Spraykannujen kolinaa ja auringonpaistetta Helsingin Suvilahdessa.

Kaksi hupparihahmoa loihtii tyhjälle seinälle näyttäviä, värikkäitä kuvia: lintuja, karhun, kirjaimia.

Graffarit häärivät keskittyneesti tunnista toiseen. Välillä vaihdetaan muutama sana, ja sitten maalaaminen jatkuu.

Suojamaskien takaa paljastuu nuori rastatukkainen mies sekä harmaatukkainen nainen - espoolainen isoäiti, joka on hurahtanut graffitimaalaukseen.

Rastapäinen on harmaatukkaisen graffitiopettaja. Ikäeroa heillä on noin 50 vuotta.

– Ei iällä ole väliä. Tärkeintä on asenne ja se, että haluaa maalata, Emilio Mäkipää, 22, sanoo.

Graffitimama on graffitiryhmänsä nuorin

Kuutisen vuotta sitten Marja Heinonen löysi itsestään Graffitimaman. Sillä nimellä hänet nykyisin tunnetaan graffitintekijänä.

– Eräs ystäväni soitti minulle ja sanoi, että Marja, sinä olet varmaankin tarpeeksi hullu, että lähdet tähän meidän seniorigraffitiryhmään, Marja Heinonen naurahtaa.

Marja lähti oitis mukaan taidemuseo Emman järjestämään toimintaan yhdessä miehensä Pekan kanssa. Graffitien maalaaminen on jatkunut siitä lähtien.

Hän on SixFive Crue -graffitiryhmän nuorin jäsen. Vanhin on jo yli kahdeksankymmenen.

Heinosella ei ollut aiempaa kokemusta taiteen tekemisestä.

– Graffiti oli avaus johonkin uuteen, mutta varmasti se vastasi johonkin sellaiseen kaipuuseen, joka on ollut pitkään olemassa.

Yhteisöllisyys viehätti

Graffitien ja katutaiteen tekemisessä Heinosta viehätti aluksi yhteisöllisyys: senioriryhmän hyvä henki ja yhdessä tekeminen.

– Tyypillisesti työ maalataan seinälle muutamassa tunnissa. Ja se on sitten siinä. Yhdessä olemme siellä julkisella areenalla ja teemme suunnitellusti sen teoksen, Heinonen kuvailee.

Häntä viehättää katutaiteessa myös maalausten suuri koko, väripinnat ja suuret linjat.

– Maalaaminen isolle seinälle on ihanaa! Siinä käyttää koko kehoaan. Se on hyvin fyysistä.

Töhrijästä taiteilijaksi

Emilio Mäkipää oli 13-vuotias, kun hän jäi ensimmäisen kerran kiinni laittoman graffitin tekemisestä Helsingin Baanalla. Hän selvisi varoituksella.

– Ei se mitään taidetta ollut vaan töhrimistä ja sotkemista. Omien tunteiden kanavointia ja höyryjen päästämistä ulos. Mentiin pitkin kaupunkia ja tehtiin tägejä kaikkialle, Mäkipää kertoo.

Lopulta poika kyllästyi pesemään pois omia jälkiään, ja laittomat graffitit saivat jäädä.

16-vuotiaana hän muutti Espoosta Kuopioon opiskelemaan kuvataiteita. Töhrijästä oli tulossa taiteilija.

Jostakin piti saada rahaa elämiseen, joten hän hakeutui seurakunnalle ohjaajaksi. Kesäleirillä hän opetti graffitimaalausta sadalle kymmenvuotiaalle lapselle.

Siitä alkoi hänen uransa opettajana.

Graffitipiirit ottivat eläkeläiset lämpimästi vastaan

Graffitipiirit ottivat alusta asti eläkeläisryhmän lämpimästi vastaan.

Ryhmä on osallistunut moniin katutaidetapahtumiin, kyläjuhliin ja näyttelyihin jopa ulkomailla. He ovat päässeet tekemään myös pysyviä maalauksia.

– Meillä oli kova halu oppia lisää. Emme ole pelkästään seniorigraffitiryhmä vaan olemme aidosti kiinnostuneita koko ilmiöstä – sen kaikilta kaupunkikuvallisilta, yhteiskunnallisilta ja sosiaalisilta kanteilta, Heinonen korostaa.

Heinosen mielestä heillä kävi onni, kun he saivat tuolloin 17-vuotiaan Emilio Mäkipään ohjaamaan ryhmää.

– Hänellä ei ole ollut mitään vaikeutta ottaa auktoriteettia tällaisen seniorisakin ohjaajana. Emilio on varmaankin synnyinlahjana saanut ihmisten ohjaamisen taidon. Hän on opettajana kannustava ja taitava, Heinonen kehuu.

SixFive Cru haluaa paitsi maalata graffiteja myös rakentaa siltaa sukupolvien välille ja edistää yleistä suvaitsevaisuutta.

– Toivon, että me eri-ikäiset ihmiset löytäisimme yhteisiä säveliä ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Minulla on iso halu ymmärtää nuorten ihmisten elämää ja vaihtaa ajatuksia ja tuntemuksia eri-ikäisten ihmisten kanssa.

– Että ei gettouduta mihinkään ikäkohorttiin, hän toivoo.

Värin puute on huutava

Graffitiharrastus on saanut Marja Heinosen katsomaan kaupunkia uusin silmin. Kaupunki on alkanut näyttää harmaalta ja liian säntilliseltä.

– Rupesin kaipaamaan ilmaisun vapautta ja värikkyyttä. Värin puute on huutava!

Tuli mieleen, että kuka saa tehdä ja millä ehdoilla. Miksi eivät useammat tahot voisi tätä kaupunkia koristella? Miksi ei myös kannan ilmaisu voisi olla sallitumpaa sopivissa paikoissa? Onhan olemassa myös poliittista taidetta.

Yleinen suhtautuminen graffiteihin on muuttunut viime vuosina entistä myönteisemmäksi. Helsingin kaupunki aikoo avata ensi kesäksi kolme uutta katutaideseinää nykyisten kahdeksan lisäksi. Kuka tahansa voi maalata niihin.

– Nykyisin ymmärretään, että graffiti on yksi taiteen muoto. Katutaide tekee kovaa tuloa. Muraaleilla ja muilla tilaustöillä on kysyntää, Emilio Mäkipää iloitsee.

Mäkipään mielestä arkkitehdit voisivat nykyistä useammin varata taiteelle tilaa jo rakennuksia ja kaupunkialueita piirtäessään. Monissa paikoissa niin jo tehdäänkin.

Vuosi sitten yrittäjäksi

Emilio Mäkipäälle graffitista tuli ammatti. Hän on nyt yrittäjä, joka opettaa graffitimaalausta.

Graffititaiteilijana hän etsii parhaillaan sopivaa alikulkutunnelia tai sillanpäätyä, johon voisi maalata seuraavan itsenäisen teoksensa. Maalaus liittyy videoteokseen, jota hän tekee Amos Andersonin taidemuseon Generation-näyttelyyn.

Nykyään hän tietysti hankkii luvat graffitin tekemiseen.

– Usein vastataan heti, että anna mennä vaan, ja saattaa saada jopa pienen korvauksen.

Taide auttoi, kun Marja sairastui syöpään

Marja Heinoselle graffiti avasi portit muuhunkin taiteeseen.

Hän on tehnyt monenlaisia teoksia eri tekniikoilla, lokeroimatta. Katutaiteen ja muun taiteen raja on menettänyt merkityksensä.

Taide myös auttoi häntä, kun hän sairastui syöpään.

– Se ilo siitä luomisesta, yhdessä tekemisestä ja loistavasta opastuksesta antoi paljon voimia ja energiaa. Taiteen kantamana ja varmasti myös terapeuttisesti syntyi niin paljon töitä, että ohjaajat kannustivat järjestämään peräti oman näyttelyn. Niinpä minulla viime kesänä 70-vuotiaana oli esikoisnäyttelyni, Marja Heinonen hymyilee.

Taidetta ryöppyää edelleenkin. Tämän vuoden aikana Marja Heinonen on osallistunut jo seitsemään näyttelyyn ja lisää on tulossa.

– Taide voimauttaa ilman muuta.

Marja Heinosen ja Emilio Mäkipään yhteinen teos valmistui Suvilahden perukoille kuuden tunnin maalausurakan jälkeen. Tekijät ottavat siitä heti lukuisia valokuvia, kuten tapana on.

Huomennahan “Hki Zoo” voi jo olla poissa ja tilalla jonkun toisen maalaama graffiti.

Salvador Sobral saapui viisuvoiton jälkeiseen lehdistötilaisuuteen hämmentyneenä. Hänen mielestään oli hullua, että hänen piti liikkua voiton jälkeen turvamiesten ympäröimänä.

Vaatimaton laulaja ei pidä itseään Portugalin uutena kansallissankarina.

– Annetaan Ronaldon pitää se rooli, Sobral vitsaili.

Sobral voitti Euroviisut Amar pelos dois, joka on samaan aikaan ajaton ja aito. Hän puhuikin musiikin puolesta, jossa tunteet ovat mukana.

– En koskaan tee musiikkia radiosoittoa varten. Ensimmäinen albumi julkaistiin vuonna 2016 ja kukaan välittänyt siitä lainkaan. Vasta kun osallistuin viisuihin, ihmiset ostivat levyä. Niin se vain menee.

Tuore euroviisuvoittaja toivoo, että kilpailun voitto ei muuta pelkästään tätä kisaa vaan myös popmusiikkia laajemmin. Se olisi hänelle suurin ilo.

– Ihmiset kuuntelevat tänä päivänä radioista kappaleita, jotka vain heitetään heille. Ja heille sanotaan, että teidän täytyy pitää tästä kappaleesta, koska me soitamme sitä 60 kertaa päivässä. He pakottavat pitämään kappaleista.

Huoli pakolaisista

Sobral otti ensimmäisen semifinaalin jälkeen voimakkaasti kantaa Euroopan pakolaistilanteeseen. Hän käytti myös paitaa, jossa luki S.O.S. Refugees (pakolaiset). Kannanotosta kysyttiin Sobralilta voiton jälkeen.

– Päätin tuoda asian esille täällä, koska se on iso ongelma Euroopassa. Se ei ollut poliittinen vaan humanitäärinen kannanotto. Minulta myös kiellettiin paidan käyttäminen, koska järjestäjät kieltävät poliittiset tai kaupalliset viestit. Mutta eikö Adidaksen paidan käyttäminen ole sitten kaupallista? Sobral ihmetteli.

27-vuotias euroviisuvoittaja aikoo kisan jälkeen jatkaa elämäänsä mahdollisimman normaalisti ja alkaa tehdä seuraavaa albumia. Kesällä hän aikoo keikkailla ainakin Portugalissa.

– Ihmiset unohtavat tällaiset asiat (viisuvoiton) niin nopeasti ja keskittyvät muuhun, vaatimaton laulaja tuumasi.

Ylen journalistista toimintakulttuuria ja toimintatapoja käsitellään tulevalla viikolla monella tapaa.

Maanantaina julkistetaan ulkopuolisen selvitysmiehen, hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään selvitys, jossa hän arvioi, ovatko Ylen journalistista päätöksentekoa ohjaavat ohjeet ja normit kunnossa. Hän arvioi myös, miten ohjeita noudatetaan toimituksellisessa työssä käytännössä.

Mäenpää aloitti työnsä helmikuussa, kun niin sanottu Yle-kohu ei ottanut laantuakseen.

Kohu alkoi marraskuussa, kun Yle kirjoitti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sukulaisten omistaman yrityksen puolen miljoonan euron tilauksesta valtion omistamalle kaivosyhtiö Terrafamelle.

Sipilä suuttui uutisesta ja oli sen jälkeen useita kertoja yhteydessä Ylen toimitukseen. Sipilän yhteydenottojen jälkeisessä uutisoinnissaan Ylen on väitetty alistuneen poliittiseen painostukseen. Julkisen sanan neuvosto antoi kysymyksessä Ylelle langettavan päätöksen.

Yleltä lähteneiltä toimittajilta kirja

Tiistaina julkistetaan Ylestä tapahtumien jälkeen lähteneiden toimittajien Jussi Erosen, Jarno Liskin ja Salla Vuorikosken kirja Ylegate. Kirjoittajat olivat mukana uutisoimassa Sipilän sukulaisten omistuksista.

Professori Olli Mäenpään selvitystä ja Ylen journalismin riippumattomuutta käsitellään myös A-teemaillasssa Yle TV1:ssä keskiviikkona 17.5. kello 21.05.

Kempeleessä kävi kalpaten, sillä Superpesiksen sunnuntaiksi suunniteltu ottelu Kempele - Seinäjoki siirtyi pelattavaksi heinäkuussa. Syy: lämpötila oli lähellä nollaa astetta, ja taivaalta pyrytti lunta. Toivotaan, että heinäkuussa ei ole enää lumisateita, ainakaan kovia.

Samaan aikaan etelässä: äitienpäivän aurinko helottaa kirkaalta taivaalta, ja lämpötila on paikoin 16 asteen paremmalla puolella.

Tässä on aika lailla Suomen kevätsään koko kuva tällä hetkellä.

Ylen metorologin Toni Hellisen ennusteen mukaan sama meno jatkuu vielä kotvan. Sunnuntaiyönä sateet yleistyvät maan keskivaiheilla. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa sataa lunta paikoin useita senttimetrejä ja ajokeli muuttuu huonoksi.

Hellisen ennustetta reippaammin asian ilmaisee Ilmatieteen laitoksen meteorologi Paavo Korpela. Hän toteaa, että Kainuussa rämmitään aamulla jopa 15-senttisessä lumessa pikkupakkasessa, ja esimerkiksi Itä-Suomessa päivälämpötilat jäävät karusti yhden ja viiden asteen välille. Etelään hän povaa lämpimämpää.

Maanantaiyönä Lounais-Suomeen yltää lännestä sateita, mutta sitten helpottaa. Tiistaina alkaa kirkastua ja hieman epävakaisesti keikkuvan alkuviikon jälkeen luvassa on kirkastuvaa ja lämpenevää. Perjantai on lämpimin päivä, jolloin päästään jopa reilusti yli 20 asteeseen ainakin etelässä ja kenties myös maan keskiosissa, Korpela kertoo.

Eli hetki vielä kärvistellään keikkuvassa kevätsäässä, mutta juhannusta kohden mentäessä tilanne näyttää lohdulliselta.

Moskovassa tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään kotitalojensa puolesta kaupungin johdon purkusuunnitelmia vastaan. Kaupunki aikoo purkaa tuhansia Neuvostoliiton aikaisia kerrostaloja uusien rakennusten tieltä.

Moskovan keskustaan kerääntyneet mielenosoittajat olivat suurimmaksi osaksi nuoria ja keski-ikäisiä pariskuntia. He kantoivat purkusuunnitelmia vastustavia kylttejä ja vaativat äänekkäästi pormestari Sergei Sobjaninin ja muun kaupungin johdon eroa.

Poliisi arvioi mielenosoittajien määräksi noin 5 000, mutta järjestäjien mukaan paikalle saapui ainakin 20 000 ihmistä.

Purkusuunnitelmat koskevat 1950- ja 1960-luvulla rakennettuja noin 5 000 elementtikerrostaloa, jotka aikoinaan rakennettiin helpottamaan kaupungin asuntopulaa. Kaupungin johdon mukaan ne ovat huonokuntoisia ja vanhanaikaisia.

Asuntojen omistajat on määrä häätää asunnoistaan muualle. Heille on luvattu osoittaa korvaavat samankokoiset asunnot samalta alueelta, mutta asukkaat pelkäävät joutuvansa syrjemmälle. He myös epäilevät, että tilalle on tarkoitus rakentaa korkeampia taloja ja että kortteleista tulee vähemmän viihtyisiä.

– Ihmiset ovat ostaneet asuntoja näistä taloista asuakseen rauhallisella ja vehreällä alueella, sanoo 36-vuotias pankkivirkailija Aleksei Matvejev uutistoimisto AP:lle.

– Olemme onnellisia asunnossamme. Emme halua asua tornitaloissa, hän jatkaa.

Myös 32-vuotiaan Aleksander Zeininin mielestä purkusuunnitelmat polkevat asukkaiden oikeuksia:

– Remontoimme asuntoamme vaimoni kanssa puolitoista vuotta. Miksi haluaisimme muuttaa jonnekin muualle?

– Olemme nukkuneet viime aikoina todella huonosti. Menimme naimisiin vähän aikaa sitten ja haluaisimme perustaa perheen. Mutta mitä jos he heittävät meidät kadulle huomenna?

Kaupungin suunnitelmien mukaan ensimmäiset talot on määrä purkaa jo tänä vuonna ja osan asukkaista on määrä muuttaa pois jo syksyllä.

PARIISI. Ranskan pääkaupunki ei ole tavallisin jääkiekkoturistin kohde, mutta tänä keväänä MM-kisat ovat tuoneet oman mausteensa metropolin katukuvaan. Tosin hyvin rajoitettuun osaan siitä, sillä hallin ympäristöä lukuun ottamatta kisahuumaa on vaikea huomata miljoonakaupungin arjesta.

Sen ovat huomanneet suomalaiskannattajatkin, jotka toki keräävät katseita sinivalkoisissa pelipaidoissaan ja mitä erilaisimmissa asusteissaan.

- Kyllähän he katsovat meitä kuin hölmöjä, kun kävelemme tuolla pelipaidat päällä. Että mitkä naamiaiset täällä on menossa. Eivät he tiedä, mitä on jääkiekko. Eikä heitä kiinnostakaan, kannattajaryhmä Witosketjun Kimmo Kallunki hymyilee.

Pariisin edellisistä jääkiekon MM-kisoista on puoli vuosisataa, joten järjestäjillä ei ole nykyajan kokemusta isojen kiekkokarkeloiden järjestämisestä. Maa on poikkeustilassa terrori-iskujen takia ja se entisestään kiristää turvatoimia Bercyn monitoimiareenalla. Turvallisuus on hyvästä, mutta Kallunki ei aivan sulata järjestäjien tuuliviirimäistä käyttäytymistä. Säännöt vaihtuvat päivästä toiseen.

- Se on aika ikävää sinänsä, kun ei ikinä tiedä mitä odottaa. Vaikka etukäteen on annettu ohjeet tiettyjen asioiden tuomisesta, niin ne eivät nyt olekaan pitäneet ihan kutiaan. Esimerkiksi kypärää ei aiemmin saanut tuoda, mutta nyt sen olisikin voinut tuoda.

”Olut-juttu on paisunut aika isoksi”

Osaa suomalaisfaneista Pariisissa on riivannut myös oluen puute areenan sisällä, missä ei myydä kuin alkoholitonta versiota. Siihenkin suomalaiset keksivät keinon, jolla he saivat sisään tullessaan tuoda olutta areenan sisäänkäynnin ravintolasta. Nyt sekin on kuitenkin kielletty.

- Olut-juttu on paisunut aika isoksi. Okei, sitä ei saa hallista, mutta sille ei voi mitään, Kallunki sanoo.

- Toisaalta lain taakse menemisestä en oikein tiedä. PSG:n futisottelussa sai olutta, jonka pystyi viemään katsomoon.

Pienistä haasteista huolimatta Witosketjun riveissä kisatunnelma on jälleen kerran hyvä. Luottoa Leijoniin riittää ja osa ryhmästä matkustaa myös Kölniin ratkaisupeleihin. Saksalaisjärjestäjät tietävät kisarutiinit ja oluttakin saa.

- He ovat niin intohimoisia tämän suhteen ja tottuneet järjestämään, niin ei tarvitse odottaa yllätyksiä.

Jesse Puljujärvi jää ulos Leijonien kokoonpanosta jääkiekon MM-kisojen illan kamppailussa Sveitsiä vastaan. Puljujärven tilalle Suomen kakkoskenttään nousee Miro Aaltonen.

Kapteeni Lasse Kukkonen viiletti kaukalossa Leijonien päivän harjoituksissa ja päävalmentaja Lauri Marjamäki vihjaili, että Kukkonen saa vastuuta Sveitsi-kamppailussa. Kukkonen ei pelannut sekuntiakaan lauantaina Suomen ja Norjan kamppailussa.

- Voi olla, että numero vitonen pääsee muutaman vaihdon vetämään. Katsotaan, miten vetelee, Marjamäki tokaisi.

Päävalmentaja vahvisti, että Joonas Korpisalo jatkaa Leijonien maalilla Sveitsi-ottelussa.

LEIJONIEN KOKOONPANO SVEITSI-OTTELUSSA

Maalivahdit:

Korpisalo (Säteri)

1. kenttä:

Aho - Filppula - Rantanen

Ohtamaa - Honka

2. kenttä:

Pyörälä - Kemppainen - M. Aaltonen

Jaakola - V. Lajunen

3. kenttä:

Savinainen - Sallinen - Pihlström

Lehtonen - Hietanen

4. kenttä:

Osala - J. Lajunen - Hännikäinen

Järvinen - Kukkonen

Suomi ja Sveitsi iskevät yhteen kello 21.15 Pariisissa.

Olli Mustosen sormet painautuvat hitaasti pöytää vasten. Etusormi, keskisormi, nimetön. Ne koskettavat pöytää tietyllä painolla tiettyyn aikaan. Vain soivat sävelet puuttuvat.

Haastattelu tehdään pöydän ääressä, mutta tavallisesti sormenpäiden alla olisi valkoisia ja mustia koskettimia. Mustonen näyttää, kuinka harjoitella pianoteosten nopeita kuvioita hitaasti. Se on huippupedagogien suosittelema metodi. Mustoselle kyse on jopa mielentilasta.

– Hitaasti harjoitteleminen on kuin meditaatiota – kuin katsoisi teknisiä yksityiskohtia mikroskoopilla, hän sanoo.

Mustonen syntyi vuonna 1967 perheeseen, jossa musiikki oli osa elämää. Erityisesti vanha musiikki oli äidin ja isän sydäntä lähellä.

Mustosen varhaisimpia muistoja on se, kun viulunsoittoa harrastava isä, tilastotieteen emeritusprofessori Seppo Mustonen soittaa Bachia. Talossa oli pieni spinetti, cembalon sukuinen soitin, jolla sisarukset Elina ja Olli aloittivat musiikkiharrastuksen.

Kolmevuotiaana Olli ajatteli, ettei nuottien lukemisesta tulisi koskaan mitään. Miten niitä voisi ymmärtää? Oli kerrottu, että kahden viivan välissä oleva pallura tarkoittaa tiettyä kosketinta.

Viisivuotiaana alkoivat soittotunnit, ja sitten välähti. Musiikin eri tasot yhdistyivät Mustosen päässä kolmiulotteiseksi kuvaksi. Nuottiviivastolle piirretyt musteläikät sulautuivat siihen, mitä sormet tekivät ja korvat kuulivat.

– Musiikki näytti paperilla juuri siltä, miltä se kuulosti. Muistan, että se ei tuntunut siltä kuin olisin keksinyt jotain uutta, vaan siltä, että oivalsin jotain vanhaa.

Harvat oppivat lukemaan nuotteja vastaavan oivalluksen seurauksena. Tavallisempi tapa on jatkaa ajatusta siitä, että jokainen nuotti vastaa tiettyä sävelkorkeutta eli tiettyä kosketinta, sormen paikkaa kielellä, huulten tuntumaa puhaltimen suukappaleella tai vaikkapa laulamalla tuotettua ääntä.

– Ryntäsin huoneesta ja huusin, että hei, nyt osaan ne nuotit. Soitin kaikkea mahdollista. Käänsin aina seuraavan sivun ja soitin, taas seuraavan ja soitin.

Mustosesta tuli muutaman vuoden sisällä lapsitähti ja myöhemmin maailmaa kiertävä taiteilija. Melkein kenestäkään ei tule – osasi lukea nuotteja tai ei. Juuri siksi Mustonen puhuu 50-vuotispäiviensä kynnyksellä siitä, miksi musiikki kannattaa ottaa osaksi elämää taitotasosta riippumatta.

Tavallisen lapsen elämää musiikista huolimatta

Musiikki tekee hyvää. Se muun muassa tepsii masennukseen, kipuun ja puhumattomuuteen, edistää oppimista ja parantaa aivotoimintaa. Musiikki on myös terapiaa.

Mustoselle musiikki on ennen kaikkea kutsumus, intohimo ja loputtomien oivallusten lähde.

– Siinä on suurta viisautta. Moneen otteeseen tutkittuihin teoksiin voi aina palata ja nähdä ne uudessa valossa.

Viisaudesta voi saada osansa, vaikkei koskisi ikinä yhteenkään soittimeen, mutta helpommin hyötyihin pääsee käsiksi harrastamalla. Suomessa harrastusmahdollisuudet ovat erityisen hyvät monissa kouluissa tarjottavien musiikkiluokkien ansiosta. Viime vuosina taideluokat ovat tosin herättäneet vastustusta ja niitä ollaan lakkauttamassa tutkituista hyödyistä piittaamatta.

Mustonen muotoilee asian niin, että musiikkia harrastavat ihmiset ovat kohottavien asioiden äärellä. Luontevaa on valita mieluisa soitin vanhempien avustuksella jo alakouluikäisenä tai ennen sitä.

– Se on osa laajempaa kokonaisuutta. Joistain voi tulla musiikin ammattilaisia, toisista kuuntelijoita. Elämään se antaa joka tapauksessa paljon sisältöä. Ketään ei pidä pakottaa, mutta harrastamiseen voidaan kannustaa.

Edes Mustosta vanhemmat eivät painostaneet soittamaan, vaikka poikkeuksellinen musikaalisuus oli ilmeistä pienestä pitäen.

– Moni luulee, että olen viettänyt koko elämäni pianon ääressä, mutta se ei ole lainkaan niin. Saattoi mennä päiviä, etten soittanut ollenkaan. Toisaalta tykkäsin soittamisesta ja musiikin kuuntelemisesta, joten usein vietin paljon aikaa musiikin parissa.

Aikaa ratkaisevampaa oli oivallusten määrä. Tehokas harjoittelu vaatii ennen kaikkea keskittymiskykyä. Mustosella ei ollut harjoitusaikataulua lapsena, eikä ole nykyäänkään.

– Puolessa tunnissa intensiivistä harjoittelua voi omaksua ja oppia paljon, kun taas kahdeksassa tunnissa laiskaa harjoittelua ei välttämättä opi mitään.

Tärkeänä Mustonen pitää sitä, että hän sai elää tavallisen lapsen elämää. Harrastuksen ei pidä rajoittaa elämistä.

– Juoksin pihalla, pelasin jalkapalloa, hiihdin ja heitin keihästä. Usein olin myös pitkästynyt, ja sanoisin, että se oli tärkeää, koska silloin ehti tekemään havaintoja. Nykypäivänä lasten aika on kaikkine harrastuksineen ohjelmoitua. Viihde syötetään tehokkaasti tuotettuna iPadilta.

Tavoitteellisesti harrastamalla musiikista voi löytää opiskelupaikan ja saada myöhemmin ammatin. Suomessa työpaikkoja tosin on vähän, eikä maailmaltakaan kantautuvat kuulumiset ole rohkaisevia. Monet Sibelius-Akatemiasta ja ammattikorkeakouluista valmistuvat päätyvätkin lopulta vaihtamaan alaa.

Ne, jotka saavat oman alan töitä, päätyvät useimmiten opettajiksi. Harvat saavat paikan orkesterista. On lottovoitto, jos onnistuu Mustosen tapaan luomaan uran säännöllisesti konsertoivana solistina.

Mustonen muistuttaa, että kyse on kutsumusammatista.

– En suosittele muusikon töitä, jos siihen ei ole valtavaa intohimoa tai paloa. Sama koskee kaikkia kutsumusammatteja.

Aina ei tarvita sen kummempia tavoitteita tai haaveita ammatista. Harrastamisen voi aloittaa myös aikuisena, muistuttaa Mustonen.

– Siitä on fantastisia esimerkkejä, kuinka antoisaa se voi olla. Olen aina ollut sitä mieltä, että kyseessä on väärinkäsitys, kun sanotaan, että vain lapsena voi oppia soittamaan.

Kolmiulotteinen ilmiö

Nykyään Mustonen konsertoi noin 70–80 kertaa vuodessa. Tavallisesti hän esiintyy yhtä aikaa kapellimestarina ja pianistina. Osana ohjelmaa on usein hänen itsensä säveltämää musiikkia. Keikkoja on ympäri maailmaa: Suomen lisäksi muun muassa Saksassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa.

Perhe asuu tällä hetkellä evakossa, sillä Riihimäen liepeillä Hausjärvellä sijaitseva kotikartano on remontissa. Flyygeli sijaitsee Kormun kartanossa, jonka kirjastohuone on pyhitetty Mustosen harjoitushuoneeksi. Huoneen oven yläpuolella on hirven pää.

Kun Mustonen istahtaa pianon ääreen valokuvaajan pyynnöstä, musiikki valtaa hänen mielensä. On erityinen näky, kun taiteilija omistautuu asiaansa sataprosenttisesti. Sääli keskeyttää soittaminen, kun kuvat on otettu.

Palataan siis nuotinlukutaitoon. Mustosen tapana on nimittäin puhua vertauskuvilla. Hän hahmottaa yksityiskohdat osana isoja kokonaisuuksia. Ja hän todella on omistautunut asialleen. Taiteilijan ajatukset nuoteista ja niiden lukemisesta auttavat ymmärtämään sen, mistä musiikissa pohjimmiltaan on kyse.

– Musiikki on kolmiulotteinen ja värikäs ilmiö, jonka heijastuma on mustavalkoinen, kaksiulotteinen nuottikuva.

Ajatus konkretisoituu, kun muistetaan, että samoja klassisen musiikin teoksia on esitetty satojen vuosien ajan. Kapellimestarista, solistista, orkesterista tai soittajasta riippuen jokainen esitys on yksilöllinen.

– Tarkoitus ei ole tehdä kopiota varjokuvasta, vaan muodostaa siitä se värikäs heijastuma. Siitä tulee tulkinta.

Ja juuri siksi Mustonen vertaa musiikkia luonnonlakeihin: täydellistä heijastumaa tuskin voi saavuttaa, mutta sitä odotellessa kannattaa niin amatöörin kuin ammattilaisen harjoitella hitaasti.

Saksassa liittokansleri Angela Merkelin johtamat kristillisdemokraatit ovat ovensuukyselyjen mukaan voittamassa Nordrhein-Westfalenin osavaltiovaalit.

Yleisradioyhtiö ARD:n teettämän ovensuukyselyn mukaan CDU on saamassa 34,5 prosenttia äänistä. CDU:n kannatus on kasvanut merkittävästi edellisiin vuoden 2012 vaaleihin verrattuna. Tuolloin CDU sai äänistä 26,3 prosenttia.

Nordrhein-Westfalenissa valtaa ovat perinteisesti pitäneet sosiaalidemokraatit. Kyselyn mukaan tällä kertaa SPD:n ääniosuus on kuitenkin jäämässä 30,5 prosenttiin. Vuoden 2012 lukuihin eli 39,1 prosentin tulokseen verrattuna romahdus on melkoinen.

Nordrhein-Westfalen on Saksan väkirikkain osavaltio ja sunnuntain vaaleja on pidetty tärkeänä suunnannäyttäjänä sille, kuinka käy Saksan syyskuussa järjestettävissä parlamenttivaaleissa.

Jos ovensyykyselyt pitävät paikkansa, Merkelin ja kristillisdemokraattien mahdollisuudet pysyä vallassa myös jatkossa näyttävät hyviltä.

Perjantaina menehtyneelle presidentti Mauno Koivistolle järjestetään valtiolliset hautajaiset, mutta ajankohdasta ja järjestelyistä ei ole vielä kerrottu lisätietoja.

Valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila kertoo, että virallinen päätös valtiollisista hautajaisista tehdään mahdollisesti keskiviikkona. Hän uskoo, että hautajaisvalmistelut alkavat käytännössä heti maanantaina.

Valtiolliset hautajaiset ovat suhteellisen harvinaisia. Valtioneuvoston kanslian mukaan valtiolliset hautajaiset järjestetään nykyään ainoastaan presidenteille, mutta poikkeustapauksessa ne voidaan myöntää myös hyvin pitkäaikaisille pääministereille, eduskunnan puhemiehille ja erityistä kansallista merkitystä omaaville henkilöille.

Nykykäytäntö on ollut voimassa vuoden 1989 lopusta lähtien. Vuodesta 1990 alkaen valtiolliset hautajaiset on myönnetty kaikkiaan seitsemälle henkilölle:

* 1990 entinen pääministeri, valtiotieteen tohtori Ahti Karjalainen

* 1992 kirjailija, akateemikko Väinö Linna

* 1995 jääkärikenraali Väinö Valve

* 2000 entinen pääministeri ja ministeri, entinen eduskunnan puhemies Johannes Virolainen

* 2004 entinen pääministeri, entinen eduskunnan puhemies Kalevi Sorsa

* 2004 jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth

* 2011 valtioneuvos, entinen pääministeri Harri Holkeri

Holkerin hautajaisissa kolme presidenttiä

Viimeksi valtiolliset hautajaiset on järjestetty siis valtioneuvos Harri Holkerille, joka kuoli 7. elokuuta vuonna 2011. Hautajaiset pidettiin 27. elokuuta Helsingin Tuomiokirkossa.

Ylen Elävä arkisto kertoo, että paikalla olivat muun muassa presidentit Tarja Halonen, Martti Ahtisaari ja Mauno Koivisto sekä koko Suomen silloinen hallitus ja suuri osa Holkerin hallituksen ministereistä.

Myös Ruotsin valtiojohto laski seppeleen Holkerin arkulle.

Katso alta Elävän arkiston video Holkerin hautajaisista:

Kekkosen hautajaisissa mittava kunniakuja

Presidenteistä valtiolliset hautajaiset on järjestetty edellisen kerran Urho Kekkoselle, joka kuoli vuonna 1986 kotonaan Tamminiemessä Helsingissä. Hautajaiset olivat viikkoa myöhemmin Helsingin Tuomiokirkossa.

Presidentti Mauno Koivisto piti hautajaisjumalanpalveluksessa muistopuheen.

– Hiljentyessämme Urho Kekkosen arkun ääreen ilmaisemme kunnioituksemme ja kiitollisuutemme siitä pitkästä päivätyöstä, jonka hän teki isänmaan hyväksi, hän totesi puheensa alussa.

Elävän arkiston videolta näkyy, kuinka presidentti Kekkosen ruumissaatto lähti siunaustilaisuuden jälkeen Tuomiokirkosta kohti Hietaniemen hautausmaata, jonne hänet haudattiin.

Kunniakujassa mukana oli noin 2 500 henkilöä, jotka edustivat noin 150 järjestöä. Tuhansia lippuja oli puolitangossa Helsingissä hautajaispäivänä.

Pitääkö Ukrainan Euroviisuihin ottaa mukaan luotiliivit? Tämä kävi mielessä ennen Kiovaan lähtöä. Vaikka Ukrainan pääkaupunki on kaukana maan itäosan sotatantereesta, kireä poliittinen tilannen Venäjän ja Ukrainan välillä antoi mahdollisuuden levottomuuksiin myös viisukaupungissa. Kun Euroopan huomio on Kiovassa, miksi mielenilmaisijat eivät olisi käyttäneet tilaisuutta hyväksi. Onneksi rähinöiltä vältyttiin.

Ukrainalle laulukilpailun järjestäminen oli näytönpaikka. Viisuvieraiden turvallisuuden takaaminen oli niistä tärkein asia ja siksi kymmenettuhannet poliisit ja sotilaat oli laitettu näyttävästi kaduille partioimaan. Aikaisemmissa viisukaupungeissa nostettua turvallisuustasoa ei ole korostettu, vaan kaduilla ovat partioineet poliisit siviiliasuissa tavallisten poliisipartioiden rinnalla. Ukrainalaisille näkyvyys oli tärkeää. He ottivat asian tosissaan.

Onneksi rähinöiltä vältyttiin.

Euroviisujen järjestelyt ovat toimineet Kiovassa monin puolin yllättävän hyvin. Tätä mieltä ovat myös ukrainalaiset itse. Haastattelemani paikalliset olivat sitä mieltä, että Ukrainassa tämä ei ole itsestään selvää. Maassa ei ole totuttu järjestämään isoja tapahtumia ja esimerkiksi jalkapallon EM-kisat vuonna 2012 eivät sujuneet kovinkaan hyvin.

Ukrainalainen nainen sanoi olevansa iloinen, että Kiova on täyttynyt iloisista ihmisistä. Laulukilpailu on tuonut kaupungin parhaat puolet esiin. Toisen naisen mielestä oli hyvä, ettei Venäjä ottanut osaa kisaan tänä vuonna, etteivät Ukrainan ja Venäjän välit jälleen kiristyisi.

Venäjän poisjääminen teki hyvää Euroviisuille. Maa on tullut aina kilpailuun henkseleitään paukutellen ja voitontahtoa uhkuen. Mikään muu ei kelpaa kuin voitto. Venäjän tulehtuneet välit milloin minkin maan kanssa ovat johtaneet buuauksiin maan edustajien esiintyessä. Niistä on jäänyt ikävä sivumaku.

Nyt Kiovan Euroviisuissa pystyttiin keskittymään oikeasti musiikkiin.

Nyt Kiovan Euroviisuissa pystyttiin keskittymään oikeasti musiikkiin. Tätä ei ole tapahtunut moneen vuoteen. Näin soisi olevan jatkossakin, mutta niin tuskin tapahtuu. Venäjän ja Ukrainan välinen nokittelu ennen tämän vuoden kisoja ei nimittäin ole ohi, vaan Euroviisuja järjestävä Euroopan yleisradioliitto EBU pohtii kesäkuussa, minkälaisia rangaistuksia maille annetaan. Tämä vuosi ainakin osoitti, että pieni jäähy teki laulukilpailulle terää.

EBU on kuitenkin pahassa välikädessä, sillä Venäjän kokoisen maan poisjäänti kisasta tarkoittaa miljoonien tv-katsojien menettämistä. Kyse on myös taloudellisista menetyksistä. Ei ole myöskään laulukilpailun hengen mukaista, että maat jättäytyvät pois politiikan takia. Euroviisujen on kuitenkin tarkoitus olla eurooppalaiset yhteen tuova musiikkijuhla. Sen teki tuore viisuvoittaja Portugali aidolla musiikilla.

Kaksi vuotta sitten maan ylimmän johdon palvelukseen haluttiin henkilö, joka virkamiesjohtajana luotsaisi läpi vuosisadan yhteiskunnallisen uudistuksen lakimuutokset. Ripeästi.

Tehtävään tarttui Tuomas Pöysti. Hänestä tuli soten ja maakuntauudistuksen projektijohtaja lokakuussa 2015. Jo edeltävän kesän lomat paloivat soten pohjaselvitystä kirjoittaessa.

Hoikka, pitkänhuiskea virkamies myöhästyy haastattelusta, koska on joutunut selvittämään valinnanvapauslainsäädäntöä toiselle toimittajalle aiottua pitempään.

Pian kahden vuoden ajan 47-vuotias Pöysti on ollut soten ykkösasiantuntija ja pääarkkitehti. Millaisia työpäivät ovat olleet?

– Järkyttävän pitkiä, kuutena päivänä viikossa. Edellisen kerran olen tehnyt yhtä paljon töitä silloin, kun tein yliopistolle väitöskirjaa ja deadline alkoi painaa päälle, Pöysti vastaa.

Ulkoilu, perhe-elämä ja jalkapalloseura HJK:n talkootyöt maistuisivat useammin, mutta töissä vierähtää tätä nykyä 10–14 tuntia päivässä, lauantaisin tosin "riittää semmoinen 5–6 tuntia".

Pöysti on noussut maan tunnetuimpien virkamiesten joukkoon.

– Pari kertaa on bensa-asemalla kaveri tullut siihen olan taakse ja sanonut, että koita sie saada se sote valmiiksi, Pöysti naurahtaa.

Sote-juhdasta hallituksen valvojaksi?

Mutta Pöysti tähyää jo uusiin tehtäviin, oikeuskanslerin huippuvirkaan.

Julkisten spekulaatioiden mukaan hän on nyt vahvin hakija, kun oikeusministeriön ensin esittämä professori Veli-Pekka Viljanen ei kelvannut nimityksestä päättävälle tasavallan presidentille.

Pöysti kieltäytyy ehdottomasti spekuloimalla asialla, koska edes hallituksen esitystä asiasta ei vielä ole.

Hän sanoo pitävänsä koulutus- ja työtaustansa vuoksi oikeuskanslerin työtä luontevana jatkumona uralla. Paikka on ollut mielessä jo pitkään.

– Jo ennen tätä sotea, Pöysti sanoo.

Mutta jääkö tuhansien yksityiskohtien jättiuudistus heitteille, jos Pöysti lähtee?

Pöysti huomauttaa, että koko uudistus on siirtymässä eduskunnan kautta toimeenpanovaiheeseen ja hänen johdollaan valmistellut lakiesitykset on tehty.

Sote-rekeä kärkipaikalla vetänyt virkamies katsoo olevansa korvattavissa.

– Tämä on nyt vahvasti henkilöitynyt minuun. Se ei tee oikeutta niille kaikille ihmisille, jotka tässä ovat tehneet töitä, Pöysti sanoo ja luettelee liudan kollegoiden nimiä.

Politiikan paineessa virkamiehen vakaumuksella

Eduskunnassa ja monissa asiantuntijalausunnoissa sotea on haukuttu sekavaksi ja hätiköidyksi uudistushankkeeksi, joka ei tule säästämään rahaa eikä edistämään tasa-arvoa.

Valinnanvapaus on saanut etusijan, vaikka toisin suunniteltiin. Opposition mielestä kokoomuksen ideologinen valinnanvapaus- ja yhtiöittämisvimma on tehnyt sotesta muotopuolen.

– Totta kai hallituksen koostumus näkyy näissä toteutuksissa, mutta niinhän itse asiassa demokratiassa pitääkin, Pöysti sanoo.

Marraskuussa 2015 hallitus ajautui kriisiin, jonka kompromissiratkaisuna maahan päätettiin perustaa enemmän maakuntia kuin Pöysti olisi toivonut. Valinnanvapauslait päätettiin säätää suunniteltua nopeammin.

Mutta virkamies valmistelee, minkä poliitikot päättävät. Vaikka vähän kipeää välillä tekisi.

– Suomen kansa ei ole valinnut Tuomas Pöystiä päättämään maakuntien määrää. Virkamies on kansan palvelija, joka antaa kansanvaltaiselle hallitukselle valmistelupalvelua ja täytäntöönpanopalvelua, Pöysti lausuu.

Pöysti nimeää sote-työn hankalimmaksi asiaksi kireän aikataulun. Hallitus kun haluaa lait voimaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

– Vaalikausi on tosi lyhyt aika. Pelkästään yhden enemmistöhallituksen turvin on vaikea tehdä asioita ilman että tulee kauhea kiire.

Uusi sote toimii - ehkä

Pöysti kouliintui kiukkuiseen palautteeseen jo aiemmassa työssään Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana. Kielteisiä asiantuntija-arvioita sotesta hän haluaa silti kommentoida.

– Meillä ei ole yhtä yhtenäistä asiantuntijakäsitystä sotesta, vaikka mediasta sellaisen kuvan voi saada.

Tuliko uudesta sotesta siis sellainen kuin virkamiehen mielestä piti?

– No tuota..tästä tuli paljon mahdollisuuksia antava.

Tuleeko se vähentämään sosiaali- ja terveyssektorin kustannuksia tavoitellut kolme miljardia?

– Siihen on kohtuulliset mahdollisuudet.

Tuleeko mallista yhtenäisempi ja asiakkaan kannalta hallittavampi kuin nykyinen?

– Tulee. Se ei pidä paikkaansa, kun väitetään, että se hajottaa.

Pöystin mukaan kohtalonkysymyksiä on toimeenpano ja digitalisaation eli tietojärjestelmämuutosten onnistuminen. Korjausliikkeitäkin voidaan tarvita.

– Kansainvälinen kokemus tämän mittaluokan uudistuksista näyttää, että ne eivät ole missään onnistuneet täydellisesti yhdellä kertaa.

"Ei minkään puolueen mies"

Sote- ja maakuntauudistuksen pykälät Pöysti sanoo voineensa esitellä hyvällä omatunnolla. Vaikutusarviointeja ei ole hallituksen käskystä tarvinnut silotella, hän vakuuttaa.

Virkamiehen riippumattomuus suojaa poliittisilta paineilta.

– Kun tiedetään, että se ei ole minkään puolueen mies, niin se on auttanut vaikeiden tilanteiden hoitamisessa.

Vakaumus hänellä silti on: Sosiaali- ja terveyssektori on uudistettava, jotta suomalaisten perusoikeudet eivät rapautuisi.

Se on Pöystin mukaan auttanut jaksamaan työssä, joka osoittautui "isommaksi ja vaikeammaksi", kuin hän kaksi vuotta sitten osasi kuvitella.

– Minulla on oikeusvaltioeetos ja pyrkimys oikeuksien tasapainoon.

Kuulostaa aivan oikeuskanslerin puheelta.

Portugalilainen Salvador Sobral voitti Euroviisut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ukrainan Kiovassa. Voittokappale oli tunteellinen balladi Amar Pelos Dois. Kappaleen on kirjoittanut Salvador Sobralin sisar Luisa.

27-vuotias Salvador Sobral hurmasi euroviisufinaalissa sekä yleisön että tuomariston saaden yhteensä 758 pistettä.

Kuultuaan voitostaan Sobral kommentoi: "Elämme maailmassa, jossa musiikki on pikaruokaa. Tämä on voitto musiikille. Musiikki ei ole ilotulitteita. Musiikki on tunne."

Vakavaa sydänvikaa sairastavan Sobralin tausta on tv:n laulukilpailuissa: hän osallistui jo 10-vuotiaana Bravo Bravíssimo -kilpailuun ja 20-vuotiaana Ídolos-ohjelmaan, joka on Portugalin versio Idols-kisasta.

Toiseksi viisufinaalissa sijoittui Bulgarian Kristian Kostov kappaleella Beautiful Mess, kolmanneksi tuli Moldovan SunStroke Project kappaleella Hey, Mamma!, neljänneksi Belgian Blanche kappaleella City Lights ja viidenneksi Ruotsin Robin Bengtsson kappaleella I Can't Go On.

Lauantai-illan finaalissa oli mukana yhteensä 26 maata. Suomen edustaja Norma John tippui kisasta semifinaalivaiheessa eikä näin ollen esiintynyt finaalissa.

Yksinhuoltaja. Sosiaalipummi. Kasvattakoon itse lapsensa, niitä on tarhaan turha tuoda, Anne Punkeri, 56, Iiris Pitkäjärvi, 22, Eine Ojalehto, 70, ovat kaikki joutuneet todistelemaan pärjäämistään nuorena äitinä.

Vaikka naiset ovat vastanneet yksin lastensa kasvattamisesta neljällä eri vuosikymmenellä, moni asia on pysynyt ennallaan: yksinhuoltajaäiti kohtaa edelleen taloushaasteita ja ennakkoluuloja sekä tarvitsee ympärilleen vahvan tukiverkon.

Iiris: "En tarvitse ketään katsomaan olan yli"

Päivä on jo pitkällä. Iiris Pitkäjärvi leikkii puistossa 3-vuotiaan Sofia-tyttönsä kanssa.

– Anna vauhtia, lujempaa! Nyt riittää, Sofia opastaa äitiään keinuessaan.

.

Nuorella äidillä riittää tarmoa touhuta tyttärensä kanssa.

Iiris oli 19-vuotias lukiolainen kun Sofia syntyi. Se on lähes kymmenen vuotta vähemmän kuin ensi-synnyttäjän keski-ikä tänä päivänä.

Nuorena äidiksi tulo oli Iirikselle luonnollinen ratkaisu. Hän oli muuttanut omilleen 16-vuotiaana ja ehtinyt elää vauhdikasta nuoren naisen elämää ennen lapsen saamista.

– En voi sanoa, että olisin aina halunnut alkaa nuorena äidiksi. Mutta sitten tuli vahva halu siihen. Että tämä on mun juttu. Koulu ei kiinnostanut sillä hetkellä niin paljoa ja yritin miettiä mitä haluaisin elämältä. Lapsi tuntui luonnolliselta ratkaisulta.

Iiris ja Sofian isä erosivat tytön ollessa parin kuukauden ikäinen, ja Iiriksestä tuli yksinhuoltaja.

Ensikodille opettelemaan äitiyttä?

Iiris kokee, että muissa ihmisissä hänen nuori ikänsä on aiheuttanut enemmän kummastusta kuin yksinhuoltajuus. Ensimakua ulkopuolisten suhtautumisesta hän sai jo synnytyslaitoksella, vaikka oli ehtinyt asua omillaan jo muutaman vuoden.

Rahaa on sen verran, että pystyy elämään tavallista elämää. Iiris Pitkäjärvi

– Synnärillä mulle suoraan sanottiin, että haluatko lähteä ensikodille opettelemaan äitiyttä. Siinä vaiheessa tuli sellainen tunne, että ei. Kyllä mä tiedän mitä teen. En tarvitse ketään katsomaan olan yli.

Haaveissa isompi perhe

Iiriksen tukena ja apuna ovat olleet hänen omat vanhempansa. He ovat hoitaneet Sofiaa, jotta Iiris saa tärkeää omaa aikaa ja voi elää myös nuoren naisen opiskelijaelämää.

Iiriksen elämässä olisi tilaa uudelle puolisolle. Toiveissa on ydinperhe ja lisää lapsia.

– Kyllä se on haaveena, vaikka nyt olen tosi tyytyväinen siihen, millainen oma elämäntilanne tällä hetkellä on. Silti toive että joskus olisi jotain lisääkin, on aika vahva.

Ajatuksissa siintää koti, johon tämänhetkiset tulot eivät riitä.

– Jossain vaiheessa haluaisin omakotitalon, mutta siihen pitää jo vähän enemmän tienata.

Nyt Iiriksen tulot koostuvat opiskelevan yksinhuoltajaäidin saamista tuista. Vielä vähän aikaa sitten tilanne oli huonompi.

Eivät kaikkien ajatukset muutu ja pysy ajassa mukana. Iiris Pitkäjärvi

Iiris jatkoi iltalukiota Sofian ollessa reilun vuoden ikäinen ja samaan aikaan hän teki töitä, sillä tukia opiskeluun ei saanut. Hän ei halunnut leimautua sosiaalitukien varassa eläjäksi ja näyttämisenhalu omasta pärjäämisestä oli vahva.

Nyt Iiris opiskelee sosionomiksi ammattikorkeakoulussa. Rahaa ei ole käytössä paljon, mutta tällä hetkellä se riittää.

– Rahaa on sen verran, että pystyn elämään tavallista elämää. Kauppaankaan en mene ihan joka kerta laskimen kanssa. Voin kuitenkin tarjota lapselleni kaiken mitä hän haluaa – ainakin melkein. Minulle riittää, että on harrastuksia ja terveellistä ruokaa.

Kaikkien asenteet eivät muutu

Iiriksen mielestä yksinhuoltajaäitien tilanne on ristiriitainen. Yksinhuoltajia on nykyään paljon ja yksinhuoltajaksi voi päätyä monenlaisen elämäntilanteen kautta. Myös palvelut ovat kehittyneet ja paperilla asiat voivat olla hyvin, mutta kaikkien asenteet eivät välttämättä ole muuttuneet.

– Eivät kaikkien ajatukset muutu ja pysy ajassa mukana.

Anne: "Ei ollut isää vierellä, niin me oltiin kahdestaan"

Anne Punkerista tuli äiti ja yksinhuoltaja kaksikymmentä vuotta sitten. Annelle oli alusta asti selvää, että hän kasvattaisi Leevi-poikansa yksin.

– Ei ollut isää vierellä, niin me oltiin kahdestaan. En ole päivääkään katunut ja enpä usko, että Leevikään on jäänyt paitsi mistään.

Kun Leevi syntyi, Anne oli 36-vuotias ja tottunut itsenäiseen elämään. Vaikka hän ei ollut kokenut itseään äidilliseksi ihmiseksi, raskaus muutti kaiken.

– Kävelin maha pystyssä leuhkana kesällä tuulta vasten, että varmasti näkyy iso maha. Se oli ihan sellainen luonnollinen juttu, että näinhän tässä pitikin käydä.

Yksinhuoltaja oli kirosana

Anne on harvinaisen positiivinen. Asenne kantanut läpi elämän. Hän ei ole antanut muiden suhtautumisen vaikuttaa omaan tai poikansa elämään, vaikka hänkin muistaa ajan, jolloin puheet yksinhuoltajista olivat karuja.

– Kyllä se jossakin vaiheessa Kajaanissakin oli kirosana, yksinhuoltaja, sosiaalipummi kasvattakoon itse lapsensa, niitä on tarhaan turha tuoda.

En koskaan mieti ostanko kengät pojalle vai itselle. Ostan pojalle kengän ja kävelen itse vanhoilla. Anne Punkeri

Annen apuna ovat olleet ystävä, lähellä asunut sisko perheineen ja myös Annen äiti auttoi alussa.

– Muistan yhden tammikuun, kun oli hirveän kova pakkanen. Leevillä oli kauheasti kuumetta, hän oli ihan pikkunen. En päässyt hakemaan ruokaa ja lääkkeitä. Siskon mies taisi silloin tuoda meille syömistä ja lääkkeitä, Anne muistelee ja jatkaa,

– Leevi oli onneksi helppo ja terve lapsi. En tarvinnut mitään kunnallista apua, paitsi päivähoidon.

Pienituloinen laski markkojen riittävyyttä

Kun Leevi oli pieni, Anne oli työtön ja raha tiukassa.

– En koskaan miettinyt ostanko kengät pojalle vai itselle. Ostin pojalle kengät ja kävelin itse vanhoilla. Kyllä lapsi menee aina edelle, oli mitä oli.

Eikä Leevi ole juuri valittanut.

– Kyllähän se sanoi kerran, että naapurin pojalla oli parempi puhelin kuin hänellä, että ehkä siitä on traumat jäänyt, Anne nauraa.

– Mietin mihin rahani laittaisin. Muistan kuinka markka-aikaan merkkasin kalenteriin, että 17 markkaa oli käytettävissä ja oli kaksi viikkoa kuukaudesta jäljellä.

Leevi muutti omilleen pari vuotta sitten ja samalla Anne muutti yksin keskelle Oulun kaupunkia. Aikuisen lapsen äitin elämä on vapaampaa. Nyt hänellä on aikaa elää itselleen ja nauttia keskustaelämän houkutuksista.

– Kerkesin kyllä elää oman huiman nuoruuteni ihan täysillä. Hyvä oli rauhoittua 20 vuodeksi, Anne hymyilee pilke silmäkulmassa.

Eine: "Jäin yksinhuoltajaksi, mutta olin leski"

Eine Ojalehdon olohuoneessa on pitkä pöytä, jonka ympärille mahtuu kymmenen tuolia ja samalla koko perhe lapsenlapsineen. Yksi on kuitenkin joukosta aina poissa.

Oululainen Eine päätyi yksinhuoltajaksi yllättäen. Puoliso menehtyi lyhyen sairauden jälkeen. Elettiin vuotta 1981.

Vähän yli kolmikymppiselle Einelle jäi yksin kaksi tyttöä, joista toinen oli kymmenen kuukauden ikäinen ja toinen kuusivuotias.

– Miehen kuoleman ja lähiviikot siitä muistan, mutta seuraavat vuodet olivat aika sumuisia. Muistoja on vähän. Valokuvia täytyy kaivella ja katsella, Eine muistelee.

Eine jäi lastensa ainoaksi huoltajaksi aikana, jolloin yksinhuoltajia oli selvästi nykyistä vähemmän. Myös asenteet olivat erilaiset.

– Koska olin leski, yksinhuoltajuuteni oli ehkä siksi hyväksytympää. Jännä että itsekin ajattelin silloin, että on parempi olla leski kuin eronnut ja varmaan yhteiskunnan paineetkin olivat erilaiset.

Appivanhemmista tuli osa ydinperhettä

Einelle menehtyneen puolison vanhemmat olivat arjessa apuna lähes joka päivä ja he asuivat lähellä.

– En varmaan olisi edes jaksanut siivota heti miehen kuoleman jälkeen, anoppi tuli meille ja sanoi, että nyt teillä on siivouspäivä.

Appivanhemmat olivat Einen elämässä mukana jopa niin tiiviisti, ettei uudelle puolisolle ollut tilaa.

Tytöille oli ihmetelty, että kun teillä on vaan äiti, miksi teillä on oma asunto ja auto ja miksi te matkustelette ja miksi te teette yhdessä kaikkea. Eine Ojalehto

– Kyllähän me aika tiivis tiimi oltiin, että olisi täytynyt olla aikamoinen mies, joka olisi tullut mukaan. Tiimiin kuuluivat isovanhemmatkin, jotka sanoivat, että parempi teidän on olla kolmestaan tyttöjen kanssa. Jossain vaiheessa tytötkin olivat sitä mieltä, että meidän on parempi olla kolmestaan.

Eine myöntää, että olisi kaivannut rinnalleen myös itselleen läheistä ihmistä. Myös ystävät yrittivät auttaa uuden puolison löytämisessä.

– Sokkotreffejä yritettiin järjestää, mutta ei onnistunut, Eine naurahtaa ja vakavoituu saman tien.

– Kysymys on vaikea, hän huokaa hiljaa.

Yksinhuoltajalla ei olisi saanut mennä hyvin

Vaikka Eine jäi perheensä ainoaksi elättäjäksi, perhe pystyi harrastamaan ja matkustelemaan. Eine päätti yhdessä tyttöjen kanssa mistä tingitään ja mihin rahaa käytetään, kun kaikkeen ei ollut varaa. Auto ja omistusasunto oli hankittu jo ennen miehen kuolemaa.

Eine asuu edelleen samassa kodissa, jossa myös tytöt varttuivat. Muuttaa ei ole tarvinnut. Ulkopuolisista perheen taloustilanne näytti jopa liian hyvältä.

– Tytöille oli ihmetelty, että kun teillä on vaan äiti, miksi teillä on oma asunto ja auto ja miksi te matkustelette ja miksi te teette yhdessä kaikkea. Ei olisi saanut olla, sillä tavalla lapset kokivat sen.

Eine itse kertoo tinkineensä ensisijaisesti omista menoistaan, kuten vaatteista. Sairaanhoitajan työvaatetus helpotti asiaa.

Molemmilla tyttärillä on oma perhe ja he asuvat muualla. Nyt Einellä on omaa aikaa. Jopa liikaa.

– Täytyy totutella. Välillä itkettää tosi paljon. Sitten pitää ajatella positiivisesti, että minulla on uusi matkakohde jonne voin mennä vaikka tyttären luokse Tukholmaan.

Yhdysvaltain rajalla on yleistynyt käytäntö selata läpi maahan saapuvan matkustajan mobiililaitteita. Todennäköisyys tarkastuksen osumiselle omalle kohdalle ei ole suuren suuri, mutta puhelintarkastusten määrät ovat joka tapauksessa selvässä kasvussa.

Asia kävi ilmi kevättalvella ilmi tulleista useista yksittäistapauksista. Kun yhdysvaltalainen tv-kanava NBC kysyi lukumääriä matkustajista, joiden älypuhelimet oli selattu rajatarkastuksessa, ne olivat kolminkertaistuneet yhdessä vuodessa.

Esimerkiksi lokakuulle 2015 oli kirjattu vajaat 860 tarkastusta ja maaliskuulle 2017 jo lähes 2 600.

– Ollaan eurooppalaisessa kontekstissa seurattu tarkasti, mitä Yhdysvalloissa oikein tapahtuu, kommentoi tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.

– Yhdysvalloissa seurataan Yhdysvaltain lakeja. Siellä, kuten havaitaan, tietosuoja ja viestinnän luottamuksellisuus eivät ole samanlaisissa kantimissa kuin Euroopan puolella.

Monella ihmisellä on työkännykässä tai työtabletissa liikesalaisuuksia. Reijo Aarnio

Reijo Aarnio puhuu jopa periaatteellisesta käsityserosta mantereiden välillä siinä, millaiset oikeudet viranomaisilla on kurkata yksilön yksityiselämään ja mikä on suhtautuminen viestinnän luottamuksellisuuteen.

Matkustajalle erityisen hankala tilanne on silloin, kun rajalla pyydetään nähtäväksi työkäytössä oleva älypuhelin. On varsin tavallista, että työnantaja kirjallisella sopimuksella kieltää palkollista luovuttamasta puhelinta tietoineen toisen käsiin sekä velvoittaa suojaamaan laitteen jonkinlaisen salasanan tai tunnusluvun taakse.

– Monella ihmisellä on työkännykässä tai työtabletissa liikesalaisuuksia. Perinteinen yksityiselämäpuoli on yksi asia, viestinnän luottamuksellisuus toinen asia ja kolmas tosiaan liikesalaisuudet, summaa tietosuojavaltuutettu.

Eduskunnassa asia on tuttu. Kansanedustajia ohjeistetaan jättämään kotimaassa käyttämänsä laitteet kotiin ja ottamaan erilliset puhelimet ja muut laitteet mukaan, kun matkustavat maihin, joissa on "aktiivista tiedustelutoimintaa".

Eduskunnan hallintopäällikkö Pertti Rauhio ei suoraan kerro, mitä maita hänen laatimassaan kehotuksessa listataan. Se on hänen mukaansa julkisuuslain perusteella salainen arvio muun muassa siksi, että tieto voisi haitata kansainvälisiä suhteita. Jyrkästä kiellosta työpuhelimen mukaan pakkaamiselle ei ole kuitenkaan kyse.

– Kansanedustaja tekee harkintansa mukaan, mutta tekniset mahdollisuudet on eduskunnan kansliasta tarjottu, Rauhio sanoo.

Ei [Suomen] rajatarkastuksessa ole oikeutta loukata viestinnän luottamuksellisuutta. Reijo Aarnio

Helsinki-Vantaan lentokentältä Yhdysvaltoihin suuntaa vuositasolla karkeasti parisataa tuhatta matkustajaa. Toistaiseksi New Yorkin pääkonsulaatti ei tiettävästi ole saanut matkustajilta yhteydenottoja mobiililaitteiden läpi selaamisesta rajalla.

– Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö näin olisi käynyt, toteaa pääkonsulin sijainen Anna Yletyinen.

Esimerkiksi Suomen rajalla vastaava toimi olisi sääntöjen puitteissa mahdoton.

– Ainakaan lainsäädännön tukea ei ole, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.

– Kyllähän rajaviranomaiset voivat pyytää avaamaan laukkuja ja muuta tämäntapaista, mutta heilläkään ei ole rajatarkastuksessa oikeutta loukata viestinnän luottamuksellisuutta.

EU-maat ovat hyväksyneet Yhdysvaltain kanssa niin kutsutun "Privacy Shield" -sopimuksen viime vuonna sen varmistamiseksi, ettei Yhdysvallat vakoilisi unionin kansalaisten yksityisiä tietoja. Privacy Shield rajoittaa esimerkiksi tiedon massakeräystä muttei ota mitään kantaa vaikkapa rajalla tapahtuvaan älypuhelimen syynäämiseen.

– EU tekee tarkastuskäynnin loppukesällä tai alkusyksyllä. Siellä varmaan nousevat keskusteluun tämänkinkaltaiset asiat, Aarnio arvioi.

Kyllähän tämä maailma menee ihmeelliseen suuntaan. Liikkumisesta tuntuu aika hankalaa tulevan. Reijo Aarnio

Tietosuojavaltuutetun tontille kuuluu Suomea koskeva valvonta ja ohjaus yksityisyyden suojan toteutumisessa. Yleisellä tasolla Aarnio kuitenkin sanoo että, Yhdysvaltojen nykyinen rajakontrolli näyttää vaativan matkailijalta entistä enemmän suunnitelmallisuutta.

– Kyllähän tämä maailma menee ihmeelliseen suuntaan. Liikkumisesta tuntuu aika hankalaa tulevan.

Jos ei halua luovuttaa älypuhelintaan rajatyöntekijälle, yksi välttämistapa olisi Aarnion vinkeissä vasta paikan päältä ostettava prepaid-puhelin reissuluuriksi.

Jutussaan The New York Times vinkkaa käyttämään puhelimen lukituksessa salasanaa eikä sormenjälkitunnistusta: Yksittäistapauksissa viranomaiset ovat saaneet oikeuden pakottaa avaamaan laite sormenjäljellä. Kuitenkin oikeus pysyä vaiti tarkoittaisi sitä, ettei salasanaa voisi pakottaa lausumaan.

Hallituksen kaikki 273 lakiesitystä viime vuodelta on pantu halki, poikki ja pinoon. Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg ja projektitutkija Miira Raiskila tutkivat, miten hyvin hallitus ottaa huomioon lakien talous-, ympäristö- ja yhteiskunnalliset vaikutukset sekä lakiesitysten vaikutukset viranomaistoimintaan.

Tutkijat kertovat, että eduskuntaan päätyy jatkuvasti keskeneräisiä ja viimeistelemättömiä lakeja. Myös esimerkiksi oikeuskansleri on huomauttanut hallituksen esitysten olevan "usein puutteellisia varsinkin asian valmistelua, vaikutuksia sekä suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestystä koskevilta osiltaan".

– Suuri ongelma lainsäädäntötyössä on inkontinenssi eli pidätyskyvyttömyysoireyhtymä. Keskeneräisiä, viimeistelemättömiä esityksiä tulee eduskuntaan. Niitä muutellaan ja veivataan. Ongelma pikemminkin pahenee kuin parantuu, sivaltaa professori Matti Wiberg.

Projektitutkija, lakien vaikuttavuusarvioinnista väitöskirjaa työstävä Miira Raiskila jatkaa löylytystä. Sutta ja sekundaa suolletaan kiireen ja poukkoilun vuoksi.

– Kiire lainvalmistelussa voi olla syynä. Tai sitten ihan huolimattomuuskin voi olla syy siihen, ettei noudateta oikeusministeriön ohjeita lainvalmistelusta.

Vedetään stetsonista tai ravistellaan hihasta

Tutkijat hakevat vastausta suureen kysymykseen: vaikuttavatko lait? Noudattaako hallitus omaa ohjettaan ja laatii lakiesityksistä vaikutusarviot?

– Niitä ei juuri tehdä. Hallitus ei noudata omia ohjeitaan. Stetson-Harrison -menetelmällä tai hihasta ravistamalla otetaan arvioita vaikuttavuudesta. Kirjataan, jos on aivan pakko. Jos ei ole pakko, jätetään kirjaamatta. Hallituksen omilla arviointikriteereillä: luokattoman huonoa lakien laadintaa, tylyttää professori Matti Wiberg.

Professorin arvioon yhtyy myös projektitutkija Miira Raiskila. Edes esitysten taloudellisia vaikutuksia ei esitetä kuin kahdessa kolmesta esityksestä. Muut eli vaikutukset viranomaisten toimintaan, ympäristövaikutukset ja yhteiskunnalliset vaikutukset harvemmin.

Lisäksi hallituksella näyttää olevan esityksiä, joilla ei katsota olevan vaikutuksia lainkaan, kertoo tutkija Raiskila.

– Osassa hallituksen esityksissä on ihan rehellisesti kerrottu, että tällä esityksellä ei ole vaikutuksia. Noin 16 prosenttia kaikista esityksistä oli sellaisia, että esimerkiksi taloudellisia vaikutuksia ei katsottu olevan lainkaan.

Tutkijat kiinnittivät huomiota myös työoikeuden, valtiovarainhoidon ja verolakien vaikutusarvioiden puutteeseen. Useimmiten vaikutusarvioissa kiistetään kokonaan lain taloudelliset vaikutukset.

– Työoikeus esimerkiksi erottui. Painavissa ja rahaintensiivisissä ministeriöissä on ollut silmiinpistävää huolimattomuutta vaikutusarvioiden kirjaamisessa, kertoo Miira Raiskila.

Tutkijoiden aiheesta julkaiseman artikkelin nimi kertoo paljon: "Miksi hallitus esittää vaikutuksettomia lakeja?" Siis miksi?

– Ehkä tiettyihin ministeriöihin ja tietyille ministereille on kasautunut niin paljon tehtävää, että se näkyy huolimattomuutena lainsäädännön valmistelussa. Miksi sellaisia lakeja laaditaan, joilla ei ole vaikutuksia? Kyllähän lainsäädännön tarkoitus olisi pyrkiä muuttamaan yhteiskuntaa lainsäätäjän myönteiseksi katsomaan suuntaan, sanoo projektitutkija Miira Raiskila.

Sapiskaa myös laiskoille vahtikoirille

Kun hallitus hehkuttaa ns. norminpurkua, tutkijat kysyvät, miksi sitten säädetään vaikutuksettomia lakeja? Selitystä Wiberg ja Raiskila etsivät esimerkiksi entistä kokemattomammista poliitikoista.

– Lainsäädännössä virheille ei ole sijaa. Oikeusministeriön ohjeita lakiesityksistä noudatetaan huonosti.

Tutkijat tulittavat myös kohti vallan valvojia. Vaikka oikeuskansleri on moittinut kehnoa lakien laadintaa ja valmistelua, paljon enemmän pitäisi myös ylimmän laillisuusvalvojan tehdä, sanoo professori Matti Wiberg.

– Huonoon lainvalmisteluun ovat syyllistyneet kaikki viimeaikaiset hallitukset. Ihmetellä voi, miksei oikeuskansleri ei ole valvonut, että vaikuttavuusarviot tehdään ja kirjataan hallituksen esityksiin. Ja vielä enemmän voi ihmetellä sitä, miksei edes kulloinkin vuorossa oleva parlamentaarinen oppositio aiheesta älähdä.

Lue myös:

Miksi lakiesitys viipyi ja miksi siitä tuli kehno? Virkamies vastaa

Oikeuskansleri Jonkka lainvalmistelusta: Poliittinen kiire tuo sutta ja sekundaa

– Mehän emme tietystikään puutu Neuvostoliiton sisäisiin asioihin. Suomi on tunnustanut de facto Baltian maiden liittämisen Neuvostoliittoon ja me pidämme tietysti kiinni kaikesta siitä, mitä kansainvälisesti on sovittu, presidentti Mauno Koivisto sanoi vuonna 1991.

Suomen päätös auttaa Viroa oli tehty kuitenkin kulisseissa jo kolme vuotta aiemmin.

Viro oli antanut suvereenisuusjulistuksensa, ja Suomessa pienessä piirissä sovittiin, että Viron itsenäisyyspyrkimyksiä tuettaisiin mahdollisimman paljon. Idänpolitiikan takia ei saanut kuitenkaan näyttää siltä, että tukijana olisi Suomen valtio.

– Monet suomalaiset ovat katkeria siitä, miten kylmäkiskoisesti Koivisto suhtautui Viroon. Hän teki niin julkisuudessa, koska katsoi, että Suomen kansalliset edut vaativat hyvien suhteiden säilyttämistä Moskovaan, kertoo historian tutkija, filosofian tohtori Heikki Rausmaa.

Rausmaan tutkimuksen mukaan Suomen tuki Virolle nousi sataan miljoonaan markkaan maan vapautumiseen mennessä 1991.

Materiaalisen tuen lisäksi Suomi antoi asiantuntija- ja koulutusapua Virolle, joka joutui aloittamaan markkinatalouden opettelun ja demokraattisen oikeusvaltion rakentamisen käytännössä tyhjästä.

– Vanhan perustuslain mukaan presidentti oli yksiselitteisesti ulkopolitiikan johtaja, joten ilman Koiviston päätöstä tällaista tukea ei olisi voitu antaa, Rausmaa muistuttaa.

”Kulttuurin nimissä voi harrastella”

Suomi ohjasi apunsa Virolle kulttuuriyhteistyön nimissä. Vastuu siitä annettiin opetusministeriölle ja kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasuriselle. Sisäpiirissä häntä alettiinkin kutsua Viroasiainministeriksi.

Kasurinen tiedusteli Koivistolta, kuinka paljon apua voi Virolle antaa. Koiviston vastaus oli ”kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon”.

Fundeeraaja antoi Kasuriselle avoimen valtakirjan, kunhan asia voitiin selittää kulttuuriyhteistyönä.

Ministeriö rahoitti puolestaan Tuglas-seuraa, suomalaista Viron-kulttuuriyhdistystä, jonka toimipisteestä Helsingin Mariankadulla tuli Viron epävirallinen ulkomaanedustusto ja tukikohta. Sinne perustettiin Viron kulttuuripiste.

Siellä toimi myös Viron ensimmäiseksi presidentiksi noussut Lennart Meri niinä päivinä, kun Moskovasta tuli tieto vallankaappauksesta elokuussa 1991. Viron kulttuuripistettä johti Kulle Raig.

Pitkä mies ja suuret kädet

Koivisto kävi Tallinnassa jo vuonna 1967, jolloin hän osallistui valtiovarainministerinä nuorten laulujuhlille. Raig tapasi Koiviston ensi kertaa Tallinnassa vuonna 1975.

Silloin Koivisto oli Suomen pankin johtaja ja pelasi lentopalloa Sikariporras-nimisessä joukkueessa. Se teki pelimatkoja Viroon vielä monta kertaa.

– Muistan pitkän miehen ja sen kuinka suuret kädet hänellä oli, Raig kertoo.

Raig haastatteli Koivistoa Viron radion suomenkielisen toimituksen toimittajana. Polut risteytyivät vielä monta kertaa, viimeisen kerran vuonna 2015.

Sikariporras-joukkue juhlisti ensimmäisen Viro-pelimatkansa 40-vuotisjuhlaa, ja myös Koivisto oli mukana. Raig toimi oppaana.

– Vierailimme Metsähautausmaalla, jossa kävimme Koiviston toiveesta Lennart Meren haudalla, hän kertoo.

Vierailu päättyi Suomen suurlähetystöön, jossa läsnä oli myös kaksi iäkästä virolaista lentopalloilijaa. Toinen heistä oli Henn Karits, yksi Viron rajavartiolaitoksen palauttajista 1990-luvulla.

– Hän piti Koivistolle kauniin puheen, jossa hän kiitti Suomea avusta Viron rajavartiolaitoksen luomisessa, Raig kertoo.

Suosio romahti, Koivisto vaikeni

Koivisto pidättäytyi elämänsä loppuun asti puhumasta julkisuudessa henkilökohtaisesta suhteestaan Viroon ja 1990-luvun taitteen tapahtumista.

– Muistelmissaan Koivisto kirjoittaa liki sata sivua Baltiasta, mutta ei mainitse kertaakaan Kasurista tai Suomen tukea, Rausmaa huomauttaa.

Kuukausi Viron vapautumisen jälkeen Koivisto antoi haastattelun Viron televisiolle. Se jäi lopulta yhdeksi hyvin harvoista kerroista, kun Koivisto edes viittasi Viron tukemiseen.

– Virossa ei yleisesti tiedetä, eikä koskaan saada tietääkään, mitä kaikkea Suomi on tehnyt Viron hyväksi, hän sanoi.

Koiviston kansansuosio romahti 90-luvun vaihteessa kolmannekseen. Osasyynä pidettiin presidentin Viroa koskeneita julkisia lausuntoja. Koiviston koettiin menevän liian pitkälle varovaisuudessaan Baltian maita kohtaan.

– Suomen suhteet säilyivät hyvinä Moskovaan, Viro itsenäistyi ja Suomi auttoi siinä, että Viro sai nopeasti valtiorakenteensa pystyyn, Rausmaa sanoo.

Raig sanoo, että virolaiset muistavat vieläkin Koiviston kummastusta herättäneet kommentit Baltian itsenäistymisen vaaroista. Silti hän sanoo ymmärtävänsä presidentin toimintaa.

–Jokaisen maan poliitikon ensimmäinen ja tärkein tehtävä on seistä oman maansa etujen nimissä, olivat ne mitkä tahansa milläkin hetkellä. Eikä kenelläkään ole oikeutta sanoa tai tuomita sitä ulkopuolelta, Raig sanoo.

Äitienpäivä on ruusujen suurinta sesonkiaikaa.

Kauppapuutarhaliiton arvion mukaan Suomessa myydään äitienpäiväviikonlopun aikana noin miljoona ruukkuruusua ja kahdesta kolmeen miljoonaa yksittäistä leikkoruusua.

Kaupasta ostetun leikkoruusun eliniän voi usein mitata päivissä, mutta hyvällä huolenpidolla se säilyy kauniina jopa pari viikkoa.

Kysyimme hortonomi Anu Alakurtilta neuvoa, kuinka lahjaruusun kanssa kannattaa tänään toimia.

1. Leikkoruusut viihtyvät syvässä vedessä, joten täytä puhdas maljakko runsaalla vedellä.
2. Maljakkoon laitettavan veden lämpötilan tulisi olla noin 40 astetta.
   Leikkoruusut viihtyvät paremmin lämpimässä kuin kylmässä vedessä – voit siis huoletta kääntää hanan lämpimälle.
3. Lisää maljakkoveteen leikkokukkavirkistettä, jonka käyttö pidentää ruusujen elinikää.
   Virkiste sisältää sokeria ja pitää maljakkoveden puhtaana.
   Jos virkistettä ei löydy, voit käyttää sen tilalla myös tavallista sokeria.
4. Poista ruusuista kaikki veden pinnan alle jäävät alalehdet.
   Voit poistaa lehtiä myös muualta varresta, jolloin lehdet eivät pääse haihduttamaan vettä.
5. Poista ruusujen varsista piikkejä. Tämän voit tehdä samalla, kun napsit lehtiä pois.
6. Ennen ruusujen laittamista veteen leikkaa varsien tyviin uudet imupinnat.
   Tämä tapahtuu poistamalla varresta 2-3 cm terävällä veitsellä vinosti leikaten.
   Sakset eivät luo kukalle hyvää imupintaa, joten käytä leikkaamiseen veistä.
7. Imupintojen leikkaamisen jälkeen siirrä kukka välittömästi maljakkoveteen, jotta imupinnat pysyvät avonaisina.
8. Vaihda maljakkovesi parin päivän välein uuteen.
   Myös imupintoja kannattaa leikata jokaisen veden vaihdon yhteydessä.

VALAMO/KÄKISALMI Viime vuoden vapunpäivänä Valamon luostarisaari kakoi paksussa savussa. Laatokan luostarin omistama hotellirakennus paloi ilmiliekeissä, ja savupatsaat nousivat taivaalle.

Rakennus oli paitsi hotelli, myös kymmenien saaren tavallisten asukkaiden koti. Yksi asukkaista oli Kirill Smyšnikov.

– Saatoin viimeisillään raskaana olevan vaimoni pois liekkien keskeltä.

Nyt Smyšnikov on yksi Valamon kodittomista.

Luostari on tehnyt hyvin selväksi, että kotinsa menettäneet asukkaat eivät ole enää tervetulleita saarelle. Palanut hotelli julistettiin heti asuinkelvottomaksi, ja luostari haluaa siirtää nyt asukkaat pois saarelta Sortavalaan.

Huoneeseen mahtuu lämmitysuuni, pieni keittiönpöytä ja korkea parvisänky, jonka laidoilla roikkuu kestovaippoja kuivumassa. Ollaan Valamon lounaisrannalla tutkimusasemalla, joka kuuluu Pietarin vesi- ja ilmatieteelliselle yliopistolle. Täältä Smyšnikov on löytänyt perheineen hätämajoituksen.

Smyšnikov on Valamon saariston luontopuiston valvoja ja asunut saarella vuodesta 2002. Vaimo ja kymmenkuukautinen vauva ovat parhaillaan käymässä mantereen puolella Sortavalassa neuvolassa.

Perhe ei halua lähteä Valamosta mistään hinnasta.

– Emme halua sotia, vaan tehdä töitä. Meidän arvomme on ollut se, että olemme olleet koko ajan täällä, Smyšnikov sanoo.

Smyšnikovin työpaikka on Valamon alueen luontopuiston toimisto, jota ollaan siirtämässä Petroskoihin. Siirrosta vastaavat Karjalan tasavallan viranomaiset, mutta monien arvostelijoiden mukaan asialla on todellisuudessa Valamon luostari.

Smyšnikov ei ymmärrä, miten Petroskoin kaupungista käsin voisi tehdä töitä.

Samana aamuna hän on käynyt tarkistamassa yhden metsäpalon alun ja ottanut vastaan vieraita Pietarista. Hän kerää saarelta roskia ja pitää kunnossa kuutta telttailualuetta. Telttailun kohtalo on auki, mutta toistaiseksi luostari ei ole kieltämässä luontoretkeilyä.

Telttailemassa on käynyt noin tuhat turistia vuodessa. Heille Valamo on kuin paratiisi, Smyšnikov sanoo.

– Jos haluaa oppia tuntemaan Laatokkaa, kannattaa Valamossa tarkkailla rantaa. Paikoissa joissa rantakalliot ovat jyrkkiä, on järven pohjakin äkkisyvä, hän tietää.

Paratiisiin on tunkua, ja jotkut pääsevät jonon ohi.

Viime vuoden heinäkuussa Venäjällä kasvoi huoli. Presidentti Vladimir Putin oli ollut yli viikon pois julkisuudesta. Yksi mies pitää käsissään koko Venäjän vallan ohjaksia, joten poissaolo lietsoo epävarmuutta.

Putin valitsi Valamon luostarin paikaksi, jossa tehdä paluu julkisuuteen. Suomessakin uutisoitiin, kuinka presidentti osallistui ortodoksisen kirkon johtajan, patriarkka Kirillin pitämään jumalanpalvelukseen.

Putin kiitti patriarkkaa ja “perinteisten uskontojen edustajia” siitä, että he vahvistavat Venäjän henkistä perustaa. Samalla hän muisti venäläisiä lentäjiä, joita oli kuollut Syyrian sodassa “isänmaan palveluksessa”, Kreml tiedotti.

Syrjäisestä Valamon saaresta on tullut keskeinen näyttämö poliittisen vallan ja ortodoksisen kirkon liitolle Venäjällä.

Arvostelijoille se on raharikkaiden temmellyskenttä, jossa luontoarvot ja yksilön oikeudet poljetaan maahan.

Putinilla on Valamossa käytössään huvila ja sauna, jotka on rakennettu syrjään turistireiteiltä. Ne voi nähdä vain saaren keskiosassa virtaavan pienen joen toiselta puolelta, sillä muuten alue on suljettu.

Putin on nähty paikalla useasti Valamon-käynneillään.

Rakennukset sijaitsevat Vladimirin Jumalanäidin skiitan alueella. Uudisrakennukset valmistuivat vuonna 2008, ja alueella on huviloiden lisäksi suurikokoinen katedraali.

Nimivalinta ei ole sattumaa – paikallisten suussa se kulkee nimellä Pyhän Putinin skiitta. Skiitta tarkoittaa erakkomajaa tai munkkiyhteisöä, joka asuu erillään pääluostarista.

Turisteja skiitan alueella olevaan katedraalin museoon päästetään vain pienissä ryhmissä. Putinin käyttämää mökkiä ei kierroksella näe.

Venäjän patriarkka Kirill puolestaan on pystyttänyt itselleen uuden residenssin läheiselle saarelle.

Maaperää möyhennetään myös pääsaaren eteläpuolella sijaitsevalla Kelisaarella. Se on suojelualue, jossa on säilynyt jäänteitä 1930-luvulta Suomen-aikaisesta patterista.

Vanhojen tykkiasemien ja tulenjohtotornin tuntumaan luostari rakentaa uutta skiittaa. Aiemmin saarelle päästettiin matkailijoita, mutta nyt se on suljettu.

Laatokan luontopuisto on Venäjällä merkittävä suojelualue, joka vastaa Suomen kansallispuistoja. Sen työntekijöillä ei ole kuitenkaan keinoja puuttua rakennustöihin.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan Kelisaaren rakennustyöt ovat laittomia.

“Yksi mielenkiintoisimmista turistikohteista muuttuu silmissä jälleen yhdeksi VIP-kohteeksi, joka on turisteilta suljettu”, kirjoittaa Valamon rahavirtoja ja luostarin ja asukkaiden konfliktia selvittänyt toimittaja Gleb Jarovoi.

"Jouluna laulettiin kiitosta venäläis-suomalaiselle oligarkille Gennadi Timtšenkolle."

Poliittisten mesenaattien kädenjälki näkyy ympäri Valamoa. Viimeksi joulun rukoushetkessä laulettiin kiitosta oligarkki Gennadi Timtšenkolle, Putinin ystävälle, jolla on myös Suomen kansalaisuus.

Hänen säätiönsä avustuksella on restauroitu isoja kohteita, kuten pääkirkko ja Vladimirin skiitta, jonka alueella Putinin käyttämä huvila ja sauna sijaitsevat.

Saarella näkyy myös useita muita jälkiä saaren uusista merkkihenkilöistä.

Historialliselle hautausmaalle on kohonnut upouusi tiilinen hautamuistomerkki. Edesmenneiden igumeenien eli luostarin johtajien viereen on haudattu lisää hyväntekijöitä: ukrainalainen Viktor Klymenko ja hänen poikansa Anton Klymenko.

Antonin veli Oleksandr Klymenko on ukrainalainen liikemies, joka oli Ukrainan syrjäytetyn presidentin Viktor Janukovytšin hallituksessa tuloista ja veroista vastaava ministeri. Ukrainassa häntä epäillään vallan väärinkäyttämisestä ja veronkierrosta. Klymenko pakeni Venäjälle Janukovytšin hallinnon kaaduttua ja on EU:n pakotelistalla.

Klymenkot ovat tiettävästi rahoittaneet Valamon saarella ainakin uuden Kazanin skiitan rakentamista, ja perheellä on tiiviit suhteet luostarin johtoon.

Luostarin pääkirkko sekä sitä ympäröivät rakennukset on suurelta osin restauroitu ja vesi- ja viemärijärjestelmät uusittu. Laatokan pohjaa pitkin vedettiin kymmenen vuotta sitten sähkökaapeli, joka maksoi noin 70 miljoonaa euroa.

Luostarilla on myös oma kalankasvattamo. Maatilalle on tuotu Italiasta laitteet ja reseptit, joilla tehdään Valamon ricottaa ja pitkään kypsytettyjä juustoja. Erityisesti juustonvalmistus on saanut ruoan tuonnin lännestä kieltäneellä Venäjällä laajalti tilaa mediassa.

Putinin käyttää ortodoksista kirkkoa välineenä, kun hän ohjaa Venäjää konservatiivisten arvojen määrittelemään suuntaan.

Neuvostoaikoina vainottu kirkko on saanut Putinin aikana läpi monia oikeuksia, kuten oikeuden palauttaa aiempi omaisuutensa. Kirkko saa vaurastua, mutta Kremlin sanelemissa rajoissa.

Mahtiaan kasvattava kirkko joutuu kuitenkin usein konfliktiin maallistuneiden venäläisten kanssa. Näin kävi Pietarissa, jossa kaupunkilaiset ryhtyivät vastustamaan kiivaasti museona toimivan Iisakinkirkon luovutusta ortodoksiselle kirkolle.

Näin on käynyt myös Valamossa. Korkeasti koulutetut kyläläiset tietävät, että Venäjän laki takaa heille vahvan oikeuden asuinpaikkaan.

Sen sijaan oikeusjärjestelmä pettää.

Irina Smirnova on toiminut Valamon saarella oppaana sekä matkailuyrittäjänä 30 vuotta. Hän on kirjoittanut oppaita Valamon historiasta.

Smirnova voitti ensimmäisen oikeudenkäynnin luostaria vastaan.

– Sen jälkeen tuomarit järjestäytyivät nopeasti ruotuun ja luostari voitti seuraavat asteet, hän sanoo.

Smirnovalta vietiin asumisoikeus sen perusteella, että hän ei oleskele saarella vakituisesti.

– Se on valetta ja vei uskoni oikeusjärjestelmään.

Nyt Smirnova asuu tuttujen luona saarella ja pelkää työpaikkansa puolesta. Hän tarjoaa edelleen turisteille opaskierroksia, jotka täydentävät luostarin tarjontaa.

"Me olemme yhdistäneet kallioiden kasvot Kalevalaan."

Smirnova jahtaa Valamon kallioista vanhempia sankareita kuin nyky-Venäjän eliitti.

– Katsokaa, kuin ilmetty Lemminkäinen ja hänen äitinsä, Smirnova viittilöi kallionseinämää kohti.

Toden totta. Kun oikeasta kulmasta katsoo, kivestä alkaa hahmottua jättimäinen miehen pää ja vieressä luisevat naisen kasvot.

– Tieteellistä pohjaa näillä hahmoilla ei tietenkään ole. Jokainen voi tehdä omat löytönsä kivistä. Me olemme yhdistäneet ne Kalevalaan.

Valamon kyläläisistä osa on asunut saarella vuosikymmeniä – aina siitä asti, kun saarelle tuotiin sotainvalideja ja psyykkisesti sairaita ihmisiä pois neuvostokansalaisten silmistä. Laitos lakkautettiin vasta 1980-luvulla, mutta henkilökuntaa jäi.

Jotkut saaren asukkaista ovat hyväksyneet tarjouksen muuttaa Sortavalaan, johon Valamon kylä on hallinnollisesti yhdistetty jo vuosia sitten. Toiset jatkavat oikeustaistelua.

Asukkaita on yhä jäljellä muutamia kymmeniä.

Kirkon virallinen kanta on, että luostari on palannut juurilleen Valamossa ja kehittää nyt toimintaansa.

– Alue on historiallisesti luostarin, ja rakennukset on tehty luostaria varten. Saaren valtavaa infrastruktuuria ylläpitää luostari, ei Karjalan tasavallalla ole siihen varaa, sanoo Valamon luostarin tiedottaja Mihail Šiškov.

Luostarin mukaan asukkaat olivat saaneet asumisoikeuden aikoinaan erheellisesti, ja nyt tämä valtion tekemä virhe korjataan.

Tulevaisuuden Valamossa on vain luostari, Šiškov painottaa.

– Luostarin ulkopuoliset työntekijät voivat käydä saarella tekemässä työkeikkansa.

Tavoitteena on Kreikkaan kuuluvan Athoksen itsehallintoalueen kaltainen järjestelmä. Athoksen munkkiluostareissa saavat asua vain munkit, ja vain miehet saavat vierailla alueella. Tosin Valamoon naisia aiotaan päästää vierailemaan tulevaisuudessakin.

– Voi olla, että joudumme ympäristön säästämiseksi rajoittamaan turistien määrää 80 000–100 000 matkailijaan vuodessa. Toistaiseksi olemme pysyneet määräysten rajoissa, Šiškov lisää.

Turismi ei ole Valamossa uusi ilmiö.

Saarella kävi kymmeniätuhansia suomalaisia turisteja venäläisten ortodoksimunkkien vieraina jo 1930-luvulla. Samaan aikaan rajan toisella puolella munkkeja ja pappeja tapettiin Stalinin vainoissa.

Valamon luontopuiston johtaja Jelena Mihaljova seisoo keskellä osittain purettua näyttelyä, jossa jättiläishämähäkki roikkuu katosta ja etana matelee kalliolla. Luontopuiston näyttelyssä lapset ovat voineet tuntea olevansa Laatokan pohjassa.

Mihaljova purkaa näyttelyn pakettiin, koska luontopuiston toimisto joutuu nyt sulkemaan saarella ovensa.

"Ihmiset tulevat fyysisesti sairaiksi kaipaudesta, jos joutuvat Valamosta mantereelle"

Kun Mihaljova tuli ensimmäistä kertaa saarelle, hän tunsi tulleensa kotiin. Hän oli yksi niistä, jotka saari valitsi omakseen, Valamolla sanotaan.

Pientä osaa ihmisistä saari ahdistaa niin, että he pakenevat paikalta. Mihaljova on toista maata.

Hän on seurannut Laatokan harvinaisten norppien elämää vuosikausia.

– Ne vihaavat savua ja pitävät hampaidenpesusta. Kun tutkijat menevät rantaan pesemään hampaita, norpat nousevat pystyyn kurkkimaan ja huojuvat paikallaan.

Lintututkijana häntä ilahduttaa varsinkin tuore löytö: merilintu haahka pesii Laatokallakin.

Mihaljovan tulevaisuus on auki.

Hänen tyttärensä opiskelee yhdeksännen luokan oppimäärän kotona, koska viime vuoden tulipalon takia saaren koulu suljettiin.

Sortavalasta luostari tarjoaa homeiseksi moitittua asuntoa, mutta siellä ei ole ornitologille töitä. Petroskoissa on taas liian kalliit vuokrat.

– Ihmiset tulevat fyysisesti sairaiksi kaipaudesta, jos joutuvat Valamosta mantereelle, Mihaljova sanoo.