Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 106222 articles
Browse latest View live

Valtava museorakennus joutui erikoiseen pattitilanteeseen – katto on vuotanut jo yli 10 vuotta, eikä mitään voida tehdä

$
0
0

Merikeskus Vellamo loistaavanhassa satamassa Kotkan keskustan kupeessa. Rakennuksen valot näkyvät pimeällä kirkkaina ja kauas – sehän palkittiinkin pian valmistumisensa jälkeen Suomen parhaana ulkovalaistuskohteena.

Perusteluissa kehuttiin, että valaistus on yhdistetty upealla tavalla rakennuksen moderniin arkkitehtuuriin. Rakennus on tehty aallon muotoiseksi, ja sen julkisivut koostuvat muun muassa erivärisistä peltikaseteista, silkkipainetuista lasilevyistä ja alumiiniritilöistä.

Muitakin kunnianosoituksia on tullut. Vellamo on ollut ehdolla myös Vuoden eurooppalaiseksi museoksi, ja se on valittu Vuoden sisäkattokohteeksi.

Rakennus ei millään tavalla paljasta ihailijalleen, että sen ulkokatto on vuotanut jo yli kymmenen vuotta. Sadesäällä vettä tihkuu ainakin kattoluiskan alla olevaan kylmään tilaan, toisessa kerroksessa olevaan ravintolaan ja museoesineiden konservointitilaan.

Kattoa ei voida korjata, koska siihen liittyvä oikeuskiista on kesken.

"Riskit on minimoitu"

Suomen Merimuseo päätettiin siirtää Helsingistä Kotkaan jo vuonna 2003. Museovirastoa päätös hämmensi, mutta Kotkan puolesta puhuivat sen sijainti perinteisenä ja ajankohtaisena merenkulkukaupunkina.

Merimuseon lisäksi merikeskus Vellamoon asettui Kymenlaakson museo. Vuonna 2008 valmistuneen rakennuksen katto on vuotanut lähes alusta asti.

Urakoitsija korjaili kattoa toistuvasti Kotkan kaupungin vaatimuksesta, mutta tuloksetta: vuodot vain jatkuivat. Vuoden 2017 jälkeen rakennusyhtiö kieltäytyi tekemästä enää lisää korjauksia.

Päätöksensä syitä YIT ei kommentoi.

Merikeskus Vellamo
Merikeskus Vellamo rakennettiin aallonmuotoiseksi arkkitehtikilpailun jälkeen.Mirjam Tahkokorpi / Yle

Viime kesänä Kotkan kaupunki alkoi vaatia YIT:ltä oikeusteitse yli neljän miljoonan euron korvauksia pitkäkestoisten vikojen vuoksi.

Kiista on edelleen kesken. Odotteluaikana Vellamon kattoa ei korjata, joten se vuotaa sateella kuten ennenkin.

– Sanotaan näin, että riskit on minimoitu. Akuuttia hätää ei ole, tekninen isännöitsijä Mika Jokimies Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy:stä sanoo.

Pitkään jatkuneet vuodot ovat saattaneet aiheuttaa vaurioita Vellamon sisätiloihin tai rakenteisiin. Mahdollisten vaurioiden laatua tai laajuutta ei kuitenkaan kerrota.

– Emme kommentoi tässä vaiheessa, Kotkan Julkisten Kiinteistöjen vt toimitusjohtaja Vesa Minkkinen sanoo.

Yleinen rakenne kauppakeskuksissa

Merikeskus Vellamon rakensi rakennusyhtiö Lemminkäisen tytäryhtiö Lemcon. Sittemmin Lemminkäinen on yhdistynyt YIT:n kanssa, ja Kotkan kaupunki hakee korvauksia juuri YIT:ltä.

Kaupunki on omalta osaltaan koettanut selvittää vuotojen syitä. Kaupunki tilasi rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimisto Sitowise Oy:ltä selvityksen Vellamon kattorakenteesta, ja selvityksen mukaan rakenteessa on useita virheitä.

Ongelmat kiteytyvät Vellamon kattoluiskaan. Se on rakennetyypiltään käännetty katto, ja kyseistä rakenneratkaisua käytetään yleisesti muun muassa kauppakeskuksien kattoparkeissa.

Käännetyssä katossa vedeneristys sijaitsee muun eristysmateriaalin ja maisemointiaineksen alapuolella. Tekniikan tohtori Jukka Pekkanen Tampereen yliopistosta arvoi viime heinäkuussa Ylelle, että kyseinen ratkaisu on riskialttiimpi kuin tavallinen kattorakenne, jossa vettä eristävä pinta on päällimmäisenä.

Merikeskus Vellamon kävelyramppi ylhäältä
Merikeskus Vellamon katto on samalla kävelyluiska.Antti-Jussi Korhonen

Kotkan kaupungin tilaaman selvityksen mukaan Vellamon vesikaton läpivientikappaleiden ylösnostot ovat huomattavasti liian matalat, ja alimman lämmöneristyskerroksen urat eivät ole kohdakkain. Ne ovat myös olleet bitumin tukkimia, minkä takia vesi on patoutunut ja päässyt tunkeutumaan eristeen läpivientien kautta rakenteisiin.

Lisäksi esimerkiksi liimaus- ja kiinnitystöissä on ollut puutteita, jotka ovat mahdollistaneet vuodot seinärakenteisiin.

Lausuntoja odotellaan

Rakennusyhtiö YIT ei kommentoi selvityksen sisältöä mitenkään. Yhtiön viestinnästä kerrotaan, että asioiden selvittäminen on kesken ja siksi lopulliset johtopäätökset on tekemättä.

YIT ei ole myöskään vielä toimittanut omaa vastinettaan Kymenlaakson käräjäoikeuteen.

Ratkaisua miljoonien eurojen kiistaan pitää odottaa vielä kuukausia. Asia on nyt Kymenlaakson käräjäoikeuden pöydällä odottamassa tarvittavia lausuntoja.

Kotkan kaupungin toimitilapäällikön Tero Huuskon mukaan päätöksiä on odotettavissa aikaisintaan huhti-toukokuussa.

– Sen jälkeen katsotaan, miten asiassa edetään.

Voit keskustella aiheesta alla.


Tässä muistion perustelut, joilla kansliapäälliköksi nousi Kirsi Pimiä – pystyy huomioimaan "hallitusohjelman painotukset"

$
0
0

Valtioneuvosto nimitti torstaina yhdenvertaisuusvaltuutettu, varatuomari Kirsi Pimiän sisäministeriön kansliapäälliköksi.

Nimityksen jälkeen julkaistusta nimitysmuistiosta selviää sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) tekemän esityksen perustelut Pimiän valinnalle sekä arviointi kolmesta kärkihakijasta.

Muistion ansioyhteenvedossa todetaan, että kolmella kärkihakijalla: Pimiällä, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttarilla ja Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassisella on jokaisella selkeät vahvuudet, jotka ovat keskenään erilaiset.

Asiakirjassa luetellaan, että Pimiällä on sisäministeriön eli sisäasiainhallinnon tuntemusta yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävän lisäksi eduskunnan suuren valiokunnan valiokuntasihteerin sekä valtioneuvoston kanslian neuvottelevan virkamiehen tehtävistä.

Johtopäätöksissä kuvaillaan, että Pimiällä on ajallisesti lyhyempi kokemus johtotehtävistä kuin kahdella muulla kärkihakijalla. Perusteluiden mukaan kokonaisarviossa Pimiä kuitenkin nousee kolmikosta esille käytännössä osoitetun johtamistaidon sekä monipuolisen kokemuksensa ansiosta.

Pimiän kokemusta yhdenvertaisuusvaltuutettuna toimimista kuvaillaan erityiseksi ansioksi.

Toisena erityisenä vahvuutena arvioidaan olevan Pimiän "erittäin vahva demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden sekä kansallisten ja EU:n institutionaalisten kysymysten tuntemus".

Kyky huomioida "hallitusohjelman painotukset"

Perus- ja ihmisoikeuksien painottuminen oli esillä jo kansliapäällikön tehtävän haastattelussa. Muistion mukaan haastateltavilta pyydettiin jo siinä näkemyksiä, miten perus- ja ihmisoikeudet näkyisivät heidän toiminnassaan, mikäli heidät valittaisiin.

Kun kolmen kärkihakijan keskinäistä soveltuvuutta tehtävään vertailtiin, johtopäätöksissä painotetaan sisäministeriön kansliapäällikön tehtävän menestyksekkään hoitamisen edellyttävän kykyä johtaa määrätietoisesti "hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteita" tuloshakuisesti huomioiden "hallitusohjelman painotukset".

– Tällä hallituskaudella sisäasiainhallinnossa korostuvat erityisesti perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset sekä niiden kehittäminen sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton osalta, perusteluissa lukee.

Sisäministerinä Ohisalo on alusta asti painottanut haluavansa laajentaa turvallisuuden käsitettä, ja tuovansa esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyn ja ilmastopolitiikan osaksi keskustelua kansallisesta turvallisuudesta.

– Pimiän voidaan katsoa omaavan nimitysperusteiden kokonaisharkinnan perusteella parhaat edellytykset sisäministeriön kansliapäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen.

Nimitystä on arvioitu poliittiseksi virkanimitykseksi. Pimiä on toiminut muun muassa oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) erityisavustajana sekä vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä. Antti Pelttari taas on toiminut muun muassa kokoomuslaisen sisäministerin Anne Holmlundin avustajana.

Lue myös:

Vihreiden Ohisalo nostamassa Kirsi Pimiän sisäministeriön johtoon – Supon johtaja jäämässä toiseksi

Miksi puolueet valitsevat omiaan korkeisiin virkoihin? Puhemies Matti Vanhanen: "En antaisi synninpäästöä millekään porukalle"

Ohisalo kiistää Pimiän valinnan olleen poliittinen virkanimitys: "Ehkä moni kommentaattori ei ole ymmärtänyt hänen laajaa cv:tään"

$
0
0

Sisäministeri Maria Ohisaloa (vihr.) on kritisoitu poliittisesta nimityksestä, kun yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä nostettiin ministeriön uudeksi kansliapäälliköksi, ohi Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttarin.

Valtioneuvosto nimitti Pimiän tehtävään tänään torstaina.

Pimiä on uransa varrella ollut muun muassa vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri sekä oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) erityisavustaja. Pimiä oli myös Ohisalon suosikki tehtävään.

Kun Ohisalolta kysyy vastausta kritiikkiin, aloittaa hän huomauttamalla Pimiän monipuolisesta kokemuksesta.

– Ehkä moni kommentaattori ei ole ymmärtänyt tämän hakijan laajaa cv:tään. Siinä on kokemusta eduskunnasta eri valiokuntien tehtävissä, EU:sta, valtioneuvoston kansliasta – kaikkiaan tässä on valittu henkilö, jolla on osaamista ja ymmärrystä monilta yhteiskunnan eri vaikuttamisen paikoilta.

Kansliapäällikön valinnassa 16 hakijan joukosta seuloutui lopulta kolme kärkiehdokasta: Pimiän lisäksi Suojelupoliisin päällikkö Pelttari ja Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkö Markku Hassinen.

Kansliapäällikön valinnan perusteista kertovan muistion johtopäätöksissä kuvaillaan Pimiällä olleen ajallisesti lyhyempi kokemus johtotehtävistä kuin kahdella muulla kärkihakijalla, mutta vaakakupissa painoi Pimiän käytännössä osoittama johtamistaito sekä monipuolinen kokemus.

– Valtioneuvoston piirissä esityksestä ei ollut mitään erimielisyyttä, eli en tiedä, mistä koko kohu syntyy, kun katsoo näitä ansioluetteloita. Jokainen voi nähdä, kuinka pätevä hakija tehtävään valittiin, Ohisalo toteaa.

Kirsi Pimiä
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän luonnehditaan olevan perehtynyt etenkin ihmisoikeusasioihin.Vesa Moilanen / Lehtikuva

"Poliittinen tausta ei voi olla este"

Ohisalon puolue vihreät on usein tuonut julkisuudessa esiin, että poliittisista virkanimityksistä pitäisi päästä eroon. Nyt puolueen nähdään itse tehneen sanojaan vastaan kansliapäällikkön valinnassa. Ohisalo on vihreiden puheenjohtaja.

– Kenenkään puoluekirjoja näissä hauissa ei kysytä. Jos (Pimiällä) on 25 vuoden kokemus tehtävistä valtionhallinnossa, josta osa on joskus ollut jonkin poliittisen liikkeen piirissä, niin sen ei pitäisi sulkea pois kaikkea muuta kokemusta, Ohisalo sanoo.

– Ylipäätään ajattelen, että Suomessa poliittinen tausta ei saisi olla este virkaan nimittämiselle. Se, että on joskus ollut poliittisesti aktiivinen jonkin puolueen piirissä, ei saisi olla este.

Valinnasta kertovaan muistioon olikin kirjattu hakijan kyky huomioida "hallitusohjelman painotukset". Pimiä on yhdenvertaisuusvaltuutettu, ja yhdenvertaisuus on myös yksi niistä asioista, joita Ohisalo haluaa sisäministerinä edistää – maan sisäisen turvallisuuden nimissä.

– Sisäministeriö on sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö. Se pyrkii ohjaamaan yhteiskuntaa suuntaan, jossa ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus toteutuu ja rikollisuus vähenee. Tällaisessa kohdassa Pimiä on osoittautunut sopivimmaksi valinnaksi.

Lue myös:

Sisäministeriön kansliapäälliköksi nimitetty Kirsi Pimiä

Analyysi: Ihmisoikeusjuristi ohittamassa poliisin – poliittinen virkanimitys heijastaisi Ohisalon linjaa ja tekisi vihreistä tavallisen puolueen

Vihreiden Ohisalo nostamassa Kirsi Pimiän sisäministeriön johtoon – Supon johtaja jäämässä toiseksi

Vielä viitisen vuotta sitten avohakkuusta kieltäytynyt metsänomistaja saattoi päätyä käräjille – jatkuvan kasvatuksen periaate herättää nyt kiinnostusta

$
0
0

Ihmiset tykkäävät metsästä joka näyttää metsältä.

Näin tiivistää metsänhoitaja Jussi Saarinen, joka hoitaa metsää ja neuvoo metsänomistajia.

Olemme Yhteismetsä Tuohen palstalla Lohjalla, paikassa, jota on hoidettu jatkuvan kasvatuksen periaatteen mukaisesti.

Avohakkuut ovat täällä entistä todellisuutta, sillä ekologisemmalla tavalla saadaan tältä palstalta ihan lasketusti sama tuotto ja terveempi metsä.

Kaikkialla näin ei suinkaan ole.

Suomessa on yli 500 000 yksityistä metsänomistajaa, jotka voisivat omalta osaltaan auttaa uhanalaisia lajeja omissa metsissään.

Ongelma kuitenkin on, etteivät monet heistä tunne vaihtoehtojaan eivätkä metsäalan ammattilaiset useinkaan kerro heille niistä.

Kestävä metsä kuusi ja koivu
Monet metsänomistajat päätyvät edelleen vetämään koko metsän matalaksi, vaikka ns. pehmeämmät metsänhoidon tavat voisivat sopia paremmin heidän arvoihinsa. Jari Pussinen/Yle

Metsänhoitoa ilman avohakuuta

Suomessa kasvaa paljon puuta, mutta metsäluonnolla ei WWF:n mukaan mene hyvin.

Metsissämme elää lähes 850 uhanalaista lajia ja luku on kasvussa.

Suurin syy metsäluonnon ahdinkoon on ympäristöjärjestön mukaan nykymuotoinen metsätalous, yksinkertaistettuna avohakkuut.

WWF:n johtava metsäasiantuntija Panu Kunttu katselee ympärilleen Yhteismetsä Tuohen palstalla.

– Tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä, mitä jatkuva kasvatus tarkoittaa.

Metsätaloutta harjoitetaan niin, että metsä pysyy jatkuvasti peitteisenä.

Hakkuut tehdään joko yläharvennukseen perustuvana, joka tarkoittaa suurten puiden poimimista ja vielä kasvavien jättämistä rauhaan, tai pienaukkohakkuuna, jolloin aukon koko onenintään 0,3 hehtaaria.

Avohakkuissa saatetaan panna kerralla tasaiseksi jopa koko keskimääräisen metsänomistajan 30 hehtaarin alue. Lapin metsähakkuissa puhuttiin jopa huomattavasti tätä isommista aukoista.

Metsänhoitaja Jussi Saarinen vertaa kestävää metsänhoitoa puutarhan hoitoon, jossa kypsät, isoksi kasvaneet puut poimitaan pois ja muut jätetään kasvamaan.

Miksi sitten avohakkaaminen on viime vuosiin saakka ollut jopa ainoa laillinen metsänhoitokeino?

Avohakkuisiin siirryttiin sotien jälkeen, jolloin metsäteollisuutta oli pakko kehittää nopeasti ja lujaa.

Avohakkuut sopivat silloin sekä valtion että metsäteollisuuden tarpeisiin.

Ostaja määräsi.

Metsänomistajilta vietiin oikeus muunlaiseen hoitoon ja vielä joku aika sitten omapäinen metsänkasvattaja saattoi löytää itsensä käräjiltä syytettynä esimerkiksi metsän haaskauksesta. Puuston kiertoaika ja korjuun järeys ei ollut omistajan päätettävissä.

Panu Kunttu arvioi, että kyseessä oli jopa eräs Suomen lähihistorian suurimmista oman omaisuuden käytön rajoituksista.

Laki muuttui tältä osin vasta viitisen vuotta sitten.

Avohakkuu on silti edelleen Suomessa yleisin tapa harventaa metsää ja tätä WWF pyrkii nyt käynnistämällään kampanjallaan vähentämään.

Metsäteollisuus ja Maataloustuottajain keskuskusliitto MTK suhtautuvat jatkuvaan metsänhoitoon ainoastaan varovaisen myönteisesti.

Esimerkiksi eduskunnan käsittelyssä oleva kansalaisaloite avohakkuiden kieltämisestä olisi teollisuuden mukaan liian ehdoton.

Metsäteollisuuden puunhankintaan valtion metsien avohakkuukielto kohdistuisi erityisesti Pohjois-Suomessa, jossa tehtaat ostavat paljon puuta valtion metsistä.

Kestävä metsä Panu Kunttu, WWF:n johtava metsäasiantuntija
Metsän jatkuvaa kasvatusta, eli metsänhoitoa ilman avohakkuita, oli esitelty ainoastaan kolmasosalle metsänomistajista. Ei ihme, että avohakkuut jylläävät, kertoo WWF:n johtava metsäasiantuntija Panu Kunttu.Jari Pussinen/Yle

Metsä uudistuu luontaisesti

Jatkamme matkaa ja katselemme kantoja ja jo kasvavaa taimikkoa

Panu Kunttu ja Jussi Saarinen näyttävät, miten jatkuvassa kasvatuksessa metsän uudistamisessa jäljitellään metsän luontaista kiertokulkua.

Jatkuvan kasvatuksen metsä on aina puustoinen ja siinä tähdätään puuston rakenteelliseen vaihteluun.

Metsästä hakataan siis pääasiassa taloudellisesti arvokkaimpia tukkipuun koon saavuttaneita runkoja ja poistetaan huonolaatuisia puita.

Pienempien puiden annetaan kasvaa, osa suuremmista puista jätetään säästöpuiksi ja alikasvuston vahingoittamista puunkorjuun yhteydessä varotaan.

Metsä uudistuu luontaisesti: suurten, paljon kasvutilaa vaativien puiden poisto tekee tilaa alikasvospuiden kasvamiselle ja uusien taimien syntymiselle.

Luonnonmetsissä puusto uudistuu tavallisimmin pienillä aukkopaikoilla, jotka muodostuvat yksittäisten puiden kaatuessa tai puuryhmien kuollessa.

Poimintahakkuut ja pienaukot luovat pieniä aukkopaikkoja ja ympärillä oleva elävä puusto huolehtii siementuotannosta.

Säästöä ja ekologisuutta

WWF:n mukaan jatkuvan kasvatuksen menetelmä on metsänomistajalle usein taloudellisesti kannattavin vaihtoehto.

Kun käytetään luontaiseen uudistumiseen perustuvia menetelmiä, taimien ostoon ja istutukseen ei tarvita investointia.

Maanmuokkauksen ja taimikonhoidon tarve on monessa jatkuvan kasvatuksen metsässä vähäinen, tai sitä ei ole, mikä säästää investointikustannuksia.

Tämä tarjoaa metsänomistajalle taloudellista etua – metsään mennään vain silloin, kun tuottoa on saatavissa.

Jatkuvassa kasvatuksessa keskitytään korjaamaan moninkertaisesti kuitupuuta arvokkaampaa tukkipuuta.

– Tällä systeemillä metsä tuottaa meille tasaisesti tuloja ja metsään sidotun pääoman tuotto pysyy korkealla tasolla, sanoo Jussi Saarinen.

Jussi Saarinen, metsänhoitaja Yhteismetsä Tuohi/Metsätietopalvelu Silmu Oy
Yhteismetsä Tuohen palstalla Lohjalla jatkuvan kasvatuksen kerroksellisuus näykyy hyvin, sanoo Tuohen metsänhoitaja ja Metsätietopalvelu Silmun ry:n Jussi SaarinenJari Pussinen/Yle

Turvemailla jatkuva kasvatus voi poistaa vesistökuormitusta aiheuttavan kunnostusojituksen tarpeen, jos hakkuun jälkeen paikalle jää riittävä puusto haihduttamaan vettä.

Tällöin pohjaveden pinta pysyy tarpeeksi alhaalla puuston hyvän kasvun kannalta.

Jatkuva kasvatus antaa metsälle mahdollisuuden palautua kohti luonnonmukaisempaa elävän puuston tilarakennetta.

Metsien lajit hyötyvät jatkuvasta puustopeitteisyydestä ja metsän erirakenteisuudesta monin tavoin.

Mustikka, monet ruokasienet ja metsäkanalinnut menestyvät jatkuvan kasvatuksen metsissä hyvin, kun avohakkuut ja maanmuokkaus eivät vie niiltä elintilaa ja kasvupaikkoja.

Luonnonhoitoa, kuten lahopuun säästämistä, säästöpuita ja suojavyöhykkeitä tarvitaan myös jatkuvassa kasvatuksessa, kuten myös arvokkaimpien luontokohteiden säilyttämistä kokonaan koskemattomina.

Jatkuva kasvatus on hyvä metsänhoitomenetelmä myös hiilensidonnan ja hiilivaraston säilymisen kannalta.

Avohakkuusta tulee hiilen lähde 15–30 vuodeksi.

Jatkuvan kasvatuksen metsässä hiilensidonta jatkuu metsänkäsittelystä huolimatta.

Schjerfbeck ohitti Picasson: Ateneumin Helene-näyttelyn päiväkohtaiset kävijämäärät huimia

$
0
0

Viime marraskuussa avautunut Ateneumin Maailmalta löysin itseni – Helene Schjerfbeck -näyttely on vetänyt yleisöä niin hyvin, että se on noussut keskimääräisten päiväkohtaisten yleisömääriensä perusteella Ateneumin kaikkien aikojen suosituimmaksi.

Viime vuosikymmenen taitteessa Ateneumin Pablo Picasso -näyttely veti keskimäärin 2 700 katsojaa päivittäin, ja tällä hetkellä Schjerfbeck-näyttely on jo tämän luvun ylittänyt. Kokonaiskävijämäärä julkistetaan näyttelyn päätyttyä ensi viikolla.

helene-schjerfbeck-tanssiaiskengat 1882
Tanssiaiskengät-maalaus vuodelta 1882 on ollut viimeksi esillä Suomessa 1990-luvun alussa.Jenni Nurminen / Kansallisgalleria

Pablo Picasson näyttely (18.9. 2009–28.1. 2010) on kuitenkin edelleen kokonaiskatsojamäärältään Ateneumin historian suosituin: se keräsi yli neljän kuukauden aikana mahtavat 314 755 kävijää.

Picasson lukuja hätyyttelee Albert Edelfelt (3.9. 2004–30.1. 2005) 304 767 kävijällään.

Tove Janssonin näyttely (14.3. 2014–7.9. 2014) kiinnosti yleisöä 293 837 vieraan voimin ja Ateneumin edellinen Helene Schjerfbeck -näyttely (1.6–14.10. 2012) veti 230 906 katsojaa.

Kokonaiskatsojamäärältään hieman yli kahden kuukauden kestoinen, tänä viikonloppuna päättyvä Schjerfbeck-näyttely jää Ateneumin suosituimpien näyttelyiden taakse. Syynä tähän on luonnollisestikin näyttelyn lyhyehkö kesto.

Päiväkohtaisella kävijämäärällään se kuitenkin ohittaa niin Picasson, Edelfeltin kuin Janssoninkin näyttelyt.

 Vivian Maierin omakuva, heijastus
Valokuvataiteen museossa esillä olevat kuvat näyttävät, miten Vivian Maier kuvasi itseään. Kuva vuodelta 1953.Vivian Maier / Maloof Collection

Myös Suomen valokuvataiteen museon Vivian Maier: Omakuva ja sen varjo -näyttely on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Viime perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina se veti yhteensä yli 2 853 kävijää. Tämä on lähes yhdeksän prosenttia Suomen valokuvataiteen museon viime vuoden kokonaiskävijämäärästä. Myös arkisin Maier on vetänyt hyvin yleisöä, eli noin 400 kävijää per päivä.

Myös islantilaistaiteilija Ragnar Kjartanssonin The Visitors -näyttelyssä Kiasmassa on ollut vipinää. Sen suosio on ollut yksi syy museon viime vuoden ennätykselliseen kävijämäärään. Näyttelyyn on ollut jonoja ja se on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Koiranruokavalmistajan mainos joutui somessa kritiikin kohteeksi – “Meillä ei ole kilpailijoiden tai alan muiden toimijoiden leimaamisen tai lyttäämisen tarvetta”

$
0
0

Suomalaisen koiranruokavalmistaja Dagsmarkin Helsingin Sanomissa eilen julkaistu mainos on herättänyt paljon keskustelua. Koko sivun kokoisessa mainoksessa otettiin kantaa kotimaisen koiranruoan myyntiin ja myyntipaikkoihin.

Mainoksessa ei mainita nimeltä nimeltä kauppoja tai myymälöitä, mutta siitä on tulkittavissa, että keskustelun kohteena on Musti ja Mirri.

Mainoksessa väitetään, että lemmikkien ruokaa ja tarvikkeita myyvässä ketjussa ei myydä kotimaista koirannappulaa

Dagsmarkin toimitusjohtaja Laura Strömbergin mukaan Helsingin Sanomissa julkaistu ilmoitus on ensimmäinen osa isompaa kampanjaa.

– Haluamme herättää keskustelua siitä, mitä meidän kissoille ja koirille syötetään. Tavoitteena on herättää keskustelua alkuperämerkintöihin ja alkuperämaahan liittyen, Strömberg kertoo.

Mainoksesta uutisoi eilen Taloussanomat.

Dagsmarkin mainos Helsingin Sanomissa
Dagsmark Petfood

Keskustelua tuotteiden alkuperästä

Eilen julkaistu mainos on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Suuren osan mielestä toisen mustamaalaaminen ei ole hyväksyttävä asia.

Strömberg harmittelee, että sosiaalisessa mediassa mainoksen alkuperäinen tarkoitus on ymmärretty väärin. Moni on tulkinnut, että kyseessä on suora hyökkäys Musti ja Mirri -ketjua kohtaan. Strömbergin mukaan tarkoituksena oli herättää ja käydä keskustelua jälleenmyyntikanavien tuotevalikoimista.

– Meillä ei ole kilpailijoiden tai alan muiden toimijoiden leimaamisen tai lyttäämisen tarvetta. Meillä on muuten hyvät ja vahvat argumentit meidän puolella, Strömberg kertoo.

Strömbergin mukaan mainonnan tarkoituksena on kiinnittää huomiota kaikkien lemmikkiruokien alkuperämerkintöihin, jotka ovat Suomessa hänen mukaansa surkealla tasolla.

– Lainsäädäntö ei edellytä valmistajaa merkitsemään alkuperää, joten valtaosa jättää sen merkitsemättä. Suomalaiset yhtiöt sen merkitsevät, mutta harvoin tuontitavarasta sitä tietoa löytyy, Strömberg kertoo.

Myös mainoksen puolestapuhujia löytyy. Osa kiittää, että Dagsmark nostaa koiranruokien alkuperän keskusteluun.

– Itse olen saanut mainoksesta henkilökohtaisesti enemmän positiivista palautetta. Sosiaalisessa mediassa, joka reagoi nopeasti ja tunteet kuohuaa, niin siellä on ollut negatiivista palautetta, Strömberg kertoo.

Toimitusjohtaja Laura Strömbergin Kerttu ja Ässä välipalalla.
Toimitusjohtaja Laura Strömbergin Kerttu ja Ässä välipalalla (arkistokuva).Anna Wikman/Yle

“Kiinasta me ei osteta koiranruokaa ollenkaan”

Kampanja on noteerattu myös Mustissa ja Mirrissä.

– Jokainen voi käyttää sellaista mainontaa, kun haluaa. On kuitenkin ikävää, että meidän tapauksessamme mainos sisälsi meitä koskevia virheellisiä väitteitä. Meille ei tule Kiinasta koiranruokaa, eikä ole koskaan tullut, mihin tämä mainos viittasi ainakin välillisesti, Mustin ja Mirrin tuotehallintojohtaja Annika Lundström kertoo.

Mustin ja Mirrin koiranruokavalikoiman valmistusmaista Suomi on Lundströmin mukaan kolmanneksi suurin. Kotimaisista tuotemerkeistä valikoimassa löytyy muun muassa avainlippu merkin omaava Maukas, sekä Wonderboo, joka valmistetaan Suomessa suomalaisesta ja ruotsalaisesta raaka-aineesta.

– Meidän myymä koiranruoka tulee käytännössä Euroopasta, alle prosentti tulee Kanadasta ja Yhdysvalloista. Haluan korostaa, että Kiinasta me ei osteta koiranruokaa ollenkaan, Lundström toteaa.

Lundströmin mukaan kaikista tärkein kriteeri heidän tuotevalikoimiensa tuotteille on laatu. Toisena tulee toimituskapasiteetti.

– Toivoisin, että jatkossa me pystyisimme myymään enemmän lähellä tuotettua ruokaa, mutta tällä hetkellä se ei ole ollut ikävä kyllä mahdollista. Meille kaikista tärkeintä on se, että asiakkaalle tulee olo, että hän on tehnyt hyvän valinnan ostaessaan tuotteen, Lundström kertoo.

Musti ja Mirri ja Dagsmark ovat käyneet neuvotteluita, mutta neuvotteluissa ei ole päästy yhteisymmärrykseen.

– Meille molempien ehtojen pitää täyttyä meille, eli laadun ja toimituskapasiteetin, Lundström toteaa.

Myös Dagsmarkin mukaan yhteistyö ei ole tällä hetkellä heidän suunnitelmissaan.

– Meidän alkuperäinen ajatus on ollut, että tuotteet löytyvät sieltä, mistä ihmistenkin kotimaiset ruuat ostetaan, eli ruokakaupoista. Siitä pidetään nyt kiinni ja siihen ollaan tyytyväisiä, Strömberg kertoo.

2016 perustetun Dagsmarkin tuotteita on myynnissä muun muassa S- ja K-ketjujen ruokakaupoissa, Hankkija- ja Tokmanni-ketjuissa, pienissä eläinkaupoissa sekä monissa lemmikkiruokiin keskittyneissä verkkokaupoissa.

Kritiikistä huolimatta Dagsmarkin kampanja lemmikkiruokien alkuperämerkintöjen puolesta jatkuu kevään ajan.

Korkeakoulut saattavat joutua perumaan Kiinan-matkojaan, sairaaloissa tarkistetaan eristystiloja – koronavirus aiheuttaa jo toimenpiteitä Suomessa

$
0
0

Yliopistoissa ja korkeakouluissa ei ole tehty vielä erillisiä ohjeistuksia koronaviruksen takia, vaan oppilaitoksissa seurataan tilannetta ja odotellaan viranomaisten linjauksia.

Sairaanhoitopiireissä toimenpiteisiin on jo ryhdytty: esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä aloitetaan tehostettu henkilökunnan suojaintenkäyttöharjoittelu ja päivitetään ohjeistusta.

Tampereella puolestaan suunnitellaan jo tartunnan saaneiden hoitoa: Wuhanista palaavien matkustajien kohdalla otetaan huomioon tartunnan mahdollisuus, potilaille varataan omat kuljetusreitit ja heidät eristetään alipaineistettuun tilaan.

Infektioylilääkäri Sakari Vuorinen Etelä-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiireistä toteaa, että paljon tietoa puuttuu. Tietoa siitä, miten tauti tarttuu ja ketkä ovat sille alttiita ei ole tarpeeksi.

– Pian saatavalla WHO:n asiantuntijaryhmän lausunnolla on iso merkitys. Toistaiseksi pidän influenssaa suomalaisten kannalta merkittävämpänä virustautina, Vuorinen pohtii.

Alueellisia käyttäytymis- ja tunnistamisohjeita laaditaan ja päivitetään, työntekijöitä informoidaan, eristyshuoneita ja varusteita tarkastetaan.

Vakavista tartuntataudeista kärsiville potilaille tarkoitettu eristyshuone.
Vakaville tartuntataudeille on sairaaloissa omat eristyshuoneet, joissa potilas on alipaineistetussa tilassa.Toni Pitkänen / Yle

Korkeakouluilla paljon yhteistyötä Kiinan kanssa

Erityisesti ammattikorkeakouluilla on paljon yhteyksiä Kiinaan. Nyt joudutaan miettimään, pitääkö esimerkiksi suunniteltuja opintomatkoja perua.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla on Wuhanissa pitkäaikainen korkeakoulukumppani, mutta viimeisten kuukausien aikana Kymenlaakson ja Wuhanin välillä ei ole matkustettu. Kiina-yhteistyötä on paljon, mutta matkustusrajoitteita ei ole tällä hetkellä voimassa.

Myös Vaasan ammattikorkeakoulun yksi kohde on Wuhan ja Vaasassa opiskelee tällä hetkellä tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita Wuhanista. Tiedossa ei ole, onko opiskelijoita käynyt kotiseudullaan uudenvuoden aikaan. Koulussa ollaan kuitenkin valmiudessa ja seurataan tilannetta.

Kokkolassa toimivassa Centria-ammattikorkeakoulussa opiskelee pari sataa aasialaista ja heistä reilut kolmisenkymmentä on kiinalaisia. Virus voi torpata ainakin koulun opettajien keväälle suunnitellut matkat aasialaisiin yliopistoihin, sillä Centrialla on useita projekteja eri puolilla Kiinaa.

Myös Satakunnan ammattikorkeakoulussa mietitään tällä hetkellä tarkkaan, miten Kiinaan matkustetaan. Henkilökunnalla on muutamia reissuja vuodessa, ja seuraava olisi helmikuussa. Kiinasta myös vieraillaan Satakunnassa.

– Yksi ryhmä oli tulossa Kiinasta Poriin, mutta heidän reissunsa peruuntui. En osaa sanoa, johtuiko peruutus koronaviruksesta, mutta ajankohta viittaa siihen, että se saattaa olla syynä, pohtii SAMKin rehtori Jari Multisilta.

Jyväskylän ammattikorkeakoululla on muutamia kymmeniä kiinalaisia vaihto-opiskelijoita, ja heistä moni on lähtenyt kotiin kiinalaisen uudenvuoden viettoon. Rehtori Jussi Halttusen mukaan tilanteen niin vaatiessa reagoidaan nopeasti, mutta paniikkia ei myöskään haluta lietsoa.

Aalto-yliopisto tarkistaa tällä hetkellä Kiinassa ja erityisesti Wuhanin alueella olevien opiskelijoiden ja henkilöstön tilannetta. Kiinassa oleviin opiskelijoihin otetaan yhteyttä ja heille välitetään myös Suomen viranomaisten antamat toimintaohjeet.

Finnairilla tarkat ohjeet

Finnairilla seurataan vilkkaan Aasian liikenteen vuoksi tarkkaan koronavirustilanteen kehittymistä. Tällä hetkellä tietoa kerätään ja analysoidaan yhteistyössä THL:n kanssa.

Finnairilla on pysyvät toimintaohjeet vakavan tartuntatautiepäilyn varalle ja kaikkien lentokoneiden normaalivarustukseen kuuluu niin sanottu Infection kit, jossa on hygieniavarusteita ja toimintaohjeita.

Jos lennolla epäillään tartuntatautia, sairastunut sijoitetaan istumaan mahdollisimman kauas muista matkustajista ja häntä pyydetään käyttämään suojaimia. Mahdollisuuksien mukaan yksi WC-tila annetaan sairastuneen käyttöön. Sairastuneen kanssa asioi yksi henkilö ja hänet suojataan asiamukaisesti.

Lentoyhtiön mukaan tehokas ilmanvaihto filtteröi ilmasta epäpuhtauksia useaan kertaan tunnissa, ja lentokoneet siivotaan jokaisella 'käännöllä' eli koneen ollessa maassa siivousohjelman mukaisesti.

Odottavalla kannalla

Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola muistaa vielä hyvin 2000-luvun alun SARS-epidemian.

– Siihen verrattuna ulkoministeriön matkustustiedotekäytännöt ja THL:n toiminta ovat selvästi parantuneet. Niihin kannattaa luottaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiosairauksien linjajohtaja Asko Järvinen arvioi, että Suomen tilanteessa ja riskiarviossa suurin merkitys on vilkkailla lentoyhteyksillä Kiinan alueelle. Uhan suuruutta on vaikea arvioida.

– Voi olla että kyseessä on vain vähän uudentyyppinen hengitystievirus, joka ei kovin voimakkaasti poikkea taudinkuvaltaan muista hengitystieinfektoista. Tai sitten tässä on hieman vakavamman oirekuvan ainakin joillekin ihmisille aiheuttava virustauti, joka leviää laajemmallekin nopeasti, jos sitä ei pystytä rajoittamaan. Kaikki siltä väliltä on todennäköistä.

Koronavirus on tappanut Kiinassa arviolta 17 ja lähes 600 on saanut tartunnan. Tautia on löytynyt myös Kiinan ulkopuolella.

Maailman terveysjärjestö ilmoittaa tänään, onko Kiinan koronavirus kansainvälinen terveysuhka. Virustauti voi aiheuttaa kuumetta, yskää ja hengenahdistusta.

Lue seuraavaksi:

Ylen kirjeenvaihtaja: Kiinassa leviävä tauti on puheissa joko arkinen flunssa tai mystinen tappajavirus – siksi on paras pysytellä faktoissa

Kiina rajoittaa elämää jo kolmessa miljoonakaupungissa virusuhan vuoksi – Katso videolta, miltä arki näyttää nyt Wuhanissa

Pitääkö uudesta koronaviruksesta olla huolissaan? Maailman terveysjärjestö: Tarvitsemme lisää tietoa, keskustelut jatkuvat huomenna

Miksi maailma pelkää uutta koronavirusta? Kertooko Kiina totuuden taudista? WHO pohtii toimia, kokosimme vastaukset keskeisiin kysymyksiin

Paperiliitto pitää lakon toteutumista entistä todennäköisempänä – Teollisuusliitto omasta työtaistelustaan: "Lakko alkaa suunnitellusti"

$
0
0

Metsäteollisuuden lakonuhat näyttävät toteutuvan. Paperi-, sellu- ja kartonkiteollisuutta koskevaa työehtokiistaa sovitellaan vielä tänään, mutta työntekijöitä edustava Paperiliitto valmistautuu jo työtaistelun alkamiseen.

Mekaanisessa metsäteollisuudessa seuraava sovitteluyritys on ensi tiistaina, eli Teollisuusliiton ilmoittaman lakon alkamisen jälkeen. Tämä työtaistelu koskee sahoja ja vaneritehtaita.

Aiemmin torstaina kerrottiin, että toisen suuren teollisuusalan, kemianteollisuuden lakot lykkääntyvät kahdella viikolla.

Paperiliitto päätti nostaa lakkoavustusta

Paperiteollisuuden työntekijäliitto Paperiliitto uskoo, että maanantaina alkavaksi ilmoitettu kahden viikon työtaistelu toteutuu.

– Paperiliitto pitää entistä todennäköisempänä, että paperiteollisuuden toimipaikkoja koskeva kaksiviikkoinen työnseisaus alkaa maanantaina 27. tammikuuta, liiton tiedotteessa todetaan.

Paperiliiton hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen torstaina aamupäivällä. Iltapäivällä liitto tiedotti, että se on päättänyt korottaa lakkoavustusten määrän 50 euroon.

Paperiliiton ja työantajajärjestön Metsäteollisuus ry:n edustajat ovat tavanneet vielä torstaina valtakunnansovittelijan toimistolla.

Mekaanisen metsäteollisuuden sovittelu ei edennyt

Metsäteollisuus ry arvioi jo aiemmin viikolla että mekaanisen metsäteollisuuden, eli sahojen ja vaneritehtaiden lakkojen toteutuminen on erittäin todennäköistä.

Osapuolet tapasivat torstaina valtakunnansovittelijan luona. Sopua ei syntynyt ja seuraava sovittelu on ensi viikon tiistaina.

Metsäteollisuus ry on laskenut, että toteutuessaan Paperiliiton, Teollisuusliiton ja toimihenkilöjärjestö Pron metsäteollisuuteen kohdistuvat lakot voisivat aiheuttaa jopa miljardin euron menetykset.

Paperiliiton mukaan työantaja on laskenut kiky-tuntien hyödyksi 10 miljoonaa vuodessa. Liitto arvostelee työnantajaa "vahvasta ideologisesta ajattelusta", kun se pitää sinnikkäästi kiinni kiky-tuntien jatkosta.

Lisää aiheesta:

Kemianteollisuuden lakkoja siirretään kahdella viikolla – työministeri päätti harvinaisesta työtaistelun lykkäyksestä


Tutkimus: Metsä elvyttää mielen tehokkaasti – sillä mitä siellä tekee, ei ole juuri merkitystä

$
0
0

Säännöllisesti luonnossa liikkuvat voivat mieleltään paremmin, sanoo ympäristöpsykologiasta tohtoriksi väitellyt Tytti Pasanen.

Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että luonnossa ulkoileminen muun muassa laskee sydämen sykettä ja verenpainetta. Fyysisten vaikutusten lisäksi luonnossa liikkuminen lievittää stressiä ja parantaa mielialaa.

Tuore kotimainen väitöstutkimus tukee aiempia havaintoja ja tarjoaa uutta tietoa jokapäiväisten luontokäyntien suhteesta mielialaan, elpymiseen ja hyvinvointiin.

Väitöstutkimuksen tehnyt Pasanen havaitsi, että luontoympäristöissä liikkumisella oli myönteinen yhteys sekä välittömiin arvioihin liikunnan jälkeisestä olotilasta että pidempikestoiseen hyvinvointiin.

Mielialaa ja hyvinvointia selvitettiin kyselytutkimuksella ja kenttäkokeilla, joissa osallistujat kävelivät 4–6 kilometriä kaupunkipuistossa tai metsämäisessä ympäristössä.

Mitä stressaantuneempi, sitä suurempi hyöty

Luonnossa liikkuminen sai osallistujissa aikaan muun muassa rauhoittumista, ajatusten kirkastumista ja mielialan muuttumista positiivisemmaksi.

Hyödyt olivat pienempiä niillä kyselytutkimukseen osallistuneilla, jotka liikkuivat sisätiloissa tai ulkona muualla kuin luontoympäristössä.

Tytti Pasanen kertoo, että silläkin on merkitystä, millä mielellä metsään lähtee.

– Kyselytutkimuksessa eniten hyötyä metsäkävelyistä kertoivat saaneensa ne, jotka halusivat lievittää stressiä. Sen sijaan ne, joiden motiivina oli saada olla yksin, raportoivat vähäisempää hyvinvointia.

Sammalkuusikko.
Metsä on oiva paikka elvyttää mieltä, mutta kaupungissa puisto ajaa saman asian.Yle/ Risto Salovaara

Tutkimus selvitti myös sitä, voiko luonnossa kävelyn myönteisiä vaikutuksia tehostaa tekemällä rentoutumiseen ja elpymiseen tähtääviä harjoitteita.

Harjoitteiden tekemisellä ei ollut vaikutusta mielialaan, mutta harjoitteita tehneillä tarkkaavuus koheni hieman enemmän kuin muilla.

Tärkeintä on luontoon lähteminen

Yksi tutkimuksesta esiin noussut havainto oli se, että luontokävelyihin osallistuneiden mieliala koheni riippumatta siitä, millaisiin asioihin he kiinnittivät huomionsa.

– Luonnossa liikkuessa voi keskittyä jonkin asian tekemiseen, omiin ajatuksiinsa tai ympäristön tarkkailuun. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla luonnossa, Pasanen sanoo.

Sillä, tapahtuiko liikkuminen metsässä vai kaupunkipuistossa ei ollut vaikutusta mielialan paranemiseen. Pasasen mukaan parhaat terveyshyödyt voikin saada yhdistämällä liikuntaharrastuksen ja luonnossa ulkoilemisen.

– Kaikki tietävät, että liikunta on tärkeää itselle ja mielelle. Jos samaa liikuntamuotoa on mahdollista harrastaa sisällä tai ulkona, suosittelen sisäliikunnan sijaan ainakin kokeilemaan ulkona liikkumista mahdollisimman usein.

Vaikuttaako luonnossa liikkuminen sinun hyvinvointiisi? Voit keskustella aiheesta 24.1. klo 23 asti.

Lue lisää:

“Kamera saa tarkkailemaan luontoa” – metsätubettaja Ali Leiniön retkeilyvideoita on katsottu lähes kolme miljoonaa kertaa

Haluatko lisää elämäniloa, luovuutta, paremman muistin ja keskittymiskyvyn vai ainoastaan selvitä jotenkin seuraavaan päivään? Niin tai näin, aina kannattaa mennä luontoon!

Luonto on tehokas stressin purkaja, jopa toimistossa – 15 minuuttia luontokuvaa ja -ääntä riittää mielialan kohenemiseen

Tutkimukset todistavat, että metsä on mahtava stressilääke: Laskee sydämen sykettä ja vähentää lihasjännitystä

Sivosten yhdestoista lapsi oli Kainuun keskussairaalan ensimmäinen vauva – "Yhtä ihanaa oli synnyttää kuin vanhassakin sairaalassa"

$
0
0

Keskiviikkona 22. tammikuuta uusi Kainuun keskussairaala vastaanotti ensimmäiset potilaat, ja ensimmäinen vauva syntyi jo heti ensimmäisenä päivänä.

Kajaanilaiset äiti Kaisa Sivonen ja isä Samuli Sivonen ovat tyytyväisiä, sillä poikavauva voi hyvin ja synnytys meni sujuvasti. Vanhemmat olivat mielissään myös uuden sairaalan puitteista.

– Yhtä ihanaa oli synnyttää kuin vanhassakin sairaalassa, kiittää nyt 11. kerran äidiksi tullut Kaisa Sivonen.

– Uuteen on aina mukava tulla. Toivottavasti synnytysosasto on kovassa käytössä, Samuli Sivonen sanoo.

Sivoset pitävät uudessa sairaalassa sen avarista tiloista sekä valoisuudesta. Erityismaininnan he antavat perhehuoneelle.

Kodinomainen, rauhallinen ja yhdellä ovenavauksella kylpyhuoneeseen avautuva huone on yksi kymmenestä. Uudessa sairaalassa on lisäksi kolme muuta perhehuonetta vastasyntyneiden teho-osastolla.

– 99 prosentin varmuudella voimme luvata jokaiselle vastasyntyneen perheelle oman huoneen, Kainuun keskussairaalan synnytys- ja naistentautien osaston ylilääkäri Ritva Keravuo vakuuttaa.

Ensimmäinen vauva syntynyt Kainuun uudessa keskussairaalassa.
Synnytys- ja naistentautien osaston ylilääkäri Ritva Keravuo ojentamassa palaa uuden sairaalaan avajaisnauhaa vastasyntyneen pojan äidille Kaisa Sivoselle sekä isälle Samuli Sivoselle.Timo Sihvonen / Yle

Henkilökunta muisti historiaa tehnyttä perhettä muun muassa palalla sairaalan avajaisnauhaa ja vauvan unta valvovalla pehmopupulla. Kaisa Sivonen huomasi jo sairaalaan saapuessaan, että osastolla jännitettiin ensimmäistä synnytystä.

– Kaikki olivat iloisia. Sen näki, että he olivat odottaneet tätä päivää ja ensimmäisten synnyttäjien saapumista.

Kainuun keskussairaala on saanut jatkoluvan synnytyksille vuosille 2021 ja 2022.

Kainuussa syntyi viime vuonna noin kuusisataa vauvaa, kun jatkolupa tarvitaan alle tuhannelle synnytykselle. Määrä on kuitenkin ollut hieman kasvussa, ja Kainuu on onnistunut houkuttelemaan synnyttäjiä maakuntarajojen ulkopuoleltakin.

Pallaksella kadonnut leijahiihtäjä löytyi menehtyneenä

$
0
0

Muoniossa Pallastunturilla kadonnut henkilö on löytynyt maastosta menehtyneenä.

Mies oli nähty viimeksi tiistaina puolenpäivän aikaan. Hän oli liikkeellä laskettelusuksilla ja liitovarjolla.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa kuolemansyyntutkintana, eikä tule tiedottamaan asiassa enää.

Virallinen karkkikätkö pitää Yhdysvaltain senaatin työkunnossa Trumpin virkarikosoikeudenkäynnissä – muuta ruokaa saliin ei saa tuoda

$
0
0

Presidentti Donald Trumpin virkarikosoikeudenkäynnissä Yhdysvaltain senaatissa päivät venyvät pitkiksi. Senaattoreilla ei kuitenkaan ole lupaa tankata välipaloja kesken oikeudenkäynnin salissa istuessaan.

Senaatin perinteisten sääntöjen mukaan salissa saa nauttia ainoastaan vettä, maitoa ja makeisia.

Senaattoreiden verensokerin tasosta pitää huolen erityinen makeiskätkö, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times.

Kätkö löytyy republikaanien puolelta salia, mutta sen käyttö ei katso puoluerajoja. Makeisvarasto on sijoitettu republikaanisenaattori Patrick J. Toomeyn paikalle salin takaosaan lähelle uloskäyntiä.

– Se on avoinna republikaaneille, demokraateille ja riippumattomille, sanoi Toomeyn tiedottaja Steve Kelly New York Timesille.

Makeisvarasto perustettu 1960-luvulla

Makeisvarasto on vanhaa perua. Sen perusti kalifornialaissenaattori George Murphy 1960-luvulla.

Entinen musikaalinäyttelijä ja näyttelijäjärjestö Screen Actors Guildin puheenjohtajana toiminut Murphy oli tunnettu makeannälästään. Hän pitikin salin makeisvarastot kunnossa senaattoriaikansa ajan ja jakoi auliisti herkkuja muille republikaanisenaattoreille.

Murphyn menetettyä paikkansa toiset senaattorit ovat jatkaneet makeisvälityksen perinnettä.

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén välitti kuvan karkkilaatikosta tviitissään.

Istuntopäivät pitkiä, wc-käynnit sallittu

Republikaanienemmistöinen senaatti punnitsee tiistaina alkaneessa virkarikosoikeudenkäynnissä, syyllistyikö Trump väärinkäytöksiin ja pyrkikö hän estämään kongressia.

Demokraattienemmistöinen edustajainhuone päätti joulukuussa nostaa Trumpia vastaan virkarikossyytteen. Syytekohdat ovat vallan väärinkäyttö ja kongressin tutkinnan vaikeuttaminen.

Virkarikosoikeudenkäynnin ensimmäiset käsittelypäivät ovat kestäneet jopa 12 tuntia. Wc-käynnit on kuitenkin sallittu ja keskiviikon istuntopäivänä oli puolen tunnin illallistauko.

Demokraattisenaattori Chuck Schumer kulkee kahvimukin kanssa
Yhdysvaltain senaatin vähemmistöjohtaja, demokraattisenaattori Chuck Schumer nautti juomaa salin ulkopuolella 22. tammikuuta.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltalaisviestimet seuraavat senaattorien toimia salissa tarkasti. Eräät senaattorit ovat viestimien mukaan rikkoneet sääntöjä ja nauttineet kiellettyjä ruoka-aineita salissa, raportoi Business Insider -julkaisu.

Demokraattisenaattori Bernie Sandersin kerrotaan napsineen vaivihkaa minttupastilleja ja republikaanisenaattori Ben Sassella oli mukanaan kuivalihavälipaloja.

Senaatti on sopinut erityisistä säännöistä virkarikosoikeudenkäyntiin. Senaatin yleisten sääntöjen mukaan senaattorit eivät esimerkiksi saa käyttää puhelimia tai muita viestintälaitteita käsittelyn aikana.

Makeisvartija senaattori Toomey pitää varaston kunnossa kotiosavaltionsa makeisilla, kuten suklaapatukoilla ja maapähkinävoiherkuilla.

Makeisyhtiöt toimittavat tuotteet senaattoreille lahjoituksina.

Senaattori Toomey itse tosin pyrkii harrastamaan pidättyvyyttä varaston vartijana, tiedottaja Kelly kertoi.

Lue myös:

Historiallinen oikeudenkäynti jatkuu tänään Yhdysvalloissa – lue neljä pääkohtaa eilisen istunnon annista

Yhdysvaltain senaatti päätti Trumpin virkarikosoikeudenkäynnin säännöt – Istunto jatkui yön tunteihin, kun demokraattien esityksiä kumottiin

Toimittajalta: Trumpin virkarikosoikeudenkäynti alkoi tuntikausien sääntöväännöllä, ja yhdellä McConnellin käsinkirjoitetulla taipumisella

Italialainen kahvijätti Lavazza teki kaupat suomalaisesta take away -kupista – muovittomasta pahvikupista juodaan pian kahvit ympäri Eurooppaa

$
0
0

Metsäyhtiö Kotkamills on tehnyt sopimuksen muovittoman kuppikartongin toimittamisesta Lavazza Professionalille.

Lavazza Professional on tänään lanseerannut Kotkamillsin elintarvikepakkauskartongista tehdyn uuden ekologisen kupin, joka otetaan helmikuussa käyttöön juoma-automaateissa eri puolilla Eurooppaa. Kuppien käyttöä on tarkoitus laajentaa suunnitelmallisesti kuluvan vuoden aikana.

– Olemme iloisia yhteistyöstä Lavazza Professionalin kanssa. Yritys on edelläkävijä ympäristöystävällisten ratkaisujen tuomisessa juoma-automaattialalle, ja he pyrkivät toteuttamaan kestävän kehityksen mallia kunnianhimoisesti. Tällainen yhteistyökumppani on meille mitä sopivin, Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen iloitsee.

Ensimmäinen iso sopimus

Lavazzan kanssa solmittu sopimus on metsäyhtiön ensimmäinen iso sopimus muovittoman kuppikartongin toimittamisesta merkittävälle kansainväliselle asiakkaalle.

Italialaisyhtiö toimii Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Lavazza Professionalin emoyhtiö Lavazza Group puolestaan toimii yli 140 maassa.

Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen pitää sopimusta tunnetun ja kansainvälisen yhtiön kanssa jatkoa ajatellen merkittävänä.

– Lavazza on testannut materiaaliamme tarkasti ja pitkään. Se, että he ovat havainneet sen hyväksi ja valinneet, markkinoi Kotkamillsin kartonkia muillekin toimijoille.

Toimitusjohtaja Markku Hämäläinen tarkistamassa päällystintä Kotkamillsin tehtaalla.
Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen tarkistaa päällystintä, jolla tehdään maatuva pinnoitekerros kartonkiin. Arkistokuva.Ville Pisto / Yle

Hämäläisen mukaan metsäyhtiöllä ei ole lupaa kertoa sopimuksen arvoa tai Lavazzalle toimitettavia kartonkimääriä.

– Määrät ovat isoja, mutta eivät jättiläisisoja. Kartonkikoneellamme pystyisi tekemään vuodessa paljon enemmänkin kartonkia kuin mitä nyt Lavazzan sopimuksen jälkeen tehdään.

Metsäyhtiö toimittaa kuppikartonkia Lavazzalle, joka teettää kupit omalla alihankkijallaan.

Kotkamills ja Lavazza Professional rustasivat nimet paperiin jo lokakuussa, mutta sopimus julkistettiin vasta tänään. Markku Hämäläisen mukaan uusia sopimuksia on tiedossa muutama vielä ennen kesää.

Vuosien kehitysprojekti

Kotkamills on kehittänyt muovitonta, maatuvaa kahvikuppia jo vuosia.

Viitisen vuotta sitten yhtiö päätti rakentaa aikakauslehtipaperin valmistukseen tarkoitetun paperikoneen uusiksi pakkauskartonkien valmistusta varten.

Samassa yhteydessä yhtiö alkoi kehittää kertakäyttöastioihin sopivaa kartonkia, jossa ei olisi ollenkaan muovia, mutta joka kestäisi kuitenkin esimerkiksi nesteitä ja rasvaa. Tavallisessa kertakäyttökupissa on muovipinnoite, vaikka se vaikuttaisikin pahviselta.

Kartonkikoneen pää josta tulee valmiita rullia
Kotkamillsin kartonkikone. Arkistokuva.Ville Pisto / Yle

Pakkauskartonkia ja laminaattipaperia valmistava kotkalaisyhtiö on ottanut viime vuosina myös taloudellisia riskejä uutta tuotetta kehittäessään.

Yhtiö pysäytti yhden paperikoneistaan, ja rakensi sen tilalle uuden, yli 200 metriä pitkän kartonkikoneen. 170 miljoonaa euroa maksanut kone käynnistyi kesällä 2016.

Vuotta myöhemmin, kesällä 2017 Kotkamills kertoi aloittavansa muovittoman kahvikuppikartongin säännöllisen tuotannon. Yhtiö oli tuolloin jo saanut koetilauksia tuotteestaan.

Käytännössä muoviton kuppikartonki on ollut valmis tuote huhtikuusta 2019 lähtien. Sen jälkeen reseptiin ei ole tehty muutoksia.

Omalla alallaan Kotkamillsin kartonkikone on maailman suurin.

Yhtiön tavoitteena on, että muutaman vuoden kuluessa kartonkikoneella tehtäisiin puolet taivekartonkia ja puolet muovitonta tuotetta.

Isoille areenoille

Tähän saakka Kotkamillsin kartongista valmistettuja kuppeja on ollut käytössä esimerkiksi isoissa tapahtumissa, kuten Kotkan Meripäivillä.

Kuppeja on ollut koekäytössä myös kansainvälisillä ketjuilla.

Lisäksi yhtiö on tehnyt sopimuksen kouvolalaisen jääkiekkoseura KooKoon kanssa siitä, että seuran ottelutapahtumissa siirrytään käyttämään esimerkiksi pahvisia oluttuoppeja muovisten tuoppien ja muiden kuppien sijaan.

Tulevaisuudessa maatuvista kupeista juodaan myös isommilla areenoilla. Vuoden urheilijaksi valitun Teemu Pukin seura Norwich City ilmoitti tammikuussa alkavansa käyttää ottelutapahtumissaan Kotkamillsin muovittomia kuppeja.

Lue lisää:

Mies uhrasi omaisuutensa pelastaakseen maailman muovilta – "Jos tämä ei onnistu, minulle käy hyvin, hyvin huonosti"

Euroopan keskuspankki uudistaa rahapolitiikkaansa ensimmäistä kertaa 17 vuoteen: Miksi kuluttajahinnat eivät nouse?

$
0
0

Euroopan keskuspankin neuvosto kokoontui tänään vuoden ensimmäiseen kokoukseensa Frankfurtiin. Pankki päätti odotetusti pitää korot ja muut rahapoliittiset ohjauskeinonsa ennallaan. Rahapolitiikkaa ei myöskään aiota kiristää lähitulevaisuudessa.

Sen sijaan keskuspankki aloittaa rahapolitiikan keinovalikoiman uudistamisen suunnittelun heti, kertoi pääjohtaja Christine Lagarde. Hänen mukaansa "kaikki keinovaihtoehdot" ovat pöydällä.

– Tästä tulee meille kiireinen vuosi, Lagarde sanoi tiedotustilaisuudessa neuvoston kokouksen jälkeen. Suomea kokouksessa edusti Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

– Kysymys on siitä, miten täytämme tehtävämme, Lagarde painotti. Hänen mukaansa uusi strategia on tarkoitus julkistaa joulukuussa.

Viimeksi strategiaa uudistettiin 2003

EKP:n päätavoite on hintavakauden ylläpitäminen eli euron arvon säilyttäminen. Siihen on tarkoitus päästä pitämällä inflaatio vajaassa kahdessa prosentissa. Viime aikoina kuluttajahintojen nousuvauhti on ollut huomattavasti tuota hitaampaa.

EKP uudisti strategiaansa edellisen kerran vuonna 2003. Tuolloin täsmennettiin, että vajaan inflaation pitäminen kahden prosentin tuntumassa on "keskipitkän aikavälin", ei vuosittainen tavoite.

– Hitaan inflaation taltuttaminen on erilainen haaste kuin aiempi haaste eli korkea inflaatio, EKP sanoi tiedotteessa torstaina.

– Aiomme pohtia, miten pääsemme [kahden prosentin] tavoitteeseen, miten mittaamme tavoitteen saavuttamista ja miten viestimme päätöksenteostamme, Lagarde sanoi.

Aiheesta aiemmin: Keskuspankki uudistaa rahapolitiikan työkaluja, Christine Lagarde kertoi ensiesiintymisessään EKP:ssa – "En halua olla kyyhky tai haukka, olen pöllö"

Viime aikoina analyytikot ja ekonomistit ovat arvostelleet esimerkiksi sitä, että kansalaisille yleensä suurin menoerä asuminen kallistuu nyt nopeasti, mutta se ei näy inflaatioluvuissa.

Rahamarkkinoilla ja kotitalouksilla on siis eri näkemykset kuluttajahintojen kehittymisestä.

Ilmasto ja työllisyys mukaan rahapolitiikan päätöksiin?

Lagarde on sanonut haluavansa tehdä kaiken, minkä rahapolitiikalla voi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Yhtenä keinona hän on maininnut mahdollisuuden ostaa markkinoilta joukkovelkakirjoja, joilla rahoitetaan ympäristönsuojelua.

Torstaina hän toisti, että pankissa pohditaan miten ilmaston lämpeneminen voidaan ottaa paremmin huomioon pankin omassa salkussa.

– Ympäristö ja kestävät periaatteet ovat erittäin tärkeässä asemassa strategiamme uudistamisessa, hän sanoi.

Ilmastonmuutoksen ottaminen EKP:n toiminnan tavoitteisiin ei ole aivan helppoa, koska arvostelijoiden mielestä ilmaston lämpenemisen estäminen ei kuulu keskuspankin tehtäviin.

– Ilmastonmuutos on uhka talouden vakaudelle. Totuus on, että vaikutuksia on vaikea mitata.

Ilmastonmuutoksen lisäksi rahapolitiikan työkaluvalikoiman uudistamistyössä pohditaan, miten pankki voisi ottaa työllisyyskehityksen huomioon päätöksissään.

Poliisi ampui aseistautunutta miestä jalkaan Suonenjoella

$
0
0

Poliisi ampui aseistautunutta miestä torstaina iltapäivällä Suonenjoella Pohjois-Savossa. Itä-Suomen poliisin mukaan miestä ammuttiin jalkaan kiinnioton yhteydessä, kun tämä ei suostunut luopumaan aseestaan.

Noin 30-vuotias, poliisille ennestään tuttu mies vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Poliisi kertoi illalla, etteivät miehen vammat ole hengenvaaralliset. Sivullisille ei aiheutunut vaaraa kiinniotossa.

Poliisitehtävä alkoi hieman ennen klo 16:ta aseistautuneen henkilön etsintänä. Reilun puolen tunnin jälkeen mies tavoitettiin omakotitalon pihalta Nakertajantieltä.

Miestä epäillään ampuma-aserikoksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.


Pienen lapsensa murhasta epäillyn brittinaisen ja lapsen isän avioliitto päättyi reilua viikkoa ennen lapsen kuolemaa

$
0
0

Lapsensa murhasta epäillyn 35-vuotiaan brittinaisen ja lapsen isän avioliitto päättyi reilua viikkoa ennen lapsen kuolemaa. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan avioeroa oli haettu viime vuoden toukokuussa ja se astui voimaan tässä kuussa.

Avioeron yhteydessä pari sopi yhteishuoltajuudesta ja siitä, että kaksivuotias lapsi asuu isänsä luona. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan lapsi sai tavata äitiään joka viikko sunnuntaista tiistaihin.

Oikeuden päätöksessä kerrotaan, että nainen on ammatiltaan englannin kielen opettaja. Perhe on muuttanut Suomeen viime vuoden tammikuussa. Sitä ennen he ovat asuneet Kanadassa, Britanniassa ja Kiinassa. Suomessa he ovat asuneet aiemmin vuosina 2013–2016.

Oikeuden asiakirjojen mukaan nainen haki viime vuoden lopulla lähestymiskieltoa itsensä ja lapsen suojaksi. Kieltoa haettiin lapsen isää vastaan.

Lähestymiskieltohakemus on tullut vireille lokakuussa. Oikeuden mukaan nainen perui hakemuksen joulukuussa. Asiakirjasta ei selviä syytä kiellon hakemiselle tai sen perumiselle.

Nainen tunnusti teon

Poliisi kertoi keskiviikkona, että naisen epäillään murhanneen lapsensa viime sunnuntaina Espoon Suurpellossa. Poliisin mukaan sekä äiti että lapsi ovat Britannian kansalaisia.

Nainen on tunnustanut teon. Hänet vangittiin keskiviikkona Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

STT ei ole tavoittanut poliisin tutkinnanjohtajaa kommentoimaan tapausta. Poliisi sanoi eilen tiedotteessaan, että se ei välttämättä tiedota tapauksesta enää lainkaan.

– Esitutkintamateriaalin julkisuutta rajoittavan lainsäädännön vuoksi emme voi antaa asiasta tämän tarkempia tietoja tässä vaiheessa ja tuskin myöhemminkään, sanoi tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ilmari Hallamaa.

Kehitysvammaiset pyörittivät Kamu-ravintolaa menestyksellä vuosikaudet – nyt se joutui pistämään pillit pussiin: "Aika surulliselta tuntuu"

$
0
0

Haminan Bastionissa sijaitsevassa Linnoitusravintola Kamussa on hiljaista. Pöydillä lepäävät siistit punaiset liinat, buffet-pöydän luona on pinossa kiiltäviä lautasia ja aterimia.

Asiakkaita saati henkilökuntaa ei kuitenkaan näy.

Muutama vuosi sitten suureksi hitiksi noussut Kamu sulki ovensa vuodenvaihteessa. Se on auki enää vain tilauksesta.

– Aika surulliselta tuntuu. Kamu oli niin hauska paikka olla töissä, ravintolassa työskennellyt Jussi Hurttila toteaa.

Kamu tuli tunnetuksi Suomen ensimmäisenä kehitysvammaisia laajasti työllistävänä ravintolana. Sen erilainen konsepti kiinnosti sekä paikallisia että turisteja alusta saakka.

Ravintolan toimintaa ylläpitäneen Ravimäkipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jani Attenberg kertoo ravintolan suosion jatkuneen loppuun asti – mutta vain osan aikaa viikosta.

– Jo pidemmän aikaa lounaskävijöiden määrässä oli todella suuria päiväkohtaisia vaihteluja, joiden ennakointi oli vaikeaa. Haminassa lounastajilla on varaa valita, sillä tarjontaa on paljon. Se on hyvä asia maksavan asiakkaan kannalta, mutta haastavaa yritystoiminnan kannalta.

Jani Attenberg.
Ravimäkipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jani Attenberg kuvailee Haminan lounaskilpailua tiukaksi.Tiina Karppi / Yle

Kiivasta kilpailua

Taloudellisten haasteiden lisäksi ravintola Kamun toiminnan päättymisen vaikutti Ravimäkiyhdistyksen organisaatiorakenteen muutos.

Palveluliiketoiminta on nyt Ravimäkipalvelut Oy:n vastuulla, ja Ravimäkiyhdistyksen vastuulle puolestaan tuli työllistymistä edistävän toiminnan järjestäminen.

– Ravintolatoiminta ei ole ydinliiketoimintaamme, joten pelkästään sitä emme ole harjoittamassa jatkossa, toimitusjohtaja Jani Attenberg sanoo.

Muutaman sadan metrin päässä ravintola Kamusta, Haminan Wanhassa Työskissä tarjoiluastioissa höyryää pastaa, broileria ja keittoa. Lounasta siellä on tarjoiltu vasta reilun viikon ajan.

– Kamu lopetti, ja Lounashuone Kerho on remontissa. Ajattelimme, että tämä on meidän aikamme lähteä kokeilemaan lounasta – nyt tai ei koskaan, ravintolapäällikkö Jouni Hietanen kertoo.

Ensimmäisen viikon aikana lounasasiakkaita kävi päivässä noin 70.

– Se on hyvä tulos. Seuraavat viikot näyttävät, mihin suunta kehittyy.

Haminan ravintoloiden kilpailu lounasasiakkaista ei ole lainkaan poikkeuksellinen. Ilmiö on kiihtymään päin, koko maassa.

Lounastarjoilua Haminan Seurahuoneella.
Lounasasiakkaista on Suomessa kova kilpailu.Tiina Karppi / Yle

Lounaan katteet ovat usein matalia

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön MaRan mukaan ravintolaruokailu on kasvattanut suosiotaan suuresti tällä vuosituhannella. Tulokynnys alalle on matala, ja uusia ravintoloita ravintoloita avataan jatkuvasti etenkin kasvavissa kunnissa.

Kilpailu lounasasiakkaista on kovaa.

– Asiakkaalle lounaan hinta on pysynyt edullisena, mikä puolestaan yritykselle tarkoittaa sitä, että asiakkaita täytyy saada paljon. Lounaan katteet ovat yritykselle usein matalia, minkä vuoksi moni luopuu sen tarjoamisesta, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

Resepti menestykseen ei ole yksinkertainen.

– Hyvä sijainti ja asiansa osaava henkilökunta ovat tärkeitä, sekä kunnollinen kustannuskuri. Tarjonnan tulee olla laajaa, sillä asiakkaita kiinnostavia uusia ravintoloita aukeaa koko ajan.

Ravintolaruokailun suosion kasvua selittävät etenkin Suomen kaupungistuminen ja ulkomailta saadut vaikutteet.

– Etenkin nuoret aikuiset ovat tottuneet ulkona lounastamisen kulttuuriin. Lisäksi heillä on kiire eikä aina aikaa kokata itse. He tapaavat ystäviään ravintoloissa ja brunsseilla ja hakevat sitä kautta myös uusia elämyksiä, Timo Lappi sanoo.

Halpa pikaruoka suosiossa muuttotappiokunnissa

Samalla kun ravintoloiden määrä lisääntyy kasvukeskuksissa, muuttotappiosta kärsivissä kaupungeissa ja kunnissa perinteisten ravintoloiden määrä vähenee ja tilalle tulee halvemman hintatason ravintoloita, kuten kebab-pizzerioita, MaRalta arvioidaan.

Tämä näkyy myös Haminassa, jossa pelkästään keskustan alueella on kymmenkunta pikaruokapaikkaa.

Esimerkiksi Haminan Torigrilli ei ole asiakaskadosta kärsinyt. Vuodenajasta riippuen annoksia myydään yrittäjän arvion mukaan hiukan yli tai alle sata päivässä, ja jonoakin syntyy aika ajoin.

– Asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaisesti parin vuoden sisällä. Heitä käy pitkin päivää, mutta pieni piikki voi olla puolenpäivän molemmin puolin. Talvi-iltaisin en enää pidä grilliä auki, koska kylä on ihan kuollut, kertoo Torigrillin yrittäjä Satu Lampikari.

MaRan ravintolaruokailun trenditutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista käyttää ulkona syödessään ruokaan 5–14,99 euroa.

– Pidemmällä aikavälillä grillien määrä on vähentynyt, mutta pikaruoan kulutus on kasvanut. Perinteisten grillien tilalle on tullut pikaruokaketjujen ravintoloita. On kuitenkin lukuisia grillejä, jotka ovat menestyneet muutoksessa ja menestyvät edelleen, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

Matilda Silvo.
Haminan Seurahuoneen keittiöpäällikkö Matilda Silvo on tyytyväinen hyvin käynnistyneeseen tammikuuhun. Tiina Karppi / Yle

Asiakkaat kulkevat lounaslistojen perässä

Ovi käy arkena puoliltapäivin vilkkaasti myös läheisellä Haminan Seurahuoneella, jossa lounasta on tarjoiltu nyt neljä vuotta. Tammikuu on lähtenyt siellä käyntiin hyvin, minkä syyksi keittiöpäällikkö Matilda Silvo arvelee Kamun lopettamista ja Lounashuone Kerhon remonttia.

Ailahteluilta ei kuitenkaan voi kovassa kilpailussa välttyä.

– Me kaikki kilpailemme samoista asiakkaista. Päivittäinen kysyntä vaihtelee, sillä moni asiakkaista kulkee lounaslistojen perässä, Silvo sanoo.

Juuri näin tekevät esimerkiksi Seurahuoneella lounastaneet Suvi Pousi ja Niina-Maria Leponen. Heidän mukaansa tärkein lounaspaikan määrittäjä on ruokalista.

– Listan pitää olla monipuolinen. Se ei saa jäädä toistamaan itseään, Pousi painottaa.

Niina-Maria Leponen toivoo tarjolle lisää kasvisruokaa.

– Sitä voisi aina olla enemmän, Leponen hymyilee.

Café Kamu aloittaa

Kamun tarina ei ole täysin ohi.

Vaikka ravintola lopettaa, Ravimäkiyhdistys avaa helmikuussa sen hengessä uuden kahvilan, Café Kamun. Se avataan Haminan vanhan rautatieaseman, nykyisen linja-autoaseman kiinteistöön.

Toimitusjohtaja Jani Attenbergin mukaan suurin osa ravintolaa pyörittäneistä kehitysvammaisista on mukana myös kahvilan toiminnassa. Osa heistä on siirtynyt tai siirtymässä muihin tehtäviin Ravimäessä tai muissa organisaatioissa.

Jussi Hurttila.
Outi Koivikko

Attenberg kertoo, että ravintolassa kehitysvammaisista oli palkallisessa työsuhteessa kerrallaan yhdestä kolmeen henkilöä. Työtoiminnassa mukana oli useampi, ja heille maksettiin työosuusrahaa.

– Tässä vaiheessa emme voi vielä sanoa muodostuuko kahvilaan työsuhteita. Tällä hetkellä niitä ei vielä ole, mutta mahdollista se on, hän sanoo.

Ravintola Kamussa työskennellyt Jussi Hurttila piti työtään kivana ja työympäristöä hyvänä. Hän on töissä pian avautuvassa kahvilassa neljänä tai viitenä päivänä viikossa, neljä tuntia kerrallaan.

– On mukavaa aloittaa siellä. Haluaisin oppia käyttämään kassaa, Hurttila kertoo.

Norwegianin lennoilla pitää jatkossa maksaa hyllylle laitettavista käsimatkatavaroista – yhtiö haluaa säästää aikaa

$
0
0

Lentoyhtiö Norwegian perii jatkossa lisämaksun käsimatkatavaroista, jotka on tarkoitus panna istuimen yläpuolella sijaitsevalle matkatavarahyllylle. Yhtiön mukaan kaikkien laukuille ei ole ylähyllyllä tilaa.

Sen sijaan edessä istuvan penkin alle menevät käsimatkatavarat ovat jatkossakin ilmaisia. Yhtiö ilmoitti asiasta tänään tiedotteessa.

Syynä lisämaksuun on lentoyhtiön halu sujuvoittaa matkustajien pääsyä koneeseen ja säästää aikaa, joka kuluu hyllylle nostettavien laukkujen järjestelyyn, jotta kaikki hyllylle pantavat laukut mahtuisivat.

– On väärä oletus, että matkustamossa olisi tarpeeksi tilaa kaikkien matkustajien matkatavarahyllyille sijoitettaville käsimatkatavaroille, sanoo Norwegianin VP Product Management Cecilie Nybø Carlsen.

Norwegianin mukaan useimmat sen koneista kuljettavat 186 matkustajaa, mutta hyllyllä on tilaa vain 80 matkustajan laukuille.

Lentoyhtiö kertoo kannustavansa asiakkaita tulemaan lähtöportille ajoissa siten, että matkatavarahyllylle sijoitettavista käsimatkatavaroista maksaneet pääsisivät ensimmäisten joukossa hyllyjen luo kamppeitaan nostamaan.

Hyllylle sijoitettavia tavaroita halajaville on luotu erikseen oma lipputyyppi. Toinen vaihtoehto on maksaa lisäsumma ennen matkaa.

Samalla yhtiö on nostanut hieman käsimatkatavaroiden painorajoja. Uusi käytäntö ei vaikuta varauksiin, jotka on tehty ennen 23.01.2020.

Pelkät käsimatkatavarat lisäävät turvatarkastukseen kuluvaa aikaa

Yhä useammin lennolle mennään pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Se on matkustajalle kätevää, mutta voi muodostaa riskin vaaratilanteessa.

Elokuussa 2018 Onnettomuustutkintakeskus OTKES kertoi, kuinka käsimatkatavaroiden kanssa puljaaminen ja käytäviä tukkivat laukut hankaloitti koneen evakuointia Helsinki-Vantaalla. Useat matkustajat olivat yrittäneet ottaa käsimatkatavaroita mukaansa, mutta joutuneet jättämään ne ennen koneesta poistumista.

Käsimatkatavaroiden suosion kasvulla on vaikutuksia myös turvatarkastuksiin kuluvaan aikaan ja sujuvuuteen. Viime vuoden tammikuussa Oulun lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen kertoi, että vaikutuksia näkyy etenkin talvisin, kun ihmisillä on talvella esimerkiksi paksummat ja isommat talvitakit, jolloin myös tarkastettavaa on enemmän.

Lue myös:

Vaikka lentomatkailu on helppoa, laukkujen saaminen perille vaatii usein matkustajalta ylimääräisiä lähtöselvityksiä

Otkes: Laukut haittasivat eilistä matkustajakoneen evakuointia Helsinki-Vantaalla – Paikalla olleet kertovat myös rynnimisestä

Kun matkatavaroiden kanssa joutuu tekemään lisätöitä, kasvaa pelkillä käsimatkatavaroilla matkustavien määrä

Tässä ovat Suomen suosituimmat koirarodut: labradorinnoutajan suosio kasvaa yhä, kansalliskoira suomenpystykorva ei mahtunut kymmenen kärkeen

$
0
0

Labradorinnoutaja on jälleen Suomen suosituin koirarotu. Rodun rekisteröintimäärät kasvoivat taas vuonna 2019, kertoo Suomen Kennelliitto tiedotteessaan.

Suomen Kennelliitto rekisteröi viime vuonna 2 307 labradorinnoutajaa, mikä on 112 edellisvuotta enemmän.

Labradorinnoutajasta tuli suosituin koirarotu vuonna 2010. Se on pitänyt kärkipaikkaa siitä lähtien.

– Labradorinnoutaja on kaikkialla yksi suosituimmista roduista. Ne ovat sopivan kokoisia, mukavaluonteisia ja suhteellisen helppohoitoisia, sanoo Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen tiedotteessa.

Viime vuonna toiseksi suosituin koirarotu oli jämtlanninpystykorva, joita rekisteröitiin 1 424 koiraa. Kolmanneksi suosituin oli saksanpaimenkoira, joita rekisteröitiin 1 259 yksilöä.

Kansalliskoira suomenpystykorva jäi sijalle 12.

Suomenpystykorva
Suomenpystykorva on maamme kansalliskoira.AOP

Yhteensä viime vuonna rekisteröitiin 45 111 koiraa. Lukumäärä laski hieman, sillä vuonna 2018 koiria rekisteröitiin 45 704.

Kennelliiton mukaan koirien rekisteröinti ja tunnistusmerkintä on tärkeää, koska näin koira voidaan yksilöidä ja sen tiedot pystytään yhdistämään omistajan tietoihin.

Lisäksi rekisteröinti helpottaa eläintautien torjuntaa, eläinten hyvinvoinnin valvontaa ja ongelmatapauksiin puuttumista. Rekisteröinnin avulla voidaan myös torjua pentutehtailua, koska sen avulla voidaan seurata nartulla teetettyjen pentueiden määrää.

Koirien kärkikymmenikön lisäksi hiljattain julkaistiin myös Suomen suosituimmat kissarodut.

Lue myös:

Mikkeliläinen Viksu on vuoden poliisikoira

Frank-koira pelasti äidin ja kaksi lasta palavasta talosta: "Parin minuutin kuluttua meistä kukaan ei ehkä olisi enää herännyt"

Juttua muokattu 23.1. klo 20.23: korjattu suomenpystykorvan kirjoitusasu

Suomalainen vaihto-opiskelija jäi jumiin viruskaranteenissa olevaan Wuhaniin: "Pitää toivoa, että kaupoista löytyy ruokaa"

$
0
0

Kiinassa opiskelevan Markus Tietäväisen lomasuunnitelmat saivat yllättävän käänteen keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Tietäväinen oli ehtinyt matkailla viikon verran muualla Kiinassa ja palasi opiskelukaupunkiinsa Wuhaniin eilen keskiviikkona. Tänään torstaina hänen piti jatkaa lentäen lomalle Suomeen. Toisin kävi.

– Vanhempieni kautta tuli yöllä tieto kaupungin eristyksestä. Aloin selvittää lentoani, jonka piti olla Chengdun kautta. Se oli peruuntunut.

Kiinan viranomaiset määräsivät Wuhanin karanteeniin kaupungissa leviävän koronaviruksen takia.

Tietäväisen mukaan karanteeni tuli yllätyksenä, vaikka varotoimenpiteet tartuntojen takia olivat tiedossa.

Tällä hetkellä tilanteesta tiedotetaan opiskelijoille lähinnä yliopiston WeChat-mobiilipalvelun kautta. Ohjeet koskevat muun muassa julkisen liikenteen välttämistä ja hygieniasta huolehtimista. Samankaltaisia ohjeita kuin minkä tahansa flunssan torjunnassa, Tietäväinen kertoo Ylelle puhelimitse Wuhanista.

Markus Tietäväinen
Markus Tietäväisen lomasuunnitelmat muuttuivat.Markus Tietäväinen

– Pahinta tällä hetkellä on epätietoisuus, se, ettei yhtään tiedetä, jatkuuko tämä päiviä vai viikkoja vai vieläkin pidempään.

Wuhanissa on hiljaista, jopa suomalaisella mittapuulla

Tietäväinen kuvailee keskisessä Kiinassa sijaitsevan, yli 11 miljoonan asukkaan Wuhanin tunnelmaa suorastaan aavemaiseksi.

Kiinan kaupungit hiljenevät muutenkin perjantaina virallisesti alkavan kiinalaisen uudenvuoden aikana, mutta koronaviruksen takia käyttöönotetut erityistoimet näkyvät Wuhanissa selvästi.

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan kaikki bussi-, lento- ja junaliikenne Wuhaniin ja sieltä pois on keskeytetty. Myös paikallisliikenne on pysäytetty. Ihmisiä on kehotettu käyttämään hengityssuojia.

– Välillä kuuluu, kun joku auto ajaa ohi. Kiinalaisessa somessa on videoita siitä, kuinka viranomaiset tarkastavat autoja nyt, kun ilmeisesti kaikki metrotkin on suljettu, opiskelija-asunnossaan oleva Tietäväinen sanoo.

Hän kertoo myös kuulleensa tungoksista, jotka syntyivät juuri ennen kuin liikenne keskeytettiin kello 10 paikallista aikaa.

– Siellä oli kuulemma aikamoinen ruuhka sekä lentokentällä että juna-asemilla, kun viime hetken pakoonryntäys tapahtui.

"Nälkää tuskin kuitenkaan joudutaan näkemään"

Yliopistolla on tavallista vähemmän väkeä alkaneen loman takia. Tietäväinen kertoo jutelleensa yhä paikalla olevien muiden opiskelijoiden ja myös joidenkin paikallisten kanssa tunnelmasta.

Pahinta on hänen mukaansa juuri epätietoisuus.

Suurin osa kaupoista ja ravintoloista on kiinni, mikä on tosin tavallista kiinalaisen uudenvuoden aikaan.

– Meitä on kehotettu viettämään aikaa omissa huoneissamme ja välttämään turhaa ulkonaliikkumista. Kai minä nyt sitten noudatan näitä sääntöjä.

Vaikka ravintoloita ei juurikaan ole auki, avoinna olevissa kaupoissa on toistaiseksi ollut ruokaa. Tietäväinen toivoo, että niin on jatkossakin.

– Vielä ei tarvitse pelätä, että täällä aletaan nälkää näkemään.

Tilannetta kuitenkin hankaloittaa se, että kun julkista liikennettä ei ole, kaiken pitää olla kävelymatkan päässä.

– Tämä on tällaista metsästys-keräilyä nyt.

Myös muualla Kiinassa olevat suomalaiset seuraavat tilannetta

Suomen suurlähetystössä Pekingissä tilannetta tarkkaileva eläinlääkintöneuvos Anna-Stiina Antola arvioi, että kokonaiskuva koronavirustartuntojen vakavuudesta ei ole vielä selvä. Hänen mukaansa Kiina on kuitenkin ottanut oppia menneestä.

Kiinan viranomaisia on syytetty hidastelusta ja tiedon pimittämisestä aiempien epidemioiden aikana.

– Kiinan viranomaisten toiminta on tällä kertaa omiaan herättämään luottamusta. Saan uusimmat tiedotteet puhelimeeni, Antola sanoo.

Merkille pantavaa on, että nyt koronavirukseen menehtyneet ovat pääosin iäkkäitä ihmisiä, joilla oli muitakin perussairauksia. Vuoden 2003 sars-epidemiaan menehtyi myös nuoria ihmisiä.

Uudentyyppisestä koronaviruksen on tähän mennessä saanut tartunnan yli 580 ihmistä. Menehtyneitä on 17.

Torstaina Kiina määräsi Wuhanin lisäksi eristykseen myös kaksi muuta kaupunkia, Huanggangin ja Ezhoun. Molemmat sijaitsevat Hubein maakunnassa, jonka pääkaupunki Wuhan on.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin kello 23.00:een asti.

Viewing all 106222 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>