Tammikuussa Britannian kuningashuoneen velvollisuudet taaksensa jättäneet Sussexin herttuapari prinssi Harry ja Meghan lakkaavat jatkossa käyttämästä Sussex Royal -tuotemerkkiään.

Kuningatar Elisabet II totesi aiemmin viikolla ettei Harryn ja Meghanin sovi käyttää brändinsä kauppaamisessa ja mainostamisessa Sussex Royal -nimeä, koska eivät ole enää kuninkaallisia (eng. royal).

Pariskunta on tähän saakka käyttänyt ahkerasti Sussex Royal -tavaramerkkiä, jonka nimen alla he ovat kaupitelleet useita eri tuotteita ja toimintoja. Tuotemerkin käytön skaala on ollut laaja, aina teeastioista konsulttipalveluihin.

Tämän lisäksi he ovat olleet perustamassa hyväntekeväisyysjärjestö Sussex Royal Foundationia, mutta nyt nimi menee uusiksi. Tämän vahvisti pariskunnan tiedottaja perjantaina.

Hyvästi kuningashuone, tervetuloa "tavallinen elämä"

Koko tapahtumasarja juontaa juurensa siihen, kun prinssi Harry ja Meghan halusivat jättää Ison Britannian kuningashuoneen velvollisuudet taakseen ja keskittyäkseen omaan elämäänsä taloudellisesti riippumattomina hovista.

Tällä hetkellä pariskunta asuu Archie-poikansa kanssa Vancouverinsaarella Kanadan länsirannikolla, aivan Vancouverin miljoonakaupungin tuntumassa.

Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin viimeinen virallinen edustustehtänä on 9. maaliskuuta. Virallisesti niin sanottu Megxit (jota nimeä englantilainen lehdistö on käyttänyt koko tapahtumasarjasta) tapahtuu 31. maaliskuuta.

Lue lisää:

Harry ja Meghan eivät ole enää "Hänen kuninkaallinen korkeutensa"

Kuningatar Elisabet hyväksyy prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin ratkaisun

Britannian prinssi Harrylta ja Meghanilta yllätysilmoitus: Aikovat vetäytyä nykyisistä rooleistaan kuninkaallisen perheen jäseninä – Hovi ymmärtäväisenä

Toimeentulotukeen tarttuu yhtä moni kuin ennenkin

Sitkeästi nousseet toimeentulotuen määrät kääntyivät viime vuonna laskuun. Keskeisenä syynä oli tavallista aiemmin, elokuusta lähtien maksetut veronpalautukset. Veronpalautus leikkaa suoraan saatavan tuen määrää. Tutkija arvioi että parantuneesta taloustilanteesta huolimatta tuen tarve pysyy ennallaan.

Yöllä puhalsi vaarallisen voimakas tuuli

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan tuulenpuuskat yltyivät myrskylukemiin eli 23–24 metriin sekunnissa iltayöllä osissa Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Yli 20 metriä sekunnissa puhaltavia puuskia koettiin laajemminkin maan länsi- ja eteläosissa. Voimakkaimmat tuulenpuuskat olivat lauantaina Rauman ja Turun välisellä akselilla.

Yle löysi yhden Amazonin laittomista kultakaivoksista

Brasiliassa leviää kultakuume, joka tuhoaa sademetsiä ja jättää jälkeensä raiskatun maan. Kullankaivuusta on tullut yhä merkittävämpi syy Amazonin alueen metsäkatoon. Yle löysi yhden Amazonin laittomista kultakaivoksista, jossa kaivajat raatavat koko valoisan ajan.

Hiekkamyrsky sulki lentokenttiä Kanarialla

Hiekkamyrskystä aiheutunut huono näkyvyys on haitannut lentoliikennettä Kanariansaarilla. Myös Helsinki-Vantaalle saapuvia lentoja jouduttiin perumaan. Hiekka kulkeutui saarille Saharasta.

Miksi nöyryyttämisen kulttuuri elää klassisessa musiikissa?

Image nosti juttukokonaisuudellaan julkiseen keskusteluun nöyryyttämisen kulttuurin ja seksuaalinen häirinnän Sibelius-Akatemiassa.

– Arvostan omaa ammattiani ja sydämellään paneutuvia ihmisiä ympärilläni, mutta musiikki ei voi olla niin iso asia, että inhimillisyys unohtuu, toteaa Ylen kulttuurivieras, vuodenvaihteessa eläkkeelle jäänyt Sibelius-Akatemian kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professori Atso Almila.

Aurinko näyttäytyy sunnuntaina

Sunnuntaiksi sää poutaantuu ja laajoilla alueilla on myös osaksi aurinkoista. Idässä sataa vielä aluksi lunta ja maan keskiosissa liikkuu vähäisiä räntäkuuroja.

Maanantaina pilvisyys vaihtelee ja sää kylmenee. Pohjoisessa sataa lunta ja maan lounaisoisssa tulee lumikuuroja. Tiistai on poutainen koko maassa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen edellyttää Suomen viranomaisilta erityistarpeiden huomioimista, mutta Maahanmuuttoviraston (Migri) mukaan tämän ei pitäisi aiheuttaa ongelmaa.

Sisäministeriö vahvisti tänään, että hallitus on sopinut 175 turvapaikanhakijan vastaanottamisesta Välimeren alueelta. Tarkoituksena on tuoda maahan erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia, kuten lapsia ja yksinhuoltajaperheitä.

Tämä painotus asettaa omat haasteensa vastaanottajalle. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio kertoo, että pienille lapsille saatetaan tarvita saattajia matkan ajaksi. Ilman huoltajaa tuleva alaikäinen tarvitsee myös edustajan Suomessa. Lisäksi yksin tuleville lapsille täytyy löytää paikat alaikäisille tarkoitetuista vastaanottoyksiköistä, joissa on riittävästi ohjaajia heidän hyvinvointinsa takaamiseksi.

Myös tarve psykologiselle tuelle ja sosiaalityöntekijöille voi olla tavallista suurempi, kun saapujat on valikoitu erityisesti haavoittuvuuden perusteella. Vuorio kertoo, että vastaanottamisessa tarvittavaa turvapaikkaprosessin transit- eli ensivaiheen toimintaa on Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Lappeenrannassa.

Tavoitteena on joka tapauksessa yksilöllinen apu.

– Palvelut räätälöidään sen mukaan, keitä tulee, Vuorio sanoo.

Ikä vaikuttaa tarvittaviin palveluihin

Vuorio painottaa, että Suomessa on hyvä valmius vastata tulijoiden tarpeisiin. Tällä hetkellä vastaanottamiseen tarvittavia tiloja ei kuitenkaan ole välttämättä riittävästi.

– Vastaanottokapasiteettia on viime vuosina alasajettu, Vuorio huomauttaa.

Erityisesti siinä tapauksessa, että tulossa olisi suuri määrä alaikäisiä ilman huoltajaa, tiloja täytyy etsiä nopealla aikataululla. Vuorion mukaan tämän ei pitäisi tuottaa ongelmia, joskin järjestelyihin tarvitaan joitain kuukausia.

Paljon riippuu siis siitä, keitä tulijat lopulta ovat. Tietoa tästä ei odoteta aivan pian: sisäministeriön kansainvälisten asioiden johtaja Laura Yli-Vakkuri sanoo, että valintojen vahvistuminen saattaa kestää kuukausia.

– Se, keitä meille esitetään, on omanlaisensa prosessi. Se kyllä kestää, koska se edellyttää arviointia sekä lähettävässä että vastaanottavassa maassa.

Esivalmistelut paikan päällä, turvapaikkaprosessi Suomessa

Ennen kuin valmistelut saadaan polkaistua kunnolla käyntiin, valtioneuvoston tulee tehdä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta virallinen päätös. Sitä odotetaan ensi viikolla.

Sisäministeriön Yli-Vakkuri sanoo, että Maahanmuuttovirasto ja suojelupoliisi tekevät valinnoissa yhteistyötä. Yksityiskohdista ei ole vielä päätetty, mutta Yli-Vakkurin mukaan Suomesta ollaan ensin yhteydessä paikallisiin - todennäköisesti ainakin kreikkalaisiin – viranomaisiin, joilta toivotaan esitystä vastaanotettavista henkilöryhmistä. Tämän pohjalta asian pohdintaa jatketaan Suomessa.

Migrin Vuorion mukaan valintojen päätteeksi Suomesta saatetaan lähettää paikan päälle delegaatio selvittämään, millaisia erityistarpeita tulijoilla on. Tällöin näihin osataan hyvissä ajoin varautua.

Suomeen tullessaan valitut ihmiset ovat kansainvälisen suojelun hakijoita. Varsinainen turvapaikkaprosessi käynnistyy siis vasta Suomessa.

Lue myös:

Sisäministeriö vahvistaa: Suomi voi ottaa 175 turvapaikanhakijaa Välimeren pakolaisleireiltä

Niinistö turvapaikanhakijoista: Suomen autettava erityisesti pienimpiä lapsia ja tyttöjä

Kun kuoromusiikkia nelisensataa vuotta sitten esitettiin kirkoissa, etupenkit oli varattu rikkaille ja vaikutusvaltaisille. Niille sijoille sanat kuuluvat ja melodiat erottuvat.

Takana istui kansa. Siellä musiikin yksityiskohdista saa huonommin selvää. Se saattoi olla tarkoituksenmukaista, pohtii säveltäjä, kapellimestari Atso Almila.

– Musiikki muuttuu ihmeelliseksi sointimatoksi, ja viesti hämärtyy. Olisiko ollut niin, ettei kansan haluttu ymmärtävän enempää hovin ja uskonnon asiasta, siis musiikista, hän muistelee legendaarisen toimittajan Hannu Taanilan radio-ohjelmaa aiheesta.

Mozartin aikaan 1700-luvun loppupuolella tilanne muuttui. Klassisesta musiikista tuli kansan huvia. Oopperoihin oli halpoja lippuja tavan ihmisille. Konserteissa ihailtiin säveltäjäneroa, mutta myös kilisteltiin ja pidettiin hauskaa.

– Syntyi luonnollisempi suhde musiikkiin, Almila tähdentää.

1900-luvulla suunta oli taas päinvastainen. Klassinen musiikki oli nyt kohottavaa korkeakulttuuria, elämää suurempaa taidetta, ja vastakohta mökämusiikille, kriitikko Seppo Heikinheimon (1938–1997) sanaa lainaten.

– Konserteissa alettiin paheksua ylimääräisiä ääniä kuten yskimistä. Elävän tapahtuman tilalle tuli täydellinen levytys ilman yhtäkään ylimääräistä inahdusta tai virhettä. Musiikki sterilisoitui veistokselliseksi arkkitehtuuriksi.

Image kertoi epäasiallisesta käytöksestä ja seksuaalisesta häirinnästä Sibelius-Akatemiassa

Kulunut viikko oli suomalaisessa klassisessa musiikissa käänteentekevä. Image-lehti avasi toimittaja Sonja Saarikosken juttukokonaisuudella julkisen keskustelun oppilaitoksissa tapahtuvasta opiskelijoiden nöyryyttämisestä, seksuaalisesta häirinnästä sekä opettajien ja jopa alaikäisten oppilaiden välisistä suhteista.

Saarikosken jutuissa keskitytään Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan, mutta keskustelu koskee tavalla tai toisella koko maata ja musiikin ammattiopetusta. Itse seuraan klassista musiikkia paitsi toimittajana myös muusikkona. Arveluttavista tilanteista olen kuullut monien kaupunkien musiikkipiireistä.

Sibelius-Akatemian dekaani Kaarlo Hildén vastaa Imagelle, että oppilaitos suhtautuu epäasialliseen käytökseen vakavasti.

Hänen mukaansa Taideyliopisto julkaisi yhteisen oppaan epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseksi viisi vuotta sitten. Seksuaalisen häirinnän yleisyydestä kertovan #metoo-liikkeen myötä johto totesi, ettei se yksistään riitä. Ohjeet voisivat Hildénin mukaan olla käytännönläheisempiä.

Saarikosken juttukokonaisuus sanoittaa niitä tunteita, joita moni entinen ja nykyinen soitonopiskelija ja muusikko kantaa mukanaan. Minunkin on niihin viulistina helppo samastua.

Klassinen musiikki on niin henkilökohtainen laji, että se tekee muusikkoudesta helposti särkyvää.

Kahdenkeskinen opetustilanne on herkkä vallan väärinkäytölle

Kysymys on osaltaan siitä, kuinka olemme vuosisatojen aikana oppineet suhtautumaan klassiseen musiikkiin.

Mukana on sitä pyhää, joka opittiin kirkon takapenkeillä 1600-luvulla, sitä nerokkuutta, joka opittiin Mozartilta ja Beethovenilta, sitä sterilisoitua veistoksellisuutta, joka opittiin 1900-luvulla vaikkapa Herbert von Karajanin johtamista levytyksistä.

Alan opiskelijoille käy selväksi, että musiikki on korkeampi päämäärä, jonka edessä on oltava nöyrä mutta intohimoinen, vaativa mutta pyyteetön.

– Arvostan omaa ammattiani ja sydämellään paneutuvia ihmisiä ympärilläni, mutta musiikki ei voi olla niin iso asia, että inhimillisyys unohtuu. Mikään asia maailmassa ei ole sellainen, että sen saavuttamiseksi olisivat kaikki keinot sallittuja, Almila sanoo.

Jo lähtökohta on haastava: on mestari, ja sitten on kisälli. Opettaja, jolla on ehkä oma taiteellinen uransa tai ainakin visionsa, ja oppilas, jolle epävarmuus omista taidoista ja tulevaisuudesta on arkipäivää.

– Vanhassa perinteessä opettaja eli mestari on vanha vihainen mies. Oppilas eli kisälli vähitellen saavuttaa tarvittavan tason, mutta sitä ennen häntä on läpsitty poskille ja pidetty palvelijana, Almila kuvailee.

Kahdenkeskinen opetustilanne perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Ammattiopinnoissa tavoitteena on muusikkous, ei pelkkä musiikki. Se on tunteellista. Opettaja on valta-asemassa ja tilanne on herkkä väärinkäytöksille.

Almila uskoo, että muutos vie aikaa. Alalla on paljon solmuja avattavana. Almilan metodina oli opastaa mahdollisimman lempeällä kädellä kohti ammatin saloja.

– Oivaltamista ei voi paukuttaa kenenkään päähän, vaan pitää havaita hyvät asiat ja kannustaa niistä.

Miksi Almila ei puuttunut epäasialliseen käytökseen?

Kuopiossa kotinsa olohuoneessa nojatuolilla istuva Almila on monelle tuttu musiikkimaailman ulkopuolella. Hänet tunnetaan Twitterissä järjen äänenä, aktiivisena keskustelijana ja kannanottajana, jolla on tolkuton määrä twiittejä ja 17 000 seuraajaa.

Helmikuussa ensi-iltansa saaneessa Orkesterin edessä -elokuvassa Almilasta piirtyy inhimillinen kuva. Anna-Karin Grönroosin ohjaama dokumentti seuraa Almilan johtamaa kapellimestariluokkaa.

Almila työskenteli Sibelius-Akatemian kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professorina viime vuoden loppuun eli eläköitymiseensä saakka.

Hänen aikanaan #metoo löi läpi maailmalla ja Suomessa.

– Sitä joutui miettimään, että mitenkähän meillä ne asiat ovat. Onko meidän opetuksessamme kaikki oikein.

Miksi Almila ei puuttunut kollegoiden epäasialliseen käytökseen?

– Sibelius-Akatemia on iso laitos, ja yhteistyö luokkien kesken on vähäistä. Tapauksia tuli esille puun takaa niin, ettei niihin edes ehtinyt reagoida. Niihin puututtiin johtajatasolla.

Imagen jutun perusteella epäasiallista käytöstä ei ole kitketty pois.

Huutaminen toi uskottavuutta

Länsimaisen taidemusiikin historia on läsnä klassisen musiikin opetuksessa. Suurten mestareiden oppeja pyritään kuljettamaan muusikkosukupolvelta toiselle. Saattaa olla, että nimeä on arvostettu enemmän kuin käytöstapoja tai taitoa opettaa.

Ajat muuttuvat, ja opetuksen sisältöön on vuosien varrella puututtu, mutta perässä on vaikea pysyä. Almila on nähnyt musiikkimaailman läheltä 1970-luvulta saakka. Silloin kapellimestarilta ja opettajaltakin oikein odotettiin näyttävää temperamenttia.

– Ei ollut pelkästään niin, että oli tapana huutaa ja vaatia, vaan tuntui siltä, että huutaminen toi uskottavuutta. Otettiin vakavasti, kun huudettiin. Kun meni hyvin, niin kiitettiin.

– Alistuminen kuului asiaan. Jos nyt joutuisi heitetyksi sinne takaisin, sitä levittelisi käsiään, että ei tällainen käy ollenkaan.

Nöyryyttämisen kulttuuri valui ammattimaailmasta perusopetukseen saakka. Itkuiset soittotunnit ja huuto opetustilanteissa ovat monelle suomalaiselle tuttuja kokemuksia.

Lähivuosina on alettu puuttua siihen, kuinka opiskelijoiden tasoa mitataan. Parikymmentä vuotta sitten oli tavallista, että nuoret soittajat marssitettiin vuosittain ikäjärjestyksessä lautakunnan eteen. Soitosta saatu palaute oli pelkkä pistemäärä.

Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla pisteytyksestä on luovuttu.

– Tutkinnoista pääsee joko läpi tai ei. Pääpaino on rakentavalla palautteella, jota oppilaat myös eniten kaipaavat. Palautteessa voi olla paljonkin korjausehdotuksia, ja kandidaatit kysyvät paljon.

"Paluu vanhaan ei tekisi onnelliseksi"

Suomessa tarjotaan korkeatasoista musiikin ammattiopetusta. Ala on täynnä intohimoisesti työhönsä suhtautuvia pedagogeja. Monella muusikolla päällimmäinen tunne on kiitollisuus.

Rinnalla kulkee ahdistava ja arveluttava taso, josta on vaikea saada otetta. Siihen ovat vaikuttaneet tähtikultti ja neromyytti, joiden harhauttamina väärinkäytöksiä on hyväksytty.

Tradition merkitys alalla on mittava, mutta on anteeksiantamatonta, jos sen nimissä edelleen lakaistaan maton alle epäasiallinen käytös ja jopa seksuaalinen häirintä.

– Paluu vanhaan ei onnistu. Eikä se edes tekisi onnelliseksi, Almila toteaa.

Jutun kirjoittaja on opiskellut viulunsoittoa kolmella vuosikymmenellä, viimeksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa.

Lue lisää: Nöyryytys ja seksuaalinen häirintä on alalla tavallista, kertoo tuore juttu – "Klassisen musiikin piireissä on opittu vaikenemaan vaikeista asioista"

Suomen hallitus on sopinut, että Suomi auttaa haavoittuvassa asemassa olevia turvapaikanhakijoita Välimeren alueella. Hallituksen mukaan Suomi voi vastaanottaa enintään 175 ihmistä Kreikasta, Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta.

– Me autamme niitä, jotka ovat todellisissa vaikeuksissa. Kaikkein suurimmissa vaikeuksissa ovat kaikkein pienimmät lapset ja tytöt, presidentti Sauli Niinistö sanoo Ylen Ykkösaamussa.

Hän lisäsi, että tämä on yleinen kanta, koska presidentti ei tiedä millaisia lapsia leireillä on. Niinistö sanoo olevansa asiassa median tietojen varassa.

Niinistön mukaan perustuslakivaliokunta toimi hyvin päättäessään esitutkinnassa Haaviston toiminnassa: " Asiat tulevat selvitettyä"

Presidentti Niinistö pitää hyvänä asiana, että perustuslakivaliokunta päätti käynnistää esitutkinnan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toiminnasta.

– Näin asiat tulevat selvitettyä, Niinistö sanoo.

Perustuslakivaliokunta kertoi tällä viikolla käynnistävänsä esitutkinnan Haaviston al-Holin leiriin liittyvistä toimista. Esitutkinta koskee sitä, miksi Haavisto halusi siirtää konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin. Esitutkinnan tekee valtakunnansyyttäjä.

Niinistö uskoo, että Haavisto kykenee hoitamaan ulkoministerin tehtäviä esitutkinnan aikana, vaikka tilanne voikin olla tälle kiusallinen. Presidentin mukaan tilanne ei vaaranna Suomen ulkopoliittista linjaa.

Niinistö: "Maahanmuutto voi aiheuttaa pelkoa"

Niinistö puuttui Ykkösaamussa suomalaisen keskusteluilmapiirin kärjistymiseen.

– Vastuu on jokaisella, joka asiasta puhuu. Kiistaakin voi käydä, mutta jos se etenee siihen, että irtaudutaan asiasta ja kohdistetaan aggressiota toiseen ihmiseen henkilönä, silloin ollaan väärillä teillä.

Niinistö sanoi ymmärtävänsä myös sen, että maahanmuutto voi aiheuttaa pelkoa. Hän sanoi, että vaikka varmasti tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, se voi herättää erilaisia tunteita.

– Joidenkin mielissä se herättää levottomuutta, pelkoakin. Pitäisi keskustelemalla avoimesti auki syyt ja pelot, kuin että osoitetaan sormella, että olet väärässä ja nimittelyä perään, Niinistö sanoo.

Palvelualojen työntekijät joutuvat hiljaa kärsimään

Presidentti on huolissaan julkisen palvelusektorin työntekijöihin kohdistuvasta uhkailusta, heistä jotka "joutuvat hiljaa kärsimään".

– Voi joutua päivittäin aikamoisen suoran hyökkäyksen kohteeksi asiakkaansa taholta, Niinistö sanoo.

Niinistö kertoo omasta käynnistään poliklinikalla pari vuotta sitten. Hänen turvamiehensä tapasi sairaalassa kollegansa, jolla on "joka päivä otteluja asiakkaiden kanssa".

– Eihän se voi olla näin, että yhteiskunta, joka tarjoaa palvelujaan, ja ne ihmiset, jotka niistä huolehtivat, ovat jatkuvassa alistamisessa.

– Kyllä meidän pitäisi sen verran tolkuissamme olla, että jos olemme saamassa jotakin ja tarvitsemme sitä, ettemme ensmmäisenä lähde sen kimppuun, jolta pyydämme, Niinistö sanoo.

Lue aiheesta lisää:

Sisäministeriö vahvistaa: Suomi voi ottaa 175 turvapaikanhakijaa Välimeren pakolaisleireiltä

Oulun keskustan tuntumassa Toivoniemessä käväisi lauantaina hylje.

Ylen toimittaja Mari Jäntti oli aamupäivällä lenkillä Sulo-koiransa kanssa Merikosken silloilla, kun hän näki jäällä muovipussin näköisen asian.

– Se oli siellä sellaisena myttynä, pallukkana. Kun se huomasi, että jäin koiran kanssa sillalle, se alkoi kuikkimaan pää pitkällä meitä.

Jäntti käveli lähemmäs ottamaan kuvaa, ja hylje pulahti jäihin. Se kuitenkin jatkoi tilanteen tarkkailua ja seurasi kiinnostuneena Jäntin ja Sulon tekemistä.

– Kun kävelin poispäin, se aina välillä kuikki sieltä vedestä. Kun lähdin pois, se könysi takaisin jäälle.

Hylkeen kiinnostus ulkoilijoita kohtaan ei hämmästytä Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntijaa Tapani Veistolaa. Hän kertoo, että hylkeet ovat uteliaita, ja siksi ne toisinaan eksyvätkin kaupunkeihin kalanhakureissuillaan.

Yleensä tällaiset kaupunkien tuntumassa liikkuvat hylkeet ovat nuoria koiraita. Veistola kertoo, että joskus hylkeitä on tavattu jopa sisämaassa, jolloin ne ovat voineet hakeutua esimerkiksi kaivoon. Harmaahylkeitä tavataan toisinaan esimerkiksi Helsingin Lauttasaaressakin.

Oulun edustalla Perämeressä elää sekä harmaahylkeitä eli halleja että itämerennorppia.

Esimerkiksi sanomalehti Kaleva on uutisoinut viime vuonna pikkukaloja pyydystävästä hylkeestä Toppilansaaressa, vuonna 2016 hylkeenpoikasesta Toivoniemessä sekä vuonna 2015 Nallikarista löydetystä hylkeestä, jota oli sekä hakattu että ammuttu.

Lue myös:

Hylje- ja norppakanta kasvaa Itämerellä – Norppamäärät vaihtelevat huhtikuisten jäätilanteiden mukana

Perämerellä halutaan vähentää hylkeitä – listalla useita keinoja edistää metsästystä

Harmaahylkeitä metsästetään murto-osa sallitusta: hylje on kalastajan riesa, mutta saaliina vaikea ja lähes hyödytön

Voit keskustella aiheesta 23.2. kello 23:een saakka!

Australian maastopalojen jäljiltä loukkaantuneita villieläimiä tuodaan edelleen klinikoille hoidettaviksi.

Niitä on ottanut vastaan suomalainen eläinlääkäri Saara Hiippala, joka työskentelee Blue Mountainsin kansallispuiston juurella sijaitsevalla klinikalla. Se ottaa vastaan lemmikkien lisäksi myös luonnonvaraisia eläimiä.

– Kenguruita, vompatteja, nokkasiilejä, opossumeja, lepakoita, papukaijoja, koaloita sekä kaikenlaisia paloa säikähtäessään karkuun lähteneitä lemmikkejä, Hiippala luettelee viime kuukausien hoidokkejaan.

Australiassa syyskuussa alkaneiden massiivisten maastopalojen on arvioitu tappaneen lähes puoli miljardia eläintä. Nyt palot on saatu sateiden ansiosta kuriin, mutta luonto on yhä hätätilassa.

Monet eläimet ovat vammautuneet pahoin. Osalta on saattanut palaa esimerkiksi kokonainen raaja. Eläinlääkärit joutuvat tekemään paljon eutanasiapäätöksiä.

– Palovammat ovat kivuliaita ja lämpöhalvaantuneet eläimet usein kriittisessä tilassa. Hoito on myös todella stressaavaa villieläimelle, joten monesti on viisaampaa tehdä eutanasia.

Kiukkuisia opossumeja ja vesikauhuisia lepakoita

Hiippalan työpaikan häkeissä nuokkuu rauhallista väkeä. Potilaat pidetään koko ajan rauhoitettuna, koska jo hoidon aiheuttama stressi voi aiheuttaa kuolemaan johtavan lihaskudoksen sairauden.

Rauhoitus on tarpeen myös henkilökunnan itsensä vuoksi. Esimerkiksi leppoisaa mainetta kantava koala saattaa olla yllättävän pahansisuinen, ellei sitten ole todella huonossa kunnossa.

– Pahimpia ovat opossumit, jotka ovat hyvin villikissamaisia, Saara Hiippala sanoo.

Myös kissankokoisten australialaisten lepakoiden, lentävien koirien, kanssa saa olla tarkkana.

– Ne kantavat vesikauhuvirusta. Suurin osa eläinlääkäreistä ei saa käsitellä niitä lainkaan, koska he koska eivät ole rokotettuja. Koska itse tulen mantereelta, jossa rokotetaan, minusta on tullut puolivahingossa klinikan lepakkovastaava.

Lentäviä koiria päätyy lepakkospesialistin pöydälle usein.

– Ne lentävät helposti sähkölinjoihin tai sotkeutuvat hyönteisiä jahdatessaan kärpäspapereihin. Joskus kissat käyvät niiden kimppuun, Hiippala selittää.

Työhön saa vaihtelua Tampereelta

Nyt Saara Hiippala istuu tamperelaisen Eläinlääkäriasema Statuksen taukohuoneessa. Tänne hän lentää säännöllisin väliajoin tekemään päivystysrupeamia samalla kun tapaa perhettään pääkaupunkiseudulla.

Puhe vesikauhuisten lentävien koirien hoitamisesta kuulostaa absurdilta täällä, missä hoidettavaksi tulee tavallisia musteja, mirrejä ja marsuja. Hiippala sanoo olevansa yhtä kotonaan Australiassa villieläintä hoitaessaan kuin kotimaisen kissan korvia tarkastaessaan.

Suomessa stressiä on tosin vähemmän.

– Australiassa lemmikkieläinten ongelmat ovat monimutkaisempia, koska siellä on niin paljon eksoottisia sairauksia sekä esimerkiksi myrkyllisiä käärmeitä ja hämähäkkejä. Täällä asiat ovat yksinkertaisempia, eikä vaikkapa punkinpuremasta halvaannu.

Pahasuinen potilas

Metsäpalojen riehuessa pahimmillaan tilanne Hiippalan työpaikalla Australiassa oli erityisen vakava. Kiireen ja ikävien päätösten keskelle mahtui kuitenkin myös hauskoja hetkiä.

Erityisen vaikutuksen hoitajiinsa teki keltatöyhtökakadu, joka oli tuotu klinikalle yhdessä monien muiden eläinten kanssa. Se kyyhötti villieläimeksi ihmeen vaisuna häkissään, mutta hoitohenkilökunta ei löytänyt linnusta mitään vikaa.

Saara Hiippala kulki lintuhäkin ohi kissaosastolle kantolaatikko sylissään. Laatikko uhkasi livetä, ja sen kantajalta pääsi ärräpää. Sillä sekunnilla mysteeripapukaija avasi sanaisen arkkunsa.

– Se alkoi kiroilla eikä lopettanut ollenkaan. Tajusimme että se onkin jonkun lemmikki ja siksi niin kesy, Hiippala nauraa.

Kakadulla on kuuluva ääni, ja loppupäivän Hiippala kollegoineen selitteli odotushuoneessa istuville ihmisille nolona, ettei takahuoneen pahasuinen huutelija ole kukaan henkilökunnasta.

Kanyyli kengurulle ja muita perusasioita

35-vuotias Hiippala on työskennellyt eläinlääkärinä vuodesta 2012. Parin työvuoden jälkeen hän lähti tekemään jatkotutkintoa Englantiin, mistä löytyi yllättäen myös australialainen puoliso. Miehen viisumin umpeuduttua pariskunta päätti muuttaa Australiaan.

Uudessa kotimaassa eurooppalaista eläinlääkärintutkintoa ei tunnistettu, joten Hiippala päätyi suorittamaan Yhdysvaltain laillistumistentin. Sen jälkeen löytyi työpaikka, jossa luonnonvaraisten eläinten hoitaminen opittiin suoraan syvään päähän -metodilla.

– Ensimmäinen villieläinpotilaani oli kenguru. Jouduin hoitamaan sen yksin, enkä aluksi keksinyt edes mihin laittaisin kanyylin, koska eläimen etujalat ovat niin ohuet, Hiippala muistaa.

Hoitaja neuvoi, että kenguruille tavataan laittaa kanyyli häntäsuoneen. Se onnistui, potilas tokeni ja eläinlääkärin usko omiin kykyihinsä kohosi huomattavasti.

– Kun on hoitanut jonkin eläinlajin edustajaa ensimmäisen kerran, seuraavat menevät paljon helpommin. Loppujen lopuksi useimpiin eläimiin pätevät samat säännöt. Kaikki tarvitsevat yleensä nesteytystä ja kipulääkettä, ja sen jälkeen katsotaan miten jatketaan.

Hiippalan elämä on Sydneyssä olympiakylän kyljessä. Suomessa hän tekee keikkahommia, eikä pysyvä muutto takaisin ole ainakaan tällä hetkellä näkyvissä. Jos nainen joskus päätyisi palaamaan ja aloittamaan klinikkatoiminnan täällä, voisiko pöydälle ottaa täkäläisen lepakon ja onnistuisiko opossumien jälkeen vaikkapa kotimaisen piisamin hoitaminen?

– Kyllä varmaankin. Työssäni on vuosien mittaan vahvistunut se ajatus, että mikä tahansa eläin ovesta tulee, niin kyllä sitä osaa hoitaa.

Lue lisää:

Australian luontotuhot alkavat paljastua – Joki muuttui tuhkamönjäksi, monien eläinlajien koko elinalue palanut

Koalojen kauhukesä

Etelä-Sudaniin on saatu vuosien sotimisen jälkeen yhteishallitus, jonka toivotaan lopettavan maata riivanneen nälänhädän ja pakolaiskriisin.

Sisällisotaa on käyty pääasiassa presidentti Salva Kiirin ja kapinallispäällikkö Riek Macharin tukijoiden välillä. Nyt miehet ovat sopineet, että heidän johdollaan maahan perustetaan kansallisen yhtenäisyyden hallitus.

Presidentti Kiir hajotti edellisen hallituksen eilen perjantaina. Tänään Machar vannoi virkavalan ja nousi urallaan jo toisen kerran maan varapresidentiksi.

Kiir lupasi puheessaan, ettei Etelä-Sudanin "rauhaa horjuteta enää koskaan". Hän sanoi antaneensa Macharille anteeksi ja pyysi omasta puolestaan anteeksi Macharilta.

Presidentti toivoi, että hänen dinka-heimonsa ja Macharin nuer-heimo tekisivät samoin. Etelä-Sudanin sisällissota on ollut suurelta osin myös heimojen välistä sotaa.

Sota jatkunut koko itsenäisyyden

Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011, joten se on maailman nuorin valtio. Kiir nousi Etelä-Sudanin presidentiksi ja Macharista tuli varapresidentti. He kuitenkin riitautuivat, Kiir erotti Macharin ja kiista paisui sisällisodaksi.

Sisällissota on ollut erittäin verinen. Sen aikana arvioidaan kuolleen 400 000 ihmistä ja yli kaksi miljoonaa on lähtenyt pakolaisiksi pääasiassa Etelä-Sudanin naapurimaihin.

Sota on pahoin vaikeuttanut maan ruokahuoltoa. 12 miljoonasta asukkaasta noin puolet kärsii ruokapulasta ja noin 40 000 elää nälänhädän olosuhteissa, kertovat avustusjärjestöt.

Järjestöt toivovat, että rauhan myötä avustustyö helpottuu. Sodan aikana yli sata avustustyöntekijää on surmattu ja sotivat osapuolet ovat vaikeuttaneet avun pääsemistä maahan. Ruokakuljetusten haittaamista on myös käytetty poliittisena aseena, mikä on johtanut nälänhädän pahenemiseen.

Ratkaisevia myönnytyksiä

Ulkovallat, esimerkiksi Yhdysvallat, ovat voimakkaasti painostaneet Etelä-Sudanin johtoa solmimaan rauhan. Sopu on myös ollut aiemminkin lähellä, mutta rauhanteko on kuitenkin lopulta kaatunut.

Etelä-Sudanin presidentti ja kapinallisjohtaja allekirjoittivat rauhansopimuksen – Viisi vuotta jatkunut tuhoisa sisällissota päättyy

Osapuolten uusimmissa neuvotteluissa aikarajat ylitettiin monta kertaa, mutta noin viikko sitten molemmat tekivät ratkaisevia myönnytyksiä. Kiir hyväksyi hänelle vaikean päätöksen, joka koski Etelä-Sudanin osavaltioiden määrää. Machar taas suostui siihen, että Kiir saa vastuun maan turvallisuudesta.

Asiantuntijoiden mukaan nyt aikaansaatu sopu on erittäin hauras. Etelä-Sudanissa on vielä aseellisia ryhmittymiä, jotka eivät ole rauhansopimuksessa mukana. Kiirin ja Macharin on myös sovittava esimerkiksi armeijan yhdistämisestä. Maan ihmisoikeustilanne on ollut huono.

Etelä-Sudanissa on huomattavat öljyvarannot, jotka tuovat maalle valtaosan sen tuloista. Sota on verottanut öljyntuotantoa.

"Ei ehkä, vaan koska." Niin sanovat monet monet influenssatutkijat rajun pandemian todennäköisyydestä – sellaisesta kuin espanjantauti, jonka raivo oli vihdoin laantumassa juuri tähän aikaan sata vuotta sitten. Kymmeniä miljoonia ihmisiä oli kuollut.

Asiantuntijat totesivat viimevuotisessa raportissaan, että maailmassa vain 17 valtiolla on kunnon välineitä yrittää panna vastaan, jos influenssavirus muuntautuu niin ärhäkäksi kuin espanjantaudin aiheuttaja. Suomi on tässä parhaiten varautuneiden joukossa.

Arkeologeilla puolestaan on tuoretta kerrottavaa siitä, miten ihmisyhteisöt saattaisivat äärimmäisessä tilanteessa nytkin reagoida kuolleisiinsa.

Tulisiko pandemian uhreista ongelmajätettä, joiden ruumiista pitäisi vain päästä nopeasti eroon? Englannin Lincolnshirestä löytynyt ruttouhrien joukkohauta osoittaa toista.

Oma kirkkomaa vaihtui joukkohautaan

Niin valtava pandemia kuin espanjantauti olikin, 1300-luvun puolivälissä riehunut musta surma niitti ihmisiä vielä pahemmin. Jopa 200 miljoonan ihmisen arvellaan kuolleen muutamassa vuodessa.

Englannissa ruton arvioidaan tappaneen jopa puolet väestöstä. Silti joukkohautalöydöt ovat hyvin harvinaisia. Maaseudulta niitä ei ollut löytynyt tätä ennen ainoatakaan.

Vaikka musta surma tyhjensi pahimmillaan kokonaisia kyliä, taudin on oletettu edenneen väljissä oloissa hitaammin kuin runsasväkisissä kaupungeissa. Siksi on luultu, että kylissä uhrit ehdittiin haudata normaaliin tapaa.

Thorntonin luostarin kupeessa sijainneessa sairaalassa menehtyneille se olisi tarkoittanut hautaa oman seurakunnan hautausmaalla puolentoista kilometrin päässä luostarista.

48 vainajan joukkohauta todistaa hallitsemattomasta tilanteesta sairaalassa, jonne ruton saaneita tuli hätääntyneinä etsimään parannusta rukouksista.

Eri puolilla maailmaa ruttoon etsittiin lääkettä kaikesta mahdollisesta. Ruttopaiseisiin hierottiin muun muassa pilkottua käärmeenlihaa tai tahnaa, joka oli sekoitettu pihkasta, kukkien juurista ja ihmisten ulosteesta. Myös kylpy terveiden ihmisten virtsassa kuului hoitokeinoihin.

Jos tauti kuitenkin oli kuolemaksi, kuten se oli yli puolelle sairastuneista, pappien apua toivottiin sielulle. Katolinen usko edellytti viimeistä voitelua.

Niin moni luostarisairaalaan tulleista kuoli muutamassa päivässä, että ainoaksi hautausmahdollisuudeksi jäi matala joukkohauta.

Siitä huolimatta kaikki sen vainajat saateltiin viimeiselle matkalleen kunnioittavasti, kertoo Antiquity-lehdessä julkaistu Sheffieldin yliopiston tutkimus.

Ruton DNA on säilynyt hampaissa

Tutkimuksen mukaan luurangot osoittavat, että kaikki vainajat haudattiin hyvin lyhyen ajan kuluessa. Heitä ei silti heitelty kuoppaan hujan hajan.

Jokainen aseteltiin huolellisesti viimeiseen lepoonsa. Olkaluiden asento todistaa, että ruumiit olivat olleet käärinliinoissa, vaikka ne ovat maatuneet kauan sitten.

Juuri valtavan ruttoepidemian uhreiksi heidät on päätelty monesta syystä.

Luiden radiohiiliajoitus varmisti, että ihmiset olivat 1300-luvulta, ja haudasta löytyneet keramiikanpalaset ja kaksi hopeapenniä täsmensivät ajan vuosisadan puoliväliin.

Diagnoosin pätevyydestä antoivat vahvaa näyttöä hampaista otetut näytteet: niistä löytyi Yersinia pestis -ruttobakteerin DNA:ta.

Yksi peruste diagnoosiin oli myös se, että vainajat olivat hyvin eri-ikäisiä. Laaja ikäjakauma sopii yhteen sen kanssa, että rutolle olivat alttiita kaikki, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, arkeologi Hugh Willmott Sheffieldin yliopistosta.

Keskiaikaisilta hautausmailta löytyy yleensä suhteellisesti eniten lapsi- ja vanhusvainajia, sillä tartuntataudit olivat heille keskimäärin vaarallisimpia, aivan kuten tänäkin päivänä.

Toinenkin katastrofi niitti väkeä 1300-luvulla

Vuonna 1139 perustettu Thorntonin luostari oli katolisen Englannin rikkaimpia uskonnollisia yhteisöjä. Arkeologeille se on ollut rikas myös viime vuodet. Sheffieldin yliopiston tutkijat ovat löytäneet sieltä toisenkin hautaharvinaisuuden ruttouhrien joukkohaudan lisäksi.

Vuonna 1317 kuollut pappi Richard de W'Peton oli saanut hautakiveensä sekä nimensä että kuolinpäivänsä, mikä oli hänen ajalleen perin epätavallista.

Kiveen oli kaiverrettu myös raamatunlause: "Niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat."

Arkku oli palasina, kuten luurankokin, mutta laboratoriotutkimuksissa saatiin silti selville, että de W'Peton oli ollut hieman yli 160-senttinen ja elänyt 35–45-vuotiaaksi.

De W'Petonin luille tehdyt tutkimukset osoittavat, miten paljon tietoa ihmisestä on saatavissa nykymenetelmillä.

Hänestä on selvinnyt muun muassa, että häntä tuskin oli kasvatettu uskonnolliselle uralle. Lihasten kiinnittymiskohdat kertovat, että hänellä oli raskaan työn raatajan lihakset. Hampaat puolestaan paljastavat, että hän oli lapsena ollut usein nälkäinen.

Kuolinsyytä luista ei ole voitu lukea, mutta Hugh Willmot epäilee, että de W'Petonin saattoi tappaa toinen suuri katastrofi. Se koetteli Eurooppaa puoli vuosisataa ennen mustaa surmaa.

Hellittämättömien sateiden aiheuttamat viljakadot laukaisivat vuosien 1315–1317 suuren nälänhädän. Miljoonia nälän heikentämiä kuoli. Thorntonin luostarin pappien tehtävänä oli auttaa luostariin tulleita sairaita, aivan kuten mustan surman aikana. Ehkä jokin tartuntatauti koitui de W'Petonin kohtaloksi

English Heritage -järjestön verkkosivulla seurataan Thorntonin luostarin yhä jatkuvia tutkimuksia.

Lue myös:

Uusi suurpandemia voi puhjeta, jos kolme ehtoa täyttyy – sata vuotta sitten influenssa tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä parissa vuodessa

Vinhassa pyörityksessä viime aikoina ollut Vihreiden johto pyrki aamupäivällä nostattamaan yhteishenkeä Helsingissä.

Eri puolilta Suomea kokoontuneet Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsenet kiittelivät ministeriryhmän pyrkimyksiä viedä tärkeitä ilmastoasioita eteenpäin, mutta purkivat samalla avoimesti pettymystään.

– Toki meillä on turhautumista siitä, että asiat eivät ole edenneet niin kunnianhimoisesti ja nimenomaan keinojen osalta niin nopeasti kuin olisimme toivoneet, puoluevaltuuskunnan varajäsen Kati Juva sanoi kokoukseen saapuessaan.

– On tiettyjä erimielisyyksiä niin kuin aina on, kun ollaan monen puolueen hallituksessa.

Vihreiden kenttäväki janoaa nopeampia päätöksiä esimerkiksi ilmastoasioissa.

Vaasan vaalipiirin puheenjohtajan Tuomas Ojajärven mukaan linjaukset kuten hiilineutraali Suomi 2035 ovat hyviä, mutta konkretia puuttuu.

– Odotan nyt rohkeita päätöksiä ja uskon että niitä tulee.

– Vihreät tuntien haluamme esimerkiksi ilmastokysymyksissä nopeampia päätöksiä, sehän on ihan selvä.

Ojajärven mukaan esimerkiksi turpeen energiakäyttö pitäisi saada kivihiilen kanssa ajettua alas ja turvetyöläiset muihin hommiin.

– Nyt on mielestäni vielä mahdollisuus siihen, että saadaan turvetyöntekijöitä uudelleen koulutettua niin siihen pitäisi panostaa isosti.

Turveasia puhuttaa kenttäväkeä

Helsinkiläinen puoluevaltuuston varajäsen Kati Juva arvioi, että Keskusta on saattanut saada solmittua hieman liian tiukan silmukan.

– Meillä on paljon muitakin asioita hallituksessa, niin en lähde suoraan hallituksen tasapainoa tässä spekuloimaan, hän totesi.

Myös Juva nosti esiin turpeen, joka puhuttaa kenttäväen keskuudessa. Hänen mukaansa turpeen polton vähentäminen olisi keino vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä ja vähentäisi samalla tarvetta muuhun hiilinielukeskusteluun.

– Jos tämä ei ole keinovalikoimassa niin sitten tarvitaan kunnianhimoisempia keinoja metsien hakkuiden vähentämisessä ja muissa toimissa.

– Toistaiseksi luotan että hallitus on kuitenkin sitoutunut näihin tavoitteisiin ja että näillä mennään.

Pettymyksistä huolimatta kenttäväen keskuudessa vakuutetaan tukea puolueen johdolle. Puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Kati Juva toteaa, että neuvottelut hallituksessa ovat aina tiukkoja.

– Puolueen johto nauttii luottamustani ja käsittääkseni myös kentän luottamusta.

– Minusta näyttää kuitenkin siltä että puolueen ministeriryhmä on pyrkinyt kunniakkaasti pitämään ilmastoasioita ensisijaisina mitkä meille ovat tärkeitä.

Ripeitä toimia lupailtiin

Puolueen johto ja ympäristöminsiteri vakuuttivat, että kentän kiivaasti odottamia toimia on tulossa.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen mukaan koko hallitus on sitoutunut ilmastonmuutoksen hillintään tähtääviin toimiin ja niitä valmistellaan eri ministeriöissä.

– Tietysti moni toivoo, että paljon nopeammin edettäisiin.

Mikkosen mukaan kyseessä on kuitenkin suuria muutoksia, joiden valmistelu vie pakostakin aikaa. Mikkonen muistuttaa, että kyseessä on monen ministeriön yhteinen asia.

– Olemme sitoutuneet siihen, että päätöksiä tulee kun valmistelu on valmis.

Lombardian alueella Pohjois-Italiassa kymmenen kuntaa on eristetty koronaviruksen vuoksi. Eristys koskee noin 50 000 ihmistä.

Kouluja, ravintoloita ja kauppoja on suljettu, eikä kaduilla liiku juurikaan ihmisiä. Myös urheilutapahtumia on peruttu.

Eristettyihin kuntiin kuuluvat Castiglioned’Adda, Codogno, Casalpusterlengo, Maleo, Fombio, Somaglia, Bertonico, San Fiorano, Castelgerundo ja Terranova dei Passerini.

Pohjois-Italiassa kaksi ihmistä on kuollut koronavirukseen.

Ensimmäinen uhreista oli 78-vuotias mies, joka kuoli Padovan sairaalassa. Toinen uhreista kuoli Lombardian alueella. Lisäksi ainakin 80 ihmisen tiedetään sairastuneen virukseen.

Voit tutustua viimeisimpiin koronavirusuutisiin tässä jutussa:

Lue uusimmat tiedot koronavirustilanteesta – Uusien tartuntojen määrä Kiinassa nousi jälleen

CASTELO DOS SONHOS/ITAITUBA Sademetsän keskellä aukeaa valtava punaruskea kaivanto. Sauma maisemassa voisi tuskin olla jyrkempi: syvänvihreä metsä loppuu kaivinkoneella leikaten ja vaihtuu elottomiin jätevesikaukaloihin.

Kaivannon pohjalla mudan täplittämä kaivinkone jyrsii kaivoksen reunaa. Se kuopaisee kuutiokaupalla soraa ja pudottaa sen vinolle alustalle, johon kolme miestä suuntaa voimakkaita vesisuihkuja.

Veden mukana hiekka valuu ränniä alas, ja painavin maa-aines kerääntyy talteen ritilän peittämään kaukaloon.

Äkkiseltään katsottuna sinne näyttää jäävän vain hiekkaa, mutta mies montun pohjalla osoittaa pikkuriikkistä hippua.

Kimaltelevaa, keltaista kultaa.

Kultaa löytyy kaivajien mukaan keskimäärin 50–100 grammaa päivässä. Se tarkoittaa kaivokselle 2 000–4 000 euron bruttotuloa päivässä.

Se on niin paljon, että Brasilian sademetsien vihreä kulta joutuu väistymään keltaisen kullan tieltä.

Juuri nyt kultakuume raivoaa Brasiliassa pahempana kuin vuosikausiin, koska presidentti Jair Bolsonaro haluaa laajentaa kullankaivuuta alkuperäiskansojen suojelualueille ja kullan arvo on lähellä kaikkien aikojen huippua.

Kultaa kaivetaan häikäilemättömästi. Kullankaivuu Amazoniassa eli Amazonjoen sademetsäalueella on useimmiten laitonta – ja aina likaista, ympäristölle tuhoisaa. Kullankaivuusta on tullut yhä merkittävämpi syy Amazonin alueen metsäkatoon.

Luvattomille kaivajille ja kauppiaille kulta on täydellinen aarre. Kulta mahtuu pieneen tilaan, sitä on helppo kuljettaa ja sulatettuna sen alkuperää on mahdoton jäljittää.

Niinpä jopa suomalaisen vihkisormuksen kimallus voi olla peräisin Amazonin alueen sademetsistä.

Olen tullut selvittämään, mistä sademetsän kultaa kaivetaan ja mitä kultakaivoksilla tapahtuu. Se ei ole kovin helppoa eikä turvallista.

Kultamaat ovat Brasilian villiä länttä, jossa toimii perinteinen viidakon laki – vahvimmat tekevät mitä haluavat.

Läheisessä Castelo dos Sonhosin pikkukaupungissa minua ei toivotettu tervetulleiksi tutustumaan paikalliseen elinkeinoon, koska alueen kaikki kaivokset ovat luvattomia. Tänne ei myönnetä kaivoslupia.

Nimi Castelo dos Sonhos tarkoittaa Unelmien linnaa. Kaupungissa unelmoidaan äkkirikastumisesta – useimmiten kullan avulla, mutta tarjolla on myös rikollisten elinkeinojen koko kirjo laittomista hakkuista huumekauppaan.

Kaupungin ydinliiketoiminnan kannalta toimittajista olisi vain harmia.

Sain kullankaivajien edustajalta selväsanaisen varoituksen pysyä poissa. Jouduin etsimään omin päin kultakaivoksia, jonne sana uteliaista ulkopuolisista ei olisi vielä kiirinyt.

Sovin etukäteen toimituksen johdon kanssa, että tässä tilanteessa on terveellisempää käyttää poikkeuksellista tiedonhankintakeinoa. Esiinnyn ulkomaalaisena, joka on kiinnostunut sijoittamaan kultabisnekseen. Piilotin autossa kaiken, mikä voisi paljastaa oikean ammattini.

Sademetsän keskelle jyrsitty kaivanto löytyi parin tunnin etsiskelyn jälkeen Castelo dos Sonhosin itäpuolelta. Täällä karjatilat ja kultakaivokset ovat korvanneet suurimman osan sademetsästä.

Joet ovat värjäytyneet kermanväriseksi velliksi, koska yläjuoksulla kaivetaan kultaa. Jo hylättyjen kaivosten valkoisia jätealtaita on jäänyt arpina maisemaan.

Jätealtaat ja generaattorin ääni johdattivat lopulta tälle kaivokselle, jonka pohjalla ahertaa kuusi garimpeiroa, kullankaivajaa.

Omistaja ei ole paikalla, mutta peitetarinan turvin pääsen tutustumaan kaivokseen.

On kuitenkin toimittava nopeasti. Omistaja on ehkä vaivihkaa hälytetty paikalle.

Kaupungista on tänne 25 kilometrin ja reilun tunnin ajomatka, joten sen verran minulla on aikaa, ennen kuin paikalta kannattaa liueta.

Jututan yhtä kullankaivajaa. Hänellä on saviset kasvot ja repaleiset vaatteet.

Hänen työtään pidetään usein orjatyönä, mutta palkka on parempi kuin mitä kouluttamaton mies voi tienata muualla Brasiliassa.

Työntekijät saavat jakaa keskenään kymmenen prosenttia löydetyn kullan arvosta. Miestä kohti tulot ovat kuulemma käytännössä noin 650 euroa kuukaudessa.

Sen eteen he sanovat työskentelevänsä 12 tuntia päivässä ja seitsemän päivää viikossa eli koko valoisan ajan.

– Käynnistämme koneet aikaisin aamulla ja ruiskutamme vettä soraan. Niin sora saadaan liikkeelle, ja sieltä se kulta löytyy, kullankaivaja kertoo.

Alan kuvata ja kiivetä kaivoksen rinteitä. Varomattomat askeleet aiheuttavat pieniä maanvyöryjä, ja pelkään horjahtavani reunan yli.

Suuri kaivinkone pystyy tuhoamaan ympäristöä todella nopeasti. Tuorein sademetsään raivattu kaivanto on jalkapallokentän kokoinen ja noin 15 metriä syvä. Sen tyhjentämiseen on kaivosmiesten mukaan mennyt alle kolme viikkoa.

Samalla vanhempia kaivantoja täytetään saven seulontaan käytetyllä vedellä. Ennen pitkää vesi päätyy jokiin, joiden samentuminen heikentää kalakantoja.

Kullan erottelussa käytetty elohopea puolestaan kertyy sekä kaloihin että alajuoksulla asuviin ihmisiin.

Jää epäselväksi, onko tässä möyritty valtion vai yksityisten omistajien maita. Tavallisin tapa seudulla on vallata itselle tilukset viidakosta, ja vain harvoin omistukset on kirjattu valtion kiinteistörekisteriin. Maanomistajalle saatetaan maksaa provisiota kaivostoiminnan tuotosta.

– Teemme oikeastaan vain työmme, emmekä tiedä maanomistuksesta mitään, kullankaivaja sanoo.

Tällä kaivoksella parhaat apajat on jo tyhjennetty. Kullankaivajan mukaan kaivoksen laajentaminen ei enää kannata.

– Törmäsimme kivikerrokseen, jossa ei enää ole kultaa, hän kertoo.

Kullankaivajan mukaan kuopat on lopuksi tarkoitus tasoittaa, mutta ainakin naapurikaivoksissa ympäristön siistiminen on jäänyt aikeeksi.

Puolentoista tunnin kuluttua jätän kaivajat työhönsä ja huristan helpottuneena pois paikalta.

Luvattomat kaivokset toimivat avoimesti ja röyhkeästi, vaikka ajoittain viranomaiset kyllä iskevät tänne. Viime syksynä poliisi sulki Castelo dos Sonhosin lähellä kolme kaivosta sekä takavarikoi seitsemän kaivinkonetta ja kaksi puskutraktoria.

Takavarikot ovat silti vain hidaste. Samaan aikaan kymmenet tuhannet kullankaivajat jatkavat työtään laittomasti. Luvallisiakin kaivoksia on, mutta paljon vähemmän.

Amazonian laittomien kaivosten tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Alueella toimivat ympäristöjärjestöt ovat keränneet niistä tietoja eri lähteistä ja julkaisseet kartan, jolle on merkitty yli 450 Brasiliassa sijaitsevaa laitonta kaivosta ja laajempaa kaivosaluetta.

Järjestöjen kokoama kartta on kuitenkin puutteellinen. Siihen ei ole esimerkiksi merkitty Castelo dos Sonhosin lähellä sijaitsevia kaivoksia, vaikka niitä on vähintään kymmeniä.

Kaivoksilta kulta viedään kaupunkien kultakauppiaille. Erityisen paljon heitä on 100 000 asukkaan Itaitubassa Amazonin sademetsän ytimessä.

Itaituba on rähjäisen ja rapistuneen oloinen, matalasti rakennettu kaupunki, jonne pääsee lautalla kaksi kilometriä leveän Tapajósjoen yli. Tapajós on yksi Amazonin suurimmista sivujoista.

Kullankaivuu muodostaa asiantuntijoiden arvion mukaan jopa kaksi kolmasosaa Itaituban taloudesta, vaikka kultaryntäyksen huippuvuodet olivat jo 1970- ja 80-luvuilla.

Kultaa täällä riittää yhä. Suuren ja laillisen kullantuottajan Serabi Goldin mukaan malmin kultapitoisuus yhtiön valtauksilla on noin kahdeksan grammaa tonnissa. Se on tuplasti enemmän kuin vaikkapa Euroopan suurimmalla kultakaivoksella Kittilässä.

Itaitubassa löytää helposti parikymmentä kauppaa, jotka ostavat kultaa. Useimmat kaupat eivät halua olla tekemisissä toimittajien kanssa, mutta eräässä liikkeessä pääsen haastattelemaan kultakauppiasta. Hän on valmis kertomaan, miten kultabisnes toimii, jos hänen nimeään tai kasvojaan ei paljasteta.

Hänelle on samantekevää, onko kulta peräisin laittomalta vai lailliselta valtaukselta – kaikesta kullasta maksetaan sama hinta.

Brasilian kullantuottajien liitto Anoro on arvioinut, että vain viidennes Itaituban kullasta on kaivettu laillisesti. Liittovaltion syyttäjänvirasto on vielä pessimistisempi: sen mukaan vain kuudesosa tuotannosta on luvallista.

Tänne on turha tulla tarjoamaan katinkultaa. Kauppias sulattaa kullan, jotta aineen puhtaus ja arvo voidaan selvittää.

Kultakauppias säätää kaasupolttimen tehoa ja kallistaa upokasta. Valkoinen loimu on niin kirkas, että en uskalla kuin vilkaista sitä. Poltin suhisee tasaisesti ja lieskat iskevät takaisin upokkaan reunoilta.

Roihun keskellä kirkastuu sademetsän himoituin aarre, melkein sileäksi sulanut keltainen soikio, jonka vuoksi täällä hävitetään metsää ja tapetaan ihmisiä. Suuret kultalöydöt johtavat kauppiaan mukaan usein väkivaltaan.

– Tästä kilpaillaan kiivaasti. Ruumiita tulee koko ajan, sanoo nuori kultakauppias suojalasien takana.

Kullankaivajien tulot vaihtelevat paljon. Kauppiaan mukaan tyypillinen yrittäjä, jolla on puolisen tusinaa miestä töissä, voi löytää kilosta kahteen kiloa kultaa kuukaudessa. Arvio vastaa tapaamieni kullankaivajien kertomaa.

Kullan arvo maailmanmarkkinoilla on tällä hetkellä yli 47 000 euroa kilolta. Kauppias arvioi, että kulujen jälkeen yrittäjän nettotulo olisi noin puolet siitä.

Kuluja aiheuttavat palkkojen, polttoaineen ja koneiden huollon lisäksi myös viranomaisten kurinpalautuskampanjat. Tarkastusiskuja laittomille valtauksille tekevät poliisit on maksettava hiljaisiksi.

– Jokainen haluaa osansa. Jotkut poliisit menevät kultakaivoksille, koska siitä saa hiukan ylimääräistä rahaa, kultakauppias kertoo.

Hän ei kertomansa mukaan tunne rehellisiä poliiseja, mutta korruptoituneita kyllä riittää.

Aivan pennittömiksi eivät jää myöskään kaivoksilla raatavat palkolliset. Heidän tulonsa voivat kauppiaan mukaan nousta parhaimmillaan noin 3 000 euroon kuukaudessa.

Tämän putiikin kautta kultaa virtaa kauppiaan mukaan 5–7 kiloa kuukaudessa. Ostettu kulta lähetetään lentoteitse Brasilian suurimpaan kaupunkiin São Pauloon.

Kauppiaan mukaan Itaitubasta lähtee maailmalle vuosittain noin 8 000 kiloa kultaa, mikä on suunnilleen yhtä paljon kuin Suomen vuosittainen kullantuotanto. Koko Brasilian tuotannosta noin kymmenesosa kulkisi siis Itaituban kautta.

Itaituban kaupungin oma arvio kullantuotannosta on hiukan alempi, mutta todennäköisesti suuri osa kultakaupasta ei tule viranomaisten tietoon.

Liittovaltion syyttäjänvirasto arvioi, että koko Tapajósjoen laakson alueelta myydään vuosittain tiskin alta peräti 30 tonnia kultaa.

Kultaan on aina liittynyt täällä paljon rikollisuutta. Eikä kauppiaalla ei ole kovin ruusuista kuvaa edes asiakkaistaan.

– Kullankaivajat ovat vajaamielisiä petoja. He tuhlaavat rahansa ravintoloissa ja ilotaloissa, kauppias sanoo.

Toisenlaisia petoja houkuttelevat kultakauppojen keltaiset julkisivut.

– Viime kerralla ystävämme kadun toiselta puolelta menetti varkaille lähes kolme kiloa kultaa, joten se oli suuri tappio, kauppias kertoo.

Kauppiaan mukaan hänellä itsellään on juuri nyt vain vähän kultaa. Vieressä on panssariovella suljettu kassaholvi, johon en pääse kurkistamaan.

Luvattomat kullankaivajat eivät pidä itseään rikollisina, eikä poliisi ole innostunut pidättämään heitä.

– Olisi mahdotonta vangita 10 000 ihmistä, sanoo laittomia kultakaivoksia tutkinut liittovaltion poliisi Gustavo Caminoto Geiser Ylen haastattelussa.

Geiser työskentelee Brasilian keskusrikospoliisin ympäristörikosten tutkijana. Hänen mukaansa poliisi yrittää nykyisin suitsia laitonta kultakauppaa puuttumalla nimenomaan kauppiaiden toimintaan.

Kultaa ostavien kauppiaiden ei Geiserin mukaan tarvitse varmistua kullan laillisesta alkuperästä muuten kuin kysymällä myyjältä. Jos myyjä sanoo työskentelevänsä laillisessa kaivoksessa, asia on sillä selvä.

– Lakia on pakko muuttaa, ja olemmekin ehdottaneet sitä, Geiser sanoo.

Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä tällainen lainmuutos ei vaikuta todennäköiseltä. Presidentti Jair Bolsonaro haluaa päinvastoin poistaa kullankaivuun rajoituksia.

Bolsonaron suhtautuminen kullankaivuuseen ei ole yllätys, sillä hän on itsekin aikoinaan kaivanut kultaa.

Bolsonaro on lähettänyt Brasilian parlamentille lakiehdotuksen, joka laillistaisi kaivostoiminnan alkuperäiskansojen suojelualueilla. Bolsonaro on perustellut lakiehdotusta sillä, että alkuperäiskansat pitää integroida muuhun yhteiskuntaan, ja kaivostoiminta tarjoaisi heille tuloja.

Alkuperäiskansat ovat puolestaan pyytäneet Brasilian viranomaisilta apua kaivajien häätämiseksi. Esimerkiksi Brasilian pohjoisosassa yanomami-heimon reservaattiin on viime vuoden aikana tunkeutunut jopa 20 000 luvatonta kullankaivajaa.

Alkuperäiskansat eivät useimmiten halua alueilleen kaivoksia, mutta nykyisin heimojen yhteisrintama on alkanut hajota. Osalle kelpaavat kullankaivajien tarjoamat työt.

Kaikki viittaa siihen, että presidentin lietsoma kultakuume on vain kiihtymässä.

Lisää aiheesta:

Yle lähti intiaanien mukaan tutkimaan Amazonin metsien laittomia hakkuita – "Tropiikin Trumpin" kehityshankkeet repivät alkuperäiskansoja erilleen

Ulkolinja-dokumentti: Vaarallinen kulta

The New Yorker: Blood Gold in the Brazilian Rain Forest

Amazonia Socioambiental: Looted Amazon

Moni suomalainen tekee kestäviä kulutusvalintoja tiedostamatta. Tuoreessa LUT-yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, kuinka paljon arjen välttämättömyyskulutuksen kestävyys on tietoisia valintoja, ja kuinka paljon se liittyy totuttuihin tapoihin.

Nuorempi tutkija Tiia-Lotta Pekkanen seurasi 18 henkilön arkea reilun viikon ajan. Tutkittavat henkilöt olivat 20–40-vuotiaita lappeenrantalaisia, ja heillä oli korkeakoulututkinto.

– Nämä ihmiset valokuvasivat arjen kulutustaan kotona. Ohje oli, että kun arkeen liittyy kulutustuote, ota siitä kuva.

Kuvasarjojen lisäksi Pekkanen kävi ihmisten mukana heidän tavallisella kauppareissulla. Pekkanen seurasi, miten ihmiset puntaroivat vaihtoehtoja kaupassa. Hän ei aluksi kertonut ihmisille, että hän tutkii kestävää kuluttamista, etteivät tulokset vääristyisi.

– Valitsin tällaisen tutkimusryhmän, koska usein ajatellaan, että he ovat lähtökohtaisesti tietoisia ja kiinnostuneita kestävyysasioista. Jos tämä ryhmä ei tee tietoisesti motivoituneita kestäviä valintoja, niin kuka tekee, Pekkanen selittää.

Kestäviä valintoja muista kuin kestävyyssyistä

Tiia-Lotta Pekkasen mukaan osa ihmisistä käyttää paljonkin aikaa kulutusvalintojen pohtimiseen ja toimimiseen niiden mukaan.

– Tutkimukseni valossa en usko, että pääsemme yhteiskunnan tasolla kestävään kulutukseen sitä kautta, että kaikki ihmiset alkaisivat kuluttaa tietoisen vastuullisesti.

Tietoisten valintojen lisäksi ihmiset tekevät Pekkasen tutkimuksen mukaan yllättävän paljon tiedostamattomia kestäviä valintoja. Kestäviä valintoja tehdään muista syistä kuin kestävyyden takia.

– Joku voi tehdä päätöksen kuluttaa mahdollisimman vähän materiaa ja elää minimalistisesti. Syynä minimalistisesti elämiseen voi olla esimerkiksi se, että ihminen on muuttanut usein. On epäkäytännöllistä, että on hirveän paljon tavaraa. Mutta se ei liity ekologisuuteen.

Kulttuuriset tavat ja tottumukset ohjaavat myös ihmisten kulutustottumuksia ja saavat meidät tekemään tiedostamattomia valintoja – joko kestäviä tai ei-kestäviä.

– Nämä tavat muodostavat ääriviivoja arkielämälle. Emme ole niistä välttämättä tietoisia. Ja vaikka olisimme, emme ajattele niitä kestävyyden kautta.

Paperituotteiden kestävyyttä ei ajatella

Ihmisten kuluttamat tuotteet jakautuivat tutkimuksessa neljään kategoriaan: ruoka, paperi-, hygienia- ja siivoustuotteisiin.

– Ruokaostoksissa näkyivät paljon ihmisten omat mieltymykset, kun taas paperituotteet olivat hyvin samanlaiset kaikilla. Paperituotteiden kohdalla harvemmin mietittiin, ovatko ne kestäviä valintoja, kertoo Tiia-Lotta Pekkanen.

Kestävä valinta voisi Pekkasen mukaan olla esimerkiksi ympäristömerkityn wc-paperin ostaminen.

– Tutkimani ihmiset luottivat ympäristömerkintöjä enemmän siihen, oliko paperituote valkaistu vai ei. Valkaisematon paperi ymmärrettiin ympäristöystävällisempänä.

Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Nykyään sellun valkaisuun käytetään klooridioksidia, happea ja peroksidia. Ne eivät ole haitallisia ympäristölle tai ihmisille, toisin kuin aikoinaan käytetty kloorikaasu. Valkaisematon paperi ei ole siis välttämättä sen ympäristöystävällisempää kuin valkaistu paperi.

Kukaan tutkimukseen osallistuneista ei myöskään kyseenalaistanut vessapaperin käyttöä.

– Suomessa on totuttu käyttämään vessapaperia, vaikka se ei ole universaalia tai välttämätöntä. Se on kuitenkin kuluttamista, mutta emme ajattele aktiivisesti, että käytän vessapaperia, olen kuluttaja.

Pekkanen ei halua tarkemmin arvioida, mikä olisi kestävin valinta vessakäynnin suorittamiseen.

– Haluan vain tuoda esiin, että vaihtoehtojakin olisi, esimerkiksi vedellä pesu. Tietysti veden käyttämisen ekologisuus riippuu esimerkiksi siitä, minkälaiset vesivarannot valtiolla on.

Uudenaikainen vessanpönttö kuluttaa jokaisella huuhtelulla noin neljä litraa vettä.

WWF arvioi vuonna 2005, että maailmassa huuhdotaan joka päivä 270 000 puuta alas vessa- ja talouspaperin muodossa. Suomalainen käyttääkin vuodessa noin 60 rullaa vessapaperia. Vessapaperin hiilidioksidivaikutus on samaa tasoa kuin puolella kilolla naudanlihaa tai sillä, että ajaisi autolla 75 kilometriä.

Vesipesulla voidaan säästää paperia, mutta silloin vedenkulutus kasvaa.

Pakastaminen itsestäänselvyys

Toinen esimerkki arkisesta tavasta, johon Suomessa on totuttu, on metsän antimien hyödyntäminen.

– Kukaan ei tule kysymään, miksi keräät syksyllä marjoja. Niin vain tehdään ja sitten marjat laitetaan pakastimeen. Sehän on tosi hyvä, ekologista toimintaa. Eivät ihmiset kuitenkaan lähtökohtaisesti tee sitä siksi, että haluan olla ekologinen, nyt menen metsään.

Marjojen keräämiseen liittyy myös pakastimen käyttö, joka on monelleitsestäänselvyys.

– Puoli vuosisataa sitten ihmiset säilöivät marjoja monella muulla tavalla. Esimerkiksi survominen saattaisi olla pakastimeen nähden paljon kestävämpää, koska pakastin kuluttaa tietysti energiaa.

Opittujen käytäntöjen päälle ihmiset rakentavat Pekkasen mukaan omia rutiinejaan, jotka voivat olla kestäviä tai epäkestäviä. Rutiineista ollaan käytäntöjä enemmän tietoisia.

Ylimmällä tasolla ovat tietoiset valinnat, joita ihmiset tekevät.

Kestävää kulutusta on tutkittu runsaasti niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Esimerkiksi Kulutustutkimuksen seuran helmikuun lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin kotitalouksien mahdollisuuksia muutta arkisia tapoja yksin tai yhdessä.

Helsingin yliopiston kotitaloustieteen ja -opetuksen professori Minna Autio on tutkinut kestävää kulutusta muun muassa kotitaloustieteen näkökulmasta. Kotitaloustiede tutkii kotitalouksien arjen toimintaa, kuten rahankäyttöä, ruuanlaittoa, asumista ja perhe-elämää.

Kulutustutkimus on kuitenkin keskittynyt länsimaisiin hyvinvointiyhteiskuntiin.

– Meillä on pitkät perinteet tutkia, minkälainen on kestävä kuluttaja. Itse yritän linkittää ihmisten käytäntöjä yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja tutkia näiden asioiden välistä dynamiikkaa, sanoo Tiia-Lotta Pekkanen.

Kestäväksi kuluttajaksi ei haluta tunnustautua

Tutkimuksessa nousi esiin myös se, että ihmiset eivät välttämättä halua identifioitua kestäviksi kuluttajiksi. Pekkasen mukaan esimerkiksi eräs tutkittava sanoi, että hän käyttää vain vapaan kanan munia.

– Siinähän on selvä eettinen ulottuvuus. Mutta hän perusteli, että ei vain halua käyttää häkkikananmunia. Hän ei halunnut sanoa, että hänellä on esimerkiksi huoli eläimien hyvinvoinnista.

Pekkasen tutkimus ei pureudu tarkemmin siihen, miksi ihmiset eivät halua identifioida itseään kestäviksi kuluttajiksi.

– Tutkimuksen valossa kuitenkin näyttää siltä, ettei niin tarvitsekaan tehdä ollakseen kestävä kuluttaja. Kaikki ihmiset ovat jossain määrin kestäviä ja epäkestäviä kuluttajia.

Yhdysvaltalaisten medioiden ennusteiden mukaan senaattori Bernie Sanders on voittamassa demokraattipuolueen Nevadan vaalikokouksen.

Demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivien esivaalien äänestys alkoi iltakymmeneltä Suomen aikaa. Äänestysten kerrotaan päättyneen ja ääntenlasku on yhä käynnissä.

Sanders johtaa lähes 47 prosentin osuudella delegaateista, kun 43 prosenttia vaalipiireistä on saanut toimitettua tuloksensa. Toisena on entinen varapresidentti Joe Biden noin 20,7 prosentin osuudella ja kolmantena on Pete Buttigieg noin 15 prosentin osuudella delegaateista.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ehti jo onnittella Bernie Sandersia omalla tyylillään Twitterissä. Trump kommentoi Bidenin ja muiden ehdokkaiden vaikuttavan “heikoilta” ja arveli Mike Bloombergin kampanjan tyssähtävän huonosti sujuneeseen vaaliväittelyyn.

Vaalikokousten ääntenlaskussa on ollut takkuilua, eikä lopullisten tulosten aikataulua ole vielä pystytty antamaan.

Uutiskanava CNN kertoo, että linjat Nevadan vaalipiireihin ovat olleet varattuja, kun vaalikokouksen tuloksia on yritetty tiedustella puhelimitse.

Aiheesta lisää:

Kirjeenvaihtajan analyysi: Miljardööri Bloombergistä tuli demokraattiväittelyn nyrkkeilysäkki

Demokraattien esivaaliehdokkaat väittelivät Las Vegasissa – miljardööri Michael Bloomberg ensimmäistä kertaa mukana, joutui heti koville

Tiedusteluviranomaisten mukaan Venäjä pyrkii vaikuttamaan Trumpin hyväksi USA:n presidentinvaaleissa

Kini Le käärii lohifileen pakettiin ja nostaa grillatun broilerin lämpöpussiin. Marketin kala- ja lihatiskillä Joensuun keskustassa käy arki-iltapäivänä asiakkaita tasaisena virtana. Jokainen asiakaskontakti alkaa hymyllä ja katseella suoraan silmiin.

Alakouluikäinen poika seisoo hetken makkaratiskin kulmalla ja uskaltautuu sitten kysymään: saako nimmarin?

Le naurahtaa, kysyy pojan nimen ja raapustaa alle nimikirjoituksensa. Melkein päivittäin joku lapsi tai nuori tulee juttelemaan tai pyytää yhteiskuvaa. Le on pienimuotoinen somejulkkis. Hänet tunnetaan Tiktok-sovelluksessa huumorivideoista, jotka käsittelevät usein myyjän työtä.

Moni kysyy, mistä päin Le on kotoisin. Siihen hän ei osaa vastata.

Erikoinen kuva alttarilla

Värikäs buddhalainen alttari seisoo joensuulaisen omakotitalon olohuoneessa. Sitä koristavat kukat ja suitsukkeet.

– Kun äiti ostaa appelsiineja, ensimmäiset hedelmät pussista laitetaan alttarille, Kini Le, 28, selittää.

Perheen vanhimmille tarjotaan ensin, vaikka he ovat edesmenneitä.

Alttarille on asetettu neljä haalistunutta kuvaa. Kolmessa niistä ovat Kini Len mummo ja kaksi ukkia. Kuvat on otettu vuosikymmeniä sitten Vietnamissa.

Neljäs kuva on erilainen. Siinä on edesmennyt Aune Salomäki Outokummusta. Myös hän on tämän vietnamilaisen perheen esiäiti, mutta ei ihan perinteistä reittiä.

30 vuotta sitten joensuulaisen ostoskeskuksen edustalla tapahtui kohtaaminen, joka pisti kerralla uusiksi kahden perheen sukulaisuussuhteet.

Alttarin kuvat ovat tärkeitä Kini Lelle, vaikka hän ei koskaan tuntenut niiden ihmisiä. Ne ovat kuitenkin osa hänen perhehistoriansa palapeliä, joka on levällään ympäri maailmaa.

Len vanhemmat eivät ole juuri halunneet muistella menneitä. Mutta nyt Kini Le on päättänyt etsiä puuttuvat palat tarinaan, jonka toistaiseksi viimeinen lenkki on hän: 28-vuotias myyjä, vietnamilaisten venepakolaisten poika. Umpijoensuulainen, jota pidetään Vietnamissa turistina, mutta puhutellaan Suomessa vieläkin usein englanniksi.

– Olenko suomalainen vai vietnamilainen? Ei aavistustakaan, Le sanoo.

Isä ei puhu vankileiristä

Vanhassa lehtikuvassa kaksi nuorta vietnamilaista miestä kantaa totisina painavaa kollia. Laatikon kyljessä lukee Finland. Kuva on julkaistu sanomalehti Karjalaisessa yli 30 vuotta sitten, mutta Kini Le ja hänen vanhempansa näkivät sen ensimmäistä kertaa vasta viime joulun alla. Silloin isä Liem Le liikuttui kyyneliin. Se on harvinaista.

Toinen kuvan totisista miehistä on Liem Le. Kuva on otettu Joensuun lentoaseman edessä 30.12.1988. Silloin Liem Le, hänen puolisonsa Cuc Pham ja heidän kahdeksan kuukauden ikäinen esikoisensa saapuivat perille tuntemattomaan. Perhe oli Joensuun historian ensimmäisiä kiintiöpakolaisia. Vietnamilaiset herättivät huomiota itäsuomalaisessa pikkukaupungissa.

Kuopus Kini syntyi vajaat kolme vuotta myöhemmin. Silloin perhe oli jo asettunut Joensuun laitamille Utran lähiöön.

Kini Le tietää vanhempiensa historiasta vain vähän. Vasta aikuisuuden kynnyksellä hän kuuli tarinan siitä, kuinka äiti ja isä tapasivat pakolaisleirillä Thaimaassa. Äidin sisko sai turvapaikan Yhdysvalloista, mutta nuori pari vauvoineen lähetettiin Suomeen, maahan, josta he eivät tienneet etukäteen yhtään mitään. Suku jäi Vietnamiin.

Ja myös tämän Kini Le tietää: ennen pakolaisleirille pääsyä isä oli vankileirillä. Hän kasvoi aikuiseksi sodan varjossa ja joutui armeijasta suoraan rintamalle. Vietnamin ja Kamputsean välinen sota oli jatkoa koko maailman seuraamalle Vietnamin sodalle. Nuori Liem Le päätyi kamputsealaisten joukkojen vangiksi.

Vankileirin ajoista isä vaikenee yhä. Hänen luultiin kuolleen. Kirjeet hävisivät, ja meni pitkään ennen kuin viesti omaisille Vietnamiin löysi perille. Liem Len iäkkäällä äidillä Vietnamissa on edelleen alttari poikansa muistolle, vaikka lopulta tuli tieto, että poika on hengissä ja muuttaa kauaksi Suomeen.

Joensuussa kaikki oli aloitettava alusta.

Naapuriin piti juosta, koska pelotti

1990-luvulla Joensuu tunnettiin ulkomaalaisia vainoavista skinijengeistä. Osansa ankarasta ilmapiiristä saivat myös Len perheen kolme poikaa.

– Yksi kavereistani asui naapuritalossa. Jos jouduin menemään hänen luokseen yksin, juoksin aina täysillä. Pihalla oli huutelijoita, Le kertoo.

Eniten pelotti silloin, kun naapurin mies uhkasi ottaa haulikon esiin. Koulussa Kini Le oli luokan ainoa ulkomaalainen. Kavereita oli, mutta oli myös ilkkumista.

Kotona kuri oli kovempi kuin monissa suomalaisperheissä. Koulusta oli tultava ehdottomasti suoraan kotiin. Kun istuttiin ruokapöydässä, vanhemmat aloittivat syömisen ensin. Vasta sitten oli lasten vuoro. Vanhempia ihmisiä täytyy kunnioittaa.

Mutta mummolassa Kini Le tutustui suomalaiseen lapsiperhe-elämään.

Eilasta tuli samalla kertaa äiti ja mummo

Kevättalvella vuonna 1990 joensuulainen Eila Kuivalainen kiinnitti huomiota nuoreen vietnamilaiseen naiseen ostoskeskuksen edessä. Nainen piti sylissään makuupussiin käärittyä pientä vauvaa ja näytti neuvottomalta.

Kuivalainen meni tarjoamaan apua. Yhteistä kieltä ei ollut muutamia sanoja enempää. Selvisi, että nainen yritti tilata taksia, mutta ostarin puhelinkioski oli rikki.

Kuivalainen tarjosi nuorelle äidille kyydin. Sattumalta he asuivat saman kadun varrella. Perille päästyä nuori nainen sanoi kolme sanaa: “Minä lapsi juhla”.

Kuivalainen päätteli, että kyse oli ehkä vauvan nimenantojuhlista. Oliko hänet nyt kutsuttu? Kuivalainen näytti naiselle talonsa ja pyysi tätä käymään joku päivä uudemman kerran.

Muutaman päivän kuluttua Cuc Pham koputti Eila Kuivalaisen ovelle. Kuivalainen kutsui Phamin peremmälle. Alkoi hidas keskustelu vähillä sanoilla ja elekielellä.

– Oletko viihtynyt Suomessa?

– Kiitos kaikki hyvä.

– Onko sinulla koti-ikävä?

Pham alkoi itkeä lohduttomasti. Itku vain yltyi, kun kävi ilmi, että erityisesti vauvan ja parivuotiaan lapsen äiti ikävöi omaa äitiään Vietnamissa.

– Pohdin hädissäni, millä saisin itkun loppumaan, Kuivalainen kertoo nyt, 30 vuotta myöhemmin, samassa olohuoneessa.

Hän kietoi kätensä Phamin ympärille. Suunnittelematta suusta pääsivät sanat:

– Jos sinä haluat, minä voin olla suomalainen äitisi.

Sitten molemmat itkivät.

Lupaus on pitänyt. Yhteisestä itkusta alkoi sukulaisuussuhde, joka jatkuu yhä. Cuc Pham kutsuu Eila Kuivalaista äidiksi. Hänen nyt jo kolmikymppisille pojilleen Kuivalainen on edelleen Eila-mummi. Ja koska mummi on osa perhettä, mummin edesmenneen äidin kuva on kotialttarilla.

Kini Lelle ja hänen veljilleen Eila-mummi oli lapsuudessa korvaamaton apu: ainoa aikuinen, joka pystyi auttamaan koulutehtävissä ja tsemppaamaan suomen kielessä. Pojat vierailivat usein mummin luona naapurissa.

– Erityisen paljon pelattiin lautapelejä. Kun lähdettiin hiihtoretkelle mummin ja hänen tyttärensä Hannan kanssa, mummi pakkasi reppuun kuumaa kaakaota ja voileipiä, Kini Le muistelee.

Eila Kuivalainen on valtavan ylpeä mummitettavistaan. Siitä, että kaikki pojat ovat päässeet jaloilleen. Toisinkin olisi voinut käydä. Cuc Pham ja Eila Kuivalainen kasvattivat poikia rinta rinnan läpi näiden murrosiän. He aukoivat yhdessä solmuja, jotka johtuivat usein suomalaisen ja vietnamilaisen kulttuurin yhteentörmäyksistä.

– Mutta nyt pojilla menee hyvin. Kinikin on melkein julkkis, Eila Kuivalainen sanoo.

Asiakas on tärkein

Totta on, että “se Sokkarin myyjä”, tunnetaan Joensuussa laajalti. Kini Le on pistämättömän lahjakas asiakaspalvelija, palkittu taidoistaan useampaan kertaan.

Len kertomana resepti menestykseen myyntityössä kuulostaa helpolta. Ensin on hymy. Sillä pääsee jo pitkälle. Sen jälkeen keskitytään asiakkaaseen herpaantumatta. Tavoite on, että asiakas lähtee kaupasta paremmalla tuulella kuin millä sinne tuli. Korjaava palaute antaa oppia, kehu motivoi.

– Asiakaspalvelu on minun juttuni. Hyvin harvoin tuntuu siltä, ettei jaksaisi muita ihmisiä, Le sanoo.

Nykyisin Le somettaa myös työnsä puolesta. Hän kuuluu osuuskaupan somejengiin ja tekee videoita tilauksesta. Suosituimpia ovat kuitenkin ne pätkät, joissa Le esiintyy itse. Niitä hän käsikirjoittaa päässään jatkuvasti ja kuvaa tyhjien hyllyjen välissä silloin, kun kauppa on suljettu.

Onko Audin ostaminen viisasta vai ei?

Tutkimusten mukaan vietnamilaisten pakolaisten kotoutuminen Suomeen on menestystarina. He työllistyivät hyvin suorittavan työn tehtäviin, joita oli ennen 1990-luvun lamaa tarjolla ja joihin pääsi kiinni vähäiselläkin kielitaidolla.

Silti tulijoiden juuret ovat yhä muualla. Kini Len vanhemmat osaavat suomea auttavasti, mutta Eila-mummin perhettä lukuun ottamatta heidän lähipiiriinsä kuuluu lähinnä vietnamilaisia. Pienestä pitäen Kini on toiminut tarvittaessa vanhempiensa tulkkina.

– Vietnamilaisessa kulttuurissa perhe menee kaiken edelle. Olen yrittänyt opettaa vanhemmille, että myös ystäviin voi luottaa, Kini Le sanoo.

18-vuotiaana Kini halusi itsenäistyä ja muuttaa pois kotoa yhteen tyttöystävänsä kanssa. Vanhemmat vastustivat ajatusta sinnikkäästi. Le muutti, mutta muista asioista on väännetty sen jälkeenkin.

– Isoissa päätöksissä Vietnamissa kysytään vanhempien mielipidettä ja tehdään sen mukaan. Suomessa aikuinen tekee päätöksensä itse. Minä kysyn vanhemmilta, mutta sen jälkeen päätän itse, Le nauraa.

Kerran äiti oli sitä mieltä, ettei Audin ostaminen omilla säästöillä olisi viisasta. Le odotti kuukauden, mutta osti sitten Audin.

Isompiakin asioita on tapetilla. Le on varma, että hänen vanhempansa toivovat hänelle vietnamilaista vaimoa.

– Vietnamissa kasvanut vaimo olisi kyllä minulle kulttuurisokki, hän sanoo.

Kysymyssulkeiset vuokra-asuntoa hakiessa

Le on käynyt vanhempiensa kotimaassa kolme kertaa elämänsä aikana. Siellä häntä pidetään turistina. Vaatetus ja vietnamin kielen aksentti paljastavat. Ihokin on vaaleampi, sillä Suomen ilmastossa ei rusketu.

Vietnam on Len ensimmäinen äidinkieli, mutta maassa vieraillessaan hän ei ymmärrä kaikkea puhetta. Kieli on muuttunut 30 vuodessa, ja osan sanoista Le tietää vain suomeksi.

– Juusto on meidän perheessä ollut aina juusto. En ollut koskaan kuullut sitä vietnamiksi.

Suomea Le puhuu toisena äidinkielenään. Silti häntä välillä puhutellaan Joensuun kaduilla englanniksi. Vuokra-asuntoa etsiessä saa varautua kysymyspatteristoon, kun viestin allekirjoittaa omalla nimellä. Mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Ja tärkeimpänä: käytkö töissä?

Erilaisuus tuntuu yhä. Joskus se myös naurattaa.

Kun Le oli lounaalla kiinalaisessa ravintolassa, muut asiakkaat kiittivät häntä kohteliaasti ruuasta.

Selviääkö isän mysteeri?

Viime aikoina Letä on alkanut kiinnostaa sukunsa tarina. Millainen mies oikein oli alttarin valokuvasta kohti katsova isänisä Le Van Bon? Vietnamin sodan veteraanista on säilynyt vain pari kauhtunutta valokuvaa. Loput hävisivät 20 vuotta jatkuneessa sodassa.

Isän ja setien puheissa Le Van Bon on myyttinen hahmo. Särmä johtajatyyppi, isänä ankara, mutta oikealla tavalla.

Samoilla sanoilla Kini Len sedät kuvailevat myös Kini Len isää Liem Letä. 10-henkisen sisarussarjan esikoinen oli johtajaluonne, joka pärjäsi armeijassa. Sitten tuli jälleen sota, ja kaikki muuttui.

– Aion vielä saada iskän puhumaan. On niin paljon asioita, joita en tiedä hänestä ja suvustani, Kini Le sanoo.

Ukin ja isän perintö on Kini Lelle tärkeä. Kun Le joutui keskeyttämään armeijan selkävaivojen vuoksi, hän tunsi pettäneensä perheensä. Silloin isä lohdutti: parempi näin, ei sodassa ole mitään hyvää.

Nyt Kini Le on uuden kynnyksellä. Hän erosi hiljattain tyttöystävästään ja muuttaa pian ensimmäistä kertaa elämässään asumaan ihan yksin. Huonekalut haetaan talvilomalla Ikeasta. Olohuoneeseen ei tule alttaria.

Lue myös:

Hue Vo on venepakolainen, joka kesti pakolaisleirin ja koulukiusaajat – nyt hän on savolaiskylän rakastettu kauppias

40 vuotta sitten Suomi panosti pakolaisten vastaanottoon ja jälki näkyy tänä päivänä – "Koko valtakunta huolehti sadasta ihmisestä"

Veronpalautukset ovat useimmille iloinen yllätys. Mutta eivät kaikille.

Viime vuoden veronpalautukset tulivat kuukausia aikaisemmin kuin tavallisesti. Joulukuun sijasta 80 prosenttia suomalaisista sai veronpalautuksensa jo elokuussa. Se näkyi saman tien toimeentulotuen tilastoissa. Tukirahaa säästyi, kun yli 85 000 kotitalouden tuki pieneni.

Veronpalautus pienentää lähes suoraan toimeentulotukea. Jos palautettava summa on 50 euroa tai enemmän, vastaava määrä leikataan pois toimeentulotuesta. Toimeentulotukeen turvautuu moni työtön, mutta usein myös työssäkäyvät pienituloiset.

Kelan tilastot kertovat, että heinäkuussa toimeentulotukea maksettiin 68 miljoonaa euroa, mutta elokuussa määrä putosi 46 miljoonaan.

Kelan etuuspäällikkö Marja-Leena Valkosen mukaan syynä on veronpalautusten uusi aikataulu.

– Veronpalautukset ovat vaikuttaneet saajakotitalouksien määriin nimenomaan elo- ja syyskuussa sekä joulukuussa, Valkonen sanoo.

Mutta jääkö muutos pysyväksi? Viime vuonna tuet vähenivät elokuusta lähtien, mutta tammikuussa oltiin taas palattu lähes pudotusta edeltävälle tasolle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Paula Saikkonen arvioi, että viime vuoden käänteestä huolimatta tuen vähentyminen ei tule jatkumaan. Ei, vaikka työllisyystilanne pysyisi hyvänä.

Pätkätyöt ja asumisen hinta: Tuen tarve säilyy

Perustoimeentulotukeen käytettiin koko viime vuoden aikana 698 miljoonaa euroa, kun määrä vuotta aiemmin oli 716 miljoonaa.

Viime vuosi oli poikkeus pitkän ajan kehityksessä, sillä viimeiset 14 vuotta toimeentulotukimenot ovat olleet kasvu-uralla. Pitkän ajan seuraamista tosin hämmentää se, että tuki siirtyi kunnilta valtiolle vuonna 2017.

Työttömien määrä on vähentynyt vauhdilla. Heitä on nyt 70 000 vähemmän, kuin viime aikojen pahimmalla hetkellä, kesällä 2015. Sen pitäisi vähentää tarvetta turvautua viimesijaiseen turvaverkkoon eli toimeentulotukeen.

Tutkija ihmettelee, miksi työllisyyden kohentuminen ei ole merkittävästi vähentänyt viime vuosina tuen tarvetta.

– Tässä on jo jonkin aikaa ihmetyttänyt se, että kasvu on jatkunut tovin ja käyrien pitäisi olla selkeästi laskussa. Mutta nyt ne eivät näytä olevan lähdössä kunnolla laskuun, Saikkonen pohtii.

Hän uskoo syyn piilevän asumiskuluissa, sillä käytännössä toimeentulotuesta noin 40 prosenttia kuluu asumiseen. Erot kunnittain ovat suuria, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pienituloisille asumistuki ei riitä, vaan kustannuksia katetaan lisäksi toimeentulotuesta.

Siksi Saikkonen ennustaakin, että tuen tarve ei laske samaa tahtia työttömyyden vähentymisen kanssa.

– Ei tässä uskalla ennakoida ainakaan radikaalia toimeentulotuensaajien määrän laskua. Uskoisin että mennään aika samoissa lukemissa kuin viime vuonna.

Mutta tuleeko veronpalautuksista joka elokuu toistuva ikävä yllätys kymmenille tuhansille kotitalouksille?

Tutkijan mukaan ei välttämättä. Tänä vuonna laajeneva tulorekisterin käyttö tarkoittaa parhaassa tapauksessa sitä, että omat tulot ovat verottajan tiedossa ja veroprosentti pysyy oikeana. Varsinkin vaihtelevassa osa-aika- ja keikkatyössä sen ansiosta voi välttää toimeentulotukea leikkaavat veronpalautukset.

Leikkuri vältetty

Kuun alussa ilmestyneen Sosten raportin mukaan toimeentulotuki on yksi tärkeimpiä tukiverkkoja. Muiden etuuksien leikkaukset ja indeksijäädytykset ovat lisänneet toimeentulotuen tarvetta.

Se on myös yksi harvoja tukia, joita ei ole otettu leikkuriin vuosien 2010-20 aikana.

Tuen siirtäminen Kelaan 2017 lisäsi tuen käyttöä tai toisin sanoen "vähensi toimeentulotuen alikäyttöä" ja toi toimeentulotuen piiriin kotitalouksia, jotka muuten eivät olisi sitä hakeneet. Siihen saakka tuet oli maksettu kunnan luukulta, jossa saattoi olla vastassa tuttu virkailija varsinkin pikkupaikkakunnalla.

Tukea korotettiin kuusi prosenttia 2012 ja sen jälkeen ovat tulleet myös vuosittaiset indeksikorotukset, toisin kuin moniin muihin tukiin.

Lauantai-iltana Italian Bergamosta Lappeenrantaan matkalla ollut Ryanairin matkustajakone ei päässyt laskeutumaan suunnitelmien mukaisesti, vaan joutui suuntaamaan sääolosuhteiden vuoksi väliaikaisesti kohti Helsinkiä.

Kone laskeutui illalla noin kello 21.15 Helsinki–Vantaalle.

Lappeenrannan lentokentältä kerrottiin, että kiitotie ei ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa kapteenin laskeutua märän lumisateen ja tuulen vuoksi. Kentältä kerrottiin, että tapaukset, joissa kone lentääkin varakentälle ovat melko harvinaisia.

Lentoa päästiin jatkamaan Helsingistä noin puolentoista tunnin odottelun jälkeen ja se laskeutui Lappeenrannan lentokentälle hieman kello yhdentoista jälkeen illalla.

1980-luvulla suosioon noussut Ihmemies MacGyver-televisiosarjaa esitettiin 1985-1992. Kulttimaineen saanutta sarjaa esitettiin kaikkiaan 139 jaksoa. Sarjan pääroolia Angus MacGyveria esitti Richard Dean Anderson.

Sarjassa MacGyver ajautui usein tiukkoihin tilanteisiin, mutta nokkelana miehenä hän onnistui selviämään pinteestä muun muassa ilmastointiteipin ja linkkuveitsen avulla. Sarja synnytti käsitteen "macgyverismi".

Muutama viikko sitten Andersonin 70. syntymäpäivän yhteydessä Facebookissa alkoi levitä huhuja, jonka mukaan kuvitteellista Angus MacGyveria esittävällä näyttelijällä olisi juuret Suomessa.

Huhuja sosiaalisessa mediassa

Facebook-ryhmässä “Finnish genealogy” ilmestyi kuva, jossa MacGyverin väitettiin syntyneen Pohjanmaalla, tarkemmin ottaen Munsalassa ja Jepualla.

Yle otti yhteyttä Uudenkaarlepyyn suku- ja kyläyhdistyksen tutkijaan, joka lupasivat selvittää huhujen todenperäisyyttä.

Muutamaa päivää myöhemmin yhdistyksen puheenjohtaja Stig Haglund lähetti huhut vahvistavan sähköpostin.

MacGyverin juuret kuitenkin Suomesta kuulostivat liian hyvältä ollakseen totta. Tietojen vahvistamiseksi Yle otti vielä yhteyttä sukututkija Arne Nylundiin, joka puolestaan vertasi tietoja omaan tietokantaansa.

Tieto piti paikkaansa: Nylundin tutkimuksissa kävi ilmi, että Richard Dean Andersonin isoisän isä Johannes "John" Anderson Skrifvars syntyi vuonna 1860 Munsalassa.

MacGyverin isoisän äiti Sofia Jakobsdotter Böös syntyi vuonna 1860 Jepualla.

Sukututkija Arne Nylundin mukaan USA: n paperissa hänen sukunimekseen on merkitty Silfvast. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että hän oli palvelija Silfvastissa ennen muuttoaan Amerikkaan.

– Tuolloin tavallisilla ihmisillä ei ollut sukunimeä, mutta se meni tilan mukaan, jossa he asuivat. Vain ammattiryhmillä, kuten suutareilla, sotilailla, räätäleillä ja virkamiehillä oli sukunimi, Nylund kertoo.

Lisätodisteita

Nylund tarkasteli verkossa monia erilaisia sukututkimuksia, jotka myös vahvistivat tiedon.

Nylundin kaltainen kokenut sukututkija jatkoi tutkimustaan Yhdysvaltain väestölaskennasta vastaavassa Census-järjestelmässä, jolla on vastaa Yhdysvaltain kansalaisten tilastoinneista.

– Sieltä löysin tietoja Minnesotan St. Louis Countystä, jossa asuivat MacGyverin isoisä, isoäiti ja heidän lapsensa. Sen avulla voin todistaa, että väitteet suomalaisista sukujuurista eivät ole täysin tuulesta temmattuja. Nämä ovat viranomaisten asiakirjoja.

On epäselvää, muuttivatko MacGyverin esi-isät Amerikkaan yhdessä vai eri aikoina. Sukututkija Arne Nylund toteaa löytäneensä tiedon, jonka mukaan he menivät naimisiin Ashlandissa, Wisconsinissa vuonna 1896.

Varmasti suomenruotsalaiset esi-isät

Suomalais-ruotsalaisista sukujuurista ei ole epäselvyyttä. On myös 100% varmaa, että MacGyverillä ja Andersonin perheellä on sukulaisia Suomessa, Nylund sanoo.

– Minä olen itse sukua heille. Mutta ne, jotka tiedän ovat peräisin 1600-luvun alusta ja lopusta. Jo omasta tietokannastani löydän noin 30 elävää ja sukua olevaa ihmistä.

Nylund uskoo, että nämä 30 ihmistä tietävät olevansa sukua suuren amerikkalaisen televisiotähden kanssa.

On hyvin mahdollista, että Amerikasta löytyy paljon kuuluisuuksia, joiden juuret ovat jollain tavalla Suomessa.

– On niin paljon ihmisiä, jotka ovat muuttaneet Amerikkaan.

Jos haluat tehdä sukututkimuksen itse, Nylund suosittelee, että otat yhteyttä lähistöllä olevaan sukututkijaan.

Andersonin sukujuurista uutisoi ensimmäisenä Emil Friman Yle Österbottenilta. Alkuperäinen artikkeli ruotsiksi: Ett rykte som visade sig vara sanning – MacGyver härstammar från Svenskfinland

Lauantaina puhaltaneet voimakkaat tuulet heikkenivät sunnuntain valjetessa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Päivystävän meteorologin mukaan tuulenpuuskat yltyivät myrskylukemiin eli 23–24 metriin sekunnissa iltayöllä osissa Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Yli 20 metriä sekunnissa puhaltavia puuskia koettiin laajemminkin maan länsi- ja eteläosissa.

Sähköttä kärvisteli iltakymmenen jälkeen noin 21 000 kotitaloutta etenkin lounais- ja etelärannikolla ja idässä, kun kova tuuli kaatoi puita sähkölinjoille. Sähkökatkokartan mukaan sunnuntaiaamuna ennen seitsemää sähköttä oli noin 4 500 asiakasta.

Voimakkaimmat tuulenpuuskat olivat lauantaina Rauman ja Turun välisellä akselilla. Esimerkiksi Kustavin Isokarilla mitattiin 31,9 ja Rauman Kylmäpihlajassa 31,6 metriä sekunnissa.

"Länsituulen puhkuma tehtäväpiikki"

Lauantaina vesi nousi teille muun muassa Turussa, Porvoossa, Salossa ja Eurajoella. Merivesi oli lauantaina korkealla etenkin Lounais-Suomen rannikolla.

Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi Rauman Ulko-Petäjäksessä merenpinta oli 135 senttiä ja Turun Ruissalossa 105 senttiä normaalia korkeammalla.

Tuuli ja tulvivat vedet näkyivätkin pelastuslaitosten hälytysmäärissä. Esimerkiksi Satakunnan pelastuslaitos tviittasi "länsituulen puhkumasta tehtäväpiikistä".

Lauantain myöhäisillassa laitos hoiti viiden tunnin aikana noin 60 tehtävää, pääosin vahingontorjuntoja.

Ilmatieteen laitoksen mukaan laskiaissunnuntaita vietetään poutaisessa säässä, ja aurinko pilkahtelee välillä. Itärajan tuntumassa voi olla sateita.

Tampereen tieliikennekeskus varoitti aamulla Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin eteläosassa lumi- ja räntäsateesta johtuvasta huonosta ajokelistä.

Lue aiheesta lisää:

Vaarallisen voimakas tuuli puhaltaa sunnuntain vastaisena yönä – puita kaatuu, sähköt katkeavat, meriveden korkeus nousee, joet tulvivat

Hiekkamyrsky sulki lentokenttiä Kanariansaarilla, lentoja Suomeen on peruttu – huono lentosää voi jatkua jopa maanantaihin

Punaposkinen pikkutyttö katsoo suoraan kameraan päiväkodin aidan takaa. Lapsella on punainen Enstex-haalari ja sen päällä vaaleansiniset kurahousut. Päässä villainen kypärämyssy, joka on ulkoleikkien tuoksinassa valahtanut osittain tytön toisen silmän päälle.

Kameran linssiin katsovista silmistä paistaa luottamus ja kiintymys kuvan ottajaa, omaa isää kohtaan. Lapsi tietää, että kuvan ottamisen jälkeen isä nostaa syliin ja korjaa alas valahtaneen myssyn asentoa.

Noin 40 vuoden päästä on samanlainen kalpeankuulas talvipäivä. Aikuiseksi kasvanut tyttö leikkaa lautasella olevan pihvin ja keitetyt porkkanat paloiksi. Kysyy, otatko haarukan vai lusikan. Asettaa lautasen harmaatukkaisen kumaran miehen, isänsä, eteen.

Hoitovastuu on armoton despootti, ja kun se käskee sinä hyppäät, mieluiten heti.

Huolenpitäjän roolit ovat vaihtuneet. Erona vain on, että nyt apuna ei ole päiväkotijärjestelmää. Kunnan kotihoito pyörähtää auttamassa sen minkä voi, mutta vartissa ei hoideta kuin yksi asia kerrallaan. Hoitovastuu on valunut aikuisille lapsille.

Kun omat vanhemmat haurastuvat, mitataan lähimmäisenrakkaus isolla vaakakupilla. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ja vaimonsa Kirsi Hiilamo varoittelivat jo viisi vuotta sitten “omaishoivavaltiosta”, jossa keski-ikäiset naiset uupuvat lasten ja vanhempien hoidon puristuksessa.

Mukavasti rullaava keski-ikäisen arki järkkyy, kun kotihoidosta soitetaan kesken työpäivän. Elämään ilmestyy uusi käskyttäjä nimeltä Hoitovastuu. Se ei kysele, huvittaisiko sinua saattaa äitisi hammaslääkäriin tai hakea isällesi lääkkeitä apteekista.

Auttamista pidetään itsestäänselvänä. Hoitovastuu on armoton despootti, ja kun se käskee sinä hyppäät, mieluiten heti.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minun mielestäni läheisten ihmisten auttaminen kuuluu hyvään ihmisyyteen. Mutta vanhusten laitoshoidon alasajaminen ja kotihoidon resurssien niukkuus ovat johtaneet tilanteeseen, jossa vastuu vanhuksista on yhä raskaammin omaisten harteilla.

Meitä keski-ikäisiä auttajia on jo satojatuhansia. Me olemme pudonneet triplahoitoloukkuun.

Triplahoitoloukussa olevaan ikäluokkaan kohdistuu odotuksia kolmelta suunnalta: jatkuvasti muuttuva työ, aikuistuvat lapset ja vanhenevat vanhemmat. Kun tähän lisätään omat elämänhaaveet, lisääntyvät krempat ja keski-iän kriisit, niin jaksaminen voi olla tiukilla.

Tilanne on uusi ja se herättää ristiriitaisia tunteita. Triplahoitoloukku surettaa, ahdistaa ja kiukuttaa. Enhän minä tällaista tilannut! Nyt on minun vuoroni nauttia elämästä!

Täällä hoetaan maanisesti mantraa, jonka mukaan ”ihmisen on hyvä olla kotonaan niin kauan kuin mahdollista.”

Oman riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunnustaminen tekevät kipeää. Vauvan syntyessä vanhempia opastetaan kädestä pitäen hoitamaan lasta, mutta kuka opastaa keski-ikäistä hoitamaan äitiään ja isäänsä?

Entä miten toimitaan, kun apua tarvitaan kesken työpäivän? Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman kyseli perustellusti blogissaan, miksi omaisen hoitamiseen täytyy käyttää lomapäivä ellei halua menettää palkkaansa siltä päivältä. Sairaan lapsen hoitaminen sen sijaan ei yleensä ole palkasta pois.

Vanhusten hoitoon käytetään Suomessa selvästi vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa. Täällä hoetaan maanisesti mantraa, jonka mukaan ”ihmisen on hyvä olla kotonaan niin kauan kuin mahdollista.” Tämä on johtanut laitospaikkojen vähentämiseen ja vanhuspalvelujen alasajamiseen juuri siinä vaiheessa, kun suuret ikäluokat alkavat tarvita apua.

Samaan aikaan neli-viisikymppisten pitäisi jaksaa aiempia sukupolvia pidempään työelämässä. Nuorimpia ikäluokkia kurittava eläkeleikkuri odottaa säälimättä niitä, jotka uupuvat liian varhain.

”Omaisilla on aivan liian suuri vastuu,” täräytti gerontologian professori Marja Jylhä vastikään Ylen A-studion keskustelussa vanhusten kotihoidon tilasta. Peruspalveluministeri Krista Kiuru myönsi samassa keskustelussa, että meillä on liian huonokuntoisia asukkaita kotona. Parempaan vanhustenhoitoon aiotaan kuulemma tällä hallituskaudella satsata lisää rahaa.

Sitä satsausta odotellessa sadattuhannet keski-ikäiset tekevät minkä voivat. Juovat lounaan päälle kahvit, pyyhkivät ohimennen ruokaroiskeet mikroaaltouunin seinistä ja keräävät roskapussit mukaansa.

Eteisessä entinen Enstex-haalarinen pikkutyttö vetää ylleen tekniset urheiluvaatteet. Kiinnittää päähänsä kypärämyssyn sijaan pyöräilykypärän ja kääntyy halaamaan vanhempiaan hyvästiksi.

He kiittävät avusta. Katsovat kauniisti kohti, silmistä paistaa luottamus ja kiintymys lähtijää, omaa tytärtä kohtaan. Eipä mitään, sanoo tytär, te hoiditte aikoinaan minua ja lapsiani, nyt on minun vuoroni hoitaa teitä.

Ulko-oven painuessa kiinni saattaa olla, että kaikkien silmät hetkellisesti sumentuvat.

Paula Tiessalo

Kirjoittaja on terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja, jonka intohimona on yrittää ymmärtää itseään ja muita. Hän kiittää sydämensä pohjasta kaikkia hoitoalan työntekijöitä ja toivoo heille jaksamista.

Aiheesta voi keskustella 24.02. klo 23.00 asti.