetyksi.

Erikoislähikuva silmästä, mistä heijastuu kynttilä.
Hyväksikäyttö ei ole enää päivittäin Uusi-Kokon mielessä. Uusi-Kokko kantaa kokemusta kuitenkin mukanaan loppuelämänsä.Nella Nuora / Yle

Marleena Uusi-Kokon vaari puristeli tytön rintoja hyvin kovakouraisesti. Uusi-Kokosta tuntui, että tilanne kesti useita minuutteja. Sitten tyttö sai kerättyä itsensä ja paettua tilanteesta.

Hetken kuluttua vaari tuli tarjoamaan rahaa. Uusi-Kokko koki, että vaari yritti ostaa hänet hiljaiseksi. Vaari kertoi oikeudessa vuosia myöhemmin, että hän maksoi siivoamisesta etukäteen.

Tapahtuman jälkeen Uusi-Kokkoa pelotti valtavasti. Hän yritti kertoa kokemuksestaan vielä samana iltana serkulleen. Sanat eivät tulleet ulos.

Seuraavalla käynnillä isovanhempien luona Uusi-Kokko sai suunsa auki ja puhui mummolleen. He olivat aina olleet läheisiä. Mummo pyysi Uusi-Kokkoa unohtamaan asian ja antamaan vaarille anteeksi.

Tyttö totteli.

Häpeä ja syyllisyys estävät kertomasta

Omille vanhemmilleen Uusi-Kokko ei koskaan kertonut tapahtuneesta. Se tuntui liian häpeälliseltä. Myös syyllisyys painoi.

Uusi-Kokko pohti, oliko hän tehnyt jotain väärää.

Oliko asuni liian paljastava? Olinko antanut ymmärtää?

Uusi-Kokko jatkoi käyntejä perheensä kanssa isovanhempiensa luona. Mutta häntä pelotti, eikä hän esimerkiksi uskaltanut nukkua yksinään.

Samat tunteet ovat tuttuja myös monille muille seksuaalirikosten uhreille. Syyllisyys ja häpeä estävät kertomasta.

– Se ei ole koskaan lapsen vika, olipa tapahtunut mitä tahansa. Se on aina aikuinen, joka on tehnyt väärin, Uusi-Kokko sanoo.

Marleena Uusi-Kokko kynttilä kädessä makuuhuoneensa ovella.
Marleena Uusi-Kokko valmistui lähihoitajaksi keväällä 2019. Hän on erikoistunut vanhustenhoitoon.Nella Nuora / Yle

Uusi-Kokko itse uskoi monen vuoden ajan, että hän oli itse tehnyt jotain väärää. Hän ei suostunut puhumaan hyväksikäytöstä, vaikka äiti luki hänen päiväkirjastaan paljastavat rivit.

Vaari teki minulle jotain sellaista, mitä ei olisi pitänyt tapahtua.

Ennen päiväkirjaan kajoamista äiti oli huomannut tyttären muuttuneen.

Äiti vei päiväkirjan tekstin kouluterveydenhoitajalle. Vielä siinäkään vaiheessa Uusi-Kokko ei puhunut.

Vasta pari kolme vuotta myöhemmin Uusi-Kokko uskaltautui kertomaan hyväksikäytöstä.

Olo oli käynyt niin sietämättömäksi, että nuori nainen oli yrittänyt keväällä 2015 itsemurhaa. Hän oli ottanut yliannostuksen lääkkeitä ja halunnut kuolla.

Uusi-Kokko pääsi psykiatriselle osastolle. Sairaalassa sulkeutunut nuori nainen alkoi avautua.

Hän kertoi hoitohenkilökunnalle siitä, mitä vaari oli hänelle vuosia aiemmin tehnyt. Vasta silloin Uusi-Kokko ymmärsi, että kyse saattoi olla niinkin vakavasta asiasta kuin rikoksesta.

Henkilökunta teki tapauksesta rikosilmoituksen ja rikosprosessi lähti liikkeelle.

Seksuaalinen hyväksikäyttö voi sisältää monenlaisia tekoja

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voi pitää sisällään hyvin monenlaisia tekoja.

On viestittelyä verkossa, tapaamisehdotuksia ja kuvien lähettelyä. Tai puristelua, kuten Marleenan tapauksessa.

Pahimmat viranomaisten tietoon tulevat tapaukset ovat niitä, joissa edetään yhdyntään tai raiskaukseen. Yhdyntä alle 16-vuotiaan kanssa on aina rikos.

Marleena Uusi-Kokko ojentaa käden kameraa kohti.
Uusi-Kokko kokee, että hyväksikäyttö on tabu aihe Suomessa. Hän haluaa olla mukana purkamassa aiheeseen liittyvää vaikenemisen kulttuuria.Nella Nuora / Yle

Oikeudessa Uusi-Kokko ei pystynyt kohtaamaan omaa vaariaan. Heidän välissään oli sermi, kun Uusi-Kokko muisteli yli viiden vuoden takaisia tapahtumia.

– Se oli semmoinen päivä, että vihdoinkin tuntui siltä, että sai oman syyllisyyden pois, Uusi-Kokko sanoo.

Oikeus katsoi, että Uusi-Kokon tapaus täytti lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Vaari sai kymmenen kuukautta ehdollista vankeutta. Lisäksi vaari joutui maksamaan Uusi-Kokolle korvauksia. Tuomio sai lainvoiman alkuvuodesta 2017.

Vaari kertoi oikeudessa horjahtaneensa niin, että hänen kätensä meni Uusi-Kokon kaula-aukosta sisään. Vaarin mukaan hän puristeli rintoja ottaakseen niistä tukea.

Vaari myönsi oikeudessa antaneensa tapahtuneen jälkeen Uusi-Kokolle 20 euroa käteistä.

Uusi-Kokko ei ole enää vaarinsa kanssa tekemisissä. Mummo menehtyi muutama vuosi sitten.

Uusi-Kokko työskentelee vanhusten parissa

Nykyään Uusi-Kokko työskentelee lähihoitajana vanhustenhoidossa. Moni on ihmetellyt, miten oman isoisänsä hyväksikäyttämä nuori nainen haluaa työskennellä ikäihmisten parissa.

Uusi-Kokolle uravalinta oli selvä.

– Ei yksi huono kokemus voi pilata kaikkea sitä hyvää, jota olen esimerkiksi mummoltani saanut. Koen, että jokaisella on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen, Uusi-Kokko sanoo.

Uusi-Kokko kokee saaneensa tarvittavaa apua kokemuksensa käsittelemiseen sen jälkeen, kun hän puhui asiasta psykiatrisella osastolla. Myös perheen ja lähimpien kavereiden kanssa hän on pystynyt myöhemmin puhumaan.

Puhukaa asioista. Ja muistakaa, ettette te ole tehnyt mitään väärää. Marleena Uusi-Kokko

Viimeisen vuoden aikana myös julkisuudessa on käyty keskustelua lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Uusi-Kokko pitää keskustelua tervetulleena, vaikka lasten kokemukset ovat aivan hirveitä.

Uusi-Kokko haluaa kertoa tarinansa, jotta samojen asioiden kanssa kamppailevat ihmiset ymmärtäisivät, etteivät he ole yksin. Hän itse koki, ettei vertaistukea juuri ollut saatavilla.

– Puhukaa asioista. Ja muistakaa, ettette te ole tehnyt mitään väärää, Uusi-Kokko sanoo.

Yle on tutustunut tapaukset oikeudenkäyntiasiakirjoihin ja haastatellut myös Uusi-Kokon läheisiä.

Lue myös:

Parikymppiset vonkaavat seksiä, sukulaiset koskettelevat ja keski-ikäiset ehdottelevat – Yle tutki 450 hyväksikäyttötuomiota

Nuorten ja aikuisten kokema seksuaalinen väkivalta ei ole lisääntynyt – ilmoitusten määrä kasvanut voimakkaasti

Janne Saarikiven kolumni: Isänmaa ja uskonto on varastettu, ottakaa varkaat kiinni!

$
0
0

Yhteiskuntaelämä on taistelua sanoista ja niiden merkityksistä. Kaikkina aikoina on asioita, joita ei oikein voi sanoa, koska joku vatipää on kaapannut itselleen niihin liittyvät sanat.

Näihin sanoihin kuuluvat esimerkiksi isänmaa ja uskonto.

Jossain mahdollisessa maailmassa voisin esimerkiksi kuvata maailmankuvaani seuraavasti: olen isänmaallinen kristitty suomalainen. Mutta se ei oikein ole mahdollista oikeassa maailmassa, sillä sekä isänmaahan, Suomeen että kristinuskoon liittyvä sanasto on kaapattu pienen piirin käyttöön.

Suomessa on puolue, joka julistaa nimessään olevansa varsinaisia suomalaisia, ja toinen, joka edustaa kristittyjä. Keitä muiden puolueiden kannattajat sitten lienevät?

Isoisäni, joka haavoittui sodassa puolustaessaan jälkipolvien oikeutta öyhöttää, oli vieraista kulttuureista, kuvataiteista ja enkeleistä kiinnostunut pehmo.

Leijonariipusta kantavat varttinatsit omivat katupartioilleen ja Suomi ensin -teltoilleen paitsi maamme vaakunan myös sen nimen ja sitä puolustaneiden sotaveteraanien asian. Heille on turha selittää, että isoisäni, joka haavoittui sodassa puolustaessaan jälkipolvien oikeutta öyhöttää, oli vieraista kulttuureista, kuvataiteista ja enkeleistä kiinnostunut pehmo.

Miten todella arvostankaan sotaveteraaneja. Kohtalo riisti heiltä nuoruuden, jota itse sain elää sydämeni kyllyydestä. Mudan ja veren keskellä vuosikaudet rämpiessään he lunastivat meille mahdollisuuden riidellä vihollisvaltion sijasta vessojen sukupuolineutraaleista kylteistä ja loukkaantua tykkitulen asemesta siitä, miten twitterissä on vilahtanut rodullistava ilmaus.

Sotaveteraanien uhrin ansiosta parhaat meistä ajattelevat nyt liberaalin länsieurooppalaisesti eivätkä konservatiivisen itäeurooppalaisesti. Eli siis esimerkiksi siten, että väkivallan ihannoinnin asemesta kyseenalaistavat sodan merkityksen kansakunnan identiteetin luojana. Kiitos siitä veteraanit 1939-1945!

Entäpä sitten tämä kristinusko, jonka antamaan turvaan olen kasvanut pienestä pitäen?

Osaan iltarukoukset ja virret, ja liikutun aina kun synnintunnustus tai uskontunnustus alkaa.

Mutta kun avaan television, puhuvat siellä uskonnostani yleensä ne, joilla on jotain homoseksiä koskevaa asiaa.

Pidän kristillisiä kirjailijoita ja säveltäjiä kuten Dostojevskia ja Bachia kaikkein syvimpänä kulttuurin muotona. Arvostan länsimaisesta filosofiasta korkeimmalle kristillisten mystikkojen kuten Kierkegaardin tai vanhan Wittgensteinin ajatusmaailmaa.

Mutta kun avaan television, puhuvat siellä uskonnostani yleensä ne, joilla on jotain homoseksiä koskevaa asiaa. Kun alle yhden prosentin herätysliikettä edustava Päivi Räsänen avaa suunsa, protestoivat miljoonien ihmisten kansankirkon jäsenet eroamalla kirkosta. Vaikka Päivi Räsäsellä ei edes ole kirkossa mitään erityistä asemaa.

Minua loukkaa, että hän puhuu ikään kuin minunkin nimissäni, koska meillä on sama uskonto. Että hänelle ja eräille muille äänekkäille tuhansien vuosien hengellisessä traditiossa on kyse siitä, miten yhteiskunnan tulisi rajoittaa jonkun oikeutta rakastaa toista.

Vähemmistökulttuurien omimisesta puhutaan paljon, siitä miten suomalainen näyttelijä mustaa naamansa tai laittaa päähänsä feikkisaamenlakin. Ymmärrän asian loukkaavuuden, mutta muistutan: myös enemmistökulttuurin arvoja voi omia – ja omitaankin.

Perussuomalaiset tai kristillisdemokraatit ymmärtävät isänmaan ja uskonnon voiman ihmisiä yhdistävänä asiana ja juuri siksi he haluavat olla äänekkäästi määrittelemässä mitä ne tarkoittavat. Tekisikin mieli huutaa näille isänmaallisen ja hurskaan kansalaisen larppaajille: älkääpä pilkatko isänmaatani ja uskontoani. Että minun Suomeni ja minun kristinuskoni on suvaitsevainen, kaikki ihmiset käsittävä, avoin.

Mutta enpä huudakaan. Sillä kysymys on siitä, että ei ole olemassa jotain “minun” Suomeani vaan ainoastaan se Suomi, joka kuuluu kaikille. Eikä ole olemassa mitään minun privaattia kristinuskoanikaan vaan ainoastaan kaikkien kristittyjen yhteinen usko.

Isänmaan tai uskonnon merkitys on, että emme ole valinneet niitä, vaan ne ovat valinneet meidät. Siitä tulee niiden ihmisiä yhdistävä voima. Siksi, jokainen, joka käyttää niitä oman porukkansa suosion kalasteluun täytyy päättäväisesti pysäyttää.

Siksi Suomi ei kuulu Perussuomalaisille tai Suomi ensin -liikkeelle vaan kaikille, jotka täällä asuvat. Siksi kristinusko ei kuulu kristillisdemokraateille, helluntaisaarnaaijille ja helvetillä pelottelijoille. Se kuuluu koko maailmalle, armo ja evankeliumi, kutsu rakastaa.

Siksi kaikkien tulee huutaa: sanamme on varastettu! Ottakaa varkaat kiinni! Palauttakaa yhteiset sanamme niille, joille ne kuuluvat, kaikille.

Janne Saarikivi

Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti eri mieltä kanssasi.

Aiheesta voi keskustella tiistaina 13.08. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Roope Lipastin kolumni: Joskus kannattaisi kokeilla olla väärässä

Janne Saarikiven kolumni: Mummoni oli fasisti, mutta silti ennen kaikkea mummo

Janne Saarikiven kolumni: Nykykielessä “osaaminen” ja “kasvu” ovat itsestäänselvästi hyvää, eikä kukaan kysy, mitä osataan, tai mikä kasvaa

Harvey Weinsteinin rikosoikeudenkäynti seksuaalirikoksista alkaa New Yorkissa – elokuvatuottajaa uhkaa jopa elinkautinen vankeustuomio

$
0
0

WASHINGTON Elokuvatuottaja Harvey Weinstein on jättänyt pysyvät jäljet Hollywoodiin. Hänen vuosikymmeniä kestänyt työuransa hakee vertaistaan, mutta hän on jäämässä historiaan myös ikävässä valossa.

The New York Times- ja The New Yorker-lehdet paljastivat runsaat kaksi vuotta sitten ensimmäiset epäilyt seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Sen jälkeen kaikkiaan 80 naista on syyttänyt Weinsteinia hyväksikäytöstä. Vanhimmat tapaukset ovat vuosikymmenien takaa.

Weinstein sopi viime kuussa 25 miljoonan dollarin eli reilun 22 miljoonan euron korvauksien maksamisesta kymmenille häntä syyttäneistä naisista. Tämä suututti monia, jotka haluavat nähdä Weinsteinin saavan tuomion oikeudessa.

Perjantaina Weinsteinia väärinkäytöksistä syyttävien naisten joukko julkaisi yhteisen lausunnon.

– Maailma seuraa, kun Harvey Weinsteinin kävelee oikeuden eteen vastaamaan murto-osasta tekemistään rikoksista, 25 naisen yhteislausunnossa sanotaan New Yorkissa järjestettävästä oikeudenkäynnistä.

Lausunnon ovat allekirjoittaneet muun muassa tunnetut näyttelijät Rose McGowan ja Rosanna Arquette.

Edellisen tutkinnan hylännyt tuomari

Oikeudenkäynti alkaa maanantaina valamiehistön valinnalla, Weinsteinille luetaan syytteet törkeästä raiskauksesta, pahoinpitelystä ja seksiin pakottamisesta. Kyseiset tapaukset ovat vuosilta 2006 ja 2013. Niistä voi saada enimmillään elinkautisen vankeustuomion.

Weinstein kiistää kaikki syytteet. Hän sanoi CNN:lle sähköpostilla antamassaan haastattelussa, että media on sensaatiohakuisesti paisutellut syytöksiä häntä vastaan.

Harvey Weinstein seisoo keskellä, Gwyneth Paltrow ja Cameron Diaz kainalossaan.
Harwey Weinstein juhli Gwyneth Paltrow'n ja Cameron Diazin kanssa vuonna 1999. Paltrow on kertonut julkisuudessa kokemastaan Weinsteinin seksuaalisesta häirinnästä.Alex J. Berliner / AOP

Puolustusasianajaja Donna Rotunno sanoi pystyvänsä todistamaan, että Weinstein ei pakottanut kumppaneitaan seksiin, vaan se perustui kyseisissä tapauksissa yhteisymmärrykseen.

Tuomarina on Manhattanin piirikunnan tuomari Cyrus Vance Jr., joka hylkäsi Weinsteiniin vuonna 2015 liittyneen tutkinnan. Weinsteinin epäiltiin tuolloin kourineen italialaista mallia.

Avioero, selkäleikkaus, firma kaatui

Yksi oikeudenkäynnin mahdollisista todistajista on Sopranos-televisiosarjasta tunnettu näyttelijä Annabella Sciorra. Hän on väittänyt joutuneensa Weinsteinin raiskaamaksi 1990-luvun alussa.

Tapaus on jo vanhentunut mahdollisten syytteiden nostamisen kannalta, mutta Sciorra todistaisi Weinsteinin sopimattomasta käyttäytymisestä, jota elokuvapiireissä katsottiin vuosikymmeniä läpi sormien.

67-vuotias Weinstein on odottanut oikeudenkäyntiä toipilaana selkäleikkauksen jäljiltä. Hänen on nähty liikkuvan rollaattorin avulla.

Weinsteinin filmiyhtiö The Weinstein Company, jonka hän oli perustanut vuonna 2005 yhdessä veljensä Bobin kanssa, on ajautunut konkurssiin. Weinstein erosi vaimostaan Georgina Chapmanista pian #metoo –liikkeen käynnistymisen jälkeen.

Lue myös:

Analyysi: Harvey Weinstein -kohua 2 vuotta ja 2 kuukautta – useita syytöksiä eikä vielä yhtään rangaistusta

Pääsiäissaarta vartioivat valtavat kivipatsaat ovat vaarassa – Kun ilmastonmuutos nostaa vedenpintaa, patsaat voivat syöksyä mereen

$
0
0

Juttu on julkaistu Svenska Ylen sivuilla 20. joulukuuta. Voit lukea alkuperäisen ruotsinkielisen jutun täältä.

Yli 800 vuoden ajan nämä kivipäät ovat katselleet auringon nousua Pääsiäissaaren, Rapa Nuin, yllä. Kivipatsaita kutsutaan Pääsiäissaarella nimellä moai.

– Kaikki moai-patsaamme sijaitsevat rannikolla. Ne ovat tärkeitä seremoniapaikkoja. Mutta voimme nähdä jo selvästi, että meri syö rantaviivaa, sanoo paikallinen arkeologi Rafael Rapu.

Merenpinnan nousu, eroosio, veden lämpeneminen ja vähenevät sademäärät uhkaavat vuosisatoja vanhaa kulttuuriperintöä. Maailman kaukaisimmatkaan kolkat eivät säästy ilmastonmuutoksen vaikutuksilta.

– Patsaat todistavat olemassaolostamme saarella. Olisi katastrofi, jos ne tuhoutuisivat, sanoo arkeologi Rafael Rapu.

– Kulttuuriperintömme ja identiteettimme kulkevat käsi kädessä.

15 kivipatsaan tummat siluetit auringonnousua vasten
Ahu Tongarikin 200 metriä pitkällä kivijalustalla seisoo 15 moai-patsasta.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Arkeologi Rafael Rapu.
Arkeologi Rafael Rapu.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Neljä moai-patsasta vierekkäin.
Patsaat ovat monoliitteja, eli ne on veistetty yhdestä lohkareesta.Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Pääsiäissaari on maailman syrjäisimpiä asuttuja paikkoja. Matkaa Chilen rannikolle on yli 3 500 kilometriä. Saarella asuu viitisentuhatta ihmistä.

Patsaat esittävät esi-isiä

Tutkijat ovat erimielisiä siitä, milloin ensimmäiset asukkaat tulivat Pääsiäissaarelle ja mistä he tulivat.

Vallitsevan teorian mukaan patsaat rakensi polynesialainen väestö, jonka uskotaan saapuneen saarelle 1200-luvulla.

Pääsiäissaaren sijainti
Pääsiäissaari sijaitsee eteläisellä Tyynellämerellä, yli 3 500 kilometriä Chilen rannikolta länteen. Ilkka Kemppinen / Yle
Statyer på Påskön
Moai-patsaat ovat keskimäärin noin neljä metriä korkeita, mutta korkeimmat ovat jopa 12-metrisiä. Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Polynesialaiset olivat taitavia veneenrakentajia ja asuttivat useita Tyynenmeren saaria. He toivat mukanaan karjaa ja viljelyskasveja Pääsiäissaarelle, ja maanviljelyyn perustuva kulttuuri alkoi kukoistaa saarella.

Kun väestö kasvoi, Pääsiäissaari jaettiin 12 eri alueeseen, joita hallitsivat eri klaanit. Jokaisella klaanilla oli oma päällikkönsä.

Saaren asukkaat uskovat, että jokainen patsas esittää tärkeää esi-isää. Patsaat seisovat jalustoilla, ahuilla. Ne ovat hautakammioita, joissa patsaiden esittämät esi-isät lepäävät.

Kivipatsaita Rano Raraku -louhoksen tuntumassa.
Näiden kivipatsaiden vartalot ovat osittain maan alla. Ne ovat vajonneet eroosion vaikutuksesta.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Moai-patsaita.
Moai-patsailla on isot, leveät nenät, vahvat leuat, suorakulmion muotoiset korvat ja syvät silmäaukot. Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Jalustalla seisovat patsaat kuvattu takaa päin.
Patsaat seisovat ahuilla eli jalustoilla. Ne ovat hautakammioita, joissa esi-isät lepäävät.Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Moai-patsaat valmistettiin Rano Raraku -tulivuorella sijaitsevassa louhoksessa. Veistäjät hakkasivat ne tuffista, kiveksi iskostuneesta vulkaanisesta tuhkasta, joka on hyvin huokoista.

Klaanit maksoivat patsaista esimerkiksi bataateilla, banaaneilla, kanoilla tai työkaluilla. Mitä isompi patsas, sitä enemmän se maksoi, ja siksi patsaan koko symboloi samalla klaanin älykkyyttä, työteliäisyyttä ja vaurautta.

Suurimmat patsaat ovat 12 metriä korkeita ja painavat jopa 70 tonnia. Tutkijat arvioivat, että pienempienkin "vain" kymmenen tonnia painavien patsaiden veistäminen saattoi viedä yli 50 mieheltä kahdesta viikosta kuukauteen.

Moai-patsaita vanhan louhoksen tuntumassa.
Suurin osa moai-patsaista on veistetty Rano Raraku -tulivuorella sijainneesta louhoksessa.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Maassa makaavia moai-patsaita.
Maassa makaavia moai-patsaita Rano Raraku -tulivuorella.Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Saaren vanhan legendan mukaan klaanien päälliköt saivat patsaat vaeltamaan paikoilleen jumalallisen voiman, manan, avulla.

Suurin osa tutkijoista on kuitenkin sitä mieltä, että patsaat vedettiin tulivuorelta rannikolle puukelkoilla.

Patsaat suojaavat saaren asukkaita

Saarella on kaikkiaan tuhatkunta moai-patsasta. Suurin osa niistä sijaitsee rannikolla, ja ne seisovat siten, että ne katselevat saaren sisäosiin päin.

Kartta osoittaa, missä Pääsiäissaaren suurimmat moai-patsaat sijaitsevat.
Kartta osoittaa, missä Pääsiäissaaren suurimmat moai-patsaat sijaitsevat.Björn Karlsson / Yle
Vaahtopäät lyövät rannikolle.
Pääsiäissaaren ympärillä ei ole koralliriuttoja, jotka suojaisivat rannikkoa aalloilta. Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Saaren asukkaat uskovat, että patsaiden esittämät esi-isät katselevat maalle päin suojatakseen heitä.

Mutta kalliot, joilla patsaat seisovat, ovat jo monin paikoin lohkeilleet ja syöksyneet mereen.

Pääsiäissaaren ympärillä ei ole suojaavia koralliriuttoja, kuten monilla muilla Tyynenmeren saarilla, eikä mikään estä aaltojen iskeytymistä rannikolle. Ne hyökyvät voimalla kallionkielekkeisiin, joilla moai-patsaat seisovat kiperästi tasapainotellen.

On vain ajan kysymys, milloin patsaita alkaa luisua mereen.

Ahu Tongariki kuuluu niihin paikkoihin, joita ilmastonmuutos uhkaa Pääsiäissaarella vakavimmin. 200 metriä pitkällä kivialustalla seisoo 15 moai-patsasta. Se on suurin hautajalusta koko saarella.

Moai-patsaita vihreällä niityllä.
Pääsiäissaaren asukkaat ovat huolissaan kulttuuriperintönsä tuhoutumisesta ilmastonmuutoksen vaikutuksien vuoksi.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Ahu Tongariki hautajalusta ja 15 moai-patsasta.
Ahu Tongariki on Pääsiäissaarten suurin hautajalusta.Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan merenpinta voi nousta jopa metrin jo tällä vuosisadalla. Synkempiäkin ennusteita on esitetty. Meren nousu voisi tuhota patsaat ja haudat.

Vuodenajat ovat muuttuneet

Sukeltaja Ludovic Burns Tuki valittaa säästä. Ulkona sataa kaatamalla, ja sitä on sattunut usein viime aikoina.

– Joulukuussa ei yleensä ikinä sada, hän sanoo.

Sää on hänen mielestään muuttunut selvästi. Siitä on tullut arvaamattomampaa.

– Sataa enemmän silloin, kun ei pitäisi ja sateet ovat lyhyempiä ja intensiivisempiä, mikä johtaa eroosioon.

– Aiemmin tiesimme, millaisia vuodenajat olivat, mutta emme enää.

PåskönSukeltaja Ludovic Burns Tuki.
Sukeltaja Ludovic Burns Tuki.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Kuvernööri Laura Tarita Rapu.
Kuvernööri Laura Tarita Rapu.Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Kaiken kaikkiaan Pääsiäissaaren sademäärät ovat kuitenkin kääntyneet laskuun. Kaksi vuotta sitten saarella kärsittiin tilastohistorian pahimmasta kuivuudesta.

Vime vuosi ei ollut paljon parempi, ja saaren kosteikot ovat alkaneet kuivua.

Aiemmin saarelaiset järjestivät joka vuosi uimakilpailun Rano Raraku -tulivuoren kraaterissa, joka oli täynnä vettä. Kahtena viime vuonna kilpailu on pitänyt perua, koska vettä on ollut liian vähän.

Kuivuus voi uhata myös saaren juomavesivarantoja, jotka ovat riippuvaisia sateesta. Mutta Pääsiäissaaren kuvernööri Laura Tarita Rapu Alarcón vakuuttaa, että uhka ei vielä ole välitön.

– Makean veden varastomme sijaitsevat huokoisen vulkaanisen kivikerrostuman alla, ja siellä on vielä tarpeeksi vettä.

– Se virtaa useiden kilometrien pituisissa maanalaisissa luolissa.

Saarella on myös ylimääräinen vesivarasto, joka on tarkoitettu hätätapauksiin.

Rano Kau -tulivuoren kraatterijärvi.
Rano Kau -tulivuoren kraatterijärvi.Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Vedenpinnan tasoa tarkkaillaan jatkuvasti, ja vesivarastojen ehtymiseen on varauduttu. Mikäli ne ehtyvät, saarelle voitaisiin rakentaa laitos, jossa merivedestä poistettaisiin suolaa.

Pääsiäissaaren asukkaiden suurin huoli eivät kuitenkaan ole vesivarannot vaan kulttuuriperinnön menettäminen.

– Menettäisimme muiston siitä, mitä esi-isämme tekivät, sanoo Ludovic Burns Tuki.

Turismi merkittävin tulonlähde

Kulttuuriperinnön lisäksi Pääsiäissaaren asukkaat voivat menettää merkittävimmän tulonlähteensä, jos moai-patsaat häviävät.

Pääsiäissaari elää turismista. Noin 100 000 turistia vierailee saarella joka vuosi. He käyttävät saarella noin 70 miljoonaa dollaria eli lähes 63 miljoonaa euroa.

Ahu Tongarikin 15 moai-patsasta.
Monet turistit haluavat nähdä auringonnousun Ahu Tongarikin moai-patsailla Pääsiäissaarella.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Turisteja kameroineen odottamassa auringonnousua Ahu Tongarikin moai-patsailla.
Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Mutta turistit ovat myös osa ongelmaa. He roskaavat, vahingoittavat patsaita ja käyttävät saaren luonnonvaroja. Lisäksi heidän lentonsa saarelle vaikuttavat hiilidioksidipäästöillään osaltaan ilmastonmuutokseen.

Kuvernööri Laura Tarita Rapu Alarcónin mukaan Pääsiäissaarilla yritetään kehittää kestävää turismia.

– Olemme panostaneet ekoturismiin, ja meillä on monia projekteja, joiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksesta.

Viime vuoden helmikuussa astui voimaan laki, joka rajoittaa turistien vierailut saarella korkeintaan 30 päivään. Turistien pitää myös esittää paluulippu ja majoitustietonsa päästäkseen saarelle.

Veden nousua estetään muurilla

Arkeologi Rafael Rapu vastaa kokeilusta, jossa hän yrittää pysäyttää aaltojen etenemisen moai-patsaille valtavan kivimuurin avulla. Tavoitteena on estää eroosiota patsaiden lähellä.

.

Moai-patsas.
Moai-patsaat houkuttelevat Pääsiäissaarelle 100 000 turistia vuosittain.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Turisti ottaa kuvaa seitsemästä vierekkäin seisovasta kivipatsaasta.
Moai-patsaiden uskotaan vaeltaneen paikoilleen jumalallisen voiman, manan, avulla.Lotte Krank-van de Burgt / Yle
Moai-patsaita, taustalla meri.
Arkeologin mukaan patsaat ja niiden seisomapaikat kuuluvat yhteen. Siksi patsaita ei haluta siirtää pois rannikolta.Lotte Krank-van de Burgt / Yle

Rapu ja hänen tiiminsä käyttävät kaivinkonetta kivien pinoamiseen kivien päälle ja muurin tasapainottamiseen. Meri on vain parin metrin päässä.

Vielä ei tiedetä, toimiiko muuri halutulla tavalla. Saaren eroosiota yritetään lisäksi hidastaa puita istuttamalla.

Patsaat ja paikat kuuluvat yhteen

Patsaita ei myöskään haluta siirtää kauemmas merestä.

– Patsaat ja niiden seisomapaikat kuuluvat yhteen. Jos patsas siirretään, se voi menettää todellisen arvonsa ja identiteettinsä, sanoo Rafael Rapu.

Suurin osa siitä, mitä Pääsiäissaaresta ja sen kulttuurista tiedetään, on pelkkiä teorioita ja arvauksia. Vastaukset voivat löytyä patsaiden alapuolella sijaitsevista haudoista ja patsaista, jotka nyt ovat vaarassa.

Teksti: Lotte Krank-van de Burgt, muokkaus ja suomennos Paula Tapiola

Stenstatyer (moai) på Påskön i södra Stilla havet.
Pääsiäissaarten kivipatsaat ovat vartioineet Rapa nuita yli 800 vuoden ajan.EPA/Ian Salas

Rikollisjengi United Brotherhood kertoo lopettavansa toimintansa

$
0
0

Rikollisjengi United Brotherhood (UB) ja sen alajärjestö Bad Union ilmoittavat lopettavansa toimintansa, kertovat Helsingin Sanomat ja MTV:n uutiset.

Järjestö kertoi "yhteisestä ja yksimielisestä" päätöksestään tiedotteella HS:lle ja MTV:lle. UB:n johtoon kuuluva perustajajäsen Ville Jaatinen vahvisti molemmille medioille tiedon.

Lakkauttaminen tarkoittaa sitä, että yhdistykset luopuvat toimitiloistaan ja jengitunnuksistaan. Toimintaa on ollut HS:n mukaan ainakin Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Turussa ja Tampereella.

Syyttäjä ja Poliisihallitus kertoivat syyskuussa nostaneensa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa yhteisen kanteen UB:n lakkauttamiseksi. Poliisihallitus vaatii kanteessa myös järjestön määräämistä välittömään toiminta­kieltoon. Perusteena on muun muassa rikollisryhmän sotilaallinen järjestäytyminen ja jykevä aseistautuminen.

Vaatimusta käsitellään keskiviikkona Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Porvoossa. Vastaavanlaista kannetta ei ole aiemmin Suomessa nostettu.

Vielä ei tiedetä, miten järjestön ilmoitus vaikuttaa oikeudenkäyntiin.

Lue lisää: Rikosoikeuden professori kanteesta United Brotherhoodin lakkauttamiseksi: "Hyvä, että asiaan saadaan tuomioistuimen ratkaisu"

Rikollisjengi United Brotherhoodin nahkaliivi.
Rikollisjengi United Brotherhoodin nahkaliivi.Lehtikuva / Handout

Poliisilla oli vuosina 2018–2019 laaja operaatio, jonka kohteena UB oli. Viime syksynä poliisi teki useita kiinniottoja ja kotietsintöjä eri puolilla Suomea. Esitutkinnoissa UB:n jäseniä epäillään törkeistä huumausainerikoksista, väkivaltarikoksista ja talousrikoksista.

Krp:n mukaan UB:n ja Bad Unionin jäsenet ovat vuosikymmenen aikana olleet epäiltyinä yli 1 300 rikosilmoituksessa, joista suuri osa liittyy epäiltyihin huumausaine-, väkivalta- ja ampuma-aserikoksiin, HS kertoo.

United Brotherhood perustettiin vuonna 2010, kun järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi katsotut Rogues Gallery, Natural Born Killers ja M.O.R.E eli Me Olemme Rikollisten Eliittiä yhdistyivät.

Lue myös:

Maalittaminen ja pahoinpitelyt vaanivat vanginvartijaa – Syyttäjä hakee vankiloissakin toimivan, aseistautuneen UB-jengin lopettamista

Viranomaisten United Brotherhoodin johtajana pitämä mies vaatii lakkauttamiskanteen hylkäämistä

Näin toimii Suomen vaarallisimpana pidetty rikollisryhmä: "farmijoukkue" hoitaa likaiset työt, huipulla on maaseudun rauhassa asuva mies

Poliisin viimeviikkoiset operaatiot olivat harvinaisen iso isku United Brotherhoodia vastaan – katso video poliisin tiedotustilaisuudesta

Naiset uskovat ilmastotekoihin - Kerro meille, miten sinä olet muuttanut elintapojasi ilmastosyistä?

$
0
0

Etenkin naiset uskovat jokaisen ihmisen voivan vaikuttaa omilla teoillaan ilmastonmuutoksen suuntaan.

Ylen kyselyssä naisista 65 prosenttia oli sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen hillintä vaatii jokaiselta ihmiseltä elintapojen muutoksia. Miehistä samaa mieltä oli 41 prosenttia.

Moni suomalainen sanoo muuttaneensa liikkumistaan, asumistaan tai ruokailuaan ilmastoystävällisemmäksi. Oletko itse tehnyt muutoksia elintapoihisi ilmastosyistä? Kerro meille alla olevalla lomakkeella, mitä olet tehnyt.

Entä onko elintapojen muutos aiheuttanut ristiriitoja lähipiirissäsi?

Nato keskeyttää koulutusoperaationsa Irakissa: "Olemme huolissamme Iranin tuesta alueella toimiville terroristijärjestöille"

$
0
0

Sotilasliitto Nato on päättänyt keskeyttää koulutusoperaationsa Irakissa. Nato-maat päättivät asiasta tänään hätäkokouksessaan Brysselissä.

Pääsihteeri Jens Stoltenbergin mukaan Nato on valmis jatkamaan operaatiota, kun turvallisuustilanne sen sallii.

Stoltenbergin mukaan Yhdysvallat esitti kokouksessa perustelut sille, miksi se surmasi iranilaiskenraali Qassem Suleimanin viime perjantaina.

Iran on Stoltenbergin mukaan viime aikoina kiihdyttänyt toimiaan Irakissa.

– Kaikki jäsenmaat ilmaisivat huolensa Iranin tuesta alueella toimiville terroristijärjestöille, hän sanoi.

Nato vaatikin huippukokouksessa Irania välttämään väkivallan käyttöä vastaisuudessa.

Nato kouluttaa irakilaisia joukkoja Isisin vastaiseen toimintaan. Koulutukseen osallistuu noin 500 sotilasta.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoi tänään Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei Suomi aio vetää joukkojaan Irakista.

Suomen puolustusvoimista on Irakissa noin 80 henkilöä kouluttamassa Irakin kurdijoukkoja. Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Rami Saari kertoi Ylelle lauantaina, että suomalaiset ovat keskeyttäneet koulutuksen, ja suomalaisten joukkojen turvallisuustasoa on nostettu.

Euroopan unionin ulkoministerit kokoontuvat perjantaina puimaan Iranin tilannetta ja maan kanssa solmittua ydinsopimusta.

Lue myös:

Yhdysvaltain johtama liittouma supistaa toimintojaan Irakissa – myös suomalaiset keskeyttäneet irakilaisjoukkojen koulutuksen

Bagdadissa taas raketti-iskuja lähellä USA:n lähetystöä – Nato järjestää hätäkokouksen Lähi-idän kriisistä

$
0
0

Kaksi rakettia on osunut vihreälle vyöhykkeelle Irakin pääkaupungissa Bagdadissa, kertoo Irakin armeija. Raskaasti vartioidulla vyöhykkeellä sijaitsee muun muassa Yhdysvaltain suurlähetystö.

Lisäksi yksi raketti putosi Jadriyan asuinalueelle, joka sijaitsee vihreän vyöhykkeen lähistöllä, armeija kertoo.

Aiemmin uutisoitiin, että yhteensä kuusi rakettia olisi osunut Bagdadiin. Näistä kolmen kerrottiin osuneen vihreälle vyöhykkeelle ja kolmen Jadriyanin alueelle.

Uutistoimisto Reutersin mukaan poliisilähteet kertovat, että kuusi ihmistä on haavoittunut iskuissa. Sairaalalähteiden mukaan kolmas raketti osui yksityiskotiin, jolloin neljä ihmistä haavoittui, kertoo uutistoimisto AFP.

Raketit ammuttiin vain hieman sen jälkeen kun Iranin tukeman shiiaryhmän Kataib Hizbollahin asettama määräaika umpeutui. Ryhmä oli kehottanut kaikkia irakilaisia poistumaan vähintään kilometrin päähän sellaisista tukikohdista, joissa on amerikkalaisjoukkoja.

Amerikkalaisjoukkoja vastaan on hyökätty raketein kahden kuukauden aikana Irakissa toistakymmentä kertaa.

Viimeksi iskuja tehtiin lauantai-iltana. Vihreälle vyöhykkeelle putosi yksi raketti, mutta kukaan ei haavoittunut. Sen sijaan viisi ihmistä haavoittui, kun kranaatinheittimen kranaatti osui Jadriyan alueelle. Myös Irakin lentotukikohtaan osui kaksi rakettia Baladissa.

Jumhuriyahin silta erottaa Tahririn aukion tarkasti vartioidusta vihreästä vyöhykkeestä, jolla sijaitsee esimerkiksi suurlähetystöjä.
Jumhuriyahin silta erottaa Tahririn aukion tarkasti vartioidusta vihreästä vyöhykkeestä, jolla sijaitsee esimerkiksi suurlähetystöjä.Ahmad Al-Rubaye / AFP

Yhdysvallat yhä valmiina iskemään takaisin

Sotilasliitto Nato kertoo järjestävänsä hätäkokouksen maanantaina Brysselissä Lähi-idän kriisiytyneen tilanteen vuoksi. Kokouksen kutsui koolle Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg keskusteltuaan jäsenmaiden kanssa, kertoi Reuters.

Tilanne kriisiytyi sen jälkeen kun Yhdysvallat surmasi perjantaina Bagdadin lentokentällä Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Qassem Suleimanin sekä irakilaisen Hashed -järjestön varajohtajan Abu Mahdi al-Muhandisin. Iran on vannonut kostavansa iskun.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoitti jälleen Twitterissä Yhdysvaltojen valmiudesta iskeä Iraniin. Sunnuntain vastaisena yönä Trump uhkasi Yhdysvaltojen olevan valmis iskemään 52:een iranilaiseen kohteeseen, mikäli Iran hyökkää Yhdysvaltain kansalaisia tai Yhdysvalloille kuuluvaa omaisuutta vastaan.

Sunnuntai-iltana Trump osoitti viestinsä myös Yhdysvaltain kongressille. Trumpin mukaan Yhdysvallat vastaa Iranin mahdolliseen iskuun nopeasti ilman kongressin virallista hyväksyntää.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo kommentoi aiemmin sunnuntaina, että Yhdysvallat on valmiina iskemään muitakin iranilaisia johtajia ja komentajia vastaan, jos Iran tekee kostoniskunsa. Hänen mukaansa on erittäin todennäköistä, että Iran aikoo hyökätä Yhdysvaltoja vastaan.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n entinen komentaja David Petraeus on sitä mieltä, että Suleimanin surma on "isompi juttu kuin (Osama) bin Laden". Petraeusin mukaan Suleimanin asema Iranissa ja Lähi-idässä oli verrattavissa CIA:n johtajaan ja muihin huipputason tiedustelu- ja sotilasjohtajiin Yhdysvalloissa.

Yhdysvallat surmasi vuoden 2001 WTC-iskujen pääsuunnittelijana pidetyn Osama bin Ladenin Pakistanin alueelle kohdistuneessa sotilasoperaatiossa vuonna 2011.

Lue myös:

Irak haluaa ajaa Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaat maasta

Sadattuhannet surivat surmattua komentajaa Iranissa – maa kertoi hylkäävänsä kaikki rajoitukset uraanin rikastamiselle

Presidentti Donald Trump varoittaa Twitterissä: Yhdysvallat on valmiina iskemään takaisin, jos Iran toteuttaa uhkaamansa iskut

Venezuelan kaaos otti jälleen uusia kierroksia, kun Maduron hallinto yritti juonia parlamenttia haltuunsa – Guaidólla yhä tukea kansainvälisesti

$
0
0

Itsevaltaisesti johdetussa Venezuelassa käydään kamppailua demokratian rippeistä. Se näkyi sunnuntaina Caracasissa, kun Venezuelaa hallitsevan Nicolás Maduron tukijat pyrkivät anastamaan opposition hallitseman parlamentin haltuunsa.

Sunnuntain erikoinen tapahtumasarja vaikutti tarkoin suunnitellulta. Maduron hallinto on kovistellut oppositiota jo pitkään ja nyt se pyrki syrjäyttämään noin 60 valtion tunnustaman väliaikaisen presidentin, oppositiojohtaja Juan Guaidón.

Guaidó on vuoden ajan haastanut Maduron valta-asemaa, mutta hän ei ole pystynyt lunastamaan lupauksiaan Maduron viraltapanosta ja vapaiden vaalien järjestämisestä. Guaidó ei ole onnistunut saamaan Venezuelan armeijaa puolelleen, joka yhä tukee Maduroa.

Kaoottisten tapahtumien jälkeen Venezuelassa on tällä hetkellä kaksi kilpailevaa parlamentin puhemiestä, Guaidó ja Maduron tukema Luis Parra.

Maduron asema saattaa kuitenkin vaikeutua, arvioi Suomen entinen Venezuelan-suurlähettiläs Mikko Pyhälä. Muun muassa Yhdysvallat, Kanada, EU ja toistakymmentä Latinalaisen Amerikan maata ovat ilmoittaneet tukevansa yhä Guaidóta.

– Opposition edustajien estäminen saapumasta parlamenttiin oli räikeä normien rikkominen. Jopa Venezuelaa aiemmin tukeneet Argentiina ja Meksiko ovat tuominneet eiliset tapahtumat, Pyhälä kuvaa.

Kansanedustajat ottivat yhteen turvallisuusjoukkojen kanssa
Kansanedustajat ottivat yhteen turvallisuusjoukkojen kanssa pyrkiessään pääsemään sisään parlamenttitaloon Caracasissa 5. tammikuuta.Miguel Gutiérrez / Epa

Turvallisuusjoukot estivät kansanedustajia

Tapahtumat liittyivät parlamentin puhemiehen valintaan. Etukäteen näytti todennäköiseltä, että Guaidólla olisi opposition hallitsemassa parlamentissa riittävästi tukea jatkaa tehtävässä. Guaidón asema väliaikaisena presidenttinä on ollut sidottu parlamentin puhemiehen tehtävään.

Guaidó julistautui Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi tammikuussa 2019. Maduro oli sitä ennen kieltäytynyt luopumasta vallasta, vaikka edeltäneet presidentinvaalit oli maailmalla tuomittu vilpillisinä.

Sunnuntaina Maduron hallinto ei kaihtanut häikäilemättömiä keinoja. Turvallisuusjoukot saartoivat parlamentin ja estivät opposition kansanedustajia pääsemästä parlamentin istuntoon. Vain hallinnolle uskollisia kansanedustajia pääsi sisään.

Väliaikainen presidentti Guaidó yritti päästä paikalle istuntoon kiipeämällä parlamenttialueen korkean takorautaisen aidan yli, mutta sotilaat työnsivät hänet alas.

Sisällä parlamenttirakennuksessa kilpaileva ehdokas, lahjustenotosta syytetty Luis Parra julistautui puhemieheksi ilman laillista äänestystä.

Oppositio syytti hallintoa parlamentaarisesta vallankaappauksessa.

Juan Guiadó vilkuttaa kannattajilleen
Oppositiojohtaja Juan Guaidó vilkutti kannattajilleen vannottuaan parlamentin puhemiehen virkavalan venezuelalaisen sanomalehden toimituksessa.Miguel Gutiérrez / Epa

Hallinto yrittänyt lahjoa oppositiota

Parlamentin ulkopuolelle suljettu oppositio päätyi pitämään parlamentin istunnon El Nacional -sanomalehden toimituksessa. Siellä Guaidó tuli valituksi äänin 100-0 ja myös hän julistautui puhemieheksi.

Guaidón saama enemmistö oli selvä. Venezuelan parlamentissa on 167 paikkaa. Annetuista äänistä 28 oli maanpaossa olevien opposition kansanedustajien valtuuttamien henkilöiden antamia ääniä.

Kansainvälisissä viestimissä on arvioitu, että tapahtumat osoittavat Maduron hallinnon suhtautumisen oppositioon kiristyneen. Pyhälä muistuttaa, että otetta oppositiosta on kiristetty jo aiemmin.

– Huomattava osa opposition laillisesti valituista kansanedustajista on siirtynyt ulkomaille maanpakoon, osa on vangittuina ja joidenkin parlamentaarinen asema on peruutettu, hän kuvaa.

Jo aiemmin Maduron hallinnon on kerrottu pyrkineen lahjomaan opposition kansanedustajia. Luis Parran on väitetty olleen yksi entisistä opposition kansanedustajista, jotka ottivat vastaan hallinnon lahjuksia. Parra on kiistänyt syytökset.

Pyhälä ei usko, että Guaidón asemaan kohdistuu enemmän uhkia kuin tähänkään asti. Maduron hallinto tuskin uskaltaa edelleenkään kajota Yhdysvaltain suojattiin.

– Yhdysvaltain tuen vuoksi Maduro ei ole uskaltanut käydä käsiksi Guaidóon. Guaidón presidentinkanslian kansliapäällikkö on kuitenkin ollut pidätettynä jo puoli vuotta hyvin vaikeissa vankilaoloissa, Pyhälä kuvaa.

Guaidón kannatus on laskenut viime vuoden huippulukemista.

On epäselvää, kuinka tehokkaasti parlamentti pystyy enää toimimaan.

"Maduro voi joutua perääntymään"

Maduro itse julisti televisiopuheessa parlamentin saaneen uuden johdon.

– Erittäin korruptoitunut henkilö jättää parlamentin puheenjohtajuuden, hän sanoi viitaten Guaidóon.

Maduro ei kuitenkaan onnistunut vahvistamaan suunnitelmalla asemaansa, arvioi entinen suurlähettiläs Pyhälä.

– Koska Parran valinnassa ei ollut äänestystä, ei sitä voi pitää laillisena parlamentin istuntona. Maduro voi joutua perääntymään tässä, hän sanoo.

Oppositio voitti Venezuelan vuoden 2015 vaalit selvästi. Parlamentti on ollut Venezuelan opposition keskeinen väline Maduron vallan horjuttamisessa.

Maduron hallinto on aiemmin pyrkinyt rajoittamaan parlamentin valtaa perustamalla rinnakkaisen perustuslakia säätävän kansalliskokouksen ja käyttämällä korkeinta oikeutta parlamentin kaikkien toimien mitätöimiseen.

Tommi Kinnusen kolumni: Kuka kouluissa opettaa ja mitä?

$
0
0

Peruskouluun tuntuu kohdistuvan paljon uudistamisvaateita. Jokainen, joka yhä vähänkin muistaa omat kansakouluaikansa, tuntuu tietävän nykykoulun puutoskohdat, ja osaa sujuvasti vaatia opetettavaksi sellaisia taitoja, joita ilman on itse joutunut elämänsä kulkemaan. Vaateet tuntuvat suuntautuvan kahteen suuntaan, opetussuunnitelmaan sekä oppiaineiden jakoon.

Nykyistä peruskoulun opetussuunnitelmaa laadittaessa eri yhteisöt saivat ottaa kantaa siihen, mitä kouluissa tulisi opettaa. Karkeasti arvioiden ehdotukset jakaantuivat käsittämättömän laajoihin ja kiinnostavan yksityiskohtaisiin. Suomen Akatemian mukaan lapsille pitäisi opettaa intuitiota ja erään elämäntapavalmentajan mielestä taas kouluissa tulisi kertoa, miten toteuttaa unelmat ja löytää elämän tarkoitus. Kiinteistöliitto ehdotti opetettavaksi asunto-osakeyhtiön toimintaa ja päätöksentekoa perustamalla kouluihin kuvitteellisia asunto-osakeyhtiöitä ja käymällä läpi niiden vuosikalentereita. Ehdotettu on myös seuratansseja, vanhustenhoitoa, tunneälyä ja alkoholietikettiä.

Yhteistä aloitteille tuntuu olevan se, ettei niiden ehdottajilla ole ajantasaista tietoa siitä, mitä kouluissa tällä hetkellä oikeasti opetetaan.

Myös oppiaineiden joukkoon on viime aikoina ehdotettu tuotavaksi ihan uusia, kuten draama- ja kuluttajakasvatusta sekä uskontotietoa. Viimeisimmäksi ja ehkä eniten huomiota saaneeksi on noussut taloustiedon eriyttäminen erilliseksi oppiaineeksi.

Yhteistä aloitteille tuntuu olevan se, ettei niiden ehdottajilla ole ajantasaista tietoa siitä, mitä kouluissa tällä hetkellä oikeasti opetetaan. Esimerkiksi ilmaisutaitoa käytetään opetusmenetelmänä monessa oppiaineessa, eikä sen nostaminen omaksi aineekseen ole mielestäni kovin perusteltua. Samoin taloustiedon osuutta on uusimmassa, kolme vuotta sitten hyväksytyssä opetussuunnitelmassa nostettu. Koska ops tuli voimaan lopullisesti vasta tänä vuonna, kannattaisi ehkä ensin tutkia, miten se on vaikuttanut peruskoulunsa päättäneiden taloustaitoihin, ja tehdä päätelmiä vasta sitten. Mutu on kovin huono keino koululaitoksen kehittämiseen.

Uuden oppiaineen luomista on helppo vaatia, mutta sen toteuttaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Siihen ei riitä se, että asia kirjataan opsiin ja jätetään toteutus opettajien vastuulle, vaan uudelle oppiaineelle pitäisi määritellä vuosiluokittainen sisältö sekä arviointikriteerit. Sen päälle tulee vielä kysymys pätevyydestä.

Harva luokanopettaja on niin kaikkivoipainen, että osaisi tuosta vain opettaa uutta oppiainetta, ja yläkoulun puolella törmätään oppiainekohtaiseen pätevyysvaatimukseen.

On pitkä tie perustaa ensin uuden aineen opintoja antava taho, kuljettaa niiden läpi muutama ikäluokka, huolehtia heidän jakautumisestaan koko Suomeen ja vasta sitten aloittaa opetus. Edellisen kerran näin tehtiin terveystiedon opetuksen kanssa, joka erotettiin omaksi oppiaineekseen vuonna 2001. Siirtymäaikana sitä saivat opettaa kotitalouden, liikunnan ja biologian opettajat, mutta sen jälkeen enää vain uudet kelpoisuusvaatimukset täyttävät.

Aina ei kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Aikoinaan ilmaisukasvatuksen eriyttämistä omaksi oppiaineekseen pidettiin aikoinaan niin varmana, että ymmärtääkseni 1990-luvun alussa sitä varten ryhdyttiin kouluttamaan ilmaisukasvatuksen opettajia. Sen lisäksi 1997 aloitettiin valtakunnallisesti amk-tasoinen teatteri-ilmaisunohjaajan koulutus, koska ilmaisukasvattajia ei tulisi olemaan riittävästi. Lopulta koko oppiainetta ei kuitenkaan perustettu ja opiskelijoiden suorittamat tutkinnot eivät pätevöittäneetkään siihen, mihin niiden piti. Kaikkien teatteri-ilmaisua opiskelleiden piti yrittää työllistyä muille aloille.

Vaikka pienestä lapsesta siltä vaikuttaa, toivoisin aikuisten muistavan, ettei opettaja oikeasti ole omnipotentti. Harva luokanopettaja on niin kaikkivoipainen, että osaisi tuosta vain opettaa uutta oppiainetta, ja yläkoulun puolella törmätään oppiainekohtaiseen pätevyysvaatimukseen. Kuka opettaisi teineille draamaa tai kuluttajakasvatusta, ja millä koulutuksella? Kukaan tuskin tahtoo, että vaikkapa taloustietoa opettaisi se ope, jolle eivät muuten tule opetustunnit täyteen.

Järkevämpää olisi siis raaputella opetussuunnitelmista pois turhat, vanhat painolastit ja uudistaa niiden sisältöjä – sitäkin vain tutkimukseen pohjautuen. Kannattaa myös muistaa, että aikuisenakin voi oppia aikuisuudessa tarvittavia taitoja – vaikkapa seuratansseja ja asunto-osakeyhtiön toimintaa.

Tommi Kinnunen

Kirjoittaja on Kuusamossa syntynyt äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä kirjailija. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.

Aiheesta voi keskustella 06.01. klo 17.00 asti.

Lue myös:

Paula Takion kolumni: Tarvitseeko putkimiehen osata ruotsin kieltä?

Tommi Kinnusen kolumni: Kun kutsumusammattilaisilta katoaa kutsumus

Linda Liukkaan kolumni: Ruutuaika on osa pidempää leikin jatkumoa

Saako automaatio hoitaa oleskeluluvat, lapsilisät ja verot? Näin tehdään jo, vaikka laki puuttuu – oikeusministeri haluaa ison lakiremontin

$
0
0

Kela tekee täysin automatisoidusti käytännössä jokaista suomalaista koskevia päätöksiä.

Se nopeuttaa päätöksentekoa, säästää työvoimaa ja rahaa, mutta kaikesta huolimatta oikeuskanslerin mukaan siinä piilee myös ongelma. Oikeuskansleri vaati ennen joulua Kelalta selvityksen, mihin lakiin Kelan toiminta perustuu.

Apulaisoikeusasiamies katsoo puolestaan, että Verohallinnon tapa käyttää automatisoitua päätöksentekoa on lainvastaista.

Automaatio on tullut pikkuhiljaa viranomaisten päätöksenteon ytimeen myös Maahanmuuttovirastossa.

Automaatio valtasi alaa ennen lakia

Vakiintuneesta käytöstä huolimatta lakiin ei ole kirjattu, missä päätöksissä ja kuinka paljon automaatiota sopii käyttää.

Esimerkiksi Kelassa automaatioon turvaudutaan, kun lasketaan lääkekorvauksia, työttömyyskorvauksia, eläkkeitä ja niiden korotuksia, lapsilisiä ja niin edelleen.

Verottajalla henkilöverotuksen päätöksistä jo 80 prosenttia on automaattisia. Yritysverotuksessa osuus on 90 prosenttia.

Maahanmuuttovirastossa on nähty, että esimerkiksi oleskelulupien jatkamisesta päättäminen on niin yksityiskohtaisesti säänneltyä, että tehtävä on voitu koodata automaation hoidettavaksi.

Kelan pääjohtaja Outi Antila laskee, että jos automaation käyttöä rajoitettaisiin tai jopa kiellettäisiin, Kela tarvitsisi kaksi tuhatta työntekijää nykyisten lisäksi "hoitamaan päätöksentekoruljanssia".

Hintalappu yhteiskunnalle olisi sadan miljoonaan euron luokkaa. Lisäksi päätöksenteko hidastuisi ja esimerkiksi apteekista ei enää saisi kassalla lääkekorvauspäätöstä "sekunnin murto-osassa".

OIkeusministeri Henriksson: Edessä massiivinen lain uudistus

Oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen esiin nostama automaatio-ongelma on huomattu myös oikeusministeriössä, sanoo ministeri Anna-Maja Henriksson (r.).

– Asia on nyt ministeriössä selvitettävänä, Henriksson sanoo Ylelle.

Ministerin mukaan "pelisääntöjen on oltava selvät ja kansalaisten oikeusturvasta täytyy pitää huolta", mutta automaatiosta päätöksenteossa ei enää voida luopua.

– Ei meillä ole varaa mennä ajassa taaksepäin ja ruveta tekemään päätöksiä käsin.

Lain säätämisen kannalta ongelma on vain se, että uutta lakia ei pyöräytetä aivan hetkessä niin, että se kattaisi lapsilisät, eläkemuutokset, verovalitukset, työluvat, oleskeluluvat ja niin edelleen.

Uudistus vasta alkumetreillä

Henriksson myöntää että "kenttä on massiivinen", mutta haluaa silti lainmuutokseen vauhtia.

– Ei se saisi olla ylitsepääsemätöntä. Lainsäädännön on elettävä ajassa.

Henriksson toivoo, että tällä hallituskaudella laki saadaan päivitettyä nykyaikaan, mutta vielä ministeriössä ei ole ehditty edes työryhmävaiheeseen.

Vaikka laillinen perusta automaation käytölle on epäselvä, verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura on varmistanut, että verotusta ei sen takia tarvitse ainakaan keskeyttää.

Kela ja Maahanmuuttovirasto odottavat oikeuskanslerin näkemystä siitä, kuinka toimia, kun lakiuudistuskin on vasta lähtökuopissa.


Ylen kysely: Yli puolet suomalaisista tuntee omaa vastuuta ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä

$
0
0

Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii jokaiselta suomalaiselta oma-aloitteista elintapojen muuttamista.

Tällä kannalla oli 53 prosenttia vastaajista kyselytutkimuksessa, jonka Yle teetti Taloustutkimuksella. Vain yksi prosentti vastaajista oli sitä mieltä, ettei ilmastonmuutosta ylipäätään tarvitse hillitä.

Kahdeksan prosenttia katsoi, että omien elintapojen muuttaminen kannattaa vain, jos laki ohjaa siihen kaikkia suomalaisia, 29 prosentin mielestä Suomen valtion toimilla on merkitystä vasta, kun vastaavia muutoksia tehdään kansainvälisesti.

Kyselygrafiikka
Lasse Isokangas / Yle

Oman vastuunsa näki merkittävänä selvästi useampi nainen kuin mies. Naisista elintapojen omaehtoista muuttamista edellytti 65 prosenttia, miehistä 41 prosenttia.

Vastaava sukupuolien ero näkyi muissakin vastauksissa – suurimpana siinä, kannattaako suomalaisen tai Suomen tehdä mitään, elleivät ratkaisut ole kansainvälisiä. Vain 19 prosenttia naisista oli sitä mieltä, että ei kannata. Miehistä näin ajattelevien osuus oli kaksinkertainen.

RKP:n kannattajat ja perussuomalaiset ääripäissä

Alueellisesti Helsingin ja muun Etelä-Suomen asukkaat pitivät oma-aloitteisuutta tärkeämpänä kuin itä- ja pohjoissuomalaiset. Länsisuomalaisilla osuus oli pienin, 48 prosenttia.

Vastaajilta kysyttiin myös puoluekantaa. Vihreistä oma-aloitteisuuden kannalla oli 65 prosenttia, mutta isoin osuus oli RKP:n äänestäjäkunnalla, peräti 72 prosenttia. Kokoomus ja vasemmistoliitto olivat keskenään tasoissa, samoin SDP ja keskusta.

Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kannattajien enemmistö ei nähnyt syytä muuttaa omia elintapojaan.

Kyselygrafiikka
Lasse Isokangas / Yle

Myös vastaajien työtilanne näkyy luvuissa. Pienin kannatus elämäntapamuutoksille oli työttömillä, 44 prosenttia.

Kysymykset esitettiin joulukuun alkupuolella puhelimitse 1006 ihmiselle. Iältään he olivat 15–79-vuotiaita. Tulosten virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

"Tulokset ovat viesti päättäjille"

Professori Jyri Seppälä kommentoi tutkimuksen tuloksia sanomalla, että ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja hillinnän tarpeellisuudesta ei tarvitse Suomessa enää keskustella.

99 prosenttia näkee, että toiminta on tarpeellista, summaa Suomen ympäristökeskuksen kulutuksen ja tuotannon keskusta johtava Seppälä.

– Uutinen on hyvä, mutta sen realisoituminen on vähän vaikeampi polku. Tämä tutkimus kuitenkin kertoo päättäjille, että toimintatapamuutokset tulee tehdä helpommiksi.

Tulokset ovat Seppälän mukaan patistus siihen, ettei pidä jäädä odottamaan EU:n mahdollisia päätöksiä vaan Suomen on ryhdyttävä edelläkävijäksi. Päätöksentekijöiden pitää luoda ratkaisupolku ja lainsäädännöllisiä reunaehtoja, jotka helpottavat kuluttajien elämäntapamuutoksia, hän sanoo.

– Enemmistö suomalaisista on kunnianhimoisen ilmastopolitiikan takana, vaikka tiedämme hyvin, että Suomen ratkaisut eivät yksin tätä ilmastonmuutosta millään tavalla ratkaise.

"Omien lasten tulevaisuuden ajattelu voi muuttaa miestenkin asenteita"

Jyri Seppälää ei yllättänyt se, että naiset näkevät omien elintapojen merkityksen selvästi suurempana kuin miehet. Millä myös miehet motivoitaisiin henkilökohtaisiin ratkaisuihin?

– Naiset ovat ryhtyneet suunnannäyttäjiksi. Toivottavasti parisuhteet vaikuttavat siihen, että miehetkin ymmärtävät, miten tärkeää tätä asiaa on katsoa pitkäjänteisesti ja luoda sillä tavoin parempaa perustaa tuleville sukupolville, Seppälä vastaa.

Hän arvelee, että omien lasten tulevaisuuden miettimisestä löytyy uudenlaista asennetta myös ilmastonmuutokseen.

Jyri Seppälä, johtaja, Kulutuksen ja tuotannon keskus, Suomen Ympäristökeskus (SYKE)
– Ylen kyselytutkimus kokonaisuudessaan toi aika selvän näkemyksen siitä, että Suomen ja suomalaisten kunnianhimoiselle ilmastopolitiikalle löytyy kansalaisten tuki, Jyri Seppälä toteaa.Rami Moilanen / Yle

Elämäntapamuutosten kannatuksen lievä painottuminen kaupunkeihin ja Etelä-Suomeen ei myöskään ollut Seppälälle yllätys.

RKP:n kannattajien ykkössija vihreiden sijasta sen sijaan sai hänet hieman kohottamaan kulmakarvojaan. Tulokset antavat hänen mielestään kuitenkin selvän viestin siitä, ettei kulutustapojen muuttamisesta tarvitse tehdä puolueasiaa.

– Perussuomalaisten ja vihreiden vastakkainasettelu näkyi tietyllä tavalla mutta ei niin selvästi kuin olisi voinut kuvitella. Erilaisia ihmisiä löytyi joka puolueesta, myös perussuomalaisista.

Puolueilla on Seppälän mukaan mietittävää siinä, miten ne ottavat äänestäjänsä huomioon, kun ihmiset ajattelevat ilmastonmuutoskysymyksistä vähän eri tavalla kuin perinteisistä puolueasioista.

Millä tavoin olet itse mahdollisesti muuttanut elintapojasi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? Kerro meille!

Korjattu 6.1. klo 16.55: Tekstissä virhemarginaalin prosenttiluvun sijasta tulee olla prosenttiyksikköjä.

Lue myös:

Vuosi 2019 oli Suomessa lähes asteen tavanomaista lämpimämpi

Eva-analyysi: Suomalainen on valmis ilmastotoimiin, kunhan naapurikin on

Ilmastobarometri: Ihmiset haluavat poliitikoilta toimia, poliitikot eivät uskalla

Ylen kysely 2018: 59 % pitää ilmastonmuutosta erittäin vakavana asiana

Ilmastonmuutos ei ole ihmisen syy, väittää fyysikko Jyrki Kauppinen

Netflix jäi Golden Globe -palkintogaalassa nuolemaan näppejään – Tarantinon uutuus illan suurin voittaja

$
0
0

Viime vuoden parhaita elokuvia ja tv-sarjoja palkittiin jälleen Los Angelesissa Golden Globe -gaalassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Palkinnot jakoi Yhdysvalloissa asuvista ulkomaisista toimittajista koostuva Hollywood Foreign Press Association jo 77. kertaa.

Yle seurasi palkintojenjakoa, ja kaikki palkitut ovat tässä jutussa.

Parhaana draamaelokuvana palkittiin Sam Mendesin sotaelokuva 1917. Mendes palkittiin myös parhaasta ohjauksesta.–

Dean-Charles Chapman, Sam Mendes ja George MacKay.
Parhaana draamaelokuvana palkittiin Sam Mendesin sotaelokuva 1917. Mendes palkittiin myös parhaasta ohjauksesta. Kuvassa vasemmalta Dean-Charles Chapman, Sam Mendes ja George MacKay.AOP

Parhaana musikaali- tai komediaelokuvana palkittiin ennakoidusti Quentin Tarantinon elokuva Once Upon a Time in Hollywood. Tarantino palkittiin myös parhaasta käsikirjoituksesta.

Parhaan vieraskielisen elokuvan palkinnon voitti odotetusti eteläkorealaisen Bong Joon-honin ohjaama Parasite, joka voitti viime keväänä Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun. Parasite päihitti muun muassa ranskalaisen debyyttiohjaaja Ladj Lyn Les Miserablesin sekä espanjalaisen Pedro Almodovarin elokuvan Kärsimys ja kunnia.

Yksi ennakkosuosikeista, Joker-elokuvan Joaquin Phoenix palkittiin parhaasta miespääosasta draamaelokuvassa.

Palkinto parhaasta miespääosasta musikaali- tai komediaelokuvassa annettiin Elton Johnia näytelleelle Taron Egertonille elokuvasta Rocketman.

Parhaan miessivuosan palkinto meni odotetusti Once Upon a Time in Hollywood -elokuvassa näytelleelle Brad Pittille.

Parhaan naispääosan pystin draamaelokuvassa sai myös ennakkosuosikki Renée Zellweger elokuvasta Judy, jossa hän esittää laulaja-näyttelijä Judy Garlandia.

Awkwafina voitti parhaan naispääosan musikaali- tai komediaelokuvan sarjassa elokuvasta The Farewell.

Parhaan naissivuosan pystin sai Laura Dern Netflixin elokuvasta Marriage Story.

Parhaan animaatioelokuvan palkinto jaettiin Missing Link -elokuvalle.

Paras musiikki palkittiin elokuvasta Joker, jonka musiikin on säveltänyt Hildur Guðnadóttir. Parhaasta kappaleesta palkittiin kappale I'm Gonna Love Me Again elokuvasta Rocketman. Elokuva kertoo poptähti Elton Johnin elämästä, ja Elton John oli myös kappaleen toinen tekijä.

Elämäntyöstä viihteen parissa jaettavan Cecil B. DeMille -palkinnon sai näyttelijä Tom Hanks. Carol Burnett -palkinto elämäntyöstä televisiossa annettiin stand up -koomikko, juontaja Ellen DeGeneresille.

Tom Hanks
Elämäntyöstä viihteen parissa jaettavan Cecil B. DeMille -palkinnon sai näyttelijä Tom Hanks. Christian Monterrosa / EPA

Succession, Chernobyl ja Fleabag jyräsivät tv-sarjojen palkinnoissa

Parhaan draamasarjan palkinnon sai HBO:n Succession, ja parhaan komediasarjan palkinnon vei Fleabag.

Parhaan minisarjan tai televisioelokuvan palkinto meni myös HBO:lle, menestyssarja Chernobylille.

Paras miespääosa draamasarjassa meni Successionin Brian Coxille.

Rami Yousef palkittiin parhaasta miespääosassa musikaali- tai komediasarjassa suorituksestaan sarjassa Rami.

Parhaasta miespääosasta minisarjassa tai televisioelokuvassa palkittiin Russell Crow HBO:n sarjassa The Loudest Voice.

Paras miessivuosa sarjassa, minisarjassa tai televisioelokuvassa myönnettiin ruotsalaiselle Stellan Skarsgårdille HBO:n hittisarjassa Chernobyl.

Paras naispääosa draamasarjassa meni Netflixin The Crownin näyttelijälle Olivia Colmanille, joka voitti viime vuonna parhaan naispääosan Oscarin. The Crown kertoo Britannian kuningatar Elisabetin elämästä.

Parhaasta naispääosasta musikaali- tai komediasarjassa palkittiin Phoebe Waller-Bridge suorituksestaan Fleabagissa, joka palkittiin parhaana komediasarjana.

Parhaasta naispääosasta minisarjassa tai televisioelokuvasta palkittiin Michelle Williams sarjasta Fosse/Verdon.

Paras naissivuosa sarjassa, minisarjassa tai televisioelokuvassa myönnettiin Patricia Arquettelle sarjassa The Act.

Golden Globet ovat Oscar-gaalan suunnannäyttäjä

Eniten ehdokkuuksia keräsi Noah Baumbachin elokuva Marriage Story, joka oli ehdolla kuuden palkinnon saajaksi. Viiteen ehdokkuuteen ylsivät Martin Scorcesen The Irishman ja Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood.

Tv-sarjoista voittajiksi ennakkoon povattiin sarjoja Chernobyl ja The Crown, jotka molemmat olivat ehdolla neljän palkinnon saajaksi.

Palkintogaalan suurimmaksi voittajaksi etukäteen ennakoitiin suoratoistopalvelu Netflixiä, jonka tuottamat elokuvat valloittivat muun muassa kolme viidestä parhaan elokuvan ehdokkuudesta. Yhteensä ehdokkuuksia Netflixille tuli 34: näistä puolet elokuville ja puolet tv-sarjoille.

Golden Globe -palkintoja on pidetty suunnannäyttäjinä myöhemmin jaettaville Oscareille. Tänä vuonna voittajilla arvellaan olevan vähän vaikutusta varsinaiseen Oscar-kisaan, sillä elokuva-akatemian jäsenet ovat voineet äänestää voittajista jo ennen Golden Globe -gaalaa.

Lue myös:

Golden Globet jaetaan aamuyöllä – putsaako palkintopöydän Joker vai Quentin Tarantino?

Golden Globe -ehdokkuudet julkaistiin: Netflixille yhteensä 17 ehdokkuutta, Marriage Story sai kuusi ehdokkuutta

Nämä viisi suomalaista mestariteosta kiinnostavat maailmalla – Ateneumin teoslainat ulkomaille kasvussa

$
0
0

Ateneumin taidemuseon kokoelmista lähetetään vuosittain satoja teoksia näyttelyihin koti- ja ulkomailla. Tahti vain kiihtyy. Ateneumin teoslainat ulkomaille ovat lisääntyneet selvästi vuodesta 2015.

Tuolloin maan rajojen ulkopuolelle lähti 153 teosta. Vuonna 2019 luku oli jo 243.

– Tällä hetkellä suuret museot etsivät tuntemattomampia taiteilijoita näyttelyihinsä. On eräänlainen trendi, että halutaan löytää uusia nimiä, sanoo Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari.

Kesällä Lontoon Royal Academy of Arts -taidemuseossa tutustuttiin “tuntemattoman” suomalaisen taiteilijan teoksiin. Esillä oli laaja Helene Schjerfbeckin (1862–1946) näyttely, jonne Ateneumin taidemuseo oli lainannut noin 60 teosta omista kokoelmistaan.

Meille Schjerfbeck on tuttu mestari, mutta briteille vielä ennen kesää uusi, eksoottinen maalari.

Hugo Simberg: Kuoleman puutarha (1896)
Hugo Simbergin Kuoleman puutarha (1896) annettiin viimeksi ulkomaille lainaan vuonna 2006. Silloin se oli esillä Frankfurt am Mainissa Saksassa. Kansallisgalleria / Jouko Könönen

Klassikoita kysytään, mutta ne pysyvät Suomessa

Eniten maailmalle pyydetään meille tuttuja kultakauden taiteilijoiden teoksia. Kaikkein suurimmat ja rakastetuimmat klassikot pidetään kuitenkin esillä Suomessa.

– Me emme lainaa Eero Järnefeltin Kaskea tai Hugo Simbergin Haavoittunutta enkeliä tai Albert Edelfeltin Lapsen ruumissaattoa, koska ne ovat teoksia, joita meidän omat yleisöt haluavat tulla katsomaan Ateneumiin, Sakari sanoo.

Myös naistaiteilijoiden teoksia kysytään ulkomaille. Lontoon Schjerfbeck-näyttelyn lisäksi Ateneumilla on vuoden sisään ollut suuri vientinäyttely Tokiossa. Myös Tallinnan Kumussa avautui juuri kolmas laaja näyttely, jossa esitellään suomalaisia 1800-luvun lopun naismaalareita.

– Suomalainen taide aletaan tuntea ulkomailla. Meillä on ollut isoja näyttelyitä, jotka ovat avanneet silmät näkemään meidän poikkeuksellisen hienon naistaiteilijakaartimme, Sakari kuvailee.

Albert Edelfelt,  Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä (1887)
Albert Edelfeltin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä (1887) matkusti tiuhaan maailmalla ennen vuotta 1900. Se oli esillä näyttelyissä muun muassa Pariisissa, Pietarissa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Nizhni-Novgorodissa.Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Osa liian hauraita matkustamaan

Jokainen laina harkitaan erikseen. Osa teoksista on liian hauraita kuljetettavaksi edes olosuhdeautoissa, joissa lämpötila, kosteus ja valo pidetään tasaisina.

Yksi herkistä teoksista on Ellen Thesleffin Omakuva, jonka taiteilija piirsi lyijykynällä vuosien 1894–1895 aikana.

Omakuva on niin hauras, että sitä ei kerta kaikkiaan voi viedä pois tästä talosta. Se on nyt esillä Ruovesi-näyttelyssä, joka on auki vain 2,5 kuukautta. Sen jälkeen teos laitetaan lepäämään ties kuinka pitkäksi aikaa, Sakari sanoo.

Lue myös:

Thesleffin omakuva esillä ehkä viimeistä kertaa, Simbergiä ei mielellään lainata ulkomaille – Kansallisaarteita joudutaan säilyttämään varastossa etteivät ne tuhoutuisi

Arvokkaiden töiden on tärkeätä antaa levätä varastossa.

– Teokset ovat vähän kuin pieniä potilaita, joita hoidetaan todella hyvin.

Lemminkäisen äiti, Akseli Gallen-Kallela
Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti (1897) on ollut esillä muun muassa Haagissa, Wienissä ja kuuluisassa Pariisin Musée d´Orsayssa.AOP

Myös Suomi hyötyy

Eniten lainapyyntöjä ulkomaille tulee Suomen lähialueilta: Ruotsista, Tanskasta ja Virosta. Myös Keski-Euroopan suurista museomaista, kuten Ranskasta, Saksasta ja Isosta-Britanniasta kysytään teoksia.

Trafiikkia on myös toisinpäin. Ateneum lainaa muista museoista teoksia omiin näyttelyihinsa. Sakarin mukaan sisään ja ulos kulkevat lainat ovat suurin piirtein samoissa lukumäärissä.

Ateneum työskentelee tietoisesti sen eteen, että suomalaistaidetta saataisiin ulkomaille näytille. Lainaaminen on vastavuoroista ja siitä on muutakin kuin imagohyötyä.

– Mitä enemmän saamme hyviä kumppaneita ja mitä enemmän meidän maineemme kasvaa, sen paremmin saamme tuotua myös tänne hyviä näyttelyitä, Sakari sanoo.

En bild av Helene Schjerfbeck: Konvalescenten (1888). En ung flicka sitter inlindad i ett lakan vid ett bord och håller i en liten kvist med spirande gröna blad.
Sairas lapsi oli usein naistaiteilijoiden aiheena 1800-luvulla, niin myös Helene Schjerfbeckin Toipilaassa. Se on ollut esillä yli 40 kokonaisuudessa, muun muassa Tokiossa ja viimeksi kesällä laajassa Lontoon Royal Academyn näyttelyssä.Finlands Nationalgalleri / Yehia Eweis CC0 / Public domain

Presidentti Trump vannoo Yhdysvaltojen vastaavan Iranin mahdolliseen kostoon ja uhkailee Irakia talouspakotteilla

$
0
0

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi maanantain vastaisena yönä Floridan-lomalta palatessaan, että iranilaisiin kulttuurikohteisiin iskeminen olisi hyväksyttävää.

Sunnuntain vastaisena yönä Trump tviittasi Yhdysvaltojen olevan valmis iskemään 52:een iranilaiseen kohteeseen, mikäli Iran hyökkää Yhdysvaltojen kansalaisia tai Yhdysvalloille kuuluvaa omaisuutta vastaan.

Trumpin ajatus iranilaisille kulttuurisesti tärkeisiin kohteisiin iskemisestä herätti tuoreeltaan arvostelua. Useat kansainvälisen oikeuden asiantuntijat arvioivat, että kulttuurisesti tärkeisiin kohteisiin iskeminen on sotarikos.

– Heillä on lupa tappaa meidän ihmisiämme. Heillä on lupa kiduttaa ja vammauttaa meidän ihmisiämme. Heillä on lupa käyttää tienvarsipommeja ja räjäyttää meidän ihmisiämme. Ja meillä ei ole lupaa koskea heidän kulttuurikohteisiin? Se ei toimi niin, Trump sanoi toimittajille.

Trump varoitti aiemmin sunnuntai-iltana toistamiseen Twitterissä Yhdysvaltojen valmiudesta iskeä Iraniin.

Yhdysvallat surmasi perjantaina Bagdadin lentokentällä Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Qassem Suleimanin sekä irakilaisen Hashed -järjestön varajohtajan Abu Mahdi al-Muhandisin. Iran on vannonut kostavansa iskun.

Myös Irakin ja Yhdysvaltojen suhteet ovat kiristyneet iskun jälkeen. Trump lupaa valtavia talouspakotteita Irakille, jos maan hallitus karkottaa Yhdysvaltojen sotilaat pois Irakista. Sunnuntaina Irakin parlamentti esitti maan hallitukselle, että Yhdysvaltojen johtaman liittouman sotilaat poistettaisiin maasta.

Irakin parlamentin istunnossa pidettiin rukoushetki Yhdysvaltain ilmaiskussa kuolleiden Qassem Suleimanin ja Abu Mahdi al-Muhandisin puolesta.
Irakin parlamentin istunnossa pidettiin rukoushetki Yhdysvaltain ilmaiskussa kuolleiden Qassem Suleimanin ja Abu Mahdi al-Muhandisin puolesta.Irakin pääministerin kanslia / EPA

Trumpin mukaan Yhdysvalloilla on kallis ilmavoimien tukikohta Irakissa, eikä Yhdysvallat aio lähteä maasta ennen kuin Irak maksaa tukikohdan Yhdysvalloille takaisin.

– Jos mukana on yhtään vihamielisyyttä, jos he tekevät jotain, mikä on meistä sopimatonta, me aiomme asettaa pakotteita Irakia vastaan, erittäin isoja pakotteita, Trump sanoi.

Iranilaistaustaisia pysäytetään Yhdysvaltain rajalla

Noin 60 iranilaistaustaista ihmistä pysäytettiin pitkiä kuulusteluja varten Yhdysvaltain Kanadan-vastaisella rajalla Washingtonin osavaltiossa, kertoo kansalaisjärjestö CAIR. CAIR on Yhdysvaltain suurin muslimien oikeuksien edistämiseen keskittyvä kansalaisjärjestö.

Järjestön mukaan useat kiinni otetuista ihmisistä ovat Yhdysvaltain kansalaisia, ja joukossa oli kokonaisia perheitä. Eräs pysäytetyistä kertoo joutuneensa perheineen yli 10 tuntia kestäneisiin kuulusteluihin. Hän kertoo olevansa Yhdysvaltain kansalainen.

– Ylivoimainen enemmistö rajalla kiinni otetuista ovat Amerikan kansalaisia. Me kysyimme kysymästä päästyämme sitä, miksi meidät otettiin kiinni ja miksi meiltä kyseltiin asioita, jotka eivät liittyneet mitenkään matkustussyihimme, Crystal-nimellä esiintyvä 24-vuotias nainen kertoo.

Viranomaisten on kerrotut myös käännyttäneen useita ihmisiä rajalta. Järjestön omien lähteiden mukaan Yhdysvaltain tulli- ja rajavalvontavirastoa (CBP) olisi määrätty pysäyttämään kaikki iranilaistaustaiset ihmiset, jotka vaikuttavat "epäilyttäviltä tai vastarintaa tekeviltä" kansalaisuudesta riippumatta.

CBP kiistää syytökset Twitterissä.

– Sosiaalisessa mediassa liikkuvat viestit, joiden mukaan CBP olisi ottanut kiinni iranilais-amerikkalaisia ja estänyt heitä pääsemästä Yhdysvaltoihin heidän alkuperämaansa vuoksi, eivät pidä paikkaansa, virasto kirjoittaa.

Lue myös:

Bagdadissa taas raketti-iskuja lähellä USA:n lähetystöä – Nato järjestää hätäkokouksen Lähi-idän kriisistä

Irak haluaa ajaa Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaat maasta

Sadattuhannet surivat surmattua komentajaa Iranissa – maa kertoi hylkäävänsä kaikki rajoitukset uraanin rikastamiselle

Presidentti Donald Trump varoittaa Twitterissä: Yhdysvallat on valmiina iskemään takaisin, jos Iran toteuttaa uhkaamansa iskut

Saksan liittokansleri Kremliin puhumaan kriiseistä Putinin kanssa

$
0
0

Saksan liittokansleri Angela Merkel matkustaa Moskovaan ensi lauantaina. Kremlin eli Venäjän presidentinhallinnon mukaan vierarilu tapahtuu presidentti Vladimir Putinin kutsusta.

Tapaamisen aiheena on Lähi-Idän kriisi, eli Iranin, Irakin ja Yhdysvaltojen välinen kireä tilanne. Lisäksi puhutaan erikseen Syyriasta, Libyasta ja Ukrainasta, kertoo Kreml.

Venäjällä on oma roolinsa kaikissa mainituissa konflikteissa. Iranille Venäjä on toimittanut ydinteknologiaa, Syyriassa sen joukot ovat sotimassa presidentti Bashar al-Assadin tukena, Libyassa Venäjä on tukenut maan hallitusta vastaan sotivaa Khalifa Haftaria ja Ukrainassa Venäjä miehittää Krimin niemimaata ja osallistuu sotaan Itä-Ukrainassa.

Saksa on yhdessä Ranskan kanssa pyrkinyt neuvottelemaan Venäjän ja Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi.

Viewing all 106322 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>